Epäonnistunut issikkavaellus

Eilisen vaelluksen jälkeen en ollut endorfiinihuuruissa, pikemminkin valitettavasti päinvastoin. Aina ei vaan hommat mene putkeen. Pikkupakkanen taisi tulla yllätyksenä kaikille ja se, että maasto on jäistä, paikkapaikoin todella liukasta. Meitä oli ratsailla kuuden hengen ryhmä + ohjaaja ja joku toinen tallin ihminen. Minulle ja ystävälleni sattui hevoset joille ei oltu vielä laitettu hokkeja jalkaan. Ennen maastoon pääsyä on ylitettävä asfalttitie, joka on kalteva, laskee alaspäin tien reunoja kohden. Tielle päästyämme hevoseni liukasteli ja pysähtyi. Olo oli todella epävarma ja pelottava. Laskeuduimme ystäväni kanssa hevostemme selästä ja talutimme hyvin varovasti kipittävät hevoset tien yli. Takas selkään ja maastoon. Hevosemme edelleen liukasteli ja nautinto hepostelusta kaukana. Eräässä alamäessäkin olin satavarma, että kohta kaadutaan ryminällä. Ei kaaduttu!!!

Ohjaaja ehdotti tölttäämistä päästyämme vähän sulempaan maastoon. Oloni oli todella epävarma enkä ollut yhtään innostunut niinpä jatkoimme käyntiä. Tuntui jotenkin kamalan pahalta, että minun takia himmailtiin. Tosin ystäväni totesi, että vaikka näkeekin ei ole kovin innokas tölttäämään liukastelevalla hevosella. Jonkin aikaa ratsastettuamme tuli täysin sula kohta ja minäkin rohkaistuin ja pääsimme tölttäämään. Minulla oli tosin hevonen, joka ravaa. Pääsin treenaamaan keventämistä ja se sujuikin hyvin. Se olikin itselleni se ainoa positiivinen asia vaelluksen aikana. Ryhmässämme oli pari vierasta henkilöä, jotka kai kokeneempia ratsastajia ja ystäväni oli huolissaan vauhdistamme ja siitä ettei he saa vaelluksesta tarpeeksi. Jakaannuimme. Jäimme hokittomien hevosten kanssa perän pitäjiksi ja kun tulimme tölttäys- ja laukka-paikoille lähdimme tallustelemaan kohti tallia. Mieli maassa, mutta turvallisesti pääsimme tallin pihaan. Taasen tien ylityksessä laskeuduimme hevosten selästä alas. Ja voi miten varovasti ne sipsutti eteenpäin ja niitä sai kannustaa kulkemaan. Tallin pihassa vermeet pois ja harjailua. Harmitus mielin, mutta onneksi näkövammainen ystäväni pääsi kokemaan laukan hurman muiden hokillisten hevosten kanssa.

No ens sunnuntaina harjoitukset jatkuvat kenttätunnin merkeissä. Toivottavasti tuolloin kotiin palaa taas iloinen Hepa ratsastuksen jälkeen. En vielä luovuta!!!

Kotona suihkuun ja syömään avokin valmistamaa pasta-ateriaa, jonka jälkeen matkasin Silmukkasiskomiittiin Oton kanssa. Kukaan ei voinut olla huomaamatta saapumistamme. Otto oli hurjan innostunut kahdesta kissasta, mutta kissat eivät Otosta. Hetkellinen kaaos, uikuttava koira, tassut rapisten lattiassa, sihisevät kissat ja huutoa ”kohta puree” ja ”nyt se puri”. HUIH!!! Toinen kissa purasi isäntäänsä tämän ottaessa sitä Oton ulottuvilta pois. Otto istui eteisessä ulisten kun kissat vietiin yläkertaan. Ei yrittänyt perään, ehkä tiedosti olevansa kissojen mielestä talossa liikaa. Onneksi tilanne normalisoitui, mutta hetkellisesti oli sellainen olo ettei eilen olisi kannattanut liikahtaa kotoa mihinkään. Onneksi Siskojen seurassa saa terapiahoitoa huonommankin päivän jälkeen. Neuloskelua ja kynttilöiden pyörittelyä. Siinä kului muutama tunti mukavasti ja nopsaan. Kotiin palatessa oli taas jo hyvä mieli, vaikka toki Oton käytös harmittikin. Toisaalta eläimet on eläimiä reakoivat aidosti miltä niistä milloinkin tuntuu.

Kädentaito-messut Tampereella

Ei sitten olleetkaan ihan pienet messut 😀 :O NELJÄ ISOA HALLIA, jos lasketaan myös Kivi ja Korut-tapahtuma mukaan. Ja vaikka ei laskettaisikaan, silti hengästyttävän isot messut. Viikolla aiemmin tutkaillessani näytteilleasettajien luetteloa sain pienen aavistuksen messujen koosta. Siitä huolimatta väen paljous ja hallien koko yllätti.

Lauantaiaamuna lähdimme matkaan kolmen Silmukkasiskon kanssa. Neuloin reippaana tyttönä kauluria koko matkan ajan. Messukeskuksen tuntumaan päästyämme järkytyimme autojen paljoudesta. Parkkipaikat olivat täynnä. Yllättävän nopeasti kuitenkin saimme ostetuksi messuille liput ja takit narikkaan.

Ensiksi suuntasimme C-halliin, joka oli kait se toiseksi isoin halli. Etenimme hiljalleen standilta toiselle. Novitalla oli iso messuosasto ja siellä myös hirmuisesti väkeä. Ostin sieltä veljieni tyttärien lahjoihin lankaa, mutta nyt viikolla tulikin ilmi, että väärän väristä. Nyt on pakko saada oikeaa lankaa mahdollisimman pian, jotta saan neulomukset valmiiksi ajoissa. Huomenna olen menossa Helsingin messukeskuksessa oleville messuille missä myös Kädentaito-puoli. Kauhukseni totesin ettei Novita ole siellä, joten lankaongelma ei ratkennutkaan niin kätevästi kuin toivoin. Päätin nimittäin tytöille neuloa ponchot ja olisin tarvinnut lisää Teddy-langasta punaliilaa, mutta joko minä ymmärsin värien kuvailut väärin tai Sisko langan värin mitä hain. Yön sinistä Teddyä on nyt sitten muutama kerä lisää ja sitä on ennestäänkin ponchoihin riittävästi. Mutta, toivottavasti pääsen pian ostamaan punaliilaa ja ehdin saamaan ponchot vielä valmiiksikinNovitalla oli kahdella eurolla pyöröpuikkoja ja virkkuukoukkuja. Ostin 4mm ja 5mm pyöröt bambusina. En oikein muilla nykysin haluaisi neuloakkaan. Toki messuilla oli paljon muitakin firmoja, jotka myivät lankoja lankojen hintojen vaihdellessa suuresti. Sorruin ostamaan mm. lenkkimohairia punaisena, sekä löysin sopivat langat kaverini kauluriin. Pari joululahjaakin sain ostetuksi. Avokille löysin 100% merinovillaa olevat karvatossut tummanharmaana. Täydelliset mökkikäyttöön :d

Päivän aikana pidimme kaksi taukoa. C-hallin kiertämiseen meni monta tuntia. Katselimme mm. miten mehiläisvahaöljystä piirrettiin kortteihin kuvia. Monilla oli erilaisia näytöksiä käsityötekniikoista. Paljon niksejä paperiaskarteluun, korttien tekoon. Esiteltiin keramiikkaa, helmikorujen valmistusta jne. Paljon myös vaate- ja sisustusmyyntiä koruja unohtamatta. Siinä Siskojen opastuksessa kulkiessa huomasi heidän luetellessa mitä kaikkea on, luettelo alkoi toistamaan itseään.

A-halli, joka oli isoin halli piti kiertää jo vähän valikoiden ja joutusammin. E-hallia ehdimme hiukan vilkaisemaan. Siellä olisi ollut ruokia. Suklaata ostinkin. Sitten messut sulkeutuikin siltä päivältä. Eli, yksi päivä ei riitä perusteelliseen kiertelyyn, mutta ihana päivä siitä huolimatta.

Mukava päivä jatkui majottautumisella Omena-hotelliin. Matkan varrelta piti parin Siskon napata parit Ceo-kätköt :D:D ja hotellihuoneisiin vietyämme tavarat he lähtivät viemään auton parkkiin ja palatessaan kätköilemään. Me jäätiin toisen Siskon kanssa neulomaan.

Siinä neuloessa nälkä keräili voimiaan ja lähdimmekin Plehnaan syömään, jossa olikin herkullinen ruoka ja todella ystävällinen palvelu.

Hotellille palatessamme etsiskelimme tovin jotain web-kameraa, joka liittyi Ceo-kätköilyyn. Siltä erää kameraa ei löytynyt, mutta aamulla tytöt löysivät sen. Kätköily ilmeisen koukuttavaa :D:D Ehkä itsestäkin, jos olisi voinut jotenkin osallistua etsimiseen.

Jäin nukkumaan aamulla parin Siskon suuntaessa kätköjä etsimään. Aamupalan jälkeen neuloimme ennen ”lähtökahveille” menoa ja sainkin kaulurin tehdyksi levennyksiin asti kotimatkan aikana. Sää oli tuulinen Einon riepotellessa vähän kaikkea. Auton ratista sai varmasti pitää lujasti kiinni. Joka tapauksessa hieno viikonloppu Silmukkasiskojen kanssa. Ihanan kärsivällisesti he opastelivat minua ja kertoili mitä kaikkea messuilla on, lukivat ruokalistoja jne.

Kotona oli hiljaista, sillä avokki oli mökillä koirien kanssa. Sunnuntai-iltana ei rapissut tassut eikä koirat huokailleet, eikä avokkikaan äännellyt… Katselin telkkaria ja neuloin neulekranssiin päällistä. Sen sainkin maanantai-iltana valmiiksi. Nyt puikoilla on jo toinen päällinen ja kauluriin eka levennys tehty. Tuo väärien lankojen osto harmitti ja lamaannutti hetkeksi käsityöt. Tiistaina töiden lomassa loin silmukat ponchoon ja neuloinkin muutaman kerroksen. Eilen valitessani lankoja mukaan päivän tohinoihin, totuus valkenikin KAIKKI onkin Yön sinistä… Mutta näitä sattuu ja kyllä nuokin langat tulee varmasti neulotuksi. Nyt kuitenkin treffailemaan Nukkumattia, jotta jaksaa messuilla ja illalla vielä raakasuklaa-kurssille.

Kiireinen elämä

Eilen en oikein herännyt koko päivänä. Vasta illasta olo kohentui. Yhdistelmä valvottu yö kolmesta lähtien ja runsaat kuukautiset(niiden toinen pahin päivä)  lisättynä tihkusateisella harmaalla päivällä, ei välttämättä piristävä yhdistelmä. Väsytys, vatsakipu, kuvotus, ryytymys kuvaavat parhaiten vallinnutta olotilaa. Taistelin puoli päivää itseni kanssa lähteä vai ei käsityömiittiin ja lopulta jäin kotiin, vaikka harmittikin. Olin kuitenkin miitin hengessä mukana, sillä illalla jaksoin tehdä muutaman mehiläisvahakynttilän ja teehetken jälkeen yhden ruudun näpertää kahvipussukoista tehtävään 14 ruutuiseen kassiin. Viime viikolla olin opettelemassa tuota käsityötaitoa. Ensiksi kahvipusseja leikataan neljään osaan ja ne taitellaan. Yhteen ruutuun tarvitaan 12 taitosta, eli 3 kahvipussia. Taitokset pujotellaan lomittain keskenään ruudukoksi. Lopuksi ruudut ommellaan yhteen kassiksi. Ompelulankana voi käyttää esim. vanhojen jouluvalojen johtoa. Tuon illan aikana sain valmiiksi kolme ruutua ja eilen yhden, joten kymmenen vielä jäljellä. Kassilla ei ole kiire. Hopumpi on mehiläisvahakynttilöillä, sillä niitä annan pieninä joulumuistamisina asiakkaille ja muille joidenka kanssa olen tehnyt vuoden aikana yhteistyötä. Olen iloinen, että kaverini on jaksanut opettaa minulle tuon kynttilöiden valmistuksen ja kahvipussiaskartelutaidon. On mukavaa muistaa itse tekemin asioin ihmisiä. Muistaminen ei ainakaan ole massatuotetta eikä jollain lapsityövoimalla valmistettua.

