Kuulumisia syyskuulta

Se tunne kun käynnistät tietokoneen eikä se suostu enään käynnistymään…
Pari viikkoa sitten jouduin kokemaan miltä se tuntuu. Onneksi lähes kaikesta on varmuuskopiointi olemassa.
Nyt kone on huollettavana. Siitä vaihdetaan kiintolevy, päivitetään ohjelmat jne. Toivottavasti ens viikolla saisin koneen takaisin melkein kuin uutena. Sitä ennen on kuitenkin pärjäiltävä avokin koneella. Oma on kuitenkin oma 🙂

Keramiikassa maanantaina valitsin värit raakapoltosta tulleisiin viime keväänä tekemiini pariin mukiin, lautaseen ja pikareihin. Tein mustasta savesta pikarin ja matalan lenkkikoristeisen kulhon. Osa ryhmäläisistä teki teepussialusia. Teeteema jatkui Lauttasaaren kiinalaisessa kaverin kanssa jasminteen merkeissä. Söimme herkulliset sushilautaset ja jälkkäriksi ananasta ja jäätelöä. Kaverin luona siirryimme nautiskelemaan valkoista teetä rupatellen ja parannellen mailmaa 🙂

Tiistaina rottinkikerhossa valmistui tilaustyönä patonkikori sekä sydänkori punaisilla helmillä. Keskiviikkoisella luennolla neuloskelin huivia. Luennon aiheena oli muovit vesistöissämme. Kyllä oikeasti on hyvä pysähtyä miettimään miten voisi omalta osaltaan vähentää muovien käyttöä. Ja miten kurjaa on se kuinka paljon yllättävissäkin asioissa on esim. mikromuoveja. Onneksi kosmetiikassa olen siirtynyt lähes kokonaan luontaiskosmetiikkaan.

Viime viikonlopun vietimme mökillä. Menimme sinne jo torstaina äidin tullessa perjantaina vierailulle. Pakkasime avokin kanssa kasvihuoneen talviteloille, pesin saviruukut, äiti keräsi kukkapenkeistä yksivuotiset kasvit, avokki leikkasi ruohon. Perjantai-iltana istuskelimme nuotiolla, lauantaina saunoimme. Päivällä käytiin kävelemässä ns. ympyrälenkki pysähtyen kannoille istuskelemaan ja kuullostelemaan syksyn hiljaisuutta. Siinä oli kovin hyvä olla.

Kuun alussa avokki osti mökille uuden kiukaan. Onnistuimme asentamaan sen paikoilleen pari viikkoa sitten. Pesimme saunan katosta lattiaan lauteineen perusteellisesti ja kyllä uuden kiukaan löylyt on hyvät ja ilma paljon raikkaampi. Lämmitykseenkään ei mene tuntitolkulla aikaa. 🙂 Kiuas-asiaan palaan vielä myöhemmin kuvin, kuten syyskuun luontoretkiinkin. Kuun puolessa vietimme ihanan iltapäivän Saanan kanssa kävellen yli 13 kilsaa ja nyt toissapäivänä avokin ja Siljan kanssa nautimme syksyn luonnosta Sipoonkorvessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *