Teetä villiyrteistä

Istuin äidin kanssa mökin kuistilla sadetta kuunnellen ja puheeksi tuli siankärsämöt ja kuultuani niitä olevan lähiympäristössämme innostuin asiasta hirmuisesti, eikä äitiä tarvinnut houkutella keräysavuksi. Niinpä seuraavana aamuna minulla oli nippu siankärsämöä joista nypin lehdet ja kukat pellille ja uuniin kuivumaan n. 50 asteeseen. Siitä alkoi kolmen päivän yrttien kuivatus. Onneksi mökillä kiertoilmauuni ja sinne mahtuu kaksi peltiä samanaikaisesti 🙂 Siankärsämöä kasvaa ympäri Suomen ja sillä on valkoiset kukat, joskus myös vaaleanpunertavat. Äiti näki meidän lähiympäristössä kulkiessamme joitakin sellaisiakin yksilöitä. Tuolla villiyrtillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia Siinä on alkaloideja, flavonoideja, salisyylihappoa, folaattia, karotenoideja, C-vitamiinia ja kivennäisaineita. On esim. teenä hyvää liman irroittajaa/flunssan hoitoon, auttaa ruuansulatusvaivoihin, kiihdyttää aineenvaihduntaa. Siankärsämöä voidaan käyttää mm. salaatteihin, muhennoksiin ja maustamaan voita esim. grillatun possun päälle siveltäväksi. Mitä vanhempi kärsämö on sitä paksummat lehdet ja kitkerämmät. Ehkäpä se onkin parhaimmillaan poimittavaksi ennen kukintaa, mutta voi käyttää kukkiviakin. Teehen menevät myös kukat. Koska yrtti on voimakkaan makuinen teehen kannattaa sekoittaa miedompia lehtiä sekaan. Ruoka.fi-sivustolla vinkattiin vadelmanlehdet, joten niitä poimimaan. Kalevan artikkelissa vadelmanlehtiä kerrottiin käytetyn sota-aikana teen korvikkeena ja lehdet sopivat hyvin myös mustaherukan ja maitohorsman kanssa. Yrtit.fi-sivuston mukaan lehdissä on C-vitamiinia 400 mg/100 g; venäläisissä tutkimuksissa jopa kaksinkertaisesti tämä määrä. Ilmeisesti hiostuttamalla vadelmanlehdistä saadaan enemmän makuja irti ja siksi sopii käsittelytavaksi hyvin. Vadelmanlehdillä on mm. virtsausta lisäävä vaikutus ja ainakin marjoja voidaan käyttää ummetuksen hoitoon. Itse rakastan vadelmia, tuoreeltaan voisin syödä niitä vaikka miten paljon. Tässä lähiympäristössä kasvaa villinä vadelmia, mutta ikinä vadelma-aikaan minulla ei ole ollut kaveria vattuja keräämään, nyyh… Mutta tässä siankärsämö-vadelmanlehtitee kuivattuna.

Seuraavana päivänä heti aamusta äiti kävi keräämässä piharatamoa uuniin laitettavaksi. Piharatamoa löytyy aukeilta paikoilta ja moni muistaneekin miten sen lehdillä voi hoitaa haavoja. lehdissä on hieman C-vitamiinia, paljon kalsiumia ja kaliumia, salisyylihappoa, aukubiinia ja allantoiinia, fenoleja, steroleja sekä saponiineja. Piharatamo sopii hyvin teeksi. Nuoria lehtiä voi käyttää myös ruokiin, mutta vähänkin vanhemmat ovat sitkeitä, mutta voivat toimia kääryleisiin. Myös siemenet voi kuivata ja lisätä vaikkapa siemenrieskan joukkoon. Me tyydyimme nyt vain lehtiin joita kuivatettiin teekäyttöön. Tosin kuivattuja lehtiä voi laittaa myös vihersmoothieksiin. Piharatamotee hoitaa astmaa ja yskää, irroittaa limaa, torjuu tulehduksia, lisää vastustuskykyä.

Toiselle pellille kerättiin maitohorsmaa. Maitohorsma on yleinen koko Suomessa. Sen lehdissä on paljon c-vitamiinia. Lisäksi karotenoideja, kivennäisaineita ja flavonoideja. Kukissa ja pitkissä juurissa on myös steroleja. Kasvin kaikkia osia voidaan käyttää ravinnoksi, mutta juuret eivät ole kovin maukkaita. Ne voi kuitenkin kuivata ja jauhaa sen jälkeen käytettäväksi. Keväällä horsmasta voi käyttää versot mutta niiden vanhetessa lehtiä ja kukkia. Satoa saa touko-elokuussa. Äiti muisteli, että hänen lapsuudessaan maitohorsmaa nimitettiin oppineiden kasviksi, liittyen jotenkin koulujen päättymiseen ja alkamiseen. Horsmasta saa maukasta teetä, sitä voi myös hiostuttaa. Kasvin lehtiä voi laittaa myös tuoreena esim. salaatteihin. Maitohorsma on turvallinen villiyrtti ja se on hyvä nesteen poistaja ja torjuu tulehduksia suun alueella sekä ruuansulatuskanavassa.

Apilat tuoksuvat kesältä ja tuovat lapsuuden mieleen. Apiloita voi syödä, niiden lehtiä käyttää salaatteihin, leivän päällä, pannukakkutaikinaan jne. ”Lehdissä on melko paljon proteiinia, erittäin paljon C-vitamiinia, lisänä E-vitamiinia, karotenoidia ja kivennäisaineita. Kukissa on monia hyödyllisiä aineita, muun muassa flavonoideja, joista jotkut ovat estrogeeniaktiivisia.”, sanotaan Huippukuntoon.fi-sivulla. Maistelimme puna-apilan lehtiä ja kukkaa. Kukka maistui makeammalta ja maukkaammalta 🙂 Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa. Apilalla on myös rohto-ominaisuuksia, etenkin puna-apilalla., irroittaa limaa ehkäisee tulehduksia, lisää virtsauksen eritystä, alentaa kolesterolia. Katsotaan kääntyykö meikäläisen apilakuurin myötä kolesteroli laskuun. Apilaa ei pidä kuitenkaan käyttää liian suuria määriä kerrallaan, koska saattaa rasittaa ruuansulatusta. Estrogeeniaktiivisina ne eivät sovi hormoniriippuvaista syöpää sairastaneille. Mutta eikös olekin uuniin menossa aika herkullisen näköinen apilamix? 🙂

Päätimmepä kuivata vielä koivunlehtiä sekä mustaherukanlehtiä. Kolmantena aamuna äiti reippaana haki koivun tuoksuvat lehdet. Koivunlehdistä kirjoitetaan Yrttitarhasivustolla mm näin:
”Koivun lehdet ovat hyvin C-vitamiinipitoisia; rauduskoivun lehdissä on tutkimusten mukaan noin kolmannes enemmän C-vitamiinia kuin hieskoivun lehdissä (233 mg/100 g ja 158 mg/100 g). Koivunlehdissä on myös A-vitamiinin esiastetta sekä B2 ja B3 -vitamiineja. Pitoisuudet laskevat lehtien vanhetessa ja niitä kuivattaessa. Parhaiten C-vitamiini säilyy nopeassa tehokkaassa kuivauksessa. Valkuaisainepitoisuus on korkeimmillaan silmujen puhjetessa ja laskee nopeasti juhannukseen mennessä.” ”Hieskoivun lehdistä tehty tee on hieman miedomman makuista kuin rauduskoivun lehdistä tehty.” Lehtiä voi käyttää tuoreeltaan esim. salaatteihin, ruokien pinnalle, raasteisiin, yrttijuomiin. Lehdet ovat pahaimmillaan hiirenkorvalla ja keruuajaksi suositellaankin alkukesää. Ehkäpä olimme aavistuksen myöhässä heinäkuun ekalla kokonaisella viikolla. Toisaalta tänä keväänä ja kesänä kaikki ovat olleet myöhässä kasvussaan.

Yrttitarha-sivulta:
”Rohdoksena eri koivulajit ovat samanarvoisia, vaikka rauduskoivua on perinteisesti käytetty siihen tarkoitukseen. Koivun luetaan mietoihin yrttirohdoksiin, joilla ei yleensä esiinny sivuvaikutuksia. Vaikuttavina aineina ovat flavonoidit, mm. hyperosidi. Niillä on virtsaneritystä lisäävä ja munuaisten toimintaa vahvistava vaikutus. Lisääntyneen virtsanerityksen ansiosta koivunlehtitee vaikuttaa parantavasti munuaisaltaan, munuaisten ja virtsarakon tulehduksiin. Se myös lisää myös suolojen erittymistä virtsaan. Koivunlehtitee ei ärsytä munuaisia kuten muut diureetit saattavat tehdä. Koivunsilmujen sisältämä pihka edistää myös virtsaneritystä. Haihtuvan öljyn sisältämät metyylisalisylaatit ehkäisevät tulehduksia. Koivunlehtien sisältämä haihtuvan öljyn määrä vaihtelee erittäin paljon lehtien iän mukaan: hiirenkorvissa pitoisuus saattaa olla jopa 4-6% ja vanhoissa lehdissä vain 0,05-0,1%. Koivua on käytetty mm. virtsateiden tulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Koivulla on myös antiseptinen virusten ja mikrobien kasvua estävä vaikutus sekä fosfaatti- ja karbonaattityyppisten kivien muodostumista ehkäisevä vaikutus.”

Mustaherukkapensaat tuoksuvat ihanilta ja pensaiden luona voisi nuuskutella tuoksua ties miten kauan. Uunissa kuivutessaan lehdistä levisi herkullinen tuoksu mökkiin. Mustaherukanlehtiteetä voi valmistaa herukan kaikista osista. Näin kannattaakin kevään leikkuiden aikaan hyödyntää leikatut osat ja hiostuttaa ja kuivata ne teetä varten. Tuoreita lehtiä voi käyttää myös salaatteihin ja levitteisiin. Voi valmistaa mustaherukkalehtiteetä. Mustaherukassahan on c-vitamiinia ja käytetäänkin paljon flunssan hoidossa. Itse ainakin muistan juoneeni monta mukillista kuumaa mustaherukkamehua kuumeisena.

Tuon kolmen päivän aikana intoilimme kuin pienet lapset. Sanoinkin äidille, että minulla pitäisi täällä mökillä olla kerran kuukaudessa vähintään kaveri keräilemässä milloin mitäkin aikakautensa kasveja, marjoja, yrttejä tms. Se riemu mikä tulee luonnossa liikkumisesta, tuoksuista, äänistä, ja jos vielä keräämisistään voi hyötyä jotenkin aina parempi. Vielä en ole raskinut kuivattuja yrttejäni maistella, joten ehkäpä palaan myöhemmin niiden makuihin ja vaikutuksiin.

Kukkahaaste

Moni onkin ehkä nähnyt Facebookissa olleen kukkahaasteen?
Tarkoituksena kuvata kolmena päivänä kolme eri kukkaa ja haastaa jokaisena päivänä kolme haasteeseen mukaan. Minäkin sain haasteen ja tartuin siihen viime viikolla äidin ollessa mökkivieraanamme. Ja vaikka hän ei ole Facebookista eikä muistakaan nykyajan hömpötyksistä kiinnostunut, innostui kukkahaasteesta. Eipä ollut hankalaa saada häntä etsimään kuvattavia kukkia, joten ensinmmäisenä haastepäivänä suuntasimme pellon laitaan, josta löytyivät harakankellot, ”Partasudit” ja hiirenvirnat Olin fiiliksissä kun äiti esitteli kukkia minulle. Sain tunnustella niitä käsin ja tuoksutella. Tuo äidin nimitys ”partasuti” sopii kyllä kukalle loistavasti. Tiedän pari muutakin, jotka nimittävät kukkaa tuolla nimellä. Mikä lie oikeasti? Kuvat kuvailleen mielestä se on takiainen, mutta taas äiti oli sitä mieltä, että takiainen on pensasmaisempi… Että jos tietoa, kertokaa! Äidille hiirenvirna on hiirenherne. En varma näkyykö kuvissa esim. harakankellojen kanssa keltaista kukkaa? Äidille se on niittyleinikki ja entiselle liikunnanopettajalleni niittynätkelmä.

Toisena päivänä äiti löysi kuvauksellisen yksinäisen puna-apilan, pihanurmelta valkoapilaa ja ja läheltä rantaa kurjenjalkaa, jota äidin lapsuudessa kutsuttiin ampiaiskukaksi. Valitettavasti kurjenjalasta kuva on aika epäonnistunut, mutta olkoon…. Apiloiden tuoksu on ihanan kesäinen. Apila-aika taitaa olla vaan jo vähän ohi. Pihapiirin apiloiden lisäksi löydettiin vielä apilaryppäitä peltojen vierustoilta kävelyillämme. Kuivatettiin teeksi, mutta tämä villiyrttiaihe ansaitsee oman kirjoituksensa 🙂 Tulossa on 🙂 Tuo kurjenjalka-kuva ei taida päästä arkistoon, niin epäonnistunut se on, mutta iltakävelyltä äiti sai kivan otoksen päivänkakkaroista.

Tässä vielä toinen otos kävelyltä, vaikka ei kukkakuva olekkaan 🙂 Mulla näemmä niin kiire etten pysy edes hienosta maisemasta pois :DD

Kolmantena päivänä kuvasimme voimakkaasti tuoksuvaa mesiangervoa, jota on paljon mökkitiellämme, onnistuneesti päivänkakkaraa jam ökin pihan kukkivaa kuukausimansikkaa, josta ollaan saatu jo useampana päivänä mansikoita. Lisäksi äiti löysi muutamia ahomansikoita, jotka maistuivat herkullisilta.

Kaikki haasteeseen menneet kuvat on kuvattu iphonella, mutta en käyttänyt kuvaamiseen taptapseeta vaan äidin silmiä. Äiti ohjasi minut sopivaan kohtaan ja napsasin kuvat. Ekana päivänä kuvaaminen oli hiukan haastavaa, koska iphonessa oli näyttöverho päällä enkä siinä hötäkässä saanut sitä pois, joten äiti ohjasi minut kuvattavan kohdan kohtaan ja minä räpsäsin 🙂 Muina päivinä äiti sentäs vähän pystyi katsomaan kameraan ja suuntaamaan kuvaamistani paremmin. Äiti ei osaa iphonea käyttää eikä riitä motivaatio opetella puhekin kun vielä sekottaa 🙂 Peltojen viertä kulkiessamme kukkien tuoksu oli huumaava ja pilvisyydestä, epävakaisuudesta huolimatta tuntui kesältä ja olo oli onnellinen. Monista tuoksuista tuli lapsuus mieleen ja tunnustellessani kukkia ja kasveja muistui mieleen lapsuudesta miltä ne näyttävät: (näin 10-vuotiaaksi toisella silmällä lähelle, värit. En nähnyt tarkasti enkä kauas) siankärsämö, apila, niittyleinikki, päivänkakkara jne. ”Partasutia” en lapsuudesta muista. Ihanaa kun luontohöpsähtänyt äitini oli täällä ja pääsin aistimaan luontoa monin eri tavoin.

Kukkineessa omenapuussa on ompun alkuja yli 30 äitin laskelmien mukaan. Perunoiden kukintaa edelleen odottelemme. Pari valkosipulia perunapenkin päässä ovat lähteneet kasvuun.

Tänäkin kesänä kuistilla komeilee miljoonakello, nyt keltaoranssisävyinen Ja löytyypä pihasta tällainenkin komistus :O

Lopuksi kuvia Iphonella vielä kesä-heinäkuun vaihteesta. Tuolloin kukki juhannusruusu ja Unkarinsireenit komeasti. Ruususta ja sireenistä tulee lapsuuden kesät mieleen. Rivitaloasuntomme takapihalla oli ruusupensas ja isoksi kasvanut sireeniaita. Tänä keväänä istutetuissa ruusuissa yhdessä on pieniä nuppuja, saa nähdä kukkiiko tänäkesänä.

Hellepäivien aattona kävimme kävelemässä ns. ympyrälenkin n. 4.5 km. Valitettavasti toisessa kuvassa kamera on ollut vinossa, joten puut killittää, mutta toisen luonnon tunnelman voi kuulemma aistia. Ja näihin luontokuviin onkin tällä erää hyvä lopettaa. Olen kirjoittanut tätä mökin pihassa poutasäässä, välillä jopa aurinko pilkahtelee ja on mukavan tuuletonta.

Mökin maalaus ja pihapuuhia

Saavuimme puolen päivän jälkeen mökille juhannuslomaa viettämään. Nyt päivän tohinoiden jälkeen on mukava hetkeksi istahtaa muistelemaan kevään pihapuuhia ja mökin maalausta. Kaikki postauksessa olevat kuvat eivät ole täydellisesti onnistuneet, mutta kuvien kuvailujen perusteella olen koettanut valita onnistuneimmat. Kuvia on napsittu sekä pikkusella digikamerallamme että Iphonen kameralla taptapsee-ohjelmaa apuna käyttäen. Ohjelma kuvailee kuvaa muutamin sanoin, mutta ei kerro esim. onko vaikkapa piirakka kokonaan näkyvissä. Toeteaa ”ruoka uunipellillä”. En siis itse tiedä onnistumisista ennen kuin joku on kuvat läpi käynyt. Joskus käy niin, että kuvittelen onnistuneeni kun Taptapsee on kuvaillut jonkin osan kuvasta hyvinkin tarkasti, mutta näkevän tuomio kuvasta onkin jotain ihan muuta. Valokuvaaminen on kuitenkin mielenkiintoista ja hauskaa, joskus ehkä mukaan osuu onnistuneitakin otoksia… No niin, olisikohan tässä tarpeeksi alustusta kuvien laadusta 🙂 Jospa siirtyisin postauksen varsinaiseen aiheeseen.

Alunperin sovimme, että veljeni tulisi avokin avuksi mökkiä maalaamaan keskiviikkona 13.5. Sääennusteet vaikuttivat vielä edellisviikolla lupaavilta, mutta ajankohdan lähetessä ennuste muuttui sateiseksi. Tulimme mökille jo lauantaina 9.5 ja sunnuntain ja maanantain aikana pesimme mökin ulkoseinät. Avokki puhdisti irtomaalit akkuporakoneeseen laitettavalla sisalpyöröharjalla. Mun tehtäväksi jäi pestä seinät puutarhaletkua käyttäen. Voin sanoa, että oli välillä 12-14 asteen lämpötilassa kylmää puuhaa kun kaivokylmävesi norui hihan suista käsivartta pitkin kainaloon.

