Viikonloppu talvisessa Porvoossa

Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerho kokoontui viettämään jo perinteeksi muodostunutta ”lumikurssia” Porvooseen. Viikonlopun tarkoituksena on tarjota mahdollisuus koirakolle (koirankäyttäjä ja opaskoira) harjoitella pääasiassa kaupunkiliikkumista peesareiden turvatessa turvallisen liikkumisen.

Peesarit
eivät ole kouluttajia! He ovat vapaaehtoisia, jotka osallistuvat opaskoiratapahtumiin ja joita koirakot voi pyytää avukseen harjoiteltaessa uusia reittejä. He tekevät todella hienoa ja arvokasta vapaaehtoistyötä.

Meitä kokoontui Porvooseen 11 koirakkoa, 11 peesaria ja 3 peesariharjoittelijaa.
Majotuimme Hotelli Seurahovissa, jossa Puisto-kapinetissa nautiskelimme aloituskahvit. Hotelli on koiramyönteinen paikka ja ottavat näinkin ison ”koiralauman” hoteisiinsa, joten aikaisempien hyvien kokemuksien perusteella majapaikka oli helppoa valita.

Kahvien ja alkulätinöiden jälkeen jaoin koirakoille peesarit ja itse kukanenkin pari saattoi lähteä treenaamaan Porvoon kaduille. Porvoo on mukava kaupunki ja antaa hyviä harjoittelumahdollisuuksia. On tärkeää, että koira pysähtyy suoraan edessä olevan suojatien eteen, tai näyttää käskystä missä on suojatie vasemmalle, oikealle. Etsii oven, portaat, kiertää esteet käskystä jne. Näin talvisaikaan monesti suojatiet ovat lumen peitossa ja niiden merkkaaminen on koiralle hankalaa. Treenaamalla/kertaamalla asia useimmiten kuitenkin paranee/korjaantuu.

Monesti koirankäyttäjä toteaakin tutuille reiteilleen kotikulmilleen palattuaan, että koira toimii tehokkaammin ja tarkemmin kurssin jälkeen. Siksipä nämä treeniviikonloput on tosi tärkeitä meille.

Sattuipa ihan mielettömän ihana talvisää. Lauantaina pakkasta alle 10 astetta ja aurinkoista. Sunnuntaille pakkasherra vähän kiristi otettaan, mutta eipä se tahtia haitannut.

Pidän vanhan kaupungin tunnelmasta ja etenkin kesäisin Porvoossa käydessäni fiilistelen mukulakivikaduilla, pienillä kujilla. Nyt tiet olivat lumiset ja jalkakäytävillä ei juuri voinut kävellä. Siitä huolimatta nautin talvisäästä ja koiran kanssa liikkumisesta.
Ja jotta emme vain pyörisi kaupungin kaduilla päämäärättömästi piipahdimme sympaattisessa Pieni suklaa-puoti -nimisessä myymälässä. Sisälle mahtuu ehkä maksimissaan neljä ihmistä, ja jos mukana on koira kaksikin riittää 😀 Paikassa on ihana suklaan tuoksu ja suklaata tehdään siellä käsin. Tekoa voi seurata lasin takaa. Ostin sieltä käsin tehtyjä tryffeleitä maultaan vadelma, mustikka, minttu, chili,saksanpähkinä, hasselpähkinä… Sorruin ostamaan myös suklaalevyn, jossa kuivattua mansikkaa kerroksittain suklaan kanssa sekä 80%:n tumman suklaan.  Namsk.

Niin, että kukas oli laihdutuskuurilla??? No suklaalevyt on edelleen avaamatta ja konvehdit jaettu avokin kanssa tasan, molemmille 8. Avokki vetäsi omansa maanantaiaamuun mennessä.

Koska nimensä mukaisesti Pieni suklaapuoti oli pieni, vuoroani odottelin ulkosalla 😀

Suklaapuodista matka jatkui kirkon mäelle ja kirkkoon

Kirkkomäen kuvissa välittyy varmasti upea talvipäivän fiilis.

Kävimme kirkossa myös sisällä. Pidän kirkkojen rauhallisesta tunnelmasta ja tuoksusta. Tosin se ihana tuoksu on vain vanhoissa kirkoissa.



Istuin sellaisen vieressä pienessä kahden hengen pöydässä. Ja kun suklaapuodissa sorruin ostoksiin, sorruin myös Helmessä herkkuhetkeen peesarini kanssa.

Kolmen suklaan kakku ja italialainen kuuma suklaa, eli ”cioccolata calda” maistuivat todella herkullisilta. Mielettömän makeaa, mutta ah niin hyvää.

Hm… Aika turhaa kai vinkua kun paino ei putoa 🙁 Silti nautin jokaisesta suupalasta ja siemauksesta 😀 Nyt sitten elellään herkkujen suhteen tiukemmin.

Kaiken herkuttelun ja tunnelmoinnin ohella saimme Harmaakuonon kanssa hyvää treeniä kaupunkiliikkumiseen. Ja kyllähän koirakin pääsi treenauksen/kaupungilla liikkumisen jälkeen viettämään rentoutushetkensä koirapuistossa muiden opaskavereidensa kanssa.

Tosin Harmaakuonosta oli ajoittain aistittavissa ettei koko aikaa jaksanutkaan temmeltää/riehua nuorempiensa kanssa

Kyllähän onneksi Harmaakuonokin irrotteli puistossa muidenkin kanssa, mutta viihtyi myös omissa nuuskutuksissaan.

Näillä viikonlopputapahtumilla on myös iso vertaistuellinen merkitys. Koirakot pääsemme vaihtamaan kokemuksiamme koiran kanssa liikkumisesta ja kaikesta muustakin.  On myös hienoa tavata upeita peesareita, jotka mahdollistavat näiden viikonloppujen toteutumisen. 
Lauantai-iltana ruokailimme Rossossa, jossa oli todella ystävällinen ja hyvä palvelu. Vaikka ryhmämme oli iso, ilman isompia säätöjä selvisimme loistavasti. 
Mikä Rossossa oli merkille pantavaa, elävän tulen kiviuuni, jossa paistavat pitsansa. Itse söin broileria.
Päivällisen jälkeen konkaripeesarit pitivät teorialuennon uudemmille ja vasta aloitteleville peesareille peesauksen perusperiaatteista. Osa meistä koirakoista oli mukana. Samalla itse neuloin kaulaliinaa 😀


Viikonloppu sujahti nopeasti ja järjestäjän vastuistakin selviydyimme työparini kanssa mukavasti. Joitain kehittämisideoita tuli jatkoa ajatellen, ja niinhän se täytyykin olla. Rakentavassa hengessä toiminta kehittyy aina vain paremmaksi ja paremmaksi.


Sunnuntaina kotiin päästyäni ja kassini purettua oli pakko vetästä parin tunnin päiväunet, vaikka reissussa en todellakaan pämpytellyt. Join ruuan kanssa italialaista punaviiniä, jälkiruokaviinin ja illalla yhden karpalolonkeron. Huonekaverini kanssa kuitenkin juttua riitti pikkutunneille asti vielä seurassa olleiden lähdettyä yöpuulle. Aamulla kuitenkin reippaasti ylös, aamupalalle ja liikkumaan kiristyneeseen pakkaseen. Pidimme peesarini kanssa sen verran hyvää vauhtia, että sain itselleni liikuntamerkinnänkin 😀 Jeeeee!!!
 Muistakaahan osallistua arvontaan
Aikaa on sunnuntai-iltaan. Arvonta tapahtuu ma 6.2, joten ei muuta kuin arpaonnea kokeilemaan!
Voittaja saa jotain itse tekemääni 🙂

Positiivisella energialla syksyyn ja unelmaa puhuvasta sykemittarista

Ollaan avokin kanssa vietetty rauhallinen viikonloppu. Aikaa vietetty kirjojen parissa ja telkusta urheilua seuraillen. Olen lukenut Nora Robertsin kirjaa Punainen lilja, ja voi helvetti millasta tekstiä. En uskalla edes ajatella montako kertaa kirjassa on jo naitu. On tuon kirjasarjan ehdottomasti rasittavin kirja, onneksi toiseksi viimeinen nide menossa, joten kohta se loppuu. Jättäisin kesken ellen haluaisi tietää loppuratkaisua kirjassa esiintyvän haamun suhteen.
Äänikirjana alottelin Petos lautasella-kirjaa ja varmaan kirjan tiimoilta jossain vaiheessa kirjoittelen ihan oman postauksen teidän iloksenne tai harmiksenne 😀 Nyt jo voi vaan ihmetellä mitä kaikkea moskaa joudummekaan syömään, huh!

Ruuasta puheenollen perjantaina teimme pitkästä aikaa tortilloja. Broilersuikaleita paistettiin pannulla, letun päälle vähän juustoraastetta, lämmityksen jälkeen kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kanaa. Salsakastiketta laitoin niukasti luettuani niiden huikeista lisäaineista ja tein kervaviilikastikkeen, johon lisäsin yrttejä. Kumpikin jaksoimme syödä vaan pari lettua… On vissiin vatsalaukut pienentyneet 😀 Jee, jee!!! Ja tänään tuo tuli taas esille. Maustoin meille broilerinrintafileet. Laitoin oliviöljyä, valkosipulia, kuivattuja yrttejä, suolaa, sitruunan mehua ja Azoreilta ostamaa paprikatahnaa. Marinadi jo tuoksui aivan taivaalliselta. Avokki kuori kahdeksan perunaa ja pilkko ne. Vuokaan kermaa ja valkosipulia reilusti, perunat ja juustoraastetta mukaan. Ja ei kuin maustumaan ja eväät uuniin. Täällä leijaili todella herkullinen tuoksu. Ai joo: sen verran lisäaineita tuli ateriaan, että laitoimme fileiden ympärille pekonisiivut 😀 Kuuden pintaan söimme ja herkullista oli. Mutta broileria ja perunoita jäi molempia vielä huomiselle 😀

Pienen ruokalevon jälkeen lähdimme lenkkeilemään. Kävelimme tunnin raikkaassa syysillassa. Lenkkipolun varrella tuoksui syksy ja tuuli toi syksyn tunteen kohinallaan. Harmaakuonon meno oli vaihtelevaa. Välillä kiskoi minkä vaan kykeni, välillä raahusti eteenpäin. Siinä sitten kovasti yritystä tulkita mikä nyt johtui mistäkin…

Voi miten mä haluaisinkin puhuvan sykemittarin. Olis niin mahtavaa seurata sykettään ja kaloreiden kulutusta liikkuessaan. Sportstrackeriinkin oli tarkoitus tutustua, mutta puhelimeni on ohjelmaan liian vanha. Pitäisi testata minkä verran puhelimessa oleva puheohjelma puhuu numeroina asioita. Ilmeisesti Trackerissa on paljon grafiikkaa ja sehän ei meille sokoille aukea. Olen miettinyt sykemittarin hankkimista, joka kävisi tietokoneen kanssa yhteen, mutta niissäkin tullaan saman ongelman eteen. Tulokset tulee esille graafisina taulukoina, joten… Turhauttavaa. Viime syksyllä kyselin Näkövammaisten keskusliiton Apuvälinemyymälästä Aviriksesta puhuvista sykemittareista, mutta ei sellaisia kaiketikaan oikein ole. Joku malli on ollut, joka vaikutti enemmänkin verenpaineenmittaukseen tms. soveltuvalta laitteelta eikä treeniapuriksi. Tuolloin ystäväni tutkaili nettiä ja ilmeisesti Amerikassa tavallisissa urheiluverkkokaupoissa on ollut ainakin joitain myynnissä. Löydettiinkin hyvältä vaikuttava malli, mutta sen valmistusko oli lopetettu. En muista… Nyt kun syksy on tullut ja ilmat viilenee, ja toivottavasti Harmaakuono jaksaa lenkkeillä halu on taas kasvanut kunnon kehittymisen seuraamiseen, mutta… taitaa tuo puhuva sykemittari edelleen jäädä haaveeksi. Kielitaidoltani olen todella onneton, joten en pysty sivustoja tutkimaan ja etsimään. Uskoisin kuitenkin, jos puhuvan mittarin löytäisin, oppisin käyttämään sitä ja ymmärtämään sen mitä sillä olisi sanottavaa englanniksi minulle. Ehkä unelmasta vielä joskus tulee totta! Kirjoitin äsken Avirikseen tandempyörästä viestiä ja samalla kysyin jälleen sykemittareista. Niin, olen tainnut päättää hankkia tuon tandempyörän, joten sitten alkaakin pilottien metsästys 😀 Haluan niin paljon monipuolistaa liikuntaa ja tutustua samalla myös uusiin ihmisiin, aloittaa uuden elämän! Ehkä tämä on osaltaan myös maalipallon jättämän aukon täyttämistä. Tänään sain Facen kautta vinkin Jaakko Halmetojan luennosta, joka on vasta 22.11. ja heti laitoin viestiä muutamalle kysyäkseni seurakseni/oppaakseni luennolle. Ja luentoon on aikaa melkein kolme kuukautta, minäkö hätäinen? Kalenterini ei saa näyttää liian tyhjältä 😀
Toisaalta olen nyt niin innostunut kaikesta ravitsemukseen liittyvästä ja ennen kaikkea luomuuteen liittyvästä, että haluan varmistaa pääsyni ajoissa luennoille ja minua kiinnostaviin tapahtumiin. Ettei ainakaan homma kaatuisi oppaan puutteeseen.

Mulla on nyt jotenkin kovin positiivinen ja energinen olo, ja haluan saada niin paljon. Nyt on aika painojumituksen loppua ja laihtumisessa tapahtua todellisia tuloksia. Haluan liikkua paljon, tehdä töitä, oppia ravitsemuksesta lisää, löytää juuri itselleni sopivan ruokavalion, tavata ystäviä ja nauttia elämästä. Ja ennen kaikkea haluan tämän fiiliksen kestävän pitkään 🙂