Yhdentoista kysymyksen haaste

Sain haasteen vastata yhteentoista kysymykseen ja keksiä uudet yksitoista kysymystä.
Haastajana
Acata

Kiitos!
Ja tässä vastaukseni kysymyksiin:

1. Minkä kirjan luit viimeksi, oliko se hyvä?
Tamara McKinleyn kirja Pelottomien maa, joka on toinen osa 3-osaisesta sukutrilogiasta.   Eka osa on Merten taa ja nyt luen kolmatta osaa Perintöosa. Kirjasarja sijoittuu Austraaliaan ja uudisraivaajien tulemiseen ja elämiseen kolmen sukupolven ajalta. Kirjassa kerrotaan tarinaa myös alkuasukkaiden kautta ja ne osiot ovatkin erityisen koskettavia samalla häpeän noustessa pintaan siitä miten julmia valkoihoiset ovat heitä kohtaan olleetkaan. No kyllä julmuutta koettiin valkoihoisten toimesta myös oman väen ihmisille. Hyvä kirjasarja siis, suosittelen!
  
2. Mitä asiaa kadut viimeisen vuoden ajalta?
Taidan olla vähän tylsä, mutta en kadu mitään erityisemmin viimesen vuoden ajalta. No ehkä kuulo-ongelmien myötä vähän passivoiduin liikunnan suhteen liikaa, mutta tilanne on nyttemmin korjaantunut.
3. Juna vai bussi, miksi?
Juna, koska siellä on enemmän tilaa matkustaa myös koiran kanssa ja toisekseen siellä voi edes hiukan enemmän liikkua kuin bussissa.
4. Ikävin tunne?
Pettymys
5. Suosikkiravintolasi?
Ei ole mitään ehdotonta suosikkia. Weeruska, Casamare, Silvoplee…
Ravintolat mistä saa hyvälaatuista ruokaa, joissa myös kasvikset tuoreita ja hyviä.
6. Viime kesän ykköshetki?
Musta tuntuu, että viime kesä oli vähän tasapaksu ja vasta loppukesästä oli ne huippuhetket: lomaviikko mökkeilemässä Pertunmaalla ja Azoreiden matka. En osaa sanoa kumpi olis ollu ykkönen 😀
7. Talviturkin upotus kertamolahduksella vai hitaasti hivuttaen?
Öööö, taitaa mennä vähän hivuttamiseks… No sanotaan hivutellen vähän ja sitten kunnon molskaus.
8. Tuli vai vesi?
Molemmat parhaimmillaan ihan huippuja, mutta ehkä kuitenkin vesi vetää pidemmän korren.
9. Lempimausteesi?
VALKOSIPULI ja yrtit 😀
10. Jos saisit yhden päivän olla kuka tahansa, kuka olisit?
En osaa sanoa ketään nimeltä, mutta henkilö jolla olisi hyvä näkö ja loistava kielipää. Ja mielellään olis sellanen kielipää, joka siirtyis mulle palatessani takaisin itsekseni 😀
11. Miten kypsiä nää kysymykset oli asteikolla 1-5?
Höh, nytkö pitäs arvostella. Äh, no olihan nää ihan kypsiä kysymyksiä 😀
Ja tässä mun kysymykset:
1. Miksi aloitit kirjoittamaan blogia ja kirjoitatko edelleen samasta syystä?
2. Kolme suosikkiblogiasi perusteluineen?
3. Isoin pettymyksesi blogimailmassa?
4. Koira vs kissa?
5. Jos sinulla olisi maanantaiaamusta klo kahdeksasta perjantai-iltaan klo 22.00 saakka aikaa törsätä rajattomasti, mitä ostaisit tai mitä puuhaisit?
6. Liikuntamuoto, joka tuottaa sinulle eniten nautintoa (perusteluineen)?
7. Millaisia tunteita sinussa herättää politiikka?
8. Nimeä kolme asiaa mihin ihmisten tulisi mielestäsi kiinnittää enemmän huomiota itsessään?
9. Millaiset asiat saavat sinut raivoihin?
10. Mistä olet viimeksi iloinnut?
11. Mitä haluat sanoa tämän haasteen viskanneelle?
Haastan vastaamaan ja uusia kysymyksiä keksimään
Ja kaikki, jotka haluavat lukijoistani ottaa haasteen vastaan

2 Replies to “Yhdentoista kysymyksen haaste”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *