Lomamatka varattu ja juhannus käsillä

Näin juhannuksen vieton kynnyksellä on pakko hehkuttaa!!! Nimittäin eilen varasimme lomamatkan Azorien saarille elokuulle. Nyt jaksaa paiskia kesän töitä. Aloitamme maanantaina lomalaisten hieronnat ja lisäksi iltaisin hoidamme oman firman asiakkaat. Kolmas kesä näin, mutta se tietää rahaa 🙂 Viime kesän heinäkuusta ja elokuun alusta muodostui aika raskaat. Huone, jossa hierontoja teemme sijaitsee käytävällä, jossa uima-allas ja sauna. Kosteus ja lämpö taattu. Ilmastointi ei vörkkinyt kunnolla, joten helle oli sisälläkin, varmasti 30-35 astetta. Ei voinut puha enään hyvästä esteettisyydestä hien noruessa pitkin jalkoja, vatsaa, otsaa, naamaa, selkää. Vähän lohdutti asiakkaiden tilan olevan sama. Nestettä kului hirveät määrät. Ja työt jatkui useasti illalla kotona, onneksi vähän viileimmissä olosuhteissa. Illalla sitä rojahti pihakeinuun kuin märkärätti. Ei tullut mieleenkään tehdä jokin treeni. Se harmitti, mutta ei vaan kyennyt jaksamaan. Nyt olen päättänyt, että kello soi aamukuudelta ja koiran kanssa 4.5 km lenkki joka työaamu. Tuo on minulle haastavaa, ei niinkään se lenkki, mutta herääminen. Aamut ei ole mun juttu. Silti olen päättänyt yrittää. Ehkä se antaa myös laihtumiselle lisäpotkua.

Tuota matkaa odotan innolla, sillä varasimme jo muutaman retkenkin. Käymme mm. kraaterijärvillä, ananasplantaasilla, pikkukylissä, vesiputouksilla, saaren pääkaupungin kävelykierroksella ja illallisella paikallisten luona, jossa kouluratsastusesitys, bortugalilaista musiikkia ja perhe kertoo elämästään saarella. Harkinnassa on vielä auton vuokraaminen pariksi päiväksi.

Matkaa miettiessämme ensin katselimme Kreikan saaria ja niistä eniten Korfua, mutta vilkaistessa Azorien saaria nuo Kreikan saaret alkoivat tuntumaan tylsiltä turismirysiltä. Turismia on varmasti myös Azoreillakin, mutta sielä ei ehkä vielä turismin tuomia lieveilmiöitä niin paljoa. Kuvaukset luonnosta ja saaren mahdollisuuksista sai houkutelluksi. Varasimme matkan Hispanjan matkatoimistolta, jolla oli laaja retkitarjonta ja kohtuulliset hinnat. Lukijani, jos olet käynyt Azoreilla tai käyttänyt Hispanjan palveluksia, kerro ihmeessä kokemuksista kommentteihin.

Mutta nyt on aika keskikesän juhlan. Ilmakaan ei vaikuta niin kamalalta mitä vielä eilisiltana. Ystävämme tulee koiransa kanssa, luvassa rentoa yhdessä oloa hyvän ruuan äärellä. Juhannuksena kuuluu myös saunoa, joten avokki osti vihdan. Ah, miten se tuoksuukaan ihanalta. Avokki tuolla nyt tekee juhannusaaton treeniä, rauta vaan ryskyy. Kuulemma muuten tulee huono omatunto eikä voi huomenna relailla vaan. Ja taitaapi toinen syy olla, eilen postin kautta tulleet uudet käsipainot 20 kg per kiekko. Onhan niitä ihan pakko testata heti.

Mutta eihän näin juhannuksena saa tähän koneelle jämähtää. Nyt toivottelenkin kaikille hauskaa juhannusta ja lähden laittamaan sänkyyn puhtaat lakanat. Puhtaus, raikkaus kuuluu juhannukseen! Vierassänky onkin jo pedattu.

6 Replies to “Lomamatka varattu ja juhannus käsillä”

  1. Oih, mikä matkakohde!
    Teille tulee kyllä varmasti aivan ihana reissu ja sitä odotellessa jaksaa tehdä vähän enemmän töitäkin varmasti. Tosin nuo työolosuhteet eivät kyllä kuulosta kauhean houkuttavilta… 🙁

  2. Matkaa odotetaan aivan innolla!!! Ja nuo työolosuhteet ei totisesti houkuttele. Viime kesänä siellä puhuttiin olevan tulossa ilmastointiremontti. Voi kun se olisi jo toteutunut. Ilmeisesti helleaalto on tulossa. Joku sano että loppuviikosta itäisi olla jo 23-25 astetta.

  3. Azorit on varmasti ihana kohde! Kerro sitten matkakokemuksesta, olen miettinyt Azoreita monesti matkakohteena mutta tähän mennessä on tullut aina lähdettyä muualle.

  4. Ette varmastikaan tule välttymään Azorit-matkan kuulumisista, sillä aion kokemukseni täällä jakaa, ellei nyt jotain ihan ihmeitä tapahdu.

  5. Taivas, mihin paratiisiin lähdette!! Yrittäkää napsia kuvia ja muista sitten kertoa täällä tarkasti matkan kulusta! Haluan tuonne itsekin joskus!! Ja varmasti ahkera asiakkaiden leipominenkin sujuu korkealla motivaatiolla, kun on tuollainen juttu odottamassa! Jukra 🙂

    Ps. tiesitkö Hepa, että sulla on nuo sanavahvistukset käytössä? Ajattelin vain, jos sinulla on myös näkövammaisia lukijoita, niin estyyköhän heillä nyt kommentointi?

  6. Toppapaha: En tiennyt. Voi ei! Narisen sellaisesta mihin ite syyllistyn, voi ei!!!! Ihan syvältä. Täytyy heti selvittää miten saan ne pois, eli mailia ystävälle!
    Taidan olla aika pimee kun bloggaan ja tarviin tähän muokkauspuoleen niin paljon apuja, mutta hiljalleen oppii niksejä miten itekin ruudunluvun kanssa selviää… Kiitos kun sanoit tuosta!
    Ja tuosta matkasta odotukset on todella korkealla. Matkakertomusta ja kuvia varmasti saatte reissun jälkeen 🙂

Vastaa käyttäjälle iive Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *