Valokuvia Kuusamon viikolta :D

Kahdeksan asteen lämmössä hiihtelyä

Tuona samaisena päivänä Harmaakuono meidän suksiessa kolmisen tuntia, kantoi samaa keppiä vierellämme hölkyttäen

Ja juoksentelun jälkeen lepo taatusti maistui

Hiihtovaatteita oli kätevää kuivata leivinuuniin ripustettuna

Hiilareita, hiilareita marjapiirakan muodossa Hepa mussuttaa tyytyväisenä

Hiilaripommin jälkeen on syytä lähteä taasen ulkoilemaan, ja Harmaakuonolla energiaa riittää. Mistä ihmeestä sitä piisaa???

Hm… Jäniksen jäljet tuoksuu

Mökki, jossa iltaisin nautimme takkatulen loimotuksesta

Kevättalven järvimaisema

Moottorikelkan jälkiä pitkin hyvä kävellä, mutta jos astahti jäljiltä sivuun jalka upposi reittä myöden lumeen 😀

Huoh, nyt vähän jänskättää menikö kuvat oikeille paikoilleen?
Tunnin taistelin tän systeemin kanssa ennen kuin tajusin mihin kohtaan teksti ja kuvat nyt tulee… Taisin oppia, mutta lopputulos???

Arvontavinkit + kysymyksiä kanssabloggaajille :)

Heti tähän alkuun täytyy vinkata teillekin parista blogiarvonnasta 🙂
Annie arpoo
täällä
Arvontaan voi osallistua vielä sunnuntaihin asti, (jatkoaika) ja voittaja saa luettavaa sekä suklaata joihin liittyy haaste. Käypääkä katsomassa ja osallistumassa!

Myös Hennalla omassa blogissaan on meneillään
arvonta

Voittajalle luvassa itse tehtyjä palkintoja, joten käykää osallistumassa!

Kirjoitin pari viikkoa sitten postauksen
Kropan muutokset käsin tunnustellen
ja sain postaukseen kommentin, jossa ihmeteltiin miksi esim. laihdutusbloggaajat haluavat laittaa kuviaan ”näytille blogiinsa. Kirjoittaja oli huolissaan myös anonyymiyden säilymisestä. Yritin vastata hänelle kysymykseen sen mukaan miten itse olen asian tulkinnut. Hän toivoi vielä kommentteja/perusteluja blogikuvien laittamiseen teiltä näkeviltä bloggaajilta.
Nyt nostan asian uudelleen esille näin omana postauksenaan ja toivon aiheen herättävän keskustelua kommentoinnissa.

Itse olen näin sokeana tulkinnut asian siten, että kuvien laittaminen antaa mahdollisuuden saada kanssabloggaajiltaan palautetta mahdollisista muutoksista ja se palaute taas ruokkii motivaatiota eteenpäin.
Ja tottakai jokaisesta positiiviset huomiot  ilahduttavat.

Itselläni ei ole tuota mahdollisuutta laittaa vertailukuvia vartalostani (tai on, jos pyydän jotakuta ottamaan kuvat, siihen minusta ei kuitenkaan ole), saatika vertailla kuvia itse, joten voin vain sanallisesti kertoa muutoksista ja hehkuttaa saamiani kommentteja.
Ja niitä sanallisia kuvauksia muutoksista onkin jo paljon hankalempaa kommentoida. Ei ole todisteaineistoa kuvista sanojen vahvistukseksi 😀

Ehkä minuakin alkuun hiukan kummastutti laihdutusvertailukuvat, mutta kun olen nyt kohta vuoden lukenut laihdutusblogejakin, olen oppinut ymmärtämään kuvien tärkeyden, niiden antaman infon ja sen vuorovaikutuksen minkä kuvat saavat aikaan.
Ja joskus toivoisin, että voisin minäkin kirjoittaa ”näytät hyvältä kuvassa” tai ”selvästi huomaa vyötärösi kaventumisen”. Sitä en kuitenkaan pysty tekemään, mutta hengessä olen mukana. Tiedän laihduttamisen tuskan, nautinnon ja kaiken siltä väliltä 😀

Ja toinen (kylläpäs nyt haen vuorovaikutteista postausta) asia mikä mielessäni luikertaa:
Minulle esitti etäinen tuttu kysymyksen
”Mitä hittoa varten kuvittelet jonkun lukevan höpinöitäs? Ketä oikeasti kiinnostaa näkövammaisen elämä niin paljon, että jaksais lukea kirjoituksia siitä?” No hänen puolustuksekseen täytyy sanoa, että hän ei ilmeisestikään muutenkaan ymmärrä bloggaamisen päälle, mikä tässä viehättää, miksi tätä tehdään…
Tuo ”näkövammaisen elämä” ei ollut kysymyksen pääbointti. Hän halusi kuitenkin, että kysyn lukijoiltani miksi esim. luette juuri tätä blogia?
No nyt minä kysyn teiltä
– Mikä saa teidät lukemaan Endorfiinista voimaa -blogia ja miksi liityitte lukijoiksi??
Tuo tuttava arveli pääsyyksi uteliaisuuden.
Uskallan toivoa, että syitä on muitakin 😀

Arvonnan voittaja ja kysymyksiin vastaukset

Pirteys haettu uima-altaasta. ”unohduin” illalla kirjan ja harpun pariin, joten yöunet jäivät vähiin.
Ei hätää, unihiekat karisi uima-altaaseen, ja ehkäpä jokunen kalorikin paloi 1600 metrin matkalla. Tilalle sain nälän. Nyt kuitenkin on aika lupaamani arvonnan.
Voittaja saa minun harputteleman kaulaliinan!
Ja arvonnan voitti
SORVATAR
Onnea!
Pääset lähettämään yhteystietosi mihin palkinto postitetaan Ota yhteyttä –sivun kautta tai jättämällä tämän postauksen kommentointiin tiedot, ja tuota kommenttia en luonnollisestikaan julkaise täällä!
Paketti lähtee postiin het kun joku näkevä on tarkistanut työn ulkonäön 😀
Arvonnassa arpalipun sai mm. esittämällä mulle kysymyksiä, ja muutaman kysymyksen sainkin, vastaukset tulevat tässä:
”Minkärotuinen siun koirasi on ja missä se on saanut koulutuksensa?”
Harmaakuono on Labradorinnoutaja ja on Näkövammaisten Keskusliiton omistuksessa olevan
kouluttama.  Koulu sijaitsee Vantaalla Itä-Hakkilassa.
Viime vuonna aloitti kaksi uutta Opaskoirakoulua toimintansa, toinen Kuopiossa ja toinen Pohjanmaalla.

”Mikä on ruoka/herkku/asia mitä kaipaat eniten ”entisestä elämästäsi”? ”

Tähän minun pitäisi varmaankin vastata Geisha, sillä se on ollut suosikkisuklaani niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan kaipaa sitä takaisin elämääni. Joulun jälkeinen herkuttelu on vielä sokerihuuruineen mielessä.
Tähän voisin vastata Linkosuon ruissipsit. Oli mukavaa löytää vähän terveellisempi vaihtoehto. Herkkuhetket romuttuivat selvittyä niissä olevan sekä natriumglutamaattia että hiivauutetta. Pettymys oli valtaisa! Viimeksi käydessäni Ruohonjuuressa sieltä löytyi jotain vastaavia missä ei moisia turhakkeita ollut. Ostin pussin, mutta en ole sitä vielä avannut.
”oliko sinulle vaikea hyväksyä näkövamman lisäksi myös kuulovamma. Tietenkin oli, mutta kauanko vei aikaa sopeutua ja
tuntuiko se hirveän epäoikeudenmukaiselta, mikä auttoi sopeutumaan. Näin sivustahan se tuntuu siltä, että yhdelle ihmiselle annetaan liikaakin. Nyt kun
sinulla on taas kuulo leikkausten avulla palautumassa, koet varmasti sen voimakkaana.”
Diagnoosin saatuani ehkä pelko kuuroutumisesta oli voimakkain tunne. Pelkäsin todella kuuroutta, millaiseksi elämäni muuttuisi, kuinka sosiaalisuuteni kärsisi jne. Tuntuihan se varmasti myös epäoikeudenmukaiselta. Ehkä äitini enemmän pohti sitä miksi sokeuden lisäksi piti tuollainenkin tulla.
En oikein pysty sanomaan kauanko sopeutumiseen meni aikaa. Ehkä toive leikkauksesta saatavasta avusta eli voimakkaampana, vaikka kyllä se leikkauskin pelotti/arvelutti.
Nyt kun olen saanut paljon kuuloani takaisin, koen sen voimakkaasti. Olen onnellinen, paljon eloisampi, positiivisempi, sosiaalisempi. Tuntuu, että elän taas elämääni ihan eri sykkeellä kuin esim. vuosi sitten. Tietokoneella istuskelu oli hyvä piilopaikka; kuulokkeet korville ja muu maailma tuntitolkuksi sivummalle. En välittänyt seurata telkkarista mitään, en käydä pitkiä keskusteluja jne. Nyt tilanne on toinen ja olen onnellinen!
En tiedä osasinko yhtään vastata siihen mitä kysyit 😀
”Koska mennään lumikenkäilemään?”
 😉 SUNNUNTAINA, Jeeeeee!!!
”miten sokea ottaa valokuvia? Neuvooko avopuolisosi vai miten? Toivottavasti et loukkaannu
tästä kysymyksestä”
No enhän minä loukkaannu.
Digikamera on siitä hyvä, että  sillä voi räpsiä huoletta kuvia paljon ja jälkeenpäin valikoida parhaat arkistoitavaksi. Ite otan aika vähän kuvia. Kuvat ottaa yleensä avokki, avustaja tai kuka se näkevämpi nyt ikinä sattuukin olemaan.
Avustajani tai eräs ystäväni käy kuvat läpi, poistaa huonot/turhat kuvat ja kirjoittaa parhaista kuvista kuvailut, joidenka avulla pystyn esim. laittamaan tänne blogiin kuvia. Kun laitan tänne kuvamateriaalia, luen kuvien kuvailuista kuvailut kustakin kuvasta ja valitsen mitä tänne laitan. Kyselen kyllä avustajaltani ja ystävältäni myös voiko kuvia blogissa käyttää.
Kun räpsin ite kuvia, otan niitä yleensä monta toivoen jonkun onnistunee. Kuvista saattaa puuttua vaikkapa koiran pää tai kuva on vino, tärähtänyt, pimeä tms.
Avokkini ei nää myöskään kovin hyvin kuvata, mutta pystyy paremmin kohdistamaan kuvattavaan kohtaan ja ottamalla monta kuvaa, usein jotkut ovat hyvinkin onnistuneita.
Vajaan parin tunnin päästä lähden käsityöiltaan, jossa on mahdollisuus ostaa Novitan Frilla-kaulahuivilankaa ja opetella sillä neulomaan. Ymmärtääkseni kyseessä on nyt ilmeisesti muodissa oleva verkkolanka, jota on isommalla ja pienemmällä verkolla. Suomesta kai saa toistaseksi huonosti sitä pienverkkosta? Tallinnassa kyseiset langat ovat kuulemma huomattavasti edullisemmat. Haaveilenkin matkasta Tallinnaan. Haluaisin tutustua heidän luomuvalikoimaan ja käydä käsityökaupoissa. Viime kesänä tai oliko jo alkusyksyä Aa luki jonkin mielenkiintoisen artikkelin Tallinnan luomukahviloista ja kaupoista.
Mutta nyt hetkeksi köllölleen. Kävin nimittäin välillä jo syömässä. Nälkä oli niin hirveä etten saanut tätä postausta edes valmiiksi 😀 Nyt on onnellinen masu (broilerin sisäfilettä ja uunikasviksia ja paljon salaattia), joten kyllä nyt jaksaa eikä närästä!

