Odotettu ja pelätty leikkaus ja siitä toipuminen

Leikkaus on onnellisesti ohi, ja toimenpiteenä se ei ollut niin kauhea
mitä ajattelin/pelkäsin. Ehkä siitä voi kiittää lyhytvaikutteisia rauhoittavia mitä toimenpiteen aikana suoraan suoneen lykättiin. Operoinnin äänistä mulle tuli mieleen hammaslääkäri, äänet kuului vain korvasta. Samanlaista imemistä, luun rapsuttelua tms… Tässä kirjoituksessani käyn vähän läpi tuntemuksiani ja kokemuksiani toimenpiteessä ja toipumisvaiheesta. Tiedot eivät ole välttämättä lääketieteellisesti oikeita, perustuvat siis täysin omiin fiiliksiini. Huomenna tuosta toimenpiteestä tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa.

Leikkausta edeltävänä viikonloppuna äiti oli luonani kyläilemässä avokin ollessa maalipalloturnauksessa. Äidin kanssa ulkoilimme ja veimme opaskoirani kirmauslenkille. Paluumatkalla jo energiat oli purettu, joten saattoi keskittyä paskan etsimiseen. Koira oli pakko laittaa kiinni loppumatkaksi. Äitini hääri keittiössä ruokaa pakkaseen ettei siitä tarvitsisi leikkauksen jälkeisinä päivinä huolehtia. Se lämmitti kummasti mieltä. Ja sainpa myös lapsuuden suosikkiruokaa puolukkavispipuuroa 😀 Lauantai-iltana saunoimme ajan kanssa, onhan edessä viikkojen saunomiskielto. Oli rento ja hyvä olla. Tuleva leikkaus ei kaiherrellut mielen pohjalla. Yöt nukuin hyvin.

Leikkausta edeltävänä päivänä oli sellainen olo, että pitäisi tehdä miljoona asiaa; vastata kaikkiin sähköposteihin, ostaa kauppa tyhjäksi, pestä pyykit jne. Aivan kuin avokkini ei voisi käydä kaupassa, laittaa ruokaa, laittaa pyykkikoneen pyörimään jne. Päivän aikana mulla oli vielä kaksi asiakasta joista jälkimmäinen ilahdutti meitä ihanilla itse leipomillaan juustosämpylöillä. Niitä herkuttelimme iltateen kanssa. Päivän aikana olo oli aika levoton ja hermostunut. Olen sellainen, joka jännittää pientäkin toimenpidettä paljon. Illalla olikin vaikea rauhoittua nukkumaan ja hakeuduinkin avokin kainaloon, joka jo kuorsasi tyytyväisenä 😀 Yö kuitenkin meni eteenpäin tunti tunnilta mun heräillessä varmaan sata kertaa. Vihdoin kello soi 5.30 ja singahdin suihkuun hiusten pesuun. Varttia yli kuusi oli sitten aika lähteä. Aika hiljainen tyttö taksin etupenkillä matkalla Meilahteen. Menin osastolle, en päiväkirugian puolelle, koska pitivät osastoa rauhallisempana paikkana, ja hoitajat ehtisivät paremmin opastamaan minua vessaan jne. Osastolla olikin hiljaista sinne saapuessani. Yöhoitaja otti minut vastaan. Hän näytti minulle sänkyni, vaihdoin sairaalavaatteet ylleni ja sain esilääkityksen neljä Banadolia ja rauhoittavan. Verenpaineen mittaus osoitti sen huitelevan karmeissa lukemissa 111/171. Rauhottavan vaikutusta en paljoakaan huomannut. Ehkä
mulla ei ollut fyysisesti niin paha olo mitä yleensä jännittäessäni. Vessassa tosin ravasin ”muodonvuoksi” jatkuvasti. Muka pissitti aina 🙂
Palelin hirmuisesti. Sain tukisukat, koska mulla on ollut kaksi ja
puolivuotta sitten veritulppa. Tukisukat toi aamuvuorossa oleva hoitaja.
Osastolta hoitajat veivät minut leikkaussaliin. Sänky parkkeerattiin johonkin toiseen tilaan kuin leikkaussali ja loppumatkan sain kävellä. Leikkauspöytä/peti oli kapea jolle nousin, mutta yllättävän pehmeä. Tuli
tempurtyynyissä käytettävä materiaali mieleen. Päälle oli pöydässä oma kolonsa. Anestesialääkäri ja
hoitajat esittäytyivät ja aloitti heti valmistelut. Vasen käsi laitettiin kiinni kylkeä vasten, turvavyö kiinnitettiin ja oikealle kädelle oli käsilevike. Rintakehään kiinnitettiin lätkät sydänfilmin seuraamista varten ja oikeaan käteen pujotettiin verenpainemittari. Polvien alle sain tyynyn, jotta olisi rennompi olla. Korva puhdistettiin ja hiuksia teipattiin pois tieltä. Pään asento oli sellainen missä leikattava korva oli ylöspäin. Mulla oli edelleen todella kylmä ja laittovatkin jalkopäähän puhaltimen lämmittämään
peiton alle. Laitettiin kanyyli kämmenselkään, jonka kautta lääkintä tapahtui. Anestesialääkäri kysyi jännittääkö mua ja lupasi antaa
lääkettä joka helpottaa. Tulikin rauhallisempi olo, vaikka ei
mitenkään pökkyräinen. Kun sanoin pelkääväni puuduttamista ja
pistämistä yleensä, sain jotain mikä lievitti puuduttamisen kipua.

Lääkäri tuli vasta kun olin jo leikkausliinojen alla ja mulla oli
happinaamari vähän matkan päässä puhaltamassa happea. Ennen puudutusta
pyysin sammuttamaan lämpöpuhaltimen. Alkoi tulla lämmin, johtuiko
lääkkeiden vaikutuksesta jännittämisen lientyessä.
Puudutuksessa tuntui vain ensipisto ja sen jälkeen ei mitään.
Anestesialääkäri kertoi koko ajan istuvansa vieressäni ja jos halusin
jotain puhua tai muuta voin vinkata hälle. Oikean korvan kuulo on
laskenut aika alas, joten en ihan kauheasti kuullut lääkärin
selityksiä tms. Leikattavasta korvasta kuului rutinaa, luun ropinaa,
imemisääntä tms. Laserilla poratessa – en ole ihan varma oliko se vaihe
mitä luulen. Jos – kuului neljä pientä surausta ja se oli siinä.
Mun päällä oli jotain letkuja ja tavaroita. Naureskelivatkin mun
olevan jokin tavarateline. Lääkäri välillä nojasi muhun ihan reilusti
työskennellessään. Sit yht’äkkiä se sano proteesin olevan paikoillaan.
Lääkärin ääni kuulu kirkkaammin, mutta en oikein muusta tiedä. Kokeili
sillä ääniraudalla ja sit totesi, että aletaan lopetella ja
laittavansa vielä tarykalvon paikoilleen. Sit se olikin ohi.

Musta se meni jotenkin kauhean nopeesti kaikkine valmisteluineen. Mut vietiin
vartin yli kasi saliin ja kysyessäni kelloa se oli 9.40 kun kaikki oli
jo ohi. Anestesialääkäri totesi, että lääkkeet mitä sain teki oloni
väliinpitämättömäksi ja usein ajantaju menee, vaikka muistaisikin
kaiken. Mulla ei ollut mitenkään pökkyräinen olo tms. Syke oli koko
toimenpiteen ajan koholla. Kuulin sen itekin, mutta ajattelin että ei
kai hätää kun jatkavat työskentelyään.
Hetken oltua heräämössä pääsin osastolle ja sain vettä ja mehua. Ensin
en tajunnut makuaistissa mitään, mutta myöhemmin syödessäni jugurtin
ja jotain keittoa mietin niiden maistuvan oudolle.
Avokki tuli joskus 12 maissa. Sitä ennen torkahtelin ja join
nesteitä varovasti. Sain vielä tipankin kautta nesteitä, jotta ei
tulisi huonoa oloa paastoamisesta. Lääkäri tuli 12 jälkeen ja kyseli vointia ja antoi luvan lähteä
kotiin. Mulla ei ollut mitään huimauksia tms. Luulen, että proteesin
laittokohdassa mailma heilatti kahdesti lyhyesti. Voi olla myös että
liikauttivat pöytää, mutta ne kaksi pientä vippausta tuntu
erilaisilta. Korva alkoi kipeytyä ja aterian yhteydessä sain särkylääkettä. Korva tuntui tukkoiselta ja tajusin myös miten heikosti kuulen oikeallakin korvalla, sillä oli hankala kuulla lääkäriä, avokkia ja hoitajiakin. Naisäänet on helpommat, koska on korkeammalta taajuudelta.
Kahden jälkeen kotiin. Täällä todella tajusin makuaistissa olevan
häikkää. Söin äidin vispipuuroa ja tuntui oudolta kun
kielen vasen puoli ei maistanutkaan. Hetken mietin mikä vikana, miksi puuro tuntui oudolta 😀 Sanoivat kuitenkin makuaistin palautuvan ajan kanssa. Käsittääkseni se katkaistaan toimenpiteen aikana. Keittelin teetä ja luin tulleen postin ja katoin Facebookin
kuulumiset. Minäkö tietokoneesta riippuvainen, EN IKINÄ! :O Sitten avokin kainaloon nukkumaan.
Jatkoin uniani avokin noustessa touhuamaan. Taisi sillä yksi asiakaskin olla. Oli ihana tunne kun jännitys hiljalleen laukesi. Pelkäsin stressin lauetessa oksentavani, onneksi niin ei käynyt. Nyt kun olisi elettävä ponnisteluitta ja isompia rasituksia vältellen. Aivastaminen suu auki, ei saa niistää, ei puhaltaa korviin ilmaa, vaikka siltä tuntuisikin, ei kastella korvaa, ei hikoilla jne. Korvassa oli jonkin verran särkyä ja sanoivatkin sitä voivan olla muutaman päivän. Onneksi särkylääkkeillä talttui hyvin. Perjantai-iltana otin viimeisen särkylääkkeen. Avokki illalla keitti mulle
tuorepastaa. Suositeltiin syömään helposti
pureskeltavaa ruokaa parin kolmen päivän ajan. Kovaa pureminen saattaa lisätä korvassa kipua. Ennen kymmentä menin jo yöpuulle ja nukuin aamuun
asti.

