Julkaistu

Herkullista grilliruokaa ja kesäilloista nautintaa

Torstaina tultiin mökille ja seurana oli äitini tähän iltaan. Äiti ryhtyi miltein heti kitkemään kukkapenkkejä avokin ja veljeni viimeistellessä laiturin käyntisillan ja laituriosan yhteen liittämisen. Minä valtasin keittiön ja rupesin kokkaamaan. Lohifileeseen Heikkilän luomutilan savusuolaa, sitruunaista kalamaustetta ja kuivattua tilliä. Perunanyyttiin luomuvoita, savusuolaa ja mustapippuriasekä sipulinyyttiin hunajaa, suolaa ja mustapippuria. Ateriasta tuli herkullinen, kalakin tuntui tuoreelta. Ruokailemaan päästiin aika myöhään. Nautimme aterioiden kesäillasta valkkarista hiukan liikaa nauttien. Jälkkäriksi testasimme Grillimaisterin suklaafondueta, jonka voi kuumentaa nuotiolla tai grillissä välillä sekottaen. Dipattiin suklaaseen mansikoita. Vasta pimeyden synennettyä ja lintujen täysin hiljennettyä maltoimme kömpiä nukkumaan.

Perjantaina aamupäivä meni vähän toipumiseen, mutta avokki ryhtyi laittamaan laiturin maakiinnityksiä äidin repiessä rikkaruohoja ja mun tiskatessa. Välillä uimaan ja taasen puuhastelemaan. Linnottauduin keittiöön ja valmistin meille täytettyjä paprikoita ja tomaatteja. Avokki paistoi viikolla aikaisemmin jauhelihan, joka piti saada käytetyksi. Jauhelihan lisäksi lisäsin paprikoihin sipulia ja fetaa. Tomaatteihin valkosipulia. Bataaattinyytin maustoin luomuvoilla ja savusuolalla. Ateria oli kuulemma oikein kesäisen näköinen ja vaikka itse sanonkin myös herkullinen. Nyt ei jälkkäriä ollutkaan. Myöhemmin illalla istuimme nuotiolla ja paistoimme makkaraa. Taas kello oli lähemmäks kaksi ennen kuin maltoimme nukkumaan.

Lauantaina ei onneksi huono olo vaivannut, mutta silti aamu oli vähän hidas valvomisesta. Äiti istutteli kukkasipuleita ja kun oli tarkoitus mennä kasvimaalle tekemään vanhoille marjapensaille tukikehiköt iskikin vesisade suunnitelmia häiritsemään. Pyykitkin oltiin juuri saatu narulle kuivumaan. Noh, sen luonto kuivaa minkä kasteleekin. Äidin lukiessa kirjaa ulkona ja avokin kuunnellessa omaa kirjaansa valmistin ruuan. Nyt maustoin possun ulkofilepihvit soijalla, savusuolalla, karhunlaukalla, mustapippurilla, perunat savusuolalla ja luomuvoilla sekä sipulit torstaiseen tapaan. Innostuinpa leipomaan vielä mustikkapiirakan. Äiti toi keskiviikkona poimimiaan mustikoita. Tein ohjeella:
150 voita
1 dl sokeria
2 dl tattarijauhoja
1.5 dl gluteeinitonta jauhoa
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2-3 kukkuraista ruokalusikallista maitorahkaa
Eli, pohja on sama kuin raparperipiirakassa, jonka ohjeen olen viime kesänä tänne laittanut. Vehnäjauhot 3-5 dl olen korvannut tattari- ja gluteeinittomilla jauhoilla ja lisännyt rahkaa piirakan paremman koostumuksen säilymiseksi.
Pinnalle latasin loput purkista maitorahkaa mihin olin sekoittanut mustikat ja sokerin. Mustikoiden määrää en osaa sanoa, piirakasta tuli runsasmustikkaista.Uuniin 200 astetta ja paistoaika ainakin tuolla mustikkamäärällä oli 30-35 min. Piirakkaa maistelimme illalla saunomisen jälkeen.

Tummia pilviä purjehti pitkin alkuiltaa ja vähän arvoimme voidaanko syödä ulkona vai ei, söimme ja saatiinkin lopulta nauttia auringon paisteesta. Kaikki  oltiin aika väsyneitä, joten vatsojen vähän lasehdittua saunomaan, uimaan ja lopulta iltateelle piirakasta nauttimaan ja unille.

Tänään aurinko paistoikin koko päivän. Äiti ja avokki saivat laitetuksi kehikot marjapensaille mun maustaessa kanafileet hunajalla, soijalla, carrylla ja mustapippurilla. Perunoihin laitoin nyt barbigue-maustetta ja voita. Leikkasin tomaattia ja paprikaa lisukkeeksi. Uimisen jälkeen olikin mukavaa istahtaa aterialle. Tosin aurinko paistoi jo melkein liiankin kuumasti – ainakin äidin mielestä.

Koirien touhuja on ollut hauska seurata. Eilen Harmaakuono ui lammesta keppiä ja Otto seurasi mukana ja uivat rantaan toisen pitäessä toisesta päästä kiinni ja toisen toisesta päästä keppiä. Välillä tyypit innostuvat ihan pihapiirissä vetämään keppiä hirmuisen murinan ja haukun säestyksellä. Otto yleensä luovuttaa ensinmäiseksi. Lammessa käytyään Otto heittäytyy maahan ja piehtaroi niin että maa vain pöllyää. Niin, Ottokin on alkanut uimaan välillä ihan uimalla eikä vain kahlaillen. Vaatii kyllä Harmaakuonon esimerkin tai ihmisiä lammessa uimassa.

Lukijoiden joukkoon on saapunut uusi ja 50 lukija! Tervetuloa lukemaan näitä kirjoituksiani laidasta laitaan. Tänään teemana ruoka, ens kerralla kenties käsityöt, liikunta tai jotain ihan muuta 😉 Jos tulee mieleen aihepiirejä mistä haluaisitte lukea kirjoituksiani, niin vinkatkaa.

Julkaistu

Hipaisukytkimet – näkövammaisen painajainenko?

Aika milloin kodin eletroniikassa ja koneissa oli selkeät nappulat alkaa olla ohi, ja tilalle tulleet ohjauspaneelit hipaisukytkimin. Ei auta muu kuin ottaa kontaktimuovia esille ja kirjoittaa pistekirjoituskoneella tunnisteita painikkeiden ylä- tai alapuolelle. Mutta sekään ei riitä, sillä useasti saman painikkeen takana on useampi toiminto, joten ei muuta kuin kirjoittamaan erillinen lista muistin tueksi, jotta saa haluamansa ohjelman tai toiminnon kytketyksi päälle.

Keittiöremontti on vihdoin valmis, ja nyt olemme todella päässeet hipaisukytkimien mailmaan, kontaktimuovia ja merkkausnypyjä on käytetty ahkerasti. Nyt vaan ei muuta kuin kokkaamaan.

Moni kauhistuu kuullessaan, että meillä on induktioliesi ja kysytäänkin ”miten sillä sokeana pystyy toimimaan”. Kysymys ei ole tyhmä, ja itsekin pidin sitä aika mahdottomana. Nyt meillä kuitenkin on induktiotaso uudessa keittiössämme. Halusimme sellaisen leveän tason mihin mahtuu kolme kattilaa rinnakkain. Aluksi ihastuimme sellaiseen  tasoon missä kattilan olisi voinut laittaa mihin kohtaa tahansa, mutta hinta oli todella suolainen ja päädyimme tuohon kolmen kattilan paikan malliin. Tasossa kattilan paikat tuntuvat äärimmäisen huonosti, mutta onneksi äänestä tietää milloin kattila on kohdallaan. Mitä kovempi sirinä sen parempi. Aikaisemmin meillä oli keraaminen taso, jossa ei tiennyt kattiloiden paikkoja ja monesti se tuottikin ongelmaa. Induktiossa on myös hyvä ettei siihen pääse palamaan ruokaa, joten puhtaana pito on helppoa.

Entäs sitten se hipaisukytkimin toimiva ohjauspaneeli. Aikas pelottavalta sokon korville ainakin kuulostaa. Nyt kuitenkin sekin alkaa olla hallussa. Merkkasimme nypyllä virtakytkimen, levyjen kuumentamisasteikon pistekirjoituksella. Merkit ovat kytkimien alapuolella, joten sormella tunnusteltuaan ja löydettyään haluamansa kohdan, sormea viedään ylöspäin sentin verran ja painallus. Merkkasimme nollan, josta levy menee päälle, ykkösen ja poverin kirjaimella p. Väliin jää 2-9, mutta pistekirjoituksen koon vuoksi niiden kaikkien merkkaaminen on mahdotonta, mutta esim. vitosen löytää kivasti ykkösen ja P:en puolesta välistä. Tasossa on myös näppäimet lukitukseen ja ajastimeen. Niitä ei merkattu, koska niitä ei käytetä. Levyhän ei toimi, jos siinä ei ole kattilaa. Ja katkaisemalla virran toiminnot nollaantuvat. Onneksi induktio piippaa aina halutun painalluksen jälkeen, joten saadaan tieto myös toiminnon kytkennän onnistumisesta.

Nykyään on paljon uuneja missä on pyöritettävät portaattomat säätimet, jotka vielä pyörivät ympäri ja ympäri. Ovat aivan mahdottomia käyttää. Onneksi löysimme Bossin perusuunin, jossa pyöritettävä nappula naksahtaa kunkin toiminnon kohdalla, joten merkit tarvittiin vain lämpötilan säätimen ympärille. Laitoimme nypyt sadan ja kahden sadan asteen kohdalle ja grillausalueen aloitukseen. Kirjoitimme erillisen listan missä on pyöritettävän nappulan toimintojärjestys, eli tyyliin
1 tasalämpö
2 kiertoilma
3 alalämpö jne, jne…

Tiskikoneessa nappulat tuntuvat hyvin, mutta saman napin takana on useampi toiminto. Virtanappia painaessa ei tiedä onko virta päällä vai ei. Se ei valitettavasti piippaa eikä napin kohoumakaan muutu. Virtanapin jälkeen on ajastin mitä emme aio edes yrittää käyttää. Sitten on kaksi ohjelmanappia, nuli ylös ja alas. Onneksi koneen tiskattua se palaa aina perustilaan, joten painamalla esim. yhden kerran saan peruspesun päälle, tai jos haluan ekopesun painan nappia viidesti. Toiseen ohjelmanappiin ei tarvitse koskea, menisi vain sekaisin. Sitten on vielä jokin multitabs-nappi, joka onneksi pysyy kerrasta toiseen. Siitä saa muutettua huuhteluaineiden käyttöön tai mitä niitä nyt onkaan. Meillä on yhdistelmätapletteja, joten siihenkään ei tarvitse koskea. Merkkasimme tuon toisen ohjelmanapin nypyllä näin alkuun muistin virkistykseksi ja kirjoitimme erillisen listan mitä napista tapahtuu kuinkin monella painalluksella. Hana laitetaan päälle painamalla lyhyesti nappia, josta kuuluu naksahdus. Jos nappia painaa liian pitkään siihen tulee jotain muita toimintoja mistä ei aavistustakaan. Onneksi virta katkeaa jonkin ajan päästä itsestään ja homman voi ottaa uudelleen tarvittaessa.

Kodinkoneiden lisäks ollaan merkattu pisteille kaikki mahdollinen mausteet, kuiva-aineet, säilykkeet, teet jne. Tuo pitäisi jatkossa tehdä aina, jotta kaappeihin/laatikoihin ei unohtuisi mitään, tai että ei jäisi käyttämättä kun ei muista mitä tuossa pussissa olikaan… 🙂 Ylipäätään olen nykyiseen keittiöön todella tyytyväinen. Kaikella on loogisesti hyvät paikat ja uskoisin järjestyksen pysyvän aikaisempaa paremmin. Nyt ylttyy kaikkeen hyvin ja laatikoissa on tavaraa sopivasti jne. Eli, ehkä meillä siirryttiin nykyaikaan. Olen ymmärtänyt, että kaapit tason alla ei enään ole in, vaan laatikostot, ja meille muutos tuntuisi sopivan hienosti. Nyt ei muuta kuin uudesta keittiöstä nauttimaan ja kokkaamaan.

Julkaistu

Ajelemaan tandemilla?

Kesä on pyöräilyn huippuaikaa. Minunkin ”punainen Ferrari” odottaa varastosta esille ottoa. Oletko halukas kokeilemaan jotain uutta ja lähteä kanssani polkemaan??? Piloteista on aina pulaa, joten yhdestäkin pyöräilykerrasta iloitsen. Kokemusta tandemilla ajamisesta ei tarvitse olla. Käännöksissä muistettava pyörän olevan normipyörää pidempi. Valitettavasti pyörän koon vuoksi en voi pakata sitä tavisautoon ja hurauttaa luoksesi, joten ajelun pitäisi tapahtua täällä kotinurkilla pääkaupunkiseudulla. Jos haluat ajelemaan ota yhteyttä, mailiosoitteen löydät Ota yhteyttä -sivulta. Korvaan mielelläni mahdolliset matkakulusi, tarjoan kahvit/teet pikkupurtavan kera tai mitä sopivaa sovitaankin. Myös hieronta on mahdollinen. Eli, tervetuloa kaverikseni polkemaan. Tarkemman sijaintini kertoilen yksityisesti 🙂

Julkaistu

Loppukuun kuulumisia

Kamalaa vauhtia on mennyt tämä kesäkuu; huomenna Otto on ollut luonani tasan kuukauden. Näinkö äkkiä tämä aika todella menee???

Eilen kotiuduimme mökiltä, jossa vierähti puolitoista viikkoa päivä päivältä helteisemmässä säässä. Laituri saatiin käyttökuntoon ja juhannusta vietimme
ystäväpariskunnan kanssa. Aattoaamun vietinkin keittiön puolella pullottaen raparperi-sitruunajuoman, leipoen raparperipiirakan. Juomasta tulikin maistuvaista
ja se meni hetkessä. Ohjeen sain ystävältäni:
2 l raparpereja
3 l vettä
1 sitruuna
4 dl sokeria, tai maun mukaan
Pilko raparperit pieniksi siivuiksi, laita ne likoamaan veteen 4 vrk:si, lisää sokeri, sekoita kunnes sokeri on täysin sulanut. Pullota ja nauti!

Lammen vesi lämpeni hellepäivien myötä ja jo aattona pulahdimme pari kertaa veteen ilman saunaa ja nyt viikon varrella lammen viileys tuntui ihanan virkistävältä
helteen keskellä. Eilen vähän harmitti kun oli aika lähteä kotiin. No tänään onkin ollut sadepäivä enempi vähempi. Tarkotus oli lähteä Kaunissaareen retkelle,
mutta Otto pruuttas ripulit aamulla olkkarin lattialle, joten ei lähdetty. Koira on lääkitty eikä yllätyksiä ole enään tullut. Retki jäi kuitenkin retkeilemättä.
Eilisiltana kävimme tekemässä pienen lenkin, jossa Otto pääsi harjoittelemaan suojateiden ja tien haarojen ilmaisemista, syrjän pitoa tms. Nyt iltapäivällä
kierrettyämme ulkoilualueella kakkapaikoilla käytiin kävelemässä lopuksi asvaltilla. Eilen suojateiden näytöt oli vähän hukassa, mutta tänään poika näytti
ne mallikkaasti. Syrjästä poika ajautuu liiaksi keskelle tietä, joten treenausta vaan lisää.

Mökillä tehtiin puutarhahommia, rapsien rikkaruohoja pois, leikkaamalla nurmikko, kasvien kastelua yms. Kahteen ikkunaan saatiin hyttysverkot paikoilleen,
joka toikin helleöihin suunnatonta helpotusta. Avustajan käydessä matkallaan pohjoiseen, merkattiin pyykkikoneeseen merkinnät, jotta osaan käyttää useampia
ohjelmia. Hankimme keväällä sinne pienen pyykkikoneen ja oih miten tuoksuvaista ulkona kuivattu pyykki voikaan olla. Nyt ei tarvitse joka kerta tuoda kotiin
koiran pyyhkeistä meidän työvaatteisiin pestäväksi. Herra Harmaakuono kun lotraa lammessa monta kertaa päivässä, pyyhkeitäkin kuluu. Myös Otto on uskaltautunut
uimasilleen. Alkuun kahlaili rantavedessä, mutta nyt innostuu välillä hakemaan Harmaakuonon kanssa keppiä, ja uipa se pari kertaa luoksenikin pulikoidessani
lammessa. Koirien energiatasot on kyllä kovin erilaiset. Otto viihtyy pitkiäkin aikoja köllöllään tekemättä mitään, Harmaakuono hakee huomiota ja hakee
seuraa. Välillä Ottokin innostuu kilpailemaan huomiosta. Toisaalta pojat kyllä viihtyvät keskenään leikkienkin.