Loppuviikosta muodostui aika kiireinen. Perjantaiaamusta kävin kolmatta kertaa ekokampaajalla. Hiukseni värjättiin kasvivärein ja lopuksi leikattiin. Värissä oli mm. hennaa, kassiaa ja paljon indikoa. Liemessä mm. pakurikääpää. Maaliskuun lopusta lähtien olen pessyt hiukseni pääasiassa Arcitalin savishampoolla ja niin hiukset kuin päänahkakin voi hyvin. Shampooseen on lisätty yrttejä ja tuoksu onkin yrttisen voimakas pesuhetkellä. Olen pitänyt tuotteesta ja ajatuksesta ettei kasviväreillä pääni kautta elimistöön mene turhaa kemiaa eikä nyt myöskään shampoosta.

”Uudella päällä” oli hyvä lähteä juhlaillalliselle.
Fysioterapia-alan näkövammaiset ry
täytti 85 vuotta.  Juhlapuheiden lisäksi nautimme yllättävänkin juhlavan aterian. Alkukeittona herkuttelimme maa-artisokkakeitolla johon oli lisätty tryffelikermaa. Pääruokana härkää meediumina, jonka päällä vähemmän eettistä hanhen maksaa. Lisukkeena valkosipuliperunoita ja juureksia. Jälkkärinä mangosorpetti. Alkukeitosta pidin ehdottomasti eniten. Aterian jälkeen olikin aika tanssien. Itse vietin enemmän aikaa kahviobaarin puolella tuttuja tapaillen. Muutama lasi punaviiniä meni illan aikana ja painon putoamisen myötä se myös tuntui. Seuraavana aamuna ei olo paras mahdollinen, mutta ei auttanut muu kuin nousta uuteen päivään. Olin nimittäin sopinut lähteväni aikaa sitten
suklaafestareille,
jotka järjestettiin Vanhassa satamassa. Olotila siihen ihmispaljouteen oli aika heikko. Väkeä oli paljon. Näytteilleasettajien lähelle pääsy oli hankalaa ja välillä täysin mahdotonta.  Ajatus
KC Suklaan
järjestämästä valkoviini/suklaatastingista ei innostanut, mutta varattu ja maksettu, joten ei muuta kuin ”haastetta” kohti 😀

Tastingin aluksi saimme tietoa Belgian suklaatehtaasta ja heidän toimintaperiaatteistaan. Minua miellytti heidän arvonsa tehdä suklaata ilman lisäaineita ja että kaakaon viljelijät saisivat paremman korvauksen ja työntekijöiden olot on todistettavasti paremmat. Maistoimme tastingin aikana neljää praliinia joista pidin tummimmasta eniten, jonka resepti oli yli sata vuotta vanha. Suklaat oli hurjan makeita, mutta miellyttävää oli tuntea suussa oikeat raaka-aineet mitkä toi maun suklaaseen esim. appelsiinin kuori. Suklaiden kanssa maistoimme kahta valkoviiniä, jotka olivat saksalaisia. Itse pidin Rieslingista enemmän. Ensiksi maistoimme suklaata sellaisenaan puolitettuamme sen. Tämän jälkeen puolitimme puolikkaan ja maistoimme suklaata molempien viinien kanssa. Vettä hörpittiin aina väliin. Tastingin lopuksi maistelimme vielä alkuperämaiden tummia suklaita. Niistä piti arvioida mikä oli tummin jne.Lähtiessämme saatiin mukaan vielä valkosuklaamaistiaiset.

Tuttavani oli varannut meille paikat myös Fatzerin suklaaseminaariin, jossa oli myös suklaa- ja viinitarjoilu. Tilaisuus ei ollut ollenkaan niin hienostunut kuin KC Suklaan tasting. Toisaalta hintaerokin oli melkoinen. Rosee-viiniä maisteltiin mansikka-pasillika-suklaan kanssa. Oli ihan ok. Toisena maistoimme argentiinalaista malbec-rypäleestä tehtyä punaviiniä Fatzerin Sinisen kanssa. Tunnustan, ei kyenny suklaata enään syömään, joten paperipäällysteiset siirtyi kassiin 😀 Kolmas pari oli Jenkkipunkku tummasuklaa. Lopuksi vielä espanjalaista jälkiruokaviiniä kera Geishan. Tarjolla oli niin perinteistä kuin tummaakin Geishaa. Mielestäni Fatzer ei osaa tehdä oikeanlaista tummaasuklaata. Totesimme heidän uudessa tummassa suklaassaan, joka on jo prosenteiltaan ok olevan maitojauhetta. Se maito tuo tummaan suklaaseen jotenkin väljähtyneen maun. Tilaisuuden lopuksi saimme mukaamme vielä tuotekassit, jossa oli kolme suklaalevyä ja esitteitä.
Paikalla oli edelleen hirmuisesti ihmisiä. Kiertelimme tovin pieniä ostoksia tehden ja lähdimme tihkusateeseen kävelemään. Raitis ilma tuntui hyvältä ja kotona syöty vuohenjuustosalaatti ja tonnikalapihvit. Ah, miten suolainen voikin olla hyvää. Festareilla huomasin miten nopeasti suklaa tökkäsee. Maistoimme ennen tastingia pari suklaapalaa standeilla, tastingissa seitsemän ja Fatzerin seminaarissa ei pystynyt enään suklaita maistelemaan. Liika on vaan liikaa, ja olen tyytyväinen stopin aikaistumisesta.
Väsy painoi ja siivota olisi pitänyt jaksaa. Päätin mennä aikaisin nukkumaan, jotta aamulla olen pirteämpi päivän touhuihin. Avokki oli aamusta lähtenyt Harmaakuonon kanssa mökille. Täällä oli hiljaista. Tuntui todella oudolta. Eikä yökään kaksisesti mennyt, sillä heräsin puolilta öin valvomaan. Kuuntelin Enni Mustosen kirjan Kultarikko. Samalla siivosin alakerran pyyhkimällä pölyjä jne. Onneksi se unikin vielä tuli joksikin aikaa. Aamulla kuitenkin ylös ja valmistautumaan ns. hyvinvointipäivään, jota emännöin. Aa leipoi gluteeinittomia kaurasuklaakeksejä sekä siemenrieskaa mun imuroidessa ja touhutessa muuta. Vieraat tulivat kahdelta. Alusvaatteita meille oli esittelemässä
esittelijä Anne.  Olen ollut hänen esittelyissään monta kertaa ja luotan hänen ammattisilmään alusasuja valittaessa. Itse olen ihastunut Ulla-sarjan liiveihin. Ne sopivat isorintaiselle hyvin ja ovat myös tukevat. Ovat myös hinnakkaat. Jälleen kuitenkin päädyin ostamaan sarjasta yhdet. Kahdet minulta jo löytyykin 😀 Emäntänä sain 30 % alennuksen kolmesta tuotteesta. Alennus tulee myynnin mukaan. Lisäks sain ”emännän lahjana” Isabella-luonnonvalkoiset liivit. Ulla-sarjan liivejä käytettyään muut tuntuu aika rimpuloilta ja tukemattomilta. Mikä oli ilahduttavaa, minulta pienennettiin kuppikokoa yhdellä kuten myös ympärysmittaa. Olen siis pienentynyt, jeeeee!!!! No sitä kyllä vaakakin osoittaa. Tänään aamupaino menkkojen neljäntenä aamuna 66.4 kg, eilen 66.7 kg, tiistaina 67.0 kg. Ihmettelen suuresti, sillä yleensä kuukautisten aikana paino on kilosta puoleentoista enemmän normitilanteeseen verrattuna. Nyt vaan paino laskee. Ilmeisesti on menossa laskuviikko ja sitten jäädään taas kuukaudeksi tai pari jumittamaan. Ilahduttaa joka tapauksessa, että painonpudotus etenee ja se 60 kilon alitus siintää kaukana, mutta tavoitettavissa kuitenkin.
Ystäväni, jonka kanssa olen käynyt jonkin verran hyvinvointiluennoilla
esitteli meille magneettikoruja joilla sanotaan olevan myös terveydellisiä vaikutuksia, kivun lievitystä, lihasten palautumista helpottavia vaikutteita. En osaa sanoa, koska omakohtaisia kokemuksia ei ole. Ostin ns. kaulariipuksen Voimasarvi sekä rannekorun.  Korut ovat kauniita ja tyylikkäitä, vaikka magneettien vaikutukseen ei uskoisikaan. Itseni on ainakin saatava asiasta enemmän omakohtaisia kokemuksia. 
Kuuleman mukaan, jos koiralle tarjotaan vettä kahdesta kupista joista toisessa on magneetti, koira juo siitä veden eikä ilman magneettia olevasta kupista.  Mieleni teki ostaa koirankuppi magneetilla, mutta jäi toiseen kertaan. Ei kerralla voi törsätä määrättömiä 🙂
Hyvinvointipäivässä ollut tuttavani piti halukkaille rentoutumishetken, joka kesti parisenkymmentä minuuttia. Itse en rentoutukseen valitettavasti ehtinyt. Niin vaan päivän emännälle saattaa käydä. Tarjoiluja kehuttiin. Monia kiehtovia keskusteluja käytiin, vietettiin rento iltapäivä ja alkuilta hyvinvoinnin parissa. Annoin kiitoksena tuote-esittelijöille ja rentoutusta pitäneelle mehiläisvahakynttiläpaketi missä kaksi valkoista kynttilää.
Illan vietin yksin kotona hiljaisuudessa, sillä avokki ja Harmaakuono kotiutui vasta maanantaina. En tehnyt oikein mitään, menin aikaisin nukkumaan ja maanantaina olikin taas uutta virtaa ja levännyt olo. Oli aika tarttua arkeen käymällä ruokakaupassa, maksamalla laskuja, tarkistamalla opaskoirakerhon tili, laittamalla käyntikorttitilaus eteenpäin, pesemällä pyykkiä ja tekemällä töitä. Näin potkaistiin uusi viikko käyntiin.
Tiistaina oli kahdesta kahdeksaan yhtäjaksoisesti asiakkaita. Sitä ennen laadin kerhomme toimintakertomuksen kuluineen yhdistyksen hallitukselle toimitettavaksi, kirjoitin mukaan toiminta-avustusanomuksemme, päivitin pikkujoulu- ja kalenterilistat jne.
Jos eilinen meni ryytyessä ja vähän töitä tehden, tänään on taas vauhdikas päivä. Pitkin päivää asiakkaita, yksi kotikäynti ja piipahdus Alkossa pikkujouluostoksilla, Evelace-tuotteiden vastaanotto ja niiden lajittelu tilaajilleen. Jäljellä on vielä yksi asiakas, jonka jälkeen käynnistän jälleen kynttilätehtaan, joten ilta kuluu kynttilöiden parissa. Aa huomenna paketoi niitä kauniisiin sellofaanipaketteihin joihin laitetaan lahjanarua. Itse en ole kovin hyvä paketoimaan, joten lopputuloksen kannalta on parempi kun joku toinen tekee sen 😀
Viikonloppu on ohjelmoitu:
huomenna Opaskoirayhdistyksen pitkä hallituksen kokous
lauantaina Siskojen kanssa Porvooseen pikkuputiikkeja kiertelemään ja vierailulle yhden Siskon kotiin
Sunnuntai vierähtääkin kotikaupungissa veljen perhettä ja äitiä tavaten, joten eipä taida luppoaikaa pahemmin jäädä.