Hellepäivien puuhastelua

Olemme saaneet nauttia hellepäivistä. Rakastan kesää aina kun on paljon kesäpuuhaa, ja eilinen olikin mukava päivä. Huonosti nukutun yön jälkeen lähdin treffaan ystävääni keskustaan. Käytiin Kampissa kiertelemässä ja etsiskelemässä kesämekkoja ja sandaaleja. Kumpiakaan ei valitettavasti löytynyt. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut, kävelimme Thehuoneelle teelle ja siemencroisantille. Tällä kertaa maistelimme mustaa teetä, joka maustettu Kranaatti-omenalla. Tunnelma jälleen ihanan leppoisa ja kiireetön. Tuon relaushetken jälkeen jatkoimme Stockmanniin, josta ostin digisanelimeen migrofonin, jossa on tuulenestoa mukana. Haluan Azorien saarten matkasta hyvät äänikuvat. Herkusta piti käydä tietystikin ostamassa taasen tuo omenamehupönikkä. On kyllä herkullista kylmäpuristettua mehua, eikä mielestäni mitenkään ryöstöhintaistakaan, kolme litraa reilu 9 euroa.

Kotiuduttuani salaatin valmistus iltaa varten. Laitoin siihen, rukolaa, jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, suippopaprikaa, omenaa ja Parmesan-juustoa. Tilkka sitrusoliiviöljyä ja ripaus mustapippuria. Avokkini oli ahkeroinut koko aamupäivän töiden merkeissä, joten pikasuihkut ja olikin aika lähteä Suomenlinnaan ystäväpariskunnan kanssa.

Siellä kiertelimme parisen tuntia. Pääsin tunnustelemaan väijytysaukkoa, tykkiä ja matalakattoista kivistä huonetta. Nilkat sai hyvää tasapainotreeniä mukulakivillä käppäillessä. Sää oli ihana, lämmin, suorastaan kuuma 😀 Tuuli ajoittain rannassa vilvoitti ihanasti. Väkeä oli paljon. Avokki innostui ottamaan valokuvia joita täällä myöhemmin, kun joku katsoo kuvat ja valikoi onnistuneet 😀

Suokista palattuamme ilta jatkui ystävien luona grillaillen broilerfilettä ja Halloum-juustoa. Grilliherkuista nautiskelimme tekemäni salaatin kanssa. Jälkkärinä tarjottiin kahvin ja kaakaon kanssa valkosuklaakeksejä(söin yhden!), tiikerikakkua(kaakaoraidan tilalla lakukastikeraita, maistoin) ja suklaapäälysteisiä chilikeksejä joista en erityisemmin pitänyt. Makeankiintiö kyllä täyttyi, ei totisesti tehnyt mieli lisää! Kotona oli vielä ihan pakko keittää iltatee ja istuskella takapihan keinussa lukien blogeja ja Facebook-päivitykset. Yö oli lämmin ja ihana. Se oli ikioma oma hetkeni 😀 Tuntuikin hyvältä kömpiä lakanoiden väliin. Kirjaa ei jaksanut kauaa kuunnella. Alotin Arthur Haileyn kirjan Kovat lääkkeet. Edellisyönä sain loppuun Wilbur Smithin Keihästen sankarit-kirjan.
Tänään oli tarkoitus lähteä avokin kanssa Ankkapuistoon piknikille, mutta koska kumpikaan ei ole auringossa makailija luovuimme ajatuksesta kuumuuden takia. Kokkailimme yhdessä. Maustoin lohifileen sitrusbergamontilla, sitruunamelissalla, basilikalla, mustalla pippurilla, suolalla, sitruunanmehulla ja valkosipulilla. Kiedoimme kalat folion sisään ja grillasimme illalla. Kalan kanssa oli bataattia ja paprikaa, jotka olin marinoinut oliiviöljyssä, pippurissa, suolassa, valkosipulissa ja kalasta yli jääneissä yrteissä. Tuli herkullinen illallinen. Päivällä söimme piknikeväistä Korpelan luomulihapullia fetakuutioiden ja maalaisleivän kanssa. Nuo lihapullat olivat valmispulliksi oikein herkullisia. Huomasi eron, ei lisäaineita tms. En nykyisin valmislihapullia ostele, avokki joskus ostaa, en syö niitä juuri koskaan. Nyt maistoin ja yllätyin positiivisesti.

Päivä on mennyt sangen rauhallisesti. Kirjaa kuuntelin ja nukahdin. Saas nähdä miten ensi yönä uni maistuu. Aterian jälkeen istuin keinussa lukemassa pisteillä Musta ruusu –nimistä kirjaa. Nyt teen juotuani otan tietokoneen mukaani ja luen ulkona päivän blogikirjoitukset ja nautin ihanasta myöhäisillasta. Avokki on kömpinyt jo nukkumatin luo. Syö allergialääkkeitä, joten on tosi nuutunut/väsynyt. Minun kesäenergiani pursuu ja toivottavasti huominen tuo tullessaan mukavaa kesätekemistä. Maanantaina taas on edessä työpäivä. Päivät menevät nopsaan ja siksipä kesästä täytyykin saada kaikki irti. Nyt haluaisin pulahtaa järveen heittämään talviturkin. On jo heinäkuu ja talviturkki alkaa tuntua aika ahdistavalta 😉 🙂

Helleviikon kesäpuuhat ja ruoka

Kylläpäs tuo sää nopeasti muuttui; eilisiltana vielä huokailua kuumuudesta ja nyt jo joutuu pohtimaan suojatako yrtit ensi yöksi kylmältä. Tuo mennyt lämpöaalto käsittääkseni on kesäkuussa aikas harvinainen ilmiö täällä Suomessa. Rakastan kesää ja kesäpuuhastelua, mutta välillä helteillä iskee ahdistus/masennus omasta näkövammaisuudestaan. Ei voi vaan heittää sandaaleja jalkaansa ja lähteä rannalle tai hengailemaan jonnekin muualle. Tai no voi, mutta eihän se yksin ole mukavaa, tuskin näkevästäkään… No joka tapauksessa tuo ahdistusfiilari on kurja ja inhoan sitä. Onneksi en kärsi siitä kovin usein, lähinnä kuumina kesäpäivinä, jos en pääse toteuttamaan kesäpuuhailua ja purkamaan kesäenergiaani. Tälle hellejaksollekin tuo ahdistus ehti vierailulle pariinkin otteeseen, mutta onneksi positiivinen luonne vie yleensä voiton, ja pääsin nauttimaan kesästäkin. Tosin Harmaakuonon nivelrikkoepäily lisäsi paskaa oloa, mutta helpotus oli suuri epäilyn osottauduttua vain epäilyksi.

Toissasunnuntaina kävimme Hakaniemen torilla kiertelemässä ja shoppailemassa. Avokkini osti mm. säilykkeessä käristysporoa ja kauppias korosti ettei tuotteessa ole säilöntäaineita. Harmaakuono sai pari poron luuta joista onkin takapihalla nautiskellut meidän grillaillessa. Ostin luomupuolukkahunajaa, jota ajattelin kokeilla smoothieksiin. Kalakauppiaalta ostimme herkullista kylmäsavusiikaa ja Kivikylän pisteestä avokille maksamakkaraa ja savupalvia. Lopuksi ehdimme vielä istuskella ja nautiskella upeasta säästä ennen kuin matkajatkui. Avokki tuli kotiin ostoksineen ja me avustajani kanssa lähdimme Ruohonjuuren tapahtumaan Liiku itsesi iloiseksi-lenkille. Lähtö tapahtui Kampin Ruohonjuuren edestä. Ensiksi hivenen pyörittelimme kroppaa ja sitten matkaan. Kiersimme kahdesti Töölönlahden. En ole aikaisemmin sielä käynytkään ja tuntui aika hienolta löytää sellainen paikka ihan ytimestä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja jotenkin ihana leppoisa tunnelma. Kahviloissa paljon väkeä. Harmaakuono olisi mielellään käynyt meressä viilentymässä, mutta eihän sinne saaste- ja rytyrantaan voinut poitsua laskea. Poika selkeästi kärsi kuumuudesta ja etenkin toinen kierros meni hissutellen. Tuolloin tietysti pohdin paljon tuota nivelrikon mahdollisuutta, johtuuko matelu siitä. Noh kuvauksien mukaan ei.

Palattuamme Kampin Ruohonjuureen pääsimme siellä maistelemaan kookosvettä ja erilaisia pähkinöitä. Kookosvesi maistui hyvältä. Ehkä se olisi ollut vielä parempaa, jos olisi ollut vähän kylmempää. Tapahtumaan osallistuneet sai Ruohonjuuresta tuotekassit joidenka arvo oli n. 50 euroa. Kassista löytyi mm. Ecoverin tiskiainetta ja yleispuhdistusainetta, Frantsilan kylmägeeliä, Quinoasuklaapatukoita, Mango-energiapatukoita, pikkupusseja erilaisia muroja, kookosöljyä, luonnonkosmetiikkanäytteitä, Auringonkukansiemenleipätaikina-aines(vähähiilarinen), spelttipuurojauhoannospussi jne. Maanantai-ilta menikin niitä merkkaillessa pisteille. Ostimme keittiöön uuden keittiölipaston. Sinne ”purkitimme” mun terveysruokatuotteet ja purkkeihin merkinnät pistekirjoituksella mitä missäkin on. Nyt on tosi kätevää avata vain laatikko ja lukea purkin kannesta mitä siinä on. Meillä on paljon sinänsä kaappitilaa, mutta kaapit ovat kapeita ja korkeita, ei siis kovin käytännöllisiä tälläselle pätkälle. Nyt ei tarvitse kurotella ja varmasti kaapit ja lipaston laatikot pysyy siistimpinäkin, ainakin toivon niin. On muuten aika hassua, mutta jotenkin tuntuu tärkeältä, että nuo terveysruuat ovat siistissä järjestyksessä 😀 No kyllä toki siisteys on muillekin tavaroille, esineille ja tuotteille ihan tervetullut juttu. No joka tapauksessa tuolloin sunnuntaina vielä ennen kotiin lähtöä kävelimme Stockmannin herkkuun, josta ostin kolmen litran pönikän kylmäpuristettua omenamehua, joka on täydellisen hyvää, suosittelen lämpimästi! Sorruin ostamaan myös Siemencroishantteja, joihin olen hurahtanut Thehuoneessa. Kotona olikin ihanaa istuskella ulkona herkuttelemassa sellainen teen kanssa ja rentoutua kirjan parissa. Luen tällä hetkellä pistekirjoituksella Nora Robertsin kirjaa Musta ruusu, joka on jatkoa kirjalle Sininen daalia. Ei mitään huippulukemistoa, mutta pihakeinussa menee kivasti 😀 Kun luen ulkona luen mielummin pisteillä kuin äänitteenä. Samalla on ihana kuulostella lintujen laulua ja muita kesän ääniä. Jos istuisin siellä kirja korvilla moni ihana kesä-ääni jäisi kuulematta 🙂 Ja se tuntuisi jotenkin epäsosiaaliselta. Nukkumaan mennessä kuuntelen aina kirjaa.

Keskiviikkona treenasimme avokin kanssa yhdessä kotikuntosalilla. Ehkä hellepäivää voisi paremminkin viettää. Ei vaan, meillä oli tosi hauskaa ja treenin jälkeen ihana olo. Mä penkkipunnersin ihan perussettiä ja sit apuliikkeinä käsipainopenkkiä ja pystypunnerrusta. Ylätaljalla vetoja eteen myötä- sekä vastaotteella, kulmatangolla hauiskääntöjä, kahvakuulalla heilautuksia, kyykkyjä tanko niskan takana jne. Sainkin jalat treenistä tosi kipeeks. Ne onkin mun heikko kohta ollu aina. Ylipäätään vapailla painoilla treenaaminen on ollut mulle aina hankalaa, koordinaatio yms. Taitaa valitettavasti tällä näkövammalla olla osuutensa asiaan. Oikeastaan vasta avokin myötä olen oppinut paremmin ja yläkropassa koordinaatiota löytyykin aika kivasti ja penkkipunnerruksessa tekniikkakin toimii. Mutta ne jalat, jalat… Kahvakuula on kyllä oikeesti tosi mahtava treeniväline. Sen kanssa kehittyy koordinaatio, voima, kestävyys, kehon hallinta jne. Siinä on oikeastaan vain mielikuvitus rajana. Mut kun ne pirun jalat tulee niin pirun kipeeks 🙁 No kyllä se helpottaa kun treenikertoja tulee tiiviimmin. Ja treenikipu on tervettä, ei se tapa, vaikka portaiden nousu ja lasku onkin tuskaa. Joka tapauksessa treenin jälkeen oli niin huippufiilikset. Mulla oli brotskujuomana muuten smoothes, jossa oli hamppuproteiinia, raakasuklaata, parapähkinöitä, macajauhoa, vettä vuorisuolalla ja sitruunalla sekä mustikoita. Hunajaa siihen olisi voinut vähän heittää, olisi ollut ehkä vähän pehmeämmän makuista. Mutta muuten sotkotus oli ihan jees. Suihkun ja venyttelyn jälkeen grilli kuumaksi ja broilerfilepihvit paistumaan, jotka olin marinoinut soijahunajalla ja pippurilla. Lisukkeena salaattia, jossa rukolaa, jäävuorta, tomaattia, kurkkua, paprikaa, raejuustoa ja hunajameloonia. En ole oikein aikasemmin rukolasta tykännyt, nyt se maistui ihanan kesäiseltä, joten aika-ajoin kannattaa testailla makuja uudestaan mistä ei ole pitänyt. Niistä saattaa ruveta tykkäämäänkin. Mulle kävi kyl just näin rukolan suhteen.

Perjantaina kävelimme avustajani kanssa kauppaan ja ostimme grilliin munakoisoa, kesäkurpitsaa ja bataattia. Pintaan vuorisuolaa ja pippuria. Ja kalatiskistä ahvenfilettä, joka oli kallista kuin faaan… Teki kuitenkin mieli saada jotain muuta kalaa vaihteeksi kuin lohta. Kauppias kertoi kalan tulleen heille edellisiltana Oulusta, joten olihan se sen pari päivää vanhaa ja eihän se aivan tuoreelta enään maistunut, vaikka ihan hyvää olikin. Omista yrteistä kalaa maustamaan pääsi sitruunamelissa ja ruohosipuli. Jälkkäriksi ostimme mansikkahimossamme ruotsalaisia mansikoita, jotka oli kovia ja onttoja sisältä. Varmasti säilöntäaineiden kyllästämiä kemikaalikammotuksia eikä hivellyt kenenkään meistä makuhermoja.

Lauantaina kävimme retkeilemässä Kaunissaaressa pienellä porukalla koirinemme. Lauttamatka kesti tunnin ja lautta lähti Vuosaaresta. Itse Kaunissaarta ei ihan hirveästi valitettavasti kierretty, koska aika meni grillikatoksella lettuja- ja makkaraa paistaen.

Kuvaaja: Sini Merikallio

Letut puolukkahillolla olivatkin herkullisia pitkästä aikaa. Makkrasta en nykyisin oikein välitä. Jos syön makkaraa sen pitäisi olla jotakin todella laadukasta ja vähärasvaista. Ei kuitenkaan keinotekoisesti kevennettyä. Mutta ilman makkaraa pärjään loistavasti ja ehkä kerran parissa kuukaudessa voin syödä yhden makkarankin. Ehkä letuista huolimatta kuitenkin parasta oli kun koirat pääsi rentoutumaan ja uimaan.

Kuvaaja: Sini Merikallio
Siinä vilistikin iloisesti neljä koiraa veteen lotraamaan. Ja varmasti helteisenä päivänä vesi viilensi oloa mukavasti. Ainakin paluumatkalla Harmaakuono nukkui tyytyväistä ja onnellista koiraherran unta. Lepäily jatkui kotona takapihan nurmella piehtaroinnin merkeissä mun lukiessa kirjaa keinussa. Mukavan kesäpäivän iltaan kuuluu grilli ja näin tälläkin kerralla. Possun ulkofilepihvit chilitahnalla ja valkosipulilla marinoituna sekä salaattia, jossa mm. rukolaa, appelsiinia, kurkkua, tomaattia, kurpitsan siemeniä, montsarella-juustoa. Ulkona on ihana vain istua kuunnellen lintujen iltakonserttoa ja nauttia muki teetä herkullisen illallisen jälkeen. Ai joo: lauantaiaamun smoothies: yksi avokado, pari pikkumittaa hamppuproteiinia, lusikallinen pellavansiemenrouhetta, 2 dl mustikoita, pari lasia vettä, jossa suolaa ja sitruunan mehua, kurpitsansiemeniä… Piti nälän hyvin loitolla. Lettukestien alkaessa mulla ei ollut vielä edes nälkä. Smoothieksen vetäsin ennen ysiä ja lettuja söimme kahden paikkeilla. Että hiljalleen alkaa löytyyn eri tilanteisiin toimivia smoothiessekoituksia. Se on kyllä ihan huippujuttu! Mut nyt taitaa olla aika lopettaa taas tämä ruuasta jauhanta. Onkohan mulla kohta yhtäkään lukijaa???

Patikka- ja vaellusmuistoja vuodelta 2006

Opaskoiratouhuja muistellessani ”lupailin” palaavani vielä muistojen pariin. Ja nyt on kahden ihanan opaskoiratapahtuman muistelun aika. Löysin nämä kirjoitukset ja iloitsen siitä, sillä positiivinen ja hyvä fiilis
henkii näistä. Mukavia lukuhetkiä!

8.8.06 23:09

Parikkalan Peesaripatikka upea kokemus

Rinkka selkään, sauvat kainaloon ja Pojan kanssa matkaan! Kokoonnuimme
viime torstaiaamuna viiden muun koirakon ja kolmen peesarin kanssa
Helsingin rautatieasemalle, josta matkalippujen oston jälkeen
valloitimme Parikkalaan asti yhden eläinvaunun. Matkustimme mukavasti
Ice:n uusitussa eläinvaunussa; vanhassa ykkösluokassa. Tilaa oli
mukavasti ja mieli täynnä odotusta.
Neljän tunnin matkan jälkeen saavuimme Parikkalaan. Iso kiitos junassa
olleelle konnarinaiselle, joka huolehti, että ehdimme koirinemme ja
rinkkoinemme junasta ulos. Huolenpito oli todella maininnan arvoinen.
Autot pakattuamme matkasimme Intsilän kylätalolle, jossa viikonlopun
vietimme. Istuimme pitkässä pöydässä ulkoterassilla itse tehtyä
kotikaljaa juoden. Hiljalleen väki lisääntyi; tuttavat vaihtoivat
kuulumisiaan ja tuntemattomat esittäytyivät. Matkan väsyt karistua
pihapiiriin alkoi nousta telttoja vieriviereen. Itse majottauduin vanhan
kyläkoulun vanhaan luokkahuoneeseen. Makuualusta ja makuupussi
paikoilleen, rinkalle oma nurkka, pojalle oma petipaikka…

Lammen rannassa oli pieni sauna, joka lämpesikin joka ilta. Mikä
ihanempaa kuin istahtaa puilla lämmitettävään saunaan ja vihtoa oikein
kunnolla, pulahtaa lampeen; Kyllä Suomen kesä voi olla ihana. Lampi oli
pieni ja laiturista olikin vedetty vastalaiturille narut, joten saimme
hyvän uimaradan. Siinä oli hyvä uida ja nauttia elämästä. Saunomisen jälkeen istuimme ulkoterassilla tuhtia iltapalaa syöden. Tarjolla itse tehtyjä karjalanpiirakoita munavoin kera, savumuikkuja,
makaroonisalaattia jne. Oli rento ja hyvä olla. Kodassa keitettiin nokipannukahvit ja
herkuteltiin kääretortun kera. Teeihmisenä pääsin maistelemaan Elvin
itsensä tekemiä teelaatuja, ja hyviä olivat. Illan edetessä lauluvihkot
esille ja laulamaan. Laulu raikuikin kodasta kesäyöhön. Siinä menivät
Isoisän olkihatusta Rentunruusuun.

Perjantaiaamuna reippaina aamu-uinnille. Kauhistus miten vesi tuntuikin kylmältä, mutta erittäin virkistävältä. Suomen kesä tarjosi taasen
meille parhaita puoliaan. Aamiainen ulkona puuroineen, leipineen. Ja sitten valmistautumaan patikoimiseen. Lähdimme kävelemään erämiesten opastamina. Maasto oli vaihtelevaa. Löytyi mäkiä, maantien vartta, metsätietä, polkuja. Erittäin
miellyttävää patikointimaastoa. Välillä pysähdyimme juomaan ja janoiset koirat saivat osansa. Pääsivät välillä myös kirmaamaan vapaana ja rentoutumaan. Oppaat tekivät innolla työtä hännät heiluen. Oli mukavaa päästä vieraille reiteille.
Aurinko paistoi kuumasti. Kuivuus näkyi viljapeltojen tuleentumisina, metsien kuivine ratisivine oksineen. Paarman pirulaiset tarttuivat innokkaina kosteaan ihoon. Viikonlopusta onkin muistona monta paukamaa.

Intsilän kylätalolle palattuamme koirat pääsivät uimaan ja kyllä ne
nauttivatkin. Iloinen kirmaaminen, veden loiske, koirien huiske
kertoivat siitä miten oppaamme nauttivat elämästään. Koirien
hauskanpidon jälkeen oli aika itse pulahtaa veteen ja antaa veden
hyväillä väsyneitä jäseniään. Ja eikun syömään! Voiko olla parempaa elämää kuin ensin patikoida, uida
matkan uuvuttamana ja sen jälkeen istahtaa ruokapöytään herkkupatojen
ääreen. Vihanneskeiton jälkeen karjalanpaistia ja perunaa ja
jälkiruuaksi ternimaidosta tehtyä uunijuustoa. Maito oli aamulla
lypsettyä. Herkullista!

Hetken huili ja jälleen lenkkeilemään. Kävimme kivilouhoksella, jonka
kaiku on kokemisen arvoinen. Tosin tällä kertaa totesimme sen olevan
”lomalla”. Kävelimme aamupäivää helpompaa maastoa. Pikkukärpäset olivat
kiusanamme. Niitä tuli suuhun ja silmiin. Edelleen ilma oli uskomattoman
upea. Ilta meni saunoen ja kodassa istuen. Grillasimme paikallisen palvaamon
herkkuja, erilaisia nakkeja. Rupattelimme, vaihdoimme päivän kokemuksia,
vietimme mukavaa iltaa.

Lauantaiaamuna aamu-innin ja uunipuuron jälkeen luvanvaraiselle
rajapatikalle. Päivä oli edellisiä päiviä selkeesti lämpimämpi, joten
maantietä tarpoessamme vesi kului niin ihmisten kuin koirienkin suuhun.
Aikamme patikoituamme käännyimme metsätielle, joka vei meidät rajan
pintaan. Osa porukasta lähti ylimääräiselle kilsan rajalenkille. Loput
odottelimme loppujoukkoa ja vettä. Jälleen väen ollessa koossa Rajavartioston henkilökunta kertoi meille
työstään ja etenkin rajavartiakoiran työpäivästä. Tekevät päivitt’äin
keskimäärin 8-10 kilometrin patikointeja rajalla koiran etsiessä jälkeä.
Koira motivoidaan työhönsä ruuan avulla. Saimme tästä myös
demostraation. Liki 10-vuotias Saksanpaimenkoira etsi lyhyen jäljen.
Katselimme touhua pellolta. Koira ei ollut pätkän vertaa kiinnostunut
meistä tai koiristamme. Se eteni nenä maata viistäen, ja jälkikin
löytyi. Palkkioksi miltein eläkeiässä oleva koira sai ruokapussukan.
Näimme myös toisen esityksen, jossa näytettiin miten toimitaan
kiinniottotilanteessa. Mies rähjäsi pellon laidalla meille huutaen.
Paikalle ajoi auto, josta tuli ulos toinen mies. Koira ulvoi ja haukkui;
kävi kuumana. Hetken kesti rähjäämistä ja vastaavasti tilanteen
rauhoittelua. Mies lähti kuitenkin karkuun, joten koira perään. Se
saikin rettelöitsijän nopeasti kiinni tarttumalla meuhkaajaan. Mies
makasi maassa ja hänet saatiin käsirautoihin. Yritti vielä riehkata,
mutta koira tarttui uudelleen. Oli kovin onnellinen kun suojapuvun hiha
irtosi. Kulki se suussaan häntä huiskuen. Esityksen aikana oppaamme
nousivat istumaan tai seisomaan. Osa haukkui, osa murisi, osa oli muuten
vain levottomia. Työssä oleva koira ei kuitenkaan edes huomannut meidän
läsnäoloamme. Isot kiitokset Rajavartioston miehille tästä tietoiskusta!

Matka jatkui. Lähdimme kulkemaan pellon piennarta pitkin rajan
tuntumassa. Piikkilanka-aita aivan vieressämme. Polku oli muhkurainen ja
kuoppainen. Parasta oli säilyttää tasapainonsa, että ei joutunut
tekemään tuttavuutta piikkilankojen kanssa. Tuntui henkisesti yllättävän
raskaalta skarpatessaan kulkemistaan. Aurinko paahtoi kuumasti ja hiki
virtasi. Vieläkin haasteellisempaa oli edessä. Pääosin kaksilautaiset
pitkospuut, jotka olivat osittain lahonneet, pahimmillaan piikkilanka
oli 30 cm:n päässä. Vauhti ei päätä huimannut kun etenimme. Silti hiki
virtasi ja henkisesti oli aika poikki. Siitä huolimatta en tuota
kokemusta vaihtaisi. Kun käännyimme metsäpolulle puiden varjoon ja
kauemmaksi piikkilangasta, saattoi henkäistä helpotuksesta. Metsäpolku
vei meidät järven rantaan. Sieltä erämiehet moottoriveneillään vei
meidät Roivaisten tilalle. Tuntui hyvältä istua veneessä ja antaa tuulen
löyhytellä kasvoja, käsivarsia. Poika lepäsi jaloissani ensin laiturilla
yritettyään väkisin veteen. Pojan unelmasta tulikin totta
rantauduttuamme. Voi sitä koirien ilonpitoa kun pääsivät pulikoimaan. Koirien uinti-iloittelun jälkeen nousimme tilan pihapiiriin, jossa istuimme kahvittelemaan ja levähtämään. Tilan emäntä kertoi tilan
kuuluneen suvulle 1600-luvulta lähtien. Tosin viime sotien aikana
venäläiset olivat pitäneet paikkaa tukikohtanaan ja jättäneet sen
ka´rmeaan kuntoon. Suvun kannalta onneksi tila oli jäänyt juuri ja juuri
Suomen puolelle. Pihapiirissä tallusteli kanoja, talon sisältä kuului
koirien haukuntaa. Lisäksi oli kissoja. Oli aivan ihana paikka. Ja talon
väki rentoa, sydänmellistä porukkaa.

Loppurutistus metsä- ja maantietä pitkin. Olo oli kuin olisi kävellyt
vielä paljon pidemmälti. Oli todella kuuma ja hikinen olo. Pojan
rentouduttua lammessa oli aika taas itse pulahtaa veteen.
Ruokailussamme vieraili Parikkalan kunnanjohtaja, jonka kanssa käytiin
keskustelua Parikkalaan liittyvistä asioista.
Vielä ennen saunaa oli aika juhlan. Peesaripatikan järjestäjä Elvi Kurri
on täyttänyt talvella pyöreitä vuosia ja nyt oli aika juhlan. Hän oli
pukeutunut itse tekemäänsä kansallispukuun. Joimme kakkukahvit
ulkoterassilla parit puheet pitäen. Ilta jatkui jo perinteikkäästi saunoen, uiden, kodassa istuen. Nyt vain
meni paljon myöhempään. Sunnuntaiaamuna kuitenkin väsymys karistettiin
lampeen. Peesareiden pitäessä kokoustaan lähdimme erämiesten opastamina
lenkkeilemään. Kävelimme peltojen viertä kulkevia teitä pitkin. Oli traktorin renkaiden uraisia heinittyneitä teitä. Kuljimme maatilan ohitse ja haistoimme sikalan tuoksuja. Kävimme louhoksella, jossa säilytetään paljon puita. Ja lenkin jälkeen vielä koirat uimaan ja temmeltämään. Lounaan jälkeen alkoikin olla aika hyvästien. Väkeä lähti hiljalleen junalle, autoillaan kotimatkalle. Oli aika pakata tavaransa, käydä viimeisen kerran lammessa uimassa oikein ajan kanssa. Kotimatkalla suunnittelimme jo uusia kuvioita; mitä söisimme vaelluksella, jonne lähtö on reilun viikon kuluttua. Poitsu nukkui onnellisena jaloissa. Olimme väsyneitä, mutta onnellisia! En ole aikaisemmin Peesaripatikalla ollut, mutta näin ensikertalaiselle tämä oli mahtava kokemus. Haluankin kiittää erityisesti Elvi Kurria, joka apujoukkoineen sai aikaan ihanan viikonlopun. Kiitokset kuuluvat hänen muonitusjoukoilleen ja erämiestovereilleen. KIITOS!

(Kirjoitettu syyskuussa opaskoiran kokemana 2006)
Peesareiden järjestämä opaskoiravaellus 18.-27.8.06 Ikimuistoinen viikko Lapin erämaissa

Jaahas, tuo iso reppu jötköttää edelleen sohvalla. Sieltä tulee ruuan
tuoksu nenään. Makuualustanikin pakattiin jo toissapäivänä. Mihin
ihmeessä ollaan lähdössä? Vielä viime hetken pakkauksia
Kaikki pakataan muovipussien sisään, etteivät kostuisi. Höh, hankalaa
haistella… Kuulemma pyörin tiellä, mutta haluan tietää mistä on
kysymys. Jostain Lapin vaelluksesta on höpötetty koko viikko. Mitähän se
mahtaa tarkoittaa???

Pakkaudumme taksiin rinkkoinemme, reppuinemme ja sauvakävelysauvoinemme.
Perille tultua huomaan meidän olevan rautatieasemalla – stressaava
paikka! Ei kai tämä nyt ole sitä vaeltamista? Tavataan tuttuja! Hei,
Tellu ja Novakin on täällä! Kauhistus miten ihmisillä on paljon tavaraa.
Lähdetään kohden junaa. Mun tekee mieli vetää kuten asemilla aina. Emäntäni on vähän tuskastunut. Ei kai ihme, kun kantaa rinkkaa ja reppua. En nyt kuitenkaan jouda säälimään vaan kiskon eteenpäin. Hirveän
pitkä juna. Sitä vain riittää ja riittää. Lopulta mennään sisään ja
sellaseen ahtaaseen koppiin. Parasta painua tuonne sängyn alle Tellun
kanssa kuorsaamaan. Tää taitaakin olla pidempi matka, kun ihmisillä on
sängyt…

Tampereen asemalla pääsemme tarpeillemme, ja tapaamme Femin, Pösön, ja
Maran. Olga liittyy seuraamme kuulemma aamulla. On aivan ihanan lämmin
ilta. Ihmisille tulee ihan etelän tunnelma mieleen. Millastahan siellä
sitten on? Ihmiset ovat kovin iloisia ja tunnelma himpun odottava.
Vaelluksesta puhutaan. Sitä on odotettu innolla. Hitto, Selviäis jo mitä
se vaeltaminen on. Yö ollaan junassa. Vähän outoa kun juna nytkii, pysähtelee ja
kolistelee. Eiköhän täällä uni maistu, kun ihmisetkin ottaa niin
rennosti.

Lauantaiaamuna saavumme Rovaniemelle, josta matka jatkuu bussilla
Kiilopäälle. Tylsiä nuo bussien penkkien välit, on niin ahdasta. Pakko
yrittää penkille, mutta eihän tuo emäntä siihen suostu vaan saan
äkkilähdöt, ja lattialla on pysyttävä. Olgakin on jo matkassa mukana.
Bussimatka kesti 3.5 tuntia ja meni rattosasti rupattelua kuunnellen.
Sodankylässä pysähdyimme kahville. No, ihmiset herkutteli. Ei me koirat
mitään saatu, höh!

Kiilopäällä alkaa huiske ja hulina. Tavaroita siirellään rinkasta
reppuun ja päinvastoin. Vesipulloja täytetään, kahvilasta ostetaan
termariin kahvia. Ilma on paljon viileempi mitä Etelä-Suomessa.
Pitkähihaisia näyttävät kiskovan ylleen. Lopulta päästään punnitsemaan
rinkkoja. Se kuuluu asiaan. Lopulta päästään matkaan! Olenkin tässä
hiljaa matalasti äännellyt kun menohaluja on niin hirmuisesti.

Lähdemme nousemaan epämääräisiä puuportaita. Välillä on leveämpää ja
välillä kapeampaa. Hiljalleen nuo portaat harvenevat ja lopulta loppuvat
kokonaan. kuljemme kivikkoista huoltotietä pitkin. Peesarit puhuu
kaikenmailman kivistä. On törrökiveä, maakiveä, irtokiveä jne. Aina kun
joku huutaa ”mekka” pysähdymme huilaamaan. Alkupäivinä en malttanut olla
paikallaan, mutta loppuviikosta jokaisesta lepohetkestä piti ottaa
kaiken irti. Ns. mekkatauoilla korjailtiin varustusta, juotiin,
levättiin. Tunnin välein pidimme rinkkatauon. Sillon ihmiset otti nuo
isot reput selästään. Onneks mun ei tarvii kantaa mitään. Voin kiskoa
kaikessa rauhassa :()
Tuolloin lauantaina vaelsimme n. 4.5 kilometriä Porokämpälle. Kuljimme
koko matkan huoltotietä pitkin, joka oli nousuvoittoinen. Ei maastoltaan
siis mikään kovin paha. Mut, ihan parasta oli kun näin ja haistoin
poron. Se tuli sivulta eteemme johonkin reilun 10 metrin päähän. Unohdin
täysin työni! Vedin minkä kykenin. Ihme, että mustekala, joka oli
valjaan kädensijassa kiinni, ja toinen pää vyölaukun lenkissä, ei
katkennut. Emäntäni oli aika aseeton, koska molemmissa käsissä oli
sauvakävelysauvat. Mut, se poron tuoksu oli niin vastustamaton. Remmoin
ja temmoin minkä vain kykenin. Lopulta talutin kiinnitettiin
kaulapantaan ja peesari hillitsi menohalujani hihnan toisessa päässä.
Höh, ja tuolla se poro vaan on, enkä pääse!!! No, ehkä kaikkien kannalta
oli hyvä, että poro luikahti edestämme takaisin metsään…

Porokämpälle saavuttuamme tutustuimme paikkoihin ja teltat pystytettiin. Emäntäni ei kuulemma
aikaisemmin moista puuhaa ollut tehnyt. Katselin puussa kiinni ollessani
miten Sari opasti Heidiä teltan pystyttämisessä. Tuossa
kangashökötyksessä kuulemma nukutaan. Minullekin tuli oma paikka
jalkopäähän. Teltassa olikin oikeastaan tosi hyvä olla. Ei
kutkuttanutkaan yhtään. Ja oma tuttu karva tuoksui pedissäni. En öisin
jaksanut edes innostua kun ihmiset ravas pissalla. Olen onnellinen!
Leiripaikalle aina saavuttuamme tutustuttiin paikkoihin, jonka jälkeen
pystytettiin teltat. Ruokakunnittain väki teki ruokaa. Iltaa istuttiin
nuotiolla rupatellen, nauraen, teetä, kahvia juoden. Itse olin yleensä
teltassa, että polttiaiset eivät käy kimppuuni. Sitä poltetta ja kutinaa
ei kyllä olis kestänyt! Nuotion rätinä ja ihmisten iloisuus tuntui
hyvältä.

Sunnuntaina lähdimme kohden laavua. Aamu oli rauhallinen. Aamupalaa
nautittiin, teltat purettiin jne. Vielä ennen lähtöä pääsimme
poroerotteluaitaukseen juoksemaan vapaana. Ihmiset jumppasivat
harteitaan, jotta rinkan kanto sujuisi paremmin. Ja mulla taas menohalut hirmuiset. Vedin koko ajan. Alamäissä etenkin kiire oli hirmuinen. Mitä vaikeampaa maastoa sitä tarmokkaammin kiskoin,
tai ainakin emännästäni tuntui siltä. Alkumatka oli helpohkoa maastoa.
Toki polulta löytyi törröjuuria, poikittaisjuuria, ilmajuuria, erinäisiä
kiviä, lahoja puunrunkoja jne.
Jossain vaiheessa pidettiin lounastauko. Ihmiset söivät kuka mitäkin. ja
sitten huilattiin. Hm.. lepotauon jälkeen jaksoi taas kiskoa. Päivän
vaellus oli taasen 4.5 km paikkeilla, josta viimenen kolmasosa aika
hankalakulkuista maastoa. Laskeuduttaessa kivikkoisessa maastossa en
millään malttanut odottaa tarpeeksi ja kulkea tarpeeksi hitaasti, että
emännällä olisi ollut turvallinen olo. Talutin taasen kaulapantaan
kiinni ja peesari hillitsemään menohalujani. Perille päästyäni emäntäni
sanoi olevansa henkisesti uupunut kivikkomäen jäljiltä. Noh, ehkä mun
pitäis vähän hellittää vetämistä… Laavulla nukuimme teltassa Heidin
kanssa kahden. Vähän jänskätti, mutta hyvinhän se meni. Laavulla
emäntäni pääsi kokeilemaan luonnossa tiskaamista ja aamunuotiolla puuron
sekoittamista. Ja laavulla paistettiin lettuja. Hm… Herkullinen tuoksu
kantautui telttaan asti… Oi, pannulla nuotiolla tirisevä lettu… Onko
herkullisempaa??? Mä sain vaan kuivattua lihaa, porkkanaa, omenaa,
riisihiutaleita vedessä lionneena…

Maanantaina suuntasimme kulkumme kohden Kopsusjärveä. Taasen alku oli
kohtuuhelppoa maastoa kulkea. Opin huomaamaan variksenmarjat ja niiden
ihanan maun. Rupesin marjastamaan oikein urakalla opastamistehtävät
unohtaen. Kyllä syötäväksi kelpaava on aina niin vastustamaton… Heti
alkumatkasta tulimme puron ylitykseen. Meidät koirat vietiin peesareiden
toimesta yli, jonka jälkeen peesarit auttoivat isäntämme ja emäntämme
ylityksestä. Siinä piti mennä kiveltä kivelle, kokeilla sauvalla ensin
mihin astua. Siinä ei saanut kiirehtiä.! Niin, Ykki!
Saavuimme Suomunruoktulle lounastamaan. Ensin piti kuitenkin ylittää
puro. Nyt ihmiset riisuivat kengät ja sukat jaloistaan, vaihtoivat
sandaalit, jotka sai kastua. Taasen peesari vei koiraa ja emännät ja
isännät tulivat vierellä tai perästäpäin. Vesi tuntui kylmältä
tassuissa. Emäntäni ja jokunen muukin kehui miten vesi oli ihanan
viileetä ja helli väsyneitä pohkeita. Tauko pidettiin siis Suomunruoktun
varaustuvan pihapiirissä. Tänne tultaisiin huomenna pariksi yötä.
Rakennustyömiehet ahkeroivat uuden tuvan valmiiksi saamiseksi. Tekivät
meille oven eteen luiskan ja kaiteen. Todella huomaavaista!

Kopsusjärvelle oli n. puolet matkasta vielä edessä. Päivämatkan pituus
oli n. 8 km. Ja tuo viimeiset neljä kilsaa olivatkin haastavat.
Kiipesimme jyrkähköä mäkeä ylös. Minunkin vetohaluni alkoi hiipua 🙂
Tunturin laelle päästyämme huilasimme ja ihmiset testaili puheelimensa
toimivuutta. Yksitellen se onnistuikin. Ja sitten alkoi kivikkoinen,
juurinen alamäki. Välillä oli todella jyrkkiä kohtia ja mieleni olisi
tehnyt vetää hirmuisesti. Siinä maastossa se olisi ollut jo aika
vaarallista. Kuljimme hitaasti tukevia kohtia maasta etsien. Ihmiset
olivat hikisiä ja varmasti jokainen lepohetki oli tarpeen. Lopulta
saavuimme Kopsukselle polttiaisten kiusaamina ja väsyneinä. Heti alkoi
telttojen pystytys. Odottelin puun luona ja kun telttamme oli hätinä
pystyssä tuli koko reissun ainoa vesisade. Minut juoksutettiin telttaan.
Saimme kaiken juuri ja juuri suojaan. Minä köllötin tyytyväisenä Heidin
ja Sarin ährätessä tavaroidensa kanssa ahtaassa teltassa. Sateen ropinaa
kuunneltiin ja tytöt söivät suklaata. Siinä oli oma tunnelmansa. Sadetta
kesti tunnin verran, jonka jälkeen nuotio sytytettiin ja alkoi ruuan
valmistus. Tuona iltana ruokailimme myöhään. Mun ruoka tarvii kuumaa
vettä, joten meni aikansa ennen kuin ruoka oli sopivasti turvonnut.
Vähän olin jo huolissani saanko ruokaa laisinkaan, mutta vihdoin
emäntäni tuli kupin kanssa teltalle. Voi sitä riemua. Oli ihan pakko
vähän hyppiä!

Tiistaina emme pitäneet minkäänlaista kiirettä. Telttoja kuivateltiin
kaikessa rauhassa ja me koirat saimme juosta vapaana. Paikalla ei ollut
muita leiriläisiä. Se olikin ihanan rentouttavaa ja aivot saivat levätä.
Hiljalleen teltat purettiin ja valmistauduttiin matkaan. Palasimme samaa
reittiä Suomunruoktulle mitä edellispäivänä kuljimme. Edessä oli jyrkkä
nousu töppyröineen, juurineen, kivineen. Mietin pistäessäni tassua
toisen eteen, että tässäkö todella piti kiskoa alasmentäessä. Saavuimme
”kännykkäkukkulalle”, paikkaan jossa yksi puhelin kerrallaan toimi.
Edessä oli lasku. Emäntäni muisti sen paljon pahempana mitä se olikaan.
Olikin ihanaa laskeutua kanervikkoa myöden alaspäin. Saavuimme puron
ylityskohtaan. Kävimme, Eijan, Jannen ja Maran kanssa tutustumassa
Kultalan autiotupaan. Se oli ihanan tunnelmallinen paikka. Polttiaisia
oli taasen hirmuisesti. Nyt puron ylitys ei ollutkaan niin
nautinnollinen, kun öttiäiset poltti pitkin kinttuja. Varaustuvalle
päästyämme ihmiset levittivät petivehkeensä patjoille. Kolme ihmistä
nukkui kahden hengen sängyssä. Taisi olla vähän ahdasta. Onneks meillä
koirilla oli lattialla tilaa… Pysyinkin koko illan sisällä
polttiaisten vuoksi. Jahtasin ruokakuppiani. Näin sen ja nälkä oli
kauhea. Lopulta pääsin syömään… Ihmisetkin valmistivat ruokiaan ja
istuivat nuotiolla iltaa. Aivan mahtava äänimaisema… Alhalta kuului
puron solina, ja nuotiopaikalta tulen räiskettä. Se oli ihanan
rauhoittavaa ja tunnelmallista. Ja ei sovi unohtaa varaustuvan kymmenen
ihmisen ja viiden koiran kuorsausta. Jokainen veti eri tahtiin ja eri
voimakkuudella… Pösö ja Femi nukkuivat emäntänsä ja isäntänsä kanssa
teltassa, joten heiltä jäi kokematta tuo uskomaton kuorsauskonsertti…

