Kahden erilaisen satulan illat :D

Onneksi sain järjestetyksi eilen (löyty suostuvainen pakettiauton omistaja) tandemin mökiltä kotiin! En joutunut perumaan tämän iltaista tandemlenkkiä. Ajelimme 65 min ja 20.5 km hivenen viilenevässä illassa saaden muutaman pisaran kasvoille. No nyt vettä tulee kaatamalla, joten lenkin ajoitus oli täydellinen. Ja nyt pilottikamu oli löytänyt reitin missä ei ollut liikennevaloja, ja se nopeutti ajamista todella paljon. Edelliskerralla jouduimme pysähtymään todella usein. Nyt emme joutuneet nousemaan pyörän päältä kuin juomaan. Nyt pyörällä on ajettu reilu 160 kilsaa ja seuraavat pyörätreffit on sovittu tiistaille. Silloin tapaan ihan uuden kasvon, katsotaan miten meillä synkkaa. Edelleen pilottihalukkaat voivat ilmottautua sähköpostin kautta. Osote löytyy Ota yhteyttä –sivulta.
Jos tänään istuin kapealla satulalla ja jalat pyöritti polkimia, eilen persauksen alla oli isompi satula ja neljä jalkaa huolehti kroppani pyyntöjen mukaan liikkumisesta 😀 Oltiin nimittäin ratsastamassa. Ensin heposteltiin kentällä ja loppuaika maastossa. En kertaakaan aiemmin ole töltännyt niin paljoa, niin helposti, niin pitkiä matkoja kerrallaan, laukannut niin ihanalla rytmillä niin pitkään  — kuin eilen! Ratsastin samalla hevosella kuin edelliskerrallakin. Itse asiassa olen ratsastanut sillä nyt ainakin viis kertaa peräkkäin. Tyttö on ollut aijemmin vähän laiska ja enemmän ruuasta kiinnostunut. Keväällä se reipastui ja on virkistynyt aina vain lisää. Eilen ratsastus oli suorastaan helppoa. Tyttö vaan meni pienellä pohkeen annolla. Ja ehkä itsekin alan oppia enemmän ja enemmän mitä pyydän kropallani hevosen tekemään. Naamani jälleen loisti, hymy niin leveä kuin ikinä jälkimmäisellä laukkapätkällä. Ensin oltiin töltätty pitkä pätkä ja laukkaan siirtyminen tapahtui helposti. Jotenkin sen oikean rytmin löydettyä, hevonen keinuu ja siinä on mielettömän hyvä olla. Kokee jonkinlaista yhteen kuuluvaisuutta/yhdessä tekemistä ja onnistumista. Ihan mieletöntä! Tuntui myös upealta miten pitkillä tölttiosuuksilla menimme yhdessä ja tasaisesti eteenpäin. Yritin panostaa hyvään ryhtiin ja vatsalihasten käyttöön maastossa siinä kivasti onnistuenkin. Vielä kentällä omalla etupainotteisella istunnalla pyysin hevosta ravaamaan, vaikka halusinkin sen tölttäävän. Vetäjä, jota olen aijemminkin kehunut (ansaitsee joka kehun isolla sydämellä) muistutti jämerämmästä istunnasta ja tölttikin löytyi minun pyynnöllä – vartaloni käskyllä 😀 Onnistumisen tunne on aikas pakahduttava ja se kun oppii itse tunnistamaan millaisin asennoin, mitä lihaksia jännittämällä saa kaverin toimimaan kuten haluan. Kopotellessa kohti tallia mietin miten voisi olla mahtia käydä ratsastamassa viikottain, tai edes joka toinen viikko. No seuraava ratsastus on varattu 16.9. Sitä odotellessa siis.

Kesäkuun hepostelu – kesäilta nautiskellen

Huh, olen järkyttynyt tajuttuani, että viimeisimmästä postauksesta on jo yli viikko. Viime viikko oli aika kiireinen ja jos aikaa olisi ollut, väsymys voitti. Kärsin jonkin verran uniongelmista, joten ei jaksanut kirjoitella. Torstaina lähdimme juhannuksen viettoon mökille, ja siellä en saanut mokkulaa toimimaan, joten tietokoneella ei hirveästi tullut majailtua. Se ei varmastikaan ole yhtään pahasta.

Keskiviikkona olimme ratsastamassa; tunti maastossa ja puoli kentällä. Ihanaa oli tälläkin kertaa ja hevoseni, jolla ratsastin oli menopäällä, joten pääsin naatiskelemaan pitkät pätkät töltistä, joka välillä muuttui pompottavaksi raviksi. Paineltiin myös laukkapätkä, jonka puolessa hevonen meinasi hyytyä, mutta sain sen uuteen vauhtiin. Oma valvomiseni tuntui kropassa, joten en ehkä saanut itsestäni kaikkea irti ja kroppa toimi vähän hitaalla. Edellisyönä unitunteja oli kertynyt 2-3 ja sitä edellisenä samat, vaikka maanantaiaamuna olimme heränneet viideltä, viettäneet päivän Virossa unimatti antoi odotuttaa itseään lähemmäksi neljää, joten eipä kai ihme ettei olo virkein hevosen selässäkään.
Silti nautin siitä touhusta paljon ja puolitoistatuntia sujahti aivan liian nopeaan.  Nyt kun olimme ensin ratsastaneet maastossa kentällä ei mennyt aikaa käyntijolkotteluun vaan päästiin tölttäämään lämpimin hevosin 😀 Ja mikä mahtavaa, hevonen totteli mua ja mun käskyjä pääsääntöisesti. Seuraavalla kerralla saan kokeilla jotain toista issikkaa. Nyt olen ainakin neljä viimesintä kertaa ratsastanut samalla. Ja tämä hiukan laiskahko heppa on kevään mittaan piristynyt ja liikkuu hyvin ja rivakasti. Ratsastuksien vetäjänä on ollut nyt neljä kertaa todella huippu tyyppi. Hän on innostava, positiivinen ja osaa ohjata hyvin sanallisesti miten toimia hevosen selässä. Nyt halutaankin aina hänet vetämään meitä ja seuraava ratsastus on sovittu elokuulle. Odotan sitä jo innolla ja mieleen on hiipinyt kannattaisiko hankkia oma kypärä yms. Toisaalta ratsastuskerrat ovat ehkä aika harvakseltaan. Musta vaan alkaa tuntumaan, että innostun kertakerralta siitä enemmän ja enemmän.

Jos olin viime viikolla kuollut väsymyksestä, olen sitä myös nyt. Alotimme tänään työt lomalaisten hierontojen parissa. Tuntuu henkisesti aika raskaalta työskennellä samassa tilassa toisen hierojan kanssa, sermi erottaen. Kaikki äänet kuuluvat selvästi ja hälinä on melkoinen, joten taitaa taas vaatia hienoista totuttautumista. Olen nuokkunut pitkin iltaa ja suihkun ja iltateen jäljiltä hienoisesti piristynyt. Otin kuitenkin melatoniinin ja magnesiumsitraatin varmistaakseni hyvät yöunet unohtamatta kortisonirasvausta itikan ja muiden öttiäisten puremiin. Viime yönä heräsin kolmasti helvetilliseen kutinaan 🙁 Sitä se mökkeily teettää.

Nyt kömmin peiton alle, kello soi seitsemältä ja postailen toivottavasti tällä viikolla ahkerammin  viime viikon kuulumisista ja tulevan viikon touhuista 😀

Kopoti-kopoti – ihanaa on ratsastaa

Koin jälleen suurta iloa ja onnistumisen tunnetta hevosen selässä 😀
Ratsastin samalla hepalla kuin pari viikkoa sitten. Mentiin ensin puolisen tuntia kentällä ja sen jälkeen tunnin verran maastossa. Nyt sain ohjausta ratsastusasentoon ja leuan nosto ylös toi paremman ryhdin; selkä suoristui ja istunta pysyi paremmin kasassa. Ja mikä parasta hevonenkin liikkui rivakammin. En ole koskaan aiemmin mennyt niin pitkiä tölttipätkiä itsekseni kuin tänään!!! Ja vitsi miten ihanalta se tuntui. Nautin!

Sain hevosen tölttäämään kivasti jo kentällä, mutta myös maastossa. Etukäteen jännitin miten selviän hevosen pyrkiessä laiduntamaan ratsastuspolun vieriltä  vihreitä herkkuja, mutta onnistuin pitämään kaverin aisoissa. Muutenkin tunsin hevosen kanssa löytäneeni jotain… jotain sellaista yhdessä tekemisen meininkiä; se kuunteli mua, se toimi kuten pyysin. Ehkä taas opin kroppaani käyttämään paremmin ja pitämään ryhdikkäämmän ratsastusasennon ja se auttaa hevosen kuulolla pysymiseenkin.

Vaellusosuudella pääsin laukkaamaan ylämäkeen ja sydän hakkasi riemusta naaman loistaessa kuin Hangon keksi 😀 Vetäjä ratsasti edessä ja hehkutti mäkeä laukatessamme ja ystäväni kannusti takana. Tultiin koko mäki laukaten. Pidin onnellisena harjasta kiinni ja nautin.

Kokeiltiin loppumatkasta vielä uudestaankin laukkaa, mutta hevosen rytmi sekosi… Oli pitkä laukkamäki, jossa paljon mutkia, joten sovimme, että mennään töltillä viimesen mäen alkuun ja loppu laukaten. Muut laukkasivat koko matkan. Noh, töltissä hevoseni päättikin siirtyä ”ohituskaistalle”, josta päästiin toki oikealle polulle takaisin. Siirryimme laukkaan, mutta ilmeisesti hevosta häiritsi takaa kaukaa kuuluva laukkaus. Sen rytmi sekosi ja mun olisi samanaikaisesti pitänyt osata ohjata vasemmalle. Ohjas oli liian pitkä ja hommasta ei meinannut tulla mitään. Pysähdyimme odottamaan muita ja oih sitä laukan ääntä 😀

Mutta se ylämäen laukkaus aijemmin reitillä oli taivaallisen ihanaa 😀 Tahtoo uudestaan, uudestaan! Sovittiinkin seuraava kerta neljän viikon päähän, ihanaa, ihanaa!!!
Odotan jo nyt pääseväni taas hevosen selkään.

Kotona mua odotti avokki ja lämmitetty sauna, joten ratsastuskamppeet pois ja löylyyn. Saunatauolla vissyä ja lintujen liverrystä. Iltateehetki rupatellen.
Siitä kaikesta ihanasta tämä ilta tehty 😀

Tänään olin taasen myös kiropraktikolla avokin kanssa. Viime kerrasta ei ole kuin reilu viikko. Silloin molempien yläselät oli jumissa. Nyt tilanne oli parempi. Keskustelimme levottomista jaloista. Kysyin hoitajan mielipidettä onko levottomilla jaloilla ja kuumuuden tunteella yhteyttä toisiinsa. Silloin kun mua vaivaa levottomat jalat, kärsin samanaikaisesti kuumuudesta, vaikka todellisuudessa ei erityisen kuuma olisikaan.
Hänen vastauksensa oli, KYLLÄ. Ja uskoi myös ruokavaliolla olevan merkitystä. Jos syö paljon hiilaripitoista ruokaa etenkin illalla se vaikuttaa heikentävästi unenlaatuun ja nostattaa stressihormoonitasoa. Olen valmis uskomaan tuon. Kun huhtikuussa olimme Kuusamossa, siellä ravinto oli hyvin hiilaripitoista ja yöt olikin aika helvetilliset. Nousin jatkuvasti kävelemään ja sängyssä sätkin ja ahdistuin. Levottomat jalat häiritsivät todella. Kotiin palattua sitä jatkui enempi vähempi parisen viikkoa, vaikka hiilareiden määrä tippuikin syömisissä oleellisesti. Nyt toukokuun aikana en ole juurikaan levottomista koivista kärsinyt, en ainakaan reiluun pariin viikkoon. En ole edes syönyt magnesiumsidraattia, jonka vaikutusta voisi tehostaa kalsiumilla ja b6-vitamiinilla. Olen pärjännyt ilman. Nyt en ole myöskään hiilareilla täyttänyt vatsaani.
En kuitenkaan ole vältellyt mitään kasviksia, hedelmiä, marjoja, pähkinöitä tms. hiilareiden vähentämiseksi.
Hiilareiden vähennyksellä tarkoitan lähinnä leivän mussutusta, leivonnaisten herkuttelua jne. No olen Kuusamon viikon jälkeen palannut minun nykyiseen normaaliin ruokailuun ja se näkyy olon kohentumisena ja unenlaadun parantumisena. Valitettavasti painossa se ei näy. Painiskelen 68-69 kilon maastossa haen taasen niitä keinoja millä matka jatkuisi alaspäin kohden tavoitetta. Mutta, tämä kaikki on niin paljon muutakin kuin painon pudotusta, tämä on ennen kaikkea elämän laadun paranemista ja se on kaikkein tärkein asia.
Perjantaina olen menossa ekokampaajalle, joten tällä kertaa väriaineista en saa elimistööni kemikaalimyrkkyjä, mutta varmasti mielenkiintoisen kokemuksen ja toivottavasti myös hurahduttavan, jotta omaa kemiakuormitusta voisi edes hiukan keventää. Tuota kemiakuormitusta pyrin pienentämään myös kuljettamalla uutta vesipulloa mukanani muovipullon sijaan.

Ja lopuksi:
Blueberry
Arpoo blogissaan, käykää osallistumassa ja jääkää ihmeessä lukemaan hänen matkaansa elämäntaparemontissaan. Upeita onnistumisia jo takana ja varmasti niitä luvassa jatkossakin.

Kenttätunnilla issikan selässä

Siitä olikin aivan liian kauan kun viimeksi oltiin hepostelemassa. Tämä viime keskiviikkoinen ratsastuskerta tulikin iloisena yllätyksenä. Kun minulta kysyttiin lähtisinkö, innoissani olin valmiina ratsaille. Nyt luvassa elämäni eka kenttätunti. Saimme meille tuntia pitämään saman henkilön, joka rohkaisi
helmikuisella
ratsastuskerralla minuakin kokeilemaan laukkaamista, ja tuolloin sainkin tuntea hetken ihanaa vauhdin hurmaa.

Ennen tunnin alkua harjailimme hevosia ja hevonen, jolla ratsastin vaihtoi talvikarvaa kevyempään.
Toisessa kuvassa karvan vaihdon aiheuttama epäsiisteys näkyy paremmin.

Ei muuta kuin hevosen selkään ja kentälle. Tosin kaveri olisi mielummin lähtenyt maastoon tallustelemaan, joten tunnin vetäjä ohjasi meidät portista sisään. Muuten ratsastinkin tunnin ilman taluttajaa tai fyysistä toisen ihmisen ohjaamista. Jeee, jeeee!!!

Alkuun kiersimme kenttää ympäri rauhallista käyntiä ja samalla yritin hahmottaa kentän muotoa. Hiljalleen aloimme tekemään pysähtymis- ja liikkeelle lähtö harjoituksia. Seuraavaksi siirryimme harjoittelemaan voltin tekoa. Vasen ohjas ja oikea pohje 😀 Alkuun käytin liikaa vasenta kättä. Tuntui mukamas hankalalta käyttää pohjetta 😀 Vaikeaa oli myös hahmottaa milloin voltti on tehty. Muut tekivät myös kasia, mutta mun kyvyille voltti riitti tällä erää 😀

Tunnin aikana kuljettiin vähän ripeämminkin, päästiin tölttäämään, joka välillä muuttui raviksi 😀 Ja mun laiskimusheppaa sai tosissaan käskyttää, jotta tyyppi liikkui ripeämmin. Vielä tuntuu hankalalta antaa pohkeita oikea aikaisesti, ja ripeämmässä vauhdissa jalkani tuppaa siirtymään eteenpäin pohkeen antokohdasta, joten ei muuta kuin treeniä lisää 😀

Treenasimme vielä uudemman kerran volttia, nyt toiseen suuntaan, eli oikea ohjas, vasen pohje 😀 Onnistuin tekemään voltin siten, että olin voltinalotussuunnassa oikea-aikaisesti.  HYVÄ, HYVÄ!!!Vielä ennen loppu tölttäilyjä ryhmämme kokenein ratsastaja pääsi laukkaamaan. Heppa tosin meni vähän nelitahtisesti. Laukkaääni on hurmaava!

Näin rennosti en vielä vuosi sitten hevosen selässä osannut ollakkaan

Ja kyllähän heppa ansaitsee myös hellyyksiä ja ison hymyn

Kun on mukavaa tekemistä aika menee vauhdilla ja näin nytkin.
Tunti loppui ja ratsastusnälkä jäi, joten uusi aika jo varattuna. En kai vaan ole hurahtamassa?

Ensikerran laukalla ja vaellus ilman taluttajaa – mä onnistuin!

Vielä perjantaina jännitin miten meidän issikkavaelluksen käy paukkupakkasessa, mutta kuin tilauksesta sää lauhtui tälle päivää lähes täydelliseksi, aurinko vain puuttui. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.
Mulle tämän päivän ratsastus toi paljon uusia ja mahtavia kokemuksia, jotka ansaitsevat tämän ikioman hepostelupostauksen 😀
Aikaisemmilla kerroilla mulla on ollut taluttaja. Toki olen saanut mennä pätkiä itse, mutta tien ylityksessä yms. taluttaja on ohjannut hevosta. Nyt taluttajaa ei ollut. Polut sen verran kapeita, että vieressä kävelijä olisi joutunut harrastamaan hankikävelyä, joten… ei muuta kuin matkaan ilman ihmisapua rinnalla. Noh, kuten näinä ratsastuskertoinani olen oppinut issikat kulkevat kiltisti jonossa edellä meniää seuraten, joten ei ruvennut hirviämmin edes jänskättämään. Vaelluksen vetäjä hevosellaan kulki jonon kärjessä ja mä tulin hänen perässään. Pari ystävääni oli meidän takana. Vähän jännitti saisinko käännöksissä hevosen ohjattua oikeaan suuntaan, pysähtyisikö se tien reunaan ennen tien ylitystä jne. Homma sujui mukavasti. Vetäjä huuteli edestä mitä piti tehdä ja varotteli mäistä. Takana tulevat ystävät huutelivat naaman korkeudella olevista oksista jne. En saanut lumia oksista niskaan, en oksia naamalle, en pudonnut hevosen selästä; vietin mahtavan puolitoistatuntisen lumisessa maastossa. Heppa, jolla hepostelin on hiukan laiskan puoleinen tyyppi ja kulkee kuin juna hiljaista tasaista vauhtia.Töltissä meinasi olla vaikeuksia saada tyyppi ripeämpään menoon ja sainkin ystäväni raipan. Noh, raipan olemassa olo jo kiristi vauhtia.  Pohkeita sai kuitenkin antaa tiuhaan tahtiin ettei vauhti laantuisi. Vähän jänskätti mennä ilman taluttajaa, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille matkatessamme eteenpäin. Ja kun hevosen sai vauhtiin, tuntui aivan upealta ”mä tein sen ihan ite”. ”kukaan ei auttanut mua”!!!
Jossain vaiheessa vetäjä kysyi haluaisimmeko laukata. Ystävät kokeneempina hepostelijoina olivat heti valmiina. Vetäjä oli sitä mieltä, että mäkin voisin kokeilla, että pysyn hyvin hevosen selässä jne. No ei muuta kuin ylämäkeen ja töltin kautta laukkaan. Mäen lopussa heppa hidasti, mutta ehdin tuntea sen ihanan keinunnan ja vauhdin lisääntymisen. Kokemus oli huikaisevan hengästyttävä. Tulimme samalle mäelle uudelleen ja laukkaus ei sujunut niin hyvin kuin ekalla kerralla. Minusta tuntui hankalalta olla etunojassa, pitää harjasta kiinni, samanaikaisesti antaa pohkeita ja kaitpa sitä raippaakin olisi pitänyt näyttää 😀 Ehkä jo vähän lihaksissa painoi myös väsymys, olihan homma minulle uutta. Haluan vielä oppia homman niin, että käytän kroppaani oikein. Vauhdin hurmasta olen aina pitänyt ja löntöstelyyn tulee mukavaa vaihtelua töltin, ravin ja laukan myötä. Mutta tänään sain ensikosketuksen laukkaan, sain kokea sen! Mä onnistuin ja ystävien into ja iloisuus siitä tuntui miltein liikuttavalta.
Kotimatkalla tölttäsimme ja munkin hevonen kulki reippaasti. Oltiinhan matkalla tallille kaurojen ääreen. Heppani on kuulemma ruualle aika perso :DEipä tarvinnut juurikaan pohkeita antaa, joten sai nauttia töltistä, joka tosin muuttui välillä raviksi. Vetäjän mukaan lumessa liikuttaessa ravaaminen on hepalle helpompaa.
Loppumatka sujuikin rauhalliseen tahtiin, tien ylityksessä heposeni meinasi liukastua, mutta pääsimme tallin pihaan ehjin nahoin onnellisina mahtavasta Issikkavaelluksesta. Vielä ennen kotiin lähtöä harjasin hevosta, jolla ratsastin. Varpaat oli aika jäässä, mutta muuten pukeutumiseni taisi osua aika nappiin. Kotona villasukat jalkoja lämmittämään ja mukillinen teetä. Mahtava fiilis ihanan ratsastuskerran ja ulkoilun jäljiltä. Pulppusin avokille kokemuksestani ja muutenkin höpötin kaikesta energisenä.
Mahtavaa miten meillä oli niin loistotyyppi vetämässä vaellusta, joka osasi ottaa meidät kaikki huomioon. Ystäväni pääsivät laukalle pari kertaa meidän odotellessa ja se laukkaääni oli IHANA!!! Ja hän osasi toimia myös minun kanssani hienosti, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ollutkaan sokon kanssa Issikkavaelluksesta. Isot kiitokset vetäjälle ja positiivinen palaute tallille on ehdottomasti paikallaan.
ratsastuksen jälkeen on ollut mukavaa rentoutua kirjan ja käsityön parissa. Arpavoittoni alkaa olla valmis, joten arvontaan osallistumisaika päättyy N Y T!
Huomenna arvotaan ja toivottavasti voittaja ilahtuu palkinnostaan 😀
Huomisaamusta hyppään myös uima-altaaseen ja iltapäivästä menen tutustumaan verkkolangasta neulomiseen. Mukava, toimelias päivä luvassa.
IHANAA!

Erilainen ratsastuskokemus; ystävä ratsailla silmät peitettynä, 3v-kihlapäiväateria kynttilän valossa

Mittari on pysytellyt koko päivän pakkasella eikä auringon lämpökään enää tunnu. Siitä huolimatta tänään lähdin ratsastamaan 90 minsan issikkavaellukselle. Lähteissäni mietin mitä laittaa päälle. Harkitsin rehellisiä toppavaatteita, mutta ajattelin sen olevan liioittelua. Noh, ehkä ei olisi ollut, sillä ajoittain paleli oikein kunnolla, ehkä eniten päästyä hevosen selästä pois.  Palelemisesta huolimatta oli taasen oikein ihanaa, mahtavaa ratsastaa ja kuljinkin suurimman osan tunnista itsenäisesti vaellusta vetävän kävellessä vieressä.
Ystäväni halusi kokeilla sokeana ratsastamista, joten otin mukaani maalipallolasit. Eli, laskettelulasien malliset lasit, jotka ovat tummennettu täysin mustiksi. Sivuiltakaan ei ole mahdollista nähdä. Laseista ei näy valoakaan. Ystäväni ratsasti melkein koko tunnin lasit päässä. Ihailen hänen rohkeuttaan ja analysointikykyään. Esille tuli voimakkaasti miten paljon ihminen käyttää näköään ja kuinka se vaikuttaa tasapainoon. Näköaisti kun oli poissa tasapainokin kuulemma hukassa. Pysyi kuitenkin ongelmitta ratsailla niin töltissä kuin käännöksissäkin. Eivätkä oksatkaan, jotka osui jalkoihin tai yläkroppaan saanut häntä nostamaan laseja pois. Hiljalleen menoon tottui eikä mäet tuntuneet pahoilta. Niinhän se oli mulla itsellänikin. Ekalla kerralla etenkin alamäet tuntui aika pelottavilta ja nyt (takana ei kuitenkaan kuin viis 90 min issikkavaellusta) ei juuri miltään. Olen varmasti oppinut ratsastamisesta jotain ja ehkä myös vähän tottunut siihen. Ystäväni issikka tuli hienosti mun issikan perässä, välillä tosin vikana tullut huuteli ohjeita ystävälleni, lähinnä jos heppa ohjautui liian polun reunaan, jossa oksia oli häiriöksi. Hieno ratsastuskerta jälleen pakkasesta huolimatta. Varmasti myös ystäväni sai uuden ja erilaisen kokemuksen/elämyksen, mahtavaa!!! Kotiin päästyä oli pakko kipaista kuumaan suihkuun, jotta kylmyys karisi kropasta. Avokki keitteli ruuan valmistumista odotellessamme glögit, ja ihanastihan se glögi lämmitti.
Tiistaina tulee kolme vuotta kun menimme avokin kanssa kihloihin. Silloin on töitä ja kaikkea puuhaa, joten päätimme juhlistaa kihlapäivää hiukan etukäteen. Aamulla ennen ratsastamaan lähtöä valmistin perussalaatin johon lisäsin juustoa ja auringonkukan siemeniä. Jälkkäriksi tein rahkaa johon tuli rahkan lisäks kermaa, paljon pensasmustikoita ja vadelmia sekä ruokalusikallinen kaakaokniksejä. Eilisiltana ennen saunaa valmistin punaviinimarinadin. Lisäsin punaviiniin rakunaa pakkasesta, vähän suolaa ja mustaa pippuria. Luomutapahtumasta ostamani naudanpaisti marinadiin maustumaan. Valmistetaan todella harvoin naudanlihasta ruokaa, jotenkin kumpikaan ei ole naudan suurystävä. Paisti oli jotain 700-800 g painonen, ja annettiin sen olla uunissa n. 150 asteessa n. alle puolitoistatuntia. Paistettiin marinadissa ja otettiin se liemestä pois vasta jäähtymään. Mielestäni paisti onnistui ihan kivasti. Liha oli mureaa, herkullista etenkin paistin ohuimmista kohdista. Lihan paistuessa valmistin alkupalalautaset; kylmäsavulohta, jonka sisään nokare yrttisulatejuustoa ja viereen pari palaa pähkinäjuustoa.
Aterioimme kaikessa rauhassa kahden kynttilän luodessa tunnelmaa valollaan ja tuoksullaan. Ennen jälkiruokaa annoimme lahjamme toisillemme. Olin avokille ostanut merinovillaisen kerraston ja Amaretto-pullon. Avokilta sain korvikset ja helminauhan, jotka on käsin valmistettu. Koruista saadut rahat menee ugandalaisnaisten koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Avokki ja Aa olivat jututtaneet idean alulle panijaa. Ymmärsin ugandalaisnaisten itse valmistavan koruja paperimassasta, joka värjätään ja lakataan. Helminauhassa olleet helmet olivat hyvin samanlaisia ja samankokoisia. Joku on osannut tehdä oikeasti hienoa työtä. Ja sydämestäni toivon, että saaduilla varoilla todella tuetaan naisten kouluttautumista. Ilmeisesti Aa oli saanut asiasta jonkin paperin todisteeksi.
Takana hieno päivä, joka teki hyvää järjestölätinöiden jälkeen. Omaa aikaa omien rakkaiden harrastusten parissa oman rakkaan miehen kanssa  illastaminen kynttilän valossa. Nyt on hyvä laittautua avokin viereen peiton alle kirjaa ja avokin unituhinaa kuuntelemaan. Saas nähdä mitä se uusi viikko tuokaan tullessaan…

Alakulon jälkeen endorfiininen viikonloppu

Viikolla näytti jo tosi pahalta, että alavireys ja paska fiilis palaavat. Keskiviikko ja torstaikin olivat aika surkeita päiviä. Mitenkään ei fiilistä helpottanut keskiviikon ja torstain välisen yön valvominen. Avokille pohdin asiaa varmasti kyllästymiseen asti, koska aloin vähän huolestumaan itsestäni. Ei kai sateinen ja matalapaineinenkaan sää ihan niin matalaksi mieltä saa, vai saako? Suurinpana syynä kuitenkin ehkä pidin ja pidän etten ollut tavannut ystäviä pitkiin aikoihin ja tuli jotenkin hyljätty olo. Kovasti mietinkin miten saada entinen sosiaalinen elämä takaisin. Ei yhden harrastuksen lopettaminen voi jättää näin kamalaa tyhjiötä. Se ei saa olla niin. Tilalle on pakko löytyä uutta ja uusia ihmisiäkin. En kuitenkaan halua ”tyrkyttää” itseäni liikaa mihinkään ja kenenkään seuraan, jotta en olisi rasitteeksi. Silti kaipaan sosiaalisempaa elämää mitä minulla nyt on. Onneksi kuitenkin asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Ehkäpä siis tämäkin. Synkistely ei ainakaan auta asiaa millään tasolla, päin vastoin.

Onneksi nyt tuntuu paljon paremmalta ja toiveikkaammaltakin, joten luotetaan siihen, että saan elämään lisää virikkeitä ja sosiaalista toimintaa. Liikunnan riemunkin olen saanut takaisin. Viikkoon tuo liikuntahaastekaan ei edennyt yhdelläkään suorituksella. Junnasin 11 suorituksessa, mutta nyt olen onneksi ryhdistäytynyt ja saanut kolme suoritusta lisää 😀 Perjantaina sauvoimme melkein puolentoistatunnin lenkin Harmaakuonon ja Aa:n kanssa. Sään suhteen sattui todella hyvä tuuri. Vaikka tummia pilviä purjehti taivaalla saatiin nauttia auringon paisteesta. Lenkin jälkeen kauppaan ja irtotiskistä tuli ostettua kalliita herkkuja: viininlehtikääryleitä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kalleimpana katkiksia mangochilimajoneesissa. Eilisiltana saunan jälkeen valmistimme tapaslautaset ja vietimme herkkuhetken. Herkut ehkä vähän kaipasivat viiniä, mutta ei avattu pulloa. Jälkkäriksi teetä ja palat Lindin tummaa suklaata kirsikalla ja chilillä. Päivällä aikasemmin oltiin reippailtu seittemän kilsan lenkki. Aamusta hieroin yhden asiakkaan ja kun ulos lähtöä suunnittelimme taivas avasi hanansa jälleen kerran. Onneksi sää kuitenkin poutaantui ja iltapäivällä kalakeiton jälkeen saimme nauttia vauhdista ihanassa syyssäässä. Mä olen ikionnellinen siitä miten Harmaakuono jaksaa taas kulkea reippaasti ja innokkaasti. Opastaessaan häntä heiluu pystyssä ja koira vaikuttaa ja kuulemma myös näyttää onnelliselta.

Syksy näytti tänään niitä parhaita puoliaan kun lähdin parin ystäväni kanssa ratsastamaan. Meillä oli taasen 90 minuutin issikkavaellus. Mulla oli aivan ihana taluttaja, joka neuvoi ja ohjasi miten toimia itsenäisesti hevosen kanssa. Myös vaelluksen vetäjä kiinnitti hyvinkin oleellisiin juttuihin huomiota. Nyt luulen ymmärtäväni ja jopa osaavani toimia töltissä oikein. Ainakin syvät vatsalihakseni ilmoittavat olemassa olostaan :DJa muutenkin tuntui siltä, että sain omaa kehoa hevosen liikkeisiin nyt paljon tehokkaammin mukaan. Pitkä alamäkikään ei hirvittänyt yhtään, ja suurimmaksi osaksi uskalsin istua pitäen vain ohjista kiinni, enkä satulan reunasta. Tuo muutos tuli jo tosin ratsastaessa Joutsassa kesälomallamme. Nyt alamäissä ja töltissäkin homma onnistui. Taluttajalta sai mukavasti koko ajan palautetta milloin menee hyvin ja milloin pitäisi jotain parantaa. Haluaisin mahdollisimman pian saman taluttajan kanssa opettelemaan lisää!

Säästä piti kirjoittamani. Ihan loistava auringonpaiste, ja se mölliskö lämmitti aivan ihanasti. Hepan selässä tuli välillä jopa vähän kuuma. No lämmin varmasti tuli myös kropan tehdessä oikeasti töitä. Hevoseni oli vähän laiska, joten pohkeita töltissä sai antaa ihan tosissaan… Oli kyllä ihanaa, haluun pian uudestaan!

Kirjoitinkin viikko sitten, että tehdään sunnuntaisin vuorotellen ns. parempaa ruokaa. Tänään oli mun vuoro, joten tarjolla oli perunamuussia johon loraus luomumaitoa ja voita sekä juustoraastetta. Uunissa paistui karitsan pihvikkäät punaviinimarinadissa. Paistovuuan laitaan jäi mukavasti tilaa kirsikkatomaattien puolikkaille ja suippopaprikalle. Ja sit oli tietysti vihersalaattia. Tultiin siihen tulokseen, että tämä oli ”sunnuntaiaterioista” onnistunein tähän mennessä. Liha oli juuri sopivan kypsää ja maukasta. Avokki fiilisteli pottumuussia ja kasviksia. Kaikki oli kyllä tosi hyvää. Mä en kuitenkaan jaksanut syödä kuin yhden pienen pihvikkään, kauhallisen muusia ja kasviksia 😀 Avokki vetäs kyllä pari pihviä ja muusia isot kasat. Mulle on huomiselle annos valmiina. Jälkkäriksi Aino-jäätelöiden Luonnon aineista-sarjan pähkinä-marja-vaniliajäätelöä pienet palat. Tuollaisten herkkujen jälkeen oli syytä vielä pistää tossua toisen eteen ja täyttää keuhkonsa raikkaalla syysilmalla. Lähdin Harmaakuonon kanssa 50 minsan reippaalle lenkille. Vauhti pysyi koko ajan tasaisen vauhdikkaana ja hikihän siinä tuli. Kierrettiin tuo meidän lähiulkoilualue pari kertaa ympäri. Ekan kierroksen jälkeen Harmaakuono tökkäs mua kuonollaan kysyäkseen opastaako kotiin vievälle tielle vai vieläkö toinen kierros. Se sen kosketus on niin hellyyttävä, sydämeni sulaa! Toisen kiekan jälkeen poika meni kymmenisen metriä oikealle menevästä tiestä ohi, pysähtyi. Hokas vissiin, että nyt ei tullu ”kysyttyä” mitä tehdään. Totesin ”mennään kotiin” ja poika teki käännöksen tulosuuntaan ja marssi tuon kymmenen metriä takaspäin määrätietoisesti ja kääntyi kotiin menevälle tielle. Kotiovella häntä huiskasi iloisena ja vapaa-käskyn saatuaan juoksi eteisestä portaat ylös keittiöön juomakupilleen. Janohan se oli tullut jätkälle 😀

Toivon todella, että uusi viikko tuo hyvää mieltä ja energistä fiilistä eikä mitään masisteluja. Nyt tuntuu hyvältä, joten tämän endorfiinin tahdon jatkuvan satoi tai paistoi! Perjantaina onkin jo kuun viimeinen päivä. Silloin pitäisi painaa alle 68 kg, mutta sille haaveelle voin heittää hyvästit, mut jos alle 69??? Peukutuksia!!! Tän painon on lähdettävä laskuun!

Mökkiviikko luonnosta ja liikkumisesta nauttien

Sunnuntaiaamuun heräsimme pirteinä edellisillan vieraista huolimatta ja ryhdyimme pakkaamaan mökille lähtöä varten. Vaatetta ja muuta tavaraa tuntui piisaavan 😀 Oli otettava hellevaatetta, varauduttava viileämpään säähän, ottaa vähän urheiluvaatetta, Harmaakuonolle matkapetiä, kurapyyhkeitä ja muutama herkkuluu. Meille treenivälineiksi neljä kahvakuulaa, sauvakävelysauvat ja vesijuoksuvyö. Mulle pari nidettä pistekirjaa ja tämä tietokone. Ja tietysti vielä hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa, särky- ja allergialääkettä jne. Kyllä vaan sitä tavaraa kertyi. Kahden jälkeen vielä yrttien ”hukutus”, jotta pysyisivät viikon kastelematta hengissä. Sitten tavarat autoon ja matkaan.

Pysähdyttiin Heinolan Cittariin tekemään ruokaostokset. Mukaan tarttui vähän herkkuakin. Todettiin kaupan olevan sikakallis, ei voi suositella hintansa puolesta. Toisaalta ei hirveesti tehty tuotteiden hintavertailuakaan, joten ehkä vähän voi kattoa peiliinsäkin. Noh, ostokset tehtyämme matka jatkui Pertunmaalle ja sinne Mikkelin puoleiselle laidalle.

Perille päästyämme tutustuimme mökkiin, joka oli hirsistä valmistettu.

Alakerrassa oli veranta, makuuhuone, sisävessa, keittiö, iso tupa, pukuhuone, suihkuhuone, sauna, saunaterassi. Yläkerrassa pari makuuhuonetta. Pihapiirissä grillikota, varasto ja kaksikerroksinen aitta. Ihanan iso nurmikenttä, jossa trampoliini ja pihakeinu. Mökin ulko-oven lähellä pirttikalusto pihaversiona ja saunaterassin vieressä penkki. Pihapiiri oli aidattu mökin takaosaa lukuun ottamatta, josta pääsi suoraan metsään. Mökin oli piharakennuksineen ja kalusteineen rakentanut avustajani isä, joten eipä voinut muuta kuin ihailla hänen kättenjälkiään. Upea taito!

Nukuttiin alakerran makkarissa. Latasimme vaatteemme huoneessa olevaan kaappiin ja painuimme pienelle iltatreenille.
Hypin n. 10 min trampoliinilla ja kahvakuulailin päälle vartin.

Itikat vähän häiritsivät urheilutuokiota 😀 Se tramppa oli sellainen iso ja alkuun vähän jännitin pysynkö keskellä, että en ajaudu liian laitaan ja satuta itseäni. En välttämättä uskaltanut hyppiä mitään huippukorkeita hyppyjä, mutta keskellä pysyin hyppykerroilla oikein hyvin, ja kerta kerralta uskalsi pistää enempi ja enempi poveria peliin. Tosin loppuviikkoa kohden tramppakerrat väheni, kun oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa 😀

Meille oli jätetty itse leivottuja sämpylöitä, jotka maistuivat herkullisilta. Ruokana oli broilerin rintafilettä ja vihersalaattia. Loman kunniaksi nautiskelimme lasilliset punaviiniä ruokailun yhteydessä. Myöhemmin illalla vielä istuskelimme kaikessa rauhassa teemukillisten äärellä suihkun raikkaana.

Aamuun heräsimme Harmaakuonon innokkaaseen nuolemiseen ja toohotukseen. Nukutti todella hyvin. Nukuin loistavasti koko viikon. Hirsitalon ilma on jotenkin niin ihanan puhdasta ja raikasta, että unimatti viihtyi vierelläni hyvin. Perjantaina loman alkamisen ”kunniaksi” jätin melatoniimin pois, enkä ole sitä vieläkään ottanut. Aamuun oli siis ihana herätä hyvin levänneenä.

Aamupalan jälkeen lähdimme pienelle reilun 3 kilsan lenkille harmaakuonon ja avokin kanssa.

Poika oli mulla valjaissa ja kävely hiekkateitä pitkin oli ihanaa

Lenkin jälkeen vartin tramppatreeni ja avokin piti pistää paremmaks hyppimällä 20 minsaa 😀 Ja vielä ennen ruokaa vähän rentoa kahvakuulailua. Söimme jauhelihapullia ja uusia perunoita.

Ilta menikin mukavissa merkeissä. Neljän pintaan lähdimme ajelemaan kohden Joutsassa sijaitsevaa Saagan tallia. Siellä tutustuimme issikoihin. Saimme hakea ne tarhasta, harjata niitä ja tarkistaa kavioiden puhtaus.

Tallin pihalla pyöri kissoja joista kaksi oli tallikisuja ja yksi kotikissa sekä sekarotuinen koira. Jostain kuului myös kukon kiekumista. Tallilla on muistaakseni yhdeksän hevosta ja paikkaa pyöritetään lähinnä perheen voimin.
Paikassa oli aikaisemminkin käynyt näkövammaisia ratsastajia, joten emme olleet omistajalle mitään kummajaisia.

Laitoimme hevosille kuolaimet ja ohjakset. Sain kokeilla varovasti miten kuolain on hepan suussa. Ohjakset olivat ohuehkot letitetyt nahkaiset, käteen mukavan tuntuiset. Kypärien valinnan jälkeen olikin aika nousta ratsaille ja lähteä maastoon. Ratsastimme 90 min rauhallista vauhtia metsäteitä ja polkuja pitkin. Välillä oli niin kapeaa, että tuntui jalkojen jäävän oksiin jumiin 😀 Ilta oli todella kaunis, aurinko paistoi ja tuuli vienosti. Matkan varrella mä ja avokki saimme ohjata hevosta ihan itse. Saimme kokeilla miten hevonen lähtee liikkeelle pohkeita annettaessa ja miten ohjaksista ohjaamalla hevonen kääntyy oikeaan suuntaan, miten saa hevosen pysähtymään ja pois heinäapajilta. Tuntui aikas mahtavalta toimia itsenäisesti. Mun hevosen taluttaja/paikan omistaja kertoi vain mihin suuntaan milloinkin piti ohjastaa. Ihan loppumatkasta otimme jalustimet jaloista ja venyttelimme hevosen selässä. Se tuntui aika jännältä, mutta hyvin selässä pysy. Nyt matkan varrella olleet alamäetkään ei hirvittäneet yhtään. Selvästi, vaikka takana on vasta kolme ratsastuskertaa olen oppinut jotain. Oman kropan hallinta paranee ja omaa keskikroppaansa uskaltaa käyttää rohkeammin ja rohkeammin.

Ratsastuksen jälkeen söimme pihapiirissä eväitä. Mulla oli banaanilla maustettua kookosvettä, joka oli mielestäni ananaskirsikan makuista versiota parempaa. Seurassamme pyöri koira ja kissat. Vaihdoimme ratsastuskokemuksiamme ja palelimme. Tuo ilta oli tosi viilee. Mökille saapuessa oli vaan 13 astetta lämmintä ja se tuntui kylmältä helteiden jälkeen, joten ei muuta kuin teetä lämmikkeeksi ja sauna lämpiämään. Puulämmitteisessä saunassa kylmyys viimeistään karisi. Mä sitten rakastan puulämmitteisessä saunassa saunomista. Siellä jaksaa olla paljon pidempään, ja tietysti saunatauot ulkona kuuluu asiaan. Me nautiskelimme pullollisen Ekkuson-omenasiideriä saunomisen yhteydessä.

Tiistai oli maanantaita lämpimämpi päivä. Varjossa asteita oli parisenkymmentä, mutta aurinko porotti kuumasti. Aamulla nukuimme aika pitkään ja keskipäivän jälkeen lähdimme pitkälle lenkille. Oli tarkoituksena kävellä n. 8 kilsan lenkki sauvakävellen. Eli, harmaakuono normaalisti valjaissa, mutta ei talutinta. Mustekala valjaiden kahvaan kiinni ja toinen pää mun vyötäröllä olevaan toiseen mustekalaan. Näin kädet jää vapaaksi sauvoille.

Pysähdyimme kilsan päässä olevalle rannalle, jotta harmaakuono sai kastautua. Se kahlasikin innolla vedessä eikä olisi malttanut jatkaa matkaa.

Ja aika pian poika röhkikin hirmuisesti ja läähätti. Alkoi hirvittämään. Jatkoimme matkaamme kuitenkin, mutta poika vaan alkoi tuntua väsyneemmältä ja väsyneemmältä. Vettä kului ja paljon. Pysähtelimme, jotta rakas sai levätä. Lenkistä meni nautinto ja mulla oli tosi surkea fiilis. Reilu viisi kilsaa käveltyämme ja loppuvaiheessa tosi hissutellen ja usein pysähdellen päätettiin, että avustajani hakee auton. Jäätiin avokin ja harmaakuonon kanssa odottelemaan. Jätkä käyttäytyi vähän samaan malliin kuin viime kesänä saadessaan lämpöhalvauksen. Siinä pohdittiin kaikkea mahdollista, surin, nytkö työura on loppu. Että eikö jätkä enään jaksa lenkkeillä jne… Odoteltiin parisenkymmentä minuuttia ja autolla mökille päästyämme jätkä haki heti pihassa kepin suuhunsa ja heilutti iloisesti häntäänsä… Läähätti kyllä edelleen aika tavalla. Suunnittelin jo puhelua Opaskoirakoululle jutellakseni jonkun kanssa ja olin alamaissa. Päivä kuitenkin jatkui. Grillasimme lohta ja kasviksia. Avustajani ja avokki yrittivät lohdutella mua parhaansa mukaan.

Iltaa vietettiin mökillä kahden avokin kanssa avustajan mennessä vanhemmilleen. Päätettiin treenata ja se piristikin kummasti mieltä. Hypin trampalla 30 min, joten kulutin kai jotain 100 kaloria, ei mikään huima määrä 😀 Avokki kahvakuulaili tuon ajan. Ja mun hypittyä osat vaihtuivat ja jatkoin vartin kahvakuulaillen ja avokki hyppien.

Oltiin molemmat aika väsyneitä, juotiin lasilliset punaviiniä ja suihkun jälkeen iltateetä. Nukkumaan painuttiin jo kymmenen jälkeen, ja kyllä taas nukutti niin ihanasti.

Keskiviikkona vietimme ihanan päivän rannalla avustajan ollessa siskonsa ja hänen lastensa kanssa pyöräretkellä. Sää oli aivan ihana, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten täydellinen päivä rantapäiväksi. Harmaakuono opasti valjaissa ja jaksoi tuon kilsan matkan hyvin ja jaksoi myös lutrata vedessä 😀 Ranta sijaitsi sellasessa poukamassa ja aivan ihana hiekkaranta. Rantaan oli vähän ajautunut puuroskaa joita avokki vähän siivoilli ihan rantavedestä pois. Aika kului siivillä. Harmaakuono kahlasi vedessä keppejä kantaen, kävi välillä uimassa, mutta ikääntymisen huomaa, ui aikaisempaa vähemmän. Tyytyy vedessä kahlailuun. Meidän uidessa poika tuli pidemmälle, mutta meidän päästyämme uintisyvyyteen ei tullut pidemmälle.

Kuului niin sydämen särkevä ulvonta. Aivan kuin se olisi sanonut ”älkää jättäkö mua” ”mäkin haluaisin tulla, mutta en jaksa”. Hyvä etten ruvennut sen kuullessani kyynelehtimään, tai kääntynyt takaisin. Harmaakuono painui rantaan kiltisti, mutta jos olimme pidempään uimasillaan se tuli tarkistamaan. Kuulu vaan tuhina sen uidessa meidän luo ja tehdessä kaarroksen ympärillämme ja palatessaan takaisin rantaan. Kävi tarkistamassa varmaan, että kaikki on hyvin. Kyllä mä vaan sitten rakastan tuota nelitassua niin paljon 🙂

Nyt tuli talviturkki oikein huolella heitetyksi, niin paljon lotasimme siellä vedessä. Mä en olisi malttanut tulla sieltä ollenkaan pois. Uiminen on niin ihanaa.

Järvessä on vaan tärkeetä että tietää koko ajan suunnilleen sijaintinsa, ja että ei ui liian kauaksi. Huutelinkin aina avokilta äänimerkkiä etten ajaudu kovin kauaksi hänestä. Ja tuo oma vesijuoksuvyö on kyllä huippu. Aikasemmin olen käyttänyt vaan uimahallien vöitä, jotka eivät pysy paikallaan. Tämä pysyi ja tuntui tosi hyvältä juosta sen kanssa. Pysy paikallaan loistavasti ja tuntui tehokkaalta, kun ei tarvinnut koko ajan laskea vyötä alemmaksi kainaloista 😀

Kyllä elämä vaan tuntui ihanalta auringossa rantapäivää vietellen. Järvessä lutrattiin viis kertaa ja kerrallaan aina keskimäärin puolisen tuntia. Oltiin rannassa yli neljä tuntia. Alkoi Harmaakuonokin uupumaan. Aina vaan pidempiä aikoja jätkä viihtyi rannalla puuta kaluten. Vikalla uintikerralla laitettiin se puuhun kiinni meitä odottamaan. Sen verta väsähtäneeltä se vaikutti, että ajateltiin sen olevan parempi levätä. Olis kuitenkin tullu järveen meidän perässä.

Rannasta uintisyvyyteen oli tosi pitkä matka kahlattavana.

Uituamme poika pääsi vielä kahlaamaan, mutta ei enään ollut kovinkaan innostunut moisesta. käveli kuitenkin reippaasti mökille mua opastellen.

Mökillä keiteltiin teetä, jotka juotiin ulkona lämpimästä alkuillasta nautiskellen. Rannassa meillä oli eväinä pähkinöitä ja Spelttijuustokeksejä. Ruuaksi teehetken jälkeen tehtiin niinkin mahtavaa ruokaa kuin nuudelia ja kananmunia. Ei vaan jaksettu tehdä muuta 😀 Illalla saunoimme Eccuson-pullollisen nautiskellen. Ja perinteisesti ennen nukkumaan menoa juotiin iltateet.

Torstaina oli ehkä vielä lämpimämpi päivä, joten täydellistä lähteä järvelle melomaan. Ajelimme Mäntyharjulle sijaitsevalle paikalle nimeltä Miekka, josta vuokrasimme intiaanikanootin. Emme uskaltaneet ottaa kameraa mukaan, jottei se kastuisi, joten kuvia sieltä ei ole saatavilla. Se on periaatteessa kahden istuttava, mutta kolmekin siihen mahtuu, ja kun mukaamme ei saatu toista täysin näkevää, lähdimme matkaan yhdellä kanootilla kolmisin. Menomatkalla mä istuin keskellä tekemättä mitään. Avokin ja avustajan melonta ei tahtonut mennä yksiin. Avokki vähän roiskutti ja käytti ehkä turhan paljon voimaa. Hauskaa kuitenkin oli 😀 Käytiin sillan alla ja kiertelimme ja kaartelimme järvellä. Löysimme erään laavun läheisyydestä sopivan rantautumispaikan, jonne kanootti jätettiin ja käveltiin lyhyt matka laavulle. Laavu oli uusi ja likellä isoa tietä. Erämaan tunnelman pilasi autojen äänet. Laavu sijaitsi kosken rannalla. Sain asetella grilliin puut hirsitalotyyliin ja keskelle laittaa sytykkeet. En kuitenkaan uskaltanut sytyttää tulta, kun pelkäsin etten osu puiden raoista sytykkeisiin. Paistoimme makkaraa ja nautiskelimme kesästä. Kävin kokeilemassa koskessa virtaavaa vettä ihan rannan kivikkoreunasta ja istuskelimme hetken avokin kanssa isolla kivellä.

Paluumatkalla vaihdoimme avokin kanssa osia. Olin nyt etummaisena melomassa. Avustaja piti edelleen perää. Hänen vastuullaan oli ohjaaminen. Meidän melontatahti sopi paremmin yhteen, menimme kuulemma suorempaan mitä oman miehensä kanssa meloessaankaan meni. Olen aikaisemmin melonut kajakilla ja inkkarikanootin melonta oli huomattavasti raskaampaa ja yksipuolisempaa. Mulla tahtoi olla se vika, että nostin melan turhan korkealle ja olka joutui kovalle rasitukselle. Melottua tuli kuitenkin puolisen tuntia ja etenimme reippaasti. On jännää, mutta kanootissa istuessa ei oikein tuntenut sitä vauhtia. Meloessani jouduin vaihtamaan kättä useamman kerran. Avustaja jännitti vähän rantautumista, mutta tulimme nätisti hiekalle, poistuin kanootista ja vedin narusta sitä pidemmälle hiekalle.

Rantauduttuamme menimme teelle ja kahville Miekassa olevaan kahvilaan. Ostettiin kaksi teetä, yksi kahvi, lusikkaleipä, mustikkapiirakka ja iso tuokollinen vadelmia sekä ruisleivän. Arvatkaa paljonko maksoi??? 13.50 € ja siihen päälle neljän tunnin kanoottivuokra hurjat 10 € Täällä Pk-Seudulla tuollaisista hinnoista ei todellakaan tarvitse haaveillakaan. Paikan omistajan vaimo leipoo itse kahvilassa tarjolla olevat tuotteet ja leivät. Istuimme ulkona järven rannalla. Siellä kalaparvet hyppeli. Olisi vaan tarvinnut onkimisvälineet, olisi saanut tuoretta kalaa.

Ajelimme Kuorttiin Abc:lle, josta teille teinki pikasen postauksen 😀 Käytiin Toivosen savustamossa ostoksilla. Ette usko miten huippua oli saada hyvää palvelua. Tiskin takana nainen kertoi tuotteista ja kaikki mitä siellä oli, tuli lähitiloilta. Hintatasokaan ei ollut mikään järin kallis. Ostettiin konjakki-kylmäsavulohta, joka oli itse tehdyn ruisleivän päällä taivaallista, hirvirasfurtia, joka oli aika rasvasta, mutta hyvää. Ostettiin palvipalana vähän hirveä, joka säästettiin kotiin ja avokki halusi jauhelihapullia, jotka oli kyllä tosi hyviä. Marketista saatavista valmispullista ei voi puhua samana päivänäkään! Grillattavaksi ostettiin hunajapippurimarinoidut kaslerpihvit ja mahdollista laavuretkeä varten lampurinmakkaraa. Avustaja osti chilinakkeja ja taivaallista palvattua kinkkua. Sellaiselle leivänpäällisen pitäisi maistua. Noissa grillimakkaroissa oli ee-numeroita. Varmaan kuulostaa/vaikuttaa siltä, että ostimme koko kaupan tyhjäksi, ei sentään. Nuo oli kaikki pieniä määriä mitä ostimme. Oli vaan pakko saada maistella niin montaa eri tuotetta 😀

Jäätiin vielä Chili-nimiseen ravintolaan syömään ennen mökille ajelua. Me saatiin huippuhyvää palvelua. Kaikilla oli joitain erityistoiveita ja ruoka valmistettiin oikeasti paikan päällä alusta alkaen. Mä otin broiskun siipiä ja salaattia, avokki aurajuustoperunoilla tuplalihalla olleen kebapin ja avustaja gluteiinittomana ja maidottomana oman kana-annoksensa. Ruoka oli hyvää ja nätisti aseteltu tarjolle.

Mökillä lämmitettiin sauna ja sen lämpiämistä odotellessa vähän kahvakuulailtiin. Saunajuomana oli tällä kertaa vissyä, viimeistä Eccusonia piti säästellä 😀 Saunan jälkeen maistui lasi viiniä ja uni painoi raskaasti silmiä jälleen kerran.

Aamulla syötyämme kaikessa rauhassa aamupalaa lähdimme kävellen avustajan vanhempien luo, jonne oli kolmisen kilsaa matkaa. Mentiin sauvakävellen. Harmaakuono jaksoi tiistaita paremmin, mutta oli aika väsähtäneen olonen loppumatkasta. Päästettiin se vapaaksi ja iloinen kirmaus alkoi heti 😀 Taas pohdintaa mikä uupumisen aiheuttaa. Tultiin lauantain valjaslenkkien jälkeen siihen tulokseen ettei koira kestä auringon paahdetta ja että sauvakävelyssä vauhti nousee turhan kovaksi, ja että ehkä koira joutuu kenties kovemmalle rasitukselle ”vetäessään mua perässään”. Ehkä valjaiden rintaremmi painaa jne… Noh, joka tapauksessa juotuamme mehua aloitimme päivän urakan. Pihassa oli puuklapikasa, joka piti saada pinottua puuliiteriin, joten ei muuta kuin puita kasaamaan. Alkuun keräsin syliin puita ja annoin ne avokille tai avustajalle pinottaviksi,


mutta kun mulla oli lyhythihanen rupesin kasaamaan niitä puutelineeseen, joka aina tyhjennettiin välillä liiteriin. En kuitenkaan tyhjennyksen aikaista taukoa malttanut pitää vaan kasasin pari-kolme sylillistä puita pinottaviksi 😀

Välillä toki taukosimme kahvi- ja teehetkeä viettäen. Urakan päätteeksi talon väki tarjosi aamulla pyydettyjä ahvenia, uusia perunoita ja salaattia. Haave tuoreesta kalasta toteutui ja kyllä olikin herkullista.

Paluumatkalla annoin sauvat avokille ja kuljin Harmaakuonon kanssa pelkillä valjailla. Nyt sujui paremmin

vaikka avokin ja avustajan sauvoessa vauhti tahtoi nousta hurjaksi. Mökillä ennen saunaa kevyttä kahvakuulailua, mutta kroppa tuntui aika väsyneeltä. Seuraavana päivänä olikin takareidet aikas jumissa/kipeet. Puuhommien jälkeen saunominen tuntui jotenkin erityisen ihanalta kera vissyn. Tosin paheita harrastettiin saunan jälkeen lasillisella viiniä 😀

Lauantaina olikin vähän viileämpi päivä ja aurinko pilviverhon takana sieltä kurkkien
meidän lähtiessä avokin kanssa lenkille. Harmaakuono sai kulkea valjaissa. Alunperin ei ollu tarkotus vetästä niin pitkää ja kovavauhtista lenkkiä kuin vetäsimme. Käveltiin jotain 9-10 kilsaa ja paluumatka ylämäkiä pitkin ja silti takas tultiin reilu viisi minsaa nopeammin 😀 Kolme taukoa, lyhyttä sellaista pidettiin, jotta koira sai juodakseen. Ja tuo mun rakas opas opasti reippaasti ja vauhdikkaasti. Tuli niin hyvä mieli ja onnellinen olo. Nyt ei aurinko paahtanut eikä ollut sauvojakaan. Avokki oli ihan fiiliksissä myös ja innoissaan kovasta vauhdistamme. Takareisijumitkaan ei tahtia haitanneet.

Mökillä grillattiin kaslerit ja kasvikset. Syötiin ulkona, jonka jälkeen mun oli tarkotus istua keinussa lukemassa pistekirjaa. Muutaman sivun luettuani alkoi satamaan vettä. Oli ekat sateet, vaikka niitä oli luvattu koko viikon 😀 Ei muuta kuin sisälle keinutuoliin lukua jatkamaan.

Avustajan lähdettyä vanhemmilleen lähdimme tihkusateeseen lenkkeilemään. Taaskaan ei ollut tarkoitus kävellä niin pitkästi mitä innostuttiin kävelemään. Vauhti ei ollut nyt ihan niin kova kuin päivällä, mutta Harmaakuonolla ei mitään väsymyksen merkkejä eikä tarvinnut pysähdellä pitämään juomataukoja. Käveltiin 6-7 kilsaa. Lenkin loppupuolella sade kiihtyi ja loppulta vettä tuli kaatamalla. Tuli vähän mieleen tandemin selässä kastuminen 😀 Nyt oli parempi varustus, koreteks-puvut kummallakin. Juoksulenkkarit kastu totaalisesti. Kastumisesta huolimatta oli jotenkin ihana fiilis.

Viimesen illan kunniaksi oli aika saunomisen yhteydessä tuhota viimeinen Eccuson. Sade oli parahiksi loppunut, joten sateen jälkeistä tuoksua oli ihana tuoksutella saunatauoilla. Aika hurahti siivillä saunoen yli pari tuntia. Järkytys oli suuri, todetessa kellon olevan yli puoli yksi. Väsytti ihanasti, mutta nautiskelimme lopun viinin mun siirtyessä lasillisen jälkeen iltateehen. Niin vaan kolmen litran pönikkä meni viikossa. Tuntuu kauhean paljolta toisaalta, mutta puoliksihan se juotiin, ehkä avokki vähän enempi… No sama se… Lomalla sai vähän naattiakin…

Sitten koitti lähtöpäivä ja loman loppuminen. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroita sateen ropinaa kuunnellen. Puolen päivän jälkeen ilma kuitenkin kirkastui ja grillasimme makkarat, jotka savustamosta ostettiin, ja olivat kyllä herkullisia. Niiden kanssa syötiin uusia perunoita, nam.


Avokin ja avustajan siivotessa mä menin mökin takana olevaan metsään mustikkaan. No avokki mut sinne vei. Siellä kyykin ja haroin mättäitä ja aina silloin tällöin löytyi jokunen mustikkakin 😀 Homma oli aika hidasta ja välillä vähän turhauttavaakin.

Olin jo luovuttamassa kun avokki tuli seurakseni ja alkoi marjoja löytymään vähän paremmin. Sieltä oli kyllä käyty poimurilla keräämässä, joten ehkä näkevämmällekin homma olisi ollut haasteellista. No saatiin ehkä n. 3 desiä kippoon.

Aikaa meni kaksi tuntia ja jos mahdollista takareidet oli vieläkin kipeämmät 😀 Mutta nyt mulla oli itse poimittuja mustikoita 😀 Ja olihan metsässä ihanaa, vaikka itikat tuntuivat pitävän minusta.

Mustikkametsän jälkeen avustajan ehdottaessa pikauintia suostuin ilomielin. Mentiin autolla rantaan ja käytiin uimassa, ihanaa. Virkisti kummasti. Vielä ennen lähtöä juotiin teet ja syötiin leipää yms. Seittemältä lähdettiin ajelemaan kotia kohden.

Oli ihana loma. Mustikoista nautin aamupalalla niin monena aamuna kuin niitä riitti luonnonjugurtin kanssa, ja fiilistelin niiden metsän tuoksua ja ihanaa makua 😀 muistellen ihanaa viikkoa. Lomaviikosta sain valokuvien lisäksi ihania äänikuvia, joista välittyy ihana fiilis. Azoreilta on myös tarkoitus tehdä äänitykset. Ja vaikka tämä postaus on jo ihan sika pitkä ja varmaan ootte jo lopettaneet luvun aikoja sitten, haluan yhden asian sanoa vielä… Nimittäin sen, että tekstissä esiintyy avustaja useammassa kohtaa, niin tää henkilö, joka mulla on ollut miltein kuusi vuotta avustajana on meille kyllä paljon muutakin kuin työsuhteessa. Kyllä me ollaan oikeita ystäviä ja monta ihanaa hetkeä vuosien varrella vietetty. Hän lähtee meille oppaaksi myös tuonne Azoreille. Ja tuosta menneestä lomaviikosta olemme todella onnellisia, että se mahdollistui. Saimme vuokrata mökin ja että avustajalla oli mahdollisuus viettää aikaa kotikonnuilla käyden meidän kanssa esim. ratsastamassa ja melomassa. Oli mukavaa vastaavasti auttaa häntä auttamaan vanhempiaan kokoamalla puut liiteriin. Oli myös mahtavaa kun osasimme käydä myös ilman apuja lenkkeilemässä, että reitit oli niin selkeitä, että avokkini löysi paikasta paikkaan. Eli, kyllä meillä kaikilla oli huippuihana viikko!

Työviikon kuulumisia

Ennen kuin pureudun otsikon mukaiseen tekstiin mainittakoon, että tänne blogiini on lisätty valokuvia juhannuksesta, Suokista ja Porvoon risteilyltä. Juhannuskuvat löytyvät ”menkkavitutus”-tekstistä, Suokin kuvat puolestaan Hellepäivien puuhastelua ja tuo Porvoon reissun kuva Morkkiksen riivaama-tekstistä.
Ihanaa, tämän viikon työt on minun osaltani tehty. Avokilla huomenna kahdeksan asiakasta meikäläisen shoppaillessa Itiksessä. Ostoslistalle on kertynyt kaikkea mahdollista kesämekosta Maca-jauhoon, sandaaleista paistinpannuun 😀

Tää työviikko on ollut henkisesti aika raskas. Nyt ei olla hirveästä kuumuudesta onneks kärsitty, mutta on aika stressaavaa hieroa huoneessa, jossa kaksi hierojaa, sermi erottaa paikat toisistaan. Asiakkaiden intimiteettisuoja kärsii ja ite on aika lujilla kuunnellessa ja skarpatessa milloin se oma asiakas puhuu. Lomalaisissa on monen ikäisiä ja monen kuntoisia. Joidenkin sairausten määrä suorastaan hirvittää. Minulle on aina opetettu, että sydänvikaisen ihmisen jalkoja ei pitäisi hieroa oikeastaan laisinkaan. Nyt oli parikin vanhaa rouvaa joilla sydämen vajaatoimintaa, laajentunutta sydäntä, sepelvaltimotautia, heikkoa sydäntä, astmaa, keuhkoahtaumaa, aivoinfraktia… Esim. sydämen vajaatoiminta kerryttää nestettä ja aiheuttaa turvotusta. Asiakas haluaa hierottavan jalkoja, koska ovat niin turvonneet. Ja he ovat myrtyneitä tai suorastaan vihaisia kun sanot ettei jalkoja pitäisi hieroa. Moni toteaa, että kyllä häntä kotipuolessa hierotaan säännöllisesti. Tällä viikolla olenkin monesti pohtinut olenko jokin arkajalka vai mikä. Olenko ihan väärin ymmärtänyt oppini? Olo on ollut aika turhautunut ja stressaantunutkin. Noh, hieronta on ollut käytännössä sivelyä/silittelyä. Ja monelle vanhukselle se riittääkin. Kosketuksella on valtava merkitys ja miten se voikin tuottaa saajalleen iloa, vaikka itsestä tuntuukin ihan toiselta. Sairaiden vanhusten lisäksi lomalaisissa oli monivammaisia nuorempia ihmisiä. Eräälläkin kuurosokeus, cp-vamma ja autismi. Yhteistä kieltä ei ollut. Hän kuulemma rakastaa hierontaa. Ensinmäisellä kerralla olikin rauhallinen, mutta eilen liikku koko ajan, äänteli ja nousi koholleen. Oli pakko hakea hänen avustajansa paikalle. Selvisikin asiakkaalla olleen muutoinkin hermostunut päivä.

Viime kesältä muistan tapauksen, joka hirvittää vieläkin. Sain asiakkaakseni kehitysvammaisen, jolla ilmeisesti paha epilepsia. Noh, ekalla kerralla hänen avustajansa ei maininnut koko epilepsiasta sanaakaan. Toisella käyntikerralla hän aloittaa keskustelun ”tässä tämä peräruiske, jos tulee kohtaus. Osaathan laittaa sen”? Sain sanotuksi että en ja että soitan kyllä apua, jos kohtaus tulee. Nainen totesi vain jättävänsä ruiskeen pöydänkulmalle ja häipyi. Voitte kuvitella kenties miltä tuntuu olla tilanteessa, jossa et käytännössä tunne monivammaista yhtään, et tiedä pätkän veraa miten hän mihinkin reakoi jne. No vielä on kolme viikkoa lomalaishierontoja jäljellä tälle kesää. Onneksi elokuun eka viikko on kuitenkin lomaa.

Ja vielä natisen sen verran, että hierontapöytä jolla hieron on vanha ja leveämpi kuin nykyiset. Olen lyhyt ja joudun aika paljon kurottelemaan yltääkseni yliotteella hoitamaan asiakasta. Ja parina viime yönä selkälihakset ovat ilmoitelleet jumista ja tänään sitten vasen puoli heti aamusta kramppasikin. Nyt illalla avokkini yritti saada selkääni rentoutumaan, mutta juilii edelleen. Ehkä kuitenkin aavistuksen helpotti. Ja voi taivas millaista aikojen säätämistä. Aikoja vaihdeltiin miltein joka päivä, ja välillä ei ollut aavistustakaan kuka on tulossa. Tuota säätöä ei onneksi yleensä paljoakaan ole.

Kotiuduttua työpäivä jatkui omilla asiakkailla, joten päivistä on muodostunut aika pitkiä. Olen todella iloinen huomisesta vapaapäivästä ja irrottautumisesta työkuvioista. Avokin puolesta vähän harmittaa, toisaalta nyt ei tarvitse työskennellä stressin alaisena eikä pelätä mitä aiheuttaa tai mitä tapahtuu.

Tämän viikon ehdoton kohokohta oli eilinen ratsastus. Lähdimme avokin ja parin ystävämme kanssa issikkavaellukselle. Oli ihanan rentouttavaa, suorastaan terapeuttista olla hepan selässä ja antaa hevon kuljettaa eteenpäin. Tällä kertaa alamäetkään ei tuntuneet musta kauhealta, uskalsin käyttää jalkoja ja keskikroppaa edelliskertaa paremmin ja ennen kaikkea pystyin rentoutumaan ja nauttimaan. Oli ihanaa ja tahtoisin jo uudestaan. Toivottavasti päästään taas mahdollisimman pian. Olenko siis hurahtamassa ratsastukseen?

Tällä viikolla on yritetty karistaa viime viikonlopun siidereitä kropasta. Maanantaina paino oli tasan 71 kg ja tänään 70.5 kg. Suunta on oikea, mutta toivottoman hidasta se vaan on. Tämän viikon liikunnat on jääneet liian vähälle umpiväsymyksen takia, mutta jospa viikonloppuna kahvakuula heiluisi ja lenkkitossu viuhuis eteenpäin 😀 Melatoniinista on ollut univaikeuksiin valtavasti apua, joten siltä osin elämä on helpottunut. IHANAA! Että tänne kuuluu työtä, työtä, vähän stressiä… endorfiininen fiilikset ratsastuksesta valopilkkuna, ja huomenna shoppailemaan!

Kuulumisia toukokuulta

Toukokuun postaukset käsitteli tiiviisti ravitsemus- ja terveysjuttuja. Toki elämääni kuuluu muutakin, joten jos nyt onnistuisin kertomaan kuulumisistani jättäen ruokajutut tässä kirjoituksessa vähemmälle. Katsotaan onnistunko, sillä takana on ihana grilliateria, joka muodostui täytetyistä tomaateista(juustoa ja valkosipulia), bataatista, kesäkurpitsasta ja paprikasta. Kasvisten pinnalle vuorisuolaa ja pippurirouhetta, nam! Herkullista ja kevyehköä ruokaa. Eilisille vieraille tarjoilimme kaslerpihvit ja fetasalaattia kera aurinkokuivatuin tomaatein. Kasler oli ehkä hivenen liian rasvaista meidän makuumme, mutta muutoin herkullista. Keskiviikkona grillissä paistui lohimedaljongit ja lisukkeena vihersalaatti johon lisätty Parmesania ja omenaa. Alkuviikosta paistoin maustamattomia broilerfilesuikaleita maustettuani ne itse soijahunajamarinadissa. Suikaleet oli kunnon lihaa, ei marinadimössöä, joka palaa pannulle. Ruoka oli herkullista. Söimme sitä täysjyväpastan kanssa. Itse laitoin tuota pastaa lautaselleni hyvin vähän, koska yritän jättää pastojen syömisen hyvin vähälle. Avokkini mietti syödessään, että meistä taitaa tulla ruuan suhteen vaativia/ronkeleita. Noh, mietimme samaan hengen vetoon miksi ei satsata laatuun ja omaan hyvinvointiinme. Niin, mun piti kirjoittaa nyt muusta kuin ruuasta 😀 On vielä pakko mainita sen verran, että maanantai-iltana leivoin Seesam-keksejä korvaten valkoisen sokerin intiaanisokerilla ja vehnäjauhon speltillä. Jännitti vähän lopputulos, mutta herkullisia tuli ja ehkä olivat vähän terveellisempiäkin 😀

Toukokuun puolessa välissä pelattiin Suomen maalipallosarjojen päätösturnaus Synapsiassa, Helsingissä. Itse en varusteita ylleni pukenut, mutta joukkueen penkillä istuessa tunsin suonissani halun kentälle. Tuntui todella mahtavalta kuulla hyvin vastustajan päädystä mitä siellä tapahtuu, joten ei ihme pelihalujen heräämisestä. Joukkueemme pelasi päivän aikana neljä ottelua voittaen kaksi ja häviten kaksi. Sijoituimme sarjassa kolmanneksi. Pelien jälkeen kävelimme pienellä porukalla lähellä olevaan intialaiseen ruokailemaan. Ruoka olikin herkullista ja ravintolassa tunnelma rauhallisen rento. Söin lammasta yrttitomaattikastikkeessa ja jälkiruuaksi intialaista maitoon valmistettua teetä. Kotoa olimme lähteneet puolikahdeksalta ja kotiuduimme Euroviisujen alettua kotiin. Teetä ja viisuja puolinukuksissa, joten ei muuta kuin unille. Euroviisuista mainittakoon vielä sen verran, että jopa tykkäsin Suomen edustusbiisistä ja ennakkoodotuksethan olivat suuret ja tulos siihen nähden laihahko. En tosin seuraa kyseistä musiikkitapahtumaa mitenkään kovin intensiivisesti. Korkeintaan finaalia, jos satun olemaan telkan tai radion äärellä eikä ole parempaakaan tekemistä.

Ja emmehän voi ohittaa Suomen jääkiekon mailmanmestaruutta. Kisoja tuli seurattua enempi vähempi iltaisin. Tuota finaalia seurasin lapsuudenystäväni ja avokin kanssa. Olikin jännää viettää ilta ystävän seurassa, sillä meillä on melkein 20 vuoden takaa paljon yhteisiä jääkiekkomuistoja. Silloin fanitimme Tapparaa ja Tsekkejä. Nyt fanaattisuus oli kadonnut ja mitaliseremonioita seuratessa uni painoi silmiä. Siitä huolimatta se oli hieno suoritus joukkueelta ja varmasti ansaitsivat juhlansa. Jotenkin tuntui tympeältä kauhea kritiikki mitä juhlimisesta saivat osakseen. Toki edustustilanteissa urheilijan pitää olla hyvässä kunnossa jne, mutta juhliakin voi edustavasti, vaikka humalassakin. Ei siitä Suomen nuoriso pilalle mennyt!

Alkukuusta lenkkeilimme paljon ja pääsin eräänä perjantaiaamuna 14 kilsan lenkille Pitkäkosken ja Haltialan maisemiin. Kuuntelimme Pitkäkosken kohinaa, pellolla kiurun laulua, pitkospuilla Sirittäjän viserrystä, tunnustelimme puita ja kasveja, painelimme pitkin polkuja… Pellolla harmaakuono sai rentoutushetkensä ja pääsi kirmailemaan vapaana ja kyllä poika siitä nauttikin. Edellispäivänä olimme Keskuspuistossa n. viiden kilsan lenkillä tarkoituksena lukea tiedotetauluja, mutta yhtäkään ei osunut reitille. Reitille osui kuitenkin hevosia ratsastajineen ja Ruskeasuon urheiluhallin kahvio sekä Aurooran sairaalan lähellä oleva minikaupunki, joka on osa jotain esteettömyysprojektia. Pienoiskaupungista löytyi kohokartta pistekirjoituksella olevine selityksineen. Samaisella viikolla kävin uimassa pitkästä aikaa. Postauksissa olen muuten ohimennen maininnut penkkitreenistä ja 12 viikon ohjelmasta. Noh, persiilleenhän homma meni, sillä milloin mistäkin syystä treeni on siirtynyt ja siirtynyt, joten uusi alku on edessä.

Piti olla todellinen kokouksien- ja järjestötouhujen viikko, mutta flunssa vei voiton. Alkuviikosta ehdin istumaan kahdessa opaskoirayhdistyksen hallituksen tapaamisessa ja Fan ry:n toimikunnan kokouksessa skypen välityksellä. Näkövammaisten keskusliiton Liittovaltuutettujen ja hallituksen yhteiseen seminaariin enkä Liittovaltuuston kokoukseen kyennyt. Sunnuntain opaskoirakerhon retki Sipoonkorpeen oli pakko myös jättää väliin. Minusta on puolikuntoisena aivan turhaa rehkiä ja singota paikasta toiseen. Uskon sairauden talttuvan nopeammin kun antaa pariksi päivää aikaa sairastamiselle, ja näin kävi tälläkin kerralla. Seuraavan viikon tiistaina olikin ihanaa lähteä ystävän kanssa keskustaan shoppailemaan. Kävimme Ruohonjuuressa, Punnitse & säästässä ja Stockmannin herkussa, joten kokeiluun tuli taasen uusia terveysruokia kuten esim. hamppuproteiini ja karpalojauhe. Samaisena päivänä sain tilaamani tuotteet Hyvinvoinnin verkkokaupasta, joten mulla oli joulu!

Taisin joskus keväällä kirjoittaa täällä halusta kokeilla uutta, löytää mukavia harrastuksia. Mainitsin muistaakseni tandempyöräilyn ja ratsastuksen. Pyöräily on vielä toteuttamatta, mutta ratsastamassa olimme reilu viikko sitten Nurmijärvellä Mintsun ratsastustilalla.
Varasimme 1.5 tunnin Issikkavaelluksen. Minulla oli rauhallinen hevonen ja avustajana nuori tyttö, jolla hevonen oli liinassa. Hän auttoi minua aina tarpeen mukaan ja kyllähän sitä tarvetta olikin 😀 Olen viimeksi ratsastanut 18 vuotta sitten, ja silloinkin ratsastus kesti korkeintaan puolisen tuntia. Hevosen selkään nousu sujui hyvin. Alussa tuntui hurjalta hevosen liikahtaessa, mutta liikkeelle päästyämme hiljalleen siihen alkoi tottua. Hymy tuli kuitenkin vasta puolivälin jälkeen. Silloin vasta laskin myös hartiat ja osasin olla rennommin. Alamäet tuntui pahimmilta, mutta onneksi olivat aika lyhyitä pätkiä. Välillä mietin pysynkö satulassa vai valunko hepan pään yli maahan 😀 No en valunut

Puolitoistatuntia sujahti kuitenkin kohtuullisen nopeasti ja jalat tulivat parin päivän viimeellä kipeiksikin. En kuitenkaan oikein osannut hepalle pohkeita antaa. Lähden kyllä ehdottomasti ratsaille uudemmankin kerran, ja alustavasti ollaan suunniteltu ratsastusta tälle kesäkuullekin.

Saimme kutsun 50-vuotisjuhliin ja pukeutumiskoodina naamiaisasu, joten ei muuta kuin Kaisaniemen Karnevaali/pilailukauppaan ostoksille. Avokki pukeutui meksikolaispontsoon, sompreeroon, kiharaperuukkiin ja viiksiin. Minulla oli intiaaninaisen mekko ja rasvalettiperuukki.

Jaloissa nahkanauhasta tehdyt korut joissa helmiä ja sulat. Avustajani teki nuo korut peittääkseen kenkien epäintiaanimaisuuden. 😀 Itse juhlat vietettiin Vihtijärvellä hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Synttärisankarin omista kalkkunoista valmistettua savukalkkunaa luomuna, kalkkunajauhelihapullia, hirvipullia, salaatteja, piimäjuustoa, kananmunia, hirvikastiketta jne… Musiikista vastasi Taikakvartetti. Ihmiset olivat pukeutuneet mm. lääkäriksi, merirosvoiksi, merikapteeniksi, ennustajaeukoksi. Tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Nyt naamiaisasut pakattu ja varastoitu, jospa niille tulisi uutta käyttöä joskus.

Töiden osalta toukokuu oli hiljainen. Äitienpäiväkään ei tuonut lahjakortin ostoryntäystä kuten viime vuonna. Nyt parin viime viikon aikana on kuitenkin sairaslomani jäljiltä vanhat tutut asiakkaat tehneet paluuta hoitoihin. Ja juhannuksen jälkeen aloitamme kesätyörupeaman eli lomalaisten hieronnat ja niitä riittää kuudeksi viikkoa. Eipä siis syytä huoleen. On kuitenkin mietittävä jo nyt syksyn markkinointia ja miten voisimme kehittää tarjontaamme. Huomenna/tänään nautimme kuitenkin kesästä käyden Hakaniemen torilla ja osallistumalla Ruohonjuuren Liiku itsesi iloiseksi-tapahtumaan. Tuo harmaakuono pääsee mukaan ja ehkä samalla opaskoira tulee jollekin kanssakulkialle vähän tutummaksi ja herra saa mukavan hyötyliikuntareissun, hyvää harjoitusta ihmisvilinässä liikkumisesta. Ja minä saan nauttia monivuotisesta ystävästä ja oppaasta. Tunteeni on hivenen pinnassa tuota koiraa ajatellen, sillä rokotuksilla käydessämme löytyi oikean takatassun kintereestä kiputila ja nivelrikkoepäily. Ensi viikolla pääsemme kuitenkin kuvauttamaan jalan ja sitten katsotaan mitä tilanne vaatii. Ja lukijani tähän palaan varmasti blogissani sen verran merkityksellinen asia minulle on. Nyt kuitenkin lopetan ennen kuin aloitan speguloinnin ja etukäteismurehtimisen. Minun ei edes pitänyt vielä asiaa mainita, mutta…