Julkaistu

Musta tuli Windows7:n käyttäjä

Tulin tänne blogiin postaamaan innoissani uudesta läppäristäni, jonka eilen sain. Into kuitenkin hiipui kun tekstin kirjoituskenttää ei löytynyt mistään. Ennen se on tullut heti näkyviin. Onneksi tajusin painaa Htl-painiketta ja sain kirjoitustilan näkyviin. Säikähdin jo, että tässäkö oli Hepan postaukset missä kuvia ja linkkejä. Ie8 kun ei oikein vörkkinyt ruudunluvun kanssa niin hyvin, että linkit ja kuvat onnistuisin lisäämään. Firefoxin puolella se onnistuu ja onneksi nyt jatkossakin. Firefoxia käytän Bloggerissa, koska siinä on webvisum-lisäpalikka, jolla pääsen eteenpäin kommentoidessa blogeja missä on varmennin ettei jokin roskapostisysteemi pääse kommenttejaan jättämään. Mutta joo, voin huokaista helpotuksesta ja antaa innon palata takaisin, tämä toimii sittenkin.

Eilen sain tän uuden koneen ja sain heti vähän myös koulutusta. Moni on sanonut Windows7:n olevan kauhea, mutta vielä kauheutta en ole huomannut. Onhan tämä toki vähän erilainen kuin Xp, mutta varmasti niksit opittavissa kuitenkin. Olen ollut niin iloinen kun käsissä on hyvin toimiva kone. Iloitsen myös siitä, että vanhan koneen syövereistä saatiin pelastettua kaikki materiaali. Vielä en ainakaan ole huomannut minkään oleellisen puuttumista. Nyt olenkin käynyt vanhan koneen sisältöä läpi arkistoiden tärkeimmät ja poistaen turhat tiedostot. Toivottavasti arkistointi-into säilyy kunnes kaikki tiedostot on läpi käyty ja varmuuskopioitu ulkoiselle kovalevylle.

Ja mikä on nyt ihan parasta, pistenäyttö on toiminnassa ja pääsen lukemaan käsityöohjeita. Niiden ymmärtäminen puheen avulla on melkeinpä mahdotonta. Ohje pitää päästä lukemaan, sitten sen ymmärtää. Mulla on tarkoitus aloittaa revontuli-huivi ja siihen kyllä tarvitsen mikropuheen siasta pistenäytön. Hoh, järkyttävää miten riippuvainen sitä onkaan tietokoneesta. En kyllä haluis, mutta pakko kai se on myöntää miten mahtavalta tuntuu käyttää uutta, nopeaa ja hyvin toimivaa konetta!!!

No onneks mulle kuuluu muutakin. Viikonloppuna meillä oli vieraita, joten taasen tuli kokkailtua. Leivoin siemenrieskan ja puolukkapiirakan, maustoin lohen, perunat, bataatin ja sipulit. Tein jälkkäriksi marjajäädykettä. Istuimme paljon ulkona seuraten koirien touhua. Otto sai itseään pari vuotta vanhemman koirakaverin ja kyllä pojat painelivatkin pitkin pihaa. Tanner vaan tömisi ja hiekka pöllys kun nuoret juoksi kilpaa. Harmaakuono ulvoi sydäntä särkevästi kepin kanssa. Ei enään kovin jaksanut juoksuun osallistua, joten lampeen keppi kiitos!!! Välillä nuoremmat rosvosivat Harmaakuonon kepin, joten ei kuin uutta etsimään. Innostuipa Harmaakuonokin keppiä kiskomaan. Kolmen koiran murinahaukku-kepin veto -hetki oli aikas mahtavan kuuloinen ja ilmeisesti myös mahtavan näköistä. Voitte uskoa koirien olleen väsähtäneitä sunnuntaina vieraiden lähdettyä. Meille ihmisille maistui ruoka ja saunominen ihanasta kesäillasta nauttien, joten yöunet jäi vähiin. Väsytti siis meitäkin 🙂

Tänään opaskoirakoululta meitä kävi moikkaamassa kouluttajaharjottelija, jonka kanssa kierrettiin Ankkalammen lenkki. Otto alkuun opasti mallikkaasti, hakeutui syrjään, näytti suojatiet, kiersi yläesteet jne. Mutta kun ei päässyt koirapuistoon herra jymähti paikalleen ja teki sitä useamman kerran lenkin aikana. Opastuskin oli mitä sattuu. Kouluttajan mielestä poika kokeilee nyt rajojaan. Vielä kestän, että syrjää joudutaan treenaamaan, mutta tuo jämähtely on jotain käsittämätöntä. Tunnen itseni täysin aseettomaksi. Vaikka kuinka yrität jatkaa reippaasti matkaa ja tavallaan siten pakottamaan koira liikkeelle, ei se toimi, tai toimii aikansa taisteltuani. Oma erkonomiakin on koetuksella kun yritän pistää jätkää liikkeelle. Treeniä, treeniä! Ja sitä kuuluisaa KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!!! Nyt todellakin taistelen ihan erilaisen koiran kanssa mitä Harmaakuono on. Yhdeksän vuotta sitten taistelin hyppimistä ja vetämistä vastaan, nyt jumittelua vastaan. En tiedä kumpi on helpompaa tai vaikeampaa, sillä taitaa aika kullata muistot 🙂 Olen vaan niin hämmentynyt, että koira voi tehdä totaalistopin. Kyllähän olen moisesta kuullut ja nyt myös valitettavasti kokenut myös ihan käytännössä. Silti pidän Otosta ja edelleen uskon ja luotan meistä tulevan vielä hyvä koirakko.

Julkaistu

Raparperi-mansikkahilloa ja käsitöitä :)

Otsikko kertoo parin viime päivän kuulumiset tiivistetysti, mutta kerrotaan nyt tarkemmin 😀

Edelleen ollaan täällä mökillä. Kotiudutaan sunnuntaina, joten vielä monta ihanaa kesäpäivää edessä ennen kaupunkiarkea 🙂

Jos viikonloppuna nautittiin kesäpuuhista nyt parina viime päivinä nautinta on jatkunut. Eilen keittelin ekan ja tänään tokan satsin raparperi-mansikkahilloa. Olen aika hidas kuorimaan raparpereja ja pienimään ne riittävän pieniksi, jotta kypsyvät varmasti hilloksi keitettäessä. Eilen vein tarvikkeet ulos, mutta tuulisuus ja ripsivä sade ajoi kuitenkin pilkkomaan sisälle. Tänään kun taas aurinko paistoi lämpimästi jäin tyhmyyksissäni tiskipöydän ääreen puuhastelemaan. Raparpereja pilkkoessa ja hilloa keitellessä olen kuunnellut Mc Kinleyn kirjaa Unimaisemat, joten työskentely on sujunut rattoisasti. Eilisessä satsissa oli parisen litraa raparpereja ja litra mansikoita, hillosokeria 4 dl ja vettä 1 dl. Tänään satsi oli sama, mutta vettä lisäsin vain 0.5 dl. Ohjeessa kehoitetaan kiehuttamaan 10-15 min, mutta kiehutin paljon pidempään. Viime kesänä tehdessäni raparperihilloa osa raparpereistä jäi koviksi ja halusin sen nyt välttää.

Eilisiltana saatiin nauttia auringosta, joten ruokailimme ulkona. Tein salaatin johon laitoin oman maan herneitä, tomaatteja ja tammenlehtisalaattia. Kaupan rukolaa, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia sekä paprikaa. Grillattiin äidin tuomia frakfursteja. Ei siis kovin jaksettu ateriaan panostaa. Tänään hillon keittyessä tein tomaattipuoliskoja mihin tungin valkosipulia ja kietasin pekonisuikaleeseen. Avokki pesi perunat ja maustoin ne kuivatulla tillillä, savusuolalla ja voilla.

Tänään oli eilistä huomattavasti aurinkoisempi ja lämpimämpi päivä, joten harmitti vähän kun aikaa hillo- ja kokkauspuuhissa turhraantui niin paljon sisällä. No kun hommat oli tehty oli ihanaa olla ulkona ja nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa auringosta nauttien. Ruokailun jälkeen istuimme laiturilla juoden lasilliset siideriä ja käyden uimassa. Mansikoita jäi hillosta yli ja meillä sattui olemaan vielä toinen Grillimaisterin suklaafondue, joten uinnin jälkeen pyyhkeissämme nautiskelimme fondueta ja mansikoita jälkkäriksi. Vähän herkkujen laskeuduttua nauttimaan saunasta ja tauoilla kolmasti uimaan. Nyt on ihana olla ja kohta voi painua pehkuihin yöpuulle, kunhan ensin nautiskelen Roibosteestä.

Jos mun aika on mennyt hillopuuhissa niin avokki on puolestaan touhunnut pihalla. Eilen siivosi liiterin ja tyhjensi paskahuussin. Tänään rakensi huussin takaluukkuun uuden seinän. Vanha oli tyroksinen, joka ei peittänyt edes koko luukkua. Nyt siinä on vanerilevy, joka kehystetty laudoilla ja päällä pönkkä millä luukku pysyy kiinni. Aika tiiviiltä vaikutti kun kävin tänään sitä tutkimassa. Nyt ei sada lunta eikä tuule takamukseen 😀 :DEdellisiltä omistajilta on jäänyt aika paljon puurojua sekä kun ite ollaan purettu vanha terassi, laituri tms, niin lautaa on kertynyt. Avokki on onneksi keksinyt aika paljon laudoille ja rimoille hyötykäyttöä, ja mitä ei ole pystynyt hyödyntämään on poltettu.

Eilisiltana innostuin neulomaan loppuun paperinarusta suojuksen valokranssiin sekä tekemään koirien vetolelun munkinnyöritystekniikalla loppuun. Kude mistä vetolelu nyöritetään käy ihoon. Jos vähänkin tulee hankausta ihossa on polttamia tai jopa rakkoja. Siksipä työ on edistynyt todella hitaasti. Ehkä nyttemmin iho on vähän tottunut, tai tekniikka parantunut kun pystyy solmimaan useamman solmun kerrallaan. Alkuun parissa oli jo toinen liikaa 🙁 Ja eipä tuosta ohuesta paperinarusta neulominenkaan mitään herkkua ole. Tein suojuksen 12mm puikoilla 56 silmukalla ja mittaa suojukselle 50 cm. Paperinaru ei ole villalangan tavoin mukautuvaa ja välillä putoavia silmukoita sai pelastella. Onnistuin onneksi nappaamaan ne kiinni. Paperinarussa tuntee neuloksen tosi hyvin, joten… Pirullista se vaan on. Mulla on odottamassa toinen vyyhti, josta pitäisi tehdä samanlainen suojus. Palailen tuohon vetoleluun ohjeineen kun saan valokuvan siitä sekä myös valokranssiin kunhan se valmistuu.

Tapasimme viime keskiviikkona Silmukkasiskojen kanssa. Alotin ambitus-kaulurin. Haluan tehdä sen uudestaan ja katsoa onnistunko nyt levennyksissä paremmin kuin avokille kauluria tehdessäni viime talvena. Työtä on tehty vasta pari senttiä, joten levennyksiin on vielä matkaa. Puikoilla on myös mohairlangasta neulomani kaulurin tekele. Mulla on visio siitä millaisen siitä haluaisin, mutta katsotaan. Siihen palaan, jos kauluri syntyy ja se on vielä esittelykelpoinen 😀

Julkaistu

Herkullista grilliruokaa ja kesäilloista nautintaa

Torstaina tultiin mökille ja seurana oli äitini tähän iltaan. Äiti ryhtyi miltein heti kitkemään kukkapenkkejä avokin ja veljeni viimeistellessä laiturin käyntisillan ja laituriosan yhteen liittämisen. Minä valtasin keittiön ja rupesin kokkaamaan. Lohifileeseen Heikkilän luomutilan savusuolaa, sitruunaista kalamaustetta ja kuivattua tilliä. Perunanyyttiin luomuvoita, savusuolaa ja mustapippuriasekä sipulinyyttiin hunajaa, suolaa ja mustapippuria. Ateriasta tuli herkullinen, kalakin tuntui tuoreelta. Ruokailemaan päästiin aika myöhään. Nautimme aterioiden kesäillasta valkkarista hiukan liikaa nauttien. Jälkkäriksi testasimme Grillimaisterin suklaafondueta, jonka voi kuumentaa nuotiolla tai grillissä välillä sekottaen. Dipattiin suklaaseen mansikoita. Vasta pimeyden synennettyä ja lintujen täysin hiljennettyä maltoimme kömpiä nukkumaan.

Perjantaina aamupäivä meni vähän toipumiseen, mutta avokki ryhtyi laittamaan laiturin maakiinnityksiä äidin repiessä rikkaruohoja ja mun tiskatessa. Välillä uimaan ja taasen puuhastelemaan. Linnottauduin keittiöön ja valmistin meille täytettyjä paprikoita ja tomaatteja. Avokki paistoi viikolla aikaisemmin jauhelihan, joka piti saada käytetyksi. Jauhelihan lisäksi lisäsin paprikoihin sipulia ja fetaa. Tomaatteihin valkosipulia. Bataaattinyytin maustoin luomuvoilla ja savusuolalla. Ateria oli kuulemma oikein kesäisen näköinen ja vaikka itse sanonkin myös herkullinen. Nyt ei jälkkäriä ollutkaan. Myöhemmin illalla istuimme nuotiolla ja paistoimme makkaraa. Taas kello oli lähemmäks kaksi ennen kuin maltoimme nukkumaan.

Lauantaina ei onneksi huono olo vaivannut, mutta silti aamu oli vähän hidas valvomisesta. Äiti istutteli kukkasipuleita ja kun oli tarkoitus mennä kasvimaalle tekemään vanhoille marjapensaille tukikehiköt iskikin vesisade suunnitelmia häiritsemään. Pyykitkin oltiin juuri saatu narulle kuivumaan. Noh, sen luonto kuivaa minkä kasteleekin. Äidin lukiessa kirjaa ulkona ja avokin kuunnellessa omaa kirjaansa valmistin ruuan. Nyt maustoin possun ulkofilepihvit soijalla, savusuolalla, karhunlaukalla, mustapippurilla, perunat savusuolalla ja luomuvoilla sekä sipulit torstaiseen tapaan. Innostuinpa leipomaan vielä mustikkapiirakan. Äiti toi keskiviikkona poimimiaan mustikoita. Tein ohjeella:
150 voita
1 dl sokeria
2 dl tattarijauhoja
1.5 dl gluteeinitonta jauhoa
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2-3 kukkuraista ruokalusikallista maitorahkaa
Eli, pohja on sama kuin raparperipiirakassa, jonka ohjeen olen viime kesänä tänne laittanut. Vehnäjauhot 3-5 dl olen korvannut tattari- ja gluteeinittomilla jauhoilla ja lisännyt rahkaa piirakan paremman koostumuksen säilymiseksi.
Pinnalle latasin loput purkista maitorahkaa mihin olin sekoittanut mustikat ja sokerin. Mustikoiden määrää en osaa sanoa, piirakasta tuli runsasmustikkaista.Uuniin 200 astetta ja paistoaika ainakin tuolla mustikkamäärällä oli 30-35 min. Piirakkaa maistelimme illalla saunomisen jälkeen.

Tummia pilviä purjehti pitkin alkuiltaa ja vähän arvoimme voidaanko syödä ulkona vai ei, söimme ja saatiinkin lopulta nauttia auringon paisteesta. Kaikki  oltiin aika väsyneitä, joten vatsojen vähän lasehdittua saunomaan, uimaan ja lopulta iltateelle piirakasta nauttimaan ja unille.

Tänään aurinko paistoikin koko päivän. Äiti ja avokki saivat laitetuksi kehikot marjapensaille mun maustaessa kanafileet hunajalla, soijalla, carrylla ja mustapippurilla. Perunoihin laitoin nyt barbigue-maustetta ja voita. Leikkasin tomaattia ja paprikaa lisukkeeksi. Uimisen jälkeen olikin mukavaa istahtaa aterialle. Tosin aurinko paistoi jo melkein liiankin kuumasti – ainakin äidin mielestä.

Koirien touhuja on ollut hauska seurata. Eilen Harmaakuono ui lammesta keppiä ja Otto seurasi mukana ja uivat rantaan toisen pitäessä toisesta päästä kiinni ja toisen toisesta päästä keppiä. Välillä tyypit innostuvat ihan pihapiirissä vetämään keppiä hirmuisen murinan ja haukun säestyksellä. Otto yleensä luovuttaa ensinmäiseksi. Lammessa käytyään Otto heittäytyy maahan ja piehtaroi niin että maa vain pöllyää. Niin, Ottokin on alkanut uimaan välillä ihan uimalla eikä vain kahlaillen. Vaatii kyllä Harmaakuonon esimerkin tai ihmisiä lammessa uimassa.

Lukijoiden joukkoon on saapunut uusi ja 50 lukija! Tervetuloa lukemaan näitä kirjoituksiani laidasta laitaan. Tänään teemana ruoka, ens kerralla kenties käsityöt, liikunta tai jotain ihan muuta 😉 Jos tulee mieleen aihepiirejä mistä haluaisitte lukea kirjoituksiani, niin vinkatkaa.

Julkaistu

Hipaisukytkimet – näkövammaisen painajainenko?

Aika milloin kodin eletroniikassa ja koneissa oli selkeät nappulat alkaa olla ohi, ja tilalle tulleet ohjauspaneelit hipaisukytkimin. Ei auta muu kuin ottaa kontaktimuovia esille ja kirjoittaa pistekirjoituskoneella tunnisteita painikkeiden ylä- tai alapuolelle. Mutta sekään ei riitä, sillä useasti saman painikkeen takana on useampi toiminto, joten ei muuta kuin kirjoittamaan erillinen lista muistin tueksi, jotta saa haluamansa ohjelman tai toiminnon kytketyksi päälle.

Keittiöremontti on vihdoin valmis, ja nyt olemme todella päässeet hipaisukytkimien mailmaan, kontaktimuovia ja merkkausnypyjä on käytetty ahkerasti. Nyt vaan ei muuta kuin kokkaamaan.

Moni kauhistuu kuullessaan, että meillä on induktioliesi ja kysytäänkin ”miten sillä sokeana pystyy toimimaan”. Kysymys ei ole tyhmä, ja itsekin pidin sitä aika mahdottomana. Nyt meillä kuitenkin on induktiotaso uudessa keittiössämme. Halusimme sellaisen leveän tason mihin mahtuu kolme kattilaa rinnakkain. Aluksi ihastuimme sellaiseen  tasoon missä kattilan olisi voinut laittaa mihin kohtaa tahansa, mutta hinta oli todella suolainen ja päädyimme tuohon kolmen kattilan paikan malliin. Tasossa kattilan paikat tuntuvat äärimmäisen huonosti, mutta onneksi äänestä tietää milloin kattila on kohdallaan. Mitä kovempi sirinä sen parempi. Aikaisemmin meillä oli keraaminen taso, jossa ei tiennyt kattiloiden paikkoja ja monesti se tuottikin ongelmaa. Induktiossa on myös hyvä ettei siihen pääse palamaan ruokaa, joten puhtaana pito on helppoa.

Entäs sitten se hipaisukytkimin toimiva ohjauspaneeli. Aikas pelottavalta sokon korville ainakin kuulostaa. Nyt kuitenkin sekin alkaa olla hallussa. Merkkasimme nypyllä virtakytkimen, levyjen kuumentamisasteikon pistekirjoituksella. Merkit ovat kytkimien alapuolella, joten sormella tunnusteltuaan ja löydettyään haluamansa kohdan, sormea viedään ylöspäin sentin verran ja painallus. Merkkasimme nollan, josta levy menee päälle, ykkösen ja poverin kirjaimella p. Väliin jää 2-9, mutta pistekirjoituksen koon vuoksi niiden kaikkien merkkaaminen on mahdotonta, mutta esim. vitosen löytää kivasti ykkösen ja P:en puolesta välistä. Tasossa on myös näppäimet lukitukseen ja ajastimeen. Niitä ei merkattu, koska niitä ei käytetä. Levyhän ei toimi, jos siinä ei ole kattilaa. Ja katkaisemalla virran toiminnot nollaantuvat. Onneksi induktio piippaa aina halutun painalluksen jälkeen, joten saadaan tieto myös toiminnon kytkennän onnistumisesta.

Nykyään on paljon uuneja missä on pyöritettävät portaattomat säätimet, jotka vielä pyörivät ympäri ja ympäri. Ovat aivan mahdottomia käyttää. Onneksi löysimme Bossin perusuunin, jossa pyöritettävä nappula naksahtaa kunkin toiminnon kohdalla, joten merkit tarvittiin vain lämpötilan säätimen ympärille. Laitoimme nypyt sadan ja kahden sadan asteen kohdalle ja grillausalueen aloitukseen. Kirjoitimme erillisen listan missä on pyöritettävän nappulan toimintojärjestys, eli tyyliin
1 tasalämpö
2 kiertoilma
3 alalämpö jne, jne…

Tiskikoneessa nappulat tuntuvat hyvin, mutta saman napin takana on useampi toiminto. Virtanappia painaessa ei tiedä onko virta päällä vai ei. Se ei valitettavasti piippaa eikä napin kohoumakaan muutu. Virtanapin jälkeen on ajastin mitä emme aio edes yrittää käyttää. Sitten on kaksi ohjelmanappia, nuli ylös ja alas. Onneksi koneen tiskattua se palaa aina perustilaan, joten painamalla esim. yhden kerran saan peruspesun päälle, tai jos haluan ekopesun painan nappia viidesti. Toiseen ohjelmanappiin ei tarvitse koskea, menisi vain sekaisin. Sitten on vielä jokin multitabs-nappi, joka onneksi pysyy kerrasta toiseen. Siitä saa muutettua huuhteluaineiden käyttöön tai mitä niitä nyt onkaan. Meillä on yhdistelmätapletteja, joten siihenkään ei tarvitse koskea. Merkkasimme tuon toisen ohjelmanapin nypyllä näin alkuun muistin virkistykseksi ja kirjoitimme erillisen listan mitä napista tapahtuu kuinkin monella painalluksella. Hana laitetaan päälle painamalla lyhyesti nappia, josta kuuluu naksahdus. Jos nappia painaa liian pitkään siihen tulee jotain muita toimintoja mistä ei aavistustakaan. Onneksi virta katkeaa jonkin ajan päästä itsestään ja homman voi ottaa uudelleen tarvittaessa.

Kodinkoneiden lisäks ollaan merkattu pisteille kaikki mahdollinen mausteet, kuiva-aineet, säilykkeet, teet jne. Tuo pitäisi jatkossa tehdä aina, jotta kaappeihin/laatikoihin ei unohtuisi mitään, tai että ei jäisi käyttämättä kun ei muista mitä tuossa pussissa olikaan… 🙂 Ylipäätään olen nykyiseen keittiöön todella tyytyväinen. Kaikella on loogisesti hyvät paikat ja uskoisin järjestyksen pysyvän aikaisempaa paremmin. Nyt ylttyy kaikkeen hyvin ja laatikoissa on tavaraa sopivasti jne. Eli, ehkä meillä siirryttiin nykyaikaan. Olen ymmärtänyt, että kaapit tason alla ei enään ole in, vaan laatikostot, ja meille muutos tuntuisi sopivan hienosti. Nyt ei muuta kuin uudesta keittiöstä nauttimaan ja kokkaamaan.

Julkaistu

Ajelemaan tandemilla?

Kesä on pyöräilyn huippuaikaa. Minunkin ”punainen Ferrari” odottaa varastosta esille ottoa. Oletko halukas kokeilemaan jotain uutta ja lähteä kanssani polkemaan??? Piloteista on aina pulaa, joten yhdestäkin pyöräilykerrasta iloitsen. Kokemusta tandemilla ajamisesta ei tarvitse olla. Käännöksissä muistettava pyörän olevan normipyörää pidempi. Valitettavasti pyörän koon vuoksi en voi pakata sitä tavisautoon ja hurauttaa luoksesi, joten ajelun pitäisi tapahtua täällä kotinurkilla pääkaupunkiseudulla. Jos haluat ajelemaan ota yhteyttä, mailiosoitteen löydät Ota yhteyttä -sivulta. Korvaan mielelläni mahdolliset matkakulusi, tarjoan kahvit/teet pikkupurtavan kera tai mitä sopivaa sovitaankin. Myös hieronta on mahdollinen. Eli, tervetuloa kaverikseni polkemaan. Tarkemman sijaintini kertoilen yksityisesti 🙂

Julkaistu

Loppukuun kuulumisia

Kamalaa vauhtia on mennyt tämä kesäkuu; huomenna Otto on ollut luonani tasan kuukauden. Näinkö äkkiä tämä aika todella menee???

Eilen kotiuduimme mökiltä, jossa vierähti puolitoista viikkoa päivä päivältä helteisemmässä säässä. Laituri saatiin käyttökuntoon ja juhannusta vietimme
ystäväpariskunnan kanssa. Aattoaamun vietinkin keittiön puolella pullottaen raparperi-sitruunajuoman, leipoen raparperipiirakan. Juomasta tulikin maistuvaista
ja se meni hetkessä. Ohjeen sain ystävältäni:
2 l raparpereja
3 l vettä
1 sitruuna
4 dl sokeria, tai maun mukaan
Pilko raparperit pieniksi siivuiksi, laita ne likoamaan veteen 4 vrk:si, lisää sokeri, sekoita kunnes sokeri on täysin sulanut. Pullota ja nauti!

Lammen vesi lämpeni hellepäivien myötä ja jo aattona pulahdimme pari kertaa veteen ilman saunaa ja nyt viikon varrella lammen viileys tuntui ihanan virkistävältä
helteen keskellä. Eilen vähän harmitti kun oli aika lähteä kotiin. No tänään onkin ollut sadepäivä enempi vähempi. Tarkotus oli lähteä Kaunissaareen retkelle,
mutta Otto pruuttas ripulit aamulla olkkarin lattialle, joten ei lähdetty. Koira on lääkitty eikä yllätyksiä ole enään tullut. Retki jäi kuitenkin retkeilemättä.
Eilisiltana kävimme tekemässä pienen lenkin, jossa Otto pääsi harjoittelemaan suojateiden ja tien haarojen ilmaisemista, syrjän pitoa tms. Nyt iltapäivällä
kierrettyämme ulkoilualueella kakkapaikoilla käytiin kävelemässä lopuksi asvaltilla. Eilen suojateiden näytöt oli vähän hukassa, mutta tänään poika näytti
ne mallikkaasti. Syrjästä poika ajautuu liiaksi keskelle tietä, joten treenausta vaan lisää.

Mökillä tehtiin puutarhahommia, rapsien rikkaruohoja pois, leikkaamalla nurmikko, kasvien kastelua yms. Kahteen ikkunaan saatiin hyttysverkot paikoilleen,
joka toikin helleöihin suunnatonta helpotusta. Avustajan käydessä matkallaan pohjoiseen, merkattiin pyykkikoneeseen merkinnät, jotta osaan käyttää useampia
ohjelmia. Hankimme keväällä sinne pienen pyykkikoneen ja oih miten tuoksuvaista ulkona kuivattu pyykki voikaan olla. Nyt ei tarvitse joka kerta tuoda kotiin
koiran pyyhkeistä meidän työvaatteisiin pestäväksi. Herra Harmaakuono kun lotraa lammessa monta kertaa päivässä, pyyhkeitäkin kuluu. Myös Otto on uskaltautunut
uimasilleen. Alkuun kahlaili rantavedessä, mutta nyt innostuu välillä hakemaan Harmaakuonon kanssa keppiä, ja uipa se pari kertaa luoksenikin pulikoidessani
lammessa. Koirien energiatasot on kyllä kovin erilaiset. Otto viihtyy pitkiäkin aikoja köllöllään tekemättä mitään, Harmaakuono hakee huomiota ja hakee
seuraa. Välillä Ottokin innostuu kilpailemaan huomiosta. Toisaalta pojat kyllä viihtyvät keskenään leikkienkin.

Mun tietokoneasia on edistynyt hurjaa vauhtia. Sain lainaan kaverilta kannettavan läppärin, jonka eilen postista hain. Ei ehtinyt mökille mukaan, ja nyt
olenkin jo saanut päätöksen Kelasta uudesta aparaatista ja ilmeisesti jo ens viikolla kone ohjelmineen saapuu kouluttajalle, joka kokoaa koneen ja kouluttaa
käytön. Siirryn Windows seiskan käyttäjäksi, jännittävää. Itse asiassa saan nyt siitä hivenen esimakua naputellessani tätä kaverin konetta. Jähtäväksi
jää saanko jo mökille oman koneeni vai otanko lainakoneen. Varmaa on kuitenkin se, että tietokone-elämä voi palata mökkeilyyn. Yllättävän vähän olen tietokonetta
siellä kaivannut. Päivät sujahtaa ulkona ja ruokaa laitellessa, saunoessa jne. Käsitöitä olen jonkin verran tehnyt jaksamatta kuitenkaan keskittyä niihin
kovin hirmuisesti. Sain Revontuli-huivin ohjeen kaavat aukaistuna blogi- ja fb-kamulta, KIITOS! Työtä en kuitenkaan vielä aloittanut kun totesin tarvitsevani
ohjetta lähes koko aikaisesti, etten millään pysty muistamaan sitä ulkoa, ja kun pisteprintteriäkään en omista. Mutta nyt kun tietokone on taas käytössä
ohjetta voin seurata mökilläkin, joten huiviprojekti voi alkaa…

Viettäessäni blogihiljaisuutta olen saanut uuden lukijan, TERVETULOA Hepan mailmaan mukaan 😀

Julkaistu

Alkukesän kuulumisia

Mun läppäri sanoi työsopimuksensa irti pari viikkoa sitten eikä sitä kannata enään korjata. Kotona käytän ikivanhaa pöytäkonetta ja mökillä Facebookia vilkuilen kerran pari päivässä puhelimella. Saa nähdä miten kauan tilanne jatkuu tällaisena. Uuden tietokoneen anomus Kelaan on tehty apuvälineohjelmineen, mutta kesälomat ovella ja Kela ei muutenkaan nopeudestaan ole kovinkaan kuuluisa. Helpotusta on tulossa, sillä tuttavani on luvannut lainata omaansa kakkoskonetta, joten ehkäpä pääsen aktivoitumaan tän blogin kirjoittamisessakin.

Tältä erää on kotipaikkakoulutus Oton kanssa ohi. Kahden viikon aikana kävimme läpi Ankkalammen lenkin, Metsolan suon lenkin, pikku lenkin katuja pitkin sekä reitin kauppaan. Suolenkillä ekan viikon lopulla Otto piti jo kivasti vauhtia ja huomio kiinnittyikin syrjän pitoon. On tärkeää, että koira opastaa tien reunassa eikä ajautuen keskelle. Toisella viikolla vauhtia löytyi ihan uudella tavalla ja kahtena iltana juoksimme pienen matkaa. Vitsi miten ihanan pehmeä veto koiralla ja se sen askellus. Melkein voisin rakastua juoksemiseen. Otto yllätti myös kauppareitillä. Se kulki kauppaan kuin ajatus, eikä se ollut siellä aiemmin käynyt. Paluumatka sujui takkusasti. Kävely meni mateluksi ja suojateiden näytöt hiipimiseksi. Toisella kertaa sujui jo paljon paremmin.

Viime viikolla Otto pääsi treenaamaan kokouskäyttäytymistä ja keskiviikkona Silmukkasiskojen miitatessa Espoon Menitassa shoppailukäyttäytymistä. Ensiksi kahvittelimme ja poika otti Siskoilta vastaan hellyyksiä malttaen kuitenkin rauhoittua aloilleen. Lankakaupan puolella laitoimme pojan kassan viereen paikalleen. Kahdesti Otto hiipi luokseni nähdessään mut hyllyjen lomasta. Ensikerraksi kuitenkin käyttäytymiseen voin olla tyytyväinen.

Tuskin yllätytte kun kerron viikonloppujen vierähtäneen mökillä. Kun jouduin päättämään jäädä Helsingin blogimiitista pois sunnuntaina veljeni perheineen vieraili mökillä. Lapset leikkivät koirien kanssa ja uskaltautuipa vanhin lapsista isänsä tavoin lampeen uimaan. Leivoin raparperipiirakkaa ja siemenleipää. Tein elämäni ekan piirakan gluteeinittomana ja mielestäni onnistui hyvin.

Viikonlopun aikana neuloin tilaustyönä tuubihuivin ja ahmin Wilbur Smithin kirjaa Valkoiset miehet. Välillä nyöritin koiran vetolelua ja taittelin kahvipussisuikaleita. Nautin kokkaamisesta ja helteestä.

Nyt ei sää hellinyt meitä. Sateista ja tuulista. Viikonlopun teemaksi voisi nimittää paperilankavyyhdin selvittäminen. Ostin keskiviikkona ohutta paperilankaa, josta neulon valokranssiin suojuksen. No neulostakin setvimisen ohessa syntyi ehkä 20 cm, mutta jos setvintää ei olis ollu, olisin varmasti neulonut jo toisenkin suojan. Aurinkoisina hetkinä rikkaruohojen rapsimista ja kasvien hoitoa muutoinkin. Ennen kotiin lähtöä avokki kuori mulle raparpereja. Laitoin ne pilkottuna likoamaan sitruunamehuun, johon lisätty myös sokeria. Mulla oli hyvä raparperi-sitruunamehun ohje, mutta se katosi koneen hajoamisen myötä. Ystäväni avustuksella löytyi vähän vastaava, jonka mukaan nyt teen mehun.

Harmaakuono on nyt ymmärtänyt ettei sen tarvitse työvermeitä päälleen huolia. Alkuun se läähätti ja vouhotti mun ja Oton lähtiessä ulos. Nyt se katselee lähtöämme rauhallisena. Se ei hakenut läheisyyttä minulta kovinkaan paljoa. Nyt viimeisen viikon aikana tilanne on muuttunut. Nyt tullaan aivan liki kuten talvisaikaankin, ja jos rapsutan Ottoa Harmaakuono kyllä muistuttaa olemassa olostaan. Ja kyllä koirat on kaverustuneet. Leikkivät mökin pihassa yhdessä vetäen keppiä kilpaa, nukkuvat selkä selkää vasten vierivieritysten. Vaikka Otto on kovin erilainen koira, olen tykästynyt siihen ja päivä päivältä suhteemme paranee. Viime torstaina ennen mökille lähtöä kävimme pienellä porukalla eräs lenkkireitti, joka tehdään kerhotapaamisella elokuussa. Maasto oli vaihtelevaa, Otto opasti varmasti ja hienosti. Kyllä olen ylpeä hienosta opaskoirasta ja tuon kokemuksen jälkeen uskallan lähteä pojan kanssa vaativampiinkin olosuhteisiin kävelemään.

Julkaistu

Osa 4: Toisen kurssiviikon tunnelmia + kotiutuminen

Toinen kurssiviikko aloitettiin ns. Itiksen lenkillä, joka sujui mukavasti. Otto teki kivasti töitä ja viikonlopun lepo oli tehnyt tehtävänsä. Mutta… iltapäivällä tuli totaalinen romahdus ja muistutus miten hetkessä kaikki voi olla toisin. Mentiin Vuosaareen merenrantalenkille, jossa koiralle tulee näytettäväksi suoraan meneviä suojateitä sekä suojateiden hakuja sekä oikealta että vasemmalta. Otto meni alkuun suojateistä läpi ja uusintaottojen jälkeen aloitti hiipimisen jo 10-15 metriä ennen pysähdyspaikkaa. Eikä haut oikein sujuneet, meni mateluksi. Aamun lenkillä Otto vei rohkeasti vaikeassakin reitissä (rakennustyömaan läpi puikkelehtimista) uskaltautuen kääntyä eteeni ja työntää minua oikealle. Eli, rohkeuden myötä ilmeisesti piti testailla olisko suojateiden näyttö tarpeen vai ei. Onneksi kuitenkin osasin suhtautua tilanteeseen enkä menettänyt hermojani tai tullut epätoivoiseksi.
Kahvin jälkeen Opaskoirakoulun johtaja kävi läpi sopimuksissa olevia asioita sekä vähän lakipykäliin liittyviä juttuja. Opaskoiralla ei ole mitään oikeuksia. Minulla on oikeus päästä opaskoiran kanssa paikkoihin mihin siviilikoirilla ei ole asiaa. Puhuimme myös koirien hyvästä kohtelusta, riittävästä liikunnasta, ravitsemuksesta tms.
Päivällisen jälkeen Johtava kouluttaja luennoin äänen käytöstä ja tuon luennon aiemminkin kuulleena tiesin odottaa huippuluentoa enkä joutunut nytkään pettymään. Kouluttaja osaa hyvin käyttää omaa ääntään antaessa esimerkkejä ja luento oli elävä. Liian usein itsekin syyllistyy käskyjen toistamiseen ja äänen käyttö on mitä sattuu. Nyt kun taas muistaisi jatkossa paremmin itsekin toimia.
Luentojen jälkeen mua ja Ottoa tuli moikkaamaan ystäväni. Käytettiin Ottoa tarpeillaan, jonka jälkeen Otto sai jäädä huoneeseen ja me naiset pyyhkäsimme Itikseen teelle. Olipa ihanaa olla pois laitosmaisista olosuhteista. Kaikki loppuu vaan aikanaan ja palattava Iirikseen iltapalalle.  Ulkoilutusten jälkeen vielä hetki rupattelua kurssikaverin kanssa.
Tiistaiaamuna lähdimme Oton ja kouluttajan kanssa kotimaisemiin Ankkalammen lenkkiä treenaamaan. Alussa Otto meni reippaasti ja innokkaasti, mutta loppua kohden vauhti hiipui eikä oikein kaasukahvan käyttökään auttanut 😀 Ehkä ”turnausväsymystä” ilmassa. Kotona sisällä ei käyty laisinkaan, sillä avokki oli töissä ja Harmaakuono yksin. En halunnut ”häiritä” pikavisiitillä vanhaa herraa, joten palasimme Iirikseen. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä kotiin.
Iltapäivällä treenasimme tottista ja erityisesti vapaudesta luokse tuloa. Kyllähän koira oli kuulolla ja tulikin lähelle, mutta ei vasemmalle sivulleni. Jäi etuvasempaan tai eteen. Treenaamalla se kuitenkin tarkentuu hiljalleen. Käytiin tekemässä vielä siirtolapuutarhalenkki ennen kahvia.
Päivän luento käsitteli hallittavuutta ja maaseutuopastusta. Käytiin teoriassa hallittavuusliikkeet läpi: seuraaminen, luokse tulo, paikalla olo, nouto jne. Maaseutuopastuksessa koiralle ehkä hankalinpia asioita on oikealta tien haku ilman oikomisia. Luennon piti kouluttaja, joka on Harmaakuonon kouluttanut. Häntä kuunnellessa tuli mieleen elävästi yhdeksän vuotta sitten koetut kurssitunnelmat.
Päivällisen jälkeen tapasin pari Silmukkasiskoa joidenka kanssa kävimme Pime Cafessa. Oli mielenkiintoista olla heidän mukanaan. Toinen uskaltautui ottamaan kahvia termarista itse. Etäisyyksien hahmottaminen tuntui vaikealta, mutta molemmat sanoivat ”kaikkien pitäisi päästä kokemaan Pime Cafe”. Jos siihen tulee mahdollisuus, MENKÄÄ!!! Mutta mainostuksen jälkeen takaisin kurssitunnelmiin… Tokihan Siskot halusivat tavata myös Oton. Otto nauttikin rapsutuksista ennen kuin laittoi silmät kiinni ja nukkui pölpötyksestä huolimatta. Vielä ennen iltapalaa ehdin piipahtamaan Aa:n kanssa valitsemassa uuteen keittiöömme uunin ja samalla iltateellä.
Keskiviikkona teimme taasen lenkin Itikseen ja kuljimme myös sisätiloissa. Treenattiin kahvilakäyttäytymistä samaisessa paikassa missä olin jo kahtena iltana ilman koiraa käynytkin. Tee maistui nytkin ja Otto pysyi paikallaan loistavasti. Käsittämättömän rauhallinen koiraherra!!!Opasti hyvin, kroppa näytti aikaisempaa rennommalta ja tyyppi otti muutenkin sopivan lunkisti. Iltapäivällä Vuosaaren lenkki meni jos mahdollista vielä surkeammin kuin maanantaina. Se oli yhtä tuskaa, ja lisäksi koiran totaalinen väsähtäminen, pakko oli vähän jo antaa anteeksikin.Koirasta kuulemma oikein näki miten poikki se henkisesti olikin.
Kahvin jälkeen viimeinen luento aiheena kaupunkiopastus. Käytiin siis kaupungissa liikkkumista teoriassa läpi sekä julkisissa liikkumista. Väliin saimme kuulla mukavia tarinoita vuosien takaaa. Luennon jälkeen olikin hymy herkässä ja iloinen mieli.
Ennen saunomista ja uintia oli hyvää aikaa pakata. Koti-ikävä alkoi olla jo melkoinen, joten tieto kotiin pääsystä siivitti iltaamme. Sauna ja uinti tuntui hyvältä ja mukavan kurssiporukan kanssa oli ilo vietellä iltaa ajatuksia jakaen.
Torstaiaamuna vielä Vuosaaren lenkki, jossa suojateiden näyttö teemana ja nyt homma sujui mukavasti. Kiinnostus toisiin koiriin oli taas vastaavasti lisääntynyt, mutta hyvillä mielin saatoimme lähteä kotiin. Lounaan jälkeen viimeiset pakkaukset ja päätöskahvit, jossa allekirjoitimme sopimukset ja me kurssilaiset muistimme pienellä kouluttajaimitoinnilla omia kouluttajiamme. Naurua riitti ja vähän tuntui haikealta erota niin mahtavasta porukasta. Kotiin oli kuitenkin ihanaa tulla, vaikka keittiöremontti on vielä vähän kesken. Purin tavarat Oton seuratessa joka askeltani koko illan. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet jo mökille. Ilta sujui väsymyksen kourissa Ottoon tutustuen.
Perjantaiaamuna meillä oli eka kotipaikkakoulutustreeni. Käveltiin meidän lähilenkki Metsolansuon lenkki. Nyt teemana syrjän pito. Otto tahtoi viedä reitillä liian keskellä, joten teemaksi nousi tuo syrjän pito. Ohjeeksi saatiin viikonlopuksi lepoa, ja sitä on noudatettu. Passihakemuksen jätön jälkeen lähdin mökille. Täällä avokki ja Harmaakuono jo odottelivatkin. Koirat juoksivat ja me katottiin istutusten tilanne ja istutettiin tomaattilaatikkoon lisää tomaattia ja paprikaa. Tuntui hyvältä olla taas rakkaidensa lähellä luonnon keskellä. Söimme ulkona grilliperunoita ja lohta, istuttiin viltillä katsellen koirien touhuamista ja rentouduttiin. Ja viikonloppu on mennyt samanlaisissa merkeissä. Eilen kokkasin täytettyjä paprikoita ja avokille raparperipiirakan.
Otto on aivan erilainen koira kuin Harmaakuono. Otto ei mene veteen, Otto on paljon epäsosiaalisempi, arempi tapaus. Täälläkin kulkee aika paljon perässäni ja väistää se ei osaa. Ollaan molemmat avokin kanssa meinattu lentää turvallemme törmätessämme makoilevaan koiraan. Pojalla ei tassukaan rävähdä kun tallomme siihen. Hiljalleen käsky ”väistä” alkaa tulla tutuksi, mutta eihän sitä aina tiedä missä se makaa, joten törmäyksiä tulee kun Otto ei väistä oma-alotteisesti. Paljon on oppimista niin minulla kuin Otollakin ja alkavalla viikolla jatkamme kotipaikkakoulutuksen merkeissä ja toivottavasti kulkumme alkaa tasaantua eikä jokaisella lenkillä nouse jotain teemaa, joka ei vaan sillä kertaa toimi. Ja nyt lepo on ohi, joten tästä hiljalleen lähdetään Oton kanssa eri paikkoihin kestävyyttä kasvattelemaan.
Julkaistu

Osa 3: ”Viikonloppuloma” mökkeillen

Lähdin lähes heti vikan harjoituslenkin jälkeen mökille mahassa perhosia. Jännitti miten Harmaakuono ja Otto sopeutuisivat tilanteeseen, miten Harmaakuono oppii olevansa nyt töiltä vapaa. Kun pääsin autosta ulos vanha herra juoksikin luokseni ja hyppäsi minua vasten, vaikka tietääkin sellaisen olevan kiellettyä toimintaa. Pidin Oton hetken kiinni, mutta koirilla oli valtava halu päästä nujuamaan, joten koira vapaaksi. Iloksemme Otto pysyy pihapiirissä hienosti ja koirat kirmasivatkin meidän kierrellessä katselemassa miten kasvit ovat lähteneet kasvamaan. Yhtä vadelmapensasta lukuun ottamatta kaikki näytti hyvältä. Tuntui hyvältä olla rakkaiden keskellä luonnon helmassa. Otolla vauhtia piisas ja Harmaakuono koitti pysyä perässä. Siinä koiria seuratessa todella ymmärsi taas Harmaakuonon olevan oikeasti jo aika vanha. Koirat selvästi vähän kilpaili huomiosta ja jos rapsutin Ottoa Harmaakuono tunki väliin. Jos Harmaakuono oli saamassa hellyyksiä Otto piti pienen välimatkan meihin.

