Blogi Blogipolulla

Moni teistäkin on jo tietoinen, että Blogilista lopettaa 1.6. Blogiani on voinut seurata myös sitä kautta. Talvella blogikurssin innoittamana laitatutin blogini myös Blogovin-palveluun, mutta sitä kautta en ole huomannut lukioita olevan blogillani. Kielitaidon puutteen ja sivuston ruudunluvulla hankaluuden vuoksi en ole itsenäisesti sivulla vieraillut. Siksipä Blogilistan lopettamisuutinen tuntui kurjalta, vaikka eipä sekään kovin helppo sivusto ole ollut ruudunlukua käyttävälle.

Facebookin ryhmässä Käsityöblogit kerrottiin uudesta blogipalvelusta Blogipolku.comista
Ensiksi tutustuin sivustoon ie-selaimella. En löytänyt mistä sivulle voi rekisteröityä jne. Olin pettynyt, mutta onneksi keksin testata sivun toimivuutta Firefoxsilla ja johan löytyi rekisteröityminen ja paljon muutakin. Ylipäätään vaikuttaisi sivuston toimivan aika mukavasti myös ruudunlukua käyttävän kannalta.

Nyt olen rekisteröitynyt Blogipolulle ja lisännyt myös blogini sivustolle, joten tätä voi seurata myös sitä kautta.

Olen myös jonkin verran lueskellut palvelusta löytyneitä blogeja. En ole kuitenkaan listannut palveluun seuraamiani blogeja. Yhden olen kuitenkin lisännyt Bloggerin lukulistalle. Mielenkiintoinen teeblogi
pääsi lukulistalle. Olen joskus etsinytkin teehifistien blogeja huonoin tuloksin, joten tämä oli kiva löytö. Jos tee ja siihen liittyvä kiinnostaa kannattaa käydä lukemassa. Ja jos Blogipolku.com ei ole vielä tuttu kipaise tutustumaan.

Viikko on sujahtanut vauhdilla täällä mökillä. Valitettavasti ilma on ollut yöpakkasineen aika epäsuotuisa puutarhurointia ja mökin maalausta ajatellen. Paljon on kuitenkin puuhattu ja kun aikanaan saan valokuvat kuvailusta saatte mökkikevätpostauksen :DD Huomisaamuna kuitenkin kaupunkiin arkisten asioiden ja liikunnan pariin. Treenausta kaipailenkin ja tänään ihanasta viikosta huolimatta olen alakuloillut painon putoamattomuutta ja kaikkea mikä ikinä treenaamiseen liittyy jne. Onneksi alkavalle viikolle on sovittuna ratsastus, lenkki, pt-treenit, tandempyöräilyä, Naisten kymppija paljon muuta.

Pyöräilykausi avattu

Alunperin sovimme tandem-lenkin sunnuntaille, mutta kylmä ja märkä keli sai minut toisiin aatoksiin ratsastuksen jälkeen. Ja tämän alkuillan lenkin jälkeen on helppoa todeta ONNEKSI! Upea kevätsää, aurinkoa, lämpöä. Mitä muuta voit vielä toivoa?

Lähdimme ajamaan puoli kuuden maissa ja parituntinen sujahti kuin siivillä. Ajoimme Keravalle, sieltä kiertämään Tuusulanjärvi. Sports Trackerin mukaan kilsoja taittui 39.71 aikaan 2h1min 😀 Keskisyke 125 bpm ja maksimi 159 bpm. Kulutus 871 ckal. Keskinopeus 19.6km/h ja huippuvauhti railakkaassa alamäessä 48.2 km/h.

Ylämäessä, jossa tuo maksimikinsykkeessä tuli todennäköisesti Jukka naureskeli minulle ”tämä on nyt sitä luomuspinningiä”, ja kyllä se luomuspinning olikin pakahduttavan ihanaa. Ja sen verta tuli hikikin, että kotona oli käytävä suihkussa.

