Maastossa huomaa kehityksen

Eilinen ratsastustunti hujahti maastossa. Edellisestä maastokerrasta on yli vuosi, joten kasvoilla isot hymyt auringon lämmittäessä lähdimme maastoon.

Ratsastin Fengur-papalla, josta minulla onkin paljon hyviä muistoja. Koska viime aikoina meillä on ollut kenttätunneilla paljon harjotteita missä siirrytään töltistä raviin jne. en ole Fengurilla ratsastanut, siltä kun ravi löytyy kuulemma äärimmäisen huonosti. Nyt kuitenkin pääsin nauttimaan papparaisen kanssa työskentelystä. Ja varmajalkaisestihan se eteni riippumatta miten jyrkkä mäki tai oliko kavioiden alla jäätä, upottavaa lunta vai sulaa hiekkapolkua.

Tämän vuoden puolella kaikki ratsastuskerrat ollaan menty ilman satulaa. Satula tuntuikin aluksi hivenen oudolta, ja kun Fengurilla on vielä sellainen korkea takaosastaan oleva satula. Alussa hetken mietin, että mitenköhän hukassa sitä on maastossa ratsastaessa tai miten epävarmaa oma meno on. Nopeasti sai kuitenkin huomata, että kenttäharjotteiden myötä varmuutta on tullut lisää sekä tasapaino parantunut. Jyrkähköt ylä- ja alamäetkään eivät pahalta tuntuneet. Sitä vain ratsasti rauhallisin mielin ja nautiskeli. Tasainen töltti oli ihanaa. Laukkapätkiä ei maastossa tällä kertaa menty, mutta kun kevät ehtii pidemmälle, niin sitten laukkaillaankin enemmän.

Auringon lämpö, tuoksuva sulava lumi, hevosen tuoksu, onnistumisen tunne, itseluottamuksen kasvu ja iloiset ratsastajat teki tunnista todella onnistuneen ja jätti erittäin hyvän mielen. Se jätti myös tuntemuksia sisä- ja etureisiin. Olen tuosta liikunnasta aiheutuneesta tuntemuksesta fiilistellyt ja uskokaa vaan myös nauttinut.

Onnellinen ratsastaja kotiuduttuaan pääsi melkeinpä heti saunomaan, sillä avokki oli napsaissut saunan lämpiämään. Ilta kuluikin rennosti kotosalla. Tänään on sitten taas maanantaiseen tapaan aamupäivästä vietetty aikaa keramiikkatöiden parissa ja iltapäivästä iltaan hoitaen hieronta-asiakkaita. Suunnittelin vielä tekeväni kynttilöitä, mutta ryydyin. Mustien leskien aikaan neuloin ja nyt kun iltatee on juotu on aika painua peiton alle. Huomenna vietän päivän Iiriksessä meidän rottinkikerholaisten Pääsiäis-myyjäisissä.

Ylipainoinen – huonompi ihminen?

Te jotka olette kirjoitteluani jo pidempään seuranneet, olette lukeneet useamman kerran tavoitteestani päästä alle 60 kilon. Tuolle tavoitteelle olen joutunut heittämään toistaiseksi hyvästit. Josko joskus sinne alle 70 kilon pääsisin, saisin hurrata.

Syksyllä aloittamani Thyroxin-lääkitys on auttanut viime kesänä ja alkusyksynä vaivanneeseen järkyttävään väsymykseen. Kuivasilmäisyys ja akillesjännekivut ovat kadonneet. Nyt tammikuun puolella painon nousukin on asettunut. Toisaalta kuivasilmäisyyttä on viime viikkoina hiukan esiintynyt ja mielialat ovat vaihdelleet suuresti. Onneksi inspiraatiota käsitöihin ei ole mennyt. Tosin viime viikolla en neulonut vasta kuin perjantaina. Tuolla viikolla kärsin megalomaaliset naisten päivät. Nyt vetelenkin nestemmäistä rautaa päivittäin. Josko vähän auttaisi. Noiden vuotojen takia oli pakko perua pt-treeni. Peruutuksia on tullut aiemminkin tammikuun puolella ihottumien takia. Toivottavasti nyt perjantaina päästään Jannan kanssa vihdoin asiaan.

Mutta se paino, se ei halua luovuttaa kilon kiloa pois, vaikka mä niin tahtoisin. Kun kotiuduimme mökkiviikonlopun vietosta hyppäsin vaa’alle ja kuulin karseat lukemat. Heti liikunnan lisäännyttyä, paino taas nousuun. Arvatkaa tuntuiko se masentavalta, vaikka tiedän lihaksien imaisevan nestettä itseensä ja asia kyllä tasaantuu. Onneksi niin myös on käynyt ja voin kirjoittaa tuon, että painon nousu on pysähtynyt.

Tuo kilpparin vajaatoiminta selvästi vaikuttaa elimistööni. Jalat eivät palaudu niin nopeaan kuin ennen pitkän työpäivän jälkeen, nukun pitkiä yöunia vaikkakin melatoniinin avustamana, parin kiireisen päivän jälkeen kaipaan rauhallisempaa päivää väliin jne. Ei ole mitään järkeä lähteä revittelemään hulluna ja pitämään kovia diettejä. Pelkään sotkevani kroppani entisestään. Voinko sitten laihtua? Se onkin kysymys johon en tiedä vastausta. Uskoisin kuitenkin, että kyllä sekin on mahdollista, mutta entistä paremmin kuunnellen omaa kehoa ja sen viestejä. Asiaan pitää löytää rento ote, ei stressata jne. Ei välttämättä kovin helppoa, mutta yritetään.

Kun painoa olen avokille pohtinut, hän on sanonut ”ei se tee sinusta sen huonompaa ihmistä”, vaikka ylipainoa olisikin. Hän on varmasti siinä oikeassa, mutta monesti törmään siihen, että joko ylipainoinen ihminen kokee itsensä huonommaksi kuin muut, tai sitten reilusti ylipainoisesta henkilöstä puhutaan vähättelevään ja syyllistävään sävyyn. Sellainen ei tietenkään kenestäkään tunnu hyvältä.

Johtui ylipaino mistä tahansa, myös me olemme ihmisinä arvokkaita. Se on hyvä muistaa meistä jokaisen. Meillä voi olla erilaisia syitä miksi painon pudotus ei ole helppoa, vaikka halua siihen olisikin. Miksi siis kokea itseään sen huonommaksi kuin muut? Miksi ihmismieli on välillä niin pirullinen? Miksi toisten asenteet vaikuttavat alentavasti? Ja ne omat pelot/kuvitelmat kanssaihmisten asenteista tekee mielen ihan matalaksi. Pakko minun on tunnustaa, että kyllä minua jänskättää taas palata salille pitkän tauon jälkeen. Jännittää näkövammaisuudestaani johtuen, mutta myös muutoksista mitä minussa on tapahtunut, lantio levinnyt. Mitä muut mahtavat ajatella? Alemmuuskomplessissani tietysti kuvittelen ”No hyvänen aika, onpas tuo lihonnut!” ”Mitä tuo läski täällä tekee???” Totuus taitaa kuitenkin olla, että tuskinpa kovin moni koko asiaa edes huomaa. Ja oikeasti MITÄ SITTEN, jos huomaakin. Onko sillä muka oikeasti väliä? En taatusti ole ensinmmäinen enkä viimeinenkään jolle on tullut takapakkia ja asioita on lähdettävä rakentamaan uudelleen ja ehkäpä vähän erilaisella otteella.

Mutta kysymykseen onko ylipainoinen huonompi ihminen, vastaan mielialojen heilahtelujen keskeltä: EI OLE! Minäs, Sinä ja Me olemme hienoja, arvokkaita ihmisiä sellaisina kuin olemme. Toivotan kaikille hirmuisesti tsemppiä liikakilojen kanssa taisteleville ja niille fiiliksille mitä siihen liittyy. Tehdään parhaamme stressittä matkakalla kevyemmäksi. Unohdetaan syyllisyys ja itsensä vähättely!

Lomatunnelmaa valokuvin

Vuoden vaihteessa vietimme melkein kolmen viikon mökkiloman. Alkulomasta riesana oli karmea nuha ja loppulomasta kovat pakkaset. Tosin ei jouluaatonaattonakaan riemun kiljahduksia syntynyt talsiessamme hakemaan kuusen oksia maljakkoon. Kumisaappaiden alla vain vesilätäköt lätsähtelivät, mutta mökkiin saatiin oikean kuusen tuoksua vinossa olevista oksista huolimatta.Tuolloin aatonaattona tuuletimme peitot, tyynyt, sohvatyynyt, koirien makuualustat ja matot. Pyyhittiin pölyt ja imuroitiin. Kokkasin ensinmmäistä kertaa itse bataattilaatikon. Siitä tuli herkullista, sopi erittäin hyvin kalojen kanssa.Illalla vielä leivoin joulutorttuja, jotka menivät parempiin suihin hyvin nopeaan.

Äidiltä saimme joulukukan amarylliksen. Kukka toi joulutunnelmaa senkin päällä, jonka takana naulakko ja siinä olevat vaatteet vähän häiritsevät. Kuvassa oleva taatelikakku on avokin asiakkaalta.

Aattona aamupäivästä paistoimme 2.5 kilon Tammisten luomukinkun, joka oli onnistunut valinta ja sitä oli meille myös sopivan paljon. Minä valmistelin jouluateriaa avokin lämmittäessä saunaa. Jälkiruuaksi tein suklaahyvettä johon tuli tummaa suklaata, kuohukermaa ja appelsiinituorejuustoa. Ateriavalmistelut saatuani valmiiksi olikin aika sytyttää ulkotulet ja halkotulikori saunataukoja ilahduttamaan.

Aika kului rentoillen ja sairastaen. Äänikirjoja kului sekä neule edistyi.Pelleriiniä neuloin niin innolla, että Rowanin alpakka-lanka, jota oli kuusi kerää, loppui kesken. Oli yritettävä saada lankaa lisää ja kolme kerää sainkin Uuden vuoden aattona samalla kun lähdimme ystävämme 40-vuotisjuhliin.

Tapaninpäivänä tuuli kylmästi, silti nuhaisina ulkoilimme puolisen tuntia, jotta koirat saivat vähän puretuksi energiaa. Alkuillasta satoi ohuen ohut lumikerros lämpötilan painuessa pakkaselle. Talvi saapui 🙂 Kirjojen kuuntelun lomassa vietin aikaa myös Yle-Areenalla seuraamalla Ompelijatar-dokumentin katsottuani ensin Punainen kolmio-sarjan sunnuntai-iltaisin.

Onneksi olo kohentui ja 7-9 asteen pakkasesta huolimatta vietimme maanantain iltapäivästä iltaan nuotiolla. Lampikin oli jäätynyt ja jää kantoi kuin kantoikin meitä. Tiedän, oltiin tyhmänrohkeita kun poseerattiin jäällä glögimuki käsissä. Jää ei vahvalta vielä näyttänyt. Älkää tehkö siis niin kuin me, vaikka mitään ei sattunutkaan.Poseerauksien jälkeen pysyimme kiltisti nuotion ääressä. Uunissa valmistui herkullinen riisipuuro, jota söimme nuotion äärellä talvesta nauttien.

Keskiviikkona saimme vieraaksemme vanhimman veljeni perheineen. Lapset peuhasivat jäällä, rupattelimme, kahvittelimme ja hassuttelimme. Valokuviakin otettiin, mutta en jaa täällä lapsista kuvia, koska en ole lupaa vanhemmilta kysynyt. Joka tapauksessa vietimme mukavat reilu parituntisen. Loppupäivän saattoikin taas rentoilla käsitöiden parissa 😀

Vuosi vaihtui ystävämme 40-vuotisjuhlissa. Aloitimme kuohuvalla jatkaen aterioimalla ja saunoen. Raketit katseltiin parvekkeelta. Oli mukava ilta rentojen ihmisten parissa. Keskustelut soljui mukavasti eikä syntynyt kuppikuntia. Yhden jäälkeen olimme takaisin mökillä. Ja siitä päivästä/yöstä sää alkoi viilenemään. Tarkoituksemme oli viettää liikunnallinen viimeinen lomaviikko. Kolmena päivänä se onnistuikin. Lauantaina tepsuttelimme vajaan tunnin 13 asteen pakkasessa ja onnistuttiinpa napsimaan muutama hyvä kuvakin.Tuon hatun sain avokilta joululahjaksi 🙂 On todella lämmin, mutta peittää turhan tehokkaasti kuuluvuuden. Ihanaa oli reippailla ja seuraavana päivänä luistimet jalkaan ja nauttimaan lammen jäälle talvesta. Kuvista huokuu hyvä mieli, vaikka toinen luistimistani kuvasta puuttuukin 😀Vielä maanantaina lähdettiin tuuliseen 14 asteen pakkaseen reippailemaan. Sitten tulikin niin kylmää ettei ulkoilu oikein innostanut. Tuossa vaiheessa Rowanin lanka alkoi taas olla loppu, joten pelleriini tauolle ja tuubihuivi puikoille. Iltaisin katselin Areenalta Koukussa-sarjaa samalla neuloen. Tiistaina saunoimme ja katselimme Pikkuleijonien mm-kulta-ottelua. Tuolloin kävin myös 23 asteen pakkasessa luonnossa saunatauolla pisulla kuunnellen samalla hirren pauketta, joten pakkanen siellä teki työtään. Jääkiekko-ottelun päätyttyä vielä iltateetä ja rauhoittumista.

Loppulomasta ei ihmeempiä tapahtunut. Kova pakkanen alkoi tympimään, neulominen ja äänikirjat kyllästyttämään. Loma taisi tehdä tehtävänsä kun kaupunkiin paluu ei tuntunut hassummalta. Oli oikeastaan mukavakin aloittaa arjen aherrus ja olla taas ihmisten parissa.

Mennyt vuosi pakettiin

Vielä on lomaa jäljellä… Vielä tulee pakkaspäiviä… Nyt on kuitenkin hyvä hetki paketoida vuosi 2015 ja miettiä tulevia.

Alkuvuodesta liikuntakärpänen suristeli todella mukavasti. Rikoin rajojani uskaltautumalla yksin ryhmäliikuntatunneille ja se oli minulle todella suuri asia. Myös se miten normaalilta tuntui kävellä treeneihin ja sieltä kotiin. Oton kanssa välillä kulku takkusi, mutta onneksi saimme hurjasti apua ongelmiimme ja pääsin tuntemaan vapauden liikkua haluamallani tavalla. Keväällä osallistuin elämäni ensinmmäiseen spinningmaratoniin ja parin päivän päästä heti toiseen vastaavaan rypistykseen. En tiedä oliko niitä ihan fiksuimpia vetoja, mutta nautin!

Kevään edetessä väsyneisyys lisääntyi ja paino lähti nousuun. Mökillä oli helpompaa ja kesän rehevä luonto hoiti rikkinäistä mieltäni, mieltä joka pelkäsi ja suri missä vika on. Lopulta päätin hakeutua lääkäriin.

Kesällä vietimme todella paljon aikaa täällä mökillä. Liikkuminen ei hotsittanut. Aika kului käsitöiden ja luonnon parissa. Istuin kuistin edessä neulomassa milloin kranssin päällistä milloin huivia tai näpertelin kaulakoruja. Nautin luonnon äänistä, tuoksuista siitä kun pääsimme poimimaan oman maan marjoja, herneitä, perunoita, äidin kanssa keräämään villiyrttejä kuivattavaksi jne.

Loma loppui ja tiesin ettei kesä ollut tuonut pirteyttäni takaisin. Työpäivien jälkeen olin todella väsynyt eikä todellakaan mieleen tullut lähteä liikkumaan. Pahimmoillaan avokki sai viedä iltaisin molemmat koirat iltajalotteluille minun jo kömpiessä peiton alle. Syyskuussa menin uudelleen kilpirauhaskokeisiin ja aloitin koelääkityksen. Jo muutamassa päivässä huomasin pahimman uupuneisuuden katoavan. Ilo palasi, tunsin oloni energisemmäksi ja enerkisyyteni purkautui käsitöihin. Lääkitys aloitettiin isolla annostuksella ja mahdollisien haitallisien oireiden vuoksi en uskaltanut treenausta aloittaa sotkeakseni elimistöni entisestään. Viikot vieri, nautin käsillä tekemisestä ja kaipasin urheilua. Onneksi syksyn aikana kävimme ratsastamassa joitakin kertoja. Nyt koen oloni sellaiseksi mitä se on terveenä ollessani ollutkin. On aika tarttua taas myös liikunnan haasteisiin. On kurjaa, että joudun aloittamaan alusta, sillä kyllä minua taas jännittää miten kaikki sujuu: reitti Vidaan, miten treenaus, miten mahdolliset ryhmäliikuntatunnit jne. Ja pelkään myös itseäni. Olen vähän sellainen kaikki tai ei mitään-meiningillä menijä. Ja kun aloitan liikunnan se vie mennessään ja ehken muista levätä riittävästi kilpirauhasen vajaatoiminnan huomioiden. Niin, jos sitä tarvitsee huomioida. En halua elimistöäni sekaisin, mutta haluan vahvemman olon itselleni, sillä se tekee niin hyvää.

Käsitöitä tein alkuvuodestakin, joten ensikertaa liikunta ja kässäily mahtuivat elämään yhtäaikaisesti, josta iloitsin. Liikunnan jäädessä käsityöt otti paikkansa ja syksy meni niiden parissa. Välillä minulla oli sellainen tunne, että koko touhu karkaa ihan käsistä. Ensikertaa osallistuin myyjäisiin myyjänä ja muutoinkin markkinoin tekemiäni töitä enemmän. Yllätys oli suuri miten paljon minulta ostettiin kransseja ja kynttilöitä.

Onneksi sairastumiseni ei ehtinyt vaikuttamaan työn tekooni, että pahimman uupuneisuusvaiheen vietin täällä mökillä alkusyksyn viikkoja lukuun ottamatta. Firmalla pyyhkii mukavasti. Asiakasvirta pyörii aika pitkälle vakkariasiakkaiden myötä, mutta ilahduttavasti aina uusiakin tulee milloin kenenkin suosituksesta. Joulun alla lahjakorttimyynti oli positiivinen yllätys. Töiden suhteen uuteen vuoteen on mukava lähteä. Lomalta kun palaamme ei tarvitse mietiskellä ekalla viikolla miten aikansa kuluttaa.

Nyt kuitenkin nautitaan, jos vaan pystytään talvisäästä paukkupakkasineen. Ehkä ei ihan näin kylmää olisi tarvittu, mutta toisaalta tuntuupahan kerrankin oikealta säätyypiltä oikeaan aikaan. TALVI!

Käsityövoittoinen marraskuu

Tänään kieputtelin valot ja päälliset kolmeen kranssiin. Viikolla aiemmin valmistui kaksi kranssia. Tampereen reissulla neuloin 2.5 kranssin päällistä. Viimeistä jatkoin luennolla istuessani. Sain sen valmiiksi tiistai-iltana äidin ollessa meillä kyläilemässä. Päivät meni nopsaan äidin hääriessä keittiössä ja meidän tehdessä hierontatöitä. Saunoimme, tein äidille suklaahieronnan ja vietimme rentoa eloa porukalla. Seurasimme miten Harmaakuono touhotti pirteänä äidin ympärillä. Mökkiviikonloppu tuntui tehneen vanhukselle hyvää, mieli virkistyneenä herra ollut koko viikon 🙂

Silmukkasiskojen kanssa tapasimme lokakuun lopussa. Tuolloin tein vuosi sitten Tampereen Kädentaitomessuilta ostaman mosaiikkikuusen. Tai siis, liimasin kuusen mosaiikit paikoilleen. Huomenna olisi tarkoitus saumata työ. Samaisena viikonloppuna ahkeroin kynttilöitä yli 30 kpl. Tarkoitus olisi jatkaa kynttilöiden valmistusta sunnuntaina ratsastuksen jälkeen.

Keramiikassa tulevana maanantaina on tälle syksyä viimeinen kerta. Keramiikka jatkuu tammikuun lopussa. Syksyn aikana tein n. viiden kilon möykyn verran mustasta savesta astioita. Toissa kerralla siirryin valkoiseen saveen. Iso tarjoiluastia meni nyt lasitukseen, ja parina kertana olen tuonut kotiin jo valmiita töitä. Ajattelin, että kirjoittelen keramiikkatöistäni jossain vaiheessa ihan oman postauksensa kuvien kera. Nyt kun on joulupukin apulaisena toimimispuuhaa, ei kaikkea voi tässä vaiheessa kertoa 🙂 Sen kuitenkin uskallan kertoa, että nautin keskusteluista mitä käydään ohjaajan Soilen kanssa väreistä ja töiden laadusta. Minulle ylikriittiselle ihmiselle tekee hyvää, että saan laajempaa näkökulmaa asioihin että en takertuisi johonkin yksittäiseen ”kuoppaan” tms. Että oppisin sen että työssä saa näkyä se, että on tehty käsin. Hiljalleen alan tajuamaan, että töillä on arvoa, vaikka käsin tunnustellen tuntisikin jonkin ”epämuodon”. tms. En välttämättä osaa asiaa selittää, mutta tod.näk. palaan keramiikkapostauksessani asiaan. Pysykää kuulolla 🙂

Kynttiläurakan jälkeen laitoin viikonlopun saldostakuvan Facebookiin ja se poiki heti muutaman kynttilätilauksen. Tuolla marraskuun ekalla viikolla toimitin myös pari valokranssia uusille omistajilleen. Rottingissa sain ison ovaalikorin valmiiksi, aloitin ns. margariinikoria, jonka letityksen jälkeen ehdin seuraavalla kerralla tekemään vielä pienen pyöreän korin. Äidin villapaidan tresorikin valmistui. Torstai-iltana ystävämme Maria vietti luonamme teehetken ja jaksoi kuunnella meidän valmistautumista Harmaakuonosta luopumiseen. Tuolloin todella tuntui, että siihen ei mene kauaa. Tällä viikolla on taas tuntunut toisenlaiselta, mutta eihän se rakas kuonokas nuorene.

Seuraavana iltapäivänä iski armoton leivontavimma. Leivoin suklaapiirakan Frantsilan kasvisruokakurssilla olleen ohjeen mukaan. Tosin pistin piirakan piirakkavuokaan enkä pellille. Siinä se kohosi mahtavasti ja muistutti enemmänkin kakkua kuin piirakkaa. Hyvää siitä joka tapauksessa tuli.

Tuona viikonloppuna olin lauantaina kuuntelemassa Ladysave-kuoron juhlakonserttia Porvoossa. Kuorossa laulaa Silmukkasisko Jonnu. Kyllä on ihailtava kuorolaisten taitoa laulaa ja esiintyä. Nautin! Tauolla nautin teen kanssa herkullisen gluteeinittoman suklaamuffinssin. Muffinssi oli niin herkullinen, että ansaitsee tulla mainituksi. 🙂

Sitten lähestytäänkin Tampereen reissua. Messutunnelmista- ja ostoksista tulee oma postauksensa kunhan messusaalis saadaan kuvatuksi 🙂 Tampereella vietin neljä yötä ensin yöpyen lapsuudenystäväni luona ja toisen yön puolestaan pitkäaikaisen ystävän luona. Lapsuudenystävän kanssa vietimme rentoa keskiviikkoa jutellen ja minun samalla neuloen kranssin päällistä. Toisessa kyläpaikassa ilta meni myöskin rupatellen ja nauttien herkullista gluteeinitonta juustokakkua. Perjantaina kiertelimme Tallipihassa ja shoppailuni alkoi jo sieltä. Mutta jatketaan myöhemmin kuvien kera.

Tällä viikolla osallistuin keramiikan ja rottingin lisäksi Inkun ideapajassa olleeseen kynttilän kastokurssille, josta myös teen oman tekstin. Huh, olenpas nyt luvannut paljon postauksia. Kannattaa siis pysyä täällä lukemassa 🙂

Tämän kaiken lisäksi on toki myös asiakkaita hoidettu. Selvästi kuitenkin joulun lähestyminen alkaa jo vaikuttamaan. Monet jäävät jo joulutauolle. Avokin kanssa vietetty yhteisiä iltahetkiä telkun ääressä. Vauhti on kuitenkin ollut aika vinhaa ja sään harmaantuessa ja pimeyden lisääntyessä huomaan olevani todella väsynyt. Nyt kun Thyroxinin myötä olen saanut pirteyden takaisin ja innokkuuden touhuta kaikkea, meinaa vähän unohtua, että lepoakin tarvitaan ja aikaa palautumiseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että jatkan samalla annoksella millä lääkityksen aloitin. Lisäksi sain reseptin melatoniiniin. Nyt olen reilun viikon nukkunut reseptillä olevalla melatoniinilla, ja olen nukkunut yhtä yötä lukuun ottamatta todella hyvin. Heti kun tilanne vähän rauhoittuu on saatava liikunta/treenaus vahvemmin takaisin elämään. Jannan kanssa asiasta ollaan jo vähän viestitelty, mutta hektisyyden vuoksi aika pt-treeniin on jäänyt sopimatta, mutta kyllä mä täältä taas tulen.

Ratsastustunti tihkusateessa

Sateinen sunnuntai, mutta onneksi pahemmalta kastumiselta vältyttiin. Tuntimme aikana sateen taso pysyi tihkuna. Ja kyllä oli ihanaa ratsastaa. Onneksi seuraavaan kertaan on enään alle kaksi viikkoa.

Jatkoimme teemalla kevennys oikein ja kyllähän se pääosin oikein menikin. Ratsastin Plesillä. Harjoittelimme myös tuntemista miten hevosen jalat liikkuvat, miten reippaammassa käynnissä ristiselkään tulee liikettä. Töltissä kyseinen alue jää vähän jäykäksi. Yritimme oppia tuntemaan onko töltti nelitahtista vai passitahtista. Laukkasimme myös kenttää ympäri. Tosin Plesillä tuntui olevan välillä ihan omat askellajit, mutta ajoittain onnistuin nostamaan laukan sekaravista. Tunti oli vauhdikas ja tuntui hyvältä kun saatiin mennä reippaasti ja samalla onnistuen toimimaan selässä jollakin halutulla tavalla. Rivakkaampaan raviin patistaessa hevosta pohkein oikea kevennys kääntyi helposti vääräksi. Laukassa hetkittäin uskalsin irrottaa satulasta ja silloin se on mukavan tuntuista, mutta syystä tai toisesta kädet aina palasivat satulan kaareen roikkumaan ehkäpä sen epämääräisen askelluksenkin vuoksi. Mutta hiljalleen varmasti kehityn tuossakin. Itse asiassa olisi todella jännittävää tietää miten onneton sitä on ollut aikanaan hevosen selässä. 😀

Avokki oli napsauttanut saunan päälle, joten kosteat vaatteet pois ja saunaan lämmittelemään. Saunottiinkin ajan kanssa ja se teki hyvää. Tosin saunakeskustelut ei kovin rentouttavia olleet, sillä puhuimme Harmaakuonosta paljon. Nyt herra on ollut vähän pirteämpi, eilen haki muutaman kerran leluja ja köyttäkin piti minun kanssa kiskoa Oton piehtaroidessa vieressä.

Ravia ja laukkaa

Ratsastustunnin jälkeen olin hikinen ja onnellinen.
Syyskuinen ratsastuskerta meni vähän pipariksi, ja pari viikkoa sitten tunti peruuntui. Tänään meillä oli kuitenkin oikein onnistunut ja ihana tunti. Aurinko paistoi lämmittäen mukavasti. Nyt ollaankin saatu nauttia todella ihanista syyspäivistä.

Alkukäyntien jälkeen teimme tutusti pysähdyksiä ja jonkusen pysäyksen jälkeen mukaan otettiin peruutukset. Vähän haastavaa, mutta kyllähän se Aira peruutti. Peruutuksessa itselläkin vähän epävarma olo. Sen vaistoaa, että mennään hevosen mukavuusalueelta vähän pois ja sekin on epävarma. Pakitusten jälkeen lähdimme tölttäämään ja ravaamaan. Ravissa uutena juttuna tuli kevennys oikealla tapaa. Tähän asti ollaan vain kevennetty enkä ole edes tiennyt sitä väärin voivan tehdä. Rytmi löytyy tai sitten ei. Noh, eihän se sitten ihan niin menekään. Ratsastettaessa kehällä ulommaisen etukavion osuessa maahan ratsastajan peffa käy satulassa. Aluksi käynnissä tunnustelimme hevosen etujalan liikettä lavan tuntumasta. Sitten raviin ja keventämään. Aluksi hukkasin koko kevennyksen ja kun rytmi löytyi se meni väärin. Yllättävän hyvin löysin sen miten kevennys tehdään oikein. Siinä tunteessa on pieni ero. Vielä asia on niin uusi, että sitä on vaikea analysoida. Useimmiten menin kuitenkin oikein Letun katsoessa asiaa. Etujalan liikkeen tunnustelusta oli todella paljon apua. Ravissakin vain käsi lapaan ja ohjat toiseen käteen, mutta niin se vain löytyi oikea kevennys. Sitä en tiedä muistanko sen tunteen oikein vielä seuraavalla kerralla, mutta tänään ainakin nautin onnistumisesta.

Tänään laukattiin myös ihanan paljon. Minäkin painelin onnellisena kenttää ympäri. Välillä vähän pohkeiden annossa myöhästyin hevosen hyytyessä, joten laukan jouduin nostamaan kokonaan uudelleen. Sain sen kuitenkin nostettua ja pidettyä vauhdissa. En varmaan yhdelläkään tunnilla ole laukannut niin paljon kuin tänään. Asentoni Airan selässä tahtoi vähän hajota ja painua etukönöiseksi. Lihaksiston väsyessä ei vaan enään pysynyt hyvässä asennossa ja lopetinkin kierrosta kahta aiemmin laukat, jotta en tulisi Airan selästä alas. Se on aika jännä tunne kun ajattelee, että kyllähän tässä jaksaa, mutta miten se jaksu sitten vain loppuu lihaksista. Ja oikeasti miten hienoa on se miten Lettu sen näkee ja osaa toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Lopputunnista vielä ravia ja oikein keventäen. Lettu kysyi ”meneekö oikein”. Itse piti sanoa miten omasta mielestä meneen. Niin tehtiin jo ennen laukkaamistakin. Siinä ravatessa viimeisiä kierroksia tuntui todella hyvältä. Nautin endorfiinista, joka pulppusi suonissani. Nautin liikunnasta, nautin hikoilusta, onnistumisesta, itseni haastamisesta. Kyllä ratsastaminen on ihanaa!

Ihanaa on myös huomata, että oma vointini kohenee koko ajan ja jaksan haastaa itseäni enemmän ja enemmän. Onneksi kohta on kilpparikokeiden aika ja liikuntaa uskaltanen alkaa lisäämään askel askeleelta kroppaani kuunnellen.

Riesana väsymys

Olen päivälleen syönyt kaksi kuukautta rautaa päivittäin. Sehän ei ole vielä pitkä aika varastoraudan nousemiseksi. Silti alan olla kyllästynyt väsyneisyyteen mikä minua vaivaa enkä edes usko sen johtuvan rautavajeesta, koska vaje on ollut ymmärtääkseni kuitenkin aika pientä.

Arki on lomaviikkojen jälkeen tunkeutunut elämään, vaikka vielä mökkeilystäkin on ehditty nauttimaan. Onneksi pidennetyt mökkiviikonloput ovat olleet mahdollisia, sillä muutaman asiakkaan päivien jälkeen olen todella väsymys. Väsymys ei ole sellaista tavallista vaan erittäin painostavaa ja raskasta. Sellaisesta väsymyksestä en yleensä kärsi. Nyt kolmen asiakkaan päivän jälkeen olen illalla aivan puolivaloilla sumussa koomassa. Ei ole todellakaan kiva tunne ja olenkin todella turhautunut. Minä, joka olen viettänyt aktiivista elämää yritän nyt jaksaa arjen välttämättömyydet. Työt haluan jaksaa hoitaa, muusta on sitten pakko tinkiä. Siksipä en ole aloittanut syksyn treenaustakaan; en ole marssinut spinningtunnille, en viestitellyt Jannalle, että milloinkas pt-treenit voisi jatkua. Nyt elokuussa liikkumiset ovat rajoittuneet kävelyihin Oton kanssa ja pariin tandemlenkkiin. Ei ole todellakaan mennyt kuten ajattelin. Ajattelin nimittäin, että elokuussa taas aktiivinen liikkuminen jatkuu. Tunnen syyllisyyttä siitä, että niin ei ole käynyt.

Facebookin eri kilpirauhasryhmissä välillä törmää keskusteluihin asenteesta. Asenne on tärkeä asia, mutta oli asenne miten kohdallaan tahansa, ei se väsymystä vie pois, ja jos sen tekee hetkellisesti väsy tulee kyllä korkojen kanssa takaisin. Mielestäni itselläni on asennetta ja halua liikkua, tehdä monenlaisia asioita kuten ennenkin. En kuitenkaan ole pystynyt taltuttamaan tolkutonta väsymystä. Mökillä sumu/kooma vähän helpottaa. Tähän on helppoa todeta ”no ainahan mökillä on helpompaa”. Varmasti niinkin, koska stressi yleensä vähenee, mieli rentoutuu jne. Itselläni myös, että voin touhuilla oman jaksamiseni mukaan aika kevyitä askareita. Olenkin tehnyt nyt elokuun aikana ahkerasti neulomuksia ja koruja, nauttinut nuotion lämmöstä myöhäisillassa, saunonut ja pulahdellut hyisen kylmään lampeen, nauttinut aamupalaa kuistin edessä, istunut teemuki nokan alla pitkiä toveja. Kotona ollessa olen aina vain kömpinyt aikaisemmin ja aikaisemmin nukkumaan eikä äänikirja ole edistynyt. Olen neljättä viikkoa saman kirjan kimpussa. Toistaseksi onneksi nukun, nukun 10-11 tunnin yöunia. Viime aikoina nukkuminen on ollut vähän levotonta lämpöisyyden vuoksi.

Siitä on pari kuukautta kun kävin lääkärissä kilpparin vaajisepäilyjeni kanssa eikä lääkäri kokeiden jälkeen alkavaa vaajista voinut pois sulkea. Minulla on lähete uusintakokeisiin. Tässä arvon, jahkaan milloin menisin uudestaan testauttamaan arvot. Jos tämä väsytila jatkuu ja pahenee, en todellakaan odottele puolta vuotta, saatika sitten ensi kesään. Marssin kyllä piikitettäväksi jo aiemmin. Ajattelin kuitenkin, että jos vielä kuukauden päivät jaksaisi pyristellä. Toisaalta olen ilmottautunut lokakuussa kolmelle viikonloppukurssille, joten sumufiilikset olisi kiva taltuttaa edes jollain tavalla mahdollisimman pian. Muutenkin syksyyn olisi luvassa paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita niin hyvinvoinnin kuin käsitöidenkin osalta, ja kyllä sen liikunnankin haluaisin elämään takaisin. Jostain luin, että kilpparivaajispotilaille olisi parempaa liikuntaa palautumisen ja hormoonitoiminnan kannalta voimaharjoittelutyyppinen treeni eikä niinkään kestävyyspainotteinen olisi parempi vaihtoehto, mutta tiedä sitten. Harmittaa vaan niin sanomattomasti, sillä talven ja kevään aikana pääsin niin kivalla tatsilla liikkumaan Vidalla. Nyt kun loman vuoksi ja nyt tämän väsymyksen takia on tullut taukoa huomaan taas kynnyksen kasvaneen. Ei riitä se, että olen sokea vaan nyt murehdin vielä ulkomuotoanikin 🙁 Huhtikuun puolesta paino on noussut reilu viisi kiloa. Tiedän, että ei monikaan siihen kiinnitä huomiota, mutta itseäni se häiritsee, vaikka tiedän että paino ei ole tullut pelkästään herkutellen kesäjuomia ja ruokia. Miksi itse pitää tehdä itselleen asioista niin pirun vaikeita??? Surullista! Lupaan itselleni, että kyllä mä täältä taas nousen rajojani rikkomaan. Minun on kai luvattava myös itselleni, että en syyllistä itseäni rauhallisemmasta tahdista väsyn kestäessä. Nyt vain pitäisi löytää se oikea tapa toimia ja saada liikuntaonnellisuus takaisin.

Kun kiertelen mökin pihassa keräämässä herneitä, herukoita, mansikoita, tomaatteja, karviaisia nautin touhusta. Se jotenkin voimaannuttaa ja huoli omasta jaksamisesta väistyy. Kuukausimansikka tarjoaa satoaan runsaasti ja nyt alkavat tomaatitkin kypsyä. Sunnuntaina keräsin kuivuneet herneen varret pois ja vielä on yksi vaollinen oman maan perunoita jäljellä.

Iloa tuottaa myös kierrellessä kun voin tunnustella ja tuoksutella pihassa olevia kukkasia. Omppupuuhun ei oikein uskalla koskea, raakileet putoavat helposti. Ehkäpä ens viikonloppuna pääsemme jo niitäkin maistelemaan.

Elokuun hyviin asioihin kuuluu ehdottomasti se että uuden avustajan kanssa yhteistyö on lähtenyt sujumaan hienosti. Toinen ilahduttava asia on Harmaakuonon pirteys. Nyt kun itikoita ja baarmoja ei enään hirveästi ole vanhus voi lötkötellä ja hipsutella pihapiirissä enemmän. Iltaisin mökin lattialta lampaantaljalta kuuluukin sydämen pakahduttavaa tyytyväisen koiran urinaa ja tassuista nousee onnellisen koiran tuoksu. Tosiasia on kuitenkin rasvapatin kasvu vasemmassa kyljessä, mutta vielä tovi Harmaakuono voi olla luonamme ilman liiallista tuskaa. Nyt kuitenkin silmiä painaa uni, joten ehkäpä siirryn sinne höyhensaarille seuraaviksi yhdeksäksi tai kymmeneksi tunniksi.

Vettä tuoreella mintulla

Istun mökin kuistilla auringosta ja lintujen liverryksestä nauttien. Kevät ja alkava kesä tuoksuu; kasvava nurmikko voikukkineen, koivu, ympärillä oleva metsä ja narulla kuivuva lakanapyykki. Pitkän ja viileän kevään jälkeen nyt tuntuu, että kevät alkaa vaihtumaan kesäksi ja enään ei tarvitse palella.

Ei kuulu autojen hurinaa, ei ihmisten pulinaa. Seurana vain keväisen luonnon äänet ja luonto. Rauhoittaa mieltä ja lievittää stressiä.

Onko minulla stressiä? Ehkä vähän, sillä painon putoamattomuus turhauttaa ja stressaa. Tiistaina kävimme Jannan kanssa ruokapäiväkirjaani kuuden päivän ajalta läpi eikä mitään selkeää ongelmakohtaa löytynyt. Janna kiinnitti samoihin asioihin huomiota mihin itsekin ja nyt yritänkin lisätä veden juomista, jotta päivässä joisin 2-3 litraa. Pelkkä vesi saattaa tuntua tökkivältä, joten vinkistä kokeilen vesikannullista, jossa tuoretta minttua ja ripaus suolaa. Minttu tuo hyvän ja raikkaan maun eikä veden lipittäminen tunnu niin vatsassa painavalta. Kohta on päivän eka kannullinen juotu. Juon myös paljon teetä, mutta sehän on diureetti eikä voi laskea päivän nestekulutukseen.

Puhun aina kaikille veden juonnin tärkeydestä ja siitä, että on muistettava juoda riittävästi. Olen kuvitellut itse juovani ainakin lähes riittävän paljon. Ruokapäiväkirjaa täyttäessäni kuitenkin huomasin, että en päässyt kahteen litraan kuin sellaisina päivinä milloin treenasin ja treenaaminenhan lisää nestehukkaa, joten eipä auttanut. Nyt koetan tehdä läksyni huolellisesti ja juoda riittävästi ja tarkkailla juomisiani, eikä vain elää kuvitelmissa juovansa tarpeeksi. Kun veden laittaa kannuun, pystyy hyvin näkemään kulutetun nesteen. Jos silloin tällöin juo hanasta lasillisen, ei niitä lasillisia tule lasketuksi ja kontrolli jää. Eihän veden juonti toki pidä olla pitkässsä juoksussa kontrollin alaista, mutta nyt totuttautumisvaiheessa kylläkin.

Pohdimme myös riittävää protskujen saantia, mutta toisaalta myös riittävää hiilareiden saantia etenkin treenin jälkeen. Esim. iltatreenin jälkeen voisi olla paikallaan jokin ruokaisa salaatti, jotta yöksi ei jää nälkä. Maustamaton jogurtti tai rahka marjoineen tai hedelmineen saattaa monesti olla liian kevyt. Ehkä myös välillä unohdan oman työni fyysisyyden ja sen, että kyllähän myös hierontatyö kuluttaa, vaikka ei se siltä paljoa tuntuisikaan.

