Taas mennään – masistelut taltutettu

Sitruunaista vihreää teetä ja pari palaa tummaasuklaata
hetki solmupipoa neuloen ja koirien kanssa puolen tunnin lenkki.
Nyt on hyvä olla. Kropassa liikunnan jälkeinen hyvä fiilis ja endorfiini sykkii suonissa. Tätä olotilaa tahdon lisää ja tätä olen kaivannut.
Vihdoinkin alavireys on taittunut ja into on taas täällä, YES!

Viikko sitten kävin täällä marisemassa huonoa fiilistä ja miten treenaus miniloman jälkeen ei päässyt vauhtiin ja miten avokin kanssa treenikuvioita ei saada toimimaan. Noh, ongelma ei ole ratkennut, mutta masistelupäivät on takana kuten niiden aiheuttajatkin 😀

Lauantaista maanantaihin vietimme aikaa mökillä äitini vieraana. Lauantaina nautimme auringon paisteesta ulkoillen. Ruuaksi tein lohifileen grilliin kera peruna- ja sipulinyytin. Lisukkeeksi salaattia ja äidin kokkaamia pekoniin kiedottuja tankoparsoja. Tuntui melkein kesältä, mutta emme sentään ulos syöksyneet ruokailemaan. Avokki lämmitti saunan ja saunoimme ajan kanssa tauoilla kuistilla istuskellen. Ja illan kruunasi vielä nuotiohetki nuotiomakkaroineen. Kahden pintaan maltoimme vasta unille. Huono fiilis oli tiessään.

Eipä sitä sunnuntainakaan näkynyt. Pilvinen sää, mutta harjasin molemmat koirat avokin tyhjentäessä huussia ja äidin täytellessä ristikoita. Ruokana äidin tekemiä broilerinjauhelihasta olevia pihvejä, keitinperunoita ja salaattia. Rentoa yhdessä oloa, lukuhetkiä ja telkan katselua.

Maanantaiaamuna ennen kotiin lähtöä keittiön tyhjennys. Teemme mökille keittiörempan, koska keittiö on enemmän kuin epäkäytännöllinen. Säilytystilaa ei käytännössä ole, eikä oikeastaan työskentelytilaakaan kun tiskipöydällä on purnukka jos toinenkin. Itse asiassa tänään (eilen) keittiö on purettu ja ens viikolla itse remppa tapahtuu. Odotan jo innolla, että pääsen kokkailemaan uudistettuun keittiöön.

Kotiin paluu ja ahdistuksen paluu… Maanantai-ilta ja tiistai-ilta meni kiukkusena ja ärsytyksen vallassa avokin treenaukseen ja omani aikataulutuksen toimimattomuuteen. Huoh. Onneksi nuo päivät helpottui ja keskiviikkoaamuna nautin ekokampaajalla hiusten pesusta, värjäyksestä ja leikkauksesta. Illalla vielä tapasin rakkaan ystävän pitkästä aikaa. Hieroin hänen uutta opaskoiraansa ja herkuttelimme vähän suklaata kuulumisia vaihtaen.

Ja tänään liikunnallinen elämä palasi rytinällä. Odotin koko iltapäivän lähtöä treenaamaan. Menin ystäväni kotisalille, jossa tehtiin kuntosalilaitteilla treeni ennen 45 min spinnutuntia. En ole aikoihin treenannutkaan laitteilla, joten vastusten kanssa oli vähän hakemista ja tekniikoidenkin. Etureisiä tein 3* 10 sarjan 22.5 kilolla, takareidet samoilla sarjoilla, mutta 20 kilolla. En tiedä olinko laitteeseen liian lyhyt, en saanut tuntumaa takareisiin. Tuntui lähinnä pohkeissa 😀 Rintalihaksia tein 25 kilolla kolme 15 toiston sarjaa. Selkiä 25 kilolla kolme 15 toiston sarjaa, ylätaljalla 25 kg kolme sarjaa toistot 15, 12 ja 15. Kahden laitteen nimiä en muista, toisessa treenattiin yläselkää ja toisessa olkapäitä/rintaa. Testasin myös kylkilaitetta. Hauskaa oli ja treenaus tuntui mukavalta/innostavalta. Spinnutuntikin oli tuntina ihan ok. Ehkä vähän junnaava; lähes koko ajan ylämäkeen ajamista. Välissä olisi voinut olla spurtteja, kiihdytyksiä tms. Lisäks äänentoistossa oli ongelmaa. Ohjaajan ääni kuului mikistä todella epäselvästi. Onneksi ystäväni kertoili aina mitä piti tehdä. Ohjaajan puheesta kun ei välillä saanut mitään tolkkua. Hiki kuitenkin tuli ja se on pääasia. Vähän myös keuhkoissa tuntu treenin jälkeen, joten edelliskerrasta liian kauan. Poljinhan kotona ennen Tampereen reissua, mutta ei se samaa ole kuin ohjatulla tunnilla. Mutta sain kotitreenaukseen ohjatun tunnin jolla itsekin tammikuussa poljin, joten seuraava kotitreeni tehokkaasti kaverin ääni korvissa tsempaten 😀

Onneksi nämä alavireyspäivät ei ole kuitenkaan minua täysin lamauttaneet, sillä päätin ilmottautua testiryhmään mukaan. Testing Lab on suomalainen ja riippumaton liikunta-alan käyttäjälähtöinen tuotetestauskonsepti. He etsivät nyt ihmisiä testaamaan liikunta- tuotteita ja palveluja. Pongasin mahdollisuuden Facebookista kaverin seinältä. Ensinmäinen ajatukseni oli, että ihan huippujuttu, mutta kun en näe. Ajattelin testattavien asioiden olevan sellaisia mitä sokkona en pysty tekemään. Onneksi kaverin rohkaisemana laitoin viestin projektipäällikölle, joka kirjoitti, että ilmottautuisin vaan mukaan, että tällaista ei ole aiemmin tullut vastaan, mutta testiin osallistumispäätöksen tehdään aina testikohtaisesti. Noh, minäpä sitten ilmottauduin ja toivon pääseväni vammastani huolimatta johonkin testiryhmään mukaan. Lähde sinäkin mukaan, sen voit tehdä täällä

Lisäks osallistuin kilpailuun, jossa on mahdollisuus voittaa kolme pt-tapaamistatäältä!Pitäkää nyt peukkoja blogisiskot ja veljet, että arpaonni olis matkassa :D:D

Lopuksi
Hyvät lukijat, kertokaa mikä tai mitkä biisit tällä hetkellä kolisee parhaiten urheillessanne, vai onko hiljaisuus parempi? Itse kaipaan kotisalille uusia soittolistoja treenimusiikiksi, joten vinkit ja suosikkinne ovat enemmän kuin tervetulleita tämän postauksen kommentteihin 😀

Hoppu helpottaa, kurkkukipu alkaa

Reilu viikko on menty melkoista haipakkaa. Jos ei fyysisesti touhua niin aivoille mietittävää.  Lepohetkiä ei muuta kuin öisin nukkuminen. Nyt olen nauttinut rauhallisesta päivästä pakkaillen hiljalleen mökille lähtöä varten. Valitettavasti mökkifiiliksiä häiritsemään on änkeytymässä flunssa. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa, päätä jomottaa ja on väsähtänyt olo.  Siitäkin huolimatta on ihana mennä hetkeksi mökille rauhoittumaan. Elämämme kun perjantaista lähtien kotosalla on keskittynyt kodinhoitohuoneeseen, jossa on ”minikeittiö” ja oleskelutila. Pöydällä mikro, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivät, hedelmät koreissaan, kaapissa vähän astioita tms.  Lattiatila täytetty pienellä pyöreällä metallisella parvekepöydällä ja kahdella tuolilla. Tässä syödään, tässä istutaan aikaa tappamassa ja ollaan koneella.  Yläkerrassa käydään makkarissa nukkumassa suljetun oven takana ja jääkaapilla, joka nököttää heti portaiden yläpäässä.  Eli, keittiötä ei enään ole. Se purettiin perjantaina ja lauantaina vietiin sorttiasemalle.

Alkuviikosta viimeiset pähkäilyt tulevan keittiön väreistä, paperitöiden tekemistä, keittiötilauksen vahvistaminen, keittiön pakkaus. Sitä A:an kanssa tehdessä täytyi ihmetellä mistä ihmeestä sitä tavaraa kertyykin niin hirmuisesti. Keskiviikkoaamuna kävimme kaupassa ja aloitimme pakkaamisen heti. Aa lähti täältä lähempänä kymmentä. Toisaalta nyt astiat ja muut on pakattu siten, että purkaminen pitäisi käydä kätevästi.  Valitettavasti kaapeista löytyi aika paljon myös roskiin menevää. Inventaario pitäisi tehdä vähintään kerran vuodessa eikä  vain remonttien tai muuttojen yhteydessä.

Tiistai oli minuuttiaikataulutettu, sillä kotoa lähdin 9.15 klo 10.00 alkavaan palveriin (opaskoira-asiat), josta jo kahdentoista pintaan hoppuilin seuraavaan tapaamiseen. Käytiin ostamassa Opaskoirakerholle omat kahvi- ja teetermarit retkiämme varten. Samalla piipahdettiin Mustiin ja mirriin, josta Harmaakuonolle ruokasäkki ja heijastinvaljaat. Lisäks mulle ja nuorukaiselle vyö ja hihna sauvakävelyä varten. Kassalla viivytystä ja kello kävi. Ehdin kuin ehdinkin kotiin 13.30. Aa sopi sähkömiehen kanssa remppa-asioita ja kahdeksi Terraan keittiötilausta tekemään. Ja eihän se tullut valmiiksi, paperitöitä ja maksamista vaille. Kotiin oli lähdettävä, sillä asiakas klo 16.00 ja töitä kesti yli kahdeksaan. Aa tekas gluteeinitonta pastaa, jota ehdin syödä hiukan ennen kuutta. Avokin tultua töistä lähtivät Terraan maksamaan tilauksemme. Iltauutisten aikaan istuessani teemuki nokan alla osasin arvostaa tuota rauhottumisen hetkeä.

Torstaina järjestelin aamupäivästä ns. toimistotilamme tavaroita siirtäen niitä tarvikkeita sivuun mitä rempan aikaan tarvitaan. Pesin pyykkiä ja kun vein telineen ulos, ovi läimähti kiinni kovan tuulen takia. Onneksi puhelin taskussa, joten sain oven aukaisijan paikalle. Kun taas sisällä totesin ettei pyykit olleet peseytyneet kunnolla, uudestaan kone pyörimään. Uunissa paistoin jauhelihakiusauksen. Illalla olin Anu Kososen luennolla Liikkujan hiilihydraatit. Tällä tietoa olikin viimeinen luento tälle kevättä, mutta ainahan jotain kiinnostavaa voi ilmaantua. Anu ei selvästikään kannattanut karppaamista, mutta suosi kuitenkin hyvälaatuisia hiilareita.

Perjantaiaamuna pakenin paikalta keittiön purun alta. Osallistuin Vantaan näkövammaisten käsityön tekijöiden Porvoon retkelle. Kaverikseni lähti Silmukkasisko ja muutava muukin tuttu. Ryhmän koko oli iso ja osa porukasta oli hyvin iäkästä ja huonosti liikkuvaa. Shoppailimme TT-Shopissa, josta saatiin alennuksiakin. Ostin bambulankaa, jotta vihdoin pääsen tekemään tiskirättiä, puuvillalankaa toppia varten ja Albackaa oli ihan pakko saada kun oli niin ihanan pehmeää lankaa. Avokille löyty herkkupuolelta amarettosuklaakahvia.

Ennen lounasta ehdimme piipahtamaan vielä Siskon kanssa Trumbergin myymälässä, josta ostin Alku-karkkisekotuspussin. Tämä lisäainevälttely yms. on nykyään jo herkuissakin, joten ei isoja ostoksia syntynyt. Lounaaksi söin uunilohta, kahta salaattia ja keitinperunaa. Aikaa meni pitkälti toista tuntia, mutta ehdimme vielä käydä Pienessä suklaapuodissa, josta ostin mansikkasuklaata ja tummaansuklaaseen upotettuja mansikoita. Ja vielä ennen bussin lähtöä herkuttelimme Cafe Helmessä. Paikka oli yhtä ihana kuin ennenkin. Nyt väkeä li vähemmän, joten vanhan talon tunnelmasta sai vielä paremmin kii. Pääsin myös tutkimaan hovimestarinukkea, joka kantoi tarjotinta, jolla rahaa. Gluteeinittomana herkkuna nautiskelin juustokakusta kera vadelmahillon ja juomana tuo ihanainen kuuma italialainen suklaajuoma.

Kotimatkalla bussissa arvottiin arpoja mitä menomatkalla myytiin. Ostin kolme arpaa ja voitin kaikilla. Vauvan vaatteita, pitsiliinan, teetä+dödö. Olikohan vauvan vaatteet jokin enne??? Kuulemma meni oikeaan osoitteeseen… No eipä tällä hetkellä ole ajankohtaista meidän perheessä… Voittojen arvonta keskeytyi, sillä pysähdyimme lihasavustomolla, joka oli pieni ja reilun 50 hengen ryhmän täyttäessä kaupan, iski ahdistus. Ostin ilmakuivattua kinkkua.

Lauantaiaamunakin pakenin rempan alta pois paikalta. Lähdin messuilemaan parin Siskon kanssa. Toisen Siskon kisu oli näyttelyssä, joten pitihän kissapoikaa käydä katsomassa aina välillä. Itse Kädentaitopuoli oli aika pieni ja suurimmaks osaks esillä oli valmiita käsitöitä. Toki niistä sai ideoita itse tekemiseen. Helmiä ja paperiaskarteluun löytyi paljon tuotteita. Ostin yhden vyyhdin mohair-lankaa ja muut ostokseni olikin ei käsityövoittoisia. No löysin puisen pannunalusen, viilentävää jalkavoidetta ja loput tulikin Luomu- ja Lähiruokapuolelta, joka oli valitettavan pieni. Parin juustolan juustoja maistelimme, kotimaista luomulimsaa(en tykännyt), luomusipsejä(tykkäsin), Biokian suklaamarjoja ja puolukkamehua jne. Ostin paria juustoa, puolukkamehua, suklaamarjoja. Outletin puolella ei käytykään ja Aan kanssa ei sunnuntaina jaksettu lähteä, joten syksyllä sitten taas. Tosin joku kirjoitti jossain, että siellä oli ollu hirmuisesti rihkamaa. Ai niin, ostinhan mä kädentaitopuolelta hopeisen rannekorun :O Ihan meinas unohtua 😀

Kotona väsähtänyt ja huonotuulinen avokki, joka onneksi piristyi saunomaan. Sunnuntaina väsyttiin ja kitistiin. Hieroin sentään avokin ja iltaa kohti mielikin koheni. Tosin kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, surua on mielessä koiraystävien sairastumisien vuoksi. Eteenpäin kuitenkin jatketaan kaikesta huolimatta.

Iloisesti yllättynyt

Arpajaisvoitot marraskuu12-maaliskuu13
100 € lahjakortti Sarafaanin tehtaanmyymälään
Kaarlo Jaakkolan kirja Vatsakuntoon
Pesupähkinöitä ja Clipperin luomuteetä
Kuusi numeroa Fit-lehteä
Kerrassaan uskomatonta, sillä mulla ei yleensä ole koskaan arpaonnea.
Nyt en ehkä voi enään noin kirjoittaa, koska pienen ajan sisällä olen voittanut nuo kaikki hienot jutut.

Sarafaanin lahjakortin annoin äidille joululahjaksi, vaatteet enempi ikäihmisten.
Jaakkolan kirja on Aa:lla luettavana tallenteelle, Clipperin teestä jo monta pussia käytetty, pesupähkinät menossa testaukseen ja Fit-lehden voittamisesta on vielä niin vähän aikaa, että lehti on vielä tulollaan. joten lehdille ehtii hyvin etsimään vielä lukijan 😀

Tänään on ollut tiivis työpäivä, seitsemän asiakasta pitkine hoitoineen. Tauot lyhyitä, mutta on ollut mukavaa saada uusia asiakkaita. Tuntuu mahtavalta, että työkirja täyttyy ajanvarauksista, se aina antaa lisää itseluottamusta tekemäänsä työtä kohtaan. Toivottavasti nämä reilut pari kuukautta olisikin vilkkaita, sillä koirakurssi vie putkeen pari viikkoa työajasta. Niinhän sitä sanotaan, että silloin kun rauta on kuumana pitää takoa, joten taotaan sitten 😀

Pieni paljastus:
ne joille tulee Yhteishyvä S-ryhmän lehti, tän kuun lopulla ilmestyvässä lehdessä pieni juttu opaskoirista minun haastattelun ja Harmaakuonon kanssa kuvauksen tuloksena. 😀

Rakkohelvetti – mun ”prinsessa”jalat yrittää hidastaa lomalaisen tahtia

Kuulun valitettavasti siihen porukkaan joille tulee helposti rakkoja jalkoihin. Se on enemmän kuin ärsyttävää!!! ”normioloissa” ongelmaa ei ole, mutta heti jos hiihdän, lumikenkäilen tms. rakkohelvetti alkaa. Sain jo viime viikolla kantapäihin ekat rakot äidin kanssa hiihtäessä. Tuntuu ettei ole olemassakaan sopivaa kenkä/sukkayhdistelmää mistä rakkoja ei tulis. Noh, rakkolaastaria kehiin.

Mökille otin kengät, jotka ei ole aiemmin rakkoja aiheuttanee, mutta kas perkuletta sunnuntai-illan kävelylenkillä tunsin ikävää kirvelyä akillesjänteen päällä, ystäväni rakko oli saapunut 🙁

Maanantain lenkillä rakkolaastari suojasi hyvin, ja kun vauhti ei hirmuinen ollut, hankauskin vähäisempää. Laastari kuitenkin eilen ei enään auttanutkaan. Yritin lumikenkäillä kumisaappailla *saa nauraa*, mutta ne tuntu jotenkin yliraskailta reippaaseen kävelyyn.

Eilisellä lumikenkälenkillä alku oli takkuista. Ensiksi käveltiin taasen harvassa metsässä ja hitaasti kun edettiin saappaat tuntui ihan okoilta. Kun pääsimme moottorikelkan uralle ja vauhti nousi, kävely tökki. Palasimme mökille vaihtamaan kengät. Noh, sujui mukavammin, mutta rakko vihotteli laastaristaan huolimatta. Kun käveli riittävän hitaasti, hankausta pystyi vähentämään. Käveltiin moottorikelkan uraa pitkin ja vauhti ei hirmuinen ollut. Mua tietysti harmitti, vaikka koetin itselleni tolkuttaa myös ulkoilun tärkeyttä ja ihanuutta. Ei aina tarvii saada kasaan hurjia kilometrimääriä. Ulkoilusta tuli kolmen tunnin mittainen.

Tänään avokki lähti yksin lumikenkäilemään pariks tuntia ja mun rakkotilanteen ja Harmaakuonolle kevyempää liikuntaa- ajattelun vuoksi me ei lähdetty mukaan. Aurinko paistoi ihanasti, joten lähdettiin kävelemään mökkitietä pitkin. Mulla jalassa kumisaappaat, jotka ei akillekseen paina ja villasukat. Sopii lontostelukävelyyn mainiosti. Sellaiseksi meidän kävelyn kuvittelinkin. Harmaakuonolla monta rankkaa päivää takana, joten… Mutta mitä vielä. Herra kun näki valjaat ja remmin, hyppi innoissaan ja koko koira heilui hännänheilutuksen tahtiin. Ei kun matkaan kera innokkaan opastajan. Vauhti yllätti minut täysin, Harmaakuonon menohalut oli hirmuiset. Ilmeisesti muutaman päivän lomailu työvermeistä oli tehnyt tehtävänsä. Seurasin gps:n matkamittarista matkamme edistymistä ja nautin auringosta ja meidän yhteisestä hetkestä. Käännyimme käveltyämme 5.6 km ajassa 59 min. Harmaakuonon reipas vauhti vaan jatkui ja jatkui, välillä jopa kiihtyen. Koska lenkistä muodostui 11.2 km etenimme Harmaakuonon ehdoin. Siinä kävellessä mietin, onko tämä koira todella kohta jäämässä eläkkeelle… Noh, tiedän ettei lämpötilojen kivutessa kesäisiin lukemiin tällaisia reissuja enään tehdä. Avokki soitteli kotiutuneensa kenkäilemästä ja huolehti osataanko tulla mökille. Ja osattiinhan me. En edes epäillyt. Aikaa meni 2h, keskinopeus 5.6 km, joka oli myös nopein vauhti lenkin aikana.  Kyllä Harmaakuono sai isot kehut ja rapsutukset lenkin jälkeen. Herkkupalan jälkeen olikin hyvä köllähtää taljalle. Nyt illalla virtaa on taas riittänyt, lelua on tuotu ja kutsuttu leikkiin.

Noh, arvaattekin jo: kumisaappaat villasukkineen ei paras mahdollinen kenkä reippailuun. Ja olihan uusia rakkoja taas ilmestynyt jalkapohjaan ja päkiän alle. RRRRRRHHHHHHHHSSSS!!!! :O  Todella raivostuttavaa. Noh, pitikö lontostelureissusta tehdäkin reippailu??? Ei vaan malttanut himmailla kun Harmaakuono oli niin menopäällä 😀

Kuun alussa olleen blogiarvonnan yhteydessä sain pari kysymystä, ja lopuksi tässä toiseen niistä vastaus. Liiolii kysyi
”onko teillä kotona siistiä, löytyykö
tavarat helposti? Viihdytkö kotona vai oletko mielummin ”reissussa”?
En ole mikään supersiisti, mutta en ihan kauhea sottapyttykään. Pöydillä ja tasoilla on usein turhan paljon tavaraa. Välillä saan siivouskohtauksia ja silloin kaikki on saatava järjestykseen ja tasot tyhjiksi 😀 Cd:t ja Dvd:t järjestän aakkosjärjestykseen ja jos järjestys sekoaa ärsyynnyn siitä.
Viihdyn kotona, mutta viihdyn myös ”reissussa”. Mielestäni pitää olla puuhaa kodin ulkopuolella. Ystäviä on mukavaa tavata, käydä harrastuksissa, tapaamisissa tms. Vastapainona kotona on mukava rentoutua avokin seurassa tai kirjan ja neulomuksen parissa. Liian pitkiä aikoja en kestä kotielämää. On päästävä tuulettumaan ja tapaamaan ihmisiä.

Taljalta kuuluu Harmaakuonon reipas unihaukku 😀 Makuusopesta puolestaan avokin unituhinat 😀

Voitot arvottu

Eilisiltana jämähdin neulomuksen pariin. Käytännössä neuloin koko päivän, ja kun maltoin tietokoneelle arvontaa suorittamaan, yhteys katkesi, tietokone jumitti. Palasin neuleen luo, sillkaa ä se sujui mallikkaasti. Arpominen tapahtui äskettäin neulomukseni sylissäni 😀 Rupesin eilen tekemään joustinneuleponchoa ja sitä on nyt valmiina yli 40 cm 😀 Että neuloosikohtaus aikas vakava.

Mutta mennääs asiaan!
Eli, vihreän huivin voitti

KARHUTAR

ja Opaskoiravuosikirjan 2012

Paprika

ONNEA voittajille!
Ottakaa ja kipaiskaa Ota yhteyttä -sivulle ja laittakaa mailia tulemaan mihin osoitteisiin palkinnot postitan.

Kiitos kaikille osallistujille! Vastailen esitettyihin kysymyksiin erillisellä postauksella. Nyt on ihan pakko jatkaa ponchoa!

Kahvakuulaheilautukset ja uinnin riemua arvontoja unohtamatta

Tarkoitus oli avokin ja Harmaakuonon kanssa eilen tehdä reipas ja pitkä lenkki. Suunnitelmat kuitenkin muuttui, sillä Harmaakuono vaikutti väsähtäneeltä ja haluttomalta, joten puolentunnin metsälenkin jälkeen palasimme kotiin.

Yleensä Harmaakuono kirmaa heti vapaaksi valjaista päästyään portaat ylös, nyt koira jäi eteiskerrokseen eikä tassutellut yläkertaan ennen kuin tulin sen kanssa. Aivan kun se olisi ymmärtänyt ettei sen takia kävelty pidemmälti. En tiedä mistä tuollainen tunne tuli, se vaan tuli… Kenties liiallista inhimillistämistä, myönnetään.

Vaihdettiin sisätreenivaatteet päälle ja heilauteltiin kahvakuulia. Tehtiin kahden käden ja yhden käden heilautuksia lähtien kevyimmästä kuulasta liikkeelle. Liian kevyellä kuulalla nopeesti tekniikka kärsii, joten tarkkana sai olla. Lopuksi ennen loppuverryttelyä kokeilin avokin 20 kilon kuulaa heilautella. Heilahtelihan se, vaikka ei kovin korkealle. Vatsalihaksissa tuntui mukavasti ja hiki irtosi.

Tänään pääsin uimaan, IHANAA! Polskuttelin 1500 m ja koin uinnin ”vahvemmaksi” edelliskertaan verrattuna, joten lisääntyneellä liikunnalla on varmasti merkityksensä. Nyt tuo treenikärpänen surraa voimakkaana kropassa ja nyt kuun vaihtuessa alan merkkailemaan taas liikkumisiani ylös. Nyt on siis kiristystä muutamalla asteella luvassa 😀

Mun arvonnan lisäksi on ainakin pari muutakin blogiarvontaa meneillään.
Metsässä kultainen puu-blogin kirjoittaja Eevi arpoo ekotuotteita, kannattaa siis osallistua!
Lisäks Karhuttaren arvonnasta voi voittaa itse tehdyn pipon. Pipoarvontaan pääset
tästä.
Ja muistakaa osallistua myös mun arvontaan, josta voi voittaa tumman vihreän huivin tai Opaskoiravuosikirjan 2012. Ja arvontani löytyy
täältä!

Hepa arpoo

Tämä on 301. postaukseni ja blogilla on ikää 2v ja karvan auki 6kk. Näyttökertoja lähes 26.800 ja rekisteröityneitä lukijoita 42.
Kiitos teille kaikille!

On arvonnan aika ja olen päättänyt arpoa kaksi asiaa:

Tummanvihreä kaulahuivi Sublime 96% merino 4%nylon 30astetta hienopesu puikot5 ½
Leveys 35 silmukkaa, puikot 6mm
1 ja 2 kerros: *1o, 1n, 1o* kerros loppuun
3 ja 4 kerros: 35o

Toinen arvonnan kohde (valitettavasti ei ole kuvaa) on Opaskoiravuosikirja 2012.
Kirjassa opaskoiran käyttäjien tarinoita, kokemuksia koiran kanssa liikkumisesta, henkilökuvia opaskoirien parissa työskentelevistä ihmisistä jne.  Kirja on Opaskoirayhdistyksen varainhankintatuote.

Palkinnot valikoitui minulle tärkeistä asioista. Käsitöistä on noussut minulle todella tärkeä ja ihana harrastus. Opaskoira on taas huikea apuri liikkumiseen ja siksi myös opaskoiriin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni.

Arvontaan osallistuminen:
Kirjoita tämän postauksen kommentteihin suosikkisi postauksistani (1 arpalippu), kerro aihe mistä haluaisit postaukseni lukea tai heitä kysymys mihin haluat minulta vastauksen (1 arpalippu), linkitä tämä arvonta omaan blogiisi ja jätä minulle ”jälki” linkityksestä (1 arpalippu)
Voit saada kolme arpalippua ja jos olet uusi lukija ja rekisteröidyt lukijaksi sinun on mahdollisuus napata neljäs arpalippu plakkariisi 😀
Ja kerrothan kumman arvontaan osallistut!

 Arvontaan voi osallistua 9.2. klo 22.00 saakka!
Tuolloin blogini täyttää 2.5v<3 p="">
Eipä muuta kuin osallistukaa ja kerätkää arpalippuja itsellenne 😀

Passiivinen tupakointi lenkkipoluilla

Myönnän, nyt NIPOTAN
Ja myönnän senkin, että PAHAKS on päässy, mut ku…
ÄRSYTTÄÄ!!!
ONKO PAKKO, JOS EI TAHO olla lenkkipoluilla passiivinen tupakoitsija???
Valitettavasti välillä KYLLÄ!

En ala saarnata tupakan terveysvaikutuksista enkä  mitään omien keuhkojeni turmeltumisesta passiivipoltosta. Se tupakan katku ei vaan kuulu lenkkipoluille minun mielestäni. Ehkä siinä koiraa ulkoiluttaessaan on mukavaa poltella kaikessa rauhassa tai rupatellessaan seuralaisensa kanssa. Kyllä ymmärrän, että jossainhan se tupakka on poltettava eikä voi kieltää sitä tekemästä esim. lenkkipoluilla. Onhan se jo kielletty niin monessa muussa paikassa. Ja tottahan toki mun on helppo valittaa asiasta, ihminen joka ei ole moista koskaan edes maistanut. Mutta kun kuntoilu, liikunta, urheilu, treeni – NE EI VAAN KUULU tupakan kanssa yhteen!
Joo, ei kaikki kuntoile, treenaa, urheile kävellessään lenkkipoluilla.
Ja vastaavasti on niitä tupakoitsevia urheilijoitakin, eli ei se niin mustavalkoista ole…

Jotenkin tänään ”kuppi meni nurin” kun törmäsimme tupakan katkuun reilun tunnin aikana moneen eri otteeseen. Kun ärsyynnyin moisesta jäin samalla miettimään olenko tullut niuhottavaksi paskaksi keski-iän kynnyksellä olevaksi akaksi. On se minua ennenkin tympässyt. Ja olen kokenut paljon ”pahempaakin”. Olimme vuosia sitten Kreikassa maalipalloleirillä. Harjoittelimme salissa, jossa lämpötila varmasti hipoi yli 40 astetta. Ovet oli auki, sisään tulvi raskas pakokaasu, jonka lisäks isäntämme huoltojoukot ja valmennus polttelivat ketjussa kentän laidalla. Tuollainenhan ei Suomessa kovin nopeaan tulisi kysymykseenkään, mutta siellä ilmeisesti varsin tavallista. No muutenkin tupakointikulttuuri oli siellä juuri tuo, poltetaan missä ja milloin vaan. Ei kukaan kysynyt mahtaako joku kärsiä tästä. Eipä muuta kuin pelaamisesta nauttimaan. Silloinkin mietin miten ei tilanteeseen kuuluva se röökin haju olikaan.

Mut joo, tupakka on persiistä ja sen katku… Ehkei siitä nyt tämän enempää. Lenkillä oli onneksi muuta ja paljon mielenkiintoisempaa. Kiertelimme tuolla ulkoilualueen sisälle tehdyillä lenkkipoluilla. Harmaakuono opasti innokkaasti, näytti polkujen haarautumiset, merkkasi sillat ensin minun parilta pudottuani 😀 Harmaakuonon puolustukseksi sanotaan, sillan leveys oli ehkä 30-40 cm, mutta pienellä treenillä opastus niidenkin suhteen tarkentui. Olimme reissussa Gps-matkamittarin mukaan 1 h 20 min, kävelimme 6 km, keskinopeus 4.5km/h, nopeimmillaan 5.9km/h. Maastossa nopeus vähän putoaa ja olihan tuossa parit meikäläisen rönyämiset silloilla ja Harmaakuonon hädätystauot. Olen tuosta Gps:stä tosi innoissani ja näemmä tykkään tilastoista 😀

Huomaatteko, meikäläisen 300. postaus on jo ihan nurkan takana. Aika likellä on myös 30 tuhannen blogini näyttökerrat, joten taitaa olla aika suunnitella arvontaa 😀
Kannattaa pysyä tarkkana ja vihjaista muillekin.

Arvonnan voittaja ja kysymyksiin vastaukset

Pirteys haettu uima-altaasta. ”unohduin” illalla kirjan ja harpun pariin, joten yöunet jäivät vähiin.
Ei hätää, unihiekat karisi uima-altaaseen, ja ehkäpä jokunen kalorikin paloi 1600 metrin matkalla. Tilalle sain nälän. Nyt kuitenkin on aika lupaamani arvonnan.
Voittaja saa minun harputteleman kaulaliinan!
Ja arvonnan voitti
SORVATAR
Onnea!
Pääset lähettämään yhteystietosi mihin palkinto postitetaan Ota yhteyttä –sivun kautta tai jättämällä tämän postauksen kommentointiin tiedot, ja tuota kommenttia en luonnollisestikaan julkaise täällä!
Paketti lähtee postiin het kun joku näkevä on tarkistanut työn ulkonäön 😀
Arvonnassa arpalipun sai mm. esittämällä mulle kysymyksiä, ja muutaman kysymyksen sainkin, vastaukset tulevat tässä:
”Minkärotuinen siun koirasi on ja missä se on saanut koulutuksensa?”
Harmaakuono on Labradorinnoutaja ja on Näkövammaisten Keskusliiton omistuksessa olevan
kouluttama.  Koulu sijaitsee Vantaalla Itä-Hakkilassa.
Viime vuonna aloitti kaksi uutta Opaskoirakoulua toimintansa, toinen Kuopiossa ja toinen Pohjanmaalla.

”Mikä on ruoka/herkku/asia mitä kaipaat eniten ”entisestä elämästäsi”? ”

Tähän minun pitäisi varmaankin vastata Geisha, sillä se on ollut suosikkisuklaani niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan kaipaa sitä takaisin elämääni. Joulun jälkeinen herkuttelu on vielä sokerihuuruineen mielessä.
Tähän voisin vastata Linkosuon ruissipsit. Oli mukavaa löytää vähän terveellisempi vaihtoehto. Herkkuhetket romuttuivat selvittyä niissä olevan sekä natriumglutamaattia että hiivauutetta. Pettymys oli valtaisa! Viimeksi käydessäni Ruohonjuuressa sieltä löytyi jotain vastaavia missä ei moisia turhakkeita ollut. Ostin pussin, mutta en ole sitä vielä avannut.
”oliko sinulle vaikea hyväksyä näkövamman lisäksi myös kuulovamma. Tietenkin oli, mutta kauanko vei aikaa sopeutua ja
tuntuiko se hirveän epäoikeudenmukaiselta, mikä auttoi sopeutumaan. Näin sivustahan se tuntuu siltä, että yhdelle ihmiselle annetaan liikaakin. Nyt kun
sinulla on taas kuulo leikkausten avulla palautumassa, koet varmasti sen voimakkaana.”
Diagnoosin saatuani ehkä pelko kuuroutumisesta oli voimakkain tunne. Pelkäsin todella kuuroutta, millaiseksi elämäni muuttuisi, kuinka sosiaalisuuteni kärsisi jne. Tuntuihan se varmasti myös epäoikeudenmukaiselta. Ehkä äitini enemmän pohti sitä miksi sokeuden lisäksi piti tuollainenkin tulla.
En oikein pysty sanomaan kauanko sopeutumiseen meni aikaa. Ehkä toive leikkauksesta saatavasta avusta eli voimakkaampana, vaikka kyllä se leikkauskin pelotti/arvelutti.
Nyt kun olen saanut paljon kuuloani takaisin, koen sen voimakkaasti. Olen onnellinen, paljon eloisampi, positiivisempi, sosiaalisempi. Tuntuu, että elän taas elämääni ihan eri sykkeellä kuin esim. vuosi sitten. Tietokoneella istuskelu oli hyvä piilopaikka; kuulokkeet korville ja muu maailma tuntitolkuksi sivummalle. En välittänyt seurata telkkarista mitään, en käydä pitkiä keskusteluja jne. Nyt tilanne on toinen ja olen onnellinen!
En tiedä osasinko yhtään vastata siihen mitä kysyit 😀
”Koska mennään lumikenkäilemään?”
 😉 SUNNUNTAINA, Jeeeeee!!!
”miten sokea ottaa valokuvia? Neuvooko avopuolisosi vai miten? Toivottavasti et loukkaannu
tästä kysymyksestä”
No enhän minä loukkaannu.
Digikamera on siitä hyvä, että  sillä voi räpsiä huoletta kuvia paljon ja jälkeenpäin valikoida parhaat arkistoitavaksi. Ite otan aika vähän kuvia. Kuvat ottaa yleensä avokki, avustaja tai kuka se näkevämpi nyt ikinä sattuukin olemaan.
Avustajani tai eräs ystäväni käy kuvat läpi, poistaa huonot/turhat kuvat ja kirjoittaa parhaista kuvista kuvailut, joidenka avulla pystyn esim. laittamaan tänne blogiin kuvia. Kun laitan tänne kuvamateriaalia, luen kuvien kuvailuista kuvailut kustakin kuvasta ja valitsen mitä tänne laitan. Kyselen kyllä avustajaltani ja ystävältäni myös voiko kuvia blogissa käyttää.
Kun räpsin ite kuvia, otan niitä yleensä monta toivoen jonkun onnistunee. Kuvista saattaa puuttua vaikkapa koiran pää tai kuva on vino, tärähtänyt, pimeä tms.
Avokkini ei nää myöskään kovin hyvin kuvata, mutta pystyy paremmin kohdistamaan kuvattavaan kohtaan ja ottamalla monta kuvaa, usein jotkut ovat hyvinkin onnistuneita.
Vajaan parin tunnin päästä lähden käsityöiltaan, jossa on mahdollisuus ostaa Novitan Frilla-kaulahuivilankaa ja opetella sillä neulomaan. Ymmärtääkseni kyseessä on nyt ilmeisesti muodissa oleva verkkolanka, jota on isommalla ja pienemmällä verkolla. Suomesta kai saa toistaseksi huonosti sitä pienverkkosta? Tallinnassa kyseiset langat ovat kuulemma huomattavasti edullisemmat. Haaveilenkin matkasta Tallinnaan. Haluaisin tutustua heidän luomuvalikoimaan ja käydä käsityökaupoissa. Viime kesänä tai oliko jo alkusyksyä Aa luki jonkin mielenkiintoisen artikkelin Tallinnan luomukahviloista ja kaupoista.
Mutta nyt hetkeksi köllölleen. Kävin nimittäin välillä jo syömässä. Nälkä oli niin hirveä etten saanut tätä postausta edes valmiiksi 😀 Nyt on onnellinen masu (broilerin sisäfilettä ja uunikasviksia ja paljon salaattia), joten kyllä nyt jaksaa eikä närästä!

Ensikerran laukalla ja vaellus ilman taluttajaa – mä onnistuin!

Vielä perjantaina jännitin miten meidän issikkavaelluksen käy paukkupakkasessa, mutta kuin tilauksesta sää lauhtui tälle päivää lähes täydelliseksi, aurinko vain puuttui. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.
Mulle tämän päivän ratsastus toi paljon uusia ja mahtavia kokemuksia, jotka ansaitsevat tämän ikioman hepostelupostauksen 😀
Aikaisemmilla kerroilla mulla on ollut taluttaja. Toki olen saanut mennä pätkiä itse, mutta tien ylityksessä yms. taluttaja on ohjannut hevosta. Nyt taluttajaa ei ollut. Polut sen verran kapeita, että vieressä kävelijä olisi joutunut harrastamaan hankikävelyä, joten… ei muuta kuin matkaan ilman ihmisapua rinnalla. Noh, kuten näinä ratsastuskertoinani olen oppinut issikat kulkevat kiltisti jonossa edellä meniää seuraten, joten ei ruvennut hirviämmin edes jänskättämään. Vaelluksen vetäjä hevosellaan kulki jonon kärjessä ja mä tulin hänen perässään. Pari ystävääni oli meidän takana. Vähän jännitti saisinko käännöksissä hevosen ohjattua oikeaan suuntaan, pysähtyisikö se tien reunaan ennen tien ylitystä jne. Homma sujui mukavasti. Vetäjä huuteli edestä mitä piti tehdä ja varotteli mäistä. Takana tulevat ystävät huutelivat naaman korkeudella olevista oksista jne. En saanut lumia oksista niskaan, en oksia naamalle, en pudonnut hevosen selästä; vietin mahtavan puolitoistatuntisen lumisessa maastossa. Heppa, jolla hepostelin on hiukan laiskan puoleinen tyyppi ja kulkee kuin juna hiljaista tasaista vauhtia.Töltissä meinasi olla vaikeuksia saada tyyppi ripeämpään menoon ja sainkin ystäväni raipan. Noh, raipan olemassa olo jo kiristi vauhtia.  Pohkeita sai kuitenkin antaa tiuhaan tahtiin ettei vauhti laantuisi. Vähän jänskätti mennä ilman taluttajaa, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille matkatessamme eteenpäin. Ja kun hevosen sai vauhtiin, tuntui aivan upealta ”mä tein sen ihan ite”. ”kukaan ei auttanut mua”!!!
Jossain vaiheessa vetäjä kysyi haluaisimmeko laukata. Ystävät kokeneempina hepostelijoina olivat heti valmiina. Vetäjä oli sitä mieltä, että mäkin voisin kokeilla, että pysyn hyvin hevosen selässä jne. No ei muuta kuin ylämäkeen ja töltin kautta laukkaan. Mäen lopussa heppa hidasti, mutta ehdin tuntea sen ihanan keinunnan ja vauhdin lisääntymisen. Kokemus oli huikaisevan hengästyttävä. Tulimme samalle mäelle uudelleen ja laukkaus ei sujunut niin hyvin kuin ekalla kerralla. Minusta tuntui hankalalta olla etunojassa, pitää harjasta kiinni, samanaikaisesti antaa pohkeita ja kaitpa sitä raippaakin olisi pitänyt näyttää 😀 Ehkä jo vähän lihaksissa painoi myös väsymys, olihan homma minulle uutta. Haluan vielä oppia homman niin, että käytän kroppaani oikein. Vauhdin hurmasta olen aina pitänyt ja löntöstelyyn tulee mukavaa vaihtelua töltin, ravin ja laukan myötä. Mutta tänään sain ensikosketuksen laukkaan, sain kokea sen! Mä onnistuin ja ystävien into ja iloisuus siitä tuntui miltein liikuttavalta.
Kotimatkalla tölttäsimme ja munkin hevonen kulki reippaasti. Oltiinhan matkalla tallille kaurojen ääreen. Heppani on kuulemma ruualle aika perso :DEipä tarvinnut juurikaan pohkeita antaa, joten sai nauttia töltistä, joka tosin muuttui välillä raviksi. Vetäjän mukaan lumessa liikuttaessa ravaaminen on hepalle helpompaa.
Loppumatka sujuikin rauhalliseen tahtiin, tien ylityksessä heposeni meinasi liukastua, mutta pääsimme tallin pihaan ehjin nahoin onnellisina mahtavasta Issikkavaelluksesta. Vielä ennen kotiin lähtöä harjasin hevosta, jolla ratsastin. Varpaat oli aika jäässä, mutta muuten pukeutumiseni taisi osua aika nappiin. Kotona villasukat jalkoja lämmittämään ja mukillinen teetä. Mahtava fiilis ihanan ratsastuskerran ja ulkoilun jäljiltä. Pulppusin avokille kokemuksestani ja muutenkin höpötin kaikesta energisenä.
Mahtavaa miten meillä oli niin loistotyyppi vetämässä vaellusta, joka osasi ottaa meidät kaikki huomioon. Ystäväni pääsivät laukalle pari kertaa meidän odotellessa ja se laukkaääni oli IHANA!!! Ja hän osasi toimia myös minun kanssani hienosti, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ollutkaan sokon kanssa Issikkavaelluksesta. Isot kiitokset vetäjälle ja positiivinen palaute tallille on ehdottomasti paikallaan.
ratsastuksen jälkeen on ollut mukavaa rentoutua kirjan ja käsityön parissa. Arpavoittoni alkaa olla valmis, joten arvontaan osallistumisaika päättyy N Y T!
Huomenna arvotaan ja toivottavasti voittaja ilahtuu palkinnostaan 😀
Huomisaamusta hyppään myös uima-altaaseen ja iltapäivästä menen tutustumaan verkkolangasta neulomiseen. Mukava, toimelias päivä luvassa.
IHANAA!