Omenaiset kaurakeksit kanelilla maustettuna

Viime viikon lopulla pohdiskelin mitä terveellistä ja hyvää leipoisin. Kuin tilauksesta Nanne esitteli blogissaan reseptinsä omenaisiin kaurakekseihin, ja ohje vaikutti niin houkuttelevalta, että päätin kokeilla. Kotona olikin kaikki muut ainekset paitsi omenat avokki toi käydessään kaupassa. Lauantaina viettäessäni liikuntavapaata päivää leivoin keksejä.

Vaikka omenat olivat luomua, kuorin ne ja poistin siemenkodat. En jotenkin voi sietää ”roskia” omenasoseen joukossa, vaikka ehkäpä plenderissä kuoren palaset olisivat menneet sileiksi… Nannen ohjeessa omenoita laitetaan neljä, mutta laitoin vielä yhden lisää.Kaurahiutaleita 10 dl, makeutukseen käytin pari lusikallista luomuhunajaa. Kanelia lisäsin tarkkaa mittaamista tekemättä. Suolaa hyppysellinen.

Keksitaikina tuoksui valloittavan herkulliselta ja olisi maistunut sellaisenaan. Minulle itse asiassa siitä tuli mieleen tuorepuuro. Kaurahiutaleita, omenasosetta, kanelia ja hunajaa, nam! Tein herkusta kuitenkin keksejä pellille. Minun kekseistä tuli huomattavan paksuja, varmasti paljon paksumpia kuin Nannella eivätkä ne oikein rapsakoituneet sen vuoksi, mutta herkullisia olivat.

Kuvassa osa paistetuista kekseseistä Nannen blogissa on keksien alkuperäinen ohje. Kannattaa tutustua myös Nannen muihinkin resepteihin. Itse paistoin keksejä kiertoilmauunissa n. 20 min niiden paksuuden vuoksi. Kekseistä saa hyvin gluteeinittomat käyttämällä gluteeinitonta kauraa, jota itsekin käytin ja jota myös Nanne suosittelee reseptissään.

Mukavia leipomushetkiä kaikille keksejä kokeileville. Terveellistä ja hyvää.

2 Replies to “Omenaiset kaurakeksit kanelilla maustettuna”

  1. Vaikuttaapa ihanille kekseille 🙂 sisältää kaikkea mistä pidän! Mahtaisikohan tuonne sekaan sopia pienet raparperin palaset? Täytyy kokeilla 🙂

  2. Miksikäpäs ei. Kun paistolämpötila noin alhainen, kypsyyköhän raparperi miten???, Kerro ihmeessä miten kokeilussa käy. Tosin saatampa innostua itsekin kokeilemaan, kun raparpereja tuolta kasvimaan laidalta saan helposti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *