Talvipäivä

Milloin lie on viimeksi voinut kirjoittaa talvipäivästä, joka on ollut 5.11.??? Tänävuonna kyseinen päivä oli talvinen, kylmä, mutta kaunis.

Lähdimme viikonlopun viettoon mökille perjantaiaamuna. Ajatuksena rentoilla touhuillen pienesti avokin voinnin mukaan. Vointi oli onneksi hyvä, lääkitys on helpottanut astmaoireita huomattavasti. Tuolloin perjantaina nautiskelimme takan lämmöstä avokin poratessa lentoaukkoja ja ilmareikiä linnunpönttöihin. Ruuaksi valmistin meille täytettyjä paprikoita. Täytteeseen laitoin jauhelihaa, yrttituorejuustoa, sipulia, päälle ananasrengas sekä parmesan-raastetta. Tuli herkullista. Illalla katselimme Vain elämää ja kyllä tälläkin kerralla Suvi Teräsniska oli todella loistava.

Seuraavana aamuna rauhallisen aamuhetken jälkeen puimme puolilta päivin lämpimästi yllemme ja menimme ulos. Yöllä oli satanut vähän lisää lunta. Avokki laitteli pönttöihin rautalankakiinnitykset ja kiersimme paikkoja mihin pönttöjä laittaisimme. Aurinkokin paistoi, mutta ei se sanottavammin lämmittänyt. Otto seuraili touhujamme tarkkana. Avokki otti tikkaat avuksi ja ensinmmäinen pönttö kiinnitettiinkoivuun.Poltimme roskat ja jatkoimme nuotiotulilla.Keittelin termospulloon alkoholitonta glögiä, josta nuotiolla nautiskelimme. Kävimme auringonlaskun aikaan pienellä kävelyllä, koska meinasi ruveta palelemaan.

Aurinko laski ja ilma viileni entisestään. Nuotiolla oli kuitenkin hyvä ja rento olla.Millään ei olisi malttanut siirtyä sisälle, mutta viileys ja nälkä lopulta voittivat. Ja sisälle saavuttuamme katsoimme lämpömittarin lukemat – -9 astetta. Ei ihme, että äkkiseltään tuntui aika viileältä. Ei muuta kuin ruuan valmistukseen: riisiä ja broilerinjauhelihakastiketta. Ihanan talvipäivän kruunasi sauna 🙂 Ja hipsiessäni yöpuulle yhden pintaan pakkaslukemat 14 astetta, joten kylmä marraskuinen yö.

Nautimme taasen rauhaisasta aamuhetkestä takan lämmössä. Avokki lähti puuhailemaan ulos minun jäädessä siivoilemaan. Kaikenkaikkiaan viisi pönttöä on nyt mökin pihapiirissä odottamassa asukkeja. Sunnuntai sujahti rauhallisesti illalla palaten kaupunkiin. Ja nyt uusi viikko on jo puolessa. Sää edelleenkin ihanan talvinen, vaikkakin turhan tuulinen.

Lomatunnelmaa valokuvin

Vuoden vaihteessa vietimme melkein kolmen viikon mökkiloman. Alkulomasta riesana oli karmea nuha ja loppulomasta kovat pakkaset. Tosin ei jouluaatonaattonakaan riemun kiljahduksia syntynyt talsiessamme hakemaan kuusen oksia maljakkoon. Kumisaappaiden alla vain vesilätäköt lätsähtelivät, mutta mökkiin saatiin oikean kuusen tuoksua vinossa olevista oksista huolimatta.Tuolloin aatonaattona tuuletimme peitot, tyynyt, sohvatyynyt, koirien makuualustat ja matot. Pyyhittiin pölyt ja imuroitiin. Kokkasin ensinmmäistä kertaa itse bataattilaatikon. Siitä tuli herkullista, sopi erittäin hyvin kalojen kanssa.Illalla vielä leivoin joulutorttuja, jotka menivät parempiin suihin hyvin nopeaan.

Äidiltä saimme joulukukan amarylliksen. Kukka toi joulutunnelmaa senkin päällä, jonka takana naulakko ja siinä olevat vaatteet vähän häiritsevät. Kuvassa oleva taatelikakku on avokin asiakkaalta.

Aattona aamupäivästä paistoimme 2.5 kilon Tammisten luomukinkun, joka oli onnistunut valinta ja sitä oli meille myös sopivan paljon. Minä valmistelin jouluateriaa avokin lämmittäessä saunaa. Jälkiruuaksi tein suklaahyvettä johon tuli tummaa suklaata, kuohukermaa ja appelsiinituorejuustoa. Ateriavalmistelut saatuani valmiiksi olikin aika sytyttää ulkotulet ja halkotulikori saunataukoja ilahduttamaan.

Aika kului rentoillen ja sairastaen. Äänikirjoja kului sekä neule edistyi.Pelleriiniä neuloin niin innolla, että Rowanin alpakka-lanka, jota oli kuusi kerää, loppui kesken. Oli yritettävä saada lankaa lisää ja kolme kerää sainkin Uuden vuoden aattona samalla kun lähdimme ystävämme 40-vuotisjuhliin.

Tapaninpäivänä tuuli kylmästi, silti nuhaisina ulkoilimme puolisen tuntia, jotta koirat saivat vähän puretuksi energiaa. Alkuillasta satoi ohuen ohut lumikerros lämpötilan painuessa pakkaselle. Talvi saapui 🙂 Kirjojen kuuntelun lomassa vietin aikaa myös Yle-Areenalla seuraamalla Ompelijatar-dokumentin katsottuani ensin Punainen kolmio-sarjan sunnuntai-iltaisin.

Onneksi olo kohentui ja 7-9 asteen pakkasesta huolimatta vietimme maanantain iltapäivästä iltaan nuotiolla. Lampikin oli jäätynyt ja jää kantoi kuin kantoikin meitä. Tiedän, oltiin tyhmänrohkeita kun poseerattiin jäällä glögimuki käsissä. Jää ei vahvalta vielä näyttänyt. Älkää tehkö siis niin kuin me, vaikka mitään ei sattunutkaan.Poseerauksien jälkeen pysyimme kiltisti nuotion ääressä. Uunissa valmistui herkullinen riisipuuro, jota söimme nuotion äärellä talvesta nauttien.

Keskiviikkona saimme vieraaksemme vanhimman veljeni perheineen. Lapset peuhasivat jäällä, rupattelimme, kahvittelimme ja hassuttelimme. Valokuviakin otettiin, mutta en jaa täällä lapsista kuvia, koska en ole lupaa vanhemmilta kysynyt. Joka tapauksessa vietimme mukavat reilu parituntisen. Loppupäivän saattoikin taas rentoilla käsitöiden parissa 😀

Vuosi vaihtui ystävämme 40-vuotisjuhlissa. Aloitimme kuohuvalla jatkaen aterioimalla ja saunoen. Raketit katseltiin parvekkeelta. Oli mukava ilta rentojen ihmisten parissa. Keskustelut soljui mukavasti eikä syntynyt kuppikuntia. Yhden jäälkeen olimme takaisin mökillä. Ja siitä päivästä/yöstä sää alkoi viilenemään. Tarkoituksemme oli viettää liikunnallinen viimeinen lomaviikko. Kolmena päivänä se onnistuikin. Lauantaina tepsuttelimme vajaan tunnin 13 asteen pakkasessa ja onnistuttiinpa napsimaan muutama hyvä kuvakin.Tuon hatun sain avokilta joululahjaksi 🙂 On todella lämmin, mutta peittää turhan tehokkaasti kuuluvuuden. Ihanaa oli reippailla ja seuraavana päivänä luistimet jalkaan ja nauttimaan lammen jäälle talvesta. Kuvista huokuu hyvä mieli, vaikka toinen luistimistani kuvasta puuttuukin 😀Vielä maanantaina lähdettiin tuuliseen 14 asteen pakkaseen reippailemaan. Sitten tulikin niin kylmää ettei ulkoilu oikein innostanut. Tuossa vaiheessa Rowanin lanka alkoi taas olla loppu, joten pelleriini tauolle ja tuubihuivi puikoille. Iltaisin katselin Areenalta Koukussa-sarjaa samalla neuloen. Tiistaina saunoimme ja katselimme Pikkuleijonien mm-kulta-ottelua. Tuolloin kävin myös 23 asteen pakkasessa luonnossa saunatauolla pisulla kuunnellen samalla hirren pauketta, joten pakkanen siellä teki työtään. Jääkiekko-ottelun päätyttyä vielä iltateetä ja rauhoittumista.

Loppulomasta ei ihmeempiä tapahtunut. Kova pakkanen alkoi tympimään, neulominen ja äänikirjat kyllästyttämään. Loma taisi tehdä tehtävänsä kun kaupunkiin paluu ei tuntunut hassummalta. Oli oikeastaan mukavakin aloittaa arjen aherrus ja olla taas ihmisten parissa.

Onnistumisen riemua ratsastustunnilla

Leveä hymy nousee kasvoille tätä postausta kirjottaessani, sillä tämän päiväinen ratsastustunti oli todella ihana pakkasesta huolimatta. Itse asiassa en palellut tunnin aikana juurilainkaan, vaikka mittari oli pudonnut 12-13-miinusasteeseen. Pukeutuminen onnistui! Ja niin onnistui myös tunti.

Ratsastin Airalla ilman satulaa. Jalustimet olivat terapiavyössä, jossa oli nahkainen kahva. Alkukäyntien aikana otin jalustimet pois jalasta ja kuljin pitkät pätkät siten. Yllättävän vähän minusta tuntui meno kiikkerältä ja pelottavalta. Ehkä tietoisuus jalustimien olevan lähellä tarvittaessa riitti. Uskalsin ratsastaa pitäen ohjista. Kahvaan tartuin vain töltissä, ravissa ja laukassa. Tunnin aikana Lettu kannusti minua ratsastamaan tölttiä ilman jalustimia ja aika pitkän pätkän sitten meninkin vaan kahvasta kiinni pitäen. Jalustimet jalassa ollessa pyrin irrottamaan niin töltissä kuin ravissakin kahvasta siinä onnistuenkin. Laukassa luonto ei antanut niin paljoa rohkeutta 😀

Tunnin alussa teimme muutaman pysähdyksen ja peruutuksen. Harjoittelimme töltistä raviin siirtymistä ja päin vastoin ilman käyntiaskeleita. Meillä Airan kanssa tosin tahtoi aina tulla käyntiä väliin. Lopussa onnistuin kerran pari toivotulla tavalla. Paksut hanskat käsissä oli vaikea välillä hahmottaa ohjien löysyyttä/tiukkuutta ja ohjia pitikin korjailla tunnin aikana useamman kerran.

Lettu ehdotti laukkaa ja olimme molemmat Tiinan kanssa vähän epäröiviä. Tiinalla oli Aave eikä terapiavyötä sen enempää kuin satulaakaan. Epäröinnit sikseen ja laukan nostoja, ja onneksi Lettu kannusti meidät siihen. Oli nimittäin aivan mahtavaa. Tunsin miten hymy levisi kasvoille ja tahdottiin uudestaan. Laukattiin myös toiseen suuntaan. Hevosetkin tuntuivat olevan fiiliksissä ja laukkasivat reippaasti. Me nautimme!!! Kokemus oli todella hieno! Onneksi Lettu tietää mitä milloinkin meiltä voi vaatia, vaikka itse alkuun epäröisimmekin.

Laukkahuuman jälkeen vielä töltti- ja raviharjoituksia. Tunti meni aivan liian nopeaan. Pian oli aika loppukäyntien ja ne menin ilman jalustimia. Tänään saimme todella onnistumisen riemua ja hyvää mieltä hevosen selässä. Heppa myös lämmitti mukavasti ja istunnan oli pysyttävä hyvänä, jotta ratsastus sujui. Ilman satulaa ratsastamisesta on kyllä paljon hyötyä ja uskon sen kehittävän minua/meitä/ratsastajia. Tunnin aikana selkä pysyikin hyvin suorassa ja etukönötystä oli paljon vähemmän edelliskertoihin verrattuna.

Avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään, joten kotiuduttua saunan lämpöön nautiskelemaan. Sen jälkeen ruokaa, neulomista, rentoilua ja nyt on jo iltateekin juotuna. Takana on mukava viikonloppu!

Eilen nimittäin vietimme Tiinan kanssa iltapäivää neulomisen merkeissä. Tavotteena oli Tiinan oppia nurja silmukka, ja ilokseni voin kertoa onnistuimme siinä. Kuulostaa varmasti aika ”jännittävältä”: kaksi sokeaa joista toinen vasen ja toinen oikea kätinen. Vasen kätinen koettaa ohjata miten oikeakätisen nurja silmukka tehdään. Siinä sohvalla istuimme vieretysten puikot käsissä ja minä selitän: ”Tyhjän puolen puikko on itsestäsi kauempana ja puikkaat silmukan sisälle kauempaa itsestäsi. Et vatsasi puolelta. Lanka kiertyy puikatusta puikon ympäri, ei puikkojen välistä.” Välillä maltoimme herkulliselle kana-kasvisaterialle ja jälkkäriksi herkullinen jäätelöannos. Kotona neulomusvimma jatkui.

Jouluvieraana flunssa

Täällä on viime päivät kuulunut niistämisen ja aivastelun ääniä tiuhaan tahtiin. Saimme vieraan, molemmat ihan ikioman. Ei tarvitse toisen seuralaista ”kadehtia”.

Aattoyönä heräsin jossain vaiheessa ja kurkussa oli orastava flunssan tuntu, taisin avokille siitä mainita. Aamulla jo molemmat niistimme syyttäen tuulista säätä ja mökin viileyttä. Olo kohenikin ja joulutouhut saattoi jatkua. Edellispäivänä olimme kantaneet ulos peitot, tyynyt, petauspatjan, sohvatyynyt, matot ja koirien makuutaljat, imuroitu huolellisesti joka nurkka, kokattu bataattilaatikko, keitelty piparitaikina ja leivottu joulutorttuja. Aattona valmistin suklaa-appelsiinimoussen ja laittelin kalat ja lihaleikkeet tarjoiluastioihin. Ennen neljää sytytimme ulkotulet ja halkotulikorin. Saunatauoilla nautiskelimme niiden luomasta tunnelmasta. Molemmilla oli hyvä mieli. Vihdoimme saunassa oikein kunnolla ja saunatouhuissa sujahtikin reilu pari tuntia. Aterialle päästiin lopulta vasta kahdeksan jälkeen. Nautimme todella kaloista. Olivat todella onnistuneet hankinnat. Ensinmmäistä keraa ostettiin ne Hakaniemen hallista. Pirun kallista, mutta todella herkullista. Avasimme lahjat. Sain avokilta merinovillaisen aluspaidan ja toivomani kaulahelmikorun. Avokille annoin villasukat ja peltisen kahvipurnukan. Päätimme pitää pienen tauon aterioinnista. Molemmilla nokka vuosi ja aivastelu alkoi olla melkoista. Kun oli tarkoitus jatkaa ateriaa avokkia ahdisti eikä minunkaan olossani kehumista ollut. Painuimme maate.

Eilisaamuna tauti olikin sitten täysillä päällänsä. Aamuteen juotuani kömmin takaisin pehkuun kirjaa kuuntelemaan. Ja niin se eilinen kului. Alkuillasta söimme jouluaterian ”toisen osan” lihaleikkeitä, avasimme loput lahjat. Sain avokilta vielä karvalakin, Silmukkasiskoilta pannun alusia, patakintaan, teetä, suklaata. Avokille annoin merinopaidan, paksut verkkarit ja collegehupparin. Söimme jälkiruokaa ja joimme yrttiteetä. Unta ei tarvinnut odotella.

Tänään on ollut jo parempi päivä. Olen edelleen nuhainen ja aika tukkoinen, mutta en enään niin väsynyt. Avokki tuolla jo nukkuu. Päivällä ulkoilimme tovin järkystä tuulesta huolimatta. Tänään lämpötila tipahti pakkaselle ja siitä ollaan riemuittu. Jouluateriaa ollaan nautiskeltu, oltu vaan ja minä vähän neulonut.

Kyllä se joulu on sujahtanut flunssaisenakin loppujenlopulta ihan mukavasti. Onneksi ei ole ollut mitään aikataulua mitä milloinkin olisi pitänyt tehdä. Olemme voineet syödä vointimme mukaan. Ja onneksi lomaa on vielä jäljellä, ehdimme vielä touhuamaankin kaikkea mukavaa. Levätään nyt ja otetaan rennosti, annetaan flunssan häipyä mahd. vauhdikkaasti muille maille vierahille.

Mä tein sen – menin ilman kaveria spinningiin ja rolleriin

Tuntuu varmaan ihan typerältä ja hassulta, mutta olen enemmän kuin onnellinen, suorastaan leiun onnistumisen huumassa. Nimittäin tänään mä uskalsin ja menin yksin treenaamaan. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin. Aikanaan käydessäni Finnbodylla mukanani oli aina joku, joskus lähdin itsekseni spinningtunnilta pois, mutta koskaan en ole ollut yksin treenikertaa alusta loppuun. Tänään olin ja olo on kuin olisin voittanut jotain suurta.

Matka Vidaan meni ongelmitta. Otto opastaa pakkasella mallikkaasti. Nyt radan varsi oli aika jäätikkäinen, joten pahimmissa kohdissa koira ymmärrettävästi tassutteli varovaisemmin. Vidaan saapuessamme koira oli iloinen ja pyrki haistelemaan ihmisiä ja jo toimistoon päästyään livahti toista asiakasta tervehtimään. Onneksi tätä ei haitannut moinen kohtaaminen. Otto tosin palautettiin ruotuunsa ja jäi kiltisti toimistoon odottelemaan. Minä hipsin pukuhuoneeseen toppavaatteissani vaihtamaan spinningkamat ylleni. Väkeä oli jonkin verran ja hiukan ujostutti paikkaa hakiessani, mutta sopiva kohta löytyi ja vaatteet tuli vaihdetuksi ja vesipullo täytetyksi. Spinningsaliinkin löysin ongelmitta, tosin Ira osui matkalla kohdalle eikä pukuhuoneelta matkaa taida olla kymmentä metriä enempää. Pyörästä säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Eilen kun kirjoitin laitteen toimimattomuudesta ostopaikkaan sain vinkin irroittaa lähetin vyöstä ja kokeilla uudestaa noin minuutin päästä ja se ainakin tällä kertaa toimi. Toivottavasti toimii jatkossakin. Muutenkin sain hyvin asiallisen ja yhteistyötä uhkuvan viestin, joten hyvä kun kerroin ongelmistani.

Tunti noudatti samaa kaavaa kuin edelliskerrallakin ja meni käsittämättömän nopeasti. Olin ihmeissäni kun tultiin loppujäähdyttelyihin. Treenissä kulutus oli 587 cal, keskisyke 148 ja maksimi 176. Oikeesti, tuskin nuo ketään hirveesti kiinnostaa ja varmasti ihmetteliöitä riittää mitä niitä tänne edes kirjoitan. Kirjoitan omaksi ilokseni. Joskus sitten voin vertailla lukemia katsoa millaista kehitystä on tapahtunut. Mutta joka tapauksessa tunti oli hyvä ja mulla onnellinen hyvä olo! Mä olin siellä, mä sain ihanan hikitreenin.

Pukuhuoneessa kävin vaihtamassa kuivat vaatteet ylleni ennen rollertuntia. Sitä jännitin enemmän. Pelkäsin, että myöhästyn ja että löydänkö saliin. Hipsin portaat ylös ja kanssatreenaaja kysyi tarvitsisinko apua. Kerroin haluavani jumppasaliin ja hän ystävällisesti opasti minut sinne. Sain maton ja tennispallon. Ira toi rollerin. Porukkaa oli paljon ja mietin pysynköhän miten mukana. Teimme osittain samoja rullauksia kuin viimeksikin. Aloitimme jalkapohjan rullauksilla siirtyen sääriin ja etureisiin. Pohkeet, takareidet, reiden ulkosyrjät, pakarat, alaselkä… Asennot löytyivät aika mukavasti. Reisien ulkosyrjät ovat kyllä ehdottomasti arimmat. Jalkapohjien rullailun jälkeen levisi ihana lämpö jalkoihin. Lopuksi makasimme roller-rullan päällä kädet tee-asennossa ja jalat koukussa. Ensiksi oikean puolen jalan alle luttana pallo, jota rullailtiin suoristaen jalka ja vetäen takaisin koukkuun. Liikkeeseen otettiin mukaan saman puolen käsi, joka vietiin jalan suoristusvaiheessa vartalon jatkeeksi sisäänhengityksellä ja käsi palasi jalan koukistuessa ja uloshengityksellä lähtöasentoon. Sama tehtiin myös ristikkäisellä kädellä ja lopuksi molemmilla käsillä yhtäaikaa. Sitten toinen puoli ja ihan lopuksi teimme käsin puoliympyrää hengityksen tahtiin. Puoliympyrä-liikkeessä Ira joutui näyttämään miten se tehdään. Muuten pärjäilinkin aikalailla itsenäisesti, joten tuskin homma ihan pieleenkään meni. Rollerin jälkeen salissa jatkui pilates, joka minua vähän houkuttaisi. Uskaltautuisinkohan mukaan? Ira opasteli minut portaisiin, josta hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan pakkasvaatteet, jonka jälkeen hain Oton toimistosta. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet iltalenkille ja tulleet minua vastaan. Vähän ilta-aikaan arveluttaa aseman seutu ja jos Otto ei hakeudu alikulkuun, mutta varmastikin jatkossa uskaltaudun (huomatkaa siis… aion mennä toistekin itsekseni treenaamaan) palaamaan itseksenikin Oton kanssa. Otto hakeutui nimittäin alikulkuun, ehkä hiukan epävarmana, mutta hakeutui kuitenkin. Portaat löytyi hienosti ja hiljalleen sataessa lunta palasimme kotiin. Minä pulppusin ja täpinöin, niin onnellinen olin ja olen.

Positiivisia kohtaamisia ja treenifiiliksiä – treenausta Vidalla

Totesin jo viime talvena, vaikka lyhyt olikin, että Otto on pakkaskoira. Pakkaskelillä se nimittäin opastaa parhaiten. Niinpä lähdin aamulla aika luottavaisin mielin kohden Vidaa. Reitti menikin ongelmitta. Vähän ennen portaiden hakua tien viertä Oton teki mieli haistelemaan. Portaat kuitenkin löytyi ja ehdin Vidaan hyvissä ajoin.

Pukuhuoneessa ehdin taasen testailemaan sykelähetintä eikä se paska toiminut. Luovutin ja hipsin itsenäisesti crosstrainerille ja aloitin sutkuttamaan sillä Jannaa odotellessani. Kymmenisen minuuttia ehdinkin sutkuttaa, jonka jälkeen tutustuimme tarkemmin spinningsaliin. Jos vaan pyörä eturivissä lähinnä ovea on vapaa, minulla on todella helppoa tulla pyörälle ja tunnin jälkeen löytää käsipyyheliinaa ja puhdistusainetta pyörän siistimiseen. Ei kertakaikkiaan mitään syytä jättää rakastamaani treenimuotoa väliin vain sen takia, että ei ole kaveria mukana. Pyörän säädöt osaan tehdä itse sopiviksi jne. Miksi en nauttisi treenistä vielä kun reittikin sujuu treenipaikalle – ainakin nyt. Sanoinkin avokille, että jos valupäivät ei ole häiritsemässä menen huomiselle spinningtunnille. Ehkäpä taas yksi raja-aita kaatuu, mutta niin pitääkin.

Istuimme alas ja vähän katselimme ryhmäliikuntatuntikalenteria. Tällä hetkellä eniten mahdollisuuksia on osallistua torstain ja lauantain tunneille. Spinning on varmasti ykkösjuttu, mutta Iran roller myös kiinnostaa. Pilates olisi myöskin hauskaa, joten siinä olisi taasen yksi aita kaadettavaksi. Muut ovatkin ehkä nopeatempoisempia ja ensinmmäisille kerroille tarvitsisin kaverin, mutta toivottavasti tulee tilaisuuksia kokeilla muitakin ryhmäliikuntatunteja. Mitkään askelkuviot ei minulta kovinkaan hyvin luonnistu, mutta kokeilemallahan selviää missä pärjäisin mukana.

Palasin alasaliin ja lämmittelytilaan crosstrainerille. Onnistuin pudottamaan keppini laitteen yli ja avulias nainen kertoi mistä löytäisin sen. Toinen nainen moikkasi minua pukuhuoneessa. Ette usko miten tuollaiset lämmittävät mieltä. Liian paljon törmää siihen ettei vammaiselle uskalleta syystä tai toisesta puhua. Kun ihmiset uskaltavat puhua ja tervehtiä itsekin tulee rohkeammaksi eikä oma erilaisuutensa tunnu enään niin erilaisuudelta. Oli mukavaa sutkuttaa 45 min treeni, vaikka pidemmän päälle crosstrainer onkin ehkä vähän tylsä. Hiki kuitenkin tuli. Tuli niin kova hiki, että kävin jo salilla suihkussa ennen kuin lähdin Oton kanssa paluumatkalle. Vähän jännitin löytäisimmekö alikulkuun. Vähän Otto hidasteli empien ja kun pysähdyin kuulostelemaan onko suuntamme oikea sain ohikulkialta tiedon, että olemme menossa alikulkuun. Mahtavaa! Portaat löytyivät hyvin ja kotimatka sujui ongelmitta. Välillä vähän hidastellen ehkä liukkauden tähden, mutta jumituksia ei tullut eikä matkaan mennyt kohtuutonta aikaa.

Kotona hehkutin onnistumistani ja ystävällisiä ihmisiä sekä kirosin sykemittaria. Lähetin Sports Trackerin verkkokauppaan, josta vehe ostettu viestiä. Alan oikeasti kyllästyä toimimattomuuteen. Toivottavasti saan tarvittavan avun sitä kautta tavalla tai toisella.

Nyt kahtena aamuna meillä on nautittu smoothiekset. Eilen mustikoita, ananasta, banaani, kurpitsan siemeniä, loput hamppuproteeinista, Raunon protskuvarastoista protskua, turkkilaista jogurttia, pari salaatinlehteä, raakakaakaota ja vettä. Tänään vadelmia, banaani, chiansiemenet, vesi, jogurtti ja protsku. Eilen pärjäsinkin pitkään ilman nälän tunnetta. Keramiikassa vihreän teen kanssa söin kourallisen pähkinöitä ja toisen kuivattuja karpaloita. Tein mukin jonka kylkeen relieffinä koira. Rottingissa taistelin sienikorin kanssa, ei kovin helppoa tehdä väliseiniä 🙂 Kotona maistui avokin tekemä kanasalaatti, jota nytkin söin kotiin tultuani. Seuraavaksi onkin aika töiden. Illalla telkusta Jutan Superdietti ja Syke kera neulomuksen. Eilen käsityöteemaisen päivän jälkeen innostuin vielä iltauutisten aikaan neulomaan tuubihuivia.

Ratsastuspäivä

Ennen joulua sunnuntaiaamuna maa oli saanut kevyen lumipeitteen ja lämpötila painunut nollan alapuolelle. Lettu kysyi haluaisimmeko lähteä maastoon kentän sijaan, ja mehän tahdoimme. Ratsastin Airalla. Aurinko paistoi ja pakkanen nipisteli sievästi poskia, talvista ja niin piristävää. Maa oli jäinen, joten emme laukanneet laisinkaan. Epätasaisuuksia jäärosouden vuoksi oli aika paljon, joten saimme ratsastaessamme myös hyvän tasapainotreenin. Nykyisin alamäissä minua jännittää nykyisin todella harvoin, mutta nyt yhdessä jyrkähkössä mäessä jänskätti. Lettu totesi Airan näyttäneen ”Älä sinä siellä hätäile, kyllä mä tän homman hoidan”, ja niinhän se hoitikin 😀 Ehkä vain tietoisuus liukkaudesta ja jään ratina kavioiden alla toi oman lisämausteensa. Nautin talviaamusta ja sain tunnin ratsastuksesta auringon paisteessa paljon positiivista energiaa. Kotiin saapuessa pulppusin mahtavaa kokemusta avokille.

Lettu kertoi meille joulun jälkeen olevasta ns. hevosen vuokrauspäivästä. Päivän ohjelmassa hevosten hoitoa, kenttätunti, evästauko ja vaellus. Tiina olikin vuosi sitten sellaisessa ja minun piti hiihtolomaviikolla mennä, mutta muita ilmottautuneita ei ollut, päivä peruuntui. Nyt ei peruuntunut, yes! Edellisiltana tuttavani bongasi Facebookista päivitykseni, jossa pohdiskelin lauhtuukohan pakkanen vai ei seuraavalle päivää. Kirsi innostui hevospäivästä ja ilmottautui mukaan. Lisäksemme oli muutama muukin mukana.

Edellispäivänä pakkanen paukkui yli 20 asteessa, mutta tiistaiaamuna asteita oli vain kaksi ja lumisade. Saavuin tallille 10.30 ja touhut aloitettiin hevosten harjaamisella, satuloinnilla ja muulla tunnille valmistavalle. Yhdeltätoista alkoi kenttätunti. Meitä oli monen eri tason ratsastajaa, mutta hyvin Letulla pysyi langat hallussaan. Osa teki voltteja, me Tiinan kanssa harjoiteltiin pysähdyksiä ja peruutuksia. Mentiin ravia ja tölttiä. Kenttätunnilla ratsastin Pipsalla, joka oli aika laiskalla tuulella ja sen kanssa sai tehdä tosissaan töitä, jotta se teki mitä halusin. Satanut lumi, lumisade ja tuuli vei kuuluvuuden melkein kokonaan. Oli vaikea kuulla missä edellä menevä ratsukko menee eikä autotiellä jyristäneet aurat mitenkään asiaa helpottaneet. Hyvin kuitenkin selvisimme Tiinan kanssa tunnista, jossa muitakin ratsastajia.

Tauolla joimme lämpimät kaakaot ja söimme sämpylät. Harjailimme hevosia, kokeilimme kavioiden puhdistamista. Lumisateen jatkuessa olikin aika lähteä Vapun johdolla maastoon vaeltelemaan puoleksitoistatuntia. Minulla vaihtui hevonen Pipsasta Airaan.

Aira jolkotteli hyvin rauhallisesti ja jäädessään riittävästi muista pyrähti raviin. Meno tuntui ehkä siksi vähän epävarmalta ja myöskin lumisade, joka vei edelleen äänet piiloonsa tehokkaasti. Vaelluksen edetessä aloin tottua hiljalleen Airan metkuihin ja jälkikäteen ehkä vähän harmitti etten lähtenyt laukkaamaan. Itse asiassa Aira yritti laukkasuoralla laukatakin ohittaen edessä kulkeneen Kirsin hevosineen. Kirsi kun hidasti ja pysähtyi ei Airakaan jatkanut. Ravasimme eteenpäin ja aina Aira ohitti Kirsin ja sen jälkeen ei osannutkaan jatkaa ilman johtohevosta. Pysähdyimme jossain vaiheessa napsimaan valokuvia. Ryhmäkuvaa en laita, koska en ole ryhmäläisiltä lupaa kysynyt, mutta Tiinan ja Kirsin luvalla ovat kuvat heistä.

Pukeutuminen päivään onnistui hyvin. Varpaita paleli ainoastaan ennen kenttätunnin alkua. Omat hanskat kastuivat märkiä hevosia käsiteltäessä, sain kuitenkin tallille unohtuneet hanskat lainaan, joten vaelluksenkin aikana kädet pysyivät lämpiminä. Oli kiva päivä ja upea kokemus. Yli neljän tunnin ulkoilun jälkeen mökillä maistui avokin valmistama tonnikala-katkarapumunakas ja uni. Vetäsin parin tunnin alkuillan unet. Pelkäsin nukkumisen vaikuttavan yöuniin, mutta pelko oli turha. Nukuin melkein kellon ympäri, joten jonkinlainen raittiin ilman myrkytys taisi iskeä :DD Tuollainen on hyvää väsymystä ja talviliikunta saa mielen pirteäksi. Onneksi viikon päästä pääsee taas hevosen selkään ratsastuksesta nauttimaan.

Kahden viikon mökkiloma – parhautta

Niin ne joulu ja uusivuosi sujahti mökillä. Kotiuduimme vasta eilen, joten kaksi viikkoa mökin rauhassa luonnon helmassa on takana. Talvikin saatiin sopivasti loman alkuun, vaikka uudenvuoden jälkeen vietimmekin pari tuhnuista ja vesisateista päivää loppulomasta nautittiin taas talvisäästä. Talvisesta säästä olimme niin innoissamme, että jouluvalmistelut meinasivat jäädä ulkoilun varjoon, mutta eihän meillä aikataulua ollut. Maanantaina saavuttuamme mökille ja tavarat purettua sekä takkaa lämmitetty painuimme lammen jäälle luistelemaan. Jään pinta oli tasanen ja helppo luisteltava. Hämmästyin miten jaksoin luistimilla tunnin. Koirat juoksivat ympärillämme touhukkaina ja me nautimme olosta, luistelusta. Seuraavana päivänä sama uusiksi ja mielenkiinnosta laitoin Sports Trackerin päälle. 58 min ja 2.76 km keskinopeuden ollessa 2.8km/h. Avokki tosin paineli paljon vauhdikkaammin, itse vähän arkailin mahdollisia epätasaisuuksia ja suuntien pysymistä. Avokki kyllä jaksoi kärsivällisesti antaa suuntaa ja pääsin vähän vauhdikkaampaan luisteluunkin. Nuo kahden päivän luistelut oli parhaat luistelukerrat, sillä tuli lumisade ja kola rikki. Avokki kyllä ansiokkaasti putsasi lapioiden lunta jäältä, mutta vesisade ja sohjo pilasi tasaisen jään. Päätimme kuitenkin kokeilla maanantaina 12 asteen pakkasessa sujuisiko luistelu vai ei. Nyt jää oli todella muhkurainen ja jouduin koko ajan hakemaan tasapainoa. Luisteltiin opastuksessa, mutta 25 minuuttia riitti tasapainotreenausta :DD Mutta saatiinpa ainakin kuvat otettua, jäivät edelliskertojen huumassa ottamatta 🙂

Aatonaattona luistelun jälkeen ulkoilu jatkui kuusen oksien haulla. Sopiva pikkukuusi ja oksat löytyi lammen rannasta.

Illalla leivoin piparkakkutaikinasta pikkuleipiä joidenka sisään laitoin valkohomejuustoa. Tattaripohjainen taikina oli todella murenevaa, joten pikkuleipätyyli tuntui parhaimmalta. Sempper-jauhoseospohjaisesta leivoin ihan piparipipareita kuusia, tähtiä, koiria ja sydämiä 🙂

Aattona lähdimme puolilta päivin lumisateeseen kävelemään. Teimme reilu tunnin lenkin käyden metsikössä tasapainoilemassa. Koirat saivat kirmailla vapaana ja nauttia olostaan. Lenkille lähdimme myös joulupäivänä nyt kulkien metsäautoteitä pitkin 14 asteen pakkasessa kulkien reilut puolitoistatuntia 🙂 Harmaakuono paineli edellä nuuskien puun vierukset, syöden paskaa. Otto puolestaan tassutteli minun perässäni lähes koko ajan. Aattona lenkin jälkeen avokki lämmitti saunaa ja minä kokkasin kinkun paistuessa uunissa. Tein kraavilohirullia mihin sisään sulatejuustoa, sitruunaa, katkarapuja ja tilliä. Lisäksi leikkasin herkkukurkkuja smetana-hunajadippiin dipattavaksi. Tarjolla oli myös kylmäsavulohta ja lämminsavulohta. Avokille silliä, joka oli tiskistä ja jota minäkin pidin siedettävänä. Punajuuri- ja italiansalaattejakin maistoin, mutta käsitykseni niistä ei muuttunut. Vasta Tapanin päivänä lämmitettiin peruna- ja maksalaatikkoa joita riitti vielä lauantaillekin. Kinkku oli 2.5 kilon viljapossukinkku eikä kumpikaan oikein siitä pitänyt.

Kokkailut kokattua laitoimme saunataukoja ilahduttamaan halkotulikoriin puut loimottamaan.

Kuten ehkä kuvastakin huomaa lunta pyrytti melkoisesti. Saunoimme ajan kanssa tauoilla käyden. Jouluaterialle istuimme hiljalleen ruuasta nauttien. Avokilta sain Sports Trackerin sykevyön, merinovillasukkia, merinopipon sekä merinokypärämyssyn. Aiemmin olin saanut kotiin isohkon puulaatikon langoille. Ystäviltä sain kaksikorvaisen teekupin, korvikset, punaviiniä, tattarikeksejä, kynttilän jne. Avokille annoin mm. sukkia, pipon, takoraudasta taotun kirves-riipuksen, kuumavesipullon, viinilasit. Jossain vaiheessa koirat saivat myös omat jouluherkkunsa.

Minun on tunnustettava, en ole aikuisiällä istuskellut pakkasella nuotion lämmössä. Tapaninpäivän iltana istuimme kymmenen asteen pakkasessa reilu tunti talven hiljaisuutta kuunnellen ja nuotion lämmöstä nauttien. Siinä oli hyvä olla. Tuona iltana aloitin neulomaan Teddy-langasta joustinneuleponchoa, jonka päättelin perjantai-iltana ja aloitin neulomaan tuubihuivia ruutukuviolla. Neuloessa kuuntelin kirjoja joita toki kuuntelin myös yölukemisena. Loman aikana ehdin kuunnella:
Deborah Smith – Risteävien polkujen kahvila
Jodi Picoult – Sisareni puolesta
Laura Save – Paljain jaloin
Marlo Morgan – Viesti ikuisuudelta
Mark T Sullivan – Peurariitti
Ja eilisaamuna aloitin Sullivanin Henkitanssi-kirjan. Minua kiehtoo aporginaalit sekä intiaanit. Laura Saven kirja oli koskettava kertomus omasta syöpäsairaudestaan, peloista, vihasta, toivosta. Sisareni puolesta-kirjassa oltiin myöskin syövän ympärillä hurjine tunteineen. Arjen alettua tietää taas kirjojen kuunteluvauhdin hidastuvan, ainakin toivottavasti. En nimittäin halua valvoa öitäni, vaikka kirjojen kanssa se onkin hauskempaa. Loman aikana pääsääntöisesti nukuin todella hyvin ja ilman melatoniinia. Nyt vaan huomaa melatoniinin puutteen, viime yö meni valvomiseksi melatoniinista huolimatta. Toivottavasti tuleva yö sujuu paremmin, sillä huomenna on pt-treeni.

Lauantaina taasen lenkkeilimme reilut puolitoista tuntia ja edelleen Harmaakuonon energisyys sai sydämet laulamaan 😀 Loman aikana katselimme televisiota todella vähän. Lauantai-iltaisin katsoin Syke-sarjan uusinnat kun aattoiltoina ei televisiolle ollut aikaa. Jälkimmäisenä lauantaina tuli myös Juoppohullun päiväkirja ja ensinmmäisen viiden minsan jälkeen avokki vaihtoi kanavan enkä vastustanut. Saimme veljeni perheeltä juustolautasen, joten loman aikana kahtena iltana herkuttelimme juustoilla. Tehtiin uuniriisipuuroa myös kahdesti, sulatettiin pakkasesta hernekeittoa ja avokki kokkasi munakasta.

Ennen vuoden vaihdetta heräsimme maanantaiaamuun 25.2 asteen pakkasen paukkuessa. Koko päivä oli todella kylmä, mutta avokki innostui jäältä lunta lapioimaan 22-24 asteen paukkupakkasessa yli kolme tuntia. Minä puolestani harjoittelin Dropboxin käyttöä ja neuloin. Piipahdin ulkonakin koirien kanssa.

Mulla oli seuraavana päivänä ratsastus ja illalla alkoi vähän jänskättämään miten käy kun pakkanen paukkui edelleen 24 asteessa. Tiistaiaamuna pakkasta ei enään ollutkaan kuin pari astetta ja satoi lunta. Hepostelupäivästä tuli hieno. Kirjoittelen siitä oman postauksensa. Sen kuitenkin totean, että sain yli neljän tunnin ulkoilusta raittiin ilman myrkytyksen; uni maistui!!!

Ystäväpariskunta tuli luoksemme vuoden vaihdetta juhlimaan. Valmistin meille tacoaterian maustaen jauhelihan sipulilla, valkosipulilla, tuoreella chilillä, mustapippurilla ja tomaatilla. Tein vihersalaatin, jossa yrttisiä juustokuutioita. Lisäksi tarjolla oli ananasta, kurkkuja hunaja-smetanahässäkällä. Saunan jälkeen paistoimme uunissa makkarat. Aterialla nautiskelimme punaviiniä, jota jäi vielä ruokailunkin jälkeen juotavaksi. Iloisen saunomisen jälkeen olikin aika valmistautua ulos juomaan kuohuvaa vuoden vaihtumisen kunniaksi sekä ampumaan pari pataa. Yö jatkui nuotiolla glögiä nautiskellen.

Seuraava päivä olikin hivenen hidastempoinen. Keli oli sateinen ja liukas. Hiljalleen kokkailin broilerkastikkeen, jossa sipulia, paprikaa, ananasta, cashewyta, kookoskermaa. Lisukkeena riisiä. Ilta oli huomattavasti edellistä rauhallisempi. Ruokailimme ja saunoimme. Mukavaa rentoilua!

Perjantaina viettelimme rauhaisan päivän vieraiden lähdettyä. Univelkaa, joten neulontaa ja kirjan kuuntelua. Lenkille teki mieli, mutta pääkallokeli, joten jäi seuraavaan päivään. Räntää olikin satanut niin paljon, että pahin liukkaus oli poissa. Tunti taasen vierähti räntäsateessa taivaltaen. Sunnuntaina olikin jo selvästi pakkasta ja uutta lunta. Kävelyllä oli ihana olla huonosti nukutun yön jälkeen. Ja ylipäätään oli parhautta olla mökillä rentoutumassa. Ehdimme viettämään avokin kanssa yhteistä aikaa ja sosiaalista elämääkin oli sopivasti avustajan käydessä luonamme ja ystävät oli vierainamme Hepan ratsastuspäivää unohtamatta. Näillä jaksaa taas.

Endorfiini-humalassa – liikunnasta superhyvä fiilis

Ohhoh, nyt tää taitaa karata lapasesta, nimittäin treenaaminen/liikkuminen 😀 Viimesen kolmen päivän aikana kuusi liikuntasuoritusta – 7 h 15min yhteensä käytetty aikaa niihin. Ja kropassa on hiukan jyrän alle jäänyt olo, mutta silti olen onnellinen ja endorfiini jyllää. Jalat ovat etenkin aikas kipeät kuten aina kyykkyjä tehtyäni. Huomenna taidan pitää lepopäivän, jotta en hyydy keskiviikon cycling-tunnille. Tänään sain nyt illalla ilostuttavan tiedon, nimittäin sunnuntaina Silmukkasiskot polkee spinnutunnin, Ihanaa, yes!

Lauantain treenejä täällä jo hehkutinkin. Eilisaamuun heräsin etureidet ja persus treenikipeänä, mutta ei muuta kuin kohti tallia ja ratsastustunnille miltein kymmenen asteen pakkaseen. Ratsastimme tunnin aikana kahdella eri hevosella. Minulla oli ensiksi Sebu, joka on hiukan etupainoinen kaveri ja mun helmasynti on ratsastaessa etunojassa könöttäminen. Sebullapa ei voinut niin könötellä, joten tulipahan treenattua painon siirtoa taakse ja istuinkyhmyjen tuntemusta. Harjoittelimme painon siirtoja niin vasemmalle kuin oikeallekin. Ja jotain loksahti kohdalleen, se rupes oikeasti toimimaan, YES! Myös vatsalihaksilla käynnin hidastaminen sujui hyvin ja pohkeilla askeleiden pidennyskin aika kivasti. Tunnin aikana myös ravattiin, molemmat hevoset niin Sebu kuin Airakin ottaa töltin sijasta helposti ravin. Lopputunnista treenasimme vielä hevosten pysäyttämistä vatsalihaksia käyttäen ja heti perään peruuttamista. Ja tunnin puolessa vaihdettiin hevoset. Aira tuntui ”tutummalta” eikä niin etupainoiselta. Mielestäni onnistuin Airan kanssa paremmin. Sen kanssa loksahti tuo painonsiirtojuttukin. Lopussa ratsastettiin vielä ilman jalustimia hakien oikeaa istuntaa ja että lonkat aukeisivat riittävästi.

Nyt talvella harjotuskenttä on vähän normaalia pienempi, kääntymisiä tulee paljon. Hevoset mielellään hyödyntää sokeuttamme ja painuu opettajan luo keskelle kyselemään mitäs nyt nää oikein haluaakaan… Ens kerralla kokeillaan, että edessämme on ns. kärkiratsastaja, jotta voimme keskittyä enemmän harjoitteisiin kuin jatkuvasti suunnan korjaamiseen. Tästä varmasti joku hevostytöistä saa huippupalkkion siivouksista yms. tallitöistä, pääsee ratsastustunnille. Aika alkeisiin tosin, mutta ratsastamaan kuitenkin 😀

Kotoa lähtiessäni vähän jännitin miten pukeutuminen onnistuu. Ratsastuskenkiin villasukkien lisäks ohuemmat sukat, ratsastushousujen alle merinovillaaluskerrasto, villapaita, fleesevuorellinen urheilutakki, huivi kypärän alle ja toppahanskat. Pukeutuminen onnistui. Vähän sormia ja varpaita vilutti, mutta pysyi siedettävällä tasolla. Ulkoilmaliikunnassa sitä näköjään myös karaistuu eikä pakkanen niin hirveästi haittaa. Aikanaan olinkin melkoinen vilukissa, mutta syynä taisi olla huono pukeutuminen. Opaskoiran myötä oppi pukemaan kunnolla päälleen, joka on enemmän kuin hyvä asia.

Avokki valmisti meille tonnikalamunakkaat mihin lisäsi tomaattia ja juustoraastetta. Ne syötyämme lepoa ja kuuden pintaan valmistautumista yläkropan treeniin. Lämmiteltiin kahvakuulalla erilaisin heilautuksin, jonka jälkeen penkkipunnerrukseen valmistavana kevyt 8 kilon tanko ja sitten 20 kilon tanko. Avokki tietysti lisäili itselleen painoja ainakin 60 kiloon asti 😀 Ite lähinnä hain oikeaa liikerataa ja itseluottamusta, että jaksan nostaa. Seuraavilla kerroilla lähdetään sitten hakemaan oikeasti treenipainoja. Penkkipunnerruksen jälkeen käsipainopenkkiä 4 kilon painoilla, pystypunnerrusta istuen, ylätaljalla ojentajia, käsipainoilla hauiskääntöjä, kulmatangolla kulmasoutua jne. Lopuksi heiluteltiin taas kahvakuulaa ja haettiin lantiopotkua, vatsalihasten jännitystä, oikeaa lantion liikerataa. Siinä meinasi perheriitakin syntyä :D:D Ja vielä lopuksi vähän jalkojen verryttelyä, jotta maitohapot karisisivat. Venytellessä totesin olevan aika kankea rautakanki. Aikaa vierähti 1 h 25 min. Suihkun jälkeen olikin ihana raukea, endorfiininen olo. Lähdimme kuitenkin koirien kanssa pienelle lenkille, ja nyt kun Oton menohalut ovat lisääntyneet lenkistä tuli reipasvauhtinen 😀 Sen jälkeen muki teetä ja unille.

Tänäamuna lähdin uimaan. Etukäteen arvelin koko touhun olevan kovin takkuista, mutta yllättävän hyvin uinti lähti sujumaan. Jalat toki tuntui hitailta ja väsyneiltä. Kuitenkin perusvauhtia jaksoi polskuttaa. Reilussa tunnissa uin 1250 m. Ei nyt päätä huimaava vauhti, mutta näköjään siihen se uintitauon jälkeen aina osuu 😀 Hallissa oli aika paljon porukkaa ja myös meidän radalla. Nyt oli myös vesijuoksioita. Lopussa melkein alkoi jo väkimäärä ahdistamaan. Kiva oli kuitenkin uida ja viimeistään parin viikon päästä uusiks, kuten myös ratsastamaan.

