Keramiikkamaljakoiden tekoa – kädet saveen ja muotoilemaan -videopostaus

Keramiikka oli pois elämästäni reilun vuoden. Talvella näin kiehtovan keramiikkakurssi-ilmoituksen, eikä asiaa tarvinnut kauaa pohtia. Halusin ilmoittautua mukaan, joten eikun selvittämään, saanko henk. koht. avustajan kulut vammaispalvelusta pois. Monen kuukauden jälkeen sain myönteisen päätöksen, joten kurssille ilmoittautuminen oli mahdollista. Siitä olen onnellinen

Kesäkuussa sain tilaisuuden tavata kurssin ohjaajan kolmesti ja innostuin kerta kerralta vain enemmän keramiikasta uudelleen. Niinpä vietin mökillä ihanan päivän keramiikkaa tehden. Välillä piti maustaa kala ja kokata salaatti. Onneksi Rauno huolehti kalan savustamisesta. Ruuan jälkeen jatkamaan, enkä tiedä, kuinka kauan olisinkin jatkanut, mutta viisi kiloa savea loppui.

Pitkin päivää otin videoklippejä. Materiaalia kertyi loputla n. 90 minuuttia ja selväähän on, ettei kukaan niin pitkää videota jaksa katsella, joten editoijallani Pinjalla oli urakka saada videosta lyuhyempi, kuitenkin tärkeät kohdat säilyttäen.

Yli kilsan uinti omassa lammessa –videopostaus

Teksti julkaistu myös Näkemättä kaunis –Facebook-sivulla torstaina 9.6.2020.

”Uiminen kesäisin luonnonvesissä on ihanaa. Harvemmin kuitenkaan on mahdollisuutta uida matkaa, ei ainakaan sokeana yksin.
Kesäkuun hellepäivinä aloimme mieheni kanssa suunnitella mökkimme pihan lampeen uimarataa. Ostimme kelluvaa köyttä sekä verkko- ja katiskakohoja. Kiinnitimme pienempiä pitkulaisia kohoja viiden metrin välein köyteen ja köyden päihin isommat pallokohot merkiksi radan päättymisestä. Köyden pää sidottiin puuhun kiinni ja uimalla vietiin toinen pää radan toiseen päähän puuhun kiinnitettäväksi. Jatkoimme kelluvaa köyttä hiukan hamppuköydellä ja saimme näin 30 metrin uitavan alan suuntaansa.
-Ja voi sitä tunnetta kun pääsin uimaan matkaa!

Tyyni lammen pinta jota halkoo kelluva kysy jossa on vaalea pallo merkkinä köyden päässä. Lammen takana kasvaa metsää joka heijastuu lampeen.
30 metrin uintirata mökkilammessa

Polskutin onnellisena useampana päivänä yli kilometrin. Nenään tulvi ihania kesäisiä tuoksuja: kuiva metsäkangas, mesiangervot, ruoho vain joitakin mainitakseni. Peipot liversi, pajulinnut lauloi ja minä uin onnellisena.
Nyt sää on viilentynyt eikä ole mitään asiaa uimaan lähdepohjaiseen lampeen matkaa. Pulahdus riittää.”

Videolla tunnelmapaloja ensimmäisestä uintiharjoituksestani milloin isojen pallojen välinen matka oli epävarmalla tiedolla. Seuraavalla uintikerralla siirsin pallot köyden päihin, joten 30 metrinen köysi mahdollisti suuntaansa uida tuo 30 metriä. Uin päästä päähän 20 kertaa ja viimeisellä kerralla kymmenen kertaa. Silloin vesi oli jo viilentynyt niin paljon, että alkoi tulla vilu.

Heidi uimassa mökkilammen uintiradalla

Retkeily-ystävien vierailu – videopostaus

Viime kesänä Pienen karhunkierroksen jälkeen syntyi idea lähteä vaeltamaan se Iso Karhunkierros. Syksyllä meillä olikin muutama harjoitusleiri ja matkaan oli tarkoitus lähteä kesäkuun puolessa. Mutta kuten niin moni muukin asia peruuntui koronan vuoksi, peruuntui myös Karhunkierroksemme. Oli kuitenkin ihana saada vieraaksemme osa porukastamme kesäkuun lopulla.

Harjoittelimme kiehisten tekoa, tutustuimme riippumattoon sekä mosquito domeen. Herkuttelimme täytettyjä tomaatteja sekä grillimakkaraa ja nautimme luonnosta. Reippailemaan emme lähteneet 30 asteen helteeseen.

