Viikonloppu lumisessa Riksussa

Matkustin jo perjantaina äidin luo ja vietimmekin ihanan rennon illan. Nautimme kevyen aterian katkarapusalaattia ja broilerfilettä kuulumisia vaihdellen, maistelimme appelsiini-inkivääri -vihreää teetä rupatellen rauhaisaa iltaa viettäen. Illan aikana neuloin pelleriiniin kuudennen ja seitsemännen kiilan. Telkkarista katselimme keskusteluohjelman Inhimillinentekijä, jossa aiheena keskosuus. Itsekihän olen syntynyt keskosena maitopurkin kokoisena karvaisena vauvana. Aihe oli siis hyvinkin mielenkiintoinen ja halu päästä tunnustelemaan silloista happikaappia ja nykyistä vastaavaa kasvoi hurjiin mittoihinsa. Toivottavasti vielä joskus pääsisin tutustumaan tuohon mailmaan tarkemmin.

Mutta nyt meinaan ajautua kauas postauksen varsinaisesta aiheesta, joten palataanpa ruotuun :D:D Tuolloin perjantai-iltana käydessämme iltalenkillä äidin ja Oton kanssa pakkanen paukkui kymmenessä asteessa ja tuuli todella kylmästi. Siinä kävellessämme kasvot jäätyi hetkessä. Mietinkin jo mitä kurssiviikonlopusta mahtaakaan tulla. Noh, yön aikana tuli lumipyry, joka aamupäivästä taukosi alkaen iltapäivällä uudelleen. Tuuli kuitenkin laantui ja pakkanenkin hellitti. Loppujenlopulta saatiinkin hyvä sää kaupunkiharjoitteluun koirien kanssa

Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen äiti saatteli meidät hotellille Oton opastaessa reippaasti ja määrätietoisestikin. Väkeä oli jo saapunut paikalle ja tohina oli melkoinen. Viikonloppu aloitettiin perinteisesti alkukahveilla. Kahvittelun lomassa kävimme esittäytymiskierroksen, viikonlopun ohjelman sekä peesarijaon läpi. Ennen treenilenkeille lähtöä suurin osa majoittui.

Olimme saaneet kouluttajia niin Vantaan Opaskoirakoululta kuin Koirakoulu nouhaustakin viikonloppuun mukaan. Vantaan kouluttajista toinen oli Oton kouluttaja, joten osaltani kurssiviikonloppu alkoi ns. tarkastuksella/katselmuksella. Eli, kun yhteistyötä on reilu puoli vuotta takana tarkistetaan miten homma sujuu, ja katsotaan onko tarvetta lisäkoulutukselle tms. Otto kulki tuon katselmuksen aika mukavasti. Parissa suojatien näytössä oli vähän epävarmuutta, mutta suojatiet olivat hyvin sataneen lumen peitossa ja tuon lumipyryn vuoksi olosuhteet koiran työskentelyyn aika haastavat. Otto näytti hienosti portaat vasemmalta ja löysipä suojatiet oikealta ja vasemmaltakin. Kouluttajan mukaan Otto näytti rennommalta kuin aikaisemmin hännän heiluessa korkealla. Yhteistyömme toimi ja tarkastus meni läpi :D:D

Ennen toista harjoituslenkkiä ehdin neulomaan hyvän matkaa pelleriinin kahdeksatta kiilaa ja samalla vaihtamaan kuulumisia toisen koirankäyttäjän kanssa. Toiselle treenilenkille lähdettäessä lumipyry oli alkanut uudelleen. Kävimme leipomokahvila Laurenissa herkuttelemassa, näin koiralle tuli hyvää paikallaolotreeniä, jonka jälkeen toisen kouluttajan kanssa kuljimme Riihimäen katuja ristiinrastiin 😀 Otto kulki edelleen reippaasti ja pyysipä tarpeilleen pysähtymällä, jota ei ole aiemmin tapahtunutkaan. Kulkiessamme välillä pyrin liikaa ohjaamaan koiraa käännöksissä, josta kouluttaja aiheellisesti huomauttikin minua. Aina pitäisi antaa koiran tehdä työ eikä itse ohjailla kulkusuunnissa. Toki koiran epäröidessä kannustetaan ja tarvittaessa vähän avitetaan esim. kulman takana olevalle suojatielle.

Viikonlopussa oli mukana myös kaksi ns. peesariharjoittelijaa. He molemmat kulkivat harjoituslenkeillämme. On mukavaa saada toimintaan uutta verta ja kouluttajien tai kokeneiden peesareiden matkassa kulkeminen on hyvää oppia. Toki ehkä vieläkin tärkeämpää on uskaltautua itse peesaamaan. Monet sanovatkin, että peesauksen oppii parhaiten peesaamalla.

Harjoituslenkkien jälkeen olikin aika siisteytyä päivällistä varten ja koirat pääsivät ansaitusti lepäämään. Otto jäi illallisen ajaksi huoneeseen kuorsaamaan 😀 Ilta kuluikin syöden ja ihmisten kanssa kuulumisia vaihtaen. Välillä toki vietiin koirat iltajaloitteluilleen, jonka jälkeen vielä hetkeksi osa porukasta kokoontui nauttimaan lasilliset ja rupattelemaan.

Sunnuntaiaamuna reippaina aamupalan jälkeen lenkkeilyä jatkamaan. Nyt lähdin erään konkaripeesarin kanssa liikkeelle. Alkuun Otto kulki reippaasti, mutta eräällä pitkällä suoralla nähtyään kollekansa opastushalut loppui tyysti ja sain taas muistutuksen millainen on jumitteleva koira. Ei auttanut kyynärvarsilukitus, ei ”kaasukahva”, ei hihnasta nypytys. Lopulta peesari otti minut opastukseensa ja koira seuraukseen. Reippain askelin matkaan iloisesti koiralle höpöttäen Otto lähti liikkeelle. Kuitenkin lenkin teemaksi tuli jumittelu ja siitä eteenpäin pääsy. Toista tuntia kuljimme pitkin Riksun katuja lauhassa säässä. Palasimme hotellille tauolle ajatuksena Otolle lepohetki. Siitä ei ollut juurikaan apua, joten toisesta lenkistä tuli lyhyt. Ei ole mitään järkeä väkisin vääntää. Koira oli ilmeisen väsynyt. Tuollaiset viikonloput ovat koirille todella rankkoja. Joskus tuntuu, että me ihmiset unohdamme sen. Koirille paikat ovat uusia, treenaaminen henkisesti rankkaa ja vielä paljon opaskavereita ja ihmisiä, huoh! Ja ehkä nuorelle koiralle henkinen rasitus on vielä kovempi.

Ennen lounasta huoneiden luovutus. Lounaalla sain lahjakortin Ruohonjuureen kiitokseksi yhteyshenkilönä toimimisesta. Kävimme myös viikonlopusta palautekeskustelun, jonka jälkeen olikin loppusanojen aika. Lähdin vielä äidin luo teelle, jossa Otto nukkui tassut säpsyen sohvapöydän jalkoja vasten. Koira oli todella väsynyt. Illalla kotonakaan sitä ei voinut vähempää kiinnostaa mitä teimme. Uni oli paljon tärkeämpää…

Näitä viikonloppukurssejahan järjestetään ympäri Suomen. Järjestäjinä ovat Opaskoirayhdistyksen alueellisten tapahtumien järjestäjät yhteyshenkilöt. Oma pestini yhteyshenkilönä päättyi tähän Riksun kurssiin. Edellisviikonloppuna täallainen vastaava viikonloppu vietettiin Oulussa, jonka järjestelyistä huolehti Pohjois-Suomen yhteyshenkilö ja osallistujat hänen alueeltaan. Olen aiemmin kirjoittanut kahdesta viikonlopusta täällä blogissa, mutta toki olen osallistunut useampaan vuosien varrella. Jos haluat lukea Tammisaaren ja Porvoon vastaavista lumikursseista niin linkit tässä:

Pelleriini puikoilla

Pelleriiniin viisi kiilaa 22:sta kiilasta neulottu 😀
4-5 cm tikutettu ambitus-kauluria, joten neuloosi oirehtii taas…

Eilen meillä oli Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous, jossa käsiteltiin perinteisesti vuoden ensinmmäisessä kokouksessa käsiteltäviä asioita viime vuoden tilinpäätöksestä tulevan vuoden talousarvioon, viime vuoden toimintakertomuksesta tämän vuoden toimintasuunnitelmaan… Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuussa Tampereella. Isoja kokonaisuuksia käsittelyssä, joten kokoukselle varattiin reilusti aikaa. Ambitus-kauluria on hyvä neuloa tuollaisissa tilanteissa, ei tarvitse ajatella mitä käsillä tekee, sen kun vaan tikuttaa *1o 1n* levennyksiin saakka. Ja vieläkin niihin levennyksiin on jokunen sentti matkaa, mutta tikutus jatkuu huomenna taas matkalla Riksuun.

Kokouksen jälkeen oli mukava treffata Silmukkasiskot neulomusten merkeissä. Istuttiin lähes kolme tuntia Itiksen eräässä kahvilassa neulomassa. Nyt vaihdoin työn ja neuloin pelleriiniin kolmannen kiilan. Olen vähän hidas neulomaan nurjia silmukoita ja koetan laskea tarkasti koko ajan missä olen menossa. Samalla rupattelua hyvässä seurassa teestä nauttien. Sovimme seuraavia tapaamisiakin. Ystävänpäivänä kokoonnumme jälleen käsitöiden parissa ja lähdemme 1.3. Wanhansataman Kädentaitomessuille shoppailemaan. Niin kuin vanhojakin lankoja ei olis vielä neulomatta 😀 🙂

Illalla kotona jämähdin katsomaan Jutan Superdietti -ohjelmaa ja neulomaan neljättä kiilaa pelleriiniin. Katsoimme myös edellisviikolla ohjelman ekan osan. Minulla on ohjelmaa kohtaan hivenen ristiriitainen fiilis. Mietin aina miten käy sen puolen vuoden jälkeen. Kuinka moni pysyy ”ruodussa”? Kuinka moni palaa vanhaan elämään? Kuinka moni jotain siltä väliltä.

Tänään päivän viimeisiä asiakkaita odotellessa ja työpäivän jälkeen uutisia seuratessa neuloin viidennen kiilan. Nyt tekisi mieli aloittaa jo kuudeskin. Huomenna lähden iltapäivästä Riksuun äidin luo. Arvaan jo mitä illan teen. Ja arvaan myös mitä teen lauantaina ja sunnuntaina viikonloppukurssilla aina kuin mahdollista – pelleriinia tai ambitusta :D:D Tapahtumaan osallistuville on infokirje lähetetty, jonka myötä jouduin vielä rustaamaan huonejakoa uudelleen. Tänään tein peesarijaon johon saattaa tulla vielä muutoksia, sillä yksi peesareista taistelee flunssaa vastaan eikä tietoa vielä pystyykö hän lopulta viikonloppuun osallistumaan. Järjestelyt muutoin on tehty, joten nyt vain päästävä toteuttamaan viikonloppu, ja sunnuntaina pesti yhteyshenkilönä päättyy. Neljä ja puoli vuotta on sujahtanut vauhdilla. Eilisessä hallituksen kokouksessa sain yhdistykseltä keramiikkapajalla käsin tehdyn tassumukin, jossa lukee ”kiittäen Oky” kiitokseksi toiminnastani.

Vaikka puikot tuossa pöydällä huutaakin mulle ”neulo vielä vähän”, taidan olla tottelematon ja kuunnella ennemminkin Nukkumasan huhuilua, sillä ennen Riksuun siirtymistä on tarkoitus treenata. Tämän viikon liikunnat jää liian vähälle. Onneksi ensi viikolle on sovittu uinti-, lenkki-, vesijuoksu-, toinen lenkki-, ja ratsastustreffit ja avokin kanssa tehtävät kuntosalitreenit päälle, yes!

Iisee Aero 45 min

Ai miten mahtavaa, pääsin tänään jo toisen kerran tällä viikolla spinnupyörän selkään :O Nyt Iisee-ohjaajan Hennan ensitunnille, jossa oli muita ohjaajia ja meitä Hennan kavereita. Mahtavaa!!! Kiitos Henna kun pääsin mukaan!!!

Tunti oli hyvin selkeä, 2 lämmittely biisiä, jonka jälkeen kolme kahden biisin työosuutta työosuuksien välillä ollessa biisin mittainen palautus jolloin vastusta laskettiin. Viimeisen työosuuden jälkeen vielä palauttelua ja venyttelyt. Työosuuksissa tehtiin 2-3 kierrosta. Kierroksella lisättiin vastusta 2-4 kertaa. Kierroksilla ajettiin myös pätkiä seisten. Tällä 45 minuutin tunnilla poljettiin kuulemma 6min5sek. seisten. Viimeinen työosuus oli pisin. En tiedä onko se aina niin Iisee-tunneilla, mutta eikös useimmiten lopussa oteta vielä kaikki irti? Tunti oli kuulemma Aero-tunnin ylärajoissa rasittavuudeltaan. Vaativin Iisee-tunti on Focus, jonka kesto on 55 min tai 60 min. Tahtoo joskus polkemaan sen. Siinä työosuudet ovat kolmen biisin mittaiset. On olemassa vielä Lime 30 min, jossa työosuudet yhden biisin mittaiset. Iisee-ohjaajat kouluttautuvat vuosittain, Iisee-tunnit ovat rakenteeltaan aina samanlaiset paikasta tai ohjaajasta riippumatta. Ohjaaja valitsee kuitenkin musiikit itse.

Poljimme tunnin watti-pyörillä joissa oli vaihteet. Valitettavasti en näe millä vaihteella ajan ja säätö on portaaton, joten ajoin vastuksen lisäysten osalta kuten ennenkin. Ja oli ihanaa ajaa ja 45 min meni aivan liian nopeaan. Ja Henna pärjäs oikein hyvin, vaikka taisi jännittää aikalailla ennen tunnin alkua. Treenistä tuli todella hyvä ja energinen olo.

Eilen illallisvalmistelujen lomassa teimme kuntosalitreenin. Aluksi ajatuksena oli, että teemme jalkatreenin, mutta mun osalta vaihdettiinkin yläkropan treeniin. Huomenna sitten jalat töihin. Aikataulu oli hiukan tiukka, joten tunnin treeni reippaaseen tahtiin. Lämmittely kahvakuulalla: heilautukset yhdellä ja kahdella kädellä, vauhtipunnerrusta, yhden käden punnerrusta. 20 kilon tangolla 3 sarjaa (toistot 15, 15 ja 10), ylätaljalla vedot eteen ja taakse sekä ojentajaliike seisten, käsipainoilla käsipainopenkkiä ja pystypunnerrus istuen. Kulmatangolla hauiskääntöjä ja kulmasoutua, loppu verryttely ja venyttely. Yes, treeni tuli tehdyksi, vaikka päivällä ateriavalmisteluja ja illalla vieraita illallisesta nauttimassa. Alkupalana tarjoilin bataatti-porkkanakeittoa johon sai lisätä oman maun mukaan ranskankermaa ja tuoretta minttua. Keiton maustoin tuoreella chilillä. Keiton kanssa tarjolla siemenrieskaa johon voi-oliiviöljy-ruohosipuli-levitettä. Pääruokana uuniperunaa, haukea kerma-sipulihaudukkeessa. Haukeen laitoin myös kuivattuja yrttejä ja suolaa. Katkarapusalaatti lisukkeena. Jälkkärinä mango-appelsiinirahkaa, teen kanssa minttusuklaata. Vieraanamme oli opaskoiratoiminnan alueellinen työryhmän jäsenet miehineen. Vietimme läksiäisiäni. Kohtahan yhteyshenkilönä pestini päättyy. Kahden viikon päästä Riihimäen viikonloppukurssi on jo ohi.

Kropassa on edelleenkin ihana, hyvä olo. Tuntuu hyvältä tuntea treenin aiheuttamaa väsymystä. Sänky kutsuu puoleensa vastustamattomasti, joten toivotan HYVÄÄ YÖTÄ ja liikunnallista alkavaa viikkoa kaikille!

Hepan kynttilätehdas ja neulomo hiljentyneet joulumuistamisien osalta

Mukissa joulumaustein maustettua vihreää teetä ja vieressä pari palaa tummaa minttusuklaata. Siitä onkin hetki kun käsien ulottuvilla ei ole ollut keskeneräistä neulomusta. Olo on hivenen tyhjiin puristettu. Eihän joulusta ja joulumuistamisista saisi ottaa stressiä, mutta sellainen meinasi vähän iskeä. Avustajani lähtee viiden viikon matkalle ja oli tänään viimeistä päivää ennen sitä töissä. Tarkoitus oli saada joulujutut valmiiksi ja lopulta saatiinkin. Avustajan hammasvaivat pyrki tehokkaasti häiritsemään, mutta nyt voidaan huokaista. Halusin avustajani paketoivan sellofaaniin mehiläisvahakynttilöitä, laittavan hapsut ponchoihin, kirjoittavan joulukortteja apunani jne. Avustajani vei paljon töitä kotiinsa ja toipuillessaan teki valokuvauksia käsitöistäni ja paketoi ne. Olen todella kiitollinen hänelle kaikesta ja riemuitsen, että pääsee lähtemään matkalleen. Ja samalla olen onnellinen, että jouluvalmistelut lahjojen osalta on valmiina ja nyt voin nauttia kaikesta muusta ennen joulua. Lahjojen tekeminen ja antaminen on ihanaa ihmisille joista välittää ja siksipä tämänkin stressin poikasen sai kohtuullisesti taltutetuksi positiivisin mielin.

Marraskuun vikalla viikolla sain sekä avustajaltani että Silmukkasiskolta oikean väristä Teddy-lankaa veljien tyttärien ponchoihin. Keskiviikkoisella Tallinnan matkalla neuloinkin lähes kokonaan pienemmän ponchon. Itse Tallinnan matkasta ei paljoa kerrottavaa ole. Laivassa neuloin, söin herkullisen gluteeinittoman lohileivän, istuin autossa, ostin vähän alkoholijuomia, käytiin syömässä sataman lähellä, taas autossa odottelua laivaan pääsyä. Siinähän pystyi kivasti samalla neulomaan 😀 Paluumatkalla neuloin. Ponchon päättelin torstai-iltana ensiksi tehtyäni viimeiset vihreät kuusikynttilät. Tiistaina tein yhdeksän asiakkaan työpäivän ja aherrettavaa riitti torstaillekin.

Viikonloppuun mahtui opaskoirapikkujoulut. Perjantaiaamuna peesarin kanssa Prismaan tekemään hurjat ruokaostokset, aikaa meni yli pari tuntia ja sen jälkeen mennessäni omille ruokaostoksilleni, ei millään jaksanut inspiroida koko touhu :D:D Kotona alkuillasta Oton kanssa hortoilua ja toisen ponchon aloitusta. Lauantaina leivoin pikkujouluihin kolme siemenrieskaa ja tein pitkiä mehiläisvahakynttilöitä. Ilta menikin liki 30 ihmisen ja 17 koiran kanssa juhliessa 😀 Peesareita muistimme kotimaisella hunajalla.

Ja sunnuntaina ehdottomasti viikon kohokohta – ratsastus! Kiitos Annalle ja Quantinalle edellisen postauksen kommenteista. Nyt meillä oli kenttätunti ja hevosilla hokit jalassa. Ja oih, oli IHANAA!!! Ensiksi otettiin kenttä ”haltuun”, joka oli nyt normaalia pienempi. Aloimme harjoitella vatsalihaksilla hevosen pysäyttämistä ja taas liikkeelle lähtöä. Töltättiin ja kiinnitettiin oikeaan istuntaan huomiota. Lopputunnista otettiin jalustimet pois ja haettiin oikea istunta, kokeiltiin virheasentomme ja samat hommat jalustimilla. Koska kenttä oli jäinen emme laukanneet, mutta oli vaan niin IHANAA!!! Edellissunnuntain paska reissu unohtui kertaheitolla, yes. Illalla jaksoikin ahkeroida viimeiset mehiläisvahakynttilät ja näin kynttiläpaja sulkeutui tältä vuodelta.

Viime viikolla saimme äidin vieraaksemme. Maanantai-iltana olimme tekemässä Inkun ideapajassa joulukortteja (joulukorttipostaus myöhemmin) ja tiistaina ikkunoiden pesua ja mulla ohessa töitä. Avokki sai ruuaksi rakastamaansa maksakastiketta ja riemun puhtaista ikkunoista 😀 Illalla rentoa yhdessä oloa ja saunomista.

Vietimme mökillä pidennetyn viikonlopun lähtien sinne torstaiaamusta. Mäntsälässä olikin satanut muutaman centin lunta ja sekös hullaannutti koirat. Molemmat kirmailivat innoissaan pitkin mökin pihaa. Takassa tuli ja rento, hyvä olla. Ruuaksi nieriää Mäntsälän S-marketista, jossa on mielettömän hyvä kalatiski, SUOSITTELEN! Koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Maustoin kalan savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja kuivatulla tillillä. Uuniin ja sen kanssa perunamuussia. Pitkin päivää neuloskelin pinkkiä ambitusta ja ponchoa.

Itsenäisyyspäivänä vietimme meidän juhlaamme (5v-kihla ja 6v-seurustelu) hyvän ruuan merkeissä. Herättyämme ja vähän neulottuani valmistin alkupaloiksi kylmäsavulohirullia joidenka sisään yrttituorejuustoa. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carryllä ja valkosipulilla ja tein salaatin. Jälkkäriksi pilkoin juustoja, mutta juustot jaksettiin vasta seuraavana päivänä. Mun kokatessa avokki lämmitti saunaa. Saunatauoilla istuimme kuistilla hiljaisuutta kuunnellen. Ulkotulista kuului vain pientä rätinää. Ennen ruokailua sytytimme kynttilöitä takan päälle ja pirtin pöydälle. Söimme rauhalliseen tahtiin jutellen ja muutama viinilasillinen nauttien. Vielä ennen kymmentä mentiin ulos nuotiolle nauttimaan olosta. Ihana, rento päivä!

Muuten päivät kului käsitöiden merkeissä ja eilen siivoten. Odotan jo joulua milloin pääsee taas mökille rauhoittumaan. Sitä ennen on aika tiiviit miltein pari viikkoa, mutta näiden viikkojen aikana tapaamme monta hyvää ystäväämme, teemme töitä jne… Viikonloppuna minut voi löytää Hyötykoirien osastolta missä olen kertomassa opaskoiran kanssa elämisestä. Haastattelut la ja su 10.30 ja messuosastolla olen lupautunut olemaan pe 13-15 sekä la 13-15. Sunnuntaina olen menossa kahdeksi toiseen tapahtumaan, joten silloin joudun lähtemään jo aiemmin pois messuilta.

Ja lopuksi Lemmikit-lehden ystäville vinkki: 2.12. ilmestyneessä numerossa on juttu minusta ja ihanista koiristani. Jutussa on kaksi kuvaa. Toisessa Otto ja Harmaakuono ja toisessa itse kävelen Oton kanssa hiekkatietä pitkin.

Lopettamispäätös

Olen kirjoittanut tätä blogia kolme vuotta ja reilut kolme kuukautta. Aika tarkalleen vuoden kauemmin olen toiminut alueellisen opaskoiratoiminnan yhteyshenkilönä täällä pääkaupunkiseudulla. Vuosittain olemme järjestäneet paljon erilaisia tapahtumia luontoretkistä kaupunkiliikkumisharjoituksiin, teemailloista pikkujouluihin, peesarikoulutuksiin jne. Vuosittain tapahtumia on ollut toistakymmentä, joten järjesteltävää on riittänyt. Tämä aika on ollut mielenkiintoista ja opettavaistakin, mutta on tullut aika muutoksen. Jatkossa haluan osallistua niihin tapahtumiin mitkä minua kiinnostaa ja ilman järjestäjän vastuita. Haluan olla tavallinen koirakko Oton kanssa muiden koirakoiden joukossa. Vapaaehtoistyöstä ei saa tulla taakkaa eikä se saa alkaa ahdistamaan. Peli on vihellettävä ajoissa poikki, marttyyriksi ei tarvitse ruveta. Jos jatkajaa ei heti löydy, se löytyy aikanaan. Tätä ajatusta olen viljellyt aina ja nyt toteutan omalta kohdaltani.

Hiljalleen huomasin etten enään nauti järjestämisestä, ja että ahdistun minulle heitettäessä ideoita tai toiveita siitä mitä voitaisiin tapaamisissa puuhata. Pohdin lopettamista pitkään, pohdin sitä paljon, jauhoin asiasta avokille varmasti kyllästymiseen asti. Lopulta annoin itselleni aikaa lomaviikkomme loppuun tehdä päätös. Ja sain päätetyksi, lopetan yhteyshenkilönä toimimisen. Sovimme muiden työryhmässä olevien kanssa, että jään pois helmikuun ekana viikonloppuna olevan viikonloppukurssin jälkeen. Olen ollut hotelliin yhteyksissä tms. hoitanut alustavia valmisteluja viikonloppua ajatellen, joten hoidan osaltani hommat loppuun. Sen jälkeen on jonkun toisen vuoro astua remmiin.

Päätöksen jälkeen on ollut vähän haikeakin olo, mutta suurin tunne on helpotus. Asian vatvominen ja pohtiminen oli yllättävän kuluttavaa. Nyt päätös on ja sen mukaan eletään. Hoidan kaiken mitä olen luvannutkin ja annan toiminnalle oman panokseni ja helmikuun alussa voin todeta toimineeni 4.5 vuotta ja siirtyä hyvällä mielellä sivuun järjestäjän vastuista, IHANAA!!

Hektistä elämää

Voi miten harmaata ja sateista onkaan. Nyt ne syksyn kurjat kelit ovat saapuneet. Pitkään saimmekin nauttia aurinkoisista kuulaista upeista syyspäivistä. Matalapaineen mukana on iskenyt karmea väsymys, eikä kiireinen elämä yhtään sitä helpota. No onneksi olen melatoniinin avulla nukkunut, en välttämättä huippuhyvin, mutta nukkunut kuitenkin. Olen nimittäin heräillyt öisin todella monta kertaa ja se on aika rasittavaa.

Viikonloppuna vietin ”naisenergiset” päivät avokin lähtiessä lauantaiaamusta mökille evakkoon 😀 Järjestin luonani Evelace-alusvaatekutsut. Alkuun väkeä piti tulla huomattavasti enemmän, mutta erinäisten sattumusten vuoksi kutsut menivät pienemmällä porukalla. Kahdet uudet liivit innostuin tilaamaan. Ostosten lomassa kahviteltiin. Tarjolla oli pinaatti-fetarullia, siemenrieskaa ja mustikkapiirakkaa. Kutsujen jälkeen jatkoin iltaa lapsuudenystäväni kanssa punaviinistä ja juustoista nauttien, ja mikä ihan parasta, ehdittiin jutella kaikessa rauhassa tuntitolkulla 😀

Sunnuntaina puolestaan Silmukkasiskot saapui luokseni neulomaan. Iltapäivän puikot heilui ja juttua riitti. Välillä toki taas herkuteltiin nyyttärituomisia. Neuloin ponchoa, joka alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Olo ei myöskään pirtein mahdollinen ollut, sillä yöunet jäi vähän lyhyiksi 😀 Silti Silmukkasiskojen kanssa aika sujahti vauhdilla.

Ja nyt onkin ollut aika kiireinen viikko. Joka päivälle on riittänyt asiakkaita, josta olen erityisen iloinen. Opaskoira-asiat ovat myös vieneet aikaa. Maanantai-iltana kokoonnuimme alueelliseen tapahtumaan, jossa teimme kaupunkiopastusharjoituslenkkejä ja lopuksi juotiin kahvit sekä kyseltiin toiveita ensi vuoden ohjelmasta. Otto treenilenkillä opasti aika mukavasti. Pari ekaa suojatietä meinasi unohtua pysähtyä, mutta reitin edetessä pojan opastus tarkentui huomattavasti. Ja maininnan ansaitsee myös se ettei tahmatassuilusta ollut tietoakaan 😀 Seuraavana päivänä istuimme yli kolmen tunnin kokouksen, josta kiireellä kotiin asiakkaita hoitamaan. Mielestäni on hyvä kun me hallituslaiset keskustelemme asioista huolella, joten harmitti kiireen iskiessä niskaan Mutta ei ne kokoukset Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen loppuneet, nimittäin eilisaamuna osallistuin Opaskoirakoulun uusittavien kotisivujen suunnittelutyöhön kertomalla ruudunlukuohjelmaa käyttävän näkökulmia mitä sivuja tehtäessä tulisi huomioida. Oli mielenkiintoista ja tapaamme marraskuun loppupuolella uudestaan. Sitä ennen saan kommentoitavaksi tekeillä olevia sivuja. Kotisivupalverista kotiin, jonne saapui Lemmikit-lehdestä toimittaja ja valokuvaaja. Juttelimme koirista teen ja kahvin äärellä, jonka jälkeen ulkona kuvasimme koiria. Ilmeisesti joulukuun numerossa juttu sitten on 🙂

Ja illalla töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ostamaan ratsastuskypärää. Sopivaa kypärää ei löytynyt, mutta löytyi ratsastushousut puoleen hintaan, 35 € Hantterssin housut. Kypärän metsästykseen lähdetään huomenna uudemman kerran 😀 Sunnuntaina on nimittäin eka kenttätunti ja tälle vuotta niitä on sovittuna kaikenkaikkiaan viisi ja niiden lisäks yksi vaellus. Tähän asti olen käyttänyt tallin kypäröitä, mutta haluan oman jo hygieenisyistä ja ainahan oma on OMA :D:D Olen todella onnellinen jo etukäteen tulevista ratsastuskerroista.

Vaikka aamulla olo oli hyvin takkuinen ja tuntui siltä etten jaksa uida metriäkään, olen onnellinen uimatreffeistä. Viime viikko jäi väliin ja ens viikkokin jää, joten onneksi takkuisuudesta huolimatta päästiin polskuttamaan. Polskin 1400m/80min, joten edelliskerran vauhtiin en ihan tänään yltänyt, mutta alussa ajattelin kilsan tekevän jo tiukkaa, joten siihen nähden kai voinen olla suht tyytyväinen. Ens kerralla sitten taas paremmin! Mut joo… Tälle viikolle tyypilliseen tapaan, vauhdilla uimasta kotiin asiakkaita hoitamaan. Nyt vietän taukoa ja kohta saapuvat kutsuilla tilatut tuotteet ja sen jälkeen työpäivä jatkuukin yli kahdeksaan.

Jossain vaiheessa lukiessani blogipostauksia ja kirjottaessani kommentteja huomasin, että en saa kommentointiseurantaa enään sähköpostiin, joka oli todella kätevää silloin kun halusi seurata jatkuuko kommentit edelleen… Jokin muutos on siis tapahtunut täällä bloggerissa, nyyyhhh… Vai onko tämä vain jokin ruudunlukuun liittyvä ongelma?

Otto tottistreeneissä

Osallistuimme Oton kanssa alle kaksi vuotta yhteistyötä takana olleiden koirakoiden tottistreeneihin. Vantaan opaskoirakoululta oli treenejä vetämässä kaksi kouluttajaa ja apureina muutama peesari. Meidät jaettiin kahteen ryhmään. Ekana harjoituksena seisoimme ryhmässä ja koirien piti istua vierellämme nätisti. Yksi peesari lähti opastamaan koiran käyttäjää, jolla opaskoira oli seurauksessa. Tarkoituksena heidän oli kulkea mahdollisimman läheltä istuvia oppaita, ja arvatkaapa vain malttovatko nämä nuoret työnsä vasta aloittaneet istua? No ei kovinkaan hyvin. Otolla pyöri pää ympäriinsä ja monesti jaksaminen olla aloillaan vaan loppui. Ei muuta kuin uudestaan. Jokainen ryhmäläinen pääsi kävelemään koira seurauksessa ja Otolla seuraaminen menikin paljon paremmin kuin tuo istuskelu. Harjoittelimme myös tilannetta missä toinen henkilö tulee halaamaan ja vouhottamaan iloisesti meitä koirankäyttäjiä. Opaskoiran pitäisi pysyä silloinkin rauhallisena. otto nousi ylös istuma-asennostaan ja olisi mieluusti osallistunut jälleen tapaamisen riemuun, mutta aina tuli käsky istumaan. Seuraamista treenasimme myös siten, että käännökset tulivat mukaan ja toisten koirien kohtaamisia. Harjoittelimme myös hihnassa luokse tuloa. Koiranhan pitäisi tulla vasemmalle viereen istumaan. Otto jäi useimmiten pienen matkan päähän. Nypytyksillä vaan käskytystä sijoittua paremmin. Kokeilimme myös noutoa. Olen ollut sitä mieltä ettei Otto nouda. Nyt sain vinkkejä miten noutoa treenata, miten treenaus aloittaa pitämällä vain hetken noutoesinettä koiran suussa ja kehuen samalla.

Rakas karvanaama päätti myös ottaa ilon irti elämästään :D:D Koirat komennettiin maahan ja itse piti olla mahd. rentona pitämättä tiukasti hihnasta kiinni. Kouluttajilla oli palloja ja muuta kiehtovaa. Lisäksi kentällä oli poikajoukko jalkapalloa potkimassa. Noh, Ottopa päätti ottaa hatkat luotani lelujen luo. Nuorukainen singahti matkoihinsa. Laukkasi onnellisena häntä heiluen kunnes kouluttaja sai sen kiinni. Peesari vei minut koiran luo ja sain ohjeen olla vihainen, murahdella viedessäni pojan takaisin paikoilleen. Tämän jälkeen en tyyppiä sitten saanutkaan enään maahan. Se vain seisoi tai istui, uikutti vastaukseksi. Lopulta kouluttaja sanoi, että anna istua, koira on sellaisessa mielentilassa ettei pysty olemaan maassa. Kentällä oli niin paljon mielenkiintoista toimintaa. Otto uikuttikin lähes koko ajan. Minulle se on outoa, koska Ykki ei ole vastaavaa tehnyt juuri koskaan.

Lopuksi kahvittelimme ja lopulta Ottokin malttoi rauhoittua tuolini viereen pötköttelemään. 😀 Mutta tosiasia on, että tottistreenejä pitäisi tehdä jatkuvasti ainakin pari-kolme kertaa viikossa. Myönnän olleeni asian suhteen vähän laiska.

Tiistaina sain kuitenkin olla ylpeä oppaastani. Olin Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisten Näkyillään-projektin päivätoiminnan vieraana kertomassa opaskoirista. Tilaisuudessa oli toistakymmentä kuulijaa, pääasiassa vanhempaa porukkaa, ja olipa paikalla myös kaksi koiran käyttäjääkin, jotka kiitettävästi täydenteli juttujani. En ole paljoa esitelmiä tai luentoja pitänyt, joten etenin tunteella. Totesinkin olevani aika syvällä opaskoira-asiaa ja siitä oli helppoa puhua. Kerroin miten opaskoiraa haetaan, millaista on olla yhteistyökurssilla, mitä koiran tulee osata, mitä opaskoira on elämässäni muuttanut jne. Yllättävää kyllä reilu puolitoistatuntia juttua tuli juurikaan miettimättä. Hommaa tietystikin helpotti myös hyvät yleisökysymykset. Otto jaksoi hyvin vierelläni, ja sai muutamat rapsutuksetkin.

Keskiviikkona Harmaakuono selvästi ilahtui tajutessaan pääsevänsä minun ja Oton mukaan. Lähdimme tapaamaan perhettä, jossa Ykin veli vietti eläkepäiviään. Teimme melkein puolentoistatunnin lenkin ja koirat saivat juosta aika paljon vapaana. Otto sai labpishepuleita ja Harmaakuono kantoi onnellisena keppejä. Ja mikä parasta perheen luona molemmat saivat yllinkyllin rapsutuksia ja hellyyksiä. Kotiin saapuikin kaksi onnellista ja aika väsynyttä koiraa.

Täällä mökillä Oton hepulit ovat jatkuneet pihapiirissä kirmaillessaan. Pojat kiskovat innokkaina keppiä ja haukku ja murina on melkoinen. Nyt ne tuossa kuorsaa molemmat. Aamulla vielä vapaana kirmailut ja sitten onkin aika taas palata kaupunkiin.

Pelko vaihtui onneksi

Mitä likemmäksi Harmaakuonon kontrollilääkärikäynti tuli sitä enemmän minua pelotti ja ahdisti. Ei auttanut Harmaakuonon selvä tervehtyminen. En halunnut tuudittautua siihen, vaikka en toki olisi halunnut pelätä pahintakaan. Niin kuitenkin taisin tehdä.

Eilinen oli kamala päivä. Sain onneksi tehdyksi asiat mitä pitikin. Olen Opaskoirayhdistyksen hallituksen kahdessa asettamassa työryhmässä. Toisessa selvitetään opaskoirakorttiin liittyviä asioita ja toisessa keinoja tiedottaa opaskoirista nuorille näkövammaisille. Lisäks Opaskoirakerhon puitteissa lähetin kahteen riihimäkeläiseen hotelliin tarjouspyynnöt. Ensiksi suunnittelimme viikonloppukurssia helmikuun alkuun Hankoon, mutta talvisin kaupunki taitaa olla lähes kuollut ja palvelun tarjoajia ei juurikaan, joten ei hintakilpailua. Pohdimme vaihtoehtoja ja päädyimme kokeilemaan Riihimäkeä. Kaupunki onkin minulle tuttu, koska olen kotoisin sieltä.

Yhdistystöitä tehdessäni takaraivossa vaani pelko ja ahdistus. Toisena hetkenä vakuutin itselleni Harmaakuonon voivan paremmin kuin kaksi viikkoa sitten. On pirteämpi, syylät yms. tavallisen oloisia, iho puhdas, karva sileä, virkeä, energinen… Mökilläkin herra innostui moneen kertaan Oton kanssa riehumaan. Otinkin kameralla videopätkän. Jos kamera olisi ollut aavistuksen alempana, tulos olisi vielä parempi, mutta kyllä siitä selväksi tulee Harmaakuonon jaksaminen ja into. Mutta, jos kuitenkin koira peittää tuskansa… Mitä pidemmälle päivä kului sitä hirveämmäksi oloni muuttui. Onneksi päivän viimeinen asiakas oli ystäväni jolle saattoi vähän oloaan kertoa. Ja ystäväni pääsi yläkertaan koiria ”riehuttaan”, ja kyllä pojat nauttivatkin 😀 Avokille murehdin koko illan, ei auttanut järkipuheet Harmaakuonon virkeydestä. Ei edes se miten koiran karva kiilsi avokinkin silmin nähden. Vasta kirjan kuuntelu ja neulominen rauhoitti mielen.

Aamulla pelko palasi ja lähdin kohti opaskoirakoulua vatsa kipeänä iloisesti häntää heiluttava koira mukanani. Hyvin nopeasti lääkärin huoneessa tuli selväksi lääkärin ja kennelpäällikön olevan mykistyneet miten hienosti hoidot oli koiraan tehonneet. Harmaakuono tervehti iloisesti lääkäriä hammastellen leikkiin kutsuen. Kellahti kylelleen tutkittavaksi ja oli niin avoin kuin vaan. Iho ei punottanut, syylät ja muut ihomuutokset näyttivät levollisilta mitä edelliskerralla ei voinut sanoa. Vuotava läiskäkin (kolikon kokoinen) on kuivunut/rupeutunut hyvin, puolen sentin kohta vielä aavistuksen kostea. Harmaakuono ei kuitenkaan pyri sitä enään nuolemaan. Karva kiilsi ja kaikinpuolin koira vaikutti olevansa elämänsä kunnossa. Paino oli noussut uuden ruuan (Orijentin senjorikuivamuona) myötä, mutta lihaksina. Olin painosta vähän (35.8) järkyttynyt, koska Harmaakuono ei ole milloinkaan painanut noin paljoa. Lääkärin mukaan koira näyttää hyvältä, kokeili kyljet joissa ei rasvapatjaa vaan lihaksia 🙂 On kuulemma harvinaista, että tuon ikäinen koira kasvattaa lihaksia, mutta liikunta ja vapaana mökillä touhuaminen tehnyt tehtävänsä. Saimme paljon kiitosta hyvästä koiran hoitamisesta ja puhuimmekin miten tärkeää on hoitaa myös vanhaa koiraa hyvin. Tunnustin pelänneeni tuloamme ja lääkäri pahoitteli pelotelleensa minua. Sanoin, että arvostan rehellistä mahdollisuuksien kerrontaa, ja että mielummin näin kuin ettei puhuisi mitään niistä muistakin vaihtoehdoista, koska joskus ne muut vaihtoehdotkin on kohdattava. Avokki sanoi minulle lähteissäni ”Harmaakuonolla heilui häntä pystyssä kävellessämme, että jos puhuvat lopettamisesta, et suostu, koira ei voi olla kipeä.” Lääkäri sanoi minulla olevan fiksun miehen ja lähetti terveisiä, ettei Harmaakuonoa vielä viedä minnekään meiltä, että nyt nautitte yhteiselostanne. Ja niin me tehdään. Ollaan niin onnellisia ja helpottuneita. Toki pidetään tosiasiat mielessä, koiralla on ikää paljon ja erinäisiä patteja ympäri kehoa, mutta kaikki ajallaan. Antibiottikuuri lopetettiin, shampoopesut tarvittaessa ja jos tuo rupeutunut läiskä oireilee siihen lääkesalvaa ja jos ei auta, se poistetaan.

Kotiin oli ihana tulla kera hyvien uutisten. Avokista myös paistoi tyytyväisyys ja onnellisuus. Olenkin ollut koko päivän niin positiivisella mielellä ja paljon rennompi ja rauhallisempi. Kyllä taas on todettava kuinka syvä kiintymys koiraan voikaan olla ja miten paljon sen hyvinvointi merkitsee, kuinka sydän pakahtuu rakkaudesta huolen painaessa ja sittemmin ilon pulputtaessa. Saatoin lähteä hyvillä mielin Oton kanssa Silmukkasiskoja treffaan Espoon Menitaan ja sieltä Keravan kirjastoon Kaisa Jaakkolan luentoa kuuntelemaan. Nyt voi onnellisena hetken neuloa ja sitten nukahtaa ilman huolta ja murhetta.

Shoppailua, ystäviä ja lenkkeilyä :D

Pari päivää on ollu aika haipakkaa ja huomisaamuna 5.30 ylös, lenkille ja matkaan kartanoretkelle Turkuun. Oikea osoite ehkä olis sänky ja peiton alla eikä istua nakottaa silmät puolitangossa tässä tietokoneen ääressä. Mulla on ollu kuitenkin kaks niin ihanaa päivää, että ”pakko” tulla kertomaan teillekin.

Eilisaamuna lähdin Oton kanssa Ankkalammen lenkille. Sujuvuus hiukan takkuisaa, mutta kiertoteitse löydettiin kotiin ilman suurempia ongelmia. Kotona jo odotettiinkin. Meillä oli nimittäin Opaskoirakerhon suunnittelupalveri. Syyskuussa pidämme tottistreenit uusille koirankäyttäjille, lokakuulle pyrimme järjestämään tutustumiskäynnin Mustiin ja mirriin. Marraskuun lopussa onkin vuorossa pikkujoulut 😀 Aika sujahti nopsaan suunnitelmia tehdessä. Samalla joimme valkoista teetä, joka maustettu mansikoilla ja herkuttelimme viinirypäleillä ja juustolla, jälkkäriksi tummaaminttusuklaata.

Alkuilta sujahti Helsingissä rautatien torilla, jossa on meneillään Herkkujen Suomi-tapahtuma. Oltiin siellä viime vuonnakin. Nyt myynnissä oli paljon lihasäilykkeitä, leipää ja hunajaa. Jotenkin tuntui, että viime kerralla valikoima oli suurempi ja laajempi. Löysin tulijaisiksi vietävää suklaata parille ystävälle. Itelle ostin mansikkaglögin, pienen palan kylmäsavuporoa. Maistiaisiakin tuntui olevan viime vuotta vähemmän. Mutta sää oli loistava, aurinko paistoi ja oli lämmin. Päädyimmekin Baarikärpäsen terassille yksille. Ensin meinattiin mennä oluttelttaan, mutta mustikkasiideri 0.4l olis maksanut 8 € ja lasi 3 €, josta palautuksessa maksettu takaisin 2 €, joten siiderin hinnaksi olisi tullut 9 €. Ei KIITOS! Baarikärpäsessä nautimme puolikuivasta valkoviinistä lasillisten verran auringosta nauttien.

Kotiin tultuani Otolle ruokaa ja itselle kanankoipinuijat uuniin ja lenkille. Aurinko oli laskemassa, joten ilma viileni hyvää vauhtia. Gps-matkamittari oli sekaisin, sen mukaan iltalenkkimme sujui 30 minuutissa, matkaa taittui 6.1 km, keskinopeus 12.1km tunnissa ja kovin vauhti 98km tunnissa, joten mailman nopein mieskään ei olis pärjännyt. Ainoa mikä piti paikkansa oli tuo aika, ja kävelty matka oli 3km, mutta ehkä en edes yritä arvioida todellista keskivauhtiamme :D:D Gps oli vielä aamullakin sekaisin. Taas väitti meidän kävelleen kuus kilsaa puolessa tunnissa, nyt vauhti oli pudonnut 58 kilsaan kovimmillaan ja keskinopeuskin vaan jotain reilut viisi kilsaa :D:D Olen kuvitellut gps:n olevan suht luotettava, mutta ehkä kantaani on vähän pakko tarkistaa…

Aamulenkin jälkeen vauhdilla suihkuun ja asiakasta hoitamaan. Sen jälkeen lähdinkin taas Helsinkiin. Nyt Hakaniemeen. Kävimme tutustumassa Hakaniemen Ruohonjuureen, joka on Kampin Ruohista selvästi pienempi. Ostin hirssiä ystäväni suosituksesta. Tulee kuulemma herkullista puuroa. Sorruin myös pariin maustettuun luonnonjogurttiin, hamppupatukkaan ja ihoa puhdistavaan detox-teehen. Tulijaisiksi ostin Clipperin valkoista vadelmateetä. Kyllähän sitä olisi taas voinut ostaa vaikka mitä ihania hyvinvointituotteita, mutta hillitsin itseni 🙂

Pienen etsimisen jälkeen löysimme Silvopleehen, jossa nautimme herkullisen kasvislounaan. Väkeä oli aika paljon, mutta onnistuimme täyttämään noutopöydästä lautasemme heikkonäköisen ystävän kanssa. Taaksemme taisi kertyä jonkinlainen jono, koska emme suoriutuneet niin vauhdilla linjastolla. Lopulta kuitenkin istuimme pöytään ja pääsimme nauttimaan herkullisesta ruuasta. Viereisistä pöydistä kuului lasten huudahduksia ihanasta koirasta ja aikuisten selityksiä koiran olevan töissä 🙂 Otto käyttäytyikin koko päivän hienosti. Opasti hyvin ja malttoi sisätiloissa loistavasti.

Syötyämme jatkoimme Toista linjaa pitkin tavoitteena löytää Hilda Viola-niminen vaateliike, jota ystävälleni oli suositeltu. Kauppa löytyi ja aivan ihana sen omistaja. Aikaa vierähti tovi jos toinenkin. Hän käy ostosmatkoilla Pariisissa, jonka lisäksi ompelija ompelee myyntiin uniikkeja vaatteita sekä myynnissä korkealaatuisia käytettyjä merkkivaatteita. Itse ostin yhden tunikan sekä ns terveystopin ja lekkingsit. Nainen tuo tuotetta Italiasta ja toppi vaikuttaa lynfakiertoomme. Saa nähdä allekirjoitanko asian vai en käytettyäni toppia ja lekkareita jonkin aikaa. Kaupassa oli ihana tunnelma ja ystävällinen palvelu.

Koska aurinko paistoi komeasti ja juttua riitti, kävelimme Cafe Piritaan yksille. Terassilla meren rannalla elokuun lopussa, aikas mahtavaa. Kotona normimeiningit koiran ruokkimisineen ja ulkoilutuksineen. Ja vielä ihanaan päivään mahtui toisen ystävän vierailu. Hänellä on opaskoirakoulun siitosnarttu, joka on tiineenä, astutuksesta reilut viisi viikkoa. Pyysin voisinko päästä tunnustelemaan odottavaa koiraa. Ystäväni kävi reilu viikko sitten ekan kerran. Tuohon verrattuna koiran nisät oli roikkuvammat ja lantio levinnyt huomattavasti. Ja pitihän sitä koiran tutkimisen jälkeen nautiskella teet ja vaihtaa kuulumisia. Nyt olo on aikas tasaraha, joten taitaapi olla aika kömpiä unimattia tapaamaan.

Hoppu helpottaa, kurkkukipu alkaa

Reilu viikko on menty melkoista haipakkaa. Jos ei fyysisesti touhua niin aivoille mietittävää.  Lepohetkiä ei muuta kuin öisin nukkuminen. Nyt olen nauttinut rauhallisesta päivästä pakkaillen hiljalleen mökille lähtöä varten. Valitettavasti mökkifiiliksiä häiritsemään on änkeytymässä flunssa. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa, päätä jomottaa ja on väsähtänyt olo.  Siitäkin huolimatta on ihana mennä hetkeksi mökille rauhoittumaan. Elämämme kun perjantaista lähtien kotosalla on keskittynyt kodinhoitohuoneeseen, jossa on ”minikeittiö” ja oleskelutila. Pöydällä mikro, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivät, hedelmät koreissaan, kaapissa vähän astioita tms.  Lattiatila täytetty pienellä pyöreällä metallisella parvekepöydällä ja kahdella tuolilla. Tässä syödään, tässä istutaan aikaa tappamassa ja ollaan koneella.  Yläkerrassa käydään makkarissa nukkumassa suljetun oven takana ja jääkaapilla, joka nököttää heti portaiden yläpäässä.  Eli, keittiötä ei enään ole. Se purettiin perjantaina ja lauantaina vietiin sorttiasemalle.

Alkuviikosta viimeiset pähkäilyt tulevan keittiön väreistä, paperitöiden tekemistä, keittiötilauksen vahvistaminen, keittiön pakkaus. Sitä A:an kanssa tehdessä täytyi ihmetellä mistä ihmeestä sitä tavaraa kertyykin niin hirmuisesti. Keskiviikkoaamuna kävimme kaupassa ja aloitimme pakkaamisen heti. Aa lähti täältä lähempänä kymmentä. Toisaalta nyt astiat ja muut on pakattu siten, että purkaminen pitäisi käydä kätevästi.  Valitettavasti kaapeista löytyi aika paljon myös roskiin menevää. Inventaario pitäisi tehdä vähintään kerran vuodessa eikä  vain remonttien tai muuttojen yhteydessä.

Tiistai oli minuuttiaikataulutettu, sillä kotoa lähdin 9.15 klo 10.00 alkavaan palveriin (opaskoira-asiat), josta jo kahdentoista pintaan hoppuilin seuraavaan tapaamiseen. Käytiin ostamassa Opaskoirakerholle omat kahvi- ja teetermarit retkiämme varten. Samalla piipahdettiin Mustiin ja mirriin, josta Harmaakuonolle ruokasäkki ja heijastinvaljaat. Lisäks mulle ja nuorukaiselle vyö ja hihna sauvakävelyä varten. Kassalla viivytystä ja kello kävi. Ehdin kuin ehdinkin kotiin 13.30. Aa sopi sähkömiehen kanssa remppa-asioita ja kahdeksi Terraan keittiötilausta tekemään. Ja eihän se tullut valmiiksi, paperitöitä ja maksamista vaille. Kotiin oli lähdettävä, sillä asiakas klo 16.00 ja töitä kesti yli kahdeksaan. Aa tekas gluteeinitonta pastaa, jota ehdin syödä hiukan ennen kuutta. Avokin tultua töistä lähtivät Terraan maksamaan tilauksemme. Iltauutisten aikaan istuessani teemuki nokan alla osasin arvostaa tuota rauhottumisen hetkeä.

Torstaina järjestelin aamupäivästä ns. toimistotilamme tavaroita siirtäen niitä tarvikkeita sivuun mitä rempan aikaan tarvitaan. Pesin pyykkiä ja kun vein telineen ulos, ovi läimähti kiinni kovan tuulen takia. Onneksi puhelin taskussa, joten sain oven aukaisijan paikalle. Kun taas sisällä totesin ettei pyykit olleet peseytyneet kunnolla, uudestaan kone pyörimään. Uunissa paistoin jauhelihakiusauksen. Illalla olin Anu Kososen luennolla Liikkujan hiilihydraatit. Tällä tietoa olikin viimeinen luento tälle kevättä, mutta ainahan jotain kiinnostavaa voi ilmaantua. Anu ei selvästikään kannattanut karppaamista, mutta suosi kuitenkin hyvälaatuisia hiilareita.

Perjantaiaamuna pakenin paikalta keittiön purun alta. Osallistuin Vantaan näkövammaisten käsityön tekijöiden Porvoon retkelle. Kaverikseni lähti Silmukkasisko ja muutava muukin tuttu. Ryhmän koko oli iso ja osa porukasta oli hyvin iäkästä ja huonosti liikkuvaa. Shoppailimme TT-Shopissa, josta saatiin alennuksiakin. Ostin bambulankaa, jotta vihdoin pääsen tekemään tiskirättiä, puuvillalankaa toppia varten ja Albackaa oli ihan pakko saada kun oli niin ihanan pehmeää lankaa. Avokille löyty herkkupuolelta amarettosuklaakahvia.

Ennen lounasta ehdimme piipahtamaan vielä Siskon kanssa Trumbergin myymälässä, josta ostin Alku-karkkisekotuspussin. Tämä lisäainevälttely yms. on nykyään jo herkuissakin, joten ei isoja ostoksia syntynyt. Lounaaksi söin uunilohta, kahta salaattia ja keitinperunaa. Aikaa meni pitkälti toista tuntia, mutta ehdimme vielä käydä Pienessä suklaapuodissa, josta ostin mansikkasuklaata ja tummaansuklaaseen upotettuja mansikoita. Ja vielä ennen bussin lähtöä herkuttelimme Cafe Helmessä. Paikka oli yhtä ihana kuin ennenkin. Nyt väkeä li vähemmän, joten vanhan talon tunnelmasta sai vielä paremmin kii. Pääsin myös tutkimaan hovimestarinukkea, joka kantoi tarjotinta, jolla rahaa. Gluteeinittomana herkkuna nautiskelin juustokakusta kera vadelmahillon ja juomana tuo ihanainen kuuma italialainen suklaajuoma.

Kotimatkalla bussissa arvottiin arpoja mitä menomatkalla myytiin. Ostin kolme arpaa ja voitin kaikilla. Vauvan vaatteita, pitsiliinan, teetä+dödö. Olikohan vauvan vaatteet jokin enne??? Kuulemma meni oikeaan osoitteeseen… No eipä tällä hetkellä ole ajankohtaista meidän perheessä… Voittojen arvonta keskeytyi, sillä pysähdyimme lihasavustomolla, joka oli pieni ja reilun 50 hengen ryhmän täyttäessä kaupan, iski ahdistus. Ostin ilmakuivattua kinkkua.

Lauantaiaamunakin pakenin rempan alta pois paikalta. Lähdin messuilemaan parin Siskon kanssa. Toisen Siskon kisu oli näyttelyssä, joten pitihän kissapoikaa käydä katsomassa aina välillä. Itse Kädentaitopuoli oli aika pieni ja suurimmaks osaks esillä oli valmiita käsitöitä. Toki niistä sai ideoita itse tekemiseen. Helmiä ja paperiaskarteluun löytyi paljon tuotteita. Ostin yhden vyyhdin mohair-lankaa ja muut ostokseni olikin ei käsityövoittoisia. No löysin puisen pannunalusen, viilentävää jalkavoidetta ja loput tulikin Luomu- ja Lähiruokapuolelta, joka oli valitettavan pieni. Parin juustolan juustoja maistelimme, kotimaista luomulimsaa(en tykännyt), luomusipsejä(tykkäsin), Biokian suklaamarjoja ja puolukkamehua jne. Ostin paria juustoa, puolukkamehua, suklaamarjoja. Outletin puolella ei käytykään ja Aan kanssa ei sunnuntaina jaksettu lähteä, joten syksyllä sitten taas. Tosin joku kirjoitti jossain, että siellä oli ollu hirmuisesti rihkamaa. Ai niin, ostinhan mä kädentaitopuolelta hopeisen rannekorun :O Ihan meinas unohtua 😀

Kotona väsähtänyt ja huonotuulinen avokki, joka onneksi piristyi saunomaan. Sunnuntaina väsyttiin ja kitistiin. Hieroin sentään avokin ja iltaa kohti mielikin koheni. Tosin kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, surua on mielessä koiraystävien sairastumisien vuoksi. Eteenpäin kuitenkin jatketaan kaikesta huolimatta.