Positiivisia ryhmäliikuntakokemuksia

Ennusteet rankkasateista ja myrskyn jäämistä sai aikaan ratsastuksen perumisen tältä päivältä. Ajatus ratsastustunnista kaatosateessa, kovassa tuulessa ja muutaman asteen lämmössä ei houkutellut. Niin pajoa ratsastamisesta en tykkää ja taispa mukavuustekijätkin astua kuvaan. Tuossa säässä raha olisi mennyt täysin hukkaan, joten naatitaan nyt kirkasvalosta, yrttiteestä ja parista palaa suklaata. Samalla on kiva kirjoittaa kahdesta upeasta treeni-illasta torstailta ja perjantailta. Eilinen meni I love me-messuilla, joten ehkäpä rauhallinen relapäivä tekee välillä hyvää. Huomenna mennään taas!!! Yes! Aamulla on eka pt-treeni Jannan kanssa! Mä jo niin odotan ja melkein olen pakannut kamat kassiin :DD

Torstain liikkumistaito/reittiharjoittelu Vidaan peruuntui ohjaajan sairastuttua. Onneksi saatiin kuitenkin uusi aika sovittua seuraavalle aamulle. Aamuasiakkaan jälkeen oli hyvää aikaa siivota vaatekaappiaan ja laajentaa avustajan sijaisen etsintää. Pakkasimpa treenikassinkin jo yhden pintaan, vaikka vasta neljän jälkeen lähdin kohden Espoota Isonomenan Fressiä, jonne kaverini osallistuttuaan tyytyväisyyskyselyyn sai minulle ilmaistreenikerran. Päätimme kokeilla ohjattua kahvakuulaa ja polkea spinningtunnin. Ja kyllähän minua se kahvakuula vähän jännitti, vaikka avokin ohjauksessa olenkin kuulaa heilutellut. Ehkäpä syyslomien takia väkeä oli aika vähän. Puolen tunnin treeni tehtiin toiminnallisen harjoittelun alueella Laurin ohjauksessa. Ensiksi käytiin treenin aikana tehtävät liikkeet läpi ja lämmiteltiin. 20 min jäi varsinaiseen harjoitukseen. Yleensä kuulemma lämmittelyä ei alussa ole, ajatuksena ilmeisesti on, että väki tulee tunnille jo kropat lämpiminä. Minulle tuo lämmittely ja liikkeiden läpikäynti oli hyvä ensikertalaisena.

Tehtävät liikkeet olivat hauis/pystypunnerrus, askelkyykky, 45 sek. pito, kulmasoutu ja kahden käden heilautus. Tavoitteena neljä kierrosta 10 kerran toistoin 20 min ajassa. Itse pääsin kolme kierrosta ja neljänneltä ekan liikkeen. Oli kiva huomata Laurin kiertävän treenaajien luona ohjaten ja itsekin sain häneltä neuvot miten korjata liikettä paremmaksi. Hän uskalsi tulla lähelle ja koskea, joka ei aina ole itsestään selvää. Askelkyykyt tein ilman kuulaa. Tasapainoni on vähän mikä on ja koipeni onnettomat, joten ilman kuulaakin sain jalat kipeiksi. Huomautuksia sain, kuten odotinkin liian lyhyestä askeleesta ja selän taittumisesta. Kierros kierrokselta tasapaino parani ja askelkin piteni ja selkä pysyi paremmin suorassa. MAHTAVAA! Kulmasoudussa vedin ehkä hivenen liikaa ylös kun liike riitti lonkan sivustalle. Hauis/kulmasoutu-liike sujui yllättävänkin kivuttomasti. Ollaan sitä joskus avokin kanssa väännetty ja väännetty ja jotenkin en ole osannut jatkaa oikein hauiskäännöstä ylös, mutta nyt se onnistui. Ilmeisesti kuukausien makustelu alitajunnassa on tehnyt tehtävänsä :DD

Tuossa 45 sekunnin pidossa oltiin selinmakuulla, nostettiin ylävartalo/kädet ylös sekä jalat alaselän jäädessä tiukasti lattiaan. Vatsalihakset töihin ja pito! Yllätyin miten helposti jaksoin pitää itseni asennossa. Kahden käden heilautus olikin tuttua tutumpi ja siihen ei tullut korjauksia. Käsiliikkeessä minulla oli kuuden kulmasoudussa kahdeksan ja heilautuksessa 12 kilon kuulat. Heilautuksissa olisi mennyt varmasti painavempikin kuten kulmasoudussa. Ajattelin kuitenkin olevan parempi tutustua hommaan rauhassa ja totutella ryhmäliikkumiseen. Ja kyllä hiki tuli näinkin. Olihan vielä edessä 75 min spinning. Jälkikäteen on helppo todeta, että onneksi pidättäydyin noissa kuulissa, sillä Riian ohjauksessa otettiin kyllä mehut irti tästä akasta ja varmaan muistakin treenaajista.

Riialla oli superhyvät musiikit. Tunnilla oli kolme työosuutta, Aloitettiin kahden biisin lämmittelyllä, jonka jälkeen neljän biisin työosuus. Ajettiin mäkeä istuen, seisten, poljettiin satulasta vastatuuleen, poljettiin nopeampaan tempoon mäkivastuksella jne. En pysty enään muistamaan mitä tapahtui missäkin biisissä 🙁 Pienen palautuksen jälkeen homma jatkui viiden biisin työosuudella. Kolmas työosuus alkoi 7 min kappaleella, jossa jokainen ajoi oman halunsa mukaan joko seisten tai istuen. Ajatuksena oli, että ajettiin mäkeä ja että vastusta lisäiltäisiin matkan varrella. Riia kellottii kohdat 5, 4, 3 2.30, 2, 1.30 1 min ja 30 sek. Näissä kohdin ”ehdotti” myös vastuksen lisäyksiä”. Vielä oli jäljellä pari biisiä ja hiki virtasi, syke sykki korkealla, elimistö nautti! Jossain vaiheessa huomasin haaveilevani jostakin palautusjuomasta ja syömisestä :DD Ja olihan kotimatkalle ostettava protskujuoma sekä patukka 🙂 Riian tapa miellytti minua. Innostava, mutta ei liikaa höpöttävä tekopirteilijä vaan hyvä ohjaustyyli. Positiivinen, reipas, napakka, vaativa! Ei voi sanoa muuta kuin KIITOS!!!

Kotiin matkasi väsynyt mutta hyvinkin onnellinen nainen. Olin kokenut upean treeni-illan. Saanut hienon kokemuksen ryhmäliikuntatunnista ja nauttinut spinningin ihanuudesta. Olin aikaslailla valmista kauraa pehkuun!

Perjantaiaamuna aurinko ja kuiva keli, joten Otto opasteli Vidaan mukavasti saaden ovella herkkupalan :DD Meno oli aivan erilaista kuin tiistaina ja nyt reittikin hahmottui minunkin mieleeni paremmin, yes! Paluussa Otto vähän haahuili, joten huomenna vielä katsotaan tilannetta, ja huomenna kiusanamme taitaa taas olla sadepäivän jälkeiset lätäköt ja märkyydet. Huomisaamun aloitankin liikkumistaidon ohjauksella Vidaan, ja nyt harjoitellaan myös sisätilat. Ja kun ohjaaja on mukanani en ainakaan myöhästy haahuilun tai lätäköiden takia Jannan tapaamisesta. Koska liikkumistaidon ohjaajan työpiste ei ole kaukana, hän hurauttaa treenini jälkeen paikalle ja katsotaan miten kotiin paluu onnistuu. Onnistuuko paremmin kun paikassa ollaan tovi oltu. Otolla on nimittäin vähän takkuista samoja jälkiä pitkin paluut, jos paluu tapahtuu välittömästi päätepisteeseen saapumisen jälkeen.

