Julkaistu

Surua sydämessä

Murhemieli, kyynelsilmä…
Kun kuulin Harmaakuonon veljen olevan vakavasti sairas, niin sairas, että on vain yksi ja ainoa mahdollisuus, siitä lähtien olen tuntenut suurta surua ja myötäelämisen tuskaa.  Olen ajatellut perhettä paljon, rapsuttanut velipoikaa mielessäni, lähettäny sydämessä voimaa ja lohtua.  Muistan miten reipas, energinen ja iloinen herra oli meidän viimeksi (alle 3vk)  tavatessamme. Veljekset kirmasivat iloisina yhdessä vapaudesta nauttien. Ennen pois lähtöäni tunnustelin koiralla olevia patteja, enkä voinut tietää niiden olevan imusolmukesyöpää.  Tuo koiraherra on säilyttänyt pirteytensä ainakin eilisiltaan, vaikka on vain ajan kysymys milloin on aika lähteä. viimeiselle matkalleen. Se tapahtuu  joka tapauksessa perjantaina, koska vaihtoehtoja ei ole. Tuntuu pahalta, mutta  sen jälkeen koiralle ei tule tuskia ja kauniit muistot säilyvät.  Toivon koko perheelle voimaa, lohtua ja että voisivat vielä hetken nauttia rakkaasta ystävästään ennen kuin koiran on aika päästä tuskattomille niityille kirmailemaan.

Harmaakuonon veli on ollut perheineen kovasti mielessä. Tänään sain toisen suruviestin ja alkoi tuntumaan kestämättömältä. Ystäväni kirjoitti omalta koiraltaan löytyneen jonkinlaisen kasvaimen maksasta, ja että heillä on vielä yhteistä aikaa hiukan. Koira on Harmaakuonon velipuoli, puolisen vuotta vanhempi.  Tuntuu kovin raskaalta ystävien koirien sairastumiset, ja varmasti sukulaisuudella Harmaakuonoon on myös tekemistä ja siitä, että ovat kutakuinkin saman ikäisiä koirimuksia.  Ehkä myös pelko  milloin on Harmaakuonon vuoro. Olen tunnustellut pojan patteja vainoharhaisena ja  kai jonkinlaista varautumistyötä tehnyt, vaikka epäilenpä onko siitä tosi paikan tullen mitään hyötyä.  Näinä hetkinä sen todella tajuaa kuinka tärkeitä nämä opaskoirat käyttäjilleen on, olisivat varmasti meille ihan tavallisina kotikoirinakin.  Ja kun ystävien koirien sairastuminen surettaa näin paljon, pelottaa miten sitä oikein hajoaakaan kun itse on samojen asioiden kanssa tekemisissä.  Harmaakuonolta poistetaan viikon päästä pari-kolme hammasta, ja nyt jo hirvittää, jos jotain meneekin pieleen tai jotain kamalaa arvaamatonta ilmenee toimenpiteen aikana…

Julkaistu

Ystäviä, käsitöitä ja teeillan tunnelmia

Eilisiltana avokin katsoessa nyrkkeilyä minun oli tarkoitus valloittaa tuo meidän laiskanlinnamme kuulokkeet korvilla (Wilbur Smith – Kivihaukka), käsissä neuleharppu tarkotuksena harputella sininen tilaustyö kaulaliina valmiiksi, ja ulottuvilla muki kamomillateetä ja Lindin mansikkasuklaata.  Närästyskohtaus pilasi kaiken. Tuo hirmuinen vaiva iskee harvoin, niin harvoin ettei mulla koskaan ole siihen lääkettä. Parasta on kömpiä peiton alle, tyyny rinnan ja vatsan kohdalle ja pyrkimys rentoutua, olla liikkumatta.  Ei tehnyt mieli edes kirjaa kuunnella. Onneksi olo helpottui ja jäin samantein yöunille. Olihan edellisiltana mennyt myöhään ystäväpariskunnan vieraillessa luonamme. Söimme siemenrieskaa, kinkku-parmesan-salaattia, kanan nuijia ja jälkkäriksi marjajäädykettä.  Viiniäkin livahti jokunen lasi juttelun kulkiessa laidasta laitaan. Kahvittelun jälkeen vielä saunomista ja mukavaa yhdessä oloa.  Eilinen meni vähän pelastusarmeijalle, vaikka varsinaisesti ei krapula vaivannutkaan.  Eipä ihme, että uni maistui viime yönä ja ilta ei jatkunut närästyskohtauksen jälkeen neuloen/harputellen. Tänään kaulaliina on kuitenkin harputeltu loppuun ja nyt pari suklaapalaa ja teemuki nököttää vieressä.

Keskiviikkona treffasin käsitöiden ja teatterin merkeissä  ystävää, joka opetti mulle mehiläisvahakynttilöiden tekoa ja kahvipusseista askartelua. Nyt harjottelimme koiran vetolelun tekoa munkin nyöritystekniikalla ontelokuteesta. Kude käy ihoon, jos vähänkin pääsee liukumaan ihoa vasten, joten siinä saa olla tarkkana. Nyt minulla on täällä vetolelun alku ja ainekset toiseen vetoleluun, joten asiaan palataan vielä.

Teehetken jälkeen ohjasin ystävälle koirahieronnan perusteita, jonka jälkeen vietiin oppaamme juoksemaan hetkeksi koira-aitaukseen. Ja sitten olikin aika istahtaa seuraamaan näkövammaisteatterin esitystä
Kuningatar K
Näytelmä oli aika vaikea ja ilman kuvailutulkkausta siitä ei olisi päässyt oikein tolkkuunsa. Pääroolin esittäjäkin vaihtuu useampaan kertaan. Pidin kuitenkin näyttelijöistä ja heidän innostaan esiintyä, joten käykäähän oheisesta linkistä esitystä katsomassa.

  Torstaina vietimme mukavan illan Liioliin kanssa Thehuoneella Eerikinkadulla Helsingissä. Siellä maistelimme monenlaista teetä alottaen miedosta valkoisesta teestä siirtyen vahvempiin makuihin.  Minulle ehkä uusin tuttavuus oli tee, joka oli höyrytetty vuohenmaidolla. Tuoksu oli makea toffeemainen, maku taas aika olematon. Pu’er kiinalainen tee oli tuttu jo ennestään. Nyt pääsin maistamaan teetä mihin oli lisätty ruusunnuppuja, toi mukavaa makua. Ilta oli rento ja mukava, suosittelen teen ystäville. Itse haluaisin joskus osallistua Suomenlinnassa olevaan japanilaiseen teeseremoniaan. Pitäisi kai olla ryhmä, jotta se olisi mahdollista. Tuolloin torstai-iltana ei tarvinnut iltateetä kotona keittää 😀

MadH on liittynyt teidän lukioiden joukkoon! TERVETULOA ja kiitos haasteesta. Kuten edellisen postauksen kommenteissa tunnustinkin, olen viime aikoina ollut kamalan laiska haasteisiin vastailemaan, mutta yritän ryhdistäytyä.

Lopuksi:
Mieletön tunne kun kuulin peipposen laulavan ja mustarastaan visertävän.
Kevät, se on tullut sittenkin.

Julkaistu

Ystävät ja kaverit

Kolmenkympin paremmalla puolella on jo oppinut tosiasian: elämässä ystävä- ja kaveripiiri muuttuu vuosien varrella. Toiset pysyvät pitkään elämässä, toiset taas vaan piipahtavat siinä ja katoavat syystä tai toisesta. On surullista menettää ihmisiä elämästään, mutta kuljemme monesti vain eri suuntiin ja arjen keskellä yhteydenpito jää. Toisten kanssa tavatessa juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla on jääty, pitkäkin tauko vain katoaa väliltä. Se kai on sitä oikeaa ja kestävää ystävyyttä. Joskus ystävyys voi olla tiivis, vaikka kestääkin vain hetken elämässä.

Kun olin allekouluikäinen leikin pihapiirin lasten kanssa. Toiset hyväksyivät vammani, toiset vältteli sen vuoksi. Kun kävin koulua Jyväskylän näkövammaisten koulussa, kaveri- ja ystäväpiiri muuttui. Pihan lapset jäi ja koulun kaverit tuli tilalle. En enään mahtunut pihapiirin jengiin, olinhan arkipäivät kaukana kotoa, joten hiljalleen näkevät kaverit hävisivät. Lomilla se tuntui kaikkein pahimmalta, olishan ollut koko kesä aikaa touhuta muiden pihan lasten kanssa. Leikin itsekseni ja jonain kesänä minun luonani kävi tyttöporukka jostain ystäväpalvelusta. Heistä ei kestään tullut oikeaa kaveria tai ystävää. Jopa ala-asteikäisenä koin touhun keinotekoisena ja jonain velvollisuustapaamisina.

Jyväskylässä onneksi kavereita ja ystäviä riitti, isommaksi kasvaessa aloin kaipaamaan kavereita, jotka olivat integroituneet normaaleihin kouluihin. Tutustuminen tuntui vaikealta, mutta onneksi kirjeenvaihto auttoi asiaa. Koin itseni laitostuneeksi heidän rinnallaan ja jotenkin vammaisemmalta kuin he. Silti heistä on vieläkin ystäviä jäljellä. Emme tapaa usein, mutta kun tapaamme ystävyys on matkassa. Se tuntuu hienolta.

Ammattikoulussakin ystävä- ja kaveripiiri muodostui näkövammaisista. Minulla ei ollut yhtään näkevää kaveria saatika ystävää. Se tuntui pahalta ja monesti mietin minussa olevan jotain pahasti vialla. Järjellä ajatellen missäpä niitä näkevien kanssa olisi päässyt ystävystymäänkään. Harrastukset kun näkövammaisten joukkuepelissä maalipallossa, ja muu vapaa-aika opiskelutovereiden parissa.

Opiskeluiden jälkeen vapaa-ajasta vuosi vuodelta maalipallo nappasi isomman osan, ja siellä pelaajat oli pääsääntöisesti näkövammaisia kuten itsekin. Heidän kanssaan touhuilimme toki paljon muutakin kuin vain pelasimme tai treenasimme. Maalipallokavereista/ystävistä suurinosa katosi minun jäätyä lajista pois reilu pari vuotta sitten. En itsekään osannut pitää yhteyttä heihin. Alkuun tuntui kovin tyhjältä, jopa yksinäiseltä, vaikka lähimmät ystävyyssuhteet olivatkin säilyneet ja kestävät edelleen.

Toki matkan varrella on ollut lyhyitä kaveri- tai ystäväsuhteita näkeviin ihmisiin. Vasta viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut. Opaskoiratouhujen kautta tutustuin pariin ihanaan ihmiseen. Heidän kanssa tapaamme muutenkin kuin opaskoirien merkeissä. Välillä tarvitsen apuja milloin mihinkin, ja pelkäsin menettäväni heidät jos ”vaadin liikaa” pyynnöilläni. En ole menettänyt ja toivon heidän pysyvän elämässäni vielä vuosikymmeniä eteenkinpäin.

Rakkaan harrastuksen lopettaminen oli kova pala, ja kuten aiemminkin kirjoitin, elämä tuntui tyhjältä. Toisen korvan leikkauksen jälkeisellä sairaslomalla löysin käsityöt. Pitkäaikainen ystäväni maalipalloajoilta lähtien toi harpun ja lankaa. Pitkäaikainen asiakkaani, josta on tullut ystävä vuosien varrella suunnitteli käsityötapaamista viime keväänä ja käsityötuokioiden myötä syntyi Silmukkasiskot. Minulla ei ole siskoa, mutta koen tiivistä ystävyyttä, vilpitöntä välittämistä Silmukkasiskojen kanssa touhutessa. Heistä on tullut siskoja ja ystäviä minulle. Nykyään uskallan aina vain rohkeammin kysyä neuvoa tai apua käsityöhöni iskiessä ongelma. Tapaamisissa kaikki kyselevät ja neuvovat toisiaan. Toivottavasti minäkin voin tuoda Siskoille edes joskus jotain uutta tietoa tai antaa neuvoa jossakin. He antavat minulle niin paljon, haluan antaa samalla mitalla heille. Samoin toki kaikille muillekin ystävilleni riippumatta olivat he näkeviä tai näkövammaisia.

 On jännää huomata miten tilanne on muuttunut. Vielä joitakin vuosia sitten kaikki ystäväni oli näkövammaisia. Muistan vielä kesällä 2011 kirjoittaneeni täälläkin aiheesta näkevien ystävien vähyys. Nyt minulla on myös näkeviä ystäviä, ja heidän kanssaan tällä hetkellä yhteydenpito on tiiviimpää kuin näkövammaisten. En usko sen johtuvan vammattomuudesta/vammaisuudesta, luulen vaan, että nykyiset harrastukseni vaikuttavat asiaan, eikä se vähennä näkövammaisten ystävien merkitystä tai arvoa. Olen edelleen sitä mieltä, että molempia tarvitaan. Ja ystävyyttä ei mitata sillä onko näkevä vai näkövammainen. Se on epäoleellista ystävyyden tai kaveruudenkin syntyessä ja kestäessä.

Olen onnellinen, että nyt minulla on ystäviä niin näkövammaisissa kuin näkevissä ihmisissäkin. Nyt olen siinä elämäntilanteessa, jota olen toivonut. Muutoksen myötä uskon minusta tulleen rohkeampi touhuamaan myös näkevien mailmassa. En ole enään se ”pelkkä” vammainen muiden vammaisten keskellä. Enkä myöskään laitostunut nuori vammaisten keskellä. Olen aikuinen nainen, joka elää elämäänsä ja pääsääntöisesti nauttii siitä ilman alemmuuskomplekseja. Jos sellainen alemmuusfiilis iskee, se onneksi talttuu melko nopeaan. Vielä kun voittaisin pelon ja jännityksen opiskella näkevien kanssa, se mahdollistaisi englannin opiskelun. Toki se vaatii myös, että luotan itseeni ja siihen, että jopa minä voin oppia vieraan kielen. Vielä joskus ilmottaudun kurssille, se päivä tulee vielä! Voitan pelot ja möröt 😀

Julkaistu

Kolmet treffit samalle päivää

Eilen ei ollut töitä, joten mulla oli kolmet treffit 😀

Aamupäivän vietin
Liiolii-blogin kirjoittajan kanssa. Lumikenkäilimme reilun tunnin räntäsateessa Harmaakuonon kirmaillessa ja lumesta nauttiessa lähituntumassamme.

 Nollakelissä tuli lämmin, vaikka pukeuduinkin kevyttoppahousuihin. Yllättävän vähän pellolla lumi upotti.

Kenkäilyn jälkeen istahdimme keittolounaalle (tuorejuusto-paprikakeitto) ja Harmaakuono keräsi ihailuja ja muutamat puolikielletyt rapsutuksetkin 😀

Lumikenkäilemästä siirryin opettelemaan kantapään tekoa. Kaveri oli pyytänyt vasen kätisen sukulaisensa minua neuvomaan ja pääsinkin miltein kavennuksiin asti. Opettelin kantapään tekemään vahvistettuna, eli puolipatentilla (*1s neulomatta, 1o,*)- Toinen puikko aloitetaan neulomalla oikea, ja näin saadaan reunasilmukat neulomattomiksi. Mulla siis puikollansa 12s. Sukka käännetään ja neulotaan molemmat puikot nurjaa. Kaksi muuta puikollista on odottamassa ja niiden päihin laitoin tulpat, jotta silmukat ei karkaa 😀 Tuon kantalapun sain lähes valmiiksi, ja seuraavaan sukkasessioon on pari viikkoa. Sitä ennen ehdin varmastikin tekemään toiseen sukkaan vartta.

Iltapäivä meni nopsaan ja oli aika siirtyä kolmansille treffeille 😀 Silmukkasiskon ja ystäväni kanssa käytiin ostamassa mulle 8mm 60cm pyöröpuikon, jotta pääsen neulomaan Novitan sivuilta löytyneen ohjeen mukaan joustinneulebochoa. Ostin Yönsinisen Teddy-langan kaveriksi  Punaliila-Teddyä. Ajattelin, että saan vähän bonchoon väriä.  Ja heräteostona mukaan lähti 12mm pyöröpuikko. Samalla ystävän kanssa tuli rupateltua ja kuulumisia vaihdettua.

Eilinen oli mukava ja toimelias päivä; liikuntaa ja neulomista kera hyvien ihmisten<3 p="">
Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan!!!

Julkaistu

Omin käsin tehtyä – mehiläisvahakynttilät

Olen kovin iloinen siitä, että entisen pelikaverin maalipalloajoilta ”löysin uudestaan”, nyt käsitöiden merkeissä. Olin lokakuussa hänen luonaan opettelemassa mehiläisvahakynttilöiden tekoa. Tuosta taidosta on nyt ollut paljon iloa, toivottavasti myös heille, jotka ovat saaneet itse tekemiäni kynttilöitä. Olen antanut niitä opaskoirapuolella peesareille kerhon nimissä, omille vakioasiakkaille, teille, jotka olette vuoden varrella lukeneet minulle lehtiartikkeleita, teille, jotka olette lähteneet kaveriksi luennoille, ystäville ja muille joidenka kanssa on ollut hyvää yhteistyötä. Minusta on mukavaa muistaa teitä ja nyt vielä mukavempaa, kun olen itse tehnyt kynttilät. Muistaminen tulee sydämestä ja jokainen kynttilä on oma yksilönsä kuten niiden saajatkin.

Tässä lyhyt ”esittely” mehiläiskynttilöiden valmistuksesta. Valitettavasti kuvien laatu ei ole paras mahdollinen.

Lähtötilanne – mehiläisvahalevy ja sydänlankarulla

Mulla on viis sabluunaa, joista tässä neljä

Sabluunoja käytettäessä levystä tulee yhtä sabluunaa lukuun ottamatta kaksi kynttilää. Ns. kuuseen käytetään kahta sabluunaa, mutta levystä syntyy kaksi kuusta 😀 Tosin mielikuvitus on vain rajana, joten toki muitakin muotoja voi käyttää kuin nämä esillä olevien.

Sabluuna asetellaan mehiläisvahalevyn reunoja myöden ja leikataan.

Leikkaamisen jälkeen, sabluunan muotoinen pala asetellaan eteen siten, että reuna mihin sydänlanka painellaan on lähinnä itseäni.
Mittaan sydänlangan ja leikkaan sen.

Leikkaamisen jälkeen painelen sydänlangan reunaa myöden mehiläisvahalevyyn kiinni.

Alan rullaamaan levyä rauhalliseen tahtiin huolehtien, että rullasta tulee tiivis, että rullan sisään ei jää ilmaa.
On oltava myös tarkkana, ettei rullaus lähde vinoon. Se vaikeuttaa kynttilän pohjan tasaiseksi saamista.


Mehiläisvahalevy kapenee toiselta reunaltaan, eli sieltä päästä mistä kynttilä sytytetään.
Rullatessa voi jo painella kapenevaa reunaa kynttilärullaan kiinni, jotta kynttilästä tulee tiivis.

Kun rullaus on valmis pyörittelyä jatketaan kunnes saumat ovat tiiviit ja löysyydet muokattu pois. Liikaa ei pyöritellessä saa käyttää voimaa, kynttilä lituskoituu tai tulee muuten epämuotoiseksi.
Kun saumat on tyydyttävät muotoillaan päät halutunlaisiksi. Kynttilää pidetään kulmittain alustaan nähden ja pään reunaa naputellaan kevyesti alustaan samalla kynttilää pyörittäen. Se tiivistää päätä ja pyöristää sitä, tulee kauniimmaksi.
Jos pohja on epätasainen, samaa tekniikkaa voi käyttää reunan siistimiseksi ja tasoittamiseksi. Kun kynttilä pysyy pystyssä ja on suora, se on valmis.

Julkaistu

Toipilaan kolme toimeliasta/seurallista ihanaa päivää

Onpa mulla ollu kolme mukavaa päivää; aika on mennyt nopeasti hyvässä seurassa. Kiitos ystävälle tiistaisesta vierailusta. Ennen hänen tuloaan valmistin meille salaatin, jossa oli salaattilehtisekoitusta, mm. rukolaa, tomaattia, kurkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä ja paprikaa. Harmaakuonon ja ystäväni koiran jälleentapaaminen oli riehakkaan riemullinen. Koirien touhuja oli mainiota seurailla samalla juoruillen. Innostuin paistamaan ulkoilun jälkeen meille joulutorttuja. Ulkona oltiin toista tuntia, kierrettiin tuo meidän lähilenkki pysähdellen useasti välttääksemme vauhdin nousua. Koiratkin pääsi kirmaamaan hetkeksi vapaana ja kylläpä ne nauttivatkin. Ulkoilun jälkeen joulutorttuja kera glögiteen.
Eilen suuntasin kulkuni perheeseen, jossa Harmaakuonon veli viettelee eläkepäiviään. Jälleen veljekset riehkasivat ja Harmaakuono sai niin mahdottomasti rapsutuksia ja hellyyksiä talon emäntäväeltä 😀 Joimme teetä ja söimme joulutorttuja 😀 Hyvää oli… Illalla kotona rojotti väsyneen onnellinen koira avokin kanssa nautiskellessa perinteisesti iltateetä päivän kuulumisia jutellen. Kohta pitäisikin hätistää avokki kirjan kuuntelusta iltateelle. Ensin vaan naputtelen tämän pienen turhan postauksen 😉
Tänään vietin päivän äidin luona. Vein veljien perheille lahjat ja äidille itse tekemäni kaulakorun ja Aino-tossut. Käytiin äidin ystävän kukkakaupalla, vietiin joulukortteja postiin ja äiti halusi ostaa maksaa avokille kermaisen maksakastikkeen valmistamista varten 😀 Mulle oli jo eilen tehty iso rasiallinen vispipuuroa.  Kun kerroin harppu/neulomisinnostuksesta äiti kaivoi kätköstään muovipussillisen lankoja ja yhdet suorat puikot. Nyt mulla on 4.5 kerää turkoosia, kerä punasta, kahta erilaista tummaasinistä kerätolkulla. Toinen on pörrölankaa ja toinen sellasta nyppystä 😀 Sain vielä virkkuukoukun. Avokille lähetettiin maksakastikkeen lisäks piparkakkuja ja kahvia 😀 Aika meni nopeesti teetä hörppien ja jossain vaiheessa syötiin perunaa ja hirvikastiketta. Jälkkäriksi sain jotain uutta hedelmää. Sen kun puolittaa sisällä on kaunis tähtikuvio. Kaupassa sitä myydään kuulemma kolmella eri nimellä, ja enhän mä niitä nyt tietenkään muista. Hedelmä itellään on keltainen, kuorineen oranssi 😀 Maku oli mielestäni aika makea.
Eilen piipahdin netissä tutkimassa verkkokauppoja missä myydään lasihelmiä. Löysinkin sellaisen ja kun AA tulee lauantaina töihin, pääsee kuvailemaan mulle helmiä. Ajattelin tehdä tilauksen, niin pääsen jatkamaan myös korujen valmistamista. Että tälläsiä kuuluu toipilaalle. Päivät on menny tosi nopeesti, ja välillä ei edes meinaa muistaa toipilaisuuttaan. Vielä nyt kun malttaa tämän loppuviikon ja ens viikon alusta vähän himmailla, niin sitten paluu normielämään koettakoon. Tää sairasloma on kuitenkin antanut tosi paljon uusia harrastusideoita käsityöt ja korut. Saas nähdä miten into jatkuu…
Mutta nyt teetä pannuun ja iltapalaa pöytään.
Julkaistu

Käsityökärpäsen surinaa

Torstaina kävin viidennen kerran kiropraktikolla. Edelliskerta oli viime viikon keskiviikkona. Niskani oli erityisen jumissa etenkin oikealta puolelta. Hoitajan mukaan huomasi, että olen ollut korvaleikkauksessa ja sen jälkeen joutunut varomaan. Oli tyytyväinen, että hoito oli het noinkin pian leikkauksen jälkeen. Melkoinen rutina/pauke niskasta kuuluikin ja tunsin miten hartiaseudussa alkoi hoidon jälkeen veri kiertämään paljon paremmin. Ihana lämpö levisi kehoon. Maanantaina mulla on seuraava aika.
Saas nähdä miten jumit on pysynyt hallinnassa, sillä olen kuluttanut aikaani käsitöiden parissa; pujottanut lasihelmistä kaksi helminauhaa ja tänään opetellut harpulla neulomista. Noista käsityöjutuista teen oman postauksen jossain vaiheessa. Helminauhojen viimeistelyyn tarvitsen vähän apua. En saa pääteltyä työtä tarpeeksi tiukkaan. Lankaa jää näkyviin 1-2 cm ja eihän se ole kivaa olleskaan. Korujen tekoa hidastaa myös etten saa lankaa neulansilmään kovin helposti. Pitää hankkia langanpujotin… Langan saaminen neulaan on kyllä varsinaista tuhraamista ja kestää aikansa, niin kauan, että pinna on loppumaisillaan 😀
 
Harpulla neulominen on mulle aivan uutta. Ystäväni piipahti torstaina pikasesti ja nähdessään mun koruviritelmät keksi, että voisin kokeilla harpulla neulomista. Tänään hän sitten marssi meille ja sain hältä joululahjaksi harpun ja kuus kerää lankaa 😀  Ja nyt ilta on mennyt harjotellessa. Samalla kerrattiin pyöröpuikolla silmukoiden luonti ja miten tehdään oikea ja miten nurja silmukka. Oikean muistinkin. Tuo pyöröpuikko on turhan paksu ja mietinkin jo, että pitäisiköhän mun käydä vielä ennen joulua puikko-ostoksilla. Ja jotain lankaakin voisi ostaa mikä sopisi yhteen tuon saamani kanssa.
 
Tuolloin torstaina musta tuntui, että seinät kaatuu päälle ja että tylsistyn kuoliaaksi. Avokki oli koko päivän hierontakeikalla. Onneksi ystäväni piipahti ja toisen kanssa jutskailtiin pitkä puhelu sopien treffit eilisillalle. Häntä olikin mukavaa tavata. Söimme hänen valmistamaa teeleipää ja rupattelimme teemukien äärellä. Teeleipä olikin herkullista, mutta molemmille tuli parin tunnin päästä vatsakipu ja turvotusta. Molemmat ollaan vähennetty reilusti hiilareita ruokavaliostamme ja vehnätuotteiden syöminen on jäänyt minimiin. Pohdimmekin milloin viimeksi olimme syöneet vehnää sisältävää ruokaa. Kummankin oli vaikea muistaa. No ite söin keskiviikko-iltana pinaatti-siemenmuffinssin ja lauantaina joulutortun.  Jäimme miettimään tuliko vatsakipu ja turvotus vehnästä vai ylipäätään hiilareista. Vai oliko lienee molemmista. Kyllähän sen tietää miltä masussa tuntuu hiilaripommin jälkeen, mutta olipahan taas hyvä muistutus ja opetus oman kehonsa reakoimisesta.
Joka tapauksessa hauska ilta kokouspäivän jälkeen. Päivä meni nimittäin kokoustaessa opaskoira-asioiden merkeissä. Välillä lounastimme. Kaikenkaikkiaan lounastauko mukaan laskien kokoustimme yli viisi tuntia, huh! Sen jälkeen olikin syytä rentoutua hyvässä seurassa.
Avokki laittoi saunan päälle ja istuu nyt nauttimassa löylyistä. Munkin tekis mieli saunaan, mutta…  On pakko malttaa odottaa vielä yli viikko. Noh, avokkia odotellessa voisin laittaa kynttilät  palamaan ja valmistaa glögit, ja vähän ”harputella”.
Ihanaa lauantai-illan jatkoa kaikille!
Julkaistu

Hellepäivien puuhastelua

Olemme saaneet nauttia hellepäivistä. Rakastan kesää aina kun on paljon kesäpuuhaa, ja eilinen olikin mukava päivä. Huonosti nukutun yön jälkeen lähdin treffaan ystävääni keskustaan. Käytiin Kampissa kiertelemässä ja etsiskelemässä kesämekkoja ja sandaaleja. Kumpiakaan ei valitettavasti löytynyt. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut, kävelimme Thehuoneelle teelle ja siemencroisantille. Tällä kertaa maistelimme mustaa teetä, joka maustettu Kranaatti-omenalla. Tunnelma jälleen ihanan leppoisa ja kiireetön. Tuon relaushetken jälkeen jatkoimme Stockmanniin, josta ostin digisanelimeen migrofonin, jossa on tuulenestoa mukana. Haluan Azorien saarten matkasta hyvät äänikuvat. Herkusta piti käydä tietystikin ostamassa taasen tuo omenamehupönikkä. On kyllä herkullista kylmäpuristettua mehua, eikä mielestäni mitenkään ryöstöhintaistakaan, kolme litraa reilu 9 euroa.

Kotiuduttuani salaatin valmistus iltaa varten. Laitoin siihen, rukolaa, jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, suippopaprikaa, omenaa ja Parmesan-juustoa. Tilkka sitrusoliiviöljyä ja ripaus mustapippuria. Avokkini oli ahkeroinut koko aamupäivän töiden merkeissä, joten pikasuihkut ja olikin aika lähteä Suomenlinnaan ystäväpariskunnan kanssa.

Siellä kiertelimme parisen tuntia. Pääsin tunnustelemaan väijytysaukkoa, tykkiä ja matalakattoista kivistä huonetta. Nilkat sai hyvää tasapainotreeniä mukulakivillä käppäillessä. Sää oli ihana, lämmin, suorastaan kuuma 😀 Tuuli ajoittain rannassa vilvoitti ihanasti. Väkeä oli paljon. Avokki innostui ottamaan valokuvia joita täällä myöhemmin, kun joku katsoo kuvat ja valikoi onnistuneet 😀

Suokista palattuamme ilta jatkui ystävien luona grillaillen broilerfilettä ja Halloum-juustoa. Grilliherkuista nautiskelimme tekemäni salaatin kanssa. Jälkkärinä tarjottiin kahvin ja kaakaon kanssa valkosuklaakeksejä(söin yhden!), tiikerikakkua(kaakaoraidan tilalla lakukastikeraita, maistoin) ja suklaapäälysteisiä chilikeksejä joista en erityisemmin pitänyt. Makeankiintiö kyllä täyttyi, ei totisesti tehnyt mieli lisää! Kotona oli vielä ihan pakko keittää iltatee ja istuskella takapihan keinussa lukien blogeja ja Facebook-päivitykset. Yö oli lämmin ja ihana. Se oli ikioma oma hetkeni 😀 Tuntuikin hyvältä kömpiä lakanoiden väliin. Kirjaa ei jaksanut kauaa kuunnella. Alotin Arthur Haileyn kirjan Kovat lääkkeet. Edellisyönä sain loppuun Wilbur Smithin Keihästen sankarit-kirjan.
Tänään oli tarkoitus lähteä avokin kanssa Ankkapuistoon piknikille, mutta koska kumpikaan ei ole auringossa makailija luovuimme ajatuksesta kuumuuden takia. Kokkailimme yhdessä. Maustoin lohifileen sitrusbergamontilla, sitruunamelissalla, basilikalla, mustalla pippurilla, suolalla, sitruunanmehulla ja valkosipulilla. Kiedoimme kalat folion sisään ja grillasimme illalla. Kalan kanssa oli bataattia ja paprikaa, jotka olin marinoinut oliiviöljyssä, pippurissa, suolassa, valkosipulissa ja kalasta yli jääneissä yrteissä. Tuli herkullinen illallinen. Päivällä söimme piknikeväistä Korpelan luomulihapullia fetakuutioiden ja maalaisleivän kanssa. Nuo lihapullat olivat valmispulliksi oikein herkullisia. Huomasi eron, ei lisäaineita tms. En nykyisin valmislihapullia ostele, avokki joskus ostaa, en syö niitä juuri koskaan. Nyt maistoin ja yllätyin positiivisesti.

Päivä on mennyt sangen rauhallisesti. Kirjaa kuuntelin ja nukahdin. Saas nähdä miten ensi yönä uni maistuu. Aterian jälkeen istuin keinussa lukemassa pisteillä Musta ruusu –nimistä kirjaa. Nyt teen juotuani otan tietokoneen mukaani ja luen ulkona päivän blogikirjoitukset ja nautin ihanasta myöhäisillasta. Avokki on kömpinyt jo nukkumatin luo. Syö allergialääkkeitä, joten on tosi nuutunut/väsynyt. Minun kesäenergiani pursuu ja toivottavasti huominen tuo tullessaan mukavaa kesätekemistä. Maanantaina taas on edessä työpäivä. Päivät menevät nopsaan ja siksipä kesästä täytyykin saada kaikki irti. Nyt haluaisin pulahtaa järveen heittämään talviturkin. On jo heinäkuu ja talviturkki alkaa tuntua aika ahdistavalta 😉 🙂

Julkaistu

Ajatuksia laihduttamisesta ja ystävyydestä pihakeinussa kesästä nauttien

Kello lähestyy iltakahdeksaa ja mittarissa vieläkin yli 26 astetta lämmintä. Tulin istumaan tänne takapihan keinuun kesäillasta nauttimaan. Avokki treenaa tunnollisesti. Itse laiskottelen menkkakipuisena edelleen. Eikä fiiliskään ole ollut paras mahdollinen, mutta huomenna on mukavaa ohjelmaa luvassa; shoppailua ystävän kanssa ja illalla ystäväpariskunnan kanssa treffaamista. Lauantaille suunnittelimme avokin kanssa piknikkiä. Kyllä mielikin tästä piristyy. Ja tämän aamun ilouutisiin kuului ehdottomasti vaakalukemat!!! Mullahan on puhuva vaaka, ja jotta lukemat ei jäisi epäselviksi, vaaka toistaa lukeman kolmeen kertaan ja aika kovaa. Joskus olen miettinyt, että pitääkö noiden aparaattien suunnittelijat puhetukea tarvitsevia samalla ääliöinä.. Pitää puhua hitaasti, selkeästi, kovaa. No muistaa täytyy tietysti, että meissä tarvitsijoissa on toki monenlaisia ihmisiäkin. Voitte vaan kuvitella miltä tuntuu kuunnella vaakan kauhulukemat kolmesti ja kovaa toistettuna 😀 Tänäaamuna kuitenkin ilo oli suuri vaa’an sanoessa ”Painonne on 69.3 kiloa, painonne on 69.3 kiloa, painonne on 69.3 kiloa”. Laskua tapahtunut helteestä ja menkoista huolimatta, jeeeeee!!!! Joskos jumitus olis nyt vähäksi aikaa hellittänyt ja paino jatkaisi laskuaan. Koska tämä on mulla ollut varsin hidasta, heinäkuun vikana päivänä toivon todella olevani päässyt alle 68 kiloon, mieluiten alle 67.5 kiloon. Tiedän olevan turhaa tavoitElla esim. alle 65 kiloa. Azoreille olisikin hienoa lähteä sitten alle 67 kiloisena 🙂 Kadehdinkin teitä joilla paino tippuu viikossa tuon mitä minulla kuukaudessa tai jopa kahdessa. Vakavasti ottaen, on hyvä muistaa meidän kaikkien olevan erilaisia ja reakoivan eri tavalla eri systeemeihin jne, joten eipä taida olla aiheellista kadehtia.

Nyt kun olen lueskellut muutaman viikon ihmisten laihdutusblogeja olen huomannut itsestäni että en kirjoita ulkonäköseikoista koskien laihduttamista. En pohdi miten rumannäköinen olen omine läskeineni tai miltä näytän treenatessani läskeissäni. En tiedä onko se hyvä vai huono asia kun en asiaa paljoakaan ajattele. Uskon siihen vaikuttavan tämän näkövammaisuuteni. En todellakaan tarkoita ettenkö haluaisi näyttää kropassani hyvältä jne, tai etteikö minulle olisi väliä miltä näytän. Kyllä välitän, mutta en ehkä välitä niinkään siitä miltä muiden silmissä näytän, tai kehtaanko tehdä jotain kun olen ylipainoinen sen takia kun se näyttää karmealta. . Äh, en tiedä osaanko selittää mitä tarkoitan? Ajattelen enemmän sitä fiilistä mikä tulee ollessani kevyempi, samalla toki ulkonäköni paranee ja voin käyttää kenties erilaisia asustekokonaisuuksia tms.Laihtumisella on paljon hyviä terveysvaikutuksia, rasitus nivelissä vähenee, sydän ei joudu niin kovalle rasitukselle, kenties kolesteroli ja verenpaine laskee, kroppa notkistuu, liikkuvuus lisääntyy jne. Ne ulkonäkömuutokset tulevat siinä sivussa. Toki ilahduttaa, jos joku toteaa mun laihtuneen, tai näyttävän hyvältä. En kuitenkaan osaa ajatella/kirjoittaa rumista läskimakkaroistani tai niiden katoamisesta. Kyllä tavoittelen tuon vatsaröllykän katoamista ja persuksen pienenemistä/kiinteytymistä. En osaa niistä vain kirjoittaa. Minusta onkin mukavaa lukea blogeista myös ajatuksia liittyen ulkonäkömuutoksiin. Tuo minulle taas asiaan uutta näkökulmaa, katsontakantaa.

Ylipäätään minusta on ihanaa lukea näkevien kirjoituksia, vaikka teksteissä vilahteleekin paljon valokuvia joita en valitettavasti näe. Olen aina sanonut, että vammaisella henkilöllä pitäisi olla ystävä/kaveripiirissään vertaisiaan että täysin terveitä ihmisiä. Vertaistuki on tärkeää, mutta ehkä vieläkin tärkeämpää on saada niitä vammattomia kontakteja. Ne tuo laajuutta ja normaaliutta. Hirveä sana ja voikin miettiä mikä on normaalia… Noh joka tapauksessa olen käynyt peruskoulun näkövammaisten koulussa Jyväskylässä. Ennen kouluikää kavereita riitti kotipaikkakunnallani pihapiirissä. Kouluvuosien heti alkuaikoina kaverit kuitenkin katosivat. Kun tulin viikonloppuisin kotiin en enään mahtunutkaan porukkaan. Toki Jyväskylässä tuli uusia näkövammaisia kavereita, silti muutos tuntui pahalta. Nykyisinhän näkövammaiset pääsääntöisesti integroidaan tavallisiin kouluihin ja tuolla erityiskoulussa on paljon lapsia joilla on muitakin vammoja kuin näkövamma. Kotikuntani ei kuitenkaan ollut valmis kustantamaan minulle tavalliseen kouluun koulunkäyntiavustajaa. Pitivät parempana minun olla erityiskoulussa. Siirtoa yritettiin monta kertaa vuosien aikana, koska tiedettiin minun pärjäävän normaaliopetuksessa, mutta ei koskaan onnistunut. Koulun opetustasoon vaikutti oppilaiden monivammaisuus ja tänäkin päivänä kärsin siitä esim. kielien suhteen. En sano etteikö siellä olisi ollut paljon hyviäkin asioita…. Mutta piti kirjoittamani kontakteista näkeviin ihmisiin… Yläasteella ja ammattikoulussa kaveripiirini muodostui täysin näkövammaisista ystävistä. Ammattikoulussa oli joitain normaalisti näkeviä ihmisiä, jotka alkuun kaverustuivat hyvinkin innokkaasti, mutta kenties opastustarve, avustaminen vieraissa paikoissa tms. tuntui hankalalta/rasittavalta… En tiedä. He katosivat. Ammattikoulun jälkeen elämässäni on ollut joitakin näkeviä kavereita, mutta pääsääntöisesti kadonneet alkuinnostuksen mentyä ohi.Tällä hetkellä minulla on yksi hyvä näkevä ystävä, joka joskus auttelee mua esim. tässsä blogissa, lähtee shoppailemaan tms. Olemme tutustuneet koiratouhujen kautta. Välillä minua pelottaa kysyä apua johonkin, koska pelkään menettäväni hänet. En halua olla riippaystävä, joka on aina jotakin vailla. Vieraissa paikoissa kun ei vaan pysty liikkumaan täysin itsenäisesti. Onneksi ystäväni on pysynyt elämässä ja toivottavasti pysyy pitkään, ja opin luottamaan siihen ettei kaikki katoa ympäriltäni, vaikka joskus apua tarvitsenkin.

En koe olevani yksinäinen, mutta näkeviä ihmisiä joskus kaipaan enemmän elämääni. Siksipä nautinkin kun boin täällä blogimailmassa olla läsnä, tutustua ja vaihtaa ajatuksia. Toivottavasti myös virtuaalielämän ulkopuolisia uusia ihmiskontakteja
syntyy jotakin kautta. Ja kyllä edelleenkin myös näkövammaiset ystäväni ovat minulle tärkeitä!

Jahas, kylläpäs nyt aiheet hyppäsi laihdutuksesta, ulkonäköön, ystäviin… Välillä tekstiä katosi ja homma meni uusiksi, mutta jospa nyt nämä kesäillan keinuaatokset olis tässä. Aika mennä keittelemään iltateetä ja halimaan avokkia jolle oon tänäänkin kiukutellut ihan turhaan!