Ura käsillä -hanke – Huovutus

Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin Ura käsillä -hankkeen viiden päivän huovutuskurssille. Minulla ei ollut minkäänlaisesta huovuttamisesta aiempaa kokemusta, joten odotin innolla kurssia. Ensinmmäisenä kurssipäivänä joutui odottamaan iltapäivään ennen kuin pääsimme tositoimiin. Aamupäivä meni erinäisiin esittäytymiskierroksiin ja pajatilaan tutustumiseen. Toiminnan naisena hitaanlainen kurssin käynnistys meinasi alkaa syödä naista, mutta onneksi vihdoin lounaan jälkeen opettajamme Piritta Heiskanen saapui ja pääsimme tutustumaan suomivillan ja merinovillan eroihin.

Maanantai-iltapäivän aikana aloitimme huovutuksen perusteista märkähuovutuksessa tekemällä palloja. Oli etsittävä itselleen sopiva pyöritystapa, pyörittääkö käsissään vai alustan päällä. Vaikka kuvassa pyöritänkin alustan päällä lopulta totesin kuitenkin olevan parempi pyöritellä käsissään.Kun sain tekniikan haltuun, alkoi palloja syntymään 😀Loppupäivästä laitoimme villaa kindermunien koteloihin tarkoituksena huovuttaa palloja pesukoneessa. Siinä villalla koteloita täyttäessäni tunsin itseni vähän hölmöläiseksi, vaikka tosiasia onkin, että jos teet tuotetta missä käytät huopapalloja, ne saa nopeammin huovuttamalla pyykkikoneessa..Saatuamme polvisukkiin kotelot, ne lähtivät pyykkikoneeseen. Iltapäivällä käsin huovutetut pallot laitettiin vielä kuumaan veteen toviksi huopumaan. Sen jälkeen käytettiin vielä kylmässä vedessä, jotta huopuminen loppuu.

Tiistaiaamuna Näkövammaisten liiton yritysneuvojan Hanna Karesjoen jälkeen pajatyöskentely jatkui. Ensiksi saimme nuo kinder-kotelot villoineen. Pesukone ei ollutkaan tehnyt taikojaan. Lähes kaikkilla pallot eivät olleet huopuneet juurikaan. Kaivelimme koteloista kosteaa villaa. Ei siis jäänyt kovin onnistunut käsitys pyykkikonehuovutuksesta. Pari kurssilaista viikon aikana testasi asiaa omissa kotikoneissaan lopputuloksen ollessa huomattavasti parempi. Itsekkin lopulta päätin eräänä sunnuntaiaamuna pyyheliinapyykin sekaan pistää pallot huopumaan. HUOPUI! No kurssilla loppuhuovuttelimme palloja käsin. Huopuivat nopeammin, mutta jotenkin hienoinen turhauma vaani mielen perukoilla.

Lounaan jälkeen onneksi päästiin kokeilemaan uutta. Itse huovutin pienen maljan/kulhon. Työvaiheista ei valitettavasti ole montaakaan kuvaa, joten yritän selittää sanallisesti.
Kulhon tein suomivillasta. Päätin haluavani sinisen ulkopinnan ja violetin sisäpinnan. Eriväriset huopalevyt aseteltiin puhalletun ilmapallon päälle. Kun villat oli saatu kostutettuina hyvin aseteltua laitettiin pallo sukkahousujen vartalo-osaan. Sitten ei muuta kuin sytkyttämään 😀 Siirryin huovuttamaan pajatilan ison altaan ääreen. Välillä lämmintä vettä ja saippuaa sytkytyksen jatkuessa. Hiljalleen käsissä villa alkoi tuntumaan tiiviimmältä ja huopuneemmalta. Kun villapallo oli riittävän huopunut, se poistettiin sukkahousujen vartalo-osasta ja huovutusta viimeisteltiin edelleen sytkyttämällä. Kun pallo oli huopunut tarpeeksi sai sekin kuumavesishokkihoidon kylmine vesineen.Pallo puhkaistiin, jonka jälkeen sakset käyttöön ja pienen viillon leikkaus, jotta kulho saa muotonsa ja suuaukkonsa.Kulho jätettiin kuivumaan uusi ilmapallo sisällään, näin tuote säilyttää paremmin muotonsa. Ja tässä kulho valmiina.

Seuraavana päivänä aamupäivä meni itsenäisessä pajatyöskentelyssä. Aloitin tekemällä merinovillasta solmutekniikalla kiviä. Mielessäni olin kehitellyt ajatuksen, että tekisin niistä rintakorut. Tuolloin keskiviikkona ei kuitenkaan ollut riittävän pientä neulaa, joten kivien pyörittelyn jälkeen siirryin kaula-avainnauhojen valmistukseen.

Minun pyöritellessä kiviä Hema autoili hakemaan kotoaan helmikokoelmansa ja näin sain avainkaulanauhoihin huopapallojen lisäksi monipuolisuutta. Kaipasin huopapallojen lisäksi nauhoihin muutakin ja puuhelmet säilyttivät luonnonläheisyyden tuotteissa. Huopahelmiä pujottaessani kaulanauhaan tarvitsin apunani korupihtejä joilla vedin neulan huopapallon läpi. Pelkästään käsin huovutetut pallot olivat napakompia ja siten myös tiukempia saada nauhaan. Pesukonehuovutuksessa olleiden laatu palloissa vaihteli, joten oli mietittävä tarkasti mitkä pallot avainkaulanauhoihin haluan käyttää.

Tässä valmiit avainkaulanauhat

Lounastauon jälkeen matkasimme metroyhteyttä käyttäen Helsingin tTaitoshoppiin, jossa pääsimme tutustumaan huovutettuihin valmiisiin tuotteisiin. Minulle siellä ei sinänsä kauheasti uutta ollut, sillä käsityömessuilla on tullut tutustuttua huovutustöihin. Taidolla upeita töitä oli jokatapauksessa myynnissä. Samalla tutkailimme toki myös kaupan muuta tarjontaa. Lopuksi kävimme kahvittelemassa ja ennen neljää saattoi kotimatka alkaa.

Torstaiaamuna meidän kanssamme oli keskustelemassa Minustako yrittäjä-teemalla Hännisen Riikka, joka itse on musiikkialan yrittäjä. Kävimme hyvää keskustelua myös yrittäjyyteen liittyvistä peloista ja siitä miten niistä pääsee yli. Miten oppia tekemään täsmämarkkinointia jollekin tietylle ryhmälle. Keskustelun jälkeen palasimme töidemme pariin. Minun aikani kului pujotellen siemenhelmiä mustaan kiveen. Työ oli todella hidasta. Tarpeeksi ohutta neulaa ei ollut paitsi taipuisa pujotinneula. Se vääntyili joka suuntaan ja hidasti puuhaa hirveästi. Jos rintaneulan tekemiseen ei ohuita silmäneuloja ole, niin ohuita, että myös langanpujottimen kohdalta siemenhelmi mahtuu läpi, tuotetta on mahdotonta kehittää. Sen tekemiseen menee aivan liian kauan, että se olisi kannattavaa. Nyt täytyy tutkia neulamahdollisuuksia ja katsoa miten käy.

Iltapäivällä pääsin tekemään tasohuovutusta, tavoitteena valmistua pieni seinävaate, jossa kolmiulotteisuutta siten myös käsin tunnusteltavaa.Sammalenvihreä suomenvillalevy on työn pohjaväri, jonka päälle asettelin kiviä sekä lasikuulien puolikkaita haluamallani tavalla.Kivien ja lasikuulanpuolikkaiden päälle aseteltiin toiseen sivuun keväänvihreää ja toiseen sinistä villaa. Ja sitten ei muuta kuin käsin huovuttamaan.

Työn huovuttaminen jatkui viimeisen kurssipäivän aamuna samalla kuunnellen pajaohjaajamme Ritva Kanteleen luentoa tuotteistamisesta. Kun työ oli riittävästi huopunut, aloitin rapsuttelemaan/aukaisemaan huopaa kivien ja lasikuulien päältä samalla aukon reunoja huovuttaen.

Osassa työtä villa oli huopunut liikaa lisättäessä villaa pintakerrokseen. Se jätti työhön epäsiistin tunnun enkä myöskään pitänyt työn epätasaisista reunoista. Piritta keksi, että voisin neulahuovuttamalla siistiä työtä. Huih, neulahuovuttaa! Eihän sokea sellaista voi tehdä, niin olin kuvitellut. Sain kokeiltavakseni huovutusneulan ja olin kuvitellut väkäset paljon isommiksi ja rikkovimmiksi. Kun pääsin neulahuovutusta kokeilemaan en enään ymmärrä miksi sokeakin ei sitä voisi tehdä. Nyt minulla onkin hinku oppia lisää neulahuovutusta. Ensiksi on saatava avustajan kanssa firman kirjanpito ja veroilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voi taas heittäytyä käsitöiden ihanaan mailmaan myös hänen kanssaan, sillä kun vauhtiin pääsemme, meitä ei pidättele mikään. On käytävä ostoksilla tarvikkeita ja harjoiteltava lisää neulahuovutusta 🙂Innostuin neulahuovutuksesta niin paljon, että siistittyäni työtä innostuin lisäämään kivien aukkoihin villaa huovuttamalla ja tekemään siniseen osaan pilven tapaisen villaisen kohoaman.

Iltapäivällä ehdin vielä aloittamaan pienen kassin/pussukan huovuttamista. Se jäi kuitenkin kesken ja on sitä valitettavasti edelleen. Tarkoitus oli tehdä työ valmiiksi nyt lomaviikolla, mutta upea talvisää on saanut ulkoilemaan paljon. Siksipä tämän postauksen kirjoittaminenkin on viivästynyt. Kun kurssin alkuhitailuista päästiin ja kun päästiin tekemään monipuolisempia töitä, innostus kasvoi ja kurssi kasvoi hienoksi viikoksi. Jatkoa on luvassa toukokuussa. Silloin huovutetaan neljä päivää iloisessa ja innostuneessa porukassa.

Ura käsillä -hanke – Lauta- ja pirtanauhat

Viime viikolla olin kolmen päivän Ura käsillä -hankkeen nauhakurssilla. Lauta- ja pirtanauhatekniikat ovat hyvin vanhoja käsityömenetelmiä. Nykyisin niitä tehdään todella vähän. Pirtanauhaa pystyy tekemään myös koneellisesti, mutta lautanauha tehdään aina käsin. Nauhoja voi käyttää asusteisiin, koruihin, kassien olkaimiin, vöihin, pantoihin.

Aloitin kurssin tekemällä pirtanauhaa. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole. Pirta on kamman näköinen muovinen suorakaiteen muotoinen mihin langat pujotellaan. Pirtaa liikutetaan ylös-alas-suunnassa. Pirran ollessa yläasennossa tietyt langat nousevat ja tietyt laskevat. Alas laskiessa langat vaihtavat paikkaa. Sukkula viedään lankojen välistä olevasta aukosta viriöstä läpi. Pirtanauhan tekeminen muistuttaa paljon kankaan kudontaa. Työn langat ovat kiinnitettynä esim. hyllyn reunaan tai oven kahvaan. Toinen pää kiinnitetään tekijän vyötäröön. Tekniikka on ehkäpä helpompi kuin lautanauhan tekemisessä, mutta vaatii paljon harjoitusta, että työ ei lähde leviämään. Se tapahtuu kovin helposti. Ainakin minusta siltä tuntui 🙂

Lautanauhaa tehdessä ensiksi on päätettävä millaisen kuvion nauhaan haluaa. Pirtanauhassa tehdään käsittääkseni raitoja, mutta lautanauhassa kuvio voi olla paljon monimutkaisempikin. Koska kurssi oli vain kolmipäiväinen ohjaajamme Anne-Laure teki töiden aloitukset/laittoi langat lautoihin ja pirtoihin valmiiksi. Avustajani otti tilanteesta kuvia ja teki muistiinpanoja ja nyt yritän vähän avata asiaa teillekin.

Ohjaaja oli piirtänyt kuvioita koholle, jotta saisin hiukan tuntumaa millaisia vaihtoehtoja on. Valitsin ns. lehtikuvion.Ruutupaperille piirretty sekä kuvio että ruutupiirroksin vaaka- ja pystyakselille valkoiset ja vihreät nauhat. neliön mallista lautaakäytettäessä (olemassa myös esim 6-kulmaisia), suunnittelualue on neljä riviä. mallin raportti(työssä toistettava kuvio) koostuu neljästä kerroksesta: A B C D ja loimeen tarvittavien lankojen lukumäärän näkee lautojen numeroinnista ja kerroksista eli nämä kerrotaan keskenään (4*9). Lankojen lukumäärän väreittäin näkee raporttiin tehdyn kuvioinnin mukaisista ruudukoista laskemalla kunkin värin ruutujen lukumäärän, tässä tapauksessa 14 sinistä ja 22 valkoista. Lautojen asettelun näkee kuvion alalaidan vinoista viivoista, joko oikealle tai vasemmalle. Tässä mallissa viisi vasemmalle ja neljä oikealle. Kukin lauta on vinoviivan osoittamassa asennossa silloin, kun loimilangat pujotetaan niihin. Yksi pystysuora rivi raportissa vastaa siis yhtä lautaa, sen neljää kulmareikää ja siihen pujotettua neljää loimilankaa. Lautojen kulmareiät merkitään A B C D ja mallissa ne on merkitty alhaalta ylöspäin (=nauhan kutomissuunta). Yksi rivi vaakasuorassa on yksi kudekerros. Lautojen kiertosuunta kudottaessa kuviossa on eteenpäin.Jotta sokeana pystyisi lautoihin langat pujottamaan, laudoissa olevat kirjaimet kulmissa olisi merkittävä pistekirjoituksella sekä lankakerien vyötteisiin langan värit. Ja jotta kuvion mukaisesti langat pystyisi itsenäisesti laittamaan, pitäisi jonkun aukaista kuvion kaava sanalliseen muotoon. Näillä resusseilla mitä nyt oli käytettävissä sokeana ei ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää aloituksen tekemistä.

Työ kiinnitetään pirtanauhan tapaan hyllyyn tai oven kahvaan ja itseen kiinni. Laudat on hyvä niputtaa isolla hakaneulalla yhteen, jotta eivät mene sekaisin. Hakaneula irroitetaan laudoista ennen aloitusta.

Ja sitten ei muuta kuin kutomaan :D:DParhaimman käsityksen kutomisesta saanee katsomalla avustajani kuvaaman videon.

Kun päättely tehty, työ irroitetaan hyllyn reunasta tai samoihin loimiin jatketaan toinen. Tein kolme lehtikuviollista nauhaa joista syntynee rannekorut. Vielä on kehiteltävä miten päät yhdistetään toisiinsa. Kurssilla olleet materiaalit olivat joko liian kapeita tai leveitä, joten loppuun työstäminen tapahtuu myöhemmin. Tehdessäni lehtikuviota lautoja käännettiin koko ajan eteenpäin. Kolmas nauha syntyi kääntämällä lautoja koko ajan taaksepäin. Tällöin kuvio tuli peilikuvana verrattuna eteenpäin kääntämiseen. Hankalaa aina samaan suuntaan käännettäessä tuotti lankojen kierteelle meneminen. Niitä saikin olla aika usein selvittelemässä. Onneksi Hema oli paikalla, ei mennyt ohjaajan kaikki aika sellaiseen puuhaan. Sokeana välillä vähän turhautti, kun ei mistään pystynyt tietämään, jos syystä tai toisesta yksi laudoista ei ollut kääntynytkään kunnolla. Jumittelua tuli kmm. lankojen kiertymisen vuoksi. Jos kaikki laudat eivät olleet samaan suuntaan, kuvio muuttui eikä sitä sokeana nähnyt eikä oikein tuntenutkaan, vaikka käytössäni oli kimallelanka joka tuntumaltaan niin erilainen kuin muut langat.

Vasta-alkajalle keinokuitulangat ovat parhaita, sillä esim. villa, silkki tms. katkeaa jo paljon helpommin. Tehdessäni puuvillalangasta sinistä nauhaa, loimi katkesi lähemmäksi kymmenen kertaa perjantaiaamupäivän aikana. Se alkoi olla melko turhauttavaa, mutta naurulla ja hymyillä siitäkin selvittiin kiitos ihanan opettajamme. Nauha on tehty koko ajan lautoja eteenpäin kääntäen.

Tämä musta-keltainen nauha on kudottu lautoja kääntämällä neljä eteenpäin ja neljä taaksepäin -taktiikalla. Tällöin langat eivät päässeet kiertymään laisinkaan. Hakala oli muistaa montako eteen oli tehnyt tai montako taaksepäin. Tekniikka ei anna yhtään anteeksi, kuvio muuttuu heti ja sitähän ei itse pystynyt tietämään mikä oli vähän turhauttavaa ihmiselle, joka on tarkka tekemisistään ja työnsä laadusta. Pitäisi muistaa olevansa harjoittelemassa tekniikkaa.

Kurssilla tein myös sormisolmutekniikalla sini-valkoisen nauhan. Siinä käytettiin viittä lankalenkkiä. Toisen käden sormissa kaksi ja toisen kolme. Se missä oli kaksi lenkkiä, etusormella koukkailtiin lenkkejä toisessa kädessä ja kauimmaisen lenkin alalangasta koukattiin lenkki toisen käden sormiin.

Nauhoja tehdessä työskentelyasento ei ole kovinkaan hartiaystävällinen. Helposti hartiat olivat koholla ja jännittyneenä. Oli tärkeää muistaa välillä rentouttaa yläkroppansa ja malttaa lähteä tuolistaan liikkeelle.

Nauhat kasteltiin ja silitettiin. Tuntuivat heti paljon siistimmiltä ja käteen tyylikkäämmiltä. Kuvassa kurssilla tekemäni nauhat 🙂Ja tässä koko kurssiporukan työtJa vielä opettajamme malleja

En tiedä tuleeko minusta koskaan nauhojen tekijää. Haluaisin kuitenkin vielä nauhojen tekemistä kokeilla laudoilla missä pistemerkinnät ja olisihan se hienoa saada pirtanauhasta tasalevyistä nauhaa eikä levenevää kaottista yritelmää. Jotenkin minua jäi kutittelemaan rannekorut lautanauhasta. Ilmeisesti valkoinen vihreällä kimallelangalla oli toimiva yhdistelmä, sillä niin moni sitä ihasteli. Kimallelankaa on myös muissa väreissä, joten voisi olla kiintoisaa valmistaa erilaisia eri kuvioin olevia lautanauharannekoruja. Aika näyttää miten käy. Ehkäpä jatkokurssi olisi paikallaan. Saisi lisää varmuutta tekemiseen ja oppisi ymmärtämään myös aloituksen tekemisen paremmin. Joka tapauksessa oli hienoa oppia uusia tekniikoita ja tietämään mitä ylipäätään pirta- ja lautanauhat ovat ja miten ne syntyvät.

Käsityöyrittäjyys

Käsityöhurahdus on laittanut miettimään laajentaako omaa yritystään hieronnan lisäksi käsitöihin. Jos, mikä olisi järkevin vaihtoehto, aputoiminimikö vai mikä? Olen paljon pohtinut ylipäätään kannattaisiko yrityksen laajennus vai ei. Käsityömyyntini on kuitenkin aika pientä. En myöskään ole keskittynyt yhteen tai muutamaan tuotteeseen. Olen tehnyt kaikkea mahdollista keramiikasta rottinkikoreihin, neulomuksista lasihelmikoruihin, kynttilöistä kransseihin jne. Jos toimisin toiminimeni alla myös käsitöissäni, pitäisikö minulla olla keskittynyt vain joihinkin tuotteisiin? Syksyllä selvästi kranssit ja kynttilät ovat olleet myyntivaltteja ja sesonkiin olen oppinut jo varautumaan.

Ja miten käy käsitöiden mielekkyydelle ja hauskuudelle, jos harrastus muuttuukin työksi? Jos minulle tuleekin aikataulu milloin minkäkin tulee olla valmista. Toisaalta, materiaalikulut, kurssimaksut yms. saisin laittaa verovähennyksiin. Onko hyöty kuitenkaan niin iso, että se kannattaisi? Suosikkipuuhia ei ole firman paperitöitä kirjanpitoineen, käsityöyrittäjyys toisi niitä lisää. Käsityöyrittäjyys/yritys toisi ehkä paremmin tunnettavuutta, uskottavuutta ja parantaisi markkinointimahdollisuuksia.

Toinen asia mikä minua mietityttää on Annansilmät-tarrat joita voi hankkia Näkövammaisten käsityöntekijät-yhdistykseltä. Ne takaavat työn olevan laadukasta näkövammaisen käsityötä. Käsittääkseni tarran käyttöä ei kuitenkaan mitenkään valvota tai sen käyttöön ole laatukritereitä. Minullakin on tuo tarrakiekko hankittuna, mutta en ole osannut päättää haluanko niitä käyttää. Haluanko korostaa näkövammaisuuttani, haluanko, että minut ja työni muistetaan sen sokean tekeminä vai haluanko työni muistettavan jostakin muusta? En halua olla se sokea hieroja. Haluan olla korsolainen hyvä hieroja. Eli, en koe, että tärkeintä minussa olisi vammaisuuteni. Paljon tärkeämpää on millainen olen ihmisenä, miten hyvin ja laadukkaasti teen työni oli kyse hierontatyöstä tai käsitöistä. Joskus kuulee kommentteja siitä, että näkövammainen ja sokea käsityöläinen häviää laadussa näkeviin verrattuna. Pitääkö sen olla niin? Mielestäni ei. Jos myyn tuotteen sen pitää olla laadultaan todella hyvä. Minulle ei riitä ihan ok. Sen on oltava oikeasti sellainen mistä voi hyvällä omallatunnolla sanoa työn olevan hyvin tehty.

On hyvä myös muistaa, en pysty miellyttämään kaikkia, en vaikka kuinka haluaisin. En siihen pysty ihmisenä, hierojana enkä käsityöläisenäkään. Se on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä. On ihmisiä, jotka eivät pidä hierontatyylistäni ja on niitä, jotka ovat siitä täysin lumoutuneet. On ihmisiä, jotka arvostavat käsityötä, on ihmisiä, jotka eivät halua maksaa töistäni ja ostavat sen rottinkikorin mielummin vaikkapa Ikeasta. On ihmisiä, jotka eivät pidä persoonastani, on niitä joidenka mieleen olen. Elämä on sellaista. On turha edes yrittää miellyttää kaikkia, sillä se on mahdottomuus. On myös tärkeä taito osata ottaa kritiikkiä vastaan. Joskus se saattaa olla kehittymisen mahdollisuus.

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisissa alkoi viime syksynä kolme vuotinen Ura käsillä-hanke, jonka tavoitteena on lisätä näkövammaisten käsityöyrittäjyyttä, tuoda vanhoja perinteisiä näkövammaiskäsityötaitoja uusille sukupolville, antaa varmuutta itsenäiseen työskentelyyn, eväitä tuotekehittelyyn, yritysneuvontaa jne. Kerrassaan loistava hanke ja nähdessäni joulukuussa kevään kurssikalenterin iski valinnan vaikeus. Millään en voi kaikille kursseille osallistua, joten oli pakko priorisoida ja miettiä mitkä oikeasti kiinnostavat ja mitä tekniikoita pystyisin kotioloissakin tekemään. Harjatyöt jäi mm. pois, koska kotiin ei ole mahdollisuutta hankkia harjakonetta tms. välineistöä. Karsin pois myös makrame-tekniikan. Sitä toki voi tehdä kotonakin, mutta hierontatöitäkin on välillä tehtävä 🙂

Olen osallistunut kahdelle Ura käsillä-hankkeen kurssille tammi-helmikuun vaihteessa huovutus ja nyt tällä viikolla nauhatekniikat. Molemmista kursseista tulossa postaukset kera valokuvien. Kursseilla on puhuttu myös yrittäjyydestä ja tuotteistamisesta, ehkäpä juuri siksi tämä pohdiskelu käsityöyrittäjyydestä on jälleen nostanut päätään. Päätyötä siitä ei toistaiseksi voi tulla, mutta ehkäpä sivutointa kuitenkin. Joka tapauksessa blogini saa jälleen uuden aiheen mistä tulen kirjoittamaan Ura käsillä -hankkeen kurssit. Varmasti yrittäjyysasiakin jossain vaiheessa tulee ratkaisuun, mutta hätiköimään en lähde.