Neuloosi kerää voimiaan

Viime viikkoina neuloosi on ollut rauhallisessa vaiheessa, mutta pakotti minut pakkaamaan kopallisen lankoja mukaan tänne mökille. Viestitti mulle, että tylsistyn, jos tekemistä ei ole riittävästi jne. No lankoja on montaa erilaista, joten fiiliksen mukaan voi vielä valitakin mitä seuraavaks alan neulomaan. Loppusuoralla on merinovillainen kaulaliina.

Edellisessä postauksessa kirjoittelin mehiläisvahakynttilöistä, ja siitä miten mukavaa on ollut antaa joulumuistamisena itse tekemiään kynttilöitä. Myös muutama huivi on kääräisty pakettiin. Torstaina treffasin ystävääni, joka oli jo pakettinsa aukaissut ja ottanut yönsinisen Teddy-langasta neulotun tuubihuivin käyttöönsä. Saamastani tekstarista päätellen hän oli iloinen lahjastaan ja tuo tunne vahvistui tavatessamme ja hänen esitellessään äidilleen huiviaan.

Tämän huivin postitin lapsuudenaikaiselle ystävälle

Babouska (52%villa 39%akryyli 9%nylon)
Toivottavasti on tarpeeksi pinkki, sillä hän pyysi minua tekemään pinkin huivin itselleen jo viime talvena.  En oikein löytänyt sopivaa lankaa silloin, mutta toivottavasti joulupaketti ilahduttaa. Huivi on harpulla tehty.

Marraskuussa Silmukkasiskojen kanssa vietimme mukavan päivän Messukeskuksessa Kädentaitomessuilla. Novitan ständiltä ostin  langat  tuubihuiviin petroolinsininen Rose (70%akryyli 30%villa) ja sinisenkirjava Silmu (36%mohair 33%polyamidi 31%akryyli). Neuloin ohjeen mukaan kasin puikoilla leveydellä 31 silmukkaa, koko ajan oikeaa.   Tuubihuivista tuli lyhyehkö, menee juuri ja juuri kaksinkerroin kaulan ympäri. On aivan makuasia onko se liian ahdistava kurkulla vai ei. Huiviin meni kerä Rose-lankaa ja kaksi kerää Silmua. Aan nähdessä huivin, ihastui siihen. Löysi itsensä lankakaupasta ja häneenkin on tarttunut neuloosi 😀 On tehnyt vastaavanlaisen punaisen tuubihuivin minkä itse tein sinisenä, on tehnyt myös tuubin oranssi-silmusta, ja ilmeisesti huiveja on syntynyt lahjaksi läheisilleenkin 🙂 Eli, varokaa ystävät hyvät, neuloosi saattaa olla hyvinkin tarttuvaa. Mutta tämän huivin saaja nauttii nyt etelän lämmöstä, mutta ehkä kotiuduttuaan täällä talvipakkasessa huiville on käyttöä ja toivottavasti ei ole liian ahdistava kurkulla.

Tultiin tänne mökille eilisaamuna ja kotiin palaamme vasta vuoden vaihduttua. On tarkoitus ulkoilla paljon, rentoutua, neuloa, viettää aikaa kirjojen parissa…
Nyt menee luomukinkku leivinuuniin yöksi paistumaan. Aattoyöhön kuuluu kinkun tuoksu 🙂 Ja odotukseni on korkealla kinkun suhteen: luomua ja leivinuunissa paistettua, sen on pakko olla herkullista :O 😀

Toivotan kaikille lukijoilleni ihanaa jouluaikaa. Rentoutukaa, nauttikaa läheisienne seurasta. Joulu on rauhan, rakkauden, hyvänmielen juhla.
Valitettavasti näin ei kaikkialla kuitenkaan ole. On monta yksinäistä, jota joulu kouraisee kipeästi. On niitä joidenka elämässä on surua eikä joulu onnea tuo. Tuntuu pahalta kun ajattelee Artun kohtaloa Ylöjärvellä. Perhettä on kohdannut hirmuinen suru eikä varmasti joulumieltä ole. Voimia sinne paljon, ja voimia myös kaikille muillekin joille joulu ei tuo rauhaa, hyvää oloa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *