Jos sade tympii…

Tilaa Hepa paikalle ratsastamaan 😀
Oikeasti, se kannattaa!!!

Täällä etelässä eilisiltana alkoi tuuli tuivertaan ja vettä tulla riittämiin. Vielä aamulla keli vaikutti todella karsealta ja mietinkin valmistautuessani lähtöön kohden ratsastustuntia, että pidänkö hepostelusta niin paljon, että haluan kastua läpimäräksi vapaa-ehtoisesti??? No ei muuta kuin lämpimästi päälle ja kalvotakki, joka pitää niin tuulta kuin vettäkin, ylle ja menoks. Ja kas kummaa, sade oli loppunut perille päästyämme, IHANAA!!!

Meitä oli tänään vain kaksi ratsastamassa ja vakio-ohjaajamme sairastuttua meillä oli sijainen. Aluksi taasen kiertelimme kentällä käyntiä hahmotellen kentän muotoa, jonka jälkeen alettiin kiinnittämään huomiota oikeaan istuntaan hevosen selässä. Jälleen sain ohjeistusta nojata enemmän taaksepäin ja uutena pitää käsiä koholla about navan korkuudella. Harjoittelimme taasen pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä. On jännää miten hevonen pysähtyy syvien vatsalihaksien jännittämisellä ja ohjista hiukan pidättämällä. Tehdessämme käännöksiä ja voltteja huomasi miten usein liian vahvasti kädellä vetää ohjasta ja pohjetyöskentely on vajavaisempaa, vaikka ilmeisesti ohjista ohjauksen pitäisi olla aika pieniliikkeistä ja käskytykset tulla pohkeilla. Tälläkin kertaa hevoset yrittivät fuskata hakeutumalla keskelle kenttää, mutta ei niin paljoa kuin viimeksi.

Ratsastin hevosella, joka ei tölttää vaan ravaa. Pääsinpä muistelemaan keventämistä ja kyllähän se oikea rytmi löytyikin aika helposti. Kai se on vähän kuin uimaan oppiminen, kerran opittua, se tulee tuolta jostain takaraivosta jatkossa pienen hakemisen jälkeen. Haastavaa oli pitää ravi yllä, keventäessä tahtoo unohtua käskytys pohkeilla, tai ehkä oikeammin ei vaan osaa tehdä montaa asiaa saman aikaisesti jaloilla; pumpata etureisillä ja puristaa pohkeita. Eiköhän sekin sieltä tule kun riittävästi harjoittelee.

Nyt kun meitä oli vain kaksi saimme yksilöllisempää ohjausta ja jälleen taisi oppien arkkuun jäädä jotain uutta. On ihanaa ratsastaa, tuntea hevosen kanssa yhteen kuuluvaisuutta, huomata kehityksen, oppia lisää ratsastamisen hienoudesta. Tunnilla kaikki muu unohtuu, joten samalla ratsastus toimii hyvänä pään nollaajana. Hieno harrastus siis!

Nyt näin ratsastus-endorfiineissani voisinkin käynnistellä kynttilätehtaan ja antaa sen jälkeen neuloosille vallan. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille tuulesta huolimatta.

Kenttätunnilla hepostelemassa

Nyt pahasti näyttää siltä, että olen hurahtamassa tai ehkäpä jo hurahtanut ratsastukseen. Keskiviikkona kun kypärää ei löytynyt (mukaan lähti housut) kävimme perjantaina Horzessa ostoksilla. Sopiva kypärä löytyi, mutta pään muotoni vuoksi jouduin ostamaan enempi soikean kuin pyöreän mallin. Hinta nousi, mutta enhän voi ratsastaa kypärällä, joka painaa otsaa ja sivuilta on liian iso. Siispä ostin 95 € maksavan soikeamman vaihtoehdon. KIRPAISI, ja mietinkin tulleeni hulluksi. Ja suusta vielä lipsahti, että kenkiäkin voisin katsoa 🙂 No löysin nahkaiset jalkaan vedettävät nilkkurit joissa paksut pohjat ja pohjallisessa lämpöä tuomassa karvaa. Jalkani on pieni ja saapasmalleihin ei pohkeeni mahdu, mutta kyllä kengät asiansa ajoivat ilman saapasvarsiakin.

Tallin piha ja kenttä olikin melkoisen märkä pe-la -yön ja la-päivän sateiden jäljiltä, joten onneksi olin shoppaillut vielä nuo viidenkympin kengätkin… Ja onneksi tuo ratsastustunti oli sunnuntaina eikä lauantaina. Nimittäin jälleen kerran saimme nauttia sateettomasta säästä. Nyt ryhmässämme oli kolme sokkoa, ratsastuskokemusta yhdellä meistä selvästi enemmän, mutta pitkä tauko edelliskerroista. Päästyämme hevosten selkään kiersimme kentän pariin kertaan ympäri siten että tunnin ohjaaja kertoi millä sivulla milloinkin ollaan. Mukana oli myös toinen henkilö vähän ohjaamassa ja suuntia antamassa. Hevoset hyvin mielellään hipsivät kentän keskustaa kohden, joten aidan viereen sai olla ohjastamassa koko ajan. Tunnin aikana kuului monta kertaa ”oikea ohjas ja vasen pohje” ja käännyttyämme kulkemaan toisinpäin ”vasen ohjas ja oikea pohje”. Tunnin aikana kiinnitettiin huomiota ratsastusasentoon ja me kaikki saatiin todella hyvin palautetta siitä. Itselläni tahtoo leuka jäädä vähän alas ja painonsiirto taakse. Harjoittelimme pysähdyksiä jännittämällä syvät vatsalihakset. Helmasyntini on pitää kantapäitä liian ylhällä, joten kuulin myös useasti ”kantapäät alas” tunnin aikana.

