Uin, uin – Minä tyttö uin

Mittari paukuttaa päivälläkin liki 20 pakkasasteessa, joten lenkkeily on jäänyt minimiinsä. Alkaa Harmaakuonokin nostelemaan tassujaan, jos yrittääkään pidempää matkaa kävellä. Onneksi pakkasesta huolimatta olen päässyt treenaamaan. Olin sekä eilen että tänään uimassa. Eilen taittui kilsa 50 min ja tänään tunnissa 1200 m. Uintivauhti tällä hetkellä on 10min/200m, joten siitä pystynee kiristämään jonkin verran, jos säännöllisyys pysyy uintitreeneissä. Tänään en hyytynyt missään vaiheessa eikä vauhti hidastunut. Ihan alussa ehkä ekalla 150 metrillä tuntui reisissä eilinen uinti.
Pidän uintia kokonaisvaltaisena harjoittelumuotona, joka parantaa kestävyyttä/hapenottokykyä
Sopii myös laihduttajalle; kaloreita palaa altaassa mukavasti, ja jos ylipainoa olisi reilumminkin vesi on pehmentävä elementti nivelille. Tosin moni ylipainoinen kammoksuu ajatustakin mennä yleiselle uima-altaalle uimaan ajatellen miten kamalalta ehkä joidenkin silmissä näyttää. Silti on tärkeää, että olet rohkeasti siellä omana itsenäsi. Olethan liikkumassa ja tekemässä itsellesi parempaa oloa jaolet matkalla  kevyempää itseäsi. Jos siis olet ylipainoinen ja pidät uimisesta, mene rohkeasti uimaan. Anna muiden ajatella mitä tykkäävät. Sinä olet matkalla elämäntapamuutoksessasi ja näin ollen helkkarin hyvällä tiellä. Jos jokin itse täydellisyys tuijottaa, tuijota takaisin ja muista täydellisiä ihmisiä, ei myöskään vartaloita ole olemassakaan. Ja sinä et ole sen huonompi ihminen kuin hänkään, vaikka kantaisitkin ylimääräisiä kiloja kehossasi.
Itse nautin kovasti uimisesta ja vaikka minulla on iso persaus ja reisissä läskiä vatsaläskiä unohtamatta, uin nauttien siitä mitä olen tekemässä. Minua tietysti helpottaa ehkä se, että en näe mahdollisia katseita ja tuijotuksia, ja siksi minun on helppoa olla välittämättä niistä. Uimahallissa en edes ajattele asiaa juuri koskaan. Myönnän tosin joskus miettineeni miten läskini näkyvät. Toisaalta minun erilaisuuteni näkövammani vuoksi kerää ehkä enemmän katseita ja ihmetyksiä.  Matkamittarina käytän muoviarkkia ja reijittäjää. Aina kierroksen uituani teen muoviin reijän ja treenin jälkeen siitä on helppoa laskea uitu matka. Kaverini on joskus todennut, että ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia kun yrittävät ymmärtää mitä oikein puuhaan. Joskus tulee kommenttia siitä, että uin aina samaa radan reunaa enkä oikea oppisesti laitaa vaihtaen. Käytämme radan päätyyn laitettavaa kylttiä ”radalla näkövammainen uimari” ja yleensä rata tyhjenee muista uimareista. Ei toki ole tarkoitus ”häätää” heitä pois, mutta toki mitä vähemmän väkeä samalla radalla sitä vapaammin pystyn uimaan. Vieraisiin ihmisiin törmäily kun ei välttämättä kovin mukavaa ole. Nautin kun saan uida omaa tahtia ja ettei kaverini tarvitse koko aikaa ”vahtia” missä menen ja kuinka vauhdilla, olla varottelemassa ihmisistä jne. Juuri koskaan en törmää altaan päätyyn. Kuulen sen metrien päästä ja jos tulen pää veden alla, yleensä aina käsi osuu päätyyn, joten nuppini on säästynyt kolhuilta.
Yleensä aina uinnin jälkeen on mielettömän hyvä olo. Lihaksissa ihana rentous ja pirteä mieli. Tänään ennätin hetken porealtaassa venyttelemään. Venyttely pitäisikin ottaa aina jokaisen uinnin jälkeiseksi lihashuolloksi poreissa.  Vaikka saunomista rakastankin en uinnin jälkeen erityisemmin kaipaa saunaa. Tosin en kaipaa sitä heti minkään treenin jälkeen. Saunassa rentoutuminen on kuitenkin ihanaa, mutta vasta muutaman tunnin päästä tehokkaan liikkumisen jälkeen.
Ostin viime keväänä Hyvinvoinnin tavaratalosta piikkimaton, ja tänään vasta korkkasin sen. Makasin selinmakuulla sen päällä 45 mi kuunnellen rentoutus-cd:tä. Taisin kyllä melkein nukkua, sillä en cd:stä paljoakaan muista. Alkuun piikkimaton piikit tuntuivat kipeästi, mutta hiljalleen selkään levisi ihana lämpö. Pötköttelyn jälkeen selässä oli tietystikin piikeistä painaumia ja iho tuntui aika aralta. Tunne meni kuitenkin ehkä noin vartissa ohi. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Pitää rentoutua sen päällä useampi kerta, jotta oppii tuntemaan paremmin kehonsa ja mielensä tuntemukset. Jotenkin uinnin jälkeen tuollainen rentoutumishetki tuntuu hyvältä ja voimistaa virkeyttä. Olen ajatellutkin, että nyt kiinnitän myös rentoutumiseen ja lihashuoltoonkin paremmin huomiota. Venyttely/lihashuolto  on kuitenkin tärkeitä asioita hyvinvoinnin kannalta ja ne on syytä muistaa ja oppia ottamaan osana elämäänsä. Ei vaan suorittaakseen suorituksena vaan nauttien hyvästä olosta.
  
Olen saanut kolme uutta lukijaa, kaksi Lauraa ja J.B:n.
Olen iloinen kun olette täällä!
Toivottavasti viihdytte.
Ja lopuksi vielä ”hätyyttelen” kaikkia osallistumaan arvontaan. Aikaa on vielä monta päivää 😀 Maanantaina arvotaan!!!

Paino jumittaa, mutta ei luovuteta!

Painon pudotus vaikeutuu aina mitä lähemmäksi päästään normaalipainonrajaa. Itselläni siihen rajaan matkaa tällä hetkellä karvan yli yhdeksän kiloa. Voisi ehkä ajatella, että vielä laihtuminen sujuisi kohtuu hyvin, mutta ei vaan onnistu. Loka-joulukuu pysyin hyvin 68.2-68.8 kilon välillä. En kuitenkaan päässyt himoitsemani 68 kilon ali ja sen alitus onkin tavoitteena tapahtua 2.2. mennessä. Viikko aikaa eikä hyvältä näytä. Vuoden vaihteen jälkeen paino on seilannut 68.6-69.5 kilon välillä ja pääasiassa yli 69 kilon. Tänään (torstaina) ”virallisena punnituspäivänä” painoin 69.1 kg, joka on tauluun tullut näinä viikkoina monta kertaa.
Mikä on muuttunut joulu-lokakuuhun verrattuna? Selkeä muutos liikunnan määrässä. Se on lisääntynyt selvästi. Liikuntapäivät ei ehkä niinkään, mutta useampana päivänä on tullut tehdyksi kaksi treeniä. Treenien teho ja kovuus koventuneet. Joulukuun liikkuminen kun oli lähinnä rauhallista kävelyä/happihyppelyä toipilasloman vuoksi.
Tuo penkkitreeni ei etenkään tunnu painon pudotuksen kannalta olevan kovin hyvä. Lihaksisto imasee nesteet kudoksiin ja paino nousee. Ja on muistettava, että lihaskudos painaa rasvakudosta enemmän, joka on toki lohdullista. Mutta, ei se mun lihas vielä paina lihaksen kasvun takia, vaan elimistön nesteiden keräämisen takia. Jos tekisin paljon jalkatreeniä (kyykkyä ja maasta vetoa) isot lihasryhmät saisi vielä enemmän treeniä ja nesteiden imaisua ja paino nousisi vieläkin enemmän.
Tiesin ja tiedän tämän liikunnanaloittamisen aiheuttavan alkuun painon nousua, ja onhan se pysynyt kohtuullisena, joka toki lohduttaa. Silti turhauttaa ihan helkkaristi. Haluan päästä tässä matkassa eteenpäin kohden kevyempää tulevaisuutta! Ehkä tämä vaihe on vaan jaksettava yli ja tsempattava vielä lujemmin. Luovuttamisvaihtoehtoahan ei ole olemassakaan!
Blogisiskot, jotka taistelette painon jumituksen kanssa olen kannustanut teitä sydämestäni ja todella toivon jokaiselle pirukseen tsemppiä. Ette ole jumien kanssa yksin, jos se yhtään lohduttaa. Meidän on vaan uskottava siihen mitä ollaan tekemässä ja pysyttävä määrätietoisina. Vastoinkäymiset ei estä, ehkä ne hidastaa, mutta kun oikein haluaa ja uskoo itseensä selviämme voittajina ihan jokainen. Ja eihän laihdutus ole projekti vaan elämäntapamuutos hoikentaa. Projektien kestävyys pitkällä tähtäimellä voi olla haasteellinen. Mitä minä sitten teen kun projektini päättyy, olen tavoitteessani? Ajattele asia mielummin pysyvänä elämäntapamuutoksena. Ruokavalio ja liikuntatottumukset sellaisina millaisina ne voit pitää pitkään elämässäsi. Mielellään koko loppuelämäsi!
Liikunnan lisääntyminen siirsi myös kuukautisiani. Sekin on tapahtunut aikaisemminkin, joten osasin odottaa. Silti niin ärsyttävää kun koko ajan tuntuu, että nyt ne alkaa ja sitten eivät alakkaan. Tänään vihdoin tulivat 5-6 päivää myöhässä. Kiukutellut olen jo viime perjantaista. Ja pitkästä aikaa onkin ollut kunnon menkkakiukuttelut ja vitutukset. No nyt ne kiusankappaleet on ja mahaa koskee, mutta olo on helpottunut. Paska fiilis menee ohi ja ensi viikolle voin sopia huoletta uintitreffejä. Haluan lisätä kestävyystreeniä viikko-ohjelmaani ja koska pidän uimisesta ja se on myös laihduttamiseen hyvä liikuntamuoto sitä tulee lisää. Ainakin tällä hetkellä pari kaveriani haluaisi aloittaa säännölliset uintitreffit ja kolmaskin sanonut, että voisi lähteä joskus uimaan.  Helmikuulle onkin tavoitteena saada tuo ihana liikuntamuoto vakituiseksi viikko-ohjelmaaan 1-2 kertaa viikossa.
Onko ruokailuissani tapahtunut muutoksia verrattuna viime syksyyn? Mielestäni ei erityisemmin. Nyt kun kulutan enemmän on myös nälkä helpommin ja se asettaa oman haasteensa syödä oikein; riittävästi, mutta ei liikaa. Proteiinin määrää olen pyrkinyt nostamaan aamu- ja iltapalarahkoin ja lisäprotskun avulla. Syksylläkin tosin söin paljon rahkoja, lisäprotsku on se uus juttu verrattuna syksyyn. Olen ehkä vähän vähemmän syönyt lihaa ja hakenut kevyempiä ravintoarvoiltaan hyviä vaihtoehtoja. Huomaan vatsassa olon olevan parhaimmillaan silloin kun lämmin ruoka on muodostunut isosta salaatista, kalasta, lihasta, kanasta tai esim. falafeleista. Hiilarit mitä tulee, ovat kasviksista tms. En kaipaa perunaa, pastaa, riisiä tai leipää. Tällä viikolla olen nauttinut esim. kasviskratiinista, jossa tomaattia, kukkakaalia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, juustoraastetta. Uunilohi on ollut maistuvainen aterian protskulähde. Ja ei ole ollut hiilarilisukkeita ikävä.
Tässä vaiheessa elämäntapamuutosta näen itseni alle 60 kilon painossa, joka liikkuu säännöllisesti ja syö hiilaritietoisesti pyrkien lisäaineettomuuteen, lähiruokaan ja luomuun.
Se on se mitä kohti matka käy.
Ja vaikka nyt painojumi ahistaa ja turhauttaa usko säilyy.
Minä saavutan sen naisen minkä näen itseni olevan vielä joskus!
Vaikka tällä hetkellä paino on mitä on luulen kuitenkin olevani hyvällä ja oikealla tiellä. Täältä löytyy se mitä haen ja haluan. Hyvä, terveellinen ruoka ja liikuntaa, liikunnan jälkeistä hyvää oloa, ihania ystävyyssuhteita unohtamatta.

Laihdutuskyselyn vastaukset osa kaksi

Tähän ”laihdutuskyselyyn” vastaaminen on jäänyt kuten aika monella muullakin bloggaajalla. Noh, eipä tässä ”virallista” aikarajaa ole, vaikka idea taisi olla alun perin yhteen kysymykseen per päivä vastaus kuukauden ajan. No oli miten oli, Jatkan tätä nyt:
(teille, jotka syystä tai toisesta haluatte lukea kyselyn alun vastaukset)

16. Milloin sait ensimmäisen kerran päähäsi pudottaa painoa?
Niitä päähänpistoja on ollut monta enkä pysty sanomaan milloin ajatus ensikertaa mieleen hiipi. Luulisin, että kymmenisen vuotta sitten urheilu-urani takia asiaa mietin ja aloitinkin monta laihdutuskuuria. 2002 talven laihdutuksessa ruokavalioon tuli maustamattomat rahkat ja sokerin käyttö loppui teessä. Sieltä lähtien elämäntapamuutosta on tehty pienin askelin. 2006 puolestaan Keventäjistä sain paljon hyviä ruokaohjeita ja hetkellinen höyrähdys light-tuotteisiin, mutta tuolta jäi hyviä luonnostaan kevyitä ruokaohjeita matkalle elämässä mukaan. Ja nyt olen siinä isoimmassa muutoksessa ja siinä pysyvässä muutoksessa!

17. Lempiruokasi?
Rakastan grilliruokia, niin kasviksia, kalaa, lihaa kuin kanaakin

Vaikea nimetä jotain yksittäistä lempiruokaa.
Mitä tuoreemmat raaka-aineet ja mitä lisäaineettomammat sitä parempi.

18. Mikä ruoka on Akilleen kantapääsi?
En oikeastaan osaa sanoa ruuista, mutta suklaa on heikkoukseni. Tosin nykysin en suklaalla mässäile paljoakaan ja silloin kun herkuttelen suklaa on hyvälaatuista tummaa- tai raakasuklaata. Pitsat ja hampurilaiset eivät koskaan ole olleet ”ongelma”. Suurin ongelmani on ollut ehkä herkkuperseys ja ruuassa liian isot annoskoot.

19. Mitä kohtaa kropassasi treenaat mieluiten? Miksi?
Mielestäni treenin tulisi olla monipuolista ja kokonaisvaltaista. Treeninä pidän penkkipunnerrustreenistä. Toisaalta Spingingissä saa jalat hyvää kyytiä kun laittaa tarpeeksi vastusta itseään kiduttamaan. Tällä hetkellä vain odotan kieli pitkällä, että voin aloittaa tehokkaan treenaamisen. Vielä yli viikko odotusaikaa…

20. Mitä aerobista liikuntaa harrastat mieluiten?
Lenkkeily, sauvakävely, Spinning,
Ja ihan pakko myöntää, että takaraivossa vähän jyskyttää, että voisinko minäkin tykästyä juoksemiseen, mutta tuo Harmaakuono on ehkä vähän liian vanha moiseen. Etenkin kun emme ole paljoakaan juokseet. Talvella myös hiihto on mahtavaa. Ja nyt haaveilen luistelusta. Olisi kiva haastaa ittensä vaikkapa viiden kilsan luisteluun…

Mutta nyt mun on vielä ihan pakko istua tuohon meidän laiskanlinnaan käsitöiden pariin. Harpulla olen nyt neulonut ehkä noin 15 cm ja nyt illalla aloitin puikoilla ja työtä on ehkä viitisen senttiä valmiina. Eilisiltana ja vähän yönäkin 😀 istuin pikkutunneille ja samalla kuuntelin Robin Cookin kirjaa Kaappaus. Onkin vähän erilaista Cookia, ei ole tyypillinen kuolinsyyntutkijan tutkimusromaani. Olen lukenut aika paljon Cookin kirjoja ja pitänyt niistä. Tosin, jos sairaalaan joutuminen on etukäteen tiedossa, ei kannata päästää mielikuvitusta lentoon. Monessa kirjassa potilas saa lopun kanyylin kautta laitettavien aineiden kautta. Cookin kirjat on mulle olleet sellasia, etten meinaa millään malttaa lopettaa vaan on ihan pakko jatkaa ja jatkaa oli kello miten paljon tahansa.
Joten nyt käsityöt esille ja kirja korville. Nukkuakin tietysti pitäs  🙂

Laihdutuskyselyn vastaukset osa YKSI

Useissa blogeissa on ollut tämä kolmenkymmenen päivän/kysymyksen haaste. En jaksa joka päivä erikseen vastata, joten tässä tulee 15 ensinmäiseen kysymykseen vastaukseni, ja jossain vaiheessa loput(kun sille päälle satun 😀 )

1. Tietosi
Ikä 33v/ Pituus 156cm / Paino 68.6 kg
/ Vyötärö / Lantio / Reisi
Mitään näistä en ole mitannut 🙁
Paitakoko 42-44 m-l (Isot rinnat vie valitettavan paljon tilaa 😀 )
Housukoko Tuumakokoja en muista :(, 40-44, jotkut tiukat treenihousut taitaa olla jopa vaan 38, lekkingseissä s tai m, muuten l. Housut aina auttamattomasti liian pitkiä!
Lähtöpaino 3.1.11 72.1 kg / Tavoitepaino -60 kg, jonka jälkeen katsotaan riittääkö rahkeet likemmäksi 55 kg:ta 🙂 Aikarajaa en ole asettanut, mutta sanotaan vuoden sisällä…

2. Oletko tyytyväinen pituuteesi?
Ulkonäöllisesti minua ei haittaa lyhyyteni, mutta käytännössä moni asia olisi helpompaa, jos olisin 5-10 senttiä pidempi. Ylttäisi mm. astiakaapin kolmannelle hyllylle kunnolla. Ja jos painaisin kymmenen senttiä pidempänä sen mitä nyt painan, näyttäisin kenties vähemmän pyöreältä.

3. Kenen vartaloa ihailet ja miksi?
En tiedä ihailenko varsinaisesti kenenkään vartaloa. En näe katsoa kuvia tai kadulla käveleviä ihmisiä. Sopusuhtainen, urheilullinen vartalo, joka ei ole treenattu täysin kuiviin 🙂 Lihaksia saa olla ja ne saa näkyäkin naisellisesti, ei mitään pallolihaksia!

4. Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
Olen pudottanut painoa ennenkin päästen 64.7 kiloon ja sen jälkeen jojonnut 75 kiloon, nyt 68.6 kg. Paino on pudonnut todella hitaasti ja joskus pelkäänkin, että kyllästyn, tympäännyn ja annan olla koko jutun. Toisaalta tällä laihdutuskerralla mukaan on tullut ”ruokaherätys” Ei lisäaineille, joka ehkä osaltaan auttaa pysyvyyteen. Uskon lisäaineiden kerryttävän elimistöön turhaa moskaa, myös ylimääräisiä kiloja. Ja haluan ajatella/uskoa, että tämä laihdutuskerta on viimeinen ja tuottaa pysyvän tuloksen elämäntapamuutoksin, joten pelolle ei anneta tilaa 😀

5. Miksi haluat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi vuoksi?
Laihdutan, koska haluan päästä normaaliin painoon, ennalta ehkäistä elintasosairauksia. Sitä myöden myös ulkonäkö paranee läskien kadotessa, mutta ulkonäköseikkaa ajattelen hirmuisen vähän. Johtuuko sitten sokeudestani. Vaikka olen pyöreä/lihava en osaa pitää itseäni rumana. Toki isohko maha ja perse eivät kaunistuskaan ole, mutta moni on sanonut minun kantavani painoni kauniisti. Noh, siitä voidaan olla montaa mieltä, ylimääräisistä kiloista haluan joka tapauksessa eroon, jotta voin paremmin ja pysyn toivottavasti terveenä pidempään.

6. Jos ahmit, miksi teet niin?
En tiedä olenko koskaan ahmimalla ahminut, vaikka toki myönnän syöneeni suklaalevyn illassa, vetäneeni ison sipsipussin reilussa vuorokaudessa, vetäneeni irtokarkkeja ison pussillisen jne. Noista ajoista on onneksi jo vuosia; se tapahtui ”entisessä elämässä”. Ja kyllä joskus on tullut kahviherkkujenkin suhteen sama ilmiö. On vaan tehnyt mieli. Ja kyllä vieläkin joskus iskee naposteluhimo, mutta naposteltavat on muuttuneet tyyliin riisikakut, kuivatut marjat, pähkinät, hedelmät. Nuo himot on onnistunut kanavoimaan terveellisempiin vaihtoehtoihin eikä tarvitse tuntea syyllisyyttäkään.

7. Tietävätkö vanhempasi, että yrität pudottaa painoa? Miten he
suhtautuvat asiaan?

Äiti tietää, isä ei. Tosin isäni kanssa en ole muutenkaan missään tekemisissä. Äiti suhtautuu kannustavasti ja hänen kanssaan puhutaankin monesti laihduttamisen hankaluuksista. Hänen tuki on täydellinen. On itsekin ylipainoinen. Myös lähimmät ystäväni tietää, mutta asiasta ei erityisemmin keskustella. Avokki kannustaa, vaikka välillä aiheuttaa sortumisia herkkuhetkiin 😀

8. Millaista liikuntaa harrastat ja miten usein?
Koska minulla on opaskoira, sen kanssa tulee käveltyä aika paljon. Tosin Harmaakuonon vanhetessa lenkit ovat vähän lyhentyneet ja harventuneet. Olen aikalailla myös fiilisliikkuja. Aloittaminen on joskus niin pirun vaikeaa. Lenkkeily, uinti, kuntosaleilu, spinning on mun suosikkeja. Liikuntamäärät vaihtelevat viikottain ihan liikaa.

9. Onko sinulle kommentoitu painostasi ikävään sävyyn?
On. En nyt osaa sanoa esimerkkejä, olen aktiivisesti onnistunut vissiin unohtamaan moiset, mutta kyllähän joillekin olen läski, kömpelö akka. Ja joskus joku on ilmoittanut persekoostani ”iso perse, seitsemän leivän uuni”. Toisaalta, monesti ylipainosta on naljailtu myös hyväntahtoisesti, käyty asiallisia keskusteluja jne. En koe ihan kamalasti saaneeni lokaa niskaan painoni takia.

10. Mistä asiasta on ollut kaikkein vaikeinta luopua painon
pudottamisen vuoksi?
En tiedä. Olen ehkä ennemminkin onnistunut korvaamaan epäterveellisien herkkujen tilalle terveellisemmät vaihtoehdot. Suklaata rakastan ja se on ehdottomasti heikkouteni. Sitä tekee välillä rajusti mieli, mutta olen onnistunut opettelemaan pitämään tummasta tai raakasuklaasta. Kumpaakaan ei tarvitse syödä paljoa kun suklaahimo on tyydyttynyt.

11. Kenen blogi inspiroi sinua kaikkein eniten
elämäntapamuutoksessasi ja miksi?
Olen löytänyt paljon hyviä blogeja, pidän ehkä eniten sellaisista missä laihdutus ei vie koko blogin sisältöä, että mukaan tulee myös muuta elämäntapapohdintaa. Elämäntapa kun ei ole pelkästään laihduttamista. Iive ja Kupariperhonen kirjoittavat ihanan pohdiskelevia ja joskus nostavat herkkiäkin asioita käsittelyyn, josta pidän kovasti. Blueberryn päättäväisyys on ihailtavaa ja naisella on asennetta. Toppis taas valloittaa ihanalla kirjoitustyylillään, positiivisuudellaan, energisyydellään. Mustikkatyttö tuo taas paljon tietoutta kasveista, marjoista, yrteistä, superruuasta, homeopatiaa ja säteilyasioita unohtamatta. Luen myös Pöperöproffan blogia mielenkiinnolla ja Juhana Harju puolestaan jakaa terveystietoutta kiihkoilematta Aamiainen ruohikolla-blogissaan. Ja eri päivinä eri blogit valloittavat kirjoituksillaan. Viime aikoina olen löytänyt muutaman uuden blogin joidenka kirjoitustyyli kolahti minuun. Kaikenkaikkiaan tämä blogimailma on tuonut paljon hyviä asioita, vaikkakin liikaa tietokoneella istumista. Ja monta hyvää/ihanaa blogia jäi mainitsematta.

12. Mitä syöt yleensä?
Pitäisikö tähän viisastella: ruokaa… No joo… Nykyään valitsen mahdollisimman lisäaineettomia tuotteita, marinoin ruokani itse jne. Aamupalalla useasti menee purkki rahkaa kiisselin, hillon tai marjojen kera. Aterioilla pyrin koko ajan lisäämään kasvisten ja vihannesten määrää. Ateriakokonaisuus, jossa on esim. iso kasa salaattia ja kalaa tai lihaa saa minut tyytyväiseksi. En kaipaa niinkään perunaa, pastaa tai riisiä. Niitäkin kyllä syön, mutta hyvin kohtuudella. Leivistä valitsen täysjyväversiot ja mahdollisimman tummana, tai täysin ruisleipää. Marketin leivistä en nykyisin pidä oikein laisinkaan, joten jos tuoretta, siis oikeasti tuoretta leipää ei ole, en sitä syö. Rasvoja en välttele, tosin ylirasvaisesta lihasta en pidä. Ruokaan laitan kermaa, juustoa jne, mutta silloin syömäni määrä on pienempi. Salaatteihin lisään siemeniä, myös smoohtieksiin. Pähkinät maistuvat välipalana, teen kanssa riisikakku jne. Toki tee menee ilman mitään naposteluakin. Pääsääntöisesti juon vettä tai esim. kylmäpuristettua makeuttamatonta karpalomehua. Jos jääkaapissa tuoremehua, lasi päivässä riittää.

13. Pudotatko painoa terveellisin vai epäterveellisin keinoin?
Mielestäni terveellisin keinoin. En ole lähtenyt millekään pussikeittodieteille, tai en pyri syömään ministi pudottaen painoa hurjia määriä kuukaudessa. Pudotusvauhti on tavattoman hidas, tuskastuttavankin hidas, mutta tällä tapaa toivon pääseväni pysyvään normaalipainoisuuteen ja hyvään painonhallintaan. En ole höyrähtänyt myöskään milleen pillerikuureille tms. Ja ymmärrän ruokailutottumuksilla olevan suuri vaikutus myös painoon.

14. Millainen on tavoitekroppasi?
Se on varmastikin aika lähellä mitä kirjoitin kysymyksen kolme vastaukseksi. En halua tulla laihaksi, en sellaiseksi jolla näkyy kaikki luut pelkästään. Muotoja pitää olla, mielellään myös lihaksia, treenatun näköinen muodokas kroppa 😀

15. Oletko kasvissyöjä? Jos olet, onko lihasta luopuminen
auttanut sinua painonhallinnassa? Jos et ole, oletko koskaan harkinnut
kasvissyöjäksi ryhtymistä?
En ole kasvissyöjä enkä kovin vakavasti siihen siirtymistä ajatellutkaan. Toisaalta, en haluaisi tukea ruokavalinnoilla tehotuotettua lihatalouttakaan. Tosiasia on kuitenkin, että joskus kunnon pihvi on paikallaan. Tosin ”kunnon pihvi”kriteeri on noussut aika tavalla, lihan laatuvaatimusten takia 😀 Yritän kuitenkin vähentää liha-aterioita ja lisäämään kasviksia entisestään. Ongelmana on etten pidä esim keitetyistä juureksista, mutta pikkuhiljaa opetellen. Tykästyin uunissa paistettuun punajuureen, jota ei oltu säilötty etikassa. Se oli herkullista. Ylipäätään uunikasvikset maistuvat paljon paremmin kuin keitettyinä 😀

Motivoitumisessa asenne ja realismi ratkaisee

Tänään syksy on ehdottomasti näyttänyt parhaita puoliaan; aurinkoista ja lähes tuuletonta lämpötilan kivutessa mukaviin lukemiin. Eihän sitä voi muuta kuin pistää tossua toisen eteen. Aloitimmekin päivän seitsemän kilsan lenkillä, ja ulkoilusta/lenkkeilystä tuli ihan huippufiilikset. Kotiaskareiden tekokin maistui; pyykit ulos kuivumaan, tiskikoneen tyhjennys jne. Ai että miten vaatteisiin jääkin ihana raikas tuoksu ulkokuivauksen jälkeen. Lisää endorfiinia kummasti.

Mutta Inna halusi tietää miten motivoidun eri asioihin. Motivaatio onkin mielenkiintoinen juttu, ilman sitä on hankalaa toteuttaa monia asioita. Ihmisellä pitää olla unelmia ja tavotteita mitä kohti ponnistaa. Mielestäni Kaisa Jaakkola luennollaan sanoi hyvin ”Uskalla unelmoida jo tänään, muuten joku toinen unelmoi sun puolesta”. Ja eihän unelma välttämättä ole yhtään sellainen mitä itse haluat, jos joku toinen sitä ohjailee.

Aikaisemmin treenin motivaattorina toimi maalipallo, jota pelasin pitkään koskaan kuitenkaan tekemättä läpimurtoa tai nousematta aivan huipulle. Halusin kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Lajissa tarvitaan hyvää koordinaatiota, jonkin verran kestävyyttä ja voimaa, ketteryyttä jne. Eli, hyvän ja laadukkaan harjoittelun piti olla monipuolista. Vaikka kuinka kyse on näkövammaislajista sokeuteni vaikutti harjoitteluun. En pystynyt mallioppimaan vaan jonkun piti näyttää asiat kädestä pitäen. Töitä oli siis tehtävä pysyäkseen edes jotenkuten mukana. Motivoituminen ei todellakaan aina ollut helppoa, koska olin itseäni kohtaan liiankin ankara ja valmentaja joskus sanoikin minun ajattelevan asioita ihan liikaa. Silti aina vaan alemmuuskomplekseista nousin yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt helmikuussa jouduin jättämään tuon minulle niin tärkeän harrastuksen ja kilpailemisen siinä kuulo-ongelmien takia. Tuntuihan se pahalta, mutta elämä jatkuu. Ja ei ole pois suljettua joskus palata lajin pariin, riippuu korvista 😀 En kuitenkaan tällä hetkellä asiaa juurikaan ajattele. Olen löytänyt liikunnan ilon, treenaamisen halun ilman maalipallollisiakin tavotteita. Olen kärsinyt aina ylipainoisuudesta, onnistunut pudottamaan painoa alle 65 kilon, mutta takaisinhan se läski on tullut. Nyt olen innostunut ravitsemusasioista ja todella pysyvistä elämäntapamuutoksista. Ja minua motivoi hurjasti unelma päästä alle 60 kilon, syödä monipuolisesti ja terveellisesti, nauttia liikunnasta monipuolisesti. Ehkä yhtenä motivaattorina on myös halu pyrkiä ennaltaehkäisemään esim. diapetesta ja muita elintasosairauksia. Äitini on sairastunut sepelvaltimotautiin, diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan ja nyt uusimpana on selvinnyt selkäkipujen syy selkäydinkanavan ahtauma. Äitini on kyllä liikkunut jne, mutta itse olen vielä niin nuori, että voi olla jonkinlaisia mahdollisuuksia estää esim. kamalat selkävaivat hoitamalla itseään, kuntoilemalla lihaksia vahvistaen jne. Ja kyllä haluan urheilullisesti vielä rikkoa omia rajojanikin. Oppia koordinaatiota, kokea onnistumisia jne.

On päiviä milloin motivaatio on hukassa ja tekisi mieli antaa vain koko touhun olla. Silloin yleensä olen väsynyt tai sää on kovin matalapaineinen enkä saa päivän nuutuneisuutta pois kropastani. Huonoja päiviä tulee, siitä ei pääse yli, mutta positiivisella mielellä niitä tulee vähemmän. Omalla asenteella on suuri merkitys myös motivoitumiseen. Ei saa ajatella sen jonkin asian olevan PAKKOPAKKOPAKKOA. Ennemminkin parempana mahdollisuutena, parempana valintana. Voimme itse paljon vaikuttaa elämänlaatuumme valinnoillamme. Jokainen itse tietää mikä motivoi eniten ja sitä unelman täyttymystä kohti matkataan. Vastoinkäymisiä todennäköisesti tulee ja hairahtumisia entiseen, mutta silti suunta on parempaan, laadukkaampaan elämään. Se jos mikä motivoi ja antaa intoa liikkua ja syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Hm… Onko se ”entinen elämä” nyt sitten ollut niin kamalaa/pahaa??? Toisissa asioissa joo, toisissa ei… Ruokailutottumukset on ainakin nykyisin huomattavasti paremmassa kuosissa kuin ennen. Olen onnellinen, että olen herännyt ruokateollisuuden kammottavaan kemikaalisotkutarjontaan. En voi haluta jatkuvasti sellaista syödä ja pilata elimistöäni. Siinä erittäin hyvä motivaattori syödä luomua ja laadukkaampaa hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa. Ja treenin jälkeinen euforia on kokemisen arvoista aina uudelleen ja uudelleen, useammin ja useammin. Joten annetaan motivaation kasvaa ja paisua ja tehdään unelmistamme totta jokainen tahollamme. Ja jos joskus tökkii, ystävät, Blogisiskot autetaan toinen toisiamme eteenpäin.

Motivoitumisessa on tärkeää, että se mihin motivoituu on sellainen realistinen mahdollisuus ja joka kantaa pitkään hedelmää. Tiedän, voin painaa alle 60 kg. Se on täysin mahdollista! Tavoite mitä kohti motivoidutaan ei voi olla epärealistinen, jos niin on, motivaatio katoaa aika nopeaan. Tai jos haluat jotain kohtuu pinnallisesti, motivaatio todennäköisesti lopahtaa. Toiset voivat innostaa, kannustaa, mutta loppujenlopulta sen motivaation on lähdettävä minusta itsestäni. Tupakoitsijalle on turhaa saarnata sen vaarallisuudesta kuukaudesta toiseen. Ei se lopeta polttamista ennen kuin itse havahtuu haluun päästä irti moisesta tavasta.

Unelman/tavoitteen täytyy olla tarpeeksi haastava mutta mahdollinen. Liian helpolla pääseminen ei motivoi eikä tuota onnistumisen iloa tai tyydytystä tavoitteeseen päästyään. Esim. minulle pääsy alle 70 kiloon olisi ollut liian heppanen, en olisi tullut siitä onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi.Jos taas tavoitteeni olisin asettanu alle 50 kiloon, se olisi ollut epärealistinen. Ei ehkä aivan mahdotonta, mutta ei sellainen mikä olisi minua innostanut, motivoinut. Ja taas täytyy muistaa ettei pelkästään tuijotella vaa’an lukemia. Näillä esimerkeillä yritän vain avata mitä tarkoitan tuolla realismilla, epärealismilla jne… Mulle on mahdottomuus nostaa penkistä 150 kg, joten sellainen tavoite ei motivoi, mutta jos tavoittelen 50 kilon nostoa se jo kutittelee mukavasti sisälläin. No ehkä saitte kiinni mitä tarkoitan 😀 Mutta niinhän se on, joku motivoituu jostakin joku toinen taas jostain muusta. Toinen innostuu eri keinoin kuin toinen. Jokaisen on löydettävä itsestään se miten parhaiten motivoituu unelmansa täyttymiseen. Tsemppiä ihan jokaiselle! Hyvällä motivaatiolla, positiivisella energialla/asenteella kohti unelmaa, eikös?

”kurkistus” tulevaisuuteen – MINÄ viiden vuoden päästä

Kuukausi sitten täällä blogissani oli arvonta, jonka myötä sain lukijoiltani aihetoivomuksia mistä kirjoittaa. Hiilarihirmu pyysi minua katsomaan tulevaisuuteen, millainen olen viiden vuoden kuluttua, miten muuttunut, mikä elämäntilanteeni. Tänään (lue to 25.8.) olin yliopistolla Kaisa Jaakkolan yleisöluennolla hormonidieetistä. Hän on julkaissut nyt elokuussa kirjan aiheesta ja luento pohjautui osaltaan kirjaan. Kaisa aloitti illan esittämällä kysymyksen ”millaisessa elämäntilanteessa haluat olla viiden vuoden kuluttua?” Hän kannusti unelmoimaan ja ajattelemaan asiaa, joten ehkä nyt on oiva hetki tarttua tähän Hiilarihirmun antamaan aiheeseen.

Viiden vuoden päästä olen 38-vuotias 10-15 kiloa hoikempi. Olen löytänyt oikean ruokavalion mikä sopii juuri minulle ja kropalleni. Syön pääasiassa luomua ja lisäaineettomia vaihtoehtoja. Liikun monipuolisesti ja nautin elämästä. Tuolloin Harmaakuonoa ei varmastikaan enään ole, ellei herra viettele vuosia eläkepäiviään. Realistista kuitenkin on, että tuo rakas nelitassu kirmailee koirien taivaassa. Joka tapauksessa tuolloin viiden vuoden päästä minulla on uusi opaskoira, on ollut jo 2-3 vuotta, joten ehkäpä yhteistyö sen kanssa alkaa jo sujumaan ja voimme nauttia pitkistä reippaista lenkeistä.

Osastoon unelma kuuluu varmasti ettei kuulo-ongelmat minua vaivaisi, että tuo otoskleroosi viettelisi hiljaiseloa korvissani ja tarvittavat leikkaukset olisi ohi loppuelämäksi. Kuulo on minulle niin tärkeä etten voi edes ajatella miten sen puute minut murentaisi, joten viiden vuoden päästä sellaista vaihtoehtoa ei ole, jos yhtään asiaan pystyn itse uskollani vaikuttamaan 😀

Yritykseni voi hyvin ja asiakaskunta on vakiintunut, olen kenties lisäkouluttautunut alallani. Nyt en pitäisi ihmeenä sitäkään, että olisin opiskellut ravitsemusasioita, sillä ne kiinnostavat vahvasti ja näiden elämäntapamuutoksien pyörteissä on varmastikin pysyvämpikin kiinnostuksen aihe. Kirjoitan tuolloinkin blogia elämästäni ja silloisista elämäntavoista toivottavasti myös muita kannustaen löytämään terveellisen ja laadukkaan elämän. Toivottavasti tuolloin kirjallinen ilmaisuni on parantunut ja tekstit syvällisempiä ja sisällökkäämpiä.

Olen mennyt naimisiin tuon rakkaan avokin kanssa, joten minusta on tullut vaimo. Elämme onnellisina. En tiedä onko meillä lasta vai ei. Tuolloin alkaa kuitenkin olla viimeistään päätöksien aika haluaako jälkikasvua vai ei. Maaginen 40v alkaa olla jo huhuilemassa ovella. Lapsi varmasti muuttaa paljon elämää, sen arvoja ja miten elää ja toimii. On niitä tarkan pohdinnan asioita.

Ja viiden vuoden päästä kaivan tämän kirjoituksen esille ja katson miten ennustajaeukon oikein on käynyt 😀 Onko mitkä asiat toteutuneet hyvin, loistavasti vai ei olleskaan. Mihin lie tämä elämä heitteleekään. Joka tapauksessa kilot kariskoon tästä kropasta jo lähitulevaisuudessa. Hyvinvointi lisääntykööt päiväpäivältä ja otetaan vastaan elämän haasteet.

1-vuotiaan blogin elämäntapapostaus

Tänään blogini täyttää vuoden, joten päivän kiireistä huolimatta on synttäripostaus ”pakko” lähettää. Äitini on luonamme vierailulla ja kaikkea touua tuntuu riittävän ja postailut jää. Ja vielä on monta blogikirjoitusta viime viikolta lukematta, mutta täältä kyllä tullaan ja päivitytään taasen ajan tasalle kunnes maanantaina karistan Suomen pölyt jaloistani viikon ajaksi.

Ja eikös synttäripostauksen aiheeksi sovi hyvin alla oleva teksti? Blogini on muuttunut yrittäjänaisen harrastuksista aina vain enempi endorfiinisempaan suuntaan ja hyvät, terveelliset elämäntavathan lisää kummasti hyvää fiilistä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tosin kyllä kai ne harrastuksenikin ovat terveyttä ja hyvää oloa edistäneet, mutta kirjoittamiseen on tullut uutta otetta erilaisine näkökulmineen. Mutta nyt asiaan Hepaseni!!!

Jaunde antoi arvonnassani mulle aiheeksi vinkata hyvistä elämän tavoista, siis sellaisista tavoista mitkä olen itse hyväksi havainnut, joten ei muuta kuin tartutaan aiheeseen kiinni.

Joka tuutista tulee meille ihmisille mitä erilaisempia ohjeistuksia siitä miten meidän pitäisi elää. On jos jonkinlaisia suosituksia liikuntamuodoista, liikunnan määrästä, ruokavaliosta jne. Superfoodaajat vannovat superfoodien nimeen, joku toinen taas kannattaa raakaravintoa, joku kehoittaa jättämään rasvat minimiin ja käyttämään light-tuotteita, joku toinen taas suosittelee jättämään hiilarit pois. Jos luet artikkeleita ravitsemuksesta eri suuntauksien kannattajat pyrkivät kumoamaan toistensa tutkimustuloksia. Kyllä pieni ihminen voi olla hyvinkin hukassa siitä mikä on oikeasti se terveellinen ja hyvä ruokavalio. Asioista varmasti väännetään mailman tappiin. Esim. juuri tuo ruokavalio yhdistettynä hyviin elämän tapoihin, sanoisin niin, että jokaisen on etsittävä itse se itselleen toimivin ja paras vaihtoehto. Siinä joutuu käyttämään omaa kehoaan ”koekaniinina”. Siten saa kuitenkin parhaat vastaukset juuri itselleen sopivista vaihtoehdoista. Mun ehdoton suositus ja vinkki on, että kannattaa syödä mahdollisimman laadukasta ruokaa, joka on valmistettu hyvistä raaka-aineista, ja joka on aitoa, ei kemikaaleilla kyllästettyä moskaa. Ee-koodien lukumäärä minimiin ostetuista tuotteista. Lisäaineiden terveysvaikutteista ei hirveästi puhuta, onneksi nykyisin tietoisuus lisääntyy ja me ihmiset kyseenalaistamme niiden käyttöä. Toivon todella, että julkisuuteen tippuu aina vain enemmän todellista tietoa niiden mahdollisista haittavaikutuksista. Kyllähän lisäaineiden puolustajat sanovat ettei ne määrät vielä mitään tee, mutta miten tavallinen kuluttaja seuraa ettei päiväannos nouse liian korkeaksi esim. aspartaamissa, ei mitenkään. On siis parempi jättää kaupan hyllylle tuotteet missä on keinotekoisia makeutusaineita.

Kuten olen täällä kirjoittanutkin, että muutama vuosi sitten laihduttaessani suosittiin lihgt-tuotteita, ja minä kiltisti tottelin. Laihduinkin, mutta ne kilot ovat tulleet takaisin. Nyt pohdin miten paljon kroppani sai kaikkea turhaa kemikaalimoskaa, jolla se ei tee mitään, jota se ei osaa käyttää. Nyt laihdutan jälleen. Paino putoaa tuskastuttavan hitaasti, mutta enään en kevyttuotteita käytä. Ei se paino silloinkaan nopeasti laskenut ja mielummin syön aitoa ruokaa joka tapauksessa. Ja muistetaan, että laihtuakseen kroppa tarvitsee myös rasvaa.

Ylimääräisistä kiloista eroon pääseminenhän tuo paljon hyviä asioita elämään. Nyt kun olen lukenut näitä laihdutusblogeja moni on kirjoittanut miten itsetunto on noussut ja itseinho vähentynyt. Tällöin on paljon parempi olla henkisesti ja varmasti myös se näkyy elämässä energisyytenä, positiivisuutena, rohkeutena jne. Ja kyllä itsekin olen kokenut noita tunteita. Olen kokenut myös onnistumisen riemua, joka on valtavan tärkeää oman elämän hallinnan kannalta. Henkisen hyvinvoinnin lisäksi laihtuminen keventää rasitusta nivelissä ja sydämessä, ulkonäkö kohenee, kunto paranee.

Hyvissä elämäntavoissa varmasti sana säännöllisyys on merkityksellinen. On tärkeää ettei syö ihan milloin sattuu, vaan että tekee sen mahdollisimman säännöllisesti. Syö säännöllisesti, liiku säännöllisesti, nuku säännöllisesti… Kaikki kuulostaa varmasti sangen tutuilta fraaseilta puhuttaessa hyvistä elintavoista. Kyllä se säännöllisyys on varmasti hyväksi, vaikka kyllähän niitä poikkeuksiakin väkisinkin tulee eikä siitä kannata ottaa stressiä. Stressi on muutenkin huono kaveri laihduttajalle ja hyvin tavoin elävälle. Eihän hyvät tavat saa olla stressaavaa ja pakkopullaa. Jos ne on sellaista, homma ei vaan toimi. Muutoksen on lähdettävä omasta itsestään, se halu tultava sydämen pohjasta saakka. Ja niinhän se on laihduttamisessakin. Valitettava totuus taitaa olla, että jokainen laihduttaja kokee painon jumittelua, ottaa enempivähempi takapakkia. Se on raivostuttavaa ja turhauttavaa. Silloin on tärkeää muistaa se oma tavoite, etsiä mikä mättää, miten sen korjata, jotta laskusuunta jatkuu. Ja joskus on annettava kropalle aikaa muutokseen ja sopeutumiseen. Itse laihdun hitaasti, niin itkettävän hitaasti. Olen sen oikeastaan hyväksynyt, vaikka joskus kadehdinkin teitä joilla paino putoaa rivakasti. Hyviin elämän tapoihin kuulunee myös itsensä hyväksyminen, joka ei mielestäni tarkoita kuitenkaan sitä etteikö voisi tavoitella parempaa ja tervellisempää elämää kiloja hoikempana.

Voin paremmin kun olen vähentänyt hiilareiden syömistä, vaikka en karppikaan ole. Nykyisin mulle ei tule ähkyä oloa juuri koskaan, annoskoot ovat tosin pienentyneet. Mulla proteiinipitoinen ruoka pitää nälän paremmin kuin hiilarit. Syödessäni paljon hiilaripitoista, mulla on kohta taas nälkä. Lisäaineettomuus on varmasti osaltaan myös parantanut oloa ja hillinnyt herkuttelua. Herkkuhetkiä en ole kokonaan kieltänyt itseltäni. Syön suklaata, jota rakastan. Syö nykyisin mahdollisimman tummaa tyyliin 85% kaakaopitoisuudella. Ei tarvitse syödä paljoa eikä tule himoa, ja silti se on oikeasti hyvää.

Kun muuttaa elintapojaan terveellisemmäksi ja paremmaksi, ruokailutottumukset kevenevät huomattavasti. Itselläni kasvisten, hedelmien ja marjojen syönti on lisääntynyt hurjasti. Keitetyistä kasviksista en edelleenkään oikein välitä, mutta salaateissa, uunissa, grillissä maistuvat herkullisilta. Kun annoksia pienentää on kuitenkin muistettava syödä tarpeeksi päivässä ettei elimistö joudu säästöliekille/paastotilaan, jossa aineenvaihdunta hidastuu ja painonhallintakin vaikeutuu. Monethan laskevat kaloreita, itselläni nuo kalorilaskurit ei oikein näillä apuvälineillä toimi ja olisi aivan liian työlästäkin luetuttaa jollakin aina kaikkien kalorisisällöt. Olen siis joutunut opettelemaan kropastani milloin mennään missäkin vaiheessa, ja kyllä tuo opettelu on edelleen kesken. Tuosta kalorilaskennasta en ole ottanut stressiä, koska minun tapauksessa se olisi liikaa aikaa vievää, liian hankalaa, joten olen luopunut ajatuksesta, vaikka asia joskus kiinnostaakin.

Hyviin elintapoihin kuuluu ehdottomasti liikunta. Itse lenkkeilen opaskoirani kanssa. Rakastan luonnossa liikkumista. Siellä mieli lepää ja tulee niin endorfiininen olo. Haluaisin ulkoliikuntaa elämääni paljon lisää. Ulkona saa raitista ilmaa ja kunto kohenee reippaillessa. Nyt pohdin ankarasti oman tandemin hankkimista. Saisin ulkoliikuntaan monipuolisuutta kun voisin pyöräillä välillä. Ulkona reippailu tuo paremman yöunen, keuhkoihin raitista ilmaa, joka taas kohentaa muutoin elämänlaatua. Happi kulkee veressä paremmin jne… Ja kyllä mun mielestä myös lihaskuntoharjoittelu on hyvää elämäntapaa, ainakin se saa aikaan hyviä asioita; kiinteyttää vartaloa, tuo voimaa lihaksiin, jaksaa paremmin. Kun fysiikka on kunnossa jaksaa henkisestikin paremmin ja päin vastoin.

Jos ei ole harrastanut liikuntaa, ei kannata haukata liian isoa palaa kakusta kerralla. Tavoitteista pitäisi onnistua tekemään realistiset, mutta sellaiset että niiden eteen joutuu myös jotain tekemäänkin. Ehdottomasti ulkoilua suosittelen ja ulkoliikuntaa mahdollisimman paljon. Ja jos vastoinkäymisiä tulee, ei saa lannistua ja luovuttaa. Sitkeys palkitaan. Jos kroppa tuntuu väsyneeltä ja se tarvitsee lepoa, lepää. Lihakset tarvitsevat lepoa kehittyäkseen ja palautuakseen. Tuossa on tietysti se että on opittava tunnistamaan kropan tarvitsema lepo omasta mahdollisesta laiskamadostaan. Laiskamadolle ei kannata antaa valtaa. Se on aika kurja kaveri mun kokemuksien mukaan.

Itse pidän tupakointia varsin huonona tapana. En kuitenkaan voi kirjoittaa siitä omakohtaisella kokemuksella, sillä en ole koskaan edes maistanut. Mulle ei vaan ole tullut ikinä mieleenkään edes humalassa ollessani, että haluan kokeilla tupakkaa. Sen haju on jo niin vastenmielinen etten vaan halua tietää miltä tuntuu vetää keuhkoihin moista tupakan kautta. Mulle savuttomuus on ehdottomasti hyvän elämään kuuluva asia. Alkoholin kohtuukäyttö on myös oleellinen asia. Mitä vähempi alkoholia sen parempi. En sylje lasiin, mutta vuosi vuodelta alkoholin käyttö on vähentynyt. En juo nykyisin juuri koskaan kemikaalilitkusiidereitä. Juon punaviiniä ruuan kanssa sillointällöin ja joskus iltaa istuttaessa. Laihduttamista ajatellen alkoholi on todella huono juttu. Jos juon useamman siiderin se näkyy vaa’alla heti ja sen pois saaminen onkin viikkojen projekti. Nyt heinäkuussa join pitkästä aikaa useamman siiderin ja paino singahti puolitoistakiloa ylöspäin ja vasta ihan loppukuusta kolmen viikon jälkeen sain painoni siihen missä se jo oli. Eli, pirun raivostuttavaa ja turhauttavaa, ja ei voi syyttää kuin itseään 😀 En tässä ala alkoholin vaikutuksista sen enempiä paasaamaan. Itse olen huomannut sen heikentävän unenlaatua. Itse kärsin jonkin verran uniongelmista ja alkoholi ei ainakaan paranna niitä. Sinne säännöllisiin asioihin lasken kuuluvaksi myös tuon nukkumisen. Itse olen vain varsin huono toteuttamaan tapaa mennä nukkumaan joka ilta, tai edes lähes joka ilta samoihin aikoihin. Kesäiltoina valvon hyvinkin myöhään. Olen aina ollut yökyöpeli, ja valvominen aiheuttaa taas sen, että jääkaapille mieli halajaa. Olen systemaattisesti vieroittanut itseni moisesta lähes kokonaan. Syön iltapalan ihmisten aikaan ja valvomiseen ei yösyöpöttelyjä tarvita. Pakko on tunnustaa, että joskus on haettava jotain tyyliin maustamatonta jugurttia tms…

Kyllä kai se niin on, että hyvien elämän tapojen oppiminen on koko elämän mittaista, etsitään niitä itselleen sopivia ratkaisuja, kokeillaan jotain uutta saatuamme uutta tietoa jne. Toivottavasti Jaunde sait tästä sekalaisesta kirjoituksesta jotain vinkkiä itsellesi ja mä ainakin pidän sulle peukkuja, että onnistut omassa projektissas. Minäkin jatkan opettelua ja niiden kaikkein toivimimpien elämäntapojen etsimistä. Se miten saan 9-10 kg pois on se minun suuri taisto tällä hetkellä ja sen taiston aion vielä voittaa ennemmin tai myöhemmin, samalla varmasti elämäntavoissani tulee vieläkin muutoksia tapahtumaan. Ja tavoitteenahan on tietysti, että suunta on entistä terveellisempi.

Morkkiksen riivaama

No niin, viikonloppu alkaa olla ohi ja mulla jonkin asteinen morkkis. Joo, tiedän, en ole tehnyt mitään katastrofaalista, tai edes sellaista mistä pitäisi olla nolona. No ei mua nolous vaivaa, vaivaa vitutus alkoholimäärästä, joka kurkusta meni pe ja la alas.

Perjantaiaamuna lähdin tosiaan muutaman kaverin kanssa Ruunebergilla edestakaiselle risteilylle Porvooseen ja takas.

Alunperin meille piti kuulua lippuihin lounas, joka olikin vain sunnuntaisin. Istuimme kannella mennentullen. No lounasta ei ollut ja kaverini haki juomaa usein ja samalla toivat minullekin. Karpalosiideri oli mulle uusi tuttavuus ja yllättävän aidon makuinenkin. Matka Porvooseen kesti kolme ja puolituntia, joka kului rupatellen. Välillä otettiin valokuvia seurueesta ja maisemakuvia saaristosta tms. Porvooseen saavuimme puoli kahdelta ja kävimme syömässä. Söin uuniperunaa kylmäsavuporotäytteellä. En ehtinyt ateriaani loppuun kun osa porukasta lähti kiertelemään Porvoota. Olisin mieluusti lähtenyt mukaan enkä istunut vain ravintolassa. No olin hidas mikä hidas. Toivat mulle kuitenkin Rumberin tehtaanmyymälästä avokille salmiakkilakuja ja sokeroimatonta riisisuklaata tulijaisiksi vietäväksi.

Matkalla Porvooseen

Paluumatkalle lähdettiin neljältä ja puolikasilta oltiin Kauppatorilla. Matkalla ei mainittavaa tapahtunut. Joku soitti haitaria. Helsinkiin saavuttuamme osa halusi vielä mennä syömään. Kävimme pitseriassa, jossa oli onneksi intialaista ruokaa, joten söin kanaa riisillä. Kotona olin kymmenen pintaan. Törkeän väsynyt ja puolihumalaisena. En todellakaan muista milloin olisin juonut noin monta siideriä 8kpl, 0,33-pulloja 10 tunnin aikana. Simahdin sohvalle herätäkseni siitä puoli kolme. Ja univaivojen vaivaamana ei tarvinnut kuvitella nukkuvansa. Kuuntelin kirjaa pari tuntia.

Aamulla ei onneksi krapula vaivannut, paitsi henkinen 🙁 Mut, kyllä kesäpäivää oli ihan kiva nauttia laivan kannella 😀 Avokki reippaana teki monipuolisen treenin ennen lähtöämme ystäväpariskunnan luo mökille. Siellä oli ihanaa, vaikka alkoholia nautimmekin. Nautimme kuitenkin hyvin kohtuullisesti. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia. Grillasimme tietysti juuri kun ukkos- ja raekuuro yllätti meidät :O Rakeet olivat peukalonpään kokoisia ja niitä tuli kovaa!!! Pääsimme kuitenkin nauttimaan kanavartaista ja kaslerpihveistä. Foliossa paistui kasvisnyytit joissa perunaa, punajuurta, sipulia, porkkanaa. Yllätyin positiivisesti punajuuren mausta grillattuna. Lisäksi söimme salaattia ja maistelimme punaviiniä. Jälkkärinä raparper-paistosta, nam. Saunasta lampeen, jonka vesi n. 10 asteista, on siis lähdepohjainen. IHANAA! Nyt voin sanoa talviturkin heitetyn, jeeeee! Karvakuono sai kirmailla vapaana ja relata oikein kunnolla, ja lammessa kävikin heittämässä lenkkiä useampaan kertaan 😀 Paikalla oli toinenkin koira, eläkeläisopas miltein 13-vuotias rouva 😀

Kotiuduttuamme tänään aika on mennyt lukiessa kirjaa takapihalla ja morkkistellen. Nyt illalla on saatu tulevan työviikon työlistat lomalaishierontapaikasta ja kyllähän töitä on luvassa alkavalla viikolla ihan mukavasti. Ja keskiviikkona pääsee ratsastamaan, ihanaa! Ja ehkä tämä morkkiskin tästä hiljalleen helpottaa, mutta siideritölkit ja pullot saa pysyä suljettuina. Ne turhat kalorit, ei kiitos!!! Huomenna varmasti vaaka antaa surulliset lukemat turvotuksesta, nyyh… Noh, omapahan vikani. Iteppä kaadoin kurkusta alas!!!