Kevättä ilmassa

Jokin aika sitten uutisoitiin, että on ollut pilvisin talvi 25 vuoteen, ja tuntuihan se kurjalta kun aurinko ei näyttäytynyt juuri koskaan. Nyt maaliskuun puolella ollaan saatu auringosta nauttia jo ihan eri tavalla. Sydämessä läikähtää ilo ja suonissa paisuu kevään kokeminen tuntiessa auringon lämmön kasvoillaan. Se läikähdys on yks parhaista tuntemuksista. Se tulee myös kun tuulen mukana leijuu häivähdys kevään tuoksusta, sulavasta lumesta. Sydämessä läikähtää silloinkin kun kuulee mustarastaan laulun tai muutoin lintukonserton lisääntyvän voiman. Kevään tullessa mieli piristyy, energia lisääntyy. Haluaa mennä ja kokea paljon enemmän, tavata ihmisiä – nauttia keväästä ja siitä miten luonto herää talvihorteestaan.

Takapihalle paistaa päiväaurinko, joten Harmaakuonon kanssa terassille ja lähes tunnin kestävä harjaus. Siinä mieli lepää harjatessa koiraa kuunnellen lintujen laulua ja räystäistä tippuvan veden tipsutusta. Kevättä on selvästi ilmassa. Aurinko lämmittää, tuoksuu sulava lumi, lintujen laulu on lisääntynyt huimasti ja eiköhän nuo hurjat yöpakkasetkin hiljalleen hellitä ainakin vähän.

Lähdimme avokin ja Harmaakuonon kanssa ulkoilemaan, nauttimaan auringosta. Icebugit jalkaan, jalkakäytävät paikkapaikoin todella jäisiä lumen ja jään päiväsaikaan sulaessa ja yöllä taas jäätyessä. Jää vain ritisi kenkien alla painaltaessamme eteenpäin. Harmaakuono selvästi yritti vältellä sulaneita loskapaikkoja. Suuntasimme kulkumme entisen asuntoni maisemiin. Kiertelimme vanhoja lenkkireittejämme ja löysimme mukavan metsäpolun. Polku oli vähän kapea kulkea koiran kanssa rinnakkain, mutta selvittiin. Teiden varsilla liikkui paljon autoja, jotenkin olisi paljon mukavempaa kävellä reittejä missä autoja ei niin hirveästi liikkuisi. No mökkimaisemissa se on onneksi mahdollista. Täällä jo haasteellisempaa.

Vauhti vaihteli lenkin aikana. Tien reunoilla on myös Harmaakuonon herkkuapajat hyvin näkösällä, joten kuono viisti välillä maassa ja taisipa joku herkkupala suusta alaskin ehtiä. On siis varma kevään merkki, koiran paskaa riittää reiteillä ihan liikaa ja siitä tuleekin vähemmän miellyttävä haju, joka taitaa myös kaupunki/taajama-alueilla kuulua valitettavasti kevään tuoksuihin. Ja tuskinpa ne paskakasat kovin mukavilta tien vierillä näyttävätkään.

Lopuksi kävimme vielä tuossa lähimetsässä ajatuksena kävellä lumessa ja näin ainakin osa kurasta jäisi metsään eikä kulkeutuisi kotiin. Lintujen viserrys ilostutti jälleen kerran, ja mietinkin että olisi hienoa, jos tunnistaisi lintujen laulusta paremmin mikä lintu milloinkin availee äänijänteitään 😀 Kävelyyn meni aikaa reilu pari tuntia ja nyt on mukava rentoutua ja saunoa sen lämmettyä.

Ihanaa keväistä alkavaa viikkoa kaikille.

Gluteeinittoman ruokavaljostako johtuvaa?

Tammikuun puolessa aloitin gluteeinittoman dietin selvittääkseni onko siitä apua iho-oireisiin. Nyt on kulunut kaksi kuukautta aloituksesta enkä ole satavarma. Iho-oireet on vähentyneet selvästi, mutta oireiden vähetessä olen tullut siihen tulokseen, että saattaisi olla toinenkin aiheuttaja, ehkä pesuaineiden joku ainesosa… Jalkapöytien päällä ollut kutiseva ihottuma on kadonnut miltein kokonaan, poskesta hävinnyt täysin. Tuo toinen ei kutise ja on hyvin kuivaihoista näppyä. Sitä on ilmestynyt kun käytin Delmoshilin yhtä suihkugeeliä ja kun vaihdoin sen pois, iho on lähtenyt parantumaan.

Gluteeinittomalla ruokavaliolla on ollut hyviä vaikutuksia ruuansulatukseen. En ole kärsinyt kovavatsaisuudesta ja ummetuksesta lainkaan niin paljoa mitä aiemmin. Olen syönyt aika paljon tattar-näkkäriä, jossa on täysjyvätattaria sekä leiponut siemenrieskaa, jonka resepti on täällä maaliskuun postauksissa. Rieska on hyvää ja siitä saa siemenien mukana paljon hyviä rasvoja, vitamiineja tms.

Yllättävän helpolla olen päässyt, sillä ei ole erityisemmin mieli tehnyt mitään vehnätuotteita eikä edes ruisleipää. Toisaalta olen jo pidempään syönyt riisikakkuja, tattarnäkkäriä tms. perinteisen leivän sijaan. Muutos ei ole sen suhteen kovin iso.

Nyt viimesien parin viikon aikana paino on kiihdyttänyt laskuvauhtiaan. Eilen vaaka kertoi painoksi 65.8 kg, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Kertooko sitten paremmasta aineenvaihdunnasta vai mistä. Toki myös kaveritapaamisissa jää herkkuja syömättä, vaikka esim. viimeisimmässä Silmukkasisko-tapaamisessa tarjolla oli omena-teeleipiä, siemenrieskaa, kääretorttua ja jäätelöä… ja kaikki gluteeinittomana. Seuraava miitti onkin luonani ens viikon sunnuntaina. Kiva nähdä taas Siskot 😀

Olen ajatellut jatkaa tätä gluteeinitonta ruokavalioa edelleenkin, vaikka lääketieteellistä näkemystä asiaan ei ole. Voin kuitenkin paremmin, niin miksi palata vehnähötön mailmaan. Toisaalta, lisää vastauksia saadakseen pitäisi ehkä kokeilla palauttaa gluteeinillinen ruoka ruokavalioon ja katsoa tuleeko oireita. En vaan tällä hetkellä haluaisi luopua olostani.

Iloisesti yllättynyt

Arpajaisvoitot marraskuu12-maaliskuu13
100 € lahjakortti Sarafaanin tehtaanmyymälään
Kaarlo Jaakkolan kirja Vatsakuntoon
Pesupähkinöitä ja Clipperin luomuteetä
Kuusi numeroa Fit-lehteä
Kerrassaan uskomatonta, sillä mulla ei yleensä ole koskaan arpaonnea.
Nyt en ehkä voi enään noin kirjoittaa, koska pienen ajan sisällä olen voittanut nuo kaikki hienot jutut.

Sarafaanin lahjakortin annoin äidille joululahjaksi, vaatteet enempi ikäihmisten.
Jaakkolan kirja on Aa:lla luettavana tallenteelle, Clipperin teestä jo monta pussia käytetty, pesupähkinät menossa testaukseen ja Fit-lehden voittamisesta on vielä niin vähän aikaa, että lehti on vielä tulollaan. joten lehdille ehtii hyvin etsimään vielä lukijan 😀

Tänään on ollut tiivis työpäivä, seitsemän asiakasta pitkine hoitoineen. Tauot lyhyitä, mutta on ollut mukavaa saada uusia asiakkaita. Tuntuu mahtavalta, että työkirja täyttyy ajanvarauksista, se aina antaa lisää itseluottamusta tekemäänsä työtä kohtaan. Toivottavasti nämä reilut pari kuukautta olisikin vilkkaita, sillä koirakurssi vie putkeen pari viikkoa työajasta. Niinhän sitä sanotaan, että silloin kun rauta on kuumana pitää takoa, joten taotaan sitten 😀

Pieni paljastus:
ne joille tulee Yhteishyvä S-ryhmän lehti, tän kuun lopulla ilmestyvässä lehdessä pieni juttu opaskoirista minun haastattelun ja Harmaakuonon kanssa kuvauksen tuloksena. 😀

Issikkavaelluksella – on ihanaa ratsastaa

Siitä olikin ihan liian kauan kun viimeksi olen päässyt hevosen selkään. Sunnuntaina se ihanuus pitkästä aikaa koitti melkein kahden tunnin issikkavaelluksen muodossa. Nyt alla oli heppa, jota ei tarvinnut juurikaan käskeä. Se teki jo vetäjän sanoista mitä pitikin 😀 Töltissä sai vaan naatiskella olostaan. Useammat polut oli aika kehnossa kunnossa, joten käyntiä ja tasapainoilua hevosille ja ihmisille piisas yllinkyllin. Mieltä lämmitti takana ratsastaneen ystäväni sanat siitä, että hallitsin möykkelikössä tasapainoni ja se näytti kuulemma hyvältä. Yleensä kun olen siinä käsityksessä, että olen aika onneton tasapainoilija. Joko se on kehittynyt tai asiaa eri ihmiset katsovat eri silmin. Joka tapauksessa myös hevonen oli varmajalkainen kulkija. Pukeutuminen onnistui suht hyvin. Varpaita tosin paleli ja hevosen selästä laskeuduttua rupes paleltamaan enemmän. Kotona kuuma suihku ja ystävän kanssa tee- ja kahvimukit nokan alle, niin kyllä se kroppa lämpeskin. Mahtavaa oli hepostella pitkästä aikaa, ja toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene yhtä kauan.

Eilen tiesi olleensa ratsailla, ja tiesi oikeastaan vielä tänäänkin… Nimittäin sisäreisissä tuntui jonkin verran, joten ehkä sitä on taas vähän enemmän oppinut käyttämään kroppaansa ratsastaessa. Toki paljon oppimista on vieläkin, joten seuraavaa kertaa odotellen.

Tänään kävin pitkän ja hyvän puhelinkeskustelun Nuorukaisen kouluttajan sekä koulun toimistohoitajan kanssa. Nuorukaisesta tulee minun uusi opas. Yhteistyökurssi alkaa toukokuun 20. päivä ja sitä ennen kotikonnuilla tehdään joitain lenkkejä, jotta saadaan pojan kanssa tutustua toisiimme ja myös vähän totuteltua Harmaakuonoa eläkekoiran elämään.  On näin ehkä helpompaa aloittaa kurssi. Kysyin kouluttajalta, että saisiko Nuorukaiselle opetettua sauvakävelyn salat. Opetellaan ja kuulemma hyvä kun tulee nyt jo näitä erityistarpeita mieleeni.  Minulla on luottavainen olo ja tunnen olevani hyvissä käsissä. Myös Harmaakuonon sopeutumiseen halutaan olla tukena, ja jatkossakin voin käyttää herraa koulun eläinlääkärillä. Ja ennen eläköitymistä otetaan verikokeita, tutkitaan koiran terveydentila perusteellisesti tms. Saadaan aika varmaan kohtuu pian. Samalla kirjoitetaan paperit Harmaakuonon omistajuuden vaihtumisesta. On hyvä olla kun tietää tukiverkoston olemassa olon, joten luottavaisesti kohtaamaan muutoksen tuulet.

Musta, kookas uros kokeilussa

Hierottuani asiakkaan vaihdoin ulkoiluvaatteet (kevyttoppahousut) ja valmistauduin muutenkin lenkille lähtöön. Vaatteet on jo selkeä merkki Harmaakuonolle pääsystä lenkille, joten se kipitti portaat alas ja eteiseen heiluttamaan häntäänsä. Se kouras syvältä sisimmästä ja melkein itku tuli. Onneksi avokki ja Aa tuli kaupasta ja kouluttajaa kera mustan uroksen odotellessa sain muuta ajateltavaa (tuleva keittiöremppa) ja kootuksi itseni. Jotenkin ajatus oli kestämätön – lähteä toisen koiran kanssa ulos.

Ovikellon soidessa Harmaakuono ryntäsi portaat alas ja oven avattuani tervehtimään nuorukaista. Kouluttaja ja nuorukainen tuli sisälle ja koirat saivat tutustua toisiinsa. Istuskelimme hetken rupatellen. Nuorukainen on helmikuussa täyttänyt kaksi vuotta. Se on selkeästi säkäkorkeudeltaan korkeampi mitä Harmaakuono. Sillä on isommat luut ja lyhyt kuono, paksu häntä. Vaikutti energiseltä, tasapainoiselta, leikkisältä tapaukselta. Harmaakuono tietystikin koetti alistaa hyppimällä selkään (normaalia) ja leikittäessä murmutti, että lelu on sitten hänen. Nuorukainen ehti kuitenkin nujertaa Harmaakuonon pikkuveli-pehmon 😀 Kävipä hetkeksi nuorukainen nukkumaankin ja hakemassa rapsutuksia multa ja avokiltakin. Kouluttaja oli ilmeisesti tyytyväinen näkemäänsä.

Lähdimme ulos. Harmaakuono singahti taas alakertaan kun menin laittamaan icebugit (pirun liukas keli) jalkaan. Palautin herran ylös avokin luo. Jäikin sinne rapsuteltavaksi nuorukaisen kipittäessä portaat alas. Vähän se kummeksui kun puin sille työvermeet ylle. Selvästi käänteli päätään kouluttajan suuntaan. Pääsimme kuitenkin ulos ja kävelemään.

Nuorukaisella oli hurja pissihätä, pissatuksen jälkeen käveltiin puolisen tuntia. Nuorukaisen veto oli pehmeä ja tuohon vauhtihirmuuni totuttuani kaipasin vetoa enemmän. Kouluttaja kuitenkin uskoi, että reippautta löytyy kun tutustutaan. Nyt poika oli kyselevän, miettelijään tuntuinen. Hetkittäin meni aika hyvää vauhtiakin, joten ehkä se vauhtikin sieltä löytyy. Syrjän se piti hyvin ja kouluttaja piti poikaa rohkeana koirana, uskaltaa tehdä ratkaisuja tarvittaessa määrätietoisesti. Aika mukavasti Nuorukainen alkoi ottamaan komentoja minultakin ja toi hienosti kotiovelleni pienin kannustuksin ja ohjeistusten avulla. Ja se häntä, se heilui lähes koko ajan pystyasennossa 😀 Poika ei välittänyt muista koirista eikä ihmisistäkään. Meni eteenpäin kuin juna.

Kävelyn jälkeen kertoilin tuntemuksiani ja kouluttaja taas lisää koiran ominaisuuksista. Uskoi vahvasti, että koira voisi sopia minulle, ja että vauhti lisääntyy. Huomenna soitellaan kun ollaan mutusteltu asioita yön yli. Oli se vaan jännä kokemus kävellä toisen koiran kanssa, ja pakko tunnustaa, ei se niin kauheaa ollu kuin etukäteen kuvittelin. Ehkä kouluttajan läsnäolosta oli tukea ja turvaa minullekin. Tosin Nuorukainen näytti suojatiet ja tien haarat hienosti, mutta ehkä tuki olikin siellä henkisellä puolella tarpeen.

Kotona avokki ja Aa odotti innokkaana pääsevänsä kuulemaan tuntemukseni. Niitä sitten ruokailun yhteydessä matusteltiin. Ja olen asiaa matustanut pitkin iltaa, ja luulen tietäväni mitä kouluttajalle huomenna sanon. Harmaakuono muuten kipitti mua vastaan kun tulin sisälle. Nuorukainen ja kouluttaja lähtivät suoraan takaisin koululle. Ei Harmaakuono kai ihan verisesti ole loukkaantunut, kun tuli tervehtimään 😀

Viikonlopun aikana en erityisemmin ehtinyt koirakohtaamista jännittämään. Jännitys ja tunnemyrsky tuli oikeastaan vasta ulkoiluvaatteita pukiessani ja nähdessä millaisen reaktion se teki Harmaakuonoon. No reaktio on toki normaali, mutta nyt siihen liittyi tuo tosiasia, että Harmaakuono jää kotiin ja minä lähden toisen koiran kanssa. Siksi kai se sävähdytti aikalailla.

Näin tämä koiran vaihto -prosessi vaan etenee ja minä kasvan sen mukana. Opin itsestäni uutta, opin koirista lisää – mielenkiintoista, koskettavaa aikaa elellään.

Näemmä joka päivä tapahtuu – mua taitaa jo vauhti hirvittää

Eilen mut haastateltiin johtavan kouluttajan toimesta ja tänään eräs kouluttajista soitti haluavansa tulla kokeilemaan minulle koiraa. Toki tiesin, että näitä ns. koirakokeiluja tod.näk. tulee, mutta että jo nyt! Huih!
Ja minusta on upea juttu, että koirakokeiluja tehdään mahdollisuuksien mukaan. Varmasti helpottaa, tai ainakin antaa laajempaa näkökulmaa päätettäessä kelle mikin koira valitaan.

Yhdeksän vuotta sitten tapasin Harmaakuonon ensinmäisen kerran juuri tuollaisella koekävelyllä. Kouluttajan kanssa käveltiin pieni lenkki, sain käskeä koiran istumaan ja maahan. Muistan miten kiltisti Harmaakuono totteli, vaikka en varmasti ollut siinä vaiheessa sille yhtikäs mikään. Oikea auktoriteetti oli takanamme. Ehkä se vaikutti 😀 Olin aivan myyty ja ihastuksissani iloiseen lappisurokseen. Kävellessämme potkaisin irtokiviä, jotka lähti pyörimään kadulla, Harmaakuono meinasi, että nyt pääseekin leikkimään. Nykäs valjaista pyöriviä kiviä kohti 🙂

Kävelyn jälkeen sain kuulla kouluttajilla olevan seuraavana päivänä palveri, jossa koiria jaettaisiin. Toivoin koko sydämestäni, että myös kouluttajan mielestä Harmaakuono on minulle sopiva koira. Meni pari päivää ja puhelu kouluttajalta sai minut ilahtumaan ja odotuksen nousemaan huippulukemiin. Kuukauden päivät vielä ennen yhteistyökurssia jouduin jännittämään ja odottamaan. Kansainvälisenä Opaskoirapäivänä Opaskoirakoululla vietettiin avointen ovien päivää. Tuolloin pääsin Harmaakuonoa tarhalla tervehtimään. Se vaan hyppi ja haukku päästessään kopistaan käytävälle. Ei todellakaan kovin koulutetun oloinen 🙂 Ja vielä muutama yö oli jaksettava odottaa kurssin alkamista. Iloitsin kovasti siitä miten pitkään kouluttaja jutteli tuolla kv-päivässä kaikesta siitä mitä tulossa oli.

Onko tuosta kaikesta todella jo YHDEKSÄN VUOTTA??? :O

Taitaa Harmaakuonon ulkonäkö kertoa, että ON.
Harmaata oli jo silloin kun sain pojan. Toki ihan vaan joitakin karvoja. Nyt harmaata on hurjasti paljon enemmän. Ja uni maistuu vanhoilla päivillä – ainakin rankkojen lumikenkälenkkien jälkeen. Mökillä useampana iltana Harmaakuono makas taljalla kuono pitkin taljaa syvässä unessa pitkiä aikoja.

Ja jos pysähdyimme lenkillä koira pötkölleen ja keppiä järsimään

No tulevana maanantaina tapaan kouluttajan ja jonkun koiran. En kysellyt etukäteen koirasta. Tein sen tietoisesti, jotta en kehittele ennakkokuvitelmia viikonlopun aikana. Vähän jännittää koko juttu, lähteä kävelemään jonkun oudon koiran opastamana. Onneksi kouluttaja on mukana 😀

No kuuluu tänne vähän muutakin. Tänään saimme Aa:n kanssa firman paperit (työlistat, kuitit, työhuonevähennyslaskelmat tms.) valmiiksi kirjanpitäjälle toimitettavaksi. Ihanaa, homma on nyt tehty. Nyt vaan vastailla kirjanpitäjän mahdollisiin kysymyksiin 😀

Mökkilomalla neuloin joustinneuleponchon

Poncho on ollut ylläni tällä viikolla luennolla sekä Silmukkasiskojen tapaamisessa. Kommentit ovat olleet tyyliin ”lämpimät värit” ”ihanan pehmeä” ”pehmeää lankaa” ”siisti neulejälki” jne. Olen kyllä itsekin tyytyväinen. Aa laittoi nuo hapsut, muuten olen neulomuksen tehnyt itse. Lanka ( KIM lang yarns: 68% villaa 29%alpakka 3%polyesteri, tehty puikoilla 8 (kaulaosa nro5), käsinpesu) on kohtuuarvokasta 6-7 euroa 50 gramman kerä. Sitä saa ainakin Lankatalo Priiman verkkokaupasta ja Helsingin myymälästä Mäkelänkadulta.

Ja kun nyt opaskoirista jauhan laitan lopuksi pariin videoon linkit
Isona minusta tulee hyvä opaskoira – Tarvitsen hoitokodin!
Opaskoirakoulu – Sokeille opastajia ja kavereita
(Huomatkaa, juttu on 2-osainen, 2. osan linkki löytyy sivulta)
Opaspentu Jedan muistolle
(Valitettavasti joskus sairaus vie pikkupennunkin)

 Eilen pohdiskelin, että aloittaakko uus blogi teemalla opaskoirat ja saatujen kommenttien perusteella lukijoiden mielestä koirajutut mahtuvat  hyvin tämän nykyisen blogin sisältöön, joten jatketaan vanhaan malliin – ainakin toistaseks.

Perustaakko uusi blogi???

Ennen kuin ”sukellan” otsikkoon haluan mainostaa:
Iive arpoo blogissaan kaksi kuuden lehden pakettia, joten jos Fit -lehti kiinnostaa käy osallistumassa
täällä!!!

Opaskoiran eläköityminen ja sen myötä eteen tuleva koiran vaihto lähestyy vääjäämättä. Tänään johtava kouluttaja haastatteli minut elämäntilanteestani ja toiveistani, Harmaakuonon voinnista. Samalla puhuimme käytännön asioista kuten missä Harmaakuono viettää eläkepäiviään.

Aihe on tarttunut tähän blogiin tiukasti ja olenkin muhitellut ajatusta, perustaakko uusi blogi tyyliin ”koirakon elämää”, jossa kertoisin ekan oppaani kanssa kulkemisesta, tästä koiran vaihdosta, tunteista, uuden oppaan kanssa harjoittelusta tms…

Jos perustaisin toisen blogin, täällä voisin jatkaa edelleen hyvinvoinnista, liikunnasta, ruuasta, käsitöistä ja siitä kaikesta endofiinia tuottavasta. Voihan se olla, että tännekin livahtaisi opaskoirajuttujakin…
Vai kävisikö sitten niin, että tämä blogi hiljenisi kokonaan tai liian pitkäksi aikaa…

Auttakaa Hepaa päätöksen teossa ja kommentoikaa. Tätä blogia ei ole tarkoitus lopettaa!!!

Mökkitunnelmaa valokuvin

Harmaakuonon eläköityminen lähestyi taas yhdellä askeleella, sillä opaskoirakoulun johtavan kouluttajan kanssa soittelimme toisillemme ristiin. Mulla oli asiakas ja henk.koht. puhelin soi yläkerrassa. Jostain syystä tiesin soittajan, vaistosin sen. Kuulostaa pöljältä, mutta silti… Noh, hoidon jälkeen kiiruhdin kuuntelemaan vastaajaan jätetyn viestin. Ehkä hivenen vaivautunut tai oikeammin ehkä tunnesyistä varovainen soiton syyn informointi. Harmaakuonon vointia jne. Kyynel nousi väkisinkin silmään sitä kuunnellessani. Asia alkaa tulla vain konkreettisemmaksi ja konkreettisemmaksi. Soitin takaisin hetken hengiteltyäni ja keräiltyäni itseäni kasaan. Nyt kouluttajalla oli kiire, tahtoi tietää laittaako nimeni jo kevään listoihin koiran vaihtajien joukkoon. Sovittiin, että voi laittaa ja että soittaa minulle uudestaan huomenna, haastattelee paremmin. Seuraavaan asiakkaaseen oli vaikea keskittyä enkä saanut iltapäivällä kirjoitettua raporttia, jonka kirjoitus on loman takia jo muutenkin viivästynyt. En vaan kyennyt. Harmaakuono pötkötteli olohuoneen pöydän alla ja sitä rapsutellessani tassutti kättäni vastaukseksi.

Mutta nyt tämän postauksen aiheeseen, valokuviin 🙂
Vielä en ole saanut kuvailuja viime viikon kuviin, mutta sunnuntai-iltana putkahti joulukuvien kuvailut. Älkää säikähtäkö, en ala esittelemään näin maaliskuussa tontun ja muiden jouluhössötysten kuvia, mutta muutama kuva ansaitsee paikkansa täällä…

Aatonaattona kävelimme mökkitietä pitkin yllämme minun Kädentaitomessuilta ostamat jakkivillatakit joissa fleesevuori. Ostin takin avokille 4v kihlapäivälahjaksi ja samalla ihastuin itsekin. Takit on olleet todella loistohankinta mökkielämään. Tuolloinkin pakkasta oli reilut kymmenen astetta ja hyvin tarkeni.

Retkemme tarkoitus oli etsiä kuusen oksia tuoksua mökkiin tuomaan. Mökissä ei kuuselle tilaa, joten tyydyimme oksiin 😀

Aattoiltana nautiskelimme saunan jälkeen jouluaterian pitkän kaavan mukaan. Välillä pidimme taukoja antaen toisillemme lahjoja.
Ja tottahan toki Harmaakuonokin sai omansa.

Ja kun matot myllätty vokin pehmoa alkaa pureskella 😀

Lopuksi täytyy hehkuttaa vielä, mökillä tekemäni poncho on nyt valmis. Aa eilen viimeisteli sen ja teki siihen hapsut. Tänään se oli mulla illalla luennolla ja kaveri kommentoi sen olevan ihanan lämpimin väreillä neulottu. Kuva on tulossa tännekin 🙂

Kaikki loppuu aikanaan

Niin tämä lomakin. Huomenna kotiin ja maanantaina arki alkaa taas. Toisaalta on ihan mukavaakin palata kaupunkiin ja ihmisten pariin. Täällä mökillä ollessani tajuan miten sosiaalinen olen. Avokki taas rakastaa kun saa olla kahdestaan ja välillä ihan omissa oloissaankin. Toki se on minustakin ihanaa, mutta huomaan kaipaavani hiljalleen ihmisiä ympärilleni.

Eilisestä muodostui juuri sellainen omissa oloissaan oleilu -Päivä. Avokki kuunteli Taivaan pilarit-nimistä kirjaa. Minä olin ottanut paikkani sohvan nurkkaan, vieressä käsityökori. Arvaattekin varmaan mitä puuhasin? — NEULOIN 😀 Sain tehdyksi sen osan mitä torstaina ponchosta jouduin purkamaan ja paljon enemmänkin. Siinä samalla tuli kuunneltua Robin Cookin kirja Perimä. Olen aina pitänyt Cookin kirjoista, mutta ehkä nekin alkaa vähän toistamaan itseään ja jotenkin loppuratkaisut on liian helppoja tai yksinkertaisia. Ennen tuota Perimä-kirjaa kuuntelin Kantasolu-kirjan. Pidin Perimä-kirjasta huomattavasti enemmän. Ehdoton suosikkini on Cookin kirjoista Kronosomi kuusi. Luin sen pari kolme vuotta sitten pisteillä ja jäin totaalikoukkuun 😀 Pidän Cookin kantaaottavuudesta terveydenhuollon kaupallistumiseen ja rahaan ja vakuutusjuttuihininkin liittyen. Monissa kirjoissa törmätään myös eettisyysasioihin. Ja kun minua kiehtoo jollain tapaa kaikki hoitamiseen yms. liittyvä, ehkä siksi Cook uppoo minuun. Nyt vaan huomasin olleeni kirjojen loppuratkaisuihin vähän pettynyt. Mutta neulomus sujui hyvin ja työ onkin muutamaa kerrosta vaille valmis.

Tänään lähdimme lumikenkäilemään. Matkamittari ei taaskaan tahtonut toimia, joten kävellystä matkasta ei aavistustakaan. Aikaa meni reilut pari tuntia. Kuljimme pellolla missä hankikanto oli lähes täydellinen. Matka jatkui harvaan metsään ja välillä Hepan pinna oli katkeamispisteessä. Perheriita oli välillä aikas liki. Avokki varmasti yritti parhaansa kertoessaan oksista, maaston vaihteluista tms. Välillä ei kai näkö kuitenkaan riitä ja kulkeminen on hankalaa. Tiedän ettei minunkaan pitäis aina pimahtaa, mutta… Noh, onneksi en ole pitkään kiukkunen ja puhuimme asian het kuntoon. Loppumatkasta törmäsin puuhun 🙂 Avokki oli sanonut juuri, että ”tule vaan suoraan” ja minähän tulin. Ainakin luulin niin, tai sitten avokki näki väärin. En yhtään kuullut enkä vaistonnut edessä olevaa puuta. Kävelin siihen komauttaen pään kunnolla. Noh, onneksi vauhti ei päätä huimannut, joten törmäilystä selvittiin säikähdyksellä.

Täytyihän sitä sauna lämmittää viimeisen illan iloksi. Saunan jälkeen minijuustolautanen ja lasilliset punaviiniä. Nyt kun iltatee (Clipperin luomusitrustee) on juotu on minunkin aika ottaa mallia avokista ja siirtyä lakanoiden väliin. Hetki kirjan  (Pirkko Arstilan teekirja, jonka luennasta iso kiitos kuuluu Liioliille)  kuuntelua ja unille.  Aamulla edessä pakkaamista ja siivoamista. Meillä on tapana aina ennen kotiin lähtöä siivota mökki perusteellisesti. Seuraavan kerran on mukava tulla kun ensitöikseen ei tarvitse alkaa rättäämään.  Ja hei, ilokseni huomasin, että blogille on tullut 43. lukija. MAHTAVAA! Ja tervetuloa mukaan. Toivottavasti viihdyt juttujeni parissa.

Herkullista siemenrieskaa

Tänään on ollut välipäivä liikunnallisista suoritteista. Iltapäivän ja alkuillan sateli vettä, joten paistoin meille siemenrieskaa. Mittasin jauhot ja siemenet jo kotona valmiiksi pussiin. Seos vaan kulhoon, lisäks juustoraastetta, kananmunia ja vettä. Sekasin ja pellille…
Sain ohjeen jo marraskuussa ystävältäni. Hänen luonaan maistoin rieskaa ja ihastuin. Tehtiin sitä marraskuisille alusvaatekutsuille ja kerran ihan muuten vaan. Mulla ei ole millä jauhaa siemenet tai pähkinät, joten pistin sellaisenaan. Laitoin ohjeen mukasesti siemenet ja jauhot, ja kun desin verran ns. vapaavalintaisia laitoin karpalojauhetta, pellavansiemenrouhetta ja kurpitsan siemeniä. Rieska onnistui hyvin ja oli herkullista kylmäsavulohen ja viher/fetasalaatin kanssa. Tässä ohje teillekin:

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl muita siemeniä/pähkinöitä
(siemenet ja pähkinät jauhettuna)
3 rkl kauraleseitä
0,5 dl tattarijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl juustoraastetta
n. 2,5 dl vettä
2 kananmunaa
suolaa+ muita mausteita

Kaikki sekaisin ja uuniin 200-225/n.25-30 min

Ohje on suuntaa-antava. Käytä mitä kaapista löydät. Voit tehdä ilman leseitä tai tattarijauhoja. Voit lisätä nokkosta tai karpalojauhoja. Tämä rieska onnistuu aina! Kun olet muutaman kerran tehnyt, niin opit tuntemaan koostumuksesta veden määrän tai pitääkö lisätä esim. jauhoja. Annoksesta tulee uunipellillinen.

Sadepäivän ”iloihin” kuuluu näemmä myös purkoosi. Jouduin purkamaan 15 cm ponchoa. Onneksi lanka on niin paksua, että pystyin purkamaan ite ja sain työn takasin puikollekin. Ensin purin silmukka silmukalta, mutta kyllästyin ja vetelin lankaa raasti purkaen aina edelliseen levennykseen saakka. Mutta loppu hyvin, joten taas voi purkoosin tilalle vaihtaa neuloosin. Ja jos tästä purkoosista haluaa löytää positiivisia puolia, niin ehdottomasti tuo, että sain homman neulomiskuntoon ihan itse :O :DD

Onneksi sade loppui ja pääsimme ulkoilemaan. Avokki sytytti nuotion, paistettiin makkarat. Nykyisin en tosin hirveästi makkaroista välitä, mutta haaveilin jo joululomalla talvinuotiosta ja nuotiomakkarasta. Olihan se hyvää, mutta en yhtään enempää olisi tahtonut makkaraa. Mukavaa oli olla ulkona, kuunnella tulen rätinää, tuntea nuotion lämpö, tuoksutella savun tuoksua, leikkiä Harmaakuonon kanssa, nauttia kevätalven illasta.  Nauttiminen sai jatkoa nuotiohetken jälkeen saunomisen merkeissä. Avokki oli tosin aika tasarahaväsy, joten jutustelu aika vähäistä. Teehetken jälkeen painuikin jo pehkuun. Ite taidan noudattaa esimerkkiä, vaikka vähän tekisi mieli istahtaa neulomus käsissä sohvalle ja tehdä purettua osuutta takaisin. Kiire ei kuitenkaan ole, joten ehtis kyllä huomennakin.