Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa. Tervetuloa lukemaan viikostamme!

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Aamun kauhun hetket

Seuraavana aamuna noustuani tajusin kauhukseni palelevani, aivan kuin kuume olisi nousemassa. ”En kai vaan vilustunut märissä saappaissani edellispäivänä?”, pohdiskelin aamutoimia tehdessäni. Toivoteltuani huomenet muille kyselin palelsiko heitä, ja ei.  ”Nytkö minun haaveeni Pienestä karhunkierroksesta murenisi ja joudun jäämään majatalolle!?” Pyysin kuumemittarin ja ei kuumetta ollut, joten teimme päätöksen, että lähden matkaan. Ja nyt jälkikäteen voin vaan kuvitella sitä harmituksen määrää, jos olisin viettänyt päivän majatalolla. Onneksi palelu asettui ja sain kokea ikimuistoisen päivän. Olihan Pieni Karhunkierros minun haaveeni, jonka ympärille viikon ohjelmaa rakennettiin.

Alun hitaat sadat metrit

Aamiaisen jälkeen pakattuamme eväät lähdimme ajelemaan Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikalle. Ennen reitille lähtöä vielä yhteiskuvaan ja sen jälkeen matkaan.

Ryhmämme Pienen Karhunkierroksen sisäänkäynnin luona valmiina lähtöön.
Ryhmäpotretti ennen vaellukselle lähtöä

Ensimmäiset sadat metrit tuntuivat olevan yhtä helvettiä. Heti otettiin kyllä luulot pois! Tässä kohden pyydän muistamaan että maastossa liikuttaessa sokeana on omat haasteensa. Hermosto on todella lujilla koko ajan hakiessa tasapainoa ja kohtaa mihin voi turvallisesti astua. Kuljimme hitaasti totutellen hankalaan maastoon ja hakien hyvää tapaa edetä.

Oppaamme Heidi etukäteen jännitti miten koirat reagoivat riippusiltoihin. Puolisen tuntia taiteiltuamme reitin alkua saavuimme Niskakosken ylittävälle riippusillalle. Molemmilta koirilta ylitys sujui hienosti. Todettava on myös, että itselle nuo riippusiltaylitykset olivat niitä reitin helpoimpia osuuksia.

Heidi ja Otto ylittämässä riippusiltaa Niskakosken yllä. Kosken rannat ovat kivikkoiset, jyrkkäreunaiset ja sankan metsän ympäröimät.
Riippusilta yli Niskakosken

Matka jatkui kohden Myllykoskea.
Ennen Myllykoskelle saapumista pysähdyimme pitkoksilla kuuntelemaan ja tallentamaan kuukkeliemon ja poikasten ääntelyä.

Myllykoskella pysähdyimme hetkeksi näköalatasanteelle, jonka jälkeen  emme kuitenkaan ylittäneet riippusiltaa vaan jatkoimme kohden Siilastupaa.

Heidi ja Otto Myllykosken katselutasanteella pienen putouksen kohdalla. Koski kuohuu vuolaana. Sen takana nousee kallioinen metsän peittämä rinne.
Myllykosken katselutasanteella

Myllykoskelta Siilastuvalle

Metsäisen osuuden jälkeen nousimme jyrkähköt portaat ylös ja laskeuduimme sen jälkeen alas.

Jyrkkä nousu puisia rappusia ylöspäin. Edellä tulee Otto Heidi perässään.  Sirpa peesaa Heidin takana. Portaiden alapäässä tulevat  Taija ja Outi. Portaiden vieressä näkyy kaukana alhaalla olevaa vesistöä jyrkän rinteen alla. Onneksi välissä on tukeva kaide.
Portaita, portaita….
Ja sitten laskeudutaan portaat. Alkupäässä portaat ovat jyrkät ja alempana huonokuntoiset laudat markkeeraavat portaiden paikkoja. Portaiden yläpäässä laskeutumassa Heidi, Sirpa ja Tuulikki. Portaiden vierellä kasvaa korkeita lehti- ja havupuita.
Ja lisää portaita…

Eihän nämä portaat toki Kallioportin nousuun verrattuna pahat olleet!

Matka jatkui Kitkajokea seuraillen ja ohitimme pitkän Aallokkokosken. Metsäisen osuuden jälkeen tuli jyrkkä alamäki, jossa oli osittain luonnon ja osittain ihmisen tekemät pitkät portaat alas kohti Kitkan kuohuja.

Laskeutumisessa oli haastetta juurien ja kivien muodossa portaista huolimatta.

Teräväsärmäisten kivien ja juurien peittämä rinne ja sen takana portaat joita pitkin ovat laskeutumassa Sirpa, Heidi, Tuulikki ja Otto. Ympärillä korkeita ja suoria puita.
Ja vaihteeksi portaita

Alas päästyämme menimme Heidin ja Sirpan kanssa kuuntelemaan Jyrävänputouksen ääntä. Jouduimme tekemään pienen piston vasemmalle ja kulkemaan helvetillisen kivikon läpi. Heidi kysyi haluanko mennä kivikkoon vai jatkaa suoraan Siilastuvalle tauolle. Vastasin ” helvetti kun tänne on tultu niin mennään nyt.” Heidiä ja Sirpaa hymyilytti ja niin me rymyttiin putouksen ääntä kuuntelemaan. Tunsimme putouksesta tulevan sumusateen. Siinä kaatuneen puun päällä oli hieno hetki kuunnella ja tuntea Jyrävänkoski, kiitos Heidi ja Sirpa kun rymysitte kanssani sinne.

Rannan puiden takaa paljastuu ylempänä jokivarressa oleva, komeasti kuohuva Jyrävän putous. Rantatöyräs on paksujen juurten peittämä ja etualalla on kaatunut puun runko.
Jyrävän putous

Upean hetken jälkeen palasimme reitillemme kohden Siilastuvan taukopaikkaa. Kuljimme aivan Jyrävänkosken viertä. Kosken kohina kuului kaukaa alhalta eikä isoihin harha-askeleisiin ollut varaa. Otto opasti kuitenkin hienosti ja määrätietoisesti. Eihän sekään tietenkään halunnut pudota alas koskeen.

Heidi, Otto ja Sirpa kulkevat kapeaa polkua joka kulkee aivan Jyrävänkosken viertä. Polku ei ole paljoa korkeammalla kuin koski joka   uoman keskikohdalla virtaa vuolaana kuohuen. Joen reunoilla kohoaa korkea kallio jonka rinteillä kasvaa tiheää sekametsää.
Jyrävänkosken viertä kohti Siilastupaa

Siilastuvalle mentäessä ensiksi oli nuotiopaikka pöytineen. Wc oli ylhällä hankalan kivikon päässä, joten sinne menimme vasta tauon lopuksi. Tauolla söimme eväitä, paistoimme makkaraa ja jotkut kanssavaeltajat tarjoilivat meille nuotiolla paistettuja vaahtokarkkeja <3. Ylipäätään tuon päivän aikana minua ja meitä tervehdittiin useasti hymyillen. Se oli välillä jopa hämmennystä herättävää positiivisessa mielessä. Kotiympyröissä meitä äärimmäisen harvoin tervehditään.

Iltapäivän kilometrit

Kuljimme kohti Harrisuvannon riippusiltaa ja taukopaikkaa. Sää lämpeni ja oli pysähdyttävä kaatuneen puunrungon päällä istuen poistamaan välihousut. Siinä meitä kolme naista operoi housujensa kanssa rivissä. Oli paljon mukavampaa jatkaa matkaa kun ei ollut niin hikinen olo. Ohitimme Kalliosaaresta kertovan kyltin.

Kalliosaaresta kertovassa mustassa opastetaulussa on reikä josta näkyy alla virtaava Jyrävänjoki. Taulussa kerrotaan näin: Kalliosaari on sitkeä kuin kuivaliha. Kymmenien tuhansien vuosien ajan se on sinnitellyt sateen ja joen yrittäessä sitä romauttaa. Kalliosaari on ympäristöään kovempaa ainesta, ja niinpä se seisoo keskellä jokea pehmeämmän aineen valuttua aikaa sitten Paanajärven pohjalle. Tiesitkö että Venäjän Paanajärvelle on tästä enää reilut 20km?
Kalliosaaren opastetaulu

Pienellä Karhunkierroksella oli lähes koko ajan polulla kiviä tai juuria. Kävellessämme Sirpa totesi minulle jossain vaiheessa ”Nyt on ”silkkitietä” niin kauas kuin näkee”. Ja sitä jatkui ehkä kuusi metriä ja mutkan takana meitä odotti jälleen kivet ja juuret. Päivän aikana selvästi vauhti kasvoi ja kivistä ja juurista selviydyimme helpommin matkan edetessä.

Kohdissa missä koskien tai joen kuohut kuuluivat alhalta, se tuntui äärimmäisen hienolta.

Heidi, Otto ja Sirpa kosken viereisellä korkealla harjanteella matkalla kohti Harrisuvantoa.
Taivalta taittamassa kosken kuohuja kuunnellen

Hiljalleen erkaannuimme Kitkajoesta ja koskista lähestyessämme Harrisuvannon riippusiltaa.

Ennen sillan ylitystä opas Heidi ja Outi vaihtoivat kenkiä, sillä Outilla oli ongelmia kenkiensä kanssa. Jälleen riippusillan ylitys meni hienosti.

Aurinkoisessa säässä kylpevän, tyynen Harrisuvannon ylitse kulkee riippusilta kohden vastapäistä puiden peittämää saareketta.
Harrisuvannon riippusilta

Harrisuvannon sillan tuntumassa on infotaulu jossa kerrotaan näin: Harrisuvanto. Harri eli harjus antaa nimensä tälle kutupaikalleen. Erityisesti ennen kevätkutuaan harri popsii myöhemmin kesällä retkeilijän riesana pyöriviä mäkäriä. Uskoisitko että yhden harjuksen mahalaukusta löytyi yli 5000 mäkärää?
Pysähdyimme Harrisuvannon taukopaikalle nauttimaan eväitä ja hengähtämään. Samalla Sirpa laittoi Outille nilkkoihin tukisiteet, jotta saivat vaihdetuksi kengät oikeille omistajilleen.

Sirpa laittaa Outille tukisidettä jalkaan.
Ensiaputaitojakin tarvittiin, onneksi vain tukisiteen muodossa

Ei se niin paha ollutkaan

Harrisuvannon taukopaikan jälkeen aloimme lähestyä Kallioportin nousua, joka jännitti opastamme Heidiä eikä aivan suotta, sillä niin jyrkkä nousu oli. Opaskoiramme suoriutuivat kuitenkin jyrkistä portaista hienosti. En tiedä monta porrasaskelmaa nousussa on, mutta riittävästi niitä joka tapauksessa asteltiin. Aluksi ei ollut kaidetta ja portaat olivat maahan iskettyjä puolipöllejä. Tovi edettyämme vastaan tuli kuitenkin kunnon puuportaikko kaiteineen. Ei siis muuta kuin määrätietoisesti askel askeleelta ylöspäin. Oli kerran pysähdyttävä hengittelemään ja tauolle saatiin hiukan pituutta kun tallensin jostain alempaa kuuluvaa linnun ääntä. Valitettavasti lajia ei ole kukaan varmasti osannut lajimäärittää äänen perusteella, mutta hetki oli hieno viimeisissä portaissa seisoa ja kuunnella sitä.

Päästyämme Kallioportin huipulle oli aika tuuletusten ja yhteiskuvan

Seikkailuporukka tuulettaa Kallioportin katselutasanteella.
Kallioportin katselutasanteella!

Liikutusta ja huikeita maisemia

Tuuletusten jälkeen jatkoimme kulkua eteenpäin. Kuljimme mäntykangasta pitkin ja ohitimme huikean rotkon. Päivän aikana pilvinen sää oli vaihtunut aurinkoiseksi.

Otto, Heidi ja Sirpa kulkevat pienten kalliokumpareiden ja mäntyjen välissä kiemurtelevaa polkua.
Aurinkoisessa säässä eteenpäin
Huikaiseva näkymä pystysuoralta korkealta jyrkänteeltä alas laaksoon jossa suomaaston ympärillä kasvaa sankkaa metsää.
Päätä huimaava näkymä matkan varrelta
Taija, Outi ja Tuulikki vaikeakulkuisella juurien peittämällä polulla. Edessä kauniita syvänsinisiä suolampia.
Juuret tuovat lisähaastetta poluilla

Opas Heidi kertoi jälkeenpäin jännittäneensä Pienen Karhunkierroksen onnistumista kaikkein eniten. Hän oli tehnyt varasuunnitelmat moneen eri tilanteeseen ja varasuunnitelmille vielä varasuunnitelmat. Liikutus, helpotus ja rentoutuminen oli hyvä tehdä vähän ennen Pyöreälampea hetken hiljaisuudessa. Vaikeimmat kohdat reitistä oli ohi eikä varasuunnitelmarepertuaaria tarvittu.

Vaelluskenkien peittämät jalat laiturilla lammen yllä. Valkoiset pilvet ja sininen taivas heijastuvat lammen pintaan.
Sielu ja ruumis lepäävät

Pienen oman hetken jälkeen Heidi kuuli radiopuhelimesta jonkun meistä kutsuvan häntä ja niin matka hänelläkin jatkui.

Pyöreälammen taukopaikalla pidimme pienen tauon.

Kuusikulmainen, pyöröhirsistä tehty nuotiopaikka kuivalla mäntykankaalla tyynen lammen rannalla.
Pyöreälammen taukopaikka

Loppurutistus

Ennen Myllykoskea ylitimme ns. tavallisen sillan. Pian pääsimmekin Myllykosken riippusillalle jossa kuulimme ja näimme upean kosken pauhun ja riippusillan ylitys sujui tutusti mallikkaasti.

Myllykosken riippusillan jälkeen kärkiparimme vaihtui Outin ja Taijan siirtyessä etummaisiksi. Heille tapahtui kuitenkin pieni eksyminen ja ilmoittivat siitä heti radiopuhelimella. Heidin paikallistettua eksyneet hän kipaisi hakemaan heidät meidän muiden odotellessa, että ryhmä saadaan kokoon. Pian Heidi saapuikin Outin ja Taijan kanssa ja matka eteni Basecambin luo, jossa me koiralliset jäimme odottelemaan Tuulikin kanssa Heidin ja Sirpan hakevan autot. Viimeiset sadat metrit kuljettiin samaa reittiä kuin lähtiessä. Taija ja Outi kävelivät loppumatkan kun taas Sini nautti loppumatkan juosten, Sirpa nautiskeli rauhallisempaan tahtiin. Peesareillakin oli kova päivä takanaan, joten hetki omaa aikaa oli täysin paikallaan. Mariannen ja Tuulikin kanssa istuskelimme koirat jaloissamme odotellen muita.

Tunteikas illallinen ja uuden projektin synty

Seikkailuapinoiden majatalolle saavuttuamme painuin heti suihkuun, sillä hiukan nihkeissä vaatteissa tuli vilu. Kuuma suihku tekikin oikein hyvää ja oli mukava istua illallispöytään lämpimästi puettuna. Illallisella oli yksi ja toinen liikuttunut huikeasta päivästämme ja onnistumisestamme. Puhua pulputimme iloisesti ja Heidi sanoi vievänsä meidät vaikka kuuhun! Sitä odotellessa siis. 
Pöydässä istuessamme tuli puheeksi hetki jolloin meille näytettiin kartasta minkälainen reitti Iso Karhunkierros on ja millainen osa siitä on Pientä Karhunkierrosta. Outi täräytti ”Kun se Pieni Karhunkierros oli niin pieni voitaisiinko mennä joskus se Iso Karhunkierros?” Heidi ei epäröinyt hetkeäkään sanoessaan ”Mennään, mutta sopiiko, että vasta vuoden päästä”. Ja näin oli kylvetty siemen Isosta Karhunkierroksesta, jota aloimmekin juhannuksen tietämissä suunnitella tosissamme ja projekti Iso Karhunkierros 2020 sai alkunsa.

Aterian jälkeen osa lähti vielä saunomaan ja jotkut saunojista kävelivät Kitkan rantaan uimaan saunatuokion alkajaisiksi. Me Sirpan kanssa nautimme valkoviinilasilliset ja lähdimme viemään koiria iltahädilleen samalla vieden tallentimen ja mikrofonin Kotivaaran alle yöksi tallentamaan.
Tallenteelta kuulet mm. vihervarpusen ja pajulinnun.

Lintujen ääniä kesäyössä

Oli jo liki puoliyö, joten oli aika kömpiä petiin väsyneenä, mutta onnellisena.