Seuraava päivä meni hyvin rauhallisesti Wilbur Smithin kirjaa Noiduttu safari kuunnellen ja välillä nukkuen. Leikatusta korvasta kuului edellisillan tapaan ajoittain melkoista kohinaa, rutinaa ja pauketta. Olo oli niin kuin olisi pöntön sisällä yrittänyt kuulostella omaa ja muidenkin ääniä. Myös oikea korva tuntui jotenkin tukkoiselta, jota ihmettelin. Tuota ”pönttö”fiilistä on kestänyt tähän päivään asti. Ehkä päivä päivältä vähentynyt kuulon kohentuessa. Tuo fiilis oli pahimmillaan aamuisin makuuasennossa oltua pitkään. Korvan rutina ja pauke on vähentynyt päivien saatossa. Nyt ei enään juurikaan rutinoita tunnu, mutta aavistuksen paineentunnetta edelleenkin. Kolmantena vai oliko neljäntenä yönä leikkauksen jälkeen tuntui korvassa olevan melkoiset bileet. Tinnitus on pysynyt ennallaan, valitettavasti. Välillä korvaa kutitti sisäisesti hirmuisesti. Teki mieli napata pumpulituppo korvakäytävän suulta ja raapia jollain. Korvaan ei siis laitettu tamppoonia vaan pumpulituppo, jossa antibiottitippa. Sain ohjeen vaihtaa pumpulin päivittäin ja suihkuun mennessäni lisäämään pumpuliin perusrasvaa. Hiusten pesuun vinkiksi annettiin laittaa pumpulitupon lisäksi juomalasi korvan ympärille. Suojaa hyvin. Toisaalta, hiusten kastelu yhdellä kädellä ja samoin peseminen vähän hankalaa, mutta onnistuu kyllä.

Leikatun korvan tukkoisuuden myötä olen totisesti joutunut toteamaan toisen korvan kuulon huonontuneen hirveästi.Ja siksi pienoinen paniikki nostikin välillä päätään, että jos leikkaus onkin mennyt persiilleen. Rapistelin teepussia korvan vieressä, tukin toisen korvan vetäessäni vessan jne, ja onneksi huomasin korvassa olevan tukkoisuudestaan huolimatta ainakin jonkinlainen kuulo tallella. Sanoivat että menee muutama päivä kuulon palautumiseen. Korvan kuulemma pitää ilmastoitua uudelleen ja
turvotuksen laskea. Tuo paniikki oli ehkä pahimmillaan perjantai-iltana ja etsinkin kuumeisesti netistä ihmisten kokemuksia leikkauksen jälkeen. Suomi24-keskustelupalstoilta löytyikin jonkin verran. Joku kirjoitti korvansa vuotaneen verta tyynyliina märäksi, joka kuulosti tosi hurjalta. Itselläni vuotoa oli ensinmäisinä päivinä vähän. Moni kirjoitti kuulon kohentumisen tapahtuneen vasta korvakäytävän puhdistamisen jälkeen kuivuneesta verestä. Mieli vähän rauhoittui, sillä onhan aika loogista, että kuuleminen hankalaa, jos korvakäytävässä ylimääräistä töhnää. Sitä en itse vaan ollut tullut ajatelleeksi.
Huimauksesta en kärsinyt. Pönttömäisyyskuuluvuuden vuoksi on ollut vähän sellanen höhlä olo välillä, mutta huimauksesta ei kyllä voi puhua.

Torstaina mun ystävä oli seuranani 9vk-ikäisen labbispojan kanssa, josta isona tulee mahdollisesti opaskoira. Se oli todella suloinen kelliessään lattialla selällään tassut viuhtoen joka suuntaan. Mun koiraa se aluksi vähän pelkäsi kun tuo Harmaakuono toohotti niin kauhiasti. Päivä kului rupatellen niitä näitä. Käytiin kävelemässä pieni lenkki ja ystäväni käytti koiraani kirmauslenkillä.

Lauantaina avokkini lähti viettämään miesten iltaa ja luokseni tuli pari ystävääni. Valmistin päivällä salaatin, jossa oli Parmesaani-juustoa, jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, paprikaa, kvinoa, oliiviöljyä ja mustapippuria. Sen kanssa söimme broilerin siipiä ja valkosipulipatonkia. Ystäväni toi kahviherkuiksi karpalokeksejä. Ne kuulemma ”huusivat” haluavansa meille. Ilmeisesti jonkin asteinen terveysintoilu on havaittu ystäväpiirissä 😀 Illan mittaan napostelimme maissilastuja, karkkia ja vähärasvaisia perunalastuja ja nautiskelimme viiniä. Itse join hitaasti ja koko ajan oloani tarkkaillen. En halunnut ottaa mitään riskiä korvan paranemisen suhteen.

Kuulon suhteen ei tapahtunut mitään oleellista ennen keskiviikkoista jälkitarkastusta, jota alitajuntaisesti jännitin hirmuisesti. Edeltävänä yönä nukuin todella huonosti ja tuo unettomuus on jatkunut siitä lähtien. Tuo keskiviikkoinen lääkärin tapaaminen oli lyhyt. Korvasta poistettiin rasvat, kuten lääkäri asian ilmaisi. Kuuluvuus koheni heti ja stereokuuleminen tuntui oudolta. Noustessani ylös ja siirtyessäni istumaan melkein huimasi ja oli hankala kuulla mistä suunnasta lääkäri puhuu ja mitä puhuu. Sanoinkin, että en saa selvää puheesta, mutta totesi vain vielä homman iloksi muuttuvan. Korvassa ei ollut mitään tulehdukseen viittaavaa, mutta ilmeisesti korva ei ole paineistunut kunnolla. Jos oikein ymmärsin/kuulin siellä on alipainetta, joka korjaantuu ajan mittaan. Oikean korvan tukkoisuuteen lääkäri ei sanonut oikein mitään. Seuraava kontrolli on perjantaina 15. päivä. Torstaina korva taasen ”elämöi” aika tavalla. Välillä tuli omituisia kaikuja, jyrinöitä tms. Jotain selvästi tapahtui, ja kuulo koheni hetkellisesti. Tuolloin torstaina kävin ystävättäreni luona herkuttelemassa pannaria ja vaihtamassa kuulumisia. Alkuun tuntui, että en kertakaikkiaan kuule mitään, että en sopeudu asunnon äänimaisemaan mitenkään, mutta pikkuhiljaa tilanne parani. Ystävän luota siirryin Frientex-vaatekutsuille, jossa puhetta riitti ja sain pinnistellä tosissani kuullakseni edes jotain. Olin aivan rättipoikki päästyäni kotiin. Kutsuilta tein ostoksia. Ostin vihreän topin, mustat tiukahkot stretshousut, mustan pitkän neuletakin ja lilan puseron. Illan emäntä tarjoili patonkia ja teetä, kahvia ja mehua.

Muuten viikko kuluikin kotosalla. Alkuviikosta kokkailin kanafetapiirkan ja mustikkavadelmarahkapiiraan. Aika meinasi käydä pitkäksi ja turhautuminen iskeä. Ihmisiä teki mieli tavata, mutta kuulemattomuus otti voimille eikä torstain tapaamisia lukuun ottamatta muuta ohjelmaa tullut järjestetyksi. Keskiviikkona nautimme avokin kanssa ihanasta keväisestä säästä ja auringon paisteesta kävellen rauhallisesti mukava lenkki. Olen valvonut paljon, joten kirjoja on mennyt jokunen sairaslomani aikana. Wilbur Smithin Noiduttu safari-kirjan jälkeen kuuntelin Sally Beumannin kirjan Intohimo ja valhe ja nyt on saman kirjailijan kirja Valkea kyyhky kuuntelussa. Tässä tietokoneella olen tietysti myös majaillut ehkä ihan liikaakin 🙁 Kirjan kuuntelusta voisin mainita sen verran, että kuuntelen kuulokkeilla ja vain yhdellä nappikuulokkeella. En ole pitkiin, pitkiin aikoihin kuunnellut kirjaa nappi vasemmassa korvassa ja nyt olen parina kolmena iltana voinut tehdä niin, ja se jos mikä ilahduttaa ja antaa uskoa korvan kohenemiseen. Lukijan ääni vähän vääristyy, muuttuu pikkuoravamaisen kirkkaaksi 😀 Sama on puhelimen puheohjelman ja tietokoneen puhesynten laita.

Perjantai ja lauantai oli aikamoisia masispäiviä. En ole mikään masentujatyyppi, mutta jotenkin vaan tuntui ettei tästä taida tulla mitään. Kuitenkin huomaan kuulossa tapahtuneen kohentumista päivien kuluessa. Tänään jopa imurin ääni tuntui kovalta. Tänään onkin ollut selkeästi kuulevin päivä leikkauksen jälkeen, joten eteenpäin mennään ja toivotaan korvan paineistuan oikeanlaiseksi ja kuulon jatkavan nousuaan. Vielä kun sitä oppii taas käyttämään, suunnistamaan sen avulla jne. On haasteellista ja saa tuonne liikenteeseen lähteä varovaisin mielin ennen kuin tähän taas tottuu. Noh, vielä on hyvään kuulemiseen matkaa, mutta sitä kohti ponnistellaan.

