Alkukuun kuulumisia

Joulukuustakin on jo viikko vierähtänyt. Tiistaiaamuna kotiuduimme mökiltä pitkän viikonlopun vietosta. Maanantaina saatiinkin paljon aikaiseksi. Siivottiin vaatehyllyköt, täytettiin avokin tekemä laatikko tekstiileillä jne. Kolmesta eteenpäin pyörittelin kynttilöitä. Välillä maltoin sentäs syödä ja lopulta päästiin saunomaan. Tiistaina kotiuduttuamme heti arkisien asioiden pariin: ruokakaupassa käynti, asiakkaiden hoitamista, avustajan kanssa myyjäistuotteiden hinnoittelua ja pakkaamista jne. Illalla rottinkikerho, jossa tein sydänkranssia saatuani joulukellot valmiiksi.

Keskiviikkona tiivis työpäivä ja asiakkaiden välillä kotiaskareita. Torstaiset myyjäiset alkoivat hiljalleen vähän jänskättämään, mutta kuten edellisestä tekstistä saittekin lukea, tapahtuma meni oikein mukavasti. Torstaina ennen kotona piipahdusta vähän tarvehankintoja mökkilomaamme varten. Kotona ehdin syödä ja tovin hengähtämään. Sitten olikin aika palata Iirikseen metallikoruiltaan. Siitä tarkemmin joulupukin vierailupäivän jälkeen, sillä toimin reippaana tonttuna kurssilla 🙂 Pitkä päivä takana, joten kotona oltuani puoli yhdeksän jälkeen olin aika väsynyt. Seuraavana aamuna kuitenkin leipomaan marjapiirakkaa ja kaurarieskaa. Kaverimme tuli teelle ja aika rupatellen sujahti huomaamatta. Oli siirryttävä töiden pariin ja illalla matkasimme toisen kaverin luo iltaa istumaan. Söimme fetasalaattia, maistelimme glögiä rupatellen. Kotona oltiin kuitenkin ennen puoltayötä.

Lauantaiaamuna auringon paistaessa suuntasin kulkuni Naisten joulumessuille, joilla kiertelimme parin Silmukkasiskon kanssa. Vietimme taasen oikein mukavan päivän siellä. Avokille ostin joulusinappia, itselleni ihanan nahkaisen rannekorun ja villatöppöset mökille. Pari kertaa käytiin kahvittelemassa kiertelyn lomassa. Jälleen on kyllä iloittava siitä miten ystävät jaksavat kiertelyn yhteydessä kertoilla kaikesta mahdollisesta tarjolla olevasta. Villasukkia oli monella ja nahkaiset korut tuntuivat olevan nyt in.

Kotona minua odotti hyväntuulinen avokki, joka oli pessyt pyykkiä ja imuroinut. Tilattiin pitsat ja ilta sujahti rentoillen. Nukahdin toviksi kirjan pariin ja seuraavan yön pitkät unet tekikin oikein hyvää. Oli mukava lähteä ratsastamaan virkeänä. Keli oli melkoinen, mutta tuntimme aikana ei sadellut laisinkaan. Ratsastin Sebulla. Harjoittelimme töltistä suoraan raviin siirtymistä ja päinvastoin. Töltti sujui Sebun kanssa hyvin ja hiljalleen jouhevammin ja jouhevammin siirtymiset askellajista toiseen alkoivat sujumaan kunnes kropasta loppui yty 🙂 Jostain syystä jännitin laukkaa enemmän kuin aikoihin. Johtuko lie Sebun äkkikäännöksestä vasemmalle vai hepan etupainoisuudesta. Toiseen suuntaan sujui huomattavasti paremmin, mutta kenttää ympäri en laukannut laisinkaan. Jospa seuraavalla laukkakerralla sitten taas 🙂

Kotona avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään, joten saunaan! Tauolla totesimme myrskyn ja sateen taas alkaneen. Vietimme rauhaisan illan. Neuloin äidin paitaan hihaa samalla seuraillen linnan juhlia.

Eilen kävimme Heman kanssa Sokeainystävien Käsityökeskuksen joulumyyjäisissä. Ostin mökille juuresharjan ja äidille selänpesuharjan pitkällä varrella. Kotimatkalla piipahdettiin viemässä postiin kynttiläpaketti ja ruokakaupassa. Sitten oli lahjojen paketointia, valokuvien läpi käymistä ja Hemalla kuvien kuvailuja jne. Illalla sain tuttavan vieraaksi. Esittelin hänelle käsitöitä ja viettelimme mukavan teehetken seuraillen koirien nujuamista. Harmaakuono tahtoi kovasti osallistua nuorien leikkeihin. Arvatkaa vain oliko vanhus väsynyt reilun parin tunnin touhotuksen jälkeen? := Niin oli kyllä Ottokin. Poika nukkui kiepillä kopassa tyytyväisenä.

Tänään päivä alkoi kolmella asiakkaalla, jonka jälkeen kiiruhdin Oton kanssa Itikseen kynttilöitä viemään ja samalla vietimme oikein mukavan ja rennon teehetken Hennan kanssa. Siinä sujahti lähes puolitoistatuntinen vauhdilla. Rottinkikerhossa letitin kranssin molemmat puolet. Näin se viikko on hujahtanut. Parin viikon päästä rauhoitumme joulun viettoon. Odotan innolla jo rauhaisaa eloa, vaikka nautin myös tästä tekemisen paljoudesta.

Käsityövoittoinen marraskuu

Tänään kieputtelin valot ja päälliset kolmeen kranssiin. Viikolla aiemmin valmistui kaksi kranssia. Tampereen reissulla neuloin 2.5 kranssin päällistä. Viimeistä jatkoin luennolla istuessani. Sain sen valmiiksi tiistai-iltana äidin ollessa meillä kyläilemässä. Päivät meni nopsaan äidin hääriessä keittiössä ja meidän tehdessä hierontatöitä. Saunoimme, tein äidille suklaahieronnan ja vietimme rentoa eloa porukalla. Seurasimme miten Harmaakuono touhotti pirteänä äidin ympärillä. Mökkiviikonloppu tuntui tehneen vanhukselle hyvää, mieli virkistyneenä herra ollut koko viikon 🙂

Silmukkasiskojen kanssa tapasimme lokakuun lopussa. Tuolloin tein vuosi sitten Tampereen Kädentaitomessuilta ostaman mosaiikkikuusen. Tai siis, liimasin kuusen mosaiikit paikoilleen. Huomenna olisi tarkoitus saumata työ. Samaisena viikonloppuna ahkeroin kynttilöitä yli 30 kpl. Tarkoitus olisi jatkaa kynttilöiden valmistusta sunnuntaina ratsastuksen jälkeen.

Keramiikassa tulevana maanantaina on tälle syksyä viimeinen kerta. Keramiikka jatkuu tammikuun lopussa. Syksyn aikana tein n. viiden kilon möykyn verran mustasta savesta astioita. Toissa kerralla siirryin valkoiseen saveen. Iso tarjoiluastia meni nyt lasitukseen, ja parina kertana olen tuonut kotiin jo valmiita töitä. Ajattelin, että kirjoittelen keramiikkatöistäni jossain vaiheessa ihan oman postauksensa kuvien kera. Nyt kun on joulupukin apulaisena toimimispuuhaa, ei kaikkea voi tässä vaiheessa kertoa 🙂 Sen kuitenkin uskallan kertoa, että nautin keskusteluista mitä käydään ohjaajan Soilen kanssa väreistä ja töiden laadusta. Minulle ylikriittiselle ihmiselle tekee hyvää, että saan laajempaa näkökulmaa asioihin että en takertuisi johonkin yksittäiseen ”kuoppaan” tms. Että oppisin sen että työssä saa näkyä se, että on tehty käsin. Hiljalleen alan tajuamaan, että töillä on arvoa, vaikka käsin tunnustellen tuntisikin jonkin ”epämuodon”. tms. En välttämättä osaa asiaa selittää, mutta tod.näk. palaan keramiikkapostauksessani asiaan. Pysykää kuulolla 🙂

Kynttiläurakan jälkeen laitoin viikonlopun saldostakuvan Facebookiin ja se poiki heti muutaman kynttilätilauksen. Tuolla marraskuun ekalla viikolla toimitin myös pari valokranssia uusille omistajilleen. Rottingissa sain ison ovaalikorin valmiiksi, aloitin ns. margariinikoria, jonka letityksen jälkeen ehdin seuraavalla kerralla tekemään vielä pienen pyöreän korin. Äidin villapaidan tresorikin valmistui. Torstai-iltana ystävämme Maria vietti luonamme teehetken ja jaksoi kuunnella meidän valmistautumista Harmaakuonosta luopumiseen. Tuolloin todella tuntui, että siihen ei mene kauaa. Tällä viikolla on taas tuntunut toisenlaiselta, mutta eihän se rakas kuonokas nuorene.

Seuraavana iltapäivänä iski armoton leivontavimma. Leivoin suklaapiirakan Frantsilan kasvisruokakurssilla olleen ohjeen mukaan. Tosin pistin piirakan piirakkavuokaan enkä pellille. Siinä se kohosi mahtavasti ja muistutti enemmänkin kakkua kuin piirakkaa. Hyvää siitä joka tapauksessa tuli.

Tuona viikonloppuna olin lauantaina kuuntelemassa Ladysave-kuoron juhlakonserttia Porvoossa. Kuorossa laulaa Silmukkasisko Jonnu. Kyllä on ihailtava kuorolaisten taitoa laulaa ja esiintyä. Nautin! Tauolla nautin teen kanssa herkullisen gluteeinittoman suklaamuffinssin. Muffinssi oli niin herkullinen, että ansaitsee tulla mainituksi. 🙂

Sitten lähestytäänkin Tampereen reissua. Messutunnelmista- ja ostoksista tulee oma postauksensa kunhan messusaalis saadaan kuvatuksi 🙂 Tampereella vietin neljä yötä ensin yöpyen lapsuudenystäväni luona ja toisen yön puolestaan pitkäaikaisen ystävän luona. Lapsuudenystävän kanssa vietimme rentoa keskiviikkoa jutellen ja minun samalla neuloen kranssin päällistä. Toisessa kyläpaikassa ilta meni myöskin rupatellen ja nauttien herkullista gluteeinitonta juustokakkua. Perjantaina kiertelimme Tallipihassa ja shoppailuni alkoi jo sieltä. Mutta jatketaan myöhemmin kuvien kera.

Tällä viikolla osallistuin keramiikan ja rottingin lisäksi Inkun ideapajassa olleeseen kynttilän kastokurssille, josta myös teen oman tekstin. Huh, olenpas nyt luvannut paljon postauksia. Kannattaa siis pysyä täällä lukemassa 🙂

Tämän kaiken lisäksi on toki myös asiakkaita hoidettu. Selvästi kuitenkin joulun lähestyminen alkaa jo vaikuttamaan. Monet jäävät jo joulutauolle. Avokin kanssa vietetty yhteisiä iltahetkiä telkun ääressä. Vauhti on kuitenkin ollut aika vinhaa ja sään harmaantuessa ja pimeyden lisääntyessä huomaan olevani todella väsynyt. Nyt kun Thyroxinin myötä olen saanut pirteyden takaisin ja innokkuuden touhuta kaikkea, meinaa vähän unohtua, että lepoakin tarvitaan ja aikaa palautumiseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että jatkan samalla annoksella millä lääkityksen aloitin. Lisäksi sain reseptin melatoniiniin. Nyt olen reilun viikon nukkunut reseptillä olevalla melatoniinilla, ja olen nukkunut yhtä yötä lukuun ottamatta todella hyvin. Heti kun tilanne vähän rauhoittuu on saatava liikunta/treenaus vahvemmin takaisin elämään. Jannan kanssa asiasta ollaan jo vähän viestitelty, mutta hektisyyden vuoksi aika pt-treeniin on jäänyt sopimatta, mutta kyllä mä täältä taas tulen.

Loppukuun kuulumisia

Onneksi Thyroxinista on ollut apua, sillä takana on melkoinen puolitoistaviikkoinen. Syyskuun alun uupuneisuuden tilassa en olisi siitä selvinnyt.

Kun palasimme toissalauantaiaamuna mökiltä lähdin heti I love me-messuille ja siellä vierähti koko päivä. Väkeä oli hirveästi, paikasta toiseen siirtymisiin meni paljon aikaa. Ostoksia tuli tehdyksi aika vähän: kuivattuja suklaapäällysteisiä marjoja, pieni keittiövälinesetti, protskupatukoita, sokeroimatonta karpalomehua ja neuletakki. Vähäisiin ostoksiini syynä oli varmaankin se, että olin ennen lomaa ostanut Madaran alennusmyynnistä luontaiskosmetiikkaa ja vitamiineja Pilleri Oy:sta. Päivän mittaa kävimme kuuntelemassa Jaakko Savolahtea paleo-ruokavaliosta ja Jaakko Halmetojaa viherkasvien ravitsevuudesta. Molemmat mielenkiintoisia aiheita. Paleoon pitäisi joskus tutustua paremmin. Maistiaisia kohtasimme aika vähän. Ensi vuoden puolella myyntiin tulee gluteeinittomat proteeinikeksit, jotka olivat yllättävän maukkaita ja mukavia koostumukseltaan. Sitä en sitten tiedä miten lisäaineita ovat täynnänsä. Toivottavasti ei, mutta pahaa pelkään. Kyllä jotain muutakin maistelimme, mutta eipä näemmä ole jäänyt mieleen. Jossain vaiheessa nautiskelimme hyisen kylmät vihersmoothiekset, jotka olivat herkulliset.

Sunnuntaina vuorossa oli ratsastus, josta kirjoittelinkin oman postauksensa, joten siirrytään maanantaihin ja se alkoi tutusti keramiikalla. Tein ison matala reunaisen tarjoiluvadin. Kotiuduttuani pikainen välipala ja töitä tekemään iltaan saakka. Seuraavana päivänä tilitys ja ruokakauppa Heman kanssa. Tuolloin sain myös tilaamani led-valosarjat kransseihin ja iltapäivällä jo viimeistelin ekan kranssin ennen rottinkikerhoa. Siellä sain valmiiksi suorakaiteen muotoisen korin johon laitoin loimiin eri värisiä kuutiohelmiä. Ehdin vielä aloittamaan isoa ovaalikoria. Koripuuhien jälkeen saimme ystävämme iltateelle luoksemme ja pari tuntia jutellen meni hujauksessa.

Keskiviikkoaamulta peruuntui asiakas, joten sain rauhallisen aamun. Keskipäivästä iltapäivään istuinkin Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa samalla tikuttaen äidin villapaitaa. Kokouksen jälkeen ilta sujahti töiden merkeissä ja seuraavana päivänä neulontaurakka jatkui istuessa Näkövammaisten käsityöläisten infopäivässä. Välillä lounastimme ja kahvittelimme. Ennen kotiin lähtöä Iiriksestä esittelin muutamalle kiinnostuneelle koirahierontaa tunnin verran. Täällä vietin mukavan iltahetken kaverin kanssa rupatellen.

Noina päivinä valmistui toinenkin kranssi, mutta en osaa enään sanoa missä vaiheessa 🙂 Joka tapauksessa perjantaina töiden jälkeen matkasin naisten iltaa viettämään. Ennen lähtöä ennätin pakata Frantsilan viikonloppua varten, josta kirjoittelen oman postauksen. Voin luvata, että sen testin kuvia katsellessa tulee nälkä 🙂 Mutta takaisin perjantaihin: Maaritin luona oli oikein mukavaa. Ensiksi meille esiteltiin amerikkalaista kosmetiikkasarjaa, jonka jälkeen söimme herkullisen päivällisen. Ruokana oli herkullista kasvissosekeittoa, mantelileipää, jossa karamellisoitua sipulia ja vuohenjuustoa sekä siemennäkkileipää. Maarit oli tehnyt kaiken itse. Jälkiruuaksi herkullista omenaherkkua. Pöydän ympärillä oli iloinen puheen sorina ja seurustellessa sekä syödessä nautiskelimme pari lasillista valkoviiniä. Yhdeksän jälkeen oli maltettava kotimatkalle, jotta seuraavana aamuna jaksaisi matkata Frantsilan kaksipäiväiselle kasvisruokakurssille.

Tällä viikolla vauhti on onneksi vähän rauhoittunut. Keramiikassa tein pari erilaista kulhoa. Kotona ennen töitä asioiden hoitoa yms puuhaa. Tiistaina töiden jälkeen tapasin ihanan Saanan teekupposen äärellä. Hän auttoi minua eräässä verkkokauppatilauksessa tilaamalla tuotteen ja nyt sain sen. Häntä oli oikein mukavaa treffata ja juttua olisi varmasti riittänyt pidempäänkin, mutta korikerhoon kiiruhdin. Siellä jatkoin ovaalikoria.

Keskiviikkona nautin rauhaisasta aamusta. Kävelin Oton kanssa nauttien hienosta säästä, nautiskelin teetä ja kieuttelin kransseja kuten edellisaamunakin. Tällä viikolla minulla on ollut aika levoton olo aamuisin. En meinaa malttaa syödä aamupalaa loppuun kun pitää aloittaa jo puuhaamaan jotain siinä samalla. Olenkohan nyt todella herännyt sumusta vai olenkohan jo liikatoiminnalla… Joka tapauksessa käsityöt edistyy mukavasti. Keskiviikkona tein myös kynttilöitä asiakkaiden lomassa. Alkuillasta sain vieraakseni pari kiinnostunutta käsitöistäni. Esiteltyäni työt istuimme sitrus-inkivääriteestä nautiskelemaan ja rupattelemaan.

Eilinen oli taas aikas tiivis päivä. Aamulla verikoe ja yhdeksältä päivän eka asiakas, joten siitä se lähti. Töiden lomassa väänsin mieltäni kuohuttaneesta asiasta, jolle onneksi saatiin ratkaisu ja toivottavasti asiaan ei tarvitse palata. Töiden jälkeen laskujen maksua ja äänitallentimien toimintakuntoon saamisyritystä yms. tohinaa. Illalla meinasin nukahtaa uutisten ääreen ja tänään olenkin nauttinut rauhallisesta päivästä. Minulla oli vain yksi asiakas puolita päivin. Aika on sujahtanut kranssien ja kynttilöiden parissa sekä viestittelyn parissa ystävän kanssa. Ruuaksi tein bataattia ja lohta uunissa. Avokin kanssa katselimme Vain elämää minun alottaessa tresoria äidin paitaan.

Käsityösuunnitelmia

Näinä väsymyksen viikkoina osa minusta on tapellut vastaan treenitauosta, osa minusta syyttää laiskuudesta, osa tiedostaa kropan olevan sekaisessa tilassa. Onneksi on käsityöt ja niiden parissa aika kuluu mukavasti aina silloin kun niitä jaksaa tehdä. Ja vaikka ei jaksaisikaan suunnitelmia syntyy. Hiljalleen alan hyväksymään tilanteeni ja käsityövimma herää voimiinsa. Enhän minä nyt ihan aloillani voi olla, paitsi silloin kun väsyttää niin painostavasti ja kaiken nielevästi ettei kertakaikkiaan jaksa mitään.

Maanantaina alkoi keramiikka. Ensinmmäisellä kerralla ei päästy vielä asiaan keramiikkatilaa kohdanneiden muutoksien vuoksi. Avokki on toivonut, että tekisin kalalle tarjoiluastian. Lisäksi ajatuksissani on tehdä tuikkukuppeja. Tilasin sekä mustaa että valkoista savea.

Rottinkiryhmämme on kokoontunut kahdesti. Olen saanut jo valmiiksi ovaalikorin ja työhuoneeseemme uusi roskakori on jo 20 centin korkuinen. Jossain vaiheessa minun pitäisi tehdä toinen sienikori, mutta ehkäpä sen vuoro tulee vasta kevätpuolella.

Torstaina kävimme Heman kanssa kässäilytarvikeostoksilla. Ostin kolme vyyhtiä (2 tummaa ruskeaa ja 1 turkoosi) ontelokudetta, josta tarkoitus virkata ruokailuryhmän tuoleille uudet päälliset. Ja olihan se vähän neulelankojakin hiplattava 🙂 Löysin äidin ylösalasneuleeseen liukuvärjättyä punasävyistä lankaa ja piru vie en päässyt paperilankojen ohi: 2 valkohopeaa ja 1 punasta vyyhtiä lähti matkaan 😀

Tänään Kädentaito-messuilla ostelinkin hillitysti: vain yhden liukuvärjätyn harmaasävyin langan tilaustyöhön, helmiä, puikot ja korvikset. Silmukkasiskoja oli mukavaa treffata pitkästä aikaa. Muutama tunti hujahti vauhdilla messuhulinassa. Messuilla oli jonkin verran uusia näytteille asettajia, joka oli virkistävää messutarjonnalle.

Kohtahan talvi- ja jouluvalot tulevat myyntiin, joten sitten pääsen kokoamaan neulevalokransseja. Päällisiä onkin tullut neulotuksi aika kasa, joten jos haluat itsellesi tai ystävällesi valoilla olevan kranssin ole minuun yhteydessä. Otan mielelläni tilauksia. Käsityöt-tunnisteella löydät valokuvia viime joulun alla valmistuneista kransseista. Minulta voi kysellä myös mehiläisvahakynttilöitä. Tässä vielä linkki Facebook-kansiooni myynnissä olevista valmistuneista töistä:
https://www.facebook.com/heidi.koivunen.7771/media_set?set=a.10153491912216100.1073741834.791246099&type=3

Ehkäpä joku vielä muistaa kahvipussijuttuni? Pusseja on isot kasat säästössä ja nyt vihdoin sekin projekti etenee pussien leikkaamisen ja pesun muodossa. Jossain vaiheessa pääsen suikaleita taittelemaan ja valmistamaan kahvipussikassia, yes! Niin, että enhän mä kohta muuta ehdikkään kuin käsitöitä 😀

Ensinmmäisen villapaitani aloitus

Eipä alkanut villapaidan neulonta ihan mallikelpoisesti.
Loin 3.5 mm pyörölle 162 silmukkaa ja tikutin onnellisena 3 cm joustinneuletta *1 o 1 n* Ja aloitin levennyskerrokset ehtien tehdä viisi joka kerroksen levennystä. Vaihdoin pidemmän pyörön ja jatkoin 20 levennyksen satsiin, jossa joka toisella kerroksella levennetään ja joka toisella ei. Työ liikkui erittäin huonosti kaapelilla, joka on sellainen luttana muoviputki. Puikot tilattu jostain nettikaupasta ulkomailta ryhmätilauksena. Siinä väkertäessäni päätin ostaa kunnolliset 3.5 mm 80 centin kaapelilla olevat puikot Kädentaitomessuilta. Ja niin tapahtui. Helpottuneena vaihdoin puikot. Vaihtovaiheessa mietin, että onko juuri ostamani paksummat, mutta työnsin epäluulot syrjään ja jatkoin neulomista. Kerroksella 11 kuitenkin tajusin olevani oikeassa. Neuloksesta tuli paljon löyhempää, joten työ lepäämään, odottamaan maanantaita ja avustajan saapumista. Neuloosi oirehti pahasti, joten turhautuma oli karseaa.

No avustaja totesi saman. Olinkin aloittanut työn 3 mm puikoilla ja tuolloin neuletiheys oli sopivaa ja 3.5 mm puikoilla liian löysää. Purkoosi! Purettiin joustinneuleeseen asti, koska neulon erikoisesti oikeat silmukat, ja niihen syntyy kierre. Se näyttää hassulta sileässä neuloksessa, joten avustaja oli viikonloppuna pähkinyt miten opettaisi minut kierresilmukoista pois. Olen vasuri, joten neulon muutenkin eri päin. Kun neule on käsissäni, otan neulottavan silmukan oikealta puikolta, eli neulon vasemmalta oikealle. Tehdessäni oikean silmukan, puikkaan vasemman puikon itsenipuolen, eli etupuolen silmukan jalastaja neulon. Avustaja opettikin neulomaan niin, että teen puikkauksen silmukan takajalasta. Niin tehdessäni oikeat aaltoilevat, minun tekniikalla ne kiertyvät. Alkuun tuntui todella hitaalta, omituiselta ja hankalaltakin. Hiljalleen sujuvuus kuitenkin paranee.

No eivät ne vastoinkäymiset tähän loppuneet… Palasin kolmosen puikkoon ja rupesin tekemään uudelleen ekoja levennyksiä. Työ ei liikkunut kaapelilla ja ährätessä halpispuikosta kuului naksaus ja se meni poikki. No eihän mulla ollut kolmosen puikkoja, joten mistä puikot neuloosin oireisiin? Onneksi ystäväni pelasti, tänään pääsin työtä jatkamaan, joten toivottavasti nyt vastoinkäymisistä selvitty.

Eilen keramiikassa tein lintuaiheisen patsaan. Elokuussa järjestetään Joensuussa Parafestit missä on vammaisten töitä esillä. Keramiikkaryhmältä on pyydetty näyttelyyn teoksia teemalla lintu. Itse en ole ollut kovinkaan innostunut näyttelyteosten tekemisestä, mutta eilen sain tehdyksi oman osuuteni. Tein linnun pesän, jossa emo hautoo muniaan. Pesä on kiinni puun oksassa. Ehdin vielä suunnittelemaan raakapoltosta tulleiden töiden lasitusvärjäystä. Pikarista tulee punainen, mukista ja lautasesta sinivalkoiset. Tarjoiluastia oli kuivunut hyvin ja menee ensi viikon raakapolttoon.

Rottingissa sain vihdoin sienikorin haluttuun korkeuteen. Ensi kerralla edessä päättely ja väliseinien korotus. Todettiin ohjaajan kanssa, että en ehdi millään tekemään toista sienikoria tämän kevään aikana. Kertoja on jäljellä seitsemän ja ainakin yksi menee vielä keskeneräisen työn kanssa. Toinen sienikori jää hamaan tulevaisuuteen.

Lauantaina oltiin parin Silmukkasiskon kanssa Wanhan sataman kädentaitomessuilla. Kukaan meistä ei tehnyt isompia ostoksia. Ostin ne 3.5 mm 80 cm pyöröpuikot, 5 mm pitkät puikot, avokille tulitikkurasioiden säilytysastian ja itselleni nahkaisen kukkaron, jossa labbiksen pää 😀 Siihen aloin heti keräämään ensi syksyn Tampereen Kädentaitomessujen kassaa 🙂 Niille ihanille messuille on taas pakko päästä hullaantumaan. Nyt lauantaina kiersimme messut yllättävän nopeaan, sillä kahden jälkeen olimme jo valmiita kotimatkaan.

Marras-joulukuun messuilut/tapahtumat

Marras- ja joulukuun aikana kiertelimme Silmukkasiskojen kanssa monessa eri tapahtumassa alottaen Tampereen Kädentaitomessuista, joissa vierähti kaksi päivää nopeaan parin Siskon kanssa. Kiertelimme standeja kaikessa rauhassa saaden uusia ideoita sekä shoppailtua joululahjoja :DD Nähtävää oli paljon enkä edes yritä muistaa kaikkea, koska se on sula mahdottomuus. Lankoja ostin aika hillitysti, vain kolmea :DD, mutta paperinarua sitäkin enemmän 🙂 Lisäksi innostuimme ostamaan mosaikkikuusen valmistuspaketit. Saas nähdä mitä siitä tulee kun alan liiman ja mosaiikkipalojen kanssa näpräämään. Toiset jo tekivät omat kuusensa ennen joulua. Ehkäpä omani valmistuu ensi jouluksi :DD Yksin en hommaan uskalla ruveta, joten on leväytettävä kalenterit auki ja etsittävä sopivaa aikaa Siskojen kanssa.

Äidille löysin Minna Immosen piirtämän kukkakalenterin tulevalle vuodelle sekä upeat kynttilät. Äiti kyselikin mistä olin löytänyt niin hienot kynttilät ja kalenterin. Lisäksi jo aiemmin ostamani sieniopas sai kehuja.

Avokille löysin Juliartin kellanvihreästä villasta virkatun tölkinjäähdyttimen,tonttuvaarin villasukat, pipon, joka sopii mökkityöläiselle täydellisesti sekä puukon. Sen avokki sai jo kihlapäivänä lahjaksi 😀 Kuvassa oleva kuumavesipullo ei ole messuilta 🙂

Mökille ostin villaiset istuinaluset, kynttilöitä, valoja kransseihin jne. Messuviikonloppu oli todella kokemisen arvoinen. Perjantaina kävimme Tampereen kissakahvilassa ja nautiskelimme Hotelli Tornin ravintolassa herkullisen illallisen. Lauantaiaamuna kello soi 6.30 ja 8.30 olimme jo matkalla bussille :DD Koko päivä vierähti messukeskuksessa, paluubussia jouduimme odottelemaan nollakelissä liki tunnin ja se meinasi jo kysyä vähän huumorintajua. Onneksi seurassamme oli mukavia messulaisia ja aika kului rupatellen. Nälkä oli kova ja ruokailun jälkeen vasta heräsi messukoomasta henkiin. Iltaisin tuli neulottua kranssin päällistä. Sunnuntaiaamuna taasen aikaisin ylös ja koko päiväksi kiertelemään. Viiden jälkeen lähdimme väsyneinä, mutta onnellisina ajelemaan kotiin.

Itsenäisyyspäivänä vuorossa oli Wanhassa satamassa Naisten joulumessut. Ns. vanhusten pöydästä löysin veljien lapsille villasukkia jalkoja lämmittämään <3 Avokille löytyi saapassukat. Itselleni ostin ns. hyvinvointisukat, koruja, karvapohjalliset ja mökin saunaan tontun, jonka parrassa tervaa. Karvapohjalliset on päässeet jo testiin ennen joulua olleella ratsastustunnilla.

ranne- ja kaulakorut ovat palmunsiemenistä valmistettu. Korvisten materiaalia en valitettavasti muista. Ovat ostettu eri käsityyöläisiltä. Aika vierähti nopeaan kuten aina kierrellessä. Pari kertaa istahdimme alas teen ja kahvin ääreen kuulumisia vaihtamaan.

Sunnuntaina 14. kiertelimme Porvoon pikkuputiikkeja. Itselläni oli jo lahjat ostettuna, joten ostoskassiin ”eksyi” lähinnä herkkuja 😀 Vanhoissa taloissa olevissa kaupoissa on oma ihana tunnelmansa, oli myös ihanaa tallustaa vanhassa kaupungissa kaakaomukista siemaillen lämmittävää kaakaota. Kävimme myös nauttimassa annokset riisipuuroa. Päivä sujahti nopsaan.

Ja vielä ennen joulua kävimme Kaapelin joulu-tapahtumassa, jossa oli PALJON koruja eri muodoissaan. Avokille ostin takorautaisen kirvesriipuksen, äidille kuivattuja mustia torvisieniä ja mökille kynttilän. Paikassa oli leppoisa tunnelma ja alkuiltapäivä sujahti nopsaan. Lähdin ennen neljää pois, sillä ilta meni äidin vieraana Riihimäellä <3 Piipahdin vielä seuraavana päivänä ystäväni kanssa kiertelemässä tapahtumassa. Todettava on, että kyllä ihmiset osaavat tehdä todella upeita käsitöitä, nämä kaikki tapahtumat osoittivat sen taas. Ja mikä minua myös ilahduttaa kaikissa tapahtumissa sain kosketella esillä olevia tuotteita ja monesti standilla oleva henkilö innostui näyttämään asioita kädestä pitäen. Myös Silmukkasiskojen ahkeruus kertoa mitä kaikkea on, on liikuttavaa ja kiitettävää. Teille rakkaille iso sydän ja kiitos!

Suklaafestarit

Viikko sitten Wanhassa satamassa vilskettä riitti kun suklaan ystävät kansoitti messualueen. Mekin suunnistimme festareille puoliltapäivin. Väkeä oli todella paljon. Standien lähelle oli välillä todella vaikeaa päästä ihmismeren keskellä. Tarjolla oli myös aika paljon maistiaisia, joten suklaaähky oli todellisuutta. Esillä/myynnissä oli paljon maitosuklaata. Molemmissa tastingeissakin todettiin, että suomalaiset rakastavat maitosuklaata, vaikka tummasuklaa on kerännyt viime vuosina paljon suosiota. Esillä oli myös paljon raakasuklaatuotteita, superfoodeja mitä esim. raakasuklaan valmistukseen voidaan käyttää. Onneksi myös tummia suklaaherkkuja löytyi. Avokille ostin pakurilla maustettua kahvia ja meille yhteiseen herkkuhetkeen suklaakonvehteja joidenka sisällä punaviiniä. Törmäsimmepä muistaakseni ranskalaiseen vuohenjuustosuklaaseenkin. Siitä ei kuitenkaan ollut maistiaista, en uskaltanut ostaa. Jäi kyllä vähän kaivelemaan :DD Maistoimme erittäin makeaa suklaata, jossa oli valkoista teetä. Joskus aiemmin olen syönyt suklaata, jossa vihreää teetä. Molemmat ihan liian makeita.

Olimme kahdessa tastingissa. Ensiksi nautiskelimme suklaasta PetriS Chocolate Roomin tastingissa.

Ennen kuin pääsimme maistelemaan suklaalautasen antimia saimme tutustua kaakaopuun hedelmään kokonaisena ja halkaistuna.

Maistelu aloitettiin suklaan valmistuksen raaka-aineista kaakaovoista ja kaakaomassasta. Voihan ei maistu millekään. Suklaan maku tulee aina kaakaomassasta. Valkosuklaassa tuota massaa ei ole lainkaan. Se valmistetaan kaakaovoista, maidosta ja sokerista. Lisäksi mukana on vanilijaa ja lesetiiniä. Valkosuklaasta siirryttiin maitosuklaaseen, jossa mukana on jo kaakaomassaakin. Tummassa suklaassa ei ole maitoa. Tumma suklaa ei ole tummaa, jos siinä on maitoa. Aina ensiksi maisteltiin pikkunappeja jotka olivat jonkin kaakaon muotoja ja sen jälkeen siitä valmistettu praliini. Herkullisia olivat kaikki. Sitä enemmän pidin mitä tummemmaksi suklaa muuttui ja vähäsokerisemmaksi.

Olimme myös Fatzerin tastingissa. Tuossa vaiheessa suklaaähky oli jo lähellä :DD
Tastingissa maistoimme valkosuklaata, uutuuksia maissitummasuklaata, kaardemumma-kahvitummasuklaata, Fazerin sinistä ja maustamatonta tummaasuklaata. Viinit tulivat Jenkeistä, Chilestä ja olikohan jälkkäriviini Nirvana Euroopasta? Mikään viini-suklaayhdistelmä ei ollut täydellinen. Joko oli niin, että viini maistui hyvältä ilman suklaata tai päinvastoin. Ja pakko todeta, ei se Fazer vaan ole paras suklaan valmistaja! Monesta suklaasta tuli olo, että laadukkaampana se olisi voinut toimiakin viinin kanssa yhteen. Kyllähän Fazerin suklaita syö ja vetää suklaaöverit, mutta ei maku ole hienostunut eikä sellainen, että nautin pari palaa ja olen tyytyväinen. Sitä sitten vetää ihan liikaa, koukuttuu sokerin ja rasvan yhdistelmään. Toki tuossa vaiheessa päivää suklaa alkoi tökkimään jo muutenkin, joten lähdimme pois. Kävelimme keskustaan raittiista ilmasta nauttien. Kävimme syömässä ja kyllä suolainen ruoka teki hyvää. Jaksoi jatkaa matkaansa katsomaan Viimeinen vuoro-teatteriesitystä, josta postaus viime sunnuntailta.

I love me – kiireetön messupäivä

Tavattiin lauantaina Messukeskuksen pääovilla Marjan ja Maaritin kanssa. Vietimme koko päivän messuhulinassa kuitenkaan stressaantumatta. Kiertelimme hyvin valikoidusti standeja ja kävimme luennoilla. Kello sujahti kuuteen ja kuulutukseen ”Messut ovat tältä päivää suljettu” nopsaan. Kotona rauhallinen ilta parin ystävän kanssa puhelimessa puhuen.

Uutena alueena I love me-tapahtumassa oli Luonnollisesti-alue. Yllättävänkin pitkän tovin vietimme tutkaillen luonnon kosmetiikkaa. Pääsimme tuoksuttelemaan ja testaamaan Nora Shinglerin ja Madaran yhteistyössä kehittelemää pihlajanmarjavoidetta ja voita. Iltapäivällä myöhemmin olimmekin hänen ja Maria Lönnqvistin luennolla Ihon sisäinen ja ulkoinen hoito – boostaa ihosi uuteen hehkuun luonnon arvokkailla tehoaineilla! Ihonhoitoa kaikilla aisteilla. Mariahan on raakakakkumestari ja hänen leivontakurssit todella suosittuja. Noora kertoi miten toimittajan työnsä kautta sekä omien terveysongelmiensa kautta kiinnostui ensin oikeista raaka-aineista valmistetusta ruuasta ja sen myötä myös luonnonkosmetiikasta. Jos syö ravitsevaa ja laadukasta ruokaa miksi työntäisi itseensä kosmetiikan kauttakaan kemikaaleja, joten työnsä kautta päästyään tutustumaan Madaran toimintaan, innostui siitä kovasti. Ymmärtääkseni yhteistyö jatkuu edelleen. Ostin itselleni pihlajamarjavoin. Tuoksuun on ehkä hivenen totuteltava, mutta loppujenlopulta se on ihana. Ja iholle tekee hyvää. Olen nyt voidetta käyttänyt muutamana iltana ja tykästynyt. Noora kertoi monen atoopikon saaneen apua voiteesta jopa niin paljon, että lääkerasvojen käytön on voinut lopettaa.

Lisäksi ostin Madaran kasvoille laitettavan Ihon tehokosteuttajan, joka sisältää kosteuttavia Pohjolan pellavansiemen-, karpalo- ja nokkosuutteita. Sitäkin olen muutaman päivän käyttänyt. Tuoksu ja teho ovat valloittavat.

Maria osuudessaan kertoi raakakakun valmistuksesta ja millaisia raaka-aineita voi käyttää. Kertoi myös miten lähti kokeilemaan kakkujen tekoa ja innostui. Hänen puheestaan paistoi innostus, ehkä vähän myös luennointijännitys. Joka tapauksessa bointtina oli se, että ilman sokeria ja muita pahiksia saadaan paljon ihania herkkuja aikaan. Luennon jälkeen saimme maistaa palat pihlajanmarja-tyrni-raakakakkua ja oli taivaallisen hyvää. Lisäksi luennolla olleiden kesken arvottiin sekä Nooran että Marian kirjoja kera pihlajanmarjavoin.

Olimme kuuntelemassa myös Kiitos hyvää-blogin kirjottajan Virpi Mikkosta. Häneltä ilmestyy kirja loppuvuodesta. Hänen aiheenaan oli vaihtoehtoja sokerittomaan ja gluteeinittomaan leivontaan. Virpi kertoi aikanaan syöneensä todella huonosti ja kärsineen erilaisista terveysongelmista. Ruokavalioremontin myötä tilanne on korjaantunut. Koska hän oli ja on edelleenkin kova herkuttelija, lähti kokeilemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Sokerin tilalle tuli hunaja, gluteeiniviljat vaihtuivat mm. manteliin, kookokseen, tattariin. Hänen ohjeistaan on noin puolet raakaleivontaa ja puolet paistettavaa leivontaa. Olen seurannut hänen reseptejään bloginsa kautta ja joitain ottanut talteenkin, on vielä testaamatta.

Vietimme hyvän tovin Four Sigma Foodsin standilla maistelemassa kuumaan veteen sekoitettuja sieni-yrttijauheita. Myynnissä oli viittä vai kuutta erilaista annospusseihin valmiiksi pakattuja paketteja. Ostimme kolmeen pekkaan neljän paketin satsin, ja kyllä olikin melkoinen setviminen, että saatiin pussit jaetuksi. Lisäksi Marjan kanssa ostettiin kaakao-juomaa, jossa myöskin sientä mukana. Kaakao herkkuhetkiin. Instant Reishi (lakkakääpä, tähtianis, minttu, lakritsinjuuri, makeutusaine) on stressin poistoon ja illalla unen tuloa helpottamaan. Instant Shiitake ( siitake, voikukka, ruusunmarja), vaikutukseltaan detox, eli kehon puhdistautumiseen vaikuttava. Instant Maitake (maitake, tulsi, inkivääri, stevia, ruusunmarja) käytetään diabeteksen hoitamiseen ja vaikuttaa ruuansulatukseen. Toivottavasti meni siitake ja maitake oikein päin. Suomen kieliset esitteet missä kerrottiin minkäkin sienen vaikutus olivat loppuneet. Kaakaojuomaa oli kahta erilaista. Itse tykästyin juomaan, jossa cayennepippuria. shot (kaakao, kookospalmusokeri, chagauute, siperian ginseng, guarana, ruusunmarja, cayennepippuri, merisuola). Ilmeisesti minulla on myös toisen kaakaon pusseja, koska tiedot tässä: Xoco Blue Chocolate shot (kaakao, kookospalmusokeri, reishiuute, ruusunmarja, kaneli, kardemumma, merisuola, makeutusaine), tai sitten olen mennyt pahasti sekaisin :DD Kävimme kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luennon Adaptogeenit stressinhallinnan tukena, ja hyvinä lähteinä ovat mm. lakkakääpä, pakurikääpä ja muut sienet. Siitake ja maitake eivät kasva suomessa. Lisäksi Jaakko puhui venäjänjuuresta sekä ruusunjuuresta, jotka ovat hyviä adabtogeenejä kuten myös siperian ginseng.

Pyörähdimme pikaisesti myös liikuntavälinepuolella. Myynnissä urheiluvaatetta ja välineistöä. Osuimme miehen luo, joka myi kompressiosäärystimiä ja sukkia. Ostin säärystimet ajatuksena josko välillä aika koviinkin pohjekipuihin lenkillä saisin helpotusta eikä varmasti hullumpaa olisi käyttää säärystimiä myös töitä tehdessä. Olenhan seisomatyöläinen.

Cocovin pisteeltä ostimme välipalaksi marjasmoothiekset, raaka-chiansiemenleipää ja pala raakakakkua. Leivän päälle guakamolea, jossa oli ilmeisesti kikhernettä. Leipä ja levite olivat herkullista eikä raakakakussakaan vikaa ollut. Siinä oli suklaata, minttua, banaania. Hävis kyllä pihlajanmarja-tyrnikakulle 🙂 Maistiasia oli todella vähän. Sienijuomia, Ekolo maistatti raakasuklaita sekä Cocovi raakapatukoitaan. Muuten ei koko päivänä maistiaisia nähty eikä näytteitäkään. Myöskään Maarit ei bongannut esitteitä kuten aikaisempina vuosina. Luontaisterveys ja Ekoilo-lehtiä ostin niput ja nyt tarvitsisinkin niille lukijan. Päivän päätteeksi ehdittiin vielä piipahtamaan muoti-osastolla. Katselin talvikenkiä, mutta en jaksanut ryhtyä kokeilemaan. Löysin kuitenkin aivan ihanan villatakki/paidan, jossa villaa, kasmiria, puuvillaa, jotain luonnonkuitua jonka nimeä en muista ja vain muutaman prosentin jotain keinokuitua. Ihastuin/rakastuin paitaan ja sellainenhan oli ostettava.

Oli mukava, rento messupäivä. Kiitos Maarit ja Marja kivasta päivästä messuhulinassa.

Kädentaitomessut

Jatketaan vielä käsityöteemalla, nimittäin sunnuntaina vietin mukavan messupäivän Silmukkasiskojen kanssa Wanhassa satamassa olleilla Kädentaitomessuilla. Treffattiin heti kymmeneltä ja kolmen jälkeen lähdimme kotejamme kohden. Päivän aikana vietimme pari kahvittelutaukoa rupatellen. Muuten aika vierähti standeja kiertäen. Muistuttelin itseäni pitkin päivää kotona olevasta lankapaljoudesta ja siitä että en todellakaan tarvitse tällä hetkellä uusia onnistuen olla ostamatta yhtäkään neulelankaa. Paperilankaa ostin yhden vyyhdin, josta saan neuloa valokransseihin päällisiä. Muut ostokseni olikin toisten käsityöihmisten valmistamia.

Ihastuin Filttiinan pipoihin, jotka olivat neulottu villalangasta ja lenkkialpakasta ellen nyt ihan väärin muista. Pipon muoto tuntui erikoiselta ja houkuttavalta. Isot tupsut epäilytti kovasti. Yleensä en pidä tupsullisia pipoja ja tässä niitä on KAKSI. Lopulta kuitenkin vakuutuin, että hauska erilainen pipo ja ostin. Avustajani piti pipon väristä, mutta tupsuista ei.

Äitini rakastaa metsässä liikkumista, marjastamista, sienestämistä tms. Ennen kuun puolta vietimme mökillä (tulee oma postauksensa kunhan saan valokuvat kuvailijalta) ihanan pidennetyn viikonlopun äidin ja avokin kanssa. Kävimme kahdesti metsäretkellä ja voi mikä onnellisuus, innostus, ilo äidin äänestä paistoikaan hänen löydettyään sieniä. Messuilla osuimme paikkaan, jossa oli myynnissä sieniveitsi huopatupessaan, Sienestäjän opas ja karhunkello. Koko pakettia en raskinut ostaa, mutta kuvassa olevan oppaan ostin äidille.

Taisin täälläkin kirjoittaa, että ostin puuvillalankaa Lankamailmasta ajatuksenani tehdä iphonelle pussukka, mutta nyt meninkin ostamaan Riiminka Designin kankaisen kännykkäkotelopussin. Pussukoita oli paljon eri värisiä eri kuvilla, kaulanauhalla ja ilman. Löysin täydellisen kokoisen enkä voinut vastustaa, joten rahapussi esille ja shoppailemaan.

Vietimme hyvän tovin nahkataiteilija Arja’s Artin standilla ihailemassa mm. poron nahasta valmistettuja sulkakorviksia ja kuten kuvasta näkyy ostin sellaiset. Lisäksi Arjalla oli myynnissä erilaisia nahkakukkaroita esim. eri koirarotujen päiden kuvin. Olin sinäaamuna jo kolmas joka kyseli labbiskuvallista pussukkaa. Ei ollut, joten rahani säästyivät, mutta Arja pohti sellaisen vielä kehittelevänsä, joten ehkä sitten… Mutta nuo korvikset on kyllä ihanat.

Aika sujahti nopeasti kuten aina, ja mukava päivä vietettiin messuillen. Olisihan sieltä tehnyt mieli ostella esim. tunikoita, lankoja jne. Onneksi kuitenkin shoppailut jäi tähän. Mieleen jäi vähän kaihertamaan musta lanka, jossa hopeaa. Sitä teki mieleni, mutta koska en lankaa hipelöidessäni keksinyt mitä siitä tehdä, kerät jäi hyllyyn. Tampereella seuraavan kerran testataan lankahillintää ja toivotaan, että lankavarastot olisi siihen mennessä hiukan tyhjentyneet :DD

