Otto koirauimalassa ensikertaa

Opaskoira Patun emäntä etsiskeli Patulle uintikaveria. Sovimme uinti ajan viime tiistai-iltapäivään Kivenlahdessa sijaitsevaan koirauimala Sippuraan.

Otto ei aiemmin ole käynyt koirauimalassa. Ykki-herran kanssa kävimme muutaman kerran ja Ykki viihtyi enemmän kuin hyvin. Se nyt olikin varsinainen vesipeto 🙂 Etukäteen vähän mietitytti miten Otto touhusta innostuu, kun ei ole likimainkaan sellainen vesipeto kuin Ykki oli. Alkuun Otto juoksentelikin allasta ympäri ihmetellen. Selvästi mieli teki veteen, mutta uskaltaisiko ja mistä sinne pääsee… Uittajan ohjauksessa ramppikin löytyi ja Ottokin löysi itsensä uimasta. 🙂

Otolla oli liivi yllään, koska oli ensikertaa uima-altaassa uimassa ja haluttiin huolehtia sen turvallisuudesta. Patu oli jo konkari uintitouhuissaa käytyään lähiaikoina pari kertaa uimassa.

Uintiaika oli 30 min ja se oli aivan riittävä herroille. Altaalla oli todella lämmin ja koirat nauttivat täysin siemauksin ollen koko ajan liikkeessä. Läähätys alkoi olla melkoinen, joten hetken huili, jonka jälkeen vielä reiluksi viideksi minuutiksi polskimaan.

Ennen altaaseen menoa koirat suihkutettiin ja uinnin jälkeen kuivaimilla kuivailtiin. Otto vajosi kuivauksen aikana lattialle maate läähättämään. Matkalla rottinkikerhoon pojalle uni maistui. Kerhossa jaksoi kuitenkin ottaa hellyyksiä vastaan. 🙂

Otolle uintireissu oli niin positiivinen kokemus, että voimme mennä uudestaankin. Itse asiassa eilen viestittelin ystäväni kanssa ja lupasin kysellä Sporttihurtasta Helsingin puolelta meille uintivuoroa. Sippurassa ei ollut mitään vikaa, mutta se on luotani todella kaukana.

Valitettavasti kuvat ovat vähän epätarkkoja, mutta eiköhän niistä tunnelma kuitenkin välity.

Hepostelua tuulen tuiverruksessa

Sunnuntaina oli kolmen viikon tauon jälkeen aika hypätä issikan selkään. Ratsastin Plesillä ja lähdimme maastoon. Harjoituskenttä oli kovin möykkelikköinen ja huonokuntoinen. Eihän maastossa sen paremmat olosuhteet olleet, mutta ehkä siellä saimme tunnista enemmän tasapaino- ja keskivartalotreenin myötä. Maastolenkkiin tuli lisäjännitystä kovasta tuulesta, joka vei ajoittain kuuluvuuden ja siten ympäristönsä hahmottamismahdollisuuden lähes kokonaan. Kulkiessamme pienen matkaa maantien laitaa ei pystynyt kuulemaan missä tien sivu on, onko tie ylitetty. Oli vain luotettava hevosen kulkevan edellä kulkijan perässä. Maastoon päästyämme melkein heti lähdimme nousemaan jyrkkää mäkeä ja viima vain harjan päälle päästyämme yltyi ja kuuluvuus katosi. Olin todella poissa mukavuusalueeltani ja ratsastin jäykin käsin. Lettu muistutteli meitä keskikropan tiukkana pidosta. Ei siellä hevosen selässä ilman tasapainoilua ja keskikropan jämäkkyyttä olisi pysynytkään, sen verran epätasaista menoa. Siitä huolimatta selvisimme niin ylä- kuin alamäistäkin. Otimme myös ravipätkän ja se oli aika jännittävää. En uskaltanut paljoa hoputtaa Plesiä joten kuljimme hitaanlaista ravia. Välillä tarvoimme hangessa missä lunta oli hevosia polviin. Välillä lumi petti kavioiden alta, joten tyhjiä askeleita tuli paljon. Hiljalleen tuohon epätasaiseen menoon tottui ja pystyi ratsastamaan rennommin ja rennommin. Toinen ravipätkä menikin jo vauhdikkaammin ja rennommin. Sillonkaan en kokonaan uskaltanut irrottaa käsiä satulasta.

Ratsastaessamme harjujen välissä kuuntelimme tuulen puhallusta kauempaa. Aurinko lämmitti, tuli hyvä olo, onnistumisen riemu. Mä uskalsin ratsastaa kovassa tuulessa epätasaisessa maastossa, vaikka toinenkin aisti oli melkein pelistä pois. Epävarmuus katosi eikä tuulen tuiverrus tuntunut enään niin pahalta. Matkalla tallille takaisin asiaa pystyi jopa analysoimaan tien viertä kulkiessamme.

Kyllä seuraavana päivänä tiesi ratsastaneensa möykkelikkömaastossa, sillä jalat olivat kipeät. Toki ne oli kipeät lauantain pumpistakin, mutta kyllä sisäreidet oli saanut osansa. Eilisaamuna hyppäsinkin kipein lihaksin uima-altaaseen. Kaikkein eniten tuntui rintalihaksissa ja olkavarsissa ojentajapuolella. Ensinmmäiset sata metriä oli tuskaa, mutta hiljalleen tuska väheni ja uinti tuntui kipeissä lihaksissa hyvältä. Polskutimme 75 min, uin 1400 m.

Vieläkin käsivarret ovat kipeät. Viime yönä en oikein tiennyt missä asennossa nukkuisin, koska sattui olkavarren alaosiin ojentajapuolelle. Tämän päivän aikana kipu on muuttunut paikallisesta kasvusäryn tuntuiseksi tuntemukseksi. Eiliset kuusi asiakasta ei varmaankaan helpottaneet palautumista. Tänään asiakkaita oli kolme, mutta käsille riitti puuhaa keramiikassa ja rottingissa. Sienikorin kanssa taistelu jatkuu. Kohta kori on sellaisessa korkeudessa, että väliseinät ovat riittävän korkeat ja niistä kun pääsee eroon, homma helpottuu huomattavasti.

Keramiikassa tein pikarin ja lautasen. Edelliskerralla valmistui muki. Lasituspolttoon menivät tänään tekemäni lautanen, koiramuki ja kulho. Ens tiistaina onkin vain rottinki, sillä keramiikka on hiihtolomatauolla.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry järjestää blogikirjoittamisen verkkokurssin. Ilmottauduin ja mahduin mukaan. Torstaina saamme ensinmmäiset materiaalit/tehtävät. Kurssi kestää toukokuulle. Saas nähdä mitä uutta siellä opin ja miten se kenties vaikuttaa blogiini.

Spinningiä ja rolleria

Mä olen vieläkin ihan fiiliksissä tämän illan treenistä ja kehonhuollosta!
Kiitos Ira!

Oton kanssa reitti Vidaan on ollut hautumassa reilun kuukauden. Tänään lähdin hiukan jännittynein mielin matkaan koiran kanssa. Olihan jonkin verran loskaa ja märkyyttä. Matka Vidaan sujui kuitenkin ongelmitta. Yhden suojatien kohdalla aavistuksen haahuilimme ja käännyttäessä Korsontielle loskavallit hetkellisesti hämmensi Oton. Olin kuitenkin hyvissä ajoin Vidassa. Jätin kengät eteiseen ja marssin vastaanottoon, jossa sain lipukkeet spinning- ja roller-tunneille. Koira vietiin toimistoon odottelemaan ja minä hipsin itsenäisesti pukuhuoneeseen. Olin melkeinpä hämmästynyt, spinnun alkuun oli reilut 20 min. Mulla oli aikas voittaja olo. Löysimme Oton kanssa salille hyvin eikä aikataulukaan käynyt kireäksi. Minulla oli hyvää aikaa keskittyä taistoon saadakseni Sports Trackerin sykelähetin toimintavalmiuteen. Sen kanssa on ollut ongelmia enkä eiliseltä lenkiltä saanut sykelukemia. Nyt laitoin vyön jo kotona ylleni ja harmikseni blutuutti ilmoitti, että ei ole yhteydessä lähettimeen. Asiaan ei ollut aikaa paneutua sen enempää, ja nyt istahtaessani penkille valmiina taistoon lähetin olikin yhdistynyt puhelimen kanssa, YES! MAHTAVAA! Nyt näkisin treenikulutuksen.

Spinning-saliin ehdimme hyvin Marinkin ehdittyä junalta paikalle. Pyörien säädöt kuntoon ja polkemaan, sports Tracker päälle ja menoksi. Alussa oli mikin kanssa ongelmia, mutta ongelmat antautui eikä Irankaan tarvinnut huutamalla tuntia viedä läpi. Poljimme paljon ysäritunnelmissa ja siinähän tuli nostalginen olo 🙂 Tunti oli monipuolinen ja hyvä. Ajoimme aika paljon putkelta, nopeudet vaihtelivat paljon ja välillä sai spurtata ihan tosissaan. MAHTAVAA!!! Tunnin jälkeen olikin kiintoisaa katsoa lukemat: keskisyke 146, maksimi 178 ja kalorikulutus 555.

Hikiset spinningvaatteet vaihtoon ja kuivin treeniasuin roller-tunnille. Ja kyllä olikin tehokasta rullailla tennispallolla ja foam rollerilla. Aloitimme jalkapohjan käsittelyllä. Tennispallo jalkapohjan alle ja kolmessa linjassa päkiästä kantapäähän. Ai ai… Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa, rollerilla sääret, etureidet, pohkeet, takareidet, ulko- ja sisäreidet, pakarat. AUTS! Kyllä löytyi aika imakoita kohtia samalla tehden hyvää lihaksistolle. Pelkäsin etukäteen etten ymmärtäisi tunnilla liikkeitä, mutta pääosin pysyin mukana. Mari joutui joissakin liikkeissä vähän ohjaamaan ja Iran ammattitaidolla hoitui loput. Ja jos käy useamman kerran, rullaukset tulee tutummaksi ja liikkeet helpottuvat. Loistofiilis jäi ja onneksi uskaltauduin mukaan.

Vielä ennen kotiin tuloa saunahetki protskujuoman ja Marin kanssa 😀 Kotoa löysin innostuneen avokin, joka oli synttäreidensä kunniaksi pistänyt kahvakuulat heilumaan. Esitteli innoissaan liikkeitä joita oli tehnyt. Tässä perheessä se liikuntakärpänen on iskemässä tai iskenyt jo molempiin. Mä jo pohdin, että uskaltautuisinko lauantaina yksikseni spinningtunnille, jos menkat eivät tule suunnitelmia pilaamaan.

Maanantaina olin avustajan kanssa uimassa. Edellisestä uintikerrasta on kauan, se taisi olla joskus syyskuussa. Nyt polskutettiin 1350 m aikaan 70 min. Eilen reippailtiin avokin ja koirien kanssa sohjokelissä 47 min/4km keskinopeuden ollessa 5km/h. Alunperin tarkoitus oli hyökätä kahvakuulien kimppuun, mutta ulkoilu voitti. Lenkin jälkeen oli hyvä ja energinen olo aloittaa työpäivä. Ja nyt on endorfiininen olo, joten hiljalleen tästä olotilasta on aika mennä nautiskelemaan lakanoiden väliin.

Issikkavaellus upeassa syyssäässä

Tänään on ollut upea aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, joten oli täydellinen päivä kahden tunnin issikkavaellukselle. Edellisestä maastokerrasta onkin hirveästi aikaa, taisi olla maaliskuussa. Eipä siis ihme, että aluksi tuntui kulku hiukan epätasaiselta, ja sitähän se toki oli kenttään verrattuna. Maastossa oli käytettävä eritavalla kroppaansa ja oltava skarppina kaikenmailman epätasaisuuksiin ja mahdollisiin kivikompurointeihin. Mutta aivan mahtavaa ratsastaa.

Ratsastin Fengurilla, jolla olen joskus keväällä viimeksi ratsastanut. Ihana vanha pappa. Tosin papan laukka ei kovin miellyttävä ole, mutta silti laukkasin monta kertaa. Kiertelimme nyt hiukan haastavampia reittejä. Ylä- ja alamäet olivat jyrkempiä ja kropallaan sai tosissaan tehdä töitä. Jyrkissä alamäissäkään ei jännittänyt olleskaan, joten kyllä kenttätunneista on vaan ollut paljon hyötyä. Istuntakin oli aikaisempia maastoja parempaa. Helmasyntiä etukönötystäkin oli paljon vähemmän kuin kentällä. Johtuuko sitten mistä lie…

Ensiksi laukattiin loivaan ylämäkeen, joka oli suoraan. Toisella laukkapätkällä ylämäkeen, joka kaarsi oikealle Fengur hyytyi ja laukkasuoralla alussa laukattiin, mutta meno hyytyi töltiksi ja mäessä käynniksi. Mutta varmastikin laukkasin maastossa enemmän kuin koskaan aiemmin. YES! Yes! Olen taas niin onnellinen ja täpinöissäni!!! Ja oli kiva huomata jyrkissä mäkiosuuksissa, että kehitystä on tapahtunut. Jännittäminen pois ja miten hienolta tuntui osata käyttää kroppaansa oikein. Kyllä ratsastus on vaan hieno harrastus!

Mulla oli ekaa kertaa Sports Tracker päällä vaelluksella. Kilsoja taitoimme 8.39 aikaan 1 h 50 min keskinopeuden ollessa 4.5km/h. Ja mikä sää, aurinko lämmitti ihanasti. Välillä oli suorastaan aika kuuma, kun vielä hevosen lämpö levittäytyi kroppaan. Maastossa metsäpoluilla tuoksui lahoava aluskasvillisuus, se on niin rauhoittava syksyn tuoksu. Tuulikin oli edellisillasta tyyntynyt, joten täydellinen sää vaellukselle. Kolmen viikon päästä kenttätunnille hepostelemaan, yes!

Edellisviikolla kävin uimassa. Polskutin 1400m/75min. Tuntui takkuiselta ja loppumatkasta olin aika palelevainen. Pelkäsin flunssan iskevän, mutta ei ole onneksi näkynyt. Niinpä seuraavana päivänä lähdin Lauran kanssa kuntosaleilemaan ja Hennan spinnutunnille. Tehtiin vähän käsitreeniä ja reisien loitontajia ja lähentäjiä. Kivaa! Ja Hennan tunti oli loistava. Olen ollut pari kertaa aiemminkin hänen vetämillä tunneillaan ja tykännyt. Ja tykkäsin taas. Nainen on nyt superhyvä! Rauhallinen, määrätietoinen, sopivan kannustava ja hyvin suunniteltu tunti. Sellaisessa ohjauksessa on hienoa polkea! Toivottavasti mahdollisimman pian pääsen taas uudestaan polkemaan. Perjantaina kävin itse asiassa kaverin kanssa tutustumassa kotoa n. kilsan päässä olevaan kuntokeskukseen. Pidin sen ilmapiiristä ja ystävällisistä ihmisistä. Reittikään ei ole hankala opetella koiran kanssa kulkemaan. Siellä on myös spinningiä, tosin ei Henna ohjaamassa, mutta toivottavasti hyviä ohjaajia, sillä kenties aloitan treenauksen siellä…

Uintiennätys – kaksi kilsaa

Eilen sain Fb:n postiin viestin henkilöltä, joka on kesällä rantautunut tänne Pk-seudulle ja hän kirjoitti voivansa lähteä kanssani uimaan. Kyllä keväällä taisi sittenkin kannattaa ilmoitella vähän joka puolella perustamastani ryhmästä Tandem-pilotit jonne tämäkin liittyi ja nyt otti yhteyttä, yes! Sovittiin heti tälle aamupäivää uintitreffit, yes!

Olikin mukavaa pulahtaa uima-altaaseen pitkästä aikaa, edelliskerrasta on jo yli kaksi kuukautta. Yleensä tauon jälkeen polskin sen reilun kilsan. Nyt meillä ei ollut mitään aikarajaa, joten polskimme tyytyväisinä pitkään. Alussa ei ollut juurikaan takkuisuutta kuten yleensä tauon jälkeen. Pyöräillyt kilsat ja eilisillan hepostelut vähän tuntui jaloissa, mutta hyvin jaksoi polskuttaa.

Kun olin uinut 1650 metriä aikaa oli mennyt 90 minsaa ja kahden tonnin raja niin lähellä. Kaveri kysyikin uinko sen. Hetken emmin, että en ole aiemmin uinut, mutta olis niin hollilla. Kaveri totesi vain ”anna palaa” ja niinpä jatkoin. Olihan jäljellä enään seitsemän edestakaista altaanväliä. Reissuun lähdin ehkäpä vähän turhan kevyellä aamupalalla, joten vatsassa kurni nälkä. Polskin kuitenkin kaksi kilometriä aikaan 1 h 50 min. Ei vauhti mikään hurja ollut, mutta varmastikin minun raskaalla uimatyylilläni ihan hyvä, ja siitähän voi sitten yrittää pudotella minuutteja pois 😀 Mutta nyt olen tehnyt sen, olen uinut 2 km!

Avokki teki minulle kotona palautusjuoman, jota siemailin selatessani sähköposteja ennen kuin ryhdyin valmistamaan jauhelihapastaa. Syötyäni oli oikaistava hetkeksi sängylle ja unihan se silmiä alkoi painamaan. Onneksi ohjelmassa oli vielä lenkkitreffit. Kävimme pienellä 4.7 kilsan lenkillä Marian ja koirien kanssa. Etenkin alkumatkasta Otto maleksi keskinopeuden jäädessä 3.9 kilsaan. Mitä pidemmälle päästiin sitä reippaammin poika kulki ja viimesellä kilsalla päästiin jo 5.3 kilsan vauhtiin 🙂 Kokonaiskeskinopeutemme oli 4.5 km/h. Toivottavasti Otto jatkaa säiden viilentyessä reipastumistaan. Kovasti sitä saa koko ajan kannustaa ja kehua, vaatia kävelemään reippaasti. Se on aika kuluttavaa ja rasittavaakin. Ehkä kun vaan vielä jaksaa taistella ja tehdä lujasti töitä maleksimisesta päästään eroon – tai sitten ei… Joka tapauksessa oli mukavaa kävellä ystävän kanssa kuulumisia vaihtaen. Täällä vielä nautittiin vissyvedestä rupattelun jatkuessa. Otto ja Harmaakuono pyrkivät saada Thean leikkiin, mutta eipä naista kiinnostanut :D:D Me taistelimme saadaksemme Sports Trackerin jakamistoiminnon toimimaan. Ei onnistuttu. Välillä olisi kiva, jos pystyisin jakamaan ”hurjimmat” lenkit kavereilleni :D:D Taitaa olla vähän hullua???

Hellepäivien kuulumisia :)

Puolitoista viikkoa täällä mökillä on vierähtänyt vauhdilla ja vielä viikon päivät on mökkielämää edessä sään jatkuessa edelleenkin helteisenä. Rakastan helteitä ja kesässä olevia uintihetkiä. Nyt kuitenkin mittarin paukuttaessa varjossa 32 astetta meinaan minäkin tuskastua. Aurinko alkaa heti aamusta porottamaan pihapiiriin ja porottaa aina laskuun asti, joten kuumuutta on riittänyt. Mökin ikkunat aamulla kiinni ja illalla läpivedolle. Sisälämpötila on onneksi kuitenkin pysynyt alle 27 asteessa, mutta sekin tuottaa kärsimystä Harmaakuonolle. Eilisiltana vein vanhuksen pötköttelemään saunan laattalattialle kylmään märkään pyyhkeeseen kiedottuna, helpotti. Harmaakuonolla lonkassa ihotulehdus kenties hyttysten puremista ja lammessa lotuamisesta, joten koira on maassa makoilu- sekä uintikiellossa. Ihan kauhea yhdistelmä tällä säällä. Niinpä Harmaakuono joutuu olemaan paljon sisällä. Päivällä on aivan liian kuuma ja illalla hirveästi hyttysiä. Vanhus on antibioteista ja helteestä ollut todella väsynyt viime päivät ja se on taas saanut tajuamaan ettei Harmaakuono ole täällä enään monia vuosia. Eilen mietinkin jaksaako koira tämän helteen vai onko tullut aika. Tänään kuitenkin herra on ollut vähän virkeämpi ja iloisempikin. Kerjäsi jopa herkkupalaa mitä ei ole viime päivinä tehnyt. Nyt se kuorsaa jaloissani tyytyväisenä läpivedosta nauttien. Niin nautin itsekin.

Lammessa olemme polskutelleet paljon. Kylmät lähteet todella saa veden tuntumaan viileältä, vaikka aurinko lämmittää pintaveden todella lämpimäksi. Pulahdus lampeen todella virkistää ja ilman lampea olisi varmasti hulluus iskenyt monta kertaa. Olemme lillineet äidin jo keväällä tuomilla aikuisten uimaistuimilla, soutaneet ja polskineet niillä kilpaa avokin kanssa jne. Ja pitihän myös juomatölkkisyvännettä testata, siideritölkki pysyy hyvin, joten ei muuta kuin kellumaan ja rentoutumaan :d Yömyöhällä lammen vesi on tasalämpöisempää ja siksi mukavaa uida siinä. Eilisiltana kävimme avokin kanssa yösaunassa ja polskimme kolmasti lammessa. Kahden jälkeen keittelin vasta teet ennen nukkumaan menoa.

Viime viikonloppuna saatiin ystäväpariskunta viikonloppuvierailulle ja hauskaa oli. Naurua riitti. Tehtiin herkullista grilliruokaa (pe lohta, sipulia ja bataattia ja la valkosipulilla, ja juustoraasteella täytettyjä pekoniin kiedottuja tomaatteja, possun ulkofilepihvit ja keitetyt perunat). Molempina iltoina saunoimme ja istuimme nuotiolla. Sama meno jatkui äidin saapuessa tiistaina kyläilemään. Lammessa polskintaa, saunomista, nuotiolla oleskelua. Nyt vaan ilma oli kuumempaa ja kuumimpaan aikaan oli pakko pysyä sisällä. Innostuimme saunomaan tiistaina yhteen saakka ja seuraavana päivänä meni nuotiolla vieläkin pidempään. Torstaina kömmimmekin helteen uuvuttamina jo ennen yhtätoista unille. Päivällä äiti paistoi herkullisia tattarilettuja joita syötiin lammen rannalla sadekuuron kastelemiksi joutuen. Eipä tuo sade haitannut, pian sen jälkeen pulahdimmekin taas uimaan.

Eli eipä täältä mökiltä ole kovin ihmeempää kerrottavaa. Päivät menevät aikalailla samaa rataa. Äänikirjoja olen kuunnellut useamman. Tänään sain loppuun Robin Cookin Vektori. Alkuviikosta hotkin Aavetyttö-nimisen kirjan ja seuraavaksi ahmin Hevoskuiskaaja-nimisen kirjan. Olen sen joskus vuosia sitten lukenutkin, tykkäsin ja nyt haluan lukea sen uudelleen. Tuo Aavetyttö erityisopettajan romaani teki minuun syvän vaikutuksen ja aion kirjailijan muunkin tuotannon mitä vaan äänikirjana on saatavana kahlata läpi. Hyvän kirjan parissa kuluu aika enemmän kuin hyvin ja näinä helleöinä mikäpä mukavempaa viileyttä odotellessa kuin ahmia hyvää luettavaa. Se tietysti vähän sotkee unirytmiä, mutta lomallahan sitä ollaan.

Tällä viikolla olemme nostaneet varhaisperunapenkistä perunoita ja herkullisia ovat olleet. Perunoita on tullut yllättävänkin paljon, joten vielä alkavallakin viikolla niitä riittää. Ja sitten voimmekin ruveta pottuja nostamaan varsinaisesta perunapenkistä 😀

Pinaatti on ylikukkinutta. Tarkoitus oli tehdä kalan lisukkeeksi pinaattia ystävien kyläillessä täällä, mutta eipä ylikukkineita voinutkaan käyttää. Tammenlehtisalaatti on kasvanut hyvin, hernepalkoja jonkin verran, kuukausimansikassa pieniä metsämansikoille maistuvia mansikoita. Tomaateissa aika paljon alkuja. Omppupuissa ei ole mitään. Tänään poimin punaherukkapensaasta vähäisen sadon. Loppuviikosta pääsen todennäköisesti keräämään mustaherukat ja ehkäpä myös karviaisia.

Nautitaan nyt lämpimistä ja toivottavasti saadaan sadettakin sopivissa äärin tulevalla viikolla.

Liikunnallinen hellepäivä

Kello lähestyy puoltayötä, parvekkeen ovi selällään ja vastapäinen ikkuna avoinna, silti ilmavirtaa ei juurikaan ole ja kodin viilennys nukkumislämpöön käy hitaasti. Avokki tosin on jo unimatin luona, mutta häntä kuumuus ei haittaa. Minä rakastan helteitä, mutta öisin kärsin liiallisesta lämmöstä, joten läpivedosta koetan saada apuja. Silti en valita, ihanaa kun on kesäsää!!!

Tänään olin ekaa kertaa Helsingin uimastadionilla. Maauimalamuistoni ovat lapsuudesta Riksusta ja lapsuuteni jälkeen maauimaloissa en ole käynyt. Kokemus oli positiivinen. Ensiksi vesijuostiin 50 min, jonka jälkeen polskin 900 metriä.

Vesijuoksioille oli oma leveähkö 50 metrin rata, joten mahtui hyvin juoksemaan. Tosin porukka lisääntyi koko ajan ja lopussa menoa joutui vähän himmailemaan. Eli, just kun olin päässyt hyvään vauhtiin. Aurinko lämmitti ihanasti ja ehkäpä aurinkorasvalle olisi ollut käyttöä. Oli mahtavaa liikkua ulkoilmassa helteisessä kesäaamussa.

Uidessa samat fiilikset. Radalla oli hyvin tilaa polskuttaa menemään. Stadikalla oli myös kyltti ”näkövammainen uimari radalla”, joka varmasti osaltaan helpotti ihmispaljoudessa uimistani. Jostain syystä etukäteen ajattelin ettei maauimalassa välttämättä kylttiä olisi ollenkaan, mutta onneksi erehdyin 😀

Rata oli 50 m pitkä, joten turhat käännökset jäi pois. Enemmänkin mieleni halajasi polskuttaa, mutta aurinko kävi kaverin päähän sen verran, että fiksusti lopetimme uimisen ajoissa. Mut ihan huippumahtavaa oli! Ja ilmeisesti vedessä aurinko tarttuu tehokkaasti ihoon, sillä meillä molemmilla oli bikinirajat 😀 Minullakin, joka ei yleensä rusketu, palaa vain. Suunnittelimme ensi viikolle uutta Stadikka-visiittiä, joten toivotaan säiden pysyvän kesäisinä. Meikäläinenkin ihan vahingossa saattaa vaikka ruskettua. Tosin vakavasti sanoen, minulle ruskettuminen ei ole mikään itseisarvo. Enemmän minulle merkitsee liikunnan tuoma hyvä olo ja kesästä nauttiminen. Ulkonäköön liittyen on kuitenkin pakko vähän hehkuttaa. Kaverini nimittäin totesi pariinkin kertaan minun bikineissäni hillutessani, että kropassani on tapahtunut todella iso muutos. Se on mahtavaa, jos kiinteytyminen on niin reilua, että se oikeasti näkyy. Vaaka ei kyllä edelleenkään painon putoamiseen viittaavia juttuja juttele. No onneksi ei sinne toiseenkaan suuntaan lukuja latele. Ehkä vaan pitäisi uskoa itsekin, että positiivista kehitystä on tapahtunut, vaikka vaa’alla se ei erityisemmin näy.

Kotiuduttuani salaattia napaan ja yhden asiakkaan hieronta ja aika valmistautua seuraavaan liikuntahetkeen. Tänäänkään en kärsinyt pukea paksuja ratsastushousujani jalkaan, joten kapripituisissa collegehousuissa lähdin hepostelemaan.

Ratsastin Airalla, joka on ravitahtinen luonnostaan. Ennen tunnin alkua harjasimme hevosia, mittailimme jalustimet sopiviksi jne. normimeininkiä. Tunnin teemana oli saada ravaava hevonen tölttäämään. Ohjat lyhyelle, paino taakse ja pohkeita. Niin Airan kuin Aaveenkin töltti on hidasta melkein nopeaa käyntiä. Airalla töltti oli miltein samantahtista saman puolen molemmin jaloin. Jos vähänkin paino siirtyi eteen hevonen vaihtoi raville. Tunnin aikana opin tunnistamaan milloin käynnistä tölttiin siirtyminen onnistui ja milloin ei. Töltistä raviin siirtyminen oli paljon helpompaa; ohjat löysemmälle, pienesti painoa eteen ja pohkeita. Airan kanssa on ihanaa ravata. Uskalsin aika pitkiä matkoja ratsastaa ravatessakin ilman satulan kaaresta kiinni pitämistä. Keventämisestä tykkään, oikeassa rytmissä ratsastaessa keventäen koen yhteenkuuluvaisuutta ja onnistumista hevosen kanssa. Olen kai vähän hullu. Myös pysähdykset vatsalihaksia käyttäen sujui tänään hyvin.

Tänään tartuimme myös minun hienoiseen laukkahirvitykseeni. Airalla on hyvä, pehmeä laukka ja Letun mukaan hevoseen voi luottaa ettei se innostu liikaa. Otimme lyhyitä laukkapätkiä kentällä molempiin suuntiin. Jälkimmäisessä suunnassa menimme jo pidempiä pätkiäkin. Ehkä minä vähän rentouduin niin hevonenkin liikkui paremmin. Siinä kokiessa laukan huumaa ihmettelin mikä sai minut säikähtämään maastossa laukassa. Tuolloin ei kertakaikkiaan tapahtunut mitään sellaista mikä moisen olisi voinut aiheuttaa. Nousiko sitten vauhti vai laukkapätkän pituusko lie??? Mene ja tiedä, mutta olen iloinen, TÄNÄÄN LAUKKASIN!!! Pääasia on, että uskalsin ja nautinkin siitä. Ystäväni Tiina laukkasi muutaman kierroksen kentän ympäri. Siihen en itse vielä ryhtynyt, mutta kyllä minä senkin vielä piruvie teen!!! Kyllä ratsastus on hieno harrastus!