Leiriytymässä mökin pihassa retkeily-ystävien kanssa

Rauno siistii pihaa – videopostaus

Ostettuamme tämän mökin kahdeksan vuotta sitten Raunon ensimmäinen ostos oli raivaussaha ja siihen liittyvät varusteet. Tuolloin saha surrasikin ahkeraan ja piha siisteytyi. Sen jälkeen sahaa on tarvittu silloin tällöin. Nyt videolla pääset katsomaan miten Rauno sahaa käyttelee. Hän käyttelee myös sirppiä taitavan tehokkaasti. Ruohonleikkuri taitaa olla se vähiten ”pelottava” liki sokean käsissä.

Mökin pihan siistimistä aurinkoisessa säässä

Ajatuksia korona-tilanteesta ja tunnelmointia linnuista -videopostaus

Huomaan, että blogin päivitys on jäänyt, vaikka videoita onkin syntynyt. Jo pari viikkoa sitten tarinoin korona-tilanteesta ja linnuista auringon laskiessa mailleen. Puheideni lisäksi videolla voi nähdä valokuvia mm. metsäkirvisestä, peiposta, lehtokertusta, pajulinnusta ja kultarinnasta.

Lintuhavaintoja viileässä kevätsäässä koronamietteiden siivittämänä

Opaskoira Oton hoitoa ja työskentelyä -videopostaus

Opaskoirani Otto on tärkeä osa elämäämme. Se opastaa minua teillä, poluilla, kaupungissa, luonnossa. Nyt mökkiolosuhteissa kaupunkiliikkumista ei ole tullut eikä sitä tähän videolle ollut mahdollista nyt saada, mutta pääsette katsomaan miten Otto opastaa minut mökkiautotieltä mökin pihaan.
Opaskoira tarvitsee myös hoitamista ja huoltoa, jonka teemme mielellämme ja kiitollisena hänen tekemästään työstä. Rauno leikkaa Oton kynnet ilman näköapua. Itse en uskalla sitä tehdä. Voi miten ihanaa on istua Otto vierellä harjaten sitä. Koira rötköttää tyytyväisenä tuhisten ja kuollut karva saa kyytiä.

Tottahan toki hoitamiseen ja huolehtimiseen liittyy paljon muutakin mitä videolla esitetään. Sellaisia ovat esim. korvien putsaus, punkkisyyni, madotus, tarvittaessa lääkitseminen, koiran tunnustelu, jotta mahdolliset patit yms. huomataan mahdollisimman alkuvaiheessa. Toimin myös koirahierojana joten Ottokin saa minulta hierontaa. Opaskoira on niin paljon muutakin kuin apuväline, se on rakas ystävä, joka mahdollistaa niin paljon. Toivottavasti välittäminen ja rakkaus välittyy videoklipissä.

Opaskoiran päivä -harjausta, kynsienleikkuuta ja lenkkeilyä

Kevään ensimmäiset kylvöt -videopostaus

Viime viikolla tiistain jälkeen sää tuulistui, mutta pysyi mukavan lämpöisenä. Puuhastelua oli mukava jatkaa keskiviikkona ja torstaina. Rauno sai useamman istutuslaatikon valmiiksi ja minä pääsin kylvämään niihin ensinmmäiset siemenet. Kevääseen ja kesään kuuluu myös grilliruoka, joten toisena päivänä touhujen lomassa grillattiin. Heitetäänpä videolla teille lukijat ja kuuntelijat kysymyskin, joten olkaapa tarkkana. Ja mieluusti otamme videoistamme muutoinkin palautetta vastaan ja vastaamme kysymyksiin mielellämme.

Heidi ja Rauno kevätistutuksia tekemässä

Esittäytyminen Youtube-kanavan seuraajille -videopostaus

Elokuussa tulee blogin kirjoittamisen aloittamisesta KYMMENEN vuotta, joten monelle lukijalle tämä videopostaus sisältää tuttua asiaa.
Koin kuitenkin, että koska olemme Youtubessa uudet kasvot, on myös hyvä esittäytyä mahdollisille kanavan seuraajille ja myös hiukan markkinoida yritystämme

😀
Heidi, Rauno sekä Otto-koira mökkimaisemissa

Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa. Tervetuloa lukemaan viikostamme!

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Rauhallinen aamu ja paikallisiin käsitöihin tutustumassa

Torstaiaamuna nukuimme hiukan pidempään, nautimme aamiaista kaikessa rauhassa ja pakkasimme rantakassit biitsiä varten. Tosin oli aavistus siitä ettei rantakamppeita tarvittaisi, sillä sen verran viileän oloinen sää.

Rauhallisen aamun toimet tehtyämme ajelimme Posion keskustaan tutustumaan Ingan tupa –käsityömyymälään. Siellä oli paikallisten käsityöläisten töitä valikoiman ollessa monipuolinen.  Kiertelimme myymälässä tunnustellen ja tutustuen tuotteisiin.

Heidi tunnustelee karhun muotoista puista pullotelinettä Ingan tuvan myymälässä.
Komea karhun muotoinen puinen pulloteline

Ostosten jälkeen istuimme Ingan tuvan terassilla jäätelöistä nauttien

Porukkamme aurinkoisella terassilla nauttimassa jäätelöä.
Ingan tuvan terassilla

Biitsillä kylmässä tuulessa

Lähdimme ajelemaan Livojärven kuuluisalle hiekkarannalle. Käännyimme kuitenkin väärästä tienhaarasta päätyen Paskaperäharjulle. Emme enään jatkaneet matkaamme, vaan päästimme koirat telmimään, uimaan, kirmaamaan. Ryhmämme näkevät tarkkailivat ympäristöä porojen varalta.

Istuskelimme vilttien päällä kasseistamme lisää lämmintä vaatetta hakien. Ei tarvinnut ajatellakaan uimista tai ranta-asuun pukeutumista. Nauroimme biitsipäiväämme ja tovin Paskaperäharjulla värjöteltyämme lähdimme takaisin majatalolle.

Seikkailijat värjöttelemässä hiekkarannalla vilttien päällä koirien nauttiessa vapaudesta ja vedestä.
Paskaperänharjulla Livojärvellä

Yllätysohjelma

Seikkailuapinoiden majatalolla söimme myöhäisen lounaan, jonka jälkeen oli hetki omaa aikaa. Kokoonnuimme ruokasaliin neljän pintavilla Koillis-Sanomien toimittajan Petri Markkasen haastatteluun sekä kuulemaan mikä on yllätysohjelmanumero, jonka Heidi oli meille järjestänyt. Kertoilimme toimittajalle upeasta viikostamme niin meidän näkövammaisten, peesareiden kuin yrittäjänkin näkökulmasta.

Toimittaja kirjoitti paperiversion lisäksi myös hiukan erilaisen artikkelin nettiversioon

Koko sivun artikkeli Koillis-Sanomissa jossa on neljä isoa kuvaa kalliolaskeutumisestamme.
Koillissanomat toimittaja Petri Markkanen ja kuvaaja Mikko Halvari

Minuutit kuluivat ja juttutuokiosta toimittajan kanssa oli aika siirtyä arvuuttelemaan mikä yllätys meitä odottikaan. Heitimme hurjia arvauksia ja Outi osui lähimmäksi – lähtisimme kokeilemaan Ruoppivaaraan kalliolaskeutumista. Kuulostihan se aika hurjalta, mutta Heidi haastoi toimittajan osallistumaan silmät peitettyinä ja toimittaja otti haasteen vastaan.

Jännitystä ilmassa

Ajoimme Ruoppivaaraan nousten koko ajan ylemmäksi. Jännitystä oli ilmassa. Perillä meitä oli vastassa Outdoor Passion Finlandin Jussi Tupasela ja Lotta Sandvik, erittäin ammattitaitoiset rauhalliset oppaamme. Katsottuamme koirille mukavat paikat lähistöltä, aloimme valmistautua kalliolaskeutumiseen. Jokaiselle puettiin kypärä, hanskat, kiipeilyvaljaat tykötarpeineen. Tunnelma oli mukavan jännittynyt.

Jussi Tupasela kiinnittää laskeutumiseen tarvittavia köysiä Heidin vyötäisillä olevaan kiipeilyvyöhön.
Varmistukset ennen laskeutumista

Jokaisen kanssa harjoiteltiin kalliokielekkeelle lähestymistä takaperin kävellen ennen kuin aloitettiin itse laskeutumiset.

Ensiksi vuorossa oli Koillis-Sanomien toimittaja Petri Markkanen. Seurasimme kauempana hänen valmistautumistaan ja laskeutumistaan.

Mikko Halvari kuvaa Petri Markkasta joka huivi silmillään odottaa jyrkänteen reunalla omaa laskeutumisvuoroaan. Petrin takana on Jussi Tupasela.
Petri valmiina laskeutumaan
Jussi Tupasela varmistaa vielä Petri Markkasen kiinnitysköydet ennen laskua. Miehet ovat aivan jyrkänteen reunalla. Taustalla puiden peittämä vaara sekä sen edessä oleva vesistö.
Viime hetken varmistukset ennen laskeutumista

Vapaapudotus mukaan laskien laskeutumista oli n. 20 metriä, jonka jälkeen oli kavuttava erittäin kivikkoista ja juurakkoista jyrkkää polkua ylös. Tämän myös Petri kulki silmät peitettynä Sinin opastamana.

Petrin jälkeen lähdimme kukin vuorollamme kohden hurjaa seikkailua muiden odottaessa ja jännittäessä sivummalla. Ryhmästämme uskaltautui kielekkeen yli kaksi sokeaa ja yksi näkevä. Minulla on vahvasti käsitys, että näkemättömyydellä tai näkemisellä ei ollut merkitystä uskaltautuiko laskeutumaan.

Seikkailijaryhmämme jyrkänteen laella kypärät päässä ja valjaat puettuna. Vasemmalta Outi, Taija, Marianne, Sini, Sirpa ja Heidi.
Jännittyneitä ilmeitä ennen laskeutumista
Sini valjaiden varassa pystysuoralla, rosoisella seinämällä. Lotta Sandvik varmistaa alempana köydestä roikkuen.
Sini laskeutumassa
Sinin leveä voittaja-hymy! Laskeutuminen tehty.
Alhaalla!
Marianne laskeutumisvuorossa jyrkällä seinämällä. Lotta varmistaa Mariannen laskeutumista köydessä vastapainona roikkuen. Sini seisoo alhaalla vieressä.
Melkein alhaalla jo.

Rohkeutta on monenlaista

Oli minun vuoroni siirtyä laskeutumispaikalle Jussin turvallisessa ohjauksessa. Lähestyimme hitaasti kalliokielekettä takaperin. Tunsin sisälläni meneväni pois mukavuusalueeltani siinä määrin, että jännityksen lisäksi syke kiihtyi ja tuli fyysisesti huono olo. Pysähdyimme ja hetken päästä yritin jatkaa matkaa, mutta en pystynyt siihen. En ottanut viimeisiä askeleita enkä pudottautunut kielekkeeltä. Minusta ei vaan siihen ollut. Arvostan todella Jussin ja Lotan tilannetajua. Minua ei yritetty saada menemään puoliväkisin vaan kunnioitettiin sitä miltä minusta tuntui. Siirryimme kauemmaksi kielekkeeltä halasimme ja tulimme rauhallisesti pois lähtöalueelta. Jussi sanoi minulle ”on suurta rohkeutta kieltäytyä menemästä ryhmän edessä”. Näin se varmasti on. Toisaalta en tiedä vaatiko se edes rohkeutta olla menemättä niin pahalta hetkellisesti fyysisesti tuntui. Pelkäsin etukäteen myös ylös kapuamista, sillä huonot seinäkiipeilykokemukseni nousivat voimakkaasti mieleeni. Jälkeenpäin olen miettinyt, että onko minua kaduttanut jänistämiseni ja todettava on ettei ole katumus iskenyt. Toki olisin toivonut uskaltavani, mutta kaikki kokemukset eivät vaan ole kaikkia varten. Tunteen vapaapudotuksesta olisin halunnut tuntea, mutta ensiksi olisi pitänyt kyetä menemään kielekkeen yli ja sen jälkeen kavuta pelkäämääni jyrkkää polkua.  Olen kuitenkin todella iloinen, että Heidi järjesti tämän yllätysnumeron ja osa meistä sai varmasti unohtumattoman kokemuksen.

”Helvetti, mä en näe mitään!”

Lopuksi oppaaltamme Heidiltä kysyttiin haluaisiko hän laskeutua ja vastaus oli ”kyllä, mutta silmät peitettyinä”. Hän oli tehnyt laskeutumisen aiemmin, joten tiesi vähän mistä on kysymys. Seurasimme Heidin valmistautumista ja lähtöä sivummalta. Kielekkeellä kuului ”Helvetti, mä en näe mitään!” Niin vain kuitenkin hän lähti laskeutumaan Lotta vierellään. Lotta laskeutui kaikkien laskeutuneiden kanssa. Heidin päästyä alas Sini opasti hänet jyrkkää polkua ylös edelleen silmät peitettynä.

Olen todella vaikuttunut Heidin ja Petrin rohkeudesta laskeutua alas ja kavuta ylös silmät peitettyinä. Iloitsen myös muiden suorituksista, jotka voittivat pelon ja jännityksen.

Viimeinen ilta majatalolla

Majatalolle palattuamme menimme heti saunomaan iloisen puheen sorinan pulputessa. Kymmenen jälkeen kokoonnuimme kodalle illalliselle. Anneli ja Tuulikki olivat loihtineet herkullisen aterian jälkiruokalettuineen. Syötyämme muistelimme kulunutta viikkoa. Tarkoitus oli tehdä äänitallenne muisteluksistamme, mutta puheemme meni liian viralliseksi rentouden kadotessa, joten tallennetta ei koskaan editoitu eikä säilytetty.

Juttua olisi riittänyt pidempäänkin, mutta osalla oli vielä pakkaamista yms. pientä tohinaa. Veimme yhden jälkeen Sirpan kanssa Seikkailuapinoiden pihapiiriin parapoloidi-mikrofonini ja digisanelimen ikuistamaan öistä tunnelmaa. Tallenteen kuunteluun kannattaa käyttää aikaa, sillä niin kiehtovia ääniä sieltä kuuluu.

Lintujen yökonsertti

Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa. Tervetuloa lukemaan viikostamme!

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Aamun kauhun hetket

Seuraavana aamuna noustuani tajusin kauhukseni palelevani, aivan kuin kuume olisi nousemassa. ”En kai vaan vilustunut märissä saappaissani edellispäivänä?”, pohdiskelin aamutoimia tehdessäni. Toivoteltuani huomenet muille kyselin palelsiko heitä, ja ei.  ”Nytkö minun haaveeni Pienestä karhunkierroksesta murenisi ja joudun jäämään majatalolle!?” Pyysin kuumemittarin ja ei kuumetta ollut, joten teimme päätöksen, että lähden matkaan. Ja nyt jälkikäteen voin vaan kuvitella sitä harmituksen määrää, jos olisin viettänyt päivän majatalolla. Onneksi palelu asettui ja sain kokea ikimuistoisen päivän. Olihan Pieni Karhunkierros minun haaveeni, jonka ympärille viikon ohjelmaa rakennettiin.

Alun hitaat sadat metrit

Aamiaisen jälkeen pakattuamme eväät lähdimme ajelemaan Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikalle. Ennen reitille lähtöä vielä yhteiskuvaan ja sen jälkeen matkaan.

Ryhmämme Pienen Karhunkierroksen sisäänkäynnin luona valmiina lähtöön.
Ryhmäpotretti ennen vaellukselle lähtöä

Ensimmäiset sadat metrit tuntuivat olevan yhtä helvettiä. Heti otettiin kyllä luulot pois! Tässä kohden pyydän muistamaan että maastossa liikuttaessa sokeana on omat haasteensa. Hermosto on todella lujilla koko ajan hakiessa tasapainoa ja kohtaa mihin voi turvallisesti astua. Kuljimme hitaasti totutellen hankalaan maastoon ja hakien hyvää tapaa edetä.

Oppaamme Heidi etukäteen jännitti miten koirat reagoivat riippusiltoihin. Puolisen tuntia taiteiltuamme reitin alkua saavuimme Niskakosken ylittävälle riippusillalle. Molemmilta koirilta ylitys sujui hienosti. Todettava on myös, että itselle nuo riippusiltaylitykset olivat niitä reitin helpoimpia osuuksia.

Heidi ja Otto ylittämässä riippusiltaa Niskakosken yllä. Kosken rannat ovat kivikkoiset, jyrkkäreunaiset ja sankan metsän ympäröimät.
Riippusilta yli Niskakosken

Matka jatkui kohden Myllykoskea.
Ennen Myllykoskelle saapumista pysähdyimme pitkoksilla kuuntelemaan ja tallentamaan kuukkeliemon ja poikasten ääntelyä.

Myllykoskella pysähdyimme hetkeksi näköalatasanteelle, jonka jälkeen  emme kuitenkaan ylittäneet riippusiltaa vaan jatkoimme kohden Siilastupaa.

Heidi ja Otto Myllykosken katselutasanteella pienen putouksen kohdalla. Koski kuohuu vuolaana. Sen takana nousee kallioinen metsän peittämä rinne.
Myllykosken katselutasanteella

Myllykoskelta Siilastuvalle

Metsäisen osuuden jälkeen nousimme jyrkähköt portaat ylös ja laskeuduimme sen jälkeen alas.

Jyrkkä nousu puisia rappusia ylöspäin. Edellä tulee Otto Heidi perässään.  Sirpa peesaa Heidin takana. Portaiden alapäässä tulevat  Taija ja Outi. Portaiden vieressä näkyy kaukana alhaalla olevaa vesistöä jyrkän rinteen alla. Onneksi välissä on tukeva kaide.
Portaita, portaita….
Ja sitten laskeudutaan portaat. Alkupäässä portaat ovat jyrkät ja alempana huonokuntoiset laudat markkeeraavat portaiden paikkoja. Portaiden yläpäässä laskeutumassa Heidi, Sirpa ja Tuulikki. Portaiden vierellä kasvaa korkeita lehti- ja havupuita.
Ja lisää portaita…

Eihän nämä portaat toki Kallioportin nousuun verrattuna pahat olleet!

Matka jatkui Kitkajokea seuraillen ja ohitimme pitkän Aallokkokosken. Metsäisen osuuden jälkeen tuli jyrkkä alamäki, jossa oli osittain luonnon ja osittain ihmisen tekemät pitkät portaat alas kohti Kitkan kuohuja.

Laskeutumisessa oli haastetta juurien ja kivien muodossa portaista huolimatta.

Teräväsärmäisten kivien ja juurien peittämä rinne ja sen takana portaat joita pitkin ovat laskeutumassa Sirpa, Heidi, Tuulikki ja Otto. Ympärillä korkeita ja suoria puita.
Ja vaihteeksi portaita

Alas päästyämme menimme Heidin ja Sirpan kanssa kuuntelemaan Jyrävänputouksen ääntä. Jouduimme tekemään pienen piston vasemmalle ja kulkemaan helvetillisen kivikon läpi. Heidi kysyi haluanko mennä kivikkoon vai jatkaa suoraan Siilastuvalle tauolle. Vastasin ” helvetti kun tänne on tultu niin mennään nyt.” Heidiä ja Sirpaa hymyilytti ja niin me rymyttiin putouksen ääntä kuuntelemaan. Tunsimme putouksesta tulevan sumusateen. Siinä kaatuneen puun päällä oli hieno hetki kuunnella ja tuntea Jyrävänkoski, kiitos Heidi ja Sirpa kun rymysitte kanssani sinne.

Rannan puiden takaa paljastuu ylempänä jokivarressa oleva, komeasti kuohuva Jyrävän putous. Rantatöyräs on paksujen juurten peittämä ja etualalla on kaatunut puun runko.
Jyrävän putous

Upean hetken jälkeen palasimme reitillemme kohden Siilastuvan taukopaikkaa. Kuljimme aivan Jyrävänkosken viertä. Kosken kohina kuului kaukaa alhalta eikä isoihin harha-askeleisiin ollut varaa. Otto opasti kuitenkin hienosti ja määrätietoisesti. Eihän sekään tietenkään halunnut pudota alas koskeen.

Heidi, Otto ja Sirpa kulkevat kapeaa polkua joka kulkee aivan Jyrävänkosken viertä. Polku ei ole paljoa korkeammalla kuin koski joka   uoman keskikohdalla virtaa vuolaana kuohuen. Joen reunoilla kohoaa korkea kallio jonka rinteillä kasvaa tiheää sekametsää.
Jyrävänkosken viertä kohti Siilastupaa

Siilastuvalle mentäessä ensiksi oli nuotiopaikka pöytineen. Wc oli ylhällä hankalan kivikon päässä, joten sinne menimme vasta tauon lopuksi. Tauolla söimme eväitä, paistoimme makkaraa ja jotkut kanssavaeltajat tarjoilivat meille nuotiolla paistettuja vaahtokarkkeja <3. Ylipäätään tuon päivän aikana minua ja meitä tervehdittiin useasti hymyillen. Se oli välillä jopa hämmennystä herättävää positiivisessa mielessä. Kotiympyröissä meitä äärimmäisen harvoin tervehditään.

Iltapäivän kilometrit

Kuljimme kohti Harrisuvannon riippusiltaa ja taukopaikkaa. Sää lämpeni ja oli pysähdyttävä kaatuneen puunrungon päällä istuen poistamaan välihousut. Siinä meitä kolme naista operoi housujensa kanssa rivissä. Oli paljon mukavampaa jatkaa matkaa kun ei ollut niin hikinen olo. Ohitimme Kalliosaaresta kertovan kyltin.

Kalliosaaresta kertovassa mustassa opastetaulussa on reikä josta näkyy alla virtaava Jyrävänjoki. Taulussa kerrotaan näin: Kalliosaari on sitkeä kuin kuivaliha. Kymmenien tuhansien vuosien ajan se on sinnitellyt sateen ja joen yrittäessä sitä romauttaa. Kalliosaari on ympäristöään kovempaa ainesta, ja niinpä se seisoo keskellä jokea pehmeämmän aineen valuttua aikaa sitten Paanajärven pohjalle. Tiesitkö että Venäjän Paanajärvelle on tästä enää reilut 20km?
Kalliosaaren opastetaulu

Pienellä Karhunkierroksella oli lähes koko ajan polulla kiviä tai juuria. Kävellessämme Sirpa totesi minulle jossain vaiheessa ”Nyt on ”silkkitietä” niin kauas kuin näkee”. Ja sitä jatkui ehkä kuusi metriä ja mutkan takana meitä odotti jälleen kivet ja juuret. Päivän aikana selvästi vauhti kasvoi ja kivistä ja juurista selviydyimme helpommin matkan edetessä.

Kohdissa missä koskien tai joen kuohut kuuluivat alhalta, se tuntui äärimmäisen hienolta.

Heidi, Otto ja Sirpa kosken viereisellä korkealla harjanteella matkalla kohti Harrisuvantoa.
Taivalta taittamassa kosken kuohuja kuunnellen

Hiljalleen erkaannuimme Kitkajoesta ja koskista lähestyessämme Harrisuvannon riippusiltaa.

Ennen sillan ylitystä opas Heidi ja Outi vaihtoivat kenkiä, sillä Outilla oli ongelmia kenkiensä kanssa. Jälleen riippusillan ylitys meni hienosti.

Aurinkoisessa säässä kylpevän, tyynen Harrisuvannon ylitse kulkee riippusilta kohden vastapäistä puiden peittämää saareketta.
Harrisuvannon riippusilta

Harrisuvannon sillan tuntumassa on infotaulu jossa kerrotaan näin: Harrisuvanto. Harri eli harjus antaa nimensä tälle kutupaikalleen. Erityisesti ennen kevätkutuaan harri popsii myöhemmin kesällä retkeilijän riesana pyöriviä mäkäriä. Uskoisitko että yhden harjuksen mahalaukusta löytyi yli 5000 mäkärää?
Pysähdyimme Harrisuvannon taukopaikalle nauttimaan eväitä ja hengähtämään. Samalla Sirpa laittoi Outille nilkkoihin tukisiteet, jotta saivat vaihdetuksi kengät oikeille omistajilleen.

Sirpa laittaa Outille tukisidettä jalkaan.
Ensiaputaitojakin tarvittiin, onneksi vain tukisiteen muodossa

Ei se niin paha ollutkaan

Harrisuvannon taukopaikan jälkeen aloimme lähestyä Kallioportin nousua, joka jännitti opastamme Heidiä eikä aivan suotta, sillä niin jyrkkä nousu oli. Opaskoiramme suoriutuivat kuitenkin jyrkistä portaista hienosti. En tiedä monta porrasaskelmaa nousussa on, mutta riittävästi niitä joka tapauksessa asteltiin. Aluksi ei ollut kaidetta ja portaat olivat maahan iskettyjä puolipöllejä. Tovi edettyämme vastaan tuli kuitenkin kunnon puuportaikko kaiteineen. Ei siis muuta kuin määrätietoisesti askel askeleelta ylöspäin. Oli kerran pysähdyttävä hengittelemään ja tauolle saatiin hiukan pituutta kun tallensin jostain alempaa kuuluvaa linnun ääntä. Valitettavasti lajia ei ole kukaan varmasti osannut lajimäärittää äänen perusteella, mutta hetki oli hieno viimeisissä portaissa seisoa ja kuunnella sitä.

Päästyämme Kallioportin huipulle oli aika tuuletusten ja yhteiskuvan

Seikkailuporukka tuulettaa Kallioportin katselutasanteella.
Kallioportin katselutasanteella!

Liikutusta ja huikeita maisemia

Tuuletusten jälkeen jatkoimme kulkua eteenpäin. Kuljimme mäntykangasta pitkin ja ohitimme huikean rotkon. Päivän aikana pilvinen sää oli vaihtunut aurinkoiseksi.

