Kehonkoostumusmittaus

Olen monesti miettinyt, että olisi kiva käydä kehonkoostumusmittauksessa, mutta en ole koskaan päässyt ajatusta pidemmälle. En ole varannut mistään mittausaikaa. Detox-kurssilla tuli kuitenkin mittaukseen mahdollisuus. Se tehtiin laitteella, josta pidettiin kahvoista kiinni ja seistiin vaalla. En tiedä onko aina tapana mittaus suorittaa vaatteet yllä, mutta kurssipaikalla ainakin niin tehtiin. Toisaalta, ei siellä ollut paikkaa missä olisi voinut riisuakkaan.

Laitteeseen kirjattiin, pituus ja ikä ennen mittausta. Tulokset käytiin yhdessä kurssin vetäjän kanssa, joka on ravitsemustieteilijä ja tekee työkseen ravintoneuvontaa. Bmi oli odotetusti koholla, mutta hänen mielestään sitä ei pidä liikaa tuijottaa, koska lihasluustoprosentti osoitti kuitenkin, että liikkunut olen ja kroppa saanut fyysistä kuormitusta. Mitä korkeampi luku on, sen parempi. Minulla se oli 27%. Olisi kiva nähdä jonkinlaisia tilastoja, mihin se minun ikäiselläni asettuu. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva oli 7%, kun sen tulisi olla 1-9%, joten vielä hyvässä rajoissa sen suhteen.

Rasvaprosentti kauhistutti ja kauhistuttaa. Se oli kamalan korkea, niin korkea etten sitä täällä voi julkaista. Myös niin korkea, että jäin pohtimaan, mistä se todella johtuu. Toki, koska olen tällainen kuin olen, tiesin rasvaprosentinkin olevan ei niin mairitteleva. Kuitenkin ruokavaliossa on tapahtunut muutoksia ja mielestäni syön kohtuullisen terveellisesti jne. Siksi jäin miettimään. Toki kurssin vetäjä muistutti, että toisilla se on luontaisesti korkeampi kuin toisilla. Suositteli mittauttamaan kolesterolin. Kohonnut kolesteroli voinee nostattaa myös rasvaprosenttia. En ole sellaista tiennyt, ja rehellisesti tuohon rasvaprosentti- ja kehonkoostumusasiaan olen kovin vähän perehtynyt.  Yritin tietoa etsiä netistä, mutta löysin lähinnä mainoksia missä voi mennä kehonkoostumusmittaukseen. Olisin kaivannut faktatietoa syistä korkeaan rasvaprosenttiin. No toki myös ruokavaliolla, sillä mitä syön on myös vaikutuksensa, mutta esim. miksi rasvaprosentti on luontaisesti toisilla korkeampi kuin toisilla. Ja jos sattuu kuulumaan tuohon korkeaprosenttiseen porukkaan millaisin keinoin sitä voi laskea? Ruokavalio, liikunta. Tiedetään!!! Muuta? Detox-kuurin aikana voi tapahtua muutoksia. Tarkoitus oli mittaus uusia viimesellä kurssikerralla, mutta aika loppui kesken.

Asia on mietityttänyt kovasti. Mittaus tehtiin jo ekalla kurssikerralla (10.9.) ja nyt vasta kehtasin täällä asiasta avautua. Jos teillä on faktatietoa tai kokemuksia ylipäätään aiheen tiimoilta, lukisin mielelläni niistä.

Sain mahdollisuuden ystäväni kautta mennä kuun lopussa biosignaturemittaukseen. Etukäteen on täytettävä ruokapäiväkirja kolmelta päivältä sekä taustatietolomake. Siinä kysytään mm. strategiset mitat, elämäntavoista, terveydestä jne. Mukaan pyydetään lähettämään itsestään kolmesta eri suunnasta otetut valokuvat kropastaan. Mitä huolellisemmin taustatiedot täyttää sitä enemmän saanee tunnin tapaamisesta irti. Odotan tuota tapaamista mielenkiinnolla, sillä aiheesta kiinnostuin jo viime syksynä Kaisa Jaakkolan luennolla, mutta mittaukseen on jäänyt menemättä. Katsotaan millaisen keskustelun saan aikaan nostamalla tuon rasvaprosenttiasian myös esille???

Painoindeksi

Sähköpostiini putkahtaa viikottain Kuntoplus-lehden uutiskirje ja tänään siinä oli pari linkkiä erilaisiin testeihin. Tein yhden testin otsikolla Syötkö tarpeeksi monipuolisesti? Ei vakuuttanut minua. Kysymysten vastausvaihtoehdot olivat jotenkin liian… Noh, joka tapauksessa syötin painoindeksitestiin tietoni, eli pituuden ja painon 156cm/69kg tuloksena 28.4. Olen siis lievästi ylipainoinen. 25-29.9 indeksissä olevat kuuluvat tuohon ryhmään. Kokeilin millaisen luvun saan 60 kilolla ja sain 24.8, joten saavuttaessani tuon 60 kilon rajapyykin saavuttaisin myös normaalipainon, joten tavoiteasettelu on aikas kohdillaan. Tosin jos painoindeksiä tuijotetaan ollaan edelleen sielä normaalipainon yläpäässä. Painoindeksillähän ei kuitenkaan pelkästään voi arvioida lihavuuttaan tai laihuuttaan. Eihän tuossa ole mitenkään eritelty lihaksiston ja rasvakudoksen määriä. Syötin myös avokin tiedot ja 167 cm-tuloksena oli 28.7, joten korkeampi kuin minulla ja sentin pidempänä indeksi putosi 28.3:een. Avokkini painaa n. 80 kg. Kokeilin hänelle myös 75 kilolla ja luvuksi tuli 26.6 ja 70 kilosta päästiin normaalipainon rajoihin lukemin 24.7 lukemiin. Tämän aamun aamupaino oli muuten 69.3 kg, ja siitä olen todella iloinen! Suunta on jälleen oikea. Ja tänään ei ole ollut eilisenkaltaista surkeilufiilistäkään. Positiivisuus onneksi otti jälleen voiton! Työpäivä oli todella hikinen; viisi lomalaista ja kaksi oman firman asiakasta. Huomenna työt jatkuu kotona neljän asiakkaan verran. Avokilla myös tuo neljä, joten hellenautiskelut jää iltaan. Avokki suunnitteli (menee aamupäivästä ruokakauppaan mun hieroessa) tekevänsä vuorostaan meille tapaslautaset huomisiltana, joten ootellaan mitäs herkkua on tarjolla. Avokki on onneksi hyvin selvillä laihduttamisestani, joten ehkä tarjolle ei aseteta mitään kovin kaloripommikasta.