Järkyttävän neuloosin kuristuksessakin laihtuu

Otsikosta voisi päätellä mun seonneen, mutta ei se niin ole…
Ja eipä kai tuolla neuloosilla ole oikeasti mitään tekemistä painon putoamiseen, mutta nyt voin hehkuttaa kahta asiaa samassa postauksessa 😉

Kolme viikkoa sitten vatsataudin jälkeen painoni oli 67.1 kg ja sen jälkeen heilunut 67.2-67.7 kilon välillä ja viimesen viikon aikana pudonnut tämän aamun lukemiin 66.6 kg!!!  Ehkä gluteeinittomalla ruokavaliolla on vaikutuksensa. Olen tosin ajatellut, että en hirveästi herkkuja syö, mutta ehkä kuitenkin kaveritapaamisissa tms. niitä on tullut kuitenkin syödyksi. Nyt kun kakkupalat, piirakat on pois, painokin laskee.  Herkutta en toki ole ollut, sillä tänäänkin ostin tummalla suklaalla päällystettyjä riisikakkuja Lidlissä käydessäni. 

Painon lasku tuntuu vähän yllättävältä, sillä iki-ihanaiset  kuukautiset pitäisi tulla parin päivän sisällä, ja silloin yleensä paino nousee. Ja tuota tukisi myös nesteiden kertyminen. Avokki hieroi multa eilen selän. Alaselässä oli paljon nestettä, sitä on aina menkkojen läheisyydessä ja aikana.  Mutta piru vie, vaaka näyttikin nuo iloiset lukemat 66.6 kg. Suunta on oikea. Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin kohti kevyempää minua 🙂

Vietimme rauhallisen kotiviikonlopun avokin potiessa flunssaa. Katselimme telkkaria, kuuntelimme kirjoja ja minä NEULOIN! Huoh… Alotin lauantaina iltapäivällä joustinneuleponchon neulomista. Nyt sitä on valmiina yli 50 cm. Ja mikä parasta, neulominen on sujunut virheittä. Aa katseli tekelettä tänään ja totesi sen siistiksi ja hyvännäköiseksikin. Olen laittanut ponchoon kahta väriä Yön sinistä ja Punaliilaa. Molemmat Novitan Teddy-lankaa.   Yön sininen on ns. pääväri, mutta mitä alemmaksi tullaan sitä leveämmät Punaliila-raidat ovat.  Viimenen levennyskerros tekemättä ja sitten vähän helmaa.

Syksyllä ihastuin tuohon Teddy-lankaan, sen pehmeyteen. Nyt mua on kuitenkin alkanut vähän tökkimään sen keinokuitusuus. Villaahan siinä on 45% ja loppu keinokuituja.  Haluan tehdä itselleni (en tiedä kelle tuo nyt tekeillä oleva menee)  tietystä langasta ponchon ja mennäänkin Aa:n kanssa ostamaan kyseistä lankaa. Samasta langasta olen tehnyt itselleni tuubihuivin väriltään suklaanruskea.

Avokin kauluri ei ole valmistunut vieläkään. Se alkaa olla oikea murheenkryyni, mutta taistelutahtoa ei puutu. Saan sen valmiiksi vaikka mikä olisi. Ensin ongelmana oli levennyksiin tulevat reiät, ongelma ratkesi. Pääsin neulomaan eteenpäin. Ilmeisesti lanka ei ole kovin hyvälaatuista, sillä se halkeilee. Olin ottanut puikolle vain puolet lankaa ja näin kadottanut yhden silmukan. Se toi ongelmia seuraavaan levennyskerrokseen, jonka jälkeen kuvio ei enään pysynytkään kuosissa. Torstaina ystäväni otti työn luokseen hoitoon, purki sen levennykseen ja sai onnettoman silmukan pelastetuksi. Sain työn eilen takaisin ja innokkaasti aloin leventämään. Noh, langan haituisuus teki tepposet ja levennyksen jälkeisellä kierroksella syntyi uusi virhe. Eilisiltana käyrä oli korkealla, mutta Tänään Aa sai homman ratkaistua ja ylimääräsilmukat haljenneesta langasta poistettua. Illalla istuin onnellisena neuloen kauluria aina kerroksen 20 loppuun. Siis tarkoitan siitä mistä levennykset alkaa. Jäljellä on 16 kerrosta ja muistaakseni kolme levennystä. Seuraava kerros olis taas levennyskerros, joten pitäkää peukkuja, että homma sujuu. Kyseessä on siis Ambitus-kauluri, jonka ohje löytyy Lankakomero-nimisestä blogista.

Huomenna kantapäätreenit jatkuvat. Olen nyt tehnyt kantalappua niin pitkälle, että ilmeisesti alkaa kavennukset. Toisen sukan silmukat on luotu ja vartta himpun valmiina. ”aivot narikkaan”-huivi valmistui torstaina. Mulla oli huivi ihan vaan hätäneulomuksena. Jos tulee vastoinkäymisiä ja tarvii silmiä, työ odottamaan ja ”aivot narikkaan” -työ esille. Nyt sellaista ei ole, mutta tällä viikolla on monena päivänä mahdollisuus silmälliseen apuun tarvittaessa.

Näistä mun tekeleistä/suurista neulomuksista tulee kyllä myöhemmin kuviakin 😀
Nyt kuitenkin yöpuulle, sillä ensin aamu töitä ja sitten sukan neulontaa on huomiselle ohjelmoituna.

Kuntosalitreenausta

Mieli on parempi mitä eilen, vaikka edelleen opastarve on pinnalla. Talviliikunnan sijaan päädyimme avokin kanssa etsimään liikuntakärpäsen puremaa kotisaliltamme. Avokki uskoi intonsa taas löytyvän sitä kautta, joten salille. Itselläni ehkä enemmän toimisi aloittaa tuosta ulkoliikunnasta, etenkin nyt kun aihe polttaa mielen päällä. Pääasia kuitenkin on, että homma saadaan käyntiin, joten salille ja huomenna lenkille 😀

Itse olen jo pidempään halunnut palauttaa liikunnan aktiiviseksi osaksi elämää. Ongelma on opastarpeen lisäksi, että nautin treenaamisesta eniten kun voin hikoilla jonkun kaverin kanssa. Yksin puurtaminen tuntuu tylsältä. Pitäisi olla tiukemmat tavoitteet, urheilullisemmat tavoitteet… Avokilla on ollut hankalaa asiasta innostuminen. Juttelimme siitä tänään, ja koska hälle kuntosali on ehkä se helpoin paikka aloittaa päädyimme sinne.