Maanantaina pääsin istumaan paljon pienempään satulaan. Lähdimme ystäväni Hennan kanssa pyöräilemään. Hennalle tandemilla ajo oli ensikerta ja hyvinhän se meni! Henna kirjoitti Iiseen henkilökunnan blogissa lenkistämme, tekstin voi käydä lukemassa täältä

Nyt minulla on vihdoinkin menopelistäni kuva, sillä Henna napsas kuvat ennen lähtöämme :D:D Sports Tracker päälle ja polkemaan 😀 Melkein heti alkoi ripsiä vettä. Sadehan loppui tietysti vasta kääntyessämme kotipihaan. No onneksi vettä ei tullut kovin kovaa ja ajamisessa säilyi mielekkyys. Ajettiin 1h 12 min ja 18.49 km. Hennalla matkaa oli karvan auki 19 km, joten ehkä todellinen ajettu matka osuu johonkin siihen väliin 😀 Sateesta huolimatta oli mahtavaa polkea ja odotan innolla seuraavaa tandemlenkkiä. Perjantaina mulla on vapaapäivä, joten ehtisin mainiosti ajelemaan, mutta piloteilla taitaa olla kalenterit varattu. Sunnuntaille olisin ehkä saanut sovituksi pyörätreffit, mutta edellis illan ja yön aikana kävelty 40 kilsaa emmitytti. En uskaltanut luvata, vaikka mieli tekikin.

Nyt ilma on hiukan viilentynyt, joten ehkä on minunkin aika kömpiä pussilakanan alle ja yöunille, joten hyvää yötä!

Helteessä ratsailla – töltistä raviin

Kesä tuli sitten kertaheitolla. Vielä perjantaina kauppamatkalla paleli tuulessa ja tihkusateessa. Lauantaina Espan puistossa nautittiin auringosta, mutta mereltä puhaltava kylmä tuuli muistutti kevään raakuudesta, mutta iltaa täällä Vantaalla istuimme parvekkeen ovi selällään. Eilen lenkillä jo hiki virtasi ja Otto-poika maleksi läähättäen. Menohalut oli myös tänään aamulenkillä olemattomat. Taitaa yht’äkkinäinen helle ottaa vähän koville.

Niin ne oli hevosetkin hikisiä tänään. Syksyllä ostamiani paksuhkoja ratsastushousujani en kyennyt kiskomaan jalkaan liki 30 asteen helteeseen. Kaapista kaivoin koirahieronnoissa käyttämiäni kapripituiset college-housut. Sentäs ratsastuskengät laitoin vaikka pohjassa kevyt karva. Taitaisi olla aiheellista shopata kesäridaushousut.

Ratsastin tänään Pipsalla. Meillä oli alla luonnontölttärit ja tunnin teemana oli saada hevonen siirtymään töltistä raviin. Tunnin alussa säädimme jalustimia hevosen selässä istuen ja minulle se oli helppoa. Tajusin heti miten se tehdään. Kuvittelin aiemmin siitä jutellessamme, että se olisi paljon vaikeampaa mitä olikaan. Kiersimme kenttää ympäri rentoa käyntiä kulkien, kunnes lähdimme ottamaan ohjia tuntumalle ja hommiin. Aloitimme harjoittelemaan käynnissä vauhdin säätelyä. Jännittämällä vatsalihaksia ja ohjista pidättämällä vauhti hidastui, hevosen askeleet lyhenivät. Vatsalihakset rennoksi ja kädet samoin, hevonen siirtyi reippaampaan käyntiin. Harjoitus tehtiin muutamaan kertaan kunnes lähdimme kootusta käynnistä istunnalla ja jalkojen asennolla hakemaan tölttiä. Selkä suorassa, ohjista pidäte, ja pohkeilla napautus hevosen kylkiin. Pipsalla on tasainen ja pehmeä töltti, oikeastaan sellainen huomaamaton. Kootusta käynnistä siirtyminen tölttiin onnistui helposti. Seuraavaksi pitikin siirtyä raviin. Pipsan ravi on nopeaa tikutusta. Ennen ravivaihetta harjoittelimme vielä töltin vauhdin säätelyä. Raviin siirryimme kootun käynnin ja töltin kautta. Raviin siirryttäessä pidempi ohjas, painoa hieman eteenpäin, polvet auki ja menoks. Aluksi oli vaikeahkoa saada hevonen raville ja kun ravi löytyi vielä saada kevennys oikeaan rytmiin. Pipsan ravi oli sellaista tikutusta, että väkisinkin turvauduin satulan kaareen. töltissä uskalsin kannatella käsiä oikealla tavalla edessäni. Kertakerralta siirtyminen raviin kävi helpommin ja helpommin ja kevennysrytmikin löytyi hyvin. Koin onnistumisen iloa ja taas tajusin kehittyneeni ratsastajana. Pystyn istunnallani kertomaan hevoselle mitä sen haluan tekevän, ja hevonen pysyy kuulolla ja toteuttaa toiveeni, yes!!! Pystyn vauhdissa tekemään erilaisia asioita. Ehkä ravista tölttiin siirtyminen tuntui hankalimmalta, saada taas ohjat tiukemmalle. Ehkä satulan kaari oli ravissa liian houkutteleva, joten jouheva ohjan siirto tiukemmalle tuntui hankalalta. Eiköhän siihenkin ajan oloon tule parannusta rohkeuden lisääntyessä. Lettu oli joka tapauksessa edistyksestämme iloinen. Tälläkään kertaa en laukannut. Pipsa laukkaa kovaa ja Lettu ei halunnut pilata edistystäni, arveli minun voivan säikähtää Pipsan laukkaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla pääsisin Airan selkään, jonka laukka on hyvä eikä se yleensä ainakaan intaannu liikaa. Joka tapauksessa oli taas kerran aivan mahtavaa ratsastaa. Tuli sellainen olo tunnin jälkeen, että olisi kivaa ratsastaa monta kertaa viikossa. Että ”rikas mies jos oisin”… Vai miten siinä laulussa sanottiinkaan :D:D

Hitaan aamulenkin jälkeen lähdin uimaan. Uimahallissa oli todella vähän porukkaa. Uin 1350m/70min. Jalat tuntui ehkä vähän väsyneiltä. Huomiselle sovittu vesijuoksu+uinti peruuntui kaverin sairastuttua. Illalla pääsen kuitenkin ystäväni vetämälle spinnutunnille, jonka jälkeen ilta jatkuu venyttelyillä. Töiden jälkeen luvassa siis mahtavuutta, yes!

Luennointijännitystä, hepostelua, ystäviä, uintia

Musat soi ja rauta ryskää 😀 Avokki alakerrassa kasvattaa voimiaan. Minä istun tässä teemuki nokan alla hiukan jännittynein mielin. Nimittäin menen tänään Vantaan Opaskoirakoulun yhteistoimintakurssilaisille luennoimaan koirahieronnasta ja näyttämään heille perusotteita miten käsitellä koiraa. Olen joskus aluetapaamisessa pitänyt luennon koirahieronnasta eikä se minua juurikaan jännittänyt. Nyt jännittää, sijaistanhan kouluttajaa, joka normaalisti luennon pitää. Mutta samalla olen iloinen mahdollisuudesta päästä puhumaan tärkeästä asiasta, sillä työkoirille hieronta on kyllä ihan ehdoton apu työssä jaksamisessa. Eilisiltana hieroin tuon vanhan herran Harmaakuonon Oton tassuttaessa mustasukkaisena vieressä. Lähipäivinä täytyy suoda sillekin oma rentoutumishetkensä.

Torstaina luonamme oli hoidossa ystävämme 12-vuotias Nelli-tyttö. jolla jäykähköt lonkat, joten muori pysytteli alakerrassa ja viihtyikin siellä yllättävän hyvin, vaikka omat koiramme toohotti täällä ylhällä. Iltapäivällä saimme vielä neljännen koiran taloon Pekko-pojan saapuessa käyttäjänsä kanssa kyläilemään. Otto ja Pekko nujusivatkin lähes koko ajan. Harmaakuonoa ärsytti moinen ja komentohaukku oli kiukkuisen kimakka 😀 Meille ihmisille maistui ”terveyspannari” kermavaahdolla ja raparperihillolla. Pannarissa oli tattarijauhoja eikä juurikaan sokeria. Leivoin pannarin jo edellisiltana ystävän tullessa iltakahville. Hän saa opaskoiran näinä viikkoina, joten jännitys tapissaan, joten ei varmasti vaikea kuvitella mistä puhuimme.

Tuolloin keskiviikkona olin tekemisissä hiukan isompienkin eläimien kanssa kuin koirat. Oltiin ratsastamassa ja sekös teki mielelle hyvää. Olin aika huonotuulinen/turhautunut. Tandemini oli huollossa ja stressasin saanko ajokavereita, turhautti ruinuaminen ja ainainen pyytäminen. Laitoin Facebookissa asuinalueeni ryhmään viestiä. Viesti meni moneen muuhunkin paikkaan. Ehkä rummutus kuitenkin kannatti, sillä tälle viikkoa on sovittuna kahdet pyöräilytreffit, ihanaa!!!

Niin siinä kävi, huono tuuli jäi ratsastuskentälle enkä muistanut ottaa sitä tunnin jälkeen mukaani. Ratsastin Sebulla, joka on etupainoinen hevonen. Siinä ei ole varaa istua etupainoisesti, tai ratsastus tuntuu hyvin epämukavalta. Ehkäpä hyvää treeniä minulle etukönöttäjälle. Tunnilla ravattiin paljon. Meillä molemmilla oli ravitahtiset hevoset. Ystäväni laukkasikin pienet pätkät. Ravissa uskalsin aika hyvin kannatella käsiä oikeaoppisesti edessä enkä tarttunut jatkuvasti satulan kaareen. Kevennys sujui myös. Jostain syystä minulle se on jopa helpohkoa ja oikeassa rytmissä mennessä tunnen yhteenkuuluvaisuutta hevosen kanssa.

Loppukäynnit tassuttelimme läheisellä pellolla. Se oli mukavaa vaihtelua kentän kiertämiseen. Ennen tuntia kokeilimme kavioiden putsaamista. Kyllä ratsastamisesta tuli taas vaan niin hyvä mieli, joten pakkohan oli löytää seuraava aika mahdollisimman pian, joten viikon päästä taas kopodi-kopodi 🙂

Viikon päästä on myös seuraavat uintitreffit. Viimeksi polskin viime maanantaina. Yleensä ollaan uimassa aamusta tai aamupäivästä, nyt tapasimme kolmen pintaan. Hallilla oli aika vähän väkeä. Uimme reunaradalla ja viereisellä radalla oli kilpauimareita. Heidän valmentajansa kuljeskeli aika paljon reunaradan sivussa ja omien uimareidensa radan päädyssä. Kovasti mies kannusti uimareitaan ja ohjeisti heitä. Itsellä oli vähän sellainen räpiköintiolo. Tuskinpa valmentaja minun tekemisiini tai tekemättä jättämisiini huomiotaan kiinnitti. Uintitekniikassani olisi paljon korjattavaa, joten eipä neuvot olisi pahasta olleetkaan. Joka tapauksessa polskuttelin 1800 m/90 min. Se kahden kilsan rajapyykki oli jo niin lähellä, mutta ei vaan aika riittänyt 🙁 Vielä mä sen kuitenkin uin. Olen tainnut uhata niin jo pari vuotta sitten täällä blogissakin, joten ”pakkohan” se on toteuttaa. Mutta nyt on aika toteuttaa siirtyminen luentopaikalle. Pitäkäähän peukut pystyssä, että osaan edes jotain järkevää kuulioille kertoa :D:D

Liikuntakuulumiset

Yöllä jälkeen yhden onkin erinomainen aika ryhtyä kirjoittamaan blogiin liikuntakuulumisia 😀
Mutta kun ei nukuta ja onhan nyt pääsiäisloma 🙂 Ja sitä lomaa vietämme mökillä.

Viime viikkoinen alaselän ja oikean pakaran kiputila äityi niin pahaksi, että kuntosalitreeni jäi perjantailta treenaamatta, ja koska tuntemuksia oli myös lauantaina ja sunnuntaina vietin rauhallisen viikonlopun antaen kiputilan asettua, ja ratkaisu tuntui olevan oikea. Oireet katosivat. Viikonloppuna kävin messuilla lauantaina, josta kirjoittelinkin edellisessä postauksessa. Avokin treenin jälkeen saunoimme. Perjantaina työstin muistikortille uuden treenimusasoittolistan Kuntosali3, ja tuo soittolista pääsi avokille testiin heti lauantaina. Sunnuntaina kotitöitä, ulkoilua sateisessa ja tuulisessa säässä. Eipä siis mitään mainittavampaa

Maanantai-iltana lähdimme reippain ja ilosin mielin ystäväni ja koirien kanssa lenkille. Lenkistä ei kuitenkaan tullut nautinnollista revitystä eikä hien vuodatusta. Otto riiputti jälleen päätään ja menohalut olivat nollassa. Huoli ja pelko, ehkä myös turhauma iski lujaa. Valjaat otettuani pois ja antaessa pojan kulkea hihnassa pää nousi ylös sekä häntä heilui iloisemmin, askel piteni. Ajatus, voisiko valjaat olla liian pienet, onhan Otto rotevoitunut vuoden aikana hurjasti. Pohdimme valjasasiaa minun ystäväni opastuksessa ja Oton hihnassa seurauksessa kulkiessa koko lenkin ajan. Pääsimme vähän reippaammin kulkemaan. Loppumatkasta puin taas koiralle työvermeet ylle ja pää riippui ja häntä laski välittömästi. Kotiin päästyäni kirjoitin sähköpostiviestin huolesta suunniltani niin Oton kouluttajalle kuin Opaskoirakoulun johtavalle kouluttajallekin. Ja heti seuraavana aamuna sain heiltä molemmilta puhelinsoitot, ja tunsin todella, että meistä välitetään ja apua saadaan. Yön nukuin levottomasti heräillen ja Ottoa surien. Siinä tajusin miten Otostakin on tullut minulle kovin tärkeä ja rakas vuoden aikana. Ja myös tunne helpotuksesta kun aamulla tiesin meidän saavan apua.

Lenkille tuli mittaa vain 6.4 km/90 min. Vauhdilla ei päästä kehumaan, mutta tiistaiaamuna vesijuoksuun saimme lisäpontta vesijumpan latinorytmeistä ja olikin aikas magee fiilis mennä musan mukana treenistä nauttien. Juostiin 45 min, jonka jälkeen uitiin kilsa. Ystävänikin puristi tuon kilsan, koska oli päättänyt uida sen :D:D Vesiliikunta teki kyllä taas todella hyvää, tosin siinä liikunnan huumankin keskellä mietin Oton ongelmaa jatkuvasti. Onneksi kuitenkin kouluttaja tuli luoksemme milteinpä heti uimahallilta kotiuduttuani. Ammattisilmällä heti nähtiin, että valjaiden ”koriosa” on käynyt auttamattoman pieneksi. Se vaihdettiin ykkösestä kakkoseen. Lähdimme kävelemään. Otto edelleen pää riippuen, häntä alhalla haluttomana. Ei kehuilla, ei millään tullut vauhtia. Kouluttaja kuvasi kulkuamme ja totesimme Oton kävelevän etutassuilla liian lyhyin askelinja valjaiden hankaavan etutassun takaosaa kainalon lähistöltä. Kun valjaista rintaremmi aukaistiin ja koira saatiin vauhtiin, askel piteni, pää nousi ylös ja häntä heilui. Vauhti kasvoi huomattavasti ja lenkin edetessä kulku parani koko ajan ja loppumatkasta Otto näytti liikkuvan jo tyytyväisenä pää pystyssä häntä heiluen. Mutta, siis koko kaksikin liian pieni, joten koululta tarvittaisiin koko kolme. Kouluttaja kävikin uudelleen ennen pääsiäisen viettoon lähtöään vaihtamassa aisaan tuon kolmoskoon korin. Siinä Otto liikkuu jo paremmin ja nyt pääsiäisen aikana seurataan miten lenkkitouhut sujuu ja ens viikolla katsotaan miten homma jatkuu. Toivottavasti työvaihde taas löytyy ja päästään nauttimaan reippaista lenkeistä. Opaskoira tuo minulle suurimman ilon silloin kun pääsen pitkiä matkoja kulkemaan reippain askelin. Toki siitä on paljon apua muussakin liikkumisessa.

Keskiviikkona kaunis kevään alkuilta ja minä issikan selässä. Tällä kerralla ratsastin Pipsalla. Tunnin teemana oli pohkeen väistöt sekä töltti ja sen vauhdin säätely. Istuntani oli parantunut kuulemma huomattavasti, joten jospa hiljalleen pääsisin helmasynnistäni etupainoisesta könötyksestä eroon. Pohkeen väistöissäkin opin aika hyvin tuntemaan milloin hevonen ottaa ristiaskeleet ja liikkuu sivulle. Myös töltin vauhdin säätely toimi aika kivasti, välillä tosin Pipsa otti käynnin ja sai komentaa sitä taas töltille, ja jos helmasyntini meinasi pukata esiin tyyppi vaihtoi raville. Mielestäni siinä hahmotin taas lisää istunnasta ja opin korjaamaan istuntaa siten, että hevonen tölttäsi ilman ohjaajan huomautusta. Tuntui hyvältä ratsastaa. Seuraavalla kerralla saadaan alle hevoset, jotka ravaavat mieluusti, joten päästään keventämään. Ja tarkotus olis myös laukata – ainakin vähän. Ystäväni onkin parilla viime tunnilla laukannut. Minulle on iskenyt jokin arkuus asiaa kohtaan viimesimmän vaelluksen jälkeen. Juttelimmekin siitä. En tiedä mistä koko juttu edes johtuu, koska pysyin hyvin hevosen selässä, en horjunut. Ei siis tapahtunut mitään muuta kuin, että laukkapätkä oli elämäni pisin ja ehkä sitä jotenkin ”säikähdin”, mutta jospa tuosta tunteesta pääsisin taas pois, koska olen laukasta nauttinut aiemminkin ja haluan siitä nauttia jatkossakin. Onneksi meidän ohjaajamme Lettu on niin huippuihminen, ja onneksi me voimme tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, oppia ratsastuksen saloja hänen ohjauksessaan. Tässä mailmassa Lettuja saisi olla enemmän. Mieletön positiivisuus, positiivinen energia ja ystävällisyys. Voiko ihminen muuta toivoa ohjaajaltaan hyvän opettamisen/ohjaamisen lisäksi.

Mutta nyt täällä mökillä nautitaan keväästä ja uudesta huippuihanasta keittiöstä. En kuitenkaan nyt ala enempiä siitä hehkuttamaan, jotta jää seuraaviinkin postauksiin kirjoitettavaa. Nyt toivotan lukioilleni oikein ihanaa pääsiäisaikaa, nautitaan keväästä ja auringosta. Ja ehkäpä mun pitäisi hipsiä avokin viereen nautiskelemaan nukkumatin kosketuksesta. Hyvää yötä!