Otoskleroosileikkaukseen — odotettua ja pelättyä

Torstaina kymmenen pintaan tuli odotettu ja toisaalta pelätty puhelinsoitto ja sain peruutusajan otoskleroosileikkaukseen :O 22.3. tiistaille. Ei ehkä ihan paras hetki tehdä intialaista päänhierontaa, sillä pakko myöntää keskittymisen herpaantuneen ja omasta rentoudesta ei tietoakaan. Mutta silti aivan huippuhomma, että tuo puhelu tuli. On todella erikoinen olo ja tunnelataus; odottaa ja pelkää. Pelko varmastikin toimenpidettä kohtaan on aika ymmärrettävä ja luonnollinenkin reaktio. En osaa edes oikein määritellä mitä siinä pelkään. Minulla ei ole mitään kokemusta rauhoittavista lääkityksistä ja tiputuksessakin olemisesta hyvin vähän. Voin vaan kuvitella miten sykkeeni on miljoona tuona aamuna ja miten on jännittämisestä huono olo, verenpaine taivaassa jne… Olen aina pelännyt hammaslääkäriä, mutta pelko kadonnut toimenpiteen alettua. Siihen yritän nytkin luottaa, että en pelkää enään puuduttamisen jälkeen. Toisaalta voinhan olla rauhoittavasta niin pöppörössä etten välitä siitäkään. Tuntuu vain ihan käsittämättömältä, että jokin aine tekisi oloni sellaiseksi. Ehkä pelkoni liittyvät enempi itse toimenpiteeseen, ei niinkään sen epäonnistumiseen, kuuroutumiseen tai pysyviin tasapaino-ongelmiin. Tiedostan kyllä nuo riskit, mutta en osaa niitä toistaseksi pelätä. Taidan olla leikkauksen suhteen niin optimistinen etten moisia ajatuksia mieleeni päästä hiipimään. Riskit on toki hyvä tiedostaa, mutta jos kaikki menee vituralleen pettymys on varmasti silti hirmuinen, oli niitä riskejä murehtinut etukäteen tai ei. Joka tapauksessa tuo hetki tulee hetkihetkeltä lähemmäksi milloin leikkauksen ensiviilto suoritetaan. Ja sitä hetkeä odotetaan ja pelätään. Uskon ja luotan minut leikkaavan lääkärin tekevänsä parhaansa ja se riittää mihin riittää, aika näyttää!

Näin yrittäjänä leikkauksesta aiheutuva sairasloma 2-3 viikkoa aiheuttaa jonkin verran järjestelyitä, jotta asiakkaani joutuvat kärsimään sairaslomastani mahdollisimman vähän, ja myös että taloudelliset tappiot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Uusien asiakaskontaktien syntyessä avokkini saa ne jo alkavalla viikolla. Minusta ei ole reilua ottaa asiakas, hieroa kerran ja todeta jääväni sairaslomalle, että hieroja vaihtuu tai tulee tauko. Toki minulla on alkavalla viikolla omia asiakkaita joidenka kanssa on sovittava sairasloman aikaisista mahdollisista hoidoista avokin tekeminä. Onneksi taloudellisesti ei ole suurempaa hätää, joten selvimme varmasti tästäkin. Kunhan vaan pääsen työn pariin kuukauden sisällä.

Tallinnassa tuli piipahdettua shoppailemassa. Matkustimme sinne Viikkarilla menomatkalla baarissa istuskellen ja kuulumisia vaihtaen. Uuniperuna lohitäytteellä oli hyvää huikopalaa. Maissa käydessämme oli tosi tuulista ja sateista; karsee kylmä keli. Yksi matkaseuralaisista halusi käydä ostamassa Viru-keskuksen tuntumassa olevasta tupakkakaupasta piipun ja sataman läheisyydessä olevasta ruokakaupasta shoppailimme mm. saaristolaisleipää, joka on todella herkullista. Olen aika huono leivän syöjä, mutta tuota voisin vetästä monta palaa kerrallaan. 😀 Drinkeillä käytyämme painuimme juustokauppaan, jossa sai maistella juustoja. Ostin valkosipuli-olivijuustoa ja savujuustoa. Ja löysinpä avokille luumulikööriä. Nautiskelimme Prahan lentokentältä ostettua luumulikööriä pari viikkoa sitten ja ihastuimme. Saas nähdä millaisen vaikutuksen tuo luumujuoma tuo 🙂 Etsimme Suomen Alkostakin, ei löytynyt, joten jos hyvää, nautiskellen maistellen :O Paluumatkalla ruokailimme ja kävimme laivalla pienillä ostoksilla. Väsy alkoi painamaan jokaista kulkijaa. Mukava, lämminhenkinen reissu ja juuri mitä kaipasinkin.

Ja todettakoon vielä, nyt ostamani kamera on toimintakunnossa. Ostin Canonin Ixus-kameran väriltään turkoosi. Tuolla Tallinnan matkalla otimmekin jo joitakin kuvia ja itse räpsin laivan lähtiessä Katajanokalta joitakinmaisemakuvia. Seisoin kannella ikkuna silmieni korkeudella. Kuvaaminen oli hauskaa ja vielä kun saan maisemakuvista kuvaukset voin arkistoida ne.

Tässä yksi ottamistani kuvista:

Tuolla kameran ostoreissulla pääsin piipahtamaan myös Thehuoneessa. Tällä kerralla maistelimme vihreää teetä, joka maustettu appelsiinilla ja papajalla. Ehkäpä saan jonkun kaverikseni sairaslomani aikana istuskelemaan Thehuoneelle kuulumisia vaihtamaan, toivottavasti!

Otoskleroosi säätelee elämääni, mutta eteenpäin mars

Niin se vain menee, otoskleroosi molemmissa korvissa voi hyvin ja pitää tiukasti otteessaan. Viime keskiviikkona otettujen kuulokäyrien mukaan vasen korva on lokakuun tasolla, mutta oikeassa korvassa on tapahtunut kuulomuutoksia ja kuulo madaltunut melkein vasemman korvan tasolle, joten siinä selitys miksi yleiskuuleminen on heikentynyt, miksi tammikuun valmennusleiri kävi liian raskaaksi. Tuota tietoa osasinkin oikeastaan odottaa, sillä vasemmalla korvalla kuulen puhelimessa puhuessani ihan niin kuin jo pitkään. Silti minusta on tuntunut, että kuulen muutoin paljon huonommin nyt kuin esim. tuolloin lokakuussa. Tuolla keskiviikkoisella käynnillä allekirjoitettiin kuulokojeen luovutussopimus, joten nyt voin käyttää leikkaukseen asti kuulokojetta vasemmassa korvassa. En edelleenkään ole kuulokojeen kanssa ystävystynyt, mutta tulen toimeen rauhaisissa tilanteissa missä ei ole kuin pari ihmistä keskustelemassa. Asiakastilanteissa siitä on jopa hyötyäkin. Mutta, auta armias jos on samassa tilassa useampia ihmisiä ja puhuvat yhtäaikaa, peli on menetetty. Ei tule mitään. Ja edelleen kuulokojeen kanssa etäisyyksien hahmottaminen on erittäin pirullista, vaikeaa ellei jopa mahdotonta.Noh, joka tapauksessa on apuvälineenä, josta toivottavasti voin luopua vielä jonain päivänä.

Tammikuun lopussa tapasin korvakirurgin, joka kertoi leikkauksen hyödyt ja haitat. Korosti riskejä, mutta silti halusin leikkauksen. Joskus, harvoin tosin tasapainoon voi tulla pysyviä vaurioita ja toipuminen sokealla kestänee pidempään kuin normaalisti näkevällä henkilöllä, joten tästä syystä sairaslomanikin tulee olemaan pidempi. Normaalisti se nykyisin on kuulemma puolestatoista kahteen viikkoon. Itse toimenpiteestä lääkäri kertoi, että se kestää n. 45 min, joskus vähän yli tunnin, puudutus ja rauhoittavaa. Ulkoista haavaa ei välttämättä jouduta tekemään laisinkaan. Kuuloluuketjusta rikotaan luukudosta ja laserilla porataan reikä mihin proteesi asetetaan, jonka pitäisi sitten johtaa ääni jatkossa sisäkorvaan. Nuo jutut tärykalvon pois siirtämiset, makuhermon katkaisu ja jonkin jänteen katkaisu kuulostivat aika hurjilta, eikä se porauskaan nyt ihan hirveästi innostuksen värinöitä aikaan saa. Silti odotan ja toivon, että kaikki menee hyvin eikä pysyviä tasapaino-ongelmia tulisi tai korva kuuroutuisi. Nyt sitten vain odotellaan tuota leikkausta ja todella toivon sen tulevan pian, etenkin kun tuo toinenkin korva on huonontunut. Lääkäri sanoi, että mätäkuussa ei leikkaa ja että puoli vuotta on hoitotakuu. Kuulin kuitenkin, että tämän puolen vuoden aikana saatan saada leikkauspäivän, joka onkin esim. lähemmäksi vuoden päästä. Ajatus siitä on ihan hirveä, että tässä vuosi odoteltas vielä. Koko prosessi kun käynnistynyt jo viime elokuussa. Eikä tämä odottaminen töidenkään kannalta ole kovin mukavaa. Olen myös peruutusaikojen jonossa, joten mitään isompia suunnitelmia ei voi tehdä ja se turhauttaa. Markkinointitempaukset ovat nyt vähän kyseenalaisia myös, jotta en ole yht’äkkiä myymässä ei oota sairaslomani ratoksi. Ja sehän olisi pahinta mahdollista markkinointia. Toivotaan nyt kuitenkin, että asia etenee nopeammalla aikataululla.