Hevoset ovat vaihtaneet jo talvikarvan, joten 12 asteen lämmössä niillä oli kuuma ja laiskuus. Kuulemma olivat olleet aika vetämättömissä koko päivän. Noh, saipahan todella tehdä töitä saadakseen hevosen tölttäämään. Töltti tuntui kovin väkinäiseltä ja niin hitaalta, että koin sen käynniksi. Pohkeita, pohkeita annettiin, korjattiin asentoa ryhdikkäämmäksi ja nautittiin. Lopputunnista kokenein ratsastaja halusi kokeilla laukkaa ja me muut perässä 😀 Jokainen pääsi kokemaan hetkeksi laukan hurmaa. Laukka nostettiin aina tietyllä suoralla eikä se pätkä kovin pitkä ollut. Minun pitäisi vaan rohkeammin nojata taakse ja pitää harjasta kiinni. Nyt kuitenkin voin sanoa laukanneeni myös kentällä!!! Tunnin vetäjä ja avustajamme oli aivan innoissaan rohkeudestamme, ja vetäjä totesikin ”Kyllä te ootte ihan hulluja” :D:D Me todettiin puolestaan ”sinä vasta hullu oletkin, kun otat tällaisen ryhmän ohjattavaksi”. Vakavasti ottaen hyöty on varmasti molemminpuolinen. Ohjaajamme saa omaan työhönsä kenties uutta näkökulmaa, oppii vammaisten ratsastajien mahdollisuuksista jne. Me taas saadaan oppia ratsastamiseen ja siinä sivussa koordinaatio, tasapaino ja kehonhallintatreeniä. Wouh!!! Menis pari viikkoa nopsaan, niin päästäisiin uudelleen.

Tunnin jälkeen talutimme hevoset kentältä ja saimme olla mukana ohjien ja kuolaimien riisumisessa. Tunnista jäi käsittämättömän hyvä fiilis varmasti meille kaikille, myös vetäjälle – ainakin toivon niin. Ja tuollaisella huippufiiliksellä olikin mukavaa lähteä viettämään lomaviikkoa mökille.

Eilisiltana ei tehty kuin ruoka: uunilohta ja perunoita. Lohen maustoin kuivatulla tillillä, savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella. Pilkoin uunivuokaan kirsikkatomaatteja, kaadoin pussista pakastekatkaravut ja kermaa. Perunat maustettiin kesäiseen tapaan ja grilliin nyyttiin paistumaan. Takassa loimotti tuli ja meitä vaivasi väsymys. Olimme nimittäin lauantaina ystäväpariskunnan luona iltaa viettämässä. Söimme herkullista kanasalaattia, jonka kanssa oli tarjolla Semperin gluteeinittomia aamiaissämpylöitä. Sämpylät olivat jännän makeita. Kahvin ja teen kanssa syötiin minun tekemääni pannaria kera mustikoiden. Illan aikana nautittiin jokunen lasi punaviiniä. Onneksi krapulaa ei ollut, ratsastustunti olisi saattanut olla aika kurja muussa tapauksessa. Mutta ystäviä oli mukavaa tavata.

Pitkien yöunien jälkeen olo on ollut pirteä ja aamupalan jälkeen lähdimmekin kävelemään. Koirat saivat juosta vapaina. Oli todella märkää joka paikassa. Jostain kauempaa kuului jänisten ajossa käytettävien koirien haukku. Omamme ei onneksi niistä välittäneet, joten saivat olla vapaana koko reilun kahden tunnin lenkin. Loppumatkasta aavistuksen tihutti vettä. Kävellessämme metsäautoteitä pitkin tuoksuttelimme syksyisen metsän tuoksua. Siinä on jotain rauhoittavaa ja koskettavaa. Käytiin myös tunnustelemassa hirvimiesten tähystys/ampumislavaa, kun en tiennyt millainen se on. Ei kiivetty lavalle, mutta ylsin juuri ja juuri lavan reunaan. Nytpä tiedän millainen tuokin hökötys on – ainakin suunnilleen.

Ruuaksi valmistin linssi-kookoskeiton ja siemenrieskaa, joten terveellinen ja ravitseva ateria kynttilän valossa. Päivän kruunasi sauna. Lampeen menemistä harkitsimme, mutta kumpikaan ei kyennyt veteen. Kastauduimme pohkeitamme myöden, mutta pulahdus jäi tekemättä. Saunominen oli ihanaa ajan kanssa, ei ollut kiirettä mihinkään. Sen jälkeen maistuikin iltatee. Olen niin lomatunnelmissa kuin vaan. Nyt kuitenkin kirja korville ja unille.

Liikunnasta onnellisena

Tänään liikuntaa yhteensä reilu kolme tuntia ja kropassa ihana liikkumisen jälkeinen olo. Tätä tunnetta olen kaivannut ja vihdoin pitkästä aikaa nyt kroppa ja mieli nautiskelee endorfiinista.

Syyskuussa aiemmin mulla ja kaverilla oli sovittuna kahteen kertaan uintitreffit ja molemmilla kerroilla ne peruuntui. Onneksi viime torstaina esteitä ei ollut ja päästiin vihdoin uimaan. Uin 1250m/70min ja olin iloinen uimisen tuomasta energisestä olosta. Sovittiin uudet treffit tälle aamupäivää ja nyt polskutin 1550m/80min ja nautin olosta. Vauhdilla kotiin, nassuun iso lautasellinen hedelmäsalaattia ja hieromaan. Asiakkaita oli yhdestä kuuteen.

Torstaina uimahallissa oli todella vähän väkeä ja samalla radalla ei muita uimareita ollutkaan. Tänään oli koululaisryhmiä ja eläkelläisten vesijumppia. Radalla oli kaverini ja mun lisäks ainakin pari muuta uimaria. Meteli oli melkoinen, mutta vaikka radalla oli vieraita uimareita, ei törmäyksiä tullut. Uidessani mietin, että joskus haluaisin uintitekniikkakurssille. Uin kloorin ja koiran sekotusta, käytännössä en hengitä oikein vapaassa ja niskat jännittyvät hurjasti. Joku sanoikin joskus uintityylini olevan todella raskas, ja jos uisin samalla intesiteetillä rintaa tai oikeaoppisesti vapaata, vauhti olisi kovempi ja uidut matkat pidempiä. Haluaisin joskus testata kuinka kauan menee kun uin kaksi kilsaa. No eihän tänpäiväisestä puuttunut kuin 450m :D:D Ens viikolla sitten taas pulahdetaan! Voi kun onnistuis käydä jouluun asti viikottain uimassa, mutta tiedän jo nyt ettei se täysin onnistu. Loka-marraskuun vaihteessa vietämme lomaviikon mökillä, mutta jospa muuten…

Kun päivän työt sain tehdyksi söin mussakaa ja lähdin toisen kaverini kanssa lenkkeilemään. Käytiin niillä seuduilla missä ulkoilin asuessani edellisessä asuinpaikassani. Käytiin matkan varrella myös minulle oudoilla alueilla. Alkumatkasta Otto kulki aika rauhallisesti, mutta hiekkatieosuuksilla päästiin jo menemään vauhdilla. Alussa suojateiden näytöissä poika hiiviskeli, loppulenkistä useimmiten pysähtyi hienosti oikeaan kohtaan. Häntä heilui koko lenkin ajan, paitsi käännöksissä piti vähän miettiä kuinkas tämä nyt olikaan. Muita kulkioita oli yllättävän vähän. Saimme nauttia mukavasta syysillasta kivassa säässä. Ei ollut liian viileääkään. Kilsoja taittui 10.2 km ja aikaa meni 2 h 14 min. Parit suojatien näytöt otettiin uusiks ja pääsihän Otto myös tarpeilleen muutaman kerran ja ihan lopuksi hetkeksi nuuskimaan.Kylläpä oli ihanaa lenkkeillä ystävän kanssa rupatellen, lisää tällaisia ihania pitkiä iltalenkkejä!!! Nyt on niin hyvä olo. Suihkussa käyty, teestä nautittu, joten ehkäpä hetkeksi voisin ottaa neulomuksen esille samalla kuunnellessani kirjaa ja rentoutua 🙂

Aurinkoinen miniloma

Upeiden säiden johdosta saimme toisen talviloman lyhyemmän, mutta ehkäpä sitäkin tehokkaamman. Lähdimme nimittäin pääsiäisen viettoon torstaiaamuna kotiutuen maanantai-iltana. Mökillä vietimme ihanan pidennetyn viikonlopun.  Miten aurinko ja keväthanget voikin tuoda niin paljon energiaa ja hyvää mieltä, endorfiini jyllää.  Joka päivä teimme kahden-kolmen tunnin lenkkejä.  Torstaina kävelimme katsastamaan vieläkö lumikenkäily on mahdollista, ja olihan se, joten muina päivinä lumikengät jalkaan ja menoks.

Olen varmaankin niin etelä-suomalainen kaupunkilaistyttö, että tuntui oudolta maaliskuun viimesinä päivinä harrastaa talviliikuntaa, kävellä järven jäällä jne. No onhan nyt ollut kylmä kevättalvi, mutta aurinkoinen. En kyllä kovin nopeaan muista olenko koskaan kulkenut lumisessa metsässä, kävellyt järven jäällä täällä etelässä maaliskuun loppupäivinä. Joka tapauksessa ulkoilu oli huippuhauskaa ja energiaa antavaa. Millään ei olis malttanut mennä sisälle ruuan valmistukseen. Olisi vaan tehnyt mieli nauttia ulkona auringosta ja mahtavasta säästä.

Sunnuntaina oli lämpimin päivä, joten harjasin Harmaakuonon mökin edustalla. Joimme ennen reippaalle lenkille lähtöä teet kera suklaariisikakkujen kanssa. Aurinko lämmitti ja lumet suli.

Selvästi lumikenkätaidot ja kenkäilykunto on talven aikana parantuneet. Kuljimme paljon moottorikelkkareittejä pitkin. Välillä jälki oli jäätiköllä, välillä kuhmurainen, kuoppainen möykkelikköä. Vauhti huonoissa kohdissa ei pudonnut niin paljoa kuin edelliskerroilla. Myöskin lihasväsymystä ei tuntunut laisinkaan. Perjantaina ja lauantainakin käveltiin myös pellolla ja suolla missä upotti moottorikelkkauraa enemmän. Valitettavasti gps-matkamittari toimi todella huonosti. Se katkesi monta kertaa, liikaa katvealueita kaiketikin. Olisi ollut mukavaa tietää kuinka paljon kävelyä tuli päivien aikana.

Iltaisin ruuan laiton ja aterioimisen jälkeen mukavaa ja rentoa oleskelua. Kahtena iltana saunoimme. Hiukan nukuksissa ollut käsityöintokin heräsi ja perjantai-iltana urakoin leikkelemällä kuutisenkymmentä kahvipussia neljään osaan taitosten tekoa varten.

Aikas hidasta puuhaa, joten pitihän sitä välillä nauttia siemenrieskasta johon lisäsin nokkosta – herkullista 😀

Jos pussien leikkaaminen tuntui hitaalta, niin hidasta vasta olikin suikaleiden taittelu. Sunnuntaina sain aikaan reilut parikymmentä taitosta.

Kahvipussitouhujen lisäksi neuloosikin keräili voimiaan. Lauantai-illan aikana neuloin vihreän tuubihuivin, jonka sunnuntaina jo päättelinkin.

Maanantaina ehdin aloittamaan Teddy-langasta Yönsininen-punaliilatuubihuivin. Mulla jäi pari kerää ponchosta lankoja, joten ajattelin saaduksi tehtyä tuubin.

Ja varmasti rakas Harmaakuono nautti olostaan. Hölkytteli mukanamme vapaudesta nauttien. Arvatenkin oma talja oli iltaisin paras paikka.


Aurinko, raikas kevättalvi, luonnossa liikkuminen, rentoutuminen hyvää ruokaa valmistaen, käsitöitä tehden, saunoen 🙂
Virkistää, piristää, antaa lisäenergiaa, joten arkeen paluu on tapahtunut ja erinäisiä suunnitelmia tehtynä, joten tervetuloa KEVÄT!

Mökkeilyyn kuuluu lumikenkäily

Avokki sai joululahjaksi minulta lumikengät. Ostin myös itselleni sellaiset. Avokki vastaavasti osti meille molemmille uudet Nokia C5-puhelimet. Vielä ei tarvitse siirtyä hipaisunäyttöjen aikaan, vaikka sekin taitaa olla kohta edessä. Jospa kuitenkin nuo puhelimet toimisivat muutaman vuoden. Oma kännykkä onkin jo 6,5v vanha, joten nyt pääsen tutustumaan gps-paikantimien käyttöön liikkuessani koiran kanssa. Uusia tuulia puhaltaa siis Hepankin kännykkämailmassa 😀

Tuotiin lumikengät mökille jo tullessamme viettämään pitkää viikonloppua Itsenäisyyspäivän tienoolla. En onnistunut pitämään lahjaani salassa avokilta, mutta aikuisiahan tässä ollaan. Silloin ei kuitenkaan llut lunta vielä tarpeeksi, joten kenkäilyt jäi tähän joululomaan. Ollaan käyty tekemässä pari lenkkiä. Ekalla kerralla tarvottiin pellolla pehmeässä pakkaslumessa. Tuntui äkkiseltään aika rankalta 😀 Reilun puolentunnin tarvonnan jälkeen palattiin mökin pihapiiriin ja käveltiin vielä lenkki metsäpolkua pitkin. Tunnin reippailu tekikin hyvää lauhtuvassa säässä-. Tosin tuolloin oli vielä toistakymmentä pakkasastetta, mutta tuuletonta.

Toinenkin lenkki aloitettiin pellolta. Nyt lumi oli erilaista, sillä perjantaina mittari kävi nollassa, ellei plussallakin. Joka tapauksessa tuo päivä vietettiin suojasäässä. Nyt pellolla tarpoessa, lumen pinta oli kovaa ja, mutta ei hankikantokovuudella, joten uppos hankeen. Tuntui taas eri tavalla rankalta. Reilun puolentunnin lenkin jälkeen avokki kävi lisäämässä takkaan puita. Lähdettiin vielä auraamattomalle metsäautotielle tarpomaan reiluksi puoleksitunniksi. Ulkoilua tuli puolisentoistatuntia ja pakko myöntää, että jalat oli vähän väsähtäneet ja merinovillainen aluskerrasto märkä 🙂 Lähtiessämme pakkasta oli 11 astetta ja palatessa enään 7 astetta.  Suihku tuntui hyvältä. Sain avokilta taasen lahjaksi Bodyshopin Sitrus-sarjan vartalovoita, jota ”saan” käyttää liikuntasuorituksen jälkeen kuten tämän vuoden alussakin :DD

Lumikenkäilyn lisäks ollaan käyty kävelemässä tunnin-puolentoista lenkkejä metsäautotietä pitkin. Harmaakuono on ollut jokaisella lenkillä mukana ja saanut kirmata vapaana. Hangessa loikkiminen selvästi ottaa voimille, sillä mökkiin päästyään uni maistuu makoisasti tyytyväisestä unituhinasta päätellen. Ollaan kyllä itsekin nautittu ulkoilusta ja liikunnasta. Ja nyt huudan liikuntaa joka solullani lisää. Ja mikä on huippua tulevalle torstaille olen sopinut uintitreffit. Pitäkää peukkuja, jotta nyt pääsen taas uimaan ainakin kerran viikossa vaikkapa kesään asti.

Ja lopuksi ihan toiseen asiaan, nimittäin mä haluan tehdä bontson, vai mikä se pääaukollinen hartiahuivi nyt ikinä onkaan nimeltään???
En osaa virkata, joten tarvitsisin sanallisen ohjeen neulomiseen. Jos sinulla on ohje jossain tai vain päässäsi, ole ihana ihminen ja laita tämän postin kommentteihin tai Ota yhteyttä-sivulta löytyvän sähköpostiosoitteen kautta. Kiitos jo etukäteen!!!

Kahden erilaisen satulan illat :D

Onneksi sain järjestetyksi eilen (löyty suostuvainen pakettiauton omistaja) tandemin mökiltä kotiin! En joutunut perumaan tämän iltaista tandemlenkkiä. Ajelimme 65 min ja 20.5 km hivenen viilenevässä illassa saaden muutaman pisaran kasvoille. No nyt vettä tulee kaatamalla, joten lenkin ajoitus oli täydellinen. Ja nyt pilottikamu oli löytänyt reitin missä ei ollut liikennevaloja, ja se nopeutti ajamista todella paljon. Edelliskerralla jouduimme pysähtymään todella usein. Nyt emme joutuneet nousemaan pyörän päältä kuin juomaan. Nyt pyörällä on ajettu reilu 160 kilsaa ja seuraavat pyörätreffit on sovittu tiistaille. Silloin tapaan ihan uuden kasvon, katsotaan miten meillä synkkaa. Edelleen pilottihalukkaat voivat ilmottautua sähköpostin kautta. Osote löytyy Ota yhteyttä –sivulta.
Jos tänään istuin kapealla satulalla ja jalat pyöritti polkimia, eilen persauksen alla oli isompi satula ja neljä jalkaa huolehti kroppani pyyntöjen mukaan liikkumisesta 😀 Oltiin nimittäin ratsastamassa. Ensin heposteltiin kentällä ja loppuaika maastossa. En kertaakaan aiemmin ole töltännyt niin paljoa, niin helposti, niin pitkiä matkoja kerrallaan, laukannut niin ihanalla rytmillä niin pitkään  — kuin eilen! Ratsastin samalla hevosella kuin edelliskerrallakin. Itse asiassa olen ratsastanut sillä nyt ainakin viis kertaa peräkkäin. Tyttö on ollut aijemmin vähän laiska ja enemmän ruuasta kiinnostunut. Keväällä se reipastui ja on virkistynyt aina vain lisää. Eilen ratsastus oli suorastaan helppoa. Tyttö vaan meni pienellä pohkeen annolla. Ja ehkä itsekin alan oppia enemmän ja enemmän mitä pyydän kropallani hevosen tekemään. Naamani jälleen loisti, hymy niin leveä kuin ikinä jälkimmäisellä laukkapätkällä. Ensin oltiin töltätty pitkä pätkä ja laukkaan siirtyminen tapahtui helposti. Jotenkin sen oikean rytmin löydettyä, hevonen keinuu ja siinä on mielettömän hyvä olla. Kokee jonkinlaista yhteen kuuluvaisuutta/yhdessä tekemistä ja onnistumista. Ihan mieletöntä! Tuntui myös upealta miten pitkillä tölttiosuuksilla menimme yhdessä ja tasaisesti eteenpäin. Yritin panostaa hyvään ryhtiin ja vatsalihasten käyttöön maastossa siinä kivasti onnistuenkin. Vielä kentällä omalla etupainotteisella istunnalla pyysin hevosta ravaamaan, vaikka halusinkin sen tölttäävän. Vetäjä, jota olen aijemminkin kehunut (ansaitsee joka kehun isolla sydämellä) muistutti jämerämmästä istunnasta ja tölttikin löytyi minun pyynnöllä – vartaloni käskyllä 😀 Onnistumisen tunne on aikas pakahduttava ja se kun oppii itse tunnistamaan millaisin asennoin, mitä lihaksia jännittämällä saa kaverin toimimaan kuten haluan. Kopotellessa kohti tallia mietin miten voisi olla mahtia käydä ratsastamassa viikottain, tai edes joka toinen viikko. No seuraava ratsastus on varattu 16.9. Sitä odotellessa siis.

Endorfiininen päivä: treeniä ja hirvipataa

Tänään on ollut hyvä päivä; positiivinen energia ja onnellisuus
Avokin kanssa ollaan vietetty laatuaikaa yhdessä.
Siihen kuului mm. yhteinen treenihetki, mä poljin spinningpyörälläni 70 minsan treenin ja avokki uurasti penkkitreenin parissa. Sillä välin uunissa paistui hirvipata. Avokin käydessä lihoja sekoittamassa polkiessani nenään tulvi vastustamaton tuoksu. Ja treeni kulki ja hiki lensi. Pitkästä aikaa sain kropasta enemmän tehoja irti ja avokin oli treenin jälkeen vedettävä treenipaita pois, niin nihkeä se oli etten saanut sitä itse kiskotuksi 😀
Ennen treeniä otin b-vitamiinia, Tonalinia ja Garnitiinia ja kyllä kroppa toimi, oli tehoa ja aineenvaihduntaa. Itse asiassa olen loppupäivän juossut pisulla taajaan tahtiin. Kropassani on selvästi muutosten aika.
Ja voi hyvänen aika miten fiilis on mahtava!
Ennen treeniä valmistin uuniin hirvipadan. Siihen tuli hirven lisäksi pekonia, paprika, pari sipulia, muutama maustepippuri, valkosipulijauhetta, vähän vuorisuolaa ja katajanmarjoja punaviiniä unohtamatta. Pata paistui yli kolme tuntia, ensin 200 asteessa n. 30 min, jonka jälkeen asteet pudotettiin 150 asteeseen, ja treenin jälkeen pata sai vielä hautua uunissa perunoiden kiehumisen ajan. Palkitsin itseni treenin jälkeen suihkussa käytyäni sitrus-tuotteilla.
Oli mukava treenin jälkeinen olo ja ihanaa syödä sunnuntaiateria soijakynttilöiden palaessa. Avokki oli ihan endorfiinin pyörteissä ja onnellisen väsynyt. Ruoka oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Joimme sen kanssa vajaat lasilliset punaviiniä ja liköörihömpsyt jälkiruuaksi.
Perjantaina sain Frilla-langan sotkuun ja se meni ystävälleni selvitettäväksi. On kuulemma selvitetty jo samaisena iltana. Päätin pitää parin päivän Frilla-tauon ja tarttua nyt illalla toisen kerän kippuun samalla kun seurailimme Idolsia. Ja nyt täytyy koputtaa puuta (omaa päätä) homma alkaa sujumaan. Olen toistaseksi pahemmilta kierukkeilta säästynyt ja valmista huivia on ehkä n. 30 senttiä, joten pitäkäähän peukkuja ettei sotku yllätä taasen ja joudun purkamaan koko työn.
Ehkä sitkeys siis palkitaan Frillassakin 😀
Nyt näin hyvällä mielellä on ihana kömpiä peiton alle unille. Aamulla päämääränä on kiropraktikko, jos vain tuolta lumipaljoudelta/liikennekaaokselta sinne pääsemme.  Mulla taitaakin olla viimeinen kerta tuosta arvonnasta voittamastani 12 kerran lahjakortista.
Auts, sitten on kaivettava omat rahat esiin, jos meinaa hoitoja jatkaa.

Ensikerran laukalla ja vaellus ilman taluttajaa – mä onnistuin!

Vielä perjantaina jännitin miten meidän issikkavaelluksen käy paukkupakkasessa, mutta kuin tilauksesta sää lauhtui tälle päivää lähes täydelliseksi, aurinko vain puuttui. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.
Mulle tämän päivän ratsastus toi paljon uusia ja mahtavia kokemuksia, jotka ansaitsevat tämän ikioman hepostelupostauksen 😀
Aikaisemmilla kerroilla mulla on ollut taluttaja. Toki olen saanut mennä pätkiä itse, mutta tien ylityksessä yms. taluttaja on ohjannut hevosta. Nyt taluttajaa ei ollut. Polut sen verran kapeita, että vieressä kävelijä olisi joutunut harrastamaan hankikävelyä, joten… ei muuta kuin matkaan ilman ihmisapua rinnalla. Noh, kuten näinä ratsastuskertoinani olen oppinut issikat kulkevat kiltisti jonossa edellä meniää seuraten, joten ei ruvennut hirviämmin edes jänskättämään. Vaelluksen vetäjä hevosellaan kulki jonon kärjessä ja mä tulin hänen perässään. Pari ystävääni oli meidän takana. Vähän jännitti saisinko käännöksissä hevosen ohjattua oikeaan suuntaan, pysähtyisikö se tien reunaan ennen tien ylitystä jne. Homma sujui mukavasti. Vetäjä huuteli edestä mitä piti tehdä ja varotteli mäistä. Takana tulevat ystävät huutelivat naaman korkeudella olevista oksista jne. En saanut lumia oksista niskaan, en oksia naamalle, en pudonnut hevosen selästä; vietin mahtavan puolitoistatuntisen lumisessa maastossa. Heppa, jolla hepostelin on hiukan laiskan puoleinen tyyppi ja kulkee kuin juna hiljaista tasaista vauhtia.Töltissä meinasi olla vaikeuksia saada tyyppi ripeämpään menoon ja sainkin ystäväni raipan. Noh, raipan olemassa olo jo kiristi vauhtia.  Pohkeita sai kuitenkin antaa tiuhaan tahtiin ettei vauhti laantuisi. Vähän jänskätti mennä ilman taluttajaa, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille matkatessamme eteenpäin. Ja kun hevosen sai vauhtiin, tuntui aivan upealta ”mä tein sen ihan ite”. ”kukaan ei auttanut mua”!!!
Jossain vaiheessa vetäjä kysyi haluaisimmeko laukata. Ystävät kokeneempina hepostelijoina olivat heti valmiina. Vetäjä oli sitä mieltä, että mäkin voisin kokeilla, että pysyn hyvin hevosen selässä jne. No ei muuta kuin ylämäkeen ja töltin kautta laukkaan. Mäen lopussa heppa hidasti, mutta ehdin tuntea sen ihanan keinunnan ja vauhdin lisääntymisen. Kokemus oli huikaisevan hengästyttävä. Tulimme samalle mäelle uudelleen ja laukkaus ei sujunut niin hyvin kuin ekalla kerralla. Minusta tuntui hankalalta olla etunojassa, pitää harjasta kiinni, samanaikaisesti antaa pohkeita ja kaitpa sitä raippaakin olisi pitänyt näyttää 😀 Ehkä jo vähän lihaksissa painoi myös väsymys, olihan homma minulle uutta. Haluan vielä oppia homman niin, että käytän kroppaani oikein. Vauhdin hurmasta olen aina pitänyt ja löntöstelyyn tulee mukavaa vaihtelua töltin, ravin ja laukan myötä. Mutta tänään sain ensikosketuksen laukkaan, sain kokea sen! Mä onnistuin ja ystävien into ja iloisuus siitä tuntui miltein liikuttavalta.
Kotimatkalla tölttäsimme ja munkin hevonen kulki reippaasti. Oltiinhan matkalla tallille kaurojen ääreen. Heppani on kuulemma ruualle aika perso :DEipä tarvinnut juurikaan pohkeita antaa, joten sai nauttia töltistä, joka tosin muuttui välillä raviksi. Vetäjän mukaan lumessa liikuttaessa ravaaminen on hepalle helpompaa.
Loppumatka sujuikin rauhalliseen tahtiin, tien ylityksessä heposeni meinasi liukastua, mutta pääsimme tallin pihaan ehjin nahoin onnellisina mahtavasta Issikkavaelluksesta. Vielä ennen kotiin lähtöä harjasin hevosta, jolla ratsastin. Varpaat oli aika jäässä, mutta muuten pukeutumiseni taisi osua aika nappiin. Kotona villasukat jalkoja lämmittämään ja mukillinen teetä. Mahtava fiilis ihanan ratsastuskerran ja ulkoilun jäljiltä. Pulppusin avokille kokemuksestani ja muutenkin höpötin kaikesta energisenä.
Mahtavaa miten meillä oli niin loistotyyppi vetämässä vaellusta, joka osasi ottaa meidät kaikki huomioon. Ystäväni pääsivät laukalle pari kertaa meidän odotellessa ja se laukkaääni oli IHANA!!! Ja hän osasi toimia myös minun kanssani hienosti, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ollutkaan sokon kanssa Issikkavaelluksesta. Isot kiitokset vetäjälle ja positiivinen palaute tallille on ehdottomasti paikallaan.
ratsastuksen jälkeen on ollut mukavaa rentoutua kirjan ja käsityön parissa. Arpavoittoni alkaa olla valmis, joten arvontaan osallistumisaika päättyy N Y T!
Huomenna arvotaan ja toivottavasti voittaja ilahtuu palkinnostaan 😀
Huomisaamusta hyppään myös uima-altaaseen ja iltapäivästä menen tutustumaan verkkolangasta neulomiseen. Mukava, toimelias päivä luvassa.
IHANAA!

Positiivisen energian tiukassa puristuksessa

Edelleenkin pulppuan iloa ja intoa.
Takana kaksi uintikertaa. Eilen kävin uimassa Vuosaaressa kilsan, jossa tapasimme erittäin puheliaan uinnin valvojan, joka oli kaverilleni miettinyt, että olen hyväkuntoinen kun jaksan uida niin pitkään raskaasta uimatyylistäni huolimatta. No tänään olin tutustumassa vuorostaan Tikkurilan uimahalliin ja nyt pyräys oli 1500 metrin mittainen. Tiksissä altaan mitta on 50 metriä, joka alkuun tuntui vähän oudolta ja pitkältä. Olen pääasiassa uinut 25 metrin altaissa. Kun tammikuun alussa asetin tavotteeksi 4kk aikana uida 20 kilsaa, nyt kasassa 5.7 kilsaa, joten helmikuun uintien myötä hyvässä vauhdissa ollaan. Ja olen niin iloinen, sillä uinnin jälkeen on niin ihana fiilis. Tavallaan on väsyneet lihakset ja mieli tekisi köllötellä, mutta samalla on energinen ja voimaisa fiilis. Vaikea kuvailla, mutta ihan mahtava fiilis. Ens viikolla taas altaaseen. IHANAA! Ainoa mikä ei tykkää on iho. Näillä pakkasilla muutenkin korppuunnun, joten uima-altaiden kloori ei todellakaan helpota asiaa. No rasvaa kuluu ja sitä on onneksi monta putelia. Sen kun vaan viittii levitellä iholleen.
Tällä hetkellä näyttäs painollakin olevan oikea suunta, eli alaspäin. Tänään sain lukemat 68.4 kg. Ehkä kroppa alkaa sopeutumaan liikkumiseen ja aineenvaihdunta vörkkimään paremmin. No eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Huomenna penkkitreeni, joten sen jälkeen saattaa vaaka taas hypätä 69 kiloon 
Toisaalta, täytyyhän näiden kestävyysliikuntojenkin jotain saada aikaan aineenvaihdunnassa ja kropassa. PAKKO PAKKO kun Hepa tahtoo 😀
Kävin mielenkiintoisen keskustelun. Nimittäin kun iloitsin tulevista matkoista ja tapahtumista mitä on luvassa, minulta kysyttiin ”kannattaako käyttää rahaa esim. ulkomaan matkaan kun ei näe?” Olin kysymyksestä tyrmistynyt ja ihmettelin miksi niin. ”No kun et näe mitä ympärilläsi on, et voi katsella museoissa, kirkoissa, nähdä maisemia.” No totta kyllä. En näe, en ehkä pysty nauttimaan museoista enkä välttämättä aina maisemistakaan. On kuitenkin paljon asioita mitä silti voit kokea. Kun olet esim. jossain korkealla, tunnet tuulisuuden, ohuemman ilman jne. No okei, museoista en erityisemmin välitä ja siihen varmasti vaikuttaa näkövammani. Mun ei kuitenkaan ole mikään pakko änkeytyä museoihin missä ei saa koskea mihinkään, ja suurimmaksi osaksihan museot ovat sellaisia. Mutta etenkin vanhojen kirkkojen tuoksusta ja tunnelmasta pidän. Ja vaikka ei näe, muilla aisteillaan voi kokea, nauttia siinä missä näkevätkin ihmiset. Näkövamma tai vammaisuus ei ole este matkustelulle. Itse ainakin haluan kokea elämässäni mahdollisimman paljon sokeudestani huolimatta.
No okei, tarvitsen mukaani jonkun näkevän, koska en selviydy yksin paikasta toiseen vieraissa paikoissa, mutta vaikka näkisin tuskin matkustaisin yksin. Niin laumasieluinen olen, että kaveri mukaan. Vai onko laumasieluisuus tullut vamman myötä, mene ja tiedä. No eipä sillä väliäkään. Olen kuitenkin tottunut siihen, että lähden matkoille jonkun toisen seurassa ja nautin siitä.
Nyt esim. olen edelleen täpinöissäni Lontoon matkasta, vaikka siihen on vielä yli puoli vuotta aikaa. Useinhan se valmistelu ja odotus onkin sitä parasta aikaa.
Toisaalta olen hämmennyksissä siitä, että mulla on puolen vuoden sisällä kaksi matkaa edessä. Ei ole mulle kovinkaan normaalia. Sillon kun pelasin maalipalloa oli toki turnausmatkoja ulkomaille vuoden aikana 2-3; tyyliin arvokisat kauempana ja Ruotsissa turnaus tai pari. Kerran oltiin tosin Englannissa maajoukkueturnauksessa Ruotsin turnauksen lisäksi. Silloin MM-kisat taisi olla Jenkeissä. No pelireissut onkin ihan oma lukunsa 😀
Nyt kun nämä matkat ovat ihan lomasellaisia, mietin olenko jotenkin… äh, tuhlailija, voinko nyt oikeesti matkustaa jne. Sellasta puolittaista huonoa omaatuntoa.
Mutta sen kyllä kumoaa valtava innostus, iloisuus ja pulppuisuus. Tuo käymäni keskustelukaan ei saanut mieltäni matalaksi. Tuumailin vain, että hällä on vielä paljon opittavaa elämästä 😀
Ja olen valtavan onnellinen tästä positiivisesta ja energisestä olosta. Onhan elämässäni ollut paljon hyvää viime vuonnakin, mutta nyt jotenkin tunnen olevani elossa, läsnä, tyytyväisempi… Äh, tiesmitä kaikkea hyvää!!! Voiko onnistuneet korvaleikkaukset ja niiden myötä kuulon reilu parantuminen vaikuttaa näin hirmuisesti?
En tiedä, mutta nautin tämän hetkisestä olosta/fiiliksestä ja toivon kaikille muillekin iloa ja valoa elämään.
Nyt on 9. helmikuuta ja tälle kuuta olen saanut Liikuntahaasteeseen jo  kuusi merkintää tammikuun päivien ollessa kymmenen, joten nyt näyttää hyvältä liikuntamäärien nousun suhteen. Huomenna on penkkitreeni ja sunnuntaina ratsastus, joten tän viikon jälkeen ollaan ainakin 18 liikuntamerkinnässä, ja jospa lauantaina polkasisin vielä spinningtreenin, olisin itsestäni jo aikas ylpeä.
Hoh, ketäköhän tääkin hehkutus ja lätinä mahtaa kiinnostaa. Nyt Hepa ottaa pienen relaushetken ennen ruokailua ja töitä ja lopettaa tältä erää tämän…

Pulppuan ja täpinöin

Mä olen ihan täpinöissäni ja pulppuan innostuksesta ja ilosta. Tämä vuosi on alkanut niin valosissa merkeissä kuulon kohentuessa ja liikuntailon kasvaessa. Ja jotenkin tuntuu, että nyt tälle vuotta on kasaantumassa monta huippumahtavaa  tapahtumaa. Tän on siis pakko olla loistava vuosi.
Maaliskuussa matkustamme Kanarialle viikon lomalle. Menemme ystävämme vieraaksi, joka treenaa siellä tavoitteenaan Lontoon paralympialaiset tandempyöräilyssä. Luvassa varmasti ihana viikko kaikkine dyyneillä kävelemisineen ja auringosta nauttimisineen. * Odotan ja hihkun innosta 😀 *
Odotan myös huhtikuista viikkoa Kuusamossa avokin kotimaisemissa. Tarkoituksena on hiihdellä hangilla ja jäällä, vaikka minusta ajatus huhtikuun puolessa hiihtämisestä tuntuu erittäin oudolta ja kaukaiselta, Avokin mukaan silloin lunta vielä riittää, joten pakko kai se on uskoa 😉
Tällä hetkellä ehkä suurin täpinöinti tulee Lontoon matkasta. Olen monesti miettinyt haluavani käydä Lontoossa, ja nyt samalla reissulla tutustumista kaupunkiin ja turistina seuraamaan paralympialaisia, wau! Ihan loistavaa! Tänään varattiin lennot ja matka kestää (huih) 11 päivää. Yöpymispaikan hinnalla alkoi siis olemaan aika iso merkitys noin pitkälle ajalle. Onneksi kohtuuhintainen hyvällä sijainnilla oleva asunto löytyi. Nyt odotamme vain vuokraajan vahvistusta ja Aa on katsonut paria vaihtoehtoa varalle, joten elokuun lopulla ”lontoon valloitus” ilman miesväkeä (a-luokan matka siis). 😀
Lähipäivillekin on kaikkea mukavaa tiedossa; mm. kahdet uintitreffit, issikkavaellus ja ens viikolla käsityöilta ja Makumakun järjestämä Viini- ja juustotasting.
Elämä tuntuu nyt pirun hyvältä!