Päivänsankari Otto

Otto 8vk Kuvat sain Oton ensinmmäiseltä hoitoperheeltä ja heidän luvallaan ovat nyt myös teidän katsottavissa. Noiden kuvien ottamishetkeen kun lisätään kahdeksan viikkoa vaille neljä vuotta tähän päivään, Otto näyttää tältä

Ystäväni tuli opaskoiransa kanssa eilisiltana meille yökylään. Lähdimme reippaalle lenkille, ja oikeasti lenkistä tuli reipasvauhtinen kelistä huolimatta. Kuljimme Oton kanssa edellä avokin ollessa perässä ja hänen takanaan ystävämme koiransa kanssa. Otto piti hyvää ja reipasta vauhtia koko lenkin ajan. Kävli lätäköistä, loskassa, jäätiköllä, hiekotushiekalla. Toimi kuten keskiviikon koulutuslenkillä. Pitkästä aikaan sydän pomppi onnesta reippaasta kävelyvauhdista. Teimme ns. Lidli-lenkin ja hyvän fiiliksen huumaamana jatkoimme vielä Metsolansuon oikopolulle luikastelemaan. Yli seitsemän kilsaa keskinopeuden ollessa 4.8 km/h. Olen todella iloinen, VIELÄKIN!

Tänään emäntä on paiskinut töitä koko päivän, joten ulkoilut ovat olleet lyhyitä lenkityksiä joista avokki huolehtinut osansa. Sankari on nautiskellut paijauksista ja lähellä olosta minun illalla istuessa neule sylissä. Täällä on nimittäin neuloosi, joka oirehtii pahasti. Aloitin tiistaina elämäni ensinmmäistä villapaitaa ylösalaisinneuleena. HUIH! Saas nähdä miten mun käy.

Mutta Otto <3 Vaikka meillä välillä meno takkuaa, rakkaus ja välittäminen sydämessä, ja niin toivon meidän koirakkouden syvenevän ja vahvistuvan. Eikös sitä sanota, että vaikeuksien kautta voittoon, ja sillä tiellä ollaan. Ja jos jumittelu hiipii kimppuun yhteys koululle. Apua ja tukea saadaan! Aamulla puhuin johtavan kouluttajan kanssa ja sydäntä lämmitti miten hän ilostui kuullessaan eilisestä onnistuneesta reippailusta. Opaskoirakoululla tehdään asioita sydämellä ja eletään, tunnetaan asiakkaiden iloissa kuin suruissakin mukana. Sydämestäni sulle onnea toivotan
sä mulle häntää heilutat
mua opastat iloiten
vaikka sulta vaadinkin
patistan kulkemaan inhokkipaikoista märkyydestä karheaan
hiekkaan Mutta sulle isot kehut annan
ne sydämestäni sulle riehutan
Hyvää syntymäpäivää nelivuotias Opas Otto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *