Melontaa ja kasveihin tutustumista Metsähetken Marjon kanssa –videopostaus

Aurinkoisena alkukesän päivänä matkasin Nuuksion Pohjoiselle portille Vihtiin, jossa tapasin Metsähetken Marjon. Ajatuksena oli saada Marjolle harjoitusta näkövammaisen ohjaamiseen ja minulle onnistunut melontaretki. Molemmat tavoitteet täyttyivät ja vietimme mukavan melontaretken kasveihin tutustuen. Marjo kuvaili hienosti maisemia ja kertoi kasveista. Sain tunnustella vesistön kasveja.

Otto oli matkassa mukana ja viihtyi kanootissa hyvin.

Opaskoira Otto loikoilee kanootin pohjalla ja nauttii auringosta silmät ummessa Heidin meloessa
Otto nauttii kanoottiretkestä

Melonnan jälkeen Otto ilakoi rantavedessä ja me huljuttelimme varpaita Oton iloa seuratessamme. Yrttiteehetken jälkeen jatkoimme vielä hortakasveihin tutustumisella. Kuljimme taikaportaat, nautimme sireenien tuoksusta, tunnustelimme monia kasveja.

Metsähetken Marjon kanssa Salmen ulkoilualueella luonnnosta nauttimassa maalla ja vesillä

Aika meni aivan liian nopsaan.
Isot kiitokset Marjolle retkestä.

Kasvisruokakurssi Frantsilassa

Olen jo pitkään halunnut osallistua Frantsilan kasvisruokakurssille ja vihdoinkin se oli mahdollista. Vietinkin upean kurssiviikonlopun kaverini Kirsin kanssa kasvisruokien herkullisessa mailmassa. Etukäteen minua vähän jännitti osallistuminen näkevien kurssille kaverin mukana olosta huolimatta. Mietin pysynkö tahdissa mukana ja miten pärjään vieraassa keittiössä. Kaverin mukana olo oli hyvä asia, vaikka ehkä vähän hankaloitti muihin kurssilaisiin tutustumista. En kuitenkaan halunnut lähteä kurssille yksin ja olla täysin tuntemattomien avun varassa. Totuushan kuitenkin on, että en vieraassa ympäristössä itsenäisesti olisi pärjännyt.

Ryhmämme oli iso, 20 henkeä, valmistettavia ruokia paljon. Jälkeenpäin kun kurssimateriaalia tutkailee ja Kirsin valokuvien kuvailuja lukee, tulee ähky mukavalla tavalla. Näin sokkona minulle olisi ollut ehkä helpompaa, jos ryhmän koko olisi ollut vähän pienempi, mutta en ihan jalkoihinkaan jäänyt keittiöhäärinnässä. Ja olihan Kirsi mukanani. Ja ilo oli huomata, että muut kurssilaisetkin ottivat minut mukavasti ihmisenä eikä vain vammaisena henkilönä. Jos kurssi olisi kestänyt useamman päivän varmasti myös minun rohkeuteni olisi lisääntynyt tehdä alotteita keskusteluihin, puikkelehtia itsenäisesti paikasta toiseen, kysyä apua sitä tarvitessa jne. Silloin kun tarjoilupöytää katettiin ja ruokia koristeltiin tunsin itseni hyödyttömäksi ja nolotti istuskella tilannetta seuraillen. Vieraassa paikassa ei olisi tullut mitään, jos olisin alkanut kantamaan kuumia astioita tms. Olisihan se onnistunut, mutta aikaa vienyt kohtuuttomasti ja vahinkojen riski kasvanut.

Kurssin emäntänä toimi Aija Lento tyttärensä Emman kanssa. Saunan lämmityksestä huolehti Aijan mies. Alkusanojen jälkeen siirryimme nopeasti itse asiaan, kokkaamaan. Teimme Kirsin kanssa kidney-pataa. Pavut oli laitettu jo edellisiltana likoamaan ja veden vaihdon jälkeen niitä keitettiin 1-2 tuntia. Pataan pilkottiin varsiselleriä, kesäkurpitsaa, bataattia ja paprikaa. Öljyssä mausteet viimeisinpänä lisättiin kurkuma. Rosmariini ja tinjami saivat kiehutella pisimpään niiden kovavartisuuden vuoksi. Tomaattimurskaa ja kasvikset, vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Lopuksi mukaan pavut.

Tuolloin aamupäivällä kokattiin myös päivällisen ruokia ja iltapalapitsaa. Pitsatäytteessä oli mm. kukkakaalia, porkkanaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliveita joista kaksi viimeistä lisättiin vasta lopuksi. Pitsa oli oliiveista huolimatta erittäin herkullista. Kurssilla otettiin erittäin hyvin huomioon erityisruokavaliot ja gluteeiniton vaihtoehto oli aina olemassa. Pitsataikinoitakin tehtiin siis kaksi.

Päivällisellä herkuttelimme mm. perunasalaatilla, jossa paahdettuja mantelilastuja ja jogurttia. Oli todella herkullista. Tokihan lounaalla herkuttelimme myös monella muullakin ruualla kuin kidney-padalla. Myös tarjolle asetteluun kiinnitettiin huomiota.
Kaaliraaste, jossa mm. suolapähkinää Odotin jotenkin, että suolapähkinän maku nousisi enemmän esille kuten myös mausteet. Ehkä useamman tunnin maustuminen olisi tuonut raasteeseen enemmän makua.
JuureslaatikkoLaatikko oli ehdottomasti positiivinen makuelämys. Vieroksun keitettyjä lanttuja, porkkanoita tms enkä erityisemmin ole välittänyt laatikoistakaan. Palsternakkaa en ole koskaan käyttänyt ja sen mausta vähiten pidin laatikossa, mutta lanttuun ja porkkanaan sopi mausteseos täydellisesti. Mausteita laitettiin: hing, mustapippuria, kurkumaa, rosmariinia, fenkolia, jeeraa. Kerma pemensi ihanasti makua. Tätä uskon joskus kokeilevani omassa keittiössänikin, kuten päivällisellä ollutta perunasalaattiakin.
Kidney-pataPidin myös padasta tosi paljon. Pilkoin kasviksia pataan ja sain maustaa ruuan Aijan kanssa. Patakin on sellainen ruoka, jota haluan joskus tehdä.
Riisi, jonka seassa mm. punaisia linssejä

Myös aterioilla olleet leivät ja sämpylät leivottiin itse sekä levitteet yrttivoi ja hummus valmistettiin itse. Gluteeinittomat sämpylät olivat herkullisia molemmilla levitteillä.
Lauantain lounaan jälkiruokana oli marjahherkkua, jonka maku oli todella voimakas. Omalla tavalla hyvääkin, mutta toisaalta puistattavaa. Ehkä pidin siitä vähiten. Sunnuntaista rusinakiisseliä en uskaltanut maistaa, vaikka sahramilla maustettu kiisseli kiinnostikin, mutta ne kokonaiset rusinat…Vielä yksi kuva herkullisesta lounaasta: Tarjoiluun lisätään kauniita pieniä yksityiskohtia: salaatin koristeeksi muutama vihreälehtinen varsi saksankirveliä, levitteiden koristeeksi basilikan lehtiä.

Lähes kaikki ateriat söimme Sinisessä salissa. Frantsilan päärakennus on vuodelta 1903. Ihana ja viihtyisä paikka.Herkullisen lounaan jälkeen oli tovi rauhaisaa omaa aikaa. Kävimme Kirsin kanssa pienellä kävelyllä upeassa syyspäivässä. Aurinko paistoi upeasti. Ulkoilun jälkeen palattiin Siniseen saliin kuulemaan Frantsilan esittelyä ja päiväkahville, jonka kanssa söimme suklaapiirakkaa, jonka päällä cashewpähkinä-kookoskermaa. Piirakan resepti oli alunperin spelttijauhoille, mutta se tehtiin gluteiinittomiin jauhoihin. Taikinaan raastettiin kesäkurpitsaa. Piirakka oli herkullista. Yrttiteetä oli tarjolla pitkin päivää, jota sai nautiskella sopivin välein.

Kahvi/teehetken jälkeen yläkerrassa vietimme pienen hoitohetken parityöskentelynä Aijan ohjaamana. Jalat kylpyveteen ja kylvyn aikana hoidettiin hartia-niskaseutua lempein rauhallisin ottein. Hieronnan jälkeen kuivattiin jalat ja tehtiin pieni jalkahieronta. Jalkahoidossa käytettiin Frantsilan omia tuotteita, jotka oli muutoinkin käytettävissämme. Vessoista löytyi yrttihammastahnaa ja Sinisestä salista uutteita, voiteita, eteerisiä öljyjä. Hoitotuokion jälkeen aika pian oli aika päivällisen. Jo mainittujen ruokien lisäksi tarjolla oli linssi-papukeittoa, porkkanaraastetta jotka olivat valmistettu aamupäivän kokkauksien yhteydessä. Päivällisellä ja sen jälkeen meitä jututti tuotesuunnittelija Virpi Raipala-Cormier. Hän piti halukkaille myös sunnuntaiaamuna joogahetken. Siellä olivat lähes kaikki kurssilaiset. Minulla ei ollut oikein sopivia vaatteita ja taisipa vähän iskeä ujous/pelko siitä etten ymmärtäisikään millaisia liikkeitä ohjataan tekemään, joten jäin pois. Heräilin kaikessa rauhassa rauhallisesta aamusta nauttien pitkien yöunien jälkeen.

Lauantai-iltana ennen sänkyä oli vielä rentouttava saunahetki yrttisaunassa. Sielläkin oli Frantsilan omat tuotteet käytettävissä, joten kokeilemaan kasvonaamiota, kasvovoidetta, shampoota, hoitoainetta, vartalon pesuainetta ja tietysti nauttimaan ihanista löylyistä. Iltapalalla herkuttelimme pitsalla, joka todella yllätti herkullisuudellaan. Mulle tuli tosin siitä mieleen enemmän kasvispiirakka kuin kasvispitsa, mutta hyvää oli.

Aamiaisella meille tarjoiltiin ihanan pehmeää, maukasta kvinoa-puuroa. En ole tiennytkään kvinoasta voitavan tehdä puuroa. Tarjolla oli myös jogurttia, vihanneksia, juustoa, leipää. Vettä oli myös aina saatavana joko sitruunalla tai saksan kirvelillä maustettuna. Aamiaisen jälkeen oli aikaa pienelle happihyppelylle. Pajuportilta lähti puron vartta pitkin polku jatulintarhaan.Matka ei ollut pitkä reilu pari sataa metriä. Jatulintarhassa kävellessä on hyvä ratkoa pulmia.Ulkoilun jälkeen oli aika aloittaa päivän kokkaukset. Kirsin kanssa teimme kasvislasagnen valkokastikkeen johon tuli tofua, kukkakaalia ja palsernakkaa sekä tietysti mausteita. Kurssin miehet kokkasivat lasagnen tomaattikastikkeen. Pilkkomisen lisäksi asettelin gluteiinittomaan versioon lasagnelevyjä, jotka olivat hyvin hajoavaisia. Lasagne oli taas positiivinen yllätys. Makarooni yhdistettynä juureksiin on ollutminusta aika vastenmielistä, mutta nyt pidin ruuasta. Ehkä gluteeiniton lasagnelevy ei ole paras mahdollinen, mutta ylivoimaisesti parasta kasvislasagnea mitä olen ikinä syönyt.
Punajuuri-hirssilaatikko oli todella herkullista. On taas niitä ruokia joita aion uskaltautua kokkaamaan itsekin.
Nautin myös kikhernepadan eli karhin mausta. Herkullista, herkullista 🙂
Koftapallot olivat mielenkiintoinen ja herkullinen uusi tuttavuus. Kaaliraasteesta poistettiin kaalinmehu ja pääsimme ottamaan kaalimehushotteja. Oli yllättävän hyvää. Tässä koftapallot odottaa rasvakeittimeen pääsyä.
Sunnuntaina lounaalla herkuttelimme myös pienillä porkkanarieskoilla. Levitteisiin tehtiin kolmaskin vaihtoehto tomaatti-basillika-oliivitahna, jota oliivien takia en uskaltautunut maistamaan.
Rusinakiisselin suhteen en tosiaan kyennyt ennakkoluuloisuuttani voittamaan, mutta tässä kuitenkin sekin herkku.
Vihersalaatti
Runsas lounas ja lopuksi vielä lämpimien ruokien koristelu saksankirvelin ja basillikan oksilla.Lounaan jälkeen hetki rentoilua. Ulkona oli sateinen sää, joten happihyppelyt jäi lyhyeen. Vielä oli jäljellä päätöskahvi palautteineen unohtamatta herkullista kaurakakkua. Siinä oli maut todella kohdillaan, nam!

Olen tyytyväinen, että lähdin kurssille mukaan. Valitettavasti en pysty jakamaan herkullisia tuoksuja mitä keittiössä oli kokkailuiden aikana ja jälkeen. En voi jakaa myöskään mahtavia makuelämyksiä, mutta voin suositella kurssia lämpimästi. Aijan ja hänen taustajoukkojensa lämpö ja rakkaus hyvinvointia, työtään kohtaan oli käsin kosketeltavaa. Ja se miten sitä kaikkea hyvää he olivat valmis jakamaan muillekin. Paikkana Frantsila on rauhoittava ja viihtyisä, ja uskon joskus palaavani sinne uudestaan.

Lomalla

Viikot täällä mökillä on mennyt todella nopeaan eikä juurikaan aika ole käynyt pitkäksi. Loman teemoiksi ovat nousseet minulla käsityöt ja avokilla kivityöt. Kuten aikaisemmista postauksista huomaa myös luonto on ollut isossa roolissa. Sateisen kesän ehdottomia hyötyjä on luonnon voimakkaammat tuoksut ja se miten kaikki kasvavat rehevinä. Viileys on ollut vanhus Harmaakuonoa ajatellen helpottavaa, vaikka välillä koiran vointi on surua herättävä ja tietoisuus yhteisen ajan vähyydestä valtaa sydämen.

Juhannuksen jälkeisen lyhyen kaupunkipätkän jälkeen matkasin Oton kanssa mökille avokin ja Harmaakuonon seuratessa perässä seuraavana päivänä.

Kiiruhdin mökille pullottamaan raparperi-sitruunamehua, jota olen
aiemminkin
valmistanut.

Olen avokin ristinyt kivimieheksi, sillä niin innostunut hän on kivipuuhista. Kiviporaus on kovaäänistä puuhaa ja minusta aika sietämätöntä sen vuoksi. Viileinä päivinä ja ehkä vähän sateisinakin avokki on surruuttanut poraa ja muina päivinä kaivanut lapion ja rautakangen avulla pienempiä kiviä. Hän haluaa tasoittaa maata entisestään ja toisekseen ruohonleikkuri pysyy terästään ehjänä pidempään mitä vähemmän kiviä nurmen yhteydessä on. Ja ennenkaikkea avokki rakastaa ruummiillista työtä.

Viileydestä ja sateisuudesta huolimatta olemme voineet syödä yllättävän monia aterioita ulkona. Ollaan karaistuttu tai sitten on ollut hyvä tuuri 🙂 Tosin heinäkuun alussahan vietimme muutaman oikean hellepäivänkin, joten tacoillallinen pitkän kaavan mukaan oli upea kokemus.

Noina hellepäivinä uskaltauduttiin lampeenkin ilman saunaa päivällä ja jopa iltauinnillekin. Saimme ystäviä vierailulle, joten valmistin tarjolle kanasalaatin, siemen- ja perunarieskaa ja kahvihetkeen raparperipiirakkaa. Aika kului helteestä nauttien syöden ja uiden, kuulumisia vaihtaen. Viimeisen hellepäivän iltana istuimme avokin kanssa nuotiolla pitkään järkyttyen miten sää viileni hurjasti. Seuraavana päivänä saunoimme ja valitimme lampeen mennessämme kylmää tuulta. Tuntui syksyltä, joten kaupunkivisiitti ei oikeastaan haitannut. Minulla se jäi tosin yhden yön mittaiseksi. Aamupäivällä pari asiakasta ja paluu mökille äidin kanssa avokin jäädessä vielä pariksi päivää töitä tekemään.

Äidin kanssa aika kului vauhdilla. Iltaisin istuskelimme kuistilla sateelta suojassa minun tehdessä käsitöitä. Heti ekana iltana sain valmiiksi kolmiohuivin ja seuraavana aamuna jo päättelin valokranssin päällisen, jonka neuloin loppuun saatuani 10mm puikot katkenneiden tilalle. Toisena iltana aloitin ylös-alaisinneuleen toista hihaa. Laura joutui keväällä neulomani hihan purkamaan, koska se meni mönkään. Nyt sain tavatessamme purettuna työn takaisin. Äiti himoitsi puseroa sen valmistuttua kolmantena iltana. Hän haluaisi sen kuitenkin punasävyisenä. Minulla se on sinisävyinen. Jos löydän sopivat langat ehkäpä neulon äidille sellaisen. Toisena iltana saunoimme ja minä pulahdin kahdesti lammessa. Edelleen tuntui syksyiseltä.

Pihan yrttipenkit oli vallannut rikkaruohot. Keväällä ostettu multa epäilytti jo silloin äitiä ja avokkia. No se ei ole ollut ainakaan rikkaruohovapaata multaa. Yrttipenkkiin jäi ainoastaan ruohosipuli, herne ja persilja, muut meni poistoon. Eihän sen viidakon alla mikään kasvanut. Itse en oikein uskaltanut niitä repiä kun en ollut varma mitä sieltä revin. Ehkä olisi vain pitänyt olla rohkeampi, niin ei olisi yrttisato mennyt vituralleen. Äiti kitki myös kukkapenkkejä. Ja olihan meillä noina äidin vierailupäivinä kaksi projektia
kukkahaaste
ja
villiyrtit.

Avokki toi tullessaan siikaa, jota savustimme sähkösavustimessa. Äiti valmisti kanamunakastikkeen ja keitettiin uusia perunoita. Ateria oli todella herkullinen. Kastike sopi täydellisesti savukalan kanssa.