Teimme vähän kaikkea testaillen missä kunnossa se kroppa oikein on. No eihän siinä kehumista ollut kummallakaan. Mukavaa oli kuitenkin hikoilla ja treenata yhdessä. Kahvakuulalla tehtiin heilautuksia yhden ja kahden käden versioina sekä pystypunnerrusta. Penkkipunnerrusta, ylätaljaa eteen, hauistreeniä, kulmasoutua, kyykkyjä ja askelkyykkyjä… Lopuksi verryttelyä ja venyttelyä. Hyvällä mielellä juomaan valmistamaani smoothiesta mihin laitoin macaa, hamppuproteiinia, mustikoita, vadelmia, pellavansiemenrouhetta, maustamatonta jogurttia sekä avokin jotain palautusjuomajauhetta. Suihkuun ja Bodyshopin Sitrus-sarjan vartalovoita kroppaan ja treenin jälkeisestä olotilasta nauttimaan.

En tiedä miksi, mutta koen tällä hetkellä liikunnan todella tärkeäksi asiaksi ja nyt haluan onnistua sen toteuttamisessa ilman katkoksia. Siitä on tullut tärkeää. Rakastan liikuntaa, mutta sen harrastamisessa ei saisi tulla katkoksia. Uudelleen aloittaminen kun syystä tai toisesta on niin pirun vaikeaa. Miksi helvetissä sen pitää olla niin? Elämäntavoissa ravitsemuksessa on tapahtunut pysyviä muutoksia, joten eiköhän ole aika ottaa liikunta myös pysyvänä elämään!

2012 oli hyvä vuosi

Takana on hyvä vuosi, ellei suorastaan huippu. Niin paljon kaikkea hyvää siihen mahtui. Ja mikä parasta sain olla terveenä koko vuoden. Ei edes flunssat kiusanneet. Kuulo koheni ja sosiaalinen elämäni sai uutta pontta, joka saa minut hymyilemään. Vanhan harrastuksen (maalipallo) jättämän tyhjyyden onnistuin täyttämään uusin tuulin. Elämääni tuli käsityöt ja niiden myötä ihana Silmukkasiskot-miitti, jonka myötä olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen. Alkuvuodesta myös liikunta toi vauhtia elämään. Syystä tai toisesta (ei selitellä) liikkuminen väheni kevään kuluessa ja kesän alussa mökki vei huomion. Samaan aikaan meille tosin ”muutti” tandem, jolla en päässyt ajamaan läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut pilottien puutteen vuoksi. Toivottavasti ensi kesänä pilottivärväys onnistuu paremmin. Ne lenkit mitkä pääsin ajamaan nostatti pyöräilykärpäsen surinaa ja polkeminen kotoa mökille oli mahtava kokemus. Ensi kesänä uudestaan mahdollisimman monta kertaa…

Ratsastamassa kävin epäsäännöllisesti vuoden aikana, keväällä huomas selvän kehityksen, joka antoi tietysti lisäintoa. Syksyltä hepostelut jäi pariin kertaan, mutta jospa nyt talvella taas noustaisiin hevosen selkään uutta oppimaan.

Talvella kävimme lumikenkäilemässä kavereiden kanssa ja joulukuussa ostin avokille ja itselleni omat lumikengät. Ajatus, että täällä mökillä voisimme pitkin peltoja painella menemään ja parit lenkit ehdittiinkin heittämään ennen kelin totaalista loskaantumista. Pakastuis pian takas! Tosin huomenna palaamme kaupunkiin.

Laihtuminen ei sujunut toivotulla tavalla, tosin paino ei ole myöskään noussut. Alimmillaan pääsin 66.8 kg, mutta pääasiassa paino on pyörinyt koko vuoden 67.3-68.6 kg:n välillä. Talvella käydessäni 2-3 kertaa viikossa uimassa paino lähti hyvin putoamaan kuten myös Detox-kuurin aikana ja sen jälkeen.  Keväällä jo lakkasin merkkaamasta painoa ylös, mutta uuden vuoden alkaessa ajattelin taas aloittaa painon kirjaamisen sekä ottaa enempi laihdutusmoodia mukaan terveellisellä tavalla.

Vuoteen mahtui ihania lomaviikkoja. Kanarialla rentouduimme ystävämme vieraana, Kuusamossa hiihtelimme keväthangilla, Hartolassa mökkeilimme soudellen, uiden, saunoen, grillaillen. Lontoossa paralympiatunnelmaa, shoppailua, musikaali jne. Kesäviikonloput juhannuksesta saakka omalla mökillä pihaa laittaen ja relaillen.  Kesään mahtui päivä Haapsalussa ja la-su-retki Hämeenkyröön, joten puuhaa on riittänyt. Syksyn viikonloput täyttyi kolmesta messutapahtumasta, muutamasta mökkiviikonlopusta, päivästä  Porvoossa jne. Arki-iltoihin kerran-pari kuussa käsityötapaamisia, opaskoiratouhuja tms. Kevään päivistä on nostettava Jyväskylässä ollut blogimiitti, sillä se oli ihana päivä sadesäästä huolimatta. Olen onnellinen, että uskaltauduin mukaan vammastani huolimatta. Toivon, että voisimme taas alkaneenakin vuonna miitata. Olen tosin ollut syksyn aikana laiska bloggaaja ja vielä laiskempi teidän blogien kommentoija, mutta siitäkin huolimatta toivon tapaavani teitä taas.

Kehonkoostumusmittaus

Olen monesti miettinyt, että olisi kiva käydä kehonkoostumusmittauksessa, mutta en ole koskaan päässyt ajatusta pidemmälle. En ole varannut mistään mittausaikaa. Detox-kurssilla tuli kuitenkin mittaukseen mahdollisuus. Se tehtiin laitteella, josta pidettiin kahvoista kiinni ja seistiin vaalla. En tiedä onko aina tapana mittaus suorittaa vaatteet yllä, mutta kurssipaikalla ainakin niin tehtiin. Toisaalta, ei siellä ollut paikkaa missä olisi voinut riisuakkaan.

Laitteeseen kirjattiin, pituus ja ikä ennen mittausta. Tulokset käytiin yhdessä kurssin vetäjän kanssa, joka on ravitsemustieteilijä ja tekee työkseen ravintoneuvontaa. Bmi oli odotetusti koholla, mutta hänen mielestään sitä ei pidä liikaa tuijottaa, koska lihasluustoprosentti osoitti kuitenkin, että liikkunut olen ja kroppa saanut fyysistä kuormitusta. Mitä korkeampi luku on, sen parempi. Minulla se oli 27%. Olisi kiva nähdä jonkinlaisia tilastoja, mihin se minun ikäiselläni asettuu. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva oli 7%, kun sen tulisi olla 1-9%, joten vielä hyvässä rajoissa sen suhteen.

Rasvaprosentti kauhistutti ja kauhistuttaa. Se oli kamalan korkea, niin korkea etten sitä täällä voi julkaista. Myös niin korkea, että jäin pohtimaan, mistä se todella johtuu. Toki, koska olen tällainen kuin olen, tiesin rasvaprosentinkin olevan ei niin mairitteleva. Kuitenkin ruokavaliossa on tapahtunut muutoksia ja mielestäni syön kohtuullisen terveellisesti jne. Siksi jäin miettimään. Toki kurssin vetäjä muistutti, että toisilla se on luontaisesti korkeampi kuin toisilla. Suositteli mittauttamaan kolesterolin. Kohonnut kolesteroli voinee nostattaa myös rasvaprosenttia. En ole sellaista tiennyt, ja rehellisesti tuohon rasvaprosentti- ja kehonkoostumusasiaan olen kovin vähän perehtynyt.  Yritin tietoa etsiä netistä, mutta löysin lähinnä mainoksia missä voi mennä kehonkoostumusmittaukseen. Olisin kaivannut faktatietoa syistä korkeaan rasvaprosenttiin. No toki myös ruokavaliolla, sillä mitä syön on myös vaikutuksensa, mutta esim. miksi rasvaprosentti on luontaisesti toisilla korkeampi kuin toisilla. Ja jos sattuu kuulumaan tuohon korkeaprosenttiseen porukkaan millaisin keinoin sitä voi laskea? Ruokavalio, liikunta. Tiedetään!!! Muuta? Detox-kuurin aikana voi tapahtua muutoksia. Tarkoitus oli mittaus uusia viimesellä kurssikerralla, mutta aika loppui kesken.

Asia on mietityttänyt kovasti. Mittaus tehtiin jo ekalla kurssikerralla (10.9.) ja nyt vasta kehtasin täällä asiasta avautua. Jos teillä on faktatietoa tai kokemuksia ylipäätään aiheen tiimoilta, lukisin mielelläni niistä.

Sain mahdollisuuden ystäväni kautta mennä kuun lopussa biosignaturemittaukseen. Etukäteen on täytettävä ruokapäiväkirja kolmelta päivältä sekä taustatietolomake. Siinä kysytään mm. strategiset mitat, elämäntavoista, terveydestä jne. Mukaan pyydetään lähettämään itsestään kolmesta eri suunnasta otetut valokuvat kropastaan. Mitä huolellisemmin taustatiedot täyttää sitä enemmän saanee tunnin tapaamisesta irti. Odotan tuota tapaamista mielenkiinnolla, sillä aiheesta kiinnostuin jo viime syksynä Kaisa Jaakkolan luennolla, mutta mittaukseen on jäänyt menemättä. Katsotaan millaisen keskustelun saan aikaan nostamalla tuon rasvaprosenttiasian myös esille???

Detox – puhdistautuminen ruokavalion avulla/Puhdistusviikon alkupäivien tunnelmia

Maanantai-iltana oli viimeinen kurssitapaaminen Virkeyttä Detoxilla-kurssilla. Valitettavasti aika loppui vähän kesken ja viimesen kerran asiat jouduttiin käymään läpi hiukan kiiruhtaen. Onneksi meillä on kuitenkin hyvät kurssimatskut. Niihin voi aina tarvittaessa palata.

Itselläni alkoi maanantaina tuo ensinmäinen puhdistusviikko. Viikonlopun ruokailut sujui mökillä muuten hyvin, paitsi sunnuntaina sorruin syömään pekonikananmunatomaattimunakkaan. Noh, kananmunia sai siirtymäviikolla syödä, punasen lihan syömistä vähentää asteittain. No pekoni oli ainoa punainen liha mitä viikolla lihapullien lisäksi söin. Pekonissa kuitenkin lisäaineita riittää, joten voisi voinut jättää väliin. No syöty mikä syöty.

Maanantaina mulla oli koko päivän huonohko olo. Johtuiko sitten Detoxista vai kuukautisista. Vatsa oli sekaisin ja muutenkin olo vähän kuvo. Kurssipaikalla palelinkin.

Alkuviikon ruokailut on koostuneet aamiaisesta, joka sisältää hedelmiä ja marjoja smoothiekseen sekoitettuna(kiivi, greippi, ananas, vadelma, mansikka, puolukka, appelsiini, jne) sekä Frantsilan Lähde-nimisestä yrttiteestä, joka vilkastuttaa aineenvaihduntaa poistaen kehosta nestettä.

Lämmin ateria/lounas kasviskeitto, jossa kasvikset on kevyesti keitetty. Voi tehdä myös sosekeitoksi. Mun keitossa on porkkanaa, bataattia, punajuurta, paprikaa, punakaalia, parsakaalia, palsternakkaa, persiljiaaa. Bataatti ei tosin ollut suositeltavien listalla, mutta sitä on keitossa hyvin vähän. Liemeen mustapippuria ja sitruunanmehua. Keittoon ei ohjeen mukaan tule lainkaan suolaa, joka tuntui oudolta. Sitruuna kuitenkin vahvistaa kasviksien ja juureksien makua ja alkujärkytyksestä päästyään suolan puute ei häiritse. Keiton kanssa olen syönyt täysjyväriisikakkuja missä ei ole muuta kuin täysjyväriisiä ja merisuolaa. Niitä menee aterialla kaksi.

Illallinen muodostuu vihersalaatista, jossa salaatinlehtien lisäksi rukolaa, kurkkua ja tomaattia. Pitkin päivää vettä, yrttiteetä, sitrunavettä inkiväärillä. Ja eilisiltana sorruin iltateen kanssa syömään yhden riisikakun. Löysin muuten luomuhumusta, joten se toimii hyvin levitteenä kakun päällä. Ei ole vielä tullut ilmakuivattua kinkkua ikävä. Muutenkaan en ole kaivannut mitään lihatuotteita tai maitotuotteitakaan. Näemmä sitä ihminen on aika sopeutuvainen.
Teen kanssa napostelen vähän pähkinöitä. Pähkinät ovat pieninä määrinä sallittuja, joten niitä ei paljoa syödä. Olen pysynyt siis kohtuudessa hyvinkin. Niitä menee pitkin päivää.

Olen ehkä myös vähän hämmästynyt miten vähän tunnen itseni nälkäiseksi. Odotin kärsiväni enemmänkin nälästä. Toisaalta kurssilla sanottiinkin, ettei Detox-kuuri ole mikään kidutus- ja nälkäkuuri. Suhtauduin siihen hiukan epäillen, mutta ainakin toistaseks nälkä on pysynyt hallinnassa.

Yllätys ei varmaan ole, että paino putoaa. Paino huiteli Lontoon jälkeen 69-69.6 kg:n välillä. Kuukautisista huolimatta vaaka näytti aamulla 68.4 kg, joten kropassa tapahtuu. Tiedän kyllä senkin, että painoa tulee takaisin siirryttäessä normaaliin ruokavalioon puhdistuksen jälkeen. Mutta uskon, että jotain jää myös matkan varrellekin. Jospa ainakin ne mitä puhdistuksessa kuona-aineina tulee kropasta ulos.

Ja kyllähän näiltä viikoilta soisi jäävän tulevaisuuteen hyviä kasvisruokia mitä valmistaa. En usko puhdistuksen muuttavan suuresti elämäntapojani, ehkä vähän ne viilaantuu. En kerran nytkään paljoa käytä esim. vaaleita, puhdistettuja viljoja tai makeutusaineita juomissa yms. Sokeriakin lisäilen itse valmistamiini hilloihin, soseisiin hyvin vähän. Ehkä tämä Detox antaa lisää vahvuutta sille jo aijemmin valitsemalleni tielle. Tiedän nauttivani jatkossakin liharuuistakin, mutta toivon kasvisruokien lisääntyvän ruokavaliossani.

Olen lähdössä tutustumaan Oulunkylässä sijaitsevaan Lankamailmaan miittimme Silmukkasiskojen kanssa. Kaupassa kierreltyämme menemme lähikahvilaan kutimien kanssa, joten siellä on eka taistelu itseni kanssa juodakko vain vihreää teetä vai jotain sen kanssa. Olen tiukasti päättänyt pysyä teelinjalla ilman suolaisia tai makeita herkkuja..

Blogisynttärit ja Lontoon matka lähestyy :D:D

Tämä kesä on ollut penkkiurheilijan unelma kaikkine EM-futiksineen, EM-yleisurheilukisoineen ja parhaillaan meneillään olevine Lontoon olympialaisineen. Itse olen penkkiurheillut tosi vähän, vaikka urheilusta pidänkin. Lukiessani ystäväni
blogikirjoitusta
omasta valmistautumisestaan Lontoon paralympialaisiin, tajusin olevan vain neljä viikkoa Lontoon matkaan, ja miten hienoa on päästä paikan päälle katsomaan hänen ja toisen suomalaisen judokan otteluita. Ja siinä kannustuksen määrässä ei ole rajaa ja ääni joutunee koetukselle 😀 Loppureissu meneekin tod.näk. kähistessä 🙂

Te jotka olette Lontoossa käyneet, heittäkääs hyviä vinkkejä missä kannattaisi käydä. Matkamme kestää kymmenen päivää, joten siihen mahtuu paljon muutakin kuin kisakatsomossa istumista/huutamista 😀 Tiedän Lontoossa olevan paljon ilmaisia museoita, taidenäyttelyitä tms, mutta sattuneesta syystä nuo museot eivät oikein aukene meikäläisen silmille. Toki, jos tiedätte museon missä saa koskea, niin vinkatkaa. Ja toki tutustumiskohteen ei tarvitse olla täysin ilmainen, joten maksullisistakin nähtävyyksistä/paikoista vinkit otetaan ilolla vastaan.

Aamulla sitten hyppäsin ”viralliseen punnitukseen” ja vaaka toisti kahteen kertaan lukeman 69.6 kiloa, joten pientä hilautumista ylöspäin on tapahtunut. Toisaalta tiedän kehossani olevan nestettä. En siis revi peliverkkareita ja myy mailmaani, jota tuskin kukaan ostaisikaan. Nyt jatketaan tästä ja työnnetään epätoivot ja negatiiviset ajatukset romukoppaan ja uskotaan lujasti siihen mitä olen tekemässä. Sen olen oppinut ettei minun kannata syödä kovinkaan hiilaripitoisesti, sillä nyt iltapalat kun koostuu rahkasta/jogurtista, hedelmistä/marjoista/pähkinöistä, joskus riisikakusta ja ilmakuivatusta kinkusta, levottomat jalat eivät kiusaa minua öisin. Ja siitä olen enemmän kuin onnellinen. Tosin iltapalani on ollut tuon kaltainen jo pitkään, mutta välillä on tullut syödyksi jotain sellaista mikä ei sovi mulle. Ja esim. viime kesänä tai syksynä en osannut yhdistää hiilareita levottomiin jalkoihin. Hiilareita vähensin silloin muista syistä. Huomaan, että haluan olla iltapalan suhteen entistäkin tarkempi. Johtuu varmasti siitä kun olen huomannut miten paljon parempi olo minun on näin.

Nyt on vaan taasen löydettävä se oikea vaihde millä kroppa toimii paremmin. Kävin ostamassa Luontaistuntijalta Fruktolaxia, kuituvalmiste jonka pitäisi auttaa kovaan vatsaan. Siinä varmasti myös yksi syy miksi paino tahtoo hilautua ylöspäin, hitaasti toimiva vatsa. En tiedä minkä verran väitteelleni löytyy todisteaineistoa, mutta käydessä kerran tai kahdesti viikossa isommalla hädällä, panttaantuu tavaraa suoleen painamaan. Ymmärtääkseni ”normaalia” vatsan toimintaa on vuorokausittain tapahtuva ulostus.
Joka tapauksessa kokeiltuani tuota Fruktolaxia, postailen kokemuksistani.

Blogini 2v syntymäpäivä lähestyy(9.8.), joten sen kunniaksi otan ilolla vastaan toiveitanne mistä kirjoittaa tänne. Näin blogin kolmas vuosi pyörähtäisi käyntiin entistä mielenkiintosempien kirjoitusten parissa. Ainakin yritys olis kova 😀
Että ei muuta kuin juttuvinkkejä/toiveita kehiin!

Loppukuun kuulumisia/liikuntakärpäsen surinoita ja mökkipuuhia

Viikonlopun helteistä nautittiin mökillä pihapuuhien merkeissä. Mäkin käyttelin sirppiä lammen rannan raivauksessa. Homma sujui ihan kivasti, paitsi vasurina sirppi oli vääränkätinen mulle. Ranteella joutui tekemään koukkauksen, jotta heinikko leikkaantui. Vähän mua alkuun jänskätti, telonko itseni sirpin kanssa. Viiltoliike kun tehdään itseensä päin. No kumisaappaat jalkan ja varovaisuutta, niin havereitakaan ei sattunut.
  Lammessa olevista lähteistä huolimatta kahlasimme rantavedessä kaislaa pois repien. Oli osaksi aika liejuisen ja ällön tuntusia, Mutta ainahan lampi pysyy parempana, jos sen rantoja jaksaa vaan siistiä.  Sää oli niin helteinen ettei lähdepaikatkaan saaneet palelemaan. Lammen pintavesi oli jopa liian lämmintä.  Ja varmasti sanomattakin selvää, pihatöiden jälkeen tuntui todella huipulta uiskennella lammessa.
Pihassa on jonkin verran kantoja ja avokilla meni puolipäivää eräänkin kannon kanssa. Juuret olivat levittäytyneet pitkälle, joten käsisaha avuksi. Siinä taistelussa rautakankikin vääntyi. Melkoisen ähinän, puhinan, kiroilun ja hikoilun jälkeen vihdoin kanto antautui avokille ja sekös riemastutti meitä 😀
Perjantai-iltana nautiskelimme kahdessa erässä tapaksista; aurinkokuivattuja tomaatteja, viininlehtikääryleitä, valkosipulimarinoituja paprikoita, kahta Koudaa, lihapullia ja prinssinakkeja. Ite söin varmaan kahta jälkimmäistä molempia kaksi ekalla kierroksella.  Ilta jatkui nuotion äärellä istuskellen ja rupatellen.
Lauantaina grillattiin lohta foliossa sekä bataattia. Onnistui molemmat tosi hyvin. Kalalle sitruunamelissa ja pinaatti antoivat herkullisen maun. Upeeta istua ulkona aterioimassa kaikessa rauhassa
 terveellistä ruokaa.
Illan saunomista ja uimista häiritsivät polttiaiset. Saunatauolla ei kauaa kärsinyt oleskella kun polttiaiset poltti iholla. Ajoituksemme ei paras mahdollinen siis. Niitä ötököitä taitaa olla eniten päivän painuessa mailleen, sillä sunnuntaina saunoessa ennen kotiin lähtöä ei polttiaiset häirinneet olleskaan.
Iltateetä juodessa korviimme kantautui ukkosen jylinä, joka voimistui hetki hetkeltä ja melkoista ilmaa se aika pitkään pitikin. Harmaakuono ei siitä paljoa välittänyt, tuhisi vain omalla paikallaan. Sunnuntai-iltana täällä kotona oli myös hurja ukkoskuuro. Sadetta tuli koko taivaan täydeltä ja ukkonen jytisti voimalla ja tuo nelitassu makasi olkkarin matolla unihaukkuen. Se tuntui jopa liikuttavalta siinä rajuilmassa.
Sunnuntaina avokin touhutessa pihassa valmistin meille herkullisen salaatin. Inspiroiduin Bregon vinkkauksesta kikherne-broilersalaatista, joten paistoin pannulla broilersuikaleet soija-voi-pippuri-carry-marinadissa. Pilkoin rasiallisen kirsikkatomaatteja, kurkun, puolikkaan jäävuorisalaatin,  
sipulin ja liotin kikherneet yön yli, lisäsin valkosipulin kynnen makua antamaan.
Kastike syntyi turkkilaisesta jogurtista, sitruunasta, avokadosta, pippurista ja Carrysta.
Sitten kaikki sekasin ja salaatti vetäytymään. Ja herkullista tuli!
Ennen salaatilla herkuttelua mökin siivous: imurointi, mattojen pöllytys ja pölyjen pyyhintä. Ruuan jälkeen matot lattialle ja ei muuta kuin saunomaan ja uimaan.
Nyt ollaan taas arjessa tiukasti kiinni. Viimeinen viikko lomalaisten hierontoja menossa, ja tällä viikolla on ollut töitäkin; eilen kuus, tänään neljä, huomenna ilmeisesti viis ja torstai vielä avoin. Avokki ahkeroi eilisiltana oman firman asiakkaiden parissa ja tänään on mun vuoro 😀 Mä eilen taas ”pommitin” eri tahoja pilottitarveviesteillä ja parilla tutulla on jotkut kaverit joita voisivat kysyä ja eräs ilmottautui suoraan minulle ja hänen kanssaan suunnitelmissa on lenkki perjantaiaamulle.
Aijemmin olen sopinut lenkin torstaille, joka varmistui eilen. Jos nyt kaikki menee kuten pitäis, mulla on kaksi pyörälenkkiä luvassa tällä viikolla. Mä olen ihan fiiliksissä.
Ja muutenkin kroppa huutaa liikuntaa/treeniä. Eli, nyt taitaa olla oikea hetki ”kiristää” tahtia niin liikunnan kuin painon pudotuksenkin suhteen. Ei poppakonstein, vaan liikunnan lisäys ja ruokavalion tarkempi syynäys 😀 Niillä jatketaan! Kirjoitinkin jokin aika siitä etten ole hypännyt vaa’allakaan paljoa, mutta nyt viime päivinä aamuvaaka on astunut taas matkaan. Ja huomisesta lähtien merkkaan taas painon ylös kerran kahdesti viikossa, riippuu miten mökkeilemme. Vaakaa en nimittäin sinne aio raahata! Elokuussa olisi tarkoitus viettää aikaa mökillä mahdollisimman paljon työtilanne huomioiden. Kuun lopussa on lähtö Lontooseen, joten paljon ihanuuksia tälle syksyä luvassa. Kunhan vaan saan pyöräilykavereita sekä uimaan samoin, olen ikionnellinen.