Mun tietokoneasia on edistynyt hurjaa vauhtia. Sain lainaan kaverilta kannettavan läppärin, jonka eilen postista hain. Ei ehtinyt mökille mukaan, ja nyt
olenkin jo saanut päätöksen Kelasta uudesta aparaatista ja ilmeisesti jo ens viikolla kone ohjelmineen saapuu kouluttajalle, joka kokoaa koneen ja kouluttaa
käytön. Siirryn Windows seiskan käyttäjäksi, jännittävää. Itse asiassa saan nyt siitä hivenen esimakua naputellessani tätä kaverin konetta. Jähtäväksi
jää saanko jo mökille oman koneeni vai otanko lainakoneen. Varmaa on kuitenkin se, että tietokone-elämä voi palata mökkeilyyn. Yllättävän vähän olen tietokonetta
siellä kaivannut. Päivät sujahtaa ulkona ja ruokaa laitellessa, saunoessa jne. Käsitöitä olen jonkin verran tehnyt jaksamatta kuitenkaan keskittyä niihin
kovin hirmuisesti. Sain Revontuli-huivin ohjeen kaavat aukaistuna blogi- ja fb-kamulta, KIITOS! Työtä en kuitenkaan vielä aloittanut kun totesin tarvitsevani
ohjetta lähes koko aikaisesti, etten millään pysty muistamaan sitä ulkoa, ja kun pisteprintteriäkään en omista. Mutta nyt kun tietokone on taas käytössä
ohjetta voin seurata mökilläkin, joten huiviprojekti voi alkaa…

Viettäessäni blogihiljaisuutta olen saanut uuden lukijan, TERVETULOA Hepan mailmaan mukaan 😀

Julkaistu

Alkukesän kuulumisia

Mun läppäri sanoi työsopimuksensa irti pari viikkoa sitten eikä sitä kannata enään korjata. Kotona käytän ikivanhaa pöytäkonetta ja mökillä Facebookia vilkuilen kerran pari päivässä puhelimella. Saa nähdä miten kauan tilanne jatkuu tällaisena. Uuden tietokoneen anomus Kelaan on tehty apuvälineohjelmineen, mutta kesälomat ovella ja Kela ei muutenkaan nopeudestaan ole kovinkaan kuuluisa. Helpotusta on tulossa, sillä tuttavani on luvannut lainata omaansa kakkoskonetta, joten ehkäpä pääsen aktivoitumaan tän blogin kirjoittamisessakin.

Tältä erää on kotipaikkakoulutus Oton kanssa ohi. Kahden viikon aikana kävimme läpi Ankkalammen lenkin, Metsolan suon lenkin, pikku lenkin katuja pitkin sekä reitin kauppaan. Suolenkillä ekan viikon lopulla Otto piti jo kivasti vauhtia ja huomio kiinnittyikin syrjän pitoon. On tärkeää, että koira opastaa tien reunassa eikä ajautuen keskelle. Toisella viikolla vauhtia löytyi ihan uudella tavalla ja kahtena iltana juoksimme pienen matkaa. Vitsi miten ihanan pehmeä veto koiralla ja se sen askellus. Melkein voisin rakastua juoksemiseen. Otto yllätti myös kauppareitillä. Se kulki kauppaan kuin ajatus, eikä se ollut siellä aiemmin käynyt. Paluumatka sujui takkusasti. Kävely meni mateluksi ja suojateiden näytöt hiipimiseksi. Toisella kertaa sujui jo paljon paremmin.

Viime viikolla Otto pääsi treenaamaan kokouskäyttäytymistä ja keskiviikkona Silmukkasiskojen miitatessa Espoon Menitassa shoppailukäyttäytymistä. Ensiksi kahvittelimme ja poika otti Siskoilta vastaan hellyyksiä malttaen kuitenkin rauhoittua aloilleen. Lankakaupan puolella laitoimme pojan kassan viereen paikalleen. Kahdesti Otto hiipi luokseni nähdessään mut hyllyjen lomasta. Ensikerraksi kuitenkin käyttäytymiseen voin olla tyytyväinen.

Tuskin yllätytte kun kerron viikonloppujen vierähtäneen mökillä. Kun jouduin päättämään jäädä Helsingin blogimiitista pois sunnuntaina veljeni perheineen vieraili mökillä. Lapset leikkivät koirien kanssa ja uskaltautuipa vanhin lapsista isänsä tavoin lampeen uimaan. Leivoin raparperipiirakkaa ja siemenleipää. Tein elämäni ekan piirakan gluteeinittomana ja mielestäni onnistui hyvin.

Viikonlopun aikana neuloin tilaustyönä tuubihuivin ja ahmin Wilbur Smithin kirjaa Valkoiset miehet. Välillä nyöritin koiran vetolelua ja taittelin kahvipussisuikaleita. Nautin kokkaamisesta ja helteestä.

Nyt ei sää hellinyt meitä. Sateista ja tuulista. Viikonlopun teemaksi voisi nimittää paperilankavyyhdin selvittäminen. Ostin keskiviikkona ohutta paperilankaa, josta neulon valokranssiin suojuksen. No neulostakin setvimisen ohessa syntyi ehkä 20 cm, mutta jos setvintää ei olis ollu, olisin varmasti neulonut jo toisenkin suojan. Aurinkoisina hetkinä rikkaruohojen rapsimista ja kasvien hoitoa muutoinkin. Ennen kotiin lähtöä avokki kuori mulle raparpereja. Laitoin ne pilkottuna likoamaan sitruunamehuun, johon lisätty myös sokeria. Mulla oli hyvä raparperi-sitruunamehun ohje, mutta se katosi koneen hajoamisen myötä. Ystäväni avustuksella löytyi vähän vastaava, jonka mukaan nyt teen mehun.

Harmaakuono on nyt ymmärtänyt ettei sen tarvitse työvermeitä päälleen huolia. Alkuun se läähätti ja vouhotti mun ja Oton lähtiessä ulos. Nyt se katselee lähtöämme rauhallisena. Se ei hakenut läheisyyttä minulta kovinkaan paljoa. Nyt viimeisen viikon aikana tilanne on muuttunut. Nyt tullaan aivan liki kuten talvisaikaankin, ja jos rapsutan Ottoa Harmaakuono kyllä muistuttaa olemassa olostaan. Ja kyllä koirat on kaverustuneet. Leikkivät mökin pihassa yhdessä vetäen keppiä kilpaa, nukkuvat selkä selkää vasten vierivieritysten. Vaikka Otto on kovin erilainen koira, olen tykästynyt siihen ja päivä päivältä suhteemme paranee. Viime torstaina ennen mökille lähtöä kävimme pienellä porukalla eräs lenkkireitti, joka tehdään kerhotapaamisella elokuussa. Maasto oli vaihtelevaa, Otto opasti varmasti ja hienosti. Kyllä olen ylpeä hienosta opaskoirasta ja tuon kokemuksen jälkeen uskallan lähteä pojan kanssa vaativampiinkin olosuhteisiin kävelemään.

Julkaistu

Osa 4: Toisen kurssiviikon tunnelmia + kotiutuminen

Toinen kurssiviikko aloitettiin ns. Itiksen lenkillä, joka sujui mukavasti. Otto teki kivasti töitä ja viikonlopun lepo oli tehnyt tehtävänsä. Mutta… iltapäivällä tuli totaalinen romahdus ja muistutus miten hetkessä kaikki voi olla toisin. Mentiin Vuosaareen merenrantalenkille, jossa koiralle tulee näytettäväksi suoraan meneviä suojateitä sekä suojateiden hakuja sekä oikealta että vasemmalta. Otto meni alkuun suojateistä läpi ja uusintaottojen jälkeen aloitti hiipimisen jo 10-15 metriä ennen pysähdyspaikkaa. Eikä haut oikein sujuneet, meni mateluksi. Aamun lenkillä Otto vei rohkeasti vaikeassakin reitissä (rakennustyömaan läpi puikkelehtimista) uskaltautuen kääntyä eteeni ja työntää minua oikealle. Eli, rohkeuden myötä ilmeisesti piti testailla olisko suojateiden näyttö tarpeen vai ei. Onneksi kuitenkin osasin suhtautua tilanteeseen enkä menettänyt hermojani tai tullut epätoivoiseksi.
Kahvin jälkeen Opaskoirakoulun johtaja kävi läpi sopimuksissa olevia asioita sekä vähän lakipykäliin liittyviä juttuja. Opaskoiralla ei ole mitään oikeuksia. Minulla on oikeus päästä opaskoiran kanssa paikkoihin mihin siviilikoirilla ei ole asiaa. Puhuimme myös koirien hyvästä kohtelusta, riittävästä liikunnasta, ravitsemuksesta tms.
Päivällisen jälkeen Johtava kouluttaja luennoin äänen käytöstä ja tuon luennon aiemminkin kuulleena tiesin odottaa huippuluentoa enkä joutunut nytkään pettymään. Kouluttaja osaa hyvin käyttää omaa ääntään antaessa esimerkkejä ja luento oli elävä. Liian usein itsekin syyllistyy käskyjen toistamiseen ja äänen käyttö on mitä sattuu. Nyt kun taas muistaisi jatkossa paremmin itsekin toimia.
Luentojen jälkeen mua ja Ottoa tuli moikkaamaan ystäväni. Käytettiin Ottoa tarpeillaan, jonka jälkeen Otto sai jäädä huoneeseen ja me naiset pyyhkäsimme Itikseen teelle. Olipa ihanaa olla pois laitosmaisista olosuhteista. Kaikki loppuu vaan aikanaan ja palattava Iirikseen iltapalalle.  Ulkoilutusten jälkeen vielä hetki rupattelua kurssikaverin kanssa.
Tiistaiaamuna lähdimme Oton ja kouluttajan kanssa kotimaisemiin Ankkalammen lenkkiä treenaamaan. Alussa Otto meni reippaasti ja innokkaasti, mutta loppua kohden vauhti hiipui eikä oikein kaasukahvan käyttökään auttanut 😀 Ehkä ”turnausväsymystä” ilmassa. Kotona sisällä ei käyty laisinkaan, sillä avokki oli töissä ja Harmaakuono yksin. En halunnut ”häiritä” pikavisiitillä vanhaa herraa, joten palasimme Iirikseen. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä kotiin.
Iltapäivällä treenasimme tottista ja erityisesti vapaudesta luokse tuloa. Kyllähän koira oli kuulolla ja tulikin lähelle, mutta ei vasemmalle sivulleni. Jäi etuvasempaan tai eteen. Treenaamalla se kuitenkin tarkentuu hiljalleen. Käytiin tekemässä vielä siirtolapuutarhalenkki ennen kahvia.
Päivän luento käsitteli hallittavuutta ja maaseutuopastusta. Käytiin teoriassa hallittavuusliikkeet läpi: seuraaminen, luokse tulo, paikalla olo, nouto jne. Maaseutuopastuksessa koiralle ehkä hankalinpia asioita on oikealta tien haku ilman oikomisia. Luennon piti kouluttaja, joka on Harmaakuonon kouluttanut. Häntä kuunnellessa tuli mieleen elävästi yhdeksän vuotta sitten koetut kurssitunnelmat.
Päivällisen jälkeen tapasin pari Silmukkasiskoa joidenka kanssa kävimme Pime Cafessa. Oli mielenkiintoista olla heidän mukanaan. Toinen uskaltautui ottamaan kahvia termarista itse. Etäisyyksien hahmottaminen tuntui vaikealta, mutta molemmat sanoivat ”kaikkien pitäisi päästä kokemaan Pime Cafe”. Jos siihen tulee mahdollisuus, MENKÄÄ!!! Mutta mainostuksen jälkeen takaisin kurssitunnelmiin… Tokihan Siskot halusivat tavata myös Oton. Otto nauttikin rapsutuksista ennen kuin laittoi silmät kiinni ja nukkui pölpötyksestä huolimatta. Vielä ennen iltapalaa ehdin piipahtamaan Aa:n kanssa valitsemassa uuteen keittiöömme uunin ja samalla iltateellä.
Keskiviikkona teimme taasen lenkin Itikseen ja kuljimme myös sisätiloissa. Treenattiin kahvilakäyttäytymistä samaisessa paikassa missä olin jo kahtena iltana ilman koiraa käynytkin. Tee maistui nytkin ja Otto pysyi paikallaan loistavasti. Käsittämättömän rauhallinen koiraherra!!!Opasti hyvin, kroppa näytti aikaisempaa rennommalta ja tyyppi otti muutenkin sopivan lunkisti. Iltapäivällä Vuosaaren lenkki meni jos mahdollista vielä surkeammin kuin maanantaina. Se oli yhtä tuskaa, ja lisäksi koiran totaalinen väsähtäminen, pakko oli vähän jo antaa anteeksikin.Koirasta kuulemma oikein näki miten poikki se henkisesti olikin.
Kahvin jälkeen viimeinen luento aiheena kaupunkiopastus. Käytiin siis kaupungissa liikkkumista teoriassa läpi sekä julkisissa liikkumista. Väliin saimme kuulla mukavia tarinoita vuosien takaaa. Luennon jälkeen olikin hymy herkässä ja iloinen mieli.
Ennen saunomista ja uintia oli hyvää aikaa pakata. Koti-ikävä alkoi olla jo melkoinen, joten tieto kotiin pääsystä siivitti iltaamme. Sauna ja uinti tuntui hyvältä ja mukavan kurssiporukan kanssa oli ilo vietellä iltaa ajatuksia jakaen.
Torstaiaamuna vielä Vuosaaren lenkki, jossa suojateiden näyttö teemana ja nyt homma sujui mukavasti. Kiinnostus toisiin koiriin oli taas vastaavasti lisääntynyt, mutta hyvillä mielin saatoimme lähteä kotiin. Lounaan jälkeen viimeiset pakkaukset ja päätöskahvit, jossa allekirjoitimme sopimukset ja me kurssilaiset muistimme pienellä kouluttajaimitoinnilla omia kouluttajiamme. Naurua riitti ja vähän tuntui haikealta erota niin mahtavasta porukasta. Kotiin oli kuitenkin ihanaa tulla, vaikka keittiöremontti on vielä vähän kesken. Purin tavarat Oton seuratessa joka askeltani koko illan. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet jo mökille. Ilta sujui väsymyksen kourissa Ottoon tutustuen.
Perjantaiaamuna meillä oli eka kotipaikkakoulutustreeni. Käveltiin meidän lähilenkki Metsolansuon lenkki. Nyt teemana syrjän pito. Otto tahtoi viedä reitillä liian keskellä, joten teemaksi nousi tuo syrjän pito. Ohjeeksi saatiin viikonlopuksi lepoa, ja sitä on noudatettu. Passihakemuksen jätön jälkeen lähdin mökille. Täällä avokki ja Harmaakuono jo odottelivatkin. Koirat juoksivat ja me katottiin istutusten tilanne ja istutettiin tomaattilaatikkoon lisää tomaattia ja paprikaa. Tuntui hyvältä olla taas rakkaidensa lähellä luonnon keskellä. Söimme ulkona grilliperunoita ja lohta, istuttiin viltillä katsellen koirien touhuamista ja rentouduttiin. Ja viikonloppu on mennyt samanlaisissa merkeissä. Eilen kokkasin täytettyjä paprikoita ja avokille raparperipiirakan.
Otto on aivan erilainen koira kuin Harmaakuono. Otto ei mene veteen, Otto on paljon epäsosiaalisempi, arempi tapaus. Täälläkin kulkee aika paljon perässäni ja väistää se ei osaa. Ollaan molemmat avokin kanssa meinattu lentää turvallemme törmätessämme makoilevaan koiraan. Pojalla ei tassukaan rävähdä kun tallomme siihen. Hiljalleen käsky ”väistä” alkaa tulla tutuksi, mutta eihän sitä aina tiedä missä se makaa, joten törmäyksiä tulee kun Otto ei väistä oma-alotteisesti. Paljon on oppimista niin minulla kuin Otollakin ja alkavalla viikolla jatkamme kotipaikkakoulutuksen merkeissä ja toivottavasti kulkumme alkaa tasaantua eikä jokaisella lenkillä nouse jotain teemaa, joka ei vaan sillä kertaa toimi. Ja nyt lepo on ohi, joten tästä hiljalleen lähdetään Oton kanssa eri paikkoihin kestävyyttä kasvattelemaan.
Julkaistu

Osa 3: ”Viikonloppuloma” mökkeillen

Lähdin lähes heti vikan harjoituslenkin jälkeen mökille mahassa perhosia. Jännitti miten Harmaakuono ja Otto sopeutuisivat tilanteeseen, miten Harmaakuono oppii olevansa nyt töiltä vapaa. Kun pääsin autosta ulos vanha herra juoksikin luokseni ja hyppäsi minua vasten, vaikka tietääkin sellaisen olevan kiellettyä toimintaa. Pidin Oton hetken kiinni, mutta koirilla oli valtava halu päästä nujuamaan, joten koira vapaaksi. Iloksemme Otto pysyy pihapiirissä hienosti ja koirat kirmasivatkin meidän kierrellessä katselemassa miten kasvit ovat lähteneet kasvamaan. Yhtä vadelmapensasta lukuun ottamatta kaikki näytti hyvältä. Tuntui hyvältä olla rakkaiden keskellä luonnon helmassa. Otolla vauhtia piisas ja Harmaakuono koitti pysyä perässä. Siinä koiria seuratessa todella ymmärsi taas Harmaakuonon olevan oikeasti jo aika vanha. Koirat selvästi vähän kilpaili huomiosta ja jos rapsutin Ottoa Harmaakuono tunki väliin. Jos Harmaakuono oli saamassa hellyyksiä Otto piti pienen välimatkan meihin.

Otto oli hämmentynyt, kovin rauhallinen. Pötkötteli meidän juodessa teetä avokin kanssa ja vaihtaessa kuulumisia. Olin väsähtänyt ja kömminkin päikkäreille, jonka jälkeen tein meille grilliin perunanyytin. Avokki oli ostanut lämminsavulohta. Oton rauhallisuus kummastutti ja sen rauhallisuus selvästi rauhoitti myös Harmaakuonoa. Yö menikin erittäin rauhallisesti. Aamulla heräsin siihen kun toinen haukahti jotain.

Kurssiväsymystä oli ilmassa, joka lineen lähinnä henkistä laatua. Nukuin kellon ympäri, jonka jälkeen käynnistyin hitaasti. Jossain vaiheessa iski alakuloisuus siitä, että elämämme muuttuu, siitä, ettei meillä ole vilkasta uutta koiraa. Kaitpa tuo oli lähinnä hetkellistä tunteiden myllerrystä. Toisena hetkenä Oton rauhallisuus tuntui ihanalta, toisinaan olisi toivonut irrottelevampaa otetta maalaiselämään. Järjellä ajateltuna ei kai ihme, että koira on varautunut muutosten keskellä, jos kerran luonteeltaan on arempi ja varauksellisempi kuin esim. Harmaakuono. Mutta emmeköhän me opi hiljalleen toisiltamme lisää ja oma varautuneisuuskin vaihtuu kiintymykseksi.

Tein meille fetasalaatin, jota söimme pihvien kanssa. Istuimme lammen rannalla alkavasta kesästä nauttien. Edellisiltana nautimme saunan ihanuudesta ja tauoilla hyttysten tuloa kirosimme. Tuolloin lauantaina käytiin koirien kanssa nelisen kilsaa kävelemässä. Harmaakuono olisi mielellään hypännyt valjaisiin niitä Otolle pukiessani.

Onneksi hellyyksiä voi jakaa molemmille vaikkapa samaan aikaan <3 p="">

Taisto kepistä

Oli rentouttavaa viettää aikaa mökillä. Avokki ajeli nurmikon ja minä leikkasin seinän vieriltä pienessä ajassa venähtänyttä heinää. Sunnuntaina jo aamupäivästä oli aika palata kaupunkiin. Tuntui haikealta jättää Harmaakuono. Se kun olisi niin tahtonut mukaan ja miten se jäi surkeana istumaan pihaan. Vasta avokin lepyttelyt ja pihapuuhat oli saaneet koiran taas iloiseksi ja keppien kimppuun.

 Ja minä saatoin lohduttautua ajatuksella, että koira elää ja tuntee juuri siinä hetkessä mikä on käsillä eikä kanna kaunaa, ja perjantaina taas tavatessamme saanen iloiset tervetulohyppelyt.

Otto

Kun saavuimme tänne Iirikseen Otto opasti huoneeseen innokkaan reippaasti. Aivan kuin oltaisiin  tultu johonkin turvalliseen paikkaan. Ehkä tämä on alkanut olla nyt koti koiralle, mene ja tiedä. Joka tapauksessa koiralle kuppiin vettä ja itselle Naisten kymppi-paita päälle ja menoks.

Lähdin ystäväni kanssa kävelemään Naisten kympille. Väkeä oli hirmuisesti, sää pilvinen, mutta lämmin. Taitoimme matkan 1 h 56 min. Alkumatkasta oikea pohje jumitti. Olen tainnut vähän jännittää kävellessäni uuden koiran kanssa, joten alku oli pakko ottaa rauhallisesti. Ja välillä väkeä oli niin paljon ettei haluista huolimatta olisi paljoa kovempaa päässytkään. Kiva oli kuitenkin kävellä ja mietinkin, että joskus olisi kiva testata miten kovaa kymmenen kilsaa pystyy taivaltamaan ilman ruuhkia tms. hidasteita. Matkan varrella oli tanssioita, teatteria, bändejä, puhallinorkestereja tms. Kun saavuimme maalialueelle Olli Lindholm aloitteli esiintymistään. Lähdimme kiiruhtamaan Iirikseen, jotta ehtisin päivälliselle saadakseni päivän lämpimän aterian. Juuressosekeitto tuntui hiukan kevyeltä aterialta kympin jälkeen.

Ilta meni rauhallisesti. Päivällisen jälkeen käytiin jalottelemassa kuten myös iltapalan jälkeen. Otto opasti hienosti. Poika oli aika väsähtänyt. Olihan se viettänyt viikonlopun täysin vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ja koiran keskellä. Vähän välillä uskalsi hakea minusta turvaa ja tukea ellei Harmaakuono ottanut edestäni paikkaansa. Nyt jäljellä tämä toinen kurssiviikko ja sitten normielämä alkaa. Odotan sitä jo innolla, vaikka tiedän olevan vielä paljon työtä yhteistyön lujuttumisen eteen edessä. Selvästi tänään treenilenkeillä huomasi kokeilujen alkaneen samalla rohkeuden kasvaessa, joten treeni jatkuu…

Julkaistu

Osa 2: Kaasukahva käyttöön – sadekeli ällöttää, vesilätäköt inhottaa

Säätilassa tapahtui keskiviikkona valitettava muutos, aurinko väistyi
sateen tieltä. Iltapäivän harjoituslenkillä vettä tulikin tuulen
mukana vaakasuoraan. Otto oli sitä mieltä, että nyt on keli milloin ei
huvita olla ulkona. Liike hidastui ja miltein pysähtyi. Raukka ei
ymmärtänyt, että mitä reippaammin käveltäisiin sitä nopeammin
päästäisiin takaisin sisälle. Lenkkimme lyheni joka tapauksessa
oleellisesti ja treeni jäi vähän olemattomaksi. Kouluttajan mielestä
kulkumme näytti jo sen verran hyvältä ettei syytä paniikkiin.

Kahvin jälkeen meillä alkoi luento koirien terveydenhuollosta. Luennon
piti Opaskoirakoulun kennelpäällikkö ja eläinlääkäri. Välillä käytiin
päivällisellä. Meille jaettiin myös Skalibor-punkkipannat, syksylle
matolääkkeet, kampa ja suka. Itse olen Harmaakuonolla käyttänyt
yrttipantaa jo monen kesän ajan. Tuo lääkepannan myrkky ällöttää, jos
putoaa järveen, tuhoaa pieneliöstöä. Voiko olla kovin turvallinen
koirallekaan. Lääketiede ei kuitenkaan pidä yrttiversiota
luotettavana, mutta itselläni siitä on hyvät kokemukset. Ei ole ollut
punkkeja koirassa.

Koirien ruokinta herättää paljon tunteita ja siitä mielipiteet
vaihtelevat hurjasti. Opaskoirakoulu suosii kuivamuonaa ja lisänä
pieniä määriä kotiruokatyyppistä ruokaa. Oikeiden luiden antamista
tulisi välttää, koska niistä irtoaa teräviä paloja, jotka voi rikkoa
koiran suoliston. No raakaruokintaa suosivathan ajattelevat taas aivan
toisin.

Joka tapauksessa luennon tärkein anti oli ehkä se, että koirien
terveydenhuolto on tärkeää, siihen kannattaa panostaa, koira kannattaa
tunnustella läpi päivittäin esim. iltapissatusten jälkeen. Koirien
hieromista myös suositeltiin ja siitä iloitsen ihan
ammatti-ihmisenäkin. Työkoiran lihashuolto on tärkeää ja jokainen voi
itsekin hieroa koiraansa. Aina se ei vaadi ammattilaista.

Otto oli huoneessa luennon ajan, joten luennon päätyttyä kiiruhdin
antamaan pojalle ruokaa ja olemaan sen kanssa. Iltapalan jälkeen
lähdimme toisen koirankäyttäjän kanssa viemään koiria
koira-aitaukseen. Koirat ovat vielä epävarmoja eikä välttämättä tee
itsenäisiä päätöksiä, tai alkavat muuten vain vähän kokeilla. No joka
tapauksessa kumpikaan koirista ei näyttänyt koira-aitausta meille.
Menimme sen sivusta aina jollein huoltoportille asti. Vettä satoi ja
Ottoa moinen inhotti. Palasimme ulko-ovelle, josta lähdin uudestaan
aitausta kohden ja tällä kertaa porttikin löytyi ja koira pääsi
hädälleen. Olimme aika märkiä sisälle päästessämme, mutta selviydyimme
kuitenkin.