Kotona tein ison salaatin, jota söimme broilerin kanssa. Ja taas alkoi pähkäily mitä pukea ylleen kiristyvään pakkaseen. Olin ystäväni kanssa sopinut lenkkitreffit. Pakkanen hipsi 12 asteeseen, mutta eipä tuo meidän tahtia pahemmin haitannut 😀 Ennen lähtöämme tutkailimme Iphoneni Sports Trackeria. Lähti toimimaan toivotulla tavalla, mutta kadotti tiedot näytön lukkiuduttua. Onneksi kuitenkin ystävän Sport toimi, joten saatiin lenkin tiedot. Käveltiin 7.94km. Ekat 4km meni vauhtivälillä 4.9-5.5 km, jonka jälkeen Otolle iski pieni jumivaihde. Tuolloin vauhti putosi 3.6 km:iin. Eräs risteys saa sen jumittelemaan eikä aavistustakaan miksi. Ns. Lidli-lenkin jälkeen kierrettiin vielä Metsolan suo, jossa taas vauhti nousi 4.6-5.3 km välille. Reitillä muutama nousu. Yhteensä aikaa meni 1 h 40 min. Olen ihan tyytyväinen näillä kipeillä jaloilla ja keuhkoilla. Yhdistelmä pakkanen ja pakokaasut on aika kamala, ja keuhkoveritulpan jälkeen niiden sietokyky on laskenut. Nyt ei pakokaasuja ehkä niin ollutkaan, tai ne ei ainakaan ahdistanut. Ja eihän tuolla Metsolan suo-lenkillä autoja ajelekkaan. Ihanaa oli lenkkeillä ja samalla höpötellä ystävän kanssa. Ja mikä parasta Otto kulki pääasiassa todella reippaasti ja ilahduttavasti.

Kotona olen yrittänyt selvitellä muilta iphonen käyttäjiltä miksi Sports Tracker ei toimi. Nyt näyttäisi siltä, että itse Sports Trackeriin pitäisi saada päälle taustalla toimiminen. En vaan ole oikeaa kohtaa vielä löytänyt, nyyh!!! Eiköhän sekin tässä vielä ratkea.

No niin, jaksoikohan tämän treenivuodatuksen joku teistä lukea loppuun??? Tätä endorfiini-huuruissani kirjottaessani järjen ääni koettaa kysellä ”hei, ketä ihan oikeesti kiinnostaa nää jutut, näin yksityiskohtaisesti selitettynä”. Mut kun olen niin innoissani treenikärpäsen puremasta… :O :D:D

Epäonnistunut issikkavaellus

Eilisen vaelluksen jälkeen en ollut endorfiinihuuruissa, pikemminkin valitettavasti päinvastoin. Aina ei vaan hommat mene putkeen. Pikkupakkanen taisi tulla yllätyksenä kaikille ja se, että maasto on jäistä, paikkapaikoin todella liukasta. Meitä oli ratsailla kuuden hengen ryhmä + ohjaaja ja joku toinen tallin ihminen. Minulle ja ystävälleni sattui hevoset joille ei oltu vielä laitettu hokkeja jalkaan. Ennen maastoon pääsyä on ylitettävä asfalttitie, joka on kalteva, laskee alaspäin tien reunoja kohden. Tielle päästyämme hevoseni liukasteli ja pysähtyi. Olo oli todella epävarma ja pelottava. Laskeuduimme ystäväni kanssa hevostemme selästä ja talutimme hyvin varovasti kipittävät hevoset tien yli. Takas selkään ja maastoon. Hevosemme edelleen liukasteli ja nautinto hepostelusta kaukana. Eräässä alamäessäkin olin satavarma, että kohta kaadutaan ryminällä. Ei kaaduttu!!!

Ohjaaja ehdotti tölttäämistä päästyämme vähän sulempaan maastoon. Oloni oli todella epävarma enkä ollut yhtään innostunut niinpä jatkoimme käyntiä. Tuntui jotenkin kamalan pahalta, että minun takia himmailtiin. Tosin ystäväni totesi, että vaikka näkeekin ei ole kovin innokas tölttäämään liukastelevalla hevosella. Jonkin aikaa ratsastettuamme tuli täysin sula kohta ja minäkin rohkaistuin ja pääsimme tölttäämään. Minulla oli tosin hevonen, joka ravaa. Pääsin treenaamaan keventämistä ja se sujuikin hyvin. Se olikin itselleni se ainoa positiivinen asia vaelluksen aikana. Ryhmässämme oli pari vierasta henkilöä, jotka kai kokeneempia ratsastajia ja ystäväni oli huolissaan vauhdistamme ja siitä ettei he saa vaelluksesta tarpeeksi. Jakaannuimme. Jäimme hokittomien hevosten kanssa perän pitäjiksi ja kun tulimme tölttäys- ja laukka-paikoille lähdimme tallustelemaan kohti tallia. Mieli maassa, mutta turvallisesti pääsimme tallin pihaan. Taasen tien ylityksessä laskeuduimme hevosten selästä alas. Ja voi miten varovasti ne sipsutti eteenpäin ja niitä sai kannustaa kulkemaan. Tallin pihassa vermeet pois ja harjailua. Harmitus mielin, mutta onneksi näkövammainen ystäväni pääsi kokemaan laukan hurman muiden hokillisten hevosten kanssa.

No ens sunnuntaina harjoitukset jatkuvat kenttätunnin merkeissä. Toivottavasti tuolloin kotiin palaa taas iloinen Hepa ratsastuksen jälkeen. En vielä luovuta!!!

Kotona suihkuun ja syömään avokin valmistamaa pasta-ateriaa, jonka jälkeen matkasin Silmukkasiskomiittiin Oton kanssa. Kukaan ei voinut olla huomaamatta saapumistamme. Otto oli hurjan innostunut kahdesta kissasta, mutta kissat eivät Otosta. Hetkellinen kaaos, uikuttava koira, tassut rapisten lattiassa, sihisevät kissat ja huutoa ”kohta puree” ja ”nyt se puri”. HUIH!!! Toinen kissa purasi isäntäänsä tämän ottaessa sitä Oton ulottuvilta pois. Otto istui eteisessä ulisten kun kissat vietiin yläkertaan. Ei yrittänyt perään, ehkä tiedosti olevansa kissojen mielestä talossa liikaa. Onneksi tilanne normalisoitui, mutta hetkellisesti oli sellainen olo ettei eilen olisi kannattanut liikahtaa kotoa mihinkään. Onneksi Siskojen seurassa saa terapiahoitoa huonommankin päivän jälkeen. Neuloskelua ja kynttilöiden pyörittelyä. Siinä kului muutama tunti mukavasti ja nopsaan. Kotiin palatessa oli taas jo hyvä mieli, vaikka toki Oton käytös harmittikin. Toisaalta eläimet on eläimiä reakoivat aidosti miltä niistä milloinkin tuntuu.