Postaus ”mitä mieleen juolahti” -löpinät

No niin, nyt se on tapahtunut
Eilisessä postauksessa, jossa esittelin valokuvia jouluaatolta kuusen paikalle olikin tullut suolakivilamppu 😀 Onneksi ystäväni tuli hätiin ja vaihtoi oikean kuvan, joten nyt joulukuusi on paikallaan 😀
Olenkin ”jännityksellä” odottanut, että milloin onnistun kuvien laitossa mokaamaan ja eilen se sitten tapahtui. Ehkä tuo kuusen tilalla ollut suolakivilamppu on saanut kummastusta aikaan ja sainpa kommentin ettei kannattas kuvia laitella, kun kerran ei näe eikä tuu oikeita kuvia  oikeisiin kohtiinsa.  Ehkä ei, mutta silti aion jatkossakin kuvia laittaa, nyt kun kerran olen oppinut miten se tapahtuu. Ja jos mokia sattuu, niin sitten sattuu. Ja sellaisen sattuessa mulle ystävät hyvät aina saa vinkata asiasta, jotta saan homman korjatuksi. Ei siis saa arkailla viestiä, että tuo on nyt ihan viturallaan tms. Valokuvat tuo kuitenkin aina väriä ja elävyyttä teksteihin ja olen iloinen, että osaan nyt kuvia jakaa, ja osaan myös tehdä niitä linkkejä, mutta virheitä sattuu varmasti jatkossakin, mutta nauretaan hyvällä niille. Ystävän kanssa hymyiltiinkin, että meillä on ollut hiukan erilainen joulukuusi mihin ollaan totuttu. No se siitä ja kuvamateriaalia tulee jatkossakin 😀
Mulla on kauhea kirjoitushimo tänne blogiin, mutta aina ei vaan ole mitään erityisempää kirjoitettavaa. Senhän huomaa tästäkin postauksesta 😉 Joo, mulla olis monen luennon muistiinpanot mitkä voisin kirjoittaa auki, mutta nyt tää kirjotushimo on sellainen, että tekstiä pitäisi saada vaan tulla tajunnanvirrassa eikä muistiinpanojen pohjalta. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan… Että jos teillä bloggaajat on kysymyksiä tai aiheista mistä haluaisitte lukea mun kirjottamana, laittakaa ihmeessä kommentointiin, niin pääsen luovasti naputtelemaan.
Facebookiin laitoin huvikseni kysymyksen hyvistä aiheista ja ilmeisesti opaskoiran kanssa toimiminen ja eläminen kiinnostaa. Olen opaskoirasta ehkä suhteessa kirjoittanut aika vähän. Jos olisin kirjoittanut blogia saadessani tuon Harmaakuonon, tekstiä olisi tullut paljon enemmän aiheesta, koska silloin minullekin kaikki oli uutta ja ainutlaatuista. Nyt elämä on asettunut uomiinsa ja elämä opaskoiran kanssa tuntuu tavalliselta ja siitä ei mukamas osaa kirjoittaa. Mutta, mikä jottei aiheeseen voisi paneutua vähän enemmän täälläkin. Heitettiin kysymys, että miksi anoin opaskoiraa, mikä sai haluamaan opaskoiran? Rehellisesti sanoen, vaikea muistaa. Olin pyörittänyt asiaa mielessäni jo pidempään. Haaveilin pitkistä reippaista lenkeistä ja uskoin opaskoirasta olevan hyötyä myös minun urheiluharrastuksen oheistreenaamiseen. Valkoisen kepin kanssa kun liikkuminen on hitaampaa, ainakin minulla. Ja kun koiran sain, se oli juuri ilo siihen mitä halusinkin. Oli hienoa kävellä kovaa, joskus liiankin kovaa…Liikkuminen jouhevoitui. Koira kun kiersi esteet, ei tarvinnut enää kepin kanssa koluta esteitä ja miettiä mistä pääsee ohi. Nyt koira tekee sen puolestani ja se tunne alkuun oli aivan uskomattoman hieno. Mulle opaskoira on edelleen ehdottomasti paras apu nimenomaan lenkkeilyssä. Ja vähän vieraammillekin reiteille uskaltautuu. Jos eksyy, eipähän eksy yksin 😀
En tiedä osaanko paremmin edes vastata tuohon miksi halusin opaskoiran. Ehkä palaan aiheeseen omana postauksenaan jossain vaiheessa. Ja opaskoirajutut varmastikin lisääntyy siinä vaiheessa kun on Harmaakuonon eläköittämisen aika ja uuden oppaan kanssa liikkuminen alkaa. Tiedättekö, ajatus on todella pelottava. Lähteä nyt jonkun vieraan nuoren koiran kanssa lenkille, huih! Ja tässä kohtaa totean, Harmaakuono ei todellakaan aina ole maailman luotettavin innostuessaan vetämään ja kohkaamaan liikaa. Olen kuitenkin oppinut sen metkuihin ja pelottaa ajatus siitä millainen sen seuraaja oikeasti on. Osaanko sen kanssa kulkea, löytyykö yhteinen sävel, kohtaako kemiat jne???
Onneksi on tukiverkostoa opaskoirien kouluttajat ja vapaaehtoistyötä tekevät peesarit joidenka kanssa voin treenata kulkemista, ja kasvaessamme koirakoksi, opimme luottamaan toisiimme pikkuhiljaa. Se on lohdullinen ajatus ja siihen pitää vain luottaa. Nyt kuitenkin nautin Harmaakuonon kanssa liikkumisesta niin kauan kuin se on mahdollista. Näin talvella herra jaksaa loistavasti. Sunnuntainen seitsemän kilsan lenkkikään ei tuntunut missään, vaikka vauhti olikin ihan kohtalainen. Kesällä ei tosin voinut ajatella kävelevänsä läheskään niin pitkästi, ei edes 20asteen aurinkoisessa säässä. Tuleva kesä vähän pelottaakin. Tässä pähkin, että soittaakko opaskoirakoululle vai mitä tehdä. Haluan päästä kesälläkin pitkillekin lenkeille. No en välttis missään hirveessä helteessä, mutta parissakympissä kylläkin. Nyt vaan menee niin hienosti Harmaakuonon jaksamisessa, että kesän ongelmat tuntuvat kaukaisilta ja ihan jostain toiselta aikakaudelta olevilta…
Ja ette voi kuvitella miten nämä kohta kahdeksan vuotta on saanut mut niin kiintymään tuohon opastajaan. Jokainen varmasti kiintyy tavalla tai toisella kotona olevaan lemmikkiin.  Oman kiintymisen Harmaakuonoon tunnen tietystikin ainutlaatuiseksi ja ainutkertaiseksi samalla tietäen muiden tuntevan samoin omien koiriensa kohdalla.  Rakkautta ja kiintymystä lisää paljon se mitä ihanaa koira on tuonut taloon tullessaan, mitä mahtavia reissuja opaskoiran myötä olen tehnyt jne. Harmaakuono säilyy aina ja aina muistoissain lämpimin ajatuksin, vaikka joskus pinna meinaa palaa vetämiseen tai kohkaamiseen.
Mutta, varmasti myös sen seuraaja tuo samoja ihania asioita elämääni ja varmasti myös jotain uutta.
No ei tämä nyt ole mikään Harmaakuonon jäähyväispostaus, joten naatitaan yhteiselosta niin kauan kuin sitä kestää…
Mulla on alaselkään kertynyt kunnon kuonakertymät syystä tai toisesta. Ne tuntuvat tosi aroilta hierottaessa ja alaselkä on tosi arka ja jäykän kipeä.  Tää alko eilen ja on jatkunut nyt nää pari päivää. Olen venyttänyt pakaraa, nivusta tms. helpottaakseni painetta alaselässä laihoin tuloksin kuitenkin. Tätä on ollut joskus ennenkin, menee yleensä parissa-kolmessa päivässä ohi. Ärsyttää vaan kun alkuviikon treenit on kärsinyt moisen takia ja huomenna en ehdi treenamaan. No toivottavasti perjantaina voin tarttua kahvakuulaan ja vetästä ainakin kevyen treenin. Ja tällä viikolla on sit penkkitreenikin luvassa ja sitä en halua missata. Mun on pakko saada tietää onnistunko tuossa kymmenen viikon ohjelmassani! Tosin treenaamattomuus pitäis vaakalukemat kivempina 😀 Sunnuntaina paino oli 68.4 kg, joten paluu nestevähyysjutusta tapahtunut. No Treenien jälkeen vaaka onkin huidellut 69.4-69.7 kilon välillä. Saas nähdä mitä vaaka huomisaamuna virallisena punnauspäivänä mulle huutelee.
Arvasin kyllä, että treenaamisen alotus aiheuttaa tuon painon nousun, lihaksisto imasee nesteet itteensä jne, ja menee hetki kropan tottua lihastreenin tuomaan kuormitukseen. Silti ärsyttää tuo kilon nousu. Tavote kun ois päästä sinne alle 68 kilon mahd. pian. Noh, kyllä tää tästä. Ärsytykselle ja turhaumalle ei vaan maha mitään, vaikka kuinka tietää ja järki sanoo muuta!
No jop, jospa nyt lopettelisin tältä erää tämän ”tajunnanvirtaus” postauksen ja ottaisin harpun kouraan ja kirjan korville. Eilisilta meni mukavasti noissa merkeissä kuunnellen Kapteeni Randtia etsimässä ja harputellen 😀 Mut ennen harppuhetkeä täytyy lukasta päivän postaukset. Niin, nukkumaankin tietysti pitäs mennä…

Valokuvia jouluaatolta

Nuutti jo ovea ryskää
aikomuksenaan tulla joulua hakemaan.
Nuutin vierailua ennen lupaamani valokuvat joululta ja ja tässä tapauksessa aatolta 😀
Valitettavasti osa kuvista oli ihan liian tummia, joten kuvamateriaali on ehkä toivottua laihempi.
Mutta näillä mennään…

Joulukuusi kuuluu ehdottomasti jouluun. Mulle ei kelpaa tekokuusi. Siitä ei tule joulun tuoksua, joten oikea kuusi sai paikkansa ruokailutilamme nurkasta.

Kuten kuvasta näkyy emme kattaneet ns. viimesen päälle alkulautasista lähtien vaan tyydyimme tähän

Ruokapöydällä oli äidin istuttama joulukukka-asetelma, jossa joulutähti, muratti ja mähkä.

Jouluaterialla purkkia ja purnukkaa riitti

Ja kyllähän rakas Harmaakuonokin pääsi joulusta nauttimaan herkutellen, mutta ahne kun on kupissa enään tuoksut jäljellä 😀

Harmaakuono sai avokin asiakkaalta joulupaperiin käärityn siankorvan. Poika nuuskutteli pakettia rapistellen. Ei kuitenkaan tajunnut repiä paperia hampaillaan 😀 Vanha herra tarvitsi siis vähän apuja.

Toinen joululahja olikin pikkuvelilappis 😀

Eikös olekin aika onnellisen näköinen vanha herra?
Pikkuveli on näinä viikkoina saanut kyytiä; silmät ja nenä ovat jo irronneet 🙁

Nyt on kuitenkin arkeen palattu, joten kanakeittoa syömään ja töitä pakertamaan.
Ja nyt Nuuttikin tulla jo saa
Hepakin kun vihdoin sai joulun 2011 pakettiin 😀

Valmistuneita käsitöitä

Avokki on vallannut kuntosalimme ja  korviini kantautuukin ihana
raudan ryske.
Mulla on sopiva hetki postailla tänne. Ja kun olen täällä hehkuttanut
harputtamisesta ja käsitöiden tekemisestä ylipäätään on ehkä syytä
näyttää mitä olen
saanut aikaan.

Elämäni eka kaulaliina valmistui jouluviikon alussa
Harputtelin sen
(Tummansininen nypylälanka Samarkand Novita 80%polyakryyli 20%mohair)
langasta. Kuten huomaatte harpulla kaulaliinasta tuli aika harva.
Mielestäni kuitenkin
jotenkin symppis 😀

Jouluna tein kaulaliinan
(Violetin pinkin roosa Lidlistä Meribel Yarn) langasta.
Eli, samasta langasta millä harputtelua harjoittelin ennen varsinaisten töiden aloittamista. Jos ”harputtelupostaukseni” kiinnostaa, sen löydät
TÄÄLTÄ.

Ja tässä tuo lila/roosa/pinkki kaulaliina

Päättelystä tuli ehkä aavistuksen tiukka. Huomaatte varmaan myös, että
neulos on tiiviimpää kuin tuossa nyppylangalla tehdyssä, johtunee langan paksuudesta.

Mun suosikki on tähän mennessä

Kolmas ja mielestäni parhaiten onnistunut neulos, tai sitten virheet
ovat piiloutuneet pörröisyyden sisään 😀 Uskaltaisin kuitenkin sanoa,
että pörrölankaneulos
on tasalaatuisin.

Tällä hetkellä neulon puikoilla ns. sileää neulosta
(Musta pörrölanka Drops Symphony 65%merinovilla 35%polyamidi)
Lanka on aivan ihanan tuntuista ja siitä tulee niin pehmeää neulosta.
Langan ostin Tikatasta Itäkeskuksen kauppakeskuksesta. Käytiin siellä
vuoden vaihteessa
kun sain avokilta lahjarahaa käsityötarvikkeisiin.
Olen aika vasta-alkaja näissä käsityöpuuhissa, joten otin langan
suhteen pienen riskin, sillä siinä luki ”kokeneemmille neulojille”, ja
mun kohdalla kokemuksesta
ei voi puhua 😀 Rakastuin langan pehmeyteen, joten kolme kerää lähti
mukaan ja neulottu nyt vähän yli kerä.

En koe neulomisen olevan langalla hankalaa, mutta jouduin purkamaan
työtä alkuvaiheessa vähän, se ei ottanut purkautuakseen
langansäikeiden vuoksi.

Neulomisessa mulla tahtoo vähän olla ongelma, että teen liian tiukkaa
neulosta. Harpulla olen jo oppinut, että turha vetää liian tiukkaan. Silmukoiden nosto ei vaan onnistu, jos tekee liian tiukkaa neulosta. Hiljalleen huomaan kaipaavani lisähaasteita ja haluaisinkin oppia harpulla neulomisesta lisää mahdollisimman pian.

Lopuksi täytyy hehkuttaa
Eilinen treeni on mennyt perille, yläkropassa tuntuu ihanasti treenikipu, wouh!

Harppuesittelyä ja itsenäistä valokuvien lisäämisharjoittelua

Mulla on kaksi loistavaa syytä kirjoittaa tämä postaus:
esitellä harppu
harjoitella kuvien lisäämistä blogiin
joten…
viihtykää ja antakaa palautetta!
Kirjoittelin viikonloppuna käsityökärpäsen surinasta ja siitä, että sain ystävältä joululahjaksi harpun ja lankaa. Valitettavasti harpun historiasta tms. mulla ei ole mitään käsitystä. Olen kuitenkin ymmärtänyt sen olevan aika suosittu väline näkövammaisten käsityöihmisten keskuudessa. Puisena niitä myydään
 Annansilmät-aitta -myymälöissä Helsingissä ja Tampereella. Myymälöiden lisäksi shoppailla voi myös 
Verkkokaupassa

Kuuleman mukaan harppuja myydään jossain myös muovisena ja muovinen harppu onkin joustavampi kuin puinen.Itelläni on nyt siis tämä puinen
 

Eli, harppu on edessäni
Se on muodoltaan pitkulainen ja sivuilla tappirivistö, keskusta on avoin.
Esim. kaulaliinaa kudottaessa päätytapit jätetään tyhjäksi, myssyä tehdessä kude menee harpun ympäri. Harppua on kahta kokoa, minulla on pienempi. Neule, jota tein on leveydeltään 11 tappia.
Tapithan ovat aavistuksen vinottain vastakkain?
Ensiksi luodaan silmukat, jonka jälkeen alkaa varsinainen työ..
Lanka lähtee oikean puolimmaisesta alatapista. Jokaisessa tapissa on tässä vaiheessa silmukka. Vien langan yläpuoliseen tappiin/vastakkainen ja kiepautan ulkokautta palaten ykkösalatappiin ylä ykkösen ja kakkosen välistä langan kulkiessa ykköstapissa. Alatapille myös silmukka, josta lanka pujotetaan yläkakkostappiin, silmukka, paluu kakkostappia myöden kakkosen ja kolmosen välistä.
Päästyä kudoksen toiselle sivulle kunkin tapin alempi silmukka nostetaan ylemmän silmukan ja tapin yli keskelle.

Ja kun tämä on tehty, lähdetään pujottamaan samaan tapaan tappien välitse silmukat tehden takaisin aloitetulle reunalle, ja taas nostellaan alemmat silmukat ylempien yli ja tapin yli keskelle.Neuleen kasvaessa se tulee harpun keskustasta ulos…

Aika kului rattosasti harputellen ja kirjaa kuunnellen.
Tänään sain valmiiksi ”harjoituskerällisen”. Selvästi myös käsin tuntee miten harjoittelu on kehittänyt tekijäänsä. Alkuun liian löysää ja mitä kummallisempia virheitä, mutta viimeset 15-20 cm jo ihan kelvollista jälkeä. Näin totesi ystäväni, joka vietti luonani monta tuntia ja mukavaa oli! Tässä vielä kuva kehityksestä kerän ollessa keskeneräinen. Uutisten aikaan harputtelin kerän loppuun. Nyt olisi sitten tarkoitus aloittaa ihan oikea kaulaliina vähän leveämpänä.
Huh, nyt tässä postauksessa pitäisi olla kolme kuvaa… Toivottavasti vielä suht oikeissa kohdin…

Työviikon kuulumisia

Ennen kuin pureudun otsikon mukaiseen tekstiin mainittakoon, että tänne blogiini on lisätty valokuvia juhannuksesta, Suokista ja Porvoon risteilyltä. Juhannuskuvat löytyvät ”menkkavitutus”-tekstistä, Suokin kuvat puolestaan Hellepäivien puuhastelua ja tuo Porvoon reissun kuva Morkkiksen riivaama-tekstistä.
Ihanaa, tämän viikon työt on minun osaltani tehty. Avokilla huomenna kahdeksan asiakasta meikäläisen shoppaillessa Itiksessä. Ostoslistalle on kertynyt kaikkea mahdollista kesämekosta Maca-jauhoon, sandaaleista paistinpannuun 😀

Tää työviikko on ollut henkisesti aika raskas. Nyt ei olla hirveästä kuumuudesta onneks kärsitty, mutta on aika stressaavaa hieroa huoneessa, jossa kaksi hierojaa, sermi erottaa paikat toisistaan. Asiakkaiden intimiteettisuoja kärsii ja ite on aika lujilla kuunnellessa ja skarpatessa milloin se oma asiakas puhuu. Lomalaisissa on monen ikäisiä ja monen kuntoisia. Joidenkin sairausten määrä suorastaan hirvittää. Minulle on aina opetettu, että sydänvikaisen ihmisen jalkoja ei pitäisi hieroa oikeastaan laisinkaan. Nyt oli parikin vanhaa rouvaa joilla sydämen vajaatoimintaa, laajentunutta sydäntä, sepelvaltimotautia, heikkoa sydäntä, astmaa, keuhkoahtaumaa, aivoinfraktia… Esim. sydämen vajaatoiminta kerryttää nestettä ja aiheuttaa turvotusta. Asiakas haluaa hierottavan jalkoja, koska ovat niin turvonneet. Ja he ovat myrtyneitä tai suorastaan vihaisia kun sanot ettei jalkoja pitäisi hieroa. Moni toteaa, että kyllä häntä kotipuolessa hierotaan säännöllisesti. Tällä viikolla olenkin monesti pohtinut olenko jokin arkajalka vai mikä. Olenko ihan väärin ymmärtänyt oppini? Olo on ollut aika turhautunut ja stressaantunutkin. Noh, hieronta on ollut käytännössä sivelyä/silittelyä. Ja monelle vanhukselle se riittääkin. Kosketuksella on valtava merkitys ja miten se voikin tuottaa saajalleen iloa, vaikka itsestä tuntuukin ihan toiselta. Sairaiden vanhusten lisäksi lomalaisissa oli monivammaisia nuorempia ihmisiä. Eräälläkin kuurosokeus, cp-vamma ja autismi. Yhteistä kieltä ei ollut. Hän kuulemma rakastaa hierontaa. Ensinmäisellä kerralla olikin rauhallinen, mutta eilen liikku koko ajan, äänteli ja nousi koholleen. Oli pakko hakea hänen avustajansa paikalle. Selvisikin asiakkaalla olleen muutoinkin hermostunut päivä.

Viime kesältä muistan tapauksen, joka hirvittää vieläkin. Sain asiakkaakseni kehitysvammaisen, jolla ilmeisesti paha epilepsia. Noh, ekalla kerralla hänen avustajansa ei maininnut koko epilepsiasta sanaakaan. Toisella käyntikerralla hän aloittaa keskustelun ”tässä tämä peräruiske, jos tulee kohtaus. Osaathan laittaa sen”? Sain sanotuksi että en ja että soitan kyllä apua, jos kohtaus tulee. Nainen totesi vain jättävänsä ruiskeen pöydänkulmalle ja häipyi. Voitte kuvitella kenties miltä tuntuu olla tilanteessa, jossa et käytännössä tunne monivammaista yhtään, et tiedä pätkän veraa miten hän mihinkin reakoi jne. No vielä on kolme viikkoa lomalaishierontoja jäljellä tälle kesää. Onneksi elokuun eka viikko on kuitenkin lomaa.

Ja vielä natisen sen verran, että hierontapöytä jolla hieron on vanha ja leveämpi kuin nykyiset. Olen lyhyt ja joudun aika paljon kurottelemaan yltääkseni yliotteella hoitamaan asiakasta. Ja parina viime yönä selkälihakset ovat ilmoitelleet jumista ja tänään sitten vasen puoli heti aamusta kramppasikin. Nyt illalla avokkini yritti saada selkääni rentoutumaan, mutta juilii edelleen. Ehkä kuitenkin aavistuksen helpotti. Ja voi taivas millaista aikojen säätämistä. Aikoja vaihdeltiin miltein joka päivä, ja välillä ei ollut aavistustakaan kuka on tulossa. Tuota säätöä ei onneksi yleensä paljoakaan ole.

Kotiuduttua työpäivä jatkui omilla asiakkailla, joten päivistä on muodostunut aika pitkiä. Olen todella iloinen huomisesta vapaapäivästä ja irrottautumisesta työkuvioista. Avokin puolesta vähän harmittaa, toisaalta nyt ei tarvitse työskennellä stressin alaisena eikä pelätä mitä aiheuttaa tai mitä tapahtuu.

Tämän viikon ehdoton kohokohta oli eilinen ratsastus. Lähdimme avokin ja parin ystävämme kanssa issikkavaellukselle. Oli ihanan rentouttavaa, suorastaan terapeuttista olla hepan selässä ja antaa hevon kuljettaa eteenpäin. Tällä kertaa alamäetkään ei tuntuneet musta kauhealta, uskalsin käyttää jalkoja ja keskikroppaa edelliskertaa paremmin ja ennen kaikkea pystyin rentoutumaan ja nauttimaan. Oli ihanaa ja tahtoisin jo uudestaan. Toivottavasti päästään taas mahdollisimman pian. Olenko siis hurahtamassa ratsastukseen?

Tällä viikolla on yritetty karistaa viime viikonlopun siidereitä kropasta. Maanantaina paino oli tasan 71 kg ja tänään 70.5 kg. Suunta on oikea, mutta toivottoman hidasta se vaan on. Tämän viikon liikunnat on jääneet liian vähälle umpiväsymyksen takia, mutta jospa viikonloppuna kahvakuula heiluisi ja lenkkitossu viuhuis eteenpäin 😀 Melatoniinista on ollut univaikeuksiin valtavasti apua, joten siltä osin elämä on helpottunut. IHANAA! Että tänne kuuluu työtä, työtä, vähän stressiä… endorfiininen fiilikset ratsastuksesta valopilkkuna, ja huomenna shoppailemaan!

Valokuvia tekstejä elävöittämään

YSTÄVÄNI AVUSTUKSELLA BLOGINI KIRJOITUKSET SAIVAT LISÄELÄVÖITYSTÄ VALOKUVIEN MUODOSSA. VALITETTAVASTI ITSE EN OSAA TÄNNE KUVIA LAITTAA, ENKÄ OIKEIN TIEDÄ ONKO SE SOKKONA YLIPÄÄTÄÄN MAHDOLLISTA, JOTEN JATKOSSAKIN VALOKUVAT TULEVAT VIIVEELLÄ. MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN NIITÄ KUITENKIN TULEE TULEVAISUUDESSAKIN, JA ILMOTTELEN KYLLÄ PÄIVITYKSISTÄ.
JA TÄSSÄ OTSIKOT PÄIVÄMÄÄRINEEN MIHIN VALOKUVIA ON LISÄTTY:

MAANANTAI 20. KESÄKUUTA 2011
Terveellisen ruuan päivä ja ajatuksia laihtumisesta

TIISTAI 14. KESÄKUUTA 2011
Helleviikon kesäpuuhat ja ruoka

TORSTAI 9. KESÄKUUTA 2011
Tunteita, riipaisevia tunteita harmaakuonon nivelrikkoepäilyn johdosta

SUNNUNTAI 5. KESÄKUUTA 2011
Kuulumisia toukokuulta

TORSTAI 19. TOUKOKUUTA 2011
”Ruokaherätys” – yrtit kasvamassa, Hyvinvoinnin ja Ruohonjuuren vakkariasiakas