Voimaannuttava luonto

Tähän asti juhannuksesta lähtien olemme viettäneet jokaisen viikonlopun mökillä. Minulle siellä vietetystä ajasta on tullut entistäkin tärkeämpää, sillä edes hetkeksi painostava kaiken nielevä väsymys on väistynyt. Viimeiset reilu pari viikkoa ovat olleet todella takkuisia arjen osalta. Asiakkaani olen jaksanut hoitaa, mutta iltaisin olen ollut aivan lopussa ja treenaamisen aloitus on jäänyt. Se ahdistaa, mutta kun ei vaan jaksa, ei ole voimia. Nyt olenkin päättänyt, että menen torstaiaamuna otattamaan lähetteessä olevat kilpirauhaskokeet. Päätös on vähän helpottanut oloa. Huomaan nimittäin väsymyksen stressaavan ja kaipaan energistä itseäni takaisin, ja jos oireet kerran pahentuneet katsotaan mitä koetulokset tuovat tullessaan.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietimme perjantai-illasta maanantaihin mökillä ja nämä kuukuvat ovat lauantai-illalta saunatauoilta. Taptapsee totesi mm. ”pyöreä kuu”, ”täysi kuu”. Naureskelinkin, että mitähän eroa niillä on. Kuvia ottaessamme meillä oli avokin kanssa oikein hauskaa 🙂 Kyllähän vielä lammessakin tauoilla pulahdettiin, kylmää!!! ja vielä yksi kuva oli napsaistava puolenyön jälkeen.

Tuona viikonloppuna neuloin kranssin päällisen, sain valmiiksi lahjaneulomuksen, jota auringosta nauttien neuloin pihamaalla. Söimme tapaksia ja istuimme nuotiolla.

kaupungissa olimme vain pari yötä, sillä olimme sopineet jo aikoja sitten, että äitini tulisi mökille viettämään muutaman syyspäivän. Sää oli vähän epävakaista ja koleaakin. Jokainen ateria jouduttiin syömään sisällä. Syyskeleistä huolimatta vietimme paljon aikaa ulkona. Kokkailut tapahtui sisällä. Tulopäivänä sähkösavustimessa ahvenfileitä joidenka kanssa kanamunakastiketta ja perunoita. Illalla istuimme (yllätys) nuotiolla ja seuraavana päivänä lähdimme metsäretkelle. Oli ihanaa kuljeskella kaikessa rauhassa syksyistä metsää tuoksutellen. Istahdimmepa metsän keskelle kannoille nauttimaan. Otto hyödynsi tauon ja popsi puolukoita masuunsa. Puolukoita oli todella runsaasti. Niitä oli sokkonakin helppoa kerätä. Käsi vain mättäälle ja poimimaan. Sinne metsään olisi voinut jäädä tunniksi jos toiseksikin, mutta hiljalleen palasimme mökille ruuan valmistukseen.

Avokin lämmittäessä saunaa istuskelimme hämärtyvässä illassa ulkosalla hyvin pukeutuneina. Laitettiinpa halkotulikoriin tulet ja se loikin ihanaa tunnelmaa kauniilla kipinäsuihkullaan ja rätinällään. Äiti tykästyi. Saunasta avokin kanssa pari kertaa lampeen, ja taas hivenen kylmempää. 😀

Perjantaina lähdimme taas retkeilemään. Kuljimme meille uuteen suuntaan ratsastajien käyttämää polkua pitkin päätyen Kärkölän puolelle. Välillä maasto oli aika haastavaa, mutta meillä oli hauskaa kunnes kaatosade yllätti meidät. Tunnin verran paarustettiin märässä metsässä, mutta yllättävän vähän se harmitti. Vaatteet oli likomärät kenkiä myöden. Kaikenkaikkiaan reissussa sujahti reilu pari tuntia. Takasin palattuamme kuivat vaatteet ylle. Onneksi sade illaksi lakkasi, joten vietimme taas aikaa ulkosalla. Seuraavana päivänä äiti lähtikin kotiin. Sateisena aamupäivänä tein tämän syksyn ekat mehiläisvahakynttilät. Saunoimme jo iltapäivällä ja tuntuipa aurinko mukavalta hipsiessämme pulahdukselle. Illalla koattiin broilerpiiras ja salaattia. Kotiinlähtöpäivänä mökin siivousta ja kesäisien tavaroiden pakkausta. Hiukan haikea mieli, sillä mökkikausi taitaa olla ohi.

Tosin loppujenlopulta lähdimme viime viikonlopuksi taas mökille rentoutumaan. Alunperin oli tarkoitus olla kaupungissa, mutta päätimme toisin. Ja hyvä niin, sillä viime viikko väsymysrintamalla oli jotain ennen kokematonta, että olin jo turhauman syövereissä.

Miten tuntuikaan hyvältä istua mökissä perjantai-iltana kuunnellen takassa tulen rätinää, tuntea mökin lämpiävän, lämmityksen tuoksu. Mieli rauhoittui. Petiin puhtaat petivaatteet, iltapalaa. Aloin tuntea oloni lähes hyväksi, joten väkersinpä rannekorun.

Lauantaina keräsin viimeiset mansikat, nostin tomaatinvarret. Raakileita oli valtavasti, mutta kypsiä ei juurikaan. Nostettiin myös viimeset perunat. Tehtiin lihakastiketta pottujen kanssa ja syötiin ulkona. Illalla nuotiolla joutsenten lentoulahduksia kuunnellen ja relaillen. Sunnuntaina purettiin vanha puupöytä lammen rannalta pois ja kannettiin puut liiterin taakse. Vanha herra Harmaakuono osallistui sipsuttamalla perässämme koko ajan ihmetellen mitä nyt tapahtuu. Aurinko lämmitti ja minulle tuli hiki. Nautin myös fyysisestä rasituksesta tavattomasti ja toivoin kovasti paluuta liikunnalliseen elämään. Sitä toivon kyllä edelleenkin. Puuhailun jälkeen ateria ulkona tuntui taas niin mahtavalta. Se taisikin olla se syksyn viimeinen.

Kyllä näinä viikonloppuina olen taas todennut miten paljon luonnossa on voimaannuttavaa energiaa, miten luonto hellii väsynyttä ihmistä, helpottaa oloa, vähentää stressiä ja rentouttaa. Nyt tulevana viikonloppuna olemme kaupungissa. Mukavia asioita luvassa, joten toivon jaksamista itselleni. Tämä viikko on alkanut edellistä paremmin. Silti päätökseni pitää mennä kilpparin uusintakokeisiin. Nyt kuitenkin unimatti huhuilee patjan reunalta ja kurottelee hiekkaa heittämään silmiin, joten on aika mennä katsomaan mukavia luontounia 🙂

Riesana väsymys

Olen päivälleen syönyt kaksi kuukautta rautaa päivittäin. Sehän ei ole vielä pitkä aika varastoraudan nousemiseksi. Silti alan olla kyllästynyt väsyneisyyteen mikä minua vaivaa enkä edes usko sen johtuvan rautavajeesta, koska vaje on ollut ymmärtääkseni kuitenkin aika pientä.

Arki on lomaviikkojen jälkeen tunkeutunut elämään, vaikka vielä mökkeilystäkin on ehditty nauttimaan. Onneksi pidennetyt mökkiviikonloput ovat olleet mahdollisia, sillä muutaman asiakkaan päivien jälkeen olen todella väsymys. Väsymys ei ole sellaista tavallista vaan erittäin painostavaa ja raskasta. Sellaisesta väsymyksestä en yleensä kärsi. Nyt kolmen asiakkaan päivän jälkeen olen illalla aivan puolivaloilla sumussa koomassa. Ei ole todellakaan kiva tunne ja olenkin todella turhautunut. Minä, joka olen viettänyt aktiivista elämää yritän nyt jaksaa arjen välttämättömyydet. Työt haluan jaksaa hoitaa, muusta on sitten pakko tinkiä. Siksipä en ole aloittanut syksyn treenaustakaan; en ole marssinut spinningtunnille, en viestitellyt Jannalle, että milloinkas pt-treenit voisi jatkua. Nyt elokuussa liikkumiset ovat rajoittuneet kävelyihin Oton kanssa ja pariin tandemlenkkiin. Ei ole todellakaan mennyt kuten ajattelin. Ajattelin nimittäin, että elokuussa taas aktiivinen liikkuminen jatkuu. Tunnen syyllisyyttä siitä, että niin ei ole käynyt.

Facebookin eri kilpirauhasryhmissä välillä törmää keskusteluihin asenteesta. Asenne on tärkeä asia, mutta oli asenne miten kohdallaan tahansa, ei se väsymystä vie pois, ja jos sen tekee hetkellisesti väsy tulee kyllä korkojen kanssa takaisin. Mielestäni itselläni on asennetta ja halua liikkua, tehdä monenlaisia asioita kuten ennenkin. En kuitenkaan ole pystynyt taltuttamaan tolkutonta väsymystä. Mökillä sumu/kooma vähän helpottaa. Tähän on helppoa todeta ”no ainahan mökillä on helpompaa”. Varmasti niinkin, koska stressi yleensä vähenee, mieli rentoutuu jne. Itselläni myös, että voin touhuilla oman jaksamiseni mukaan aika kevyitä askareita. Olenkin tehnyt nyt elokuun aikana ahkerasti neulomuksia ja koruja, nauttinut nuotion lämmöstä myöhäisillassa, saunonut ja pulahdellut hyisen kylmään lampeen, nauttinut aamupalaa kuistin edessä, istunut teemuki nokan alla pitkiä toveja. Kotona ollessa olen aina vain kömpinyt aikaisemmin ja aikaisemmin nukkumaan eikä äänikirja ole edistynyt. Olen neljättä viikkoa saman kirjan kimpussa. Toistaseksi onneksi nukun, nukun 10-11 tunnin yöunia. Viime aikoina nukkuminen on ollut vähän levotonta lämpöisyyden vuoksi.

Siitä on pari kuukautta kun kävin lääkärissä kilpparin vaajisepäilyjeni kanssa eikä lääkäri kokeiden jälkeen alkavaa vaajista voinut pois sulkea. Minulla on lähete uusintakokeisiin. Tässä arvon, jahkaan milloin menisin uudestaan testauttamaan arvot. Jos tämä väsytila jatkuu ja pahenee, en todellakaan odottele puolta vuotta, saatika sitten ensi kesään. Marssin kyllä piikitettäväksi jo aiemmin. Ajattelin kuitenkin, että jos vielä kuukauden päivät jaksaisi pyristellä. Toisaalta olen ilmottautunut lokakuussa kolmelle viikonloppukurssille, joten sumufiilikset olisi kiva taltuttaa edes jollain tavalla mahdollisimman pian. Muutenkin syksyyn olisi luvassa paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita niin hyvinvoinnin kuin käsitöidenkin osalta, ja kyllä sen liikunnankin haluaisin elämään takaisin. Jostain luin, että kilpparivaajispotilaille olisi parempaa liikuntaa palautumisen ja hormoonitoiminnan kannalta voimaharjoittelutyyppinen treeni eikä niinkään kestävyyspainotteinen olisi parempi vaihtoehto, mutta tiedä sitten. Harmittaa vaan niin sanomattomasti, sillä talven ja kevään aikana pääsin niin kivalla tatsilla liikkumaan Vidalla. Nyt kun loman vuoksi ja nyt tämän väsymyksen takia on tullut taukoa huomaan taas kynnyksen kasvaneen. Ei riitä se, että olen sokea vaan nyt murehdin vielä ulkomuotoanikin 🙁 Huhtikuun puolesta paino on noussut reilu viisi kiloa. Tiedän, että ei monikaan siihen kiinnitä huomiota, mutta itseäni se häiritsee, vaikka tiedän että paino ei ole tullut pelkästään herkutellen kesäjuomia ja ruokia. Miksi itse pitää tehdä itselleen asioista niin pirun vaikeita??? Surullista! Lupaan itselleni, että kyllä mä täältä taas nousen rajojani rikkomaan. Minun on kai luvattava myös itselleni, että en syyllistä itseäni rauhallisemmasta tahdista väsyn kestäessä. Nyt vain pitäisi löytää se oikea tapa toimia ja saada liikuntaonnellisuus takaisin.

Kun kiertelen mökin pihassa keräämässä herneitä, herukoita, mansikoita, tomaatteja, karviaisia nautin touhusta. Se jotenkin voimaannuttaa ja huoli omasta jaksamisesta väistyy. Kuukausimansikka tarjoaa satoaan runsaasti ja nyt alkavat tomaatitkin kypsyä. Sunnuntaina keräsin kuivuneet herneen varret pois ja vielä on yksi vaollinen oman maan perunoita jäljellä.

Iloa tuottaa myös kierrellessä kun voin tunnustella ja tuoksutella pihassa olevia kukkasia. Omppupuuhun ei oikein uskalla koskea, raakileet putoavat helposti. Ehkäpä ens viikonloppuna pääsemme jo niitäkin maistelemaan.

Elokuun hyviin asioihin kuuluu ehdottomasti se että uuden avustajan kanssa yhteistyö on lähtenyt sujumaan hienosti. Toinen ilahduttava asia on Harmaakuonon pirteys. Nyt kun itikoita ja baarmoja ei enään hirveästi ole vanhus voi lötkötellä ja hipsutella pihapiirissä enemmän. Iltaisin mökin lattialta lampaantaljalta kuuluukin sydämen pakahduttavaa tyytyväisen koiran urinaa ja tassuista nousee onnellisen koiran tuoksu. Tosiasia on kuitenkin rasvapatin kasvu vasemmassa kyljessä, mutta vielä tovi Harmaakuono voi olla luonamme ilman liiallista tuskaa. Nyt kuitenkin silmiä painaa uni, joten ehkäpä siirryn sinne höyhensaarille seuraaviksi yhdeksäksi tai kymmeneksi tunniksi.

Elokuun kynnyksellä

Niin se vain mennä hurahti viimeinenkin lomaviikko ja arkinen aherrus alkanut. Tosin nyt taasen olemme mökillä pitkää viikonloppua viettämässä.

Loman päätteeksi ystäväpariskunta oli vierailulla. Pari päivää meni mukavasti hölpöttäen, kuulumisia vaihtaen, nauraen ja yhdessä olosta nauttien. Iltaisin saunoimme ja pulahtelimme lammessa. Toisena iltana, oikeammin yönä istuimme nuotiolla. Molempina päivinä nautimme herkulliset ateriat ja lauantaina oli niin lämmintä, että söimme ulkona. Muutenkin vietimme koko päivän vähän kesäisemmästä säästä nauttien pihamaalla. Avokki esitteli ruohonleikkuriaan ja raivaussahaansa. Viime kesänä esittelyvuorossa oli kivipora 🙂 Mukava viikonloppu ja sunnuntaina olikin aika uupunut olo nautitusta viinistä ja valvomisesta.

Tällä viikolla on palattu arkeen ja työtkin ovat alkaneet. Asiakkaita loman jälkeen on ollut mukavasti ja varauskirja täyttyy hyvää vauhtia ja se saa tietystikin hymyilemään. Lisäksi haastattelimme kahta avustajaehdokasta, sillä sijaisuus saa jatkoa ainakin vuoden 2016 loppuun. Tapellessani verkkopankissa skannattujen laskujen kanssa hermo meinasi mennä, joten olen erittäin helpottunut, että avustaja löytyi. Ensi viikolla aloittelemme hänen kanssaan työt.

Eilen kävin reippailemassa Oton ja ystäväni kanssa lähes kahdeksan kilsan lenkin. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja opimpa samalla, että labratulokseni löytyvät netistä pankkitunnuksilla, joten eipä muuta kuin kesäkuisia tuloksia syynäämään. Löytyi se syykin miksi rautakuuria suositeltiin, vaikka hemoglobiini olikin 131. Varastoraudassa oli vajetta ja punasolujen koossa toivomisen varaa. Tutustuttuani Kilpirauhanen.com-sivustolta asioihin ymmärrän nyt vähän paremmin koetuloksia, tosin kyselin tuloksista myös kilppari-ryhmässä Facebookissa. Ymmärsin, että S-Tyreotropiini (aivolisäkkeen tuottama hormooni, joka käskyttää kilpparia tuottamaan oikean määrän S-Tyroksiinia) mulla oli 2.8 mU/l, viiterajojen sisällä (0.4 – 4.5 mU/l. Tosin Kilpirauhanen.com -sivulla yläraja oli 4 eikä 4.5. Kuulemma täysin terveillä tuo arvo pyörii 1-1.5 paikkeilla, joten on koholla tai nousussa minulla. S-Tyroksiini, vapaa (kertoo miten paljon kyseistä hormoonia on elimistössä vapaasti käytettävissä) näyttäisi minulla olevan vähän alhainen 12.6 pmol/l, vaikkakin viiterajojen sisällä (9 – 21 pmol/l) Ja taas Kilpirauhanen.comissa tuo yläraja oli alempi, eli 19. Kovasti yritän ymmärtää kilpirauhasta kaikkine sen ominaisuuksineen. Kilppariryhmissä puhutaan paljon myös labrakokeista koskien vasta-aiheita ja th3-arvoja. Itse taidan olla aika alkutaipaleella ymmärtämisessä koko rauhasta 😀 Sen kuitenkin huomaan, että fyysisen työn myötä väsymys on lisääntynyt ja lisääntyneen liikunnan myötä paino nousee. Mahtaakohan olla miten tyypillistä kilppariongelmaisille???

Käsityörintamalle ei erityisempää kuulu. Huivia neuloskelen tasaseen tahtiin ja Nurmilintu-huivi odottelee edelleen aikoja parempia, eli, että joku osaisi neuvoa miten saan pitsikuvion menemään oikein. Nyt kuitenkin taidan painua Robin Cookin kirjan Aivoklinikka -pariin ja toivottavasti aika pian myös höyhensaarille. Viime yönä nukuin todella huonosti, vaikka olo olikin väsynyt. Tänään on sitten uuvuttanut senkin edestä, joten mökille saavuttuamme en ole tehnyt oikein mitään. Neulonut vähän, vaihtanut puhtaat petivaatteet sänkyyn, lääkinnyt Harmaakuonon ja koekäyttänyt polttokakkalan. Meille nimittäin hankittiin sellainen. Mökin sisävessa oli niin ällötys hajuhaittoineen, että keväällä päätimme hävittää koko hökötyksen, ja kyllä nyt on hajutonta 🙂

Juhannusloma alkoi ratsastuksella

Tänäänkin ollut viileää ja tuulista kesäsäätä. Siitäkin huolimatta nautin ratsastustunnistamme. Ja hevosen selässä hetki oltua ja ratsastettua katosi kropastakin koleuden tunne. Sinne jonnekin katosi myös hetkeksi hurja väsymys ja huoli sydämestä. Hetken irtaantuminen väsähtäneestä Hepasta teki taatusti hyvää. Nyt tosin väsyttää, silmät roikkuvat puolitangossa, joten aika pian unille.

Aloitimme ratsastustunnin tekemällä painon siirtoja, vatsalihaksien jännityksiä jne. hallintaan liittyviä asioita. Töltissä haimme ripeyttä ja väliin rentoja käyntiaskeleita. Harjottelimme myös pysähdyksiä suoraan töltistä, ravasimme keventäen ja harjoitusravausta ristiselkää rentouttaen.

Sebu viihtyi kentän ulkoreunoilla ja jalkani hankasi useampaan kertaan aitaan tai seinään. Hevonen on myös etukenoinen/painoinen, mutta uusi satula korjasiratsastajan istuntaa jonkin verran. Nyt Sebun selässä ei tuntunut niin etupainoiselta kuin aiemmin, joten uuden satulan ja ehkä minun kehityksenikin yhteisvaikutustaparempaan oli huomattavissa. Jos Sebu meinasi siirtyä töltistä raviin osasin sen ennakoida hyvin ja korjata takaisin töltille. Keventäminen sujui ravissa hyvin ja harjotusravissakin uskaltauduin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa. Ei tarvinnut tukeutua satulaan. Sebun töltti reipastui huomattavasti laukan nostojen jälkeen. Ensiksi nostoissa Sebu oikaisi pahasti. Toiseen suuntaan mentäessä sujui huomattavasti paremmin. Oli kivaa!!! Nyt en tosin laukannut kenttää ympäri Sebun etupainoisuuden vuoksi. Emme halunneet ottaa riskiä kun itsekin vähän etukenotan. Tiina laukkasi hurmioituneena kärkiratsastajan kanssa kenttää ympäri. Riemuitsin kuitenkin taas niistä onnistuneista laukkapätkistä. Siinä unohtui murehtia omaa vointiaankin.

Viikko täällä kaupungissa on mennyt todella rauhallisesti. Lauantaina olimme veljeni tyttären rippijuhlissa. Onneksi sattui kesän lämpimin päivä, joten pystyimme aterioimaan ja kahvittelemaan ulkona. Sunnuntaina olikin sateista, mutta Liioliita oli mukavaa tavata. Eilen ja tänään on ollut mukavasti töitä. Huomisaamuna kaupan kautta mökille. Käsityönyssäkkä pakattuna, joten sadehetkille puuhattavaa valmiina.

Lääkäri varattu

Olen lisännyt veden juontia ja koettanut pitää riittävän tiheät ateriavälit. Paino jatkaa vain nousuaan ja mukaan on astunut väsymys. Olen pitkään jo jahkaillut pitäisikö kilpirauhanen tutkituttaa ja eilen varasin itselleni parin viikon päähän lääkärin. Rahan menoa se tietää, mutta saanpahan ainakin mielenrauhan siltä osin ja jos kropassani jokin mättää niin toivottavasti avun oli se sitten kilpirauhanen tai jokin muu.

Eilinen oli melkoinen ahdistuspäivä. Suretti kovasti ajatuskin siitä, että minulla on jokin parantumaton sairaus, joka vaatii loppuelämän seurannan ja lääkityksen. Olen kuitenkin alle 40-vuotias enkä vielä haluaisi aloittaa sairauksien litanijaa elämääni, mutta minkäs teet. Lueskelin Facebookin kilpirauhasryhmistä ihmisten kokemuksista eikä ne paljoa lohduttaneet. Oli pelkoja, ahdistusta, lisämunuaisten kanssa ongelmaa jne. Joskus olen kuvitellut, että oikealla lääkityksellä kilpirauhasen vajaatoiminta on ”helppo sairaus” elämän kumppanina, mutta ehkä olen kuvitellut omiani. Toki yksilöitähän me olemme ja varmasti monenlaisia sairauskertomuksia on kilpparijutuissakin.

Ja perhana, eihän kukaan ole minulla vielä mitään kilpirauhasen vajaatoimintaa diagnosoinut eikä edes passittanut kokeisiin. Voihan ongelmana olla jotain ihan muuta, jota en osaa edes kuvitella/pelätä.

Viikonloppua vietimme mökillä, mutta mökkijutuista tulee omat postauksensa. Ollaan keväällä ja nyt alkukesästä innostuttu kuvaamaan aika paljon, joten kuvallisia postauksia luvassa. Kuvat ovat tällä hetkellä kuvailtavana, joten malttakaa tovi 🙂 Joka tapauksessa mökkeily teki hyvää enkä painoasiaa stressannut. Kotiuduttuamme vaaka osoitti sellaisia lukemia, että ahdistus pongahti kattoon ja päätös tutkimuksiin menemisestä.

Täällä kaupungissa päivät ovat sujuneet rauhallisesti; töitä, ruuan valmistusta, netissä pyörimistä, ulkoilua koirien kanssa. Tänään pakottauduin siivoamaan vaatekaapin ja valitsemaan juhlavaatteet lauantaina olevia rippijuhlia varten. Toivottavasti en näytä ihan hirveän turpealta vaatteissani. En huomaa vatsani kasvavan, mutta reidet ja persauksen sivut on sitten oma lukunsa, tai sitten vaan kuvittelen.

No nyt kahteen viikkoon ei kuitenkaan tapahdu mitään ratkaisevaa. Paino elää omaa elämäänsä ja minä koetan jatkaa terveellisillä valinnoilla, vaikka just nyt turhauttaakin. Pidän kuitenkin monista terveysherkuista ihan oikeastikin, joten ei minun turhauman keskellä tarvitse syöksyä hampurilaisten tai pitsojen kimppuun. Mehulinko on ollut ihan huikean mahtava hankinta!(siitäkin oma postaus tulossa) Nyt pitäisi nauttia kesästä ja olla murehtimatta liikaa. Murehditaan vasta sitten, jos on tarpeen. Se kun olisi niin helppoa kuin se on kirjoittaa. Kulunutta viikkoa on vaan nyt varjostanut alavireys, alakulo ja jopa ahdistuskin. Siitä huolimatta kaikille oikein ihanaa viikonloppua. Huomiselle ja lauantaille on luvattu tänne etelään jopa yli 20 asteen lämpötiloja, joten nauttimaan kaikki kesästä, myös Hepa!

Blogi Blogipolulla

Moni teistäkin on jo tietoinen, että Blogilista lopettaa 1.6. Blogiani on voinut seurata myös sitä kautta. Talvella blogikurssin innoittamana laitatutin blogini myös Blogovin-palveluun, mutta sitä kautta en ole huomannut lukioita olevan blogillani. Kielitaidon puutteen ja sivuston ruudunluvulla hankaluuden vuoksi en ole itsenäisesti sivulla vieraillut. Siksipä Blogilistan lopettamisuutinen tuntui kurjalta, vaikka eipä sekään kovin helppo sivusto ole ollut ruudunlukua käyttävälle.

Facebookin ryhmässä Käsityöblogit kerrottiin uudesta blogipalvelusta Blogipolku.comista
Ensiksi tutustuin sivustoon ie-selaimella. En löytänyt mistä sivulle voi rekisteröityä jne. Olin pettynyt, mutta onneksi keksin testata sivun toimivuutta Firefoxsilla ja johan löytyi rekisteröityminen ja paljon muutakin. Ylipäätään vaikuttaisi sivuston toimivan aika mukavasti myös ruudunlukua käyttävän kannalta.

Nyt olen rekisteröitynyt Blogipolulle ja lisännyt myös blogini sivustolle, joten tätä voi seurata myös sitä kautta.

Olen myös jonkin verran lueskellut palvelusta löytyneitä blogeja. En ole kuitenkaan listannut palveluun seuraamiani blogeja. Yhden olen kuitenkin lisännyt Bloggerin lukulistalle. Mielenkiintoinen teeblogi
pääsi lukulistalle. Olen joskus etsinytkin teehifistien blogeja huonoin tuloksin, joten tämä oli kiva löytö. Jos tee ja siihen liittyvä kiinnostaa kannattaa käydä lukemassa. Ja jos Blogipolku.com ei ole vielä tuttu kipaise tutustumaan.

Viikko on sujahtanut vauhdilla täällä mökillä. Valitettavasti ilma on ollut yöpakkasineen aika epäsuotuisa puutarhurointia ja mökin maalausta ajatellen. Paljon on kuitenkin puuhattu ja kun aikanaan saan valokuvat kuvailusta saatte mökkikevätpostauksen :DD Huomisaamuna kuitenkin kaupunkiin arkisten asioiden ja liikunnan pariin. Treenausta kaipailenkin ja tänään ihanasta viikosta huolimatta olen alakuloillut painon putoamattomuutta ja kaikkea mikä ikinä treenaamiseen liittyy jne. Onneksi alkavalle viikolle on sovittuna ratsastus, lenkki, pt-treenit, tandempyöräilyä, Naisten kymppija paljon muuta.

Vuoden eka ratsastustunti

Tänään nousin isohkon issikan Plesin selkään. En olekkaan sillä aikaisemmin ratsastanut. Hevonen liikkui aika varovaisesti suorin jaloin liukkautta peläten. Tosin kenttä oli sulanut yllättävänkin hyvin ja uralla oli hyvä kulkea. Hevosen kanssa sai todella tehdä töitä, jotta sen sai reippaammin tölttäämäänja ravaamaan. Plesi on luontaisesti ravitahtinen, tarjoaa ravia, jos ei pyydä mitään erityisesti. Aika kivasti onnistuin kuitenkin saamaan hevosen töltille, vaikkakin aika hitaalle sellaiselle. Ravissakin jäimme muista jälkeen. Opin ehkä vähän käyttämään pohkeita ravin kevennyksenkin aikana ja vauhti parani kummasti. Tosin pohkeiden annossa tartuin satulaan kiinni. Hiljalleen onnistuin kuitenkin ravaamaan kädet ilmassa, keventämään ja antamaan pohkeita. Onnistumisen tunne oli aika pakahduttava. Sama oli töltissä kun sain hevosen liikkumaan nopein jaloin, se tuntui mahtavalta. Otimme myös laukan nostoja. Plesi otti muutaman laukka-askeleen ja palasi tölttiin. Kenttää ympäri ei voinut laukata, joten pätkät jäivät lyhyiksi. Tunnin alussa teimme pysähdyksiä ja peruutuksia. Oli ihanaa ratsastaa. Onneksi tuota ihanuutta on luvassa taasen ensi sunnuntaina, yes!!!

Mun hepostellessa avokki teki yläkropan treenin kahvakuulia, penkkipunnerrusta, ylätaljaa. Elin pienessä jännityksessä palatessani kotiin, olisiko avokki vielä treenaamassa vai jo treenit tehtynä, sillä ystävämme Maijan ja hänen miehensä kanssa lähdimme syömään eikä avokki tiennyt siitä etukäteen mitään. Mies oli onneksi treeninsä lopettanut ja suihkussa käynyt, joten singahdin itse pesulle ja juuri ja juuri sain itseni valmiiksi kun ovikello soi. Avokki täytti torstaina 40v, joten siksi ylläri hälle. Ruokailimme Tikkurilan Oklahamassa. Söin maksaa ja jälkkäriksi herkullisen jäätelöannoksen, joka oli melkeinpä liian iso.

Eilen tapasimme Itiksessä Silmukkasiskojen kanssa. Jouduin purkamaan tuubihuivitekeleeni, koska se oli mennytpyöröpuikolla kierteelle. Purkoosin jälkeen pääsin kyllä hyvään neulontavauhtiin ja siskoja oli mukavaa tavata. Tosin mulla hiipi paska fiilis mieleen ilman mitään syytä. Se vain paheni kotona enkä saanut aikaiseksi lauantain treeniäkään. Sitäkin sitten surin ennen saunaa. Tuohon fiilikseen syynä tod.näk. hormoonit. Lohdullista oli tietoisuus siitä, että fiilis menee ohi pian. Tänään onkin ollut huomattavasti parempi päivä. Aamupäivällä tuntui hyvältä icebugit jalassa kävellä koirien kanssa, ja kuten arvasinkin ratsastus piristi kummasti. Mukava oli nähdä myös aterian merkeissä ystävää. Nyt kun vielä kuukauden riesat alkaisi, olisi kaikki hyvin. Menisivät siis ohikin häiritsemästä mielialaa ja treeni-intoa. Torstai-illan fiilis oli kyllä niin mahtava, että sen tahdon kokea pian uudestaan.

Väsyttävä pimeys

On tullut se aika vuodesta kun lähes aina väsyttää, paitsi yömyöhään milloin pitäisi olla jo nukkumassa.
Kuten NYT!
Olo on ollut väsynyt ja aamut armottoman vaikeita. Onneksi takana ei ole ollut valvottuja öitä, vaikka viitteitä niidenkin saapumisesta oli. Aloitin melatoniinikuurin ja hiljalleen tilanne on tasaantunut eikä aamutkaan ole ollut ihan niin tuskaisia. Viime viikolta minun oli pakko perua pt, koska olin vielä kymmeneltäkin koomassa ja seuraavan aamun treeni olisi ollut 9.30. Tajusin, että sellaisessa olotilassa ei ole mitään järkeä hakea reipasta treeniä. En olisi siihen pystynytkään. Harmitti suuresti, mutta ehkäpä silti tein oikean ratkaisun, sillä eilen oli kiva treenata. Ehkä väsymys tuntui vähän myös kropassa, mutta mielestäni silti taistelin hyvän treenin siihen hetkeen. Ja treenin jälkeen leiuin endorfiinihuuruissa koko päivän. Elämä tuntui valoisammalta, pirteämmältä. Minua alkoi huvittaa tehdä terveellistä ruokaa ja vähentää herkuttelua. Viime aikoina on tullut mussutettua lähinnä suklaata eri muodoissaan turhan paljon. Viime viikolla en vaan jaksanut mitään ja lukiessani ihmisten fb-päivityksistä liikuntahetkistään pieni kateuden pisto pyrki tuikkaisemaan. Murmutin avokille elämän kurjuudesta ja taka-alalla vaani alakulo olo. Ehkä nyt kuitenkin tilanne on tasaantumassa, koska tuollainen alakuloisuus ja alavireys on väistynyt lähes kokonaan. Murmutukseni ohella sain suostuteltua avokin lähtemään kanssani katsomaan torstaina elokuvaa Vadelmavenepakolainen, jossa on meille näkövammaisille kuvailutulkkaus.

Melatoniinit aloitin viikko sitten. Olen istunut aamuisin kirkasvalon äärellä, iltaisin keittänyt Valamon luostarin uni-yrttiteetä. Tänään ostin vahvan d-vitamiinisuihkeen, jonka nauttimisen aloitan heti huomisaamuna. Eli täysi taistelu on aloitettu pimeyttä vastaan. Tai ehkä oikeammin pimeydestä johtuvia asioita vastaan. Pimeydelle ei voi mitään. Aurinkoa emme nyt saa, ja vaikka se paistaisikin, se olisi lyhyt ilo per päivä.

Omansa mielialaan on varmasti tehnyt myös avustajatilanteeni, joka on nyt onneksi ratkennut. Sunnuntaina tapasimme avustajaehdokkaan, jonka päätimme ottaa meitä auttelemaan. Helpotus oli ja on suuri, että löytyi henkilö, jonka kanssa voimme lähteä yhteistyötä kokeilemaan. Hän aloittaa kuitenkin vasta joulukuun puolella, mutta onneksi on ihania ihmisiä, jotka voivat auttaa tässä välillä. Tänäänkin kävimme parissa kaupassa joululahjajuttuja hankkimassa.

Onneksi olen tiedostanut koko ajan alakulon tai alavireyden syyn, enkä siksi niin huolissani ole ollutkaan. Ja nyt kun huomaan tilanteen tasoittuvan nukkumisen suhteen, olen pirteämpi, ja asioiden hoituessa mieli on helpottunut. Ja tässä väsymyksenkin keskellä on tapahtunut monta ihanaa asiaa. Torstaina ystävän kanssa pikkushoppailut ennen Novellikoukkua, jossa neuloin kranssin päällistä samalla kuunnellen Johanna Sinisalon novelleja. Olivat aika erikoisia. Oltiin Novellikoukussa myös lokakuun alussa. Ihana tapahtuma! SUOSITTELEN!

Perjantaina vietin Aa:n luona mukavan iltapäivän teekupposten äärellä. Samalla hoidettiin meidän paperilaskut ja muita paperiasioita, vaihdettiin kuulumisia jne. Seuraavana päivänä vietin mukavan päivän käyden Suklaafestareilla ja teatterissa. Teatteriesityksestä Viimeinen vuoro kirjoitinkin jo oman postauksensa, ja Suklaafestareista on tulossa omansa :DD

Sunnuntaisen avustajahaastattelun lisäksi olin ratsastamassa. Ratsastin Pipsalla. Harjoiteltiin reipasta käyntiä, siirtymistä tölttiin, töltistä raviin, ravista tölttiin ilman että tulisi väliin käyntiaskeleita. Teimme laukan nostoja. Pipsalle jälkimmäinen suunta oli selvästi parempi ja pääsin nautiskelemaan. Tarkoitus oli mennä useampi kierros kerrallaan, mutta Tiinan hevonen Niia laukkasi pienesti edellämme eikä Pipsa mahtunut laukkaamaan kunnolla. Vaihdoimme järjestystä, mutta aina vaan Niia ohitti meidät ja ohituksen jälkeen Pipsan laukka loppui. Tuli ravia ja jotain kummallisuuksia. Jossain vaiheessa Pipsa tölttäsi ja yht’äkkiä otti IISOOON laukka-askeleen. Lettu ehti huutaa ”nojaa taakse” ja tajusin itsekin reakoida. Sillä hetkellä oli kaarros vasemmalle ja ison laukan myötä mun matka meinasi jatkua oikealle. Onneksi kuitenkin sain tilanteen hallituksi eikä siitä jäänyt pelkoakaan. Keli oli todella rapainen ja mutainen! Kivaa oli kuitenkin ratsastaa. Illalla pehkuun mennessä oli hyvä mieli. Ratsastusta ja avustajan löytyminen, joten saattoi nukahtaa hyvillä mielin. Että ei tämä elämä nyt niin kauheaa olekkaan.

Taas mennään – masistelut taltutettu

Sitruunaista vihreää teetä ja pari palaa tummaasuklaata
hetki solmupipoa neuloen ja koirien kanssa puolen tunnin lenkki.
Nyt on hyvä olla. Kropassa liikunnan jälkeinen hyvä fiilis ja endorfiini sykkii suonissa. Tätä olotilaa tahdon lisää ja tätä olen kaivannut.
Vihdoinkin alavireys on taittunut ja into on taas täällä, YES!

Viikko sitten kävin täällä marisemassa huonoa fiilistä ja miten treenaus miniloman jälkeen ei päässyt vauhtiin ja miten avokin kanssa treenikuvioita ei saada toimimaan. Noh, ongelma ei ole ratkennut, mutta masistelupäivät on takana kuten niiden aiheuttajatkin 😀

Lauantaista maanantaihin vietimme aikaa mökillä äitini vieraana. Lauantaina nautimme auringon paisteesta ulkoillen. Ruuaksi tein lohifileen grilliin kera peruna- ja sipulinyytin. Lisukkeeksi salaattia ja äidin kokkaamia pekoniin kiedottuja tankoparsoja. Tuntui melkein kesältä, mutta emme sentään ulos syöksyneet ruokailemaan. Avokki lämmitti saunan ja saunoimme ajan kanssa tauoilla kuistilla istuskellen. Ja illan kruunasi vielä nuotiohetki nuotiomakkaroineen. Kahden pintaan maltoimme vasta unille. Huono fiilis oli tiessään.

Eipä sitä sunnuntainakaan näkynyt. Pilvinen sää, mutta harjasin molemmat koirat avokin tyhjentäessä huussia ja äidin täytellessä ristikoita. Ruokana äidin tekemiä broilerinjauhelihasta olevia pihvejä, keitinperunoita ja salaattia. Rentoa yhdessä oloa, lukuhetkiä ja telkan katselua.

Maanantaiaamuna ennen kotiin lähtöä keittiön tyhjennys. Teemme mökille keittiörempan, koska keittiö on enemmän kuin epäkäytännöllinen. Säilytystilaa ei käytännössä ole, eikä oikeastaan työskentelytilaakaan kun tiskipöydällä on purnukka jos toinenkin. Itse asiassa tänään (eilen) keittiö on purettu ja ens viikolla itse remppa tapahtuu. Odotan jo innolla, että pääsen kokkailemaan uudistettuun keittiöön.

Kotiin paluu ja ahdistuksen paluu… Maanantai-ilta ja tiistai-ilta meni kiukkusena ja ärsytyksen vallassa avokin treenaukseen ja omani aikataulutuksen toimimattomuuteen. Huoh. Onneksi nuo päivät helpottui ja keskiviikkoaamuna nautin ekokampaajalla hiusten pesusta, värjäyksestä ja leikkauksesta. Illalla vielä tapasin rakkaan ystävän pitkästä aikaa. Hieroin hänen uutta opaskoiraansa ja herkuttelimme vähän suklaata kuulumisia vaihtaen.

Ja tänään liikunnallinen elämä palasi rytinällä. Odotin koko iltapäivän lähtöä treenaamaan. Menin ystäväni kotisalille, jossa tehtiin kuntosalilaitteilla treeni ennen 45 min spinnutuntia. En ole aikoihin treenannutkaan laitteilla, joten vastusten kanssa oli vähän hakemista ja tekniikoidenkin. Etureisiä tein 3* 10 sarjan 22.5 kilolla, takareidet samoilla sarjoilla, mutta 20 kilolla. En tiedä olinko laitteeseen liian lyhyt, en saanut tuntumaa takareisiin. Tuntui lähinnä pohkeissa 😀 Rintalihaksia tein 25 kilolla kolme 15 toiston sarjaa. Selkiä 25 kilolla kolme 15 toiston sarjaa, ylätaljalla 25 kg kolme sarjaa toistot 15, 12 ja 15. Kahden laitteen nimiä en muista, toisessa treenattiin yläselkää ja toisessa olkapäitä/rintaa. Testasin myös kylkilaitetta. Hauskaa oli ja treenaus tuntui mukavalta/innostavalta. Spinnutuntikin oli tuntina ihan ok. Ehkä vähän junnaava; lähes koko ajan ylämäkeen ajamista. Välissä olisi voinut olla spurtteja, kiihdytyksiä tms. Lisäks äänentoistossa oli ongelmaa. Ohjaajan ääni kuului mikistä todella epäselvästi. Onneksi ystäväni kertoili aina mitä piti tehdä. Ohjaajan puheesta kun ei välillä saanut mitään tolkkua. Hiki kuitenkin tuli ja se on pääasia. Vähän myös keuhkoissa tuntu treenin jälkeen, joten edelliskerrasta liian kauan. Poljinhan kotona ennen Tampereen reissua, mutta ei se samaa ole kuin ohjatulla tunnilla. Mutta sain kotitreenaukseen ohjatun tunnin jolla itsekin tammikuussa poljin, joten seuraava kotitreeni tehokkaasti kaverin ääni korvissa tsempaten 😀

Onneksi nämä alavireyspäivät ei ole kuitenkaan minua täysin lamauttaneet, sillä päätin ilmottautua testiryhmään mukaan. Testing Lab on suomalainen ja riippumaton liikunta-alan käyttäjälähtöinen tuotetestauskonsepti. He etsivät nyt ihmisiä testaamaan liikunta- tuotteita ja palveluja. Pongasin mahdollisuuden Facebookista kaverin seinältä. Ensinmäinen ajatukseni oli, että ihan huippujuttu, mutta kun en näe. Ajattelin testattavien asioiden olevan sellaisia mitä sokkona en pysty tekemään. Onneksi kaverin rohkaisemana laitoin viestin projektipäällikölle, joka kirjoitti, että ilmottautuisin vaan mukaan, että tällaista ei ole aiemmin tullut vastaan, mutta testiin osallistumispäätöksen tehdään aina testikohtaisesti. Noh, minäpä sitten ilmottauduin ja toivon pääseväni vammastani huolimatta johonkin testiryhmään mukaan. Lähde sinäkin mukaan, sen voit tehdä täällä

Lisäks osallistuin kilpailuun, jossa on mahdollisuus voittaa kolme pt-tapaamistatäältä!Pitäkää nyt peukkoja blogisiskot ja veljet, että arpaonni olis matkassa :D:D

Lopuksi
Hyvät lukijat, kertokaa mikä tai mitkä biisit tällä hetkellä kolisee parhaiten urheillessanne, vai onko hiljaisuus parempi? Itse kaipaan kotisalille uusia soittolistoja treenimusiikiksi, joten vinkit ja suosikkinne ovat enemmän kuin tervetulleita tämän postauksen kommentteihin 😀

Masistelupäivät

Eipä otsikko ole kovin houkutteleva lukemaan tätä kirjoitusta, mutta fiilis on maassa. On ollut sitä jo pari päivää. Syyllisenkin – ainakin luulen – tiedän – pirun naistenpäivät, huoh! Tai en ainakaan keksi mitään muuta miksi fiilis olisi tällainen. Vietin mukavan miniloman ja univelat reissusta sain nukutuksi hyvin.

Treenaamista en ole saanut vauhtiin ja se ärsyttää ehdottomasti eniten. Ystävän kanssa pitkälle lenkille ei päästy, koska minulla piti olla töitä niin myöhään ettei enään kannattanut lähteä. Tiistai-iltana ei kuitenkaan viimeistä asiakasta kuulunut ei näkynyt, HARMITTI! Tuon kun olis tiennyt. Noh jossittelu on turhaa ja tyhmää.

Keskiviikkona avokki treenasi iltapäivällä asiakkaiden välillä eikä aikaa ollut minun treenille. En tiedä miten saisimme kuntosaleilun nyt parhaiten toimimaan. Tila on pieni ja treenipainot ovat hyvin erilaiset. Avokki viihtyy yksin treenatessaan ja minä taas seurassa… Olen nyt pari päivää kiukutellut avokille, että aina kuntosalitreenit menee hänen halujensa/suunnitelmiensa mukaan ja minun on joustettava, odotettava vuoroani tai treenattava joku toinen päivä. Sovittiin, että treenaisin torstai-iltana, mutta ei treeni onnistunut eilenkään. HUOH! Ja tänään taas avokki valtasi salin. Tosin ite olin koko päivän Yrittäjäpäivässä, joten en olisi jaksanutkaan. Olen ollut koko viikon myös aika väsynyt, huoh!

Ja tietysti minua turhauttaa myös painon putoamattomuus. Sanoinkin avokille luovuttavani ja alkavani mussuttamaan suklaata kun kerran liikunnasta eikä terveellisestä ruuasta tunnu olevan apuja asiaan. No onneksi toistaiseksi tuo on jäänyt sanahelinäksi. Jotenkin vaan nyt tuntuu, että kaikki muut onnistuu, kunto nousee, kilot karisee, mutta minulla ei. Olen pohtinut sitäkin josko siihen on jokin terveydellinen syy esim. kilpirauhasen vajaatoimintaa… Kävin lukemassa Kilpirauhasliiton sivujakin, mutta en tiedä täsmääkö oireet lopulta miten hyvin. Suvussa on vajaatoimintaa, hikoilua (yleisempää kai päinvastainen), väsymystä tällä viikolla, mutta… äh… Olen turhautunut!!! Eikö tämä taistelu painon kanssa lopu ennen kuin loppuu koko elämä? HUOH!

Että jospa ne naisten päivät vois vaikka alkaa, niin tämä fiiliskin taas korjaantuisi – ainakin toivon niin… Tai jospa huomenna avokin ja äidin kanssa mökillä ulkoilua ja aurinkoa sais taas Hepankin hymyilemään ja rakastamaan vähän enemmän itseään.