Viimeisimmän maalipalloturnauksen jälkeen jouduin tekemään kipeän päätöksen, sillä tuo kotimaan sarjaturnaus osoitti ettei kuulo enään riitä pelaamiseen. Malmö openin jälkeen hullussa mielessäni kuvittelin että pystyn pelaamaan matalasta lähdöasennosta, mutta en huomioinut pelisalien erilaisia äänimaisemia, kaikuja ja akustiikkaa. Noh, viikonlopun turnauksessa Pajulahdessa onneksi heräsin tosiasioille. Pelihaluja olisi ollut, mutta en halunnut pelata, jotta joukkueella säilyisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet menestymiseen. Kökötinkin pääasiassa vaihtopenkillä itseäni tsempaten ja yrittäen auttaa omaa joukkuetta hyviin suorituksiin. Tuon pelisalin kaiku ja akustiikka söi jotenkin äänet ja olin todella hankaluuksissa. Kotiuduttuani ainoa mitä saatoin tehdä oli ilmoittaa valmentajalle maalipallon jäävän osaltani tauolle. Päätös sattuu, mutta se oli pakko tehdä. En halua menettää peli-iloa, jos joskus vielä pystyisin palaamaan maalipallokentälle, en myöskään menettää ylipäätään liikunnan, treenaamisen riemua. Tänään olinkin uimassa ja se tuntui rentouttavalta, suorastaan terapeuttiselta. Ei tarvinnut yrittää kuulla mitään. Saattoi vaan uida ja uida, ottaa spurtteja ja pistää kroppansa töihin.

Uinnin jälkeen näin opaskoirakoululla koiranpentuja 5-viikkoisia söpöläisiä. Ne oli juuri syöneet ja tavanneet vierailijaryhmän. Nukkuminen maistui… Niiden karva jotenkin niin pehmeää ja untuvaista. Olivat kyllä niin hellyyttäviä 😀 :O Olisin voinut ottaa yhden taskuuni ja tuoda kotiin. Emokoira otti myös huomionsa kantamalla leluaan ja huiskimalla hännällään, änkeytynmällä keskellemme lekottelemaan rapsutettavaksi. Pennut imivät nisää eivätkä välittäneet vaikka niitä kokeilikin. Anturat oli pehmeät ja niin pienet, kuono söpöläinen, tuntokarvat pehmeät… Oi-oi… Kyllä niitä lellitteli ilokseen. Ja ystävän kanssa teehetki tuon jälkeen, sekin oli paikallaan. Elämän on siis kaikesta huolimatta jatkuttava ja maalipallolla aina paikkansa sydämessäni kävi jatkossa miten tahansa. Kuitenkin kaikkein tärkeintä olisi saada oma luonnollinen kuulo edes osittain takaisin. Ei ehkä pidä liikaa toivoa, on oltava realisti kuitenkin. Eilen kävin ostamassa television katselua varten langattomat kuulokkeet, jotta avokkini ei tarvitse kuunnella telkkaria kovin kovalla. Kuulemma, jos se minun kuulemiseni mukaan menee avokin pää räjähtää 😀 Mutta, näin tämä otoskleroosi vaan säätelee elämääni ja sen kanssa on vain elettävä ja eteenpäin porskutettava.

Stressaava otoskleroosi

Elo- ja syyskuussa murehdin paljon kuuloani ja sitä, että joutuisin odottamaan 3-6 kuukautta ennen kuin pääsisin korvaklinikalle. Noh, lokakuun 1. ilahduin suuresti saamastani kutsukirjeestä, aika 26.10. Eli, reilu viikko sitten menin Kuulokeskukseen odottavin mielin. Tapasin kuulontutkijan, joka teki vielä joitakin tarkentavia kuulotestejä. Elokuusta pieniä muutoksia, mutta ei oleellista. Kyseli ajatuksiani kuulokojeesta ja passitti tapaaman lääkäriä, jonka kanssa keskusteltaisiin girurgisesta kuulonparannusleikkauksesta. Suuressa tyhmyydessäni kuvittelin, että nyt ratkaistaisiin mitä tuleman pitää. No ei se tietenkään niin yksinkertaista ollutkaan. Lääkäri ilmoitti, että Kuulokeskuksessa aletaan tekemään minulle kuulokojetta, mutta laittaa paperini korvagirurgille Korvaklinikan puolelle. Saan aikanaan kutsun tapaamaan girurgia, arvio 2 kk. Voi mennä ensi vuoden puolellekin. Hän kuulemma kertoo mahdollisen leikkauksen hyödyt, haitat, riskit, kannattaako leikata tms… Ja jos leikkaukseen päädytään, tällöin vasta minut laitetaan jonoon, joka kuulemma puoli vuotta. Lääkärin mukaan tämä on pitkä prosessi, mutta samanaikaisesti saan testata kuulokojetta. No pitkä prosessi tosiaankin ja tuntuu todella turhauttavalta. Minulla olisi haasteita elämässäni kuten esim. valmennuksessa olo maalipallossa. Huomaan turnauksissa ja treeneissä stressaavan kuuloasialla hirmuisesti, vaikka siitä ei onneksi vielä ainakaan ole erityisemmin ollut haittaa. En kuitenkaan pysty asettamaan itselleni henk.koht. tavotteita kun en tiedä voinko olla käytettävissä vai en. Mihin asti kuuloni riittää, koska mahdollinen leikkaus…??? Ja valitettavasti tämä kaikki on vaikuttanut intoon oheistreeneihin. Nyt pitäisikin pystyä tekemään isoja päätöksiä myös tuolla saralla. No tuon korvaongelmani kanssa on vain elettävä ja maltettava odottaa asioiden etenemistä. Ja muutenkin tuo kuulo on minulle niin kallis aisti, että hirvittää. No tämän kuun lopulla menen kokeilemaan kuulokojetta. Onko se sitten apuvälineeni loppuelämän? Häiritseekö se miten paljon? Kuinka paljon vaikuttaa suuntakuuloon? Voisinko saada leikkauksesta paremman avun? Sen verran lääkäri sanoi tinnituksesta, että toisilla se poistuu tai vähenee leikkauksen myötä, mutta ei kaikilla. Olisin halunnut keskustella myös niskojeni jumiutumisesta, jonka selkeästi koen liittyvän kuulon alenemiseen. Pinnistelen kuullakseni paremmin, jännitän kropallani ilmeisen paljon jne. No en saanut tilaisuutta puhua tästä. Uskallanko odottaa, että girurgilla olisi enemmän aikaa minulle ja huolilleni, peloilleni, vai istunko huoneessa 5min päätökseni kanssa mitä tehdään. Huh, kun onkin epävarma olo. No lääkärin luona käynnin jälkeen kävin vielä otattamassa korvastani muotin kuulokojetta varten. Sen jälkeen sainkin lähteä.

Jäin pohtimaan miksi minulle hommataan kuulokojetta ennen leikkauspäätöstä. Eikö se ole turha, jos leikkaukseen päädytään? Tai ainakin toivottavasti leikkauksen myötä jäisi turhaksi. Ja henkilökohtainen apuväline, on varmasti kalliskin. Vai tuleeko tässä mukaan näkövammani, että voin saada jonotuksen ajaksi apua kuulokojeesta. En oikein tiedä mitä siltä kuulokojeelta osaisin odottaa, entä mahdollisesta leikkauksesta. Jos yhtään netistä lukemaan on luottamista leikkauksen onnistumismahdollisuudet on hyvät etenkin, jos vikaa ei ole sisäkorvassa. Toisaalta moni leikkauksessa ollut keskustelupalstoilla on kirjoittanut olleensa kolmessa, jopa neljässäkin leikkauksessa. Otoskleroosissahan kyse käsittääkseni liiallisesta luutumisesta, joten käsitänköhän oikein, että leikkauksenkin jälkeen tuo luutuminen jatkuu ja aikanaan tukkeuttaa proteesin mahdollistaman äänen etenemisen sisäkorvaan. Kellä se on nopeampaa, kellä taas hyvin hidasta. Lääkärithän puhuvat kyseisen kuulovian olevan johtumisvika. Vertaistukea olen löytänyt kovin vähän, toisaalta en ole tutkinutkaan kuulovammaisten liittojen tms. sivustoja. Jotenkin – naurettavaa kyllä – ajatellen etten ole kuulovammainen. Erään näkövammaisen kanssa olen kirjoitellut ja hän on saanut leikkauksesta ison avun ja on tyytyväinen tämän hetkiseen elämäänsä kuulemisen suhteen. Hän on rohkaissut minua antamaan leikkausluvan. Keskustelupalstoilta löytyy joitakin kirjoituksia, mutta olisin ehkä toivonut löytäväni enemmänkin. Jos joku otosklerootikko osuu lukemaan tätä vuodatusta, olisin kiitollinen yhteydenotostasi! Jään odottamaan kutsua korvagirurgin vastaanotolle ja yritän olla liikoja stressaamatta asialla. Huomenna lähden maalipallovalmennusleirille ja vietän siellä koko viikonlopun a taatusti kuuloni joutuu lujille, mutta jos vain osaan olla stressaamatta, hyvä niin!