Otto oli hämmentynyt, kovin rauhallinen. Pötkötteli meidän juodessa teetä avokin kanssa ja vaihtaessa kuulumisia. Olin väsähtänyt ja kömminkin päikkäreille, jonka jälkeen tein meille grilliin perunanyytin. Avokki oli ostanut lämminsavulohta. Oton rauhallisuus kummastutti ja sen rauhallisuus selvästi rauhoitti myös Harmaakuonoa. Yö menikin erittäin rauhallisesti. Aamulla heräsin siihen kun toinen haukahti jotain.

Kurssiväsymystä oli ilmassa, joka lineen lähinnä henkistä laatua. Nukuin kellon ympäri, jonka jälkeen käynnistyin hitaasti. Jossain vaiheessa iski alakuloisuus siitä, että elämämme muuttuu, siitä, ettei meillä ole vilkasta uutta koiraa. Kaitpa tuo oli lähinnä hetkellistä tunteiden myllerrystä. Toisena hetkenä Oton rauhallisuus tuntui ihanalta, toisinaan olisi toivonut irrottelevampaa otetta maalaiselämään. Järjellä ajateltuna ei kai ihme, että koira on varautunut muutosten keskellä, jos kerran luonteeltaan on arempi ja varauksellisempi kuin esim. Harmaakuono. Mutta emmeköhän me opi hiljalleen toisiltamme lisää ja oma varautuneisuuskin vaihtuu kiintymykseksi.

Tein meille fetasalaatin, jota söimme pihvien kanssa. Istuimme lammen rannalla alkavasta kesästä nauttien. Edellisiltana nautimme saunan ihanuudesta ja tauoilla hyttysten tuloa kirosimme. Tuolloin lauantaina käytiin koirien kanssa nelisen kilsaa kävelemässä. Harmaakuono olisi mielellään hypännyt valjaisiin niitä Otolle pukiessani.

Onneksi hellyyksiä voi jakaa molemmille vaikkapa samaan aikaan <3 p="">

Taisto kepistä

Oli rentouttavaa viettää aikaa mökillä. Avokki ajeli nurmikon ja minä leikkasin seinän vieriltä pienessä ajassa venähtänyttä heinää. Sunnuntaina jo aamupäivästä oli aika palata kaupunkiin. Tuntui haikealta jättää Harmaakuono. Se kun olisi niin tahtonut mukaan ja miten se jäi surkeana istumaan pihaan. Vasta avokin lepyttelyt ja pihapuuhat oli saaneet koiran taas iloiseksi ja keppien kimppuun.

 Ja minä saatoin lohduttautua ajatuksella, että koira elää ja tuntee juuri siinä hetkessä mikä on käsillä eikä kanna kaunaa, ja perjantaina taas tavatessamme saanen iloiset tervetulohyppelyt.

Otto

Kun saavuimme tänne Iirikseen Otto opasti huoneeseen innokkaan reippaasti. Aivan kuin oltaisiin  tultu johonkin turvalliseen paikkaan. Ehkä tämä on alkanut olla nyt koti koiralle, mene ja tiedä. Joka tapauksessa koiralle kuppiin vettä ja itselle Naisten kymppi-paita päälle ja menoks.

Lähdin ystäväni kanssa kävelemään Naisten kympille. Väkeä oli hirmuisesti, sää pilvinen, mutta lämmin. Taitoimme matkan 1 h 56 min. Alkumatkasta oikea pohje jumitti. Olen tainnut vähän jännittää kävellessäni uuden koiran kanssa, joten alku oli pakko ottaa rauhallisesti. Ja välillä väkeä oli niin paljon ettei haluista huolimatta olisi paljoa kovempaa päässytkään. Kiva oli kuitenkin kävellä ja mietinkin, että joskus olisi kiva testata miten kovaa kymmenen kilsaa pystyy taivaltamaan ilman ruuhkia tms. hidasteita. Matkan varrella oli tanssioita, teatteria, bändejä, puhallinorkestereja tms. Kun saavuimme maalialueelle Olli Lindholm aloitteli esiintymistään. Lähdimme kiiruhtamaan Iirikseen, jotta ehtisin päivälliselle saadakseni päivän lämpimän aterian. Juuressosekeitto tuntui hiukan kevyeltä aterialta kympin jälkeen.

Ilta meni rauhallisesti. Päivällisen jälkeen käytiin jalottelemassa kuten myös iltapalan jälkeen. Otto opasti hienosti. Poika oli aika väsähtänyt. Olihan se viettänyt viikonlopun täysin vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ja koiran keskellä. Vähän välillä uskalsi hakea minusta turvaa ja tukea ellei Harmaakuono ottanut edestäni paikkaansa. Nyt jäljellä tämä toinen kurssiviikko ja sitten normielämä alkaa. Odotan sitä jo innolla, vaikka tiedän olevan vielä paljon työtä yhteistyön lujuttumisen eteen edessä. Selvästi tänään treenilenkeillä huomasi kokeilujen alkaneen samalla rohkeuden kasvaessa, joten treeni jatkuu…

Julkaistu

Osa 2: Kaasukahva käyttöön – sadekeli ällöttää, vesilätäköt inhottaa

Säätilassa tapahtui keskiviikkona valitettava muutos, aurinko väistyi
sateen tieltä. Iltapäivän harjoituslenkillä vettä tulikin tuulen
mukana vaakasuoraan. Otto oli sitä mieltä, että nyt on keli milloin ei
huvita olla ulkona. Liike hidastui ja miltein pysähtyi. Raukka ei
ymmärtänyt, että mitä reippaammin käveltäisiin sitä nopeammin
päästäisiin takaisin sisälle. Lenkkimme lyheni joka tapauksessa
oleellisesti ja treeni jäi vähän olemattomaksi. Kouluttajan mielestä
kulkumme näytti jo sen verran hyvältä ettei syytä paniikkiin.

Kahvin jälkeen meillä alkoi luento koirien terveydenhuollosta. Luennon
piti Opaskoirakoulun kennelpäällikkö ja eläinlääkäri. Välillä käytiin
päivällisellä. Meille jaettiin myös Skalibor-punkkipannat, syksylle
matolääkkeet, kampa ja suka. Itse olen Harmaakuonolla käyttänyt
yrttipantaa jo monen kesän ajan. Tuo lääkepannan myrkky ällöttää, jos
putoaa järveen, tuhoaa pieneliöstöä. Voiko olla kovin turvallinen
koirallekaan. Lääketiede ei kuitenkaan pidä yrttiversiota
luotettavana, mutta itselläni siitä on hyvät kokemukset. Ei ole ollut
punkkeja koirassa.

Koirien ruokinta herättää paljon tunteita ja siitä mielipiteet
vaihtelevat hurjasti. Opaskoirakoulu suosii kuivamuonaa ja lisänä
pieniä määriä kotiruokatyyppistä ruokaa. Oikeiden luiden antamista
tulisi välttää, koska niistä irtoaa teräviä paloja, jotka voi rikkoa
koiran suoliston. No raakaruokintaa suosivathan ajattelevat taas aivan
toisin.

Joka tapauksessa luennon tärkein anti oli ehkä se, että koirien
terveydenhuolto on tärkeää, siihen kannattaa panostaa, koira kannattaa
tunnustella läpi päivittäin esim. iltapissatusten jälkeen. Koirien
hieromista myös suositeltiin ja siitä iloitsen ihan
ammatti-ihmisenäkin. Työkoiran lihashuolto on tärkeää ja jokainen voi
itsekin hieroa koiraansa. Aina se ei vaadi ammattilaista.

Otto oli huoneessa luennon ajan, joten luennon päätyttyä kiiruhdin
antamaan pojalle ruokaa ja olemaan sen kanssa. Iltapalan jälkeen
lähdimme toisen koirankäyttäjän kanssa viemään koiria
koira-aitaukseen. Koirat ovat vielä epävarmoja eikä välttämättä tee
itsenäisiä päätöksiä, tai alkavat muuten vain vähän kokeilla. No joka
tapauksessa kumpikaan koirista ei näyttänyt koira-aitausta meille.
Menimme sen sivusta aina jollein huoltoportille asti. Vettä satoi ja
Ottoa moinen inhotti. Palasimme ulko-ovelle, josta lähdin uudestaan
aitausta kohden ja tällä kertaa porttikin löytyi ja koira pääsi
hädälleen. Olimme aika märkiä sisälle päästessämme, mutta selviydyimme
kuitenkin.

Yö meni rauhallisesti ja aamulla koira-aitaus löytyi helposti.
Jouduimme tovin odottelemaan vuoroamme sateessa. Se tuntui vähän
tylsältä, joten pyysin kouluttajaa näyttämään meille paikan mihin ei
tarvitsisi jonotella.

Aamupäivän lenkillä kiersimme ns. Cittarin lenkin. Kävelimme koko ajan
kuitenkin ulkona. Otto haki hyvin suojatiet, mutta vauhti oli aika
matelua. Treenasimmekin kaasukahvan käyttöä. Eli valjaiden aisa ylös
ja eteen. Heti kun koira lähtee reippaammin liikkumaan kahva alas. Ja
jos valjaiden nosto ei riitä apuun talutin. Se viedään eteen ja
nypytetään kunnes vauhti lisääntyy. Ja kun se lisääntyy talutin
takaisin normaaliin asentoonsa. Alkuun tätä sai toistaa yhtenään ja
liikkeestä tulee vähän pumppaavaa. On aika raskasta tuollainen
hoputtaminen, samalla kun pitäisi itse rennosti kävellä mukautuen
vauhtiin. Syrjä pysyi lisääntyneestä vauhdista huolimatta aika
mukavasti. Mulle tämänlainen toiminta on todella vierasta. Harmaakuonon kanssa välillä kaipasi jarrukahvaa eikä mitään kaasukahvoja 😀

Lounaan jälkeen kiersimme siirtolapuutarhalenkin ja taas mentiin samalla teemalla, haettiin Otolle varmuutta ja vauhtia. Kaasukahva olikin ahkerassa käytössä. Olen iloinen siitä, että osasin toimia yllättävän hyvin Oton kanssa ja koira toimi paremmin ja paremmin. Silti minulla oli lenkin jälkeen vähän ristiriitainen olo. Kaipasin vauhtia, kaipasin touhotustakin mitä Otolla ei ole tullut toistaseksi esiin. Kaikilla Oton sisaruksilla on tuota vesikeli-inhoa ja se on näkynyt koulutuksessa, mutta ei näin voimakkaasti. Kouluttajan mukaan Otto ekalla luokalla veti niin paljon, että lapa kipeytyi. No nyt sellaisesta ei ole pelkoa. Rauhallisuus on kai vähän yllättänyt kouluttajankin, mutta niin Oton kouluttaja kuin johtava kouluttajakin vakuutti minulle Oton virkistyvän, ja tämän kaiken johtuvan tästä muutoksesta mikä koiraa nyt kohtaa. Ja onhan se loogista ja ymmärrettävää.

Kahvin jälkeen istuskelimme kurssikavereiden kanssa oleskelutilassa jutellen niitänäitä, pääasiassa koiristamme ja niiden erilaisista metkuista. Koirat lepäsivät huoneissaan. Päivällisen jälkeiselle luennolle otin Oton mukaan harjoittelemaan. Ja hyvinhän jätkä lötkötteli jaloissa muista välittämättä. Oton sisällä käyttäytymistä täytyy kyllä ihailla. Ei touhota ylimääräisiä. Ja liikkuminen tuntuu nautittavalta. Kun huomasin viikolla siitä nauttivan, tunsin sydämessä syyllisyyden pistoksen. Enhän mä nyt saa tuntea tyytyväisyyttä kun Ykki ei ollut niin hyvä sisällä liikkumisessa… Huoh, näitä tunteita. Järki sanoo ettei syyllisyyteen ole mitään aihetta, mutta… No Ykin eloisuudesta pidän kyllä edelleenkin ja toivoisin Otonkin tuosta vielä elostuvan silloin kun viettää ansaittua vapaa-aikaansa.

Iltaluennon aihe oli Opaskoirayhdistys ja sen toiminta. Ehkä oikeampi nimitys on keskustelutilaisuus. Yhdistyksen pj kertoi varainhankintatuotteista, kerhotoiminnasta, vuosikokoustoiminnasta tms. Uudet koiran käyttäjät saivat mahdollisuuden liittyä yhdistykseen. Minullehan tuo kaikki olikin tuttua, mutta olin paikalla kuiteskin.

Iltapalan jälkeen Otto pääsi hetkeksi koira-aitaukseen kirmailemaan siskonsa Oodin ja kurssikaverinsa Jessin kanssa. Varmistaaksemme, että hädät tulis tehdyksi kävelimme vielä tien viertä nurmikentän reunaan hädättämään koirat. Palatessamme sisarukset jämähtivät paikoilleen. Siinä yritimme saada kaasukahvoin koirat liikkeelle ja lopulta Oodi liikahti ja Otto lähti perään. Melkoiset sisarukset 😀

Eilisellä Cittari-lenkillä taas haettiin vauhtia Ottoon. Sitä löytyikin lähtökohtaisesti ihan kivasti. Olihan nyt myös kuiva keli 😀 Vauhdin noustessa opastus muuttui hiukan epävarmemmaksi ja oikean puolen pito ei tahtonut onnistua, joten kouluttaja pidätteli meidät pois pyöräilyalueelta. Suojateiden näytöissä alkoi myös tulla virheitä. Otto paineli läpi tai mateli paikalle. Muutama uusiksi otto ja homma korjaantui. Kokeilua alkaa tulla, joten nyt on itekin oltava tarkkana.

Vielä ennen ”viikonloppulomalle” lähtöä kiersimme siirtolapuutarhalenkin kaasutellen ja jutellen. Halusin vahvennusta miten toimin Oton ja Harmaakuonon kohdatessa, miten huomioin koirat jne. Onneksi kouluttaja antoi tukensa sille, että huomioin myös Harmaakuonon. Rakkautta kuulemma mahtuu ja sitä riittää molemmille. Näin minäkin haluan uskoa ja ajattelen. Jotkut vaan sanovat etten saisi huomioida vanhaa opastani ollenkaan. No en sellaiseen pysty enkä edes halua. Nytkin kun saavuin tänne mökille, nousin autosta Harmaakuono juoksi ja hyppäsi vasten. Voitko nyt olla sitten huomioimatta??? En, enkä edes halua! Nyt minulla on kaksi koiraa, toiseen vahva side ja toiseen se side on kehittymässä ja sille kehitykselle haluan antaa mahdollisuuden.