DeoCrystal – kiveä kainaloon

Olettekos ajatelleet kuinka paljon elimistöömme kertyy vuosittain kaikenmailman ylimääräistä, keinotekoista sinne kuulumatonta kemiaa?
Mitä kaikkea vastaan elimistömme joutuu tappelemaan tai pyrkiä suojaamaan itseään? Ympärillämme on jatkuvasti eri muodoissaan meille haitallisia aineita, jota ei tule välttämättä edes ajateltua. Sanotaan mm. ettei juomapullona pitäisi koskaan käyttää muovipulloa, koska siitä irtoo jotain ei sopivaa elimistöömme. En muista mitä se on. Vaikka tuon muovipullon haitallisuuden tiedänkin, en asian suhteen ole onnistunut (saanut aikaiseksi) tehdä parannusta.  Vettä lipittelen edelleen muovisesta pullosta, mutta ehkä vielä hankin tarkoitukseen paremman vaihtoehdonkin.
Ruokaan lisättävistä lisäaineista ja niiden vastustamisesta olen täällä paasannutkin ja kirjoittanut puhtaamman, luonnon omista raaka-aineista valmistettujen ruokien puolesta.  Ja edelleenkin kannustan kaikkia välttelemään tehotuotettua ruoka-ainesta lisäaineineen mahdollisuuksien mukaan. Kiroan hyvälaatuisen ruuan kalleuden, koska meillä kaikilla pitäisi olla siihen mahdollisuus taloudellisesta tilanteesta riippumatta.
Ja sama pätee myös luonnon kosmetiikan puolella. Olen ostanut silloin tällöin joitain tuotteita kokeiluun useasti myös hintaa kauhistellen. Monellakaan ei ole varaa vaihtaa luonnon kosmetiikkaan vaikka kuinka haluaisikin. Kyllä kukkarolle on väliä maksaako dödö 3 euroa vai 10 tms. Itse olen viime aikoina etsinyt miellyttävää dödöä ja Kädentaito-messuilta taisin sen löytää: kivideo!
En ole tarkemmin perehtynyt mitä kaikkea kosmetiikan kautta elimistöömme joutuu. Voin vaan todeta, että onneksi en esim. meikkaa, joten ehkä kemikaalisotkuni on aavistuksen kevyempi, ehkä? Itse käytän lähinnä pesuaineita, ihovoiteita, hajuvettä ja dödöä, joskus kuorintavoiteita. En juurikaan käytä hiuslakkoja tai muita muotoilutuotteita. Hiukseni olen värjännyt jo vuosia 3-4 kertaa vuodessa.  Kuuleman mukaan 3-5 minuuttia kun väriaineiden kemikaalit ovat värin laitosta elimistössä ja siksipä nykyisin ei esim. raskaana oleville suositella hiusten värjäystä eikä alle 16v, vai oliko alle 17v. Jotkut kampaajat ei ilmeisesti suostu värjäämään raskaana olevan hiuksia aineiden myrkyllisyyden takia. Ja oman kauneutemme takiako olemme valmiit kantamaan tuonkin kemikaalicokteilin? Varmasti niinkin, mutta myös tietämättömyydellä on varmasti osuutensa. Kyllä minun on ainakin sanottava, että en ole asiaa paljoakaan ajatellut, tai ollut innokas selvittämään ja saamaan tietoa. Muut jutut ovat vieneet mennessään. Toisaalta kohdatessani jotain luonnon omista raaka-aineista valmistettua tms. olen kiinnostunut ja innostunutkin ollut aijemminkin. Mutta nyt viimesen parin vuoden ja viimesimmän vuoden aikana luonnonmukaisuus hyvinvoinnissa on noussut hurjasti.  Etsin koko ajan parempia vaihtoehtoja niin ruuan kuin kosmetiikankin suhteen. Tämä on varmasti loputon matka, koko ajan tulee uusia tuotteita, uusia tutkimuksia tms. Omalla pikku maalaisjärjellään pitäisi osata tehdä ne oikeat valinnat elämän laadun parantamiseksi entisestään.
Ja ehkä yksi parannus on kivideo. Olen aina kärsinyt enempi vähempi iho-ongelmista ja monet deot aiheuttavat kainaloihin kutinaa, joskus jopa ihottumaa. Rakastan raikkaita tuoksuja ja vieroksun täysin tuoksuttomia vaihtoehtoja. Nekin tuoksuvat tuoksuttomalle 😀 Tämä kivideo on oikeasti tuoksuton ja silti puhdas/raikas. Olen todella yllättynyt kivideon pitävyydestä. Se on paljon tehokkaampi kuin monet keinotekoisesti hajustetut dödöt. Ja kivideon käyttöikä on 1-2 vuotta päivittäisessä käytössä. Tödön hinta taisi olla 12.90 €, joten kividödön käyttäjäksi siirtyminen säästää myös rahaa, vaikka olisikin aikaisemmin käyttänyt edullisempiakin vaihtoehtoja.
Aikaisemmin suihkun jälkeen olen kuivannut kainalot heti ennen deon laittamista. Kivideota käytettäessä kainalon on oltava kostea/märähkö, jotta kivi luistaa iholla. Jos iho on liian kuiva kivi ei liuvu ja dödön levitys ei onnistu. Olen joutunut opettelemaan ”suihkun jälkeisrituaalini” uudenlaisiksi 😀 Ei kainaloiden kuivausta!  Kiveä käytetään kokokainalon alueelle ja jos teho ei ole riittävä sitä on liian vähän. Deo ei tahraa kainaloita eikä vaatteita. Olo on hyvin luonnollinen, kainalossa ei ole ylimääräistä mönjäkettä eikä hajuja 😀
Hienhajuhan  syntyy vasta iholla, kun iholla olevat bakteerit alkavat hajottaa elimistöstä poistuvia kuona-aineita. DeoCrystalista irtoaa veden mukana täysin huomaamaton suolapinta iholle. Iholla vaikuttavat luonnon suolat ja niiden hapan pH-arvo estävät tehokkaasti hajubakteerien kasvun ja epämiellyttävää hienhajua ei synny. Ei muuta ihon pH –arvoa, eikä vähennä luonnollista eritystä.
Esim. ”tavis” dödöissä on hikitiehyeitä tukkivia, normaalia aineenvaihduntaa ja lämmön säätelyä estäviä alumiiniyhdisteitä kuten Aluminium Chlorohydrate tai Zirconium tetrachlorohydrex. Kivideossa näitä ei ole, kuten ei myöskään muita kemiallisesti keinotekoisesti valmistettuja aineita joita ”taviksissa” dödöissä on jopa kuutisenkymmentä. Eikö olekin aika hurja määrä erilaisia kemiallisia aineita? Kemiasta noin 60% kulkeutuu ihon kautta elimistöömme eikä kaikkien keinotekoisten kemian tuotosten terveysvaikutuksista ja ennen kaikkea niiden yhteisvaikutuksista tiedetä riittävästi. Kivideo on selvästi luonnollisempi vaihtoehto verrattuna niin moniin muihin vaihtoehtoihin. Arvostan myös ettei tuotteessa ole käytetty säilöntä- ja väriaineita. Ja kun kivi vielä toimii loistavasti, hyvä valinta!
Olen kivideoihin törmännyt parin vuoden aikana messuilla, mutta tähän asti suhtautunut vähän skeptisesti. Voiko tuollainen toimia, onko huijausta??? Nyt voin vastata itselleni: Ei ole huijausta ja kyllä toimii, vieläpä hyvin. Olen iloisesti yllättynyt. Ja jos mietit itsekin siirtymistä luonnollisempien vaihtoehtojen käyttäjäksi kivideota voin suositella ilman paasauksia ja mainostamisia.
Ja vielä
Mitä aluna on?
Lainaus Deodoranttikivi.net-sivustolta:

”Deodoranttikivemme sisältävät elintarvikelaatuista ammonium -alunaa, mineraalisuoloja ja vettä. Aito luonnontuote, joka EI SISÄLLÄ alkoholia, hajusteita, mineraaliöljyjä, säilöntäaineita (parabeenit), tukkivia alumiinyhdisteitä, väri- eikä ponneaineita.
Aluna on väritöntä ainetta , jota muodostuu luonnossa kahdeksankulmaisista tai kuutionmuotoisista kiteistä.

DeoCrystallin mineraalisuolat saadaan maakerrostumista Aasian tulivuorialueilta Mineraalit muodostuvat vuosituhansien ajan puhtaassa luonnossa maaperän eri kivilajien rapautuessa. Mineraalisuola (aluna) erotetaan muusta maa-aineksesta ja vesi haihdutetaan pois kuukausien ajan, jolloin suolat kristalloituvat kiinteiksi kappaleiksi Tämän jälkeen ne hiotaan käsin ja ovat valmiita ihokäyttöön. Aluna- kristallin molekyylipaino on 474,38 ( vrt. vesi 18), joten se EI LÄPÄISE IHOA, eikä solukalvoja ison molekyylirakenteensa vuoksi . Vaikuttaa siis ainoastaan ihon pinnalla. Lisäksi alunamolekyylit ovat varautuneet sähköisesti siten, että solukalvot hylkivät niitä.”

Varmasti kivideon valmistajia on muitakin ja kenties dödön koostumus erilainen. En ole lainkaan perehtynyt asiaan, joten en tiedä onko tuo aluna aina yksi aines kivideoissa vai ei. Mutta tämä esittely kivideoista on nyt muutenkin juuri tuosta minulla käytössä olevasta DeoCrystalista.

5 Replies to “DeoCrystal – kiveä kainaloon”

  1. Olin joskus luonnonkosmetiikkaa käsittelevällä luennolla ja kauhistuin sitä myrkkyjen määrää, mitä tavallisesta kosmetiikasta elimistöön kertyy. Mulla luonnonkosmetiikan ostamista rajoittaa juuri tuo kirottu kukkaro. Miksi niiden tuotteiden pitää olla niin kalliita!? Onneksi en minäkään meikkaa.

    Kokeilin joskus tuota kividödöä, mutta se ei vaan tehonnut yhtä hyvin kuin tavallinen. Kärsin silloin, ja kärsin edelleen, lääkkeiden aiheuttamasta voimakkaasta hikoilusta. Sitä, ja ennen kaikkea sen hajua, tuntuu hillitsevän vain tavallinen dödö. Harmi.

  2. Mulla on kanssa toi kivideo ja se on kyllä hyvä. Ostin myös sellasen sprayversion eli siinä on niitä kiteitä suihkepullossa ja siihen lisätään itse vettä. Näppärä jos tarvii pikaisesti ruiskasta "lisävahvistusta" esim. kesällä uinnin jälkeen + oon suihkutellut sitä myös jalkoihin.

    Jos oot suolasta kiinnostunut, niin suosittelen kokeilemaan suolahuonehoitoa. Erittäin rentouttava + iho sen jälkeen superpehmeä ja tehostaa vielä aineenvaihduntaakin. 🙂

  3. Karhutar
    Tuo kivideon myyjä kertoi, että useasti ihmiset laittavat kivideota liian vähän ja siitä johtuu pettäminen. Itse olen näiden parin viikon aikana pyrkinyt hieromaan dödöä laajalti kainalon alueelle ja pito on ollut hyvää.
    Toki en mene väittämään. Eihän kaikki toimi kaikilla tokikaan.

    Acata
    Luin kans tuosta suihkepullosta ja vähän harmittaa ettei sitä ollut messuilla esittelyssä. Se olis varmasti ollut kätsy hankinta. Noh, kyllähän sen saa verkkokaupastakin.

    Olen käynyt suolahuoneessa ja se on todellakin rauhoittava kokemus.

  4. Mä olen hetken harkinnut, josko antaisin kivideolle uuden tilaisuuden. Teininä sitä kokeilin, mutta se ei muka toiminut. Silloin kyllä hikoilin vielä enemmän kuin nyt, ja mielestäni pahanhajuisemminkin. Nyt "tilanteen rauhoituttua" voisin kokeilla uudestaan.

  5. Brego
    KoAnna ihmeessä kivideolle uusi mahdollisuus ja kerro kokemuksistasi!
    Itse olen ollut deohon tosi tyytyväinen ja hämmästynyt sen pitävyydestä. Tosin hankaan kiveä kainaloon laajalti ja normidödöä enemmän muistaen esittelijän sanat siitä, että sitä pitää olla riittävästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *