Julkaistu

Työviikon kuulumisia

Ennen kuin pureudun otsikon mukaiseen tekstiin mainittakoon, että tänne blogiini on lisätty valokuvia juhannuksesta, Suokista ja Porvoon risteilyltä. Juhannuskuvat löytyvät ”menkkavitutus”-tekstistä, Suokin kuvat puolestaan Hellepäivien puuhastelua ja tuo Porvoon reissun kuva Morkkiksen riivaama-tekstistä.
Ihanaa, tämän viikon työt on minun osaltani tehty. Avokilla huomenna kahdeksan asiakasta meikäläisen shoppaillessa Itiksessä. Ostoslistalle on kertynyt kaikkea mahdollista kesämekosta Maca-jauhoon, sandaaleista paistinpannuun 😀

Tää työviikko on ollut henkisesti aika raskas. Nyt ei olla hirveästä kuumuudesta onneks kärsitty, mutta on aika stressaavaa hieroa huoneessa, jossa kaksi hierojaa, sermi erottaa paikat toisistaan. Asiakkaiden intimiteettisuoja kärsii ja ite on aika lujilla kuunnellessa ja skarpatessa milloin se oma asiakas puhuu. Lomalaisissa on monen ikäisiä ja monen kuntoisia. Joidenkin sairausten määrä suorastaan hirvittää. Minulle on aina opetettu, että sydänvikaisen ihmisen jalkoja ei pitäisi hieroa oikeastaan laisinkaan. Nyt oli parikin vanhaa rouvaa joilla sydämen vajaatoimintaa, laajentunutta sydäntä, sepelvaltimotautia, heikkoa sydäntä, astmaa, keuhkoahtaumaa, aivoinfraktia… Esim. sydämen vajaatoiminta kerryttää nestettä ja aiheuttaa turvotusta. Asiakas haluaa hierottavan jalkoja, koska ovat niin turvonneet. Ja he ovat myrtyneitä tai suorastaan vihaisia kun sanot ettei jalkoja pitäisi hieroa. Moni toteaa, että kyllä häntä kotipuolessa hierotaan säännöllisesti. Tällä viikolla olenkin monesti pohtinut olenko jokin arkajalka vai mikä. Olenko ihan väärin ymmärtänyt oppini? Olo on ollut aika turhautunut ja stressaantunutkin. Noh, hieronta on ollut käytännössä sivelyä/silittelyä. Ja monelle vanhukselle se riittääkin. Kosketuksella on valtava merkitys ja miten se voikin tuottaa saajalleen iloa, vaikka itsestä tuntuukin ihan toiselta. Sairaiden vanhusten lisäksi lomalaisissa oli monivammaisia nuorempia ihmisiä. Eräälläkin kuurosokeus, cp-vamma ja autismi. Yhteistä kieltä ei ollut. Hän kuulemma rakastaa hierontaa. Ensinmäisellä kerralla olikin rauhallinen, mutta eilen liikku koko ajan, äänteli ja nousi koholleen. Oli pakko hakea hänen avustajansa paikalle. Selvisikin asiakkaalla olleen muutoinkin hermostunut päivä.

Viime kesältä muistan tapauksen, joka hirvittää vieläkin. Sain asiakkaakseni kehitysvammaisen, jolla ilmeisesti paha epilepsia. Noh, ekalla kerralla hänen avustajansa ei maininnut koko epilepsiasta sanaakaan. Toisella käyntikerralla hän aloittaa keskustelun ”tässä tämä peräruiske, jos tulee kohtaus. Osaathan laittaa sen”? Sain sanotuksi että en ja että soitan kyllä apua, jos kohtaus tulee. Nainen totesi vain jättävänsä ruiskeen pöydänkulmalle ja häipyi. Voitte kuvitella kenties miltä tuntuu olla tilanteessa, jossa et käytännössä tunne monivammaista yhtään, et tiedä pätkän veraa miten hän mihinkin reakoi jne. No vielä on kolme viikkoa lomalaishierontoja jäljellä tälle kesää. Onneksi elokuun eka viikko on kuitenkin lomaa.

Ja vielä natisen sen verran, että hierontapöytä jolla hieron on vanha ja leveämpi kuin nykyiset. Olen lyhyt ja joudun aika paljon kurottelemaan yltääkseni yliotteella hoitamaan asiakasta. Ja parina viime yönä selkälihakset ovat ilmoitelleet jumista ja tänään sitten vasen puoli heti aamusta kramppasikin. Nyt illalla avokkini yritti saada selkääni rentoutumaan, mutta juilii edelleen. Ehkä kuitenkin aavistuksen helpotti. Ja voi taivas millaista aikojen säätämistä. Aikoja vaihdeltiin miltein joka päivä, ja välillä ei ollut aavistustakaan kuka on tulossa. Tuota säätöä ei onneksi yleensä paljoakaan ole.

Kotiuduttua työpäivä jatkui omilla asiakkailla, joten päivistä on muodostunut aika pitkiä. Olen todella iloinen huomisesta vapaapäivästä ja irrottautumisesta työkuvioista. Avokin puolesta vähän harmittaa, toisaalta nyt ei tarvitse työskennellä stressin alaisena eikä pelätä mitä aiheuttaa tai mitä tapahtuu.

Tämän viikon ehdoton kohokohta oli eilinen ratsastus. Lähdimme avokin ja parin ystävämme kanssa issikkavaellukselle. Oli ihanan rentouttavaa, suorastaan terapeuttista olla hepan selässä ja antaa hevon kuljettaa eteenpäin. Tällä kertaa alamäetkään ei tuntuneet musta kauhealta, uskalsin käyttää jalkoja ja keskikroppaa edelliskertaa paremmin ja ennen kaikkea pystyin rentoutumaan ja nauttimaan. Oli ihanaa ja tahtoisin jo uudestaan. Toivottavasti päästään taas mahdollisimman pian. Olenko siis hurahtamassa ratsastukseen?

Tällä viikolla on yritetty karistaa viime viikonlopun siidereitä kropasta. Maanantaina paino oli tasan 71 kg ja tänään 70.5 kg. Suunta on oikea, mutta toivottoman hidasta se vaan on. Tämän viikon liikunnat on jääneet liian vähälle umpiväsymyksen takia, mutta jospa viikonloppuna kahvakuula heiluisi ja lenkkitossu viuhuis eteenpäin 😀 Melatoniinista on ollut univaikeuksiin valtavasti apua, joten siltä osin elämä on helpottunut. IHANAA! Että tänne kuuluu työtä, työtä, vähän stressiä… endorfiininen fiilikset ratsastuksesta valopilkkuna, ja huomenna shoppailemaan!

Julkaistu

Pienenpieni historiikkini sokeudestani

Toppis edellisen postauksen kommenteissa pyysi omaa tarinaani ja se tulee tässä. En osaa kovin lyhyesti kirjoittaa, joten…

Synnyin 1160 g painoisena oltuani kohdussa kuuden kuukauden ajan. Yritin syntyä jo aijemmin, mutta taistelivat minun pysymään masussa. Äitini veriryhmä tuhoaa sikiön punasoluja ja kerta kerralta raskausajasta tuli haasteellisempi. Olin viides lapsi. Tyttö puuttui ja sitä kovin haluttiin. Vielä vatsassa ollessani minulta vaihdettiin verta
tms. Lopulta oli kuitenkin syytä mun päästä mailmaan. Noh, ettei homma kävisi helposti istukan ryökäle jämähti tielleni ja äiti joutui keisarinleikkaukseen. Mailmaan tuli pieni rääpäle pitkine sikiökarvoineen. Kädet ja jalat ovivat tikunohuet ja keskivartalo pullukka ja nuo mustat sikiökarvat koristivat kroppaani. Minut kiidätettiin happikaappiin elämää aloittelemaan. Henkiin jäämisestäni ei ollut aavistustakaan, olin kriittisessä tilassa pitkään. Äiti toipui leikkauksesta ja edellispäivänä kun hänen piti päästä kotiin tapahtuikin aikas kammottavaa. Suihkussa vatsa vain aukesi ja hätänapin painallus. Kiireesti leikkaukseen ja aikaa vähän. Vatsakalvontulehdus. Mahaan oli jäänyt pumpulituppo. Taistelimme molemmat elämästämme ja vieläkin porskutamme eteenpäin. Äiti makasi toista kuukautta tajuttomana sairaalassa ja lopulta herättyään ja parantumisen, elämänhalun sai vasta kun ”pakotettiin” peilin ääreen katsomaan ulkonäköä, joka ei tietystikään loistokas ollut letkuissa makaamisen jälkeen. Minä puolestani kasvoin happikaapissa ja alkoi näyttämään siltä, että henkiin jäädään. Äidille oli kerrottu keskoslapsen erinäisistä mahdollisuuksista saada ties mitä vammoja ja sairauksia. Näkövammaa ei kukaan muistanut kertoa.

Äiti kotiutui kahden kuukauden sairaalareissultaan juhannukseksi ja minä elokuussa siirryttyäni happikaapista lämpökaappiin ja sitten vasta kotiin. Kehittyminen oli muita hitaampaa ja jossain vaiheessa äiti alkoi huolestua. En ottanut, en yrittänyt ottaa katsekontaktia. En katsonut leluja, haroin käsillä niitä jne. Alkuun neuvolassa sanottiin, että ei kannata olla huolissaan jne. Äiti vaati kuitenkin lähetettä silmätutkimuksiin. Ja hetihän simmutohtori oli todennut tosiasiat. Kova pala nieltäväksi, mutta muita vammoja eikä sairauksia ei ollut siunaantunut. Elämä kuitenkin jatkui ja kasvoin muuten terveenä tyttönä.

Näin 10-vuotiaaksi oikealla silmällä vähän. Näin värit ja liikkumanäköä oli jonkin verran. En nähnyt kauaksi enkä tarkasti. Ihmiset tunnistin vaatteista, en kasvonpiirteistä. Mulla oli silmälasitkin, oikeat pullonpohjaversiot ja tyttömäisesti vaaleanpunasilla kehyksillä ja rusetilla, UUUUURRRH!!!! Laseista en oikeasti muista hyötyneeni. Ne painoivat korvantauksia, joten ne saattoi piilottaa keittiön tuuletusluukkuun 😀 Niitä etsittiin toista viikkoa eräänkin kerran. Pihapiirissä minua kiusattiin laseistani ja haukuttiin rillikalleksi tms. Äitini muistaa varmaan loppuikänsä… Hän valmisti ruokaa ja pihalta luistinradan suunnalta kuului hirveä huuto. Äiti lähti katsomaan. Makasin jääsohjossa mahallani ja kaksi muuta lasta hakkasi ja haukkui minua. Äiti keroo muistavansa miten näki tuolloin punaista ja miten vieraille lapsille teki mieli antaa selkään. Itse en tuosta muista onneksi mitään. Sen muistan kun pari poikaa halusi nostaa minua ilmaan ja laskivat ampiaisen päälle. Liekkö vahinko vai ei. Joskus sain lautakeinusta päähäni ja aivotäräyksen. Kaikissa leikeissä en tietenkään huonolla näölläni pysynyt mukana jne. Kyllä minulla on hyviäkin muistoja pihapiiristä: lettukestejä, erilaisia leikkejä ja kaveritouhuja. Ja osasin minä puolustautuakin – löin vuotta vanhempaa poikaa nenään ja siitä tuli verta. Kai hermostuin kiusaamiseen…. Isoveljeni oli ylpeä pikkusiskostaan. Noh, ehkä tuo ei ole ylpeyden aihe, mutta ehkä lapsen mailmassa poika sen ansaitsi.

Seitsenvuotiaana aloi tin koulun Jyväskylän näkövammaisten koulussa. Siellä oltiin viikot, joten aikas karu vaihe elämässä olla poissa kotoa niin kauan ennen sopeutumista.
Kotikaupunkini olisi sijoittanut minut apukouluun, joten Jyväskylä tuntui paremmalta vaihtoehdolta pitkästä matkasta huolimatta. Karuja oli ne sunnuntai-illat milloin koulumatkaa taitoin itkien, huutaen ja vastaan taistellen. Kärsin kovasta koti-ikävästä iltaisin ja öisin. Muistan miten itkin suureen ääneen vollottaen. Hiljalleen kuitenkin uudet kujeet, uudet kaverit tms. vei voiton. Olin avulias, halusin opastaa muita lapsia koululla, lapsia jotka eivät nähneet mitään tai muuten liikkuminen hankalaa.

Opettelin pistekirjoituksen, mutta opin myös tikkukirjaimet. Minulla oli näönkäytön ohjausta ja ehdin harjoitella kauno- ja tekstauskirjoitusta ennen lopun näön menemistä. En kuitenkaan enään muista kuin tikkukirjaimet. Tykkäsin piirtämisestä 😀

Huhtikuussa täytin kymmenen ja elämäni muuttui. Kesän aikana lomaillessani näkö alkoi heiketä ja syksyllä mennessäni kouluun huomasin näkeväni asiat harmaan sumun läpi ja paljon epäselvemmin. En kertonut tuosta kenellekään. En kotonani en koulussa. Kotona törmäilin kirjahyllyyn tms, mutta en myöntänyt. Koululla asiat eivät sujuneetkaan niin kuin ennen. Liikkatunnilla juoksimme 60 metrin matkaa. Olin keväällä taittanut sen tyyliin 11 sekunnin pintaan. Nyt menikin yli 20 sek. En erottanut radan reunaa, punaista tiilimurskaa vihreästä nurmesta ja siksakkasin. Tottahan ihmeessä liikkaopettaja huomasi jotain olevan pielessä. En taaskaan tunnustanut mitään. Kotipuolessa oli puolestaan vartin edestakaisella kävelyllä matka kioskille, josta joskus hain maitoa tms. Nyt en nänytkään oikeaa kohtaa mistä ylittää tie. Reissuun meni 45 min. En muista mitä kotona selittelin. Viimeinen niitti oli kun tulimme äitini kanssa jostain ja kävelin rivariasuntomme oven ohi. Tuolloin rattaat jo pyörivät ja seuraavalle tiistaille oli varattuna silmälääkäri. Äiti paasasi, että minun on kerrottava lääkärille näön heikknememisestä. No se oli niin ilmeistä ettei pahemmin tarvinnut selitellä tai yrittää peitellä. Muistan istuneeni tuolissa ja tarkoitus oli katsoa seinältä, taululta kirjaimia. Ei, en nähnyt mitä siinä oli ennen kuin taulu oli aivan nenäni edessä. Lääkäri kertoi lasiaisen eteen kasvaneen harmaan massan, joka estää näkemisen. Hän kirjottaisi lähetteen Meikkuun tutkimuksiin voisiko minua leikkauksella auttaa. Minä raivostuin, huusin etten halua leikkaukseen, että minua ei leikata jne. Pelkäsin moista ajatustakin, vaikka olisin voinut kenties saada näön takaisin.

Paria kuukautta myöhemmin äitini vei mut Meilahteen. Sieltä värilliset muistikuvat on jo aika heikot. Kuvittelin, toivoin käyväni siellä vain ja järkytys olikin suuri kun kuulin joutuvani jäämään yöksi. Istuin huoneessa ja söin maksakastiketta ja perunoita ja itkin. Äiti koitti lohduttaa minua. Ja muistan lääkärin lukeneen papereistaleikkausvastahankaisuudestani. Olin tutkimuksissa muutaman päivän ajan. Minua tutki monta silmäspesialistia ja kaikkien vastaus sama. Leikkauksesta ei olisi apua. Silmänpohjia ei pystytä vaihtamaan. Jos leikattaisiin todennäkösempää olisi proteesi kuin näön palautuminen. Eli, mitään ei ollut tehtävissä. Minusta tulisi sokea, joka ilmeisesti oli odotettavissakin.

Eli, kun lapsi syntyy keskosena ja jos silmien kehitys on vielä vaiheessa, happi tuhoaa silmänpohjia. Aikuisiällä olen ymmärtänyt, että huoneilman happi riittää. Ja nykyisin keskosvauvoille laitetaankin jonkinlaiset suojakalvot silmille syntymän jälkeen. Ja meitä keskossokkoja onkin paljon vähemmän. Siihen en ole oikein koskaan saanut vastausta miksi tuo hapen tuhoajaiset jatkuu vielä vuosia myöhemmin, miksi kasvaa jokin massa lasiaisen eteen???? Tämä ei kuitenkaan ole se tärkein juttu tarinassani, joten eteenpäin mars…

Tuon vuoden eli 88 jouluun mennessä voi sanoa, en nähnyt enään mitään. Joulusta ei ole värillisiä muistoja. En muista hirveästi surreeni tai edes pelänneeni sokeutumista. Ilmeisesti se leikkaus oli paljon suurempi peikko. En muista tunteilleeni asian kanssa. Murkkuiässäkään ei tullut sitä kapinointivaihetta tai vaihetta pakko olla niin kuin muut/normaalit, tavalliset ihmiset. Toki kärsin siitä ettei kotiseudulla ollut niitä näkeviä kavereita ja kesät olikin yksinäistä elämää äänikirjeiden ja pistekirjeiden parissa ympäri Suomea olevien näkövammaisten ystävien ja kavereiden kanssa. Juhannusta vietin äidin ja hänen miesystävänsä kanssa. Joskus se turhautti, kiukutti, vitutti. Voisin kuitenkin sanoa hyväksyneeni vammaisuuteni varhain, tai en ole ainakaan taistellut kiviseinää vastaankaan. Olen sokea ja se ei muutu mihikään. Minun on paljon helpompi elää kun hyväksyn sen ja elän elämääni täysillä eteenpäin. Toki vieläkin joskus turhauttaa kun haluaisi lähteä vaikkapa rannalle eikä saa silmiä mukaansa ja rantailu jää haaveeksi. Silloin inhoan vammaani, mutta onneksi fiilis yleensä menee aika pian ohi… Joka tapauksessa vammastani huolimatta olen työllistynyt, avoliitostunut, löytänyt harrastuksia, ystäviä, kokenut paljon hienoja asioita jne… Miksi siis jäädä kotiin suremaan, ei miksikään!

Näkövammojahan on hyvin erilaisia. Minulta kysytään monesti onko mailmani musta/pimeä. Koska olen nähnyt mustan ja pimeyden vastaus on ei. En näe mustaa enkä pimeyttä. Kuulostaa varmasti vaikealta hahmottaa eikä sitä pystykään. En ainakaan usko. Mutta olen sanonut, jos näkisin mustan/pimeyden silloin näkisin vastakohdan valkoisen/valkeuden. Mutta kun en näe mitään… En näe mustaa, valkoista, pimeää, valoa. Jos näkisin jotain niistä en olisi aivan täysin sokea. Minulla olisi valonerotuskykyä, saattaisin nähdä hahmoja. Ja niin pienestä näköjäänteestä voisi olla jotain pientä hyötyä. Mutta, en näe, niin en näe… Olen umpisokea niin kuin umpikuuro on umpikuuro. Ei kuule mitään, ei kerrassaan mitään… Ei edes hiljaisuutta…

Moni kysyy myös näenkö unia, näen. Joskus niissä on värejä, jos ei, joskus vaan tiedän värit vaikka en niitä fyysisesti unessa näe…

Mutta rakkaat lukijat nyt menen ottamaan melatoniini-napin ja kysykää jos teksti herätti kysymyksiä. En kavahda, enkä suutu, Muistakaa myös ettei tyhmiä kysymyksiä ole olemassakaan. No tai jos haluatte tietää miten onnistun pyyhkimään wc-toimituksen jälkeen, lasken osastoon tyhmät kysymykset. Äidiltäni on kysytty tuotakin joskus, miten selviän moisesta jne…

Julkaistu

Morkkiksen riivaama

No niin, viikonloppu alkaa olla ohi ja mulla jonkin asteinen morkkis. Joo, tiedän, en ole tehnyt mitään katastrofaalista, tai edes sellaista mistä pitäisi olla nolona. No ei mua nolous vaivaa, vaivaa vitutus alkoholimäärästä, joka kurkusta meni pe ja la alas.

Perjantaiaamuna lähdin tosiaan muutaman kaverin kanssa Ruunebergilla edestakaiselle risteilylle Porvooseen ja takas.

Alunperin meille piti kuulua lippuihin lounas, joka olikin vain sunnuntaisin. Istuimme kannella mennentullen. No lounasta ei ollut ja kaverini haki juomaa usein ja samalla toivat minullekin. Karpalosiideri oli mulle uusi tuttavuus ja yllättävän aidon makuinenkin. Matka Porvooseen kesti kolme ja puolituntia, joka kului rupatellen. Välillä otettiin valokuvia seurueesta ja maisemakuvia saaristosta tms. Porvooseen saavuimme puoli kahdelta ja kävimme syömässä. Söin uuniperunaa kylmäsavuporotäytteellä. En ehtinyt ateriaani loppuun kun osa porukasta lähti kiertelemään Porvoota. Olisin mieluusti lähtenyt mukaan enkä istunut vain ravintolassa. No olin hidas mikä hidas. Toivat mulle kuitenkin Rumberin tehtaanmyymälästä avokille salmiakkilakuja ja sokeroimatonta riisisuklaata tulijaisiksi vietäväksi.

Matkalla Porvooseen

Paluumatkalle lähdettiin neljältä ja puolikasilta oltiin Kauppatorilla. Matkalla ei mainittavaa tapahtunut. Joku soitti haitaria. Helsinkiin saavuttuamme osa halusi vielä mennä syömään. Kävimme pitseriassa, jossa oli onneksi intialaista ruokaa, joten söin kanaa riisillä. Kotona olin kymmenen pintaan. Törkeän väsynyt ja puolihumalaisena. En todellakaan muista milloin olisin juonut noin monta siideriä 8kpl, 0,33-pulloja 10 tunnin aikana. Simahdin sohvalle herätäkseni siitä puoli kolme. Ja univaivojen vaivaamana ei tarvinnut kuvitella nukkuvansa. Kuuntelin kirjaa pari tuntia.

Aamulla ei onneksi krapula vaivannut, paitsi henkinen 🙁 Mut, kyllä kesäpäivää oli ihan kiva nauttia laivan kannella 😀 Avokki reippaana teki monipuolisen treenin ennen lähtöämme ystäväpariskunnan luo mökille. Siellä oli ihanaa, vaikka alkoholia nautimmekin. Nautimme kuitenkin hyvin kohtuullisesti. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia. Grillasimme tietysti juuri kun ukkos- ja raekuuro yllätti meidät :O Rakeet olivat peukalonpään kokoisia ja niitä tuli kovaa!!! Pääsimme kuitenkin nauttimaan kanavartaista ja kaslerpihveistä. Foliossa paistui kasvisnyytit joissa perunaa, punajuurta, sipulia, porkkanaa. Yllätyin positiivisesti punajuuren mausta grillattuna. Lisäksi söimme salaattia ja maistelimme punaviiniä. Jälkkärinä raparper-paistosta, nam. Saunasta lampeen, jonka vesi n. 10 asteista, on siis lähdepohjainen. IHANAA! Nyt voin sanoa talviturkin heitetyn, jeeeee! Karvakuono sai kirmailla vapaana ja relata oikein kunnolla, ja lammessa kävikin heittämässä lenkkiä useampaan kertaan 😀 Paikalla oli toinenkin koira, eläkeläisopas miltein 13-vuotias rouva 😀

Kotiuduttuamme tänään aika on mennyt lukiessa kirjaa takapihalla ja morkkistellen. Nyt illalla on saatu tulevan työviikon työlistat lomalaishierontapaikasta ja kyllähän töitä on luvassa alkavalla viikolla ihan mukavasti. Ja keskiviikkona pääsee ratsastamaan, ihanaa! Ja ehkä tämä morkkiskin tästä hiljalleen helpottaa, mutta siideritölkit ja pullot saa pysyä suljettuina. Ne turhat kalorit, ei kiitos!!! Huomenna varmasti vaaka antaa surulliset lukemat turvotuksesta, nyyh… Noh, omapahan vikani. Iteppä kaadoin kurkusta alas!!!

Julkaistu

Ginsengistä virkeyttä, melatomiinista unta – toivoopi hän

Ginseng vihreää teetä mukissa, ja yritän luottaa ginsengin piristävään vaikutukseen. Olen lähdössä kavereiden kanssa edestakaiselle risteilylle Ruuneberg-laivalla Porvooseen ja takaisin. Olen kärsinyt uniongelmista aika-ajoin. Viime joulukuussa löysin avun melatomiinista, jota ostin Itäkeskuksen Life-myymälästä kuultuani sitä saatavan jälleen Suomessa reseptivapaasti. Tuote oli vahvuudeltaan 3mg ja toimi. Ongelma katosi välittömästi. Keväällä menin ostamaan uutta annosta kotiseutuni Luontaistuotemyymälästä, jossa oli vain 2mg vahvuista suomalaista tuotetta. Myyjä sanoi, ettei Suomessa reseptivapaana saa myydä vahvempaa. Liekö säädökset sitten joulukuun alusta muuttuneet. Ostin tuota miedompaa ja se ei tunnu toimivan ollenkaan.

Melatomiinihan on hormoni, jota aivojen käpylisäke erittää, ja sitä sanotaan myös ”pimeähormoniksi”, ja että serotoniini on sen esiaste. Tutkittua ja tieteellistä näyttöä on kai aika vähän, mutta ilmeisesti meillä sokeilla tuota melatomiinia ei erity tarpeeksi ja aiheuttaa uniongelmia. Viime talvena juttelin monen sokon kanssa asiasta ja yllätys oli todella suuri kuinka moni käytti melatoniimi-valmisteita ja sai avun. Ongelma on vaan ettei lääkärit asiasta paljoakaan tiedä, joten miten saada tohtori kirjoittamaan reseptin? Siksipä ilo olikin suuri kun melatomiinista tuli reseptivapaa, mutta ilmeisesti tietyin rajotuksin. Eestissä sitä kuulemma myydään reseptivapaasti vahvempana kuin meillä. No nyt onkin tarve päästä tuonne Itiksen Life-myymälään katsastamaan vieläkö sieltä löytyy tuotetta mikä toimi, vai onko mentävä lääkärin pakeille.

Iltaisin nukahdan hyvin, mutta herään kahden-kolmen välillä, unet loppuu siihen. Moni sanoo oireiden viittaavan tuohon melatomiini-ongelmaan. Jos stressiä silloin jo itse nukahtaminen on vaikeaa. Mene ja tiedä, mutta viime talvena olin ikionnellinen saamastani avusta. Tuolloin ajattelin ongelman olevan lähinnä pimeään aikaan, mutta vuosia karttuessa näemmä taitaapi tulla ympärivuotinen harmitus. Viime yönä heräsin puoli kolmelta enkä sen jälkeen ole nukkunut. Tämän postauksen kirjoitettuani painun suihkuun ja testaan Dermoshililtä tilaamaani Ginseng-suihkuöljyä, joka tuoksuu aivan ihanalta, joten Ginseng-teemalla tämä aamu 😀

Tällä viikolla ”virallisina” punnituspäivinä maanantaina ja torstaina vaaka on näyttänyt samaa, eli 69.2 kg. Nuo lukemat tosin oli myös tiistaina ja keskiviikkonakin… Eli, jämähdys/jymähdys… Ei vaivuta kuitenkaan synkkyyteen, kyllä se sieltä laskee!!! Tällä viikolla olen töiden lomassa lukenut Patrik Borgin kirjaa Rentoa painonhallintaa. Olen lukenut ehkä noin yhdenkuudesosan kirjasta ja jo tässä vaiheessa huomaan kirjan antavan ajattelimisen aihetta. Toisaalta, onneksi en ole kirjan oppeja ajatellen ollut täysin hakoteillä aikaisemminkaan. Olen aina kannattanut hidasta painonpudotusta tms. Kirjoittelen varmastikin tuon kirjan luettunani ajatuksistani täällä tarkemmin.

Kolmessa päivässä minulla oli tällä viikolla 16 asiakasta ja nämä iki-ihanat uniongelmat. Eilen vietin vapaapäivää väsymyksen kourissa. Alkuillasta grillasimme ja valmistimme ihanan kesäisen salaatin. Ja kohta matka käy kohden Kauppatoria ja Ruuneberg-laivaa, joten ei muuta kuin ginsengin voimalla kesäpäivästä nauttimaan! Ja lopuksi vielä tervetuloa Sateenvarjomies lukijakseni!

Julkaistu

Kahden endorfiinin päivä

Meidän kotisalilla hiki haisi ja ilman kosteusprosentti oli varmana…. Noh, aikas paljon kun avokin kanssa siellä alkuillasta treenasimme. Mun treeniä haittasi huonovointisuus, mutta sitkistelin tunnin treenin. Kahvakuulalla kahdenkäden ja yhdenkäden heilautuksia, heilautuksia kahdella kuulalla, pystypunnerrusta, kulmasoutua, hauiskääntöä jne. Heilautuksissa syke nousi ihanasti ja vatsa ilmaisi olemassa olonsa vastalausein. Jouduinkin juoksemaan hotellihelpotuksessa, joka tietysti vähän häiritsi treeniä. Ei ole ensinmäinen kerta kun vatsa reakoi kahvakuulatreeniin. Olo ei ollut kovin endorfiininen vasta kuin jonkin aikaa treenin jälkeen. Oli ihanaa istua takapihalla mansikoita syöden. Ja vaikka treeni takkusikin huonovointisuuden vuoksi olen erittäin tyytyväinen etten luovuttanut kesken, ja että tuli ylipäätään treenatuksi. Huonovointisuus saattoi johtua myös liian vähäisestä nestetankkauksesta tai syömästäni kalasta ja bataatista. Ruokailusta oli tosin toista tuntia aikaa, mutta olen huomannut ennenkin kahvakuulailussa olevan aika tarkkaa mitä syö ennen treeniä ja miten paljon.

Treenin jä lkeen koin suurta onnistumisen riemua. Tein tilauksen Dermoshoppiin. Aikaisemmin sieltä on saanut tuotteet myös laskulla, nyt ei saanut, joten verkkopankkiin. Mulla on ollut vasta jonkin aikaa avainlukulista pisteillä, joten en ole aikaisemmin täysin itsenäisesti verkkopankkia käyttänyt. Yleensä avustajani hoitaa laskut ja muun rahaliikenteen. Joskus olen maksanut jotain niin, että hän on vierestä katsonut homman onnistuvan. Nyt jännitti vähän, mutta kaikki onnistui hienosti. Ei ole itsestään selvää, että saa tuon avainlukulistan pisteillä. Pitkään luulin omassakin pankissa sellaisen olevan mahdotonta. Kuulin kuitenkin, että sellaisen saa kun tarpeeksi vaatii. Meninkin asennoituneena taistelemaan asiasta konttoriin. Yllätys olikin todella suuri ja positiivinen kun pankkivirkailija esitettyäni asian sanoi hakevansa listan minulle varastosta. Kiitin häntä hyvästä palvelusta. Kerroin varautuneeni siihen, että joudun selittämään asiaa juurtajaksaen tms. Hän naureskeli ja sanoi, että he ovat tilanneet keskuskonttorilta niitä varmuuden vuoksi, että aina joskus joku niitä kysyy. Tuosta tuli tosi iloinen ja hyvä fiilis. Ja itsenäisestä toimimisesta vielä mahtavempi olo.

Tänään siis kaksi syytä endorfiiniin, vaikka talviturkki jäi yhä heittämättä. Toivottavasti alkavalla viikolla pääsen myös uimaan, se kuuluu niin kesään! Huomisaamuna kuitenkin lomalaisia hieromaan kuuden asiakkaan verran. Enpä ole siis pahoillani, jos sää hivenen viilenee kuten on ennustettu.

Julkaistu

Hellepäivien puuhastelua

Olemme saaneet nauttia hellepäivistä. Rakastan kesää aina kun on paljon kesäpuuhaa, ja eilinen olikin mukava päivä. Huonosti nukutun yön jälkeen lähdin treffaan ystävääni keskustaan. Käytiin Kampissa kiertelemässä ja etsiskelemässä kesämekkoja ja sandaaleja. Kumpiakaan ei valitettavasti löytynyt. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut, kävelimme Thehuoneelle teelle ja siemencroisantille. Tällä kertaa maistelimme mustaa teetä, joka maustettu Kranaatti-omenalla. Tunnelma jälleen ihanan leppoisa ja kiireetön. Tuon relaushetken jälkeen jatkoimme Stockmanniin, josta ostin digisanelimeen migrofonin, jossa on tuulenestoa mukana. Haluan Azorien saarten matkasta hyvät äänikuvat. Herkusta piti käydä tietystikin ostamassa taasen tuo omenamehupönikkä. On kyllä herkullista kylmäpuristettua mehua, eikä mielestäni mitenkään ryöstöhintaistakaan, kolme litraa reilu 9 euroa.

Kotiuduttuani salaatin valmistus iltaa varten. Laitoin siihen, rukolaa, jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, suippopaprikaa, omenaa ja Parmesan-juustoa. Tilkka sitrusoliiviöljyä ja ripaus mustapippuria. Avokkini oli ahkeroinut koko aamupäivän töiden merkeissä, joten pikasuihkut ja olikin aika lähteä Suomenlinnaan ystäväpariskunnan kanssa.

Siellä kiertelimme parisen tuntia. Pääsin tunnustelemaan väijytysaukkoa, tykkiä ja matalakattoista kivistä huonetta. Nilkat sai hyvää tasapainotreeniä mukulakivillä käppäillessä. Sää oli ihana, lämmin, suorastaan kuuma 😀 Tuuli ajoittain rannassa vilvoitti ihanasti. Väkeä oli paljon. Avokki innostui ottamaan valokuvia joita täällä myöhemmin, kun joku katsoo kuvat ja valikoi onnistuneet 😀

Suokista palattuamme ilta jatkui ystävien luona grillaillen broilerfilettä ja Halloum-juustoa. Grilliherkuista nautiskelimme tekemäni salaatin kanssa. Jälkkärinä tarjottiin kahvin ja kaakaon kanssa valkosuklaakeksejä(söin yhden!), tiikerikakkua(kaakaoraidan tilalla lakukastikeraita, maistoin) ja suklaapäälysteisiä chilikeksejä joista en erityisemmin pitänyt. Makeankiintiö kyllä täyttyi, ei totisesti tehnyt mieli lisää! Kotona oli vielä ihan pakko keittää iltatee ja istuskella takapihan keinussa lukien blogeja ja Facebook-päivitykset. Yö oli lämmin ja ihana. Se oli ikioma oma hetkeni 😀 Tuntuikin hyvältä kömpiä lakanoiden väliin. Kirjaa ei jaksanut kauaa kuunnella. Alotin Arthur Haileyn kirjan Kovat lääkkeet. Edellisyönä sain loppuun Wilbur Smithin Keihästen sankarit-kirjan.
Tänään oli tarkoitus lähteä avokin kanssa Ankkapuistoon piknikille, mutta koska kumpikaan ei ole auringossa makailija luovuimme ajatuksesta kuumuuden takia. Kokkailimme yhdessä. Maustoin lohifileen sitrusbergamontilla, sitruunamelissalla, basilikalla, mustalla pippurilla, suolalla, sitruunanmehulla ja valkosipulilla. Kiedoimme kalat folion sisään ja grillasimme illalla. Kalan kanssa oli bataattia ja paprikaa, jotka olin marinoinut oliiviöljyssä, pippurissa, suolassa, valkosipulissa ja kalasta yli jääneissä yrteissä. Tuli herkullinen illallinen. Päivällä söimme piknikeväistä Korpelan luomulihapullia fetakuutioiden ja maalaisleivän kanssa. Nuo lihapullat olivat valmispulliksi oikein herkullisia. Huomasi eron, ei lisäaineita tms. En nykyisin valmislihapullia ostele, avokki joskus ostaa, en syö niitä juuri koskaan. Nyt maistoin ja yllätyin positiivisesti.

Päivä on mennyt sangen rauhallisesti. Kirjaa kuuntelin ja nukahdin. Saas nähdä miten ensi yönä uni maistuu. Aterian jälkeen istuin keinussa lukemassa pisteillä Musta ruusu –nimistä kirjaa. Nyt teen juotuani otan tietokoneen mukaani ja luen ulkona päivän blogikirjoitukset ja nautin ihanasta myöhäisillasta. Avokki on kömpinyt jo nukkumatin luo. Syö allergialääkkeitä, joten on tosi nuutunut/väsynyt. Minun kesäenergiani pursuu ja toivottavasti huominen tuo tullessaan mukavaa kesätekemistä. Maanantaina taas on edessä työpäivä. Päivät menevät nopsaan ja siksipä kesästä täytyykin saada kaikki irti. Nyt haluaisin pulahtaa järveen heittämään talviturkin. On jo heinäkuu ja talviturkki alkaa tuntua aika ahdistavalta 😉 🙂

Julkaistu

Ajatuksia laihduttamisesta ja ystävyydestä pihakeinussa kesästä nauttien

Kello lähestyy iltakahdeksaa ja mittarissa vieläkin yli 26 astetta lämmintä. Tulin istumaan tänne takapihan keinuun kesäillasta nauttimaan. Avokki treenaa tunnollisesti. Itse laiskottelen menkkakipuisena edelleen. Eikä fiiliskään ole ollut paras mahdollinen, mutta huomenna on mukavaa ohjelmaa luvassa; shoppailua ystävän kanssa ja illalla ystäväpariskunnan kanssa treffaamista. Lauantaille suunnittelimme avokin kanssa piknikkiä. Kyllä mielikin tästä piristyy. Ja tämän aamun ilouutisiin kuului ehdottomasti vaakalukemat!!! Mullahan on puhuva vaaka, ja jotta lukemat ei jäisi epäselviksi, vaaka toistaa lukeman kolmeen kertaan ja aika kovaa. Joskus olen miettinyt, että pitääkö noiden aparaattien suunnittelijat puhetukea tarvitsevia samalla ääliöinä.. Pitää puhua hitaasti, selkeästi, kovaa. No muistaa täytyy tietysti, että meissä tarvitsijoissa on toki monenlaisia ihmisiäkin. Voitte vaan kuvitella miltä tuntuu kuunnella vaakan kauhulukemat kolmesti ja kovaa toistettuna 😀 Tänäaamuna kuitenkin ilo oli suuri vaa’an sanoessa ”Painonne on 69.3 kiloa, painonne on 69.3 kiloa, painonne on 69.3 kiloa”. Laskua tapahtunut helteestä ja menkoista huolimatta, jeeeeee!!!! Joskos jumitus olis nyt vähäksi aikaa hellittänyt ja paino jatkaisi laskuaan. Koska tämä on mulla ollut varsin hidasta, heinäkuun vikana päivänä toivon todella olevani päässyt alle 68 kiloon, mieluiten alle 67.5 kiloon. Tiedän olevan turhaa tavoitElla esim. alle 65 kiloa. Azoreille olisikin hienoa lähteä sitten alle 67 kiloisena 🙂 Kadehdinkin teitä joilla paino tippuu viikossa tuon mitä minulla kuukaudessa tai jopa kahdessa. Vakavasti ottaen, on hyvä muistaa meidän kaikkien olevan erilaisia ja reakoivan eri tavalla eri systeemeihin jne, joten eipä taida olla aiheellista kadehtia.

Nyt kun olen lueskellut muutaman viikon ihmisten laihdutusblogeja olen huomannut itsestäni että en kirjoita ulkonäköseikoista koskien laihduttamista. En pohdi miten rumannäköinen olen omine läskeineni tai miltä näytän treenatessani läskeissäni. En tiedä onko se hyvä vai huono asia kun en asiaa paljoakaan ajattele. Uskon siihen vaikuttavan tämän näkövammaisuuteni. En todellakaan tarkoita ettenkö haluaisi näyttää kropassani hyvältä jne, tai etteikö minulle olisi väliä miltä näytän. Kyllä välitän, mutta en ehkä välitä niinkään siitä miltä muiden silmissä näytän, tai kehtaanko tehdä jotain kun olen ylipainoinen sen takia kun se näyttää karmealta. . Äh, en tiedä osaanko selittää mitä tarkoitan? Ajattelen enemmän sitä fiilistä mikä tulee ollessani kevyempi, samalla toki ulkonäköni paranee ja voin käyttää kenties erilaisia asustekokonaisuuksia tms.Laihtumisella on paljon hyviä terveysvaikutuksia, rasitus nivelissä vähenee, sydän ei joudu niin kovalle rasitukselle, kenties kolesteroli ja verenpaine laskee, kroppa notkistuu, liikkuvuus lisääntyy jne. Ne ulkonäkömuutokset tulevat siinä sivussa. Toki ilahduttaa, jos joku toteaa mun laihtuneen, tai näyttävän hyvältä. En kuitenkaan osaa ajatella/kirjoittaa rumista läskimakkaroistani tai niiden katoamisesta. Kyllä tavoittelen tuon vatsaröllykän katoamista ja persuksen pienenemistä/kiinteytymistä. En osaa niistä vain kirjoittaa. Minusta onkin mukavaa lukea blogeista myös ajatuksia liittyen ulkonäkömuutoksiin. Tuo minulle taas asiaan uutta näkökulmaa, katsontakantaa.

Ylipäätään minusta on ihanaa lukea näkevien kirjoituksia, vaikka teksteissä vilahteleekin paljon valokuvia joita en valitettavasti näe. Olen aina sanonut, että vammaisella henkilöllä pitäisi olla ystävä/kaveripiirissään vertaisiaan että täysin terveitä ihmisiä. Vertaistuki on tärkeää, mutta ehkä vieläkin tärkeämpää on saada niitä vammattomia kontakteja. Ne tuo laajuutta ja normaaliutta. Hirveä sana ja voikin miettiä mikä on normaalia… Noh joka tapauksessa olen käynyt peruskoulun näkövammaisten koulussa Jyväskylässä. Ennen kouluikää kavereita riitti kotipaikkakunnallani pihapiirissä. Kouluvuosien heti alkuaikoina kaverit kuitenkin katosivat. Kun tulin viikonloppuisin kotiin en enään mahtunutkaan porukkaan. Toki Jyväskylässä tuli uusia näkövammaisia kavereita, silti muutos tuntui pahalta. Nykyisinhän näkövammaiset pääsääntöisesti integroidaan tavallisiin kouluihin ja tuolla erityiskoulussa on paljon lapsia joilla on muitakin vammoja kuin näkövamma. Kotikuntani ei kuitenkaan ollut valmis kustantamaan minulle tavalliseen kouluun koulunkäyntiavustajaa. Pitivät parempana minun olla erityiskoulussa. Siirtoa yritettiin monta kertaa vuosien aikana, koska tiedettiin minun pärjäävän normaaliopetuksessa, mutta ei koskaan onnistunut. Koulun opetustasoon vaikutti oppilaiden monivammaisuus ja tänäkin päivänä kärsin siitä esim. kielien suhteen. En sano etteikö siellä olisi ollut paljon hyviäkin asioita…. Mutta piti kirjoittamani kontakteista näkeviin ihmisiin… Yläasteella ja ammattikoulussa kaveripiirini muodostui täysin näkövammaisista ystävistä. Ammattikoulussa oli joitain normaalisti näkeviä ihmisiä, jotka alkuun kaverustuivat hyvinkin innokkaasti, mutta kenties opastustarve, avustaminen vieraissa paikoissa tms. tuntui hankalalta/rasittavalta… En tiedä. He katosivat. Ammattikoulun jälkeen elämässäni on ollut joitakin näkeviä kavereita, mutta pääsääntöisesti kadonneet alkuinnostuksen mentyä ohi.Tällä hetkellä minulla on yksi hyvä näkevä ystävä, joka joskus auttelee mua esim. tässsä blogissa, lähtee shoppailemaan tms. Olemme tutustuneet koiratouhujen kautta. Välillä minua pelottaa kysyä apua johonkin, koska pelkään menettäväni hänet. En halua olla riippaystävä, joka on aina jotakin vailla. Vieraissa paikoissa kun ei vaan pysty liikkumaan täysin itsenäisesti. Onneksi ystäväni on pysynyt elämässä ja toivottavasti pysyy pitkään, ja opin luottamaan siihen ettei kaikki katoa ympäriltäni, vaikka joskus apua tarvitsenkin.

En koe olevani yksinäinen, mutta näkeviä ihmisiä joskus kaipaan enemmän elämääni. Siksipä nautinkin kun boin täällä blogimailmassa olla läsnä, tutustua ja vaihtaa ajatuksia. Toivottavasti myös virtuaalielämän ulkopuolisia uusia ihmiskontakteja
syntyy jotakin kautta. Ja kyllä edelleenkin myös näkövammaiset ystäväni ovat minulle tärkeitä!

Jahas, kylläpäs nyt aiheet hyppäsi laihdutuksesta, ulkonäköön, ystäviin… Välillä tekstiä katosi ja homma meni uusiksi, mutta jospa nyt nämä kesäillan keinuaatokset olis tässä. Aika mennä keittelemään iltateetä ja halimaan avokkia jolle oon tänäänkin kiukutellut ihan turhaan!

Julkaistu

Menkkavitutuksesta juhannusmuistoihin ja vhh-leivän maistelua

Kuinka moni muistaa sen päivän kun ekat menkat tulivat, ja sen miten naiseksi tulemisesta onniteltiin? Tänään jälleen kerran kivuista kärsiessäni olen pohtinut mitä onniteltavaa siinä on kun kerran kuukaudessa sattuu pari-kolme päivää ja tulee muitakin iki-ihaniasivuoireita. Ja iän karttuessa tuntuu oireet vain pahenevan. Ei 20-vuotiaana juurikaan kipuja ollut tai vaikuttanut mielentilaan. Nyt on kivut ja vitutus/masispäivät! Onneksi sen tietää ettei ole pysyvä tila, mutta mun positiiviselle ja iloisellekin luonteelle on kova kolaus kärsiä turhanpäiväisestä vitutuksesta tai masennuksesta. Ja siihen fiilikseen kun ei tarvita juuri mitään. Alkaa vaan tympimään. Sitten sitä kiukuttelee (lähinnä avokille) kaikesta ihan turhasta mistä ei normaalisti tulisi mieleenkään kiukutella. Inhoan itseäni kun teen sitä ja samanaikaisesti en voi itselleni mitään. Olenkin aina sanonut, että miehillä pitäisi myöskin olla kerran kuukaudessa muutaman päivän ajan jokin… no vaikka parin päivän siemensyöksyputki 😉 No miehethän tykkäis… Mut olis niin rajuja ettei voi tehdä mitään… Tai jotenkin ylirasittavia. Olishan se jotain kun pitäis kulkea side suojana välttyäkseen housupyykiltä. No joo… Oli aika huono, myönnetään! niin Herää varmaan kysymys miksi en siirrä pillereillä kuukautisiani harvemmaksi. Noh, niistä ihanuuksista sain keuhkoveritulpan, joten hormonaalisen ehkäisyn voipi unohtaa. Ja toisaalta en halua keinotekoisilla hormoneilla vaikuttaa elimistööni, etenkin tuon veritulppakokemukseni jälkeen. Toivonpa vain avokin kestävän nämä kiukku-vitutus-masispäivät. Niin, se onnitteleminen menkkojen alkamisesta.. Hedelmälliseksi tuleminen… Onhan se tietysti jotain ja hienoa, mutta pitääkö sen takia saada vuosikymmenien riesa itselleen.

Mut ei tämä elämä oikeasti näin surkeaa ole. Istuin takapihalla puutarhakeinussa ja nautin kesäillasta. Olen ahkeroinut tänään seitsemän asiakkaan verran. Töiden jälkeen olo oli tosi saastainen, joten suihkuun pestäkseni hiet pois. Ja paistoin vähähiilarisen leivän. Kun olin Ruohonjuuren tapahtumassa Liiku itsesi iloiseksi tän kuun alussa, saimme tuotekassit, jossa oli myös leipäjauhopusseja. Nyt päätin kokeilla millaista leipää niistä tulee. Leivästä löytyi Hyvinvoinnin.fi:stä seuraavat tiedot. Toteanpa vielä että aikas hintavat jauhot. Ja valmistus tapahtuu: Sekoitetaan jauhot ja hiiva keskenään, lisätään 2.5 dl vettä. Annetaan kohota 30 min, paistetaan 180 asteessa 55 min. Ja nyt lainaus sieltä Hyvinvoinnista:

”Erdschwalbe VitaAurinko vähähiilihydraattinen leipäjauho 9.50 ?
Pakkauskoko: 370.00 g – 25.68 ?/kg i
Lisäaineeton Luomu

Vähähiilihydraattiset leipäjauhot sisältävät nimensä mukaisesti
erittäin vähän hiilihydraatteja (4 g/100 g leipää, vrt. vehnäleipä 48
g/100g). Sen sijaan ne sisältävät runsaasti arvokkaita
kasviproteiineja ja kuitua sekä hyviä rasvoja.
Valmiin leivän maku on maukas ja runsas. Herkullisen maun salaisuus on
siinä, että runsaimpana ainesosana on käytetty mantelijauhetta. Myös
erilaisia siemeniä (kurpitsa, auringonkukka, pellava, seesam) on
käytetty reippaasti. Ainesosien luomulaatuisuus tuo leipään puhtaan ja
aidon maun. Sidosaineena käytetyn vehnägluteiinin määrä on
huomattavasti pienempi kuin mantelijauheen, mikä vaikuttaa
olennaisesti makuun ja leivän koostumukseen. Kookosravinnon
vähähiilihydraattisista leipäjauhoista saa mehevää ja rouhevaa, aidon
makuista leipää.

Valvottu luomutuotanto (EG-Bio) takaa korkean laadun: leipäjauhot
eivät sisällä lisäaineita tai torjunta-aineita eivätkä ole
geeniteknisesti muunneltuja.
Hiiva on pakattu erilliseen tyhjiöpakattuun pussiin, jotta se säilyisi
pidempään.

Vähähiilihydraattisia leipäjauhoja suositellaan erityisesti
– Painonhallintaan, erityisesti ylipainoisille auttamaan
painonpudotuksessa
– Vähähiilihydraattiseen ruokavalioon
– Erilaisten sairauksien vaatimaan erikoisruokavalioon (syöpä,
ketogeeninen ruokavalio, allergiat, kohonnut verenpaine,
vatsa/suolistovaivat, diabetes)
– Kuntoilijoille, urheilijoille
– Terveelliseen ja tasapainoiseen ruokavalioon, esim.
vähähiilihydraattiseksi iltapalaksi

Vähähiilihydraattisen leivän valmistus on vaivatonta ja helppoa:
sekoitat vain jauhot ja mukana tulevan hiivan ja lisäät vettä –
taikina on valmis! Pussin kyljestä löytyvät tarkemmat valmistusohjeet.
Yhdestä pussista tulee n. 550 g valmista leipää.

Mantelijauho*, auringonkukansiemen 18 %*, pellavansiemen*,
vehnägluteeni*, seesaminsiemen*, kuivahiiva (erikseen pakattu,
sisäpuolella), jodioitu merisuola 1,2 %.
* = luomu

Ravintosisältö / 100 g valmista leipää
Energiaa, 1323 kJ / 316 kcal
Proteiinia, 20,7 g
Hiilihydraatteja, 4,0 g
Rasvaa, 24,4 g”

Maistoimme leipää iltateen kanssa. En oikein osaa sanoa pidinkö vai en. Täyttävää se joka tapauksessa oli. Leivässä oli paljon siemeniä, ehkä vähän liikaa minun makuun ja siksi koostumus tuntui vieraalta ja yliterveelliseltä 🙂 Vaatii siis ehkä vähän totuttelua, mutta en kyllä hyökkää kauppaan heti ostamaan kympin leipäainesta. No tuota leipää jäi vielä maisteltavaksi ja leipäpusseja on vielä kaksi odottamassa paistamistaan. Ehtii siis mutustaa, makustaa, tutustua paremmin muodostaakseen mielipiteensä.

Ja enhän ole vielä kertonut ihanasta juhannuksestammekaan… Vietimme sen kotona avokin ja ystävän kanssa. Ruokailimme laihdutuksemme huomioiden, joten puuttui tirisevät grillimakkarat, kahviherkut, jäätelöt jne. Grillasimme kasvisnyyttejä, maissia ja herkulliset punaviinimarinoidut possupihvit. Ja vielä vatsoja täyttämään vihersalaatti ja laseihin georgialaista punaviiniä.

Pihvit ja muut herkut maistuivat, nam!
Herkullista! Sääkin oli suosiollinen. Tarkenimme takapihalla loistavasti. Ylimääräset kalorit kun tuli otetuksi viinistä jälkkäriksi nautiskelimme tuoretta ananasta ja mansikoita. Koko illan aikana kolmisin kulutimme puolitoistapulloa punaviiniä ja yksi 0.75-englantilainen omenasiideri. Hakkasi muuten mennen tullen nuo kaikenmailman esanssisiiderit!

Oli ihanaa saunajuomaa! Saunoimmekin oikein kunnolla ajan kanssa vihtoen.

Juhannusvihdan oikea paikka oli…

Kyllä vihdasta tuleekin ihana tuoksu. Koiratkin pääsivät pienelle kirmauslenkille nauttimaan vapaudesta.

Koirakaverukset juhannuksenvietossa
Takapihalla riitti energiaa leikkimiseen. Juttua piisas teen voimalla liki kolmeen. Lauantaille suunniteltu pitkä lenkki jouduttiin jättämään kovien sadekuurojen vuoksi.

No ystäväni auttoi minua laittamaan tänne blogiin valokuvia, joten isot kiitokset hänelle!

Maanantaiaamuna punnituksessa oli huippua huomata ettei juhannus aiheuttanut painon nousua, päinvastoin, sillä lukemat olivat 69.4 kg. No jotta totuus ei unohtuisi, tänään taas jo 69.8 kg. Syytän hellettä ja menkkoja!!!
Tunnustus, ei minusta ole ollut aamukuudelta lenkille, nyyh… Maanantaina reippailimme töiden jälkeen tunnin lenkin ja 30min kahvakuulailun verran. Harmaakuono alkoi väsymään loppuvaiheessa lenkkiä. Helle ei sovi sille, joten putosimme treenivauhdista. En kuitenkaan halua pakottaa kuumalla koiraa painamaan hirveällä vauhdillakaan. Kahvakuulasta tuli hyvä fiilis ja vähän myös lihakset kipeiks. Se kuuluu asiaan. Suihkun jälkeen vielä venyttelyt ja teehetki takapihalla, oli aikas endorfiininen olotila. Että ei tämä elämä loppujenlopulta niin kamalaa ole menkkavitutuksista huolimatta.

Julkaistu

Oikea korvakin leikataan

Olen vallan hämmentynyt, mutta iloinen teistä uusista lukijoista. Vielä pari viikkoa sitten blogillani oli neljä lukijaa ja nyt teitä on kolminkertainen määrä! Tervetuloa teille kaikille. On ihanaa kohdata uusia ihmisiä. Se saa endorfiinin kohoamaan. Aihe, josta nyt aion kirjoittaa ei välttämättä ole kovinkaan endorfiininen. Jotkut ovat kyselleet nimittäin kuulumisiani otoskleroosin suhteen. Tuota kuulovikaani olen käsitellyt blogissani aina silloin tällöin, mutta nyt viimeset kaksi kuukautta asia on aikaslailla hautautunut. Huhtikuun postauksista löytyy tarkahko omiin kokemuksiini perustuva tarina otoskleroosileikkauksesta ja siitä toipumisesta. Ja toipuminenhan on sujunut hyvin. Leikatun korvan kuulo on kohentunut oleellisesti.

Puolitoistaviikkoa sitten mulle tehtiin ekat kuulotestit leikkauksen jälkeen. Kuuntelin piippauksia kuulokkeista sekä siten, että toisesta korvasta kuului häiriösurinoita ja tutkittavasta piippauksia. Ero oli huikea. Tuon häiriöäänen ollessa leikatussa korvassa se tuntui todella kovalta ja ärsyttävältä kohinalta. Oikeassa korvassa taas kuulin sen, mutta huonosti. Oikeasta tuntui matalat äänet testissä kadonneen. Tiesinkin, että oikeassa korvassa kuulon suhteen on tapahtunut romahdus. Se tapahtui jo talvella ennen vasemman leikkausta, mutta helmikuulta kuulokäyrät olivat edelleen laskeneet. Viime maanantaina tapasin mut leikanneen korvakirurgin, joka ”avasi” kuulotestien tulosta. Vasemman korvan kuuloraja on 30 desibeliä ja oikeassa 50, korvat ovat heittäneet häränpyllyä siis. Oikea on leikkauskypsä, joten nyt olen jonossa sen operointiin. Pääsin myös peruutuspaikkajonoon kuten viime kerrallakin. Kesän aikana leikkauksia ei kuitenkaan tehdä, joten elokuun puoleen saapi olla aivan rauhassa, ahkeroida helteessä töiden parissa. Työmotivaatiota kyllä riittää, koska tuo operaatio aiheuttaa 2-3 viikon sairasloman milloin en asiakkaita voi ottaa. Tuon vasemman korvan kuulo ei yltä sisäkorvaan asti kunnolla, jos lääkärin selitykset oikein ymmärsin. Nettiä selatessa löysin tietoa, jonka mukaan juuri tuo 30 db on raja milloin alkaa olemaan erilaisia kuulemisvaikeuksia, normaalipuheääni on 50-55 db:n luokkaa ja yli 80 db on jo meteliä. Kipukynnys menee jossain 120 desibelin paikkeilla. Aika sitten näyttää koheneeko kuulo vielä leikatussa korvassa vai onko se nyt se mikä on. Molemmissa korvissa on alipainetta, ja ilmaa puhaltaessa nenän kautta kuulo kohenee. Lääkäri muistutti riskien olevan samat kuin ekalla kerralla, ja että jos korvista ei tule symmetriset kuulemisen suhteen, ei aleta leikkaamaan uudelleen vältettäessä turhaa ronkkimista korvissa. En tajunnut kysyä lääkäriltä mistä nuo useat leikkauskerrat sitten johtuvat. Täälläkin moni on kommentoinut toteamalla käyneensä 3-4 otoskleroosileikkausta läpi. Onko korvaan asetettava proteesi sitten irronnut useammin kuin kerran.

Leikatusta korvasta tinnitus ei ole kadonnut, ei edes oikeastaan vähentynyt leikkauksen jälkeen. Se tuntuu kurjalta eikä lääkärin arvio paljoa lohduttanut. Otoskleroosi voi erittää jotain ainetta mistä sisäkorva ei tykkää, ja joka mahdollisesti heikentää kuuloa nopeammin  mitä iän myötä tuleva heikentyminen normaalisti olisi. Heikkona hetkenäni ajattelenkin tinnitusta kuunnellessa, että siellä se nyt vinkuu kuuloa alaspäin. Asiaa ei kuitenkaan pidä etukäteen liikaa murehtia tässä vaiheessa. Olen erittäin onnellinen kuitenkin siihen miten paljon kuulo leikkauksen myötä koheni. Nyt kuulen tietokoneeni hurinan, opaskoirani pissimisen jne. Ihmisten kanssa keskustelu sujuu mukavasti, uskaltaa taas liikkua rohkeammin, ei tarvitse kuulokojetta jne, jne. Se mitä oikean korvan leikkaus tuo tullessaan jää nähtäväksi, mutta lähden siihen luottavaisin mielin riskit tiedostaen. Ennen tuota kuitenkin nautitaan kesästä ja Azorien saarille suuntautuvasta lomamatkasta.

Julkaistu

Paljastuksia: Vastaukset 25 esitettyyn kysymykseen

Tämä kysely löytyi Toppahapan ja Blueberryn blogeista, ja Blueberrylle kommentoidessa ”lupasin/uhkasin” vastailla kysymyksiin itsekin blogini saatua 10 lukijaa. Ja nyt teitä on tuo täysi KYMPPI! Tervetuloa kaikille! On siis aika lunastaa lupaukseni, joten tässä vastaukseni kyselyyn.

1. Kolme viimmeistä ostostani..
Avokki kävi juhannuksen alla ruokakaupassa, joten mun viimesimmät ostokset on keskiviikolta. Thehuoneessa shoppasin kolmea eri teetä. Tunnustaudun teefriikiksi. Nyt ostin mm. vihreää teetä, jossa karpaloita ja vadelmaa, kiinalaista vahvaa mustaa teetä sekä valkoisen ja vihreän teen sekoitusta. Jos kolmesta teestä ”puristetaan” vain yksi ostos tee, mukaan voin listata kapripituiset juoksuhousut ja kolme paria varrettomia sukkia 😀

2. Isoin julkkis jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni
Taidetaan nimet pitää omana tietona, mutta menee vammaisurheilun puolelle 😀

3. Viimmeksi Googlasin..
Kreikan saaria, jotka oli ennen Azoreiden ”löytymistä” yhtenä lomakohdevaihtoehtona. Ne kuitenkin kalpeni Azorien myötä 🙂

4. Kaikkien aikojen huonoin ostokseni…
Vaikea sanoa mikä nyt olisi kaikkien aikojen huonoin, mutta varmasti pettymyksiä on tullut tai on jäänyt kaapin perukoille käyttämättömänä. Joihinkin vaatteisiin ei vaan ”kiinny”, vaikka mitään vikaa ei olisikaan. Ei vaan nappaa… 😀

5. käsilaukussani on juuri tällähetkellä..
Rahapussi, korttikotelot(kauppojen asiakaskortteja), nenäliinapakkaus, kotiavaimet, Ruistempovälipalapussi, Vihreätee-energiajuoma, Mango-energiapatukka, eka sidos Patrik Borgmannin kirjasta Rentoa painonhallintaa sekä mp3-soitin työkenkiä unohtamatta. Aamulla sujautan mukaan vielä puhelimen. Olen pakannut siis jo tavarani huomiselle hierontakeikalle ja laukku on iso nahkainen olkalaukku 😀 Sinne mahtuu hyvin kengätkin muovipussissa, sidos kirjaa jne. En kuitenkaan jatkuvasti kanna tuollasta määrää tavaraa mukanani… Mut puhelin, rahat, avaimet on niitä useimmiten mukana kulkevia asioita. Nyt tarvii olla tuo soitin muistiinpanoja varten ja luettavaa, jos iskee ylimääräsiä taukoja.

6.suosikkikatuni koko maailmassa..
No hoh-hoh… Ei kyllä aavistustakaan 😀

7. Tyypillisin asuni..
Riippuu niin tilanteesta… Lekkarit ja oikeanlaisella leikkauksella oleva tunika. Suora/laatikkomalli ei käy. Sellaisessa näytän säkkiin pukeutuneelta kammotukselta. Oikealinjainen asu saa hyväksynnän. Housuissa paljon mustaa, tunikoissa sinistä eri sävyissä, turkoosia. Lenkkeillessä lenkkivarustus, joskus viileämmällä säällä farkut ja pusero. Helteellä shortsit, toppi tai teepaita, joskus hellemekko.

8. Hienoin/Kallein ostokseni on..
Kyllä se on ehdottomasti oma asunto, jossa tälläkin hetkellä asun.

9. Olen riippuvainen…
En haluaisi olla mistään riippuvainen, mutta kyllä jos puhelimestani otettaisiin ruudunlukuohjelma pois, tai tästä tietokoneelta… elämä muuttuisi aika helvetilliseksi. Ajatelkaapa vaikka niin, että teillä olisi puhelin tai tietokone, mutta näyttö pimeänä 🙁 Olenko siis riippuvainen tietokoneesta ja puhelimesta… Kyllä tämä tietokone mahdollistaa apuvälineineen niin paljon, että vastaus on KYLLÄ!

10. Tyylini kuvailtuna kolmella sanalla..
Rento, hillitty, tavis 😉

11. Jos saisin loppuelämäni shoppailla vain yhdessä putiikissa?
Aika paha… Pakko kai vastata jokin iso tavaratalo, josta löytyy kaikki mahdollinen. Mieleni tekisi kirjoittaa joko Hyvinvoinnin verkkokauppa tai Ruohonjuuri, mutta kummastakaan ei toistaseksi saa erityisemmin vaatteita. Tosin Hyvinvoinnin verkkokaupan tuotteita tänään selatessa löysin lasten koossa olevia luomupuuvillapaitoja. Mut ehkä se olis Prisma tai vastaava, jos olis pakko… Onneks ei ole 🙂

12. En ole ikinä ostanut mitään..
Hm… vähän omituinen kysymys, mutta en ole ostanut autoa, purjevenettä, polkupyörää, oopperaesitykseen lippuja, matkaa Afrikkaan, huumeita, masennuslääkkeitä, käsirautoja, asetta… Jokohan riittäs???

13. Parhaat outlet-löydöt teen ehdottomasti.. Hm…
Enpä oikein tiedä

14. Jos saisin periä jonkun koko garderobin.. Eipä väliä, taitasin myydä eteen päin

15. Seuraava suuri hankintani on..
Hankintalistalla ei ole mitään isompaa, vähän harkittu spinningpyörän uusimista. Se on kuitenkin vasta harkintaasteen hyvin alkuvaiheessa 😀

16. Tyyli-ikonini on.. Mitäs hittoa sellasella teen? Mulla on mun tyyli ja muilla taas omansa :O

17. Kenkävalikoimassani on aivan liian vähän..
Mulla kenkiä on aika paljon, joten tähän ei pitäisi laittaa mitään… mutta, hyvät sandaalit, jotka ei aiheuta rakkoja olis kivat… Mun jaloilla se vaan taitaa olla mahdottomuus…

18. Unelmieni laukku on.. Musta olkalaukku kokoluokkaa a4, jossa päällä pari pienempää taskua. Mulla on sellanen Addun olkalaukku Barceloonasta ostettuna, se on aika täydellinen. Ja taas tietysti riippuu tilanteesta. Tuo mun nahka”säkki”laukku on myös ihana 😀

19. käytän kuukaudessa vaate- yms. shoppailuun..
Riippuu kuukaudesta, tarpeesta. Useesti ostan enempi kerrallaan ja sitten menee kuukausia ettei tarvii ostoksia juurikaan tehdä.

20. Verkossa shoppailen mieluiten..
Dermoshop ja Hyvinvoinnin tavaratalo-verkkokauppa. Ylipäätään nettikaupat joissa on helppoa liikkua ruudunluvun avulla, ja joissa tuotteista kerrotaan kunnolla. Tuo Hyvinvoinni.fi on siitä erittäin mahtava ostospaikka, kun voi lueskella tuotteiden ainesosista, osasta käyttöohjeitakin jne. Dermoshopissa sama homma.

21. Suosikkimuotiblogini on..
Hm… Ei vois vähempää kiinnostaa! En siis seuraa en nyt enkä varmasti myöhemminkään 🙂

22. Olen kauneimmillani.. Sitä pitää kysyä joltain muulta, vaikka avokiltani 🙂

23. Makutuomarinani toimii.. Itseni lisäksi pitkäaikainen avustajani

24. Hiukseni ovat.. Lyhyet ja värjätyt

25. Toiveammattini on.. Kaippa se on se mitä työksenikin teen