Keskiviikkona meillä oli ns. välipäivä. Teimme päiväretken eräälle
nuotiopaikalle. Maasto oli helppoa kangasmaastoa. Nuotiolla ihmiset
viihtyivätkin monta tuntia. Minä ja kollegat otettiin rennosti. Tosin
ohikulkijoille osan piti vähän murrata ja haukahdella. Ihmiset söivät
kopsuksia. Ai että mitä ne on? lettutaikinaan laitetaan kaikkea mitä
ihmisten rinkoista löytyy. Nyt oli juustoa, tonnikalaa, tahnoja,
lämminkuppikeittoja jne. Kopsukset on peesareiden keksimä juttu heidän
ns. koevaellukseltaan. .
Palattuamme Suomunruoktulle nuotiohetki jatkui. Ruokaa ja tikkupullaa.
Tikkupullien paistossa naurua riitti. Ensiksi pullataikina piti vaivata
muovipussissa, jonka jälkeen taikina pyöritettiin spiraalinmuotoisesti
kepin ympärille. Ja Peesarit ohjeistivat paistajia ”pyöritä, pyöritä”.
”Vähän vasemmalle, varo! tippuu, tippuu… Palaa”! Naurua riitti. Osa
pullista paistettiin pannulla. Osa ihmisistä kävi purossa kunnon pesulla ja emäntänikin kehui pesseensä
hiuksensa. Se oli ollu kaiketikin aika taivaallista. Minä en noista
pesuhommista ymmärrä ! Tuhahdus!

Torstaina edessä kahdeksasisen kilometriä ja suuntanamme Rautulampi. On
jännää huomata miten loppupäivien maastosta ei muista kovin hyvin. Ehkä
kulkeminen vaikealla maastolla oli helpottunut jonkin verran. Minukin
vetohalut oli aika vähissä. ylämäissä en vetänyt laisinkaan. Poron
jälkiä innostuin jäljestämään ja marjoja syömään. Suuntaa en malttanut
oikein pitää. Muuten veto oli kohtuullista. Lounastaukomme on jäänyt monelle vaeltajalle mieleen. Päivät olivat viikon aikana vain lämmenneet. Nyt tunturissa asteita 25 ja miltein
tuuletonta, vaikka aika korkealla olimmekin. Lounaan jälkeen kaikki
ottivat rennosti. Mietinkin, miten voi olla näin hiljaista 12 ihmisen ja
7 koiran leirissä. Ei kuulunut ääntäkään ja oli niin hyvä köllöttää
auringon paistaessa. Tuo hetki varmasti säilyy mielessäin pitkään.

Saavuimme Rautulammelle hyvissä ajoissa. Pystytimme teltat, tai minä
kyllä katselin vierestä… Leirialueella oli paljon muitakin vaeltajia.
Tein tuttavuutta erään vieraskielisen miehen kanssa 🙂 Ja ei sovi
unohtaa, että sain ruokaani aimoannoksen lisuketta kun Heidi, Eija ja
Sari eivät jaksaneet syödä kaikkea pastaruuastaan. Suklaamoussea eivät
sentään tarjoilleet minulle. Viimeistä iltaa vietettiin tutusti nuotion
räiskeessä lettuja paistaen ja kakkua maistellen.

Enään yksi päivä maastossa. Lähdimme perjantaiaamuna hyvissä ajoin
kohden Kiilopäätä. Ja taas on todettava, että maastosta ei muistu
mieleen erityisen hankalia kohtia. Porokämpältä eteenpäin reitti oli
sama mitä aivan alkumatkastamme. ilma oli helteinen. Vettä kului ja me
koirat läähätettiin ja aina kun tuli tilaisuus vedettiin maihin
huilaamaan. Matkaa kiilopäälle oli 10 km, ja kuljimme suht reippaasti.
Kiilopäälle päästyämme halailimme toisiamme ja olimme onnellisia siitä
miten upea vaellus oli nyt takana. Rinkat punnittiin ja majottauduimme.
Ihmiset kiiruhti suihkuun ja saunaan. Kuulemma tuntui uskomattoman
hyvältä olla putipuhdas. Vaellusvaatteet äkkiä rinkan uumeniin pesua
odottamaan.

Ennen seitsemää lämmintä 23 astetta ja ihmisten juoma siideri maistui
huikaisevan hyvältä terassilla. Niin ne kehivat! Söivät hirmuiset
annokset poronkäristystä ja marjarahkaa. Ähisivät ja puhisivat täysin
vatsoin. Kyllähän me koirat oltas voitu auttaa, vai mitä kollegat? Nuo
ihmiset ei vaan tunnu muistavan!!! Kumma juttu! Vielä ennen nukkumaanmenoa kokoonnuimme iltaa istumaan ja vaellusta
muistelemaan ja kommentoimaan. Uni ihmisille maistui leveissä sängyissä
makoisasti. Itse innostuin aamupuolella rapsuttelemaan. Höh, tuo
teltta-asuminen taitas sopia mulle.

Aamutoimet, ruoka ja sitten kotimatkalle. Meillä oli aivan ihana
bussikuski, joka kertoili matkan varrella olleista paikoista erinäisiä
tarinoita. Sodankylässä vietimme taas kunnon kahvitauon.
Rovaniemellä taas menimme pitkään junaan ja ahtaaseen koppiin. Tosin
ihmiset kokoontuivat rupattelemaan ja iltaa viettämään. Nukutti
ihanasti, joten kömminpä taasen sängyn alle… Aamulla seitsemän pintaan olimme Helsingissä väsyneinä, mutta
onnellisina! Kotiin pyykinpesuun ja rentoutumaan!

7vk:n työrupeaman päättymisen kunniaksi relausilta

Tänään vietimme viimeistä työpäivää lomakodilla; nyt seitsemän viikon urakka on ohi! Melkein kolme rullaa paperia,melkein litra hierontaöljyä, purkkikäsidesiä, puolitoistarullaa pyyhepaperia, rulla talouspaperia, kertakäyttötyynyliinoja, muutama kertakäyttömyssy…

Ovat näiden viikkojen aikana kuluneet. Pari viikkoa sitten kävin itse asiassa täydentämässä firman tarvikevarastoa.Olen ostanut hierontatarvikkeet

www.novakari.fi sijaitsee Helsingissä Hämeentiellä. Suklaahierontaan tarvittavan suklaavoiteen olen ostanut perheyritykseltä Seinäjoelta. Suklaahierontoja on kuitenkin niin vähän ettei vielä ole tarvinnut uutta tilausta tehdä. Niitä en tehnyt tuolla lomakodilla ollenkaan. Näin kuumina ilmoina tuntuu ettei muutenkaan nuo hemmotteluhoidot ole suosiossa. Suklaahierontaan tullaan mielummin syyspimeinä tai talvipakkasilla. Niin se menee myös kuumakivihieronnassakin. Molemmat hoitomuodot ovat ihania tehdä. Jotenkin tuntuu aina, että itsekin rentoutuu siinä samalla.

Tykkään kun on paljon töitä ja tekemistä. En kestä sohvalla löffäilyä kovinkaan montaa iltaa. On kyllä myös todettava, että on ollut aika raskas työrupeama. Ensin lomakodin hieronnat ysistä iltapäivään, asiakkaita 5-7 per päivä. Sitten kipinkapin kotiin töitä jatkamaan. Päivän pituus helposti 9 asiakasta, n. 11 tuntia. On ollut mukavaa kun saimme tuon työkeikan, vaikka nyt tunnenkin helpotusta sen loppumisesta. On aikaa paneutua nyt omaan firmaan paremmin ja voi antaa aikoja myös aamupäivästä, sillä niitäkin kysytään.

Tuo tämän kesän helle yllätti täysin. Emme varmasti ainoita. Se taatusti toi oman raskautensa työskentelyyn. Eniten ehkä siinä harmittaa, että liikunta jäi niin vähälle. Toisaalta nyt ilmojen viilennettyäkin liikuntakin maistuu paremmalta. Ei siis ehkä kannata tässä kovin pahasti potea huonoa fiilistä moisesta.

Nyt hyvä lepo ja sitten rautaan käsiksi, pyörään vauhtia, vesi roiskumaan, tatamille hikoilemaan…

Ollaan vietetty ihanan rauhallinen ja rento ilta. Saunottiin ajan kanssa, jonka jälkeen neljän ja puolen viikon alkoholilakko särkyi. Avattiin nimittäin kuoharipullo työputken päättymisen kunniaksi. Nautiskeltiin pari lasia. Naposteltiin ruissipsejä ja zazikia.

Alkoholilakkoon päädyttiin helpottaaksemme painonpudotusprojektia. Tavotteeseen painojemme suhteen ei vielä tosin olla päästy. Lakko siis saanee vielä jatkoa. Ajatus siitä, että yhden siiderin kalorimäärän kuluttamiseen pitää juosta n. 30 min on aika pöyristyttävä. Meille ei koskaan juopottelu ole ollut mitenkään ongelma ja määrät alkoholia mitä nautimme on hyvinkin kohtuullisia. Joka tapauksessa kesällä grillailun yhteydessä nautittu siideri tai kaksi, viinilasi tms. alkoi tuntumaan, että sen mitä on saanut painoa tiputetuksi tulee takaisin korkojen kanssa. Kesästä huolimatta teimme tuon lakon. Nyt kuitenkin teki mieli juhlistaa ja relata vähän. Noh, muutenkin tästä joutaa kuntokuurille, joten vielä yksi vaihde silmään ja kuoharin kalorit palamaan 😀

Otteita kiireisestä kesästä

Kiireinen kesä kääntymässä loppupuolelleen: seitsemäs ja viimeinen työviikko menossa lomakodilla, jossa avokin kanssa olemme olleet hieromassa. Töitä on ollut paljon, silti oma ”putiikkimme” on ollut avoinna ja vakioasiakkaat päässeet hierontahoitoon iltaisin. Lisäksi liittyminen Googlen karttapalveluun on alkanut kantamaan hedelmää uusien asiakkaiden muodossa. Työmäärä on yllättänyt meidät täysin ja hienot suunnitelmat treenaamisesta säännöllisesti ovat romuttuneet. Nyt odottaakin ensi viikkoa jolloin työtilanne normalisoituu ja ehtii nauttimaan säännöllisesti myös liikunnan riemuista. Ilmojen viiletessä pääsee nauttimaan myös pitkistä peruskuntolenkeistä koiran kanssa. Näillä helteillä on ollut pakko pienentää lenkkejä, jotta koira ei aivan läkähdy. Muutamat judotreenit ja spinningpolkaisut heinäkuun aikana on hikoiltuna. Suunnitelmissa oli kuitenkin paljon, paljon enemmän. Painonpudotusprojekti on kuitenkin lähtenyt hyvin alkuun ja saanee pian lisää vauhtia kun treenimäärät nousevat. Suunnitelmia on paljon. Nyt on vain pohdittava miten työn ja muun elämän tasapainottaminen toimii jouhevasti ja taloudellisesti kannattavasti.

Elämä ei kuitenkaan ole pelkästään töitä ja treenaamista. Näillä helteillä lepo ja rentoutuminen ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Mikä ihanempaa kuin grillata kesäherkkuja ja nautiskella niistä kaikessa rauhassa. Ehkä grillailu ja painonpudotus ei sovi hyvin yhteen… No onneksi sopii kun tekee grilliherkut terveellisistä ruoka-aineista. Menneenä lauantainakin laitoimme folion sisään lohifilettä. Pinnalle sitruunanmehua, pippurisekoitetta ja suolaa. Päälle sitruunamelissaa, sipulia ja valkosipulia. Naminami! Kasvisvartaissa oli kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia, ananasta ja kirsikkatomaatteja. Ne oli marinoitu hunajasoijaseoksessa.

Ruuasta juontuikin mieleeni, että lomakodilla olen eväänä syönyt raejuustoa proteiinin vuoksi jättäen turhat välipalakeksit tms. väliin, jotta en saisi ylimääräisiä hiilareita. Ja tuo raejuustopurkki pitää yllättävän hyvin nälkää. Lisäaineeton ja sokeroimaton smoothies on saavuttanut myös suuren suosion. Meillä ei ole ollut ruokatuntia vaan eväät syöty asiakkaiden välillä. En kyllä ole lämmintä ruokaa kaivannutkaan. Varmasti tämä helle vähentää myös ruokahaluja.

Joskus töiden lomassa tulee syödyksi mitä sattuu. Onneksi nyt itsekuri ja päättäväisyys on terveellistänyt selvästi ruokailutottumuksia.

Relaamisesta vielä… Näin kesällä parhaimpia relaustapoja on uiminen. On hienoa järvessä pulikoida pitkiä aikoja kerrallaan. Tänäkesänä omaa mökkiä ja omaa rantaa on todella kaivannut, mutta onneksi yleisilläkin uimarannoilla on päässyt uimahinkuaan tyydyttämään. Eräänäkin kesälauantaina uimme pitkälle toista tuntia. Tosin vedessä rupesi lapsettamaan siinä määrin, että tuli heiteltyä toisiamme ja vähän judoiltuakin 😀 Mitähän ympärillä olevat mahtoivat ajatella? No me nautimme kesästä 😀

Juhannuksena vietimme aikaa ystäväpariskunnan mökillä ja yksityisrannassa. Uiminen alasti on ihanaa… Tuli myös uitua aattoiltana kaatosateessa. Soutelu järvellä, grillailu, mölkyn peluu, saunominen… Siinähän tuo jussi hujahti.

Että onko lomailtu? No kesäkuun alussa vietimme ihanan lomaviikon Barcelonassa. Siellä kävelimme paljon ja kuljimme metrolla. Näimme Gaudin puiston, Montjuicin olympiastadioneineen. Kävimme ruokatorilla, isoilla markkinoilla, Barcelonan rannassa, kävelykadulla jne. Söimme tapaksia ja paellaa, joimme sangriaa. Istuimme kahviloissa, shoppailimme. Rentouduimme!

Heinäkuussa meillä oli alkupuolella toinen lomaviikko. Olimme kotona ja niinhän siinä kävi, että parina päivänä ahkeroimme töiden parissa. Ehdimme kuitenkin piknikille Ankkapuistoon, uimaan Luukkiin, kiertelemään kauppatorille ja viettämään ystävien luona ihanaa iltaa. Meni kyllä pikkutunneille asti; niin paljon rupateltavaa 😀 Ja tuolla viikolla spinningpyörä sai kyytiä sekä rauta nousi.

Kolmas lomaviikko on vielä edessä. Kahden viikon päästä suuntaamme muutamaksi päivää vuokratulle mökille rentoutumaan. Odotan/odotamme tuota viikkoa innolla; soutelua järvellä, kävelyä metsässä, saunomista puilla lämmitettävässä saunassa.