28/28 CellReset -puhdistuskuuri lopussa

Niin se on neljä viikkoa hujahtanut ja puhdistuskuuri on lopussa, joka ei kuitenkaan tarkoita paluuta entiseen epäsäännölliseen ruokarytmiin. Se on ainakin tavoitteeni numero YKSI. Tavoitteenani on myös, että jatkossakin saisin riittävästi proteiinia. Tosin en varmastikaan pysty jokaisella aterialla syömään kuurilla olleita kana/kala-määriä, mutta josko linssien ja papujen lisäämisellä pystyisi asiaa edes hiukan korjaamaan. Iso haaste tulee olemaan miten saamme avokin kanssa valmistettavat ruuat sellaisiksi, että molemmilta nälkä lähtee. Kuurilla olen oppinut, tai oikeammin vahvistui tietoisuus siitä, että nopeat hiilarit ja tärkkelyspitoiset ruoka-ainekset eivät sovi minulle. Avokki taas mielellään syö pastoja ja perunaruokia.

Kuurin alussa ja lopussa täytin ns. MSQ-lomakkeen, jossa pisteytetään oireita. Mitä vaikeampia oireita ja useimmin sitä korkeammat pisteet. Lomakkeessa käydään läpi koko keho. Lähtötilanteessa minulla oli selvästi korkeimmat pisteet vatsa/ruuansulatus-osiossa. Kuurin aikana närästys on kadonnut kokonaan, kuten myös turvotus. Vatsa toimii paremmin. nivelet&lihakset-osiossa oli seuraavaksi korkeimmat pisteet. Epämääräisiä kasvusärkyä muistuttavia lihaskipuja niin jaloissa kuin käsissäkin. Jonkin verran myös paikallisia nivelkipuja. Oudot säryt ovat kadonneet kokonaan. Myöskään levottomat jalat eivät ole juuri vaivanneet. Vaatii kyllä viileän nukkumatilan. Uni on selvästi rauhallisempaa eikä yöheräämisiä tule yhtä enempää. Joskus menee koko yö heräämättä. Tinnitus korvista ei vähentynyt eikä kuivasilmäisyys. Mielialoissakan en huomaa muutosta. Tosin kuuripäivät 13 ja 21 olivat oikeita itsensä surkuttelupäiviä. Oli olo ettei kukaan halua olla mun kanssa eikä pitää mitään yhteyttä. Elämä ei ole alkuvuodesta kovin sosiaalista ollut. Onneksi tuollaisia alavireys&masistelupäiviä ei enempää ole kohdalle osunut, ei ole tyypillistä minulle. MSQ-pisteet putosivat alun merkinnöistä 23 pisteellä.

On hyvä muistaa ettei CellReset ole painon pudotusohjelma vaan se on kehon puhdistusohjelma. Painon putoaminen on mukava lisä solujen puhdistuessa kuonasta, jota elimistöömme olemme saaneet. Ohjelma käynnistää jumiutunutta aineenvaihduntaa, joka myös vaikuttaa luonnollisesti painonhallintaan. Itse odotin kovasti, että aineenvaihduntani paranisi ja kieltämättä myös keventymistä. Aineenvaihdunta on parantunut ja keventymistäkin tapahtunut. Muutoksen huomaa kuitenkin parhaiten mittaustuloksista, sillä vyötäröltä lähti 12 cm, lantiolta 5 cm ja rintamuksesta 4 cm.

Nyt kun puhdistuskuuri on ohitse seuraa optimointivaihe, milloin kasvisten määrää lisätään ja monipuolistetaan. Lisäksi mm. linssit ja pavut ruokiin mukaan. Tiukin vaihe on siis takana ja nyt saa joskus herkutellakin, mutta säilyttää johtoajatuksena vihreiden päivien kaltainen ruokavalio, niin optimoinnillakin pitäisi vielä kehossa muutosta tapahtua. Kun eri ruoka-aineita palauttelee ruokavalioonsa on hyvä tarkkailla tuntemuksiaan ja uskoa mitä keho yrittää kertoa. Minulle selkeä oire on levottomat jalat. Niiden iskiessä tiedän hiilareita menneen liikaa kurkusta alas. Nyt kun oireita ei ole ollut, olen todella nauttinut hyvistä yöunista ja rauhaisasta nukkumisesta. En totisesti kaipaa myöskään epämääräisiä kipuja alaraajoissa.

Nyt myös on hiljalleen aika lisätä liikunnan määrää. Kuurin ensinmmäisen viikon aikana raskas liikunta oli kokonaan kielletty. Ja tosiasia on, että vaikka olisi ollut miten sallittuakin, ei olisi jaksanut. Sen verran proteiiniviikko vei voimat. Vihreiden päivien tullessa mukaan kevyttä liikuntaakin oli hyvä harrastaa. Itselläni liikkuminen oli lähinnä koiran kanssa ulkoilua aika rauhalliseen tahtiin. Työnikin kun on vielä fyysistä. Nyt kyllä veri vetää ulkoilemaan ja nauttimaan ihanasta talvisäästä. Myös mielen pohjukassa kuplii toive päästä monelle luontoretkelle alkukevään, kevään, kesän ja syksyn aikana.

Jos minulta nyt kysyttäisiin suosittelisinko Cellreset-puhdistusta, vastaus on KYLLÄ. Olen hämmentynyt miten paljon se vaikutti itsellänikin erilaisiin oireisiin joidenka kanssa on osittain tottunut elämään. Niiden kanssa ei kuitenkaan tarvitse elää. Nyt on vain huolehdittava etteivät oireet hiivi salaa takaisin. Tutkimusmatka itseensä ja kehonsa reakointiin jatkuu ja toivottavasti entistä paremmin kuuntelen kehoni viestit ja tajuan toimia kehon antamien viestien mukaan oikein.

CellResett 12/28 – tuntemuksia ja fiiliksiä


Puhdistuskuurin puoliväli lähestyy ja jo tässä vaiheessa voin todeta monessa asiassa muutosta tapahtuneen. Ehdottomasti niistä on selkeinpänä unen laadun paraneminen. Viime yönä en herännyt kertaakaan, en edes vessaan, joka on todella harvinaista. Kehosta on lähtenyt pahin nesteläskihöllö ja jonkinlaista kiinteytymistä tapahtunut.

Sanotaan, että ensinmmäinen viikko on kuurin raskain. Minulle väsyttävimmät päivät olivat neljäs, viides ja kuudes. Koska uupumus painoi rauhoitin viikonlopun kotona puuhailuun. Otinpa päikkäritkin lauantaina ja sunnuntaina. Päässä kyllä surrasi ja stressaantunut olo vaivasi keskiviikkona olleen Vantaan kaupungin järjestämän tilaisuuden jälkeen, jossa esiteltiin kuljetuspalvelun mahdollisia muutoksia. Asian vuoksi olenkin ollut aktiivinen keskustelija asiasta niin netissä kuin s-postissakin. Fyysinen voimattomuus ei onneksi estänyt ajatusten juoksua ja kirjallista ilmaisua. Luulen kuitenkin asian olevan sellainen mikä on nostanut stressitasoja siinä määrin, että paino jämähti paikoilleen loppuviikoksi ja nyt alkuviikoksikin.

Ensinmmäisen viikon lopulla olleeseen väsymykseen ja painon putoamattomuuteen vaikutti myös iki-ihanat naisten vaivat. Positiivista oli kuitenkin se, että kivut olivat huomattavasti lievemmät mitä aiemmin. En joutunut turvautumaan särkylääkkeisiin laisinkaan.

Tällä kuurilla jätetään paljon asioita kokonaan pois: suola, sokeri, sipuli, viljat. Etukäteen hiukan jännitti miten ruuasta saa maukasta ja hyvää ilman ripaustakaan suolaa. Eikös lohi ilman suolaa kuulosta aika hurjalta? Syötyäni mm. lohimureketta, joka maustettu chilillä, tillillä, sitruunalla, inkiväärillä, pippurilla voin todeta kaivanneeni suolaa hyvin vähän. Ripaus suolaa ehkä viimeistelisi maun murekkeessa, mutta hyvin maistuu ilmankin.

CellReset on kehon puhdistuskuuri. Matalahiilihydraattisella ruokailulla saadaan aikaan insuliinireseptoreiden puhdistuminen solutasolla, joka käynnistää hidastuneen aineenvaihdunnan. Kehon puhdistuessa vuosien saatossa sinne kerääntyneestä kuonasta solut voivat paremmin, keho voi paremmin. Pitkään mietin lähdenkö tälle tielle, mutta toistaiseksi ei kaduta. Toisaalta en voi vielä sanoa myöskään ”wau, mikä olo minulla on”. Toisilla muutokset tapahtuvat nopeammin ja toisilla vie enemmän aikaa. Tämä on joka tapauksessa mielenkiintoinen matka ja opin tästä varmasti paljon.

Ensinmmäisellä viikolla ruokailut koostuivat proteiinilähteistä. Lohimurekkeen lisäksi lautaseltani löytyi mm. kanaa eri tavoin maustettuna sekä tähän mennessä ehdottomasti herkullisin ruoka on ollut muikut sitruunanmehuun dipattuna.Ruisjauhoja enkä suolaa kaivannut. Todella herkullista, nam 🙂

Aamupala nautitaan juomineen kylmänä. Tämä tehostaa aineenvaihduntaa. Joinain aamuina onkin ollut melkoinen horkka hetken aikaa. Sillä hetkellä ei kovin mukava tunne, mutta onneksi ohi menevä. Aamiaisella usein olen syönyt keitetyn kanamunan. Niitä menee myös iltapalaksi. Onneksi kanamuna taipuu moneen. Saa vaikkapa herkullisia lettusia. Munan lisäksi vaniliaa, kanelia, kaardemummaa. Letut voi maustaa myös yrteillä.

Viikko sitten kokeilin myös tofua, jonka kanssa tehtiin garam masala-kastike. Tuo dippi oli hyvää, mutta tofun koostumus tökki pahasti.

Proteiiniviikon jälkeen maanantaina oli ihana tunne rouskuttaa porkkanaa, nauttia parsakaalista, sillä on vihreiden päivien vuoro. Lautaselta on löytynyt myös ihanaa pinaattia valkosipulilla höystettynä, nam. Kanan, kalan, tofun mussutus jatkuu siis edelleen. Tosin tofua tuskin lautaseltani kuurin loppupuoliskolla löytyy. Nyt mukaan vain tuli kasvikset.

Puhdistuskuurilla suositaan puhtaan ruuan lisäksi mahdollisimman puhtaita lisäravinteita ja minulla käytössä on ollut FitLinen tuotteet, jotka taitavat olla yleisimmät tällä kuurilla. Ne tukevat kuuria, antavat lisäboostia, auttaa palautumaan, hoitaa vatsaa jne. Juominen on myös todella tärkeää, jotta ne kuonat pääsevät ulos. Vettä sitruunalla tai ilman 2-3 litraa. Kuulostaa ehkä paljolta, jotenkin vain vettä tuntee tarvitsevansakin eri tavalla kuin normaalisti. Kyllähän normistikin se 2 litraa pitäisi juoda. Moni meistä juo aivan liian vähän vuorokaudessa.

On tärkeää myös ettei ruokailujen välit veny paljoa yli neljän tunnin. Kuurin jälkeisessä elämässä toivoisin oppineeni ainakin sen, että syön säännöllisesti eikä niin, että aamupalan jälkeen voi sujahtaa 6-8 tuntiakin ennen kunnollista ruokailua. Ruokavaliossani proteiinien määrä on ollut liian vähäinen ja hiilareita on tullut liikaa. Jatkossa toivottavasti löydän niiden kesken sopivan suhteen.

Puoliväli häämöttää jo, odotan mielenkiinnolla mitä tulevat 16 vuorokautta tuovat tullessaan, mitä kehossani tapahtuu, millaiseksi oloni muuttuu, mitä tapahtuu painolle????

Kehon puhdistuskuuri CellResett-ohjelmalla – aattoillan tunnelmia

Eilen vietimme äitini 70-vuotissynttäreitä aterioimalla yhdessä ja käymällä ostamassa äidille Icebug:in kitkakengät lahjaksi. Lisäksi kaunis kukkakimppu, joten kukkia rakastava äiti sai niin kauneutta kuin tarpeellistakin. Ihana oli samalla tavata veljiä perheineen. Liian harvoin tulee yhteyttä pidetyksi ja tavatuksi. Olisikohan tämä siltä osin parempi vuosi?

Olen liki kahden kuukauden ajan käyttänyt FitLinen ravintolisiä: optimaalisettiä, aminohappoja ja jogurttia. Olo on kohentunut huimasti ja yöunen laatu parantunut oleellisesti. Olen päättänyt ottaa seuraavan askeleen kehoni hyvinvointiin, sillä huomenna aloitan CellRESETT -ohjelman mukaisen puhdistuskuurin. Kuurin pitäisi kehoa puhdistaessaan antaa sysäys aineenvaihdunnan toimimiselle. Odotukset ovat korkealla, joten toivottavasti en joudu pettymään.

Hetkittäin iskee epävarmuus voiko ohjelma toimia, onko se liian raju, entä jos se vain saakin pahaa aikaan. Olemme kasvatetut ajatukseen, rasva on pahasta. Olen toki nyt vuosien aikana oppinut, että rasvoja tarvitaan, jotta rasva-aineenvaihdunta toimii. Uskon, että monesti syömme ihan liian vähän hyviä rasvoja.

Sanotaan myös, että ihminen tarvitsee suolaa ainakin hiukan. Kun olin syksyllä 2012 detox-kuurilla, siinäkin jätettiin suola, sokeri ja viljatuotteet pois. Suolan pois jäämistä en pitänyt ongelmallisena. Tuolloin puhdistautuminen perustui kasvisruokiin, nyt lähdetäänkin proteeiniviikolla liikenteeseen ja kasvikset tulee mukaan viikolla kaksi. Punaista lihaa ei syödä. On jännittävää nähdä miten hyvin onnistun maustamaan kalat, kanat, tofut ja onnistunko niin hyvin ettei totaalista kyllääntymistä iske. Onneksi yrttien käyttö maustamisessa on entuudestaan tuttua.

Kuurilla puhtaan ruuan lisäksi käytetään ravintolisiä. Edellä mainittujen lisäksi mukaan tulee omega-valmiste sekä puhdistava yrttitee. Huomenna se sitten alkaa, kiehtovaa, jännittävää, kiinnostavaa mitä tuleman pitää. Olen lukenut, että myös moni kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä on saanut kuurista jämähtäneeseen aineenvaihduntaansa apua. Olen tosin lukenut myös siitä ettei kilppariongelmainen saisi hiilihydraattien määrää laskea liian alas, mutta eihän proteeiinivaihe kestä kovin kauaa. Haluan luottaa siihen, että vastuuntuntoiset ihmiset ovat tätä minullekin suositelleet. Ja ainahan tällaisille ryhtyesssä vastuu on minun. Siksipä omaa kehoa on kuullosteltava, antaa viestin tulla perille. On toimittava kehon vaatimalla tavalla. Jos nyt menen täysin metsään, en epäile tunnustaa sitä. Jos saan avun haluan kertoa senkin.

Eli, huomenna se 28 päivän puhdistus alkaa, jonka jälkeen on ns. kahden kuukauden optimointivaihe, jonka aikana opin tuntemaan mitkä ruoka-aineet minulle sopivat ja mitkä eivät.

Satuttavat ennakkoasenteet

Maanantaiaamuna oli kilpparikokeiden ja tiistaina lääkärin tapaamisen aika. Puoli vuotta on hujahtanut lääkeannostuksen nostosta. Nyt t4v oli noussut 17.3, mutta tsh laskenut viiterajan alapuolelle 0.13. Olo minulla on hyvä. Väsymystä eikä silmäoireita ole. Jalkojen kuumotusta ja levottomuutta on jonkin verran, mutta sitä on ollut silloinkin kun kilpirauhanen on ollut enemmän vajaalla. Päiväsaikaan palelen kotosalla edelleenkin, tosin en töitä tehdessäni. Aamuyöstä minulla on usein kuuma, joskus jopa hiki. En kuitenkaan huomaa eroa aiempaan. Eli, lääkitys pysyy edelleen 1.5 aikuisten tabletissa.

Vaikka olo on hyvä, paino ei ota kääntyäkseen laskuun lisääntyneestä liikunnasta huolimatta. Se on alkanut surettamaan aika tavalla. Tiedän ettei siihen ole poppaskonsteja enkä mitään kituutusdiettejä arvosta enkä kannata. Herättelin keskustelua lääkärin kanssa asiasta mutta oikeastaan sain vain pahan mielen itselleni. Hän selvästi elää käsityksessä, että näkövammainen, itse asiassa täysin sokea ei voi liikkua, koska vamma rajoittaa. Hän ei usko minun kuluttavani vuorokaudessa paljoakaan. Onneksi kuulemma minulla on työ, niin kulutusta tulee edes vähän. Koetin kertoa esim. meidän lumikenkäilleen edellisviikolla useampia tunteja kerrallaan. Vaivaannus ja aiheen vaihto. Arveli väsymyksen vieneen sen vähäisenkin liikkumiseni. No totta on, että sairastuessani, tai oireiden iskettyä päälle, liikkuminen jäi todella vähiin. Siitä pahimmasta aivosumusta on jo kuitenkin aikaa. Siitäkin on aikaa se puoli vuotta kun kurjan oloni takia marssin verikokeisiin.

Kun pääsimme tuon kuluttamiskeskustelun yli, hän kyllä pohti asiaa aineenvaihduntani hitauden kautta. Että minulla on ollut tod.näk. aina hidas aineenvaihdunta, tullut jo perintönä. Kyseli jopa paljonko painoin 20-vuotiaana. No en muista, muistan vain olleeni pyöreä jo kouluiässäni. Gluteeinitonta ruokavaliota lääkäri sentäs piti hyvänä asiana, on matalakalorisempi. Koetin selittää ettei leivän mussutus ole ollut minun ongelmani koskaan.

Ehkä vielä jotenkin nuo keskustelut nielen, mutta en lässyttävää puhetapaa. Kun palasin käytävään, jossa avustajani minua odotti lääkärin hyvästeltyä minut, avustajani ihmetteli ”miksi hän puhui kuin lapselle”. Niinpä!!! Siksi kai kun olen vammainen. Ai joo: vastaanoton alussa lääkäri kyseli minulta ovatko minun muut aistit vahvistuneet kun näkö puuttuu. Sain luennon siitä miten aivoissa tapahtuu muutoksia ja muut aistit vahvistuvat. Tosin hajuaistista ei koskaan tule niin hyvää kuin koiralla. Koiralla kun on paljon enemmän hajusoluja nenässään. Ehkä tarkoitus oli saada minut rentoutumaan verenpaineen mittausta varten.

Jotenkin on vaan ikävää, että vammani takia minua aliarvioidaan. Se tuntuu yksinkertaisesti pahalta. Miksi aina on jaksettava todistella pystyvänsä milloin mihinkin. Miksi nykyaikana ei jo ennnakkoluulot voisi väistyä. Työtä on vain jaksettava jatkaa. Ei ole turhaa käydä puhumassa erilaisissa paikoissa vammaisen ihmisen elämästä, siitä miten pystymme elämään täysipainoista elämää vammastamme huolimatta. Tottakai rajotteitakin on, mutta niin niitä on vammattomillakin kellä mistäkin syystä.

Mutta olen kuitenkin tyytyväinen etteivät arvoni ole päinprinkkalaa, ja että oloni on hyvä painon putoamattomuutta lukuun ottamatta. Elämässäni on paljon iloisia ja hyviä asioita, joten ehkä pääsen taas tästäkin ennakkoluuloisesta lääkärin aiheuttamasta mielialasta eroon.

Kirpsakoita tuoremehu -kokeiluja mehulingolla

kiwi-päärynä smoothies

Edelleen kaipailen reseptejä mehulingolla tehtäviin mehuihin, mutta tässä pidennetyn mökkiviikonlopun (4.-9.6.) kokeilujen reseptejä ja kommentteja mausta. Osasta tuli arvatenkin aika kirpakoita kun makeutusta en käyttänyt. Yksikään mehu ei kuitenkaan jäänyt juomatta :D:D

Kahtena ekana aamuna mehulinkoon päätyi 2päärynää, 1-2omenaa ja mansikoita. Ekassa satsissa mansikoita oli enemmän ja ehkä mielestäni mehusta tuli paremman makuista, vaikka pienemmällä mansikkamäärälläkään cocteil ei huono ollut. Astetta kirpsakampaa mehua saatiin reseptillä: 2raparperin vartta, 1omena, 3kiwiä.

Koska herelmät olivat lopussa otin pakkasesta mustaherukoita, jotka mehustin raparperin kanssa. Se oli jo sellainen yhdistelmä, että se kokeilu jää yhteen kertaan. Arvasinkin, että siitä tulee liian hurja kirpsakka ja hapan yhdistelmä, joka olisi kaivannut paljon sokeria tai muuta makeuttajaa. Tulipahan kokeiltua. Kiltisti mehun kuitenkin nautiskelin. Viimeiselle aamulle jäi raparperien kanssa pakastemansikat. Yhdistelmä oli aika hyvä, mutta varmasti tuoreista mansikoista tulee parempaa.

Yhtenä iltana tein porkkana-inkiväärimehua, josta avokkikin piti, vaikka alkuun suhtautui siihen varauksella eikä meinannut edes maistaa ensin. Porkkanasta jää kuitenkin paljon jätettä (kuituja), joten ei välttämättä paljon käytettynä kerrallaan parasta mahdollista mehun lähdettä. Appelsiini-porkkanamehu kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, joten seuraavalle mökkireissulle lähti iso pussi appelsiineja mukaan. Kokeilin reseptillä 2 appelsiinia, 2 porkkanaa, kourallinen pinaattia ja pari centtiä inkivääriä. Toimii! Hyvää!
Porkkana-inkivääri mehu

Pitäisi rohkeammin kokeilla mehuihin vihanneksia, salaatteja, pinaattia, lehtikaalia tms. Ehkäpä sitä hiljalleen oppii ja tottuu myös vihermehu-pohjaisiin terveyspommijuomiin. Onneksi koko kesä aikaa tehdä erilaisia kokeiluja ja etsiä vinkkejä hyvistä mehuresepteistä. Jo muutaman päivän kokeilujen jälkeen voin kuitenkin todeta, että mielenkiintoinen, maukas, kiehtova mailma marja-, vihannes-, hedelmä mehut, ja mehujen avulla ruokavalioon saan ja saamme entistä enemmän terveellisiä aineksia. Vihanneksien ja kasviksien lisääntyminenhän ruokavaliossa on hyvä asia.

Vettä tuoreella mintulla

Istun mökin kuistilla auringosta ja lintujen liverryksestä nauttien. Kevät ja alkava kesä tuoksuu; kasvava nurmikko voikukkineen, koivu, ympärillä oleva metsä ja narulla kuivuva lakanapyykki. Pitkän ja viileän kevään jälkeen nyt tuntuu, että kevät alkaa vaihtumaan kesäksi ja enään ei tarvitse palella.

Ei kuulu autojen hurinaa, ei ihmisten pulinaa. Seurana vain keväisen luonnon äänet ja luonto. Rauhoittaa mieltä ja lievittää stressiä.

Onko minulla stressiä? Ehkä vähän, sillä painon putoamattomuus turhauttaa ja stressaa. Tiistaina kävimme Jannan kanssa ruokapäiväkirjaani kuuden päivän ajalta läpi eikä mitään selkeää ongelmakohtaa löytynyt. Janna kiinnitti samoihin asioihin huomiota mihin itsekin ja nyt yritänkin lisätä veden juomista, jotta päivässä joisin 2-3 litraa. Pelkkä vesi saattaa tuntua tökkivältä, joten vinkistä kokeilen vesikannullista, jossa tuoretta minttua ja ripaus suolaa. Minttu tuo hyvän ja raikkaan maun eikä veden lipittäminen tunnu niin vatsassa painavalta. Kohta on päivän eka kannullinen juotu. Juon myös paljon teetä, mutta sehän on diureetti eikä voi laskea päivän nestekulutukseen.

Puhun aina kaikille veden juonnin tärkeydestä ja siitä, että on muistettava juoda riittävästi. Olen kuvitellut itse juovani ainakin lähes riittävän paljon. Ruokapäiväkirjaa täyttäessäni kuitenkin huomasin, että en päässyt kahteen litraan kuin sellaisina päivinä milloin treenasin ja treenaaminenhan lisää nestehukkaa, joten eipä auttanut. Nyt koetan tehdä läksyni huolellisesti ja juoda riittävästi ja tarkkailla juomisiani, eikä vain elää kuvitelmissa juovansa tarpeeksi. Kun veden laittaa kannuun, pystyy hyvin näkemään kulutetun nesteen. Jos silloin tällöin juo hanasta lasillisen, ei niitä lasillisia tule lasketuksi ja kontrolli jää. Eihän veden juonti toki pidä olla pitkässsä juoksussa kontrollin alaista, mutta nyt totuttautumisvaiheessa kylläkin.

Pohdimme myös riittävää protskujen saantia, mutta toisaalta myös riittävää hiilareiden saantia etenkin treenin jälkeen. Esim. iltatreenin jälkeen voisi olla paikallaan jokin ruokaisa salaatti, jotta yöksi ei jää nälkä. Maustamaton jogurtti tai rahka marjoineen tai hedelmineen saattaa monesti olla liian kevyt. Ehkä myös välillä unohdan oman työni fyysisyyden ja sen, että kyllähän myös hierontatyö kuluttaa, vaikka ei se siltä paljoa tuntuisikaan.

Ruokapäiväkirjan ajalta ruokailujen välit pysyivät kohtuullisina, mutta miten homma sujuu oikein kiireisellä viikolla? Voisiko avuksi olla asiakkaiden välillä nautittu itse tehty smoothies? Tärkeää olisi ettei ateriaväli venyisi yli neljän tunnin. Siinä on kyllä opettelemista täällä mökillä. Helposti touhottaa monta tuntia ulkona eikä välipaloja muistakkaan. Eli, niin kiireen keskellä kuin mökkielämässäkin riittävän useasti ateriointi muistettava. Tuosta tuleekin mieleen, että kohta alkaisi olla välipalan aika.

Toivon todella, että veden lipityksen lisäys auttaisi aineenvaihdunnan toimimiseen ja ylimääräinen neste lähtisi kropasta pois. Lisäksi riittävä energian saanti treenipäivinä, ateriavälit 3-4h niin kotona kuin mökilläkin. Monipuolista ruokaa protskuineen ja hyvine hiilareineen. Avokin innostamana aloitin myös L karnitiini-kuurin tehostaakseni rasvan polttoa. Jos nämä keinot ei ala tilannetta yhtään muuttamaan on varmasti selvitettävä mahdollisia muita syitä mitkä asiaan vaikuttaisi kuten kilpirauhasen toiminta.

Tsemppiä mulle ja kaikille saman asian kanssa taisteleville. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia, joten jokaisen on jaksettava etsiä itselleen parhaiten toimivat vaihtoehdot. Välillä on hakattava päätään seinään ja turhauma on nielasta kokonaan, mutta ylös vaan lujalla tahdolla etsien ja varmasti lopulta löytäen.

Ruokapäiväkirjan täyttöä ja lenkkeilyä upeassa kevätillassa

Tänäaamuna aloitin ruokapäiväkirjan täyttämisen ja teen sitä nyt muutaman päivän ajan. Paino ei liikahtele haluttuun suuntaan ja se turhauttaa. Toivottavasti vika löytyisi ruokavaliosta. Olen pyrkinyt lisäämään proteeiineja ja vähentämään hiilareita. Tiedän jo nyt, että syön aika epäsäännöllisesti ja välillä kulutukseen verrattuna liian vähän. Ateriointiväli myös venähtää helposti viiteen kuuteen tuntiinkin. Vettä muistan juoda parhaiten silloin kun minulla on päivässä useampi asiakas. Tänään kun olen merkannut juomia ruokien lisäksi tiedän juoneeni liian vähän. Vielä kun huomioidaan kolmen tunnin kävelylenkki saattaapi ruokaakin mennyt liian vähän, ainakin tätä kirjoittaessani tunnen nälkää. Onneksi iltatee on vielä juomatta, joten sen yhteydessä taidan syödä vielä jotain.

Odotan todella innolla, mielenkiinnolla ja toiveikkaana Jannan analyysia ruokapäiväkirjasta ja tietenkin niitä parannusehdotuksia ruokavalioon. Vaikka kuvittelen tietäväni asiasta jotain ja kuvittelen jopa etten ihan metsikössä ole syömisieni kanssa, ammattiapu näemmä on tarpeen, joten toivottavasti ruokavaliomuutoksilla alkaisi jotain tapahtumaan painonkin suhteen. Olen harkinnut vakavasti myös kilpirauhasen tutkimista, koska painojumituksen lisäksi kehossa on nestettä, aineenvaihdunta ei kovin hyvää ja lämmönsäätelyssäkin toivomisen varaa. Uniongelmani yhdistän aina melatoniiniin puutteeseen, mutta eikös kilpirauhasen ongelmatkin voi vaikuttaa? Välillä kärsin kuumuudesta, vaikka ei kovin lämmin olisikaan. Hikoilen aamuyöstä peiton alla ja toisaalta taas samassasisälämpötilassa saatan päiväsaikaan palella hurjasti. Voisikohan olla varhaiset vaihdevuodet. Älkää naurako, olen sitäkin miettinyt.

Jos tutkituttaisin kilpirauhasen haluaisin sellaisen tutkimuksen, jossa mitataan myös th3 eikä vain th4. Meniköhän nyt oikein päin? En satavarma, mutta joka tapauksessa haluaisin sen tutkimuksen, jossa asiaa tutkittaisiin hiukan syvemmin. Olen ymmärtänyt ettei kunnallisella onnistu, mutta en oikein tiedä millä yksityisellä onnistuisi ja mitähän lysti maksaisi. Jos sinulla tietoa olisin siitä kovin kiitollinen.

Kevät on edistynyt hiukan takkuisasti. Eilenkin alle kymmenen astetta ja sadetta. Tänään kuitenkin aurinko paistoi ja lämpömittari kipusi yli 15 asteeseen. En olisi eilen uskonut, mutta oli kiva lähteä reippailemaan aurinkoiseen kevätiltaan. Kiertelimme ystäväni ja Oton kanssa Vuosaaren ja Rastilan lenkkipolkuja upeaa lintukonserttia kuunnellen ja mailmaa parantaen. Aika meni nopsaan ja kilometrit taittuivat. Lenkille tuli mittaa 14 kilsaa ja aikaa meni kolmea minsaa vaille kolme tuntia 🙂 Kulutus oli 1282, joten eipä ihme, että vieläkin nälättää. Kotiin tultuani söin purkin raejuustoa ja purkin ananasta omassa mehussa, join lasillisen greippimehua. Päivällä söin ison lautasellisen salaattia sekä 4 kananuijaa, aamiaisella sämpylän sekä maitorahkaa, jossa mustikoita, banaania, kuituvalmistetta chian siemeniä.

Nyt aika Euroviisujen ja iltateen. En ole mikään ahkera Euroviisujen seuraaja, mutta täytyyhän se nyt katsoa miten Suomen edustajan semifinaalissa käy.

Mittauksia ja yläkroppatreeniä

Jannan kanssa keskiviikkona treffaus aloitettiin kehonkoostumusmittauksella. Samalla Janna mittasi mm. reiden ympärysmitan, lantion leveimmän kohdan ympärysmitan, navan korkeudelta ja olkavarresta mitat. Olen niin luuseri etten lukemia tänne laita. Totean vain, että centtejä saisi kadota ihan reilusti. Rasvaprosentille soisi käyvän samoin, lihaksistossa saisi kasvua tapahtua ja kropassa reilua kiinteytymistä. Paino ei kerro koko totuutta, mutta sekin kun joskus suostuisi laskemaan. Tuntuu aika kurjalta ettei roima liikunnan lisäys ole auttanut yhtikäs mitään, mutta siltikään en yhtäkään treeniä vaihtaisi pois. Niin hyvä olo ja mieli tästä kaikesta on tullut, ja onhan sen joskus alettava näkymään kropassakin positiivisina muutoksina. Eipä siis masennuta. Nyt meillä on mihin verrata kesän jälkeen.

Syömisiin on kiinnitettävä enemmän huomiota ja ehkäpä ennen kaikkea syönkö tarpeeksi. Esim. eilisessä spinning-maratonilla kulutin 1378 kcal. Aamulla söin kaksi tattarinäkkäriä siivut ilmakuivattua kinkkua päällä, verigreippiskyyrin, välipalaksi banaanin, ruuaksi kinkkukiusausta, treenin aikana proteeinijuomaa, treenin jälkeen kaurapatukka, 2 tattarinäkkäriä aamupalan tapaan ja banaani. Kehonkoostumusmittauksessa Perusaineenvaihdunta­ 1383kcal/vr. Tarkottaen siis, jos makaisin paikallani enkä tekisi mitään.En tiedä miten tarkka tuo on, mutta ehkä kuitenkin suuntia antava. Ehkäpä olisi syytä kirjata ruokapäiväkirjaan syömisensä ja juomisensa, jotta todella selviäisi viat ruokavaliossani. Olen aika varma tuosta eilisestä etten syönyt riittäväst.

Nyt meinaan ajautua aika kauas tämän postauksen varsinaisesta aiheesta pt-treenistä, joten Hepa ruotuun nyt!
Ennen treenin alkua minulla oli alkava närästyskohtaus, joka onneksi meni ohi. Suunnitelmaa kuitenkin vähän muutettiin, keskikropan liikkeet jäi pois eikä lämmittelyssäkään otettu mitään huimia sykenostatuksia, jotta ei tulisi huono olo. Ja koska seuraavana päivänä oli luvassa spinning-maraton keskityimme yläkroppaan ensiksi crossarilla lämmiteltyäni.
– Smithissä pystypunnerrus niskan takaa 10 kg (Liikkeestä ei ole jäänyt mitään erityistä mieleen. Kaikissa liikkeissä teimme kolme sarjaa toistojen ollessa 8-12 välillä)
– taljassa suorin käsin tangolla Pull over suoralla tangolla 9kg (kipuili oikeassa olkapäässä, joten tanko vaihtui naruihin, jolla menikin sitten 23kg)
– leveällä otteella kulmasoutu, ote päistä 41kg (Yllätyin kun aina vaan oli lisättävä painoa lisää. Liike itsessäänhän on loppujenlopulta aika pieni, mutta tehokas.)- vipunosto sivulle 3kg käsipainoilla (Hankala liike, kädet tahtovat kääntyä liikaa vartalon etupuolelle. Silloin kun kädet ovat sivulla vartaloon nähden, minusta tuntuu, että ne ovat jo takana. Oliskohan vähän kehon hahmotuksessa vikaa, vikaa… HUOH!)
– -ylätalja kolmiokahvalla rinnalle 39kg (Keskimmäinen sarja mentiin tuolla 39 kilolla ja viimeiseen palattiin 35 kiloon, jotta saatiin toistoja lisää)
– Lopuksi bosun päällä tasapainoilua. Puolipallon päällä seisoskelua ja käsien liikuttelua Jannan varmistaessa etten lennä pitkin salin lattiaa Pyrkimys etten ottaisi Jannasta paljoakaan tukea siinä huojuessani. Aika haastavaa, mutta hyödyllistä treeniä! Seuraavan kerran pääsenkin Jannan rääkkiin synttäripäivänäni, joten mikäpä parempi tapa juhlia vanhenemistaan kuin hikoilla treenistä nauttien.

Treenin jälkeen istahdin vielä reiluksi vartiksi infrapunasaunaan rentoutumaan. Palaan sauna-aiheeseen varmasti paremmin saatuani useamman kokemuksen siitä. Miellyttävältä tuntui, mutta ehkä olisi pitänyt malttaa istuskella pidempään siellä.

Treenistä tuntemuksia tuli vähän lapojen väliin ja ojentajiin. Treenikivut eivät olleet likikään jalkatreenin jälkeistä luokkaa, mutta tiennyt olen tehneeni jotain… Tai sitten infrapunasauna jelppas

I love me – kiireetön messupäivä

Tavattiin lauantaina Messukeskuksen pääovilla Marjan ja Maaritin kanssa. Vietimme koko päivän messuhulinassa kuitenkaan stressaantumatta. Kiertelimme hyvin valikoidusti standeja ja kävimme luennoilla. Kello sujahti kuuteen ja kuulutukseen ”Messut ovat tältä päivää suljettu” nopsaan. Kotona rauhallinen ilta parin ystävän kanssa puhelimessa puhuen.

Uutena alueena I love me-tapahtumassa oli Luonnollisesti-alue. Yllättävänkin pitkän tovin vietimme tutkaillen luonnon kosmetiikkaa. Pääsimme tuoksuttelemaan ja testaamaan Nora Shinglerin ja Madaran yhteistyössä kehittelemää pihlajanmarjavoidetta ja voita. Iltapäivällä myöhemmin olimmekin hänen ja Maria Lönnqvistin luennolla Ihon sisäinen ja ulkoinen hoito – boostaa ihosi uuteen hehkuun luonnon arvokkailla tehoaineilla! Ihonhoitoa kaikilla aisteilla. Mariahan on raakakakkumestari ja hänen leivontakurssit todella suosittuja. Noora kertoi miten toimittajan työnsä kautta sekä omien terveysongelmiensa kautta kiinnostui ensin oikeista raaka-aineista valmistetusta ruuasta ja sen myötä myös luonnonkosmetiikasta. Jos syö ravitsevaa ja laadukasta ruokaa miksi työntäisi itseensä kosmetiikan kauttakaan kemikaaleja, joten työnsä kautta päästyään tutustumaan Madaran toimintaan, innostui siitä kovasti. Ymmärtääkseni yhteistyö jatkuu edelleen. Ostin itselleni pihlajamarjavoin. Tuoksuun on ehkä hivenen totuteltava, mutta loppujenlopulta se on ihana. Ja iholle tekee hyvää. Olen nyt voidetta käyttänyt muutamana iltana ja tykästynyt. Noora kertoi monen atoopikon saaneen apua voiteesta jopa niin paljon, että lääkerasvojen käytön on voinut lopettaa.

Lisäksi ostin Madaran kasvoille laitettavan Ihon tehokosteuttajan, joka sisältää kosteuttavia Pohjolan pellavansiemen-, karpalo- ja nokkosuutteita. Sitäkin olen muutaman päivän käyttänyt. Tuoksu ja teho ovat valloittavat.

Maria osuudessaan kertoi raakakakun valmistuksesta ja millaisia raaka-aineita voi käyttää. Kertoi myös miten lähti kokeilemaan kakkujen tekoa ja innostui. Hänen puheestaan paistoi innostus, ehkä vähän myös luennointijännitys. Joka tapauksessa bointtina oli se, että ilman sokeria ja muita pahiksia saadaan paljon ihania herkkuja aikaan. Luennon jälkeen saimme maistaa palat pihlajanmarja-tyrni-raakakakkua ja oli taivaallisen hyvää. Lisäksi luennolla olleiden kesken arvottiin sekä Nooran että Marian kirjoja kera pihlajanmarjavoin.

Olimme kuuntelemassa myös Kiitos hyvää-blogin kirjottajan Virpi Mikkosta. Häneltä ilmestyy kirja loppuvuodesta. Hänen aiheenaan oli vaihtoehtoja sokerittomaan ja gluteeinittomaan leivontaan. Virpi kertoi aikanaan syöneensä todella huonosti ja kärsineen erilaisista terveysongelmista. Ruokavalioremontin myötä tilanne on korjaantunut. Koska hän oli ja on edelleenkin kova herkuttelija, lähti kokeilemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Sokerin tilalle tuli hunaja, gluteeiniviljat vaihtuivat mm. manteliin, kookokseen, tattariin. Hänen ohjeistaan on noin puolet raakaleivontaa ja puolet paistettavaa leivontaa. Olen seurannut hänen reseptejään bloginsa kautta ja joitain ottanut talteenkin, on vielä testaamatta.

Vietimme hyvän tovin Four Sigma Foodsin standilla maistelemassa kuumaan veteen sekoitettuja sieni-yrttijauheita. Myynnissä oli viittä vai kuutta erilaista annospusseihin valmiiksi pakattuja paketteja. Ostimme kolmeen pekkaan neljän paketin satsin, ja kyllä olikin melkoinen setviminen, että saatiin pussit jaetuksi. Lisäksi Marjan kanssa ostettiin kaakao-juomaa, jossa myöskin sientä mukana. Kaakao herkkuhetkiin. Instant Reishi (lakkakääpä, tähtianis, minttu, lakritsinjuuri, makeutusaine) on stressin poistoon ja illalla unen tuloa helpottamaan. Instant Shiitake ( siitake, voikukka, ruusunmarja), vaikutukseltaan detox, eli kehon puhdistautumiseen vaikuttava. Instant Maitake (maitake, tulsi, inkivääri, stevia, ruusunmarja) käytetään diabeteksen hoitamiseen ja vaikuttaa ruuansulatukseen. Toivottavasti meni siitake ja maitake oikein päin. Suomen kieliset esitteet missä kerrottiin minkäkin sienen vaikutus olivat loppuneet. Kaakaojuomaa oli kahta erilaista. Itse tykästyin juomaan, jossa cayennepippuria. shot (kaakao, kookospalmusokeri, chagauute, siperian ginseng, guarana, ruusunmarja, cayennepippuri, merisuola). Ilmeisesti minulla on myös toisen kaakaon pusseja, koska tiedot tässä: Xoco Blue Chocolate shot (kaakao, kookospalmusokeri, reishiuute, ruusunmarja, kaneli, kardemumma, merisuola, makeutusaine), tai sitten olen mennyt pahasti sekaisin :DD Kävimme kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luennon Adaptogeenit stressinhallinnan tukena, ja hyvinä lähteinä ovat mm. lakkakääpä, pakurikääpä ja muut sienet. Siitake ja maitake eivät kasva suomessa. Lisäksi Jaakko puhui venäjänjuuresta sekä ruusunjuuresta, jotka ovat hyviä adabtogeenejä kuten myös siperian ginseng.

Pyörähdimme pikaisesti myös liikuntavälinepuolella. Myynnissä urheiluvaatetta ja välineistöä. Osuimme miehen luo, joka myi kompressiosäärystimiä ja sukkia. Ostin säärystimet ajatuksena josko välillä aika koviinkin pohjekipuihin lenkillä saisin helpotusta eikä varmasti hullumpaa olisi käyttää säärystimiä myös töitä tehdessä. Olenhan seisomatyöläinen.

Cocovin pisteeltä ostimme välipalaksi marjasmoothiekset, raaka-chiansiemenleipää ja pala raakakakkua. Leivän päälle guakamolea, jossa oli ilmeisesti kikhernettä. Leipä ja levite olivat herkullista eikä raakakakussakaan vikaa ollut. Siinä oli suklaata, minttua, banaania. Hävis kyllä pihlajanmarja-tyrnikakulle 🙂 Maistiasia oli todella vähän. Sienijuomia, Ekolo maistatti raakasuklaita sekä Cocovi raakapatukoitaan. Muuten ei koko päivänä maistiaisia nähty eikä näytteitäkään. Myöskään Maarit ei bongannut esitteitä kuten aikaisempina vuosina. Luontaisterveys ja Ekoilo-lehtiä ostin niput ja nyt tarvitsisinkin niille lukijan. Päivän päätteeksi ehdittiin vielä piipahtamaan muoti-osastolla. Katselin talvikenkiä, mutta en jaksanut ryhtyä kokeilemaan. Löysin kuitenkin aivan ihanan villatakki/paidan, jossa villaa, kasmiria, puuvillaa, jotain luonnonkuitua jonka nimeä en muista ja vain muutaman prosentin jotain keinokuitua. Ihastuin/rakastuin paitaan ja sellainenhan oli ostettava.

Oli mukava, rento messupäivä. Kiitos Maarit ja Marja kivasta päivästä messuhulinassa.

Ei päästä irti otteestaan

Ylimääräiset kilot nimittäin… Turhauttavaa, raivostuttavaa!
Tiedän – VAAKA EI KERRO KOKOTOTUUTTA, mutta silti…
Loppiaisen jälkeen elämässämme tapahtui ryhtiliike; herkut pois ja liikunnan lisäys. Molemmat olemme sitoutuneet tähän hyvin. Herkuista emme ole kokonaan kieltäytyneet, mutta niitä ei myöskään kaupasta kanneta.

Ryhtiliikkeen myötä odotin ja toivoin, että paino lähtisi laskuun. Tiedän vanhastaan, että äkillinen reipas liikunnan lisääminen ei heti tuo vaa’alle toivottuja tuloksia, ei ainakaan mulla. Mutta kyllähän sellaista tapahtuu esim. Jutan Superdietissä – ainakin keskiviikkoiltojen ohjelmien mukaan. En paini samojen kilomäärien kanssa mitä ohjelmassa useimmat, eikä ruokavalionikaan ole niin pielessä mitä monella on ollut. Mutta onko ruokavaliossani kuitenkin jotain vialla? Vaikka en mätä hampurilaisia, sipsejä yms. roskaruokaa ja kuvittelen syöväni terveellisesti ja jopa monipuolisestikin. Eniten epäilen etten saa riittävästi proteiineja ja hyviä rasvoja. Niitä olen nyt yrittänyt lisäillä ruokavalioon. Eilinen iltapala oli mm. maitorahkaa, jossa mustikoita, banaania ja vähän hunajaa sekä teen kanssa kourallinen pähkinöitä. Salaatteihin lisään useasti auringonkukan siemeniä tai kurpitsan siemeniä, jotta saisin kuituja ja hyviä rasvoja. Punasta kokolihaa olemme syöneet todella vähän, mökillä hirvipataa ja kerran porsaanleikkeitä ryhtiliikkeen alettua. Broileria ja kalaa eri muodoissaan on mennyt sitäkin enemmän. Lisäks olen syönyt kasvisruokia linssi-qinoa-pihvit, tomaatti-kesäkurpitsaspagetti, kukkakaali-parsakaalikratiini, uunikasvikset ja juurekset jne. Olemme valmistaneet hedelmäsalaattia, nauttineet appelsiineja, tehty marja- ja hedelmäsmoothieksia. Niihin lisätty mm. pellavarouhetta tai pähkinöitä.

Olisi mielenkiintoista pitää ruokapäiväkirjaa ja toimittaa se jollekin asiantuntijalle analysoitavaksi, joka voisi ohjata tarvittavat korjaukset. Tosin ne korjauksetkin riippunee vähän kunkin suuntautumisesta. Ravitsemus on kyllä mielenkiintoinen juttu ja miten jokainen voi löytää itselleen parhaiten toimivan ruokavalion.

En suostu toisaalta uskomaan, että ruokailutottumukseni olisi totaalisen metsässä. Varmasti parannettavaa/hiottavaa löytyy, mutta väitän liikunnalla olevan myös osuutensa asiaan. Painon vaihtelu on yllättävänkin isoa treenien ympärillä. Mitä kovemman lihaskuntotreenin teet sen isommat on vaa’an lukemat. Lihakset tarvitsevat nestettä ja imasevat itseensä sitä. Kroppa pyrkii myös pitämään tiukasti niistä ällöttävän turhista rasvasoluista kiinni. Niitähän saattaa piruvie tarvita kun tyyppi nyt noin treenaa ja kuluttaa… On se keho vaan kummallinen. Tarvitsee aikaa sopeutumiseen ja ”ymmärtämiseen” että turhasta voi kulutuksesta huolimatta päästää irti. Ja kun en treenaa päivään pariin vaa’an lukemat jo ilahduttaa.

No miksi helvatussa sitten rääkätä itseään, jos painonhallinta vaikeutuu liikunnan myötä? Ennen kaikkea liikunnasta tulevan hyvän olon ja mielen vuoksi, ja myös siksi, että kyllä aikanaan se kroppa herää tajuamaan, ”huoh, päästänpä tuosta rasvasolusta irti”. Ja kyllähän se on mukavempaa olla vaikka saman painoinen kuin nytkin, mutta kiinteämpi. Totuushan on lihas painaa läskiä enemmän. Ja tuo kiinteytyminen onkin se mikä tällä hetkellä rohkaisee ja antaa lisämotivaatiota hommaan, vaikka vaaka murjookin turhauttavia lukemia. Kun minulle sunnuntaina sanottiin laihtuneeni, ensireaktio oli ”no ei pidä paikkaansa”, mutta huomaan nyt itsekin, että olen hoikistunut/kiinteytynyt. Reisistä ja vatsasta on ylimääräistä kadonnut. Pienennytään sitten kiinteytymällä, jos ei kiloina :D:D Vaikka turhauman keskellä uskon vielä vaa’ankin alkavan näyttämään toivomiani lukemia. Kyllä ne viikot tulevat milloin kilo tai kaksi katoaa ja sitten taas junnataan.

Tammikuun lopun tavoite oli -68 kg, josta jäin 600g. Helmikuun lopussa eli perjantaina tavoitteena on -67.5 kg, joka ei tule toteutumaan – ei ainakaan eilisen ”virallisen” punnitustuloksesta päätellen, joka oli 69 kg. Siinä se on nyt viikkoja pyörinyt. Nyt pitäisi asettaa maaliskuun loppuun tavoite. En voi ilmeisesti ainakaan pudottaa -67 kiloon, jota toivoin, joten ehkä se on edelleen tuo -67.5 kg… Hidasta niin pirun hidasta. Mutta liikunnallinen elämä jatkukoon ja nyt syömään herkullista ruokaa täytettyä munakoisoa. Täytteessä kookoskermaa, fetaa, tuoretta pinaattia, kesäkurpitsaa jauhelihaa ja yrttejä. Jauhelihan voi korvata myös soijarouheella. Yksi puolikas riittää täyttämään vatsan ja lisänä salaattia, jossa on mm. parsakaalia, kurpitsan siemeniä, salaattisekoitusta, yrttejä, tomaattia ja syntisesti hiukan halloum-juustoa, namsk!!!