Perjantainen reittiharjoittelu meni kuitenkin huomattavasti tiistaita paremmin, joten saatoin lähteä avustajani kanssa iloisin mielin ruokakauppaan maanantaita odotellen. Sitä ennen oli kuitenkin edessä perjantai-illan pumppi ja syvävenyttely Miisan ohjauksessa Vidassa. Etenkin pumppi tuntui jännittävältä ja kaverini Marin kanssa välineistöä kerätessämme tunnin alussa melkeinpä hirvitti :DD Kaksi eri painoista tankoa, käsipainot, kahvakuula, steppilauta, matto. Lämmittely alkoi kahvakuulalla kauppakassiotteella. Tunnin aikana tapahtui niin paljon etten millään pysty käymään sitä liike liikkeeltä läpi ja en aina ehkä kaikkea ihan ymmärtänytkään oikein. Varsinainen treeni alkoi joka tapauksessa meikäläisen murheenkryyneillä kyykyillä. Olihan koivet jo ennestään kipeät. Minulle oli outoja liikkeissä olevat kahden, kolmen ja neljän kerran pidot niin ylös kuin alaskin mentäessä. Uskon kuitenkin, että jos pumpissa käy säännöllisesti liikerytmityksen oppii eikä se enään tunnu niin oudolta. Logiikka ei kuitenkaan ihan täysin ekalla kerralla avautunut. Ehkä se johtui siitäkin, että jouduin ylipäätään keskittymään niin paljon siihen, että ylipäänsä ymmärrän mitä milloinkin tehdään. Ei siinä ehtinyt miettiä biisijakoja tms. Miisa kävi välillä luonani näyttämässä joitain juttuja ja se tietysti helpotti treenausta eikä Marinkaan panosta neuvomisessa sovi unohtaa. Kivaa oli ja hauska treenimuoto pumppikin. Toisaalta hieroja-minä vähän pohtii miten järkevää tuollainen pumppailu on. Olen tavannut työssäni monta asiakasta, jotka ovat jäätävässä jumissa käytyään pumpissa monta kertaa viikossa. On oikeasti todella tärkeää, että liikkeet tekee oikein, ja että oppii tekemään ne myös siten, että ei jännitä yläkroppaansa. Pumppi ei voi olla ainoa liikuntamuoto, jota tekee monta kertaa viikossa. Kerta kaksi liikkeet oikein tehtynä on varmasti ok. En toki ole mikään liikunnan ammattilainen ja omakohtaiset kokemuksetkin treenimuodosta vähäiset. Oli kuitenkin upeaa kokea pumppi ihan itsekin ja näin voi asiakkaitaankin ymmärtää paremmin. Ehkä tuo 4-5 kertaa viikossa pumpissa käynti-villitys on tosin vähän laimentunut, ainakin omia asiakkaitani ajatellen. Mutta, kyllä minä toisenkin kerran voin pumppiin lähteä. En toistaseks ehkä ilman kaveria, mutta kaverin kanssa joo, joten koskas Mari mennään treenaamaan?

Syvävenyttelyssä Miisalla oli todella hyviä venytyksiä ja mielestäni ilmaisi hyvin mitä milloinkin oli tarkoitus tehdä. Ohjatessa on tärkeää, että sanoo selkeästi mitä milläkin jalalla tai kädellä tehdään. Silloin sokkonakin pysyy hyvin kärryillä. Taisi olla yksi venytys, jossa Miisa kävi ohjaamasa minut oikeaan asentoon. Muuten pärjäsin hänen sanallisen ilmaisunsa ohjaamana. Venyttelytunneilla kävin säännöllisesti maanantai-iltaisin loka06-maalis07 aikavälillä ja siksi en venyttelytuntia jänittänytkään etukäteen. Arvatkaa vaan tekikö kipeiden lihojensa venyttäminen hyvää??? Suutarin lapsi on totisesti ne kenkänsä hävittänyt, joten tuonnekin on syytä hipsiä uudestaan!

Olen katsellut alkavan viikon kalenteria ja torstaina Vidalla olisi spinning ja pilates, jotka minua houkuttaisi. Saa nähdä uskaltaudunko yksikseni matkaan ja tunneille mukaan. Kun tämän tänne kirjoitan, ehkä se tuo lisärohkeutta. Myös lauantain spinnuun ehtisin eikä tuolle perjantaillekaan sovittuja menoja ole 😀 Tosin valuvikapäivätkin häämöttää ja silloin kaksi-kolme päivää menee ilman kovaa rasitusta, VALITETTAVASTI! Joka tapauksessa huomenna aloitetaan Jannan kanssa, Yes Yes ja vielä kerran YES!!!

Mutta isot kiitokset treeniseurasta Saana ja Mari sekä teille ohjaajille ohjauksesta Lauri, Riia ja Miisa!

Ps: Nyt myös blogillani oma Facebook-sivu Endorfiinista voimaa, käy tykkäämässä!

Reittiharjoittelua Vidaan

Tätä päivää olen odottanut siitä hetkestä kun Jannan kanssa sovimme projektistamme, sillä treenaus hänen ohjauksessaan Vidassa ei onnistuisi ilman, että opimme Oton kanssa reitin Vidaan ja takaisin kotiin. Liikkumistaidon ohjaus osui sateiseen päivään ja teiden varsilla riitti vesilätäkkö poikineen. Otto inhoaa niitä varvasvälikarvojaan myöden, työmotivaatio aikalailla nollassa. Pieniä pätkiä koira kulki kohtuullista vauhtia, mutta pääosin kulku oli matelua. On todella vaikeaa liikkua ylihitaasti kulkevan koiran kanssa. Väkisinkin ite välillä menee askeleen edemmäksi milloin koira ei mahdu edes työskentelemään. Ja kun tahtomattanikin ohjailen koiraa ja mahdollisesti vielä huomaamattani käännän rintamasuuntaa, eksyminen on valmis. Kun koira kulkee reippaasti ja veto on sopiva, koiraan on hyvä tuntuma ja liikkeellä olo pitää myös minut paremmin kartalla eikä touhu mene haahuamiseksi.

Valitsimme rauhallisemman reittivaihtoehdon, joka menee radan vartta pitkin, josta laskeudutaan asematunneliin ja sieltä kohden Vidaa. Kaverin kanssa käydessämme Vidassa tutustumassa kuljimme ison parkkialueen/aukion läpi, mutta liikkumistaidon ohjaaja piti sitä vaihtoehtoa vaarallisena, joten kiersimme teitä pitkin, eikä reitti kovin hankalalta vaikuttanut. Reittiin saisin vaan vielä paljon paremman tuntuman Oton opastaessa reippaammin. Puhuimmekin asiasta paljon ja ohjaaja lupasi viedä viestiä asiasta Oton kouluttajalle. Hänet tapaankin parin viikon päästä olevalla täydennyskoulutuskurssilla. Toivottavasti silloinkin on paljon lätäköitä ja märkää, jotta päästään ongelmaan huolella paneutumaan.

Vidassa piipahdimme vain eteisessä. Torstain harjoittelukerralla opetellaan myös sisätiloja ja katsotaan paikka missä Otto minua odottelee treenaukseni ajan. Torstaille ei ole luvattu sadettakaan, joten… ehkä reitti sujuu paremmin.

Tuolloin ostan myös Vidaan 10-kerran kortin. Siitä se sitten käynnistyy! Yes! Olen aivan huippuinnoissani, vaikka Oton kanssa reitti vielä vähän arveluttaakin ja mietinkin kuinkakohan paljon aikaa matkaan minun on varattava maanantaina. Olemme nimittäin sopineet maanantaiaamulle Jannan kanssa treffit, yes!!! Enkä todellakaan halua myöhästyä, en halua treeniajastani hukata haahuiluun Oton kanssa, sorry vaan rakas opaskoirani mun!!! Lisäks kaverini kyseli mua treenaamaan kanssaan perjantaina. Ehdotti pumppia ja syvävenyttelyä. En ole pumpissa aiemmin ollutkaan, joten jännittävää. Tiedän kuitenkin useammankin sokeankin tunneilla käyneen, joten varmasti parin kerran jälkeen homma sujuu. Tokihan se auttaa, jos ohjaaja osaa verbaalisesti toimia hyvin liikkeitä opastaessaan. Katsotaan miten käy, uskaltaudunko. Nyt uskon uskaltavani.

Mulla taitaa olla vähän ”kaikki tai ei mitään”-meininki, sillä jo lähes kuukausi sitten sovin tuttavani kanssa meneväni hänen kotisalilleen torstaina kahvakuula- ja spinningtunneille. Kahvakuulaa olen kotona heilutellut, mutta en koskaan ole ollut ohjatulla tunnilla. En totisesti ota kuitenkaan stressiä miten pärjään. Yritän nyt olla vain rohkea ja kokeilla eri ryhmäliikuntamuotojakin. Osa ehkä jää elämääni, osa ei. Osaan tykästyn, osaan en. Jos en kokeile, en koskaan saa tietää miten tunneilla pärjään. Jos en ole rohkea, en koe upeita hetkiä liikunnan parissa. On vaan uskallettava, vaikka jokin tuolla jossain syvällä sisälläni piipittääkin ja yrittää luoda epävarmaa mielialaa. Tiedän kuitenkin, että moni muukin jännittää ryhmäliikuntatunteja kuka mistäkin syystä. Sokeuteni on se minun suurin jännityksen aiheuttaja. Minä en häpeä vartaloa, vaikka en ole hoikka, ja vaikka haluan kropassa tapahtuvan kiinteytymistä, voimaantumista ja sivutuotteena laihtuvan. En voi sanoa häpeäväni vammaanikaan, mutta kait vaan toivoisin siitä olevan haittaa mahdollisimman vähän muille, että en häiriköi haahuilullani muiden treenihetkeä, en olisi vaivaksi, että selviytyisin itsenäisesti. Toisaalta jokainen meistä tarvitsee joskus apua jossakin asiassa eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen haluaa tulla loppujenlopulta autetuksi ja toivottavasti myös mahdollisimman moni haluaa myös itse auttaa. ”apua saa se joka tajuaa sitä myös antaa”(ehkä ei sana sanalta mennyt oikein) – sanotaan laulussakin. Jos saan joltakin apua sitä tarvitessani ihan taatusti autan itse myös aina kun voin.

Tottakai minua jännittää myös maanantai, miten treenaus Jannan ohjauksessa lähtee käyntiin, löydänkö Oton kanssa Vidaan, osaanko varmasti pukuhuoneeseen, alasalille jne. Ei siis riitä, että jännitän treeniasioita, minun ”pitää” jännittää jo matkaa treenaamaan. HAUSKAA!!! Ja kun viikkoja vierähtää, kenties tämäkin postaus tuntuu vähintäänkin nololta tai huvittavalta – ainakin toivon niin. Mutta nyt ja tässä olen innoissani, suorastaan täpinöissäni, olen myös jännittynyt, ehkä vähän epävarma, mutta tätä mahdollisuutta en halua missata. Olen ottanut askeleen kohden unelmaa ja aion ottaa sen toisen ja kolmannenkin. Ja kun askeleet on otettu voikin asettaa niitä treenitavoitteita, mutta Jannan kanssa aloitellaan projekti maanantaina, sitä ennen käyn rohkeasti ryhmäliikkumaan ja nauttimaan spinnintunnin huumasta, joten hyvällä tiellä ollaan!

Unelmastako totta? – treenausta Personal Trainerin kanssa

En tiedä miksi kirjoitin, mutta kirjoitin Facebookin Korso-ryhmään
”Kävin perjantaina tutustumassa Kuntokeskus Vidaan ja pidin kovasti sen ilmapiiristä ja treenaukseni ajaksi opaskoirallenikin paikka löytyisi missä siitä ei muille asiakkaille olisi haittaa. Minua kuitenkin ”ujostuttaa”, jännittää ehkä eniten sokeuteni vuoksi aloittaa treenaaminen salilla. Intohimoni on spinning, koska siinä on laji, jossa sokkonakin voi revitellä täysillä ilman turvallisuusriskejä. Nyt vain pitäisi voittaa arkailuni ja opetella reitti opaskoiran kanssa Vidaan, harjoitella sisätiloissa kulkemaan ja hankkia kortti, jotta unelmasta tulisi totta. Että jonain päivänä ehkä siellä haahuaa valkoisen kepin kanssa arkautensa voittanut – toivotaan niin!”
Ehkä kaipasin rohkaisua ja monesti kun kertoo arkailevansa, se jo helpottaa. Ja ehkä myös persaukselle potkaisemista etten vain jäisi unelmoimaan. Ja sain mitä tilasin, yes! Totuuden nimessä eteeni avautui vastustamaton mahdollisuus.

Kirjoitukseni näki Personal Trainer Janna Saren, joka on pt-yrittäjä, tekee ohjauksia mm. Korson Vidassa. Hän kirjoitti minulle ja sovimme tapaamisesta. Jannan koulutus liikunnanohjaaja AMK Haaga-Helia (Vierumäen liikuntainstituutti ja viimeisen vuoden suuntautumisopinnot kunto- ja terveysliikunta). Opintojen jälkeen hän on lisäkouluttautunut erilaisin lyhyemmin koulutuksin. Hänellä on kilpaurheilijatausta lajina koripallo ja mukaan on mahtunut myös judoa ja jujutsua. Omien sanojensa mukaan hän haluaa auttaa muita liikunnan pariin, madaltamaan kynnystä liikunnan/treenaamisen aloittamiseen ja siksipä mekin istahdimme nokat vastakkain juttelemaan.

Olen lukenut jonkin verran blogeista pt-kokemuksia ja salaa itsekin haaveillut sellaisesta mahdollisuudesta. Asialle en koskaan ole kuitenkaan tehnyt mitään. Ollessani jäsenenä eräässä ketjussa 2004-2010 minulla oli ns. omaohjaaja, jonka kanssa käytiin kuntosaliohjelma läpi kerran pari, mutta ohjatusti treenamista se ei ollut. Pääasiassa loppuaikoina kävinkin salilla lähinnä spinningtunneilla. Ja tuolloin en varmasti edes juuri mitään pt-touhusta tiennytkään. Ja vaikka olisin tiennyt kukkaron nyörit olis pysynyt tiukalla. Vasta viime vuosina pt-asia on tullut minulle tutummaksi ja salainen haave päästä itsekin harjoittelemaan ohjatusti on herännyt. Hyvä ystäväni aloitti omat pt-treeninsä vuoden alusta ja ilolla olen lukenut hänen hehkutuksiaan treenien tuomasta hyvästä olosta ja ehkä ihan pikkuisen kadehtinutkin hyväntahtoisesti.

Eli voinko sanoa ei?
Vaikka minua jännittää miten salilla kanssatreenaajat suhtautuvat minuun, miten pärjään salilla, törmäilenkö tuntemattomiin ihmisiin jne. Ja jos ja kun aloitan Vidassa saliharjoittelun, haluan osallistua ryhmäliikuntatunneille. Miten ohjaajat suhtautuvat minuun, onko treenissä mitään mahiksia pysyä mukana, olenko liian kömpelö. Mitä jos huitasen vahingossa tai astun varpaille?
Niin, pelottaahan tuo kaikki, mutta… voiko arkuuden voittaa? Minua pidetään rohkeana ja kaitpa sitä pääsääntöisesti olenkin, joten miksi nyt jänistäisin?
Miksi minulla ei olisi yhtälaiset oikeudet harjoitteluun kuin kellä muulla tahansa, vaikka yksi aisti on pois. En tokikaan aio änkeä itseäni nopeatempoisille tunneille, tai tunneille missä on vaikeita askelkuvioita tms.
Olenhan vuosia sitten käynyt venyttelytunneilla, spinningissä ja pilateksessa. Olen kotona jonkin verran heilunut kahvakuulan kanssa, joten olisiko mahdotonta ottaa mukaan repertuaariin esim. kahvakuulatunti…

Näitä olen paljon pohtinut ja sisälläni kuplii innostus. Sydämestäni toivon tästä syntyvän jotain hienoa niin minulle kuin Jannallekin. Ehkä Janna pystyy kanssani kehittämään jotain osa-aluetta ammatissaan. Nyt hän joutuu todella miettimään miten liikkeet selittää minulle eikä kosketukselta välty. Kädestä pitäen ohjaamista tulee varmasti enemmän, mutta Jannalle koskettaminen ei ole vierasta, joten tästä on hyvä lähteä eteenpäin.

Olemme sopineet, että kirjoitan täällä blogissa projektistamme iloineen ja suruineen. Toivomme tällä tarinalla muidenkin rohkaistuvan lähtemään liikkumaan jostain rajoitteesta/hidasteesta huolimatta oli se sitten jokin vamma, sairaus, ongelma. Liikkua voi kuntosalilla ja muutenkin vaikka näkö puuttuisi, vaikka sairastaisit diabetesta, tai kärsisit polviongelmista tms. Liikunta kuuluu kaikille ja oikealla ohjauksella meistä jokainen voi siitä saada entistä enemmän irti. Tällä esimerkillämme haluamme rohkaista muitakin. Minä olen tarttumassa mörköä sarvista Jannan avulla ja samalla pääsen toteuttamaan unelmaani. En ole ehkä edes tajunnut millainen mörkö sokkona yleisellä salilla touhuaminen on ominpäin. Tämän projektin aikana toivon itseluottamukseni kasvavan, rohkeuteni lisääntyvän. Enkä ehkä ole edes oikein tiennyt kuinka paljon olen tätä halunnut.

Alkuvaiheessa olemme sopineet 5-10 kerran treenisatsista, jonka jälkeen katsomme miten homma jatkuu. Minulle on iso yllätys, että Janna ei halua rahallista korvausta. Hänelle tärkeämpää tuntuu olevan auttamisen ilo ja sen tuoma palkkio, sekä näkyvyyden kautta joidenkin muidenkin innostuminen liikunnasta jostakin haasteesta huolimatta. Ja tuohon toiveeseen on toki helppoa yhtyä. Ja jotta ette pitäisi minua hyväksikäyttäjänä Jannan suhteen, haluan mainita myös, että olen valmis korvaamaan hänelle myös rahallisesti jatkossa.

Kotoa on n. kilsan matka Vidaan, ja nyt onkin tarve opetella reitti Oton kanssa mahdollisimman pian. Kirjoitinkin liikkumistaidon ohjaajalle asiasta ja eräälle peesarille, joten jospa reittiharjoittelu päästäisiin aloittamaan mahd. pian, voisin ostaa treenikortin Vidaan ja aloittaa yhteistyön Jannan kanssa ja siinä samalla livahtaa spinnutunneille.