Äidin lähdettyä puolitoistaviikkoa sitten lauantaina avokki ryhtyi heti surruuttamaan kiviporaa 🙂 Äidin vierailun jälkeen ei vieraita ole ollutkaan. Avokki on huhkinut pihapuuhissa säiden niin salliessa. Iltojen ratoksi ollaan paistettu kahdesti vohveleita joista nautittu itse tehdyn omenahillon ja kermavaahdon kera. Ja tokihan sauna on lämmennyt muutaman kerran. Saunasta olemme rohkeasti menneet lampeen pulahtamaan, vaikka vesi on viilentynyt kertakerralta.

Kokkaamisen lisäksi olen kuluttanut aikaani käsitöiden parissa. Olen neulonut kaksi päällistä valokransseihin. Toinen päällisistä valmistui viime keskiviikkona ulkona tikuttaessa tunti toisensa perään. Oli ehdottomasti viime viikon lämpimin päivä. Avokin kanssa ei tullut edes perheriitaa kun paperilankavyyhti kerittiin. Toinen olikin jo valmiina kerällä.

Olen näiden päivien aikana tehnyt myös koruja. Valitettavasti kuva on vain yhdestä keskeneräisestä työstä. Herää varmasti kysymys miten valitsen värit/helmet. Olen käynyt helmikokoelmani avustajan kanssa läpi, merkannut pusseihin helmien värit ja jakanut yhteen sopivat värit omiin lokeroihinsa ja sitten sellaiset värit mitkä sopivat lähes kaiken kanssa omaan lokeroonsa. Myös vaikuttaa se miltä helmirytmitys omaan käteeni tuntuu. Olen tähän mennessä tehnyt kaksi kaula- ja kaksi rannekorua. Olen erittäin innokas kuulemaan näkevien kommentteja sommitteluista.

Sateisena torstaina aloitin
Nurmilintu-huivin. Minulle tuotti suurta päänvaivaa miten neulotaan ensiksi silmukka etureunastaan ja sitten takareunastaan. En osaa hahmottaa mikä on etureuna ja mikä takareuna ja vaikuttaako siihen vasenkätisyyteni. Facebookissa asiaa moni ihana ihminen yritti selittää ja lopputuloksena ehkä ymmärsin, mutta en edelleenkään ole ihan varma neulonko oikein vai juuri päinvastoin :D:D Käsissä neulejälki tuntui kuitenkin hyvältä, joten jatkoin kohti ensinmmäistä pitsiraitaa. Pidin pari päivää työstä taukoa ja tänään menin aurinkoon pitsikuviota vääntämään. Ensinmmäinen kerros onnistui, toisella ei enään silmukkaluku täsmännyt ja kolmannella luovutin. Kuvio menee persiilleen, joten purkuun. Taas kerran minulle selitettiin kuvion tekoa Facebookissa ja luulin ymmärtäneeni, mutta jokin menee mönkään. Laskin silmukat kolmen kerroksen junälkeen, niitä oli 85 kun 18 kerroksen jälkeen pitäisi olla 88… Kyllä mua harmittaa! On pakko malttaa odottaa, että joku neuvoo paikanpäällä ja katsoo homman menevän oikein. Huomiselle luvattu varsin sateista säätä, joten aloitin toisen huivin, jonka ohjeen koneeltani löysin. Saa nähdä riittääkö taitoni siihen. Nimimerkki TURHAUTUNUT.

Lomalla ei ole tapahtunut mitään järisyttävää ja varmaan osaksi vaikuttaa vähän tylsältäkin, mutta ei meillä tylsää ole ollut. Ollaan saatu nauttia luonnosta ja kiireettömästä tekemisestä. Liikunta on jäänyt joihinkin lyhyisiin kävelyihin. Harmaakuonoa ei raski jättää yksin pitkiksi aikoihin. Syyhän se on sekin, mutta tuntuu niin todelliselta. Ehkä se johtuu tietoisuudesta yhteisen aikamme olevan loppumassa. Nyt on kuitenkin vielä muutama lomapäivä jäljellä, joten nautitaan olosta koko perhe ilman stressiä liikuntajutuista. Eiköhän silläkin saralla ensi viikolla palata arkeen.

Teetä villiyrteistä

Istuin äidin kanssa mökin kuistilla sadetta kuunnellen ja puheeksi tuli siankärsämöt ja kuultuani niitä olevan lähiympäristössämme innostuin asiasta hirmuisesti, eikä äitiä tarvinnut houkutella keräysavuksi. Niinpä seuraavana aamuna minulla oli nippu siankärsämöä joista nypin lehdet ja kukat pellille ja uuniin kuivumaan n. 50 asteeseen. Siitä alkoi kolmen päivän yrttien kuivatus. Onneksi mökillä kiertoilmauuni ja sinne mahtuu kaksi peltiä samanaikaisesti 🙂 Siankärsämöä kasvaa ympäri Suomen ja sillä on valkoiset kukat, joskus myös vaaleanpunertavat. Äiti näki meidän lähiympäristössä kulkiessamme joitakin sellaisiakin yksilöitä. Tuolla villiyrtillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia Siinä on alkaloideja, flavonoideja, salisyylihappoa, folaattia, karotenoideja, C-vitamiinia ja kivennäisaineita. On esim. teenä hyvää liman irroittajaa/flunssan hoitoon, auttaa ruuansulatusvaivoihin, kiihdyttää aineenvaihduntaa. Siankärsämöä voidaan käyttää mm. salaatteihin, muhennoksiin ja maustamaan voita esim. grillatun possun päälle siveltäväksi. Mitä vanhempi kärsämö on sitä paksummat lehdet ja kitkerämmät. Ehkäpä se onkin parhaimmillaan poimittavaksi ennen kukintaa, mutta voi käyttää kukkiviakin. Teehen menevät myös kukat. Koska yrtti on voimakkaan makuinen teehen kannattaa sekoittaa miedompia lehtiä sekaan. Ruoka.fi-sivustolla vinkattiin vadelmanlehdet, joten niitä poimimaan. Kalevan artikkelissa vadelmanlehtiä kerrottiin käytetyn sota-aikana teen korvikkeena ja lehdet sopivat hyvin myös mustaherukan ja maitohorsman kanssa. Yrtit.fi-sivuston mukaan lehdissä on C-vitamiinia 400 mg/100 g; venäläisissä tutkimuksissa jopa kaksinkertaisesti tämä määrä. Ilmeisesti hiostuttamalla vadelmanlehdistä saadaan enemmän makuja irti ja siksi sopii käsittelytavaksi hyvin. Vadelmanlehdillä on mm. virtsausta lisäävä vaikutus ja ainakin marjoja voidaan käyttää ummetuksen hoitoon. Itse rakastan vadelmia, tuoreeltaan voisin syödä niitä vaikka miten paljon. Tässä lähiympäristössä kasvaa villinä vadelmia, mutta ikinä vadelma-aikaan minulla ei ole ollut kaveria vattuja keräämään, nyyh… Mutta tässä siankärsämö-vadelmanlehtitee kuivattuna.

Seuraavana päivänä heti aamusta äiti kävi keräämässä piharatamoa uuniin laitettavaksi. Piharatamoa löytyy aukeilta paikoilta ja moni muistaneekin miten sen lehdillä voi hoitaa haavoja. lehdissä on hieman C-vitamiinia, paljon kalsiumia ja kaliumia, salisyylihappoa, aukubiinia ja allantoiinia, fenoleja, steroleja sekä saponiineja. Piharatamo sopii hyvin teeksi. Nuoria lehtiä voi käyttää myös ruokiin, mutta vähänkin vanhemmat ovat sitkeitä, mutta voivat toimia kääryleisiin. Myös siemenet voi kuivata ja lisätä vaikkapa siemenrieskan joukkoon. Me tyydyimme nyt vain lehtiin joita kuivatettiin teekäyttöön. Tosin kuivattuja lehtiä voi laittaa myös vihersmoothieksiin. Piharatamotee hoitaa astmaa ja yskää, irroittaa limaa, torjuu tulehduksia, lisää vastustuskykyä.

Toiselle pellille kerättiin maitohorsmaa. Maitohorsma on yleinen koko Suomessa. Sen lehdissä on paljon c-vitamiinia. Lisäksi karotenoideja, kivennäisaineita ja flavonoideja. Kukissa ja pitkissä juurissa on myös steroleja. Kasvin kaikkia osia voidaan käyttää ravinnoksi, mutta juuret eivät ole kovin maukkaita. Ne voi kuitenkin kuivata ja jauhaa sen jälkeen käytettäväksi. Keväällä horsmasta voi käyttää versot mutta niiden vanhetessa lehtiä ja kukkia. Satoa saa touko-elokuussa. Äiti muisteli, että hänen lapsuudessaan maitohorsmaa nimitettiin oppineiden kasviksi, liittyen jotenkin koulujen päättymiseen ja alkamiseen. Horsmasta saa maukasta teetä, sitä voi myös hiostuttaa. Kasvin lehtiä voi laittaa myös tuoreena esim. salaatteihin. Maitohorsma on turvallinen villiyrtti ja se on hyvä nesteen poistaja ja torjuu tulehduksia suun alueella sekä ruuansulatuskanavassa.

Apilat tuoksuvat kesältä ja tuovat lapsuuden mieleen. Apiloita voi syödä, niiden lehtiä käyttää salaatteihin, leivän päällä, pannukakkutaikinaan jne. ”Lehdissä on melko paljon proteiinia, erittäin paljon C-vitamiinia, lisänä E-vitamiinia, karotenoidia ja kivennäisaineita. Kukissa on monia hyödyllisiä aineita, muun muassa flavonoideja, joista jotkut ovat estrogeeniaktiivisia.”, sanotaan Huippukuntoon.fi-sivulla. Maistelimme puna-apilan lehtiä ja kukkaa. Kukka maistui makeammalta ja maukkaammalta 🙂 Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa. Apilalla on myös rohto-ominaisuuksia, etenkin puna-apilalla., irroittaa limaa ehkäisee tulehduksia, lisää virtsauksen eritystä, alentaa kolesterolia. Katsotaan kääntyykö meikäläisen apilakuurin myötä kolesteroli laskuun. Apilaa ei pidä kuitenkaan käyttää liian suuria määriä kerrallaan, koska saattaa rasittaa ruuansulatusta. Estrogeeniaktiivisina ne eivät sovi hormoniriippuvaista syöpää sairastaneille. Mutta eikös olekin uuniin menossa aika herkullisen näköinen apilamix? 🙂

Päätimmepä kuivata vielä koivunlehtiä sekä mustaherukanlehtiä. Kolmantena aamuna äiti reippaana haki koivun tuoksuvat lehdet. Koivunlehdistä kirjoitetaan Yrttitarhasivustolla mm näin:
”Koivun lehdet ovat hyvin C-vitamiinipitoisia; rauduskoivun lehdissä on tutkimusten mukaan noin kolmannes enemmän C-vitamiinia kuin hieskoivun lehdissä (233 mg/100 g ja 158 mg/100 g). Koivunlehdissä on myös A-vitamiinin esiastetta sekä B2 ja B3 -vitamiineja. Pitoisuudet laskevat lehtien vanhetessa ja niitä kuivattaessa. Parhaiten C-vitamiini säilyy nopeassa tehokkaassa kuivauksessa. Valkuaisainepitoisuus on korkeimmillaan silmujen puhjetessa ja laskee nopeasti juhannukseen mennessä.” ”Hieskoivun lehdistä tehty tee on hieman miedomman makuista kuin rauduskoivun lehdistä tehty.” Lehtiä voi käyttää tuoreeltaan esim. salaatteihin, ruokien pinnalle, raasteisiin, yrttijuomiin. Lehdet ovat pahaimmillaan hiirenkorvalla ja keruuajaksi suositellaankin alkukesää. Ehkäpä olimme aavistuksen myöhässä heinäkuun ekalla kokonaisella viikolla. Toisaalta tänä keväänä ja kesänä kaikki ovat olleet myöhässä kasvussaan.

Yrttitarha-sivulta:
”Rohdoksena eri koivulajit ovat samanarvoisia, vaikka rauduskoivua on perinteisesti käytetty siihen tarkoitukseen. Koivun luetaan mietoihin yrttirohdoksiin, joilla ei yleensä esiinny sivuvaikutuksia. Vaikuttavina aineina ovat flavonoidit, mm. hyperosidi. Niillä on virtsaneritystä lisäävä ja munuaisten toimintaa vahvistava vaikutus. Lisääntyneen virtsanerityksen ansiosta koivunlehtitee vaikuttaa parantavasti munuaisaltaan, munuaisten ja virtsarakon tulehduksiin. Se myös lisää myös suolojen erittymistä virtsaan. Koivunlehtitee ei ärsytä munuaisia kuten muut diureetit saattavat tehdä. Koivunsilmujen sisältämä pihka edistää myös virtsaneritystä. Haihtuvan öljyn sisältämät metyylisalisylaatit ehkäisevät tulehduksia. Koivunlehtien sisältämä haihtuvan öljyn määrä vaihtelee erittäin paljon lehtien iän mukaan: hiirenkorvissa pitoisuus saattaa olla jopa 4-6% ja vanhoissa lehdissä vain 0,05-0,1%. Koivua on käytetty mm. virtsateiden tulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Koivulla on myös antiseptinen virusten ja mikrobien kasvua estävä vaikutus sekä fosfaatti- ja karbonaattityyppisten kivien muodostumista ehkäisevä vaikutus.”

Mustaherukkapensaat tuoksuvat ihanilta ja pensaiden luona voisi nuuskutella tuoksua ties miten kauan. Uunissa kuivutessaan lehdistä levisi herkullinen tuoksu mökkiin. Mustaherukanlehtiteetä voi valmistaa herukan kaikista osista. Näin kannattaakin kevään leikkuiden aikaan hyödyntää leikatut osat ja hiostuttaa ja kuivata ne teetä varten. Tuoreita lehtiä voi käyttää myös salaatteihin ja levitteisiin. Voi valmistaa mustaherukkalehtiteetä. Mustaherukassahan on c-vitamiinia ja käytetäänkin paljon flunssan hoidossa. Itse ainakin muistan juoneeni monta mukillista kuumaa mustaherukkamehua kuumeisena.

Tuon kolmen päivän aikana intoilimme kuin pienet lapset. Sanoinkin äidille, että minulla pitäisi täällä mökillä olla kerran kuukaudessa vähintään kaveri keräilemässä milloin mitäkin aikakautensa kasveja, marjoja, yrttejä tms. Se riemu mikä tulee luonnossa liikkumisesta, tuoksuista, äänistä, ja jos vielä keräämisistään voi hyötyä jotenkin aina parempi. Vielä en ole raskinut kuivattuja yrttejäni maistella, joten ehkäpä palaan myöhemmin niiden makuihin ja vaikutuksiin.

Lomaviikko mökillä

Naisten kympillä haaveilin lampeen pulahtamisesta ja ihanasta kesäisestä mökkiviikosta, tosin sääennustus viilenevästä säästä kummitteli taka-alalla. En kuitenkaan osannut kuvitella miten kylmäksi ilma lopulta heittäytyi. Vielä maanantaina keli oli kohdallaan, vaikka viileä tuuli muistutteli tulevasta ennusteesta. Matkaan teepaidassa ja shortseissa.

Multasormesta tomaatin, mansikan ja sireenien taimia, oksasakset, kehäkukan siemeniä, muurahaismyrkkyä jne. Eräästä kukkakaupasta löydettiin iso miljoonakelloamppeli, mutta mistään ei herneen siementä. Onneksi sitä oli äidillä loppujenlopulta riittävästi. Ruokakaupan jälkeen mökille, yes!

Koska emme varmaankaan ikinä kasva aikuisiksi tai liian vanhoiksi pelleilemään vedessä äidin silmiin oli osunut Honkongissa aikuisten uimatuolit joilla voi vedessä kellua. Keskellä reikä, joten persaus kyllä kastuu väkisinkin. Pitihän tuoleja päästä testaamaan. Pumput ei vörkkineet, joten meni puhallushommiksi 😀 Lopulta istuimissa oli riittävästi ilmaa, joten pikinit ylle ja lampeen. Äidiltä karkasi istuin heti alkuunsa, joten joutui uimaan keskelle lampea. Pintavesi oli ihanan lämmintä, mutta syvemmältä hyisen kylmää lähteiden takia. Ei omanikaan tuoliin meno ensikerralla sujunut, joten uimasilleen minäkin. Lopulta kuitenkin istuimme tuoleissa ja kelluimme lammessa iloisina. Koirat uivat huolestuneina luoksemme, mutta palasivat kehotuksesta takaisin rantaan. Ja tottahan toki meidän ollessa lammessa aurinko meni pilveen ja viilenevä tuuli yltyi. Pakkohan se oli pois vedestä tulla ennen kuin vilustuisimme. Hauskaa oli ja jonain hellepäivänä (kyllähän sellaisia tänäkin kesänä vielä tulee) aion tuolin kanssa lilluskella lammessa pidempäänkin 😀

Ruuaksi valmistimme lohta uunissa, pannulla pekoniin kiedottuja parsoja ja lisukkeena vihersalaattia. Veimme ateriamme ulos lammen rantaan, jossa söimme ja nautimme kesästä. Istuimme pihalla auringon laskuun hakien lisää vaatetta, jotta tarkenimme. Lopulta oli kuitenkin tunnustettava tosiasia kylmenemisestä ja painuttava sisälle.

Ja olihan järkytys melkoinen herätessämme tiistaipäivään; taivas harmaa, asteita vaivoin kuusi, vesipisaroita ripsi lammen pinnalle, lampi höyrystyi ja kylmä tuuli puhalsi. Olihan ennusteet nähty, mutta silti… En olisi ikinä uskonut tuollaista kylmenemistä, mutta niin siinä vain kävi. Aamupalaa syödessämme harmitus oli melkoinen. Lähdimme kuitenkin pihapuuhiin säätä uhmaten. Maastohousujen alle merinovillapitkikset, takin alle villatakki jne… Ja kyllähän hetkellisesti tuli lämminkin kun käänsimme yrttimaan. Aiemmin siinä kasvoi kukkasipuleja, mutta voikukat olivat vallanneet alueen. Jouduimme kääntämään aika syvältä asti, jotta saimme mahdollisimman paljon myös juuria pois. Äiti rikkoi maata pikkulapiolla keräten juuria minun pehmittäessä maata isolla lapiolla. Maa saatiin käännetyksi. Saatiin myös istutettua mökin seinustalle kuusi isoa tomaattia sekä kolme mansikkaa. Lisättiin kanan paskaa mullan alle ennen uutta multaa. Herra Harmaakuonoahan paska kiinnosti ja koko ajan sai olla tarkkana ettei menisi tonkimaan multaa. Mutta tomaatit ja mansikatkin tuli istutettua sateisuudesta ja kylmyydestä huolimatta.

Sateen yltyessä oli pakko luovuttaa ja lähteä sisälle äiti ristikoiden pariin ja minä tietokoneelle. Siinä pirtin pöydän ääressä istuttiin turhautumisen hiipiessä mieliimme. Päivä kuitenkin kului kohti iltaa meidänkin ruokaillessa broilerfilepihvejä ja edellispäivän salaattia. Äiti keitteli raparperikiisselin ja viettelimme rauhaisaa mökkipäivää.

Keskiviikkona säätilassa ei muutosta, tuuli oli vielä kylmempi ja joka paikka märkänä. Uhmasimme kuitenkin taas säätä ja lähdimme pihapuuhiin. Kannoimme multaa kukkapenkkiin kottikärryjen ollessa hajalla, putsailin omenapuiden ympäriltä heinikkoa sirpillä äidin puuhatessa vessapolun vierellä olevaa kukkapenkkiä, jonka olin jo aiemmin lapiolla pehmittänyt. Sirppipuuha oli todella kylmää, sillä hanskat kastui heti läpimäriksi. Ilman hanskojakaan ei tarennut ja toisekseen nokkoset olisivat polttaneet. Lopulta luovutin ja lähdin sisälle lämmittelemään äidin jäädessä kylvämään siemenet kukkapenkkiin. Takkaan tulet edellisillan tapaan ja rentoa oleskelua.

Avokin tultua valmistimme aterian: italialaisia siigliperunoita nyyttiin, pannulle ahvenia ja uus salaatti. Syötyämme vain rentoilimme odotellessa saunan lämpiämistä. Itse asiassa uhmasimme säätä jälleen istuskelemalla kuistilla lämpimästi pukeutuneina 😀 Saunoimme ajan kanssa avokin ja äidin uskaltautuessa uimasilleenkin. Itse jäin liian pitkäksi aikaa laiturin päähän suunnittelemaan pulahdusta, jäi pulahtamatta 🙁 Ihana ilta rakkaiden keskellä. Vasta ennen kolmea kömmimme unille 🙂

Eipä seuraavana aamunakaan säässä ollut tapahtunut muutosta, päivän aikana hiukan lämpeni ja päästiin jopa kymmenen asteen yli. Puimme lämpimästi päälle ja lähdimme istuttamaan sireenit. Avokki kaivoi kuopat ja me raahattiin äidin kanssa multaa istutuspaikalle äidin samalla katsoessa, että sireenirivi tien viereen tulee suoraan. Kuvassa pilkottava Ikean sininen kassi oli ihan kätevä mullan kannossa. Äiti ei isoja kuormia selkänsä takia voi kantaa, joten toimme multaa yhdessä.

Sireenit saatuamme istutetuksi lähdin keittämään alkukeitoksi bataatti-porkkanakeittoa samalla kuvia lähetellen kuvailua varten kaverilleni. Avokki ryhtyi tekemään yrttipenkkiin aitaa, jotta koirat eivät tassuttelisi mullassa.

Ruuan puolella kalateemalla jatkettiin. Alkukeitoksi bataatti-porkkanasosekeittoa ja pääruuaksi edellispäivän salaattia ja paistettuja silakoita. En ole mikään suuri silakan ystävä, mutta nyt olivat herkullisia. Ja mikä huipuinta, SADE oli TAUONNUT! Lähdimme vielä puuhastelemaan ulos, kannoimme peltisangoilla multaa yrttimaahan avokin kanssa äidin minua opastellessa. Koirat seurasivat tuttuun tapaan touhujamme tarkasti. Harmaakuono oli erittäin likainen pyörittyä märässä maassa, vanhus oli myös todella väsynyt. Suihkutuksen jälkeen pappa pääs ansaituille unille sisälle. Mekin aloimme hiipua edellisyön valvomisesta ja päivän puuhista. Suihkuun, iltateetä ja unille 🙂

Voitteko uskoa perjantai oli sateeton päivä ja selvästi aikasempia päiviä lämpimämpi, yes!!! Ehkäpä se kesä tulee sittenkin takas. Kylvimme siemenet (avokin levitellessä multaa perunamaalla) yrttipenkkiin, joten nyt odottelemaan satoa. Kylvettiin pinaattia, basillikaa, sitruunamelissaa, rukolaa, tammenlehtisalaattia, persilliaa, hernettä ja ruohosipulia.

Minun mennessä sisälle valmistamaan ruoat grillauskuntoon äiti ja avokki häärivät perunamaalla ja marjapuskissa putsaten niiden juuret ja siistien aluetta muutenkin. Minä kokkasin täytettyjä paprikoita. Puolitin paprikat ja sisään jauhelihaa, pinaattia ja fetaa. Jauheliha maustettu sipulilla ja valkosipulilla. Tein myös peruna- ja bataattinyytit grilliin. Leivoin raparperipiirakan. Käytin vaniliarahkaa taikinaan ja piirakan päälle. Antoi todella hyvän maun, kiva lisäsäväys herkkuun.

Asteita 15-16 ja päätimme syödä ulkona 🙂 Ja kyllä se ruoka maistuukin ulkona aina niin herkulliselta 😀 Iltaa jatkoimme nuotiolla istuskellen. Keitimme maitokaakaot mihin tiraus rommia ja maistelimme leipomaani piirakkaa. Myös Harmaakuono nautiskeli nuotion lämmöstä auringon laskun aikoihin. Aika pian herra hiipi kuistille sen näköisenä, että menisin nukkumaan tuonne sisälle. Tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Vanhus on halunnut olla siellä missä muutkin, mutta nyt ilmeisesti väsy alkaa painamaan 🙁 Harmaakuono teki samoin seuraavana iltanakin. Eipä mekään kovin pitkään jaksettu nuotiolla istuskella, joten hipsimme unille ennen puolta yötä.

Oih, ja taas vähän lämpimämpää kuin edellispäivänä ja enemmän aurinkoakin :D:D Maustettuani kaslerpihvit punaviinillä, karhunlaukalla, chilillä ja mustapippurilla liityin perunamaan viimeistelyyn mukaan. Ja tottakai perunamaalle tarvittiin vielä lisää multaa. Eipä sitten muuta kuin 20 litran sanko kantoon täynnä märähköä multaa 😀

Ja vielä tarvittiin vako perunamaalle ennen kuin päästiin istuttamaan imageanchor=”1″ >

Potut maahan

Välipalastelun jälkeen avokki ajeli nurmikon äidin ja mun pestessä saunan. Nokea oli aika paljon, mutta nyt meillä on taas ihanan puhdas sauna. Kannatti meikäläisen kontata lattiatkin :D:D Ja tottahan nyt putopuhtoiseen saunaan piti vihdat saada. Lähdimme äidin ja koirien kanssa etsimään koivun oksia ja löytyihän niitä 😀 Voitte vaan tuoksutella mielissänne miten ihanalta ja kesäiseltä koivut tuoksuivat ja miltä tuore vihta tuntui iholla saunoessamme. Lehdethän irtosivat herkästi ja siivo saunomisen jälkeen melkoinen, mutta se tunne ja olotila oli sen arvoista. Vihtomisen välillä kävimme pari kertaa lammessa pulahtamassa ja nyt minäkin uskalsin, eikä se niin hirveän kylmää ollutkaan 🙂 Vielä saunan jälkeen istuimme kuistin edustalla tyynestä kesäyöstä nauttien. Vasta ennen kahta iltapalalle ja nukkumaan.

Ennen ruokaa (pihvit, perunat ja salaatti) äiti napsi valokuvat aikaansaannoksistamme 🙂

Miljoonakello

Sireenirivi (päissä unkarin sirenitja keskellä neljä isabella sireeniä)

Tomaatit ja mansikat

Äidin ihailemat kukat tien varressa

Söimme taasen ulkona nyt jo auringonkin paistaessa ihanasti. Kesä taitaa tosiaan olla tulossa takaisin 😀 Avokki hoiti pihvien grillauksen kuten aina, herkullista tuli tälläkin kertaa. Mureaa hyvää lihaa, maustaminenkin onnistui ja itse grillaus.

Sunnuntaina sää vain parani ja nyt tarkeni jo taas shortseissa ja teepaidassa. Hiukan sieluun sattui kun piti lähteä kaupunkiin. Täällä kuitenkin luvassa taas monta mukavaa juttua ystävien kanssa, joten eipä tämä kaupunkilaiselokaan hassumpata ole. Ja onhan niitä töitäkin tehtävä :D:D Mökin siivous, äidin valmistamat munakkaat ja kotimatkaan…

Ja jos joku jaksoi kahlata tämän postauksen loppuun asti pääsee näkemään kuvat mökin uudesta keittiöstä. Valitettavasti kuvat eivät kovin onnistuneet, koska ikkunasta tulviva valo ei vaan kuvissa toimi. Tiskipöydän yllä oleva hylly erottunee aika heikosti, mutta ehkäpä näistä jonkinlaisen käsityksen saa??? Pari ystävääni pyysi kuvia keittiöstä, joten tässä:

Hurmaava kevät – puutarhahommia mökillä

Kun Harmaakuono ja äiti oli saatu kyytiin keskiviikkoaamuna (8.5.) ajelimme mökille, jossa nautimme lammen rannalla kahvit ja teet. Ilma lämpeni hyvää vauhtia ja lintukonsertto oli hurmaava. Lähdimme kuitenkin ostamaan omenapuita, marjapensaita, kukkia istutettavaksi ja kylvettäväksi. Lannotteeksi kanan kakkaa, puutarhasakset yms. muuta pientä tarviketta löytyi myös ostoslistalta. Ja onneksi ostokset teimme Mäntsälässä eikä täällä Pk-seudulla. Säästimme ison euromäärän.

Ostosten jälkeen uusi kahvitteluhetki ennen kuin ystävämme, joka kyyti meitä lähti jatkamaan matkaansa. Me jäätiin ihailemaan äidin kanssa kevättä. Lammessa sammakot parittelivat ja välillä nousivat kurnuttamaan äänekkäästi. Käki kukkui jatkuvasti ja lintujen viserrys, piipitys, liverrys huumasi meidät. Äiti leikkasi vanhasta karviaispensaasta huonot oksat pois kuten myös mustaherukkapensaastakin. Uudet sakset olivat hyvät. Harava myös heilui innokkaasti. Valmistin meille parmesa-salaatin ja äiti oli jo kotona kietonut tankoparsaan pekonia, jotka paistettiin pannulla. Istuimme lammen rannalla keväästä nauttien hyvän ruuan äärellä. Punaviinikin maistui niin hyvältä ilta-auringosta nauttien. Illan mittaan pihapuuhastelua ja suunnittelua mihin mikin kasvi istutettaisiin.  Amppelikukka löysikin jo paikkansa terassilta.

lumihiutalekukkaa sekä kerrottu miljoonakello

Vasta kymmenen jälkeen maltoimme mennä sisälle juomaan iltateetä. Tuntui kuin kevät olisi kerralla räjähtänyt syliimme ja sydämiimme. Ei vaan voinut mennä sisälle ennen kuin alkoi palella kunnolla 😀 Jääkiekostakin ehdimme nähdä vain viimeiset kymmenen minuuttia. Jotenkin ei vaan jaksanut kiinnostaa. Luonnosta nauttiminen oli paljon tärkeämpää. Ja kyllä koko päivän ulkoilun jälkeen uni maistui hyvältä.

Aamulla avokki saapui mökille meidän lopetellessa aamupalaa ja taas ulos, jossa vierähtikin aika lähes kellon ympäri. Avokki ryhtyi kaivamaan kuoppia kahdelle omenapuulle. Maa on kivikkoista ja etenkin toisen kuopan kohdalla kivi yritti ottaa voiton avokista. Melkoisen äherryksen jälkeen kivi nousi ja avokki saattoi huokaista.

 

Avokin ähertäessä omenapuiden kuoppien kimpussa me äidin kanssa haravoimme kasvimaalla. Sain melkein heti rakon käteen, laastaria ja homma jatkui 😀 Mulla oli rautaharava, jolla vetelin  sammaleetkin lammen rannalta siivotessamme rantaa kasvimaan puolelta. Avokki ja äiti vähän nauroivat innolleni, mutta pitäähän sitä tuntea haravassa konkreettisesti, että tekee jotain hyödyllistä 😀

Tilasimme edellisviikon alussa multaa Netraudasta ja jouduimme vähän jännittämään tulisiko säkit ajoissa vai ei. Onneksi rekka ajoi mullat paikoille torstaina. Jo omenapuiden istuttaminen vei melkein kokonaan toisen säkeistä isojen kivien takia.


Omenapuu Maikki


Omenapuu Valkeakuulas


Mökkireissun ainoan aterian söimme sisällä omenapuiden istutuksen jälkeen. Istutuksen aikana tuli sadekuuro, joten katoin sisälle. Äiti paistoi silakkapihvejä. Valmistin meille katkarapusalaatin ja grilliin perunanyyttejä.

Aamupäivällä ennen haravointia äiti istutti kivikkokasveja ja kylvi sekä kehäkukkaa että auringonkukkaa samaan kukkapenkkiin. Kivikkokasvit vielä kovin pieniä ja vaatimattomia, joten näkyvät huonosti.

Ilma kirkastui, joten ruokailun jälkeen nautimme kevätillasta ulkona avokin lämmittäessä saunaa. Oli rento ja hyvä olla. Lintukonsertto huumaava ja Harmaakuono energinen, saihan se vihdoinkin olla vapaana valvotusti. Hammasoperaation vuoksi vapautta oli rajoitettava. Kepit kiinnostaa liikaa.

Puulämmitteinen sauna ja saunatauot mökin kuistilla on parhautta kerrakseen. Menihän se lähes puolille öin ennen kuin päästiin iltateen keittoon ja yöpuulle. Ja arvaattekin varmaan, uni maistui nytkin erittäin hyvin 🙂

Perjantai kului myös ulkona. Avokki kaivoi herukkapensaille kuoppia minun haravoidessa nurmialuetta ja äidin hääriessä  kukkaistutusten parissa.  Sää oli ihanan lämmin ja meillä onnellinen olo.  Taukoakin maltoimme sentään pitää alkuiltapäivästä kuten edellisenä päivänäkin. Keittelin kahvit ja teet sekä laitoin tarjolle leipää ja jälkkäriksi suklaariisikakkuja. Kyllä vaan ruoka maistuu ulkosalla niin mahtavan hyvälle 😀

 Nämä valokuvat eivät varmasti ole kovin näyttäviä, koska istutukset ovat vielä niin pieniä taimia, mutta tässä kuitenkin kasvimaan viereen istutetut herukkapensaat.

Perhe-herukkapensas

Kaksi Mortti -mustaherukkapensasta

Punaherukkapensas

Vielä ennen ruokaa istutettiin syysleimut

Äidin mukaan vanhan ajan hieno kukka. Saas nähdä millaiseksi kasvaa…

Valmistin grillattavaksi peruna- ja bataattinyyttejä, tein kylmäsavulohi-katkarapu-kermaviilidippiä ja tarjolla oli loput edellispäivän katkarapusalaattia. Lisäks herkuteltiin taasen tankoparsalla pekoniin kiedottuina. Ei ollut avokin mieleen. Parsa on pahaa, ennen kaikkea sen koostumus vastenmielinen.

Eihän sitä iltaa osattu viettää istuskellen vaan avokki ryhtyi tekemään puukehikkoa kirsikkatomaattien taimille.

Ja kokeilinpa minäkin naulaamista. Edelliskerrasta onkin aikaa, mutta kyllä naula puuhun upposi kun uskalsin vaan tarpeeksi napakasti naputtaa 😀

Pitkiin ruukkuihin kylvettiin tammenlehtisalaattia sekä rukolaa. Pyöreisiin pinaattia ja sitruunamelissaa. Aiemmin esikasvatin kolmeen ruukkuun pasillikaa, jotka jäi kuvasta puuttumaan.

Äiti otti tuolloin perjantai-iltana muutaman pihakuvan. Syksyllä tehty sipulipenkki, lampi kevätillassa, Harmaakuono toipilaana sika suussaan ja nuotiopaikka

Lopulta maltoimme lopettaa päivän työt, mutta ulkona istuskelusta jäimme vielä nautiskelemaan. Suomen jääkiekko-ottelusta näimme taasen viimeiset minuutit keitellessäni iltateetä. Teen jälkeen aika nopeaan uni hiljensi puutarhurit ja uni maistui makoisalta 😀

Lauantaiaamusta touhuaminen jatkui. Avokki kaivoi vadelmapensaille kuopat sekä hortenssialle oman paikkansa. Istutimme äidin kanssa kirsikkatomaatit ja kylvettiin herneet isoon purkkiin tomaattien viereen. Valitettavasti tomaattikuva epäonnistui, mutta kehikkoon mahtuu pari taimea lisää tomaattia ja vaikkapa paprikaa etuosaan kolme.

Vadelmapensaat

Ja napsasipa äiti vielä kuvan raparpereista, jotka kasvoivat hurjasti muutaman päivän aikana

Oli huippuihanat päivät mökillä ja oli ihanaa nähdä äiti niin innostuneena
Vielä ennen äidin kotiin lähtöä innostuimme avokin kanssa haravoimaan

Olimme kaikki aika väsyneitä, joten äidin levätessä kotonaan me avokin kanssa rentouduimme mökillä. Saunoimme, nautimme auringosta, söimme grilliruokaa ja kävimme kävelemässä. Sunnuntai-iltana kastelimme istutukset ja siivottiin mökki. Maanantaiaamuna oli aika palata kaupunkiin arkisiin askareisiin. Huomenna pääsen täältä Iiriksestä viikonlopuksi Oton kanssa pois ja suuntaamme mökille. Odotan jo innolla koirien kohtaamista ja rentoutumista mökkimaisemassa luonnon keskellä. Samalla pääsen tutkailemaan mitä istutuksille kuuluu. Avokki on kyllä niitä hoitanut mun ollessa Tallinnassa ja täällä.

Nyt taitaa olla aika mennä syömään ja sen jälkeen taasen Oton kanssa treenilenkille. Aamupalan jälkeen käytiin päivän eka harjoitus, mutta kurssitunnelmista taas omana postauksenaan.

Kuvapostaus istutusten kasvusta

Nämä puutarhakuvat on otettu viime lauantaina, joten viikossa kasvua on tapahtunut huomattavasti. En vaan aikaisemmin saanut kuviin kuvailuja, joten nyt tulee kenties jo vähän ”vanhoja” kuvia, mutta ehkä pilvisestä säästä huolimatta näistäkin pääsee kesäfiilikseen? Edelliset kuvat on itse asiassa otettu istutuksen jälkeen tasan kuukausi sitten ja tuo postaus löytyy
täältä

Näistä maisteltu basillikaa, pinaattia ja ruohosipulia 😀

Ja tässä surullisen kuuluisa herne, joka maistui Harmaakuonollekin

Villirukola on intaantunut huolella ja jo parisen viikkoa kiihtyvällä tahdilla on saanut nautiskella rukolan kesäisestä mausta 😀

Toinen rukola-lajike on kasvanut hitaammin ja harvemmin, mutta sekin alkaa olla syöntimitassaan.

Takapihan raparperi, josta kiisseli keitetty. Jos tiedätte hyviä raparperiohjeita, laittakaa kommentteihin.

Ja puu

Mökkikuume

Kevättalven ja kevään aikana on mieliimme hiipinyt kuin varkain ajatus omasta mökistä ja yht’äkkiä asia ei enään ollutkaan kaukaista haaveilua vaan muuttui todelliseksi etsimiseksi. Kuten varmasti arvaattekin täällä Pk-seudun lähialueilla mökkien hinnat ovat huikeita. Mökistä omalla rannalla on oikeastaan aika turhaa haaveilla – ainakaan meidän budjetillamme. Mökin pitäisi kuitenkin olla suht helposti saavutettavissa, koska emme voi hypätä auton rattiin ja ajaa mökille viikonloppua viettämään. Ja haluamme paikan, jossa voisimme vuoden mittaan käydäuseammin kuin kerran pari vuodessa. Ei siis välttämättä helppo yhtälö; mökki läheltä sopivaan hintaan.

Etuovesta, Oikotieltä ja Jokakoti.fi -sivuilta selatessa hommaa hidastaa ruudunluku. Sivut ovat raskaat ja hitaat ruudunluvun kanssa ja eihän me kuvia nähdä katsoa. Teksteistä saa usein ihan väärän mielikuvan. Onneksi Aa on asiasta innostunut ja on ollut meille isona apuna projektissamme.  Ollaan käyty katsomassa toukokuun aikana kuutta mökkiä ja ens viikolla mennään varmaankin taas. Pikkuhiljaa alkaa hahmottumaan mitä budjetillamme on mahdollisuus saada ja mistä. On selkeästi alueita missä sijainti nostaa hintaa, vaikka mökki itsessään ei olisi kovin hyväkuntoinenkaan.

Tämän kuukauden aikana tunteet ovat vaihdelleet hirmuisesti valtavasta innostuksesta turhautumiseen. Keskiviikkona kävimme Siuntiossa Lohjan lähellä. Etukäteiskuvitelmat oli aivan muuta mitä näimme. Pettymys ja turhautuminen oli suuret. Avokki sinnikkäästi kotiuduttuamme istui tietokoneelle nettiä selaamaan mun harmitellessa näkökyvyn puutetta. Se kun helpottais aika paljon asiaa. No nyt on taas muutama uusi kohde katsottuna, joten projekti jatkuu ja uskotaan sen sopivan vielä löytyvän. Itse rakastan uimista, joten oma ranta olisi enemmän kuin ihanaa, mutta pätäkkääkin pitäisi olla satojatuhansia (alle 200.000 ei juuri tarvii haaveilla, mieluiten puhutaan 350-500 tuhannesta, joten…), joten sellaiset haaveet joutuu unohtamaan. Elättelen vielä toivetta siitä, että uintimahdollisuus olisi kävelymatkan päässä, tai jos vaan oikea kohde on vielä löytymättä 😀

Taisin kirjoittaa viime kesänä täälläkin haaveesta hankkia oma tandempyörä. Noh se jäi hankkimatta. Nyt kevään tullen olen asiaan jälleen herännyt ja tänään soitinkin asian tiimoilta puhelun, joten asia on etenemässä. Ehkä olen hankinnan jälkeen vararikon partaalla, mutta on asia mistä olen aika-ajoin haaveillut jo vuosia. On siis aika toteuttamisen 😀 Ehkä halua pyöräilyyn nostattaa sekin tosiasia etten kesähelteellä pääse Harmaakuonon kanssa lenkkeilemään toivotulla tavalla. No tuo tandem vaatii kyllä myös kaverin. Yksin se ei oikein onnistu 😀 Ehkä kuitenkin pilotteja löytyy – ainakin toivon niin.

Kuinka moni muistaa tv-sarjan Häräntappoase, joka on tehty Härkösen saman nimisen kirjan pohjalta? Löysin sarjan c-kasetille tallennettuna eilisiltana ja jämähdin seuraamaan sitä samalla kun siirsin sen tietokoneelle. Muistan kun sarja tuli telkkarista 80-luvun lopulla ja se upposi muhun täysillä, vaikka en varmasti silloin vielä kaikkea siitä ymmärtänytkään. Ehkä juuri se tekikin siitä niin kiehtovan ja hyvän 😀 Olen sarjan nähnyt toki senkin jälkeen ja saanut tuon hieman erikoisesti tallennetun versionkin.
Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea vielä tuolta kasettien syövereistä löydänkään.

Tänään napsastiin ensinmmäiset rukolat salaattiin ja pinaatit täytettyihin munakoisoihin, joten omien hyötykasvien käyttö on aloitettu. Tuo villirukola on ryöpsähtänyt ja kasvaa hurjasti, on hyvää ja kuulemma myös hyvän näköistäkin. Oma ruohosipuli maistui myös herkulliselta kun toissa päivänä lyhensin sitä ja samalla ahnehdin leikkaamani pätkät masuun 😀 Jälkkärinä nautiskelimme munakoisojen jälkeen raparperikiisseliä. Sokeria laitettiin vähemmän kuin ohjeessa ja pohdittiinkin kiisselin olevan raikas välipala mutta ei jälkkäriksi tarpeeksi makea 😀 Itse asiassa voisinkin kiisseliä ottaa pienen kupillisen iltapalaksi, vai pitäisiköhän kirjoittaa – yöpalaksi 🙂

Olen haaveillut omasta kasvimaasta mökkimme pihaan. Haluaisin sinne vaikka mitä ihanaa herkkua 😀 No ensiksi pitää löytää sopiva mökki! Sitten voikin päästää haaveet valloilleen ja alkaa toteuttamaan niitä.

Kevään istutukset

Saas nähdä miten mun viljelysten/istutusten käy? Viime kesänä saimme jonkin verran tomaatteja ja yrttejä.
Nyt ostimme neljä erilaista tomaatin taimea (kirsikkatomaatti, luumutomaatti ja kahta erilaista tavistomaattia), suippo- ja pyöreä -paprikataimet, 2 pinaattia ja sitruunamelissaa sekä basillika.

Innostuttiin ostamaan siemenenä hernettä, joten purkissa, jossa näkyy vain multaa, herne toivottavasti alkaa itämään. Ruohosipulia äiti istutti purkkiin takapihaltamme, josta löytyy myös raparperia.

Parvekelaatikoihin pistettiin rukolaa ja villirukolaa siemenistä, joten saas nähdä lähtevätkö miten hyvin kasvamaan.
Amppelissa siniviuhkan taimi

Tähtisilmä ruokailuhetkiä koristamaan
Äitini tuli vierailulle maanantaina ja lähti tänään pois. Vietimme toimeliaat päivät. Maanantaina itse olin sidoksissa töihin, mutta avokki ja äiti touhuilivat kaikenlaista. Töiden jälkeen oli mukavaa istuskella parvekkeella iltapäiväteestä nautiskellen. Nautimme myös sydänmunkit 😀
Ehkä jo perinteeksi on tullut, että äitini valmistaa avokille maksaa kermakastikkeessa ja minulle puolukkavispipuuroa. Näin myös maanantaina. Maksakastike kera perunoiden oli niin herkullista, että olihan sitä otettava lisää 🙂
Eilen shoppasimme taimet, hallaharsoa, pari suihkepulloa, kastelukannun. Multaa oli puolitoistasäkkiä viime keväältä, joten ei muuta kuin kädet multaan välipalan jälkeen. Äiti istutti onnellisena vihellellen mun valmistaessa meille feta-aurinkokuivatut tomaatit salaattia, katkarapu-kermaviilikastiketta(chiliä, tilliä ja valkosipulijauhetta) ja maustaessa merilohen kevätsipulilla, yrttijauheella, limepippurilla ja suolalla. Kala folion sisään grillausta odottamaan.
Äiti intaantui vielä kitkemään takapihaltamme rikkaruohot, leikkaamaan pensaita.

Avokin kotiuduttua työkeikaltaan perunat kiehumaan ja kala grilliin. Aterialle päästiin vasta seittemän pintaan, mutta salaatti, katkiskastike ja kala maistuivat herkullisilta, vaikka itse sanonkin 😀 Maustamiset onnistui ja lohi oli grillissä sopivan kauan.
Hienon kevätpäivän kruunasi sauna ja saunatauolla mustarastaan laulun kuuntelu 😀
Kevät on ihanaa aikaa. Ikävää tosin on avokin koivuallergia, jonka takia ei voida pitää ovia ja ikkunoita koko ajan leväällään. Mä kun tahtoisin kevään tänne sisällekin 🙂 No hyvälle päivälle ihana päätös, kömpiä juuri vaihdettujen puhtaiden petivaatteiden väliin…
Tänään illalla pääsen ekalle kenttätunnille opettelemaan ratsastuksen alkeita, jeeeee!!! Olenkin halunnut oppia toimimaan hevosen selässä aina vain paremmin ja paremmin. Ja helmikuisen ratsastuskerran innoittamana halu oppia lisää on vain kasvanut. Ja tänään pääsen kokeilemaan.
Tänään olisi tarjouksessa 45 eurolla biosignnaturemittaus, normaalisti 90 euroa. Olen ollut kiinnostunut kyseisestä menetelmästä analysoida kehoa aina viime syksyisen Kaisa Jaakkolan luennosta lähtien, mutta rehellisesti sanoen en ole raskinut mennä. Nyt harkitsen vakavasti. Aikaa ei kuitenkaan ole miettimiseen hirveästi, sillä tarjous on voimassa vain tänään Helsingissä ja Tampereella.
Ja tuo tarjous löytyy
 Voivoivoi…. Kohta pitää päättää!!!
Lukijoissa on päästy uudelle kymmenluvulle, sillä NiinaC Mon on liittynyt mukaan! Tervetuloa!
Mieltä lämmittävää kun lukijoiden määrä kasvaa. 😀

Marjojen makuinen, vispipuuron tuoksuinen elämä

Ihanan lomaviikon jälkeen on ollut toimintaa täynnä oleva työviikko. Huomisaamuna vielä kaksi asiakasta ja taasen voikin virittäytyä lomatunnelmaan 😀 Maanantai lähestyy ja Azoreiden matka, ihanaa!!!

Tänään oltiin viimeistä päivää hieromassa lomalaisia, joten nyt kuuden viikon urakka on ohi. Lokakuussa on vielä yksi viikko lomalaisten parissa. Tuntuu oikeastaan aika mahtavalta, sillä nyt voi loman jälkeen keskittyä täysipainoisesti oman yrityksen asiakkaisiin ja oman yrityksensä markkinointiin.

Maanantaina avokkini oli lomalaisia hieromassa ja mä täällä kotona pesin pyykkiä ja tein kotihommia. Luin hirveän kasan maileja. Blogeja ja Facebookiakin yritin saada ajan tasalle, mutta blogien luku on vieläkin kesken 😀 Alkuillasta vietin reilut pari tuntia opaskoirakerhossa käyden puolentunnin kaupunkiliikkumistreenilenkillä. Harmaakuono oli vielä lomatunnelmassa, sillä suojateiden näyttö oli hajamielistä. Jos oli reilu koroke jalkakäytävän reunassa poika pysähtyi, mutta jos reunaa ei ollut jätkä posotteli pysähtymättä eteenpäin 🙂 Pikkutreeni teki siis enemmän kuin hyvää 😀

Tiistaina töiden jälkeen rakas äitini tuli vieraaksemme ja vähän jelppimään marjojen pakastamisessa. Kahden paikkeilla soitin Kirkkonummella olevalle marjatilalle ja kysyin vadelmia. Lupasivat poimia valmiiksi, ja että neljän jälkeen voisi hakea. Ja kyllä Anttilan marjatilalta sai huippulaatuisia vadelmia valmiiksi pakasterasioihin pakattuina 7 litraa hintaan 49 €. Kotona tartti vaan pistää kannet päälle ja pakkaseen. Oli pakko jättää rasiallinen tuoreeltaan syöntiin. Mä niin rakastan vadelmia, ne on niin huippuhyviä. Nyt oonkin niitä syönyt luomuluonnonjugurtin kanssa. Alkuviikosta vetelin itse poimimiani mustikoita, jotka tuoksui ja maistui ihanalta metsältä 😀 Jugurtin ja marjojen sekaan vielä sysmäläistä luomuomenakarpalomysliä, avot! Ja niin mahtavaa syödä tuoreita marjoja joiden alkuperän tietää satavarmasti!

Äiti keräs takapihalta raparperit ja tehtiin raparperimansikkapiirakkaa ja laitettiin raparperia pari rasiaa pakkaseen. Osa oli jo aika puisevaa, joten ne oli laitettava roskiin. Viherpeukalona äiti siisti myös yrttini ja tomaattini. Häntä oli kovin ihanaa nähdä. Pari viikkoa sitten hällä diagnosoitiin sokeritauti. Lääkitys on aloitettu, koska hällä on myös sepelvaltimotauti ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Oli kuitenkin kiva huomata energisyyden, iloisuuden olevan tallella. Kokkailin meille vihersalaatin, jota syötiin patongin ja jauhelihapullien kanssa. Illalla vaan istuskeltiin rupatellen ja teetä lipitellen.

Eilen avokki painui lomalaisia hieromaan ja me käytiin ostamassa pakkaseen laitettavaksi 4 l mansikkaa Suonenjoelta, pensasmustikoita, pari litraa mustikoita, vähän karviaisia ja mustaherukoita. Äiti perkas marjat mun pestessä jälleen pyykkiä ja keitellessä harmaakuonolle riisiä. Tämän jälkeen marjat saatuamme pakkaseen äiti valtasi keittiön.

Tiedättehän vispipuuron??? Äitini tekee mailman parasta ja kuohkeinta vispipuuroa, jossa ei ole marjoista jääneitä roskia. Lapsuudessa vispipuuro merkitsi syksyä ja koulun alkamista. Eilen puuroa tuoksutellessani tuli niin lapsuuden syksyt mieleen ja se miten kurjalta tuntui kun tiesi päivän parin päästä kesäloman loppuvan. Mutta, puuro oli ja on taivaallista. Nyt laitettiin siihen pakastepuolukoita ja tuoreita karviaisia. Taidanpa tämän kirjoitettuani syödä sitä iltapalaksi. Ei ehkä laihduttajan ruokaa, käsittääkseni mannaryynit aika kaloripitoisia, mutta nautin silti puurosta 😀

Avokki on puhunut jo parisen viikkoa haluavansa maksasta ruokaa. Osaan tosi huonosti valmistaa perinteisiä kastikkeita. Jauhot paakkuuntuu jne, enkä todellakaan osaa tehdä maksasta mitään. Äitini toteutti avokin haaveet tekemällä maksaa kermakastikkeessa kera uusien perunoiden. Tässä vaiheessa mä olin aloittanut päivän työt ja avokki saapui kotiin parahiksi aterialle. Mun toiveesta äiti teki vielä pakkaseen broilerin jauhelihasta jauhelihapullia 😀

Töiden ja kokkailujen jälkeen olikin ihanaa saunoa ajan kanssa välillä takapihalla keinussa istuskellen tauoilla. Ja vielä ennen nukkumaan menoa ja mun tietokonehetkeä joimme iltateetä ja maistelimme piirakkaa.

Aamulla äiti juna-asemalle ja me töihin. Tänään töiden jälkeen on ollut ”omaa aikaa” ja tässä koneella on tullut kökittyä. Olen sentäs tehnyt oikeasti jotain hyödyllistäkin: kirjoittanut kutsun opaskerhon puitteissa syyskuun kerhopäivään. Lähdetään osallistumaan Raaseborin kirmaukseen. Ja onhan hyödyllistä myös lukea blogeja, niistä oppii aina jotain uutta kuten esim. Toppiksen blogista kananmunan rakenteesta 😀 tuli vinhasti tietoa 😀 Nyt kuitenkin aikamatkalle lapsuuteen ja vispipuuroa kera maidon naamariin. Ei sokeria! Tosin keittovaiheessa on vähän sokeria lisätty, mutta ei enempää…