Julkaistu

Juhannusloma alkoi ratsastuksella

Tänäänkin ollut viileää ja tuulista kesäsäätä. Siitäkin huolimatta nautin ratsastustunnistamme. Ja hevosen selässä hetki oltua ja ratsastettua katosi kropastakin koleuden tunne. Sinne jonnekin katosi myös hetkeksi hurja väsymys ja huoli sydämestä. Hetken irtaantuminen väsähtäneestä Hepasta teki taatusti hyvää. Nyt tosin väsyttää, silmät roikkuvat puolitangossa, joten aika pian unille.

Aloitimme ratsastustunnin tekemällä painon siirtoja, vatsalihaksien jännityksiä jne. hallintaan liittyviä asioita. Töltissä haimme ripeyttä ja väliin rentoja käyntiaskeleita. Harjottelimme myös pysähdyksiä suoraan töltistä, ravasimme keventäen ja harjoitusravausta ristiselkää rentouttaen.

Sebu viihtyi kentän ulkoreunoilla ja jalkani hankasi useampaan kertaan aitaan tai seinään. Hevonen on myös etukenoinen/painoinen, mutta uusi satula korjasiratsastajan istuntaa jonkin verran. Nyt Sebun selässä ei tuntunut niin etupainoiselta kuin aiemmin, joten uuden satulan ja ehkä minun kehityksenikin yhteisvaikutustaparempaan oli huomattavissa. Jos Sebu meinasi siirtyä töltistä raviin osasin sen ennakoida hyvin ja korjata takaisin töltille. Keventäminen sujui ravissa hyvin ja harjotusravissakin uskaltauduin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa. Ei tarvinnut tukeutua satulaan. Sebun töltti reipastui huomattavasti laukan nostojen jälkeen. Ensiksi nostoissa Sebu oikaisi pahasti. Toiseen suuntaan mentäessä sujui huomattavasti paremmin. Oli kivaa!!! Nyt en tosin laukannut kenttää ympäri Sebun etupainoisuuden vuoksi. Emme halunneet ottaa riskiä kun itsekin vähän etukenotan. Tiina laukkasi hurmioituneena kärkiratsastajan kanssa kenttää ympäri. Riemuitsin kuitenkin taas niistä onnistuneista laukkapätkistä. Siinä unohtui murehtia omaa vointiaankin.

Viikko täällä kaupungissa on mennyt todella rauhallisesti. Lauantaina olimme veljeni tyttären rippijuhlissa. Onneksi sattui kesän lämpimin päivä, joten pystyimme aterioimaan ja kahvittelemaan ulkona. Sunnuntaina olikin sateista, mutta Liioliita oli mukavaa tavata. Eilen ja tänään on ollut mukavasti töitä. Huomisaamuna kaupan kautta mökille. Käsityönyssäkkä pakattuna, joten sadehetkille puuhattavaa valmiina.

Julkaistu

Päivän liikunnat: ratsastusta ja reippailua Naisten kympillä

Eiliselle kaavailtu pumppi ja spinning peruuntui, joten viettelin rauhallisen kotipäivän kokkaillen ja illalla saunoen. Teki varmasti ihan hyvää kropalle, sillä tänään taas kroppa sai kyytiä ratsastuksen ja Naisten kympin myötä.

Matkalla tallille sateli vettä, mutta onneksemme loppui ennen tunnin alkua. Meillä on ollut kyllä käsittämättömän hyvä tuuri säiden suhteen aina kun ollaan oltu hepostelemassa. Kertaakaa ei olla kastuttu oikein kunnolla.

Ratsastin Plesillä ja meillä molemmilla oli tänään hyvä päivä Plesiltäkin kun karisi unihiekat ensinmmäisten harjotteiden aikana. Teimme käynnissä pysähdyksiä vatsalihasvetoisesti, harjoittelimme pohkeen väistöjä ja onnistuin kivasti saamaan hevosen ottamaan ristiaskeleita. Ravissa kevennys sujui luontevasti ja sain hevosen hyvin tölttäämäänkin. Jos askellaji vaihtui kesken kaiken sain korjatuksi sen ilman Letun neuvontaa tai huomauttamista askellajin muutoksesta.

Tehdessämme laukan nostoja kaipasin pidempiä laukkapätkiä, joten uskaltauduin laukalle kiertämään harjoituskenttää ympäri muutaman kerran. Se oli IHANAA! Pari kertaa Plesi vaihtoi nopeaan raviin, mutta onnistuin nostattamaan laukan uudelleen, yes!!! Uskalsin käyttää pohjetta mitä aika huonosti aiemmin olen laukassa uskaltanut. Koin taas ihanaa onnistumisen riemua. Olin ihan hengästynyt onnistumisestani.

Lopuksi vielä ravausta ja tölttiä ennen loppukäyntejä. Hyvällä mielellä taputukset Plesille ja kohti kotia. Nopea vaatteiden vaihto ja välipalan syönti. Sitten matka jatkuikin Naisten kympille. Tällä kerralla saatiin Lauran kanssa pari Silmukkasiskoa seuraksemme kävelylle. Emme lähteneet rikkomaan ennätystämme 1h48min, mutta pääsimme kuitenkin aikaan 1h54min. Kunnossa on selvästi tapahtunut jotakin kehitystä, sillä nyt vauhti tuntui aika hitaalta verrattuna miltä tuntui vuosi sitten muutaman minuutin tiukemmalla ajalla. Lähes koko ajan jalat olisivat menneet vauhdikkaammin ja viimesellä kilometrillä vauhti väkisinkin kiristyi. Emme kuitenkaan lähteneet revittelemään. Yhdessä kun lähdettiin, yhdessä myös maaliin. Eikä aina kaikkea tarvitse ottaa rajojen rikkomisliikuntasuorituksina. Välillä tekee hyvää liikkua rauhallisemminkin matalemmilla sykkeillä. Kaloreita paloi kuitenkin 864.

Vuosi sitten kävelimme hirveässä helteessä. Nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan. Collegepusakka ei ollut juurikaan liikaa. Maaliin päästyämme saatiin vettä taivaalta ja se vähän vilutti. Saimme maalissa pussukat missä oli tapahtuman yhteistyökumppaneiden tuotteita kuten esim. Lidlin urheiluravinnemerkiltä, Dovelta, Vuokkosilta. Löytyipä myös yksi gluteeiniton patukkakin. Saimme myös omena-kurkku vissyä ja kookosvettä. Salaatti ainakin gluteeinottomana oli pettymys, vetistä maissia, muutama fetakuutio, vesimeloonia ja salaatinlehtiä. Muut kehuivat salaattejaan, joten gluteeinillinen vaihtoehto taisi olla onnistuneempi.

Mukavaa oli jälleen reippailla ja kotiin päästyä maistui perunamuusi ja savusiika herkulliselta ja olo oli kuin raittiin ilman myrkytyksen saaneella. Iltateenkin keitin jo yhdeksältä. Arvatkaapa vain olenko piristynyt nyt kun alkaisi olla nukkumaan menon aika? 🙂 Uskon kyllä, että uni tulee aika pian kun sänkyyn kömmin.

Julkaistu

Laukan nostoja ilman satulaa

Olen itsekin aika yllättynyt. En todellakaan vielä jokin aika sitten kuvitellut joskus laukkaavani ilman satulaa, mutta tänään se tapahtui.

Sateinen sää ja kylmyys hytisytti saapuessamme tallille, katoksessa kuuntelimme sateen ropinaa edellisen ryhmän lopetellessa tuntiaan. Katoksesta siirtyessämme kentälle vesisade loppui. AALTOJA, ihan huippumahtavaa. Sormet kohmeessa jalustimien pituuksien säätelyä ja kuivien satulahuopien vaihto. Ratsastimme jälleen ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettyinä.

Ratsastin Aaveella ja terapiavyössä ei ollut tukikahvaa. Aluksi se vähän jännitti. Siinä alkukäyntejä kulkiessamme mietin mitenköhän pärjään töltissä ja ravissa, vaikka enhän niissäkään normaalisti pidä kiinni kuin ohjista. Ravissa joskus käsi hakeutuu satulan kaareen. Nytpä sellaisia mahdollisuuksia ei ollut.

Hevoset kuulolle tekemällä pysäytyksiä ja muutaman askeleen peruutuksia. En meinannut saada Aavetta millään kuulolle ja pysähtymään, vaikka kuinka käytin vatsalihaksia ja ohjia. Lopulta tyyppi kuuli mua tai mä onnistuin toimimaan oikein kahvattomuusjännitykseni keskellä 🙂

Oli aika siirtyä tölttiin, hevosen käynti nopeutui, mutta töltin löytyminen oli hankalaa. Kaipasin kahvaa, eli ihan pään sisäisiä hölmöilyjä. Tölttikin löyti hiljalleen. Ravi keventäen sujui helposti, välillä paino tahtoi mennä liiaksi eteen. Vyössä vielä jalustimet siirtyvät liian eteen. Oli pätkä missä keventämisen rytmi oli ihan hukassa ja kesti tovi ennen kuin pääsin rytmiin takas. Jotenkin ratsastusasento ja rytmi ei vaan vörkkineet. En siitä kuitenkaan hätääntynyt, vaikka ei ollutkaan sitä pirun kahvaa. Sen verran sai sormia vyöhön kiinni että sain henkisen tuen. Paljon onnistuin kuitenkin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa kiinni.

Aloin vinistä Letun sanoessa, että seuraavaksi laukan nostoja, mietin uskallanko kun ei ole kahvaa käsiini, mutta Lettu vakuutti uskaltavani, ja että en tule alas. Niin sitä mentiin. Laukkasin ilman satulaa! Harjasta pidin tiukasti kiinni. Eihän meno hirvittävän rentoa ollut enkä hirveästi osannut/uskaltanut patistaa pohkein hevosta laukalle. Siksipä välillä laukka-askeleet jäivät muutamiin. Silti, mä tein sen – laukkasin ilman satulaa. Koko kierrosta en kuitenkaan uskaltautunut laukkaamaan, joten odottelimme kentän keskellä muiden nauttiessa laukan hurmasta.

Lopuksi vielä tölttiä ja ravia. Ei ollut enään yhtään kylmä. Loppukäyntien aikana jalustimet jalasta ja rentoillen. Siinä tepsuttaessamme mietin, että joskus oli kerta milloin ilman satulaa käynnissä tuntui pelottavalta, epävakaalta, horjuttavalta. Nyt siitä nautti ja pystyi pitämään jalkansa rentoina. Tunne oli aika huikaiseva. Lettu totesikin meillä tasapainon parantuneen mielettömästi, että nyt sen taas oikein tajuaa. Varmasti hän on oikeassa. Olisi jännittävää kokea nyt ratsastus sellaisena kuin sen alkuaikoina koki, miten paljon horjui ja jännitti. Kokemus saattaisi nykyseen verrattuna olla aika järkyttävä. Sen tajuaa itekin, että muutosta on tapahtunut. Eipä silti kehitettävää riittää jatkossakin, joten ei tässä voi ruveta liitelemään taitojen huumassa, mutta mielettömän hyvältä tuntuu kun kehittyy. Se tuo lisäintoa ja motivaatiota touhuun. Iso kiitos Letulle kun jaksaa työskennellä meidän kanssa kerrasta toiseen ohjaten, kannustaen, vaatien, rohkaisten.

Julkaistu

Tölttiä ja ravia ilman satulaa

Ratsastustunnin aluksi sain kuulla, että ratsastan ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettynä, eli samaan tapaan kuin Tiina edelliskerralla. Minun vyössä oli nahkainen kahva, josta voi tarvittaessa pitää kiinni. Tavoite oli luonnollisestikin ettei siitä tarvitsisi hirveästi olla roikkumassa. Ja aika nopeasti käynnissä uskaltauduinkin jättämään kahvan rauhaan.

Alkuun istuin Plesin selässä vähän lysyssä, mutta asia korjaantui tunnin edetessä. En tietoisesti jännittänyt, mutta mitä lie alitajunta työstänyt. Jalustimien ollessa kiinnitettynä vyöhön jalkojen asento tahtoo kääntyä liiaksi eteen, joten siihen sai todella kiinnittää huomiota, että jalat pysyisivät oikeassa linjassa. Välillä etenkin oikea jalustin tahtoi karata liian kannan alle.

Töltissä aluksi oli pakko pitää kahvasta kiinni, mutta aina vain pidempiä pätkiä uskalsin mennä pitäen vain ohjista, mutta vauhdin lisääntyessä kädet hakeutuivat kahvaan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan pelottanut tms. En joutunut pois mukavuusalueeltani. Ravissa kevennys tuntui hankalammalta kuin satulassa, mutta sekin sujui ja yllättävän nopeasti uskalsin ratsastaa keventäen pitäen vain ohjista kiinni. Myös harjotusravissa onnistuin rentouttamaan alaselkää aika mukavasti. Valitettavasti laukan nostoja en rohjennut ilman satulaa tekemään. Se oli niin hilkulla, että olisin mennyt, mutta hetki pähkittyämme laitoimme minulle satulan. Laukan nostot ei kuitenkaan kovin kaksisesti sujunut. Kärkihevosella oli löysä/laiska päivä, joten eivät meidänkään hevoset laukkaan lähteneet. Minulla ei taidot eikä rohkeuskaan vielä hirveästi riitä laukan alussa toimimaan, antamaan pohkeita tms. Tosin tänään pari-kolme kertaa Plesin töltätessä ja minun annettua pohkeita, se vaihtoi laukalle.

Tunnin alussa teimme painonsiirtoja istuinluulta toiselle ja keskelle, jonka jälkeen teimme pysähdyksiä. Plesi ei aluksi meinannut pysähdyksissä olla oikein kuulolla. Toki voi olla myös meikäläisen taitamattomuuttakin.

Oli kyllä mukavaa jälleen ratsastaa. Hieno harrastus, jossa saa onnistumisen kokemuksia, kehittymisen tuntemuksia tms. Onneksi parin viikon päästä nousemme jälleen issikan selkään nautiskelemaan.

Julkaistu

Tölttiä ilman jalustimia

Aamulla heräsin vasen korva tukossa ja olen yrittänyt hillitä vilkasta mielikuvitustani proteesin irtoamisesta tms. otoskleroosiin liittyvästä. Järki sanoo, että korva tuntuu tukkoiselta, se tuntuu samanlaiselta kuin viime vuoden helmikuussa jolloin viimeksi kuulo läks vaikun takia. Varasin lääkärin ja ajan sain huomiselle iltapäivälle. Sen verran toistaitoinen olotila, että en uskalla yksikorvaisena lähteä Oton kanssa kahdestaan Vidaan pt-treeneihin, joten taas jouduttiin treeni perumaan. Sanoinkin Jannalle, että perjantaina tulen vaikka pää kainalossa treenaamaan 🙂 Eihän nyt niin hyvää tuuria voinut olla, että olisin saanut lääkäriajan ennen pt-treeniä. Harmittaa, mutta elämä on. Onneksi kuitenkin tämän viikonlopun liikkumiset toteutui suunnitellusti.

Viileä päivä, mutta kolme tuntia ulkoilmasta nauttien. Ratsastus jännitti yksikorvaisena, kentän vieressä oleva tie on aika vilkasliikenteinen, joten Letun ääni hukkui välillä autojen meteliin, etenkin silloin kun ratsastimme vasen korva keskikenttään päin. Emme kuitenkaan tinkineet tuntisuunnitelmasta. Tiina ratsasti ilman satulaa terapiavyöllä, jossa jalustimet. Minullakin se on kuulemma jossain vaiheessa edessä. Sitäpä sitten odotellessa 😀 Tänään ratsastin pappa Fengurilla pitkästä aikaa. Ratsastimme paljon ilman jalustimia hakien jalkojen oikeaa asentoa. Aluksi kuljimme ilman jalustimia vain käynnissä, mutta sitten myös töltissä. Aluksi se tuntui pelottavalta, tai ehkä ennemminkin ajatus siitä. Ja kun töltättiin, ei se niin kamalaa ollutkaan. Välillä siirrettiin käyntiin ja korjattiin istunta. Kun sain jalat riittävän taakse istunta parani huomattavasti ja töltissäkin rentous ilman jalustimia löytyi. Jos töltti nopeutui helposti asento horjui ja tuli etukönötystä, mutta hiljalleen horjuminen ja könötys väheni ja onnistuin vauhdissa ottamaan rentouden uudelleen.

Kokeilimme myös laukan nostoja. Jännitin eikä Fengur laukannut, meni sellasta pikatölttiä tikuttaen. Ehkä kuulemattomuudellakin oli osuutensa että en saanut itseäni rennoksi ja nostamaan laukkaa. Kenttäkin oli tosi kova eikä meidän kärkihevonenkaan mielellään laukannut. Tiinan Aaveella ei ongelmia. Kyllä ihailen Tiinan rohkeutta ja taitavuutta ratsastaa ilman satulaa koko tunnin ja tehden vieläpä sitä kaikissa askellajeissa, myös ravissa. Fengurhan ei ravaa laisinkaan, joten sitä en ”päässyt” tai ”joutunut” kokeilemaan ilman jalustimia. Laukan nostot, tai ne yritykset tehtiin jalustimet jalassa.

Kiva oli ratsastaa ja mahtavaa kun saimme uusia haasteita ja onnistuen mukavasti. Hyvällä mielellä kotiin valmistamaan ruokaa: perunamuusia ja kuhaa. Illalla vielä liki parin tunnin lenkki Marian ja koirien kanssa. Reippailtiin 8.8 km. Oli mukavaa kävellä raikkaassa kevätillassa lumihiutaleiden leiaillessa hiljalleen. Ja mikä parasta tässä yksikorvaisena liikkumisessa, minun ei tarvinnut huolehtia reitistä eikä turvallisuudesta. Saatoin tepsuttaa rennoin mielin Marian pitäessä meidät kartalla. Tokihan myös ihanaan lenkkeilyyn kuuluu mailman parantaminen ja tuo liki parituntinen menikin todella nopsaan. Ihan ihmeteltiin kun todettiin kellon olevan jo puol yhdeksän.

Eilisen aloitin spinningtunnilla. Avokki ja uusi avustajamme vei minut Vidaan kauppareissullaan. Ehdin hyvin paikalle ja pyörän selässä olin jo ennen ohjaajan saapumista. Tanjalla oli nyt uusi ohjelma, jossa viisi työvaihetta. Eka työvaihe kesti 6 min ja loput 8 min. Musiikki aika teknovoittoista ja viimeisessä työvaiheessa tahtia antoi 8 minuutin instrumenttaalinen jumputusbiisi 😀 Kaikenkaikkiaan mielestäni tunti oli kohtuullisemman nopeatempoinen paria hitaampaa mäkeä lukuun ottamatta. Teimme myös kiihdytyksiä muistaakseni neljännessä työosiossa. Eivät oikein lähteneet näistä jaloista 🙂 Joka tapauksessa tunnin jälkeen mahtava fiilis. Sinne paloi 571 kcal. Siitä vauhdilla kotiin suihkuun, salaattia naamaan ja Jumboon shoppailemaan. Ensiksi käytiin vaihtamassa tilaamamme Salomonin lenkkarit. Lopulta ne vaihtui Merellin kenkiin, koska Salomonit olivat liian kapeat ukkovarpaan sivustalta. Olin ja olen aika järkyttynyt, minulle jokin kenkä liian kapea! Vanheneminen on siis alkanut, jalkaholvit madaltuu.

Stopsportissa oli loppuunmyynti ja löysin sieltä täydelliset ulkotreenihousut kapeilla lahkeilla. Housut ovat lahkeistakin sopivan mittaiset, mahtavaa! Housujen lähtöhinta 80 € kauhistutti, mutta alen jälkeen hinnaksi jäi 48 € En voinut vastustaa, niin täydelliset olivat. Käytiin vielä ”normivaatekaupassa”, josta löysin itselleni tummansiniset farkut ja tummansinisen kevättakin vaaleilla nauhoilla. Takki on tyköistuva ja kuulemma mun päällä todella hyvän näköinen 😀 Olipa mahtikivaa pitkästä aikaa käydä vaateostoksilla. Ennen ruokaostoksia käytiin jätskillä.

Ilta kuluikin rentoillen avokin kanssa. Saunottiin, nautiskeltiin siiderit ja oluet kera Kartanon maustamattomien sipsien. Avokki valmisti mun shoppaillessa meille fetasalaatin, jota kotiuduttuani syötiin. Viikonlopun aikana myös villapaitani on edistynyt jonkin verran. Eilisiltana istahdin kuuntelemaan kirjaa ja neulomaan, sujahti melkein pari tuntia jo avokin mentyä unille. Hyvä, rento viikonloppu takana. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon. Huomenna kun saan vielä vasemman korvan kuulolle elämä voi hymyillä vielä isommin.

Julkaistu

Ulkoliikunnan ihanuus

Talvella talviliikunta jäi kolmeen lumikenkälenkkiin, ja reippailu koiran kanssa oli mitä oli liukkaine keleineen. Olen todella nauttinut näistä aurinkoisista päivistä joita on riittänyt viime keskiviikosta lähtien. Ulkoilu maistuu ihanalta ja nyt kun Ottokin Vida-haahuiluista huolimatta kulkee reippaasti, on ilo kävellä auringossa. Siksipä lauantainakin oli lähdettävä avokin ja koirien kanssa reippailemaan, vaikka aamupäivällä olinkin ollut pumpissa ja spinningissä. Tulipahan kolmisen tuntia liikuntaa sille päivää. Samoin itse asiassa eilisellekin.

Oltiin nimittäin ratsastamassa ja illalla vielä ystävän kanssa yli kahden tunnin lenkki. Ratsastin Airalla. Harjoittelimme kahdeksikkoja. Aira oli selvästi oikealle notkeampi ja vasemmalle taivutuksissa joutui ratsastajakin enemmän töihin 😀 Tölttäsimme ja se oli hankalahkoa. Millään en meinannut aluksi saada Airaa töltille, väkisinkin vaihtui raville. Sain todella tehdä istuntani kanssa töitä, jotta se pysyisi riittävän takapainoisena. Ravi keventäen sujui hyvin ja harjoitusravissakin hetkittäin uskalsin irrottaa kädet satulan reunasta. Laukan nostoja teimme jonkusen. Kenttä oli puolittain jäinen, joten laukkapätkät oli kovin lyhyitä.

Lopputunnista olimme taasen ilman satulaa. Aluksi pidin harjasta tiukasti kiinni, mutta hiljalleen pysyin pelkillä ohjilla ja lopussa jo pitkiäkin pätkiä. Sain hevosen muutaman kerran pysähdytettyäkin oikeaoppisesti. Aiemmin ilman satulaa ratsastaessani en ole käsiä harjasta irrottanut pitääkseni vain ohjista. En ole myöskään pysäyttänyt hevosta tai pyytänyt liikkeelle. Tiina teki pari volttia ja otti tölttipätkiäkin. Minä sitten joskus 🙂 Mutta taas huomasin, olen kehittynyt ratsastuksessa pienin askelin, mutta kuitenkin. Eivät tunnit ole menneet hukkaan.

Auringon jo laskeuduttua lähdimme Marian ja Oton kanssa reippailemaan. Ihana raikas kevätilta. Juttua riitti ratsastuksesta opaskoiriin, luonnosta autoihin. Välillä Otto koitti hidastella inhoamissaan hiekotushiekoissa, mutta suostui liikkumaan reippaasti. Näimmepä eräänlaista katutaidettakin jalkakäytävällä maalattuna 🙂 Nimittäin talsimme kahden peniksen ja yhden vaginan ohitse. Että näin. Lenkin kulku sitten numeroina: 2 h 5 min 9.88 km (4.7 km/h, 877kcal, keski123bpm ja maksimisyke146bpm) Oli mukavaa reippailla ystävän kanssa jutellen. Ens sunnuntaina uusiks, yes!

Tänään on ollut ”virallinen” peruutusten päivä. Kello soi kahdeksalta, koska asiakas kymmeneltä. Aamupalan nautittuani tuli puhelu ja peruutus. Hetkeksi köllähdin pehkuun ajatellen lepäileväni hetken ennen pt-treeniin lähtöä, mutta sekin peruuntui. Ja päivään mahtui vielä kolmas peruutus illan asiakkaista. Noh, siinä lötköteltyäni tovin päätin lähteä upeaan ulkoilmaan reippailemaan Oton kanssa. Ensiksi kuljimme Metsolan suolla ja sen jälkeen vielä teimme ns. Lidli-lenkin. Aurinko paistoi, linnut lauloi. Tuntui jaloissa ihanan verryttävältä kävellä. Otollakin oli menohaluja, joten liikkuminen oli sujuvaa ja nautittavaa. Emmekä reiteillä haahuilleetkaan, joten saavuin iso hymy kasvoilla kotiin häntää heiluttavan koiran kanssa. Olin ja olen niin onnellinen. Taivalsimme 1 h 32 min, kilsoja taittui 7.62 keskinopeuden ollessa 4.9km/h. Kulutus 557 kcal, keski123bpm ja maksimisyke139bpm. Huomenna meikäläisellä on muuten sykemittarivapaa päivä 😀 Sellainen taitaa olla myös keskiviikko. Olen vähän hurahtanut sykeseurantaan. Sen taitaa huomata?

Asiasta toiseen… Minulla on nyt ollut viime päivinä koko ajan nälkä. Ei tee mieli herkkuja vaan ruokaa, rahkaa, hedelmiä tms… Syynä varmasti liikuntamäärät. Nyt vain pitäisi osata syödä oikein ja järkevästi myös painon pudotusta ajatellen. Olen huomannut aineenvaihdunnassani muutoksia, hiki irtoaa paremmin, nestettä poistuu kropastani ja vähän vaakakin näyttäisi siltä, että alkaa näkymään myös painossa. Ehkäpä kroppani on vihdoin herännyt jostain horroksestaan 😀 Toivottavasti tämä suunta nyt jatkuu, tosin jatkuvasta nälästä tahdon eroon. Nyt tahdon kuitenkin kuuntelemaan intiaaniseikkailua 1200-luvulta Kun kotka kutsuu-kirjan muodossa, joten hyvää alkanutta viikkoa kaikille teille!

Julkaistu

Ratsastusta ja lenkkeilyä

Avokki aamuherätykseksi avasi parvekkeen oven. Ulkoa kantautui kovanja puuskaisan tuulen kohina kera reippaan vesisateen. Onneksi kuitenkin sade ja tuulikin laantui ratsastustamme ennen. Muutama räntäräimäke putoili ollessamme hevosten selässä, toisaalta myös aurinko näyttäytyi.

Ratsastin tänään Aaveella, joka on hoikahko poika ja jolla Tiina on paljon ratsastanut. Aluksi teimme pysähtymisharjoituksia, Aave jolkotteli pidätteen läpi. En saanut hevosta pysähtymään. Kiersin varmasti ainakin kolme kierrosta ennen kuin Letun tultua hevosen eteen se pysähtyi, ja sen jälkeen vielä pysähdytin sen muutaman kerran omatoimisesti. Edellinen ratsastaja oli ollut pieni tyttö, joten pidätteestä saattoi kävellä läpi. Saatuani Aaveen kuulolle aloitimmekin harjoitella tölttiä. Aaveella on vähän huono töltti, joten töitä sai todella tehdä sen kanssa. Satula vähän kippaseen eteenpäin, joten suorassa pysymisessäkin oli tekemistä etten könöttäisi liiaksi edessä. Ravityöskentely sujui paljon paremmin ja kevennys löytyi hyvin. Jossain vaiheessa kadotin hetkeksi rytmin jostain syystä, mutta löysin sen vauhdissa uudelleen. Teimme lisää tölttiharjoituksia mm. töltistä viiden askeleen käyntiin ja paluu tölttiin. Ei aina ihan onnistunut. Käyntiaskeleita tuli paljon enemmän. Kuulinkin monta kertaa Letun suusta ”pidäte ja pohje”.

Tänään harjoittelimme laukan nostoja, pidäte, sisäpohje, nauttimaan. Koko kierrosta emme voineet laukata emmekä kuin toiseen suuntaan. Minä onneton iskin polveni aidan tolppaan Aaveen oikaistessa muiden perään. Hetken sattui helvetisti ja oli pysähdyttävä laukan noston jälkeen huokaamaan. Mutta ei muuta kuin uudestaan nostoja tekemään. Tosin vähän tulin tolpan luo turhan varovaisesti ja pidätteet jäi huonoiksi. Oli kuitenkin kiva päästä harjoittelemaan asiaa. Istunta laukassa on kuulemma meillä molemmilla Tiinan kanssa parantunut hurjasti. Jeeee!!!! Kehitystä tapahtuu.

Jatkoimme vielä ravi- ja tölttiharjoituksilla. Menimme mm. harjotusravia tavoitteena joustaa rennosti ristiselästä. En oikein tainnut onnistua, mutta tulipahan kokeiltua 😀 Loppukäynnit menimme ilman satulaa. Se ei tuntunut laisinkaan niin kiikkerältä kuin vuosi sitten ekoja kertoja ilman satulaa ratsastaessamme. Kun vaan paino pysyi riittävän takana selässä pysyi hyvin. Aika nopeasti uskalsin rentoutua ja nauttia hevosen lämmöstä. Niin ja puhua tietysti jostain ihan muusta 😀 Eli, taaskin huomasin kehitystä tapahtuneen, yes!

Kotona ehdin syödä ja hetken hengähtää. Lähdin ystäväni Marian kanssa reippailemaan märkään keliin. Otolle lätäköt oli hirvityksen kohtia ja välillä piti yrittää jumittaa, mutta alkuun päästyämme vauhti pysyi mukavana kannustuksin ja kyynärvarsilukituksin. Reippailtiin liki kahdeksan kilsan lenkki samalla kuulumisia vaihtaen. Mulla oli ihan liikaa päällä, joten hiki virtasi. Kotona olikin miellyttävää istahtaa saunan lauteille rentoutumaan. Sykemittari oli yhteydessä kun laitoin sen päälle. Luotin ja lenkille lähdettiin. No kappas vaan, eipä ollutkaan ottanut lenkin aikana sykettä. Ei taas voinut virta olla vähissä. Sen pitäisi kestää n. 40 h ilman lataamista, ja latasin sen viimeksi ennen maanantain lumikenkälenkkiä ja ehkä torstaina ennen spinnua. Ärsyttävää miten epäluotettavaksi tuo on nyt osottautumassa. Pääasia kuitenkin, että päästiin Marian kanssa lenkkeilemään ja kuulumisia vaihtamaan. Silti tuollainen toimimattomuus pännii. Katsotaan taas huomenna miten pt-treenissä käy.

Eilisestäkin tuli liikunnasta vapaa päivä. Tavattiin Silmukkasiskojen kanssa erään Siskon kotona neulomuksien merkeissä. Mä tein viimeisen levennyksen ponchoon. Illalla sainkin ponchon valmiiksi. Mukava iltapäivä herkutellen ja neuloen. Mukavuus jatkui kotona kun saimme vieraaksemme pitkäaikaisen kaverimme. Hän teki avokille atk-kartotuksen, päivitti Iphonea. Kahviteltiin (minulla teetä) kera herkkujen, tilattiin pitsat ja miehet nautiskelivat muutaman oluen minun nauttiessa pari lasia punaviiniä. Mukava rento, rauhallinen ilta.

Tästä onkin hyvä ponnistaa uuteen viikkoon ja aloittaa se huomenna pt-treenillä. Toivottavasti polvi ei hidasta tahtia. On nimittäin mustelmainen ja arka. Nyt kuitenkin on aika siirtyä höyhensaarille Vain aurinko muistaa -nimistä kirjaa kuunnellen.

Julkaistu

Hepostelua tuulen tuiverruksessa

Sunnuntaina oli kolmen viikon tauon jälkeen aika hypätä issikan selkään. Ratsastin Plesillä ja lähdimme maastoon. Harjoituskenttä oli kovin möykkelikköinen ja huonokuntoinen. Eihän maastossa sen paremmat olosuhteet olleet, mutta ehkä siellä saimme tunnista enemmän tasapaino- ja keskivartalotreenin myötä. Maastolenkkiin tuli lisäjännitystä kovasta tuulesta, joka vei ajoittain kuuluvuuden ja siten ympäristönsä hahmottamismahdollisuuden lähes kokonaan. Kulkiessamme pienen matkaa maantien laitaa ei pystynyt kuulemaan missä tien sivu on, onko tie ylitetty. Oli vain luotettava hevosen kulkevan edellä kulkijan perässä. Maastoon päästyämme melkein heti lähdimme nousemaan jyrkkää mäkeä ja viima vain harjan päälle päästyämme yltyi ja kuuluvuus katosi. Olin todella poissa mukavuusalueeltani ja ratsastin jäykin käsin. Lettu muistutteli meitä keskikropan tiukkana pidosta. Ei siellä hevosen selässä ilman tasapainoilua ja keskikropan jämäkkyyttä olisi pysynytkään, sen verran epätasaista menoa. Siitä huolimatta selvisimme niin ylä- kuin alamäistäkin. Otimme myös ravipätkän ja se oli aika jännittävää. En uskaltanut paljoa hoputtaa Plesiä joten kuljimme hitaanlaista ravia. Välillä tarvoimme hangessa missä lunta oli hevosia polviin. Välillä lumi petti kavioiden alta, joten tyhjiä askeleita tuli paljon. Hiljalleen tuohon epätasaiseen menoon tottui ja pystyi ratsastamaan rennommin ja rennommin. Toinen ravipätkä menikin jo vauhdikkaammin ja rennommin. Sillonkaan en kokonaan uskaltanut irrottaa käsiä satulasta.

Ratsastaessamme harjujen välissä kuuntelimme tuulen puhallusta kauempaa. Aurinko lämmitti, tuli hyvä olo, onnistumisen riemu. Mä uskalsin ratsastaa kovassa tuulessa epätasaisessa maastossa, vaikka toinenkin aisti oli melkein pelistä pois. Epävarmuus katosi eikä tuulen tuiverrus tuntunut enään niin pahalta. Matkalla tallille takaisin asiaa pystyi jopa analysoimaan tien viertä kulkiessamme.

Kyllä seuraavana päivänä tiesi ratsastaneensa möykkelikkömaastossa, sillä jalat olivat kipeät. Toki ne oli kipeät lauantain pumpistakin, mutta kyllä sisäreidet oli saanut osansa. Eilisaamuna hyppäsinkin kipein lihaksin uima-altaaseen. Kaikkein eniten tuntui rintalihaksissa ja olkavarsissa ojentajapuolella. Ensinmmäiset sata metriä oli tuskaa, mutta hiljalleen tuska väheni ja uinti tuntui kipeissä lihaksissa hyvältä. Polskutimme 75 min, uin 1400 m.

Vieläkin käsivarret ovat kipeät. Viime yönä en oikein tiennyt missä asennossa nukkuisin, koska sattui olkavarren alaosiin ojentajapuolelle. Tämän päivän aikana kipu on muuttunut paikallisesta kasvusäryn tuntuiseksi tuntemukseksi. Eiliset kuusi asiakasta ei varmaankaan helpottaneet palautumista. Tänään asiakkaita oli kolme, mutta käsille riitti puuhaa keramiikassa ja rottingissa. Sienikorin kanssa taistelu jatkuu. Kohta kori on sellaisessa korkeudessa, että väliseinät ovat riittävän korkeat ja niistä kun pääsee eroon, homma helpottuu huomattavasti.

Keramiikassa tein pikarin ja lautasen. Edelliskerralla valmistui muki. Lasituspolttoon menivät tänään tekemäni lautanen, koiramuki ja kulho. Ens tiistaina onkin vain rottinki, sillä keramiikka on hiihtolomatauolla.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry järjestää blogikirjoittamisen verkkokurssin. Ilmottauduin ja mahduin mukaan. Torstaina saamme ensinmmäiset materiaalit/tehtävät. Kurssi kestää toukokuulle. Saas nähdä mitä uutta siellä opin ja miten se kenties vaikuttaa blogiini.

Julkaistu

Kotisalilla kahvakuulailua

Hierottuani viisi asiakasta söin lohta ja salaattia, jälkkäriksi vihreää teetä. Ja koska naisten riesapäiviä ei edelleenkään näkynyt vaihdoin treenivaatteet ja taistelin sykemittarin kanssa häviten taiston. En ymmärrä mikä mättää. Kastelen vyön kuten kuuluukin ja koetan saada sen paikoilleen mahdollisimman oikeaan kohtaan, jotta en joutuisi siirtelemään kosketuspintoja, mutta paskat yhteyttä tule. Jätin kuitenkin treenin ajaksi yhteyden auki ja sykemittarin ylle, mutta ei missään vaiheessa toivottua tulosta. Ei välttämättä hirveän kivaa, että ennen treeniä sykemittarin kanssa saa taistella yhden puoli tuntia ja sitten vielä hävitä taistelun.

Joka tapauksessa oli mukavaa treenata. Avokki ”määräsi” liikkeet ja antoi suorituksesta palautetta. Aloitin kahden käden perusheilautuksilla siirtyen heilautukseen, jossa kuula menee mahdollisimman pitkälle jalkojen väliin. Tämän jälkeen heilautukset siten, että liikesarja lähti vasemmalla kädellä, heilautus ja seuraava kahdella kädellä, kolmas oikealla, neljäs kahdella, viides vasemmalla jne. Neljännessä liikkeessä kuula lähtöasennossa olkapään korkeudella ja otettaessa askel eteen kyykäten kuula käsi suoristuu ylös. Vaatii tasapainoa ja keskivartalon hallintaa. Toistojen jälkeen kuula toiseen käteen ja menoksi. :DD Tein kaksi kierrosta ja kolmannella kierroksella askelkyykky vaihtui vauhtipunnerrukseen. Kokeilin tehdä myös punnerrusta lattiatasolla jalat ilmassa. Sain 20 toistoa, mutta jalat jäivät ehdottomasti liian koukkuun liikkeessä, mutta siitäpä niitä voi jatkossa koettaa saada suoremmaksi ja myöskin yläkroppaa alemmaksi. Kierroksien jälkeen tein vielä ylätaljalla vetoja eteen sekä kapealla otteella vastaotteella vetoja eteen ja alas. Jumppakepillä punnerruksia takaa ja edestä sekä kulmasoutua. Lopuksi verryttelyä ja ravisteluja. Oli kivaa!!!

Vihdoin sain aikaseksi smoothieksen. Laitoin puoli litraa jäisiä vadelmia, yhden banaanin, pari lusikallista raakakaakaojauhetta, yhden lusikallisen Lucumaa, pari lusikkaa hamppuprotskua, 4dl vettä, kolme kukkuralusikkaa turkkilaista jogurttia. Treenin ajan vadelmat sai sulailla tehosekottimessa ja treenin jälkeen ei muuta kuin smoothies valmiiksi ja herkutellen. Laitoin jo aamuksi valmiiksi koneeseen mustikoita, ananasta, banaanin, protskujauhetta, kurpitsan siemeniä, raakakaakaota. Katsotaan uskaltaisinko lisätä vähän jäävuorisalaattia jogurtin ja veden lisäksi. En uskalla jättää aineiden blenderiin laittamista aamuun, silloin tod.näk. smoothies jäisi tekemättä. Nyt ei tarvitse paljoa tehdä kun herkku on valmis.

Sisäreisissä tunnen, että eilen olen ollut ratsastamassa, yes!!! Ja minulla on sellainen olo, että ehkä opin ravissa kevennyksen yhteydessä pohkeiden annon. Katsotaan olenko seuraavan ratsastuskerran jälkeen vielä samaa mieltä. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen tehnyt töitä jaloilla. Kahvakuulan jälkeen avokki totesi tasapainoni parantuneen ja keskivartalon hallinnan. Ehkäpä ratsastuksesta on ollut hyötynsä ja muista treenaamisista, vaikka vähän epäsäännöllistä onkin ollut. Uskoakseni tästä on hyvä jatkaa matkaa parempaan kuntoon ja kevyempään olemukseen. Tsemppiä mulle ja kaikille treenaajille!!!

Julkaistu

Vuoden eka ratsastustunti

Tänään nousin isohkon issikan Plesin selkään. En olekkaan sillä aikaisemmin ratsastanut. Hevonen liikkui aika varovaisesti suorin jaloin liukkautta peläten. Tosin kenttä oli sulanut yllättävänkin hyvin ja uralla oli hyvä kulkea. Hevosen kanssa sai todella tehdä töitä, jotta sen sai reippaammin tölttäämäänja ravaamaan. Plesi on luontaisesti ravitahtinen, tarjoaa ravia, jos ei pyydä mitään erityisesti. Aika kivasti onnistuin kuitenkin saamaan hevosen töltille, vaikkakin aika hitaalle sellaiselle. Ravissakin jäimme muista jälkeen. Opin ehkä vähän käyttämään pohkeita ravin kevennyksenkin aikana ja vauhti parani kummasti. Tosin pohkeiden annossa tartuin satulaan kiinni. Hiljalleen onnistuin kuitenkin ravaamaan kädet ilmassa, keventämään ja antamaan pohkeita. Onnistumisen tunne oli aika pakahduttava. Sama oli töltissä kun sain hevosen liikkumaan nopein jaloin, se tuntui mahtavalta. Otimme myös laukan nostoja. Plesi otti muutaman laukka-askeleen ja palasi tölttiin. Kenttää ympäri ei voinut laukata, joten pätkät jäivät lyhyiksi. Tunnin alussa teimme pysähdyksiä ja peruutuksia. Oli ihanaa ratsastaa. Onneksi tuota ihanuutta on luvassa taasen ensi sunnuntaina, yes!!!

Mun hepostellessa avokki teki yläkropan treenin kahvakuulia, penkkipunnerrusta, ylätaljaa. Elin pienessä jännityksessä palatessani kotiin, olisiko avokki vielä treenaamassa vai jo treenit tehtynä, sillä ystävämme Maijan ja hänen miehensä kanssa lähdimme syömään eikä avokki tiennyt siitä etukäteen mitään. Mies oli onneksi treeninsä lopettanut ja suihkussa käynyt, joten singahdin itse pesulle ja juuri ja juuri sain itseni valmiiksi kun ovikello soi. Avokki täytti torstaina 40v, joten siksi ylläri hälle. Ruokailimme Tikkurilan Oklahamassa. Söin maksaa ja jälkkäriksi herkullisen jäätelöannoksen, joka oli melkeinpä liian iso.

Eilen tapasimme Itiksessä Silmukkasiskojen kanssa. Jouduin purkamaan tuubihuivitekeleeni, koska se oli mennytpyöröpuikolla kierteelle. Purkoosin jälkeen pääsin kyllä hyvään neulontavauhtiin ja siskoja oli mukavaa tavata. Tosin mulla hiipi paska fiilis mieleen ilman mitään syytä. Se vain paheni kotona enkä saanut aikaiseksi lauantain treeniäkään. Sitäkin sitten surin ennen saunaa. Tuohon fiilikseen syynä tod.näk. hormoonit. Lohdullista oli tietoisuus siitä, että fiilis menee ohi pian. Tänään onkin ollut huomattavasti parempi päivä. Aamupäivällä tuntui hyvältä icebugit jalassa kävellä koirien kanssa, ja kuten arvasinkin ratsastus piristi kummasti. Mukava oli nähdä myös aterian merkeissä ystävää. Nyt kun vielä kuukauden riesat alkaisi, olisi kaikki hyvin. Menisivät siis ohikin häiritsemästä mielialaa ja treeni-intoa. Torstai-illan fiilis oli kyllä niin mahtava, että sen tahdon kokea pian uudestaan.