Ei keskiviikkona päästy maalaushommiin, vettä satoi ja tuuli kovaa. Veljeni toi äidin kuitenkin mökille ja sovimme uuden maalauspäivän koulujen päättymispäivään.

Tuo keskiviikko meni sisällä luhvertamiseen. Äiti valmistilihakastiketta, jonka kanssa keitettiin perunoita. Illalla saunottiin, mutta lampeen ei kukaan rohjennut.

Loppujenlopulta olimme todella paljon ulkona niinä päivinä kun äiti oli vieraanamme. Torstaina istutimme tomaatintaimet ja kuuliljat. Välipalaksi leipomaani jauhelihapiirakkaa, jonka tein gluteeinittomaan voitaikinaan Alotimmepa perunamaan teon avokin kaivettua kuopat kolmelle ruusulle. Pihatöiden lomassa äidin kanssa esivalmistelimme illallisen: katkarapusalaattia, lohifile grillissä, kanamunakastike ja keitetyt perunat) ja kyllä ruoka maistuikin lähes koko päivän ulkoilun jälkeen.

Perjantaina kylvettiin siemenet yrttipenkkiin. Laitettiin pinaattia, rukolaa, basilikaa, sitruunamelissaa ja hernettä. Ennestään penkissä jo ruohosipulia ja persiljaa. Vanhan kasvimaan laitaan laitettiin lisää hernettä, pinaattia ja uutena avomaan kurkkua. Perunat istutettiin samaan paikkaan missä viime kesänä oli varhaisperunapenkki. Perunamaan laitaan laitoimme kokeilumielessä muutaman valkosipulin kynnen, kuulemma pitäisi lähteä kasvamaan, KATSOTAAN miten käy.

Perjantaina iltapäivästä sateli vettä, joten äiti kokkaili keittiössä broilerkastiketta ja perunoita mun petsatessa äidin sienikoria. Avokki puuhasteli omiaan. Syötyämme onneksi ei enään satanut, joten saunan lämmitystä, nuotiolla istuskelua ja rentoilua. Saunaan lopulta maltoimme vasta puolilta öin. Ikäväksemme tuli pakkasyö ja kuuliljat sekä tomaatit paleltuivat. Lauantaina istutimme japanin jaloangervot ja teimme sen pikkupenkin kasvimaan laitaan. Äiti paistoi lettuja. Iltaa viettelimme notskilla makkaraa paistaen. Edellisyön valvomiset painoivat, joten sisälle menimme hyvissä ajoin ja kävimme yöunille. Sunnuntaina äiti lähti kotiin ja me vielä rentoiltiin maanantaihin.

Puolitoistaviikkoa kaupungissa ja koska toukokuun lopussa minulla ei mitään kummempaa ohjelmaa lähdin mökille keskiviikkona töiden jälkeen. Avokki tuli perjantai-iltana perässä. Aikani kului mukavasti kokaten itselleni siemenrieskaa ja salaattia, kirjottaessa postausta veden juonnista, puhuessa ystävien kanssa puhelimessa ja ulkoillessa.

Lauantaina paistoi aurinko ja tuuli sopivasti. Avokki ja veljeni pääsi vihdoinkin mökin maalaukseen. Minä leivoin mantelimuffinsseja ja ruuaksi tein kana-kookospataa mihin laitoin, sipulia, valkosipulia, paprikaa, ananasta, kookosmaitoa ja cashew-pähkinöitä. Maalaus sujui mukavasti ja viiteen mennessä homma oli jo ohi. Kuvissa työt on loppusuoralla, terassin sisäosat työn alla.

Loppupäivä meni rentoillen ja avokin levätessä. Sunnuntaina nautimme saunomisesta ja lampeen pulahtelusta. Vesi oli lämmennyt jonkin verran eikä lammesta ollut kiire päästä pois kuten toukokuussa aiemmin.

Missä mättää? – sen jos mä tietää voisin, oloa se helpottaisi

Koska liikunnallisesti elämä on ollut todella hiljaista, odotin tämän päivän pt-treeniä kuin labukka ruokaansa. Treenin jälkeen oli vielä tarkoitus nauttia infrapunasaunan lämmöstä. Aina asiat ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Pt-treenin ja infrapunasaunan sijaan nimittäin kävelin pari tuntia aurinkoisessa ja keväisessä säässä.

Kotoa lähdin Oton kanssa hyvissä ajoissa ja alkumatka sujui hienosti. Otto opasti reippaasti hiekotushiekoista ja pienistä lätäköistä huolimatta. Pääsimme radanvarsitielle ja sitäkin sillan ylitykseen asti. Otto käänsi meidät loivasti vasempaan, oikealla huomasin olevan jonkin metalliaidan, jota en ole aiemmin huomannut. Autojen äänet lähestyi ja arvelin Oton tehneen todellisen suunnan muutoksen, käännyimme takaisin löytäen hiekan ja asfaltin rajan. Siinä se kumma aita oli taas. Mietin, onko reitissä muutoksia, hämääkö äänimaisema minua kun lumet pois vai mikä mättää. Lähdimme jatkamaan Oton ohjaamana asfalttitietä. Autojen äänet kuului liian liki, kuulu myös radalla menevät junat. Vasemmalta kuului ilmastointihormin suhina ja ajattelin meidän olevan sittenkin liki portaiden hakua. Portaita ei kuitenkaan löytynyt. Asfalttitie vain jatkui. Junien ääni kuulu edelleen oikealta, mutta ei vaan haettavia portaita löytynyt. Epävarmuus valtasi mielen. Kaksi naista ohjasi minut palaamaan takaisinpäin ja kääntymään oikealle. Niin tein, löysin itseni parkkipaikalta. Autoja meni joka suuntaan ja ihmiset vauhdilla ohi. Pyörin parkkipaikalla ja nuohosin sen laitoja etsien mistä pääsisin lähdelle rataa. Lopulta löysin ja jatkoin eteenpäin. Portaita ei vain kuulunut ja usko oli lopussa. Käännyin takasin ja aikamme käveltyämme löysin taas asfalttitien ja hiekkatien taitteen vieressä olevine aitoineen.

Alkuun olin varma Oton temppuilevan ja olevan menemättä oikein jonkin lätäkköjärven takia, mutta en ole varma alkuunkaan. Nyt minusta nimittäin tuntuu, että jostain syystä en päässyt jatkamaankaan suoraan vaan väkisinkin jouduin kohden Peltomyyränkujaa. Ja nyt kun en pysty itse asiaa tarkistamaan, turhauttaa ja ärsyttää. Haluan tietää pian mikä siinä oikein mätti. Nimittäin löydettyämme radan varteen hiekkatielle Otto opasti taas todella reippaasti ja määrätietoisesti meidät kotiin.

Huomenna kalenterissani lukee spinning+roller+pilates, saas nähdä miten meikäläisen käy, tuleeko taksikeikka vai jääräilenkö kävellen Vidaan. No jospa saisin ennen huomisiltaa tietää mikä reitillä mätti. Onneksi perjantaina avustaja on täällä, joten hän opastelee meidät treenaamaan. Kotimatkalla on sitten aikaa haahuilla. Onneksi Janna ymmärtää tilanteen ja tsemppailee minua harmituksen kourissa olevaa, mutta silti ei ole kivaa myöhästyä sovitusta tai joutua perumaan treeni. Tänään en vaan paikalle löytänyt, joten nautin auringosta ja d-vitamiinista 🙂 Ei se kyllä siinä hetkessä hirveämmin lohduttanut.

No jospa huomenna liikunta sitten palaisi elämääni oikein rytinällä. Kuun alkajaisiksi elämää tulivat odotetustikin häiritsemään valupäivät ja torstaina lähdimme mökille. Saimme myös äitini perjantaina vieraaksemme. Sää oli kylmä, sateinen ja tuulinen. Tiet kelirikon kourissa, joten liikkumiset jäi. Sunnuntaina istuimme sentäs nuotiolla tihkusateessa pitkään ja hartaasti myös sisäistä lämmikettä nauttien. Perjantai-iltana äiti koetti opettaa minua tanssimaan, lauantaina nautimme saunan lämmöstä. Neuloin villapaitaa ja nyt mennään todella hitaissa kerroksissa, koska silmukkaluku on jo pitkälle yli 300. Vielä olisi kymmenen kerrosta hihapaikkoihin.

Maanantaina kotiuduttua suoraan Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen, joka kesti reilusti yli kolme tuntia. Kotona nopsaan salaattia ja ilta menikin töiden merkeissä.

Eilen tiistaiseen tapaan aika hujahti käsitöiden merkeissä. Keramiikassa aloitin tekemään teepannua. Mukaani sain valmiit lasitetut pikarin, lautasen ja mukin. Rottingissa sienikori ei valmistunut vieläkään. Ohjaaja sai siihen kiinnitettyä sangan ja aloitettua siihen ruutupunosta. Epäilen valmistuuko se pirulainen vielä ensi kerrallakaan. Leikkasin jo loimet ovaalikoriin valmiiksi. Siinä ne tämän kevään työt taitavat sitten ollakin. Syksyn rottinkiryhmien tulevaisuudesta ei taida vielä olla tietoa, joten nähtäväksi jää mitä sitten. Joka tapauksessa kotona iltateen äärellä jatkoin paidan neulontaa.

Toivottavasti huomenna pääsen hikoilemaan spinnutunnille, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa kehittämään. Tarkoitus on viettää mahdollisimman liikunnallinen loppukuu, joten paree alkaa taas reitti Vidaankin sujumaan!

Kahden päivän mehiläisvahakynttilätehdas :DD

Äitini sanoi haluavansa oppia tekemään mehiläisvahakynttilöitä, joten syksyllä sovimme jo, että hän tulisi meille kynttilöitä tekemään. Niinpä hän saapui vieraaksemme keskiviikkona ja oli lauantaihin. Toki touhusimme paljon muutakin. Äiti otti mm. valokuvat uusimmista käsitöistäni, leipoi avokille pullaa ja Bostonkakun, kokkasi maksa- ja lihakastiketta, luki saapuneen postin ja toimi silmänä maksaessamme laskuja. Käytiin ruokakaupassa, saunottiin ja valmistettiin kynttilöitä :DD

Keskiviikkona mun tehdessä töitä äiti leipoi herkullisia pullia.

Ennen saunaan menoa äiti paketoi neule-valokransseja Sekä 60-vuotislahjaksi menneen sydänkorin, jonne ostin teetä, suklaata ja lautasliinoja käsin tehtyä kynttilää unohtamatta. Seuraavana päivänä aloitimme kynttilätehtailun. Äiti oletti ettei oppisi kynttilöitä tekemään pitäen itseään mämmikourana, mutta toisin kävi :DD Kynttilöitä syntyi hyvällä tahdilla. Iltapäivän aikana saimme tehdyksi hunajan keltaiset kynttilät. Paketissa on aina 12 levyä ja jos kynttilöitä valmistaa sabluunoja käyttäen, yhdestä levystä tulee kaksi kynttilää. Äiti innostui kynttilöistä niin paljon, että teki niitä myös sen aikaa kun piipahdin Silmukkasisko-tapaamisessa, jossa juhlittiin 60 vuotiasta Siskoa herkutellen ja neuloen. Kotiin palatessani oli äiti tehnyt melkein kokonaan punaisen paketillisen kynttilöitä. Jatkoimme vielä luonnonvalkoisilla. Vasta yhdeksän pintaan maltoimme lopetella siltä päivää, ja tässä päivän saldo :DD

Valitettavasti äidin into kostautui kovana selkäkipuna, joten perjantaina kynttilätehtailu oli lähinnä minun heiniä. Äidillähän on todella ongelmallinen selkä ja nyt se otti itseensä lapojen alapuolelta kramppaillen. Kävely oli parasta, joten minun pakertaessa valkoiset levyt loppuun äiti kokkaili keittiössä tehden mm. bostonkakun 🙂

Vihreisiin siirryttyäni ja jonkusen levyn tehtyäni ei äiti malttanut olla osallistumatta, joten yhdessä teimme viimeiset levyt loppuun ja ennen ruokaa kynttiläshow oli tekovaiheen osalta ohitse. Kuvassa kaikki valmistamamme liki sata kynttilää :DD

Ruuan jälkeen homma jatkui paketoinnilla. Minä pussitin kukkapusseihin kynttilät ja äiti laittoi niihin rusetit.

Kynttilöitä pussittaessa teimme laatutarkistusta ja jokunen jäi meille mökille poltettavaksi sekä äidille kotiin viemisiksi omiensa lisäksi. Laatutarkistuksen jälkeen jäi liki 30 pakettia pikkumuistamisiin. Että parissa päivässä tänä vuonna kynttilät valmiiksi :DD

Illalla jaksoin vielä neuloa päällistä valokranssiin. Neuloin sellaisen myös Tampereen reissullamme ja uuden aloitin keskiviikkoiltana. Tänään päättelin. Aika kului nopeaan ja oli mukavaa saada äiti vierailulle ja touhuilla hänen kanssaan.

Syksyinen luonto syyskuussa

Ei, en ole mennyt sekaisin. Tiedän, että on marraskuu, on märkää, pimeää ja valitettavasti myös melatoniinivaje on iskenyt kyntensä minuun. Onneksi apu on lähellä – purkista iltaisin tabletti, niin kyllä pärjään. Mutta minun on ihan pakko palata syyskuiseen mökkiviikonloppuun kuvien kera, sillä se oli yksi rentouttavimmista ja sisintäni koskettavimmista pidennetyistä mökkiviikonlopuista. Matkasimme äidin kanssa mökille keskiviikkoaamuna. Teimme olomme mukavaksi ja aloitimme puuhastelun. Äiti toi ison pussillisen omenoita, joista keittelimme omenahilloa. Ruuaksi valmistimme katkarapusalaattia ja kampelaa.Innostuttiinpa menemään viilenevään ja pimentyvään iltaan nuotiolle istuskelemaan syksyn tuoksut sieraimissamme.

Seuraavana päivänä lähdimme kera koirien metsäretkelle. Kuljimme metsäautoteitä pitkin luonnon hiljaisuudesta nauttien. Vaikka näytti ettei puolukat olleet vielä kypsiä, ne oli poimittu, ryteikössä tarvottuamme löysimme sieltä täältä puolukoita poimittavaksi.
Sienisaalis oli parempi. Ja voi äidin riemua nähdessään sieniä. Valitettavan usein sienet kukoistivat isojen ojien takana tai ojissa minne äidin oli huonolla selällä mahdoton mennä. Karvarouskuja löytyi kuitenkin helposti niin paljon, että saatiin sienisalaatti.

Metsäretkellä sujahti aikaa pitkälle kolmatta tuntia ja molemmat olimme onnellisia. Varmasti myös rakkaat koirat nauttivat olostaan. Ennen ruokaa sienet palasiksi ja vähäiset puolukat peratuiksi. Aterioimme ulkona, koska oli ihanan lämmin alkuilta. Aterian loputtua äiti napsasi Otosta aikas upean kuvan :DD Ja meidän viedessä astioita sisälle Otto teki jotain hyvin kiellettyä, mutta äiti sattui näkemään ikkunasta. Koira seisoi pöydällä nuuskimassa pöydän pintaa. Heti kun mökin ovi aukesi poika hyppäsi alas ja oli sen näköinen, että taatusti tiesi tehneensä sellaista mikä ei ole luvallista. Olin aika pöyristynyt, vaikka toisaalta tilanne myös vähän huvitti. Ilta jatkui pihalla istuskellen, tosin ilman nuotiota, joten viileys ajoi sisälle tietokoneelta valokuvia katselemaan.

Perjantaiaamuna saimme rakkaan avokinkin mökkiviikonloppua viettämään. Hän toi tullessaan lisää ruokaa. Aloitin päivän leipomalla omenapiirakan ja maustamalla ahvenet savustusta varten. Äiti teki sienisalaatin avokin leikatessa nurmikon. Aterioimme jälleen ulkona ja fiilistelimme hyvää säätä. Minäkin uskaltauduin maistamaan sienisalaattia ja uskokaa tai älkää HALUSIN LISÄÄ!!! Päivän mittaan teimme pihassa syystöitä nauttien syksystä ja sen rauhasta. Illalla herkuteltuamme omenapiirakalla teen ja kahvin keraistuimme taasen nuotion lämmössä jutellen toistemme seurasta nauttien. Oli hyvä lämmin mieli rakkaiden seurassa.

Lauantaina aamupalan jälkeen lähdimme koko porukan voimin metsäretkelle. Koirat saivat jolkotella vapaana. Harmaakuono kantoi keppiä koko ajan.Kuljeskelimme pitkin metsäautoteitä. Äidin selkä oli kovin kipeä, joten ryteiköt jätettiin väliin. Sää oli upeaakin upeampi; aurinko paistoi ja oli lämmin.

Nautimme luonnosta kolmisen tuntia retkeillen. Pysähdyimme kannon päälle istuskelemaan ja nautiskelemaan janojuomaa. Avokki ja äiti innostui keräämään kuivia risuja pusseihin, jotka olivat jääneet tyhjiksi. Sienet oli ojien pohjilla, joten niihin ei päästy käsiksi, mutta olipahan rakkailla höpsököilläni kuitenkin saaliina risuja mökin pihaan päästyämme.Eipä muuta kuin notski tulille ja makkaraa paistaen. Aikaa vietimme ulkona koirien touhuilua seuraillen. Saimme ystäväni koiran Aidan hoitoon, joten koiravilskettä riitti Aidan ja Oton painiessa. Grillasimme pihvit, joidenka kanssa äidin tekemiä herkullisia kaalikääryleitä, eilistä sienisalaattia ja vihersalaatti. Aterioidessa ilma viileni huomattavasti, joten ennen saunaa viettelimme aikaa sisällä. Sunnuntaina syksyisiä pihahommia, linssikeiton syönti lammen rannalla, mökin siivousta jne.

Oli ihan huippuihana mökkiviikonloppu rakkaiden keskellä! Ja siksipä tähän oli vielä palattava, vaikka aikaa on vierähtänyt syyskuun puolesta jo pari kuukautta.

Hellepäivien kuulumisia :)

Puolitoista viikkoa täällä mökillä on vierähtänyt vauhdilla ja vielä viikon päivät on mökkielämää edessä sään jatkuessa edelleenkin helteisenä. Rakastan helteitä ja kesässä olevia uintihetkiä. Nyt kuitenkin mittarin paukuttaessa varjossa 32 astetta meinaan minäkin tuskastua. Aurinko alkaa heti aamusta porottamaan pihapiiriin ja porottaa aina laskuun asti, joten kuumuutta on riittänyt. Mökin ikkunat aamulla kiinni ja illalla läpivedolle. Sisälämpötila on onneksi kuitenkin pysynyt alle 27 asteessa, mutta sekin tuottaa kärsimystä Harmaakuonolle. Eilisiltana vein vanhuksen pötköttelemään saunan laattalattialle kylmään märkään pyyhkeeseen kiedottuna, helpotti. Harmaakuonolla lonkassa ihotulehdus kenties hyttysten puremista ja lammessa lotuamisesta, joten koira on maassa makoilu- sekä uintikiellossa. Ihan kauhea yhdistelmä tällä säällä. Niinpä Harmaakuono joutuu olemaan paljon sisällä. Päivällä on aivan liian kuuma ja illalla hirveästi hyttysiä. Vanhus on antibioteista ja helteestä ollut todella väsynyt viime päivät ja se on taas saanut tajuamaan ettei Harmaakuono ole täällä enään monia vuosia. Eilen mietinkin jaksaako koira tämän helteen vai onko tullut aika. Tänään kuitenkin herra on ollut vähän virkeämpi ja iloisempikin. Kerjäsi jopa herkkupalaa mitä ei ole viime päivinä tehnyt. Nyt se kuorsaa jaloissani tyytyväisenä läpivedosta nauttien. Niin nautin itsekin.

Lammessa olemme polskutelleet paljon. Kylmät lähteet todella saa veden tuntumaan viileältä, vaikka aurinko lämmittää pintaveden todella lämpimäksi. Pulahdus lampeen todella virkistää ja ilman lampea olisi varmasti hulluus iskenyt monta kertaa. Olemme lillineet äidin jo keväällä tuomilla aikuisten uimaistuimilla, soutaneet ja polskineet niillä kilpaa avokin kanssa jne. Ja pitihän myös juomatölkkisyvännettä testata, siideritölkki pysyy hyvin, joten ei muuta kuin kellumaan ja rentoutumaan :d Yömyöhällä lammen vesi on tasalämpöisempää ja siksi mukavaa uida siinä. Eilisiltana kävimme avokin kanssa yösaunassa ja polskimme kolmasti lammessa. Kahden jälkeen keittelin vasta teet ennen nukkumaan menoa.

Viime viikonloppuna saatiin ystäväpariskunta viikonloppuvierailulle ja hauskaa oli. Naurua riitti. Tehtiin herkullista grilliruokaa (pe lohta, sipulia ja bataattia ja la valkosipulilla, ja juustoraasteella täytettyjä pekoniin kiedottuja tomaatteja, possun ulkofilepihvit ja keitetyt perunat). Molempina iltoina saunoimme ja istuimme nuotiolla. Sama meno jatkui äidin saapuessa tiistaina kyläilemään. Lammessa polskintaa, saunomista, nuotiolla oleskelua. Nyt vaan ilma oli kuumempaa ja kuumimpaan aikaan oli pakko pysyä sisällä. Innostuimme saunomaan tiistaina yhteen saakka ja seuraavana päivänä meni nuotiolla vieläkin pidempään. Torstaina kömmimmekin helteen uuvuttamina jo ennen yhtätoista unille. Päivällä äiti paistoi herkullisia tattarilettuja joita syötiin lammen rannalla sadekuuron kastelemiksi joutuen. Eipä tuo sade haitannut, pian sen jälkeen pulahdimmekin taas uimaan.

Eli eipä täältä mökiltä ole kovin ihmeempää kerrottavaa. Päivät menevät aikalailla samaa rataa. Äänikirjoja olen kuunnellut useamman. Tänään sain loppuun Robin Cookin Vektori. Alkuviikosta hotkin Aavetyttö-nimisen kirjan ja seuraavaksi ahmin Hevoskuiskaaja-nimisen kirjan. Olen sen joskus vuosia sitten lukenutkin, tykkäsin ja nyt haluan lukea sen uudelleen. Tuo Aavetyttö erityisopettajan romaani teki minuun syvän vaikutuksen ja aion kirjailijan muunkin tuotannon mitä vaan äänikirjana on saatavana kahlata läpi. Hyvän kirjan parissa kuluu aika enemmän kuin hyvin ja näinä helleöinä mikäpä mukavempaa viileyttä odotellessa kuin ahmia hyvää luettavaa. Se tietysti vähän sotkee unirytmiä, mutta lomallahan sitä ollaan.

Tällä viikolla olemme nostaneet varhaisperunapenkistä perunoita ja herkullisia ovat olleet. Perunoita on tullut yllättävänkin paljon, joten vielä alkavallakin viikolla niitä riittää. Ja sitten voimmekin ruveta pottuja nostamaan varsinaisesta perunapenkistä 😀

Pinaatti on ylikukkinutta. Tarkoitus oli tehdä kalan lisukkeeksi pinaattia ystävien kyläillessä täällä, mutta eipä ylikukkineita voinutkaan käyttää. Tammenlehtisalaatti on kasvanut hyvin, hernepalkoja jonkin verran, kuukausimansikassa pieniä metsämansikoille maistuvia mansikoita. Tomaateissa aika paljon alkuja. Omppupuissa ei ole mitään. Tänään poimin punaherukkapensaasta vähäisen sadon. Loppuviikosta pääsen todennäköisesti keräämään mustaherukat ja ehkäpä myös karviaisia.

Nautitaan nyt lämpimistä ja toivottavasti saadaan sadettakin sopivissa äärin tulevalla viikolla.

Lomaviikko mökillä

Naisten kympillä haaveilin lampeen pulahtamisesta ja ihanasta kesäisestä mökkiviikosta, tosin sääennustus viilenevästä säästä kummitteli taka-alalla. En kuitenkaan osannut kuvitella miten kylmäksi ilma lopulta heittäytyi. Vielä maanantaina keli oli kohdallaan, vaikka viileä tuuli muistutteli tulevasta ennusteesta. Matkaan teepaidassa ja shortseissa.

Multasormesta tomaatin, mansikan ja sireenien taimia, oksasakset, kehäkukan siemeniä, muurahaismyrkkyä jne. Eräästä kukkakaupasta löydettiin iso miljoonakelloamppeli, mutta mistään ei herneen siementä. Onneksi sitä oli äidillä loppujenlopulta riittävästi. Ruokakaupan jälkeen mökille, yes!

Koska emme varmaankaan ikinä kasva aikuisiksi tai liian vanhoiksi pelleilemään vedessä äidin silmiin oli osunut Honkongissa aikuisten uimatuolit joilla voi vedessä kellua. Keskellä reikä, joten persaus kyllä kastuu väkisinkin. Pitihän tuoleja päästä testaamaan. Pumput ei vörkkineet, joten meni puhallushommiksi 😀 Lopulta istuimissa oli riittävästi ilmaa, joten pikinit ylle ja lampeen. Äidiltä karkasi istuin heti alkuunsa, joten joutui uimaan keskelle lampea. Pintavesi oli ihanan lämmintä, mutta syvemmältä hyisen kylmää lähteiden takia. Ei omanikaan tuoliin meno ensikerralla sujunut, joten uimasilleen minäkin. Lopulta kuitenkin istuimme tuoleissa ja kelluimme lammessa iloisina. Koirat uivat huolestuneina luoksemme, mutta palasivat kehotuksesta takaisin rantaan. Ja tottahan toki meidän ollessa lammessa aurinko meni pilveen ja viilenevä tuuli yltyi. Pakkohan se oli pois vedestä tulla ennen kuin vilustuisimme. Hauskaa oli ja jonain hellepäivänä (kyllähän sellaisia tänäkin kesänä vielä tulee) aion tuolin kanssa lilluskella lammessa pidempäänkin 😀

Ruuaksi valmistimme lohta uunissa, pannulla pekoniin kiedottuja parsoja ja lisukkeena vihersalaattia. Veimme ateriamme ulos lammen rantaan, jossa söimme ja nautimme kesästä. Istuimme pihalla auringon laskuun hakien lisää vaatetta, jotta tarkenimme. Lopulta oli kuitenkin tunnustettava tosiasia kylmenemisestä ja painuttava sisälle.

Ja olihan järkytys melkoinen herätessämme tiistaipäivään; taivas harmaa, asteita vaivoin kuusi, vesipisaroita ripsi lammen pinnalle, lampi höyrystyi ja kylmä tuuli puhalsi. Olihan ennusteet nähty, mutta silti… En olisi ikinä uskonut tuollaista kylmenemistä, mutta niin siinä vain kävi. Aamupalaa syödessämme harmitus oli melkoinen. Lähdimme kuitenkin pihapuuhiin säätä uhmaten. Maastohousujen alle merinovillapitkikset, takin alle villatakki jne… Ja kyllähän hetkellisesti tuli lämminkin kun käänsimme yrttimaan. Aiemmin siinä kasvoi kukkasipuleja, mutta voikukat olivat vallanneet alueen. Jouduimme kääntämään aika syvältä asti, jotta saimme mahdollisimman paljon myös juuria pois. Äiti rikkoi maata pikkulapiolla keräten juuria minun pehmittäessä maata isolla lapiolla. Maa saatiin käännetyksi. Saatiin myös istutettua mökin seinustalle kuusi isoa tomaattia sekä kolme mansikkaa. Lisättiin kanan paskaa mullan alle ennen uutta multaa. Herra Harmaakuonoahan paska kiinnosti ja koko ajan sai olla tarkkana ettei menisi tonkimaan multaa. Mutta tomaatit ja mansikatkin tuli istutettua sateisuudesta ja kylmyydestä huolimatta.

Sateen yltyessä oli pakko luovuttaa ja lähteä sisälle äiti ristikoiden pariin ja minä tietokoneelle. Siinä pirtin pöydän ääressä istuttiin turhautumisen hiipiessä mieliimme. Päivä kuitenkin kului kohti iltaa meidänkin ruokaillessa broilerfilepihvejä ja edellispäivän salaattia. Äiti keitteli raparperikiisselin ja viettelimme rauhaisaa mökkipäivää.

Keskiviikkona säätilassa ei muutosta, tuuli oli vielä kylmempi ja joka paikka märkänä. Uhmasimme kuitenkin taas säätä ja lähdimme pihapuuhiin. Kannoimme multaa kukkapenkkiin kottikärryjen ollessa hajalla, putsailin omenapuiden ympäriltä heinikkoa sirpillä äidin puuhatessa vessapolun vierellä olevaa kukkapenkkiä, jonka olin jo aiemmin lapiolla pehmittänyt. Sirppipuuha oli todella kylmää, sillä hanskat kastui heti läpimäriksi. Ilman hanskojakaan ei tarennut ja toisekseen nokkoset olisivat polttaneet. Lopulta luovutin ja lähdin sisälle lämmittelemään äidin jäädessä kylvämään siemenet kukkapenkkiin. Takkaan tulet edellisillan tapaan ja rentoa oleskelua.

Avokin tultua valmistimme aterian: italialaisia siigliperunoita nyyttiin, pannulle ahvenia ja uus salaatti. Syötyämme vain rentoilimme odotellessa saunan lämpiämistä. Itse asiassa uhmasimme säätä jälleen istuskelemalla kuistilla lämpimästi pukeutuneina 😀 Saunoimme ajan kanssa avokin ja äidin uskaltautuessa uimasilleenkin. Itse jäin liian pitkäksi aikaa laiturin päähän suunnittelemaan pulahdusta, jäi pulahtamatta 🙁 Ihana ilta rakkaiden keskellä. Vasta ennen kolmea kömmimme unille 🙂

Eipä seuraavana aamunakaan säässä ollut tapahtunut muutosta, päivän aikana hiukan lämpeni ja päästiin jopa kymmenen asteen yli. Puimme lämpimästi päälle ja lähdimme istuttamaan sireenit. Avokki kaivoi kuopat ja me raahattiin äidin kanssa multaa istutuspaikalle äidin samalla katsoessa, että sireenirivi tien viereen tulee suoraan. Kuvassa pilkottava Ikean sininen kassi oli ihan kätevä mullan kannossa. Äiti ei isoja kuormia selkänsä takia voi kantaa, joten toimme multaa yhdessä.

Sireenit saatuamme istutetuksi lähdin keittämään alkukeitoksi bataatti-porkkanakeittoa samalla kuvia lähetellen kuvailua varten kaverilleni. Avokki ryhtyi tekemään yrttipenkkiin aitaa, jotta koirat eivät tassuttelisi mullassa.

Ruuan puolella kalateemalla jatkettiin. Alkukeitoksi bataatti-porkkanasosekeittoa ja pääruuaksi edellispäivän salaattia ja paistettuja silakoita. En ole mikään suuri silakan ystävä, mutta nyt olivat herkullisia. Ja mikä huipuinta, SADE oli TAUONNUT! Lähdimme vielä puuhastelemaan ulos, kannoimme peltisangoilla multaa yrttimaahan avokin kanssa äidin minua opastellessa. Koirat seurasivat tuttuun tapaan touhujamme tarkasti. Harmaakuono oli erittäin likainen pyörittyä märässä maassa, vanhus oli myös todella väsynyt. Suihkutuksen jälkeen pappa pääs ansaituille unille sisälle. Mekin aloimme hiipua edellisyön valvomisesta ja päivän puuhista. Suihkuun, iltateetä ja unille 🙂

Voitteko uskoa perjantai oli sateeton päivä ja selvästi aikasempia päiviä lämpimämpi, yes!!! Ehkäpä se kesä tulee sittenkin takas. Kylvimme siemenet (avokin levitellessä multaa perunamaalla) yrttipenkkiin, joten nyt odottelemaan satoa. Kylvettiin pinaattia, basillikaa, sitruunamelissaa, rukolaa, tammenlehtisalaattia, persilliaa, hernettä ja ruohosipulia.

Minun mennessä sisälle valmistamaan ruoat grillauskuntoon äiti ja avokki häärivät perunamaalla ja marjapuskissa putsaten niiden juuret ja siistien aluetta muutenkin. Minä kokkasin täytettyjä paprikoita. Puolitin paprikat ja sisään jauhelihaa, pinaattia ja fetaa. Jauheliha maustettu sipulilla ja valkosipulilla. Tein myös peruna- ja bataattinyytit grilliin. Leivoin raparperipiirakan. Käytin vaniliarahkaa taikinaan ja piirakan päälle. Antoi todella hyvän maun, kiva lisäsäväys herkkuun.

Asteita 15-16 ja päätimme syödä ulkona 🙂 Ja kyllä se ruoka maistuukin ulkona aina niin herkulliselta 😀 Iltaa jatkoimme nuotiolla istuskellen. Keitimme maitokaakaot mihin tiraus rommia ja maistelimme leipomaani piirakkaa. Myös Harmaakuono nautiskeli nuotion lämmöstä auringon laskun aikoihin. Aika pian herra hiipi kuistille sen näköisenä, että menisin nukkumaan tuonne sisälle. Tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Vanhus on halunnut olla siellä missä muutkin, mutta nyt ilmeisesti väsy alkaa painamaan 🙁 Harmaakuono teki samoin seuraavana iltanakin. Eipä mekään kovin pitkään jaksettu nuotiolla istuskella, joten hipsimme unille ennen puolta yötä.

Oih, ja taas vähän lämpimämpää kuin edellispäivänä ja enemmän aurinkoakin :D:D Maustettuani kaslerpihvit punaviinillä, karhunlaukalla, chilillä ja mustapippurilla liityin perunamaan viimeistelyyn mukaan. Ja tottakai perunamaalle tarvittiin vielä lisää multaa. Eipä sitten muuta kuin 20 litran sanko kantoon täynnä märähköä multaa 😀

Ja vielä tarvittiin vako perunamaalle ennen kuin päästiin istuttamaan imageanchor=”1″ >

Potut maahan

Välipalastelun jälkeen avokki ajeli nurmikon äidin ja mun pestessä saunan. Nokea oli aika paljon, mutta nyt meillä on taas ihanan puhdas sauna. Kannatti meikäläisen kontata lattiatkin :D:D Ja tottahan nyt putopuhtoiseen saunaan piti vihdat saada. Lähdimme äidin ja koirien kanssa etsimään koivun oksia ja löytyihän niitä 😀 Voitte vaan tuoksutella mielissänne miten ihanalta ja kesäiseltä koivut tuoksuivat ja miltä tuore vihta tuntui iholla saunoessamme. Lehdethän irtosivat herkästi ja siivo saunomisen jälkeen melkoinen, mutta se tunne ja olotila oli sen arvoista. Vihtomisen välillä kävimme pari kertaa lammessa pulahtamassa ja nyt minäkin uskalsin, eikä se niin hirveän kylmää ollutkaan 🙂 Vielä saunan jälkeen istuimme kuistin edustalla tyynestä kesäyöstä nauttien. Vasta ennen kahta iltapalalle ja nukkumaan.

Ennen ruokaa (pihvit, perunat ja salaatti) äiti napsi valokuvat aikaansaannoksistamme 🙂

Miljoonakello

Sireenirivi (päissä unkarin sirenitja keskellä neljä isabella sireeniä)

Tomaatit ja mansikat

Äidin ihailemat kukat tien varressa

Söimme taasen ulkona nyt jo auringonkin paistaessa ihanasti. Kesä taitaa tosiaan olla tulossa takaisin 😀 Avokki hoiti pihvien grillauksen kuten aina, herkullista tuli tälläkin kertaa. Mureaa hyvää lihaa, maustaminenkin onnistui ja itse grillaus.

Sunnuntaina sää vain parani ja nyt tarkeni jo taas shortseissa ja teepaidassa. Hiukan sieluun sattui kun piti lähteä kaupunkiin. Täällä kuitenkin luvassa taas monta mukavaa juttua ystävien kanssa, joten eipä tämä kaupunkilaiselokaan hassumpata ole. Ja onhan niitä töitäkin tehtävä :D:D Mökin siivous, äidin valmistamat munakkaat ja kotimatkaan…

Ja jos joku jaksoi kahlata tämän postauksen loppuun asti pääsee näkemään kuvat mökin uudesta keittiöstä. Valitettavasti kuvat eivät kovin onnistuneet, koska ikkunasta tulviva valo ei vaan kuvissa toimi. Tiskipöydän yllä oleva hylly erottunee aika heikosti, mutta ehkäpä näistä jonkinlaisen käsityksen saa??? Pari ystävääni pyysi kuvia keittiöstä, joten tässä:

Messari-viikonloppu ja ystävien treffausta – kiireistä, mutta ihanaa :D

Viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa oli mailman suurin koiratapahtuma, Messarit. Olen joskus vuosia sitten piipahtanut messuilla, mutta nyt vietin aikaani sielä kaikkina kolmena päivänä. Ja jos Otto oli väsynyt messurupeamasta, olin minäkin. Tosin viikonloppuun mahtui paljon muutakin mikä varmasti osasyynä hurjaan väsymykseen. Silti yhtäkään ystävä- ja sukulaistreffausta en olisi tahtonut jättää toiseen kertaan. Teitä kaikkia oli mukavaa nähdä vielä ennen joulua.

Perjantaina lähdin Oton kanssa kotoa ennen puolta päivää Opaskoirakoululle, josta lähdin erään kouluttajan ja toimistosihteerin kanssa kohti Messukeskusta. Koululla oli käynnissä paukkutestit testeissä oleville koirille. Varmasti olisi ollut sekin mielenkiintoista seurattavaa. Kouluttajalla oli mukanaan siitosnarttu Viivi. Molemmat koirat olivat täpinöissään Messukeskuksen parkkipaikalle päästyämme. Koiria oli joka puolella ja melske melkoinen. Kulkuluvat ja koirien passit tarkistettua päästiin itse messuhalliin. Pohdimme miten kulkeminen sujuisi parhaiten. Koiralle ihan liikaa erilaisia ärsykkeitä toisten koirien, lelujen, ruuan ja ihmisten muodossa. Päädyimme kulkemaan ihmisopastuksessa Oton ollessa seurauksessa. Noh, seuraaminen ei mennyt kuin oppikirjassa, mutta Hyötykoiraosastolle päästiin. Opaskoirakoulun päivystysaika alkoi klo 13. Ylimääräistä tilaa ei juurikaan ollut. Vieressämme Kaverikoirat esittelivät toimintaansa, toisella puolella puolestaan poliisikoirat. Tapasimme myös avustajakoira-väkeä. Ohitsemme kulki paljon ihmisiä ja paljon koiria. Otto seisoskeli lähes koko pari tuntisen. Isot ja pörröiset koirat sai pojan haukahtamaan kerran kumeasti, mutta hyvin aloillaan pysyen. Muutama ihminen pysähtyi kyselemään meiltäkin opaskoirista ja kävipä meitä moikkaamassa myös ystäväni, jolla on myös siitosnarttu sekä eräs Silmukkasiskoista.

Päivystysaikamme loppuhetkillä vasta Otto malttoi hetkeksi köllähtää ja ottaa vähän rennommin. Onneksi kotona ehti lepäillä parisen tuntia ennen iltaohjelmaa 😀 Lähdimme ystäväpariskunnan luo viettämään iltaa. Ja olikin hauska ilta, herkullinen tapasillallinen, saunomista, kuulumisien vaihtoa jne. Harmaakuono haki koko ajan huomiota tassuttamalla milloin ketäkin ja pyytämällä ulos, vaikka minuutti sitten sieltä oli tullut 😀 Otto oli rauhallisempi, vaikka keittiössä pitikin tarkkailla ruokien viimeistelyä. Saimme myös hyvät naurut kuunnellessamme vanhoja äänityksiä vuosien takaa. Kyllä ystäviä on kiva nähdä, vaikka valitettavan harvoin. Onneksi homma lähtee käyntiin aina siitä mihin viime kerralla on jääty ja välissä ollut aika katoaa. Se sitä oikeaa ystävyyttä parhaimmillaan on. Kotiin oli kuitenkin lähdettävä, jotta seuraavaan messupäivään jaksoimme. Yöunet jäi reiluun viiteen tuntiin, mutta oli se sen arvoistakin.

Lauantaiaamuna matkasimme Oton kanssa kymmeneksi Messukeskukselle, jossa yksi kouluttajista oli minua vastassa. Liikuimme messutilassa edellispäivän tapaan. Hakeuduimme tapahtumakehän laidalle. Huih, haastattelu lähestyi. Tapasimme toisen haastateltavan avustajakoiran käyttäjän Chili-koiransa kanssa ja haastattelijan Heidin. Saimme hedsetit päähämme ja osuutemme alkoi 10.30 Heidin kertoessa alkuun yleistä hyötykoirista. Meidän haastattelumme oli ensiksi vuorossa. Kerroimme itsestämme ja koiristamme lyhyesti, kuka voi saada opas- tai avustajakoiran, mitkä tahot niitä tuottavat, kuinka paljon Suomessa koiria on jne. Miten kanssakulkijoiden tulisi koiriin suhtautua, mitä koirilta vaaditaan, mitä koirat tekevät avuksemme. Yleisöäkin oli jonkin verran paikalla, joten ei ihan tyhjälle katsomolle tarvinnut rupatella. Osuutemme jälkeen toiminnastaan kertoivat mm. kaverikoirat, pelastuskoirat ja sotakoirat. Otolle oli sotakoiran esitys kestämätön paikka. Sota koira komennettiin maahan ja sotilas(varusmies) lähti ryömimään lattiaa pitkin koiran liittyessä mukaan. Etenivät heitettyä palloa kohden hitaasti ryömien ja varusmiehen pyssyllä palloa osottaen. Otto istui aloillaan, mutta ulvoi äänekkäästi. Sama toistui sunnuntaina, mutta silloin haukunnan kera. Mietimme pojan reaktiota. Ehkä Otto koki sen uhkaavaksi, jännittyneeksi, latautuneeksi tms. Sotakoiran (oikeammin varmaankin rajavartioston koira) otettua pallon suuhunsa Ottokin rauhoittui, tosin sunnuntaina jatkoi hiljaisempaa ulinaa vielä vähän pidempään.

Hyötykoiraesityksen jälkeen pujottelimme taasen standillemme, jossa oli esillä rajalaitoksen koirat, kaverikoirat jne. Kouluttajan lisäksi mulla oli seurana peesarikaveri, joka oli tullut Messareihin fb-päivityksen innoittamana. Hänen kanssaan tehtiin pieni shoppailukierros. Ostin kympillä kymmenen siankorvaa, kympillä viis isohkoa nahkarullaluuta, kympillä kolme röhkivää possulelua ja Otolle joululahjaksi lelun, joka on luun muotoinen, ja jonka päällä on ”taskuja” minne saa herkkuja piiloon. Ja ne ”taskut” limitetään yhteen. Koira saa lisähaastetta. Peesari halusi maksaa Ykin lahjan, pallon, josta lähtee pitkä paksu karvahäntä. Piipahdettiin teellä ”henkilökunnan” kahviossa ja Otolle se olikin hyvä hetken rentoutumisen paikka. Tuntui ihan pahalta herätellä poika taas hommiin. Standilla päivystettiin yhdestä kolmeen. Nyt Ottokin malttoi välillä köllötellä kaikessa rauhassa. Kuulokoirista kyseltiin paljon, mutta heidän edustusta ei paikalla näkynyt. Oli vain esitteitä. Erään naisen kanssa keskustelimme opaskoirilla käytettävistä valjaista. Joku kyseli miten voin ylittää kadun, jos risteyksessä ei ole ääniohjattuja liikennevaloja. Noh, tarkkaavainen kuuntelu ja rohkeasti yli, HUIH! Kysyjä kuitenkin tiedosti ettei koira osaa arvioida autojen etäisyyksiä ja nopeuksia, ettei koira tee sitä ratkaisua milloin katu ylitetään. Sen ratkaisun teen minä siellä valjaiden yläpäässä.

Ruokakaupan kautta kotiin ja ystävää treffaamaan. Keiteltiin kahvit ja teet, jonka jälkeen ystäväni loi minulle aple-tilin, ladattiin Iphoneen näkövammaisille tarkoitettuja ohjelmia. Palaan aiheeseen vielä tarkemmin omana postauksenaan, mutta todettakoon minun saaneen etukäteisjoululahjaksi Iphonen avokilta juuri noiden näkövammaisohjelmien vuoksi. Toistaseksi käyttötaito ei kovin kaksinen ole ja edelleen vanha Nokiani on käytössä, jotta saan puhelut ja tekstarit hoidetuksi :D:D Joka tapauksessa ilta meni Iphonen merkeissä. Otto nukkui jaloissa, säpsähteli ja tassut univilistivät. Harmaakuono haki tietystikin ystävältämme hellyyksiä.

Sunnuntaina taasen kymmeneksi Messukeskukseen ja siellä tapahtumakehän laidalle odottelemaan haastattelun alkamista. Avustajakoiran käyttäjä oli vaihtunut, mutta itse haastattelu meni samalla rungolla kuin edellispäivänä. Nyt muutama pitkä kuulutus tosin keskeytti juttutuokiomme pariinkin kertaan. Saimme kuulijoilta hyvää palautetta kuten edellispäivänäkin, joten kaiketikin esitykset menivät hyvin. Otto oli haastattelun aikana katsellut kaihoisasti viereisen kehän agilityradalla tehtyjä harjoituksia. Otto vaikutti väsyneeltä, joten kouluttaja vei koiran opaskoiran autoon nukkumaan reiluksi tunniksi, sillä olin messuilta lähdössä vielä keskustaan ystävää tapaamaan. Oton levätessä kiertelimme shoppailukojuja, mutta itse en enään ostanut mitään. Käytiin myös teellä. Ennen yhtä sitten matkani jatkui seuraavaan tapaamiseen. Messarit oli mielenkiintoinen, vaikkakin aika raskas (mielettön hälinä) kokemus. Ihmiset ja koirat olivat mukavia ja heidän kanssaan oli kiva jutella. Ja ehkä taas muutamille tuli myös lisätietoutta opaskoirista.

Tarkoitus oli kierrellä keskustan kivijalkaliikkeitä, mutta suurimmaksi osaksi ne olivat kiinni. Otto oli rättipoikkiväsynyt, todella haluton opas. Kulku oli haahuamista. Käytiin Ruohonjuuressa, josta ostin vadelmamarmeladeja seuraavan päivän kaveritapaamiseen, itelleni dödöä, Clipperin luomukaakaota, Frantsilan saunatuoksun Sininen hetki sekä pari suklaapatukkaa illan ystävän kanssa vietettävää teehetkeen. Kun kivijalkakaupat eivät olleet auki päädyimme Kamppiin kiertelemään. Jos oli Otto väsynyt, aloin olla minäkin. Ihmisvilinä ja hälinä uuvutti. En ostanut mistään muualta mitään. Lopuksi kävimme kaakaolla. Neljän maissa suuntasimme kotiin. Avokki oli valmistanut ruokaa, ihanaa. Illalla vielä ystäväni tuli teelle. Pari tuntia hujahti nopsaan jutellen ja koirien kynnetkin tuli leikatuksi. Koirat oli vieraasta innoissaan. Oton hepulointi saattoi olla myös stressin laukeamista.

Vaikka messut olikin messuiltu vielä yksi kiireinen päivä edessä. Koska Otto oli naatti päätin suoda sille vapaapäivän, jonka koira varmasti ansaitsi. Avokin kanssa nuuskuttelulenkki ja lepäilyä, kyllä kelpas. Itse lähdin taas keskustaan treffaukseen. Käytiin Punnitse & säästä-Kampin uudessa isossa myymälässä. Sorruin ostamaan tummalla suklaalla päällystettyjä manteleita, ananasta ja mansikoita. Tiimarista löytyi vielä ulkotulia, maksoin neljästä isosta ulkotulesta hurjat 2.40 €Istuskelimme hyvän tovin jutellen Thehuoneella juoden jouluista teetä. Mukava, rento hetki. Sitten mun matka jatkui Riihimäelle äidin luo. Samalla tapasin toiseksi vanhimman veljeni perheineen. Vein joulumuistamiset Riksun sakille, juotiin teet ja rupateltiin. Äidiltä sain isohkon joulukukka-asetelman, jossa hyasintteja ja punalatvaa, avokille kahvia ja joulutorttuja, yhteisesti kynttilöitä, mehua ja hilloja. Ja vielä ennen kotiutumista kävin moikkaamassa ystävää. Teetä ja siemenrieskaa, nam. Teetä tuli juoduksi aika paljon tuon päivän aikana :D:D Hiukan ennen yhtätoista olin kotona, tavarat purettuani ja suihkussa käytyäni kutsui sänky.

Takana hektiset päivät, mutta ihana oli kaiken tohinan keskellä tavata teidät kaikki ja kokea Oton kanssa messuelämää. Kiitos kun saimme olla Messareissakin mukana. Nyt on tuntunut hyvältä viettää normityöpäivää ja asiakkaiden välillä kirjoitella tätä postausta. Päivällä aiemmin julkaistun joulukorttipostauksen kirjoittelin jo viime torstaina.

Joulukortit

Luin alkusyksystä, että Inkun ideapajassa järjestetään kerran kuukaudessa näkövammaisille askarteluilta ja saatuani iltojen teemat ilostuin joulukorttien tekemismahdollisuudesta, ilmoitin kiinnostukseni ja varasin päivän kalenteriin. Myöhemmin syksyllä sain ilmoituksen päivän vaihtuneen, mutta onneksi uusi päiväkin sopi minulle. Niinpä äitini kanssa kävelimme paikalle ja tapasimme Inkun itsensä. Muita ei ollutkaan ja se tuntui hiukan hämmentävältä. Hämmennystä lisäsi kun Inkku ryhtyi esittelemään joulutonttuja joita oli tehty käpyyn ja piipunrassiin. Mieleen hiipi ajatus sekaannuksesta ja oli ”pakko” avata suunsa ja kertoa tulleensa tekemään joulukortteja ilmoituksen mukaan. Hämmennys oli suuri, mutta Inkku toisen ohjaajan kanssa ryhtyivät tuumasta toimeen. Haettiin korttipohjia, sakset, vanhoja joulukortteja, muotteja jne. Toinen ohjaaja, joka lähtikin työpäivänsä päätyttyä pois, ohjasi miten reikäleikkurilla toimitaan. En valitettavasti muista leikkurin virallista nimeä. Joka tapauksessa vanhoista korteista valittiin sopivia, jotka leikkurin läpi vietiin. Kortti laitettiin muottilevyjen väliin ja veivattiin leikkurin läpi. Valittiin sopivan väriset korttipohjat mihin leikatut ja rei’ät nypittyä kuvista liimattiin ja taputeltiin tiiviisti korttipohjaan kiinni. Oma osuuteni oli aika pieni, kerran sain asetella leikkuriin levyt oikein ja veivata kortin kuvan sen läpi. Yhteen korttiin laitoin enkelin siivet kiinni haaraniitillä. Kuvat sain liimata korttipohjiin, tosin ohjaajan pitäen melkein koko ajan kädestä kiinni. Se oli vähän turhauttavaa, vaikka varmasti hyvää tarkoittikin. Muuten hän oli valloittava persoona ja se miten hänelle askartelu ja käsityöt ylipäätään on elämän työ uhkui persoonastaan.

Inkun ideapaja on liki 40 vuotta vanha yritys ja kierrellessämme tiloja näimme monenlaisia kierrätysmateriaaleista tehtyjä töitä. Osa valtavan ihania, osa ei taas välttämättä sykähdyttäneet minua. Niinhän se on, että kaikki eivät pidä kaikesta. Joka tapauksessa on upeaa kun ihmisellä on käsillä tekemisen taito ja siihen vielä mielikuvitusta tehdä miltein mitä vaan mistä vaan. Taito on myös ohjata ja opettaa askartelutaitoja erilaisille ihmisille. Inkku on tehnyt askartelukirjan näkövammaisille, jota selailin. Siellä oli monta kivaa ohjetta ja ajattelin, että ehkäpä kirjan voisi hankkia itsellekin.

Kun valitsimme kuvia kortteihin äidistä oli siinä iso apu. En halunnut joulupukkikortteja, halusin enemmän joulun rauhallisempaa puolta, vaikka en mikään kovin harras ihminen ole. Kahdelle ystävälleni lähetin joululahjojen mukana enkelin siivet-kortit. Toinen heistä kerää enkeleitä ja molemmille joulun sanoma on tärkeä asia myös uskonnolliselta kannalta. Toinen heistä harrastaa myös laulamista ja musisointia, joten miksipä ei lapset soittamassa ja laulamassa enkelin siipien suojassa Kun minulle kuvailtiin korttien kuvia itse mietin korttipohjan värin. Äiti ja Inkku sitten testasivat ja arvioivat sopivatko kuva ja korttipohja väriltään yhteen. Yleensä tein hyvät ja oikeat valinnat.

Enkelin siipien lisäksi teimme kortteja myös toisella muotilla, perinteinen piparkakku, jossa siemenen muotoisia reikiä, ja niistä tuli tällaisia:

Kaikkia kuvia ei haluttu”rikkoa”, kuten ei enkelin siipi-korteissakaan tehty, joten vanhasta kortista kuva leikattiin uuteen korttipohjaan. Lähetin Oton hoitoperheelle tuon koirakortin :D:D Nuo korteissa olevat tarrat ”hyvää joulua” ja tähdet ovat äidin ja Inkun liimaamia. Ne oli erittäin vaikeaa saada alustastaan irti… Ja enkelin siipien hilettä olen laittanut itse tosin kädestä ohjattuna.

Lopuksi tein vielä yhden tonttukortin, jonka leikkasin paperista, tosin ohjaajan kädestä pitäen, mutta silmät ja suu ovat täysin ”käsialaani” 😀
Ilta oli mukavan leppoisa, vaikka en päässytkään tekemään itse niin paljoa kuin olisin toivonut. Kuitenkin saimme tehdyksi monta lämminhenkistä, kaunista joulurauhaa huokuvaa korttia. Ja kiva kun äiti lähti mukaan epäröinnistään huolimatta. Ei nimittäin ole askartelu/käsityöihmisiä. Nyt kuitenkin osa jolukorteista joita lähetin on ainakin osittain itse tehtyjä ja se tuntuu hyvältä.