Matkan varrella autoteiden metelin lisäksi pääsimme kuulemaan myös aika paljon lintujen laulua. Mustarastaat luritteli kauniisti ja peipposet kesäisesti. Ehkäpä tämä sää hiljalleen lämpenee, kunhan huomisesta kaatosadepäivästä päästään. Nautin kyllä joka solullani lintukonsertista, kevätillasta ja liikunnasta. Odotan jo innolla, että pääsen taas pyöräilemään.

Ja mikä fiilis liikunnan jälkeen, se on aivan mahtava! Endorfiini sykkii suonissa ja edrofiinista voimaa, energiaa, hyvää mieltä. On kyllä tunne/olotila, jota kannattaa tavoitella ihan jokaisen.

Taas mennään – masistelut taltutettu

Sitruunaista vihreää teetä ja pari palaa tummaasuklaata
hetki solmupipoa neuloen ja koirien kanssa puolen tunnin lenkki.
Nyt on hyvä olla. Kropassa liikunnan jälkeinen hyvä fiilis ja endorfiini sykkii suonissa. Tätä olotilaa tahdon lisää ja tätä olen kaivannut.
Vihdoinkin alavireys on taittunut ja into on taas täällä, YES!

Viikko sitten kävin täällä marisemassa huonoa fiilistä ja miten treenaus miniloman jälkeen ei päässyt vauhtiin ja miten avokin kanssa treenikuvioita ei saada toimimaan. Noh, ongelma ei ole ratkennut, mutta masistelupäivät on takana kuten niiden aiheuttajatkin 😀

Lauantaista maanantaihin vietimme aikaa mökillä äitini vieraana. Lauantaina nautimme auringon paisteesta ulkoillen. Ruuaksi tein lohifileen grilliin kera peruna- ja sipulinyytin. Lisukkeeksi salaattia ja äidin kokkaamia pekoniin kiedottuja tankoparsoja. Tuntui melkein kesältä, mutta emme sentään ulos syöksyneet ruokailemaan. Avokki lämmitti saunan ja saunoimme ajan kanssa tauoilla kuistilla istuskellen. Ja illan kruunasi vielä nuotiohetki nuotiomakkaroineen. Kahden pintaan maltoimme vasta unille. Huono fiilis oli tiessään.

Eipä sitä sunnuntainakaan näkynyt. Pilvinen sää, mutta harjasin molemmat koirat avokin tyhjentäessä huussia ja äidin täytellessä ristikoita. Ruokana äidin tekemiä broilerinjauhelihasta olevia pihvejä, keitinperunoita ja salaattia. Rentoa yhdessä oloa, lukuhetkiä ja telkan katselua.

Maanantaiaamuna ennen kotiin lähtöä keittiön tyhjennys. Teemme mökille keittiörempan, koska keittiö on enemmän kuin epäkäytännöllinen. Säilytystilaa ei käytännössä ole, eikä oikeastaan työskentelytilaakaan kun tiskipöydällä on purnukka jos toinenkin. Itse asiassa tänään (eilen) keittiö on purettu ja ens viikolla itse remppa tapahtuu. Odotan jo innolla, että pääsen kokkailemaan uudistettuun keittiöön.

Kotiin paluu ja ahdistuksen paluu… Maanantai-ilta ja tiistai-ilta meni kiukkusena ja ärsytyksen vallassa avokin treenaukseen ja omani aikataulutuksen toimimattomuuteen. Huoh. Onneksi nuo päivät helpottui ja keskiviikkoaamuna nautin ekokampaajalla hiusten pesusta, värjäyksestä ja leikkauksesta. Illalla vielä tapasin rakkaan ystävän pitkästä aikaa. Hieroin hänen uutta opaskoiraansa ja herkuttelimme vähän suklaata kuulumisia vaihtaen.

Ja tänään liikunnallinen elämä palasi rytinällä. Odotin koko iltapäivän lähtöä treenaamaan. Menin ystäväni kotisalille, jossa tehtiin kuntosalilaitteilla treeni ennen 45 min spinnutuntia. En ole aikoihin treenannutkaan laitteilla, joten vastusten kanssa oli vähän hakemista ja tekniikoidenkin. Etureisiä tein 3* 10 sarjan 22.5 kilolla, takareidet samoilla sarjoilla, mutta 20 kilolla. En tiedä olinko laitteeseen liian lyhyt, en saanut tuntumaa takareisiin. Tuntui lähinnä pohkeissa 😀 Rintalihaksia tein 25 kilolla kolme 15 toiston sarjaa. Selkiä 25 kilolla kolme 15 toiston sarjaa, ylätaljalla 25 kg kolme sarjaa toistot 15, 12 ja 15. Kahden laitteen nimiä en muista, toisessa treenattiin yläselkää ja toisessa olkapäitä/rintaa. Testasin myös kylkilaitetta. Hauskaa oli ja treenaus tuntui mukavalta/innostavalta. Spinnutuntikin oli tuntina ihan ok. Ehkä vähän junnaava; lähes koko ajan ylämäkeen ajamista. Välissä olisi voinut olla spurtteja, kiihdytyksiä tms. Lisäks äänentoistossa oli ongelmaa. Ohjaajan ääni kuului mikistä todella epäselvästi. Onneksi ystäväni kertoili aina mitä piti tehdä. Ohjaajan puheesta kun ei välillä saanut mitään tolkkua. Hiki kuitenkin tuli ja se on pääasia. Vähän myös keuhkoissa tuntu treenin jälkeen, joten edelliskerrasta liian kauan. Poljinhan kotona ennen Tampereen reissua, mutta ei se samaa ole kuin ohjatulla tunnilla. Mutta sain kotitreenaukseen ohjatun tunnin jolla itsekin tammikuussa poljin, joten seuraava kotitreeni tehokkaasti kaverin ääni korvissa tsempaten 😀

Onneksi nämä alavireyspäivät ei ole kuitenkaan minua täysin lamauttaneet, sillä päätin ilmottautua testiryhmään mukaan. Testing Lab on suomalainen ja riippumaton liikunta-alan käyttäjälähtöinen tuotetestauskonsepti. He etsivät nyt ihmisiä testaamaan liikunta- tuotteita ja palveluja. Pongasin mahdollisuuden Facebookista kaverin seinältä. Ensinmäinen ajatukseni oli, että ihan huippujuttu, mutta kun en näe. Ajattelin testattavien asioiden olevan sellaisia mitä sokkona en pysty tekemään. Onneksi kaverin rohkaisemana laitoin viestin projektipäällikölle, joka kirjoitti, että ilmottautuisin vaan mukaan, että tällaista ei ole aiemmin tullut vastaan, mutta testiin osallistumispäätöksen tehdään aina testikohtaisesti. Noh, minäpä sitten ilmottauduin ja toivon pääseväni vammastani huolimatta johonkin testiryhmään mukaan. Lähde sinäkin mukaan, sen voit tehdä täällä

Lisäks osallistuin kilpailuun, jossa on mahdollisuus voittaa kolme pt-tapaamistatäältä!Pitäkää nyt peukkoja blogisiskot ja veljet, että arpaonni olis matkassa :D:D

Lopuksi
Hyvät lukijat, kertokaa mikä tai mitkä biisit tällä hetkellä kolisee parhaiten urheillessanne, vai onko hiljaisuus parempi? Itse kaipaan kotisalille uusia soittolistoja treenimusiikiksi, joten vinkit ja suosikkinne ovat enemmän kuin tervetulleita tämän postauksen kommentteihin 😀

Kuntosali/kahvakuulahehkutusta – treeni-into huipussaan!

En olisi uskonut, mutta… treenihuumassa päätin testata saanko tehdyksi 20 kilon kahvakuulalla kahden käden heilautuksia, ja SAIN! Tein 2 10 toiston sarjaa. Mieli teki rehkiä lisää, mutta olin jo tehnyt paljon paljon heilautuksia treenin aikana, joten eipäs innostuta liikaa. Oli kuitenkin ”pakko” kokeilla kulmasoutua ja neljä toistoa tuli aika helpostikin. Jäinkin treenin jälkeen miettimään, että olenko aloittanut treenaamisen turhan pienillä painoilla. Nyt kun tein treeniä 10 ja 12 kilon kuulilla mielestäni tekniikkakin pysyi paremmin kasassa ja mikä parasta lantiossa tapahtuu liikettä, joten ehkä en olekaan ihan toivoton tapaus :D:D

Eilen tein lämmittelyksi kahvakuulalla heilautuksia kapeammalla ja leveämmällä seisoma-asennolla sekä pienestä kyykystä. Heilautuksien jälkeen kyykkyjä 10 kilon kuula niskan takana ja etukyykkyä 8 kilolla. Molempia 3 15 toiston sarjaa. Vasemman jalkaterän ulkoreunaan sattui välillä helvetisti, liian pehmeäpohjaiset tossut. Varvistuksia 10 kilon kuulan kanssa. Oli oltava tarkkana, että ei hae vauhtia kropalla varvistukseen vaan että liike menee suoraan ylöspäin. Tasapainoilua siis samalla.

Kahvakuulat välillä huiluulle ja 17 kilon tangolla kulmasoutua 3 10 toiston sarjaa, jonka jälkeen sama 12 kilon kuulalla molemmin puolin. Ylätaljalla vedot eteen. Avokki laittoi painoa 15 kg, mutta lisättiin 20 kiloon ja taas mentiin 😀 Nyt 3 * 15 sarjoilla. Lopuksi pari sarjaa seisten vedot eteen. Ja vielä treeni-intoa jäljellä… Teimme syväkyykkyjä seisten vastatusten ja kyykäten samanaikaisesti avokin ohjatessa oikeaa liikerataa. Arvatkaa vaan meneekö entinen SM-tason voimannostaja syvään kyykkyyn??? No menee, ainakin jos multa kysytään ja mun onnettomilta etureisiltäni 🙂 Sitkeästi kyykkäsin pari sarjaa, jonka jälkeen innostuin vielä heilauttamaan kahvakuulaa ja endorfiinihuuruissa lipsahti käteen se 20 kilon kuulakin 😀 Siinä avokkia varmasti hymyilytti ja heilautellessani puolittainen hämmennys kuului äänestä miehen toistellessa ”hyvä”. Nyt tunsin liikkeen lantiossa, syvissä vatsalihaksissa, tai ainakin niiden paikoissa. Fiilis korkealla. Oli aika vaikea laskeutua normi oloon. Kello oli jo yli yhdeksän, joten oman jännityksen toi miten saisin nukutuksi. Alkuyö olikin vähän levoton, mutta ei niin paha kuin pelkäsin.

Lauantaina en treenissä päässyt laisinkaan samanlaiseen hurmioon. Välillä meillä on avokin kanssa vähän ongelmana kun ”painimme” niin eri sarjoissa treenien suhteen. Esim. jos mä nostan penkkipunnerruksessa 25-30 kilon treenipainoilla herralla lukemat on sadan molemmin puolin. Ja kun tilaa on vähän ja painojen jatkuva edestakaisin venkslaaminen rasittavaa… Avokilla voimatreenaus on niin verissä, että välillä se ”unohtaa” mun pikkutreenaukseni ja ”siirtelee” mua pois tieltään sen mukaan missä oma treeninsä on menossa. Tuolloin lauantaina odottelin tunnin verran, jotta hän olisi tehnyt kovimman vaiheen treenistään, mutta siitä huolimatta tuntu siltä, että olin vaan tiellä. Vähän tietysti siitä kiukuttelinkin. Parastahan olisi jos treenaisimme aina erikseen, mutta se ei vaan aikataulutuksellisesti ole mahdollista. Ei ainakaan aina. Eli, meillä on positiivinen ongelma, molemmat haluaa treenata ja tehdä hyviä tehokkaita treenejä. Eiköhän me vielä se toimiva tapa löydetä. Eilen meni jo paljon paremmin.

Aloitin treenin taasen kahvakuulaheilautuksilla, kahden käden, sisäkautta, ulkokautta, pystypunnerrus, kulmasoutu, hauis… Ylätaljalla vedot eteen ja taakse. Penkkipunnerruksessa tein 3 *10 sarjat 20 kg, 22.5 kg ja 25 kg sekä kasin sarjan 27.5 kg. Kapeaa penkkiä kolme 10 sarjaa 22.5 kilolla, pystypunnerrusta istuen 4 kilon käsipainoilla, hauikset seisten, kulmatangolla pystypunnerruksia eteen, kulmasoutua ja hauiksia. Käsipainoilla vipunostoja ja sitten olikin aika loppuverryttelyn ja suihkun. Lähdimme ystäväpariskunnan luo syömään. Siellä ilta kuluikin rattoisasti rupatellen.

Lauantaina kävelimme reilut yhdeksän kilsaa. Aamupäivällä lähdimme koirien kanssa lenkille. Sää tuntui todella keväiseltä. Vielä teiden pinnoilla oli jäätä, mutta tuoksui sulava lumi ja linnut visersi kevättä sydämiin. Sports Trackerin mukaan kävelimme 4.72 km keskivauhdilla 4.8 km/h. Harmaakuonokin jaksoi hyvin. Iltapäivällä salitreenin jälkeen kävelimme tuttavien luo n. 1.5 km ja illalla takaisin. Illalla käännyimme väärästä tienhaarasta ja saimme kotimatkaan pidennyksen, matka tuplaantui. Mikäpä siinä oli kävellessä hiljaisessa lauantai-illassa. Kotona kaksi väsynyttä koiraa, jotka tuoksui onnellisilta unikoirilta 😀 Harmaakuonon jaksamisesta olin erityisen iloinen. Ja siitä miten reippaasti se lähti sunnuntaiaamuna ulkoilemaan. Nyt tehtiin vain pieni lenkki. Vanhan herran täytyy palautua hyvin, sillä huomenna koettaa ihanuus – mökin pihalla kirmailu ja vapaana oleminen. Silloinhan Harmaakuononkin pitää olla voimissaan :D:D

Arvonta!

Olen saanut uuden lukijan ja 30. lukijan! Tervetuloa Linda joukkoon! Toivottavasti viihdyt seurassa.
Marraskuussa taisin luvata arvonnan kun luetuin postaus ylittää 500 lukukerran tai kun blogini saa 50. lukijan. Nyt mieleni kuitenkin tekee aikaistaa arvontaa. Onhan 30 lukijan rajapyykin rikkoutuminenkin jo jotain 😀 Ja toisekseen mulla on monta ideaa palkinnoksi. Saatanpa olla hivenen malttamaton enkä jaksa odottaa kauempaa…
Laitanpa siis arvonnan pystyyn 😀
Kerro tämän postauksen kommentointiin mitä Endorfiinista voimaa –blogi on sinulle antanut
tai vaihtoehtoisesti mainitse mieleen jäänein kirjoitus (1 arpalippu)
Mainosta arvontaa omassa blogissasi ja laita minullekin tieto mistä maininnan löydän (1 arpalippu)
Esitä minulle jokin kysymys mihin haluat vastauksen (1 arpalippu)
On siis mahdollisuus saada kolme arpalippua maksimissaan!
Osallistua voi 5.2. saakka.
Anonyymit: laittakaa nimimerkki mukaan!
Kysymyksien vastauksista teen arvonnan jälkeen oman postauksensa, ja jos jokin kysymys synnyttää kokonaisen oman tekstin, se julkaistaan erikseen.
Nyt ei muuta kuin osallistumaan ja tietoa levittämään muillekin!
Varmaan haluaisitte tietää mitä on mahdollisuus voittaa, mutta se olkoon yllätys…
Toivottavasti mieluinen sellainen.

