Korvat pinnan alla musiikkia kuunnellen

Vietin ihanan ja rentouttavan illan parin tuttavan kanssa Flamingon Spaassa. Olen käynyt siellä kerran aikaisemminkin, reilut pari vuotta sitten. Saunoissa oli joitain muutoksia edelliskertaan verrattuna. Ja viime maaliskuisen Kanarialla käydyn kylpyläpäivän jälkeen Flamingo tuntui aika pieneltä, keinotekoiselta ja tylsältäkin. Jos haluaa, niin voi lukaista postauksen
täältä 
Kanarian kylpyläkäynnistä ja vertailla tähän 🙂

Flamingossa parasta oli allas, jossa oli poreita, ja jossa veden suolaisuus sai kellumaan. Ihana tunne olla selällään, korvatkin veden pinnan alapuolella ja kuunnella musiikkia ja veden solinaa. Poreissa oli taukoja, ja poreiden käynnistyessä uudelleen se kuulosti veden alla aivan ukkosmyräkältä. Mikä ehkä vähän hassua, se oli silti rauhoittavaa. Siinä oli hyvä maata ja antaa veden kuljettaa. Tuossa altaassa vierähtikin hyvä tovi rentoutuen.

Toisen altaan lämpötila oli 37 astetta ja syvyyttä puolisen metriä. Siellä vaan lilluttiin. Ei välttämättä mikään ihmeellinen kokemus. Tokihan siinäkin oli rento ja hyvä olla.

Saunojen läheisyydestä löytyi suihku, josta tuli vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä. Hauska. Saunoista ehdottomasti pidin eniten rosmariinisaunasta. Siellä oli jopa ihan oikea rosmariininoksa vedessä tuoksua antamassa. Perinteisessä tervan tuoksuinen sauna oli tylsä. Sinne olisi kuulunut ehdottomasti puilla lämmitettävä kiuas jne. Biosaunassa istuttiin (muissa uimapuvussa) pyyhkeisiin kietoutuneina. Se erosi perinteisestä suomalaisesta saunasta lämpötilan alhaisuudella ja kosteammalla ilmalla. Siellä hiotutti mukavasti ja sen jälkeen olikin vesimuki paikallaan.

Siellä oli myös pari höyrysaunaa, toisessa tuoksui papaja ja toisessa myski. Kummastakaan en jostain syystä ihan hirveästi pitänyt. Höyrykone oli molemmissa liian kovaääninen ja tuoksut vähän tunkkaiset. Suolahuone oli myös vähän pettymys. Suolaa oli yhdellä seinällä ja sillä seinällä oli jonkinlainen valoshow, joka toi kuulemma hyvin keinotekoisen ja rauhattoman vaikutelman. Huoneessa soi sama musiikki kuin altaassakin. Huoneessa oli sohvia joilla istuttiin. En kokenut suolaisuutta samalla tapaa kuin Kanarialla.

Pidimme pari taukoakin. Nautiskelimme mansikkamargariitat pyyhkeissämme spaan baarissa ennen kellumis/musiikin kuunteluallasta ja ennen loppusuihkuja söimme tapaksia. Mansikkamargariitta oli hyvää. Siitä onkin aikaa kun viimeksi sitä olen juonut ja varmasti menee taas seuraavaan kertaan aikaa.
Tapakset oli tavanomaiset. Ei mitään luksushyvää eikä laatukamaa, mutta ihan syötäviä. Söin juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, artisokkaa ja paprikaa.

Aterian jälkeen suihkuun ja pukeutumaan. Meinasi tulla vähän hoppu, koska allas- ja sauna-alue suljettiin 20.30 ja tuolloin juuri olimme saaneet ruuan eteemme. Kylpylä sulkeutui klo 21.00. Ja suoriuduttiinhan me vähän jälkeen ysi ulos 🙂

Onneksi pakkasin mukaan oman mikrokuitupyyheliinan, sillä tuolla sai vain yhden pyyhkeen. Ei oikein pesulla käytyään tehnyt mieli kuivata itseään pyyhkeeseen, jota oli käyttänyt saunassa ja siirryttäessä paikasta toiseen. Oli nimittäin aika kostea ja epämukavan oloinen pyyhe.

Nyt olo on ihanan rentoutunut ja raukea. Iltateestä nautittu ja kohta onkin aika kömpiä yöunille. Sitä ennen muistutan vielä arvonnasta. Osallistumisaika käy vähiin, joten hopihopi
TÄNNE!!!
osallistumaan. Aikaa huomisiltaan klo 22.00 asti.
Mahdollisuus voittaa itse neulomani huivi tai Opaskoiravuosikirja 2012, jossa mm. opaskoiran käyttäjien tarinoita koiran kanssa touhuamisesta tms. Löytyypä sieltä myös minun kirjoitukseni 😀

5 Replies to “Korvat pinnan alla musiikkia kuunnellen”

  1. Kuulostaa ihanalta kuitenkin vaikka ei ollutkaan Kanarialla koettuun verrattuna niin huippu. Mahtoi maksaa tääkin mansikoita….

  2. Mä olen kellunut lapsena Kuolleessa meressä. Se oli älyttömän suolaista. Ja muistaakseni ei ollut edes kovin lämmin, vaikka Israelissa oltiin. Erittäin jännä kokemus kuitenkin.

  3. Iive
    Kanarialla taisi sisäänpääsy olla 40 e ja Flamingossa 37 e, joten Flamingo antiinsa nähden tuntui tosi arvokkaalta Kanarian kylpylään verrattuna. Ja kahvilapalvelut oli Flamingossa hirveän hintaiset. Kanarialla ei niihin ehditty edes tutustumaan 😀 Ja joku sano, että Flamingossa on tunnin kuumakivihieronta tyyliin 160 e, Huoh! Mulla saa hoidon 90 min hintaan 68 e, että aikas iso hintaero. No eipä tää meitin firma olekkaan mikään spa 😀

    Liiolii
    Voin uskoa olleen jännä kokemus. Kanarialla siellä kylpylässä oli keinotekoinen Kuollut meri, ja se oli kyllä kans jännittävä kokemus.

  4. Kuulostaa ihanalta kylpyläreissulta! Pitää joskus ehkä käydä itsekin kokeilemassa ja rentoutumassa.
    Onko vesi sulle kuinka tärkeä elementti? Tai onko se ollut lapsena? Tuntuu että omalle sokealle pojalle vesi on hirmu tärkeä ja rakas, suihkut, kylvyt ja uimiset on ihan parasta.

  5. Vesi on ihanaa. Kesäisin rakastan uimista järvessä. Voisin uida ja pelleillä, lillua siellä ties miten pitkään. Viihdyn myös kylvyissä, suihkussa tms. Eli, kyllä vesi on mulle tosi tärkee juttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *