Alkukuun kuulumisia

Joulukuustakin on jo viikko vierähtänyt. Tiistaiaamuna kotiuduimme mökiltä pitkän viikonlopun vietosta. Maanantaina saatiinkin paljon aikaiseksi. Siivottiin vaatehyllyköt, täytettiin avokin tekemä laatikko tekstiileillä jne. Kolmesta eteenpäin pyörittelin kynttilöitä. Välillä maltoin sentäs syödä ja lopulta päästiin saunomaan. Tiistaina kotiuduttuamme heti arkisien asioiden pariin: ruokakaupassa käynti, asiakkaiden hoitamista, avustajan kanssa myyjäistuotteiden hinnoittelua ja pakkaamista jne. Illalla rottinkikerho, jossa tein sydänkranssia saatuani joulukellot valmiiksi.

Keskiviikkona tiivis työpäivä ja asiakkaiden välillä kotiaskareita. Torstaiset myyjäiset alkoivat hiljalleen vähän jänskättämään, mutta kuten edellisestä tekstistä saittekin lukea, tapahtuma meni oikein mukavasti. Torstaina ennen kotona piipahdusta vähän tarvehankintoja mökkilomaamme varten. Kotona ehdin syödä ja tovin hengähtämään. Sitten olikin aika palata Iirikseen metallikoruiltaan. Siitä tarkemmin joulupukin vierailupäivän jälkeen, sillä toimin reippaana tonttuna kurssilla 🙂 Pitkä päivä takana, joten kotona oltuani puoli yhdeksän jälkeen olin aika väsynyt. Seuraavana aamuna kuitenkin leipomaan marjapiirakkaa ja kaurarieskaa. Kaverimme tuli teelle ja aika rupatellen sujahti huomaamatta. Oli siirryttävä töiden pariin ja illalla matkasimme toisen kaverin luo iltaa istumaan. Söimme fetasalaattia, maistelimme glögiä rupatellen. Kotona oltiin kuitenkin ennen puoltayötä.

Lauantaiaamuna auringon paistaessa suuntasin kulkuni Naisten joulumessuille, joilla kiertelimme parin Silmukkasiskon kanssa. Vietimme taasen oikein mukavan päivän siellä. Avokille ostin joulusinappia, itselleni ihanan nahkaisen rannekorun ja villatöppöset mökille. Pari kertaa käytiin kahvittelemassa kiertelyn lomassa. Jälleen on kyllä iloittava siitä miten ystävät jaksavat kiertelyn yhteydessä kertoilla kaikesta mahdollisesta tarjolla olevasta. Villasukkia oli monella ja nahkaiset korut tuntuivat olevan nyt in.

Kotona minua odotti hyväntuulinen avokki, joka oli pessyt pyykkiä ja imuroinut. Tilattiin pitsat ja ilta sujahti rentoillen. Nukahdin toviksi kirjan pariin ja seuraavan yön pitkät unet tekikin oikein hyvää. Oli mukava lähteä ratsastamaan virkeänä. Keli oli melkoinen, mutta tuntimme aikana ei sadellut laisinkaan. Ratsastin Sebulla. Harjoittelimme töltistä suoraan raviin siirtymistä ja päinvastoin. Töltti sujui Sebun kanssa hyvin ja hiljalleen jouhevammin ja jouhevammin siirtymiset askellajista toiseen alkoivat sujumaan kunnes kropasta loppui yty 🙂 Jostain syystä jännitin laukkaa enemmän kuin aikoihin. Johtuko lie Sebun äkkikäännöksestä vasemmalle vai hepan etupainoisuudesta. Toiseen suuntaan sujui huomattavasti paremmin, mutta kenttää ympäri en laukannut laisinkaan. Jospa seuraavalla laukkakerralla sitten taas 🙂

Kotona avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään, joten saunaan! Tauolla totesimme myrskyn ja sateen taas alkaneen. Vietimme rauhaisan illan. Neuloin äidin paitaan hihaa samalla seuraillen linnan juhlia.

Eilen kävimme Heman kanssa Sokeainystävien Käsityökeskuksen joulumyyjäisissä. Ostin mökille juuresharjan ja äidille selänpesuharjan pitkällä varrella. Kotimatkalla piipahdettiin viemässä postiin kynttiläpaketti ja ruokakaupassa. Sitten oli lahjojen paketointia, valokuvien läpi käymistä ja Hemalla kuvien kuvailuja jne. Illalla sain tuttavan vieraaksi. Esittelin hänelle käsitöitä ja viettelimme mukavan teehetken seuraillen koirien nujuamista. Harmaakuono tahtoi kovasti osallistua nuorien leikkeihin. Arvatkaa vain oliko vanhus väsynyt reilun parin tunnin touhotuksen jälkeen? := Niin oli kyllä Ottokin. Poika nukkui kiepillä kopassa tyytyväisenä.

Tänään päivä alkoi kolmella asiakkaalla, jonka jälkeen kiiruhdin Oton kanssa Itikseen kynttilöitä viemään ja samalla vietimme oikein mukavan ja rennon teehetken Hennan kanssa. Siinä sujahti lähes puolitoistatuntinen vauhdilla. Rottinkikerhossa letitin kranssin molemmat puolet. Näin se viikko on hujahtanut. Parin viikon päästä rauhoitumme joulun viettoon. Odotan innolla jo rauhaisaa eloa, vaikka nautin myös tästä tekemisen paljoudesta.

Loppukuun kuulumisia

Onneksi Thyroxinista on ollut apua, sillä takana on melkoinen puolitoistaviikkoinen. Syyskuun alun uupuneisuuden tilassa en olisi siitä selvinnyt.

Kun palasimme toissalauantaiaamuna mökiltä lähdin heti I love me-messuille ja siellä vierähti koko päivä. Väkeä oli hirveästi, paikasta toiseen siirtymisiin meni paljon aikaa. Ostoksia tuli tehdyksi aika vähän: kuivattuja suklaapäällysteisiä marjoja, pieni keittiövälinesetti, protskupatukoita, sokeroimatonta karpalomehua ja neuletakki. Vähäisiin ostoksiini syynä oli varmaankin se, että olin ennen lomaa ostanut Madaran alennusmyynnistä luontaiskosmetiikkaa ja vitamiineja Pilleri Oy:sta. Päivän mittaa kävimme kuuntelemassa Jaakko Savolahtea paleo-ruokavaliosta ja Jaakko Halmetojaa viherkasvien ravitsevuudesta. Molemmat mielenkiintoisia aiheita. Paleoon pitäisi joskus tutustua paremmin. Maistiaisia kohtasimme aika vähän. Ensi vuoden puolella myyntiin tulee gluteeinittomat proteeinikeksit, jotka olivat yllättävän maukkaita ja mukavia koostumukseltaan. Sitä en sitten tiedä miten lisäaineita ovat täynnänsä. Toivottavasti ei, mutta pahaa pelkään. Kyllä jotain muutakin maistelimme, mutta eipä näemmä ole jäänyt mieleen. Jossain vaiheessa nautiskelimme hyisen kylmät vihersmoothiekset, jotka olivat herkulliset.

Sunnuntaina vuorossa oli ratsastus, josta kirjoittelinkin oman postauksensa, joten siirrytään maanantaihin ja se alkoi tutusti keramiikalla. Tein ison matala reunaisen tarjoiluvadin. Kotiuduttuani pikainen välipala ja töitä tekemään iltaan saakka. Seuraavana päivänä tilitys ja ruokakauppa Heman kanssa. Tuolloin sain myös tilaamani led-valosarjat kransseihin ja iltapäivällä jo viimeistelin ekan kranssin ennen rottinkikerhoa. Siellä sain valmiiksi suorakaiteen muotoisen korin johon laitoin loimiin eri värisiä kuutiohelmiä. Ehdin vielä aloittamaan isoa ovaalikoria. Koripuuhien jälkeen saimme ystävämme iltateelle luoksemme ja pari tuntia jutellen meni hujauksessa.

Keskiviikkoaamulta peruuntui asiakas, joten sain rauhallisen aamun. Keskipäivästä iltapäivään istuinkin Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa samalla tikuttaen äidin villapaitaa. Kokouksen jälkeen ilta sujahti töiden merkeissä ja seuraavana päivänä neulontaurakka jatkui istuessa Näkövammaisten käsityöläisten infopäivässä. Välillä lounastimme ja kahvittelimme. Ennen kotiin lähtöä Iiriksestä esittelin muutamalle kiinnostuneelle koirahierontaa tunnin verran. Täällä vietin mukavan iltahetken kaverin kanssa rupatellen.

Noina päivinä valmistui toinenkin kranssi, mutta en osaa enään sanoa missä vaiheessa 🙂 Joka tapauksessa perjantaina töiden jälkeen matkasin naisten iltaa viettämään. Ennen lähtöä ennätin pakata Frantsilan viikonloppua varten, josta kirjoittelen oman postauksen. Voin luvata, että sen testin kuvia katsellessa tulee nälkä 🙂 Mutta takaisin perjantaihin: Maaritin luona oli oikein mukavaa. Ensiksi meille esiteltiin amerikkalaista kosmetiikkasarjaa, jonka jälkeen söimme herkullisen päivällisen. Ruokana oli herkullista kasvissosekeittoa, mantelileipää, jossa karamellisoitua sipulia ja vuohenjuustoa sekä siemennäkkileipää. Maarit oli tehnyt kaiken itse. Jälkiruuaksi herkullista omenaherkkua. Pöydän ympärillä oli iloinen puheen sorina ja seurustellessa sekä syödessä nautiskelimme pari lasillista valkoviiniä. Yhdeksän jälkeen oli maltettava kotimatkalle, jotta seuraavana aamuna jaksaisi matkata Frantsilan kaksipäiväiselle kasvisruokakurssille.

Tällä viikolla vauhti on onneksi vähän rauhoittunut. Keramiikassa tein pari erilaista kulhoa. Kotona ennen töitä asioiden hoitoa yms puuhaa. Tiistaina töiden jälkeen tapasin ihanan Saanan teekupposen äärellä. Hän auttoi minua eräässä verkkokauppatilauksessa tilaamalla tuotteen ja nyt sain sen. Häntä oli oikein mukavaa treffata ja juttua olisi varmasti riittänyt pidempäänkin, mutta korikerhoon kiiruhdin. Siellä jatkoin ovaalikoria.

Keskiviikkona nautin rauhaisasta aamusta. Kävelin Oton kanssa nauttien hienosta säästä, nautiskelin teetä ja kieuttelin kransseja kuten edellisaamunakin. Tällä viikolla minulla on ollut aika levoton olo aamuisin. En meinaa malttaa syödä aamupalaa loppuun kun pitää aloittaa jo puuhaamaan jotain siinä samalla. Olenkohan nyt todella herännyt sumusta vai olenkohan jo liikatoiminnalla… Joka tapauksessa käsityöt edistyy mukavasti. Keskiviikkona tein myös kynttilöitä asiakkaiden lomassa. Alkuillasta sain vieraakseni pari kiinnostunutta käsitöistäni. Esiteltyäni työt istuimme sitrus-inkivääriteestä nautiskelemaan ja rupattelemaan.

Eilinen oli taas aikas tiivis päivä. Aamulla verikoe ja yhdeksältä päivän eka asiakas, joten siitä se lähti. Töiden lomassa väänsin mieltäni kuohuttaneesta asiasta, jolle onneksi saatiin ratkaisu ja toivottavasti asiaan ei tarvitse palata. Töiden jälkeen laskujen maksua ja äänitallentimien toimintakuntoon saamisyritystä yms. tohinaa. Illalla meinasin nukahtaa uutisten ääreen ja tänään olenkin nauttinut rauhallisesta päivästä. Minulla oli vain yksi asiakas puolita päivin. Aika on sujahtanut kranssien ja kynttilöiden parissa sekä viestittelyn parissa ystävän kanssa. Ruuaksi tein bataattia ja lohta uunissa. Avokin kanssa katselimme Vain elämää minun alottaessa tresoria äidin paitaan.

Riesana väsymys

Olen päivälleen syönyt kaksi kuukautta rautaa päivittäin. Sehän ei ole vielä pitkä aika varastoraudan nousemiseksi. Silti alan olla kyllästynyt väsyneisyyteen mikä minua vaivaa enkä edes usko sen johtuvan rautavajeesta, koska vaje on ollut ymmärtääkseni kuitenkin aika pientä.

Arki on lomaviikkojen jälkeen tunkeutunut elämään, vaikka vielä mökkeilystäkin on ehditty nauttimaan. Onneksi pidennetyt mökkiviikonloput ovat olleet mahdollisia, sillä muutaman asiakkaan päivien jälkeen olen todella väsymys. Väsymys ei ole sellaista tavallista vaan erittäin painostavaa ja raskasta. Sellaisesta väsymyksestä en yleensä kärsi. Nyt kolmen asiakkaan päivän jälkeen olen illalla aivan puolivaloilla sumussa koomassa. Ei ole todellakaan kiva tunne ja olenkin todella turhautunut. Minä, joka olen viettänyt aktiivista elämää yritän nyt jaksaa arjen välttämättömyydet. Työt haluan jaksaa hoitaa, muusta on sitten pakko tinkiä. Siksipä en ole aloittanut syksyn treenaustakaan; en ole marssinut spinningtunnille, en viestitellyt Jannalle, että milloinkas pt-treenit voisi jatkua. Nyt elokuussa liikkumiset ovat rajoittuneet kävelyihin Oton kanssa ja pariin tandemlenkkiin. Ei ole todellakaan mennyt kuten ajattelin. Ajattelin nimittäin, että elokuussa taas aktiivinen liikkuminen jatkuu. Tunnen syyllisyyttä siitä, että niin ei ole käynyt.

Facebookin eri kilpirauhasryhmissä välillä törmää keskusteluihin asenteesta. Asenne on tärkeä asia, mutta oli asenne miten kohdallaan tahansa, ei se väsymystä vie pois, ja jos sen tekee hetkellisesti väsy tulee kyllä korkojen kanssa takaisin. Mielestäni itselläni on asennetta ja halua liikkua, tehdä monenlaisia asioita kuten ennenkin. En kuitenkaan ole pystynyt taltuttamaan tolkutonta väsymystä. Mökillä sumu/kooma vähän helpottaa. Tähän on helppoa todeta ”no ainahan mökillä on helpompaa”. Varmasti niinkin, koska stressi yleensä vähenee, mieli rentoutuu jne. Itselläni myös, että voin touhuilla oman jaksamiseni mukaan aika kevyitä askareita. Olenkin tehnyt nyt elokuun aikana ahkerasti neulomuksia ja koruja, nauttinut nuotion lämmöstä myöhäisillassa, saunonut ja pulahdellut hyisen kylmään lampeen, nauttinut aamupalaa kuistin edessä, istunut teemuki nokan alla pitkiä toveja. Kotona ollessa olen aina vain kömpinyt aikaisemmin ja aikaisemmin nukkumaan eikä äänikirja ole edistynyt. Olen neljättä viikkoa saman kirjan kimpussa. Toistaseksi onneksi nukun, nukun 10-11 tunnin yöunia. Viime aikoina nukkuminen on ollut vähän levotonta lämpöisyyden vuoksi.

Siitä on pari kuukautta kun kävin lääkärissä kilpparin vaajisepäilyjeni kanssa eikä lääkäri kokeiden jälkeen alkavaa vaajista voinut pois sulkea. Minulla on lähete uusintakokeisiin. Tässä arvon, jahkaan milloin menisin uudestaan testauttamaan arvot. Jos tämä väsytila jatkuu ja pahenee, en todellakaan odottele puolta vuotta, saatika sitten ensi kesään. Marssin kyllä piikitettäväksi jo aiemmin. Ajattelin kuitenkin, että jos vielä kuukauden päivät jaksaisi pyristellä. Toisaalta olen ilmottautunut lokakuussa kolmelle viikonloppukurssille, joten sumufiilikset olisi kiva taltuttaa edes jollain tavalla mahdollisimman pian. Muutenkin syksyyn olisi luvassa paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita niin hyvinvoinnin kuin käsitöidenkin osalta, ja kyllä sen liikunnankin haluaisin elämään takaisin. Jostain luin, että kilpparivaajispotilaille olisi parempaa liikuntaa palautumisen ja hormoonitoiminnan kannalta voimaharjoittelutyyppinen treeni eikä niinkään kestävyyspainotteinen olisi parempi vaihtoehto, mutta tiedä sitten. Harmittaa vaan niin sanomattomasti, sillä talven ja kevään aikana pääsin niin kivalla tatsilla liikkumaan Vidalla. Nyt kun loman vuoksi ja nyt tämän väsymyksen takia on tullut taukoa huomaan taas kynnyksen kasvaneen. Ei riitä se, että olen sokea vaan nyt murehdin vielä ulkomuotoanikin 🙁 Huhtikuun puolesta paino on noussut reilu viisi kiloa. Tiedän, että ei monikaan siihen kiinnitä huomiota, mutta itseäni se häiritsee, vaikka tiedän että paino ei ole tullut pelkästään herkutellen kesäjuomia ja ruokia. Miksi itse pitää tehdä itselleen asioista niin pirun vaikeita??? Surullista! Lupaan itselleni, että kyllä mä täältä taas nousen rajojani rikkomaan. Minun on kai luvattava myös itselleni, että en syyllistä itseäni rauhallisemmasta tahdista väsyn kestäessä. Nyt vain pitäisi löytää se oikea tapa toimia ja saada liikuntaonnellisuus takaisin.

Kun kiertelen mökin pihassa keräämässä herneitä, herukoita, mansikoita, tomaatteja, karviaisia nautin touhusta. Se jotenkin voimaannuttaa ja huoli omasta jaksamisesta väistyy. Kuukausimansikka tarjoaa satoaan runsaasti ja nyt alkavat tomaatitkin kypsyä. Sunnuntaina keräsin kuivuneet herneen varret pois ja vielä on yksi vaollinen oman maan perunoita jäljellä.

Iloa tuottaa myös kierrellessä kun voin tunnustella ja tuoksutella pihassa olevia kukkasia. Omppupuuhun ei oikein uskalla koskea, raakileet putoavat helposti. Ehkäpä ens viikonloppuna pääsemme jo niitäkin maistelemaan.

Elokuun hyviin asioihin kuuluu ehdottomasti se että uuden avustajan kanssa yhteistyö on lähtenyt sujumaan hienosti. Toinen ilahduttava asia on Harmaakuonon pirteys. Nyt kun itikoita ja baarmoja ei enään hirveästi ole vanhus voi lötkötellä ja hipsutella pihapiirissä enemmän. Iltaisin mökin lattialta lampaantaljalta kuuluukin sydämen pakahduttavaa tyytyväisen koiran urinaa ja tassuista nousee onnellisen koiran tuoksu. Tosiasia on kuitenkin rasvapatin kasvu vasemmassa kyljessä, mutta vielä tovi Harmaakuono voi olla luonamme ilman liiallista tuskaa. Nyt kuitenkin silmiä painaa uni, joten ehkäpä siirryn sinne höyhensaarille seuraaviksi yhdeksäksi tai kymmeneksi tunniksi.

Elokuun kynnyksellä

Niin se vain mennä hurahti viimeinenkin lomaviikko ja arkinen aherrus alkanut. Tosin nyt taasen olemme mökillä pitkää viikonloppua viettämässä.

Loman päätteeksi ystäväpariskunta oli vierailulla. Pari päivää meni mukavasti hölpöttäen, kuulumisia vaihtaen, nauraen ja yhdessä olosta nauttien. Iltaisin saunoimme ja pulahtelimme lammessa. Toisena iltana, oikeammin yönä istuimme nuotiolla. Molempina päivinä nautimme herkulliset ateriat ja lauantaina oli niin lämmintä, että söimme ulkona. Muutenkin vietimme koko päivän vähän kesäisemmästä säästä nauttien pihamaalla. Avokki esitteli ruohonleikkuriaan ja raivaussahaansa. Viime kesänä esittelyvuorossa oli kivipora 🙂 Mukava viikonloppu ja sunnuntaina olikin aika uupunut olo nautitusta viinistä ja valvomisesta.

Tällä viikolla on palattu arkeen ja työtkin ovat alkaneet. Asiakkaita loman jälkeen on ollut mukavasti ja varauskirja täyttyy hyvää vauhtia ja se saa tietystikin hymyilemään. Lisäksi haastattelimme kahta avustajaehdokasta, sillä sijaisuus saa jatkoa ainakin vuoden 2016 loppuun. Tapellessani verkkopankissa skannattujen laskujen kanssa hermo meinasi mennä, joten olen erittäin helpottunut, että avustaja löytyi. Ensi viikolla aloittelemme hänen kanssaan työt.

Eilen kävin reippailemassa Oton ja ystäväni kanssa lähes kahdeksan kilsan lenkin. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja opimpa samalla, että labratulokseni löytyvät netistä pankkitunnuksilla, joten eipä muuta kuin kesäkuisia tuloksia syynäämään. Löytyi se syykin miksi rautakuuria suositeltiin, vaikka hemoglobiini olikin 131. Varastoraudassa oli vajetta ja punasolujen koossa toivomisen varaa. Tutustuttuani Kilpirauhanen.com-sivustolta asioihin ymmärrän nyt vähän paremmin koetuloksia, tosin kyselin tuloksista myös kilppari-ryhmässä Facebookissa. Ymmärsin, että S-Tyreotropiini (aivolisäkkeen tuottama hormooni, joka käskyttää kilpparia tuottamaan oikean määrän S-Tyroksiinia) mulla oli 2.8 mU/l, viiterajojen sisällä (0.4 – 4.5 mU/l. Tosin Kilpirauhanen.com -sivulla yläraja oli 4 eikä 4.5. Kuulemma täysin terveillä tuo arvo pyörii 1-1.5 paikkeilla, joten on koholla tai nousussa minulla. S-Tyroksiini, vapaa (kertoo miten paljon kyseistä hormoonia on elimistössä vapaasti käytettävissä) näyttäisi minulla olevan vähän alhainen 12.6 pmol/l, vaikkakin viiterajojen sisällä (9 – 21 pmol/l) Ja taas Kilpirauhanen.comissa tuo yläraja oli alempi, eli 19. Kovasti yritän ymmärtää kilpirauhasta kaikkine sen ominaisuuksineen. Kilppariryhmissä puhutaan paljon myös labrakokeista koskien vasta-aiheita ja th3-arvoja. Itse taidan olla aika alkutaipaleella ymmärtämisessä koko rauhasta 😀 Sen kuitenkin huomaan, että fyysisen työn myötä väsymys on lisääntynyt ja lisääntyneen liikunnan myötä paino nousee. Mahtaakohan olla miten tyypillistä kilppariongelmaisille???

Käsityörintamalle ei erityisempää kuulu. Huivia neuloskelen tasaseen tahtiin ja Nurmilintu-huivi odottelee edelleen aikoja parempia, eli, että joku osaisi neuvoa miten saan pitsikuvion menemään oikein. Nyt kuitenkin taidan painua Robin Cookin kirjan Aivoklinikka -pariin ja toivottavasti aika pian myös höyhensaarille. Viime yönä nukuin todella huonosti, vaikka olo olikin väsynyt. Tänään on sitten uuvuttanut senkin edestä, joten mökille saavuttuamme en ole tehnyt oikein mitään. Neulonut vähän, vaihtanut puhtaat petivaatteet sänkyyn, lääkinnyt Harmaakuonon ja koekäyttänyt polttokakkalan. Meille nimittäin hankittiin sellainen. Mökin sisävessa oli niin ällötys hajuhaittoineen, että keväällä päätimme hävittää koko hökötyksen, ja kyllä nyt on hajutonta 🙂

Lääkärissä

Eilen kotiuduimme mökiltä ja tämä aamu alkoi lääkäri- ja laprakäynneillä. Huomenna pitäisi saada vastaus kysymykseen vaivaako minua kilpirauhasen vajaatoiminta. Lääkäri tutki käsin tunnustellen kilpirauhasta ja arvioi oikean puolen lohkon olevan kovempi, joka saattaisi viitata vajaatoimintaan. Mitään ylimääräisiä kyhmyjä ei onneksi tuntunut. Valitettavasti äitini sairastaa tuota vaajista ja on kuulemma hyvin yleistä, että niin tyttärellä kuin äidilläkin sairaus todetaan.

Lääkäri kuunteli sydänäänet ja keuhkot eikä kummassakaan ylimääräisiä ääniä kuulunut. Verenpaine huiteli järkyttävissä lukemissa ja se mitattiinkin kolmasti. Kyllähän se laski alemmaksi, mutta koholle jäi. Illalla kotona kaivoin Lidlistä ostamani puhuvan verenpainemittarin. Olen ostanut sen jo viime syksynä, mutta käyttöön otto on jäänyt. Nyt laitoin laitteen toimintavalmiuteen ja verenpaineeni oli normaali, laitteen mukaan suorastaan optimaalinen. Sitä en sitten tiedä miten luotettava laite on. Ehkä se kuitenkin antaa suuntaa verenpaineesta. Aamulla taisin lääkärissä jännittää ja siksi lukemat huitelivat korkeuksissa.

Sain lähetteen labraan ja siellä otettiin verta monta putkellista. Kilpparikokeiden lisäksi lääkäri halusi kolesteroolin, verenkuvan yms. Huomenna hän soittelee tuloksista.

Meidän perheestämme kävi lääkärissä toinenkin jäsen, nimittäin rakas Harmaakuono. Iho valitettavasti taas kesäiseen tapaan oireileen. Vanhus ei kahlaile eikä ui lammessa enään, mutta kiusana ovat itikat ja niitä riittää kosteiden kelien myötä. Vanhus sai kortisonipiikin kutinaa helpottamaan sekä lääkitykseksi kortisonisalvaa, lääkeshamppoota ja kipulääkettä. No kipulääke tuskin liittyy kutinoihin, mutta tassuissa on ilmeisesti kipua jonkin verran kun niitä nuollaan ahkerasti. Nyt ilta- ja aamutoimiimme liitetään Harmaakuonon hoitotuokiot.

Eilen kaupunkipäivät aloitin kyläilemällä entisen työparini luona. Sateen tauottua kävimme koirien kanssa pienellä lenkillä ja saatiin nauttia jopa auringostakin. Lenkin jälkeen maistuikin herkullinen kasvissosekeitto ja gluteeiniton broilerin jauhelihapiirakka unohtamatta jälkkäriksi syötyä suklaajäätelösiivua. Mukavaa oli rupatella ja kuulumisia vaihtaa. Iltapäivä meni nopsaan ja yht’äkkiä kello olikin jo seitsemän.

Tämän päivän lääkärikuulumisien lisäksi minulla on ollut neljä asiakasta, ja huomenna niitä on kaksi. Ens viikon lomailemmekin ja ettekä ikinä arvaa missä lomailu tapahtuu 🙂 Käsittääkseni säidenkin pitäisi parantua, joten joskohan vihdoinkin pääsisimme nauttimaan teepaitakeleistä.

Kolme opaskoira-aiheista videoklippiä

Opaskoirayhdistys
on julkaissut kotisivuillaan kolme videota
Opaskoira arjen apuri
Arkesi avuksi opaskoira
Peesari auttaa arjessa

Videoklipit ovat parin minuutin mittaisia. Olin Oton kanssa kuvauksissa mukana, joten vilahtelemme videoilla. Klippejä ei kannata katsoa pelkästään nähdäkseen Hepan ja Oton liikenteessä, vaan videoilla on oikeastikin hyvää, tärkeää asiaa liittyen opaskoiriin ja opaskoiratoimintaan. Nyt siis katsomaan tietoiskuja ja kenties oppimaan jotakin uutta siitä mailmasta. Yhdistyksen sivuilta löytyy toki paljon muutakin mielenkiintoista, joten mukavia luku- ja katseluhetkiä.

Ja jos kiinnostus heräsi peesaritoimintaan käy myös täällä .

Millaisia ajatuksia tai kysymyksiä videot sinussa herätti?
Tunnistitko allekirjoittaneen ja Oton?
Otolle kuvaukset oli erittäin hämmentävä tilanne ja jumivaihde meinasi hetkittäin iskeä oikein tosissaan. Onneksi välillä vauhtiakin löytyi eikä homma mennyt osaltamme täysin haahuiluksi.

Vastaan mielelläni kysymyksiin mitä videot tai opaskoira-aiheiset sivustot sinussa herättää, joten kommentointiloota vaan täyteen arkailematta.

Viikon varrella

Valitettavasti toistamiseen tällä viikolla treeni pt:n kanssa peruuntui, mutta sairastumisille ei voi mitään, joten maanantaina paremmalla onnella. Onneksi eilen kuitenkin Otto opasti hienosti minut Vidaan ja illalla takaisin kotiin. Pääsin nauttimaan spinningin huumasta, huoltamaan kehoa ja treenaamaan keskikroppaa. Kävellessäni Vidaan sääriin ja pohkeisiin sattui niin paljon, että radan varressa teki mieli alkaa huutamaan. Inhoan mun coretexlenkkareita, ovat hirveän kovat ja huonot jalalle. Tilattiinkin avokin kanssa Partioaitasta Salomonin coretex-kengät, jotka saatiinkin jo keskiviikkona. Mulle kenkä oli kuitenkin pieni, joten huomenna uuden avustajan kanssa paria vaihtamaan. Toivottavasti seuraava koko istuu jalkaan hyvin.

Onneksi sääri- ja pohjekipu ei kuitenkaan pilannut spinningtreeniä. Oli kiva taas polkea Iran ohjauksessa ja jatkaa rolleriin. Varvistuksia tehdessämme jalat tuntuivat kamalilta, mutta pilateksessa ei vaivanneet. Onnistuneen treeni-illan jälkeen oli mukavaa palata kotiin hyvin opastaneen koiran kanssa. Hyvää mieltä lisäsi jälleen ihmisten ystävällisyys Vidalla. Kotimatkalla tapasin koiran ulkoiluttajan, joka kertoi minulle hänellä olevan koira mukanaan, joten pystyin olemaan skarppina ohitustilanteessa.

Minulla/meillä tosiaan vaihtui avustajan sijainen. Eka sijainen lopetti viime perjantaina ja keskiviikkona aloitti uusi. Perjantaina ennätettiin laittamaan villapuserosta hihapaikat ja nyt viikon mittaan olen neuloskellut kerroksia tasaseen tahtiin paidan vartalo-osaan. Nyt tämä uusi sijainen ei ole käsityöihmisiä, joten apuja tarvittaessa täytyy kysellä Silmukkasiskoilta ja ekalta sijaiselta. Käsityökärpänenkin nimittäin suristelee ihan mukavasti treenikärpäsen rinnalla.

Tiistaina keramiikassa jatkoin teepannun yläosan valmistusta makkaratekniikalla. Ens kerralla teen nokan, kädensian/kahvan ja kannen. Rottingissa ohjaajan taistellessa sienikorin sangan kanssa punoin ovaalikoria. Tää alkuvuosi on mennyt todella vauhdilla, sillä keramiikkaa on jäljellä vain neljä ja rottinkia viisi kertaa. Sitten tiistait vapautuu muulle touhulle.

Tällä viikolla meillä oli Oton kanssa koulutuslenkki. Johtava kouluttaja Kirsi tuli luoksemme ja teimme Vidan reitin harjoituslenkkinä. Nyt Otto ei saanut yhtään jumittaa eikä haahuilla. Mä harjottelin tiettyä napakkuutta/äänenkäyttöä. Uusiksi ottoja tuli jonkin verran, mutta Ottopa kesti ne. Tuntui hyvältä kulkea, tuntea koiran liikkeet valjaissa, kevyen vedon. Menomme näytti paljon paremmalta mitä edelliskerralla, ja siltä se myös tuntui. Hiljalleen vauhti on löytynyt ja haahuaminenkin vähentynyt. Vielä kun tulee täsmällisyyttä, vastuun ottoa reitistä ja kokeilut loppuu, meistä tulee vielä ihan onnistunut parivaljakko.

Toki arkipäiviin on mahtunut myös töitä. Vaikka maanantai olikin melkoinen peruutusten päivä, loppuviikon työt piti kutinsa. Ens viikko näyttää todella hiljaiselta, mutta kalenteri on täyttynyt iloisesti kaikesta muusta 😀 Toivottavasti maanantain treeni onnistuu ja alkuillasta tavataan Silmukkasiskojen kanssa pitkästä aikaa. Siitä on hyvä potkaista uusi viikko käyntiin. Mutta vielä tätä viikkoakin on viikonlopun verran jäljellä, joten rentouttavaa oloa kaikille lukioille. Nyt menen keittämään teetä ja rentoilemaan rupatellen Aa:n kanssa, joka tuli hierontaan ja kuulumisia vaihtamaan. Ihana nähdä häntä pitkästä aikaa.

Vuosi 2014

Verrattuna vuoteen 2013 liikunta lisääntyi roimasti ja käsitöiden tekeminen taas väheni huomattavasti. Ilmeisesti liikunta- ja käsityökärpäset eivät sovi surisemaan samaan aikaan. Syytä en siihen tiedä, joskus se harmittaa. Olen kuitenkin hyväksynyt sen, että sitä tehdään mikä milloinkin tuntuu parhaalta kunhan liikkuminen ei jää kokonaan vain koiralenkkeihin. Joka tapauksessa alkuvuodesta etenkin olin innostunut Sports Trackerista ja lenkkejä tuli merkattua paljon. Edelleen se innostaa ja nyt kun sain avokilta joululahjaksi sykevyön taas innolla sitä testailemaan ja opettelemaan ymmärtämään sykekäyriä, jos vain puheella mahdollista. Talven ja kevään aikana teimme ystävieni kanssa pitkiä yli kymmenen kilsan lenkkejä. Osallistuimme Lauran kanssa Naisten kympille jo kolmatta kertaa ja ensikerran taivalsimme Kesäyön marssi-tapahtumassa 40 km. Se olikin ikimuistoinen kokemus. Syksypuolella lenkit olivat enempi ”normipituisia” muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oton hidastelu ja jumittelu nosti mustia pilviä vuoden mittaan useampaan kertaan ja marraskuussa pilvet olivat todella synkät sotkien lenkki-innostusta ja innostusta vähän kaikkeen.

Vuoden aikana pääsin useamman kerran spinning-tunneille. Ensinmmäisen tunnin jälkeen pelkäsin etteivät keuhkoni kestäisi moista, mutta röhinöitä ei tullut jatkossa, joten nousin pyörän selkään uudestaan ja uudestaan. Ja nyt onkin tavoitteenani aloittaa mahdollisimman säännölliset spinnutunnit Vidalla, startti lauantaina.

Kuntosaliharjoittelu oli alkuvuodesta jonkin verran pinnalla, mutta vuoden mittaan on jäänyt kunnes tapasin Jannan. Hänen kanssaan yhteistyö on vauhdissa ja toivottavasti se kantaa pitkälle ja saliharjoittelu säännöllistyy joko Vidassa tai kotisalillamme. Pt:sta olen erittäin onnellinen. Kesällä nautin myös tandemlenkeistä. Nyt sain pyörän varastosta ja pääsin polkemaan. Pyöräilyn myötä tutustuin pariin uuteen ihmiseen joista toisen kanssa olemme nykyisin muutoinkin tekemisissä.

Ratsastus pysyi koko vuoden matkassa. Pisin tauko taisi olla alle kaksi kuukautta, edellisvuonna puoli vuotta. Olen onnellinen, että meillä on huippuhyvä ohjaaja ja vaatimustaso nousee koko ajan. Jostain käsittämättömästä syystä talven issikkavaelluksella säikähdin laukkaamista ja sen kanssa olemme tehneet töitä. Nyt taas uskallan nauttia vauhdin hurmasta, yes! Ratsastusharrastus jatkuu tänäkin vuonna ja eka tunti on sunnuntaina.

Mökillä vietimme aikaa paljon ja valitettavasti mökkikausi aina vähän pilaa liikunnallista elämää ja etenkin kesäaikaan myös terveellistä elämää. Toisaalta mökillä tulee hyötyliikuntaa puutarhahommien muodossa, mutta myös turhia kaloreita kesähelteellä nautituista siidereistä. Liikunnan vähenemisestä ja niistä turhista kaloreistakin huolimatta rakastan mökkeilyä, touhuamista pihamaalla, grillaamista, saunomista, pulahtelua lampeen jne. Säiden viilentymisen myötä mökillä lenkkeilytkin lisääntyi ja huipentui lokakuussa käveltyyn 17 kilsan lenkkiin. Tuolloin Otto opasti reippain askelin, oli nautinto liikkua! Sovi ei unohtaa myöskään joululomalla käveltyjä kilometrejä ja ulkoilun riemua luistimilla.

Edellisvuonna puikot suihkivat paljon enemmän kuin vuonna 2014. Nyt sain aikaan yhden kaulurin, 2 tuubihuivia ja pipon. Neuloin kuitenkin valokransseihin ahkerasti päällisiä. Syksyllä aloitin niin keramiikan kuin rottinkityötkin. Nolemmat jatkuvat kevääseen. Mökillä valmistui poncho ja aloittelin tuubihuivia, joten kyllähän käsityöt jatkuvat myös neulomisrintamalla jatkossakin. Loppuvuodesta kiertelimme erilaisissa messutapahtumissa Silmukkasiskojen kanssa. Uusia ideoita syntyi ja joululahjojakin löytyi.

Kyllähän vuoteen mahtui paljon kaikenlaista. Töitä, harrastuksia, juhlia, ystävien tapaamisia, uusiin ihmisiin tutustumisia jne. Liikunnassa olisin toivonut pystyneeni pitämään alkuvuoden tatsin, mutta niin ei käynyt. Tavoitellaan nyt ehjää liikunnallista vuotta 2015! Enkä edelleen ole päässyt alle 60 kilon, mutta vaikka olette varmasti jo ihan kyllästyneet lauseeseen ”vielä onnistun, vielä tavoite toteutuu”, sanon sen taas! Olkoon kuitenkin laihdutus oma postauksensa. Kello on jo paljon ja minunkin pitäisi hipsiä vuoteeseen Henkitanssia kuuntelemaan ja unille. Huomenna lähden avustajani kanssa mm. XXL-urheiluliikkeeseen shoppailemaan.

Pt-treeni liian pitkän tauon jälkeen

Ihan liian pitkän tauon jälkeen mulla oli treeni Jannan kanssa. Melkein kuukauden päivät vierähti edelliskerran treenistä. Varmasti herää kysymys miksi, ja ehkä se on ihan aiheellinenkin. Perjantaille 21.11. sovimme treenin, mutta luonto piti huolen etten ollut treenikunnossa, joten en päässyt hikoilemaan. Taukoon varmasti vaikutti myös ongelmat Oton kanssa ja melkoinen kiirus. Kiire ei ole hellittänyt, hellittää vasta kahden viikon päästä, mutta kalenteriin on merkitty kolmet treenit Jannan kanssa, ja niistä ensinmmäinen oli perjantaina.

Aloitimme treenin tutusti Crosstrainerilla, sutkutin 4-5 -vastuksilla. Samalla vaihdettiin kuulumisia Jannan jututtaen minua, jotta sai infoa hengästymisestäni tms. Ennen treeniä kerroin, että selkä-hartia-niska -seutu on jumissa, joten treenistä tuli yläkroppapainotteinen. Paineilmalaitteilla teimme myös reisien ojennukset/koukistukset sekä lähentäjät/loitontajat. Yläkropalle kulmasoutupenkki painopakkalaitteella ja ilmanpainelaitteilla ylös vientejä/alas tuonteja. Lopuksi vatsalihaksia neljän kilon pallo polvien välissä, jalkojen sivulle vienti ja nosto takaisin keskiasentoon vatsalihaksia käyttäen. Treenin aikana useammassa liikkeessä tuntemukset olivat ihan jossain muualla kuin piti. Rintaprässissä sattui vasempaan olkaan, tai sen etuosaan, jalkojen lähennyksessä alaselkään jne. Kroppa tuntui jumiselta ja oli vähän sellainen olo, että voimaa olisi ehkä ollut kovempiinkin vastuksiin, mutta ei tehoja, ei vaan lähtenyt… Jälkeenpäin kulmasoutu liike tuntui selvästi elvyttävän lapojen väliä ja olo kropassa koheni. Toivottavasti seuraavalla kerralla irtoaa enemmän, ja että treenin jälkeisiä tuntemuksiakin tulee enemmän. Nyt tuntui jonkin verran etureisissä, lähentäjissä, kyljissä ja lapojen välissä.

Treenin jälkeen kävimme hyvän keskustelun Jannan kanssa. Tokihan olisi tarkoitus, että voisin treenata myös ilman Jannaa Vidalla. Minulle se on kuitenkin iso kynnys, koska jännitän salilla haahuamista, ihmisiin törmäilyä yrittäessä löytää laitteelta toiselle ja selvittääkseni onko laite vapaana. Ongelma ei ole välttämättä kanssatreenaajissani tai heidän asenteissaan, vaan se on minun pään sisälläni. Pohdimme myös, että nyt voisin käydä treenaamassa uuden avustajani opastuksessa, joka onkin hyvä ajatus, mutta murehdin jo sitä (en keskustelussamme Jannan kanssa) että miten sitten kun uusi avustajani hän tod.näk. siirtyy keväällä oman alansa töihin. Olisinko siihen mennessä saanut niin paljon rohkeutta ja itseluottamusta, että haahuilisin salilla ihan omin nokkinenikin??? Pohdimme myös mahdollisuutta minun treenata kotisalillamme osan treeneistäni, ja jos pääsisin spinningtunneille, kenties pilatekseenkin. Nyt olisi vaan tärkeää käydä kokeilemassa ja voittamassa jännityksensä. Molemmat ovat sellaisia mitkä minua kiinnostaa. Ja kyllä mua kiinnostaa monet muutkin ryhmäliikuntamuodot, mutta aluksi olisi kiva kun olisi treenikaveri. Varmasti hiljalleen voittaisin pelkoni ja ujoutenikin. Ryhmäliikuntatunneille osallistumistani rajoittaa myös iltoihin painottuva työni. Jos en tee iltatöitä ei tule rahaakaan. Päivätyötä on, mutta vähemmän. Odotankin innolla kevään aikataulua Vidalla ja miten saisin viikko-ohjelmani sellaiseksi, että tunneille osallistuminen onnistuu. Mutta se vaatii myös rohkaistumista, uskaltautumista heittäytyä mukaan! Minun ei pitäisi jännittää näin paljoa, sillä mitä olen tavannut Vidan henkilökuntaa kaikki vaikuttavat mukavilta, lämpimiltä ihmisiltä, joten varmasti apua saan tarvittaessa. En kuitenkaan halua olla muille asiakkaille rasite, haitta tms enkä toki myös henkilökunnallekaan. Ehkä minua pitäisi kajauttaa jollakin päähän etten ajattelisi liikaa…

Joka tapauksessa Jannaa oli ihana nähdä ja treenata hänen ohjauksessaan pitkästä aikaa. Ja nyt ei ollut reittihuoliakaan, sillä avustajani ja avokkini toivat ja hakivat minut kauppareissullaan. Meillä oli paljon puuhaa samalle päivää, joten ei ollut aikaa eksymisille. Treenin jälkeen olikin nimittäin aika valmistautua ystävien luo illalliselle. Alkupaloina etanoita ja leipää, pääruokana vihersalaattia ja merellistä pataa, jälkkäriksi kahta eri jäätelöä. Ja aterialla tarjottiin myös juomia ja ilta venyikin yöhön asti. Aamulla oli väsynyt olo kun suuntasin Naisten joulumessuille Wanhaan satamaan Silmukkasiskojen kanssa. Nyt mökillä levätty äänikirjojen ja neulomusten parissa. Keli on ollut surkea, joten takassa tuli ja relaillen.

Kriisi – kosteutta inhoava opaskoira!

Vaikka täydennyskoulutuksessa lätäköistä aloimme päästä eteenpäin viime viikolla tapahtui romahdus. Eksyimme matkalla Vidaan mennen tullen ja reittiä kerratessa liikkumistaidon ohjaajan kanssa Oton työmotivaatio katosi täysin. Menomatka molempina päivinä haettaviin portaisiin asti sujui hyvin. Poika kiersi lätäköt pienin kannustuksin. Portaista alikulkuun ja kohden Vidaan, meni myös kuten piti, mutta paluu. Alikulkua koira ei suostunut näyttämään. Toisella kerralla vasta kun ohjaaja käveli herkkupalan kanssa edellämme alkoi alikulkukin löytymään. Ja kun koira ”pakotettiin” alikulkuun, vauhti loppui. Se maleksi umpimielisenä hitaasti eteenpäin. Ei ottanut mitään kontaktia meihin. Olo oli epätoivoinen, hätääntynyt, epäonnistunut… Alikulusta portaat löytyi hyvin ja nekin noustiin reippaasti. Keskiviikkona kävimme pikaisesti S-marketissa, joten portaiden yläpäästä käännös oikealle. Kaupan pihassa poistuessamme sieltä Otto nuuski ja kun kielsin tyypin vauhti taasen katosi. Eteenpäin päästiin ohjaajan opastaessa minua ja koira seurauksessa. Kun Otto alkoi kiinnostumaan taas meiningeistä tartuin valjaisiin. Vauhti kuitenkin taas lätäköiden kohdalla lopahti. Torstaina vauhti loppui alikulun jälkeen portaat noustuamme. Koira olisi suunnannut S-markettiin ja minä vasemmalle. Kun menimme vasemmalle Oton mielenkiinto tai mikä lie lopahti ja taas madeltiin.

Mieli oli enemmän kuin maassa. Jo keskiviikkona soitin Oton kouluttajalle ja selvitin tilannetta. Sovittiin, että hän tulisi perjantaiaamuna meitä katsomaan. Niin myös tapahtui. Otto mateli puista pudonneiden lehtien kohdalla, kostealla asfaltilla, vesilätäköiden kohdalla. Portaisiin päästiin kannustuksin. Portaiden hakua treenattiin ja haettiin siihen varmuutta. Käytettiin makupaloja. Vidaan opasti hyvin, mutta paluu taas takkuisaa etenemistä. Alikulku ei edelleen kiinnostanut, mutta lopulta koira kääntyi sinne. Kehuja ja matelua. Haettiin taas portaikkoon varmuutta makupaloilla eikä Otto intoontunut niistäkään. Portaiden jälkeen taas koiran mieli vei S-markettiin ja minun radan varteen. Eteneminen oli hidasta lonnimista. Kouluttajakin käveli pätkän koiran kanssa koettaen innostaa tms. Ei auttanut! Oli aika vakavien pohdintojen.

Kuinka kauan olen valmis taistelemaan jumittelun kanssa? Tarvitsisinko reippaamman koiran? Mistä Oton innottomuus johtuu? Kouluttajan arvio on, että kosteusinho on niin vahva, että se vaikuttaa toimimiseen, ja että se on pahentunut. Otto on herkkä ja painostaminen saa sen lukkoon. Noh, märistä kohdista on ollut pakko mennä ja varmastikaan en aina ole osannut oikealla tavalla tsempata ja kannustaa koiraa.

Aikanaan saavuimme kotiin ja minulla raskas mieli. Ahdisti pahasti ja tuntui todella pahalta. Mieli teki paeta pahaa mailmaa peiton alle kyynelehtimään ja unohtaa Tampereen matka tyysti. En kuitenkaan jättänyt lähtemättä reissuun, ja onneksi en. Vietin nimittäin todella ihanan viikonlopun parin Silmukkasiskon kanssa Kädentaitomessuilla. Miesväki lähti mökille, joten niin Otto kuin minäkin saatiin hengähdyshetki ja etäisyyttä asioihin- Otto olikin kirmannut pitkin pihaa saaden hurjia labbishepuleita. Taatusti jätkällä oli ollut paineita ja stressiä. Varmasti tilanne on ollut sillekin inhottava. Olen iloinen, että rakas karvakuono sai purkaa olojaan, vaikka jonkun mielestä hitaan/laiskan koiran energia pitäisi kanavoida opastamiseen. Voi olla niinkin, mutta en usko kyseessä olevan laiskuuden. Onhan Otto energiatasoltaan ja sähäkkyydeltään paljon rauhallisempi mitä Harmaakuono, mutta en sanoisi sitä laiskaksi. No oli miten oli. Kuulimpa myös kommentin siitä, että opaskoira saisi kirmailla vapaana vain käyttäjänsä ollessa paikalla. No nyt ei käyttäjä ollut, mutta perheen jäsen oli, ja paikkakin oli tuttu ja turvallinen mökin piha.

Myös minä sain etäisyyttä asiaan viikonlopun verran. Sunnuntai-iltana kuitenkin kotona yksin ollessani ja Facebookia selaillessani ahdistus palasi ja tietoisuus todellisuudesta, että elämme Oton kanssa kriisissä. En minä siitä halua/haluaisi luopua! Jos Otosta ei olisi kelleen toisellekaan oppaaksi mihin se menisi eläkepäiviä viettämään? Kolmea koiraa emme voi emmekä halua pitää, mutta ventovieraalleko koira sitten joutuisi? Entä jos minä olenkin vain epäonnistunut Oton kanssa ja se lisäkoulutuksella toimisikin jonkun muun oppaana loistavasti? Koira tekisi sitä työtä mihin se on koulutettu ja olisi apuna jollein toiselle, joka olisi tietysti hienoa, mutta ajatus aika sietämätön. Kuulisinko koskaan enään Otosta meni se eläkekoiraksi tai oppaaksi toiselle? Voisimmeko sittenkin päästä tästä yli ja opastus alkaisikin sujumaan? Puhelu ystävän kanssa teki hyvää!

Kun avokki saapui eilen mökiltä koirien kanssa, kumpikaan ei ollut huomaavinaan minua. Otto ei tullut tervehtimään. Vasta tovin jälkeen se tuli minusta puolen metrin päähän ja istua ponotti siinä kunnes kosketin ja rapsutin sitä. Siitä eteenpäin se onkin vanhaan malliin kulkenut perässäni ja tänään sohvalla istuessani pitänyt päätään polvellani. Ja entä se opastus? Liki täydellistä! Aamulla kiersimme lenkin, joka oli eka lenkkimme silloin kun Oton tapasin. Pojan vauhti oli reipas, se pysähtyi suojateiden eteen. Ei hämmentynyt edes jalkakäytävällä olleesta autosta. Siihen lastattiin jotain tavaraa ja mieshenkilö ohjasi meidät turvallisesti auton ohitse. Otto jatkoi reippaasti matkaansa. Tarjosi Siilitietä, mutta jatkoi hienosti Majavatien käännökseen. Siinä sitä sai aavistuksen muistutella halutusta suunnasta, mutta vauhti ei kadonnut. Lehtolantieltä suojatien näytti himpun liian aikaisin ja siksi Majavapolulle ajauduimme keskelle tietä ja syrjää vaatiessani vauhti hetkellisesti katosi, mutta löytyi pian uudelleen. Enhän minä tuollaisesta opastuksesta halua luopua! Opastus jatkui hyvänä läpi päivän iltalenkkiä myöden. Soitinkin kouluttajalle ja kerroin kuulumisiamme. Tapaamme tod.näk. perjantaina. Nyt kuitenkin jatketaan Oton kanssa eloa ja yritetään tehdä elämästämme mukavaa. Märkyyksille en voi mitään, mutta jospa Otto vielä saisi inhonsa sitä kohtaan edes vähän talttumaan. On vaan siitäkin tullut kovin tärkeä koira minulle ja ajatus siitä luopumisesta on ihan kauhea. Jossain se raja kuitenkin menee. Sitä en vaan tiedä missä. Joskus on osattava lopettaa ”pään hakkaus seinään”, sillä kyllähän opaskoiran tarkoitus on helpottaa liikkumista eikä vaikeuttaa sitä. Joskus on ne tunteet työnnettävä vaikeiden päätösten tieltä ja tehtävä ratkaisuja. Vielä en kuitenkaan tee mitään peruuttamatonta, mutta yritän kasvaa mahdollisuudelle, että Oton ja minun yhteinen taival voi jäädä aiottua lyhyemmäksi. Toki toivon, että niin ei käy, vaan jatkamme yhdessä Oton työuran loppuun asti eläkepäiviin.

Puhuin myös eilisiltana pitkän puhelun toisen ystäväni kanssa. Sain hältä paljon voimaa ja tukea. Eikä toki sovi unohtaa Fb:ssä saamaani vertaistukea. Olen ollut asian kanssa ehkä liiankin avoin, mutta haluan olla rohkea ja puhua niistä vaikeuksistakin mitä välillä voi opaskoirien kanssa tulla. Koira on kuitenkin eläin eikä jokin väline, jota käytetään kun tarvitaan ja muuten odottakoon komerossa. Se on läsnä joka hetki ja sillä on myös tunteet, hyvät ja huonot päivät, pelot, inhot tms. Aina se opaskoiran kanssa elo ei ole ruusuilla tanssahtelua, parhaimmillaan vaikka sitä olisikin.

Mutta eteenpäin mennään ja katsotaan miten Otolle ja minulle käy. Vielä en luovuta, vielä hakkaan päätä seinään ja toivon sen antavan periksi. Tänään se jo vähän antoikin kuivan kelin muodossa.