Pohdintaa/tilitystä – ruokavalio-liikunta-hyvinvointi-painonhallinta

Hyvät lukijat
ehkä joku jo miettii
           missä ne laihdutus-liikunta-hyvinvointi-elämäntapa –postaukset oikein on – mihin ne on jääneet???
 Hepa taitaa olla jo ihan ”hunningolla”. Kirjoittaa kaikesta muusta kuin blogin ehkä pääasiasta.

Myönnetään
laihdutus ei ole sujunut toivotulla tavalla ja paino hiissaa 68-69 kilon välillä, joten onneksi ei ole lähtenyt nousuunkaan.
Ja liikkumiset ovat olleet lähinnä koiran kanssa lenkkeilyä
 keskiviikkoista lyhyttä tandemlenkkiä lukuun ottamatta. Lenkki oli turkasen lyhyt ja ajonälkä jäi hirmuinen!!! Pilottien löytyminen on inhottavan ongelmallista. Olen laittanut muutamaan pyöräilyseuraankin viestiä pilottitarpeesta, mutta toistaiseksi en ole vastauksia saanut. Toivottavasti tilanne paranee heinäkuun aikana ja pääsen punaisella pyörällä nauttimaan vauhdin hurmasta 😀
Syömiset menee pääsääntöisesti toivotulla tavalla. Juhannuksena herkkuina meni salmiakkia ja raparperipiirakkaa. Ateriat pysyi kohtuukoossa ja niissä oli paljon kasviksia.
Kasviksien määrään olen tyytyväinen ja siihen, että avokkikin on innostunut grillattavista kasvisnyyteistä. Mökillä nautin kun oli aikaa väsäillä joka päivälle hiukan erilaiset kasvislisukkeet.
Tämän kevään aikana on tapahtunut iso asia – mökin hankinta. Minulle se on suuri ja ehkä myös vähän outo ajatus olla mökkiläinen. Olen ikionnellinen, että jonkinlaisesta mökkiunelmasta on tullut totta, sillä viihdyn luonnon rauhassa, jos vaan puuhaa riittää. Ja vielä sitä riittää pitkään 😀 Tuo mökkijutska on vienyt paljon aikaa. Eihän sitä olisi ollut pakko istua netissä tutkailemassa kauppojen sivuilta tarvittavien tavaroiden/tuotteiden tietoja. Kuitenkin halusin ja haluan edelleenkin itse tutustua ja saada tietoa eikä olla vain toisten tiedon ja tiedon haun varassa. Ei se ei ole epäluottamuslause ketään kohtaan, pikemminkin halu olla itsenäinen. Ja kun innostus on valtaisa ajantaju menee ja tässä tulee nökötettyä ihan liikaa. Valitettavasti myös ruudunluku hidastaa etsintää ja monet sivut eivät ole ruudunlukuohjelmalle ystävällismielisiä kaikkine kuvakkeineen ja linkkiviidakkoineen. Jokin tiedon saannin kannalta oleva sivusto saattaa tuon takia jäädä lukematta ja tietoa joutuu etsimään muualta. En kuitenkaan vikise. Olen tottunut siihen. Kuitenkin minulla on ruudunluku, joka mahdollistaa paljon tietokoneella toimimista ja netissäkin pyörimistä. Jos ruudunlukua ei olisi – en uskalla edes ajatella…
Kyllä mua harmittaa vähän miten elämän muut tohinat ovat vieneet huomion laihdutukselta. Toisaalta, painon pudotukseni on äärimmäisen hidasta ja siksi välillä myös turhauttavaa.
Ei välttämättä huonoa pitää hetki vähän rennompaa
meinikiä asian suhteen. En ole hypännyt ystävällä/vihollisella vaa’allakaan päivittäin, kerran pari viikossa. Rennompi ote ei kuitenkaan tarkoita, että homma olisi lyöty kokonaan läskiksi. Ehkä olen antanut vaan muulle enempi tilaa.
En ole luovuttanut, olen päättänyt MINÄ LAIHDUN ja tavoitan vielä tuon alle kuudenkympin rajapyykin,  Minä pystyn siihen! Nyt on kai ollut ”hengenvedon” aika, ja sekin ehkä kuuluu tähän matkaan.
Vaikka nyt on elämän muut jutut vieneet huomion, en inhoa itseäni, en syytä. Harmittaahan se ettei potku vielä riittänyt kaiken samanaikaiseen hallintaan. Itseinholla en pääse eteenpäin. Minun on hyväksyttävä ja olen hyväksynytkin, että nyt on ollut rennomman vaihteen hetki. En kuitenkaan voi olla tyytyväinen liikunnan määrään ja siitä olen itselleni näreissäni. Miksi haluan pyöräillä ja uida, lajit mihin tarvitsen kaverin? Ja kun ei aina kaveria ole, tyydyn koiran kanssa kävelyyn… Voisin painua kuntosalille tai polkasta spinningpyörällä hikitreenitn, mutta…
turha rypistellä kun on peet pöksyssä.
Ehkä minussa on vikana, että innostun jostakin valtavasti ja panostan kaiken tarmon innostuksen kohteeseen ja muu jää vähemmälle. Ja liikunnan suhteen olen laumasieluinen, kaverin kanssa paljon hauskempaa 😀 Siinä mulle olisikin opettelun paikka, oppia nauttimaan liikunnasta yksinkin.
Toisaalta elämäntapamuutoksessa on jo paljon asioita, jotka eivät enää tunnu niin uudelta ja sen myötä hehkuttamisen arvoiselta. Mihinkään ei ole kadonnut lisäaineiden välttely tai luomun suosiminen. Tai miksi toistaa täällä etten syö nykyisin juurikaan leipää, tai minulle sopii ateriaksi paremmin ylikorostettu lautasmalli kuin annos missä on lisukkeena pastaa, riisiä tai perunaa.              Ne ovat nykyisin minulle ”normaalia” ja ne ei herätä samalla tapaa kirjoitushinkua kuin aikaisemmin. Olen huomannut mitä vähemmän syön vehnähöttöä, sokerisöttöä sen parempi olo minun on. Ja jos syön jotain ruuaketta fiilis siitä, että olen oikealla tiellä vahvistuu. Aito ja alkuperäinen raaka-aine on se mihin haluan panostaa ja nuo ruuakkeet saada minimoitua jopa ”siivottua” matkaruokailuista tms. Ruuakkeella tarkoitan esim. muovipaketissa olevaa tonnikalakolmioleipää.
