Julkaistu

Uintiennätys – kaksi kilsaa

Eilen sain Fb:n postiin viestin henkilöltä, joka on kesällä rantautunut tänne Pk-seudulle ja hän kirjoitti voivansa lähteä kanssani uimaan. Kyllä keväällä taisi sittenkin kannattaa ilmoitella vähän joka puolella perustamastani ryhmästä Tandem-pilotit jonne tämäkin liittyi ja nyt otti yhteyttä, yes! Sovittiin heti tälle aamupäivää uintitreffit, yes!

Olikin mukavaa pulahtaa uima-altaaseen pitkästä aikaa, edelliskerrasta on jo yli kaksi kuukautta. Yleensä tauon jälkeen polskin sen reilun kilsan. Nyt meillä ei ollut mitään aikarajaa, joten polskimme tyytyväisinä pitkään. Alussa ei ollut juurikaan takkuisuutta kuten yleensä tauon jälkeen. Pyöräillyt kilsat ja eilisillan hepostelut vähän tuntui jaloissa, mutta hyvin jaksoi polskuttaa.

Kun olin uinut 1650 metriä aikaa oli mennyt 90 minsaa ja kahden tonnin raja niin lähellä. Kaveri kysyikin uinko sen. Hetken emmin, että en ole aiemmin uinut, mutta olis niin hollilla. Kaveri totesi vain ”anna palaa” ja niinpä jatkoin. Olihan jäljellä enään seitsemän edestakaista altaanväliä. Reissuun lähdin ehkäpä vähän turhan kevyellä aamupalalla, joten vatsassa kurni nälkä. Polskin kuitenkin kaksi kilometriä aikaan 1 h 50 min. Ei vauhti mikään hurja ollut, mutta varmastikin minun raskaalla uimatyylilläni ihan hyvä, ja siitähän voi sitten yrittää pudotella minuutteja pois 😀 Mutta nyt olen tehnyt sen, olen uinut 2 km!

Avokki teki minulle kotona palautusjuoman, jota siemailin selatessani sähköposteja ennen kuin ryhdyin valmistamaan jauhelihapastaa. Syötyäni oli oikaistava hetkeksi sängylle ja unihan se silmiä alkoi painamaan. Onneksi ohjelmassa oli vielä lenkkitreffit. Kävimme pienellä 4.7 kilsan lenkillä Marian ja koirien kanssa. Etenkin alkumatkasta Otto maleksi keskinopeuden jäädessä 3.9 kilsaan. Mitä pidemmälle päästiin sitä reippaammin poika kulki ja viimesellä kilsalla päästiin jo 5.3 kilsan vauhtiin 🙂 Kokonaiskeskinopeutemme oli 4.5 km/h. Toivottavasti Otto jatkaa säiden viilentyessä reipastumistaan. Kovasti sitä saa koko ajan kannustaa ja kehua, vaatia kävelemään reippaasti. Se on aika kuluttavaa ja rasittavaakin. Ehkä kun vaan vielä jaksaa taistella ja tehdä lujasti töitä maleksimisesta päästään eroon – tai sitten ei… Joka tapauksessa oli mukavaa kävellä ystävän kanssa kuulumisia vaihtaen. Täällä vielä nautittiin vissyvedestä rupattelun jatkuessa. Otto ja Harmaakuono pyrkivät saada Thean leikkiin, mutta eipä naista kiinnostanut :D:D Me taistelimme saadaksemme Sports Trackerin jakamistoiminnon toimimaan. Ei onnistuttu. Välillä olisi kiva, jos pystyisin jakamaan ”hurjimmat” lenkit kavereilleni :D:D Taitaa olla vähän hullua???

Julkaistu

Hiipuvat helteet – rela viikonloppu

Superhelteet ovat ohi ja nyt saimme nauttia normikesälämmöstä, jossa jo syksyn tuoksahdus/tuulahdus. Lammen vesi viilenee hyvää vauhtia, lähteistä pulppuaa kylmää vettä auringon lämmittäessä pintaa edelleen häviten päivä päivältä yön viileydelle. Pimeä aika pitenee ja yöt viilenee, syksy hiipii vakain askelin superhelteet työntäen pois. Nyt viikonloppuna ei ole ollut läkähdyttävän kuumaa ja pihalla on jaksanut touhuta. Avokki raivannut rikkaruohoja, poimittu yhdessä nelisen litraa karviaisia, siistitty kasvimaata jne. Karviaisten poimiminen on kyllä hidasta piikkien takia. Ja tutustuinpa vattupuskaankin, jossa piikkejä vielä tiuhempaan. Ymmärrän hyvin etten löydä vapaaehtoisia vadelmien kerääjiä, vaikka kuinka houkuttelisin. Vadelma oli levittäytynyt nimittäin karviaispensaaseen 😀 ja multa meinas palaa pinna marjoja etsiessäni repivät, pistävät piikit. Nyt kuitenkin pakkasessa on talveksi myös karviaisia, ihanaa.

Oman maan antimia laitoin eiliseen salaattiin, tammenlehteä, rukolaa ja herneitä. Herne on tosi kuivunutta ja sato jääkin aika heikoksi. Tomaatit ei vielä kypsiä. kuukausimansikasta herkuteltiin eilisiltana satoa. Eilen savustettiin proilerfilepihvejä joita salaatin kanssa syötiin. Avokin lämmittäessä saunaa innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällistä, joka on päättelyä vaille valmis. Ennen saunaa lähdimme lenkille. Tie oli välillä aika möykkelikköä ja etenkin alkumatkasta Otto opasti varovasti hitaalla vauhdilla, varmuuden lisääntyessä vauhtikin onneksi parani. Harmaakuono paineli avokin kanssa edellä kuulemma hihna kireällä. Vanhuksella menohalut hurjat hännän heiluessa pystyssä. Käveltiin 4.6 km/55 min ja lenkin jälkeen pulahdus lampeen. Siitä olikin ihana aloittaa saunominen. Vissyä, lammessa pulahtelua ja saunomista… Ah! Ja vielä puolilta öin reilu tunti nuotiolla.

Tänään karviaispuskassa oltuamme oli ihana pulahtaa lampeen kuten eilenkin pihapuuhastelun jälkeen. Kävinpä nyt illalla vielä toistamiseen polskimassa. Alun perin oli tarkoitus lähteä vielä lenkille, mutta avokin allergialääkeväsymys sai lenkin siirtymään toiseen hetkeen. Neuloin päällistä kuunnellen kirjaa Kadonneet lapset ja perkasin karviaiset. Reilu viikko sitten poimin, perkasin ja pakastin pari litraa mustaherukoita. Punaherukoita tuli niin vähän, että ne popsittiin jo aiemmin jäätelön kanssa. Ruuaksi valmistin jauhelihalla, sipulilla, valkosipulilla ja juustolla täytettyjä paprikoita, jotka grillattiin. Ihanaa syödä ulkona. Toivottavasti vielä lämpimiä kelejä riittää alkusyksyn mökkiviikonloppuihinkin.

Kyllähän se vaan niin on, että hiljalleen kesä kääntyy syksyksi ja mietinnässä on mitä kaikkea arkipäiviinsä ehtii mahduttamaan. Haluan niin paljon kaikkea, paljon töitä, paljon käsitöitä ja liikuntaa. Harkitsen ilmottautumista alottelijoiden keramiikkaryhmään ja pienrottinkityökurssille, haluan tutustua lähisaliin, jossa ehkä voisin ruveta käymään spinningtunneilla. Paikka olisi kävelymatkan päässä, joka on ihan huippua. Nyt vaan tarvitsee käydä tutustumassa ja laskea ehdinkö kolmessa kuukaudessa käymään kymmenen kertaa tunneilla. Oletan, että kyllä… Ja niitä töitäkin olis tehtävä, jotta kaikki nämä harrastukset olisivat mahdollisia… Toivottavasti ensi viikolla selkiytyy taas lisää ja arki alkaa lytämään uomansa.

Eilen tämä blogi täytti NELJÄ VUOTTA! En todella kuvitellut aloittaessani, että bloggaan vielä tänäänkin. Ehkä tmä olisi loppunutkin aiemmin, jos olisin tiukasti kirjoittanut vain yhdestä aiheesta. Nyt kun kirjoittelen vapaasti milloin mistäkin tekstejä tuntuu syntyvän aika tasaseen tahtiin. Tämä taitaa olla 460. postaukseni ja rekisteröityneitä lukijoita 53, blogin näyttöjä lähes 60 tuhatta, joten kaippa täältä on jotain luettavaakin löytynyt. Ja toivottavasti löytyy jatkossakin. Nyt kuitenkin pujahdan peiton alle kuuntelemaan kirjaa ja yöunille. Aamulla möksän siivous ja paluu kaupunkiin.

Ps: En vieläkään tiedä miten nykyään saa lisättyä tekstiin videon. Edellisen postauksen koirien uintivideo odottaa edelleen ratkaisevaa vihjettä.

Julkaistu

40 kilsan kävely Kesäyön marssi-tapahtumassa

En tiedä olenko hullu vai yllytyshullu? Joka tapauksessa maaliskuun alkupäivinä surffasin netissä ja ”törmäsin” Kesäyön marssi-sivuille. Tuolloin oltiin jo sovittu Lauran kanssa kävelevämme toukokuussa Naisten kympin Helsingissä. Päätin kirjoittaa Facebookiin ja kysellä olisiko marssille lähtiöitä. Muutama ilmaisi kiinnostuksensa ja Laura heitti ”mennään kävelemään 40 km!” Hetken pohdin onko tuo nainen tosissaan vai vitsilläkö heitti, mutta sisälläni kihelmöi ajatus houkuttelevana kokeilla rajojaan ja vastasin ”että jos lähdet, niin hitto mehän mennään.” Ja niinhän siinä kävi, että seuraavan kerran tavatessamme lopullinen päätös syntyi. Toisaalta hirvitti, toisaalta oli olo ettei matka voisi ylivoimainen olla.

En alottanut systemaattista harjoittelua, vaikka se varmasti olisi kestävyyttä parantanutkin. Alkuvuoden aikana olen liikkunut aika monipuolisesti ja uskoin sen riittävän. Eri asia, jos meillä olisi ollut jokin aikatavoite, mutta ei sellaista tiukkaa tavoitetta uskaltanut ajatellakaan. Jos maalissa 10-12 tunnin sisällä voimme olla tyytyväisiä.

Marssi-illan lähestyessä hiljalleen alkoi hiipimään pieni mukava jännitys. Vasta edellisiltana oikeastaan tajusin jännittäväni ja mietinkin mihin ihmeeseen olen lupautunut. Tiesin kumpikaan meistä ei antaisi helpolla periksi, maaliin kävelisimme sisulla, jos ei muuten. Kuinka kipeiksi jalat mahtavatkaan tulla, kuinka hirveästi saan jalkoihin rakkoja, kauanko toipuminen vie aikaa jne. Niitä kysymyksiä pohdiskelin mielessäni. Perjantaina päätin haluavani Iphoneen vara-akun, jotta saisin marssimme kokonaisuudessaan talletettua yhtenä otoksena. Hyvä akku löytyi ja apteekista ostin kolmea eri kokoa olevia Compiit-laastareita, ja onneksi ostin. Niille valitettavasti oli käyttöä 🙁 Laastariostoksen kylkiäisenä sain stressipallon ja juomapullon. Kumpaakaa en ole vielä käyttänyt 🙂

Viikolla pähkäsin monta kertaa ottaisinko Oton marssille mukaan. Hellesää sai koiran kuitenkin kovin vaisuksi ja löysävatsaiseksi, joten lopulta päätös Oton kotiin jäämisestä ei ollut vaikea. Uskon tehneeni oikein, vaikka ihanahan se olisi ollut mennä koiran kanssa. Mutta sujui kulku hyvin Laurankin opastuksessa. Isot kiitokset hänelle, että jaksoi vielä opastaa minuakin niillä viimeisillä hitailla tuskaisilla kilometreillä.

Tutustuessamme järjestäjien lähettämään ohjelmaan hiukan hiki nousi otsaan lukiessamme aikataulussa viimeisten saapuvan maaliin 00.00-04.00. Tuota ei ihan realistista meille olla puolilta öin maalissa, kyllä totuus tulisi olemaan ihan jotain muuta.

Lauantaina hohhailin ja jahkailin miten pukeutuisin ja mitkä kengät laittaisin jalkaan. Olen aina oppinut, että maastossa ja pitkillä reiteillä vaelluskengät ovat rautaa. Silti mietin, koska reitti tulisi olemaan lähes kokonaan asfalttia. Lopulta pakkasin juoksulenkkarit reppuun pitkähihaisen juoksupaidan, kevyiden collegehousujen ja softshel-takin seuraksi ja lähdin matkaan vaelluskengissä. Repusta löytyi myös vesipullo, urheilujomapurnukka ja pullollinen valmista juomaa, rakkolaastareita, pari banaania, vaihtosukat, käsidesi, hyttyskarkote ja nenäliinoja.

Saavuimme Tuusulan urheilukeskukseen puoli kuuden maissa, kävimme ilmottautumassa ja sitten olikin aika painua lähtöalueelle 40 kilsan käveliöiden joukkoon. Lähtö tapahtui aika tarkalleen kuudelta. Ensiksi kiersimme urheilukentän ennen kuin pääsimme porteista ulos.

Porukka lähti hirmuisella vauhdilla ja me siinä imussa, jotta saisimme varmuuden kulkevamme oikeaa reittiä. Kävely tuntui helpolta, mutta raskaat vaelluskengät kovine pohjineen ja asfaltti eivät sopineet yhteen. Sen tiesin heti ekojen satojen metrien aikana. Silti painelimme aika vauhtia, mutta moni muu meni helvetin paljon kovempaa 🙂 Ekalla viidellä kilometrillä keskinopeutemme tunnissa oli 5,48 ja vikan kilsan lopulla huippunopeus 6.4 HUH!

Huoltopisteitä oli about viiden kilsan välein. Ekalla huoltopisteellä tarjolla oli vettä ja mehua. Saimme nauttia myös elävästä musiikista.

Musiikista emme kuitenkaan jääneet nautiskelemaan vaan jatkoimme matkaa edelleen reipasta vauhtia pitäen. 5-10 km meni 5,25 km/h keskivauhdilla. Loppupätkästä oikeassa lonkassa tuntui ikävältä. Jalkineiden tärähdys asfalttiin ei tehnyt hyvää, joten huoltopisteellä vaihdoin kengät. Vaelluskengät eivät sopineet reppuun, joten sidoimme ne repun ulkopuolelle, ja siinä ne sitten roikkuivat hamaan loppuun asti. Alkuun juoksutossut tuntui todella pehmeiltä, mutta jalkojen totuttua meno maistui taas 😀 Välillä oli kuitenkin muistettava juoda. Olihan lämmin kesäilta.

Taivalsimme tuon 10-15 km 5,19 vauhdilla, joten pientä hidastumista havaittavissa. Huoltopisteelle saapuessamme about 3,5 tunnin kävelyn jälkeen. Huoltopisteellä kuulimme nopeimpien tulleen pisteelle parin tunnin kävelyn jälkeen. Me saavuimme paikalle viimeisinä, mutta syötyämme suolakurkkuja ja juotuamme mehua lähdimme jatkamaan matkaa. Monet käveliöistä piti kunnon taukoja, jäivät istuskelemaan ja relailemaan. Me ei vaan osattu, pakko vaan jatkaa eteenpäin.

Ambulanssi siirtyi huoltopisteeltä toiselle sitä mukaan kuin kävelijät eteni. Paikalla oli myös sairaanhoitaja ja muuta huoltoporukkaa. Vapaaehtoiset katsoivat ettei reiteille kukaan jäänyt. Mutta siis, me vaan jatkoimme matkaa ilman kummempia huilaustaukoja. Alkumatkasta puhua pälpätimme koko ajan ja puolta väliä lähestyttäessä ehkä jo vähän mietitytti se miten paljon kilometrejä olikaan edessä. Seuraavalla pätkällä meidät taas otettiin kiinni, mutta puolivälin krouviin ei kuitenkaan viimeisinä saavuttu. Vauhti 15-20 km välillä oli 4,86. Tuon etapin aikana olimme tulleet Tuusulanjärven pohjoispäähän ja Järvenpään ohi.

Pienen tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa illan hämärtyessä. Soitin äidille ja kerroin puolivälin ohitetun. Kello oli tuolloin jotain puolyhdentoista jälkeen.

Puolivälin jälkeen

Olimme pitäneet puolet matkasta hyvää vauhtia, joka tosin oli alkukilsoista jonkin verran hidastunut. Tiesimme, että todellinen taistelu oli vielä edessä ja realistista olisi vauhdin putoavan edelleen. Alkumatkasta kuuntelin taukopaikoilla tarkasti Iphonestani välitilastoja, mutta matkan edetessä tarkkaavaisuus heikkeni. Totesimme kuitenkin puolen välin paikkeilla, että Sports Tracker näyttää kilsan enemmän käveltyä matkaa kuin järjestäjien taukopaikkamerkinnät. Taukopaikoilla pistin Trackerin tauolle, joten vessa-, juoma, syömä yms. ei ole kokonaisajassa eikä myöskään keskivauhtitilastoissa.

Tuo 20-25 km meni vauhdilla 4,65 ja etapin loppuvaiheessa tunsin päkiöiden kipeytyvän. Alkuun ajattelin sen olevan vain kävelyrasitusta, mutta pian tajusin rakkojen tekevän tuloaan. Rakkoja pelkäsinkin kaikkein eniten. Niitä kun minulle tulee superhelposti. Taukopaikalla nautittuamme suolakurkuista, urheilujuomasta eräs vapaaehtoinen laittoi jotain hoitavaa teippiä varpaisiin. Rakkokohdat eivät vielä juuri näkyneet, mutta valitettavasti tuntuivat. Tuossa vaiheessa vedin ylleni pitkähihaisen ja takin. Pysähdyksissä ollessamme tuli kylmä, joten ei muuta kuin matkaa jatkamaan. Tuon taukopaikan jälkeen 30 km ja 40 km reitit erosivat toisistaan ja alkoi meidän yksinäinen taival. Muita 40 kilsan käveliöitä ei enään ollut näköpiirissä. Tarvoimme yön pimeydessä pitkää suoraa välillä jo peläten ollaanko edes oikealla reitillä. Aika nopeasti totesin, etteivät teippaukset rakkohelvettiä juurikaan helpottanut, joten betoniporsaalle istuskelemaan ja Compiittia molempiin päkiöihin. Siinä vapaaehtoinen reitillä olevien tarkistaja ajoi pyörällään meidät kiinni. Mukava, sydämellinen, rento mies. Hänen kanssaan jatkoimme matkaa kohden 30 kilsan taukopaikkaa. Tällöin olimme Tuusulanjärven eteläpäässä ja lähdimme viimeiselle kympille kiertämään Lahelan, Ruotsinkylän ja Riihikallion kautta kohden maalia. Tuo 25-30 km rypäsy meni näköjään hiukan vauhtia kiristäessä rakkohelvetin häämötyksestä huolimatta. Keskivauhti oli 4,88km/h.

Taukopaikalla meitä jo odoteltiinkin. Tuntui vähän nololta ajatella mitenköhän kauan joutuivat odottamaan. Olivat kuitenkin tavattoman kannustavia ja ystävällisiäkin. Eräs mies ravisteli jalkani ja se teki hetkellisesti todella hyvää. Pahimmalta tuntui ehdottomasti lonkankoukistajissa.

Vielä oli matkaa jäljellä, joten töppöstä toisen eteen. Kävelimme ja kävelimme. Kesäyö tuoksui huumaavasti ja linnut heräili visertämään. Kuulimme upeaa satakielen luritusta ja huikaisevaa lintukonserttoa. Päkiäni olivat helvetin kipeät ja lähtiessämme taapertamaan leveää metsäautotietä kivet tuntuivat jalan alla piruilta. Kirosin, huokailin, mutta kävelin. Vapaaehtoinen ajoi meidät taasen kiinni oltuaan ensin mukana 30 kilsan taukopaikan purussa. Puheet olivat loppuneet aikaa sitten. Kävelimme hiljaisuudessa varmasti molempien miettiessä mihin hulluuteen sitä oikein ruvettiinkaan ja vieläpä vapaaehtoisesti :D:D Vapaaehtoinen yritti jutella meille, mutta taisi häntäkin jo vähän väsy painaa kun totesi ”no ei tässä oikein enään jaksa pölistä.” Murehdimme Lauran kanssa sitäkin, että maalissa joutuvat meitä odottamaan ikuisuuden. Vapaaehtoinen kielsi meitä niin ajattelemasta ja muistutteli miten upea suoritus on kävellä 40 kilsaa, ja mitä väliä sillä on, vaikka olisimmekin viimeisiä. Oikeassahan hän oli. Saapuessamme 35 kilsan huoltopisteelle Tracker väitti meidän kävelleen 37.6 km. Sehän olisikin ollut jotain, jäljellä vain 2.5 km, mutta totuus oli toisenlainen. Rakkoja särki ja oli ryytynyt olo. Mietin jo vakavasti, että jaksanko loppuun. En kuitenkaan halunnut keskeyttää enkä edes sanoa sellaista ääneen. Laura kyllä kysyi juodessani pystynkö kävelemään, vastaus ”kyllä kai, lähdetään niin tää on nopeammin ohi, ja hitto me kävellään ainakin niin kauan kun Trackerissa on 40 km.” Ja niin me taas jatkoimme taivallustamme.

Vauhti oli hidastunut jo selvästi: 30-35 km 4,42 keskivauhtiin, ja ei varmaankaan yllätys, että viimesellä etapilla se hidastui entisestään 😀 Asfalttitietä vaan riitti ja riitti, käki kukkui päivä valkeni, ilma lämpeni, aurinko nousi… 39 kilsan kohdilla oli lisättävä vasempaan jalkaan etuvarpaan ja ukkovarpaan väliin laastari. Tuolloin olo oli aika epätoivoinen. Vaikka Trackerissa olikin jo 39 km, matkaa jäljellä enempi kuin kilometri. Raahustimme vaan eteenpäin vapaaehtoisen tsempatessa meitä. Jossain vaiheessa hän totesi seuraavan mutkan jälkeen näkyvän vesitornin. Siinä ryytymykseni keskellä mietin, että kuinkakohan kauas vesitorni näkevän silmin näkyy, että oliko matkaa jäljellä monta helvetin kilometriä. Sitten alkoi kuulua vielä parempia ”uutisia”. Kävelimme jo samaa kadun pätkää kuin urheilukeskuksesta lähtiessämme. Enään ei voisi olla ihan kamalasti jäljellä. Jo näkyi urheiluhalli, taas mietin miten kaukana ja pienenä. Kysyinkin onko jäljellä satoja vai kymmeniä metrejä. Kymmeniä kuulemma! Kuljimme eteenpäin ja kun Laura sanoi ”nyt voit alkaa sulkemaan Sports Trackeria, se on siinä”, se oli musiikkia korvilleni 😀 Me teimme sen, me kävelimme 40 kilsan lenkin ja Trackerin mukaan vielä 1,3km päälle! Me voitimme tuskan, kivun, väsymyksen! Kun saavuimme hallin ovista sisään meitä odotti kahdeksan henkeä kahdessa rivissä taputtaen meille. Katseet olivat vakavat ja he vaikuttivat olevan tosissaan. Eivät ollenkaan sellaisia ”no tulittehan te helvetti vihdoinkin, että mekin päästään nukkumaan”. Oltiin iloisia suorituksestamme ja nainen, joka antoi meille kunniakirjamme ja osallistumismitalimme vaikutti suorastaan liikuttuneelta. Viimenen osuus, eli tuo 35-41.3 km meni 4,05 keskivauhdilla ja viimesellä vajaat 1,5 kilsalla vauhti putosi 3,7, mutta hitotko siitä. Maalissa olimme 04.20, joten kokonaisaika 10 h 20 min josta liikkeellä Trackerin mukaan 8 h 39 min. Ehkä monen mielestä olimme hitaita, mutta mitä väliä. Me kuitenkin kävelimme sen ja ehkä homma olisi huonomminkin voinut mennä…

Tarjolla oli lihakeittoa, se maistui taivaalliselta. Vähemmän taivaallista oli ruokailun jälkeen lähteä liikkeelle. Mun lonkankoukistajat huusi tuskasta, mutta kotiinhan se oli lähdettävä. Eipä automatkakaan hyvää tehnyt ja istuinkin pitkään eteisessä suunnittelemassa suihkuun menoa ja yläkertaan kapuamista. Lopulta riisuin eteiseen, taapersin suihkuun ja sitten ylös. Molemmat koirat oli ihmeissään mikä minulla oikein oli. Otto pyrki nuolemaan etureisiäni ja lantiotani ja Harmaakuono steppas portaissa hermostuneena. Lopulta ”kaaduin” sänkyyn, mussutin saadusta kassista Geishan ja mietin mihin asentoon rupeaisin, jotta pystyisin nukkumaan. Ja sydämestäni toivoin, että vessatarvetta ei tulisi, en halunnut taapertaa alakertaan 😀

Sunnuntai meni rauhallisesti lepäillen. Jalat toipuivat hyvää vauhtia ja lonkankoukistajien tuskakin katosi ja alkoi huomaamaan pohje, takareisi, pakaratuntemuksiakin. Istuminen teki jumitusta ja liikkeelle lähtö olikin aikamoista. Eilen kuitenkin tilanne oli jo paljon parempi. Illalla vaan rakkoja alkoi särkeä päkiöissä, tänään vaihdoin niihin laastarit. Ja tänään ei jalat ole muuten tuntuneet oikeastaa normaalia kummemmilta, joten toipumisen nopeutta olen hämmästellyt suuresti. Nilkoissa ja jalkapöydissä on ollut lievää turvotusta. Odotin, että koko viikko menisi tuskitellessa ja jumia poistellessa, mutta huomisiltana aion pyörälenkille. Vesijuoksutreffaus oli tältä päivältä jätettävä rakkojen ja ystävälleni tulleen esteen takia väliin.