Yö meni rauhallisesti ja aamulla koira-aitaus löytyi helposti.
Jouduimme tovin odottelemaan vuoroamme sateessa. Se tuntui vähän
tylsältä, joten pyysin kouluttajaa näyttämään meille paikan mihin ei
tarvitsisi jonotella.

Aamupäivän lenkillä kiersimme ns. Cittarin lenkin. Kävelimme koko ajan
kuitenkin ulkona. Otto haki hyvin suojatiet, mutta vauhti oli aika
matelua. Treenasimmekin kaasukahvan käyttöä. Eli valjaiden aisa ylös
ja eteen. Heti kun koira lähtee reippaammin liikkumaan kahva alas. Ja
jos valjaiden nosto ei riitä apuun talutin. Se viedään eteen ja
nypytetään kunnes vauhti lisääntyy. Ja kun se lisääntyy talutin
takaisin normaaliin asentoonsa. Alkuun tätä sai toistaa yhtenään ja
liikkeestä tulee vähän pumppaavaa. On aika raskasta tuollainen
hoputtaminen, samalla kun pitäisi itse rennosti kävellä mukautuen
vauhtiin. Syrjä pysyi lisääntyneestä vauhdista huolimatta aika
mukavasti. Mulle tämänlainen toiminta on todella vierasta. Harmaakuonon kanssa välillä kaipasi jarrukahvaa eikä mitään kaasukahvoja 😀

Lounaan jälkeen kiersimme siirtolapuutarhalenkin ja taas mentiin samalla teemalla, haettiin Otolle varmuutta ja vauhtia. Kaasukahva olikin ahkerassa käytössä. Olen iloinen siitä, että osasin toimia yllättävän hyvin Oton kanssa ja koira toimi paremmin ja paremmin. Silti minulla oli lenkin jälkeen vähän ristiriitainen olo. Kaipasin vauhtia, kaipasin touhotustakin mitä Otolla ei ole tullut toistaseksi esiin. Kaikilla Oton sisaruksilla on tuota vesikeli-inhoa ja se on näkynyt koulutuksessa, mutta ei näin voimakkaasti. Kouluttajan mukaan Otto ekalla luokalla veti niin paljon, että lapa kipeytyi. No nyt sellaisesta ei ole pelkoa. Rauhallisuus on kai vähän yllättänyt kouluttajankin, mutta niin Oton kouluttaja kuin johtava kouluttajakin vakuutti minulle Oton virkistyvän, ja tämän kaiken johtuvan tästä muutoksesta mikä koiraa nyt kohtaa. Ja onhan se loogista ja ymmärrettävää.

Kahvin jälkeen istuskelimme kurssikavereiden kanssa oleskelutilassa jutellen niitänäitä, pääasiassa koiristamme ja niiden erilaisista metkuista. Koirat lepäsivät huoneissaan. Päivällisen jälkeiselle luennolle otin Oton mukaan harjoittelemaan. Ja hyvinhän jätkä lötkötteli jaloissa muista välittämättä. Oton sisällä käyttäytymistä täytyy kyllä ihailla. Ei touhota ylimääräisiä. Ja liikkuminen tuntuu nautittavalta. Kun huomasin viikolla siitä nauttivan, tunsin sydämessä syyllisyyden pistoksen. Enhän mä nyt saa tuntea tyytyväisyyttä kun Ykki ei ollut niin hyvä sisällä liikkumisessa… Huoh, näitä tunteita. Järki sanoo ettei syyllisyyteen ole mitään aihetta, mutta… No Ykin eloisuudesta pidän kyllä edelleenkin ja toivoisin Otonkin tuosta vielä elostuvan silloin kun viettää ansaittua vapaa-aikaansa.

Iltaluennon aihe oli Opaskoirayhdistys ja sen toiminta. Ehkä oikeampi nimitys on keskustelutilaisuus. Yhdistyksen pj kertoi varainhankintatuotteista, kerhotoiminnasta, vuosikokoustoiminnasta tms. Uudet koiran käyttäjät saivat mahdollisuuden liittyä yhdistykseen. Minullehan tuo kaikki olikin tuttua, mutta olin paikalla kuiteskin.

Iltapalan jälkeen Otto pääsi hetkeksi koira-aitaukseen kirmailemaan siskonsa Oodin ja kurssikaverinsa Jessin kanssa. Varmistaaksemme, että hädät tulis tehdyksi kävelimme vielä tien viertä nurmikentän reunaan hädättämään koirat. Palatessamme sisarukset jämähtivät paikoilleen. Siinä yritimme saada kaasukahvoin koirat liikkeelle ja lopulta Oodi liikahti ja Otto lähti perään. Melkoiset sisarukset 😀

Eilisellä Cittari-lenkillä taas haettiin vauhtia Ottoon. Sitä löytyikin lähtökohtaisesti ihan kivasti. Olihan nyt myös kuiva keli 😀 Vauhdin noustessa opastus muuttui hiukan epävarmemmaksi ja oikean puolen pito ei tahtonut onnistua, joten kouluttaja pidätteli meidät pois pyöräilyalueelta. Suojateiden näytöissä alkoi myös tulla virheitä. Otto paineli läpi tai mateli paikalle. Muutama uusiksi otto ja homma korjaantui. Kokeilua alkaa tulla, joten nyt on itekin oltava tarkkana.

Vielä ennen ”viikonloppulomalle” lähtöä kiersimme siirtolapuutarhalenkin kaasutellen ja jutellen. Halusin vahvennusta miten toimin Oton ja Harmaakuonon kohdatessa, miten huomioin koirat jne. Onneksi kouluttaja antoi tukensa sille, että huomioin myös Harmaakuonon. Rakkautta kuulemma mahtuu ja sitä riittää molemmille. Näin minäkin haluan uskoa ja ajattelen. Jotkut vaan sanovat etten saisi huomioida vanhaa opastani ollenkaan. No en sellaiseen pysty enkä edes halua. Nytkin kun saavuin tänne mökille, nousin autosta Harmaakuono juoksi ja hyppäsi vasten. Voitko nyt olla sitten huomioimatta??? En, enkä edes halua! Nyt minulla on kaksi koiraa, toiseen vahva side ja toiseen se side on kehittymässä ja sille kehitykselle haluan antaa mahdollisuuden.

Julkaistu

Hurmaava kevät – puutarhahommia mökillä

Kun Harmaakuono ja äiti oli saatu kyytiin keskiviikkoaamuna (8.5.) ajelimme mökille, jossa nautimme lammen rannalla kahvit ja teet. Ilma lämpeni hyvää vauhtia ja lintukonsertto oli hurmaava. Lähdimme kuitenkin ostamaan omenapuita, marjapensaita, kukkia istutettavaksi ja kylvettäväksi. Lannotteeksi kanan kakkaa, puutarhasakset yms. muuta pientä tarviketta löytyi myös ostoslistalta. Ja onneksi ostokset teimme Mäntsälässä eikä täällä Pk-seudulla. Säästimme ison euromäärän.

Ostosten jälkeen uusi kahvitteluhetki ennen kuin ystävämme, joka kyyti meitä lähti jatkamaan matkaansa. Me jäätiin ihailemaan äidin kanssa kevättä. Lammessa sammakot parittelivat ja välillä nousivat kurnuttamaan äänekkäästi. Käki kukkui jatkuvasti ja lintujen viserrys, piipitys, liverrys huumasi meidät. Äiti leikkasi vanhasta karviaispensaasta huonot oksat pois kuten myös mustaherukkapensaastakin. Uudet sakset olivat hyvät. Harava myös heilui innokkaasti. Valmistin meille parmesa-salaatin ja äiti oli jo kotona kietonut tankoparsaan pekonia, jotka paistettiin pannulla. Istuimme lammen rannalla keväästä nauttien hyvän ruuan äärellä. Punaviinikin maistui niin hyvältä ilta-auringosta nauttien. Illan mittaan pihapuuhastelua ja suunnittelua mihin mikin kasvi istutettaisiin.  Amppelikukka löysikin jo paikkansa terassilta.

lumihiutalekukkaa sekä kerrottu miljoonakello

Vasta kymmenen jälkeen maltoimme mennä sisälle juomaan iltateetä. Tuntui kuin kevät olisi kerralla räjähtänyt syliimme ja sydämiimme. Ei vaan voinut mennä sisälle ennen kuin alkoi palella kunnolla 😀 Jääkiekostakin ehdimme nähdä vain viimeiset kymmenen minuuttia. Jotenkin ei vaan jaksanut kiinnostaa. Luonnosta nauttiminen oli paljon tärkeämpää. Ja kyllä koko päivän ulkoilun jälkeen uni maistui hyvältä.

