Mustarastaan kaunis huiluttelu 17.3.2017

Vietin mieheni Raunon kanssa mökillä maaliskuun kolmannen viikonlopun. Se sijaitsee Mäntsälän ja Kärkölän rajalla. Heti saapuessamme pihaan torstai-iltana kuulin mustarastaan kauniin huilun. Voi mikä tilaisuus tallettaa ilman liikenteen kohinoita, joten seuraavana iltana Raunon kanssa hipsimme pihapiirissä pyrkien mahdollisimman lähelle huiluttelijaa. Kuunnelkaa miten mustarastas laulaa kevättä.


Minulle on aina mustarastaan laulu ollut merkki keväästä. Sen kun ensikertaa kuulee sydämessä läikähtää. Lintuhan on yleistynyt paljon viime vuosikymmeninä ja Suomessa talvehtivien yksilöiden määrä kasvanut. Mustarastas on Uudenmaan maakuntalintu.



Mökkiviikonloppumme aikana totesimme myös laulujoutsenien palanneen. Töräyttelivät kuuluvasti illan pimeydessä. Ilahduimme myös lauantaina nuotiolla istuessamme töyhtöhyypän naukaisusta. keltasirkkukin aloitteli lauluaan. Oli hauskan kuuloista kun ensiksi kuului muutaman sekunnin välein shu ja joidenkin kertojen jälkeen laulusäe jatkui loppuun asti.



Lauantaina luonamme vieraili ystävämme, joka on myös innostunut linnuista ja tavoitteenaan on tunnistaa sata eri lintulajia tämän vuoden aikana. Lähdimme ennen nuotiohetkeä kävelemään ns. ympyrälenkin liukkaudesta huolimatta. Heti alkumatkasta Sari näki ison sonnihirven tallustelleen tien piennarta pitkin ja vähän myöhemmin löytyi ilmeisesti jonkin metsäkanalinnun jäljet. Kuvassa myös Oton jälkiä.







Tottahan meillä oli kameran lisäksi mukana parapoloidimme. Teknisien ongelmien vuoksi saimme vain töyhtötiaisen piipitystä tallennettua. Jonnekin katosivat niin käpytikan ruokailuäänet kuin muitakin pieniä piipityksiä. Joka tapauksessa onnistuin editoimaan töyhtötiaisen, jonka lajimäärityksestä kiitos kuuluu Lauri Hallikaiselle.


Tammikuun lopun viikonloppuna kuulimme Raunon kanssa toisenlaista hömötiaista silloin tietämättä mikä lintu oli äänessä. Ajattelimme sen kuitenkin olevan talitiainen. Tallenne jäi minua kuitenkin vaivaamaan ja talvilomamme jälkeen lähetin tallenteen eteenpäin tunnistettavaksi ja Ari Linna tunnisti hömötiaiseksi. Voimme nyt siis iloita kymmenen lintulajin tallennuksesta. Liesjärven kansallispuistoretken jälkeen meillä on lisää lajeja plakkarissamme, mutta niistä seuraavassa postauksessamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *