Sunnuntai-illan löpinät :)

Ninni ja Marsaliittus ovat löytäneet tiensä tänne, joten tervetuloa lukemaan tätä blogia. Toivottavasti viihdytte mukana pitkään kuten myös te kaikki muutkin lukijani.

Viikonloppu on mennyt todella rauhallisesti eikä oikein mitään kerrottavaa ole. Emme ole tehneet mitään erityistä. Relailtu ja vähän kotipuuhia. Noh, perjantai-iltana tapasteltiin takapihalla. Avokki oli ostanut valkosipulipatonkia ja siihen valkosipulituorejuustoa, tapaksiin aurinkokuivattua tomaattia, ilmakuivattua kinkkua, prinssinakkeja, Kivikylän lihapullia ja edellisviikonlopulta jäi chilipaprikajuustoa. Mä söin lihapullia ja prinssinakkeja niukasti, mutta nautin suunnattomasti kinkusta, tomaatista ja patongista. Patongin pinnassa oli ihanan paljon siemeniä. Juomana meillä oli vesi. Eilisen grilliruuan kanssa joimme lasilliset punaviiniä. Aamusta marinoin kaslerpihvit ja marinadi onnistuikin hyvin. Laitoin siihen soijaa, valkosipulia, chilikastiketta, vähän yrttejä ja mustaapippuria. Söimme pihvit salaatin kanssa, jossa mm. rukolaa, omenaa, oman maan tomaattia, himpun fetaa, parsakaalia, herneitä. Ihanan kesäinen maku.

Eilispäivä meni pyykkiä pestessä, kirjaa lukiessa ja pienellä kävelyllä käydessä. Ja tämä päivä noudattanut samaa rataa. Nyt avokki tuolla vetää penkkitreeniä. Ollaan tutustuttu Best body nutrition Finlandin kotisivuihin. Firma tuo maahan urheiluravinteita ja varusteita. Etusivulla sanoo ettei tuotteissa aspartaamia, mutta löysin proteenin, jossa sitä kuitenkin ilmeisesti on. Sivuilta löytyi myös myynnistä treenilaukku. Tarvitsisin sellaisen, joten pitäisi saada joltakin näkevältä kuvaus laukusta sekä puuvillaisista treeni tee-paidoista, jotka maksavat 12.90 e. Väreinä musta ja punainen. Laukussa värit ilmeisesti musta ja harmaa. Jos jollakin teistä on kokemusta tai tietoa kyseisen firman tuotteista, kertokaa. Avokkini on harkinnut tekevänsä sinne tilauksen. Itseenikin on tehnyt vaikutuksen, että urheiluravinteissa on oikeita raaka-aineita esim. proteiinijauheessa kauraa tuomassa hiilareita ja kuituja. Jossain tuotteessa näytti olevan makua tuomassa marjajauhetta. Sivut ja firma vaatii varmastikin tarkempaa perehtymistä jossain vaiheessa.

Jälleen työviikko alkamassa ja nyt ei tule niin rankkaa viikkoa fyysisesti, sillä työskentelemme avokin kanssa lomalaisten parissa vuoropäivinä. Haastavuutta tulee ilmeisesti kuitenkin olemaan, sillä lomalaisissa paljon kuurosokeita ja monivammaisia henkilöitä. Menen paikalle huomenna ja keskiviikkona. Tiistaina teen täällä kotona töitä. Torstaina pääsen tällä tietoo vihdoinkin ajamaan tandemilla. Tuttava lainaa pyöräänsä ja näin avustajani pääsee testaamaan millaista on ajaa tandem-pyörällä. Toivottavasti tykästyy. Olen ajatellut oman pyörän hankkimista, mutta pilottien löytäminen saattaa olla hivenen haasteellista. Pyöräily olisi kuitenkin lenkkeilylle mukavaa vaihtelua.

Eilisiltana maistelimme muuten iltateen kanssa Hyvinvoinnista ostamaani tummaa suklaata, jossa hampun siemeniä rouheena. En ole ennen maistanut ja täytyy sanoa siemenrouheen maistuvan hyvältä ja antavan makua mukavasti. Voin suositella kokeilemaan. Suklaa on siitäkin hyvää ettei sitä tarvitse syödä kuin pari palaa, se riittää ja tuntuu hyvältä määrältä. Näin sopii pieneksi herkuksi silloin tällöin laihduttajallekin 😀

Ja muistakaahan osallistua arvontaan. Olen vielä niin noviisi tässä blogimailmassa, että unohdin kirjoittaa, että arvontaa saa mainostaa omissa blogeissaan, ja että siitä saa toisen, tässä tapauksessa kolmannen arpalipukkeen, jos on täyttänyt kaksi kohtaa ohjeistuksen mukaisesti. Noh, seuraavalla kerralla saatte tuon lisäarvan tuosta omassa blogissa mainitsemisesta. Siis jos täällä uusia arvontoja tulee jatkossakin. No kyllä luulisin tulevan. Tähän mennessä olen saanut neljä aihetta mistä kirjoittaa ja eka teksti onkin jo valmiina. Julkaisen sen kuitenkin vasta arvonnan päätyttyä. Eihän peli olisi reilua, jos alkaisin etukäteen julkaisemaan antamista aiheistanne kirjoitukseni! Eli, malttakaa, mäkin maltan. Yritän ainakin 😀

Mutta tämä teksti hyppii aiheesta toiseen ja tuntuu olevan aikas turhanpäiväistä löpinää, joten on aika kipittää työkoneelle katsomaan josko olisin saanut huomisen työlistan. Sellainen kerran jo lähetettiin, mutta tiedosto oli jokin ihan ihmemuotoinen, jota suojausasetuksien vuoksi ei saanut auki. Kello alkaa olla niin paljon, että jos uutta listaa ei ole tullut täytynee ottaa vielä puhelin kauniiseen kätöseen ja pistää pirauttaen, joten ihanaa alkavaa viikkoa jokaiselle yhdessä ja erikseen!