Lisäaineiden välttely on johtanut siihen, että maistan natriumglutamaatin. En välttämättä tunnistanut sitä aijemmin, mutta nykyisin siihen törmätessä se hyökkää vastaan ja pahasti.
Ylipäätään keinotekoisuus maistuu karsealta. Ja siksipä minusta on tullut aika kranttu monien elintarvikkeiden suhteen, mehut, leivänpäälliset jne. Joskus en kaupassa ollessani tiedä mitä sieltä haluaisin ostaa. Liikaa kaikkea ruuaketta/sontaa, teollista moskaa. Onneksi niitä positiivisiakin yllätyksiä löytyyLuomu on lisääntynyt taviskaupoissakin ihailtavan paljon. Luomutuotteiden korkea hinta välillä ahdistaa. Onneksi kaikissa tuotteissa ei hinta moninkertaistu luomun myötä.  
Vaikka paino ei ole tippunut, olen loppujen lopulta jo päässyt eteenpäin tällä matkallani ja kun saan taas liikuntavaihteen päälle, painokin putoaa. Liikunnan myötä myös kaikki tarkentuu. On sillä vaan niin ihmeellinen vaikutus. Toki pelkkä liikunta ei ihmeitä tee, se on hyvä muistaa. Itselläni liikunnan myötä aineenvaihdunta paranee ja kropassa muhivat nesteet saa kyytiä.
Nyt on takana ensinmäinen viikko lomalaisten hierontoja ja ens viikolla vietetään lomaa. Vuokrattiin jo helmikuussa lomaviikolle mökki Hartolasta, joten ens viikko vierähtää siellä. Ehdimme maksaa sen ennen kuin tuo oma tuli kuvioihin. Ei kuitenkaan lähdetty säätämään ja vääntämään peruaksemme näin liki lomaamme varauksemme. Se olisi ollut kurjaa yrittäjällekin, joten päätimme omasta mökistä huolimatta lähteä Hartolaan järven rannalle rentoutumaan. Äitini lähtee mukaan. Toivottavasti sää lämpiää ja sen myötä järven vesi, sillä haluaisin uida paljon viikon aikana.
Kirjoituksissa olen sivunnut uniongelmia sivulauseissa.  Nukkumiseni vaihtelee yöstä toiseen suuresti ja univaje on aiheuttanut väsymystä
 ja siinä myös yksi selitys rennommalle vaiheelle. Taidan olla selittelyn mestari 😀
Kun nukkuu liian vähän, ei vaan kroppa ja mieli toimi halutulla tavalla. Ei vaan jaksa. Viime viikolla huomasin konkreettisesti fyysisesti miten kroppa kulkee hitaalla, vaikka kuinka tahtoisi toisin.
Onneksi levottomat jalat ei valvoskelusta huolimatta ole erityisemmin vaivanneet. Oireet tosin lisääntyy heti, jos yritän nukkua liian lämpimässä tai olen syönyt hiilaripitoisesti. Onneksi olen lukenut läksyni aika hyvin. Nukun vierassängyssä ikkuna auki ja saan olon näin riittävän viileäksi. En syö kovinkaan hiilarivoittoisesti. Leipä ja muu höttö kun on jäänyt pois, auttaa hirmuisesti. Aamuisin tällä viiklla olen syönyt luomumysliä ja sen kroppa sietää.
Kun levottomien jalkojen oireet pysyy poissa nukkuminen sujuu paremmin. Tosin kun melatoniini heittää vajaalle, on taas vaikeaa. Onneksi lääkekaapista löytyy melatoniini-purkki, ja auttaa pahemman yli. Joskus riittää kun syö pillerin iltana parina, sen jälkeen taas pärjää. Toisinaan viikon kuuri, joskus pidempään auttaa. Ja hirsimökissä nukun ja siksipä odotan mökkimme öitä toiveikkaana 😀 Hyvin nukkuminen auttaa myös suuresti painonhallinnassa, liikunnassa ja kaikessa elämän tohinoissa. Totuus vaan taitaa olla, että melatoniini-vajeesta tulen kärsimään enempivähempi aina. Sokeus kun siihen hormoonituotantoon vaikuttaa epäedullisesti ja kun ikääntyy melatoniinin tuotanto heikentyy muutoinkin. On vaan opittava tunnistamaan milloin tarvitsee apuja pillerin muodossa, oppia myös ettei kärvistele pitkään, valvo turhaan öitä. En halua käyttää mitään keinotekoisia unen lähteitä niin kauan kuin vaan voin sen välttää. Moni sanoo mulle, miksi en mene lääkäriin ja hae nukahtamislääkkeet. EN HALUA! Siihen kierteeseen en vaan halua, ja niin kauan kuin melatoniinilla pärjäilen kohtuullisestikin, sillä mennään.
Kello on hirmuisesti. Linnut laulavat jo aamukonserttiaan. Jäin mesessä ”näppäimistä kiinni” viesteillessäni nuoruuden ystäväni kanssa. Ja nyt on vielä vähän nälkäkin. Jos olisin unten mailla en tietäisi siitä mitään, joten tässä taas yksi syy miksi soisin öisin nukkuvani. Nyt kyllä oli hauska kirjoitella ystävän kanssa, joten ”kärsin” mielelläni. Ehkä menen hedelmäkorin kautta nukkumaan 😀

Show Must Go On

En ole taitava hehkuttamaan kirjoja, esityksiä tms, mutta on ihan pakko yrittää…

Kävimme nimittäin lauantai-iltana katsomassa
Musiikkiteatteri Koitossa
 Show Must Go On -musikaalia, jonka aikana kuulimme Queenin hitit
Bohemian Rhapsodysta Show Must Go Oniin.