Aamulla avokki saapui mökille meidän lopetellessa aamupalaa ja taas ulos, jossa vierähtikin aika lähes kellon ympäri. Avokki ryhtyi kaivamaan kuoppia kahdelle omenapuulle. Maa on kivikkoista ja etenkin toisen kuopan kohdalla kivi yritti ottaa voiton avokista. Melkoisen äherryksen jälkeen kivi nousi ja avokki saattoi huokaista.

 

Avokin ähertäessä omenapuiden kuoppien kimpussa me äidin kanssa haravoimme kasvimaalla. Sain melkein heti rakon käteen, laastaria ja homma jatkui 😀 Mulla oli rautaharava, jolla vetelin  sammaleetkin lammen rannalta siivotessamme rantaa kasvimaan puolelta. Avokki ja äiti vähän nauroivat innolleni, mutta pitäähän sitä tuntea haravassa konkreettisesti, että tekee jotain hyödyllistä 😀

Tilasimme edellisviikon alussa multaa Netraudasta ja jouduimme vähän jännittämään tulisiko säkit ajoissa vai ei. Onneksi rekka ajoi mullat paikoille torstaina. Jo omenapuiden istuttaminen vei melkein kokonaan toisen säkeistä isojen kivien takia.


Omenapuu Maikki


Omenapuu Valkeakuulas


Mökkireissun ainoan aterian söimme sisällä omenapuiden istutuksen jälkeen. Istutuksen aikana tuli sadekuuro, joten katoin sisälle. Äiti paistoi silakkapihvejä. Valmistin meille katkarapusalaatin ja grilliin perunanyyttejä.

Aamupäivällä ennen haravointia äiti istutti kivikkokasveja ja kylvi sekä kehäkukkaa että auringonkukkaa samaan kukkapenkkiin. Kivikkokasvit vielä kovin pieniä ja vaatimattomia, joten näkyvät huonosti.

Ilma kirkastui, joten ruokailun jälkeen nautimme kevätillasta ulkona avokin lämmittäessä saunaa. Oli rento ja hyvä olla. Lintukonsertto huumaava ja Harmaakuono energinen, saihan se vihdoinkin olla vapaana valvotusti. Hammasoperaation vuoksi vapautta oli rajoitettava. Kepit kiinnostaa liikaa.

Puulämmitteinen sauna ja saunatauot mökin kuistilla on parhautta kerrakseen. Menihän se lähes puolille öin ennen kuin päästiin iltateen keittoon ja yöpuulle. Ja arvaattekin varmaan, uni maistui nytkin erittäin hyvin 🙂

Perjantai kului myös ulkona. Avokki kaivoi herukkapensaille kuoppia minun haravoidessa nurmialuetta ja äidin hääriessä  kukkaistutusten parissa.  Sää oli ihanan lämmin ja meillä onnellinen olo.  Taukoakin maltoimme sentään pitää alkuiltapäivästä kuten edellisenä päivänäkin. Keittelin kahvit ja teet sekä laitoin tarjolle leipää ja jälkkäriksi suklaariisikakkuja. Kyllä vaan ruoka maistuu ulkosalla niin mahtavan hyvälle 😀

 Nämä valokuvat eivät varmasti ole kovin näyttäviä, koska istutukset ovat vielä niin pieniä taimia, mutta tässä kuitenkin kasvimaan viereen istutetut herukkapensaat.

Perhe-herukkapensas

Kaksi Mortti -mustaherukkapensasta

Punaherukkapensas

Vielä ennen ruokaa istutettiin syysleimut

Äidin mukaan vanhan ajan hieno kukka. Saas nähdä millaiseksi kasvaa…

Valmistin grillattavaksi peruna- ja bataattinyyttejä, tein kylmäsavulohi-katkarapu-kermaviilidippiä ja tarjolla oli loput edellispäivän katkarapusalaattia. Lisäks herkuteltiin taasen tankoparsalla pekoniin kiedottuina. Ei ollut avokin mieleen. Parsa on pahaa, ennen kaikkea sen koostumus vastenmielinen.

Eihän sitä iltaa osattu viettää istuskellen vaan avokki ryhtyi tekemään puukehikkoa kirsikkatomaattien taimille.

Ja kokeilinpa minäkin naulaamista. Edelliskerrasta onkin aikaa, mutta kyllä naula puuhun upposi kun uskalsin vaan tarpeeksi napakasti naputtaa 😀

Pitkiin ruukkuihin kylvettiin tammenlehtisalaattia sekä rukolaa. Pyöreisiin pinaattia ja sitruunamelissaa. Aiemmin esikasvatin kolmeen ruukkuun pasillikaa, jotka jäi kuvasta puuttumaan.

Äiti otti tuolloin perjantai-iltana muutaman pihakuvan. Syksyllä tehty sipulipenkki, lampi kevätillassa, Harmaakuono toipilaana sika suussaan ja nuotiopaikka

Lopulta maltoimme lopettaa päivän työt, mutta ulkona istuskelusta jäimme vielä nautiskelemaan. Suomen jääkiekko-ottelusta näimme taasen viimeiset minuutit keitellessäni iltateetä. Teen jälkeen aika nopeaan uni hiljensi puutarhurit ja uni maistui makoisalta 😀

Lauantaiaamusta touhuaminen jatkui. Avokki kaivoi vadelmapensaille kuopat sekä hortenssialle oman paikkansa. Istutimme äidin kanssa kirsikkatomaatit ja kylvettiin herneet isoon purkkiin tomaattien viereen. Valitettavasti tomaattikuva epäonnistui, mutta kehikkoon mahtuu pari taimea lisää tomaattia ja vaikkapa paprikaa etuosaan kolme.

Vadelmapensaat

Ja napsasipa äiti vielä kuvan raparpereista, jotka kasvoivat hurjasti muutaman päivän aikana

Oli huippuihanat päivät mökillä ja oli ihanaa nähdä äiti niin innostuneena
Vielä ennen äidin kotiin lähtöä innostuimme avokin kanssa haravoimaan

Olimme kaikki aika väsyneitä, joten äidin levätessä kotonaan me avokin kanssa rentouduimme mökillä. Saunoimme, nautimme auringosta, söimme grilliruokaa ja kävimme kävelemässä. Sunnuntai-iltana kastelimme istutukset ja siivottiin mökki. Maanantaiaamuna oli aika palata kaupunkiin arkisiin askareisiin. Huomenna pääsen täältä Iiriksestä viikonlopuksi Oton kanssa pois ja suuntaamme mökille. Odotan jo innolla koirien kohtaamista ja rentoutumista mökkimaisemassa luonnon keskellä. Samalla pääsen tutkailemaan mitä istutuksille kuuluu. Avokki on kyllä niitä hoitanut mun ollessa Tallinnassa ja täällä.

Nyt taitaa olla aika mennä syömään ja sen jälkeen taasen Oton kanssa treenilenkille. Aamupalan jälkeen käytiin päivän eka harjoitus, mutta kurssitunnelmista taas omana postauksenaan.

Julkaistu

Osa 1: Yhteistoimintakurssin aloitus – koiraan tutustumista

Maanantaina saavuin kurssipaikalle vatsaväänteistä huolimatta, jotka toin Tallinnan reissulta tuliaisina. Lähes heti saavuttuani huoneeseen sain tulevan oppaani luokseni. Kouluttaja jätti meidät hetkeksi kahdestaan. Otto kuljeskeli ympäriinsä läähättäen. Rassu varmasti kummissaan muutoksesta mikä sitä kohtasi. Ei tullut paljoakaan lähelle vaan kierteli minua. Juttelin koiralle niitänäitä rauhoitellen ja tutustellen. Saimme koululta repun, jossa juomakuppi, kynsisakset, heijastinliivit ja köydestä punottu vetolelu. Itse asiassa samalla tekniikalla millä itsekin niitä olen opetellut tekemään. Kouluttaja kokosi meille valjaat. uudet ovat valkoiset. Ensiksi aisaosa oli aivan liian pitkä, joten se iltapäivällä vielä vaihdettiin. On tärkeää, että aisa on oikean mittainen, jos liian pitkä koiraan huono tuntuma, tai jos liian lyhyt, ei sekään toimi.  Saatiin ruokasäkki. Huoneessa oli valmiina nahkainen kaukalon mallinen koiran peti, jossa Otto ei ole ihan hirveän hyvin viihtynyt. Huoneet ovat kuumat. Onneksi saatiin pöytätuulettimia käyttöön.