Ruokapäiväkirjan ajalta ruokailujen välit pysyivät kohtuullisina, mutta miten homma sujuu oikein kiireisellä viikolla? Voisiko avuksi olla asiakkaiden välillä nautittu itse tehty smoothies? Tärkeää olisi ettei ateriaväli venyisi yli neljän tunnin. Siinä on kyllä opettelemista täällä mökillä. Helposti touhottaa monta tuntia ulkona eikä välipaloja muistakkaan. Eli, niin kiireen keskellä kuin mökkielämässäkin riittävän useasti ateriointi muistettava. Tuosta tuleekin mieleen, että kohta alkaisi olla välipalan aika.

Toivon todella, että veden lipityksen lisäys auttaisi aineenvaihdunnan toimimiseen ja ylimääräinen neste lähtisi kropasta pois. Lisäksi riittävä energian saanti treenipäivinä, ateriavälit 3-4h niin kotona kuin mökilläkin. Monipuolista ruokaa protskuineen ja hyvine hiilareineen. Avokin innostamana aloitin myös L karnitiini-kuurin tehostaakseni rasvan polttoa. Jos nämä keinot ei ala tilannetta yhtään muuttamaan on varmasti selvitettävä mahdollisia muita syitä mitkä asiaan vaikuttaisi kuten kilpirauhasen toiminta.

Tsemppiä mulle ja kaikille saman asian kanssa taisteleville. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia, joten jokaisen on jaksettava etsiä itselleen parhaiten toimivat vaihtoehdot. Välillä on hakattava päätään seinään ja turhauma on nielasta kokonaan, mutta ylös vaan lujalla tahdolla etsien ja varmasti lopulta löytäen.

Päivän liikunnat: ratsastusta ja reippailua Naisten kympillä

Eiliselle kaavailtu pumppi ja spinning peruuntui, joten viettelin rauhallisen kotipäivän kokkaillen ja illalla saunoen. Teki varmasti ihan hyvää kropalle, sillä tänään taas kroppa sai kyytiä ratsastuksen ja Naisten kympin myötä.

Matkalla tallille sateli vettä, mutta onneksemme loppui ennen tunnin alkua. Meillä on ollut kyllä käsittämättömän hyvä tuuri säiden suhteen aina kun ollaan oltu hepostelemassa. Kertaakaa ei olla kastuttu oikein kunnolla.

Ratsastin Plesillä ja meillä molemmilla oli tänään hyvä päivä Plesiltäkin kun karisi unihiekat ensinmmäisten harjotteiden aikana. Teimme käynnissä pysähdyksiä vatsalihasvetoisesti, harjoittelimme pohkeen väistöjä ja onnistuin kivasti saamaan hevosen ottamaan ristiaskeleita. Ravissa kevennys sujui luontevasti ja sain hevosen hyvin tölttäämäänkin. Jos askellaji vaihtui kesken kaiken sain korjatuksi sen ilman Letun neuvontaa tai huomauttamista askellajin muutoksesta.

Tehdessämme laukan nostoja kaipasin pidempiä laukkapätkiä, joten uskaltauduin laukalle kiertämään harjoituskenttää ympäri muutaman kerran. Se oli IHANAA! Pari kertaa Plesi vaihtoi nopeaan raviin, mutta onnistuin nostattamaan laukan uudelleen, yes!!! Uskalsin käyttää pohjetta mitä aika huonosti aiemmin olen laukassa uskaltanut. Koin taas ihanaa onnistumisen riemua. Olin ihan hengästynyt onnistumisestani.

Lopuksi vielä ravausta ja tölttiä ennen loppukäyntejä. Hyvällä mielellä taputukset Plesille ja kohti kotia. Nopea vaatteiden vaihto ja välipalan syönti. Sitten matka jatkuikin Naisten kympille. Tällä kerralla saatiin Lauran kanssa pari Silmukkasiskoa seuraksemme kävelylle. Emme lähteneet rikkomaan ennätystämme 1h48min, mutta pääsimme kuitenkin aikaan 1h54min. Kunnossa on selvästi tapahtunut jotakin kehitystä, sillä nyt vauhti tuntui aika hitaalta verrattuna miltä tuntui vuosi sitten muutaman minuutin tiukemmalla ajalla. Lähes koko ajan jalat olisivat menneet vauhdikkaammin ja viimesellä kilometrillä vauhti väkisinkin kiristyi. Emme kuitenkaan lähteneet revittelemään. Yhdessä kun lähdettiin, yhdessä myös maaliin. Eikä aina kaikkea tarvitse ottaa rajojen rikkomisliikuntasuorituksina. Välillä tekee hyvää liikkua rauhallisemminkin matalemmilla sykkeillä. Kaloreita paloi kuitenkin 864.

Vuosi sitten kävelimme hirveässä helteessä. Nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan. Collegepusakka ei ollut juurikaan liikaa. Maaliin päästyämme saatiin vettä taivaalta ja se vähän vilutti. Saimme maalissa pussukat missä oli tapahtuman yhteistyökumppaneiden tuotteita kuten esim. Lidlin urheiluravinnemerkiltä, Dovelta, Vuokkosilta. Löytyipä myös yksi gluteeiniton patukkakin. Saimme myös omena-kurkku vissyä ja kookosvettä. Salaatti ainakin gluteeinottomana oli pettymys, vetistä maissia, muutama fetakuutio, vesimeloonia ja salaatinlehtiä. Muut kehuivat salaattejaan, joten gluteeinillinen vaihtoehto taisi olla onnistuneempi.

Mukavaa oli jälleen reippailla ja kotiin päästyä maistui perunamuusi ja savusiika herkulliselta ja olo oli kuin raittiin ilman myrkytyksen saaneella. Iltateenkin keitin jo yhdeksältä. Arvatkaapa vain olenko piristynyt nyt kun alkaisi olla nukkumaan menon aika? 🙂 Uskon kyllä, että uni tulee aika pian kun sänkyyn kömmin.