Otto, Heidi ja Sirpa kulkevat pienten kalliokumpareiden ja mäntyjen välissä kiemurtelevaa polkua.
Aurinkoisessa säässä eteenpäin
Huikaiseva näkymä pystysuoralta korkealta jyrkänteeltä alas laaksoon jossa suomaaston ympärillä kasvaa sankkaa metsää.
Päätä huimaava näkymä matkan varrelta
Taija, Outi ja Tuulikki vaikeakulkuisella juurien peittämällä polulla. Edessä kauniita syvänsinisiä suolampia.
Juuret tuovat lisähaastetta poluilla

Opas Heidi kertoi jälkeenpäin jännittäneensä Pienen Karhunkierroksen onnistumista kaikkein eniten. Hän oli tehnyt varasuunnitelmat moneen eri tilanteeseen ja varasuunnitelmille vielä varasuunnitelmat. Liikutus, helpotus ja rentoutuminen oli hyvä tehdä vähän ennen Pyöreälampea hetken hiljaisuudessa. Vaikeimmat kohdat reitistä oli ohi eikä varasuunnitelmarepertuaaria tarvittu.

Vaelluskenkien peittämät jalat laiturilla lammen yllä. Valkoiset pilvet ja sininen taivas heijastuvat lammen pintaan.
Sielu ja ruumis lepäävät

Pienen oman hetken jälkeen Heidi kuuli radiopuhelimesta jonkun meistä kutsuvan häntä ja niin matka hänelläkin jatkui.

Pyöreälammen taukopaikalla pidimme pienen tauon.

Kuusikulmainen, pyöröhirsistä tehty nuotiopaikka kuivalla mäntykankaalla tyynen lammen rannalla.
Pyöreälammen taukopaikka

Loppurutistus

Ennen Myllykoskea ylitimme ns. tavallisen sillan. Pian pääsimmekin Myllykosken riippusillalle jossa kuulimme ja näimme upean kosken pauhun ja riippusillan ylitys sujui tutusti mallikkaasti.

Myllykosken riippusillan jälkeen kärkiparimme vaihtui Outin ja Taijan siirtyessä etummaisiksi. Heille tapahtui kuitenkin pieni eksyminen ja ilmoittivat siitä heti radiopuhelimella. Heidin paikallistettua eksyneet hän kipaisi hakemaan heidät meidän muiden odotellessa, että ryhmä saadaan kokoon. Pian Heidi saapuikin Outin ja Taijan kanssa ja matka eteni Basecambin luo, jossa me koiralliset jäimme odottelemaan Tuulikin kanssa Heidin ja Sirpan hakevan autot. Viimeiset sadat metrit kuljettiin samaa reittiä kuin lähtiessä. Taija ja Outi kävelivät loppumatkan kun taas Sini nautti loppumatkan juosten, Sirpa nautiskeli rauhallisempaan tahtiin. Peesareillakin oli kova päivä takanaan, joten hetki omaa aikaa oli täysin paikallaan. Mariannen ja Tuulikin kanssa istuskelimme koirat jaloissamme odotellen muita.

Tunteikas illallinen ja uuden projektin synty

Seikkailuapinoiden majatalolle saavuttuamme painuin heti suihkuun, sillä hiukan nihkeissä vaatteissa tuli vilu. Kuuma suihku tekikin oikein hyvää ja oli mukava istua illallispöytään lämpimästi puettuna. Illallisella oli yksi ja toinen liikuttunut huikeasta päivästämme ja onnistumisestamme. Puhua pulputimme iloisesti ja Heidi sanoi vievänsä meidät vaikka kuuhun! Sitä odotellessa siis. 
Pöydässä istuessamme tuli puheeksi hetki jolloin meille näytettiin kartasta minkälainen reitti Iso Karhunkierros on ja millainen osa siitä on Pientä Karhunkierrosta. Outi täräytti ”Kun se Pieni Karhunkierros oli niin pieni voitaisiinko mennä joskus se Iso Karhunkierros?” Heidi ei epäröinyt hetkeäkään sanoessaan ”Mennään, mutta sopiiko, että vasta vuoden päästä”. Ja näin oli kylvetty siemen Isosta Karhunkierroksesta, jota aloimmekin juhannuksen tietämissä suunnitella tosissamme ja projekti Iso Karhunkierros 2020 sai alkunsa.

Aterian jälkeen osa lähti vielä saunomaan ja jotkut saunojista kävelivät Kitkan rantaan uimaan saunatuokion alkajaisiksi. Me Sirpan kanssa nautimme valkoviinilasilliset ja lähdimme viemään koiria iltahädilleen samalla vieden tallentimen ja mikrofonin Kotivaaran alle yöksi tallentamaan.
Tallenteelta kuulet mm. vihervarpusen ja pajulinnun.

Lintujen ääniä kesäyössä

Oli jo liki puoliyö, joten oli aika kömpiä petiin väsyneenä, mutta onnellisena.