Julkaistu

Talviliikunnan iloa

Mulla on ollut muutama mahtava talviliikuntapäivä!
Perjantaiaamun uinnin (1500 m) jälkeen kävin luistelemassa melkein 18 vuoden tauon jälkeen. Luisteltiin n. 35 min pienin minsan parin parilla tauolla. Kaaduin pari kertaa, mutta onneksi ei sattunut. Luistelu oli ihanaa ja toivottavasti pääsen vielä tälle talvea luistimille.

Lauantaina äitini tuli vieraaksemme ja melkein heti suuntasimme Haltialan kartanon maille lumikenkäilemään hyvässä talvisäässä. Lumikengät kantoivat melkein liiankin hyvin, joten helppoa kävelyä. Harmaakuono juoksenteli koko ajan vapaana lumesta nauttien. Reilun tunnin kävelyn jälkeen äiti jäi kahvittelemaan meidän muiden tehdessä vielä pienen lenkin. Yhteensä käveltyä tuli puolisentoista tuntia. Isot kiitokset seuralaisillemme upeasta lauantai-iltapäivästä.

Ihanan talvireippailun jälkeen keittelimme kotona kahvit ja teet. Äiti oli leiponut kotonaan laskiaispullat, jotka täällä täytettiin kermavaahdolla ja pakastevadelmilla. Herkullista, hyvää tuoretta, lisäaineetonta laskiaispullaa!!!

Kahvihetken jälkeen  äiti lueskeli lehtiä meidän avokin kanssa kokatessa. Merilohi kera yrttien, kerman, suolan sitruunan mehun uuniin paistumaan, salaattiaineksien pilkonta ja salaatin valmistus (katkarapusalaatti) ja perunoiden kuorinta, pesu ennen keittämistä.
Pöydän kattaus, kynttilät palamaan
ja ei muuta kuin syömään 😀 Kala onnistui hyvin, vaikka itse sanonkin. Oli sopivan paistunutta, ei liian kuivahtanutta. Perunat olivat huonoja. Mun mielestä nykyisin ylipäätään saa aika harvoin oikeasti hyviä perunoita, valitettavasti. Silloin harvoin kun niitä syö, olisi kiva kun ne maistuisi joltakin.

Illalla saunoimme ja maistelimme lasilliset punaviiniä kera juustojen, viinirypäleiden ja ananaksen.

Sunnuntaina pähkäilimme mennäkkö hiihtämään vai ei. Lopulta päätettiin mennä suksille maanantaina ja nyt lähdimme äidin kanssa pitkälle lenkille. Kävelimme mun entisen asunnon alueelle ja siellä olleille lenkkireiteille. Kilometrejä taittui 9-10 ja molemmilla mahtava fiilis. Lopuksi vietiin vielä Harmaakuono metsän laitaan hetkeksi kirmailemaan vapaana. Lenkkiin meni aikaa pari tuntia.

Vietettiin rauhallinen ilta telkkarin äärellä ja mä sain Frilla-kaulahuivin valmiiksi! Luitte oikein, nyt se on valmis, valmis, valmis!!!!!!

Eilen lähdimme tuolle meidän lähiladulle suksimaan. Innostuttiin äidin kanssa hiihtämään neljä kierrosta avokin lähtiessä kolmen kiekan jälkeen imuroimaan ja valmistautumaan työpäiväänsä.
Parin tunnin aikana kaatuilin jonkusen kerran. Lenkillä on mäki, jossa kaarre oikealle. Parilla ekalla kerralla kaaduin kaarteeseen. Toinen alamäki mikä tuotti kaatumisia oli mäki, josta heti lähtee ylämäki. En osaa varautua siihen. Viime talvelta mäkeä on loivennettu ja onnistuin kerran pysymään pystyssä, joten enköhän vielä opi senkin mäen. Viime talvena olin siinä aina nurin 😀

Me hiihdetään avokin kanssa yleensä niin, että hän on edessäni tai takanani, antaa infoa tarpeen mukaan kaarroksista ja mäistä. Ylämäissä on välillä vähän hankalaa kun haarakäyntitekniikkani ei ole kovinkaan hyvä ja ladulle paluu hankalaa. Aikaa menee kun etsin suksella ladun kohtaa. Tuolla ladulla on yksi perinteisen latu ja sen vierellä pääsee luistellen. Luistelutyyliä en edes osaa. Avokki on teknisesti miljoona kertaa parempi hiihtäjä, joten välillä luistelee myös rinnallani ja koettaa ohjata miten hiihtotekniikkani paranisi. Pitäisi joustaa enempi polvista jne. Noh, joka tapauksessa hiihtäminen oli aivan mahtavaa. Tänäänkin oltas menty ellei pirun lumipyry olisi tullut häiritsemään.

Äitini oli ylpeä jaksettuaan yhdeksän kilsan hiihdon ja kyllähän se hienosti olikin huomioiden sairauksien listan (diabetes, sepelvaltimotauti, selkäydinkanavan ahtauma, kilpirauhasen vajaatoiminta). Ennen kauppaan ja apteekkiin kävelyä (1.5 km suuntaansa) joimme päiväkahvit/teet. Meidän lähtiessä kauppaan avokki jäi tekemään töitä.

Äiti otti kaupan jälkeen keittiön haltuunsa ja valmisti kermaista maksakastiketta, joka on avokkini suosikki. Mulle tehtiin iso kulhollinen puolukkavispipuuroa, joka on MEIDÄN ÄIDIN laittamana MAILMAN PARASTA 😀

Illalla äidin katsellessa telkkaria kävimme avokin ja Harmaakuonon kanssa reilun puolen tunnin kävelyllä talvi-illassa kuun kumottaessa 😀 Olo oli onnellinen ja vähän myös väsynyt monen päivän liikkumisista.

Lumipyry vei hiihtomahdollisuuden, mutta taapersimme kauppaan kilsan päähän säätä uhmaten 😀 Sitä ennen katselimme koneeltani valokuvia ja vähänkö olen happy, äiti sanoi mun pienentyneen kesän kuviin verrattuna. Rintojen alapuolelta ja vatsasta on kuulemma läskiä lähtenyt, jeee, jeee!!!

Ja kyllähän iltapäivällä ”piti” lähteä kävelylle. Ulkoiltiin kolme varttia rauhallista kävelyä Harmaakuonon kirmatessa ympärillämme.
Maltto välillä sentään tarpeilleen

Yli puolet ajasta Harmaakuono jaksoi painella upottavassa hangessa, loppuaika kirmailtiin tien viertä pitkin

Päivät äidin vierailun aikana on menneet todella nopsaan ja mukavissa merkeissä. Avokin tullessa hierontakeikalta täällä odotti ruoka valmiina ja mun tehdessä töitä uunissa paistui kuningatarkääretorttu, jota nyt saunan raikkaana iltateen kanssa maistelemme. Huomenna äiti palaa kotiin. Tarkotus oli käydä uimassakin, mutta mulle iski odotetusti menkat, joten lumipyrypäivä meni nyt rauhallisemmin. Noh, viimeksi liikunnasta olen viettänyt lepopäivän viime viikon keskiviikkona, joten ehkä tänään ansaitsinkin lepopäivän kevyin lepposin lenkein 😀
Julkaistu

Ruisleipäkurssilla Varpulassa

Viime keskiviikkona olin Vantaan seudun näkövammaiset ry:n ja Inkun ideapajan yhteistyössä järjestämällä ruisleivän leipomiskurssilla Sipoossa Varpulan tilalla.
Varpulan emäntä Riitta on valloittava, ihana ihminen. Ennen leivän tekoa saimme kahvin/teen kanssa maistella ruisleipää kirnuvoilla, namsk! Ja ”jälkkäriksi” Pappilan hätävaraa, jossa ruisjauhojen lisäksi oli piparitaikinaa, kermaa, puolukoita. Herkullista sekin ja hiilareiden yliannostus 😀

Riitta oli aloittanut ruisleipätaikinan valmistuksen paria päivää aikaisemmin. Teimme leivän siis juureen tehtyyn taikinaan, jossa on Lassilan luomutilan ruisjauhoa, suolaa, vettä. Istuimme pitkän pirtin pöydän ääressä vastatusten. Väliimme aseteltiin leivinpaperi kulmittain. Toinen leipoi leipänsä toiselle reunalle ja toinen toiselle. Saimme paperille ruisjauhoa ja käteen taikinapallon, jota pyörittelimme tovin ja sen jälkeen asetimme sen paperille. Kämmenillä hiljalleen taputeltiin pallo reikäleivän paksuiseksi pyöreäksi leiväksi. Saimme valita muotin millä teimme leipään reiän. Käytin lintumuottia ja ystäväni puolikuuta 😀

Ja tässä pelkkä oma leipäni 😀

Valitettavasti uunista tulleesta leivästä kuva jäi ottamatta.

Leipien kohotessa ja paistuessa emäntä esitteli meille miten lampaan villasta kehrätään lankaa. En edes yritä selittää miten se tapahtuu, koska minulle ei auennut oikein miten karstauksessa villa saatiin oikeanlaiseksi. Olisi tarvinnut olla rauhallisempi tilanne ja enemmän aikaa. Tämä oli kuitenkin kurssiin kuulumatonta ja iloitsen tästäkin, että pääsin tutkimaan millainen värttinä on.

Karstain

Ja tässä tutkin karstainta

Tilalla järjestetään ruisleipäkursseja sekä erilaisia käsityökursseja. Kesäisin tilalta saa itsepoimittuna tai valmiina luomumansikoita ja mustaherukoita. Tilalla myös lampaita.
Emäntä todella ihanan oloinen, reipas ihminen. Kannattaa piipahtaa paikanpäällä jos siihen tulee tilaisuus.

Olen saanut pari uutta lukijaa.
Jenny ja Pia ei muuta kuin toivottavasti viihdytte matkassani, ja tervetuloa mukaan!!!

Olen viettänyt ihanaa liikunnallista elämää äitini vierailun aikana. Tänään taittui suksin yhdeksän kilsaa, lauantaina lumikenkäilimme puolitoistatuntia ja eilen kävelimme normaalisti kahden tunnin ajan. Elämä on aikas mahtavaa! 

Julkaistu

Synteettinen lihako tehotuotetun lihan kilpailiaksi – luonnollinen ruoka voittakoon!


Eilisessä Aamulehdessä uutisoitiin tulevista kenties ruokateollisuuteenkin vaikuttavista keinotekoisen lihan valmistuskokeiluista. Minua inhottaa pelkkä ajatuskin synteettisestä lihasta, vaikka sen puolesta puhujat vetoavat luonnon ja eläinten säästymiseen. No ehkä tehotuotanto lihassa vähenisi, mutta tilalle saisimme tehotuotettua synteettistä moskaa mikä on jo todella kaukana luonnollisesta alkuperäisestä ravinnostamme. Sanotaan, että etenkin länsimaalaiset syövät mielettömiä määriä lihaa, ja olen valmis hyväksymään sen, että lihan syöntiä pitäisi vähentää, ja yritän sitä itsekin. Mielestäni on kuitenkin luonnollista, että ihminen syö lihaa. Toki se ei kaikille sovi, mutta sekasyöjäksi olen kasvanut. Ja jos vaihtoehtona on syödä kasvisruokavaliolla tai ruokavaliolla missä oikea liha korvattaisiin keinotekoisella lihalla valintaa en epäröisi tehdä kasvisruokavalion puolelle. Kyllä ihmisen pitää saada jatkossakin ravintonsa aidoista raaka-aineista eikä synteettisestä moskasta. Herääkin kysymys millaiset ovat vaikutukset vaikkapa 30 vuoden keinolihan syönnillä verrattuna oikean liha-aterian nauttimiseen?
Hollantilaistutkija Mark Post uskoo, että tämän vuoden lokakuussa syödään ensinmäinen keinotekoinen hampurilaispihvi. Hän on tutkinut synteettisen lihan valmistusta jo vuosia. Tuo ”ihanuus” pihvi valmistetaan naudan kantasoluista. Niitä on kasvatettu laboratoriossa
maljalla. ”Kantasolut on otettu lihasta, jota jää yli teurastamossa.
Kasvattamalla saadaan aikaan toistaiseksi valmistettua vain hyvin pieniä lihakuituja. Kun niitä kerätään yhteen riittävä määrä ja ne jauhetaan jauhelihan kaltaiseksi massaksi, saadaan aikaan hampurilaispihvi” Tutkija kertoo
” – Toistaiseksi olemme pystyneet valmistamaan noin golfpallon kokoisia lihamöykkyjä. Ne ovat kuitenkin vielä liian pieniä, ja niiden käsittely ja valmistaminen ruuaksi on vielä hankalaa.” Omana kommenttinani voin vaan todeta, että pysyis vaan pieninä ja hankalina valmistaa. En lämpene tälle synteettiselle lihalle pätkän vertaa, en edes mistään luonnonsuojelullisista syistäkään. Menetelmiä valitettavasti hiotaan koko ajan paremmaksi ja tuollainen kammotus tulee yhdeksi vaihtoehdoksi mistä valita ravintomme.
Post jatkaa
 ”– Uskon, että lokakuussa pystymme kasvattamaan viljelymaljoilla jo niin paljon synteettistä lihaa, että siitä voidaan valmistaa noin 150 gramman painoinen hampurilaispihvi.” Kukakohan saa ”kunnian maistaa tuotosta?
”Postin mukaan naudan kantasoluista kasvatettu keinoliha on tällä hetkellä väriltään vaaleanpunaisen ja kellertävän sekoitus. Oikean lihan kaltainen suutuntuma siihen voidaan saada, kun sitä käsitellään tietyllä tavalla kasvatusvaiheessa.”
Hm… mikäköhän tuo ”tietyllä tavalla” mahtaa tarkoittaa?
En halua ehkä edes tietää.
Joka tapauksessa pyrkimyksille rahoitus on kunnossa. Rahottajaa Post ei kuitenkaan suostu paljastamaan. Toimittajien keskuudessa epäilyt kohdistuvat isoihin hampurilaisketjuihin, no kuinkas muutenkaan. Tälle ensinmäiselle jalolle synteettiselle pihville on kuulemma jo nyt kertynyt hintaa noin 250 000 euroa, mutta jos homma toteutuu ja synteettisen lihan valmistus alkaa vörkkimään, hinta varmasti putoaa ja kuluttajat saa maistella tuota ihanuutta hampurilaisissaan. 
Luin joskus viime syksynä myös keinotekoisen broilerinlihan kehittelystä, yököttävää!
Mihin tämä mailma on menossa?
Saatan joidenkin mielestä olla ristiriitainen kun en hyväksy tehotuotettua lihaa, enkä halua sellaista ostaa. Vastustan samaan hengen vetoon kuitenkin keinotekoista ruokatuotantoa, jonka väitetään poistavan tehokasvatuksen ongelmia. Kuten kirjoitinkin, pidän luonnollisena asiana ihmisen lihan syöntiä, mutta en epäinhimillisissä oloissa tehotuotettua lihatuotantoa. Moni voisi vähentää lihan syöntiään tuntuvasti ja lisätä kasviksia yms. ruokavalioonsa. Niin voisin tehdä itsekin ja ehkä tässä elämäntapamuutoksessa pääsen vielä enemmän kasvisruuan sisälle. Ja samalla toivon sydämestäni, että tuollaisten synteettisten lihojen ja kanojen markkinointi olisi ohi menevä juttu, että kuluttajat pysyisivät hereillä luonnollisen ravinnon puolesta. Ja kun sitä moskaa joskus tulee tarjolle, emme ostaisi sitä, valitsisimme sen aidon vaihtoehdon.
Julkaistu

Väriä blogiin ja Liikuntahaaste etenee

Blogini on saanut hivenen uutta ilmettä; sininen tausta vaihtui vihreään pambumetsään, otsikot sinisestä vihreään, blogien sivut uuden ja toivottavasti käytännöllisemmän paikan, lista seuraamistani blogeista myös palautui julkisuuteen ja luetuimpia tekstejä nyt näkyy kolme niin kokoajalta kuin kuukaudeltakin. Liuta tunnisteita myös sivupalkissa, jotka toivottavasti helpottavat blogin selailua.
Näistä muutosten toteuttamisesta on vastannut hyvä ystäväni, joten isot kiitokset hänelle kera halausten. Ihanaa kun on ystävä, joka auttaa. Uudistuksista on myös kiva saada palautetta, joten avatkaahan sanainen arkkunne ruusuineen ja risuineen.
Kolmasosa Liikuntahaasteen minimitavoitteesta on saavutettu; tänään kuuden kilsan lenkki (70 min) toi 20. liikuntapäivämerkinnän. Tammikuulle liikuntapäiviä kertyi kymmenen ja nyt helmikuussa mennyt 16 päivää ja kymppi kasassa, jeeee!!! Penkkitreeni ei ole toteutunut ohjelman mukaisesti, mutta uitua on tullut senkin edestä; 6 uintitreeniä = 7.5 km (6h5min). Lisäks pari lenkkiä, kerta spinningiä ja ratsastusta. Yhtenä päivänä olen ainoastaan tehnyt kaksi liikuntasuoritusta (4.2. lyhyt pakkaslenkki ja penkkitreeni). Eli 10 liikuntapäivää/11 treenikertaa. Tästä on hyvä jatkaa, helmikuuta jäljellä 13 päivää, joten sen verran aikaa saada myös paino alle 68 kilon. Takkusta on, lohduttavaa kuitenkin, että ne 69 ylitykset on nyt taas jääneet ja horjutaan siellä 68.4-68.8 kilon välillä. Tänään 68.6, joten kyllä tämä tästä. Sen on pakko, pakko!!!
Frilla-kaulahuivi ei ota onnistuakseen. Tänään sain neulotuksi ehkä n. 15 cm ennen kuin taasen työ oli niin kierukkeella ettei auttanut kuin purkaa 😀 Mutta, kyllä mä sen vielä saan onnistumaan!
Harpulla oleva petroolinsininen kaulaliina alkaa olla liki valmis. Siitä ei kyllä täydellistä tule, valitettavasti. Jospa ne pienet mokat onnistuis kätkemään työn sisään tai jotain 😀
Arvonnan voittaneelle Sorvattarelle lähti tänään paketti postiin, joten eiköhän viimeistään maanantaina luoksesi saavu pehmoinen paketti 😀
 
Julkaistu

Uusi ”valtaus” – Frillasta ehkä joskus huivi, jos selviän verkkolangoista

Harpulla neulominen on yksinkertaisen helppoa verrattuna Frilla-huivilangalla neulomiseen!
Nyt ainakin tuntuu siltä.
Tai eihän se varsinainen
 neulominen…
Mutta miten saa aina sen juuri oikean verkkosilmun mukaan?
Kun huivi aloitetaan, puikolle nostetaan verkkolangan uloimmat silmut puikolle (8) ja neulominen tapahtuu oikeaa silmukkaa tehden. Eli, puikolle kiepautetaan aina uloin seuraava verkkosilmu. Lankaa täytyy levittää aina etukäeteen, jotta verkon silmut tulevat esille.  Ja tuon verkon ulkoreunan seuraaminen tuntuu pirun vaikealta, huiviin kun tulee sellasia jänniä kerrostumia/rypytyksiä ja välillä ei tiedä mikä on valmista työtä ja missä lanka kulkee. En osaa selittää. Käsin on jotenkin (vielä) hankala tuntea miten verkkolanka kulkee työssä. Ja siksi en oikein osaa edes selittää miten valmis neule muodostuu 😀 Ostin eilisessä käsityöillassa kaksi kerää lankaa, joten perhana soikoon, aion oppia tuon! Tällä hetkellä saan tehdyksi noin 10 cm työtä kun yht’äkkiä en enää löydäkkään langan ulkoreunaa mistä verkko pitäisi ottaa, kiertyy pirulainen jotenkin, äh!
Lohduttavaa on, että lanka on äärimmäisen helppoa purettavaa, ei tarvi kuin vetää työ purkaantuu vaivatta.
Käsityöillassa oli Novitalta henkilö esittelemässä kevään uutuuksia. Itse rakastuin Mohair-lankaan, josta olenkin valmistanut tummansinisen kaulaliinan. Moniin Novitan lankoihin on tulossa uusia värejä ja ilmeisestikin aika kirkkaina/raikkaina. Vihreää oli aika paljon eri sävyissä, erityisesti mieleeni jäi tekonurmenvihreä. Se ”kuulostaa” jotenkin aika voimakkaalta, jos muistan oikein tekonurmen värin lapsuudesta 😀
Tapahtumassa saimme Novitan paksun ohje/mallisto –lehden. Täytyy pyytää jotakuta katsomaan sieltä niitä helpohkoja ohjeita mistä tällänen tyhmempikin vasta-alkaja voisi saada jotain aikaan. Lisäks saatiin alennuskumongit (15%) Novitan liikkeeseen, joten maaliskuun loppuun mennessä on otettava suuntia lanka/käsityötarvikeshoppailuille 
Tänään jatkettiin Aa:n kanssa käsityöteemalla. Merkattiin (väri ja mistä helmi valmistettu) pistemerkinnöin mun helmilajitelmat, puikkojen koot, lankojen värit sekä helmilankojen värit. Aikaa meni yllättävän kauan, mutta nyt kaikki käsityötarvike on siististi kahdessa Ikeasta ostetussa laatikossa. Laatikoihin mahtuu mukavasti myös keskeneräiset työt. Niitä on tällä hetkellä kolme: petroolinsinininen leveä huivi (niin ohutta lankaa, että harputan kahdella kerällä), kapeampi pinkkikaulaliina (lapsuudenystävän tilaus, ja ohut lanka tässäkin, joten kahdella langalla mennään. Ja lanka sileää, joten pienimmätkin mokat paljastuu heti) sekä puikoilla musta kaulaliina merinovillalangasta. Tällä hetkellä Frilla ei ole puikolla, koska ennen tämän kirjoittamista purin aikaan saannokseni, joten jälleen homma lähtee alusta. Jee-jeee… Mä oon sitten huippu – ainakin mitä tuhraamiseen tulee. No vielä Frillakin valmistuu!
Nyt on vihdoinkin Lontoon matkan majotusasiatkin kunnossa. Viime viikolla löysimme kohtuuhintaisen (1400 euroa 11 vuorokautta) asunnon, jonka sijaintikin oli suht hyvä. No varauksen yhteydessä piti kertoa miksi matkustamme Lontooseen. Noh, rehellisenä ihmisenä Aa mainitsi paralympialaiset. Noh, saimme vastauksen, jossa varauksemme hyväksyttiin ja kerrottiin, että varausjärjestelmässä on jotain vikaa, että tuolloin paralympialaisten aikaan hinta on euroissa 2000 paikkeilla. Noh, oli järjestelmässä vikaa tai ei, emme ottaneet. Ja kun Aa oli tuon viestin saanut, kävi katsomassa varausjärjestelmää, jossa hinta oli ”korjattu”. No emme alkaneet väittelemään siitä olisiko tämän vuokraajan pitänyt vuokrata asunto sillä alkuperäisellä hinnalla vai ei. Onneksi oltiin katsottu varavaihtoehtoa, joka on vähän halvempikin. Sijainti ei ole niin hyvä, mutta nyt emme maininneet paralympialaisista mitään ja hinta pysyi siinä mikä se järjestelmässä oli (1100 e 11 vrk). Meitä majoittuu neljä asunnossa. Siellä on kaksi makkaria missä parisängyt, keittiö ja pieni puutarha. Lento- ja majoituskulut ovat multa 532 11vrk, joten Lontoon hintatasoon verrattuna voinen olla todella tyytyväinen. Olin aika varma, että kulut nousevat lähemmäksi tonnia, mutta onneksi ei. No toki siellä eläminen maksaa, mutta niin se maksaa täälläkin.
Helpotus on joka tapauksessa suuri nyt kun myös majotusasia on selvä.
Olen saanut uuden lukijan, mukavaa!
Tervetuloa Paprika!
Toivottavasti viihdyt mukana.
Julkaistu

Positiivisen energian tiukassa puristuksessa

Edelleenkin pulppuan iloa ja intoa.
Takana kaksi uintikertaa. Eilen kävin uimassa Vuosaaressa kilsan, jossa tapasimme erittäin puheliaan uinnin valvojan, joka oli kaverilleni miettinyt, että olen hyväkuntoinen kun jaksan uida niin pitkään raskaasta uimatyylistäni huolimatta. No tänään olin tutustumassa vuorostaan Tikkurilan uimahalliin ja nyt pyräys oli 1500 metrin mittainen. Tiksissä altaan mitta on 50 metriä, joka alkuun tuntui vähän oudolta ja pitkältä. Olen pääasiassa uinut 25 metrin altaissa. Kun tammikuun alussa asetin tavotteeksi 4kk aikana uida 20 kilsaa, nyt kasassa 5.7 kilsaa, joten helmikuun uintien myötä hyvässä vauhdissa ollaan. Ja olen niin iloinen, sillä uinnin jälkeen on niin ihana fiilis. Tavallaan on väsyneet lihakset ja mieli tekisi köllötellä, mutta samalla on energinen ja voimaisa fiilis. Vaikea kuvailla, mutta ihan mahtava fiilis. Ens viikolla taas altaaseen. IHANAA! Ainoa mikä ei tykkää on iho. Näillä pakkasilla muutenkin korppuunnun, joten uima-altaiden kloori ei todellakaan helpota asiaa. No rasvaa kuluu ja sitä on onneksi monta putelia. Sen kun vaan viittii levitellä iholleen.
Tällä hetkellä näyttäs painollakin olevan oikea suunta, eli alaspäin. Tänään sain lukemat 68.4 kg. Ehkä kroppa alkaa sopeutumaan liikkumiseen ja aineenvaihdunta vörkkimään paremmin. No eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Huomenna penkkitreeni, joten sen jälkeen saattaa vaaka taas hypätä 69 kiloon 
Toisaalta, täytyyhän näiden kestävyysliikuntojenkin jotain saada aikaan aineenvaihdunnassa ja kropassa. PAKKO PAKKO kun Hepa tahtoo 😀
Kävin mielenkiintoisen keskustelun. Nimittäin kun iloitsin tulevista matkoista ja tapahtumista mitä on luvassa, minulta kysyttiin ”kannattaako käyttää rahaa esim. ulkomaan matkaan kun ei näe?” Olin kysymyksestä tyrmistynyt ja ihmettelin miksi niin. ”No kun et näe mitä ympärilläsi on, et voi katsella museoissa, kirkoissa, nähdä maisemia.” No totta kyllä. En näe, en ehkä pysty nauttimaan museoista enkä välttämättä aina maisemistakaan. On kuitenkin paljon asioita mitä silti voit kokea. Kun olet esim. jossain korkealla, tunnet tuulisuuden, ohuemman ilman jne. No okei, museoista en erityisemmin välitä ja siihen varmasti vaikuttaa näkövammani. Mun ei kuitenkaan ole mikään pakko änkeytyä museoihin missä ei saa koskea mihinkään, ja suurimmaksi osaksihan museot ovat sellaisia. Mutta etenkin vanhojen kirkkojen tuoksusta ja tunnelmasta pidän. Ja vaikka ei näe, muilla aisteillaan voi kokea, nauttia siinä missä näkevätkin ihmiset. Näkövamma tai vammaisuus ei ole este matkustelulle. Itse ainakin haluan kokea elämässäni mahdollisimman paljon sokeudestani huolimatta.
No okei, tarvitsen mukaani jonkun näkevän, koska en selviydy yksin paikasta toiseen vieraissa paikoissa, mutta vaikka näkisin tuskin matkustaisin yksin. Niin laumasieluinen olen, että kaveri mukaan. Vai onko laumasieluisuus tullut vamman myötä, mene ja tiedä. No eipä sillä väliäkään. Olen kuitenkin tottunut siihen, että lähden matkoille jonkun toisen seurassa ja nautin siitä.
Nyt esim. olen edelleen täpinöissäni Lontoon matkasta, vaikka siihen on vielä yli puoli vuotta aikaa. Useinhan se valmistelu ja odotus onkin sitä parasta aikaa.
Toisaalta olen hämmennyksissä siitä, että mulla on puolen vuoden sisällä kaksi matkaa edessä. Ei ole mulle kovinkaan normaalia. Sillon kun pelasin maalipalloa oli toki turnausmatkoja ulkomaille vuoden aikana 2-3; tyyliin arvokisat kauempana ja Ruotsissa turnaus tai pari. Kerran oltiin tosin Englannissa maajoukkueturnauksessa Ruotsin turnauksen lisäksi. Silloin MM-kisat taisi olla Jenkeissä. No pelireissut onkin ihan oma lukunsa 😀
Nyt kun nämä matkat ovat ihan lomasellaisia, mietin olenko jotenkin… äh, tuhlailija, voinko nyt oikeesti matkustaa jne. Sellasta puolittaista huonoa omaatuntoa.
Mutta sen kyllä kumoaa valtava innostus, iloisuus ja pulppuisuus. Tuo käymäni keskustelukaan ei saanut mieltäni matalaksi. Tuumailin vain, että hällä on vielä paljon opittavaa elämästä 😀
Ja olen valtavan onnellinen tästä positiivisesta ja energisestä olosta. Onhan elämässäni ollut paljon hyvää viime vuonnakin, mutta nyt jotenkin tunnen olevani elossa, läsnä, tyytyväisempi… Äh, tiesmitä kaikkea hyvää!!! Voiko onnistuneet korvaleikkaukset ja niiden myötä kuulon reilu parantuminen vaikuttaa näin hirmuisesti?
En tiedä, mutta nautin tämän hetkisestä olosta/fiiliksestä ja toivon kaikille muillekin iloa ja valoa elämään.
Nyt on 9. helmikuuta ja tälle kuuta olen saanut Liikuntahaasteeseen jo  kuusi merkintää tammikuun päivien ollessa kymmenen, joten nyt näyttää hyvältä liikuntamäärien nousun suhteen. Huomenna on penkkitreeni ja sunnuntaina ratsastus, joten tän viikon jälkeen ollaan ainakin 18 liikuntamerkinnässä, ja jospa lauantaina polkasisin vielä spinningtreenin, olisin itsestäni jo aikas ylpeä.
Hoh, ketäköhän tääkin hehkutus ja lätinä mahtaa kiinnostaa. Nyt Hepa ottaa pienen relaushetken ennen ruokailua ja töitä ja lopettaa tältä erää tämän…
Julkaistu

Pulppuan ja täpinöin

Mä olen ihan täpinöissäni ja pulppuan innostuksesta ja ilosta. Tämä vuosi on alkanut niin valosissa merkeissä kuulon kohentuessa ja liikuntailon kasvaessa. Ja jotenkin tuntuu, että nyt tälle vuotta on kasaantumassa monta huippumahtavaa  tapahtumaa. Tän on siis pakko olla loistava vuosi.
Maaliskuussa matkustamme Kanarialle viikon lomalle. Menemme ystävämme vieraaksi, joka treenaa siellä tavoitteenaan Lontoon paralympialaiset tandempyöräilyssä. Luvassa varmasti ihana viikko kaikkine dyyneillä kävelemisineen ja auringosta nauttimisineen. * Odotan ja hihkun innosta 😀 *
Odotan myös huhtikuista viikkoa Kuusamossa avokin kotimaisemissa. Tarkoituksena on hiihdellä hangilla ja jäällä, vaikka minusta ajatus huhtikuun puolessa hiihtämisestä tuntuu erittäin oudolta ja kaukaiselta, Avokin mukaan silloin lunta vielä riittää, joten pakko kai se on uskoa 😉
Tällä hetkellä ehkä suurin täpinöinti tulee Lontoon matkasta. Olen monesti miettinyt haluavani käydä Lontoossa, ja nyt samalla reissulla tutustumista kaupunkiin ja turistina seuraamaan paralympialaisia, wau! Ihan loistavaa! Tänään varattiin lennot ja matka kestää (huih) 11 päivää. Yöpymispaikan hinnalla alkoi siis olemaan aika iso merkitys noin pitkälle ajalle. Onneksi kohtuuhintainen hyvällä sijainnilla oleva asunto löytyi. Nyt odotamme vain vuokraajan vahvistusta ja Aa on katsonut paria vaihtoehtoa varalle, joten elokuun lopulla ”lontoon valloitus” ilman miesväkeä (a-luokan matka siis). 😀
Lähipäivillekin on kaikkea mukavaa tiedossa; mm. kahdet uintitreffit, issikkavaellus ja ens viikolla käsityöilta ja Makumakun järjestämä Viini- ja juustotasting.
Elämä tuntuu nyt pirun hyvältä!
Julkaistu

Psykologisesti tärkeä päivä

Tänään on ollut psykologisesti tärkeä päivä.
Nimittäin 
sotki  
Hyvistä suunnitelmista huolimatta en kerta kaikkiaan jaksanut sunnuntai-iltana treenata. Alkuviikosta oli kaikkea muuta ja keskiviikkona olin uinnista sen verran väsynyt etten saanut pakotetuksi itseäni treenaamaan. Väkisinkin mieleen hiipi vähän plääh-fiilis, tässäkö tämä nyt sitten oli. Tänään marssin salille päättäväisesti ja tein ns. ”välitreenin” tunnustellen/kuunnellen kehoani, että mistä ohjelmaa voi jatkaa seuraavalla kerralla, voinko nostaa pääsarjat 30 kiloon vai en. Ja kyllä tän illan treenin perusteella voin jatkaa ohjelmaa siirtyen seuraavaan vaiheeseen. Tosin kymmenessä viikossa homma ei nyt mene läpi, joten ennen Kanarian matkaa ei taideta vielä 45 kiloa nostaa. Harmi! Pääasia kuitenkin, että sain itseni ruotuun ja treeniohjelma jatkuu.
Tän illan treeni muodostui kahden sarjoissa. Kahvakuulalla lämmittelyn jälkeen penkkausta 2*15 sarjoilla 20 kiloa, 2*10 sarjoilla 25 kiloa, 2*8 27.5 kg, 2*5 30 kg, 2*3 32.5 kg ja kertanosto 35 kilolla. Jokaisessa sarjassa jäi fiilis, että varaa olisi ollut tehdä ainakin pari lisätoistoa. Apuliikkeissä käsipainopenkissä tein 15 toiston sarjat ensin viidellä ja sitten kuudella kilolla. Ylätalja eteen –liikkeessä pidettiin edelleen tuo 20 kg, kuten myös ojentajaliikkeessä. Tosin treenasin ojentajia myös ranskalaisella punnerruksella. Kahvakuulalla hauiskääntöä 15 toistoa (noloa, mutta totta) 4kg, kulmasoutu ehdottomasti nelosella liian kevyt, joten ei muuta kuin kahdeksan kilon kuula käyttöön. Enemmänkin olisi mennyt.
Että jäipähän nälkää seuraavalle kerralle!!!
Pakkanen paukkuu ja ulkoliikunta jää valitettavan vähälle. Tänään päätettiin kuitenkin, että lähdetään lenkille 15 asteen pakkasesta ja pienestä viimasta huolimatta. Tämäkin oli mielestäni psykologisesti tärkeää. On liian helppoa vedota kylmään, tuuleen, sateeseen ja milloin mihinkin, joten halusin karaista itseäni ja opettaa tavoille 😀 No tehtiin 35 minsan lenkki aika reippaalla vauhdilla, tosin käytiin metsikössä polkuja tallaamassa (silloin vauhti hitaampi) ja Harmaakuono sai kirmata vapaana, jotta saisi puretuksi paremmin energioitaan. Lumi narisi ihanasti jalkojen alla ja tuntui todelliselta talvelta. Nenänpäätä alkoi palella, mutta muuten olisi voinut kävellä pidempäänkin.
  
Näillä pakkasilla on ihana tuulettaa petivaatteet. Ja tänään pistin sänkymme kamikset tuultumaan viideksi tuntia. Puhtaat lakanat ja raikkaat peitot ja tyynyt! Ah, voiko ihminen enempää sängyltään toivoa saunottuaan treenin jälkeen palkiten itsensä Sitrus-sarjan tuotteilla 😀
Täällä Pk-seudulla oli eilen varsin erikoinen sää. Pakkasta reilusti ja hillitön lumipyry. Lähdin aamulla käymään Ikeassa, josta ostin kaksi säilytyslaatikkoa käsityötarvikkeita varten. Katseltiin avokille nahkapallia. Kun olimme lähdössä kehäkolmonen jo seisoi, mutta meidän suuntaan autot liikkuivat, mutta juuri edessämme rekka jäi tielle ja matka tyssäsi siihen. Jouduimme ajamaan Heikinlaaksoon ja sieltä matka kotiin kesti melkein pari tuntia. Pelkääjän paikalla oli todella pelkääjäfiilis, sillä kuskin kommentit ”nään vaan valkosta”, ”nyt en nää tietä”, ”näkyy vaan pisteenä edessä olevan auton valot”, ”luoja miten lumi pöllyää”” jne. En hetkeen ole kuullut Aan kiroilevan niin paljoa ja käyttävän niin karmeaa kieltä mitä nyt. En kyllä ihmettele. Tuulilasin pyyhkimet jääty ja ajaminen oli varmasti ihan kamalaa. Siinä pelkääjän paikalla istuessa turhautti ihan hirveästi kun ei voinut olla yhtään avuksi, ei millään tavalla. Kun pääsimme ruokakaupan kautta kotiin oli helevetin helpottunut olo. Oltiin sentään yhtenä kappaleena ja autokin ehjänä!Tuon reissun ”kruunasi” ihan loppumatkalla tapahtunut. Ajoimme 50 alueella ehkä 40 ja joku perhanan citymaasturi siinä kelissä painoi tuhatta ja sataa lumi pöllyten ohi. Ehkä niinkin monilta onnettomuuksilta olisi edes vähän vältytty, jos ihmiset malttaisivat ajaa rauhallisesti turvaväliä pitäen ja myös kanssakulkijat huomioiden.  Siis mä en todellakaan autolla ajamisesta tiedä mitään, mutta sen perusteella mitä olen aiheesta keskustellut autollisten kanssa.
Avokki on nukahtanut sohvalle, tasainen hiljainen tuhina kantautuu korviin. Iltapalaksi söimme viininlehtikääryleitä, kirsikkatomaatteja, ilmakuivattua kinkkua ja avokki Ikean lihapullia. Maistoin niitä itsekin kahden pullan verran, mutta ei ne oikein maistuneet mulle. Jälkkäriksi pari cl amaretto-likööriä. Saunajuomana meillä oli muuten Limonadea, sitä sitrusjuomaa, joka on vanhan ajan oikeaa limonadea 😀 Oli ihan pirhanan hyvää ja raikasta juomaa. Sokeriakaan ei ollut liikaa! Sitä on kyllä joskus ostettava uudelleen.
Julkaistu

Uin, uin – Minä tyttö uin

Mittari paukuttaa päivälläkin liki 20 pakkasasteessa, joten lenkkeily on jäänyt minimiinsä. Alkaa Harmaakuonokin nostelemaan tassujaan, jos yrittääkään pidempää matkaa kävellä. Onneksi pakkasesta huolimatta olen päässyt treenaamaan. Olin sekä eilen että tänään uimassa. Eilen taittui kilsa 50 min ja tänään tunnissa 1200 m. Uintivauhti tällä hetkellä on 10min/200m, joten siitä pystynee kiristämään jonkin verran, jos säännöllisyys pysyy uintitreeneissä. Tänään en hyytynyt missään vaiheessa eikä vauhti hidastunut. Ihan alussa ehkä ekalla 150 metrillä tuntui reisissä eilinen uinti.
Pidän uintia kokonaisvaltaisena harjoittelumuotona, joka parantaa kestävyyttä/hapenottokykyä
Sopii myös laihduttajalle; kaloreita palaa altaassa mukavasti, ja jos ylipainoa olisi reilumminkin vesi on pehmentävä elementti nivelille. Tosin moni ylipainoinen kammoksuu ajatustakin mennä yleiselle uima-altaalle uimaan ajatellen miten kamalalta ehkä joidenkin silmissä näyttää. Silti on tärkeää, että olet rohkeasti siellä omana itsenäsi. Olethan liikkumassa ja tekemässä itsellesi parempaa oloa jaolet matkalla  kevyempää itseäsi. Jos siis olet ylipainoinen ja pidät uimisesta, mene rohkeasti uimaan. Anna muiden ajatella mitä tykkäävät. Sinä olet matkalla elämäntapamuutoksessasi ja näin ollen helkkarin hyvällä tiellä. Jos jokin itse täydellisyys tuijottaa, tuijota takaisin ja muista täydellisiä ihmisiä, ei myöskään vartaloita ole olemassakaan. Ja sinä et ole sen huonompi ihminen kuin hänkään, vaikka kantaisitkin ylimääräisiä kiloja kehossasi.
Itse nautin kovasti uimisesta ja vaikka minulla on iso persaus ja reisissä läskiä vatsaläskiä unohtamatta, uin nauttien siitä mitä olen tekemässä. Minua tietysti helpottaa ehkä se, että en näe mahdollisia katseita ja tuijotuksia, ja siksi minun on helppoa olla välittämättä niistä. Uimahallissa en edes ajattele asiaa juuri koskaan. Myönnän tosin joskus miettineeni miten läskini näkyvät. Toisaalta minun erilaisuuteni näkövammani vuoksi kerää ehkä enemmän katseita ja ihmetyksiä.  Matkamittarina käytän muoviarkkia ja reijittäjää. Aina kierroksen uituani teen muoviin reijän ja treenin jälkeen siitä on helppoa laskea uitu matka. Kaverini on joskus todennut, että ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia kun yrittävät ymmärtää mitä oikein puuhaan. Joskus tulee kommenttia siitä, että uin aina samaa radan reunaa enkä oikea oppisesti laitaa vaihtaen. Käytämme radan päätyyn laitettavaa kylttiä ”radalla näkövammainen uimari” ja yleensä rata tyhjenee muista uimareista. Ei toki ole tarkoitus ”häätää” heitä pois, mutta toki mitä vähemmän väkeä samalla radalla sitä vapaammin pystyn uimaan. Vieraisiin ihmisiin törmäily kun ei välttämättä kovin mukavaa ole. Nautin kun saan uida omaa tahtia ja ettei kaverini tarvitse koko aikaa ”vahtia” missä menen ja kuinka vauhdilla, olla varottelemassa ihmisistä jne. Juuri koskaan en törmää altaan päätyyn. Kuulen sen metrien päästä ja jos tulen pää veden alla, yleensä aina käsi osuu päätyyn, joten nuppini on säästynyt kolhuilta.
Yleensä aina uinnin jälkeen on mielettömän hyvä olo. Lihaksissa ihana rentous ja pirteä mieli. Tänään ennätin hetken porealtaassa venyttelemään. Venyttely pitäisikin ottaa aina jokaisen uinnin jälkeiseksi lihashuolloksi poreissa.  Vaikka saunomista rakastankin en uinnin jälkeen erityisemmin kaipaa saunaa. Tosin en kaipaa sitä heti minkään treenin jälkeen. Saunassa rentoutuminen on kuitenkin ihanaa, mutta vasta muutaman tunnin päästä tehokkaan liikkumisen jälkeen.
Ostin viime keväänä Hyvinvoinnin tavaratalosta piikkimaton, ja tänään vasta korkkasin sen. Makasin selinmakuulla sen päällä 45 mi kuunnellen rentoutus-cd:tä. Taisin kyllä melkein nukkua, sillä en cd:stä paljoakaan muista. Alkuun piikkimaton piikit tuntuivat kipeästi, mutta hiljalleen selkään levisi ihana lämpö. Pötköttelyn jälkeen selässä oli tietystikin piikeistä painaumia ja iho tuntui aika aralta. Tunne meni kuitenkin ehkä noin vartissa ohi. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Pitää rentoutua sen päällä useampi kerta, jotta oppii tuntemaan paremmin kehonsa ja mielensä tuntemukset. Jotenkin uinnin jälkeen tuollainen rentoutumishetki tuntuu hyvältä ja voimistaa virkeyttä. Olen ajatellutkin, että nyt kiinnitän myös rentoutumiseen ja lihashuoltoonkin paremmin huomiota. Venyttely/lihashuolto  on kuitenkin tärkeitä asioita hyvinvoinnin kannalta ja ne on syytä muistaa ja oppia ottamaan osana elämäänsä. Ei vaan suorittaakseen suorituksena vaan nauttien hyvästä olosta.
  
Olen saanut kolme uutta lukijaa, kaksi Lauraa ja J.B:n.
Olen iloinen kun olette täällä!
Toivottavasti viihdytte.
Ja lopuksi vielä ”hätyyttelen” kaikkia osallistumaan arvontaan. Aikaa on vielä monta päivää 😀 Maanantaina arvotaan!!!
Julkaistu

Viikonloppu talvisessa Porvoossa

Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerho kokoontui viettämään jo perinteeksi muodostunutta ”lumikurssia” Porvooseen. Viikonlopun tarkoituksena on tarjota mahdollisuus koirakolle (koirankäyttäjä ja opaskoira) harjoitella pääasiassa kaupunkiliikkumista peesareiden turvatessa turvallisen liikkumisen.

Peesarit
eivät ole kouluttajia! He ovat vapaaehtoisia, jotka osallistuvat opaskoiratapahtumiin ja joita koirakot voi pyytää avukseen harjoiteltaessa uusia reittejä. He tekevät todella hienoa ja arvokasta vapaaehtoistyötä.

Meitä kokoontui Porvooseen 11 koirakkoa, 11 peesaria ja 3 peesariharjoittelijaa.
Majotuimme Hotelli Seurahovissa, jossa Puisto-kapinetissa nautiskelimme aloituskahvit. Hotelli on koiramyönteinen paikka ja ottavat näinkin ison ”koiralauman” hoteisiinsa, joten aikaisempien hyvien kokemuksien perusteella majapaikka oli helppoa valita.