Pääosassa nähtiin Kimmo Blom. Muissa rooleissa Marika Krook, Tatu Siivonen, Jukka Mänty-Sorvari, Jussi Ojanen, Tero Tanhuanpää, Mika Räinä. Ohjauksesta vastasi Petri Lairikko, ja kapellimestarina toimi Mikko Kangasjärvi. Musikaalin on kirjoittanut Katariina
Leino

Musikaali kertoi kahdesta bändistä, Queenista ja suomalaisesta bändistä, jonka johtohahmo halusi olla kuin Queenin kuulu artisti. Kuuluisiksi haluttiin tulla hinnalla millä hyvänsä. Musiikkiesitykset olivat huippuluokkaa. Ei ole pikkujuttu hypätä Queenin saappaisiin, mutta esityksessä siitä suoriuduttiin loistavasti.  Jos tulee mahdollisuus mennä katsomaan, suosittelen. Koitolla on myös esitykset monista muistakin tunnetuista artisteista ja bändeistä.
Ihastuin ja haluan kyllä nähdä heidän muitakin musikaalejaan.

Ennen musikaalia kävimme ruokailemassa turkkilaisessa. Alkupalaksi maistelimme erilaisia turkkilaisia herkullisia tahnoja ja pääruokana söin falafeleja, jotka ei olleet kovin erikoisia. Maistuivat liikaa käristetylle. Äh, en osaa selittää. Jälkkäriksi suusta sujahti jäätelöä ja banaania.  Mukava ilta kaikenkaikkiaan ystävämme synttäreitä vietellen.

Muuten viikonloppu sujui hyvin rauhallisesti hivenen ulkoillen ja oleskellen. Pesimme pyykkiä, sillä saimme pyykkikoneen kuntoon. Hihna oli hypännyt pois paikaltaan ja sen korjaaminen onnistui kotiporukalla, joten kulujakaan ei tullut. Pyykin pesustakin voi siis nauttia 😀

Ja tänään tehtiin LÖYTÖ, jota keskiviikkona mennään katsomaan
– mökki Mäntsälän saaressa
Hinta on niin edullinen, että mietityttää mikä vikana, mutta kuvien perusteella ja kuvauksien perusteella mökki voisi olla meidän, jos…
JÄNNITTÄÄ!!!
Nyt vaan jalat maassa ettei tule pettymystä!

Tandem-asiakin edistyy. Testattavaan pyörään joitain fiksauksia ja sitten kokeilu, kenties päätös ja…
Huih… Nyt tapahtuu niin paljon samaan aikaan, että hirvittää 😀

Niin, mitäs mun elämäntapaprojektille kuuluu?
Paino huitelee 68-69 välissä,
vessattaa ja nälättää koko ajan 😀
Liikuntaa tällä hetkellä liian vähän.
Ei ehkä kovin hyvä pikatiivistys, mutta
PROJEKTI jatkuu koko ajan
aikken siitä täällä ole viime aikoina juuri kirjoittanutkaan 😀

Yhteenvedon aika

Vuoden ekat 4 kk on jo takana ja niin myös eka vuoden Liikuntahaastekin.

1.1.-30.4.
Liikuntahaaste (4 kk/60 liikuntapäivää)
– Liikuntapäivät 46/60
– Liikuntakerrat 57
– Käytetty aika 58 h 35 min
– Uinti 20 km 15 km 800 m 12 h 30 min+ Kanarialla uinti 35min

– Lenkki 120 km 111.5 km 22 h 15 min+ Kanaria/Kuusamo 6 h 35 min
– Spinning 4 h 30 min
– Hiihto 11 h 50 min
– Kuntosali 6 h 25 min
– Muut (Ratsastus, Lumikenkäily, luistelu) 3 h 45 min

Lenkkikilsoja luultavasti tuli yli 120, mutta vieraiden reittien matkan arvioiminen ei oikein onnistunut, joten summasin vain Kanarian ja Kuusamon lenkkien ajat yhteen. Pois olen jättänyt kaikki koiran pissatus/nuuskutuslenkit, kauppamatkat tms, joten onneksi koko totuus kävellyissä kilsoissa ei ole tuossa. Ja matkat olen pyrkinyt arvioimaan mielummin alakanttiin, eli ainakin olen kävellyt tämän verran 😀

Myös olisin halunnut saada hiihdetyt kilsat, mutta niidenkin arvioiminen osottautui mahdottomaksi Kuusamossa, joten tilastoituna vain hiihtoon käytetty aika. Uinnista sentään sain kilsatkin mukaan ja harmittavan likelle tuota 20 kilsan tavoitetta pääsin. Maaliskuun alun jälkeen en vaan ole saanut ketään kanssani uimaan. HARMITTAA!!!

Valitettavasti kuntosaliharjoittelu/penkkitreeni alkuinnostuksesta huolimatta jäi uinnin tieltä. Ylipäätään tämän jakson aikana voin jälleen todeta sen, että liikuntaan ei saisi tulla taukoja, ei edes yhtä viikkoa. Joskus tuntuu, että yhtä treenikertaa ei voisi jättää pois. Jatkamisesta muodostuu niin pirun vaikeaa, ihan liian ja ihan turhaan.

Koska nautin liikkumisesta, treenaamisesta haluan saada sen säännölliseksi osaksi elämääni siten ettei lomat tms. pilaa hyvää tatsia. Eli oppitunti jatkukoon ja tavoitteisiin kirjattakoon SÄÄNNÖLLISYYS!

Uiminen tuntui toimivan painonhallinnassa ja laihduttamisessa loistavasti. Alimmillaan pääsin 67.3 kiloon, mutta nyt valitettavasti paino hilluu 68.2-68.4 kilon haarukassa. Huomisaamuna on ”virallinen punnitus” ja huomisesta alkaa myös hienoinen ruokavalion kiristely; hiilariherkuttelut pois/minimiin!

Että edelleenkään ei luovuteta eikä anneta periksi. Matka kohden kevyempää  Hepaa jatkuu!!!
Ja uusi Liikuntahaaste alkaa ja nyt sen 60 liikuntapäivää on mentävä rikki!!!