Mökillä rentoutumassa

Jessus miten iso kivi putos tänään sydämeltä. Avokin maanantaiaamuna tiskatessa veden tulo loppui kertarysäytyksellä. Sulaketaulut ja vesivaraaja näytti normaaleilta, kaivossakin kaikki kunnossa. Meillä vesi tulee lähimaatilan kaivon kautta omaan kaivoon, joten josko olisi jokin tilapäinen sähkökatkos tms. Mutta torstai-iltana tullessamme ihmettä ei ollut tapahtunut. Vettä ei tullut edelleenkään. Taas kaikki mahdollinen tarkistettiin ja kyyditsijän mukaan mikään ei näyttänyt olevan vialla. Onneksi ostettiin vettä varalta, joten päätettiin jäädä pariksi päivää. Soitettiin edelliselle omistajalle ja selvis, että sähkö on meidän omaamme, joten maatilan sähköongelmat tai vastaavat ei pitäisi vaikuttaa veden tuloon. Siinä sitten pohdittiin torstai-ilta ja eilinen asiaa milloin kenenkin kanssa. Hienoinen ahdistus oli läsnä koko ajan.

Tuolloin torstaina mulla flunssaolo teki tuloaan ja avokin lämmittäessä takkaa, se vaan savutti. Tuntu todella ettei nyt tule mistään mitään. Oli mentävä ulos raittiiseen ilmaan kunnes hormi alkoi taas kunnolla vetämään. Ateria (kertakäyttölautasilta tapaksia: täytettyjä paprikoita tuorejuustolla, artisokkia, aurinkokuivattuja tomaatteja, minisalameja ja juustoa) oli syötävä parissa osassa savuttamisen takia. No onneksi hyvät yöunet ja seuraava päivä edessä kera upean auringon paisteen. Nuha oli iskenyt täysillä kyntensä minuun, joten avokin raivatessa kasvimaata istuin omenapuiden alla kirjaa lukien. Menin avokin avuksi. Seisoin oksasilppurin edessä ja tungin suppilosta avokin raivaamia oksia silppuriin. Hieno fiilis kun oli homma mitä osasin ja mitä pystyin tekemään näön puuttumisesta huolimatta, ja vieläpä turvallisesti. Reilu tunti siinä vierähti.

Illalla istuimme nuotiolla, vaikka ilma viileni hurjaa vauhtia. Lisättiin aina vaan lisää vaatetta, joten nuotion lämmössä vierähti melkein puolille öin rupatellen. Koirat oli jaloissamme. Harmaakuono järjesti meille jännitystä syömällä kanan paskat mitä avokki omenapuille ja marjapensaille lannotteeksi laittoi. Isot yrjöt sisälle, joten ulkosalla odoteltiin toisia yrppiä, mutta onneksi niitä ei tullut. Otto puolestaan murisi jollekin. Se istui vieressäni katsellen jotain ja murisi matalasti ja hiljaa. Se ei kuulostanut vihaselta, avokki sanoi sitä jopa mielihyvämurinaksi, mutta ehkä se loppujenlopulta kuitenkin oli jotain muuta. Ehkä Otto kuuli tai näki jonkun eläimen liikkeet.

Aamulla istuin näkkäriä syöden avokin häärätessä jo pihalla. Hanan suunnalta kuului kummaa ääntä ja riensin ulos avokkia huutelemaan. Mies saapastelee paikalle ja tunnustaa käyneensä kaivossa painelemassa nappeja, ja kas perkelettä yksi napeista ei ollutkaan alhalla kuten piti. Avasimme hanan ja vettä tuli iloisesti. Heti soittamaan kyytimiehelle, että ei tulekaan hakemaan meitä tänään, vasta maanantaiaamuna. Mökkeily sai siis jatkoa eikä tarvitse nyt murhetta kantaa mistä löytäisimme ammattilaisen korjaajan. Pitäisikö sen olla sähkö- vai putkimies, vai jokin muu… Se on kyllä mielenkiintoista miksi nappi on mennyt pois päältä. Aikasemmin hanasta vesi tuli vähän sykäyksisttäin paineiden vaihtuessa. Nyt vesi valuu tasaisesti. Ilo oli ylimmillään ja mäkin kävin tunnustelemassa kaivoamme, en tosin mennyt aukosta alas.

Toivuttuamme vedentuloilostamme avokki alkoi grilliin vaihtamaan kaasupulloa, koska kaasu oli edellisellä grillauskerralla loppunut. No nyt mies huomaakin vain letkun irronneen ja kaasupullon olevan oudon painavan. Eli, eipäs kaasu ollutkaan lopussa, letku vain pois paikaltaan… Ihmeteltiinkin miten kaasu voisi taas olla loppu. Olipas kiva aloittaa ruuan valmistus (valkosipuliperunoita ja lohta) tietoisena veden riittävyydestä ja grillauksen onnistumisesta. Kun perunat sain uuniin, lohen maustettua ja tehdyksi katkisdipin, päätettiin pulahtaa lampeen. Multa melkein jäi menemättä, pirun kylmää. On ihanaa kun on lähdepohjainen lampi, mutta vähän lämpimämpää vettä kiitos :D:D Saas nähdä uskallanko saunasta pulahtaa vai en. Avokki ruokailun jälkeen (ihana syödä ulkona auringon lämmittäessä, vaikka syyskuukin jo pitkällä) rupes saunan lämmitykseen mun höpötellessä skypessä sään viiletessä hyvää vauhtia. Nyt kirjoitan tätä sisällä koirat jaloissani. Ne innostuivat tänään keskenään vetämään keppiä. Kumpikin vaikuttaa tyytyväiseltä päiväänsä, ja niin olemme mekin. Nyt saunomaan ja rentoutumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *