Siivousvimma

Viikonloppu on sujahtanut flunssaisena. Välillä kurkkua koskee niin ettei tee mieli nielaista. Kuumetta ei ole ja siksi onkin ollut vaikea vietellä rauhaisaa eloa. Olen kuitenkin vieläkin niin tautinen etten huomenna keramiikkaan mene ja työtkin ovat suurella kysymysmerkillä. Joka tapauksessa minuun on flunssan lisäksi iskenyt siivousvimma. Se on kerännyt voimiaan jo tovin ja ehkäpä juontaa hienoiseen ongelmaan. En oikein tiedä mihin mahduttaisin kaiken tekemäni käsityöt. Koreja valmistuu melkein viikottain kuten myös keramiikkatöitä. Tälläkin hetkellä ruokapöydällä nököttää kynttilätarvikkeet, lankalaatikko pursuaa lankoja, lankanyssyköitä on tasojen päällä jne. Haaveilen käsityöhuoneesta mihin saisin laittaa keskeneräiset työt&projektit, tallettaa materiaalit valmiit myyntiin tai lahjaksi menevät työt jne.

No lisähuonetta ei ole saatavilla eikä olla valmiita luopumaan kuntosalihuoneestammekaan, joten muita ratkaisuja on löydettävä, ja ehkäpä avokki sellaisen keksikin tänään saunan jälkeen. Minun tietokonepöytäni on valtaisa 120 cm leveä ja 90 cm syvä, ja ehkäpä parhaat päivänsä nähnyt. Pöydän tilalle kaappi ja huomattavasti pienempi tietokonepöytä. Siinä voisi olla ratkaisu. Kaappiin saisin käsityötarvikkeita ja valmiitakin töitä. Ideasta olen enemmän kuin innoissani.

Olen sitä mieltä, että meissä jokaisessa asuu jonkinlainen hamsteri ja nurkkiin kertyy kaikkea turhaa. Kaikenmailman vanhoja johtoja, modemeita yms. on vaan pitänyt säästää. Eilen tyhjensin makuuhuoneen laatikostosta kaikki sellaisen hävitettäväksi. Ja valitettavasti tiedän yläkaapeista löytyy lisää, ainakin sata vuotta vanha skanneri ja tulostin, huoh! Olen päättänyt ja onneksi avokki on samaa mieltä, että nyt tuollaiset raivataan kodistamme pois.

Eilen siivosin myös tämän tietokonepöytäni ja koska tämä on näin iso voitte varmaan kuvitella miten helppoa siihen on kasata ties mitä tavaraa. Pöydän alla on ollut banaanilaatikollinen c-kasetteja digitointia odottamassa. Laatikossa oli hirmuinen pölykertymä, joten kasetit toiseen, suljettavaan laatikkoon ja banaanilaatikko roskiin.

Helmikauppa.comista tilasin helmille säilytysrasioita, joten tänään lajittelin helmiä niihin. Nyt tarvitsee avustajan kanssa laittaa niihin vielä värimerkinnät. Ja nyt rasioissaan korutarvikkeet ei vie niin hirveästi tilaa kuin eri kokoisissa minikrip-pusseissa. Olen tyytyväinen.

Tämä flunssa on vähän häirinnyt siivousvimmaa. Välillä on ollut pakko mennä pötköttelemään ja kuuntelemaan kirjaa, mutta eiköhän vimma nyt jatku flunssan jälkeenkin, ainakin toivon niin. Lähdenpä tästä kirjan pariin ja unille. Eikös uni paranna, tai ainakin edesauta paranemista…. Joka tapauksessa ihanaa keväistä alkavaa viikkoa jokaiselle.

Väsymys – se on täällä taas

Ei auta, on pakko myöntää niin itselleni kuin muillekin: väsymys on palannut 🙁 Se tuntuu masentavalta ja turhauttavalta. Toisaalta alkuvuodesta on ollut huimasti enemmän töitä mitä esim. alkusyksystä, mutta mieliala on ollut jo joitakin viikkoja aika ailahteleva ja sellaisia alakulopäiviä on tullut roimasti lisää. Viimeisen viikon aikana on ollut pakko pysähtyä miettimään onko kaikki hyvin ja valitettavasti ei taida olla. Painostava väsymys on täällä taas. Työni olen onneksi jaksanut hoitaa. Ja vaikka joululoman päättymisestä ei ole vielä kuutta viikkoa ensi viikon mökkilomaa odotan. Se tulee todella oikeaan aikaan. Saan palautua töistä, saan puuhailla omaan tahtiin jaksamiseni mukaan mitä haluan, olla luonnon keskellä.

Loma ei tietenkään ratkaise mitään ja tuskin vie väsymystä pois kuin väliaikaisesti. Olen kovasti miettinyt johtuuko tämä kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai aiheutuuko tämä raudan puutteesta jolloinka Thyroxinkaan ei imeydy kunnolla. Rautaepäilyni juontaa viime kertaisiin mega-niegara vuotopäiviin. Olen ymmärtänyt mitä vähemmän kropassa on varastorautaa, se runsauttaa kuukautisvuotoakin. Ihan älytöntä siis, kroppa ”sylkee” ne loputkin raudat pihalle 🙁 Noiden jälkeen väsyneisyys on lisääntynyt selvästi ja alakuloisuus siinä sivussa.

En tiedä olenko ihan pihalla vai olenko oikeilla jäljillä, oireet tulevat varastoraudan vähyydestä eikä lääkityskään toimi, tai sitten Thyroxin ei riitä, tai onhan muunto-ongelmakin mahdollinen.

Minullahan on kontrolli-lähete. Syksyllä lääkäri kehotti tulemaan vuoden päästä otattamaan kokeet. Lähetteessä ei kuitenkaan ole kuin tsh ja t4 v. Tällä hetkellä haluaisin selvittää tuon raudan tilanteen varastorautaa myöden. Ehkäpä on syytä pyytää soittoaikaa lääkärille. Toisaalta marssimalla City-terveyteen saisin rautakokeetkin paljon edullisemmin kuin Mehiläisessä. Tarvitsen kuitenkin lääkärin tulkinnan tuloksista, koska ei ole järkevää lähteä sooloilemaan itsensä hoidon kanssa. Ei ole kokemusta riittävästi, ja kaitpa se kokeneemmaltakin vähän arveluttavaa toimintaa on. Kunpa vain oppisin mahdollisimman pian tunnistamaan oireiden syitä paremmin, jäisi tämä pirun pohdiskelu ja vähän jahkailukin pois.

Olen kuitenkin päättänyt katsoa mitä loma tekee ololle. Ehkä piristyn ja oireet taas palaa arjen alettua. Silloin ainakin tiedän, että jotain on tehtävä. Jos tämä sattuisikin olemaan vain töiden tuomaa uupumusta työpaljouden vuoksi, ehkä lepo auttaa. Tosin olen melkovarma ettei tämä kokonaan työmäärästäkään johdu.

Nyt minun on syytä painua peiton alle kuorsaamaan. Ehdinkin nukkumaan ihanan pitkät unet. Pitkät yöunetkaan ei vaan tunnu piristävän.

Ylipainoinen – huonompi ihminen?

Te jotka olette kirjoitteluani jo pidempään seuranneet, olette lukeneet useamman kerran tavoitteestani päästä alle 60 kilon. Tuolle tavoitteelle olen joutunut heittämään toistaiseksi hyvästit. Josko joskus sinne alle 70 kilon pääsisin, saisin hurrata.

Syksyllä aloittamani Thyroxin-lääkitys on auttanut viime kesänä ja alkusyksynä vaivanneeseen järkyttävään väsymykseen. Kuivasilmäisyys ja akillesjännekivut ovat kadonneet. Nyt tammikuun puolella painon nousukin on asettunut. Toisaalta kuivasilmäisyyttä on viime viikkoina hiukan esiintynyt ja mielialat ovat vaihdelleet suuresti. Onneksi inspiraatiota käsitöihin ei ole mennyt. Tosin viime viikolla en neulonut vasta kuin perjantaina. Tuolla viikolla kärsin megalomaaliset naisten päivät. Nyt vetelenkin nestemmäistä rautaa päivittäin. Josko vähän auttaisi. Noiden vuotojen takia oli pakko perua pt-treeni. Peruutuksia on tullut aiemminkin tammikuun puolella ihottumien takia. Toivottavasti nyt perjantaina päästään Jannan kanssa vihdoin asiaan.

Mutta se paino, se ei halua luovuttaa kilon kiloa pois, vaikka mä niin tahtoisin. Kun kotiuduimme mökkiviikonlopun vietosta hyppäsin vaa’alle ja kuulin karseat lukemat. Heti liikunnan lisäännyttyä, paino taas nousuun. Arvatkaa tuntuiko se masentavalta, vaikka tiedän lihaksien imaisevan nestettä itseensä ja asia kyllä tasaantuu. Onneksi niin myös on käynyt ja voin kirjoittaa tuon, että painon nousu on pysähtynyt.

Tuo kilpparin vajaatoiminta selvästi vaikuttaa elimistööni. Jalat eivät palaudu niin nopeaan kuin ennen pitkän työpäivän jälkeen, nukun pitkiä yöunia vaikkakin melatoniinin avustamana, parin kiireisen päivän jälkeen kaipaan rauhallisempaa päivää väliin jne. Ei ole mitään järkeä lähteä revittelemään hulluna ja pitämään kovia diettejä. Pelkään sotkevani kroppani entisestään. Voinko sitten laihtua? Se onkin kysymys johon en tiedä vastausta. Uskoisin kuitenkin, että kyllä sekin on mahdollista, mutta entistä paremmin kuunnellen omaa kehoa ja sen viestejä. Asiaan pitää löytää rento ote, ei stressata jne. Ei välttämättä kovin helppoa, mutta yritetään.

Kun painoa olen avokille pohtinut, hän on sanonut ”ei se tee sinusta sen huonompaa ihmistä”, vaikka ylipainoa olisikin. Hän on varmasti siinä oikeassa, mutta monesti törmään siihen, että joko ylipainoinen ihminen kokee itsensä huonommaksi kuin muut, tai sitten reilusti ylipainoisesta henkilöstä puhutaan vähättelevään ja syyllistävään sävyyn. Sellainen ei tietenkään kenestäkään tunnu hyvältä.

Johtui ylipaino mistä tahansa, myös me olemme ihmisinä arvokkaita. Se on hyvä muistaa meistä jokaisen. Meillä voi olla erilaisia syitä miksi painon pudotus ei ole helppoa, vaikka halua siihen olisikin. Miksi siis kokea itseään sen huonommaksi kuin muut? Miksi ihmismieli on välillä niin pirullinen? Miksi toisten asenteet vaikuttavat alentavasti? Ja ne omat pelot/kuvitelmat kanssaihmisten asenteista tekee mielen ihan matalaksi. Pakko minun on tunnustaa, että kyllä minua jänskättää taas palata salille pitkän tauon jälkeen. Jännittää näkövammaisuudestaani johtuen, mutta myös muutoksista mitä minussa on tapahtunut, lantio levinnyt. Mitä muut mahtavat ajatella? Alemmuuskomplessissani tietysti kuvittelen ”No hyvänen aika, onpas tuo lihonnut!” ”Mitä tuo läski täällä tekee???” Totuus taitaa kuitenkin olla, että tuskinpa kovin moni koko asiaa edes huomaa. Ja oikeasti MITÄ SITTEN, jos huomaakin. Onko sillä muka oikeasti väliä? En taatusti ole ensinmmäinen enkä viimeinenkään jolle on tullut takapakkia ja asioita on lähdettävä rakentamaan uudelleen ja ehkäpä vähän erilaisella otteella.

Mutta kysymykseen onko ylipainoinen huonompi ihminen, vastaan mielialojen heilahtelujen keskeltä: EI OLE! Minäs, Sinä ja Me olemme hienoja, arvokkaita ihmisiä sellaisina kuin olemme. Toivotan kaikille hirmuisesti tsemppiä liikakilojen kanssa taisteleville ja niille fiiliksille mitä siihen liittyy. Tehdään parhaamme stressittä matkakalla kevyemmäksi. Unohdetaan syyllisyys ja itsensä vähättely!

Mennyt vuosi pakettiin

Vielä on lomaa jäljellä… Vielä tulee pakkaspäiviä… Nyt on kuitenkin hyvä hetki paketoida vuosi 2015 ja miettiä tulevia.

Alkuvuodesta liikuntakärpänen suristeli todella mukavasti. Rikoin rajojani uskaltautumalla yksin ryhmäliikuntatunneille ja se oli minulle todella suuri asia. Myös se miten normaalilta tuntui kävellä treeneihin ja sieltä kotiin. Oton kanssa välillä kulku takkusi, mutta onneksi saimme hurjasti apua ongelmiimme ja pääsin tuntemaan vapauden liikkua haluamallani tavalla. Keväällä osallistuin elämäni ensinmmäiseen spinningmaratoniin ja parin päivän päästä heti toiseen vastaavaan rypistykseen. En tiedä oliko niitä ihan fiksuimpia vetoja, mutta nautin!

Kevään edetessä väsyneisyys lisääntyi ja paino lähti nousuun. Mökillä oli helpompaa ja kesän rehevä luonto hoiti rikkinäistä mieltäni, mieltä joka pelkäsi ja suri missä vika on. Lopulta päätin hakeutua lääkäriin.

Kesällä vietimme todella paljon aikaa täällä mökillä. Liikkuminen ei hotsittanut. Aika kului käsitöiden ja luonnon parissa. Istuin kuistin edessä neulomassa milloin kranssin päällistä milloin huivia tai näpertelin kaulakoruja. Nautin luonnon äänistä, tuoksuista siitä kun pääsimme poimimaan oman maan marjoja, herneitä, perunoita, äidin kanssa keräämään villiyrttejä kuivattavaksi jne.

Loma loppui ja tiesin ettei kesä ollut tuonut pirteyttäni takaisin. Työpäivien jälkeen olin todella väsynyt eikä todellakaan mieleen tullut lähteä liikkumaan. Pahimmoillaan avokki sai viedä iltaisin molemmat koirat iltajalotteluille minun jo kömpiessä peiton alle. Syyskuussa menin uudelleen kilpirauhaskokeisiin ja aloitin koelääkityksen. Jo muutamassa päivässä huomasin pahimman uupuneisuuden katoavan. Ilo palasi, tunsin oloni energisemmäksi ja enerkisyyteni purkautui käsitöihin. Lääkitys aloitettiin isolla annostuksella ja mahdollisien haitallisien oireiden vuoksi en uskaltanut treenausta aloittaa sotkeakseni elimistöni entisestään. Viikot vieri, nautin käsillä tekemisestä ja kaipasin urheilua. Onneksi syksyn aikana kävimme ratsastamassa joitakin kertoja. Nyt koen oloni sellaiseksi mitä se on terveenä ollessani ollutkin. On aika tarttua taas myös liikunnan haasteisiin. On kurjaa, että joudun aloittamaan alusta, sillä kyllä minua taas jännittää miten kaikki sujuu: reitti Vidaan, miten treenaus, miten mahdolliset ryhmäliikuntatunnit jne. Ja pelkään myös itseäni. Olen vähän sellainen kaikki tai ei mitään-meiningillä menijä. Ja kun aloitan liikunnan se vie mennessään ja ehken muista levätä riittävästi kilpirauhasen vajaatoiminnan huomioiden. Niin, jos sitä tarvitsee huomioida. En halua elimistöäni sekaisin, mutta haluan vahvemman olon itselleni, sillä se tekee niin hyvää.

Käsitöitä tein alkuvuodestakin, joten ensikertaa liikunta ja kässäily mahtuivat elämään yhtäaikaisesti, josta iloitsin. Liikunnan jäädessä käsityöt otti paikkansa ja syksy meni niiden parissa. Välillä minulla oli sellainen tunne, että koko touhu karkaa ihan käsistä. Ensikertaa osallistuin myyjäisiin myyjänä ja muutoinkin markkinoin tekemiäni töitä enemmän. Yllätys oli suuri miten paljon minulta ostettiin kransseja ja kynttilöitä.

Onneksi sairastumiseni ei ehtinyt vaikuttamaan työn tekooni, että pahimman uupuneisuusvaiheen vietin täällä mökillä alkusyksyn viikkoja lukuun ottamatta. Firmalla pyyhkii mukavasti. Asiakasvirta pyörii aika pitkälle vakkariasiakkaiden myötä, mutta ilahduttavasti aina uusiakin tulee milloin kenenkin suosituksesta. Joulun alla lahjakorttimyynti oli positiivinen yllätys. Töiden suhteen uuteen vuoteen on mukava lähteä. Lomalta kun palaamme ei tarvitse mietiskellä ekalla viikolla miten aikansa kuluttaa.

Nyt kuitenkin nautitaan, jos vaan pystytään talvisäästä paukkupakkasineen. Ehkä ei ihan näin kylmää olisi tarvittu, mutta toisaalta tuntuupahan kerrankin oikealta säätyypiltä oikeaan aikaan. TALVI!

Käsityövoittoinen marraskuu

Tänään kieputtelin valot ja päälliset kolmeen kranssiin. Viikolla aiemmin valmistui kaksi kranssia. Tampereen reissulla neuloin 2.5 kranssin päällistä. Viimeistä jatkoin luennolla istuessani. Sain sen valmiiksi tiistai-iltana äidin ollessa meillä kyläilemässä. Päivät meni nopsaan äidin hääriessä keittiössä ja meidän tehdessä hierontatöitä. Saunoimme, tein äidille suklaahieronnan ja vietimme rentoa eloa porukalla. Seurasimme miten Harmaakuono touhotti pirteänä äidin ympärillä. Mökkiviikonloppu tuntui tehneen vanhukselle hyvää, mieli virkistyneenä herra ollut koko viikon 🙂

Silmukkasiskojen kanssa tapasimme lokakuun lopussa. Tuolloin tein vuosi sitten Tampereen Kädentaitomessuilta ostaman mosaiikkikuusen. Tai siis, liimasin kuusen mosaiikit paikoilleen. Huomenna olisi tarkoitus saumata työ. Samaisena viikonloppuna ahkeroin kynttilöitä yli 30 kpl. Tarkoitus olisi jatkaa kynttilöiden valmistusta sunnuntaina ratsastuksen jälkeen.

Keramiikassa tulevana maanantaina on tälle syksyä viimeinen kerta. Keramiikka jatkuu tammikuun lopussa. Syksyn aikana tein n. viiden kilon möykyn verran mustasta savesta astioita. Toissa kerralla siirryin valkoiseen saveen. Iso tarjoiluastia meni nyt lasitukseen, ja parina kertana olen tuonut kotiin jo valmiita töitä. Ajattelin, että kirjoittelen keramiikkatöistäni jossain vaiheessa ihan oman postauksensa kuvien kera. Nyt kun on joulupukin apulaisena toimimispuuhaa, ei kaikkea voi tässä vaiheessa kertoa 🙂 Sen kuitenkin uskallan kertoa, että nautin keskusteluista mitä käydään ohjaajan Soilen kanssa väreistä ja töiden laadusta. Minulle ylikriittiselle ihmiselle tekee hyvää, että saan laajempaa näkökulmaa asioihin että en takertuisi johonkin yksittäiseen ”kuoppaan” tms. Että oppisin sen että työssä saa näkyä se, että on tehty käsin. Hiljalleen alan tajuamaan, että töillä on arvoa, vaikka käsin tunnustellen tuntisikin jonkin ”epämuodon”. tms. En välttämättä osaa asiaa selittää, mutta tod.näk. palaan keramiikkapostauksessani asiaan. Pysykää kuulolla 🙂

Kynttiläurakan jälkeen laitoin viikonlopun saldostakuvan Facebookiin ja se poiki heti muutaman kynttilätilauksen. Tuolla marraskuun ekalla viikolla toimitin myös pari valokranssia uusille omistajilleen. Rottingissa sain ison ovaalikorin valmiiksi, aloitin ns. margariinikoria, jonka letityksen jälkeen ehdin seuraavalla kerralla tekemään vielä pienen pyöreän korin. Äidin villapaidan tresorikin valmistui. Torstai-iltana ystävämme Maria vietti luonamme teehetken ja jaksoi kuunnella meidän valmistautumista Harmaakuonosta luopumiseen. Tuolloin todella tuntui, että siihen ei mene kauaa. Tällä viikolla on taas tuntunut toisenlaiselta, mutta eihän se rakas kuonokas nuorene.

Seuraavana iltapäivänä iski armoton leivontavimma. Leivoin suklaapiirakan Frantsilan kasvisruokakurssilla olleen ohjeen mukaan. Tosin pistin piirakan piirakkavuokaan enkä pellille. Siinä se kohosi mahtavasti ja muistutti enemmänkin kakkua kuin piirakkaa. Hyvää siitä joka tapauksessa tuli.

Tuona viikonloppuna olin lauantaina kuuntelemassa Ladysave-kuoron juhlakonserttia Porvoossa. Kuorossa laulaa Silmukkasisko Jonnu. Kyllä on ihailtava kuorolaisten taitoa laulaa ja esiintyä. Nautin! Tauolla nautin teen kanssa herkullisen gluteeinittoman suklaamuffinssin. Muffinssi oli niin herkullinen, että ansaitsee tulla mainituksi. 🙂

Sitten lähestytäänkin Tampereen reissua. Messutunnelmista- ja ostoksista tulee oma postauksensa kunhan messusaalis saadaan kuvatuksi 🙂 Tampereella vietin neljä yötä ensin yöpyen lapsuudenystäväni luona ja toisen yön puolestaan pitkäaikaisen ystävän luona. Lapsuudenystävän kanssa vietimme rentoa keskiviikkoa jutellen ja minun samalla neuloen kranssin päällistä. Toisessa kyläpaikassa ilta meni myöskin rupatellen ja nauttien herkullista gluteeinitonta juustokakkua. Perjantaina kiertelimme Tallipihassa ja shoppailuni alkoi jo sieltä. Mutta jatketaan myöhemmin kuvien kera.

Tällä viikolla osallistuin keramiikan ja rottingin lisäksi Inkun ideapajassa olleeseen kynttilän kastokurssille, josta myös teen oman tekstin. Huh, olenpas nyt luvannut paljon postauksia. Kannattaa siis pysyä täällä lukemassa 🙂

Tämän kaiken lisäksi on toki myös asiakkaita hoidettu. Selvästi kuitenkin joulun lähestyminen alkaa jo vaikuttamaan. Monet jäävät jo joulutauolle. Avokin kanssa vietetty yhteisiä iltahetkiä telkun ääressä. Vauhti on kuitenkin ollut aika vinhaa ja sään harmaantuessa ja pimeyden lisääntyessä huomaan olevani todella väsynyt. Nyt kun Thyroxinin myötä olen saanut pirteyden takaisin ja innokkuuden touhuta kaikkea, meinaa vähän unohtua, että lepoakin tarvitaan ja aikaa palautumiseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että jatkan samalla annoksella millä lääkityksen aloitin. Lisäksi sain reseptin melatoniiniin. Nyt olen reilun viikon nukkunut reseptillä olevalla melatoniinilla, ja olen nukkunut yhtä yötä lukuun ottamatta todella hyvin. Heti kun tilanne vähän rauhoittuu on saatava liikunta/treenaus vahvemmin takaisin elämään. Jannan kanssa asiasta ollaan jo vähän viestitelty, mutta hektisyyden vuoksi aika pt-treeniin on jäänyt sopimatta, mutta kyllä mä täältä taas tulen.

Sahausta ja pilkontaa

Syyskuun viimeiseksi viikonlopuksi suuntasimme mökille. Oltiinhan sitä jo yksi viikonloppu vietetty kaupungissa 🙂 Mökillä meitä odotti purettu ulkopöytä, joka viikonlopun aikana muuttui polttopuuksi käsissämme.

Energisyydestäni ja paremmasta olostani kertonee, että perjantaina kauppareissun jälkeen ahkeroin mehiläisvahakynttilöitä Avokin hieroessa asiakkaitaan. Hema kietoi kynttilät kauniisiin paketteihin maanantaina.

Ennätinpä vielä ennen mökille lähtöä pätkimään työhuoneeseemme tulevasta rottinkisesta roskakorista ylimääräiset rottinkipätkät pois. Hema petsasi korin maanantaina. Halusin petsauksen tekevän näkevän henkilön, jotta aines tulisi tasaisesti koriin, ja jotta kori näyttäisi siistiltä työhuoneemme nurkassa.

Mökille saavuttuamme takkaan tulet ja mukiin kuuma kaakao 🙂 Siitä oli hyvä aloittaa mukava ja rento viikonloppu. Pihalla ihailimme syksyistä luontoa ja hämmästelimme miten upeassa kukassa vielä keväällä istutetut ruusut ovat. Illalla neuloin kranssin päällisen loppuun ja aloittelin uutta. Samalla seurailimme Vain elämää ja nautiskelimme pullon punaviiniä.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika käydä ulkopöydän kimppuun. Tosin avokki testaili jo edellisiltana sähköistä ketjusahaansa, joka toimikin tyydyttävästi. Itse ketju ei ilmeisesti paras mahdollinen ollut, joten tällä viikolla oli hankittava sahaan varaketju.

Minun työnäni oli pilkkoa puut helppohalkojalla, puuha josta tykkään hurjan paljon. Helppohalkoja on turvallinen myös sokean käyttää. Puu asetellaan pölkylle, terä nostetaan haluttuun kohtaan ja punnuksella paukutetaan terä läpi puun. Pilkoin lähes koko pöydän, vain muutaman puun kanssa avokki auttoi. Tosin selvästi miehen teki mieli paukuttaa enemmänkin, mutta en antanut. Halusin tehdä itse, joten avokin tehtäväksi jäi pinota puut liiteriin ja minä nautin työstäni.Puita rakastavan Harmaakuonon piti toki seurata touhujani tarkasti kera puun 🙂

Reilun parin tunnin rehkimisen jälkeen aloin valmistamaan meille ruokaa avokin lämmittäessä saunan. Ilta kuluikin saunoen ja kranssin päällistä neuloen. Helppohalkojalla paukuttaminen tuntui vähän käsivarsissa vielä seuraavanakin päivänä, mutta se tekemisestä tullut lihaskipu tuntui aikas mukavalta.

Sunnuntaina avokki leikkasi koirilta kynnet ja meikä harjasi poikien turkit. Kyllä molemmista lähtikin karvaa ihan kauheat kasat. Avokki ajeli varmastikin viimeistä kertaa tälle syksyä nurmikon. Mökissä siivoilua ja rentoilua. Illalla oli aika palata kaupunkiin. Puhelu ystävän kanssa mehiläisvahakynttilöitä tehden. Iltapalaksi kaurarieskaa ja teetä.

Piristymistä havaittavissa

Se tunne kun koko päivänä ei iske uupumuksen/väsymyksen hyöky läpi koko ihmisen.
Se tunne kun huomaan jaksavani päivän tohinat.
Se tunne kun huomaan innostuvani,
ja se tunne kun toivo herää
vielä väsymyksen syövereistä noustaan.

Tätä kirjottaessani särkee päätä jonkin verran ja hiljalleen väsymys hiipii, mutta kellokin on jo paljon. Näinä menneinä päivinä olen kokenut huomattavaa olon kohentumista. Sunnuntaina nautin ratsastuksen huumasta pitkästä aikaa. Etukäteen vähän jännitin miten jaksan, ja tuleeko outoja tuntemuksia. Ei tullut, aurinko paistoi ja tunsin riemua. Eikä ratsastuksen jälkeenkään tullut pelkäämääni kaiken nielevää väsymystä. Ruuan jälkeen tein mehiläisvahakynttilöitä ja loin silmukat äidin villapaitaan. Käytiin myös koirien kanssa kävelyllä.

Eilen keramiikassakin päästiin itse asiaan. Tein tuikkukupin nyt toivottavasti riittävän isolla suuaukolla 😀 Kotona ruokaa ja asiakkaita. Alkuillasta puhelu äidin kanssa, neulomista, telkun katsomista ja Harmaakuonon hoitamista. Jälleen vähän ihottumaa.

Tänään minulla ei asiakkaita ollut, joten ennen rottinkikerhoa kynttilätehdas käyntiin. 😀 Rottinkisen roskakorin sain tänään valmiiksi. Uutisten aikaan neuloin kranssin päällistä 🙂

Nyt kun olo on ollut parempi alkaa treenikärpänenkin kutitella, mutta koska lääkitys kilppariin on vasta aloitettu ja kaikki vähän hakusassa en uskalla vielä aloittaa kuntosalitreenausta tai spinningiä. Ehkä olen vähän ylivarovainen, mutta ehkä parempi niin kuin saada kroppansa entistä sekaisemmaksi.

Lääkityksen aloittamisen jälkeen kuivasilmäisyys on vähentynyt. Pahimmillaan pudottelin neljäkin kosteustippaa päivässä, nyt olen pärjännyt yhdellä-kahdella tipalla. Akillesjänteen jäykkyys ja arkuus ei ole kadonnut. Mutta en ole kuvitellutkaan, että kaikki oireet katoaisivat muutamassa päivässä. Ennemminkin olen hämmentynyt miten väsymys on lientynyt. Ehkäpä oikeasti saan vielä takaisin energisen minäni. Tänään jaksan siihen uskoa. Viime viikolla epäilin vahvasti.

Koelääkitykselle

Yksi pistos, kolme koetta köyhdytti minua viiden 45 min hieronnan verran torstaiaamuna.
Tuloksena thyroxin-koelääkitys. Tosin kilpparin vasta-aineita ei ollut. Tsh oli 4.4, eli huonontunut kesäkuun lopulta. Vastaavasti elimistössä vapaana oleva kilppariarvo oli myös noussut 12.6:sta 14.1. Lääkäri ehdotti koelääkitystä heti sanottuani järkyttävästä väsymyksestäni. Muista oireista ei sitten puhuttukaan. Sain hiukan oudoksuttavan ohjeen syödä Thyroxinia viikon ajan. Jos olo paranee jatkaa lääkitystä ja käydä uusintakokeissa kuukauden kuluttua, ja jos olo ei kohene lopettaa viikon jälkeen lääkityksen eikä lapraan tarvitse mennä. Olin niin hämmentynyt etten osannut sanoa oikein mitään. Lääkäri ohjeisti vielä ottamaan tabletin tyhjään vatsaan aamuisin.

Apteekissa farmaseutti vähän yllättyi minun kertoessani ettei lääke ole tuttu ja että sain reseptin kokeiltavaksi. Kysyin lääkkeen vaaroista tms. Farmaseutti jäi miettimään olisiko vähän pienempi annostus ollut riittävä. Tarkisti vielä reseptin kirjoittaneen lääkärin nimen ja menin maksamaan ostokseni.

Kotona purkin kyljestä luin 100 mikrog. Olen paljon lukenut eri lähteistä, että aloitusannostus olisi 25 mikrogrammaa tai maksimissaan 50 mikrogrammaa. Facebookin kilpirauhasryhmistä olen lukenut paljon ihmisten kokemuksia ja siitä miten annosta on nostettu hitaasti ylemmäksi ja siitä miten vaikutus tulee vasta viikkojen kuluessa. Hämmennyksen vallassa kirjoitin tilanteestani ryhmiinkin ja useampi suositteli aloittamaan pienellä annoksella. Olen niin noviisi, että pelottaa tehdä omapäisiä ratkaisuja vasten lääkärin määräystä, mutta pelottaa myös ettei sydän parka pysy tuossa annoksessa mukana. Täytynee pyytää soittoaikaa lääkäriltä ja varmistaa vielä asia. Kävin katsomassa itsekin reseptin, että jos olisin kuullut tai käsittänyt väärin, mutta ei.

Ei mitenkään kiva säätö tämä. Tänään minulla on kuitenkin ollut aavistuksen parempi päivä, vaikka Thyroxinilla puoliintumisaika on pitkä, joten tuskinpa vielä yksi pilleri ihmeitä tekee. Nyt en kuitenkaan ole silmät ristissä painostavassa väsyntahmassa vaan nautin iltahetkestä. Tänään olen kuitenkin ollut Wanhassa satamassa Kädentaito-messuillakin.

Riesana väsymys

Olen päivälleen syönyt kaksi kuukautta rautaa päivittäin. Sehän ei ole vielä pitkä aika varastoraudan nousemiseksi. Silti alan olla kyllästynyt väsyneisyyteen mikä minua vaivaa enkä edes usko sen johtuvan rautavajeesta, koska vaje on ollut ymmärtääkseni kuitenkin aika pientä.

Arki on lomaviikkojen jälkeen tunkeutunut elämään, vaikka vielä mökkeilystäkin on ehditty nauttimaan. Onneksi pidennetyt mökkiviikonloput ovat olleet mahdollisia, sillä muutaman asiakkaan päivien jälkeen olen todella väsymys. Väsymys ei ole sellaista tavallista vaan erittäin painostavaa ja raskasta. Sellaisesta väsymyksestä en yleensä kärsi. Nyt kolmen asiakkaan päivän jälkeen olen illalla aivan puolivaloilla sumussa koomassa. Ei ole todellakaan kiva tunne ja olenkin todella turhautunut. Minä, joka olen viettänyt aktiivista elämää yritän nyt jaksaa arjen välttämättömyydet. Työt haluan jaksaa hoitaa, muusta on sitten pakko tinkiä. Siksipä en ole aloittanut syksyn treenaustakaan; en ole marssinut spinningtunnille, en viestitellyt Jannalle, että milloinkas pt-treenit voisi jatkua. Nyt elokuussa liikkumiset ovat rajoittuneet kävelyihin Oton kanssa ja pariin tandemlenkkiin. Ei ole todellakaan mennyt kuten ajattelin. Ajattelin nimittäin, että elokuussa taas aktiivinen liikkuminen jatkuu. Tunnen syyllisyyttä siitä, että niin ei ole käynyt.

Facebookin eri kilpirauhasryhmissä välillä törmää keskusteluihin asenteesta. Asenne on tärkeä asia, mutta oli asenne miten kohdallaan tahansa, ei se väsymystä vie pois, ja jos sen tekee hetkellisesti väsy tulee kyllä korkojen kanssa takaisin. Mielestäni itselläni on asennetta ja halua liikkua, tehdä monenlaisia asioita kuten ennenkin. En kuitenkaan ole pystynyt taltuttamaan tolkutonta väsymystä. Mökillä sumu/kooma vähän helpottaa. Tähän on helppoa todeta ”no ainahan mökillä on helpompaa”. Varmasti niinkin, koska stressi yleensä vähenee, mieli rentoutuu jne. Itselläni myös, että voin touhuilla oman jaksamiseni mukaan aika kevyitä askareita. Olenkin tehnyt nyt elokuun aikana ahkerasti neulomuksia ja koruja, nauttinut nuotion lämmöstä myöhäisillassa, saunonut ja pulahdellut hyisen kylmään lampeen, nauttinut aamupalaa kuistin edessä, istunut teemuki nokan alla pitkiä toveja. Kotona ollessa olen aina vain kömpinyt aikaisemmin ja aikaisemmin nukkumaan eikä äänikirja ole edistynyt. Olen neljättä viikkoa saman kirjan kimpussa. Toistaseksi onneksi nukun, nukun 10-11 tunnin yöunia. Viime aikoina nukkuminen on ollut vähän levotonta lämpöisyyden vuoksi.

Siitä on pari kuukautta kun kävin lääkärissä kilpparin vaajisepäilyjeni kanssa eikä lääkäri kokeiden jälkeen alkavaa vaajista voinut pois sulkea. Minulla on lähete uusintakokeisiin. Tässä arvon, jahkaan milloin menisin uudestaan testauttamaan arvot. Jos tämä väsytila jatkuu ja pahenee, en todellakaan odottele puolta vuotta, saatika sitten ensi kesään. Marssin kyllä piikitettäväksi jo aiemmin. Ajattelin kuitenkin, että jos vielä kuukauden päivät jaksaisi pyristellä. Toisaalta olen ilmottautunut lokakuussa kolmelle viikonloppukurssille, joten sumufiilikset olisi kiva taltuttaa edes jollain tavalla mahdollisimman pian. Muutenkin syksyyn olisi luvassa paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita niin hyvinvoinnin kuin käsitöidenkin osalta, ja kyllä sen liikunnankin haluaisin elämään takaisin. Jostain luin, että kilpparivaajispotilaille olisi parempaa liikuntaa palautumisen ja hormoonitoiminnan kannalta voimaharjoittelutyyppinen treeni eikä niinkään kestävyyspainotteinen olisi parempi vaihtoehto, mutta tiedä sitten. Harmittaa vaan niin sanomattomasti, sillä talven ja kevään aikana pääsin niin kivalla tatsilla liikkumaan Vidalla. Nyt kun loman vuoksi ja nyt tämän väsymyksen takia on tullut taukoa huomaan taas kynnyksen kasvaneen. Ei riitä se, että olen sokea vaan nyt murehdin vielä ulkomuotoanikin 🙁 Huhtikuun puolesta paino on noussut reilu viisi kiloa. Tiedän, että ei monikaan siihen kiinnitä huomiota, mutta itseäni se häiritsee, vaikka tiedän että paino ei ole tullut pelkästään herkutellen kesäjuomia ja ruokia. Miksi itse pitää tehdä itselleen asioista niin pirun vaikeita??? Surullista! Lupaan itselleni, että kyllä mä täältä taas nousen rajojani rikkomaan. Minun on kai luvattava myös itselleni, että en syyllistä itseäni rauhallisemmasta tahdista väsyn kestäessä. Nyt vain pitäisi löytää se oikea tapa toimia ja saada liikuntaonnellisuus takaisin.

Kun kiertelen mökin pihassa keräämässä herneitä, herukoita, mansikoita, tomaatteja, karviaisia nautin touhusta. Se jotenkin voimaannuttaa ja huoli omasta jaksamisesta väistyy. Kuukausimansikka tarjoaa satoaan runsaasti ja nyt alkavat tomaatitkin kypsyä. Sunnuntaina keräsin kuivuneet herneen varret pois ja vielä on yksi vaollinen oman maan perunoita jäljellä.

Iloa tuottaa myös kierrellessä kun voin tunnustella ja tuoksutella pihassa olevia kukkasia. Omppupuuhun ei oikein uskalla koskea, raakileet putoavat helposti. Ehkäpä ens viikonloppuna pääsemme jo niitäkin maistelemaan.

Elokuun hyviin asioihin kuuluu ehdottomasti se että uuden avustajan kanssa yhteistyö on lähtenyt sujumaan hienosti. Toinen ilahduttava asia on Harmaakuonon pirteys. Nyt kun itikoita ja baarmoja ei enään hirveästi ole vanhus voi lötkötellä ja hipsutella pihapiirissä enemmän. Iltaisin mökin lattialta lampaantaljalta kuuluukin sydämen pakahduttavaa tyytyväisen koiran urinaa ja tassuista nousee onnellisen koiran tuoksu. Tosiasia on kuitenkin rasvapatin kasvu vasemmassa kyljessä, mutta vielä tovi Harmaakuono voi olla luonamme ilman liiallista tuskaa. Nyt kuitenkin silmiä painaa uni, joten ehkäpä siirryn sinne höyhensaarille seuraaviksi yhdeksäksi tai kymmeneksi tunniksi.

Elokuun kynnyksellä

Niin se vain mennä hurahti viimeinenkin lomaviikko ja arkinen aherrus alkanut. Tosin nyt taasen olemme mökillä pitkää viikonloppua viettämässä.

Loman päätteeksi ystäväpariskunta oli vierailulla. Pari päivää meni mukavasti hölpöttäen, kuulumisia vaihtaen, nauraen ja yhdessä olosta nauttien. Iltaisin saunoimme ja pulahtelimme lammessa. Toisena iltana, oikeammin yönä istuimme nuotiolla. Molempina päivinä nautimme herkulliset ateriat ja lauantaina oli niin lämmintä, että söimme ulkona. Muutenkin vietimme koko päivän vähän kesäisemmästä säästä nauttien pihamaalla. Avokki esitteli ruohonleikkuriaan ja raivaussahaansa. Viime kesänä esittelyvuorossa oli kivipora 🙂 Mukava viikonloppu ja sunnuntaina olikin aika uupunut olo nautitusta viinistä ja valvomisesta.

Tällä viikolla on palattu arkeen ja työtkin ovat alkaneet. Asiakkaita loman jälkeen on ollut mukavasti ja varauskirja täyttyy hyvää vauhtia ja se saa tietystikin hymyilemään. Lisäksi haastattelimme kahta avustajaehdokasta, sillä sijaisuus saa jatkoa ainakin vuoden 2016 loppuun. Tapellessani verkkopankissa skannattujen laskujen kanssa hermo meinasi mennä, joten olen erittäin helpottunut, että avustaja löytyi. Ensi viikolla aloittelemme hänen kanssaan työt.

Eilen kävin reippailemassa Oton ja ystäväni kanssa lähes kahdeksan kilsan lenkin. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja opimpa samalla, että labratulokseni löytyvät netistä pankkitunnuksilla, joten eipä muuta kuin kesäkuisia tuloksia syynäämään. Löytyi se syykin miksi rautakuuria suositeltiin, vaikka hemoglobiini olikin 131. Varastoraudassa oli vajetta ja punasolujen koossa toivomisen varaa. Tutustuttuani Kilpirauhanen.com-sivustolta asioihin ymmärrän nyt vähän paremmin koetuloksia, tosin kyselin tuloksista myös kilppari-ryhmässä Facebookissa. Ymmärsin, että S-Tyreotropiini (aivolisäkkeen tuottama hormooni, joka käskyttää kilpparia tuottamaan oikean määrän S-Tyroksiinia) mulla oli 2.8 mU/l, viiterajojen sisällä (0.4 – 4.5 mU/l. Tosin Kilpirauhanen.com -sivulla yläraja oli 4 eikä 4.5. Kuulemma täysin terveillä tuo arvo pyörii 1-1.5 paikkeilla, joten on koholla tai nousussa minulla. S-Tyroksiini, vapaa (kertoo miten paljon kyseistä hormoonia on elimistössä vapaasti käytettävissä) näyttäisi minulla olevan vähän alhainen 12.6 pmol/l, vaikkakin viiterajojen sisällä (9 – 21 pmol/l) Ja taas Kilpirauhanen.comissa tuo yläraja oli alempi, eli 19. Kovasti yritän ymmärtää kilpirauhasta kaikkine sen ominaisuuksineen. Kilppariryhmissä puhutaan paljon myös labrakokeista koskien vasta-aiheita ja th3-arvoja. Itse taidan olla aika alkutaipaleella ymmärtämisessä koko rauhasta 😀 Sen kuitenkin huomaan, että fyysisen työn myötä väsymys on lisääntynyt ja lisääntyneen liikunnan myötä paino nousee. Mahtaakohan olla miten tyypillistä kilppariongelmaisille???

Käsityörintamalle ei erityisempää kuulu. Huivia neuloskelen tasaseen tahtiin ja Nurmilintu-huivi odottelee edelleen aikoja parempia, eli, että joku osaisi neuvoa miten saan pitsikuvion menemään oikein. Nyt kuitenkin taidan painua Robin Cookin kirjan Aivoklinikka -pariin ja toivottavasti aika pian myös höyhensaarille. Viime yönä nukuin todella huonosti, vaikka olo olikin väsynyt. Tänään on sitten uuvuttanut senkin edestä, joten mökille saavuttuamme en ole tehnyt oikein mitään. Neulonut vähän, vaihtanut puhtaat petivaatteet sänkyyn, lääkinnyt Harmaakuonon ja koekäyttänyt polttokakkalan. Meille nimittäin hankittiin sellainen. Mökin sisävessa oli niin ällötys hajuhaittoineen, että keväällä päätimme hävittää koko hökötyksen, ja kyllä nyt on hajutonta 🙂