Vuoden ennakkoluuloton uudistaja ja kokeilija-palkinto sekä yrityksen arkisia asioita pohdiskellen

Marraskuun kolmantena lauantaina vietettiin perinteistä Fysioterapia-alan näkövammaiset ry:n iltajuhlaa, jossa palkittiin vuoden ansioituneita yhdistyksen jäseniä. Itse olin palkittujen joukossa: Vuoden ennakkoluuloton uudistaja ja kokeilija. Sain kunniakirjan ja puisen päivänkakkaran. Vuonna 2003 minut palkittiin Vuoden nuori –tittelillä. Tuolloin vielä työskentelin yhdistyksen ylläpitämässä fysikaalisessa hoitolaitoksessa. No nyt puhaltavat uudet tuulet, ovat puhaltaneet jo, jonkin aikaa. Oman firman pyörittäminen on ollut mielenkiintoista ja siitä on saanut itsensä näköisen, joten tunnustuksen/huomionosoituksen otin iloisena vastaan. Totuus kuitenkin on että syksy oli hiljasempi kuin edellinen. Joulun alla lahjakortteja kyllä ostettiin, mutta niidenkin menekki oli isompi edellisvuonna. En kuitenkaan ole painanut paniikkinappulaa. Moni alalla oleva on kertonut samaa, joten nousukautta odotellessa. Ja totuus on että firmalla menee hyvin järkevällä talouden hoidolla, joka selvästikin kannattaa.

Markkinointia on kuitenkin jälleen mietittävä sillä tuo Googlen ponsorilinkki päättyi kolmessa kuukaudessa – osumat tuli täyteen. Klikkauksia on tullut tuo 500 ja näytössä näkynyt yli 50.000 kertaa. Luvut tuntuvat hurjilta huomioiden asiakasvirtauksen. Tänään juuri soiteltiin ja kyseltiin kiinnostusta jatkoa ajatellen. Ei tällä kokemuksella kyllä haluta jatkaa sopimusta. Rahansa saa helpommallakin kankkulan kaivosta alas 🙁 Olen tullut siihen tulokseen, että puskaradio on parasta mainosta, mutta ensin täytyy saada riittävästi sanan levittäjiä asiakasvirtaukseen, jotta puskaradiolla pärjäilee. Ja kotisivuille pitäisi saada mahdollisimman pian linkki Googlen karttapalveluun ja Facebookin fanisivullemme. Näkövamman vuoksi kaikki ei vaan käy kädenkäänteessä eikä noita tietotekniikkataitojakaan ole tarpeeksi. Noh, kyllähän rahalla saa kaikki toimimaan, mutta pienyrittäjänä ei kuitenkaan ole resursseja maksaa kotisivujen ylläpidosta tai päivityksistä tuhansia euroja. No jospa tämän tammikuun aikana saisimme sivuillemme tarvittavat päivitykset ja lisäykset. Ja toivoa sopii myös tämän lamakauden taittuvan. Näin jouluaikaan emme ole kuitenkaan stressanneet mistään tuollaisesta vaan vietetty vapaata muutamia päiviä ihan tietoisesti, jotta hivenen tulisi lomaa ja irtaantumista työkuvioista. Näin kotona ollessamme ei tosin täysin onnistuneesti. Nyt on kuitenkin aika palata arkeen töidenkin suhteen. Saattaa vuoden lopun kirjanpito tms. ajan tasalle ja katsoa ja verrata edellisvuoteen… Että ei muuta kuin luottavaisesti eteenpäin!