Kysy Hepalta kysymykset mitä Endorfiinista voimaa-blogi sinussa on herättänyt

Vielä en järjestä arvontaa
50 lukijan rajapyykki tavoittamatta
tai 500 lukukerran ylitys yksittäisessä postauksessa saavuttamatta.
Arvonta järjestetään heti jommankumman tavoitteen täytyttyä!
Sitä ennen haluan kuitenkin antaa teille lukijoille mahdollisuuden esittää kysymyksiä minulle aiheista/asioista mitkä mieltäsi on blogini myötä jäänyt askarruttamaan. Liittyi se sitten työhöni, kiinnostuksen kohteisiini, harrastuksiini, näkövammaan, kuulo-ongelmiin tai elämääni, ole rohkea ja tee kysymyksesi joko tämän postauksen kommenttiosioon tai Ota yhteyttä –sivulta löydät yhteystietoni. Kysymyksiä voit heittää parin viikon ajan. Vastailen niihin sairaslomallani omana postauksenaan.
Tänään on ollut hyvä päivä. Aamupäivällä olin joogassa ja sen jälkeen ystävän luona teellä ja rupattelemassa. Alkuillasta pari asiakasta ja nyt illalla rentoa oleskelua. Kohta on painuttava nukkumaan, sillä huomenna istun Näkövammaisten keskusliiton hallituksen ja Liittovaltuuston välisessä seminaarissa, jonka aiheena on Näkövammaisten keskusliiton strategia vuosille 2012-2016. Joogaa haluan kuitenkin ennen nukkumatin moikkailuja hehkuttaa.
Kirjoitin syyskuussa ensinmäisestä joogatunnista. Ohjaaja on vaihtunut ja nyt meillä on kolmas ja ehdottomasti paras ohjaaja. Hän kertoo sanallisesti todella hyvin liikkeet mitä kaksi aikaisempaa ohjaajaa ei tehnyt. Näillä parilla kerralla minulle on auennut monta juttua ihan uudella tavalla. Jooga jää joulutauolle 15.12. ja kevätkauden alettua tammikuussa ohjaaja taas vaihtuu. Ennen korvaleikkausta ehdin vielä kerran käymään joogassa.
Tänään tunsin oikeasti tekeväni keskivartalon lihaksilla töitä. Tiedustelimmekin parin muun kanssa missä tämä hyvä ohjaaja pitää tunteja, josko menisimme mukaan ja jättäisimme tuon näkövammaisryhmän. Mutta, katsotaan miten asiat järjestyy. Tänään opin kissan ja kobran salat 😀

Blogi sai uuden nimen: Endorfiinista voimaa

Blogin nimi vaihtui Yritys ja harrastaminen-nimestä Endorfiinista voimaa-nimeen. Tämä siitä syystä, että yrittäjyydestä kirjoitukset ovat jääneet lähes kokonaan ja terveys- ja treenijutut laadukkaalla ruualla höystettynä lisääntyneet. Yritykseni merkitsee yhä ja on tärkeä osa elämääni, jatkossakin varmasti sivuan myös sitä puolta elämästäni. Endorfiinin jyllätessä kropassa, on aivan huippumahtava olo niin fyysisesti kuin henkisesti. Tuon fiiliksen kokee parhaiten hyvän treenin jälkeen. Siitä saa voimaa joka tasolla, joten miksipä ei Endorfiinista voimaa 😉 Huippuolo tulee myös onnistuneista makuelämyksistä, laadukkaasta ruuasta, vaikka tällöin ei endorfiini jyllää niin kirjaimellisesti kehossa, mutta se HYVÄ FIILIS. Se on tavoittelemisen arvoinen. Ja etenkin sen pitkäkestoisuus. Elämä ei kuitenkaan ole yhtä _endorfiinia_ ja niitä paskojakin päiviä tulee, on elämän huolet ja murheet. Tarkoitus ei siis ole tästä tehdä mitään yltiöpositiivista tekopirteää blogia, vaan juuri sellainen miltä minusta milloinkin tuntuu ja endorfiini antakoon voimaa henkiseen jaksamiseen ja superihanaa oloa kroppaan. Ihminenhän on kokonaisuus. Ja tämä ihmiskokonaisuus pujahtaa nukkumatin kanssa treffeille ja jatkaa kirjoittamista päiväsaikaan pirteämpänä. Teki vielä vaan mieli postata nimenmuutosfiilikset 😀