Kahvien ja alkulätinöiden jälkeen jaoin koirakoille peesarit ja itse kukanenkin pari saattoi lähteä treenaamaan Porvoon kaduille. Porvoo on mukava kaupunki ja antaa hyviä harjoittelumahdollisuuksia. On tärkeää, että koira pysähtyy suoraan edessä olevan suojatien eteen, tai näyttää käskystä missä on suojatie vasemmalle, oikealle. Etsii oven, portaat, kiertää esteet käskystä jne. Näin talvisaikaan monesti suojatiet ovat lumen peitossa ja niiden merkkaaminen on koiralle hankalaa. Treenaamalla/kertaamalla asia useimmiten kuitenkin paranee/korjaantuu.

Monesti koirankäyttäjä toteaakin tutuille reiteilleen kotikulmilleen palattuaan, että koira toimii tehokkaammin ja tarkemmin kurssin jälkeen. Siksipä nämä treeniviikonloput on tosi tärkeitä meille.

Sattuipa ihan mielettömän ihana talvisää. Lauantaina pakkasta alle 10 astetta ja aurinkoista. Sunnuntaille pakkasherra vähän kiristi otettaan, mutta eipä se tahtia haitannut.

Pidän vanhan kaupungin tunnelmasta ja etenkin kesäisin Porvoossa käydessäni fiilistelen mukulakivikaduilla, pienillä kujilla. Nyt tiet olivat lumiset ja jalkakäytävillä ei juuri voinut kävellä. Siitä huolimatta nautin talvisäästä ja koiran kanssa liikkumisesta.
Ja jotta emme vain pyörisi kaupungin kaduilla päämäärättömästi piipahdimme sympaattisessa Pieni suklaa-puoti -nimisessä myymälässä. Sisälle mahtuu ehkä maksimissaan neljä ihmistä, ja jos mukana on koira kaksikin riittää 😀 Paikassa on ihana suklaan tuoksu ja suklaata tehdään siellä käsin. Tekoa voi seurata lasin takaa. Ostin sieltä käsin tehtyjä tryffeleitä maultaan vadelma, mustikka, minttu, chili,saksanpähkinä, hasselpähkinä… Sorruin ostamaan myös suklaalevyn, jossa kuivattua mansikkaa kerroksittain suklaan kanssa sekä 80%:n tumman suklaan.  Namsk.

Niin, että kukas oli laihdutuskuurilla??? No suklaalevyt on edelleen avaamatta ja konvehdit jaettu avokin kanssa tasan, molemmille 8. Avokki vetäsi omansa maanantaiaamuun mennessä.

Koska nimensä mukaisesti Pieni suklaapuoti oli pieni, vuoroani odottelin ulkosalla 😀

Suklaapuodista matka jatkui kirkon mäelle ja kirkkoon

Kirkkomäen kuvissa välittyy varmasti upea talvipäivän fiilis.

Kävimme kirkossa myös sisällä. Pidän kirkkojen rauhallisesta tunnelmasta ja tuoksusta. Tosin se ihana tuoksu on vain vanhoissa kirkoissa.



Istuin sellaisen vieressä pienessä kahden hengen pöydässä. Ja kun suklaapuodissa sorruin ostoksiin, sorruin myös Helmessä herkkuhetkeen peesarini kanssa.

Kolmen suklaan kakku ja italialainen kuuma suklaa, eli ”cioccolata calda” maistuivat todella herkullisilta. Mielettömän makeaa, mutta ah niin hyvää.

Hm… Aika turhaa kai vinkua kun paino ei putoa 🙁 Silti nautin jokaisesta suupalasta ja siemauksesta 😀 Nyt sitten elellään herkkujen suhteen tiukemmin.

Kaiken herkuttelun ja tunnelmoinnin ohella saimme Harmaakuonon kanssa hyvää treeniä kaupunkiliikkumiseen. Ja kyllähän koirakin pääsi treenauksen/kaupungilla liikkumisen jälkeen viettämään rentoutushetkensä koirapuistossa muiden opaskavereidensa kanssa.

Tosin Harmaakuonosta oli ajoittain aistittavissa ettei koko aikaa jaksanutkaan temmeltää/riehua nuorempiensa kanssa

Kyllähän onneksi Harmaakuonokin irrotteli puistossa muidenkin kanssa, mutta viihtyi myös omissa nuuskutuksissaan.

Näillä viikonlopputapahtumilla on myös iso vertaistuellinen merkitys. Koirakot pääsemme vaihtamaan kokemuksiamme koiran kanssa liikkumisesta ja kaikesta muustakin.  On myös hienoa tavata upeita peesareita, jotka mahdollistavat näiden viikonloppujen toteutumisen. 
Lauantai-iltana ruokailimme Rossossa, jossa oli todella ystävällinen ja hyvä palvelu. Vaikka ryhmämme oli iso, ilman isompia säätöjä selvisimme loistavasti. 
Mikä Rossossa oli merkille pantavaa, elävän tulen kiviuuni, jossa paistavat pitsansa. Itse söin broileria.
Päivällisen jälkeen konkaripeesarit pitivät teorialuennon uudemmille ja vasta aloitteleville peesareille peesauksen perusperiaatteista. Osa meistä koirakoista oli mukana. Samalla itse neuloin kaulaliinaa 😀


Viikonloppu sujahti nopeasti ja järjestäjän vastuistakin selviydyimme työparini kanssa mukavasti. Joitain kehittämisideoita tuli jatkoa ajatellen, ja niinhän se täytyykin olla. Rakentavassa hengessä toiminta kehittyy aina vain paremmaksi ja paremmaksi.


Sunnuntaina kotiin päästyäni ja kassini purettua oli pakko vetästä parin tunnin päiväunet, vaikka reissussa en todellakaan pämpytellyt. Join ruuan kanssa italialaista punaviiniä, jälkiruokaviinin ja illalla yhden karpalolonkeron. Huonekaverini kanssa kuitenkin juttua riitti pikkutunneille asti vielä seurassa olleiden lähdettyä yöpuulle. Aamulla kuitenkin reippaasti ylös, aamupalalle ja liikkumaan kiristyneeseen pakkaseen. Pidimme peesarini kanssa sen verran hyvää vauhtia, että sain itselleni liikuntamerkinnänkin 😀 Jeeeee!!!
 Muistakaahan osallistua arvontaan
Aikaa on sunnuntai-iltaan. Arvonta tapahtuu ma 6.2, joten ei muuta kuin arpaonnea kokeilemaan!
Voittaja saa jotain itse tekemääni 🙂