Lounaan jälkeen kokoonnuimme yhteen koko kurssiporukka. Majotuksen vastaava selvitti majotuksen sääntöjä ja asioita mitä tulee huomioida, jonka jälkeen koulun väki kävi läpi kurssiohjelmaamme. Yhden jälkeen pääsimme vihdoin itse asiaan – harjoittelemaan pissatuspaikalle menoa. Otto kulki mukavasti, vaikkakin varsin rauhallisesti. Kulmauksissa sisätiloissa vie liian läheltä seiniä, mutta se varmasti tarkentuu kurssin aikana. Ekan pissatuksen tarkoitus oli lähinnä tutustua hommaan ja toisiimme. Kouluttaja katsoi ettei isompia virheitä pääse syntymään, jotta koiran ja minun itseluottamus kasvaisi ja päästäisiin hyvään alkuun. Reitti ehdittiin harjoitella vielä toistamiseen ennen päiväkahvia ja kolmannen kerran kahvin jälkeen 😀 Siinä olikin päivän koulutuksellinen anti. Loppupäivälle ei ollut erityisempää ohjelmaa. Tarkoitus olla mahdollisimman paljon koiran kanssa – antaa tutustumiselle ja alkavalle kiintymykselle aikaa.

Otto ei ainakaan toistaiseksi hirveästi hae läheisyyttä minusta. Ei tule jalkojeni juureen istumaan ja hakemaan rapsutuksia. Ei ole niin avoin ja sosiaalinen kuin Harmaakuono. Otto oikeastaan vetäytyy sentin kauemmaksi kun rapsutan tai tunnustelen sitä. Ruokaa antaessa pyydän sen istumaan kuten Harmaakuononkin. Harmaakuonoa olen tottunut kokeilemaan kevyesti istuuko se vai ei. Otolle se on outoa, koskettaessani sitä se maiskuttaa suutaan ja heilauttaa kuononsa kohti kattoa kärsimättömänä. Ei muuten kuitenkaan vaikuta erityisen kiinnostuneelta ruuasta.

Tuolloin maanantai-iltana vietimme aikaa vähän leikkien köysilelulla, rapsutellen ja jutellen. Päivällisen jälkeen vatsani vänne rauhoittui mutta tilalle närästys. Rento ilta oli paikallaan. Iltajaloittelulla käytiin kouluttajan valvonnassa. Ja ensinmmäinen yö meni rauhallisesti. Otto on niin erilainen kuin Harmaakuono. Se ei töhötä eikä tohota juurikaan. Köllöttelee rauhassa. Kyllä se pari kertaa on livahtanut oven raosta kuullessaan kouluttajansa äänen jostain kauempaa.

Eilisaamuna aamujalottelu valvotusti ja aamupalan jälkeen oman kouluttajan kanssa ekalle pidemmälle lenkille. Sitä kaipasi jo oma kroppa ja mielenikin. Tuntui hyvältä kävellä raittiissa kevätaamussa ja tuntea koiran pehmeän liikkeen. Otto kuunteli minuakin jo aika kivasti. Koira toimii parhaiten kehumalla, kannustamalla ja puhumalla. Uusissa tilanteissa se liikkuu hitaasti epäröiden. Harmaakuono taas vouhkaten ja vetäen. Kovin erilaisia ovat. Rauhallisuus tuntuu samalla kertaa ihanalta ja oudolta. Olen iloinen että olen kuitenkin osannut suhtautua Ottoon oikein ja pystynyt toimimaan suht oikein sen kanssa. Ainakin se saadessaan lisää varmuutta häntä nousee heilumaan ja askeleissa tuntuu lisääntyvä varmuus reippautena ja määrätietoisuutena. Mielenkiintoista tutustua niin erilaiseen koiraan.

Lenkin jälkeen liikkumistaidon ohjaajan kanssa katsoimme reitin luentotilaan. Edellispäivänä tutustuimme jo reittiin ruokalaan. Minulle tämä Iiris onkin aika tuttu, joten kaikkea ei tarvinnut opetella alusta lähtien. Majotus on tosin täysin vierasta aluetta, mutta tullut jo tutuksi niiltä osin mitä reittejä tarvitsen.

Iltapäivällä kävelimme toisen lenkin, nyt kiertäen Itäkeskuksen kauppakeskuksessa Itiksessä. Ihmisiä oli jonkin verran ja Otto työskenteli rauhallisesti kannustusten saattelemana. Taas sujuvuus oli astetta parempaa ja varmempaa. Vielä ei tullut kokeiluja kuka on kuka 😀 Kauppakeskuksessa liikuttaessa tuntui hyvältä rauhallinen meno, mutta ulkona liikuttaessa tassut voisi kulkea vähän ripeämmin. Eiköhän varmuuden myötä saada vauhtia lisää, ainakin kouluttaja uskoo niin. Ja siihenhän sitä on tässä vaiheessa luotettava 🙂

Kahvin jälkeen oli ensinmmäinen luento ja aiheena koirahieronta ja me koirankäyttäjät pääsimme kokeilemaan erilaisia hierontaotteita omille oppaillemme. Minullehan aihe on tuttu, mutta ainahan toiselta ammattilaiselta oppii jotain uutta. Otto oli ajoittain vähän levoton. Kireyksiäkin löytyi niskasta, lavasta ja keskiselän kohdalta selkärangan vierestä. Hierontaa on hyvä tehdä omalle koiralleen myös kiintymyksen lujuttamisena, suhteen parantamiseksi, kehittämiseksi. Venyttäessä Otolta pitkiä selkälihaksia sillä oli silmät ummessa, tais tehdä hyvää. Välillä poika kölli pää mun sylissä, joten ehkä kiintyminen on aluillaan. Koiran kanssa kun tätä kahden oloa on aika paljon, ajattelin kokeilla hierontaa Otolle kaikessa rauhassa. Ehkä 10 muuta koiraa ja 15 ihmistä ei ole se rauhallisin hetki hieronnalle Oton mielestä, joten tutustuminen jatkuu.

Luennon jälkeen käytimme koirat tarpeillaan, koska hierontahoito kiihdyttää usein aineenvaihduntaa kuten meillä ihmisilläkin. Päivällisen jälkeen olikin taasen vapaata oleskelua.

Luonani piipahti Ykin veljen perhe. Oton rauhallisuutta kummasteltiin ja he kertoivat miten Otto nukkui 😀 Herralla värisi viikset, otsa rytistyi ja tassut juoksivat ja kuuluipa pienet unipuhahdushaukutkin.  Poika osaa ottaa rennosti.

Iltapalan jälkeen kävelin kahdestaan Oton kanssa pissatuspaikalle, jos iltapäivystäjä katsoi kaikkien kurssilaisten löytävän sinne ja takaisin. Otto opasti aika kivasti. Paluumatkalla hissistä mentiin ohi, mutta muuten. Nyt aamulla motivoijana taisi olla odottamassa oleva ruokakuppi, sillä opastus sujui miltein virheittä.

Toinenkin yö meni rauhallisesti. Joskus kuuden aikoihin poika tökkäs minua kuonollaan huomattuaan olevani hereillä. Aamulla kun nousen Otto ei ala tohottaan vaan ottaa edelleen rennon tasapainoisesti.  Aikas söpö tyyppi.

Aamupäivällä kävimme treenilenkillä. Kulku suuntautui taasen Itikseen. Suojatiet näytettiin vähän hiipimällä, syrjässä ei ollut (tien vasen reuna)  kiva kulkea – tassut kastui ja portaissa piti tahmatassuilla. Mutta silti poika oli rennompi ja välillä varmemmankin oloinen kuin eilen. Kauppakeskuksessa opasti hienosti sekä rakennustyömaan läpi, joka olikin melkoinen kapeikko kierrettävine esteineen. Otto on niin korkea, että sitä ylttää kumartumatta rapsuttamaan valjaskädellä pyllyn päältä ja siitä se tykkää ja tuo onnistumisen riemua koiralle. Jatkossa aletaan hakemaan lisää varmuutta, vauhtia ja tarkentelemaan eri asioiden näyttöjä ovet, portaat, suojatiet jne. Poikahan kyllä ne osaa jo, mutta ei nyt mulle näytä täydellisesti taitojaan :D:D Mutta tästä tämä alkaa koirakoksi kasvaminen.