Tottahan toki maaliin tullessa tuntui upealta. Väsy kuitenkin painoi ja pitkät aplodit hämmensi ja lämmitti mieltä. Nyt vasta parin päivän jälkeen oikeasti tajuaa mitä sitä on tullut tehdyksi. Minulle tämä on iso ja mahtava juttu. Lähdin ilman systemaattista harjoittelua matkaan, joten jo se olisi voinut pilata koko jutun, mutta eipäs pilannutkaan. Nesteytys olisi voinut mennä vikaan kokemuksen puutteesta. Ei minulla ollut oikeasti aavistustakaan miten elimistöni moiseen rasitukseen reakoisi. Lähdin ja lähdimme varsin untuvikkoina matkaan kestävyyttämme kokeilemaan. Alussa juttua riitti ja kävely kulki ja usko säilyi. Kuitenkin väsy hiipi puseroon, niin varmasti pitikin. Ryytymyksestä, kivuistakin huolimatta jatkoimme matkaa. Vaatiihan se sisukkuutta ja varmasti luonnettakin. Olen ylpeä meistä. Väsynkään keskellä emme alkaneet kiukuttelemaan toisillemme emmekä liiemmin valittaneetkaan. Ennemminkin keskustelimme missä kohden jalkoja milloinkin oli tuntemuksia 😀 Ja osasimme olla myös hiljaa kuunnellen kesäyön ääniä. Valitettavasti niistä ei jaksanut nauttia samalla tapaa kuin vetrein jaloin. Joka tapauksessa kokemus oli unohtumaton ja olen onnellinen kun olimme niin hulluja ja päätimme haastaa itsemme. Ja tämän osallistumismitalin aion säilyttää muistona.

Ps: Kuvat ovat Lauran ja Jarin

Julkaistu

Helteinen Naisten kymppi

Toissasunnuntaina pitkin Helsingin katuja taivalsi 18.000 naista joko juosten, hölkäten tai kävellen. Sää oli helteinen kuten toissavuonnakin. Nyt taisi olla vielä kuumempi. Haaveilinkin mökkimme pihassa olevaan lampeen pulahtamisesta, mutta eipä helle minun ja Lauran menoa pahemmin hidastanut.

Hetki ennen starttia Nyt juoksijat oli jaettu useampaan ryhmään kilpajuoksijat ja juoksijat, joidenka jälkeen lähtivät hölkkääjät. Aikaisempina vuosina ollaan jääty jumiin lähtöalueelle kuntokäveliöissä. Pari vuotta sitten jäätiin käveliöiden ryhmään. Nyt saimme hivutettua itsemme ”hyvälle paikalle” eikä kovin kauaa tarvinnut nuhjailla lähtöalueella kun päästiinkin portista ulos ja Sports Trackerit käyntiin. Eipä siis muuta kuin tossua toisen eteen, yes! Molemmilla heräsi heti alusta lähtien melkoinen kilpailuvietti kelloa vastaan. Olihan uusi enkka tehtävä. Tosin ehkä kellotukset eivät ole vertauskelvollisia, koska nyt reitti oli eri mitä kahtena edellisenä vuonna. Kävin tutkailemassa täältä blogista mitä olen aiemmilta vuosilta kirjoittanut. Vuonna 2012 kymppi taittui aikaan 1.50 ja 2013 1.56, joten kuuden minsan heikennys. Johtui meikäläisen pohjevaivoista. Nytkin oikea pohje yritti urputtaa vastaan, mutta pääsin paljon pienemmällä tuskalla ja ennen puolta kipu hävisi kokonaan, yes!!!

Nyt reitti kulki Stadikalta Töölönlahdelle ja sieltä Eläintarhan puistoalueelle, Linnanmäen liki Alppipuiston kautta takaisin Stadikalle. Reitillä oli enemmän ylämäkiä kuin edellisvuosien reitillä, tiet olivat kapeampia ja siksi ohittaminen vaikeampaa. Siitäkin huolimatta teimme ohituksia niin paljon kuin ikinä mahdollista. Välillä viidenkin naisen rintaman ohitus kävi jo haastavaksi. Naiset rupatteliva niitänäitä ja moni otti homman rentoillen. Meillä kuitenkin oli hinku mennä kovempaa ja saada aikaan 1.50 alitus. Halusimme rikkoa rajojamme ja kihisimme tyytyväisyydestä kun viimeset pari kilsaa päästiin kulkemaan hyvää vauhtia kohden maalia. Ja tulihan se 1.50 alituskin :D:D 🙂 Hyvä me!!! Aika 1.48 joten kyllä kannatti ohitella peräkanaa minun välillä ”roikkuessa” Lauran repussa, jotta pääsimme kapeammin ohittamaan! 😀 Kuntokäveliöiden aikarajaksi oli merkitty 2 h, joten se alittui hienosti.

Alppipuisto Jos palautetta pitäisi järjestäjille antaa, olisi hyvä ohjeistaa naiset kulkemaan jompaa kumpaa laitaa, jotta ns. ohituskaista jäisi vapaaksi ja ohittaminen olisi mahdollista. Kuulemma ohjeistus on Kesäyön marssille heidän sivuillaan. Huih, se 40 kilsan rykäsy lähestyy, ihanaa, jännittävää, kiehtovaa!!!

Maaliin päästyämme haimme tuotekassit missä oli mm. puurohiutaleita, rusinoita, välipalakeksi, vettä, juotavaa jogurttia, rukola-montsarellasalaatti, rahkaa ja esitteitä. Luhdan standilta ostin teepaidan sekä takin. Tuotteet puoleen hintaan. Ostosten jälkeen olikin aika palata kotiin. Avokki valmisti salaatin ja paistoi broilerfilepihvejä. Niistä nautiskeltiin parvekkeella. Illan aikana mökille pakkausta ja lätkäfinaalin seurantaa sivukorvalla. Oli aikas magee sunnuntai!

Julkaistu

Reippailua keväästä nauttien

– 2 h 5 min/9.5 km (keskivauhti 4.5 km/h)
– 2 h 24 min/12.98 km (5.4 km/h)
Ennen pääsiäistä takuttiin Oton kanssa pahemman kerran. Liian pienien valjaiden vuoksi kulku ei maistunut. Nyt kun koriosa valjaista on vaihdettu ja poika mahtuu valjaissaan kulkemaan pitkin vetävin askelin vauhti on löytynyt. Ja siitä minä ja ystäväni nautitaan 🙂Eilen reippailimme täällä kotinurkillani tuon 9.5 kilsan lenkin. Oton vauhti jonkin verran vaihteli, mutta pääosin poika kulki reippaasti meidän ystävän kanssa parantaessa mailmaa.

Ensiksi suuntasimme kulkumme eräälle ulkoilualueelle, joka löydettiin kevättalvella iltapimeällä. Tuolloin jouduimme kääntymään takaisin, koska reitti oli superhyper jäinen. Nyt päästiin kiertämään lenkki, joka oli maksimissaan kolme kilometriä, mutta reitillä oli muutama napakka ylämäki. Mukava oli kävellä hiekkatietä pitkin.
Ulkoilualueella kävellessämme ihmettelimme missä kaikki ihmiset ovat. Kulkioita oli todella vähän ja kevätilta upeimmillaan. Matkaa jatkoimme asfalttiteitä pitkin. Innostuipa Otto edessä kulkevasta pennusta niin paljon, että alkoi uikuttamaan sen perään. Mieli teki varmaankin leikkimään kun pentu pomppi kutsuvasti luokseen 😀

Otto pysähtyi pääsääntöisesti suojateiden eteen hienosti 🙂

Loppumatkasta Oton kääntäessä päätään joku ulkomaan elävä miekkonen tarttui koiraa molemmista korvista. Ystävän kivahdus ”ÄLÄ KOSKE KOIRAAN”, oli paljon puhuva ja jatkoimme matkaa. Mitähän tuon ohikulkijan päässä mahtoi liikkua? Mutta, mun rakas opaskoira kulki lenkin pääosin reippain ihanin askelin, siitä olin onnellinen.

Tälle iltaa olin sopinut toiset lenkkitreffit Vuosaareen, jossa kiersimme Vartiolahden reiteillä. Paljon oli juteltavaa tämänkin ihanan ystävän kanssa. Otto kulki vielä eilistäkin reippaammin ja toisekseen reitillä ei montaakaan pysähdystä tullut suojateiden yms. takia, joten päästiin kulkemaan, yes! Välillä tosin Otto hidasti toiveikkaana ”joskos pääsisin nuuskuttelemaan uusia hajuja”. No kyllähän noita nuuskutteluhetkiäkin jokunen lenkille mahtui. Mikä oli ilahduttavaa poika hidastettuaan vauhtia lähti pienin komennuksin ja hihnasta nypytyksin taas jatkamaan reippaasti. Kyllä mä niin rakastan (ei varmaankaan ole vielä tullut selväksi :D:D ) reipasta kävelyvauhtia 😀

Ottohan on jonkin verran kiinnostunut linnuista. Silloin kun työt ei oikein maistu pää pyörii lintuja katsellen. Nytkin reippaasta kulusta huolimatta hanhet kiinnostivat.

Tänään sää ei ollut niin upea kuin eilen. Saatiinpa parit pienet vesikuurotkin. Ja meren rannassahan tuulee aina – ja tänään kylmästi. Alkuun pelkäsin, että olen pukeutunut liian kevyesti, mutta reippaalla tahdilla pukeutuminen osuikin aikas kohdalleen.

Olen onnellinen
Ihanaa kun saan olla Maria ja Laura teidän ystävänne 😀 Annatte niin paljon iloa ja upeita hetkiä yhdessä kulkiessamme 🙂 Olen saanut viettää ihanat iltalenkit teidän molempien kanssa. Mennäänhän pian uudelleen?
Olen onnellinen
Rakas opaskoirani Otto kulkee taas reippain askelin. Nyt voin nauttia vauhdikkaasta etenemisestä iloisin mielin.

Kesäkuun 7. päivä lähestyy, Kesäyön marssille ilmottauduttu ja osallistumismaksu maksettu – 40 km kävelyä kesäillassa/yössä on luvassa, yes!

Julkaistu

Ihana kevät – mökillä rentoutumassa

Takana on ihana pääsiäisloma 🙂 Ilma vain parani päivä päivältä. Vielä torstaina mökille lähtiessämme tuuli kylmästi muistutellen kevään raakuudesta. Toisaalta eipä tuolla niin väliäkään, sillä ilta meni uutta keittiötä järjestellessä. Ja voih, nyt on ihanan paljon työskentely- ja säilytystilaa, vaikka keittiön koko ei muuttunutkaan. Ratkaisevat tekijät, yhteneväinen työtaso, pieni hyllykkö takaseinällä, sopiva laatikosto tason alla, ylhällä pari kaappia ja jääkaapin päällä vielä yksi. Olen onnellinen nyt hyvin toimivasta keittiöstä. Valitettavasti ottamani kuvat ei siitä onnistuneet, mutta niitä tulee varmasti myöhemmin.

Avokki aloitteli loman aikana pihatyöt. Rantakanki heilui kun kivenmurikoita poistettiin tulevasta yrttimaasta. Ja lauantaina saapui tilaamamme multakuorma. Vappuna kääntyy perunamaa 😀 Perunat on nyt itämässä mökillä senkin päällä.

Nautin kokkaamisesta lomamme aikana suuresti uudessa keittiössämme. Perjantaina maustoin lohen grilliin. Laitoin siihen sidruunan mehua, savusuolaa, sitruunaista kalamaustetta ja tilliä. Perunoihin puolestaan mustapippuria, grillimaustetta ja voita. Avokaado-katkislisukkeeseen kermaviiliä, chiliä, tilliä ja sitruunan mehua. Jälkkäriksi söimme kaupan pashat. Ensiksi ajattelin, että kokkaisin pashankin itse, mutta luovuin lopulta ajatuksesta. Ruokaa jäi seuraavallekin päivää jolloin jälkkärinä itse tehtyä puolukkarahkaa. Sunnuntaina valmistimme valkosipuliperunat alusta alkaen itse. Kuusi kynttä valkosipulia, 10 isoa perunaa, 2 dl ruokakermaa, suolaa ja mustapippuria. Perunoiden kanssa valkosipulimarinoidut lammasvartaat. Ateriaa nauttiessamme ulkona lammen rannalla päätin rohkaistua joskus kokeilemaan lampaan marinointia ihan itse. Lammas oli kyllä pääosin herkullista nytkin, ja mikä parasta kevään eka ateria ulkona lammen rannalla 😀 Bortugalilainen punaviinikin toimi hyvin ja jälkkäriksi lauantailta jäänyttä rahkaa. Maanantaina valmistin vihersalaatin mihin laitoin artisokan sydämiä, keittelin porkkana-bataattikeiton, johon tuoretta chiliä. Nyt ei ollut tuoreita yrttejä eikä kermaviiliäkään, mutta hyvin maistui ilmankin. Innostuin leipomaan vielä siemenrieskankin ja tekemään jälkkäriksi lopusta kermasta, turkkilaisesta jogurtista, puolukoista, ananaksesta ja hunajasta jälkkärin. Kokkaaminen oli niin mahtavaa :D:D Ruokaa riitti vielä tiistaillekin 😀

Saunoimme pari kertaa ja sunnuntaina kävimme kokeilemassa lammen vettä. Laskeuduin veteen pohkeitani myöden, joten talvikengät on heitetty, turkista en kyennyt vielä luopumaan, mutta ehkäpä ens kerralla. Pohkeille tuo hyinen vesi teki hyvää 😀 Ja koirat kävivät pitkin päiviä kahlaamassa rantavedessä, myös Otto. Sehän ei tuollaisesta touhusta ole välittänyt. Harmaakuono tais kuitenkin viime kesänä olla aika hyvä opettaja.

Luonto on herännyt. Sorsia lenteli lammella, peipposet liversi, mustarastas soitti huiluaan ja sammakot kurnuttivat hurjasti. Sunnuntai-iltana saunan jälkeen istuimme puolilta öin nuotiolla kuunnellen melkoista sammakkokuoroa 😀 Avokki siisti parina päivänä myös kasvimaan laitaa lammen rannalta ja äitini puhelimessa pohdiskeli rantaan voitavan laittaa jotain kasvamaan. Ihmetellä täytyy Harmaakuonon energiaa, mistä sitä oikein riittää? Koira viihtyi päivät ulkona. Kuljeskeli pihapiirissä metsiköstä keppejä hakien. Pihassa olikin aika monta puoliksi pureskeltua oksaa. Ja aina kun tulit sisältä Harmaakuono vastassa kepin kanssa ja Otto vaan muuten toohottaen. Iltaisin uni maistui molemmille Harmaakuonon kuorsatessa äänekkäästi 😀 Ja kyllähän pihallakin oli välillä syytä levätä uupumuksen iskiessä.

Teimme koirien kanssa hurjan lenkin. Edellisessä postauksessahan kirjoitin Oton matelusta ja liian pienistä valjaista. Nyt iltapäiväauringossa marssimme 6.15km lenkin aikaan 67min. Alkuun Otto kulki varovaisesti tarkasti töitä tehdessä möykkysellä tiellä. Opastus tuntui kuitenkin maittavan ja koira lähti reippaaseen kulkuun. Ei jääty paljoakaan avokille ja Harmaakuonolle. En kyllä tajua miten Harmaakuono moisen rypistyksen jaksoi. Mökin pihassa vapauden koitettua herra heti keppien kimppuun. Lenkillä mä nautin vauhdin hurmasta. Sports Trackerin mukaan keskivauhti oli 5.4 ja olipa pätkiä missä vauhti on noussut jopa 7.3:een ja se tuntuu ihan uskomattomalta. Ilma oli lämmin, liikaa päällä ja kun vauhti oli tuollainen lenkin jälkeen oli suihku paikallaan 😀

Koska ilma oli niin ihana kuin oli, sisällä ei malttanut olla kuin kokkaamassa 😀 Avokin ahertaessa kivien kimpussa minä istuskelin mökin edustalla tehden yhden treenimusiikkisoittolistan, neuloen hörhelöhuivin melkein valmiiksi ja lukien kaksi sidosta kolmestatoista sidoksesta Dan Brown:in kirjaa Murtamaton linnake.

Ja lopuksi vielä hauska maisema kuva, jossa Otto tahtoo kuvaan mukaan :D:D:D 🙂

Julkaistu

Liikuntakuulumiset

Yöllä jälkeen yhden onkin erinomainen aika ryhtyä kirjoittamaan blogiin liikuntakuulumisia 😀
Mutta kun ei nukuta ja onhan nyt pääsiäisloma 🙂 Ja sitä lomaa vietämme mökillä.

Viime viikkoinen alaselän ja oikean pakaran kiputila äityi niin pahaksi, että kuntosalitreeni jäi perjantailta treenaamatta, ja koska tuntemuksia oli myös lauantaina ja sunnuntaina vietin rauhallisen viikonlopun antaen kiputilan asettua, ja ratkaisu tuntui olevan oikea. Oireet katosivat. Viikonloppuna kävin messuilla lauantaina, josta kirjoittelinkin edellisessä postauksessa. Avokin treenin jälkeen saunoimme. Perjantaina työstin muistikortille uuden treenimusasoittolistan Kuntosali3, ja tuo soittolista pääsi avokille testiin heti lauantaina. Sunnuntaina kotitöitä, ulkoilua sateisessa ja tuulisessa säässä. Eipä siis mitään mainittavampaa

Maanantai-iltana lähdimme reippain ja ilosin mielin ystäväni ja koirien kanssa lenkille. Lenkistä ei kuitenkaan tullut nautinnollista revitystä eikä hien vuodatusta. Otto riiputti jälleen päätään ja menohalut olivat nollassa. Huoli ja pelko, ehkä myös turhauma iski lujaa. Valjaat otettuani pois ja antaessa pojan kulkea hihnassa pää nousi ylös sekä häntä heilui iloisemmin, askel piteni. Ajatus, voisiko valjaat olla liian pienet, onhan Otto rotevoitunut vuoden aikana hurjasti. Pohdimme valjasasiaa minun ystäväni opastuksessa ja Oton hihnassa seurauksessa kulkiessa koko lenkin ajan. Pääsimme vähän reippaammin kulkemaan. Loppumatkasta puin taas koiralle työvermeet ylle ja pää riippui ja häntä laski välittömästi. Kotiin päästyäni kirjoitin sähköpostiviestin huolesta suunniltani niin Oton kouluttajalle kuin Opaskoirakoulun johtavalle kouluttajallekin. Ja heti seuraavana aamuna sain heiltä molemmilta puhelinsoitot, ja tunsin todella, että meistä välitetään ja apua saadaan. Yön nukuin levottomasti heräillen ja Ottoa surien. Siinä tajusin miten Otostakin on tullut minulle kovin tärkeä ja rakas vuoden aikana. Ja myös tunne helpotuksesta kun aamulla tiesin meidän saavan apua.

Lenkille tuli mittaa vain 6.4 km/90 min. Vauhdilla ei päästä kehumaan, mutta tiistaiaamuna vesijuoksuun saimme lisäpontta vesijumpan latinorytmeistä ja olikin aikas magee fiilis mennä musan mukana treenistä nauttien. Juostiin 45 min, jonka jälkeen uitiin kilsa. Ystävänikin puristi tuon kilsan, koska oli päättänyt uida sen :D:D Vesiliikunta teki kyllä taas todella hyvää, tosin siinä liikunnan huumankin keskellä mietin Oton ongelmaa jatkuvasti. Onneksi kuitenkin kouluttaja tuli luoksemme milteinpä heti uimahallilta kotiuduttuani. Ammattisilmällä heti nähtiin, että valjaiden ”koriosa” on käynyt auttamattoman pieneksi. Se vaihdettiin ykkösestä kakkoseen. Lähdimme kävelemään. Otto edelleen pää riippuen, häntä alhalla haluttomana. Ei kehuilla, ei millään tullut vauhtia. Kouluttaja kuvasi kulkuamme ja totesimme Oton kävelevän etutassuilla liian lyhyin askelinja valjaiden hankaavan etutassun takaosaa kainalon lähistöltä. Kun valjaista rintaremmi aukaistiin ja koira saatiin vauhtiin, askel piteni, pää nousi ylös ja häntä heilui. Vauhti kasvoi huomattavasti ja lenkin edetessä kulku parani koko ajan ja loppumatkasta Otto näytti liikkuvan jo tyytyväisenä pää pystyssä häntä heiluen. Mutta, siis koko kaksikin liian pieni, joten koululta tarvittaisiin koko kolme. Kouluttaja kävikin uudelleen ennen pääsiäisen viettoon lähtöään vaihtamassa aisaan tuon kolmoskoon korin. Siinä Otto liikkuu jo paremmin ja nyt pääsiäisen aikana seurataan miten lenkkitouhut sujuu ja ens viikolla katsotaan miten homma jatkuu. Toivottavasti työvaihde taas löytyy ja päästään nauttimaan reippaista lenkeistä. Opaskoira tuo minulle suurimman ilon silloin kun pääsen pitkiä matkoja kulkemaan reippain askelin. Toki siitä on paljon apua muussakin liikkumisessa.

Keskiviikkona kaunis kevään alkuilta ja minä issikan selässä. Tällä kerralla ratsastin Pipsalla. Tunnin teemana oli pohkeen väistöt sekä töltti ja sen vauhdin säätely. Istuntani oli parantunut kuulemma huomattavasti, joten jospa hiljalleen pääsisin helmasynnistäni etupainoisesta könötyksestä eroon. Pohkeen väistöissäkin opin aika hyvin tuntemaan milloin hevonen ottaa ristiaskeleet ja liikkuu sivulle. Myös töltin vauhdin säätely toimi aika kivasti, välillä tosin Pipsa otti käynnin ja sai komentaa sitä taas töltille, ja jos helmasyntini meinasi pukata esiin tyyppi vaihtoi raville. Mielestäni siinä hahmotin taas lisää istunnasta ja opin korjaamaan istuntaa siten, että hevonen tölttäsi ilman ohjaajan huomautusta. Tuntui hyvältä ratsastaa. Seuraavalla kerralla saadaan alle hevoset, jotka ravaavat mieluusti, joten päästään keventämään. Ja tarkotus olis myös laukata – ainakin vähän. Ystäväni onkin parilla viime tunnilla laukannut. Minulle on iskenyt jokin arkuus asiaa kohtaan viimesimmän vaelluksen jälkeen. Juttelimmekin siitä. En tiedä mistä koko juttu edes johtuu, koska pysyin hyvin hevosen selässä, en horjunut. Ei siis tapahtunut mitään muuta kuin, että laukkapätkä oli elämäni pisin ja ehkä sitä jotenkin ”säikähdin”, mutta jospa tuosta tunteesta pääsisin taas pois, koska olen laukasta nauttinut aiemminkin ja haluan siitä nauttia jatkossakin. Onneksi meidän ohjaajamme Lettu on niin huippuihminen, ja onneksi me voimme tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, oppia ratsastuksen saloja hänen ohjauksessaan. Tässä mailmassa Lettuja saisi olla enemmän. Mieletön positiivisuus, positiivinen energia ja ystävällisyys. Voiko ihminen muuta toivoa ohjaajaltaan hyvän opettamisen/ohjaamisen lisäksi.

Mutta nyt täällä mökillä nautitaan keväästä ja uudesta huippuihanasta keittiöstä. En kuitenkaan nyt ala enempiä siitä hehkuttamaan, jotta jää seuraaviinkin postauksiin kirjoitettavaa. Nyt toivotan lukioilleni oikein ihanaa pääsiäisaikaa, nautitaan keväästä ja auringosta. Ja ehkäpä mun pitäisi hipsiä avokin viereen nautiskelemaan nukkumatin kosketuksesta. Hyvää yötä!

Julkaistu

Bataatti-porkkanasosekeitto ja sunnuntain treenaukset :D

En ole koskaan pitänyt keitetystä porkkanasta enkä ylipäätään keitetyistä juureksista. Kasvisruokia kohtaan kiinnostus on kuitenkin vuosien saatossa lisääntynyt ja monta herkullista ateriakokonaisuutta ruokavaliooni siirtynyt. Äsken söin esim. parsakaalia ja Kolmen viljan pihvejä joihin lisätty sipulia ja pinaattia. HERKULLISTA. Parsakaalin pinnalle hiukan oliiviöljyä ja mustapippuria, avot!

Kasvissosekeitot ovat aina menneet paremmin kuin juurekset paloina keittoruuissa. Bataattisosekeitosta on tullut minun suosikkikeitto ja kerta kerralta olen laittanut siihen enemmän ja enemmän porkkanaan. Ensinmmäisillä kerroilla riitti kaksi-kolme porkkanaa. Viimeksi tehdessäni keiton laitoin koko pikkupussillisen porkkanoita sekä yhden ison bataatin. Keittelin bataatin ja porkkanat pehmeiksi ja pistin monitoimikoneeseen keitinvesineen. Tuore chili joukkoon ja herkku soseeksi. Keiton päälle tuoretta pasillikaa ja kermaviiliä, namsk. Edelliskerralla laitoin tuoretta minttua silputtuna, ja sekin toimi loistavasti. Chili antaa ihanasti keittoon potkua, bataatti makeutta ja kermaviili kivasti pehmeyttä 😀 Suosittelen.

En taaskaan meinaa malttaa pysyä nahoissani. Olen lähdössä ystäväni kanssa kuntosalille ja vuoristospinningtunnille. Vielä on odotettava melkein tunti, pläääähhh. Ihanaa päästä taas hikoilemaan. Eilinen oli lepopäivä liikunnasta, meni töiden merkeissä. Jalat ja selkä aikas kipeät lauantain kahvakuulatreenistä. Sunnuntaina ennen ratsastusta kuvittelin vielä, että pääsin yllättävän vähällä, mutta niin vaan treenikipu hiipi kroppaan pikkuhiljaa pitkin päivää, huoh! Hevosen selkään kivutessa olo oli kankea ja raihnainen. Oli kuitenkin kiva ratsastaa taas pienen tauon jälkeen. Fengurilla oli vaan hätähousuinen päivä. Töltti oli melkoista tikutusta. Pieni tihkusade ei ratsastusiloa vienyt. Töltättiin, tehtiin pysähtymis- ja peruutusharjoituksia, ratsastettiin pienemmällä kehällä käyttäen painonsiirtoja jne. Kaverini myös laukkasi, mutta Fengurin hätäilyn vuoksi jätin laukat toiseen kertaan suosiolla.

Illalla lähdimme ystävän kanssa vielä lenkille. Otolla ei oikein menohaluja ollut. Alkuun se kulki pää riipuksissa ja kuulemma erittäin vittuuntuneen näköisenä. Eka kakkapysäys ei auttanut, toisella kerralla tilanne helpottui ja vauhtikin parani. Ja olihan riesana vielä märkä asfaltti tai hiekkatie, vesilätäköt. Tassut kastuu ja se on inhottavaa :D:D Käveltiin n. 7.4. km/1h40min, joten vauhti ei kaikenkaikkiaan päätä huimannut. Oli kuitenkin happirikasta ilmaa sateen jäljiltä ja kaunista lintujen liverrystä, Kevään tuoksu, joten varmasti oiva palauttava lenkki myös jalkaparkojani ajatellen 🙂

Ja kohta nää koivet saa taas kyytiä kun pääsen polkemaan, yes!!!

Julkaistu

Treenikuulumiset :)

Ohoh, melkein viikko hujahtanut ilman blogipostauksia 🙁 Se ei onneksi kuitenkaan tarkoita sitä, että treeni-into olisi lopahtanut tms. Tosin kuluneella viikolla on tullut vähemmän liikuntaa ja rauhallisempaan tahtiin mitä etukäteen ajattelin. Keskiviikon vesijuoksu/uinti peruuntui kaverin sairastumisen vuoksi ja avokki valtasi kuntosalin omaan kovaan treeniinsä, joten mulle tuli liikuntavapaa 🙁 Pongailin netistä kaikkea mahdollista liikuntaan liittyvää kuten hydrospinningin, jota on ainakin Mäkelänrinteen uimakeskuksessa. Olen sitä kerran vuosia sitten kokeillut, ja nyt voisin mennä testaamaan uudestaan. Parin kaverin kanssa josko saataisiin aikataulut osumaan yksiin päästäs polkemaan vedessä 😀 Innostuin myös Fatima Witickin syvävenyttelytunneista. Olen Finnbodylla käynyt hänen pilatestunneillaan ja pidin hänen ohjauksestaan. Vaativa, tiukka nainen, mutta oikeudenmukainen. Keväällä kolmena perjantaina olis mahdollisuus syvävenyttelyyn, joten sinne ainakin kerran tahtoo päästä mukaan :D:D Lueskelin myös Kesäyön marssin järjestäjien sivuja. Tarjolla olis kävelyä 15, 30 tai 40 kilsaa. Eilen taidettiin päättää ystäväni kanssa lähteä kokeilemaan tuota pisintä, HUIH! Jännittävää, pelottavaa ja kiehtovaa… Sanoisin olevan aika vaarallista viettää noita liikuntavapaita istuskellen nettiä tutkaillen.

No onneksi viikkoon mahtuu jotain ihan oikeaakin toimintaa, mm. kaksi yläkropan treeniä, lenkkeilyä ja ratsastusta. Tein yläkropan treenit maanantai- ja lauantaiaamupäivinä. Oikeastaan tuo sopii minulle hyvin. Ei tarvitse ”odottaa” koko päivää treeniä. Avokki on selvästi taas alkuillan treenaaja. Mullekin se sopii, jos päivällä on ollut sopivasti puuhaa. Ajattelin etten kirjoittaisi täällä joka päivä treenattuani, mutta taitaisi kuitenkin olla parempi kirjoittaa. En nimittäin kunnolla enään muista maanantain tekemisiäni. Lämmittelyt tutusti kahvakuulalla, penkkipunnerrustreeni apuliikkeineen. Aikaa meni 75 min. Loppupäivä sujahtikin avustajan kanssa touhutessa.

Eilinen treeni on sentäs vielä mielessä. Tein lämmittelyn jälkeen penkkipunnerrussarjat:
20 kg 20 toistoa
22.5 kg 15 toistoa
25 kg 12 toistoa
27.5 10 toistoa
30 kg 6 toistoa (piti tulla kasi)
35 kg (ei tullu mitään, pää ei kestänyt)
eipä sitten muuta kuin pudotus 25 kiloon jolla 15 toiston sarja. Samaisella 25 kilolla kapeaa penkkiä jalat ilmassa 10 sarjoja. Pystypunnerrus makuulta kahdella kädellä 12 kg kahvakuula, yhdellä kädellä 6 kg kuula, toistot 15 ja pari sarjaa. Samat istuen, jonka jälkeen ylätaljalla vedot eteen 20 kilolla. Leveällä otteella oli pakko ottaa kiloja pois. Sama seisten. Lopuksi kahvakuulaa hyödyntäen vatsalihaksia joita tehtiin myös maanantaina. Kahvakuulavatsat tuli mukaan toissaperjantaisessa jalkapainotteisessa treenissä. Hyvä lisä hommaan.
(Nyt koirille ruokaa ja sitten spinning-pyörän selkään. Saunan jälkeen jatketaan postausta.)
(Nyt mukissa kamomillateetä ja kropassa ihana treenin jälkeinen olo. Tunnin polkaisu teki kyllä hyvää!)

Perjantaina kävimme ystäväni kanssa lenkillä. Tällä kertaa kävelimme hyvin rauhalliseen tahtiin karvan auki kuus kilsaa. Tiistain ja torstain paiskin töitä, joten liikkumiset jäi koiran ulkoilutuslenkkeihin. Ja koiran omistajana voin sanoa, että olen ihan kypsä noihin kurakeleihin. Kuraa tulee sisälle, vaikka kuinka putsaa koirat ennen sisälle tuloa. Ja voi huh-huh eilisaamun lenkkiä Oton kanssa. Räntäkerros inhotti Ottoa ja kulku oli helvatunmoista haahuamista. Päivän aikana kuitenkin tiet kuivui tuulen ja auringon myötä, joten iltakävelyt meni reippaaseen tahtiin kuten tänäänkin. Harmaakuonon jaksamista täytyy ihailla, se sipsuttaa innokkaasti tuon karvan auki kolmen kilsan lenkin, joka tehdään pari kertaa päivässä.

Tänään käytimme tunnin ratsastuksen maastossa liikkumiseen. Minulla oli jotenkin kuvo-olo retken aikana enkä tohtinut laukkaan. Kärsin kovavatsaisuudesta ja tänään on ollut melkoinen päivä sen suhteen. Liike hevosen selässä ei vaan tuntunut kovin mukavalta. Tölttäsin kuitenkin, vaikka eipä sekään vatsassa riemastuttanut. Ratsastaessa tunsimme hetkittäin auringon lämmön kasvoillamme, mutta samanaikaisesti puuskainen kevättuuli muistutteli kevään petollisuudesta. Linnut visersivät ja olisi voinut olla yhtähyvin huhtikuun päivä. Nyt onkin hepostelussa neljän viikon tauko, voi miten siitä selviydynkään.

Vatsa ei onneksi spinning-treenin aikana pahemmin möyrinyt, joten sain tehdyksi hyvän hikitreenin. En ollut tehnyt erikseen spinningtreeniin musalistaa, joten menin aika tunteella, mutta pääsääntöisesti poljin joka toisen biisin seisten ja joka toisen istuen. Siinä polkiessa mietin onko missään myynnissä spinning-treeniohjelmia äänitteenä kotona polkeville? En ole koskaan sellaiseen törmännyt enkä youtubesta löytänyt. Tosin en ole kovin aktiivisesti edes etsinyt. No hien sain pintaan ja hyvän treenin jälkeisen olon tuota vatsaani lukuun ottamatta.

Julkaistu

Viikon liikuntakuulumiset :D

Viikon liikuntasuoritukset tiivistetysti
– Kahvakuula/kuntosali-jalkatreeni 90 min (kirjoitettu oma postauksensa)
– Lenkki 2 h 30 min (mainosten jakoa alkumatkasta ja myöhemmin Oton maleksintaa)
– Uinti 75 min 1500 m (Kipein jaloin sujuvuus hyvää)
– Lenkki 1 h 45 min 6.2 km (möykkelikköistä metsätietä pitkin Oton jumittaessa)
– Lenkki 67 min 2.2. km (Metsässä rytyämistä)
– Ratsastus 1h (uutena asiana pohkeen väistöt)
– Yläkropan treeni 1 h (hiukan tahmeaa)

Alkuviikosta jalkani maanantain treenistä olivat aika kipeänä. Palautumista ei tietenkään helpottanut tiistaina kuuden asiakkaan työpäivä, mutta illalla lähdimme ystäväni kanssa viikottaisellemme lenkille. Mukaan pakkasimme nipun yritykseni esitteitä, joita jaomme n. 120 postilaatikkoon lenkin alkuosassa. Koirat olivat moisesta hiukan ihmeissään. Tuolloin vielä Otto liikkui kohtuullisesti, mutta päästyämme mainoksista eroon Oton menohalut hiipuivat. Eteneminen oli melkoista maleksintaa ja kärsivällisyys oli todella koetuksella. Lätäköt oli todellisia hirvityksiä, mutta kun jo varmuudeks piti maleksia, alkoi jo tympäsemään. Aina ei saa uusia huippulukemia mittariin, ja aina ei kai tärkeintä kova vauhti ja kertyvät kilometrit. Sen kun muistais ja osaisi nauttia joka tapauksessa ulkoilusta ja liikunnasta, vaikka se ei aina täydellä teholla tapahtuisikaan. Lenkille mittaa tuli kuitenkin 8.7 km, joten eihän se nyt ihan surkeastikaan ollut. Ja olihan mun jalat aika kipeätkin :D:D

Seuraavana aamu hyppy uima-altaaseen. Olin varma, että uinnista tulisi tahmeaa ja eteenpäin pääsy olisi tuskaisaa. Uinti lähti kuitenkin sujumaan hyvin etureisissä olevasta treenikivusta ja jumista huolimatta. Itse asiassa vesi teki jaloille todella hyvää, maitohapot lähti liikkeelle ja treenikipu hiipui miltein kokonaan. Uinti toimii todella hyvänä palauttavana liikuntana ja uiminen toimii myös laihduttamisessa. Valitettavasti seuraavista uintitreffeistä ei ole tietoa, mutta toivottavasti pääsen taas mahdollisimman pian polskuttamaan.

Vietimme miniloman mökillä keskiviikosta eiliseen. Avokki kolasi lammen jäältä sohjot ja vedet pois, jotta päästäisiin luistelemaan. Pakkasta ei kuitenkaan tullut riittävästi. Avokki eilisaamuna luisteli muutaman minuutin, mutta jää oli niin möykkyistä, että en uskaltautunut tasapainoilemaan sinne. Jäipä luistelut tältä talvea, kuten näyttäisi jäävän hiihtäminen ja lumikenkäilykin. Alkavalle viikolle luvattu jopa kahdeksan asteen lämpötiloja, joten talvi taitaa olla taputeltu. Eilen kuulin mustarastaan visertävän, joten aikaista kevättä kohden mennään.

Torstaina ja perjantaina käytiin lenkkeilemässä. Metsäautotie oli todella jäinen ja möykkelikköinen. Välillä kulki kapeita renkaiden uria, mutta Oton oli todella vaikea ymmärtää mistä minua opastaa. Vielä kun jäiset lätäköt hirvitti, meno oli melkoista matelua. Torstaina kuljimme alun matkaa koirat valjaissa, mutta pääsivät kirmailemaan sellaisella ympyrälenkillä. Mulla ei tietenkään sauvoja mukana, joten taiteilin avokin perässä. Tuli kunnon tasapainotreenausta ja hermostolle rasitusta. Matkavauhti ei päätä huimannut, mutta etenkin torstaina lenkin jälkeen olin hiestä märkä. Käveltiin 1 h 45 min ja 6.2 km. Perjantain lenkki jäi lyhyemmäksi 2.2. kilsaan. Tuolloin rämmimme metsässä ja meikäläisen pinna meinasi välillä katketa kokonaan 😀 Koirat nauttivat vapaudesta koko reilun tunnin ajan. Vetivät keppiä murraten ja kirmaillen. Ei kelit oikein lenkkeilyä ajatellen kovin kaksiset olleet. Onneksi kuitenkin ulkoiltua tuli. Muuten aika kuluikin olympialaisia seuratessa, saunoessa ja ihan vaan rentoutuessa.

Tänään viikon liikunnat jatkui ratsastuksella ja yläkropan treenillä. Ratsastustunnilla ratsastin Airalla. Kenttä oli todella kuranen ja osittain jäinen. Ravattiin jonkin verran ja kevennys ravissa sujui tälläkin kertaa hyvin. Nyt keskityin siihen etten pitäisi ravissa satulan reunasta kiinni siinä aika hyvin onnistuenkin. Tunnilla uutena juttuna tuli pohkeen väistöt. Välillä se onnistuikin, mutta välillä vedin ohjasta liikaa tai muuten vain törin. Kuitenkin välillä osasin tehdä väistön niin, että Aira kuunteli mitä pyysin ja vieläpä tottelikin. Alkutunnista neiti vaikutti todella laiskalta ja sainkin raipan käteen. Heppa kuitenkin piristyi ja meni kivasti ravia. Lopputunnista piti tietystikin kokeilla voiskos loppukaartoon jo hipsiä vähän aiemmin :D:D Kyllä tunnista jäi taas vaan niin huippuhyvä mieli. Mieletön tunne huomata kehitystä tapahtuvan ja tapahtuneen.

Viikon viimeinen liikuntasuoritus oli alkuillasta tehty yläkropan treeni, jota valitettavasti hillitsi kuukauden pakolliset päivät. Mieli halajasi kovempaa treeniä mihin olotila kykeni. Ristiriitainen tunne ja todella ärsyttävä. Tunnin treenin väänsin ja nyt minulla on kauhea nälkä. (Ihan pakko oli välillä käydä syömässä, joten jatketaas postaus loppuun.) Lämmittelin kahdeksan kilon kahvakuulalla, tein ylätaljalla vetoja eteen ja penkkipunnerruksessa 10 toiston sarjoja kolme niin 20 kuin 25 kilollakin. 27.5 kilolla meni yks 9 sarja ja yks seiskan sarja, joten painot 22.5 kiloon ja kolme kympin sarjaa kapeaa penkkiä. Sen jälkeen ylätaljalla ojentajia kolme sarjaa ja vielä vedot eteen 20 kilolla. Lopuks kulmatangolla kulmasoutua, hauista ja pystypunnerrusta ja verryttelyksi vähän kahvakuulailua. Kiva treenata, vielä kivempi olis ollu, jos menkat eivät olisi häirinneet. Onneksi ovat loppusuoralla ja ens viikon suorituksiin niillä ei ole enään vaikutusta.

Helmikuu alkaa olla lopuillaan ja olen onnistunut säilyttämään tämän liikunnallisen elämän, yes! Tästä on hyvä jatkaa. Tänään minulle sanottiin, vaikka jalassani ratsastustamineet ”hei, sä olet tainnu laihtua”. Vaaka ei valitettavasti sitä osoita kuin hieman, mutta ilmeisesti kiinteytymistä on jonkin verran tapahtunut, joten jatketaan valitulla tiellä. Ei pelkästään kiinteytymisen, hoikentumisen tähden vaan myös helkkarin hyvän olon tähden. Nyt treenipyykit pyykkikoneesta kuivumaan, yes!