Myyntitapahtumia

Tämän syyskauden myyjäisistä ovat kahdet jo takanapäin. Lokakuun 14. olin maalipalloaikaisen ystäväni kanssa Energia-Areenalla Vantaan Hyvinvointi-messuilla mukana. Meillä oli yhteinen myyntipaikka. Kauppa kävi kohtuullisesti ja saimme hyvää myyntikokemusta vähän isommassa tapahtumassa.

Neljää viikkoa myöhemmin Vantaan Näkövammaiset ry järjesti käsityömyyjäiset Korsossa Ruusupaviliongissa. Sää oli erittäin huono, vettä satoi kaatamalla. Asiakkaita kävi paikan päällä todella vähän.

Myyjäissuman aloittaa ensi tiistaina Ura käsillä-hankkeen joulumyyjäiset Itäkeskuksessa Stoan tiloissa. Tapahtuma on 12-19, joten työssä käyvätkin ehtivät hyvin paikalle työpäivänsä jälkeen. Tapahtumassa on yli kahdenkymmenen näkövammaisen käsityöläisen tuotteita myynnissä. Ura käsillä -hankkeen kursseilla käynteet saimme lähettää tuote-esittelyt valokuvineen, joista raati valitsi mitkä tuotteet myyjäisiin otetaan. Minulta siellä on mehiläisvahakynttilöitä, neulevalokransseja sekä keraamisia riipuksia. Tapahtuma on avoin kaikille. Tapahtumassa on myös työnäytöksiä. Itse esittelen miten mehiläisvahakynttilöitä valmistetaan. Stoan osoite on Turunlinnantie 1.

Korson joulu -tapahtuma on puolestaan Korson kirkon edustalla lauantaina 2.12. klo 12-16. Klo 15 lähtee joulupukkikulkue liikkeelle. Tapahtuman järjestää Korso-Seura ja tapahtumassa myymässä ovat tuotteitaan korsolaiset käsityöntekijät. Myyntipöydältäni löytyy edellämainittujen lisäksi keramiikkaa, huopatöitä, koruja, rottinkikoreja.

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset järjestävät Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä perinteisen Joulukarnevaalit-tapahtuman, jossa on näkövammaiset käsityöläiset myymässä tuotteitaan. Tänävuonna tapahtuma on aiemmasta poiketen iltapäivästä klo 14-18, joten työssä käyvilläkin on mahdollisuus piipahtaa tapahtumassa. Joulukarnevaalit ovat torstaina 7.12. ja Iiriksen osoite on Marjaniementie 74. Tapahtuma on liikuntasalissa infopisteen läheisyydessä sisääntulokerroksessa.

Iloveparty järjestää I love christmas-joulumyyjäiset Puistokulmassa Hiekkaharjussa, Talkootie 4 lauantaina 9.12. 10-16. Oli hyvä tuuri, sillä löysin Fasebook-ryhmästä Naisyrittäjät ilmoituksen, jossa haettiin tapahtumaan yrityksiä myymään tuotteitaan. Hetken ujostelin ja rohkaistuin laittamaan viestiä ja ilmottautumaan mukaan. Hienoa päästä myös uusiin ympyröihin mukaan. Mistä sitä koskaan tietää mihin se johtaa 🙂

Että eipä siis muuta kuin tervetuloa tapahtumiin nauttimaan joulutunnelmasta ja tekemään ihania löytöjä itsellesi tai pukin kontiin.
Ja tulehan moikkaamaan. Löydät minut myyntipöydän takaa 🙂

Syksyn valokranssiuutuudet

Tämä postaus olisi ehdottomasti pitänyt kirjoittaa jo joulukuussa, mutta kirjoittamatta jäi. Kranssit olivat kuitenkin syksyn suurmenestys, joten en aihetta voi sivuuttaa. Ehkäpä näin Nuutin päivän iltana se vielä sallitaan. Ja toisaalta ehkäpä valokranssi onkin pimeän ajan koriste, ei pelkästään jouluun kuuluva?

Tähän asti olen laittanut kaikkiin kransseihin paperinarun väristä riippumatta lämmin valkoinen-valot. Tuttavani pyysi minua tekemään kranssin monivärivaloilla. Minähän tein työtä käskettyä monen ihastuessa kranssiin. Sainkin toisenkin monivärivalokranssitilauksen.

Myös kranssi valkoisella paperinarulla, jossa hopeasomistetta sinisillä valoilla sai hyvän vastaanoton.

Olin ostanut harmaata paperinarua vuoden 2015 Kädentaito-messuilta Tampereelta. Päädyin laittamaan tutut ja turvalliset lämmin valkoinen-valot kranssiin.

Punaiseen paperinaruun yhdistin punaiset valot, lopputulos JOULUINEN

Joulukuisessa Madeinkorso-blogin postauksessa kirjoitin kranssien tekovaiheista. Ja vuoden 2015 lopulla esittelin täällä sen vuoden värejä joista edelleen pintansa piti lämmin valkoinen-valoilla valkoinen paperinaru joko hopea tai kultasomisteella.

Saa nähdä vieläkö ensi syksynä ihmisiä kranssit innostavat. Olin nyt syksyllä niin ahkera tekijä, että neljälle kranssille etsin vielä kotia. On siis hyvä alku syyssesongille 🙂

Käsityövoittoiset kuulumiset

Lokakuun puolessa pidetyn syyslomamme jälkeen on ollut neljä eri tapahtumaa missä on ollut käsitöitäni myynnissä. Vielä on kolme tapahtumaa tälle vuotta jäljellä. En koskaan osannut kuvitella, että minusta tulee näin ”hullu”, että osallistun innolla myyjäisiin ja tapahtumiin. Olen aina ajatellut, että en osaa myydä, minusta ei ole myyjäksi, en osaa puhua tuotteistani myyvästi. On jotenkin ihan eri asia tarjota hieronta-asiakkailleen uusia hoitoaikoja kuin tämä käsityömyyntihommeli. Toisaalta ei ole lopultakaan myöskään hirveän kauaa siitä kun en osannut kuvitella itseäni neulomassa, pyörittelemässä kynttilöitä tms. Nyt teen lähes päivittäin jotakin käsityötä. Esim. perjantaina äidin vieraana ollessani neuloin kranssin päällisen. Kotiuduttua pyörittelin kehykseen valot ja päällisen paikoilleen. Jatkoin vielä pujottelemalla rannekorun valmiiksi. Eilen kotiuduttuani myyjäisistä iltasella aloin neulomaan uutta kranssin päällistä. Tänään sain sen valmiiksi, valot ja päällisen paikoilleen. Kieputtelin myös toisen kranssin valmiiksi, mutta valot eivät toimikaan, joten uusiksi menee.

Lokakuun 25. päivä olimme rottinkikerholaisten kanssa Iiriksen infon takaisessa aulassa yhdestä puoli seitsemään. Väkeä päivän aikana tuotteitamme kävi katsomassa aika vähän. Itse möin kokonaista kaksi tuotetta. Pitkä päivä. Oli kuitenkin mukava tavata joitakin tuttuja ja vaihtaa tovi kuulumisia.

Seuraavana päivänä toimitimme avustajani kanssa Korson Hiussalonkiin mehiläisvahakynttilöitä ja koruja. Perjantaina 28. päivä siellä vietettiin naisteniltaa. Made in Korsosta tuotteitamme oli paikalla myymässä Made in Korson äiti Päivi. Väkeä oli ollut ja joidenkin tuotteita meni myös kaupaksi. Tuolloin keskiviikkona vietyämme tuotteet kampaamoon matkamme jatkui Keravalle kuuntelemaan luentoa kilpirauhassairauksista. Luennolla ei tullut mitään tajunnan räjäyttävää uutta tietoa ja välillä termistö oli niin lääketieteellistä ettei pysynyt ynnärrys mukana. Illalla kieputtelin monivärivalot kranssiin valkoisella kultasomisteisella päällisellä. Tuttavani pyysi minua tekemään sellaisen kranssin. Itseäni vähän hirvitti monivärivalot kranssissa, mutta monet ovat tykänneet. Huomenna kun teen valotilauksen tilaan monivärivalojakin.

Lokakuun viimeinen viikonloppu oli rauhallinen. Perjantaina kyläilimme Oton kanssa Siljan luona. Kävimme pienellä lenkillä tihkusateessa, söimme herkullisen aterian silakoita ja uunijuureksia. Jälkiruuaksi vähän herkkuja. Katselimme Johan Vennisestä dokumentteja. On siinä ollut hieno ihminen. Ei ole totisesti antanut sokeuden hidastaa tahtiaan. Mies eli liki satavuotiaaksi ja teki kotitilallaan ties mitä: räjäytti kalliota, kävi kalastamassa, rakensi yli 90-vuotiaana uuden saunan jne. Samalla neuloskelin turkkilaisella neuloksella huivia. Huivin neulonta jatkui Vain elämään merkeissä. Käpy ja Otto leikkivät ja seuraan liittyi vielä äärimmäisen kiltti Suomen porokoira Runo. Jutustelimme sienipiirakan ja salaatin voimalla.

Viikonlopun aikana editoin Haltia-päivämme nauhoituksia ja kirjoittelin postauksen retkestämme. Kirjoitin myös Madeinkorso-blogiin harpusta. Teimme avokin kanssa yhdessä ruokaa, kävimme saunassa. Rentoilimme. Käsityökärpänen oli aika hiljakseen.

Marraskuu alkoi avokin astmadiagnoosilla. Oli helpottavaa kun selvisi ahdistuksen syy ja sai oikean lääkityksen. Ja miten upeaa oli huomata lääkkeiden auttavan ja olo on kohentunut hurjasti. Nyt mies nukkuu iltaisin sohvalle univelkojaan pois. Oli ihanaa viettää mökkiviikonloppua nauttien upeasta talvipäivästä kun avokkikin voi hyvin. Ehkäpä siksikin kyseisestä päivästä tuli niin hieno mitä se oli. Kirjoittelin siitä edellisessä tekstissäni 🙂

Torstaina 3.11. Made in Korson porukan käsitöitä (kynttilöitä, koruja) oli Korso Cafessa esillä. Olin avustajani kanssa siellä ”päivystelemässä” yhdeksästä kahteen. Ihmisiä kävi jonkin verran ja tuotteitakin ostettiin. Itseltäni meni kolme kynttiläpakettia. Aamupäivästä seurassamme oli pari muutakin Made in korsolaista joidenka kanssa jutellessa aika sujahti mukavasti. Myös kahvilan pitäjä oli oikein mukava ja energinen. Oli ilo olla hänen kahvilassaan. En ole tiennyt Korsossa olevan niin hienoa kahvilaa. Sinne täytyy kyllä joskus mennä herkuttelemaan. Kahden jälkeen kävimme ruokakaupassa ja täällä kotona hommat jatkuivat käsityöteemaisina.

Tällä viikolla käsityökärpänen on sitten suristellutkin taas ahkeraan. Keramiikassa tein ovaalin muotoisen kannellisen purkin saksalaisesta punasavesta ja valitsin poltosta tulleisiin töihin värejä. Sekoitin keltaista lasitetta jne. Edelliskerralla tein uunivuuan ilman kantta ja sitä ennen matalan suorakaiteen muotoisen astian. Rottinkikerhossa ei oikein työni edistynyt ja se vähän turhautti. Ensi kerralla varmastikin valmistuu sydänkori sinisin helmin, jonka olisin halunnut eilisiin myyjäisiin. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta 🙂 Pääsin kuitenkin tontun puuhissa eteenpäin edes hiukan. 🙂

Puikoille punainen kranssin päällinen ja kranssi valmistui sopivasti torstaille. Silloin luonani kävi kranssin valitsemassa pukin konttiin eräs ystäväni lapsiensa kanssa. Tuolloin torstaina rempaisin ostamalla itselleni viinin punaiset housut! Siis minä, jolla housut ovat lähes aina mustia tai tumman sinisiä 🙂 Housuja on vähän lyhennettävä. Tällä vartalolla kun ei housuja ilman lyhentämistä juuri koskaan löydy. Sinellistä ostin kranssirenkaita, nahkanauhaa ja koruvaieria. Keskiviikkona aloitin pujottelemaan rannekorua torstaina uutisia seuratessani kaataen helmirasian. Meni tovi kun koetin pelastaa suurimman osan pudonneista siemenhelmistä. Arvatkaa vain kiroilutittiko?

Perjantai hujahti äidin vieraana. Oli mukava päivä, vaikka mitään ihmeempää ei tapahtunutkaan. Eilen olin myymässä Vantaan näkövammaisten järjestämissä käsityömyyjäisissä Ruusupaviliongissa. Meitä oli viisi myyjää paikalla. Asiakkaita kävi jonkin verran, enemmänkin olisi toki voinut. Minun on kuitenkin syytä olla tyytyväinen, sillä nyt olen tilanteessa, että kransseja on kiiruusti saatava valmiiksi lisää. Päivä meni todella nopsaan ja kotona maistui avokin kokkaama salaatti. Sen jälkeen saunaan, telkkaria katsellessa suolakeksejä ja joulun ekat piparit 🙂 Tänään olen käynyt laatikoita läpi heittäen turhaa romua roskiin tai myytäväksi. Avokki pyöritti pyykkiä koneellisen. Kokkasimme yhdessä ruokaa. Tein pinaatti-broilerpyöryköitä avokin valmistaessa perunamuusin. Tein myös kermaviilikastikkeen 🙂

Kyllähän täällä on myös tehty töitä. Mitään hirvittävän kiireistä ei ole ollut, mutta tasasesti päiviin on tullut myös asiakkaita. Saa nähdä tuleeko vielä ennen joulukiireitä hierontaan tulioiden ruuhka, ostetaanko lahjakortteja pukin kottiin. Aika näyttää. Nyt kuitenkin kello rientää ja minun on riennettävä peiton alle. Arki on taasen edessä ja alkavaan viikkoon mahtuu normimiohjelman lisäksi kynttiläkurssi Inkun Ideapajassa, Novellikoukku Lumon kirjastossa ja Tampereen Kädentaito-messut.

Made in korso-blogi

Pidän blogin kirjoittamisesta niin paljon, että lupauduin mukaan yhdeksi kirjoittajaksi made in korso-blogiin. Blogissa tuodaan esille Korson pehmeämpää puolta käsityöläisten kirjoituksin. En ole aiemmin ollut mukana useamman kirjoittajan blogissa, joten mielenkiintoinen matka luvassa. Blogi päivittyy kerran viikossa ja minulla on tämän vuoden puolella kolme kirjoitusvuoroa. Tänään julkaistui ensinmmäinen tekstini.

Viikko sitten blogissa julkaistiin ensinmmäinen teksti ja blogi julkaistiin made in korson sivuilla sekä fb:ssa. Tuona julkaisupäivänä alkoi todella jännittämään, että miten osaan ja pärjään blogin korkeassa tasossa mukana. 🙂 Eilen upeassa syyssäässä kirjoittelin ensinmmäisen tekstini auringon paisteessa mökin pihassa. Kun alkuun pääsi alkoi tekstiäkin syntymään. Huomasin kuitenkin, että paljon tarkemmin miettii mitä kirjoittaa kuin tässä henk.koht. blogissani. Täällä antaa vaan sormien tanssia ajatusten tahtiin eikä ole ihan niin kriittinen tekstilleen.

On mukavaa olla mukana made in korso-blogissa ja toivon näin saatavan käsitöiden arvostusta nousemaan ja myös Korson mainetta kohennettua. Teksteissäni en aio korostaa näkövammaisuuttani kuten en täälläkään. Se kulkee teksteissä mukana tarpeen mukaan ja jos se kirjoitettavaan aiheeseen jotenkin liittyy. Toivoisin kuitenkin, että minut muistettaisiin made in korso-blogissa ennen kaikkea käsitöistäni, teksteistäni, kenties korsolaisena hierojana ja vasta jossain taka-alalla vammaisuudestani. Ensisijaisesti olen kuitenkin ihan tavallinen ihminen, joka työskentelee hierojana ja joka rakastaa käsillä tekemistä.

Lokakuussa made in korsolla on villisukatmyyjäistapahtuma. Toivottavasti pääsen piipahtamaan paikalla, vaikka minulla ei olekaan myytäväksi villasukkia. Se taito kun on jäänyt puolitiehen. Marraskuussa osallistun Korson joulutorille ja tod.näk. Cafe Korson myyjäispäivään. Olen innostunut ja vähän jännittynytkin. Vielä jokunen vuosi sitten en nähnyt itseäni myyjäisissä myymässä. No nytkään en ilman näkevää apuria touhuun yksin uskaltaisi, mutta myös ihan käytännön syistäkään. En saa katsekontaktia mahdolliseen ostajaan, en välttämättä tiedä jonkun tutkivan tuotteitani, jos tämä on hipihiljaa. On siis tärkeää, että mukanani on näkevä henkilö, joka voi ottaa sen ensinmmäisen kontaktin asiakkaiden kanssa . Toivottavasti tapahtumista tulee iloisen vilkkaat ja saan monta ihanaa kohtaamista myyjäishulinassa.