Talven taikaa ja uusia ystäviä -Kuusamossa retkeilemässä Seikkailuapinoiden kanssa

Eräänä lokakuisena iltana minun ja Seikkailuapinoiden omistajan ja pääoppaan Heidi Savolaisen tiemme kohtasivat somemailmassa. Huhuilin retkikavereita luontoon ja myös hain yllätystä miehelleni. Olimme monesti haaveilleet yhteisistä retkistä esim. Lappiin.

Ensimmäisistä viesteistämme alkaen oli selvää miten hienosti kemiamme kohtasivat Heidin kanssa. Pian selvisi, että hänen Kuusamossa Vasaraperän kylässä oleva majatalonsa on entinen kyläkoulu, jota Rauno on ala-asteella käynyt. Enhän toki malttanut olla kertomatta Raunolle asiasta, joten siinä meni yllätykseni hänelle. Päädyimme, että kyselisin tuttavapiiristäni olisiko kiinnostusta meille räätälöityyn seikkailuviikkoon. Kiinnostuneita oli pitkälle toistakymmentä, joten aloimme suunnitella viikon ohjelmaa. Kerroin Heidille omat toivomukseni ja yksi haaveeni oli päästä kiertämään Pieni Karhunkierros. Sen haasteen ympärille mietimme muun ohjelman. Ystäväni Sirpa antoi suunnittelussa peesarin näkökulmaa asioihin. Peesarihan on opaskoirakoiden apuna oleva vapaaehtoinen. Hän huolehtii koirakon turvallisuudesta, neuvoo reitin vieraassa ympäristössä, voi opettaa koirakon kotikulmilla jonkin koirakon tarvitseman reitin. Peesari ei kouluta koiraa, jos tarvitaan koulutuksellista apua yhteys opaskoirakouluun.

Opaskoira Otto lepää lumikasan päällä vaelluksen lomassa.

Viestittelymme oli tiivistä ohjelmaa suunniteltaessa ja saatuamme rungon kasaan tarvittiin vielä Heidiltä kustannusarvio, jonka jälkeen ohjelma julkaistiin kiinnostuneille. Vaikka näkövammaisen on hankala monesti löytää näkevää avustajaa/opasta avukseen seikkailuihin lähdimme ajatuksesta, että jokaisella näkövammaisella tulisi olla oma opas/avustaja mukanaan. Tämä jo turvallisuussyistä haastavissa maastoissa liikuttaessa.

Monesta syystä ryhmäkokomme pienentyi pienryhmäksi, joka sitoutui seikkailuviikkoon. Joillekin ohjelma oli liian vaativa, joillekin kallis tai ajankohta ei vaan sopinut. Joka tapauksessa me lähtijät olimme todella innoissamme tästä upeasta mahdollisuudesta.

Helmikuun lopulla matkasimme Sirpan kanssa Heidin vieraaksi Kuusamoon. Tavoitteenamme oli tutustua toisiimme ja kokeilla erilaisia talviaktiviteetteja. Saavuttuamme perille pitkän ajomatkan jälkeen Heidi esitteli huoneemme missä nukuimme. Hän teki sen minulle kuin olisi aina kertonut ja näyttänyt asioita näkövammaiselle. Ja se ystävällisyys ja lämpö teki syvän vaikutuksen. Vaikka emme olleet aiemmin tavanneet olimme tervetulleita majataloon kuin vanhat ystävät. Illallisen jälkeen ei muuta kuin nukkumaan ja odottamaan alkavan viikon kokemuksia.

Runsaan aamupalan jälkeen majataloon saapui poron luusta koruja tekevä Hugo Koivukangas vaimonsa kanssa.

Poronluusta koruja tekevä Hugo Koivukangas esittelee taidokkaasti tehtyjä korujaan ryhmällemme majapaikassamme.

He esittelivät meille kauniita korujaan ja olihan se rahaa huoneesta haettava ja tehtävä ostoksia.

Vierailua Heidin luona suunniteltaessa Sirpa esitti yhden toiveen päästä syntymäpäivänsä kunniaksi huskysafarille ja minähän olin heti innolla mukana. Heidi teki meille varauksen Kotahuskylta, joka on myös hänen yhteistyökumppaninsa. Koruihin tutustuttuamme lähdimme ajelemaan Sirpan kanssa Posiolle, jossa safari järjestettiin.

Perille päästyämme tapasimme muut ryhmäläiset ja meille kerrottiin safarin perusperiaatteita ennen kuin menimme lähtöalueelle. Siellä meteli oli melkoinen, niin innoissaan koirat olivat lähdössä matkaan. Pujahdin rekeen taljojen päälle, jaloille huopa Sirpan asettautuessa jalaksille. Kun opasohjastajan Jarkon reki ampaisi liikkeelle lähdimme mekin. Siinä samassa loppui koirien haukunta. Kuului vain tassujen töminä lumella koirien laukatessa ja ravatessa innoissaan. Hetken tuntui villiltä istua reessä oikein tietämättä mitä edessä tuleman pitää. Alkuinnon jälkeen vauhti tasaantui eikä jarrua tarvinnut painaa enään niin hurjana.

Näkymä kuuden husky-koiran vetämästä reestä aurinkoisella ja lumisella rekiuralla.

Etummaisina ovat aina johtokoirat pareittain (meillä olivat Näätä ja Faust), niiden takana 2-4 ns tiimikoiraa (meillä olivat Kaarna ja Kuula) ja lähinnä rekeä wheel- eli pyöräkoirat , jotka ovat porukan vahvimpia ja kääntävät reen mutkissa (meillä olivat Kelo ja Kunti). Johtokoirat ovat ne porukan ’aivot’ eli ne fiksuimmat, jotka noudattavat käskyjä. Tätä taitoa tarvitaan erityisesti ohjaajan valjakossa. Muut seuraavat perässä (vaikka joskus haluavat heittäytyä kilpasille ja ohittaa edellä ajavaa valjakkoa).

Kuljimme 20 kilometrin reitin Riisitunturissa ja osittain Riisitunturin kansallispuiston alueella. Reitistä sanotaan sen olevan yksi kauneimmista missä huskysafareita tehdään. Noustessamme tunturiin jalaksilla olijan oli kevennettävä, jotta koirilla olisi helpompi vetää. Toisella jalalla voi jopa potkia lisää vauhtia tai kävellä hetken jalasten vierellä jyrkimmissä kohdin. Alkuosassa reittiä oli jyrkähköä nousua tunturiin. Korkeimmalla kohdalla tuuli lisääntyi ihanan aurinkoisessa säässä.

Sirpa tähystää reen ohjastajan paikalta koiravaljakon menoa aurinkoisessa talvisäässä.

Syystä tai toisesta pysähtyessämme koirat painuivat maate tai syömään lunta. Jotkut vähän ääntelivät intoaan jatkaa matkaa, mutta enimmäkseen kuului läähätystä.

Huskyjen lepotauko valjakkoajelun lomassa aurinkoisessa talvisäässä.

Reitin loppupuolella oli luonnollisesti paljon laskuja. Yhdessä laskussa ja mutkassa Sirpa putosi kyydistä. Kuulin takaani ”Ai saa” ja ehdin tajuta nyt mennään ilman ohjastajaa. Muistin onneksi ohjeistuksen tuollaisia tilanteita varten. Pidin kädet kiltisti reen sisäpuolella enkä yrittänyt pysäyttää kulkuamme. Reki ajautui urasta penkan reunamille ja kallistui. Sirpa ponnisteli ylös syvästä hangesta ja oppaamme tuli nostamaan rekemme pystyyn. Hassua, mutta emme edes säikähtäneet. Nauroimme vain. Samaisessa tilanteessa olin lisäämässä toista hattua päähäni, koska viima alkoi viluttamaan.

Aika meni aivan liian nopeaan ja kaarsimme takaisin lähtöalueelle yhtä upeaa kokemusta rikkaampana. Safarin jälkeen nautimme glögiä, leipää sekä jälkiruuaksi leipäjuustoa kodassa rupatellen. Lopuksi vielä kiertelimme koiratallia ja pihaa. Pääsimme rapsuttamaan mm. 14-vuotiasta vanhusta, jolla valtava into aina päästä vetohommiin, mutta ikänsä takia ei enään työskennellyt. Tapasimme myös 11-vuotiaan Kärppä-koiran, joka itse päättää onko tänään työpäivä vai ei. Kuulemma jos sitä ei huvita se menee lähtöalueen johonkin nurkkaan nukkumaan ja rekien lähdettyä hipsii esille rapsuteltavaksi. Kotahuskyssa tunnetaan jokainen koira nimeltä ja niistä huolehditaan hyvin. Saimme käsityksen, että paikassa arvomailma ja eettiset periaatteet ovat todella hyvällä tasolla. Siksipä siellä oli todella mukava vierailla.

Palattuamme Vasaraperään meille tarjoiltiin herkullinen ateria, jonka jälkeen saunassa nautimme yrttijalkakylvyistä rupatellen toisiimme tutustuen. Oli hyvä lämmin mieli. Ihanan päivän jälkeen oli mukava kömpiä peiton alle kirjan kuunteluun.

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen pakkasimme päivärinkat ja lähdimme Posion puolelle Riisitunturin kansallispuistoon kiertämään Riisinrääpäsyreitin lumikenkäillen. Heidi vei samalla maastoon hollantilaiskaksikon perehtymään hiihtovaellusreitteihin. Minusta se oli kiehtovaa. Mukanamme oli myös Seikkailuapinoilla työharjoittelussa oleva Miina. Hän kertoi lähtöpaikalla meille Riisitunturista ja kuuluisista tykkylumen painamista puista. Sitten ei muuta kuin matkaan lähtöpisteessä kameralle poseerattuamme.

Heidi sekä Otto-koira, Miina, Sirpa Turo-koiran kanssa sekä Seikkailuapinoiden Heidi Riisitunturin kansallispuiston portilla lumikengät jalassa valmiina lähtöön.

Reitin alkupuoliskolla kiipustimme mäkeä ylös. Kuljimme koko ajan hyvin tamppautunutta polkua pitkin. Välillä pysähtelimme kuulostelemaan hiljaista luontoa ja nauttimaan pikkupakkasesta. Aika pian tuli selväksi, että lumikengillä eteneminen ja samalla Oton opastaminen ei toiminut, sillä lumikenkien kärjet menivät turhan usein liian läheltä Oton tassuja. Yritin kulkea Otto pitkässä hihnassa, mutta tällöin koira innostui nuuskimisesta. Lopulta päädyimme oikeaan ratkaisuun ottaa lumikengät pois jalasta ja jatkaa polkua pitkin normaalisti kävellen.

Polku Riisitunturille käy lumista vaaran rinnettä, harvassa kasvavien matalakasvuisten havupuiden lomassa. Kuvassa Miina, Heidi ja Otto.
Yhä ylöspäin menossa. Tässä tuumaillaan miten matka jatkuu koska Heidillä lumikengät olivat vain tiellä opaskoira Oton kanssa kulkiessa. Mukana tilannetta pohtimassa Heidin lisäksi Miina, opas-Heidi sekä koirat ansaitulla lepotauolla.

Vähän ennen korkeimmalle kohdalle pääsyä Heidi levitti maahan avaruuspeiton, jonka päällä istuskelimme nauttimassa kuksalliset Muumimamman voimateetä. Reitin korkeimmalle kohdalle päästyämme oli aika tuuletuksien.

Ryhmätuuletus Riisitunturin huipulla! Me teimme sen! Taustalla huikeaa vaaramaisemaa ja lumen peittämiä matalia puita.

Hiljalleen lähdimme laskeutumaan alaspäin. Ohitimme Ikkunalammen, joka näkyi alhalla kauniisti.

Jään ja lumen peittämä Ikkunalampi pastellisävyihin verhotun taivaan alla. On koittamassa sininen hetki. Luonto nukkuu lumivaipan alla.

Alaspäin kulkiessa vauhti kasvoi ja pian saavuimmekin taukopaikalle autiotuvalle. Nuotiolla lämmitettiin herkullista tomaattikeittoa ja jälkiruuaksi nautittiin suklaabanaanit. Nautimme pitkään nuotion lämmöstä ja talvisesta tunnelmasta. Taukopaikalla oli hetkittäin hurjan paljon ihmisiä ja ulkomaan kieliä piisasi. Loppuvaiheessa väki kuitenkin katosi. Kuulimmepa lapintiaisen lauluakin.

Eväshetki autiotuvan taukopaikalla. Heidi istumassa avaruushuovan peitämmällä penkillä Otto vierellään. Sirpa ja Miina seisovat penkin takana. Taustalla oleva kuusien muodostama piiri ympäröi taukopaikan.

Reitin loppuosa oli aika pitkälle alamäkeä ja välillä oli aika liukastakin. Pysähdyimme tunnustelemaan naavaa, joka on merkki puhtaasta ilmasta ja porojen herkkua. Sitä sanotaan myös sen vuoksi poron suklaaksi.

Heidillä on vihertävän kellanharmaata harsomaista naavaa kädessään.

Loppumatkasta Miina kokeili meidän kannustaessa umpihangessa lumikengillä etenemistä. Seikkailuapinoilla tiedossa oli useamman päivän retki lumikenkäillen.

Palattuamme majatalolle nautimme leipäjuustosta kera lakkahillon. Hiukan myöhemmin nautimme taasen herkullisen aterian. Syödessämme jokaisella aterialla juttua riitti. Kertoilimme retkeilyseikkailuistamme ja kokemuksistamme. Puhuimme näkövammaan liittyvistä asioista, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia se tuo. Keskustelut olivat erittäin antoisia ja mielenkiintoisia.

Majatalolta on vain muutaman sadan metrin matka Kitkan rantaan.Seuraavana aamupäivänä kävelimme rantaan ahkiota perässä vetäen. Ahkiossa olivat pilkkitarvikkeet. Olimme pukeutuneet erittäin lämpimästi. Kairatessa jäähän reikää tuntui, että vaatetta on liikaa, mutta pilkkijakkaralla kököttäessä vaatetta ei lopulta ollut yhtään liikaa.

Heidi näyttää mallia kuinka kairataan. Ei haittaa vaikka lumista sohjoa on nilkkoihin saakka ja pipokin on valahtanut silmille -hymy on silti herkässä.

Heidi ohjasi minulle kädestä pitäen miten jääkairaa käytetään. Sitkeästi kairasin, vaikka välillä meinasi usko jo loppua. Lopulta sain kairattua reiän jäähän ja pääsin pilkkimään. Ensiksi tutustuttiin pilkkiin, miten se toimii, millainen koukku siimaan kiinnitetään. Heidi kiinnitti koukun ja syötin paikoilleen. Pilkkijakkaralle mahdollisimman hyvä asento ja nauttimaan nollakelistä.

Odotellaan...odotellaan....odotellaan... Pitkä on pilkkijän aika. Ei syö kala, ei. Heidi istumassa pilkkijakkaralla lumen peittämällä järvellä.

Minulla kalaonnea ei ollut, mutta Sirpa sai yhden mukavan kokoisen ahvenen. Heidi esitteli ahvenen minulle hyvin seikkaperäisesti. Hän mm. nosti kalan selkäevän pystyyn ja avasi kalan suun jonne laitoin sormeni. Tämä kaikki toki sen jälkeen kun kala ei enään hengitellyt.

No tulihan sitä kalaa sittenkin -vaikkakin Sirpan pilkillä. Heidi tutkimassa pikkuisen ahvenen selkäevää hymy huulillaan.

Emme kovin sitkeitä pilkkiöitä olleet, sillä reilun tunnin kuluttua päätimme palata majatalolle. Keli oli loskaantunut täysin ja jäällä oleva latu möhjööntynyt, joten luovuimme hiihtämisestä ja vietimme rauhaisan iltapäivän majatalolla. Kodassa nautimme kalakeittoa ja paistoimme tikkupullaa. Mukavan kotahetken jälkeen saunoimme Heidin kanssa pitkään jutellen. Ei edes juoda välillä maltettu.

Nuotion loimussa on tunnelmaa. Tikkupullat ovat paistumassa liekkien yllä.

Viimeisenä kokonaisena päivänämme heräsimme hyvissä ajoin. Heidin jäädessä Miinan kanssa valmistelemaan seuraavaa asiakasryhmän tuloa me lähdimme Sirpan kanssa talviselle linturetkelle. Tapasimme Kuusamon lintutieteellisen yhdistyksen jäsenen Mikko Oivukan, joka opasti meidät  kuukkeleiden ruokintapaikalle. Sää oli valitettavan tuulinen ja äänityksenikin epäonnistuivat. Pääsin kuitenkin kuulemaan kuukkelin vihelyksiä ja sellaista pientä lurinaa. Kuukkeleiden ruokintapaikalta matkamme jatkui Käylänkoskelle, jossa oli paljon koskikaroja. Ne pitivätkin meidän sinne saapuessa aika mukavasti ääntä, mutta kulkiessamme siltoja pitkin menivät kauemmaksi. Ehkä kuitenkin saan äänityksistä editoiduksi jonkinlaisen tallenteen, vaikka missään tapauksessa siitä ei priimaa tule.

Musta, valkorintainen ja pullean mallinen koskikara värjöttelee lumitöyräällä kosken partaalla. Viisto auringonvalo on värjännyt kullankeltaisia juovia virtaavaan veteen.

Sillalla ollessa alkoi kylmä hiipimään, sillä pakkasta oli kymmenisen astetta ja kovahko tuuli. Laavun suojassa nuotiotulilla auringon paisteessa maistui tee. Koskentuvan Leena tarjoili meille myös ahvenkeittoa.

Kirkas pakkaspäivä Käylänkosken lumisella rannalla. Vuolaana virtaavaa koskea kelpaa ihastella rannan tuntumassa kulkevalta kävelyreitiltä.
Heidi ja Mikko Oivukka laavulla Leenan Koskituvalla evästelemässä kauniissa auringonpaisteessa

Iltapäivällä vietimme rauhaisaa eloa Sirpan kanssa hiihdon MM-kisoja seuraillen. Illalla tullessamme saunasta Heidin kanssa taivaalla näkyivät revontulet, mutta ääntä niistä ei kuulunut. Saunassa aikaa vierähti edellisiltaakin enemmän keskustellen ja ideoita heitellen.

Levollisen yön jälkeen oli aamupalan jälkeen aika pakata auto ja lähteä kotimatkalle. Lähtöpuuhastelussa kuulimme kuinka sinitiainen heläytteli keväisiä säveliään. Päivien aikana muutaman kerran nähtiin pieniä riekkoparvia puussa. Ääntä ei valitettavasti kuultu.

Oli todella onnistunut vierailu talvisessa Kuusamossa. Kiitos Sirpa lomaseurasta ja Heidi <3

Kaunis talvinen näkymä Riisitunturilta pastellinväristen pilvien peittämän taivaan alla.

Ihanien talvipäivien jälkeen tutustuttuani Heidiin olin satavarma meidän kesäkuisesta seikkailuviikosta tulevan ikimuistoinen ja onnistunut. Ja sellainenhan siitä tuli. Ja se viikko ansaitsee omat postauksensa. Kannattaa siis seurata Heidin kädenjälki-blogia J

Onnistumisen iloa -suppauskokeilu vesisateessa

Heinäkuisena iltana Facebook-viestittelyssä tuli keskusteluun suppaaminen ja muutama meistä ilmaisi innostuksensa päästä lajia kokeilemaan. Ystäväni Sirpa tarttui asiaan ja otti yhteyttä Suppaa Tampere –yrityksen toiseen osakkaaseen Sanna Juutilaiseen. He sopivat meille suppauskokeiluajan. Sirpa kävi etukäteen katsomassa Pyynikin rannassa sijaitsevan paikan ja sopimassa käytännön asioista Sannan kanssa.

Elokuun kolmantena sunnuntaina oli pilvinen päivä ja iltapäivästä tuulikin yltyi. Kokoonnuimme neljä näkövammaista innokasta suppauskokeilijaa Pyynikin rantaan.  Opaskoirat laitettiin kiinni sellaiselle etäisyydelle, että näkisivät ja kuulisivat touhumme. Rannan sivu jolle menimme oli mukavan tyyni, joten tuulen suunta osui täydellisesti suppaustamme ajatellen.

Aluksi Sanna kertoi hieman itsestään ja yrityksestään. Hyvin pian pääsimme tutustumaan suppilautoihin ja meloihin. Maalla harjoittelimme laudan päällä seisomista, nousua polviseisonnasta pystyasentoon sekä miten melalla melotaan.

Sanna Juutilainen opastaa porukkaa suppausvälineiden pariin rantahietikolla.
Nelihenkinen ryhmämme kuivaharjoittelee
sup-lautojen päällä hiekkarannalla.

Pian oli ensinmmäisen aika kantaa lauta veteen ja se onnellinen olin minä. Vesi tuntui raikkaalta, mutta ei kylmältä.

Heidi kantaa sup-lautaa veteen.

Päästyämme riittävän syvälle oli aika nousta laudan päälle. Ensiksi toinen polvi ja sitten toinen. Polvien väliin jäi kantokahva, joka oli hyvä merkki jalkojen asetteluun. Tässä vaiheessa Sanna ja ystäväni Maija pitivät vielä laudasta kiinni. Kuulostelin tuntemuksiani ja miten veden pinta eli suppilaudan alla. Suoristauduttuani polviseisontaan hetken totuttelun jälkeen ryhdyin kokeilemaan melomista. Kokeilin melontaa molemmin puolin, harjoittelin kääntymistä ja peruuttamista.

Heidi polviseisonnassa sup-laudalla!

Hetken melottuani polviseisonnassa oli aika pyrkiä pystyasentoon seisomaan. Ensiksi hain jaloille riittävän leveän asennon ja jalkaterät samalle tasolle toisiinsa verrattuna. Ponnistus toisella jalalla ylös. Pääsin melkein pystyyn, mutta ei se tasapaino pitänytkään. Molskahdin veteen nauraen. Ja ei muuta kuin uudestaan ensiksi laudan päälle polviseisontaan ja siitä ponnistamaan pystyasentoon. Tällä kertaa onnistuin ja voi sitä riemua. Jalat täristen seisoin suppilaudan päällä mela tukevasti keskellä lautaa. Veden liike tuntui laudan alla hetken siinä seistyäni Sanna ja Maija irrottivat laudasta ja olin omillani kasvoillani onnellinen hymy. Hissukseen vein melan veteen ja lähdin melomaan. Aluksi liikkeet olivat pienet ja arat, mutta aika nopeaan varmuus lisääntyi ja liikeradat kasvoivat. Jalkoja tärryytti, mutta hiljalleen huomasin järkyn jännittämisen katoavan.

Onnistumisen riemua -Heidi seisomassa sup-laudalla!

Suppailin onnellisena onnistumisestani. Etukäteen olin kuvitellut suppaamisen sokealle lähes mahdottomaksi ennenkaikkea tasapainoilun vuoksi. Näkeväthän tasapainoa hakiessaan ottavat katseella jonkin kiintopisteen ja helpottavat siten tasapainoiluaan. Sokeana minulla ei ole mahdollisuutta ottaa kiintopistettä mihin katsoa ja helpottaa tasapainottelua. En pysty ennakoimaan tilanteita näön avulla, joten tasapainoilen sen mukaan mitä keho minulle viestii. Toki on muistettava, että suppilautoja on monenlaisia ja nyt suppasimme kovilla laudoilla. Puhallettavalla matkaversiolla suppaaminen on varmasti paljon vaikeampaa ja haasteellisempaa. Oli allamme millaiset laudat hyvänsä nautin todella tuosta sunnuntai-iltapäivästä.

Suppailijat melomassa järvellä.

Alun perin taisi olla tarkoitus, että suppailisimme yksitellen, mutta onneksi menimmekin kaikki veteen samaan aikaan. Kenenkään ei tarvinnut odotella eikä törmäyksiäkään juuri tullut. Maijan kanssa menimme pari kertaa toistemme läheltä, liian läheltä. Ensinmmäisellä kerralla minä molskahdin veteen ja toisella Maija. Sokeana en tietenkään nähnyt mihin melon, joten välillä oli kyseltävä suuntia. Kerran ajauduin liian rantaan ja suppilaudan peräevä otti rantahiekkaan kiinni. Laudan liike pysähtyi töksähtäen ja koska siihen en pystynyt varautumaan löysin itseni järven syleilystä taaskin nauramasta. Kerta kerralta oli helpompaa nousta laudalle ja siellä pystyasentoon. Ja oli mahtava tunne kun parin kerran jälkeen päätin nousta ylös yksin ilman, että kukaan pitää suppilaudasta kiinni vieläpä siinä onnistuen. Oli ihan pakko hihkaista ”Hei, mä olen pystyssä ja nousin yksikseni!” Kasvoilla taatusti taas onnellinen virne.

Suppaillessamme alkoi sataa. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Olihan sitä jo litimärkä molskahduksien jäljiltä. Jossain vaiheessa alkoi vähän viileys hiipimään kehoon, mutta vielä kerran ylös laudalle Nauttimaan. Puolisentoista tuntia meni nopeasti ja olihan se lopulta maltettava lopettaa ehtiäkseen kotimatkalle. Vedestä ylös ja vaatteiden vaihtoon tyytyväisissä tunnelmissa.  Kopilla, jossa vaihdoimme kuivaa ylle kävikin iloinen puheen sorina upeasta kokemuksesta.

Hymy herkässä onnistuneen suppailureissun jälkeen -porukka yhteiskuvassa opaskoirien ja opettaja Sanna Juutilaisen kanssa.

Suuret kiitokset: Suppaa Tampere ja Sanna <3 Todella mahtavaa, että pääsimme kokeilemaan suppausta. Otetaanhan ensi kesänä uusiksi?

Isot kiitokset kuuluvat myös Sirpalle kun lähdit tätä kokeilua järjestämään. Kiitokset myös kaikille osallistujille. Ihanaa, että saimme sopivan kokoisen innostuneen ryhmän kasaan.

Kotiin päästyäni oli upeaa kokemusta pakko hehkuttaa Facessa ja todennäköisesti seuraavalla kerralla meitä on uusiakin kokeilioita mukana, ja mikäs sen mahtavempaa.

Kuvat ja videot: Sirpa Miettinen ja Suppaa Tampereen Sanna Juutilainen

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty

Kuulumisia blogitauolta

Edellisestä blogikirjoituksestani on liki seitsemän kuukautta. Kirjoitustauko ei ole koskaan kestänyt aiemmin näin kauan. Taukoon on monta syytä ja yhtenä suurimpana muutto bloggerista tänne WordPressiin. Talvella minulle syntyi ajatus saada kaikki (verkkokauppa, Hieronta-sivut ja blogi) samaan paikkaan. Erilaisia vaihtoehtoja pohdittiin ja päädyimme tänne. Myöskin näkövammainen Ronja Oja otti työn vastaan ja toteutti blogin ja Hierontatassun sivujen muuton sekä liitti mukaan Holvissa olevan verkkokauppani. Hän on myös vastannut tämän uuden sivustoni Heidin kädenjälki.fi synnystä, kokoamisesta tms. mitä termejä nyt kotisivujen teosta ikinä käytetäänkään. Suurkiitokset kuuluvat siis Ronjalle tämän sivuston synnystä. Jatkossa pystyn muokkaamaan itse esimerkiksi Hierontatassun sivua, jota en aiemmin ole voinut tehdä.

Blogin puolella taas tavoitteena on, että voin itsenäisesti lisätä ääntä, kuvia ja videoita tarpeen mukaan. Bloggerin puolella kuvien lisääminen onnistuikin, mutta äänien lisäys ei.  Nyt kun opin täällä toimimaan myös ihana blogi Satakielenlaulu saa jatkoa Heidin kädenjäljessä. Edelleenkin on siis jatkunut lintujen äänien äänitykset. Touko-kesäkuun vaihteessa olin Tringan järjestämällä Parikkalan retkellä mukana, jossa pääsin äänittämään mm. kuhankeittäjää ja ruisrääkkää. Kesäkuun puolessa äänitin Kitkan rannassa Kuusamossa mm. härkälintua, tavia, valkovikloa, kaakkuria. Kyllähän nämä upeat äänet ansaitsevat tulla teidänkin kuultavaksi.

Kevään ja kesän linturetkistä juttua myöhemmin lisää kuten myös helmikuun lopulla olleesta vierailustani Seikkailuapinoiden uudessa majatalossa Kuusamossa. Kesäkuussa Seikkailuapinat järjestivät superonnistuneen seikkailuviikon piennäkövammaisryhmälle, jonka suunnittelussa olin mukana näkövammaisen osallistujan näkökulmasta. Huikea viikkomme saa jatkoa, sillä nyt valmistaudumme Isolle Karhunkierrokselle harjoitellen erätaitoja, rinkan kanssa kulkemista ja paljon muuta. Tästä olemme kaikki erittäin innoissamme ja blogiin tulen kirjoittamaan projektistamme paljon.

Helmikuussa perustin verkkokaupan Heidin kädenjälki. Alkusysäyksen perustamiselle tuli Ura käsillä-hankkeen kurssilta Verkkokaupan perusteet. Ylläpito sujuu Holvissa myös ruudunluvulla kohtuullisen hyvin. Joitain asioita on näkeviltä varmistettava ja jotkut asiat hoituvat näkevältä nopeammin ja kätevämmin. Myynnin kannalta verkkokauppa ei ole vielä lentoon lähtenyt, mutta ei hötkyillä. Muutamia hierontalahjakortteja on mennyt sekä Raunon tekemä leikkuulauta. Verkkokauppa varmasti kehittyy matkan varrella ja toivottavasti myös sitä kautta myynti lisääntyy.

Alkuvuoden aikana olen ollut vain kahdessa tapahtumassa myymässä käsitöitä. Rottinkikerholaisten kanssa järjestimme perinteiset pääsiäismyyjäiset Iiriksen infon takana olevassa aulassa. Kesäkuussa puolestaan Vantaan Opaskoirakoulu järjesti avoimet ovet pihamaallaan, jossa vietimmekin erittäin helteiset tunnit. Syksylle tiedossa tällä hetkellä on vain pari myyntitapahtumaa, mutta eiköhän niitä lisää tule kun viikot etenevät.

Käsitöitä valmistuu edelleen tasaiseen tahtiin. Nyt alkusyksystä on aloitettu kranssien päällisten neulominen. Talvella neuloin muutaman huivin. Kesällä käsitöiden valmistus jäi minimiin. Jatkan edelleen rottinkikerhossa, vaikka joka kerta kerhoon en ehdikään. Keramiikka-tauko saa edelleen jatkua. Jonkin verran on ajatuksia tuotekokonaisuuksista, mutta katsotaan miten ideointi kehittyy ja päästäänkö käytännön tasolle milloin.

Kesälomamme vietimme tutusti mökillä. Vierailimme myös ystävien luona Tampereella käyden katsomassa kolme kesäteatteriesitystä. Olimme myös Hämeenlinnassa Metallican konsertissa. Loman loppupuolella vietimme kesän kuumimman viikonlopun Orivedellä ensinmmäisellä Ison Karhunkierroksen leirillä.

Elokuun alussa olen aloittanut ketogeenisen ruokavalion noudattamisen. Välillä tosin häilyn vähähiilihydraattisen ruokavalion puolella. Opetteluahan nämä ensinmmäiset viikot ovat olleet, mutta paljon hyviä asioita huomaan minussa tapahtuvan. Tästäkin kirjoittelen varmasti tulevina viikkoina enemmän. Kunhan vaan tämä uusi blogiympäristö tulee minulle tutuksi .

Tässä minun ja meidän kuulumisemme näin hyvin tiivistetysti. Osaan yllä mainittuihin tapahtumiin ja hetkiin palaan postausten muodossa, vaikka aikaahan jo on kulunut. Silti moni juttu ansaitsee tulla kerrotuksi. Toivottavasti olette innolla lukemassa ja kommentoimassa täällä uudella sivustollani.

Silmien kuivuus ja sidekalvotulehdus

Olen joskus täälläkin valittanut kuivasilmäisyydestä ja yhdistänyt sen kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ehkä jonkinlainen yhteys on, mutta ei se ihan koko totuus taida kuitenkaan olla. Olen vaivasta kärsinyt reilun vuoden enempi vähempi koko ajan, vaikka kilppariarvot pysyneet tasaisena. Tulevana perjantaina käyn vuosittaisessa laprakokeessa ja sen jälkeen voi toki asiaa miettiä uudestaan.

Oireet ovat lähinnä oikeassa silmässä. Monia eri kosteustippoja olen kokeillut, mutta silmän ärryttyä ne eivät tahdo auttaa. Syyskuun alussa kävin edellisen kerran silmälääkärissä. Tuolloin tehtiin sama diagnoosi kuin tänäänkin, sidekalvon tulehdus ja kuivasilmäisyys. Tuolloin sain antibiotti-kortisonivoidetta, joka helpottikin oireita, mutta kuurin loputtua oireet palasivat, joten uusi lääketuubi käyttöön. Tammikuun pakkaset eivät tokikaan helpottaneet asiaa, päinvastoin. Oireet pahenivat. Kotona oleva sähkölämmitys, ilmastointi, ulkona tuuli jne sai silmän vuotamaan ja öisin turpoamaan. Meillä onkin ilmankostutin pöhissyt viimeviikot ahkeraan. Varasin lääkärin viime viikon maanantaille, mutta kipeytynyt jalka siirrätti ajan tähän päivään. Nyt minulle määrättiin jälleen samaista lääkevoidetta kuuriluontoisesti ja laitettiinpa reseptille useampi tuubi, jotta voin ottaa kuurin vaivan uusiutuessa jälleen käyttöön. Tuli tunne, että vaivasta on vaikea päästä kokonaan eroon. Nyt kuitenkin nautin lääkevoiteen tuomasta helpotuksesta toivoen ettei ensi yönä tarvitsisi herätä potemaan. Olen myös harkinnut jonkin luteiinivalmisteen hankkimista, joka voisi kohentaa silmän vointia.

Silmän ollessa ärhäkkäimmillään mielessä on käynyt miete ”miksi elimen, josta ei ole mitään iloa minulle on vaivattava? Tekisi mieli poistaa koko silmä”. Kuulostaa varmasti aika raadolliselta ja hurjalta, mutta eipä nyt vakavasti ottaen sidekalvotulehdus ole syy moiseen ratkaisuun enkä sellaista kyllä oikeasti haluaisikaan.

Lähdimme äkillisestä mielijohteesta mökille viettämään pidennettyä viikonloppua torstaista maanantaihin kuun vaihteessa. Tarkoituksena oli ulkoilla paljon. Reippailua saimmekin heti mökille saapumisen yhteydessä, sillä jouduimme tavaroinemme paarustamaan umpihankea pitkin puolisen kilometriä. Voin sanoa, oli raskasta. Otto opasti kuitenkin hienosti ja käänsi meidät määrätietoisesti mökin pihaan. Tuolloin nautimme takan lämmöstä, parista punaviinilasillisesta ja illalla saunomisesta.

Seuraavana päivänä lumikengät jalkaan ja mökkitietä pitkin liikkeelle ajatellen, että kulku tapahtuu auraamattomalla tiellä umpihangessa. Kappas, ensinmmäisen mutkan jälkeen alkoi aurattu osuus. Voi kun olisimme tienneet olisimme joutuneet kulkemaan edellispäivänä tavaroinemme vain alta 100 metriä hangessa. Noh, ei muuta kuin nauttimaan reippaasta kulusta tietä pitkin. Kävelimme mökiltä lähes kolmen kilsan päähän ja takaisin. Tapasimme pari metsästäjää koirineen. Otto olisi kovasti tahtonut leikkimään. Loppumatkasta tunsin rakkojen kehittyvän vasempaan jalkaan. Muuten oli hyvä ja reipas olo. Mökille päästyämme riisuessani totesin yht’äkkiä oikeassa jalassa kiputilan. Jalalla ei voinut varata kunnolla. Alkuillan aikana kipu kuitenkin väheni enkä todellakaan osannut odottaa sellaista yötä minkä koin. Heräsin pari tuntia nukuttuani hirveään pistävään kipuun. Ei auttanut särkylääke, makuuasento oli hirvitys. En voinut nukkua. Lunta ämpäriin ja jalka sinne toi helpotusta. Kipupiste aivan jalan ulkosyrjällä kohdassa missä kantaluu vaihtuu varvasluiksi.

Rauno keitteli minulle teetä ja tarjoili siemenleipää minun kirotessa ja voihkiessa. Jäin sohvalle peiton alle Raunon lähtiessä reiluksi tunniksi lumikenkäilemään raskaaseen keliin. Nukahdin toviksi. Jalka tuntui aavistuksen paremmalta ja elättelin jo toiveita, että kiputila menisi ohi. Noh, illasta se kuitenkin paheni taas. Yön vietin sohvalla nukkuen erittäin vähän. Lumi tuntui parhaiten helpottavan kipua. Sunnuntaina peruin silmälääkärin ja jatkoin potemista. Särkylääkkeetkin loppui. Tutkin netistä jalkojen kiputiloista kertovia artikkeleita ja oireet tuntuivat täsmäävän täysin rasitusmurtumaan. Lääkäriin meneminenkin alkoi nousta varsin korkealle aatoksissa etenkin valvottuani vielä kolmannen yön. Maanantaina kuuden jälkeen lumihoidon jälkeen tapahtui jotain ja kipu alkoi hellittämään. Rauno pakkasi tavaramme ja paarustimme sen satametriä autolle. Sain särkylääkettä. Kotona oltiin puolilta päivin ja arvatkaa miten ihanaa oli nukahtaa pariksi tuntia sohvalle ja alkuillasta uudestaan.

Univelkaa oli kuitenkin kertynyt reilusti, joten väsymystä riitti useammalle päivälle. Tiistaina iltapäivästä jalalla alkoi voida varata. Pysyin kuitenkin kotona jättäen rottinkikerhon väliin ja keskiviikon asiakkaat siirtäen tälle viikolle. Koetin tehdä verkkokauppakurssin ennakkotehtäviä, mutta väsyneenä se oli aika hankalaa. Joka tapauksessa logo tuli valmiiksi ja kaikki muukin tarvittava materiaali avustajani ansiosta. Kiitos Tuula 🙂

Nyt toivon vain silmälle parempaa vointia ja ettei jalka kipeytyisi uudestaan seuraavien viikkojen aikana, sillä tiedossa on ihana mökkiviikko sekä piipahdus Kuusamoon.

Helmet -lukuhaaste 2019 – tammikuun luetut

Päätin haastaa itseni tänä vuonna Helmet -lukuhaasteeseen. Sen lisäksi, että luen kaikki 50 erilaista kirjaa pyrin jokaisesta kirjoittamaan pienen tekstin lukukokemuksestani. Mikään kirja-arvostelujen kirjoittaja en ole, mutta katsotaan kehitynkö vuoden aikana, vai jääkö homma puolitiehen. Tammikuussa lukemistani kirjoista hyväksyin kuudesta kirjasta viisi kirjaa.

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Sirpa Tabet Äidin tyttö
Äidin tyttö oli vuoden 2019 ensinmmäinen lukemani kirja. Siitä on vuosia kun viimeksi olen lukenut Tabetin tuotantoa. Mielestäni hänen ehdottomasti parhaimmistoa on esikoiskirjansa Punainen metsä, Voi minun lintuni, Tähkäyö jaHämärän lapset. Mielestäni Äidin tyttö –kirja oli hyvä, mutta ei mikään helmi. Kirjassa toimittaja Paula Mikkola tutkii pienessä maalaiskylässä kadonnutta tyttöä, jolla on kiltin ja auttavaisen ihmisen maine. Mitä kiltteyden taakse lopulta kätkeytyy ja oliko hän lopulta niin pidetty miltä aluksi vaikuttaa? Toimittajan tutkiessa tapahtumia myös hänen henkensä vaarantuu. (15.1.2019)

32. Kirjan nimessä on ammatti: Christine Lee Kätilön sisar
Myönnettävä on, että Jennifer Worthin Hakekaa kätilö-kirjat on lukematta, joten Christine Leen sisar Jennifer on minulle täysin vieras. Hänen kirjasarjastaan on ilmeisesti tehty suosittu tv-sarjakin. Leen tarina oli mielenkiintoinen, mutta loppua kohden tapahtumat toistivat liiaksi toisiaan. Avioliitto, talon myynti, uudelleen jaloilleen nousu. Pidin kirjan alkuosasta huomattavasti enemmän, jossa kerrottiin lapsuudesta ja nuoruudesta. Välillä todella rankkoja kokemuksia ja ihmetellä täytyy, että miten vanhemmat voivat lapsiaan kohdella kirjassa kuvailulla tavalla. Kirja huokui siltikin rakkautta kirjoittajan vanhempia kohtaan ja sisarella oli täysin oma paikkansa Christinen sydämessä. Löysin netistä Jenniferin kirjojen arvosteluja ja kiinnostukseni heräsi. Onneksi Celiasta löytyi äänikirjoina kaikki kolme Hakekaa kätilö-kirjaa. (15.1.2019)

Antti Heikkinen Kehveli
Kirja ei sopinut mielestäni mihinkään haastekohtaan. Se oli kuitenkin kirjoitettu kiehtovalla tavalla ja hymyn herättävin sanakääntein. Tämän tyyppistä kirjallisuutta luen vähän, mutta esim. Heikkisen Pihkatappi on luettu ja tykkäsin. Kehveli-kirjan alkupuolesta pidin enemmän kaikkine virallisine lohduttajineen ja naurisjuttuineen. Jotenkin minua harmitti Kehvelin katoaminen ja ennen kaikkea syyt siihen. Meni vähän överiksi minun makuuni. Toisaalta Kehveli pysyi Kehvelinä kirjan viimeisiin riveihin asti ja siitä pidin. Kirjan on äänikirjaksi lukenut itse kirjailija, joten Savon murre taipui upeasti ja muutoinkin pidin Antin luennasta. (20.1.2019)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Enni Mustonen Taiteilijan vaimo
Olen lukenut lähes kaikki Enni Mustosen kirjat ja pitänyt niistä. Erityisesti maininnan ansaitsevat kirjasarjat Vihreän kullan maa, Koskivuori, Järjen ja tunteiden tarinoita sekä uusin kirjasarja Syrjästäkatsojan tarinoita. Mustosen kirjat ovat jouhevasti eteneviä ja vuosien varrella niihin on tullut lisää syvyyttä ja tietynlaista suoruutta. Niinpä aloitin Taiteilijan vaimo-kirjan suurin odotuksin enkä joutunut pettymään. Kirja alkaa Pariisin hulinasta rakastuneen pariskunnan silmin taustalla yhteiset suunnitelmat Suomessa. Kotiin paluun jälkeen Kirsti toteuttaa unelmansa ja perustaa oman ompelimonsa. Kirstin mies Iivon taiteilijan elo ei aina suju toivotulla tavalla, mutta pariskunnan rakkaus ja välittäminen auttaa kestämään läpi vaikeiden aikojen Suosittelen kirjaa luettavaksi. Itse kuolaan jo seuraavan Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan Sotaleski kirjan äärelle. (5.2.2019)

17. Kirjassa on kaksoset: Sarah Crossan Yksi
Minulle ns. säekirjallisuus oli uusi tuttavuus. Runoja en juurikaan lue ja siksipä hiukan olin epäileväinen aloittaessani kirjaa. Yksi kertoo siamilaisten kaksosten Gracen ja Tippin tarinan jotenkin aidolla tavalla. Vaikka kirja oli fiktiota, se oli hyvin todentuntuinen arjen kuvauksineen.Säekerronta sopi hyvin kirjan tunnelmaan. Minusta kirjassa käsiteltiin erilaisuutta hienolla tavalla ja todenmukaisesti miten kanssaihmiset kammoksuvat sitä. Tytöt joutuvat lukioiässä suurien päätösten eteen ja kirjan loppu liikuttaa syvästi. (5.2.2019)

Poppanaa kutomassa

Viime syksynä Vantaan kutojat tarjosi näkövammaisille mahdollisuutta tulla kokeilemaan kudontaa. Menimme ystäväni Maijan kanssa kudonta-asemalle pariksi päiväksi kutomaan. Alkuun tutustuimme tiloihin yhdistyksen puheenjohtajan kanssa. Hän myös ohjasi meidät töissämme alkuun. Ensiksi valittiin värit poppanoihimme, jonka jälkeen kerimme kudetta sukkulan ympärille. Minulla oli osa kuteista ehjissä kiekoissa ja tällöin kiekko asetettiin siihen soveltuvaan sukkulaan eikä tarvinnut keriä. Kude juoksi kiekolta mukavasti. Tuollainen sukkula oli minulle uusi tuttavuus.

Kangaspuissa oli loimilangat valmiina. Kudonta aloitettiin ensiksi kutomalla ns. räsyä muutaman centin, jonka jälkeen jatkettiin muutaman sukkulan heiton verran kalalangalla. Näin alusta asti saadaan itse poppana tasaiseksi. Kutoessa oli muistettava siirtää tarpeeksi usein pingotinta. Poppanaa tehdessä oli tiivistettävä kudos pehmeästi eikä kovaa paukutellen. Mattoa kutoessa voi sitten enemmän purkaa adrenaliinejaan 😀

Kudoimme kangaspuilla joissa oli neljä poljinta. Käytimme vain kahta. Minulla on hämärä mielikuva, että koulussa olisin kutonut mattoa siten, että käytössä oli neljä poljinta. Kouluaikaisesta kutomisesta on ainakin 25 vuotta. Kun kudonnassa pääsi vauhtiin siihen koukuttui ja mieleen lennähteli miten mukavaa puuha voisi olla useamminkin tehden. Vielä en kuitenkaan jäseneksi liittynyt, mutta myönnettävä on, että jäi mielen perukoille kutkuttelemaan.

