Julkaistu

Shoppailua, ystäviä ja lenkkeilyä :D

Pari päivää on ollu aika haipakkaa ja huomisaamuna 5.30 ylös, lenkille ja matkaan kartanoretkelle Turkuun. Oikea osoite ehkä olis sänky ja peiton alla eikä istua nakottaa silmät puolitangossa tässä tietokoneen ääressä. Mulla on ollu kuitenkin kaks niin ihanaa päivää, että ”pakko” tulla kertomaan teillekin.

Eilisaamuna lähdin Oton kanssa Ankkalammen lenkille. Sujuvuus hiukan takkuisaa, mutta kiertoteitse löydettiin kotiin ilman suurempia ongelmia. Kotona jo odotettiinkin. Meillä oli nimittäin Opaskoirakerhon suunnittelupalveri. Syyskuussa pidämme tottistreenit uusille koirankäyttäjille, lokakuulle pyrimme järjestämään tutustumiskäynnin Mustiin ja mirriin. Marraskuun lopussa onkin vuorossa pikkujoulut 😀 Aika sujahti nopsaan suunnitelmia tehdessä. Samalla joimme valkoista teetä, joka maustettu mansikoilla ja herkuttelimme viinirypäleillä ja juustolla, jälkkäriksi tummaaminttusuklaata.

Alkuilta sujahti Helsingissä rautatien torilla, jossa on meneillään Herkkujen Suomi-tapahtuma. Oltiin siellä viime vuonnakin. Nyt myynnissä oli paljon lihasäilykkeitä, leipää ja hunajaa. Jotenkin tuntui, että viime kerralla valikoima oli suurempi ja laajempi. Löysin tulijaisiksi vietävää suklaata parille ystävälle. Itelle ostin mansikkaglögin, pienen palan kylmäsavuporoa. Maistiaisiakin tuntui olevan viime vuotta vähemmän. Mutta sää oli loistava, aurinko paistoi ja oli lämmin. Päädyimmekin Baarikärpäsen terassille yksille. Ensin meinattiin mennä oluttelttaan, mutta mustikkasiideri 0.4l olis maksanut 8 € ja lasi 3 €, josta palautuksessa maksettu takaisin 2 €, joten siiderin hinnaksi olisi tullut 9 €. Ei KIITOS! Baarikärpäsessä nautimme puolikuivasta valkoviinistä lasillisten verran auringosta nauttien.

Kotiin tultuani Otolle ruokaa ja itselle kanankoipinuijat uuniin ja lenkille. Aurinko oli laskemassa, joten ilma viileni hyvää vauhtia. Gps-matkamittari oli sekaisin, sen mukaan iltalenkkimme sujui 30 minuutissa, matkaa taittui 6.1 km, keskinopeus 12.1km tunnissa ja kovin vauhti 98km tunnissa, joten mailman nopein mieskään ei olis pärjännyt. Ainoa mikä piti paikkansa oli tuo aika, ja kävelty matka oli 3km, mutta ehkä en edes yritä arvioida todellista keskivauhtiamme :D:D Gps oli vielä aamullakin sekaisin. Taas väitti meidän kävelleen kuus kilsaa puolessa tunnissa, nyt vauhti oli pudonnut 58 kilsaan kovimmillaan ja keskinopeuskin vaan jotain reilut viisi kilsaa :D:D Olen kuvitellut gps:n olevan suht luotettava, mutta ehkä kantaani on vähän pakko tarkistaa…

Aamulenkin jälkeen vauhdilla suihkuun ja asiakasta hoitamaan. Sen jälkeen lähdinkin taas Helsinkiin. Nyt Hakaniemeen. Kävimme tutustumassa Hakaniemen Ruohonjuureen, joka on Kampin Ruohista selvästi pienempi. Ostin hirssiä ystäväni suosituksesta. Tulee kuulemma herkullista puuroa. Sorruin myös pariin maustettuun luonnonjogurttiin, hamppupatukkaan ja ihoa puhdistavaan detox-teehen. Tulijaisiksi ostin Clipperin valkoista vadelmateetä. Kyllähän sitä olisi taas voinut ostaa vaikka mitä ihania hyvinvointituotteita, mutta hillitsin itseni 🙂

Pienen etsimisen jälkeen löysimme Silvopleehen, jossa nautimme herkullisen kasvislounaan. Väkeä oli aika paljon, mutta onnistuimme täyttämään noutopöydästä lautasemme heikkonäköisen ystävän kanssa. Taaksemme taisi kertyä jonkinlainen jono, koska emme suoriutuneet niin vauhdilla linjastolla. Lopulta kuitenkin istuimme pöytään ja pääsimme nauttimaan herkullisesta ruuasta. Viereisistä pöydistä kuului lasten huudahduksia ihanasta koirasta ja aikuisten selityksiä koiran olevan töissä 🙂 Otto käyttäytyikin koko päivän hienosti. Opasti hyvin ja malttoi sisätiloissa loistavasti.

Syötyämme jatkoimme Toista linjaa pitkin tavoitteena löytää Hilda Viola-niminen vaateliike, jota ystävälleni oli suositeltu. Kauppa löytyi ja aivan ihana sen omistaja. Aikaa vierähti tovi jos toinenkin. Hän käy ostosmatkoilla Pariisissa, jonka lisäksi ompelija ompelee myyntiin uniikkeja vaatteita sekä myynnissä korkealaatuisia käytettyjä merkkivaatteita. Itse ostin yhden tunikan sekä ns terveystopin ja lekkingsit. Nainen tuo tuotetta Italiasta ja toppi vaikuttaa lynfakiertoomme. Saa nähdä allekirjoitanko asian vai en käytettyäni toppia ja lekkareita jonkin aikaa. Kaupassa oli ihana tunnelma ja ystävällinen palvelu.

Koska aurinko paistoi komeasti ja juttua riitti, kävelimme Cafe Piritaan yksille. Terassilla meren rannalla elokuun lopussa, aikas mahtavaa. Kotona normimeiningit koiran ruokkimisineen ja ulkoilutuksineen. Ja vielä ihanaan päivään mahtui toisen ystävän vierailu. Hänellä on opaskoirakoulun siitosnarttu, joka on tiineenä, astutuksesta reilut viisi viikkoa. Pyysin voisinko päästä tunnustelemaan odottavaa koiraa. Ystäväni kävi reilu viikko sitten ekan kerran. Tuohon verrattuna koiran nisät oli roikkuvammat ja lantio levinnyt huomattavasti. Ja pitihän sitä koiran tutkimisen jälkeen nautiskella teet ja vaihtaa kuulumisia. Nyt olo on aikas tasaraha, joten taitaapi olla aika kömpiä unimattia tapaamaan.

Julkaistu

Vauhti lisääntyy – matkat pitenee

Oton kulku on ollut pitkin kesää vaihtelevaa ja olipa jakso milloin lenkit meni taisteluun mennäänkö eteenpäin vai seisotaanko paikoillaan. Kolmen kilsan lenkkiin meni reilut 50 minuuttia ja meikäläisen kärsivällisyys koetuksella. Koira kävelee sata metriä, pysähtyy, taisto jatketaanko matkaa ja lopulta kun jatketaan tulee uusi stoppi ehkä sadan-kahden sadan metrin päästä… Koitan pohtia mikä mättää, tympiikö lenkki, onko siinä jotain epämukavaa, johtuuko jumitus epävarmuudesta, onko maha kunnossa jne… Vastaukset uupuu… Yritän kannustaa, otan ”kaasukahvan” käyttöön, nypin taluttimesta, hermostun… Huoh!!! Komennan itseni rauhoittumaan ja kannustamaan ja taas päästään vähän eteenpäin.

Käyttäessäni Harmaakuonoa opaskoirakoululla lääkärissä tapasin sattumalta Oton kouluttajan, joka halusi tietää kuinka kesä on sujunut. Taisin olla aika huonona juuri ennen lääkäriä oltuani tuollaisella hermoja repivällä jumittelulenkillä, joten kuulumisien kerronnasta taisi tulla paljon negatiivisempi kuva mitä totuus loppujenlopulta oli. Joka tapauksessa sovimme treffit ja oloni helpottui jo siitä 😀

Tuon juttelun jälkeen Otossa alkoi muutokset. Päivä päivältä lenkit sujui paremmin ja paremmin. Jumituksia tuli, mutta vähemmän ja kannustuksella päästiin eteenpäin. Ja kun kouluttaja tuli luoksemme tilanne ei tuntunut enään yhtään niin hankalalta. Lähdimme kiertämään Ankkalammen lenkin. Otto oli todella innoissaan ja innossaan unohti merkata suojatien, uusintaotto auttoi ja opastus sujui mallikkaasti Ankkalammen lenkille saakka. Häntä heilui ja poika näytti varmalta. Ankkalampilenkillä kuljetaan hiekkateitä pitkin ja lenkillä paljon risteäviä teitä. Ottoa kiinnosti oikealla jokin hirmuisesti, mutta kannustamalla ja syrjää vaatimalla pysyttiin vasemmassa laidassa eikä ajauduttu lenkkireitiltä pois. Vauhti pysyi aika hyvänä ja lenkin kauimmaisessa päädyssä Otto kääntyi hienosti vasemmalla olevalle sillalle, josta olisi jostain syystä lähtenyt oikealle, vaikka jatkoimmekin vasemmalle. Reitin toista sivua kävellessä Otto tuntui ja näytti epävarmalta, hidasteli, mutta ei jumittanut. Vei kuitenkin hienosti lenkin alkupisteelle ja merkkasi suojatien. Kotimatkalla kuten mennessäkin päästiin koirapuiston ohi ilma pahempaa jumittelua. Koirapuiston jälkeen on alikulkuun meno, Otto kääntyikin oikealle radanvarsitielle. Teki sen kahdesti ennen kuin suostui alikulkuun. Alikulun jälkeen tultiin tielle minkä varrella koulun piha. Siellä vietettiin välituntia ja mökä hirmuinen. Oton häntä ei heilunut ja muutenkin vaikutti paikka vastenmieliseltä. Päästyämme kääntymään oikeallepois koulutieltä Oton häntä nousi taas heilumaan ja poika opasti reippaasti kotiin. Kouluttajan mielestä ollaan hyvällä tiellä eikä meillä ole hätää, lisää vaan lenkkejä ja monipuolista koiran käyttöä, hyvä tulee.

Ja tuosta perjantaisesta lenkistä on taas otettu huimasti askeleita eteenpäin. Viikonloppuna lenkkeilimme mökillä pari reilun neljän kilsan lenkkiä epätasaisessa maastossa. Epätasaisuudet Otto ottaa edelleen hitaasti ja varovaisesti, kannustuksella uskaltaa lisätä vauhtia ja tasaisella vauhti nousikin välillä aika hurjaksi. Ja nyt kotona ollessa on ollut ilo kävellä pojan kanssa. Otto kulkee reippain askelin, on uskaltanut tehdä oikeita ratkaisuja opastaessaan. Eilen ja tänään oli ihan ”pakko” pidentää lenkkiä alkuperäisestä suunnitelmasta, niin ihanaa on kävellä reippaasti varman oloisen koiran kanssa. Ja mikä on upeeta lenkkien pituudet alkavat kasvamaan ja vauhtia riittää. Tuolloin reilut pari viikkoa sitten epäilin kasvammeko koskaan koirakoksi. Nyt taas uskon, että kasvamme ja vieläpä hyväksi sellaiseksi. Toki treenaus/työ jatkuu edelleen, ja tiedän vielä minua kokeiltavan. Jumituksia tulee, mutta ehkä minäkin opin niistä selviytymään. Mutta aina näistä hyvistä hetkistä nauttii ja siitä kun niitä alkaa tulla enenevissä määrin tietää työn kannattaneen. Kärsivällisyyttä tämä kaikki vaatii ja muistamista koirakoksi ei synnytä hetkessä eikä kahdessa. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, kilometrejä jne.

Otto on viime aikoina alkanut ottamaan Harmaakuonolta tapoja käyttöön. Aiemmin Otto seistä pönötti kakalla kuin sahapukki. Jos ulostuksesta ei kuulunut pörinää, tai pökäleiden putoamiskahahdusta pöpelikköön, tai se ei haissut, en tiennyt paskoko poika vai ei. Nyt Otto on alkanut pyörähdellä ennen toimitusta ja sen jälkeen ruopii tassuilla maata hurjasti kuten Harmaakuonokin. Kouluttajaa oikein nauratti miten Otto pöllytti pöpelikköä 😀

Otto ei hirveästi hae hellyyksiä, mutta lähellä se haluaa olla. Nykyisin en pääse oikein mihinkään ilman koiran vieressä oloa. Jos istun tietokoneella poika makaa tuolissani kiinni. Välillä pelkään pyörien ajelevan korvan päältä tässä liikahdellessani. Kun syön keittiön pöydän ääressä se makaa tuolini vieressä. Kun touhuan keittiössä jätkä aivan varmasti rojottaa metrin kahden säteellä. Mökillä pihassa liikkuessa huomaan pojan kulkevan rinnallani. Jos istahdan lammen rantaan koira löytyy viereltä, jos menen huussiin se odottaa oven takana jne… Joskus istuessani se saattaa antaa tassua. Vielä en tiedä mitä se sillä haluaa kertoa. Haluaako hellyyksiä, herkkuja, ulkoilemaan, vettä tms. Harmaakuonohan pyytää asioita antamalla tassua ja jos ei ala tapahtua se haukahtaa vaativasti. Sitä Otto ei ole vielä tehnyt 😀

Meillä on edessä mielenkiintoinen puolentoista viikon pätkä. Junalla ja bussilla matkustamista, kartanoretki Turkuun, shoppailupäivä ystävän kanssa Hakaniemen suunnalla, maastolenkki Hyrylän metsissä, kahdessa paikassa yökyläilyä, kahviloissa ja ravintoloissa olemista ja blogimiitti. Saas nähdä kuinka paljon opimme toisistamme lisää ja miten päivät sujuvat. Uskon meidän kehittyvän koirakkona saadessamme yhdessä liikkumisen kokemuksia lisää erilaisissa paikoissa, joten nautitaan kasvusta ja kehittymisestä, ja pää pystyssä myös niinä huonompina päivinä. Ainahan se ei suju eikä työ maistu koirallekaan.

Julkaistu

Kesäkuvia mökiltä

Varoitus
Paljon kuvia koirista 😀

Toukokuun lopulla elämäämme tuli uusi perheen jäsen Opas Otto Harmaakuonon jäädessä viettelemään luoksemme eläkepäiviään, joten alkuunhan sitä pitää saada paljon kuvia koirien touhuista 😀

Kesäkuun lopulla Ottokin uskaltautui uimaan kahlailun sijaan

Kepin veto haukkuen ja murmuttaen labpisenergian ryydittämänä

Tomaatit viihtyvät mökin seinustalle tehdyssä kehikossaan 🙂
Kuva napattu heinäkuun ekana viikonloppuna kuten muutkin puutarhakuvat Kaksi karviaispensasta ja yksi mustaviinimarjapensas tuettiin kehikoilla avokin ja äidin toimesta Ja vihdoin valmis laituri

Heinäkuun toisena viikonloppuna Otto sai riehumisseuraa kaksi vuotta vanhemmasta opaskollegasta Alphonsesta, ja kyllä nuoret rymistelivätkin pitkin pihaa. Harmaakuono halusi keppiä heitettävän veteen, mutta sunnuntaina kaikki kolme koiraa veti keppiä ja näköjään vanhakin jaksaa, jos ei muuten niin sisulla 😀 Ja kukapas sai kepin :D:D

Julkaistu

Kaatosateessakin voi olla onnellinen

Aamulla molemmat koirat olivat sitä mieltä ettei tuonne kaatosateeseen voi mennä. Kumpikin kääntyi ovelta takaisin sisään. Lopulta Otto teki takapihalle pisut Harmaakuonon esimerkistä. Mutta täytyihän sinne ulos lähteä, sillä isompi hätä kolkutteli hajuista päätellen molemmilla. Avokille tuli asiakkaita, joten pukiessani kalvopukua (kuuma kuin mikä, mutta pitää sateen ulkopinnalla) ylleni päätin ottaa molemmat mukaan. Kerran aikasemmin olen vienyt molemmat tarpeilleen, joten selviytyisimme nytkin.

Gps:n matkamittari päälle, Otto vasempaan ja Harmaakuono oikeaan käteen, joten ei muuta kuin matkaan. Alkuun Harmaakuono pyrki Oton eteen, mutta hoksattuaan minun haluavan sen kulkevan oikealla puolellani ja lyhennettyäni hihnaa vanha herra kulki rinnallamme siivosti Oton työskentelyä häiritsemättä. Harmaakuonolla häntä heilui pystyssä, otolla vähemmän ja alempana. Poikahan inhoaa märkää maata ja vesisadetta. Silti Ottokin käveli reippaasti ja hädätkin tuli tehdyksi. Paikoissa missä tiellä oli vettä tasaisesti Otto selvästi oli nyreänä. Jumitusta ei onneksi kuitenkaan tullut.

Ottohan välillä pistää liinat kiinni eikä suostu hetkeen liikkumaan metriäkään. Seisoo kuin puupatsas, nostit valjaita, nypytit hihnasta, kannustit tai kirosit, vedit tms. Ei vaan liiku. Voitte uskoa sen olevan todella turhauttavaa. Viime viikolla tuollaisen tahmailulenkin jälkeen vein Harmaakuonoa lääkäriin tavaten samalla Oton kouluttajan. Kuulostin varmaan epätoivoiselta ja epäonnistuneelta koiran käyttäjältä kun selitin tahmailua. Sovittiin, että kouluttaja tulee katsomaan meitä nyt tulevana perjantaina. No arvatkaapas, Otto on alkanut taas kulkemaan paremmin. No joka tapauksessa on mukava nähdä kouluttajaa ja kuulla häneltä lisää vinkkejä yhteistyömme parantumiseen sekä ylipäätään missä tällä hetkellä mennään kouluttajan silmin.

Mutta nyt Metsolan suota kiertäessä nautin sateesta huolimatta lenkkeilystä koirien kanssa. Molemmat kun kulki hienosti ja onnistuimme ohittamaan kauniisti muutaman koululaisen, jotka pyöräilivät tien toista laitaa pitkin. Sain kävellä eläkeläisoppaan kanssa uuden oppaan hoitaessa työt, sain nauttia molempien läsnäolosta valjaiden toisessa päässä. Harmaakuonolla on heijastinvaljaat joihin hihna kiinnitetään. Näin ei tule kaulaan/niskaan rasitusta herran kiskoessa eteenpäin. Ja itse asiassa Harmaakuono kulkee valjaissa rauhallisemmin kuin talutin/kaulapanta-yhdistelmällä.

Lenkin viimeisen kilometrin aikana sade yltyi. Se olikin pysynyt siihen asti kohtuullisena, mutta loppumatkasta satoi saavista kaatamalla. Kävellessämme ajattelin ”ei haittaa, vaikka sataa. Minulla on kaksi rakasta koiraa ja tämä on meidän hetki. Ja johan ollaan kastuttu, joten antaa tulla vaan vettä niskaan.” Olin niin onnellinen 🙂 Kotiovelle päästyämme valtavat rapsutukset ja kehut molemmille sekä gps-matkamittarin lukemien tarkistus 2.9km/35min. Oltiin märkiä ja kuraisia kaikki. Koirat odottamaan katoksen alle ja hakemaan pari isoa pyyhettä. Putsaus ja kuivaus, jonka jälkeen hihnat ja valjaat huuhteluun, ja olipa omat housunikin aika kuraiset. Ja nyt on maistunut (toinen muki menossa) sitruunalla maustettu mate-juoma, joka on virkistävää ja hyvää. Mate-juomahan tulee Etelä-Amerikasta, siellä sitä kuulemma juodaan todella paljon. Itse olen ostanut tuon Thehuoneelta Eerikinkadulta Helsingistä. Ekan mukillisen aikana nautiskelin tummalla suklaalla päällystetyistä luomukarpaloista, joten sadepäivään pientä itsensä hemmottelua.

Nyt tän kuun alusta lähtien olen merkannut liikuntasuoritukset ylös. Haastoin itseni:
1.8.-31.12.2013 80 liikuntapäivään. Liikuntasuorituksen tulee kestää minimissään 30 min, mielellään enemmän :D:D Tänään sain kahdeksannen merkinnän sadelenkistä. Kaksi lenkkiä olen hylännyt: viime viikkoisen tahmailulenkin, jossa 2.8 km:n kävelyyn meni aikaa 50 min ja eilisen iltalenkin 2.4km/27min. Kaikki liikuntapäivät ovat toistaseks tulleet lenkeistä. Oton ajoittaisesta tahmailusta johtuen emme pääse aina vauhdilla ylpeilemään, mutta lenkkeilyä kuitenkin, ja eiköhän Oton varmuuden lisääntyessä myös vauhti kartu, toivottavasti ainakin. Ja tällä hetkellä lenkkien pituudetkaan ei päätä huimaa, koska tässä vaiheessa en halua lähteä kahdestaan kauemmaksi, jos jumitus iskeekin päälle. Onneksi Peesarit-patikalla saatiin 11.6km ja 7.1 km sekä viime viikonloppuna mökillä 9 km lenkit. Nyt hiljalleen aletaan pidentelemään kotikulmillakin kahdestaan kulkiessamme lenkkien pituuksia. Tässä vaiheessa koetan kuitenkin olla liikaa tuiottamatta lukuja. Kun merkkailen kilometrejä ja aikoja ylös, varmasti jossain vaiheessa huomaan matkojen pidentyneen ja vauhdin karttuneen ihan lukujenkin mukaan, joten sitä odotellessa. Ja tottahan toki haluan muutakin liikuntaa kuin koiran kanssa lenkkeily.

Kesä meni liian vähäisellä liikunnalla, koiralenkkejä vain ja niidenkin vauhti välillä aika onnettomia. Tärkeää kuitenkin on saada opaskoiralle varmuutta ja sitten vasta vauhtia, joten en ottanut enkä ota stressiä asiasta. Nyt kuitenkin on aika ”ryhtiliikkeen” niin liikunnan kuin muunkin hyvinvoinnin kannalta. Mökillä olemme syöneet mielestäni monipuolisesti kesän aikana, mutta liian monta siideriä ja viinilasillista nautittu. Tosin en kadu niitäkään. Nyt on vaan aika minimoida niiden kulutus, lisätä reipasta liikuntaa, tarkistella ruokavalio ja ruokailurytmi. Paino ei onneksi ole noussut kesän aikana, erityisemmin. 1.8. lähdettiin liikkeelle lukemista 67.1 kg, joten jospa nyt taas Hepan kropasta karisisi lisää ylimääräisiä kiloja. Homma etenee hitaasti, mutta varmasti, vaikka välillä takutaan paikoillaan. EN siltikään suostu luovuttamaan! Vielä tulee päivä milloin painan alle 60 kiloa!!!

Julkaistu

Ikimuistoinen nuotioilta ja relausviikonlopun tunnelmia

Lämmin, tyyni, pimeä syyskesän ilta. Nuotiossa tuli ja me kahden vain.

Meillä on juhannuksesta lähtien joka viikonloppu ollut mökillä vieraita viime viikonloppua lukuun ottamatta. Silloin olin peesaritkerhon kesäpatikalla (65 ihmistä + 40 koiraa), joten avokin kanssa kahden rentoutumisesta ei tietoakaan. Nyt kuitenkin vietämme pitkää viikonloppua mökillä kera koirien.

Kesän aikana olemme vieraidemme kanssa viettäneet mukavia kesäiltoja, naurua, hyvää ruokaa, saunomista, uimista ja juomaakin on riittänyt. Muistojen arkkuun kätkettynä monta huippuhetkeä kesän varrelta. Joten isot kiitokset YSTÄVÄT! Nyt on kuitenkin meidän hengähdyshetkemme vieraiden kanssa touhuamisesta.

Tultiin torstaina alkuillasta kuumissamme ja hikisinä. Lähes heti ruuat jääkaappiin laitettua pulahdimme lampeen – ah ihanuutta. Olimme etukäteen suunnitelleet viettävämme nuotioiltaa sään niin sallitessa, ja sehän salli!

Ilta oli tyyni, hiljainen, lämmin. Koirat laitoimme sisälle mäkäräisten takia. Harmaakuonolla on hotspot (pinnallinen ihotulehdus), joten ötököiden puremia ei enään kaivata. Istuimme nuotiolla jutellen ja aina vaan puita lisäten. Pulahdinpa puolilta öin lampeen ja kuivattelin kiireettä nuotion lämmössä. Uiminen alasti pimeässä kesäyössä on ihanaa ja uskomaton kokemus istua sen jälkeen alusvaatteisillaan nuotion lämmössä. Yleensä kun nuotiolle saa pukea reilusti päälle, jotta tarkenee. Mieletön kokemus ja mielettömän ihanaa :D:D

Lopulta annoimme tulen hiipua hiillokseksi ja paistoimme makkaraa. Lopetellessamme syömistä alkoi lempeä sade. Ei mitään ennakkovaroitusta esim. yltyvästä tuulesta. Yht’äkkiä vaan sateli vettä. Se oli lämmintä, mutta siirryimme kuistille sateen muuttuessa lempeästä kovemmaksi. Etäältä kuului ukkosen jyminää ja avokki näki jonkin verran salamia. Tuo ukkosrintama meni kuitenkin kaukaa ohitsemme. Lopulta sisälle ”iltateen” (yöllä kolmelta) keittoon ja vielähän siinä tunteroinen sujahti ennen kuin kömmimme puhtaiden lakanoiden väliin väsyneinä, mutta onnellisina.

Eilen hoitelin kuistilla istuskellen opaskoirakerhomme asioita. Julkaisin seuraavan kerhotapaamisemme ilmoituksen. Menemme lenkkeilemään Hyrylän metsiin. Samalla luin sähköpostit ja Facebookin. Ihana istuskella ulkona kaikessa rauhassa. Onneksi ilma pysyi sateettomana ja kivan lämpöisenä koko päivän. Aterioimme ulkona lohta ja perunoita.

Iltaa kohden tuuli yltyi, mutta saunomisen yhteydessä viidesti lampeen. IHANAA!!! Tuuli tuntui sen verran vilakalta ettei lammessa pulahduksen jälkeen tehnyt mieli istuskella ulkona, joten ravasimme lammen ja saunan väliä ilman huilitaukoja nauttien joka hetkestä. Emme edes halunneet siideriä tai olutta saunajuomaksi, hanasta vettä pari kertaa.

Tänään rento ja ihana oleilu on jatkunut. Ennen lenkille lähtöä maustoin ulkofilepihvit ja tein salaatin. Lenkkeilimme yhdeksän kilsan lenkin. Alkuun Otto kulki hyvin rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyi. Epätasaisuudet se ottaa todella varoen ja hitaasti kävellen. Lähtiessä hiukan emmin tarkenenko shortseissa ja t-paidassa ja hyvin tarkenin. Välillä oli suorastaan hiki ja heti mökille takaisin tultuamme, pulahdus lampeen. Vesi oli viilentynyt eilisillasta huomattavasti. Silti tuntui mahtavalta ja virkistävältä.

Pakko se on vaan todeta, että syksy tekee tuloaan. Lenkillä metsä tuoksui väkevästi syksyltä. Tuoksu tuntui hyvältä ja rauhoittavalta, samalla hiukan haikealta. Kesä on taas mennyt hurjaa vauhtia. Toivottavasti tulee vielä upeita loppukesän ja alkusyksyn päiviä. Upeassa säässähän on niin mukavaa liikkua luonnossa.

Istahdin lammen rantaan lukemaan pisteillä Dan Brownin kirjaa Murtamaton linnake ja kirjan viidennettä vihkoa, kirjassa 13 vihkoa. Siinä sujahti tovi koirat jaloissa tuulen suhinaa kuunnellen ja kirjaa lukien.

Aterioimme ulkona, tosin oli laitettava ohuiden kesähousujen sijaan collegehousut ja pitkähihainen. Silti elättelen toivetta ettei tuo ollut vielä viimeinen ateria tälle kesää ulkona. Lasillinen punaviiniä lihan, perunoiden ja salaatin kyytipoikana, maistuipa ruoka taas hyvältä.

Avokin terotettua kirveen kipaisimme marjapuskiin keräämään karviaisia ja mustaherukoita. Linnut ja koirimukset ovat pitäneet huolen ettei mustaherukoita enään paljoa ollutkaan. Karviaisia täytyy huomenna mennä keräämään lisää. Ei niitäkään tule niin paljoa, että jotain niistä tekisin. Karviaiset onkin kyllä parhaita suoraan puskasta. Puskissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta sade ajoi meidät sisälle koirien kuivauksen kautta.

Olen nauttinut tästä viikonlopusta suuresti ja vielä huomisen voimme relailla ja touhuta sen mitä huvittaa. Maanantaina paluu kaupunkiin ja arkeen. Näitä tällaisia hetkiä tarvitsee varmasti jokainen. Toki se miten rentoutuu parhaiten vaihtelee, mutta relausta ja omaa aikaa tarvii jokainen. Sitten taas jaksaa touhuta ystävien ja kavereiden kanssa, tehdä töitä ja käydä harrastuksissa.

Julkaistu

Kolme vuotias

Kolme vuotta sitten en kuvitellutkaan, että tämä blogini olisi hengissä vielä vuosien päästä. Silti kolme bloggausvuotta on sujahtanut, kirjoittelun välit vaihdellu melkoisesti, mutta onhan tämä kuitenkin jo 358. postaukseni. Blogia luettu yli 38.200 kertaa ja rekisteröityneitä lukijoita 49. Luetuimpia postauksia on käsitöihin, luentoihin ja otoskleroosiin liittyvät kirjoitukset. Aiheet ovatkin vaihdelleet hyvin paljon käsitöistä mökkeilyyn, ruuan valmistuksesta hyvinvointiin, liikunnasta opaskoiriin aina silloisen fiiliksen mukaan.

Alun perin tarkoituksena oli kirjoittaa yrittäjänaisen arjesta, miten harrastukset ja työ mahtuvat elämään. Ruokaherätys ja sen myötä luennoilla käynnit muuttivat kuitenkin suuntaa hyvinvointipainotteisemmaksi. Ja koska kilojen kanssa olen taistellut koko aikuisuuteni myös laihdutusjutut astui kuvioihin luettuani laihduttajien blogeja rohkaistuin itsekin kirjoittamaan omasta matkastani kohti kevyempää Hepaa. Noihin aikoihin postauksia syntyi aika tiuhaan tahtiin blogin alkutaipaleeseen verrattuna.

Otoskleroosista halusin kirjoittaa, jotta vertaistukea etsivä voisi saada rohkaisua kirjoituksistani. Aihe on sittemmin jäänyt, koska korvien tilanne on pysynyt leikkauksien jälkeen samana. Näkövammaisuus on osa minua ja se kulkee mukanani halusin tai en. Siksipä siitäkin olen kirjoittanut avoimin mielin. Toki en halua blogin olevan jokin sokon naisen selviytymistarina, mutta kertonee kuitenkin myös vammaisen voivan elää hyvää ja mielenkiintoista elämää vammastaan huolimatta. Toivottavasti kirjoituksista on lukijoille löytynyt kiintoisaa luettavaa, vaikka en ole pysynytkään yhden aihealueen piirissä. Ja otoskleroosin myötä leikkauksista toipuessa löysin käsityöt, jotka nykyisin napsasee ison palan kirjoitetuista aiheista.

Mitä blogin kirjoittaminen on sitten minulle antanut?
Olen saanut paljon mukavia kommentteja, asiallisia kysymyksiä ja vertaistukea. Olen tavannut blogimiitissä Jyväskylässä muutaman ihanan blogisiskon, ja tapaan heitä taasen 1.9. Tampereella järjestettävässä miitissä. Pari blogisiskoa on lukenut minulle äänitteelle lehtiartikkeleita, yhden kanssa lumikenkäilty ja vietetty mukava ja mielenkiintoinen teeilta Thehuoneella. Ja teemaan sopivasti hän luki minulle Pirkko Arstilan teekirjan. Muutamien kanssa ollaan Facebookissa kavereita jne.

Blogin myötä minulle tuli haastattelupyyntö Kauneus&terveys-lehteen Selviytymistarinani otoskleroosista. Juttu julkaistiin 2011 marraskuussa. Loppuvuodesta minulle tarjottiin mahdollisuutta linkittää teemaan sopiva linkki (alkoholittomat boolit) blogipostaukseeni ja tienata siitä muutaman kympin. Toteutus oli vasta tämän vuoden puolella. Eli, blogia on luettu ja kaitpa täällä on jotain ihan luettavaakin ollut.

Olen iloinen, että löysin blogimailman ja rupesin itsekin kirjoittamaan. Tämä on antanut paljon ja toivottavasti hyviä fiiliksiä tulee jatkossakin. Kiitos jokaiselle teistä!!

Julkaistu

Kilojen vartijat

Viime viikolla opaskoirat-teemaisella postituslistalla heitettiin painon pudotukseen haaste niille joille se on tarpeen. Moni ilmaisi ottavansa haasteen vastaan. Kyseinen postituslista ei kuitenkaan ole välttämättä paras paikka laihduttamiseen ja painon hallintaan liittyviin keskusteluihin.

Lähdin kehittelemään asiaa eteenpäin oikeastaan blogien innoittamana. Pari vuotta sitten luin itsekin paljon laihdutusblogeja joista sain hyviä vinkkejä, hyviä oivalluksia, vertaistukea jne. Voisiko keskusteluryhmä toimia vastaavasti?

Melkoisen säätämisen (ruudunlukuohjelman kanssa tappelua) jälkeen onnistuin perustamaan google-ryhmiin ryhmän Kilojen vartijat

Ryhmä on avoin kaikille ja sinne voi liittyä kaikki, jotka haluavat keskustella painon pudotukseen/hallintaan liittyvistä asioista hyvässä hengessä. Kaikille, jotka haluavat saada vertaistukea, oivalluksia, vinkkejä, tukea matkalla kohden omia tavoitteitaan.

Ryhmästä infoa saa jakaa kaikille mahdollisille kiinnostuneille, ja jos yhtään kolahti liity mukaan sinäkin.

Julkaistu

Loppukevään ja kesän käsitöitä

Tänään avustajani napsi valokuvat uusimmista valmistuneista neulomuksista ja käsitöistä, joten pitkästä aikaan teksti saa lisämaustetta valokuvien muodossa.

Käsityöharrastuksenihan on roihunnut nyt puolisentoista vuotta. Joskus aikaisemminkin olen jotain pientä neuloskellut töiden yleensä jääden kesken. Nyt niin ei enään kuitenkaan käy. Selvästi syksy ja talvi on aktiivisinta käsityöaikaa. Viime kesänä työt seisoivat keskeneräisinä ties miten pitkään, syksyn tullen into taas palasi ja samanlaisia inspiraatiokatkoksia ei ole tullutkaan. Toki välillä menee viikko tai pari ilman kosketusta käsitöihin, mutta tänä kesänä valmiitakin töitä on syntynyt.

Inspiraatio joskus katoaa vuodenajasta riippumatta, iskee alemmuuskompleksi. On olo etten osaa tehdä mitään hienoa, että työni on tavattoman yksinkertaisen tylsiä. Tuollaisen olon iskiessä on parempi hetki antaa töiden levätä ja palata niihin taas kun järkikin on palautunut päänuppiin. Halu oppia koko ajan jotain uutta on valtava, joten varmasti työnikin monimutkaistuvat ja monipuolistuvat. Olen joka tapauksessa onnellinen, että olen löytänyt käsillä tekemisen ilon, kokenut onnistumisia käsitöiden parissa, tutustunut ihaniin ihmisiin käsitöiden myötä jne.

Ennen keittiöremonttia harputtelin tuttavan pojalle sinisen pehmoisen kaulaliinan. Poika toivoi tuota pehmeyttä 🙂 Novita Rustika (51%villa 49%akryyli, puikot7-8, käsinpesu) Kaulaliina on tehty harpulla. Edellisestä harpulla tehdystä työstä olikin aikaa, sillä edellinen työ taisi olla marraskuussa tekemäni huivi.

Tuolloin huhtikuussa opettelin koirien vetolelun tekoa munkinnyöritystekniikalla. Ontelokude kävi käsiin, poltti hankautuessaan ihoon, joten vetolelun teko oli kovin hidasta. Nyörittelin aina muutaman solmun päivässä mökillä ihon parkkiintuessa tai tekniikan parantuessa, sillä lopulta kädet kestivät tehdä huomattavasti useampia solmuja kerrallaan kuin alkuunsa.

Kotiuduttuani Oton kanssa kurssilta rentouduin mökillä lammen rannassa istuen ja Wilbur Smithin kirjaa Valkoiset miehet kuunnellen. Samalla syntyi korinpohjaneuloksella tilaustyönä tuubihuivi. novita Sylvia (86%villa 14%silkki, puikot7-8, käsinpesu) 8mm pyörö/120silmukkaa/korinpohjakuvio 1-4 kerros: *3o, 3n* 5-8 kerros: *3n, 3o* Tein samanlaisen huivin tilaustyönä huhtikuun alussa ja sain toisen tilauksen esiteltyäni täällä huhtikuun postauksissa edellisen kerran valmistuneita töitä. Tuolloin huivista tuli ystäväni toivomanlainen, saas nähdä miten tämän käy.

Tein toukokuun opaskoirakurssilla tuubihuivin 8mm pyöröllä, sadalla silmukalla neuloen koko aika oikeaa ja mökillä kesäkuun alussa samoilla langoilla, mutta nyt tasona kasin puikoilla 31 silmukalla aina oikein. Lopuksi päät yhteen. Tällaisen tein viime jouluna lahjaksi ystävällenikin. Nyt minua kiinnostaa kumpi neulos miellyttää teitä lukijat enemmän? Jos kuvista nyt mitään pystyy sanomaan. yhtä aikaa neulottu novita Rose petroolinsininen (70%akryyli 30%villa, puikot 5) ja sinisenkirjava novita Silmu (36%mohair 33%polyamidi 31%akryyli, puikot 7 tai 8, käsinpesu)

Lisäksi olen kesän aikana näpertänyt jonkin verran kahvipussien parissa, neulonut valokranssiin neulomuksen, aloittanut Ampitus-kaulurin sekä mini bonchon. Ja nyt on keritty vyyhdistä lanka Revontuli-huiviin, joten syksy tulla saa 😀 Eilen tuntui ihan kauhistuttavan syksyiseltä :O, mutta tämän päivän aikana taidettiin saada kesä takaisin 🙂

Julkaistu

Musta tuli Windows7:n käyttäjä

Tulin tänne blogiin postaamaan innoissani uudesta läppäristäni, jonka eilen sain. Into kuitenkin hiipui kun tekstin kirjoituskenttää ei löytynyt mistään. Ennen se on tullut heti näkyviin. Onneksi tajusin painaa Htl-painiketta ja sain kirjoitustilan näkyviin. Säikähdin jo, että tässäkö oli Hepan postaukset missä kuvia ja linkkejä. Ie8 kun ei oikein vörkkinyt ruudunluvun kanssa niin hyvin, että linkit ja kuvat onnistuisin lisäämään. Firefoxin puolella se onnistuu ja onneksi nyt jatkossakin. Firefoxia käytän Bloggerissa, koska siinä on webvisum-lisäpalikka, jolla pääsen eteenpäin kommentoidessa blogeja missä on varmennin ettei jokin roskapostisysteemi pääse kommenttejaan jättämään. Mutta joo, voin huokaista helpotuksesta ja antaa innon palata takaisin, tämä toimii sittenkin.

Eilen sain tän uuden koneen ja sain heti vähän myös koulutusta. Moni on sanonut Windows7:n olevan kauhea, mutta vielä kauheutta en ole huomannut. Onhan tämä toki vähän erilainen kuin Xp, mutta varmasti niksit opittavissa kuitenkin. Olen ollut niin iloinen kun käsissä on hyvin toimiva kone. Iloitsen myös siitä, että vanhan koneen syövereistä saatiin pelastettua kaikki materiaali. Vielä en ainakaan ole huomannut minkään oleellisen puuttumista. Nyt olenkin käynyt vanhan koneen sisältöä läpi arkistoiden tärkeimmät ja poistaen turhat tiedostot. Toivottavasti arkistointi-into säilyy kunnes kaikki tiedostot on läpi käyty ja varmuuskopioitu ulkoiselle kovalevylle.

Ja mikä on nyt ihan parasta, pistenäyttö on toiminnassa ja pääsen lukemaan käsityöohjeita. Niiden ymmärtäminen puheen avulla on melkeinpä mahdotonta. Ohje pitää päästä lukemaan, sitten sen ymmärtää. Mulla on tarkoitus aloittaa revontuli-huivi ja siihen kyllä tarvitsen mikropuheen siasta pistenäytön. Hoh, järkyttävää miten riippuvainen sitä onkaan tietokoneesta. En kyllä haluis, mutta pakko kai se on myöntää miten mahtavalta tuntuu käyttää uutta, nopeaa ja hyvin toimivaa konetta!!!

No onneks mulle kuuluu muutakin. Viikonloppuna meillä oli vieraita, joten taasen tuli kokkailtua. Leivoin siemenrieskan ja puolukkapiirakan, maustoin lohen, perunat, bataatin ja sipulit. Tein jälkkäriksi marjajäädykettä. Istuimme paljon ulkona seuraten koirien touhua. Otto sai itseään pari vuotta vanhemman koirakaverin ja kyllä pojat painelivatkin pitkin pihaa. Tanner vaan tömisi ja hiekka pöllys kun nuoret juoksi kilpaa. Harmaakuono ulvoi sydäntä särkevästi kepin kanssa. Ei enään kovin jaksanut juoksuun osallistua, joten lampeen keppi kiitos!!! Välillä nuoremmat rosvosivat Harmaakuonon kepin, joten ei kuin uutta etsimään. Innostuipa Harmaakuonokin keppiä kiskomaan. Kolmen koiran murinahaukku-kepin veto -hetki oli aikas mahtavan kuuloinen ja ilmeisesti myös mahtavan näköistä. Voitte uskoa koirien olleen väsähtäneitä sunnuntaina vieraiden lähdettyä. Meille ihmisille maistui ruoka ja saunominen ihanasta kesäillasta nauttien, joten yöunet jäi vähiin. Väsytti siis meitäkin 🙂

Tänään opaskoirakoululta meitä kävi moikkaamassa kouluttajaharjottelija, jonka kanssa kierrettiin Ankkalammen lenkki. Otto alkuun opasti mallikkaasti, hakeutui syrjään, näytti suojatiet, kiersi yläesteet jne. Mutta kun ei päässyt koirapuistoon herra jymähti paikalleen ja teki sitä useamman kerran lenkin aikana. Opastuskin oli mitä sattuu. Kouluttajan mielestä poika kokeilee nyt rajojaan. Vielä kestän, että syrjää joudutaan treenaamaan, mutta tuo jämähtely on jotain käsittämätöntä. Tunnen itseni täysin aseettomaksi. Vaikka kuinka yrität jatkaa reippaasti matkaa ja tavallaan siten pakottamaan koira liikkeelle, ei se toimi, tai toimii aikansa taisteltuani. Oma erkonomiakin on koetuksella kun yritän pistää jätkää liikkeelle. Treeniä, treeniä! Ja sitä kuuluisaa KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!!! Nyt todellakin taistelen ihan erilaisen koiran kanssa mitä Harmaakuono on. Yhdeksän vuotta sitten taistelin hyppimistä ja vetämistä vastaan, nyt jumittelua vastaan. En tiedä kumpi on helpompaa tai vaikeampaa, sillä taitaa aika kullata muistot 🙂 Olen vaan niin hämmentynyt, että koira voi tehdä totaalistopin. Kyllähän olen moisesta kuullut ja nyt myös valitettavasti kokenut myös ihan käytännössä. Silti pidän Otosta ja edelleen uskon ja luotan meistä tulevan vielä hyvä koirakko.

Julkaistu

Raparperi-mansikkahilloa ja käsitöitä :)

Otsikko kertoo parin viime päivän kuulumiset tiivistetysti, mutta kerrotaan nyt tarkemmin 😀

Edelleen ollaan täällä mökillä. Kotiudutaan sunnuntaina, joten vielä monta ihanaa kesäpäivää edessä ennen kaupunkiarkea 🙂

Jos viikonloppuna nautittiin kesäpuuhista nyt parina viime päivinä nautinta on jatkunut. Eilen keittelin ekan ja tänään tokan satsin raparperi-mansikkahilloa. Olen aika hidas kuorimaan raparpereja ja pienimään ne riittävän pieniksi, jotta kypsyvät varmasti hilloksi keitettäessä. Eilen vein tarvikkeet ulos, mutta tuulisuus ja ripsivä sade ajoi kuitenkin pilkkomaan sisälle. Tänään kun taas aurinko paistoi lämpimästi jäin tyhmyyksissäni tiskipöydän ääreen puuhastelemaan. Raparpereja pilkkoessa ja hilloa keitellessä olen kuunnellut Mc Kinleyn kirjaa Unimaisemat, joten työskentely on sujunut rattoisasti. Eilisessä satsissa oli parisen litraa raparpereja ja litra mansikoita, hillosokeria 4 dl ja vettä 1 dl. Tänään satsi oli sama, mutta vettä lisäsin vain 0.5 dl. Ohjeessa kehoitetaan kiehuttamaan 10-15 min, mutta kiehutin paljon pidempään. Viime kesänä tehdessäni raparperihilloa osa raparpereistä jäi koviksi ja halusin sen nyt välttää.

Eilisiltana saatiin nauttia auringosta, joten ruokailimme ulkona. Tein salaatin johon laitoin oman maan herneitä, tomaatteja ja tammenlehtisalaattia. Kaupan rukolaa, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia sekä paprikaa. Grillattiin äidin tuomia frakfursteja. Ei siis kovin jaksettu ateriaan panostaa. Tänään hillon keittyessä tein tomaattipuoliskoja mihin tungin valkosipulia ja kietasin pekonisuikaleeseen. Avokki pesi perunat ja maustoin ne kuivatulla tillillä, savusuolalla ja voilla.

Tänään oli eilistä huomattavasti aurinkoisempi ja lämpimämpi päivä, joten harmitti vähän kun aikaa hillo- ja kokkauspuuhissa turhraantui niin paljon sisällä. No kun hommat oli tehty oli ihanaa olla ulkona ja nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa auringosta nauttien. Ruokailun jälkeen istuimme laiturilla juoden lasilliset siideriä ja käyden uimassa. Mansikoita jäi hillosta yli ja meillä sattui olemaan vielä toinen Grillimaisterin suklaafondue, joten uinnin jälkeen pyyhkeissämme nautiskelimme fondueta ja mansikoita jälkkäriksi. Vähän herkkujen laskeuduttua nauttimaan saunasta ja tauoilla kolmasti uimaan. Nyt on ihana olla ja kohta voi painua pehkuihin yöpuulle, kunhan ensin nautiskelen Roibosteestä.

Jos mun aika on mennyt hillopuuhissa niin avokki on puolestaan touhunnut pihalla. Eilen siivosi liiterin ja tyhjensi paskahuussin. Tänään rakensi huussin takaluukkuun uuden seinän. Vanha oli tyroksinen, joka ei peittänyt edes koko luukkua. Nyt siinä on vanerilevy, joka kehystetty laudoilla ja päällä pönkkä millä luukku pysyy kiinni. Aika tiiviiltä vaikutti kun kävin tänään sitä tutkimassa. Nyt ei sada lunta eikä tuule takamukseen 😀 :DEdellisiltä omistajilta on jäänyt aika paljon puurojua sekä kun ite ollaan purettu vanha terassi, laituri tms, niin lautaa on kertynyt. Avokki on onneksi keksinyt aika paljon laudoille ja rimoille hyötykäyttöä, ja mitä ei ole pystynyt hyödyntämään on poltettu.

Eilisiltana innostuin neulomaan loppuun paperinarusta suojuksen valokranssiin sekä tekemään koirien vetolelun munkinnyöritystekniikalla loppuun. Kude mistä vetolelu nyöritetään käy ihoon. Jos vähänkin tulee hankausta ihossa on polttamia tai jopa rakkoja. Siksipä työ on edistynyt todella hitaasti. Ehkä nyttemmin iho on vähän tottunut, tai tekniikka parantunut kun pystyy solmimaan useamman solmun kerrallaan. Alkuun parissa oli jo toinen liikaa 🙁 Ja eipä tuosta ohuesta paperinarusta neulominenkaan mitään herkkua ole. Tein suojuksen 12mm puikoilla 56 silmukalla ja mittaa suojukselle 50 cm. Paperinaru ei ole villalangan tavoin mukautuvaa ja välillä putoavia silmukoita sai pelastella. Onnistuin onneksi nappaamaan ne kiinni. Paperinarussa tuntee neuloksen tosi hyvin, joten… Pirullista se vaan on. Mulla on odottamassa toinen vyyhti, josta pitäisi tehdä samanlainen suojus. Palailen tuohon vetoleluun ohjeineen kun saan valokuvan siitä sekä myös valokranssiin kunhan se valmistuu.

Tapasimme viime keskiviikkona Silmukkasiskojen kanssa. Alotin ambitus-kaulurin. Haluan tehdä sen uudestaan ja katsoa onnistunko nyt levennyksissä paremmin kuin avokille kauluria tehdessäni viime talvena. Työtä on tehty vasta pari senttiä, joten levennyksiin on vielä matkaa. Puikoilla on myös mohairlangasta neulomani kaulurin tekele. Mulla on visio siitä millaisen siitä haluaisin, mutta katsotaan. Siihen palaan, jos kauluri syntyy ja se on vielä esittelykelpoinen 😀