Eilen käytiin Harmaakuonon kanssa lääkärissä ja jäi ristiriitainen olo käynnistä. Rasvapatti on niin iso ettei sitä poisteta. Edelliskerralla se oli niin pieni, että poistoa ei kannata tehdä, vasta kun se haittaa koiraa. Ja nyt se haittaa ja onkin liian iso… Kyseessä eri lääkärit. Rasvapatille ei tehdä mitään. Jos etutassun niveleen kipua rajottuneen liikeradan vuoksi särkylääkettä. Patti voi aiheuttaa myös makuuhaavoja sen kohdalla olevalle ihoalueelle. En saanut vastausta miksi patti on liian iso poistettavaksi. Jotenkin ajattelin vanhan koiran nukuttamisen olevan hankala asia ja sen olevan kenties esteenä, mutta lääkäri puheli hammaskiven poistosta, joka voisi tulla vuoden päästä kyseeseen. Silloinhan koira rauhoitetaan ellei sitten jopa nukuteta. Saimme siis särkylääkettä tarpeen mukaan annettavaksi. Ja kun kerroin ostaneeni nestemmäistä Glukosamiinivalmistetta niveliin, lääkäri määräsi koiralle 4 pistoksen sarjan nivellääkitystä kerran viikossa laitettavana. Lääkitys kuulemma voitelee niveliä. Korvissa rellesti hiivatulehdus ja sitä hiivaa löytyi myös parista ihottumakohdasta ja tassun pohjista, joten lääkeshampoopesuja tuttuun tapaan viime syksystä sekä korvien putsausta ja lääkintää. Huoli rasvapatin ongelmista ei todellakaan hälventynyt enkä haluaisi olla näin epävarmalla mielellä, mutta näillä mennään. Nyt Harmaakuono on mökillä avokin kanssa ja herra kuulemma oli juoksennellut pitkin pihaa, joten vielä poika jaksaa ja pystyy liikkumaan. Ja kyllähän se menee hyvin nuo meidän kotiportaatkin. Voi miun rakasta ystävää koiraa Harmaakuonoa! Vielä vähän meillä on yhteistä aikaa jäljellä, vaikka se aika todennäköisesti menee ihan liian nopeaan. Päästän Harmaakuonon kuitenkin lähtemään kun sen aika on sattui se sitten sydämeeni miten paljon tahansa. Minun luopumisen tuskan takia koira ei saa kärvistellä liian pitkään.

Surkeahkot messut

Viime viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa oli teemat Luomu ja lähiruoka, Kädentaito, outlet, lapset, eläimet. Outletistahan voisi löytää jotain mukavaa kevään vaatetukseen, kädentaitopuolelta vaikkapa uusia lankoja ja ideoita itse tekemiseen. Luomu- ja lähiruoka-osastolta taas uusia vinkkejä herkullisista tuotteista ja tuottajista… Olenhan aikaisempina vuosina ostanut Outletista esim. ihanan tunikan, koruja, kädentaidosta lankoja, ruokapuolelta mehuja, juustoja yms.

Lapsi-messut oli vallannut ison hallin kokonaan. Lapsille tietysti ihana asia ja varmasti heille löytyi paljon mieluisaa tekemistä. Kädentaito-alue oli kovin pieni. Tuntuu, että se pienenee vuosi vuodelta. Ja nyt tuli sellainen olo, että Kädentaito-tapahtuman takia ei todellakaan kannata messuille lähteä. Itse kaipaan tuotteita itse tekemiseen, ideoita ja ohjeita. Nyt oli paljon korutarvikkeita, helmiä ja korujen osia. Näin on ollut ennenkin. Ostin pihtisetin, hopeoitua vaijeria ja puristushelmiä. Lankoja näimme oikeastaan vain kasviväreillä värjätyt langat eikä mitään muuta. Jonkin verran oli erilaisia tarroja ja askartelutarvikkeita. Tavatessamme kissanäyttelypuolella yhden Silmukkasiskon pohdimmekin hänen kanssaan, että ens syksynä kannattaa käydä Wanhan sataman Kädentaito-tapahtumassa sekä marraskuussa Tampereella olevilla Kädentaitomessuilla. Messukeskuksen tapahtuma saa olla.

Outletissa ärsytti ehkä eniten se, että sielä on kerta toisensa jälkeen aina samat näytteilleasettajat. Jos tarvitsee nahkalaukkuja, hopeakoruja tai kosmetiikkaa ehkä ihan kannattavakin shoppailupaikka, ja jos laadullakaan ei ole niin väliä, avot. Itse kun nykyään käytän pääosin luonnonkosmetiikkaa, ei kosmetiikkatarjouksistakaan ollut minulle. Itse asiassa en ostanut Outletista mitään. Ystäväni oli löytänyt pyöräilykengät ja lukkopolkimet hyvään hintaan. Varmastikin ollut kannattava ostos. Muutoin oli kyllä koko Outlet pettymys.

Eipä ruokapuolikaan kovin iso ollut ja se oli jotenkin laitettu todella ahtaaksi, vaikka tilaa olisi ollut levittäytyä laajemmin. Missä oli ilmaisia maistiaisia, niihin oli valtavat jonot, joten esim. yksi juustopiste jäi kokonaan tutustumatta. Toisaalta tuo firma on ollut siellä aiemminkin ja heidän juustoja on maistettu monta kertaa. Ostimme kuitenkin lounaaksi hamppu-kaura-juurespihvit kaalisalaatilla, oli hyvä terveellinen messuruoka 😀 Maistoimme myös Laitilan panimon karpalolimsaa ja yllätys oli iloinen miten vähän siinä oli sokeria. Jälkiruuaksi ostimme silkkisen pehmeät ja herkulliset pistaasijäätelöt.

Ruokapuolelta tein pääosin ne mun aika vähäiseksi jääneet ostokset. tilli sekä valkosipuli tuorejuustot (Sillankorvan yrttijuusto, Evijärvi), joista valkosipuliversiota maistelimmekin, ja oli herkullista suussa sulavaa tuorejuustoa. Tilliversiota laitoimme kylmäsavukalatäytteeseen maanantaina ja olipa maistuvaista myös tattar-näkkärin päällä. Ja koska ostin avokille tarjoushinnalla isot viinerit ja korvapuustin (kolme vitosella, joten kaksi viineriä ja yksi korvapuusti) pitihän minunkin saada jotain herkkua 😀 Käsintehty appelsiini tummasuklaalohko (Sate Herkkutuote, Jämsä) oli sitten se minun herkku. Olen ostanut käsin valmistettua suklaata ennenkin ja herkulliseksi todennut. Nyt tosin appelsiinisuklaa oli vähän liian makeaa. Ja vielä ostoskassiin sujahti kuvassakin komeilevat yrttitee ja korput Puhtaaksi -tee (Annelin yrtit ja karkit, Rovaniemi)
Gluteeniton porkkanakorppu (Kotipellontila, Inkoo)
Kumpiakaan en ole vielä maistanut. Korput ostin saadakseni vaihtelua teehetkien tattarinäkkäreihin ja riisikakkuihin. Korpuissa on myös tattaria, mutta myös siemeniä. Tee puolestaan sisältää kehoa puhdistavia yrttejä Lapista mm. vaivaiskoivua, piharatamoa jne.

Ruokapuoli oli kaikesta pienuudestaan ja ahtaudestaan huolimatta se paras ja mielenkiintoisin messuosasto. Kädentaidostakin sain sen mitä halusin, mutta silti todellinen pettymys kuten myös Outlet.