Poppanan pääväriksi valikoitui havun vihreän ja sinisen petroolin väliltä oleva värisävy. Raitojen paikat laskin kutomalla pääväriä aina yhden kiekon, jonka jälkeen viisi heittoa vaaleaa, kolme heittoa tummaa lilaa, viisi heittoa vaaleaa ja sitten taas pääväriä kiekollinen. Pituutta vähän arvoin, mutta lopulta kun kudonta sujui joutuin päätin kutoa liinan keittiön pöydällemme. Siinä se on tälläkin hetkellä. Tuula otti kuvan liinasta myös parvekkeella enemmän luonnon valon toivossa marraskuun lopun päivänä.

Alitajunta työssä – verkkokaupalle nimi

Vielä minulla ei ole tietoa pääsenkö helmikuun alussa olevaan verkkokauppakoulutukseen. Hakemuksen olen toki lähettänyt ja avustajani ottanut käsityötuotteista tuotekuvia. Minulla on hyvä tilanne siinä, että avustajani on ammattikuvaaja, joten hänen kuvauksiin uskallan luottaa.

Verkkokaupallahan tarvitsee myös olla logo ja nimi. Nimeä ollaan pohdittu monen ihmisen voimin, mutta se sopiva vielä on keksimättä. Nimi ei voi olla esim. ”Heidin neuleet”, Heidin kynttilät” -tyyppisiä, koska teen monenlaisia käsitöitä. Lisäksi haluaisin mukaan myös hierontalahjakortit. Toisaalta olen ymmärtänyt, että Holvissa saman tilin alla voi olla kaksikin verkkokauppaa. Tällöin hierontalahjakortit olisivat ”Hierontatassu”n alla ja käsitöiden osalle pitäisi keksiä nimi.

Hierontatassullahan on oma logo, mutta jos verkkokaupan nimi olisi Hierontatassu, se ei kertoisi käsityömyynnistä mitään. Käsityöpuolelle logon suunnittelu olisi helpompaa kun nimi olisi keksittynä. Paljon erilaisia vaihtoehtoja on pyöritelty ja Facebookissa omassa profiilissani apuja kysellyt. Mitään todellista helmeä ei ole vielä löytynyt.
Hyvinvointi&käsityö
Käsi&Tassu
Heidin käsityö
Heidin desing
Kädenjälki
Heidin putiikki
Heidi Shop

Voi-voi-oi, on tämä hankalaa. Tuotevalikoimaanhan kuuluu neulevalokranssit, mehiläisvahakynttilät, mieheni tekemät puiset leikkuulaudat, hierontalahjakortit jne. Teen myös koruja, nahkatöitä, keramiikkaa…

Jos mieleesi tulee nimiehdotuksia, laita kommentteihin. Olen luvannut nimen keksijälle 45min hieronnan tai neulevalokranssin. Arvostan nimiehdotuksia suuresti 🙂

Huovutettu silkkihuivi, kaitaliina ja riekko

Mukissa valkoista teetä, joka maustettu mansikalla, tähtihedelmällä ja vanilialla. On yksi parhaista iltateestä mitä tiedän. Erityisesti se maistuu kesäaikaan, mutta uppoaa näin talvi-iltanakin. Toinen suosikkini on valkoinen tee, jossa mustikkaa. Tällä hetkellä päivällä maistuu musta mantelilla maustettu tee. On todella täyteläistä ja lämmittävää. Aamulla matshaa ja aineenvaihdunta liikkeelle. Mutta nyt mennään postauksen aiheesta täysin sivuraiteille, tarkoitus on nimittäin esitellä teille huovutustöitäni.

Vaikka huovuttaminen on mukavaa puuhaa, se on vaan jäänyt. Minulla on lipaston vasemman puoleinen kaappi, jossa kaksi hyllyä täynnä huovutusvilloja, sapluunoita, saippuaa jne, joten huovutusvimman iskiessä ei tarvitse ensiksi hankkia materiaaleja ja välineitä. Ehdottomasti haluan kehittää huovutustaitojani. Minua kovasti kiehtoisi silkkiin huovuttaminen. Huivi, jonka tein Ura käsillä -hankkeen kurssilla
marraskuussa 2017 viimeistely (päiden ompelu, silitys ja kuvaus) on vihdoinkin valmis. Ompelun teki pajaohjaajamme ja valokuvauksen Tuula Vehanen.silkkihuivin mitat: 124cm x 71cm. Lehdet huovutettu silkkiin lampaan villasta. Itse en osaa tuollaisia huiveja käyttää, joten laitoin huivin joulun alla myyntiin. Se oli varmasti liian joulun alla. Parissa myyjäistapahtumassa sitä kovasti tutkailtiin ja ihailtiinkin. Huivin hinta on 45 €+postitus. Jos huivi on sinun ota yhteyttä pikimmiten. Huivin tekovaiheista voit lukea yllä olevasta linkistä kuten myös huovutetun kaitaliinan tekovaiheista.

Kaitaliinasta tuli juuri sopiva meidän mökin pöydälle, jossa se on pääsiäisestä jouluun asti ollut ja palaa paikoilleen taas seuraavalla kerralla kun mökille mennään. Kuva pääsiäisaterialtamme, lautasilla lammaspataa.Kaitaliina on saanut paljon positiivista palautetta. Itse pöydän ääressä istuessani ja liinaa tunnustellessani löydän aina epätasaisuuksia joista itseäni soimaan. Oikeasti liina on kuitenkin ensinmmäiseksi isoksi liinaksi hyvin onnistunut. Tässä vielä Tuulan ottamat ns. tuotekuvat liinasta.

Viime huhtikuisella huovutuskurssilla teemana oli kolmiulotteinen huovutus. Tyroksiaihio kaktus oli monen mielestä linnun ja erityisesti riekon näköinen. Innostuin riekko-ajatuksesta. Riekko ei ole oikeassa värissä, mutta sopii koristeeksi vaikkapa ikkunaan. Tästä voisi kenties myös kehittää mobilen tms jolloin lintuja pitäisi olla useampi. Riekon tekovaiheista voit lukea täältä
Siipien helmien ja silmähelmien ompelussa olen käyttänyt apua.

Käsityökuulumisia ja markkinointia voit seurata realiaikaisemmin fb-sivullani
Heidi Koivunen/käsityöt. Tervetuloa tykkäämään ja kenties tekemään löytöjä itsellesi tai lahjaksi.

Vuosi 2019 – se on täällä

Joulu vietetty, vuosi vaihdettu ja arkeen palattu. Perinteisesti vietimme joulun ja uudenvuoden mökillä kotiutuen loppiaisena. Arjen aherrus tuntui oikeastaan mukavalta aloittaa, joten loma teki tehtävänsä. Facebook-kaverit ovat varmasti huokaisseet helpotuksesta kun en ole siellä markkinoinut käsitöitämme enkä hierontaakaan. Nyt kuitenkin hiljalleen silläkin saralla palataan arkeen, joten koettakaa kestää 🙂

Ennen joulua vierailin Laululähteen Riikan luona. Söimme ihanaa afrikkalaista arkiruokaa, jonka jälkeen Riikka esitteli minulle Holvin verkkokauppaa. Olen verkkokaupan perustamista harkinnut jo tovin. Kaikki verkkokauppa-sovellukset eivät kuitenkaan toimi ruudunlukuohjelmilla kovinkaan hyvin tai ei ollenkaan. Holvi toimii, vaikkakin joitain huononnuksiakin on tullut. Toivottavasti heillä olisi kuitenkin halua kehittää kauppaansa entistä saavutettavammaksi. Kävimme Riikan kanssa verkkokaupan perustoimintoja läpi ja vaikutelmakseni muodostui, että systeemi on aika kätsy ja myös käytettävä ruudunluvulla. Tuotekuvien lisääminen on asia, josta en tiedä onnistunko toimimaan itsenäisesti vai en. Asiaan on vielä perehdyttävä. Uskon, että verkkokauppa lisää myyntiä niin hierontalahjakorttien kuin käsityötuotteidenkin osalta. Alkaneen vuoden ensinmmäisiä projektejani onkin verkkokaupan perustaminen ja menneen vuoden yrityksen papereiden toimittaminen kirjanpitäjälle. Ja kuin tilauksesta s-postiini tuli viesti, jossa tiedotetaan Ura käsillä-hankkeen verkkokauppakoulutuksesta. Ei epäilystäkään ettenkö hakisi kurssille pääsyä.

Lakisääteinen yrittäjä-eläke on laitettu maksuun. Sivumennen sanottuna järkyttävä summa se pieninkin näin pienyrittäjälle. Aina se vaan kirpaisee, ei voi mitään. Lisäksi uusi satsi vyönahkoja postista haettu. Minulla onkin työlistallani viiden nahkavyön tilaus. Ensi tai seuraavalla viikolla saan seuraavan LovePaws-tassuvahaerän jälleenmyyntiin. Tuote on ollut todella suosittu ja pidetty. Ilo on myydä täysin luonnon raaka-aineista valmistettua kotimaista tuotetta. Otin LovePaws:in myyntiin vuoden 2017 marraskuun alussa enkä ole katunut. Tuotteesta pitäisikin naputella oma esittelypostaus.

Vuosi sitten taisin kirjoittaa tavoittelevani neljänkymmenen luontoretken rajapyykkiä pyöreiden vuosieni kunniaksi. Pyöreitä tuli täytetyksi viime vuonna, mutta retkitavoitteesta jäin hyvin kauas. En suostu vielä antamaan periksi. Kyllähän retkimahdollisuuksia on tultava lisää. Harmillisen hankalaa on vaan löytää kavereita retkeilemään. Aikataulujen yksiin sovittamisongelmiahan ne ovat. Pitäkäähän mulle peukkuja, jotta tämän vuoden aikana retkitilini karttuisi oikein kunnolla, ja että vihdoinkin tulevana kesänä pääsisin äänittämään kuikan huutelun. Joitakin retkisuunnitelmia onkin jo sovittuna. Kirsin kanssa lähdemme Tringan Parikkalan retkelle touko-kesäkuun vaihteessa ja kesäkuun toinen viikko vierähtää Kuusamossa Seikkailuapinoiden järjestämällä luontoviikolla. Molempia retkiä odotan innolla ja samalla halajan lisää retkiä ja luontokokemuksia, joten ilmottaudu jos retkeily kanssani innostaa.

Käytännössä minulla on aina jokin kirja äänikirjana tai pisteillä kesken. Lukemisestani olen täällä kirjoittanut aika vähän, koska en osaa kirjoittaa kunnollisia kirja-arvosteluja. Päätin osallistua tämän vuoden Helmet -lukuhaasteeseen, joka tuo hiukan erilaista lähestymistapaa kirjoihin ja tutustumista kenties kentreihin mitä ei yleensä lue. Haasteessa on jokunen kohta missä on kirjan kansikuva määrittävä tekijä kirjan valinnassa. Eihän minulla ole aavistustakaan kirjojen kansikuvista, koska niitä ei äänikirjoissa kuvailla. Onneksi Facebookissa on erilaisia ryhmiä missä kysellä ja ystävältäni sain hyvän vinkin ihmiskasvot-kohtaan. Kävinkin jo lainaamassa Teemu Potapoffin Luodinkestävä: Heidi Foxellin tarina. Tällä hetkellä kuuntelussa on Kätilön sisar -niminen kirja ja vuoden ensinmmäisenä kirjana luin Sirpa Tabetin Äidin tyttö, joka oli hyvä, mutta ei niin hyvä kuin esim. Tähkäyö.

Edelleen myös hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat ja henk.koht. liikunnan lisääminen, ruokavalion kohennus ja painon pudotus. Ensi torstaille olen sopinut uintitreffit. Uinti on sellainen minkä haluaisin joka viikkoiseksi, mutta eipä yritellä haukata liian isoja paloja ettei joudu pettymään. FitLinen Optimaalisettiä olen edelleen käyttänyt. Etenkin iltaisin otettava Restorate toimii minulla. Levottomat jalat pysyvät hyvin kurissa. Aamudrinkki meinaa välillä jäädä, mutta olen nyt skarpannut asiassa.

Että näillä ajatuksilla ja suunnitelmilla alkaneeseen vuoteen. Yritän olla myös aktiivisempi täällä blogin puolella. Oikein hyvää vuotta 2019 teille kaikille lukioilleni 🙂

Kädentaitomessutunnelmaa kahden päivän taktiikalla

Kyllä se vaan niin on, että Kädentaitomessut ovat vuoden kohokohtia. Siksi iloitsenkin suuresti, että sain mahdollisuuden osallistua tapahtumaan. Valitettavasti vuosi sitten Silmukkasiskojen kanssa messuperinne katkesi ja messut jäi osaltani käymättä, mutta onneksi tänä vuonna sain Maijan kaverikseni. Vietimmekin antoisat kaksi päivää messutunnelmasta nauttien.
Minulla ei ole mitään kytköksiä postauksessa mainittuihin yrityksiin/taiteilioihin/käsityön tekiöihin! Kirjoitan omieni kokemuksieni ja tuntemuksieni pohjalta.

Lauantaina kiersimme A- ja e-hallit. Sunnuntaille jäi c- ja d-hallit. Saavuimme messuille heti puoli yhdeksän aikoihin. Ostimme rannekkeet ja jätimme takit säilytykseen kärsimättä ruuhkasta. Päästyämme messualueelle lähdimme kiertämää a-hallia kauimmasta päästä. Rauno on innostunut puukäsitöistä ja on tehnytkin leikkuulautoja, joten tutustuimme myös erilaisiin puutyötuotteisiin. Ihastuin puisiin aavistuksen koveriin tarjoiluastioihin missä oli pohjassa matalat rajat, reunoilla puun kuorta. Valitettavasti valmistajaa en enään muista. Sellainen melkein lähti matkaan, mutta hillitsin itseni. Sain hillityksi itseni myös standilla, jossa oli lämpökäsitellystä koivusta tehtyjä pyöreitä ja pyöriviä ihania tarjoiluastioita. Sellainen ihanuus lähti Maijan mukaan. Haimme Maijan varaaman astian seuraavana päivänä ja vielä oli yksi pyöreä pyörivä jäljellä. Silittelin sitä ja lopulta hillitsin edelleen itseni. Jos sellainen joskus vielä vastaan osuu saattaapi käydä toisin.

Eräällä kojulla tutustuimme sukuyrityksen mattoihin, ryijyihin ja poppanoihin. Olivat upeasti valmistettuja. Esim. ryijy oli erittäin tiivis ja ohuehkosta langasta solmittu. Siinä on kyllä solmu jos toinenkin tehty. Ei voi kuin ihailla. Hauska oli myös huomata, että standeilla missä oli makramee-seinävaatteita ja roikkuvia koristeitatöitä tunnustellessa osasi erottaa kylkiluusolmut kaksoistasosolmuista. Taaskaan ei voinut kuin ihailla tekiöiden tasaista jälkeä ja töiden monimutkaisuutta.

Vietimme hyvän tovin Toikan pisteellä kangaspuihin tutustuen. Olimme olleet kahtena edellisenä päivänä Vantaan kudonta-asemalla kutomassa poppanoita, joten kudontamailma kiehtoi. Näimme kudontaboxin, joka on jonkinlainen tietokoneohjelma, joka ohjaa milloin mikäkin viriö aukeaa. Kyselimme ohjelman saavutettavuutta. Ilmeisesti koskaan aiemmin näkövammaiset eivät ole asiaa kyselleet. Liikuntavammaisten puolelta kyselyjä ilmeisesti on tullut. Olisipa kiintoisaa tutustua asiaan enemmän. Toisaalta josko ensiksi kutoisi ihan perinteisin menetelmin. Liittyminen Vantaan kutojiin jäi kyllä parin päivän kokeilumme jälkeen kutkuttamaan. Jos liittyisin olisi luovuttava keramiikasta tai rottingista. Hierontatöitäkin kun tuntuisi tällä hetkellä olevan mukavasti.

Toivoin, että messuilta löytäisin itselleni uudet nahkasormikkaat. Minulla on pieni käsi ja joskus tuntuu sormikkaiden ostaminen sangen vaikealta. Pari vuotta sitten ostin ihanat punaiset poron nahkaiset sormikkaat, mutta keväällä hukkasin toisen mökin pihaan lintuäänityspuuhissa. Nyt sopivia sormikkaita ei löytynyt, mutta nahkakäsineet lampaan nahasta villavuorella. Vielä aivan liian lämpimät, mutta toivottavasti talvi tästä kehittyy hanskoille sopivan kylmäksi.Käsineet on valmistettu Suomessa ja ovat Käsine TM OY:n standilta.

Messuilla oli myös paljon keramiikkaa sekä tiffanylasikoristeita. Kävimme monella aiemmilta vuosilta tutuissa keramiikkastandeilla kuten esim. ihastelemassa keraamisia raastimia, upeita teemukeja, eläinhahmoja, kulhoja jne. Sunnuntaina löysimme keraamikko Paula Ruuttusen teekannut. Standilla oli myös teesihtien pidikkeitä. Standilla ollut nainen muisti minut ja että olen aiemminkin ihastellut heidän tuotteitaan. Teekannun sileys ja muoto teki minuun vaikutuksen. Oli todella lähellä ettei teekannu saanut luotani uuden kodin.

Ihastuin Puusta ja maasta-standilla tähän herkän kauniiseen pieneen keraamiseen kulhoon. Se tuntui käteen just sellaiselta, että se oli ”pakko” ostaa. Puusta ja maasta löytyy Kristiinankaupungista ja verkosta www.puustajamaasta.fiBirgitan pajan standilta löysin lapsuuden ystävälleni pienen joulumuistamisen, tämän tyylitellyn enkelin. Tunnustellessani enkeliä minulle tuli heti ystäväni mieleen ja tajusin tässä olevan kaunis joulumuistaminen.Soile Hirsimäen standilla oli mm. tiffanylasitöitä ja ihastuin tähän lintukoristeeseen. Pidin työstä siksikin, että muodot ovat tunnusteltavissa ja tiesin heti kenelle haluan sen antaa, henkilölle johon lintuharrastuksen myötä olen saanut tutustua.

Etukäteen ajattelin, että lankoja en messuilta osta, koska niitä minulla on aivan hirveästi, joten oikeasti en tarvitse lankakerän kerää, mutta kuinkas kävikään. Lauantaina iltapäivään pidin pääni, mutta sitten käteeni osui ihanan tuntuinen lanka ja kysymään ”mitäs tämä on” ja kuultuani sen olevan sataprosenttista pellavaa mieleen iskostui ”tätähän on kokeiltava”. Lappajärvenvärjäämön standilla sain tunnusteltavakseni helmineuleella neulotun käsipyyhkeen ja kangaspuilla kudotun liinan. Kohta jo kyselin langan värejä, joten peli oli menetetty. Lohdullista Maijakin osti 😀 Kuvan vasemmassa laidassa on tuo heräteostoni sininen pellavalanka. Huomatkaa, ostin myös vyyhdin paperinarua, jonka tarvitsen tilattuun kranssiin.Melkeinpä heti Lappajärven värjäämön jälkeen kuljimme Lankavan standin kohdalle ja APUA: kuulin sanovani ”katsotaan olisiko siellä aivan ihanaa Esito lenkkimohair-lankaa”. Ja mehän katsottiin ja ostettiin molemmat vyyhdit. Minulla on ollut kerran aiemminkin tätä ihanan pehmeää lankaa. Silloin tein ystäväpariskunnan vauvalle vaunupeiton. Saas nähdä mitä tästä harmaasta ihanuudesta syntyy.Että minulla oli lauantaina iltapäivästä jo kaksi isoa lankavyyhtiä kassissa ja kasvoilla varmastikin onnellisen ihmisen hymy.

Iltapäivästä kiertelimme e-hallissa. Ja kun sain käteeni Adele’s Mohair Pellava-Mohair -lankakerän huokasin syvään ”voi eiiiii”… Pieni 25 gramman kerä kädelläni lumosi minut. Lanka tuntui niin miellyttävältä ja pehmoiselta. Langan koostumus: 42% Kid Mohair, 30% Pellava, 28% Bambu. Laitoin kerän takaisin koriin ja jatkoimme matkaa. En voinut kysyä värejä enkä hintaakaan. Lanka ei kuitenkaan antanut mielenrauhaa ja vielä kun Maija yllytti sunnuntaina, että mentäisiin uudestaan sitä hypistelemään. Menimme ja rupattelimme tovin lankoja edustaneen naisen kanssa. Hypistelin mallineulepaitaa ja arvatkaapa vain lähtikö tuota ihanuutta seitsemän kerää mun matkaan? LÄHTI ja olihan se hintakin uskallettava kysyä, joka ei ehkä lopulta niin järkky ollutkaan mitä pelkäsin. En myöskään ole aiemmin törmännyt eteläafrikkalaisiin lankoihin. Mariannes mohair -sivulla kerrotaan että ”(….) lanka on ostettu vastuulliselta eteläafrikkalaiselta farmilta jolla on laatusertifikaatti. Lanka on valmistettu kokonaisuudessaan Adele´s mohairin omalla maatilalla joka työllistää n.50 maaseudun naista Port-Elizabethissa. Ostamalla vastuullisesti ja eettisesti tuotettua lankaa tuet eteläafrikkalaisten naisten työllistymistä ja paikallista luontoa. ” Standilla ollut nainen kertoi käyneensä tilalla ja vakuuttuneensa ja siksi oli nyt esittelemässä messuilla lankoja.Onhan se tunnustettava, että sunnuntaina lähti vielä yksi alpakka-lanka matkaan. Muutoin pystyin jättämään langat pöydille ja koreihinsa. Sunnuntaina tuli ehkä jo vähän lankaähkykin. Aivan liian paljon ihania lankoja, ja vielä kun rakastan aitoja kuituja, pehmeyttä, aitoutta, laatua käsi hamuaa ne kalleimmat langat tarkempaan tunnusteluun on itsensä kanssa taistelu jatkuvaa. Joskus on varmasti hyvä ettei niitä kaikkia lankoja näe eikä jokaista ihanuutta ehdi tunnustelemaankaan. Tämä alpakka-pehmoisuus on saksalainen lanka, kerässä 100g ja loppujenlopulta langassa aika vähän alpakkaa: 62% villaa, 23% polyamidia ja 15% alpakkaa.

Olen monena vuonna ostanut äidille messuilta kynttilän. Standi on vaihdellut, mutta aina äiti on todennut ”Eihän tätä raski polttaa”. Nyt kynttilän ostin Kalevantuli multialaisen yrityksen kojulta. Kynttilät ovat käsin tehtyjä.

Ei messuja ilman Forsmanin isoa teemyymälää. Sellainen löytyi nytkin Tampereelta. Pitihän se käydä teeostoksillakin. Forsmanin vihreä tee, jossa tyrniä on todella hyvän makuinen tee. Olen sitä ostanut aiemminkin. Ostin myös Anti-stress yrttiteetä ja Rauhoittava hetki yrttiteetä. Minusta on mukava iltaisin nautiskella teestä, joka ei piristä. Välillä nukun muutenkin levottomasti ja unen saanti on vaikeaa, yritän iltateeni valita mielummin ilman piristäviä ainesosia.

Lauantaina pidimme vain yhden lyhyehkön tauon kahvilassa hetken istuskellen. Viiteen asti kiertelimme ja olo oli aika ryytynyt. Kävimme ennen Maijalle menoa syömässä pihvipaikassa. Lasillinen punaviiniä ja poron ulkofile kruunasi päivän; kallista, mutta herkullista. Illalla ei unta tarvinnut odotella. Hyvin nukutun yön jälkeen aamupalan jälkeen oli aika aloittaa toinen messupäivä.

Kuten aina messuilla oli paljon koruja. Niitä jaksoi lauantaina paremmin tutkailla. Sunnuntaina tuli jo vähän koruähkykin. Ihania lankoja hiplasimme sunnuntaina paljon. Mieleen jäi mm. jakkilanka, josta olisi kiva joskus neuloa jotain. Paljon oli myös kankaita, trikoota, poppanakuteita. Pysähdyimme kojulle, jossa oli sympaattisia kierrätysmateriaaleista tehtyjä pussukoita. Pussukat oli tehty farkkujen taskuista.Unelmien helmiä -niminen yritys löytyy netistä ja sijaitsee Mäntässä. Ote yrityksen fb-sivuilta: ”Unelmien helmiä on toteutunut Unelma, unelma jonka siivet kokeilevat uutta puhuria Mäntän liiketilassa, osoitteessa Länsitorinkatu 11. Myymälämme helminä on paikallisten käsityöläisten kädentaitoja ja pientuotannossa olevien tuottajien elintarvikkeita. Teemme myös brodeerauksia ja asiakkaiden toiveiden mukaan ja yksilöllisyyttä kannattaen. Kierrätys on tuotteissamme yksi tärkeä arvo.”

Päivien aikana tutkailimme paljon myös pellava- ja pellavasekoite-pyyheliinoja, mutta täydellistä en löytänyt. Pyyhkeet jäi ostamatta mökille saunatauoille, mutta Otto sai ihan ikioman messutuliaisen Tassupyyhkeen.Otto ei ollut mukana messuhulinassa. Kahden päivän intensiivinen messu-urakka olisi ehkä ollut sille liikaa. Otto sai viettää laatuaikaa Raunon kanssa kotona. Tosin sunnuntain poika oli vahdannut koko päivän ulko-ovea eikä riemusta meinannut tulla loppua kotiutuessani.

Kesällä päällystin puurasioita mosaiikeilla ja rasiat vietiin melkein käsistä, joten tarkoitus on tehdä jossain vaiheessa muutama rasia lisää. Kahta mosaiikkimyymälää C-hallissa ei voinut ohittaa. Mosarte Taidemakasiinin valikoimasta valitsin pussin, jossa mustia erilaisia mosaiikkipalasia sekä pyöreitä sateenkaaren väreissä olevia mosaiikkeja pari pientä pussia. Mosaiikkimyymälästä mukaan tarttui puolipalloja sekä muutamaa eri väriä pienissä matoissa. Enemmänkin teki mieli ostaa, mutta hillitsin itseni.

Kierrettyämme C-hallin istahdimme lounaalle messukeskuksen toisessa kerroksessa olevaan ravintolaan. Ruokana oli keitin perunoita, lihakastiketta, uunilohta, salaattia, kahvia ja teetä. Lounaan jälkeen kävimme hakemassa Maijan ostaman pyöreän tarjottimen ja sortumassa ihaniin eteläafrikkalaisiin lankoihin. Lopuksi kiertelimme D-hallissa ruokapuolta, maistelimme juustoja, suklaata, hamppusnakseja, toffeeta. Ostin hiukan suklaata, karpalomarmeladia ja vadelmatoffeeta.

Olimme saapuneet messuille ennen kymmentä ja neljän jälkeen oli aika lähteä, jotta ehtisin junaan. Kotimatkalla nuokututti, mutta olo oli tyytyväinen. Suuret kiitokset Maijalle opastuksesta ja värien kuvailuista. Toivottavasti ensi vuonna uudestaan. Ja kiitokset teille, jotka jaksoitte lukea loppuun asti. Taisi tulla vähän pitkä postaus. Aina ei pitäisi olla ihan näin perusteellinen…